Savonlinnan kaupunki TA 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savonlinnan kaupunki TA 2017"

Transkriptio

1 SIVISTYSTOIMIALA 1

2 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Toiminnot sisältävät keskeisesti niitä kuntalaispalvelujen tuottamisen tehtäviä, joilla Savonlinna-brändiä, positiivista imagoa ja tulevaisuuden uskoa rakennetaan. Palvelutuotanto on kilpailukykyistä ja kustannustehokasta, henkilöstö korkeasti koulutettua ja ammattitaitoista sekä vastuunsa tuntevaa. Peruspalveluja ohjaavat kaikkia sitovat kansalliset lait ja säädökset. Osa palveluista kunnan on pakko järjestää ja ne kuuluvat ns. subjektiivisten kansalaisoikeuksien piiriin, kuten päivähoito, perusopetus ja kirjasto. Osa palveluista on kunnalle vapaaehtoista toimintaa, kuten museo- tai teatteritoiminta. Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen ja normaalikoulun kanssa tehdään kiinteää yhteistyötä. 2

3 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 300 Hallintopalvelut Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Palvelusuunnitelman kuvaus Turvataan sivistystoimen resurssit ja riittävä henkilökunta sivistystoimen kannalta oikeissa tehtävissä. Ne luovat toimijoiden yhteistyönä perusedellytykset kasvuun, oppimiseen, kulttuuripalvelujen kehittämiseen ja vapaa-ajan viettoon. Yliopistotoiminnan jatkumisen selvittely ja suunnittelu. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 1. Elinvoimaisuutta edistävä toimintaympäristö 1.7. Venäjän markkinoiden hyödyntäminen sekä matkailijavirran kasvun hyödyntäminen Savonlinnan alueella 1.8. Yliopisto, ammattikorkeakoulu- ja ammatillisen osaamisen (Samin vahvistaminen) avulla pystytään turvaamaan ammattitaitoinen työelämän tarpeisiin vastaava henkilöstö sekä luomaan uutta yritystoimintaa. Oppisopimus- ja venäjän kielen koulutuksen lisääminen. Uusien alueellisesta tarpeesta nousevien koulutusohjelmien kehittäminen/tuottaminen Savonlinnassa Venäjää lukevien määrä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Opetusryhmien muodostamisen kannalta tavoitellaan venäjää lukevien määrän pitämistä riittävän suurena. Yliopistokoulutushankkeen avulla yliopistokoulutustoiminnan jatkuminen Savonlinnassa Selvitetään Normaalikoulun digiopetuksen osaamisen säilyttäminen OKL:n lakkauttamisen jälkeisessä tilanteessa. 4. Ihmisläheisyys, kansalaisvaikuttaminen, osallistaminen ja viestintä 4.1. Osallistuvan demokratian kehittäminen monipuolisten vaikuttamismuotojen kautta Nuorisovaltuuston kokousten määrä ja nuorisovaltuuston antama palaute toiminnan vaikuttavuudesta Neljä kokousta/vuosi ja positiivinen palaute toiminnan vaikuttavuudesta nuorisovaltuutetuilla Toiminnan tunnusluvut Kysyntä ja laajuustiedot TP 2015 TA 2016 HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Asukasmäärä Nettomenot/asukas 12,14 10,80 7,39 7,55 7,44 7,46 7,50 3

4 Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti 1,4 % 2,2 % 2,2 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Toimintamenot Muutosprosentti -4,2 % -12,4 % -11,7 % -0,7 % 0,0 % 0,0 % Toimintakate Muutosprosentti -10,9 % -32,1 % -30,7 % -2,1 % 0,0 % 0,0 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti -10,9 % -32,1 % -30,7 % -2,1 % 0,0 % 0,0 % 4

5 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 310 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen Palvelusuunnitelman kuvaus Varhaiskasvatuksen toiminta-ajatuksen mukaan Savonlinnan varhaiskasvatus ja sen osaava henkilöstö on sitoutunut toiminnallaan edistämään lasten hyvinvointia sekä kestävän kehityksen rakentumista lasten arjessa. Varhaiskasvatustoimintaa ohjaavat opetushallituksen laatimat varhaiskasvatussuunnitelman perusteet(10/2016) ja kuntakohtainen varhaiskasvatussuunnitelma ( ), joka on normi alkaen. Esiopetustoiminta on perusopetuslain alaista ja sitä määrittää seudullinen esiopetuksen opetussuunnitelma vuodelta Palvelujen kehittämissuunnitelma Varhaiskasvatuspalvelut järjestetään yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Palvelujen järjestämisessä huomioidaan lasten määrä. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 2. Laadukkaat kuntapalvelut 2.1. Toimivat peruspalvelut ja palveluiden priorisointi Päivähoitohakemusten määrä ja niissä esitetty tarve päivähoitomuodosta Suoriteperusteinen toiminnan ja talouden ohjausjärjestelmä (SPB-malli) Haetun päivähoitopaikan osoittaminen mahdollisuuksien mukaan jokaiselle sitä tarvitsevalle lapselle Päiväkodin täyttöastetavoite 100 %. (v ,5 % ja ,9 %) Varhaiskasvatuksen kustannukset FCG arvioinnissa laskevat kohti vertailukaupunkien keskiarvoa. 3. Viihtyisä, ekologisesti kestävä asuinympäristö ja toimiva infrastruktuuri Ympärivuotinen kulttuuritarjonta Kaupungin kulttuuritarjontaan (museo, teatteri) osallistuvien esiopetuksen piiriin kuuluvien lasten määrä Esiopetuksen piiriin kuuluvien lasten osallistuminen yhteen taidetapahtumaan 4. Ihmisläheisyys, kansalaisvaikuttaminen, osallistaminen ja viestintä 4.2. Turvallinen maaseutukaupunki, jossa on myönteinen suomalainen kotiseutuidentiteetti, vahva yhteisöllisyys ja välittävät ihmiset sekä aktiivinen järjestö- ja kylätoiminta Lasten suunnittelemien tekemisten/toimintojen määrä Huoltajien kuulemisten määrä lapsiaan koskevissa asioissa Jokaisessa ryhmässä 80 % toiminnoista järjestetään lasten toiveiden ja mielenkiinnon mukaan Huoltajien kuuleminen lapsiaan koskevissa asioissa 100 % 5

6 Toiminnan tunnusluvut Kysyntä ja laajuustiedot TP 2015 TA 2016 HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Päiväkotien täyttöaste vähintään 98 % 100 % 100 % Tilat hum 2 huoneala/lapsi 11,7 11,4 10,4 10,4 Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti -11,0 % -2,6 % -2,6 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Toimintamenot Muutosprosentti -0,5 % -6,7 % -9,3 % 2,3 % 0,0 % 0,0 % Toimintakate Muutosprosentti 0,6 % -7,1 % -9,9 % 2,6 % 0,0 % 0,0 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti 0,6 % -7,1 % -9,9 % 2,5 % -0,2 % -0,1 % 6

7 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 320 Perusopetus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Palvelusuunnitelman kuvaus Savonlinnan perusopetus pohjautuu eettisyyteen, esteettisyyteen, eri kulttuurien hyväksymiseen ja tasaarvoon. Lisäksi korostetaan alueen historiaa, kulttuuria ja ympäristöä. Perusopetuksessa tuetaan lapsen kasvua ja oppimista. Perusopetusta ohjaavat kansallinen lainsäädäntö ja opetussuunnitelma. Palvelujen kehittämissuunnitelma Osallistuminen seudullisiin ja maakunnallisiin opetuksen laadun, johtamisen ja täydennyskoulutuksen kehittämishankkeisiin. Järjestetään perusopetus ottaen huomioon oppilasmäärät ja kouluverkon muutokset. Kehitetään opetusta ja opettajien osaamista hanketoiminnan avulla. Aluerehtorimallin suunnittelu osana yhtenäiskoulujen johtamisjärjestelmää ja kouluverkkotarkastelua. Tavoitteena rehtorien määrän väheneminen kuudella. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 1. Elinvoimaisuutta edistävä toimintaympäristö 1.8. Yliopisto, ammattikorkeakoulu- ja ammatillisen osaamisen (Samin vahvistaminen) avulla pystytään turvaamaan ammattitaitoinen työelämän tarpeisiin vastaava henkilöstö sekä luomaan uutta yritystoimintaa. Oppisopimus- ja venäjän kielen koulutuksen lisääminen Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen korkea laatu on keskeinen perusta kaikentasoiselle jatkokoulutukselle Perusopetuksen jälkeisessä jatkokoulutuksessa jatkavien määrä/ perusopetuksen päättäneiden määrä Kaikki suorittavat peruskoulun ja siirtyvät jatkokoulutukseen. 2. Laadukkaat kuntapalvelut 2.1. Toimivat peruspalvelut ja palveluiden priorisointi Tuntikehyksen vaihteluväli eri koulujen välillä Vaihteluvälin tasaaminen mahdollisuuksien mukaan. 7

8 Toiminnan tunnusluvut Kysyntä ja laajuustiedot TP 2015 TA 2016 HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Käytetty painotettua lapsi- ja oppilasmäärää Aamu-ja iltap.toim./lapsimäärä Nettomenot/lapsi Perusopetus/oppilasmäärä Nettomenot/oppilas Tilat hum 2 huoneala/oppilas 17,0 17,1 16,3 16,3 Painotettu tuntikehys/oppilas/perusopetus (ei esiopetus) sis.hankkeet 1,90 1,88 1,83 1,83 Ryhmäkoko Kerimäki ja Punkaharju mukana lukuvuodesta alkaen Lukuvuosi Lukuvuosi Lukuvuosi Lukuvuosi Oppilaita/opetusryhmä, ei sisällä pienryhmiä 18,03 18,21 18,44 19,16 Oppilaita/opetusryhmä, ei sisällä pienryhmiä, sisältää 18,94 19,17 19,66 20,44 erityisoppilaat ja vieraskieliset oppilaat kertoimella 2 Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti -23,9 % -3,5 % -3,1 % -0,3 % 0,0 % 0,0 % Toimintamenot Muutosprosentti 2,0 % -3,9 % -4,3 % 0,3 % 0,0 % 0,0 % Toimintakate Muutosprosentti 3,6 % -3,9 % -4,4 % 0,4 % 0,0 % 0,0 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti 3,4 % -3,9 % -4,4 % 0,3 % 0,0 % 0,0 % Kaupunginvaltuuston hyväksymät tasapainottamistoimenpiteet (tasapainottamisohjelma) Tasapainottamistoimenpide TP 2015 TA TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 TA-muutos Toteutuneet/toteutuu Moinsalmen koulun lakkauttaminen Kumpurannan koulun lakkauttaminen Särkilahden koulun lakkauttaminen Koulunkäynninohjaajien vähent (3 htv) Punkaharjun ja Punkasalmen koulu yhtenäiskouluksi (TA-muutos kv ) Kerimäen yläkoulu ja kirkonkylän koulu yhtenäiskouluksi Selvitetään ja valmistellaan koulujen johtamisjärjestelmän muutosmalli Toteutuneet/toteutuu yhteensä Tavoite yhteensä

9 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 330 Lukiokoulutus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Palvelusuunnitelman kuvaus Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa heille jatko-opintojen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi lukiokoulutus tukee opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen. Monipuolisen kurssitarjonnan ja lukioyhteistyön avulla tarjotaan laadukasta lukiokoulutusta nuorille sekä aikuislukion kautta myös yli 18-vuotiaille. Painotetaan erilaisten sähköisten oppimisympäristöjen kehittämistä ja 2.asteen yhteistyötä. Palvelujen kehittämissuunnitelma Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 1. Elinvoimaisuutta edistävä toimintaympäristö 1.7. Venäjän ja Kiinanmarkkinoiden hyödyntäminen sekä matkailijavirran kasvun hyödyntäminen Savonlinnan alueella 1.8. Yliopisto, ammattikorkeakoulu- ja ammatillisen osaamisen (Samin vahvistaminen) avulla pystytään turvaamaan ammattitaitoinen työelämän tarpeisiin vastaava henkilöstö sekä luomaan uutta yritystoimintaa. Oppisopimus- ja venäjän kielen koulutuksen lisääminen Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen korkea laatu on keskeinen perusta kaikentasoiselle jatkokoulutukselle Venäjälle vientiä harjoittavien yritysten määrä Venäläiset investoinnit Savonlinnaan Venäläisten ja kiinalaisten matkailijoiden yöpymisvuorokaudet Savonlinnassa. Kauppakeskusten kaavoitusten toteuttaminen ja infran luominen Opiskelijakyselyiden tulokset Oppimistulokset Keskeyttämisprosentti Lukioiden yhteistyöhanke Viipurin, Pietarin, Pieksämäen, Lappeenrannan, Imatran, Mikkelin ja Savonlinnan kesken. Koulutusvientihankkeen toteutuksen aloittaminen yhteistyössä kesäyliopiston kanssa Pekingin Haidian Kyselyissä taso 4/5 Valtakunnan keskiarvo Alle valtakunnan keskiarvo Toiminnan tunnusluvut Kysyntä ja laajuustiedot TP 2015 TA 2016 HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Käytetty painotettua oppilasmäärää Oppilasmäärä Nettomenot/oppilas Tilat hum 2 huoneala/oppilas 13,1 12,8 13,3 13,3 Painotettu tuntikehys/ oppilas/lukio-opetus (sisältää hankkeet) 1,77 1,76 1,69 1,69 9

10 Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti -1,6 % -21,7 % -21,7 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Toimintamenot Muutosprosentti -0,9 % -2,9 % -4,6 % 1,8 % 0,0 % 0,0 % Toimintakate Muutosprosentti -0,8 % -2,4 % -4,2 % 1,8 % 0,0 % 0,0 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti -0,9 % -2,4 % -4,2 % 1,8 % 0,0 % 0,0 % Kaupunginvaltuuston hyväksymät tasapainottamistoimenpiteet (tasapainottamisohjelma) Tasapainottamistoimenpide TP 2015 TA TA 2017 TS 2018 TS 2019 Toteutuneet/toteutuu TA-muutos Punkaharjun lukion lakkauttaminen ; Toteutunut , kv:n päätös Toteutuneet/toteutuu yhteensä Tavoite yhteensä Uudet tasapainottamistoimenpiteet (kv ) Tasapainottamistoimenpide TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Aikuislukion hallinnon säästö alkaen. Säästöjen osalta tulee tehdä vaikutusten ennakkoarviointi ennen lopullista päätöksentekoa sekä selvittää vastuuttaminen. Vaikutukset tulee selvittää opiskelija, työpaikka, yritys sekä kotouttamisessa tarvittavien henkilöiden näkökulmasta Yhteensä Toteutuu: Aikuslukion hallinnon säästö aikaistunut, toteutuu vuoden 2017 alusta lukien. Johtamisjärjestelyssä siirrytään rehtorista apulaisrehtorimalliin ja koulun toimintaa pyritään tehostamaan. Aikuislukion toimintaedellytysten turvaaminen siirryttäessä apulaisrehtorimalliin. Muutoksen vaikutusta tulee arvioida vuoden 2017 lopussa. Arvioinnissa on huomioitava sekä työntekijän asema/määrä, opiskelijoiden määrä, ja aikuiskoulutuksen taloutta monipuolisesti ja takoudessa esim. markkinointiresursseja. Muutoksen yhteydessä on myös mahdollistettava uusien yhteistyömuotojen kehittäminen esim. Tanhuvaaran kanssa. Yhteensä

11 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 340 Muu koulutus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Palvelusuunnitelman kuvaus Tuetaan monimuotoista vapaan sivistystyön opetusta ja taiteen perusopetusta sekä tehdään yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Toiminnan painopistealueena on Savonlinnan musiikkiopiston oppilaspaikkasopimuksen mukainen musiikin taiteen perusopetus. Lisäksi avustetaan taiteen perusopetusta sekä yleissivistävää opiskelua. Palvelujen kehittämissuunnitelma Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 2. Laadukkaat kuntapalvelut 2.1. Toimivat peruspalvelut ja palveluiden priorisointi Musiikkiopistolta ostettujen oppilaspaikkojen määrä Vuoden 2015 taso, yhteensä 298 oppilaspaikkaa. Vähennetään ikäluokan vähentyessä. Toiminnan tunnusluvut Kysyntä- ja laajuustiedot TP 2014 TP 2015 TA 2016 TA 2017 Puruvesi-opisto (Kesälahti jäi pois ) Puruvesi-opisto fuusioitui Linnalaan Opetustuntien määrä Osallistujien määrä Linnalan Setlementti ry, kansalaisopistotoiminta Sisältää Puruvesi-opiston alkaen Opetustuntien määrä Osallistujien määrä Linnalan Setlementti ry, kuvataidekoulu Opetustuntien määrä Osallistujien määrä Linnalan Setlementti ry, kuorotoiminta Opetustuntien määrä Osallistujien määrä Savonlinnan kesäyliopistoyhdistys ry Opetustuntien määrä Osallistujien määrä (täydennyskoulutuksen väheneminen) Savonlinnan musiikkiopiston kannatusyhdistys ry Opetustuntien määrä, tanssi Osallistujien (oppilas) määrä, tanssi Opetustuntien määrä, teatteri Osallistujien (oppilas) määrä, teatteri Opetustuntien määrä, musiikki Osallistujien (oppilas) määrä, musiikki

12 Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti 65,6 % 352,9 % 352,9 % 0,0 % -36,9 % -100,0 % Toimintamenot Muutosprosentti -20,4 % 68,2 % 66,2 % -3,2 % -12,7 % -41,4 % Toimintakate Muutosprosentti -25,8 % 28,6 % 26,3 % -4,8 % 0,0 % -22,0 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti -25,8 % 28,6 % 26,3 % -4,8 % 0,0 % -22,0 % Kaupunginvaltuuston hyväksymät tasapainottamistoimenpiteet (tasapainottamisohjelma) Tasapainottamistoimenpide TP 2015 TA TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 TA-muutos Toteutuneet/toteutuu Puruvesiopiston säästöt ja toiminnan yhdistäminen Linnalan opistoon, yhdistäminen pyritään käynnistämään syyslukukauden alusta Toteutuneet/toteutuu yhteensä Ei toteutunut/toteudu Puruvesiopiston ja Linnalan fuusio Ei toteutunut/toteudu yhteensä Tavoite yhteensä Netto (tavoite - ei toteudu) yhteensä Uudet tasapainottamistoimenpiteet (kv ) Tasapainottamistoimenpide TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Linnalalle maksettavan avustuksen leikkaus kansalaisopistopalveluista v alkaen Yhteensä

13 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 350 Kulttuuripalvelut Kulttuuritoimenjohtaja Outi Rantasuo Palvelusuunnitelman kuvaus Kulttuuritoimi edistää, tukee ja järjestää asukkaiden, yhteisöjen ja matkailijoiden tarpeista lähtevää monipuolista kulttuuritoimintaa sekä tarjoaa edellytyksiä kulttuurin ja taiteen harrastamiseen ja ammatin harjoittamiseen. Kaupunginkirjaston tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä. Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa ymmärrystä kulttuuristamme, historiastamme ja ympäristöstämme. Maakuntamuseo edistää kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuutta tallentamalla ja säilyttämällä aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä tuleville sukupolville, harjoittamalla siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa. Palvelujen kehittämissuunnitelma Kulttuuritoimijoiden yhteistyön vahvistaminen koko kaupungin alueella. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 1. Elinvoimaisuutta edistävä toimintaympäristö 1.1. Savonlinnasta tulee yksi johtavista ja innovatiivisista ympärivuotisista matkailukeskuksista Savonlinnassa toimii ammattiteatteri omissa tiloissa Sivistystoimialan omien ja avustettavien kärkitapahtumien ja kohteiden kokonaiskävijämäärät - Riihisaari( Maakuntamuseo ) - Pyhän Olavin päivä - Lusto Kävijämäärä Ensi-iltojen määrä Vähintään vuoden 2015 taso - Maakuntamuseo n Pyhän Olavin päivä n Lusto n Vuoden 2015 taso - katsojia n ensi-iltoja n. 5 - esityksiä n Laadukkaat kuntapalvelut 2.1. Toimivat peruspalvelut ja palveluiden priorisointi Kuntalaispalaute / asiakastyytyväisyyskyselyt asteikolla 1-5 Tavoitetaso 3,5 Sivistyslautakunta tekee ratkaisun Punkaharjun kirjastopalvelujen järjestämisestä saatuaan toimitilapalvelun ja aluejohtokunnan kanssa yhteistyössä tehdyn suunnitelman. 13

14 3. Viihtyisä, ekologisesti kestävä asuinympäristö ja toimiva infrastruktuuri Ympärivuotinen kulttuuritarjonta Kaupungin omien tai kaupungin tukemien kulttuurilaitosten avoinna olopäivät (maakuntamuseo, Lusto, kirjastot) Kulttuuripolkutapahtumat perusopetuksessa Itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumat Vähintään vuoden 2015 taso - maakuntamuseo Lusto kirjastot; pääkirjasto 271, Kerimäen kirjasto 242, Punkaharjun kirjasto 227, Savonrannan kirjasto 157 ja kirjastoauto 192 Esiopetus mukaan kulttuuripolkuun Otetaan huomioon omissa tapahtumissa ja kohdeavustuksissa. Toiminnan tunnusluvut Kysyntä ja laajuustiedot TP 2015 TA 2016 HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Asukasmäärä Kulttuuritoimi Tapahtumien kävijämäärä Tapahtumien määrä lapset Nettomenot/asukas Teatteritoimi Nettomenot/asukas Kirjastotoimi Kävijämäärä Lainamäärä Ryhmäopastuksia Yleisötilaisuuksia Nettomenot/asukas Museotoimi Kävijämäärä Nettomenot/asukas Nettomenot/kävijä Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti -48,4 % -17,3 % -17,3 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Toimintamenot Muutosprosentti -13,9 % -3,4 % -3,3 % -0,2 % -0,8 % 3,5 % Toimintakate Muutosprosentti -11,1 % -2,8 % -2,7 % -0,2 % -0,8 % 3,7 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti -10,8 % -2,6 % -2,4 % -1,0 % -2,1 % 3,6 % 14

15 Kaupunginvaltuuston hyväksymät tasapainottamistoimenpiteet (tasapainottamisohjelma) Tasapainottamistoimenpide TP 2015TA TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 TA-muutos Toteutuneet/toteutuu Erkoiskirjastonhoitajan eläköityminen Kirjastovirkailijan määräaikainen työsuhde päättyi Kerimäen Järvikalastusmuseo: Kalastajatilan vuokrasopimuksen irtisanominen Järvikalastusmuseon lakkauttaminen tai ulkoistaminen yksityiselle toimijalle Punkaharjun kotiseutumuseon lakkautt Kulttuurijaoston lakkauttaminen Museon henkilöstön eläköityminen hoidetaan sisäisillä tehtävien uudelleen järjestelyillä: Museotoimenjohtajan eläköityminen Museomestarin eläköityminen Toteutuneet/toteutuu yhteensä Tavoite yhteensä Tasapainotustoimenpiteet (Kv TA2017 TS2018 TS2019 TS2020 Leikataan teatterin avustamisesta Uudet sopeuttamisesitykset TA2017 TS2018 TS2019 TS2020 Kirjastotoimenjohtajan tehtävien hoitaminen sisäisillä järjestelyillä

16 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö SIVISTYSTOIMI Sivistyslautakunta 360 Vapaa-aikapalvelut Vapaa-aikapäällikkö Simo Räty Palvelusuunnitelman kuvaus Liikuntatoimen tehtävä on luoda harrastusmahdollisuuksia liikuntapaikkojen ja seura-avustuksien muodossa. Järjestetään liikuntaa kuntalaisille ottaen huomioon myös erityisryhmät. Painopistealueena ovat lapset ja nuoret. Nuorisotoimen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorten omalle toiminnalle ja pyrkiä parantamaan nuorten elinoloja. Painopistealueena on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja elämänhallinnan tukeminen. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet 2. Laadukkaat kuntapalvelut 2.3. Terveyden edistäminen mm. ennaltaehkäisyllä ja liikuntamahdollisuuksia järjestämällä Hoidettujen liikuntapaikkojen määrä Nuorisoverstaan palvelujaksojen määrä Etsivä nuorisotyön kontaktien määrä Kävijämäärät - uimahalli - jäähalli Hoidettujen liikuntapaikkojen määrän säilyttäminen vuoden 2015 tasolla. Vähintään vuoden 2015 taso, 64 palvelujaksoa. Vähintään vuoden 2015 taso, 159 kontaktia. Vähintään vuoden 2015 taso - uimahalli jäähalli Toiminnan tunnusluvut Kysyntä ja laajuustiedot TP 2015 TA 2016 HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Asukasmäärä Nuoriso 0-28 vuotiaat Nettomenot/nuoriso 59,24 43,52 48,69 48,18 49,41 50,26 51,03 Nettomenot/asukas, liikuntatoimi 62,03 60,62 78,68 65,22 77,83 77,27 77,33 Talous TP 2015 TA HKE 2017 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 Ta-muutos Toimintatulot Muutosprosentti -6,6 % -3,1 % -3,1 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Toimintamenot Muutosprosentti -4,1 % 2,5 % 2,5 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Toimintakate Muutosprosentti -3,4 % 4,0 % 4,1 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Suunnitelmapoistot Muutosprosentti Yli-/alijäämä Muutosprosentti -4,5 % 4,3 % 4,3 % -1,7 % -1,0 % -0,5 % 16

17 Kaupunginvaltuuston hyväksymät tasapainottamistoimenpiteet (tasapainottamisohjelma) Tasapainottamistoimenpide TP 2015 TA TA 2017 TS 2018 TS 2019 TS 2020 TA-muutos Toteutuneet/toteutuu Vapaa-aikajaoston lakkauttaminen Toteutuneet/toteutuu yhteensä Tavoite yhteensä

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä Mittarit Tavoite 2017

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä Mittarit Tavoite 2017 SIVISTYSTOIMIALA 1 2 Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri-

Lisätiedot

ESITYS SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIOKSI 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAKSI Käyttötalous

ESITYS SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIOKSI 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAKSI Käyttötalous SAVONLINNAN KAUPUNKI Siv.ltk 19.10.2017 /Pöytäkirjaliite E ESITYS SIVISTYSTOIMEN TALOUSARVIOKSI 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAKSI 2018-2021 Käyttötalous Savonlinnan kaupunki TA 2018 Toimiala Sivistystoimialan

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä Mittarit Tavoite 2016

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä Mittarit Tavoite 2016 SIVISTYSTOIMIALA 1 Savonlinnan kaupunki TA 2016 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri-

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä. toimimisen sisältöjä.

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä. toimimisen sisältöjä. SIVISTYSTOIMIALA 1 Savonlinnan kaupunki Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut.

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö SIVISTYSTOIMIALA Sivistyslautakunta 7.10.2015 1 Savonlinnan kaupunki TA 2016 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö SIVISTYSTOIMIALA 1 Savonlinnan kaupunki TA 2016 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri-

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet

Savonlinnan kaupunki. Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet SIVISTYSTOIMIALA 1 Savonlinnan kaupunki Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut.

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä. Mittarit Tavoite 2016 Tilanne 30.6.

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä. Mittarit Tavoite 2016 Tilanne 30.6. SIVISTYSTOIMIALA 1 Savonlinnan kaupunki TA 2016 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri-

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, joustava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä

6. Hyvä työnantaja ja osaava, joustava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä SIVISTYSTOIMIALA 1 Savonlinnan kaupunki TA 2015 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri-

Lisätiedot

Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii toimialan yleisistä toimintaedellytyksistä

Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii toimialan yleisistä toimintaedellytyksistä Savonlinnan kaupunki TA 2017 Toimiala Toimielin Tulosalue Vastuuhenkilö Perusturva Perusturvalautakunta Hallinto perusturvajohtaja Palvelusuunnitelman kuvaus Perusturvan toimialan hallintopalvelut huolehtii

Lisätiedot

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä Mittarit Tavoite 2014

6. Hyvä työnantaja ja osaava, motivoitunut, palvelutarpeiden mukainen henkilöstö Kriittinen menestystekijä Mittarit Tavoite 2014 Savonlinnan kaupunki TA 2014 Toimiala SIVISTYSTOIMI Palvelusuunnitelman kuvaus Sivistystoimialan palvelualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus, lukiot, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut.

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

300 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ

300 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ Savonlinnan kaupunki Ta-vert,työll664,Ta,Kate,Tot% SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMIALA 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut * Toimintatuotot 490.294,00 0,00 1.462,88 491.756,88 124.036,37

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 30 SIVISTYSTOIMIALA 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut * Toimintatuotot 490 294 * Toimintakulut -943 345 Toimintakate -453 051 Netto -453 051 300 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA SIVISTYSTOIMIALA 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut

KÄYTTÖSUUNNITELMA SIVISTYSTOIMIALA 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut 30 SIVISTYSTOIMIALA 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut * Toimintatuotot 531 489 * Toimintakulut -798 148 Toimintakate -266 659 Netto -266 659 300 HALLINTOPALVELUT * Toimintatuotot

Lisätiedot

Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto

Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto SIVISTYSLAUTAKUNTA (KOULUTUSLAUTAKUNTA 3.5.7 ASTI) (8) OSAVUOSIRAPORTTI.. 3.8.7 Raportin tiedot ovat 9.9.7 kirjanpidon tilanteen mukaiset. Toiminta-ajatus Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

kanslia O:/strategiat SIVISTYSTOIMIALAN TASAPAINOTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2015-2020

kanslia O:/strategiat SIVISTYSTOIMIALAN TASAPAINOTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2015-2020 kanslia O:/strategiat SIVISTYSTOIMIALAN TASAPAINOTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2015-2020 Tasapainotusohjelman tekstiosa Palveluverkko rationalisoidaan SIVISTYSTOIMI brutto netto Punkaharjun ja Punkasalmen koulujen

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Tuija Kauppinen 3001 Sivistyslautakunta Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3003

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Hallinto

Sivistyslautakunta. Hallinto Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEN TOTEUTUMA VUONNA 2015

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEN TOTEUTUMA VUONNA 2015 TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEN TOTEUTUMA VUONNA 2015 Hallintopalvelut Kerimäen yhteispalvelupisteen siirto 80 000 0 Savonrannan yhteispalvelupisteen siirto 30 000 30 000 Henkilökohtaisen eläkeiän saavuttaminen

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Toimiala/ vastuualue esitys

Toimiala/ vastuualue esitys TALOUSARVIOMUUTOKSET 2015 KÄYTTÖTALOUS SIVISTYSTOIMIALA VAIHTOEHTO 1 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 310 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa otetaan liitoskuntien hyvät toimintatavat käyttöön yhteistyössä ruoka-

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset peruspalvelut turvataan lähipalveluina kuntalaisille kuntakeskuksissa.

Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset peruspalvelut turvataan lähipalveluina kuntalaisille kuntakeskuksissa. Kouluverkko Sivistyslautakunnan iltakoulu 16.1.2014 Markku Kankkunen, Tuija Kauppinen, Marja-Liisa Brunou, Aila Kosunen, Minna Rautiainen, Riitta Kitunen, Sirpa Malinen Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

Hallinnon tehtävänä on johtaa, ohjata ja koordinoida sivistyspalvelujen järjestämistä siten, että toiminta on mahdollisimman tuloksellista.

Hallinnon tehtävänä on johtaa, ohjata ja koordinoida sivistyspalvelujen järjestämistä siten, että toiminta on mahdollisimman tuloksellista. 31 SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisen jatkuvaa henkistä kasvua, vastata kasvun tarpeisiin ja kuntalaisten lisääntyvän koulutustarpeen ja vapaa-ajan tuomiin haasteisiin.

Lisätiedot

Talvikauden tarjonnan pitäminen vähintään nykytasolla. Vapaa-aikapalvelujen nykytason säilyttäminen. Perusopetuksen kulttuuripolku

Talvikauden tarjonnan pitäminen vähintään nykytasolla. Vapaa-aikapalvelujen nykytason säilyttäminen. Perusopetuksen kulttuuripolku Sivistystoimen toimialan tuloskortit vuodelle 2012 Toimialan palvelusuunnitelma Sivistystoimen toimialaan kuuluvat toiminnot sisältävät keskeisesti niitä kuntalaispalvelujen tuottamisen tehtäviä, joilla

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka alkaen

Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka alkaen Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka 1.8.2018 alkaen Kuulemistilaisuus 7.11.2017 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, muutosrehtori Tuomo Nurmela, rehtori/erityisopetuksen koordinaattori

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

TP2015 KS2016 TA2017 (KV)

TP2015 KS2016 TA2017 (KV) Sivistyslautakunnan vuoden 2017 käyttösuunnitelma 38 SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO- JA TOIMISTOPALVELUT Tulosalue 3000/ Hallinto- ja toimistopalvelut TP2015 KS2016 TA2017 (KV) (LTK) (LTK) Toimintatulot 239

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN TAVOITEORGANISAATIOSUUNNITELMA VUOSINA

SAVONLINNAN KAUPUNGIN TAVOITEORGANISAATIOSUUNNITELMA VUOSINA SAVONLINNAN KAUPUNGIN TAVOITEORGANISAATIOSUUNNITELMA VUOSINA 1.1.2013 2020 Savonlinnan kaupungin talouden sopeuttamistarpeisiin liittyen toimialat ovat valmistelleet tavoiteorganisaatiosuunnitelmat vuoteen

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Tuija Kauppinen, Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Sivistystoimen talousarvio vuodelle

Sivistystoimen talousarvio vuodelle Sivistystoimen talousarvio vuodelle 2019 30.10.2018 Sivistystoimi Polvijärven kunnan sivistystoimen alle kuuluvat varhaiskasvatus ja lastenhoidon tuet, esi-ja perusopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen

Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen Nätkin koulun koulumuoto syksystä 1.8.2019 alkaen Kuulemistilaisuus 11.12.2018 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja- Liisa Brunou, kiinteistöjohtaja Jukka

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä.

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä. SIVISTYSTOIMEN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 1.1. - 30.11.2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: Sivistystoimenjohtaja Sivistystoimen toiminta-ajatus: Sivistystoimen tehtävänä on kasvua, oppimista ja osallisuutta

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016

Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016 1 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen,

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016 51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot

Lisätiedot

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät Lapin sivistysjohtajien syyspäivät - AVI nyt ja tulevaisuudessa Lapin AVI 31.8.2016 1 Hallituksen reformi; kunta, maakunta, valtio Kunnalla on edelleen vastuu osaamisen ja sivistyksen edistämisestä, terveyden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Kirjasto on arjen luksusta Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Arvostettu edelläkävijä Lisää hyvinvointia Kirjasto on niin tuttu osa

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta voidaan todeta, että asetetut toiminnalliset tavoitteet on pääosin saavutettu.

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta voidaan todeta, että asetetut toiminnalliset tavoitteet on pääosin saavutettu. SIVISTYSOSASTO SIVISTYSLAUTAKUNTA Toiminta Sivistyslautakunta on johtanut kunnan opetustointa ja vastannut kuntalaisten koulutuspalvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen esiopetuksen,

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot