TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat
|
|
- Leena Laine
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOHINAA TIUKULASSA HELSINKI Tukihenkilötoiminnan yhteyshenkilö Saana Manninen Etelä-Suomen aluetoimistosta keksi loistavan idean. Helsingissä järjestettävä Taiteiden yö laajennettiin toimitaloomme Tiukulaan. Taidepajassa askarreltiin käsinukkeja kierrätysmateriaaleista. Pienet taiteilijat loivat uskomattomia ja mielikuvituksellisia hahmoja pahvirasioista, muovipulloista ja muista arkisista materiaaleista. Alakerran monitoimitilassa oli musiikkia, kasvomaalausta, ilmapalloja, hattaraa ja popcornia. Tapahtuman loppuhuipennuksesta vastasi Falangi, käpyläläisistä nuorista koostuva bändi. Taapahtumaan osallistui lasta, nuorta ja aikuista. Tilaisuudessa oli mahtava tunnelma. Taiteiden yön innovaattori palkittiin Saana Manninen sai leffaliput kahdelle oivaltavasta ideastaan tarjota Taiteiden yö-konsepti myös lapsille. 10 Pelastakaa Lapset / OMAT
2 KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, Helsinki Turun toimipiste Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, Turku Juhani Pekkalasta järjestömme uusi puheenjohtaja Pelastakaa Lapset ry:n liittohallituksen uutena puheenjohtajana vuoden vaihteessa aloittaa FM, Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala. Puheenjohtajakauden tultua täyteen tehtävästä väistyy FM, lehdistöneuvos Erkki Heikkinen, toimittuaan tehtävässä kahdeksan vuoden ajan klo Nuorten treffit Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) klo 14 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisperhetoiminnasta kiinnostuneille Helsingissä, Tiukula -talo, (ennakkoilmoittautuminen klo 14 informaatiotilaisuus uusille adoptio- ja sijaisperheille Helsingissä, tukiperhevalmennus Tiukula-talo Helsingissä, (ennakkoilmoittautuminen) Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen klo välttämätön) tietoisku vanhempien keinoista vahvistaa lapsen ja teatteriesitys nuoren motivaatiota, tukiperheille, oma-aloitteisuutta tukihenkilöille ja ja lomakodeille, vastuunottoa Tanssiteatteri rakentavalla Raatikko tavalla, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) klo klo 14 alkuinformaatiotilaisuus 14 adoptiosta uusille adoptioperheille ja sijaisperhetoiminnasta Turussa, kiinnostuneille Heideken Helsingissä, (ennakkoilmoittautuminen) Tiukula -talo, (ennakkoilmoittautuminen perheleiri sijaisperheille Kisakeskuksessa (ennakkoilmoittautuminen) vapaaehtoisten pikkujoulu tukiperheille, tukihenkilöille ja lomakodeille tukiperhevalmennus Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen klo 14 alkuinformaatiotilaisuus välttämätön) adoptiosta kiinnostuneille Turussa, Perhetalo Heideken (ennakkoilmoittautuminen pelastakaalapset.fi) klo Pienryhmä tukiperheille Helsingissä, Tiukula-talo klo 17 (ennakkoilmoittautuminen). tukiperheiden pienryhmä Helsingissä, Tiukula-talo, (ennakkoilmoittautuminen vuotiaiden tiina.lehto-lunden@pelastakaalapset.fi) kotimaan adoptiolasten vertaisryhmä Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) klo Nuorten treffit Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C, Tampere klo Sporttikummivalmennus UKK-instituutissa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset paula.paltila@pelastakaalapset.fi alkaen, uusien tukiperheiden valmennuskurssi Kankaanpäässä uusien tukiperheiden valmennuskurssi,, lisätietoja aluetoimistosta klo 18:00 Koko perheen sirkusilta Sorin Sirkuksen joulushow POKSIn kenraaliharjoituksen merkeissä Lapsen oikeuksien päivänä klo 18. Mukaan mahtuu 120 ensin ilmoittautunutta, lisätietoja aluetoimistosta klo Jouluglögit tukiperheille, tukihenkilöille ja lomakodeille aluetoimistolla. Glögittelyn lomassa teillä on mahdollisuus kuulla hyvinvointivalmentaja Katja Kivijärveä, joka tulee jakamaan hyviä vinkkejä omien sisäisten voimavarojen löytämiseen sekä mielen rauhoittamiseen joulukiireiden keskellä. Muistamme myös pitkään toiminnassamme mukana olleita perheitä. Ei ennakkoilmoittautumista. Juhlaillallinen Karjalan lastensuojeluviranomaisen sekä lastensuojeluviranomaisten ja lastenkotien edustajien kanssa. Karjala-adoptioita jo 20 vuotta TAMPERE Karjala adoptioiden 20-vuotis seminaari järjestettiin Tampereella elokuussa, Venäjä perheiden kesätapaamisen yhteydessä. Seminaarissa oli mukana Karjalan adoptioviranomaisia ja paikallisen lastenkodin edustaja, sekä alueedustajamme Karjalasta. Iloksemme mukana tilaisuudessa oli myös lukuisia Venäjältä lapsensa adoptoineita perheitä lapsineen. Kansainvälinen adoptiopalvelu klo avoin tiedotustilaisuus / Venäjä, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen mennessä, klo Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen mennessä, klo tiedotustilaisuus Kiina erityistarve-ohjelmasta, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen mennessä, klo Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen mennessä, www. pelastakaalapset.fi Lokakuu >>
3 Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, Jyväskylä klo Ennaltaehkäise, tue ja ota puheeksi digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö koulutus Jyväskylässä, tiedustelut puh , 4.10 ja Tukiperhevalmennus Jyväskylässä, tiedustelut Karin Fransson puh tai klo Adoptiolapsen terveydentila lääkäriluento Jyväskylässä Keski-Suomen aluetoimistossa, lisätiedot pelastakaalapset.fi, puh klo Iltakahvit Seinäjoella, tiedustelut Eija Suomäki puh tai klo Keski-Suomen aluetoimiston toiminta-alueen paikallisyhdistysten aluetapaaminen Jämsässä, tiedustelut pelastakaalapset.fi, puh , ja Tukiperhevalmennus Mikkelissä, tiedustelut Leena Lähdesmäki puh tai klo Tukiperhevalmennus Virroilla, tiedustelut Eija Suomäki puh tai klo Iltakahvit Jyväskylässä, ilmoittautumiset mennessä Leena Lähdesmäelle puh tai pelastakaalapset.fi tai Eija Suomäelle puh tai pelastakaalapset.fi klo Iltakahvit Mikkelissä, Ilmoittautumiset mennessä Jenni Knuutilalle puh tai Varma ja vakaa, mallintajana Jaana Vainikainen, Itä-Suomen aluetoimiston sosiaaliohjaaja, jonka kontolla ovat tukiperhe- ja lomakotitoiminta, perhehoito ja edunvalvonta. Eihän me olla sokerista! JOENSUU Pelastakaa Lasten Itä-Suomen aluetoimisto osallistui Liikunnainentapahtumaan Joensuussa elokuun lopulla. Urheilulliset naiset toivat näkyvyyttä Pelastakaa Lapset-järjestölle, niin maalla kuin vesillä. Ohjelmassa oli ohjattua jumppaa, juoksua eri pituisilla reiteillä, mutta hurjinta kaikista oli sup-lautailu, joka vaati tasapainoa ja edusti uusinta uutta urheilukokemusten saralla. Itä-Suomen aluetoimisto Kauppakatu 25 C, 4. krs, Joensuu Tukihenkilövalmennus Perheentalolla Iisalmessa, ennakkoilmoittautuminen klo 18 Isän merkitys lapsen kehitykselle, Jari Sinkkosen avoin yleisöluento Carelia-salissa Joensuussa klo Isämies-seminaari isiä ja miehiä työssään kohtaaville Karelia Ammattikorkeakoulun auditoriossa Joensuussa, ilmoittautuminen klo adoptioinfotilaisuus kotimaisesta ja kansainvälisestä adoptiosta aluetoimistolla Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen ja Tukiperhevalmennus Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma Iso Myyn kauppakeskuksessa Joensuussa Perhepikkujoulut tukiperheille, tukihenkilöille ja tuettaville perheille Savoniassa Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen Perhepikkujoulut tukiperheille, tukihenkilöille ja tuettaville perheille Nuorisotalolla Iisalmessa, ennakkoilmoittautuminen Joulukahvit Kuopion tukihenkilöille ja tukiperheille Tätilässä Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, Oulu klo 9-15 Adoptiolapsen terveydentila luento adoptioperheille Helsingissä, videoyhteys Oulusta. Ilmoittautuminen fi/ajankohtaista/tapahtumat klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon LOKAKUUN tukihenkilövalmennuksesta tiedustelut Tiina Pikkarainen klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon Pelastakaa Lapset / OMAT kuin nenä päähän HELSINKI Pelastakaa Lasten Nenäpäivä-tiimi haastoi järjestön johtoryhmän mukaan Nenäpäivän riemuun. Johtoryhmän haasteena on pukeutua söpöiksi eläimiksi valinnaisen päivän ajaksi, mikäli haasteen keräystavoite, 500 euroa, täyttyy. Lisäksi Lastensuojelupalveluiden johtaja Riitta Hyytinen lupasi henkilökohtaisesti pukeutua päivän ajaksi Teletapiksi, mikäli rahaa kertyy 1500 euroa. Keräysaikaa rajallisesti (keräys päättyy ). Tämän jälkeen toteutetaan pukeutumishaaste. Kuka tahansa voi lahjoittaa pukeutumishaasteen toteutumiseksi, joko maksamalla Nenäpäivän virallisilla nettisivujen kautta, jossa johtoryhmällä on oma keräystiimi tai laittamalla rahaa Tiukulan keskustoimistolla sijaitsevaan keräyslippaaseen. Lahjoittamalla Nenäpäivään tuet myös Pelastakaa Lasten omaa toimintaa! Haasteen etenemistä voi seurata Facebook-sivuillamme. Lastensuojelupalveluiden johtaja Riitta Hyytinen (vasemmalla), pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta ja talousjohtaja Petri Tammisto vastaanottivat talon sisäisen nenäpäivähaasteen.
4 Sosiaalityöntekijät ja toimittajat tapasivat Tiukulassa. Elina Honkaselkä, Heini Aaltonen ja Riina Pekkala PePPi New Generation PePPi New Generation eli PiNG-tiimi on keväällä 2014 aloittaneiden PePPi-hankkeen (Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa) projektityöntekijöiden oma tiimi. Tiimin muodostavat Heini Aaltonen, Riina Pekkala ja Elina Honkaselkä. Tiimi vastaa muun muassa PePPin nettisivujen ja Facebookin päivittämisestä, suunnittelee ja kehittää PeP- Pi-hankkeen omaa verkkotoimintaa yhdessä nuorten kehittäjien kanssa. PiNG-tiimi kokee, että nuorten osallistuminen verkkotoiminnan suunnitteluun heti alusta asti takaa sen, että toiminta on heidän itsensä näköistä ja heitä kiinnostavaa. PePPin verkkotoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa sijaisperheessä eläville nuorille samankaltaisissa tilanteissa olevien ikätovereiden tapaaminen sekä kokemusten jakaminen asuinpaikasta riippumatta. Mitä lastensuojelusta uskaltaa kertoa? HELSINKI Siitä mistä ei uskalleta puhua, siitä luullaan ja oletetaan. Näin saattaa käydä, kun toimittaja ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään kysyäkseen jostakin lastensuojelullisesta yksityiskohdasta. Lastensuojelussa on paljon salassa pidettävää, mutta lastensuojelu on kuitenkin yhteiskunnallista toimintaa, ja siten julkista. Vaikka lapsen yksityisyyttä tulee suojella, lastensuojelun toimenpiteistä ja perusteista on lupa, ja syytäkin, puhua. Toimittajien ja sosiaalityöntekijöiden yhteen hiileen puhaltamista kannustettiin Lastensuojelu ja julkisuus-koulutustilaisuudessa Tiukulassa elokuussa. Tilaisuus veti suuren salin täyteen kiinnostuneita. Etenkin Espoon Keskuksen johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattilan esitys tuntui kiinnostavan, sillä hän on antanut kasvot useallekin lastensuojelutapaukselle, ja osasi siten kertoa kimuranteista tilanteista, sekä siitä, miten heillä erilaisiin toimittajatapaamisiin on valmistauduttu. Kurssin lopuksi osallistujat jaettiin ryhmiin, joilla jokaisella oli ratkottavana visaisen tuntuinen toimittaja-sosiaalityöntekijä-kohtaaminen. HEMMO ANTAA JAUHOILLE KYYTIÄ SAMI JATKOON! Henkilöstövaaleissa valittiin tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan koordinaattori Sami Luoto toistamiseen henkilöstön edustajaksi Pelastakaa Lasten liittohallitukseen. Edustajan toimikausi on vuosille HELSINKI Pelastakaa Lasten nuorisotoiminnan maskotti Hemmo lähtee mukaan Nenäpäivän haasteeseen. Hemmo kannustaa omalla esimerkillään lapsia ja nuoria tulemaan mukaan Nenäpäivän hassutteluun. Työkavereiden riemuksi Hemmo tulee järjestämään Tiukulassa maksulliset kakkukahvit. Luvassa on Nenäpäivän teemaan sopivia, punaisia leivonnaisia popidoli Robinin resepteillä. Kahvituksen tuotot tilitetään Hemmon Nenäpäivän haastetiimille, jonka saldoa voi seurata reaaliaikaisesti Nenäpäivän nettisivuilla: Hemmon edesottamukset instagram.com/hemmohahmo. Lokakuu
5 Projektityöntekijä Timo Salokorpi on jämsäläisiä ja toiminut aiemmin kouluavustajana. Projektin vetäjä Iida Kukkonen rekrytoitiin Jyväskylästä ja hän on koulutukseltaan yhteisöpedagogi. James Koskinen ei huilaa JÄMSÄ Jämsän paikallisyhdistys päätti hakea RAY:n apurahaa ja palkata ammattilaiset töihin tukemaan alueen alueen vuotiaiden kehitystä vapaaaikana. Hankerahoituksella palkattiin kaksi työntekijää kolmeksi vuodeksi. Vaikutuksista toivotaan pysyviä. James Koskisen vapaapäivä-niminen hanke on toiminut nyt puolivuotta. Se on myös osa Emma&Elias-toimintaa. Hanketyöntekijät Iida Kukkonen ja Timo Salokorpi ovat käyneet kuntaliitosten myötä kasvaneen alueen kaikki koulut läpi, esitelleet hankkeen ja selvitelleet millaiseen touhuun nuorilla olisi kaipuu. Kyllähän nämä James-tunnit olivat sellaisia rennosti, mutta ammattimaisesti, vedettyjä nuorten kohtaamisia, kertoo Timo Salokorpi. Enemmän kuin vanhempien työttömyys tai vähävaraisuus, nuoria näytti painavan vanhempien avioero, lisää Iida Kukkonen. Oikeus harrastukseen TAMPERE Pelastakaa Lapset käynnisti lasten liikkumista edistävän Sporttikummi-toiminnan Länsi-Suomen alueella. Sporttikummi on vapaaehtoinen, joka kannustaa lasta liikkumaan. Ensimmäinen Sporttikummi-valmennus tullaan järjestämään UKK-instituutissa Tampereella. Vapaaehtoisia haetaan parhaillaan valmennukseen. Lasten liikuntaharrastuksiin osallistuminen on eriarvoistunut Suomessa. Osa lapsista jää harrastusten ulkopuolelle. Kaikilla perheillä ei ole voimavaroja, henkisiä tai taloudellisia, tukea lasten liikuntaharrastusta. Sporttikummi kannustaa liikkumaan. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus vapaa-aikaan, leikkiin ja kulttuuriin. Lasten liikkumisen tukeminen parantaa lasten hyvinvointia ja terveyttä. Toimimalla tutuiksi Liedon Säästöpankki tempaisi NAANTALI Liedon Säästöpankki järjesti yhteistyökumppaneilleen hyväntekeväisyysgolfkilpailun Naantalin Kultaranta Resortin golfkentällä elokuussa. Hyvän mielen golftapahtumaan osallistui yli 30 pelaajaa. Kilpailulla kerättiin yhteensä 1883 euroa. Summa lahjoitettiin Pelastakaa Lasten Turun toimipisteelle. Lahjoituskohteen nimesi kisan suojelijana tänä vuonna toiminut aluehallintoviraston ylijohtaja Kari Häkämies. Pelastakaa Lasten Turun toimipisteestä kerrotaan, että lahjoitussummasta puolet kohdennetaan Eväitä Elämälle-ohjelmaan, mikä mahdollistaa lietolaiselle nuorelle lukiolaiselle kahden vuoden lukiokirjojen hankinnan. Toinen puoli lahjoituksesta käytetään ehkäisevään tukiperhetoimintaan, missä yksi lapsi saa mahdollisuuden vierailla tukiperheessä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, yhden vuoden ajan. RAITTILA PePPi-hankkeen toimintapäivä sijaisperheille sujui varsin yhteistyöhaluisissa merkeissä. 14 Pelastakaa Lapset / OMAT
6 Eväitä elämälle-tuella oma älypuhelin-sovellus KUOPIO Järjestömme Eväitä elämälle-hanke avitti kuopiolaisen Niklas Ansamaan, 12, ohjelmointiprojektia. Nuori mies on itseoppinut ohjelmoija, joka kehitti älypuhelinta varten Sienikirjan. Sovelluksesta löytyy kaikki Suomen sienimetsien yleisimmät sienet, vähän päälle sata eri lajia, Niklas Ansamaa kertoo. Löydät Sienikirja-sovelluksen Applen itunesista. Sen saa käyttöönsä hintaan 3,59 euroa. UUSI TEOS Muista! Paikallisyhdistysten syyskokous pidettävä marraskuun loppuun mennessä. EPÄILY LAPSEN KALTOINKOHTELUSTA SIJAISPERHEESSÄ - TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI Toimittaneet Ulla- Maija Aro, Anu Huovinen ja Pia Marttala EPÄILY LAPSEN KALTOINKOHTELUSTA SIJAISPERHEESSÄ PDF- ja näköisversio on ladattavissa maksutta Pelastakaa Lapset verkkosivulta. Erityisesti lastensuojelupalvelujen sosiaalityöntekijöille. Ruotsinkielinen OPAS SYNTYMÄVANHEMMILLE PDF-versio on ladattavissa maksutta Pelastakaa Lapset verkkosivulta. Pelastakaa Lasten TACKLING TAX AND SAVING LIVES -raportti laittomien rahavirtojen väärinkäytön vaikutuksista ladattavissa päivityksestä toiminta/ kansainvaliset-ohjelmat/ajankohtaista/ Lokakuu
SUPERSANKARITAPAHTUMA
IMATRAN PAIKALLISYHDISTYS 50 VUOTTA! SUPERSANKARITAPAHTUMA IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset juhli 50-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään vuoden mittaan useita tapahtumia. Huhtikuussa
puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen.
Koko perheen virkistyspäivä TAMPERE Länsi-Suomen aluetoimisto järjesti liikunnallisen ulkoilupäivän aluetoimiston vapaaehtoisille aikuisille ja heidän tukilapsilleen. Mukaan oli kutsuttu adoptio-, tuki-
KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa
Heleä-ääninen Isac Elliot sai tytöt kirkumaan ja kännykät ilmaan. KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa Kidsrock 2013 konsertti oli loppuun myyty ja sali täysi heti ovien auvauduttua. Illan
PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE
PERHEENTALO Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE Gävlenlinnan päiväkodin eskariryhmä Mansikan lapset esiintymässä opettajansa Tapani Mustosen kanssa. Lapset esittivät tuttuja lastenlauluja avajaisvieraitten
RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ
RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ Maaliskuussa vietetään YK:n rasisminvastaista viikkoa, joka huipentuu rasisminvastaiseen päivään 21.3.2013. Päivä on muistutus siitä, että rasismi ei saa olla mielipide tai valinta,
Kidsrock 2012-kiertue
Kidsrock 2012-kiertue tavoitti yleisönsä! Elli, 6, ja Alina, 7, kuvailivat Pelastakaa Lasten toimintaa seuraavasti. Se pelastaa lapsia laulamalla ja tulemalla hoitamaan ja auttamaan. Aikuisten pitäisi
AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015.
AUTAMME LAPSIA pakolaiskriisissä myös kotimaassa Kolmivuotias irakilaistyttö sai ylleen järjestömme työntekijä Ira Kinnuselta lämpimän takin Pasilan poliisiaseman pihalla, jossa turvapaikanhakijat jonottivat
Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli
5 2010 Joulukuu TEEMA Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli Sisältö s. 6 Teema Eräänä iltana kärpäsenä katossa: mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu? s. 16 Joulu lastenkodissa Joulujuhlassa kaverit
Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat
Pelastakaa Lasten lastenkoti Tirlittanin entisen johtajan Seppo Kinnusen meriittilista on pitkä, mutta eräs tähdellisimmistä on asenne, jolla Seppo Kinnunen on työtään toteuttanut. Adjektiivit ovat ennakkoluulottomuus
Terveisiä Islannista!
We are not future We are now! Terveisiä Islannista! Vilma Partanen, Pelastakaa Lasten nuorisoedustaja pohjoismaisessa yhteistyössä, oli ensimmäisellä matkalla nuorisokoordinaattori Leena-Kaisa Pantsun
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa
Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi
Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.
KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä
KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä Pelastakaa Lapset kutsuu yläkoulut ja lukiot kautta Suomen mukaan päivätyökeräykseen auttamaan länsiafrikkalaisia lapsityöläisiä. Länsi-Afrikka on maailman köyhimpiä
Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social
Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan
II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät
OLYMPIALAISET tekemisen riemulla TURKU Pelastakaa Lasten Turun toimipiste järjesti lapsille iloisen laskiaistapahtuman Martin koululla. Sääolosuhteiden vuoksi tapahtuma oli siirretty Pulkkamäeltä Martin
Kojuvuorossa Tupuna. Leena Bågman. Lapsen oikeuksienpäivän. työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja
Ministerivierailu Kojuvuorossa Tupuna Mäntysaari-Laaksonen ja Leena Bågman. Toritunnelmissa HELSINKI Tuomaan markkinoilla joulukuussa satoi vettä ja sitten satoi vielä vähän enemmän vettä, ja näin järjestömme
KIDSROCK 2014. Pelastakaa Lasten joulukonsertti. PeLaPaLat. televisiosta. Nelosella 20.12.2014 klo 19 25.12. klo 16.45 27.12 klo 10.
Koe konsertti televisiosta jopa kolmasti Nelosella 20.12.2014 klo 19 25.12. klo 16.45 27.12 klo 10.40 Pelastakaa Lasten joulukonsertti KIDSROCK 2014 Robin Jukka-Poika Pienimmät pistivät piirileikiksi.
Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke
Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen
Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat
Hei hulinaa! MIKKELI Mikkelin paikallisyhdistys osallistui heinäkuussa perinteisille Hulivilikarnevaaleille oman toimipisteensä äärestä. Tällä kertaa hallitusjäsenet Leena Paju-Kivinen ja Sissi Juhola-Arjanko
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...
Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue 8.3.-31.3.
1 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue Ohjelmat paikkakunnittain jäljempänä dokumentissa. PÄIVÄ AIKA KAUPUNKI PAIKKA tiistai 8. maaliskuuta 2011 klo 9.00-12.30/15.00 Helsinki Helsingin
Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Parvela ja sihteeri Mervi Auvinen avustamassa onkijoita. Silloin vappuna
PeLaPaLat Festivaalivierailla oli oiva tilaisuus saada ensi käden tietoa työstämme Itä-Afrikassa. Pelastakaa Lasten esittelypisteellä edustajamme Job Ochieng Kenian Nairobista sekä Melesse Berhanu Etiopian
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2014
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2014 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa
Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat
40 Juhlassa huomioitiin paikallisyhdistysaktivisteja Kaisa Niinikoskea, V Liisa Lukinia, Eine Heikkilää,Raili Niemeä ja kuvasta puuttuvaa Sirkka Junttilaa. NIVALA Pelastakaa Lapset Nivala juhli 40-vuotista
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
SANKARINA Matti Mononen
SANKARINA Matti Mononen IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry järjesti keväisen ulkotapahtuman MTV:n hyväntekeväisyys -diiliin osallistuneen imatralaisen seiväshyppääjä Matti Monosen kunniaksi. Matti
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011
OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2015
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2015 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
Lasten lomakotitoiminta
Lasten lomakotitoiminta - Lapsen oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan! ALUKSI Pelastakaa Lapset ry:n toiminnan perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus. Lapsen oikeuksien sopimus korostaa lapsen oikeutta
Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia
Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö
Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3.
3 (9) Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiaseminaari, Turku 16.3. Aika keskiviikkona 16.3. klo 9.00-12.00/14.30 Paikka Mauno Koivisto -keskus, BioCity, Tykistökatu 6 (Auditorio) Päivi Sillanaukee,
Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista
Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet
Kuvat Tero Yli-Koski Eriarvoisuuden kärki
OMAT Maahanmuuttajien sirkusesitys sai yleisön pidättämään henkeään. Kuvat Tero Yli-Koski Eriarvoisuuden kärki Pelastakaa Lasten kehittämispäällikkö Paula Marjomaan puheenvuoro käsitteli lastensuojelun
KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI
KUTSU PU 2318B Etelä-Suomi 22.11.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016
21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
Jenni Haukio vierailulla
Jenni Haukio vierailulla Taloa ja järjestön toimintaa Tasavallan presidentin puolisolle Jenni Haukiolle esittelivät pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta ja puheenjohtaja Erkki Heikkinen. HELSINKI Tasavallan
Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015
KOKOUSKUTSU 27.10.2015 Hei Espoon PeLan jäsen! Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 klo 18:00 osoitteessa Thurmaninaukio 10 A 2, Kauniainen. Kokouksessa
KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI
KUTSU PU 66B Etelä-Suomi 9.1.2012 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Opetustoimen palvelut Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston
edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy
edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin
Elokuu UNI. voimavara jota ei tule hukata
3 2010 Elokuu UNI voimavara jota ei tule hukata Sisältö s. 18 Etuliitteenä adoptio Reeta Kurjonen ja Mervi Hänninen kertovat mitä biologiseen sukuun tutustuminen heille merkitsi s. 28 Rikkoperheen poika
Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi
Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:
Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella
Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Tukihenkilötoiminta. - Tukea, iloa ja mukavia hetkiä perheen arkeen!
Tukihenkilötoiminta - Tukea, iloa ja mukavia hetkiä perheen arkeen! Minulla on ihana tukihenkilö, jolta saan aikaa. Hän kuuntelee, kun kerron omia juttujani - Mari 8 v. ALUKSI Pelastakaa Lapset ry:n tukihenkilötoiminnan
YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA
YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä
LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015
LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot
Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2016
Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2016 Pelastakaa Lasten lastensuojelupalvelut tarjoavat kunnille hyvän mahdollisuuden vahvistaa omaa lastensuojelutyötään sisällöllisesti monipuolisilla
Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue
Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen
VERKOSTOT KOHTAAVAT PERHEET VOIMAANTUVAT. Perhehoidonpäivät 12.-13.11.2014 Jyväskylä Pirkko Porrassalmi Milla Nuorala
VERKOSTOT KOHTAAVAT PERHEET VOIMAANTUVAT Perhehoidonpäivät 12.-13.11.2014 Jyväskylä Pirkko Porrassalmi Milla Nuorala PePPi pähkinänkuoressa Osa Emma ja Elias ohjelmaa RAY 2012-2016 Vapaaehtoiset voimavarana
Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op)
Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op) Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi opiskelemaan Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään -täydennyskoulutukseen. Koulutuksen
Räiskälettä ei parempaa
Räiskälettä ei parempaa KUOPIO Kuopion tukihenkilöt järjestivät iloisen iltaretken toiminnassa mukana oleville perheille. Pieni sadekaan ei haitannut iloisia retkeilijöitä, jotka purkivat energiaansa rutkasti
Monimuotoinen vapaaehtoistyö
Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka
Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi
Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
Miten tukea lasta vanhempien erossa
Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin
Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009
Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi
MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa
Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti
Sijoitettujen lasten vertaisryhmäohjaajia alueittain (Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi)
Sijoitettujen lasten vertaisryhmäohjaajia alueittain (Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi) ETELÄ-SUOMI Alakiuttu Anne, HELSINKI Puh. 050-3753143 E-mail: anne.alakiuttu(at)el.fi Arponen-Ilkka
EVÄITÄ ELÄMÄLLE -OHJELMA
EVÄITÄ ELÄMÄLLE -OHJELMA Raportti vuodelta 2014 Pelastakaa Lapset tukee Eva ita Ela ma lle -ohjelmalla syrja ytymisvaarassa olevien lasten koulunka yntia ja harrastamista. Ohjelma edista a lasten yhdenvertaisuutta,
POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT
POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten
TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI
PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.
Liikkujan viikko 2014
Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon
Miestenviikko 2. 8.11.2015
Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Kesäkuu 2017
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Kesäkuu 2017 TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ KESÄLEIRI ELOKUUN ALUSSA Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Vesijärvisäätiön tuella Tutkimuksia Vesijärvestä kesäleirin
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille
PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 /
1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 15.6.2012 Adoptiopalvelussamme on jatkunut aivan erityisen vilkas vuosi Suomeen saapuneiden lasten osalta. Suomeen on saapunut
Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu
Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu OHJELMA 9.00-9.15 Tervetuloa! 9.15-10.00 Mitä on eriarvoisuus? Näkökulmana
raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,
Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella
Juha Kylli Oulu 24.4.2014 Lastensuojelun kattavat sijais- ja avohuollon palvelut 10-vuoden kokemuksella VILLANUTUN TOIMINTA-AJATUS Tarjoamme lastensuojelupalveluja, joiden päämääränä on turvata lasten
Suomen Dartsliitto Etela inen Piiri ry
Suomen Dartsliitto Etela inen Piiri ry Raportti Darts- esitttelyillasta Tuusulan Riihikallion nuorisotalolla 4.11.2015 Suomen Dartsliitto Eteläinen Piiri ry on aloittanut yhteistyön eteläisen Suomen nuorisotalojen
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013
KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla
SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen
SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen
Mitä on kotimainen adoptio?
Mitä on kotimainen adoptio? 20.5.2014 Perheaikaa.fi Yhteistyössä Adoptioperheet ry:n kanssa www.adoptioperheet.fi Projektivastaavat Heli Reinikainen Päivi Partanen Kohtaaminen - kotimaisen adoption kehittämishanke
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut
Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015
Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 14576, joista miehiä 8272 ja naisia 6304. Turun työttömyysaste oli 16,0 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.
PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018
PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä
Kohtaamispaikkatoiminnan ja maahanmuuttaja/ monikulttuurisuuden kehittämistyöryhmien yhteiskokous klo 9-12, Nalkalan Setlementtitalo
Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan ja maahanmuuttaja/ monikulttuurisuuden kehittämistyöryhmien yhteiskokous 7.6.2018 klo 9-12, Nalkalan Setlementtitalo Tervetuloa! 1. Tervetuloa! ja esittäytymiset
Tähtiseurakahvit. Tammikuu 2019
Tähtiseurakahvit Tammikuu 2019 Kokemuksia Tähtiseurojen kehittämisprosessista Timo Saarinen Suunnistusliitto Ks. Timon esitys tästä> Kommenttipuheenvuoro aluejärjestöstä 15.1.2019 2 Tiimiharjoitukset Uudet
ENTTEN TENTTEN PELISTÄ POIS!
ENTTEN TENTTEN PELISTÄ POIS! Lapsen ääni 2015 -raportti lasten kokemuksista köyhyydestä ja osallisuudesta Tiivistetyt tulokset Kyselyyn vastanneista lapsista 11 % koki perheensä olevan köyhä tai erittäin
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta