RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ"

Transkriptio

1 RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ Maaliskuussa vietetään YK:n rasisminvastaista viikkoa, joka huipentuu rasisminvastaiseen päivään Päivä on muistutus siitä, että rasismi ei saa olla mielipide tai valinta, vaan yhteisöllisesti, poliittisesti ja - jossakin tapauksissa juridisesti - tuomittava teko. Pelastakaa Lasten rasisminvastaisessa työssä keskitytään tarkastelemaan etnisyyteen perustuvaa erottelua ja rasismia, joissa ihminen tai ihmisryhmä asetetaan tai arvotetaan muita alempiarvoiseen asemaan esimerkiksi hänen ihonvärinsä, kulttuurinsa, etnisen taustansa, äidinkielensä tai uskontonsa vuoksi. Rasisminvastainen työ perustuu YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimukseen (LOS), jonka toisen artiklan mukaan kaikilla lapsilla on oikeus syrjinnästä vapaaseen elämään. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla lapsilla taustastaan huolimatta on oltava yhdenvertaiset oikeudet ja mahdollisuudet. MUISTA Uusia SILTA ohjaajia valmistui Uusia SILTA -ohjaajia valmistui. Viime vuonna valmistui 44 SILTA -ohjaajaa rakentamaan siltoja lastensuojelun vuorovaikutussuhteisiin. Työmenetelmän nimi SILTA tulee ajatuksesta rakentaa siltaa toisaalta lastenkodin, lapsen ja lapsen läheisten välille, toisaalta lapsen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Tämän vuoden aikana on jo aloittanut kaksi uutta SILTA -ohjaajakoulutusryhmää yhteistyössä aikuiskoulutuskeskus Varian kanssa. Alkanut vuosi tulee nostamaan koulutusta saaneiden SILTA -ohjaajien määrän yli sadan. Lahden koulutusryhmä iloisissa valmistujaistunnelmissa joulun alla Pelastakaa Lapset / OMAT

2 KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, Helsinki Turun toimipiste Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, Turku klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Tiukulassa Helsingissä (ennakkoilmoittautuminen) klo adoptioilta isovanhemmille ja perheen läheisille Helsingissä Tiukula-talossa (ennakkoilmoittautuminen). HUHTIKUUSSA tukiperhevalmennus (ennakkoilmoittautuminen) Koulutusta kohtaamisiin tukiperheessä- koulutustilaisuus Tiukulassa Helsingissä (ennakkoilmoittautuminen klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Heidekenillä Turussa (ennakkoilmoittautuminen) klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Tiukulassa Helsingissä (ennakkoilmoittautuminen). TOUKOKUUSSA tukiperhevalmennus (ennakkoilmoittautuminen). Ester Ståhlberg järjestömme vuosikokouksessa Säätytalolla Järjestömme täytti 91 vuotta Pelastakaa Lapset tuntuu olevan vahvassa vedossa. Julkisuutta on tullut paljon ja monipuolisesti. Järjestöstämme löytyy asiantuntemuksen ja osaamisen lisäksi intoa, halua ja ideoita uuden kehittämiseen ja eteenpäin menemiseen. Takana on 90 vuotta luotettavaksi tiedettyä lastensuojelutyötä ja 91 toimintavuosi matkalla kohti satavuotista toimintahistoriaa on käynnissä. Anna Autio Itä-Suomen aluetoimisto Suvantokatu 2, 2. krs, Joensuu klo vietetään Joensuun Perheentalon avajaisviikkoa, Rantakatu 15, vapaa pääsy tukihenkilöiden ja perheiden yhteinen ilta Joensuun Perheentalossa (ennakkoilmoittautuminen). 19.3, 27.3 ja tukihenkilövalmennus Iisalmessa (ennakkoilmoittautuminen) klo Kasvatetaan yhdessä puhetta vanhemmuudesta Joensuun Perheentalossa, Rantakatu 15, vapaa pääsy klo Joensuun Perheentalon avaa kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, Rantakatu tukihenkilövalmennus Kuopiossa (ennakkoilmoittautuminen) klo Joensuun perheentalon avajaistapahtuma koko perheelle, vapaa pääsy Varhaiskasvatuksen messuilla Joensuun Perheentalo, mukana aluetoimisto Carelia-salissa Joensuussa klo 9-15 Väkivaltaa kokenut lapsi ja arkiauttaminen -luento, Anu Huovinen, sosiaalityöntekijä ja Theraplay terapeutti Carelicumissa Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen. Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C, Tampere NUORI tapahtuma JYVÄSKYLÄ Pelastakaa Lapset osallistui tammikuussa yhdessä muiden järjestöjen, kuntien, seurakuntien, työpajojen ja nuorisotutkimuksen ammattilaisten kanssa yhteisille ammattilaispäiville Jyväskylän Paviljonkiin. Yli 2000 osallistujan ja 80 näytteilleasettajan joukossa Pelastakaa Lapset oli näkyvästi esillä. Järjestö toi mukaan työpajan teemalla Rasisminvastaisuus - menestystarinoita muutoksesta alkaen tukihenkilövalmennus, lisätietoja aluetoimistosta klo 9-16 Lääkäriluento sn-info videoyhteydellä Tampereella, ilmoittautuminen Helsinkiin mennessä. Hinta 15 /henkilö Perheiden koulutuspäivät Tampereella, Väkivaltaa kokenut lapsi perheessä, lisätietoa aluetoimistosta alkaen tukiperhevalmennus, lisätietoja aluetoimistosta klo KIINA sn infotilaisuus videoyhteydellä Tampereella, ilmoittautuminen Helsinkiin mennessä, yhdyshenkilöinä Riikka Westman ja Elena Beliaeva. >> Helmikuu

3 Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, Jyväskylä 6.3, 13.3 ja klo 17 20, tukihenkilövalmennus Keski-Suomen aluetoimistolla (Väinönkatu 11 A, 3. krs). Tiedustelut Kaisa Reinikka puh , 9.3 ja klo 9-15, tukiperhevalmennus Pieksämäellä Koulutuskeskus Agricolassa (Huvilakatu 31). Tiedustelut Leena Lähdesmäki puh , klo , iltakahvit tukiperheille Jyväskylässä Keski-Suomen aluetoimistolla (Väinönkatu 11 A, 3 krs). Ilmoittautumiset mennessä Katja Mettiselle puh , katja.mettinen@pelastakaalapset.fi klo 17.00, iltakahvit tukiperheille Virroilla Nuorisokeskus Marttisessa (Herrasentie 16). Ilmoittautumiset mennessä Eija Suomäelle, puh , eija.suomaki@pelastakaalapset.fi klo 17-19, iltakahvit tukiperheille Mikkelissä Viola - väkivallasta vapaaksi ry:n tiloissa (Savilahdenkatu 24). Ilmoittautumiset mennessä Leena Lähdesmäelle puh , leena. lahdesmaki@pelastakaalapset.fi ja klo 9-15, tukiperhevalmennus Jyväskylässä Keski- Suomen aluetoimistolla (Väinönkatu 11 A, 3. krs). Tiedustelut Katja Mettinen puh , katja.mettinen@pelastakaalapset.fi Palkittu NO RACISM -hanke Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, Oulu 21.2, 21.3, 18.4 ja klo Länsi- Pohjan sijaisvanhempien vertaisryhmätilaisuus Kemissä, tiedustelut Merja Alm klo Tukiperheinfo Kemissä Länsi- Pohjan toimistolla, Pohjoisrantakatu 5, 2. krs., tiedustelut ja ilmoittautuminen Merja Alm klo 9.30 alkaen sijaisvanhempien Pride-ryhmävalmennus Raahessa, tiedustelut ja ilmoittautuminen Liisa Sorvoja klo Sijaisperheinfo Oulussa aluetoimistolla, tiedustelut ja ilmoittautuminen aluetoimistoon klo Oulun seudun sijaisvanhempien vertaisryhmätilaisuus VERTTI, tiedustelut ja ilmoittautuminen aluetoimistoon klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon klo Tukiperheinfo Tervolan kunnantalolla, tiedustelut ja ilmoittautuminen Merja Alm. HUHTIKUUSSA 2013 tukihenkilöiden ryhmävalmennus, tiedustelut ja ilmoittautuminen Tiina Pikkarainen Sijaisvanhempien koulutus- ja virkistyspäivät Oulussa, tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä Marja Nybacka tai marja.nybacka@pelastakaalapset.fi klo Yhteistyötapaaminen Oulussa aluetoimistolla kuntien sosiaalitoimien yhteistyökumppaneiden kanssa, ilmoittautuminen Marja Nybacka klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon. KEVÄT 2013 tukiperhevalmennuksen tiedustelut aluetoimistoon Rasisminvastaisen työn asiantuntijat Satu Kanninen (vasemmalla) ja Heli Markkula ovat tehokaksikko järjestömme palkitun No Racism -hankkeen takana. Kansainvälinen adoptiopalvelu klo 9.30 Lääkäriluento, Tiukula-talo, Helsinki. Ilmoittautuminen klo Thaimaakohdemaana tutuksi -tilaisuus Tiukula-talo, Helsinki. Ilmoittautuminen klo Venäjä-kohdemaana tutuksi -tilaisuus Tiukulatalo, Helsinki. Ilmoittautuminen klo Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi -tilaisuus Tiukula-talo, Helsinki. Ilmoittautuminen klo Avoin tiedotustilaisuus Kiina eritystarve-ohjelmasta Tiukula-talo, Helsinki. Ilmoittautuminen HELSINKI Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on myöntänyt Pelastakaa Lasten No Racism (NoRa) -hankkeelle Nuori Toimija -tunnustuksen. NoRa -rasisminvastainen kehittämishankeen työntekijät haluavat vakiinnuttaa rasisminvastaiset linjaukset nuoriso- ja kasvatusalan ammattilaisten työhön ja alan opiskeluihin.

4 Matti Mononen Pelastakaa Lapset DIILIN kohteena HELSINKI Imatralainen seiväshyppääjä Matti Mononen on yksi kahdestatoista kilpailijasta MTV3:n Diili-ohjelmassa. Mikäli Matti Mononen saisi voittorahat itselleen, hän lahjoittaisi ne Pelastakaa Lasten Imatran paikallisyhdistykselle, tukeakseen tätä kautta vähävaraisten lapsiperheiden harrastusmahdollisuuksia. Aiemmista Diili -sarjan tuotantokausista poiketen, kevään ohjelman joukkueet on koottu yksin omaa julkkiksista ja voittovarat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Helsingin kaapelitehtaan konsertissa olivat myös kohderyhmäfanit vallanneet eturivin paikat saadakseen laulaa ja elää idolinsa kappaleiden mukana. KIDSROCK keräsi huikeat katsojaluvut Neloselta lähetetty juhlavuoden Kidsrock -konserttikiertuetaltiointi sai katsojaa jäämään television äärelle illalla. Katsojista yli puolet oli iältään juuri tv-kanava Nelosen toivomaa ydinkohderyhmää. Juhlavuoden KidsRock-kiertueen päätöskonsertti Helsingin Kaapelitehtaalla taltioitiin Neloselle Työharjoittelijamme Pilvi Neuvonen esitteli järjestömme toivelahjoja kauppakeskus Forumissa joulun alla. Toivekauppaa kauppakeskuksessa HELSINKI Joulunalusviikolla Pelastakaa Lasten joulukeräykseen osallistuminen oli Helsingissä erityisen helppoa, kiitos kauppakeskus Forumin kanssa tehdyn yhteistyön. Kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa sijainneelta joulukeräyspisteeltä sai hankittua Toivekaupan aineettomia lahjoja, sekä kysyttyä lisätietoa niin joulukeräyksestä kuin Pelastakaa Lasten tekemästä työstä yleensä. VaLan jäseneksi HELSINKI Järjestömme on liittynyt Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäseneksi. VaLa on varainhankintaa harjoittavien yleishyödyllisten yhteisöjen yhteistyöverkosto. Helmikuu

5 Sanna Junnola Juhlavuotemme lisäsi myös TIETOA LASTENSUOJELUSTA Loppuvuodesta Pelastakaa Lapset sai runsaasti palstatilaa lehdistöltä. Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä ilmestyi useita laajoja artikkeleita, joissa kerrottiin järjestömme toiminnasta ja palveluista. Jutuissa käsiteltiin muun muassa adoptioita, yhteisökummiutta, tukiperhetoimintaa, tukihenkilötoimintaa, nettiturvallisuutta sekä tuen tarpeessa olevien lasten toiveita joulusta. Joulukeräyksemme tuotti LASTEN HYVÄKSI 300 lapsen on mahdollista saada rahan turvin tukiperhe Opettajat ja kasvattajat hakivat Educa -tapahtumasta tietoa ja vinkkejä opetukseen. Eväitä opetukseen Educa -messuilta HELSINKI Pelastakaa Lapset osallistui tammikuun lopussa opetusalan suurimpaan vuosittaiseen Educa -messutapahtumaan. Pelastakaa Lasten opettajille ja muille kasvattajille laatimat tietopaketit ja ohjeistukset tuntuivat tulevan tarpeeseen. Mediataitojen Hiiripiiri -oppimateriaalista on jo muodostunut kestosuosikki. Myös nettiturvallisuuteen ja lasten osallisuutta käsittelevät aineistot sujahtivat opettajien mukaan kouluihin vietäväksi. Ammattijärjestö OAJ:n ja Suomen Messujen järjestämässä tilaisuudessa oli yli kävijää. Joulukeräyksen tuotto ohjataan ehkäisevän lastensuojelutyön lisäämiseen. Haemme kaiken aikaa lisää tukiperheitä lastensuojelun asiakkaana olevien lapsiperheiden tueksi. Osa rahasta käytetään uusien sosiaalityöntekijöiden palkkaamiseen, jotta tukiperheiden rekrytoimiseen ja kouluttamiseen saataisiin enemmän työvoimaa. Keräyksen tuomalla rahalla on mahdollista saada parisataa uutta tukiperhettä toiminnan piiriin. Toimittajat omaksuneet TIETOTREFFITILAISUUDEN HELSINKI Tiukulassa pidettiin viime vuoden lopussa toimittajatapaaminen, jonka aiheita olivat SILTA -toiminta ja perhehoito. Alustajina toimivat järjestömme SILTA -toiminnon koordinaattori, perheterapeutti Pirjo Kiiskinen sekä Etelä-Suomen aluetoimiston sosiaalityöntekijä Taina Konttinen. Tilaisuuteen osallistui tällä kertaa viisi toimittajaa. Toimittajatapaamisia järjestetään tänäkin vuonna viime vuoden tapaan. 14 Pelastakaa Lapset / OMAT

6 Ester Ståhlberg -mitali Kari Haukkamaalle Pelastakaa Lasten hallitus myönsi Ester Ståhlberg-mitalin lastenpsykiatri Kari Haukkamaalle, joka on toiminut hyväksemme järjestömme hallituksessa neljätoista vuotta. Näistä kaksi viimeistä vuotta hän on toiminut hallituksen varapuheenjohtajana. Haukkamaa jäi pois Pelastakaa Lasten hallituksen jäsenyydestä tämän vuoden alusta. Pakolaisten apuna Libanonissa LIBANON Humanitaarisen avun suunnittelijamme Rea Noponen osallistui kahden kuukauden ajan Pelastakaa Lasten avustustöihin Libanonissa, jonne etenkin naiset ja lapset ovat suurin joukoin paenneet Syyrian konfliktia. Ranskan TV kuvasi Tiukulassa HELSINKI Ranskan television kakkoskanavan kuvausryhmä kävi haastattelemassa ylilääkäri, lastenpsykiatri Jari Sinkkosta toimitalossamme Tiukulassa helmikuussa. Helsingistä kuvausryhmä suuntasi Kauhajoelle, jossa he haastattelivat paikallisia ihmisiä vuoden 2008 koulusurmasta. Euroopan Unionin Nobel -palkintosumma jaetaan järjestöjen kesken Pelastakaa Lapset, YK:n lastenjärjestö Unicef, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, ranskalainen avustusjärjestö Acted ja Norjan pakolaisneuvosto jakavat keskenään Euroopan Unionin saaman Nobelin rauhanpalkintosumman euroa. Kyseiset järjestöt auttavat taisteluiden seurauksista kärsiviä lapsia. EU lahjoittaa järjestöille lisätukena vielä miljoona euroa konflikteissa olevien lasten auttamiseen. Pelastakaa Lapset käyttää oman osuutensa lasten koulunkäynnin mahdollistamiseen konfliktialueilla. SUOSITTELEMME Matka adoptiolapsen synnyinmaahan -kansio on ohjeistusta ja materiaaleja juurimatkan suunnitteluun, sekä tietoa matkan dokumentoinnista lasta varten. Verkkokaupasta 15,00 PALKITTU R sana -kirja Pelastakaa Lapset on julkaissut selkeän ja yleistajuisen oppaan R sana -kirja rasismista ja siihen puuttumisesta, joka käsittelee rasismia, monikulttuurisuutta ja yhdenvertaisuutta nuorisoalalla. Kirja on luettavissa netissä rasisminvastainen-tyo Helmikuu

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa Heleä-ääninen Isac Elliot sai tytöt kirkumaan ja kännykät ilmaan. KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa Kidsrock 2013 konsertti oli loppuun myyty ja sali täysi heti ovien auvauduttua. Illan

Lisätiedot

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE PERHEENTALO Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE Gävlenlinnan päiväkodin eskariryhmä Mansikan lapset esiintymässä opettajansa Tapani Mustosen kanssa. Lapset esittivät tuttuja lastenlauluja avajaisvieraitten

Lisätiedot

Kidsrock 2012-kiertue

Kidsrock 2012-kiertue Kidsrock 2012-kiertue tavoitti yleisönsä! Elli, 6, ja Alina, 7, kuvailivat Pelastakaa Lasten toimintaa seuraavasti. Se pelastaa lapsia laulamalla ja tulemalla hoitamaan ja auttamaan. Aikuisten pitäisi

Lisätiedot

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä Pelastakaa Lapset kutsuu yläkoulut ja lukiot kautta Suomen mukaan päivätyökeräykseen auttamaan länsiafrikkalaisia lapsityöläisiä. Länsi-Afrikka on maailman köyhimpiä

Lisätiedot

Kojuvuorossa Tupuna. Leena Bågman. Lapsen oikeuksienpäivän. työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja

Kojuvuorossa Tupuna. Leena Bågman. Lapsen oikeuksienpäivän. työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja Ministerivierailu Kojuvuorossa Tupuna Mäntysaari-Laaksonen ja Leena Bågman. Toritunnelmissa HELSINKI Tuomaan markkinoilla joulukuussa satoi vettä ja sitten satoi vielä vähän enemmän vettä, ja näin järjestömme

Lisätiedot

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli 5 2010 Joulukuu TEEMA Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli Sisältö s. 6 Teema Eräänä iltana kärpäsenä katossa: mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu? s. 16 Joulu lastenkodissa Joulujuhlassa kaverit

Lisätiedot

puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen.

puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen. Koko perheen virkistyspäivä TAMPERE Länsi-Suomen aluetoimisto järjesti liikunnallisen ulkoilupäivän aluetoimiston vapaaehtoisille aikuisille ja heidän tukilapsilleen. Mukaan oli kutsuttu adoptio-, tuki-

Lisätiedot

SANKARINA Matti Mononen

SANKARINA Matti Mononen SANKARINA Matti Mononen IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry järjesti keväisen ulkotapahtuman MTV:n hyväntekeväisyys -diiliin osallistuneen imatralaisen seiväshyppääjä Matti Monosen kunniaksi. Matti

Lisätiedot

SUPERSANKARITAPAHTUMA

SUPERSANKARITAPAHTUMA IMATRAN PAIKALLISYHDISTYS 50 VUOTTA! SUPERSANKARITAPAHTUMA IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset juhli 50-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään vuoden mittaan useita tapahtumia. Huhtikuussa

Lisätiedot

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat 40 Juhlassa huomioitiin paikallisyhdistysaktivisteja Kaisa Niinikoskea, V Liisa Lukinia, Eine Heikkilää,Raili Niemeä ja kuvasta puuttuvaa Sirkka Junttilaa. NIVALA Pelastakaa Lapset Nivala juhli 40-vuotista

Lisätiedot

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat Pelastakaa Lasten lastenkoti Tirlittanin entisen johtajan Seppo Kinnusen meriittilista on pitkä, mutta eräs tähdellisimmistä on asenne, jolla Seppo Kinnunen on työtään toteuttanut. Adjektiivit ovat ennakkoluulottomuus

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan

Lisätiedot

Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat

Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat Hei hulinaa! MIKKELI Mikkelin paikallisyhdistys osallistui heinäkuussa perinteisille Hulivilikarnevaaleille oman toimipisteensä äärestä. Tällä kertaa hallitusjäsenet Leena Paju-Kivinen ja Sissi Juhola-Arjanko

Lisätiedot

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015.

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015. AUTAMME LAPSIA pakolaiskriisissä myös kotimaassa Kolmivuotias irakilaistyttö sai ylleen järjestömme työntekijä Ira Kinnuselta lämpimän takin Pasilan poliisiaseman pihalla, jossa turvapaikanhakijat jonottivat

Lisätiedot

TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat

TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat TOHINAA TIUKULASSA HELSINKI Tukihenkilötoiminnan yhteyshenkilö Saana Manninen Etelä-Suomen aluetoimistosta keksi loistavan idean. Helsingissä järjestettävä Taiteiden yö laajennettiin toimitaloomme Tiukulaan.

Lisätiedot

Elokuu UNI. voimavara jota ei tule hukata

Elokuu UNI. voimavara jota ei tule hukata 3 2010 Elokuu UNI voimavara jota ei tule hukata Sisältö s. 18 Etuliitteenä adoptio Reeta Kurjonen ja Mervi Hänninen kertovat mitä biologiseen sukuun tutustuminen heille merkitsi s. 28 Rikkoperheen poika

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

Terveisiä Islannista!

Terveisiä Islannista! We are not future We are now! Terveisiä Islannista! Vilma Partanen, Pelastakaa Lasten nuorisoedustaja pohjoismaisessa yhteistyössä, oli ensimmäisellä matkalla nuorisokoordinaattori Leena-Kaisa Pantsun

Lisätiedot

II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät

II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät OLYMPIALAISET tekemisen riemulla TURKU Pelastakaa Lasten Turun toimipiste järjesti lapsille iloisen laskiaistapahtuman Martin koululla. Sääolosuhteiden vuoksi tapahtuma oli siirretty Pulkkamäeltä Martin

Lisätiedot

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola)

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Monikulttuurisuusohjelman arviointi 2014 Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle 16.11.2015 Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Laki velvoittaa Tavoitteena kotoutumista ja etnistä yhdenvertaisuutta edistävä

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012 Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3. 1 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue Ohjelmat paikkakunnittain jäljempänä dokumentissa. PÄIVÄ AIKA KAUPUNKI PAIKKA tiistai 8. maaliskuuta 2011 klo 9.00-12.30/15.00 Helsinki Helsingin

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Parvela ja sihteeri Mervi Auvinen avustamassa onkijoita. Silloin vappuna

Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Parvela ja sihteeri Mervi Auvinen avustamassa onkijoita. Silloin vappuna PeLaPaLat Festivaalivierailla oli oiva tilaisuus saada ensi käden tietoa työstämme Itä-Afrikassa. Pelastakaa Lasten esittelypisteellä edustajamme Job Ochieng Kenian Nairobista sekä Melesse Berhanu Etiopian

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013 Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa

Lisätiedot

Jenni Haukio vierailulla

Jenni Haukio vierailulla Jenni Haukio vierailulla Taloa ja järjestön toimintaa Tasavallan presidentin puolisolle Jenni Haukiolle esittelivät pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta ja puheenjohtaja Erkki Heikkinen. HELSINKI Tasavallan

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiskokonaisuuden tuotoksiin

Katsaus lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiskokonaisuuden tuotoksiin Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelma Katsaus lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiskokonaisuuden tuotoksiin Lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiskokonaisuus Pelastakaa Lasten

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. 3 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. Aika keskiviikkona 16.3. klo 9.00-12.00/14.30 Paikka Mauno Koivisto -keskus, BioCity, Tykistökatu 6 (Auditorio) Päivi Sillanaukee,

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Kotkan Pelastakaa Lapset ry Kotkan Pelastakaa Lapset ry Perustettu 1948 vuonna 2018 70-vuotisjuhlavuosi Pelastakaa Lapset järjestön paikallisyhdistys 68 paikallisyhdistystä Jäseniä on tällä hetkellä 147 Poliittisesti ja eri uskontokuntiin

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2014

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2014 Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2014 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa

Lisätiedot

Karhun tukea 3000 euroa

Karhun tukea 3000 euroa OMAT Kuva: Piia Kyntäjä Karhun tukea 3000 euroa HELSINKI United Buddy Bears -kampanjan myyntituotto 3050 euroa lahjoitettiin järjestömme työn tukemiseksi. Lahjasekkiä oli järjestömme puolesta vastaanottamassa

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

KEOS2019 forum. Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma

KEOS2019 forum. Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma KEOS2019 forum Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma Opetus- ja kasvatusalan suurtapahtuma KEOS järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 16.11.2019 Tapahtuma koostuu alan näyttelystä ja seminaareista Tapahtuman

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2015

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2015 Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2015 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Räiskälettä ei parempaa

Räiskälettä ei parempaa Räiskälettä ei parempaa KUOPIO Kuopion tukihenkilöt järjestivät iloisen iltaretken toiminnassa mukana oleville perheille. Pieni sadekaan ei haitannut iloisia retkeilijöitä, jotka purkivat energiaansa rutkasti

Lisätiedot

KIDSROCK 2014. Pelastakaa Lasten joulukonsertti. PeLaPaLat. televisiosta. Nelosella 20.12.2014 klo 19 25.12. klo 16.45 27.12 klo 10.

KIDSROCK 2014. Pelastakaa Lasten joulukonsertti. PeLaPaLat. televisiosta. Nelosella 20.12.2014 klo 19 25.12. klo 16.45 27.12 klo 10. Koe konsertti televisiosta jopa kolmasti Nelosella 20.12.2014 klo 19 25.12. klo 16.45 27.12 klo 10.40 Pelastakaa Lasten joulukonsertti KIDSROCK 2014 Robin Jukka-Poika Pienimmät pistivät piirileikiksi.

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminta. - Tukea, iloa ja mukavia hetkiä perheen arkeen!

Tukihenkilötoiminta. - Tukea, iloa ja mukavia hetkiä perheen arkeen! Tukihenkilötoiminta - Tukea, iloa ja mukavia hetkiä perheen arkeen! Minulla on ihana tukihenkilö, jolta saan aikaa. Hän kuuntelee, kun kerron omia juttujani - Mari 8 v. ALUKSI Pelastakaa Lapset ry:n tukihenkilötoiminnan

Lisätiedot

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus Testamenttilahjoitus Perinnöksi lapsille parempi maailma Sisällysluettelo Testamenttilahjoituksella lapsille hyvä huominen 3 Yhdessä rakennamme lapsille paremman maailman 4 Testamenttilahjoitus Pelastakaa

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla 28.11.2017 Esityslista 30.11.2017 Tervetuloa Terveiset 22.-23.11.2017 Valtakunnallisilta LAPEpäiviltä Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 15.6.2012 Adoptiopalvelussamme on jatkunut aivan erityisen vilkas vuosi Suomeen saapuneiden lasten osalta. Suomeen on saapunut

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mukana olevat kunnat v. 2008-09 *Espoo Hamina *Helsinki Hämeenlinna Iisalmi

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO 3.12.2014 Kaija Lajunen & RiiAa Ala- Luhtala Tunne- ja turvataidot osaamiseksi - hanke Lajunen & Ala- Luhtala 3.12.2014 1 TUNNE- JA TURVATAITOJA

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla

Lisätiedot

Mitä on kotimainen adoptio?

Mitä on kotimainen adoptio? Mitä on kotimainen adoptio? 20.5.2014 Perheaikaa.fi Yhteistyössä Adoptioperheet ry:n kanssa www.adoptioperheet.fi Projektivastaavat Heli Reinikainen Päivi Partanen Kohtaaminen - kotimaisen adoption kehittämishanke

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta Kasvata ilolla Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta Lapsen oikeudet toteutuvat kun aikuiset ottavat niistä vastuun sekä kunnioittavat lapsen ihmisarvoa. Lapsen oikeuksissa on kysymys myös

Lisätiedot

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum YhdeSSä on enemmän XVIII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari PohjoISen Forum 20. 21. tammikuu 2011 Oulu XIV Pohjois-s-SSuomen työm markkiinasem minaari

Lisätiedot

TÄYDENNYSKOULUTUKSELLA / OSAAMISEN KEHITTÄMISELLÄ HALTUUN. Kehittämiskonsultti Mia Koskinen Sosv/Hake/Kehi/Koulutusyksikkö

TÄYDENNYSKOULUTUKSELLA / OSAAMISEN KEHITTÄMISELLÄ HALTUUN. Kehittämiskonsultti Mia Koskinen Sosv/Hake/Kehi/Koulutusyksikkö TÄYDENNYSKOULUTUKSELLA / OSAAMISEN KEHITTÄMISELLÄ HALTUUN Kehittämiskonsultti Mia Koskinen Sosv/Hake/Kehi/Koulutusyksikkö LUONNOS Vavan osaamisen kehittämisen ja täydennyskoulutuksen suunnittelun vuosiprosessi

Lisätiedot

MAMU UUTISKIRJE. Uusia julkaisuja. Finn Lectura: Suomen mestari 1 CD. Näytekirjapyynnöt

MAMU UUTISKIRJE. Uusia julkaisuja. Finn Lectura: Suomen mestari 1 CD. Näytekirjapyynnöt MAMU UUTISKIRJE 25.5. 20 1 0 nu mero 3 Turun Opetuspalvelukeskus, Käsityöläiskatu 1, 20101, Turku Toimittaja: Edina Bálint-Pesonen Tässä numerossa Uusia julkaisuja 1 Koulutukset 2 Tapahtumat 4 Uusia julkaisuja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ

JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ Lähisuhdeväkivalta sosiaalisena ongelmana Suomen sosiaalioikeudellinen seura 27.2.2014 Helsinki Aulikki Kananoja JÄRJESTÖT JA LÄHISUHDEVÄKIVALTA Järjestöillä

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

EROSTA HÄN SINUA. VAINOAaKO HUOLIMATTA? VARJO

EROSTA HÄN SINUA. VAINOAaKO HUOLIMATTA? VARJO VAINOAaKO HÄN SINUA EROSTA HUOLIMATTA? VARJO -hanke (2012-17) Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennaltaehkäisy. OULUN ENSI- JA TURVAKOTI

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN Tuloksia ja oppimiskokemuksia

YHDESSÄ ENEMMÄN Tuloksia ja oppimiskokemuksia YHDESSÄ ENEMMÄN Tuloksia ja oppimiskokemuksia Sisältö Resurssit Tavoitteet Hankkeen toimintalinjat ja tulokset Matkan varrella opittua Hankkeen resurssit 2009-2013 RAY on rahoittanut hanketta kahdessa

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi EHKÄISE, TUNNISTA, AUTA koulutuspäivä seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta Tampere 16.3.2017 16.3.2017 Suvi Nipuli 1 Hankkeen

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia

Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia oikeuksia ja tasa-arvoa. Autismi- ja Aspergerliitto perustettiin vuonna 1997. Keskeisenä tavoitteena on edistää

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Miten missio viestitään muuttuvassa toimintaympäristössä?

Miten missio viestitään muuttuvassa toimintaympäristössä? Miten missio viestitään muuttuvassa toimintaympäristössä? Professori Leif Åberg Helsingin yliopisto, viestinnän laitos Sosiaaliturva-lehden 95-vuotisjuhlaseminaari 21.11.2007 Missio Huoltaja-säätiön julkaiseman

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot