KIDSROCK Pelastakaa Lasten joulukonsertti. PeLaPaLat. televisiosta. Nelosella klo klo klo 10.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIDSROCK 2014. Pelastakaa Lasten joulukonsertti. PeLaPaLat. televisiosta. Nelosella 20.12.2014 klo 19 25.12. klo 16.45 27.12 klo 10."

Transkriptio

1 Koe konsertti televisiosta jopa kolmasti Nelosella klo klo klo Pelastakaa Lasten joulukonsertti KIDSROCK 2014 Robin Jukka-Poika Pienimmät pistivät piirileikiksi. Odottaminen kuuluu fanitukseen. Diandra Benjamin xxxxxxxx HELSINKI Pelastakaa Lasten joulukonsertti keräsi tuhatpäisen yleisön Kulttuuritalolle marraskuussa. Konsertilla on jo hyvä maine myös nuorten parissa. Kulttuuritalon edessä jonotettiin aamusta, mikä odottelu kuuluu osana fanikulttuuriin. Tytöillä oli termospulloissa lämmintä juotavaa ja matkassaan istuma-alustoja, retkituoleja ja makuupusseja. Eturivin seisomapaikoille pääseminen tiesi lähes kosketusetäisyyttä tämän hetken teinitähdistä Robinista, Benjaminista, Satin Cirkuksen pojista sekä Diandrasta. Eittämättä tämä kannatti, sillä lähes nelituntinen konsertti säilytti tunnelmansa alusta loppuun. Nuoret tähtiesiintyjät ovat hioneet lavakarismastaan niin omansa näköistä, että heitä katsomaan tulleiden fanien hurmos tuntui pysyvän sfääreissä konsertin alusta loppuun. Tässä kolmannessa Kidsrock-konsertissamme korostui elämänvoima ja usko parempaan, myös esitetyissä kappaleissa. Konsertti toimii tiedon välittäjänä kotimaisen lasten suojelutyön eri muodoista, sekä varainkeruukanavana etenkin ehkäisevän tuen eri muotojen vahvistamiselle. Konsertti on osa järjestön joulukeräystä. Vanhempaa kaartia lavalla edustivat Jonne Aaron ja Jukka Poika. Tulevaisuuden virtuoositaitelijalupaukselta vaikuttava Emil Hartikainen ihastutti viulusoolollaan koko Kulttuuritalon yleisön. 10 Pelastakaa Lapset / OMAT

2 KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, Helsinki Turun toimipiste Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, Turku Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala aloittaa Pelastakaa Lasten hallituksen puheenjohtajana vuoden vaihteessa. Tervetuloa taloon, Juhani Pekkala Pelastakaa Lasten hallituksen uusi puheenjohtaja Juhani Pekkala, 59, sanoo kuulleensa edeltäjältään, lehdistöneuvos Erkki Heikkiseltä järjestön arvoista ja toimintakyvystä niin paljon, ettei empinyt pyydettäessä lähteä keulamiehen hommiin. Hän on myös yksityiselämänsä puolella tutustunut järjestön perustehtäviin, sillä hänen vaimonsa Pirjo on tehnyt pitkän uran varhaiskasvatuksen parissa. Lapsista on siis kotona puhuttu myös muutoin kuin oman kolmen pojan edesottamusten kohdalla. Tulevalla hallituksen puheenjohtajalla on vankka kokemus niin yhteiskunnallisista asioista kuin hallinnon ohjaamisesta. Hän on toiminut ennen Kaupan Liiton toimitusjohtajuutta Taloussanomien päätoimittajana ja toimitusjohtajana, Nelosen ja MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana sekä Helsingin Sanomien taloustoimituksen esimiehenä. Pelastakaa Lapset on mielestäni näkyvämpiä ja tärkeimpiä kansalaisjärjestöjä, joten oli helppo olla kiinnostunut pestistä, kun siihen kysyttiin, sanoo Juhani Pekkala. Yhden naisen paikallistoimisto sijaitsi mangopuun alla. Lastentarhatoiminta tarjoaa päivälle sisältöä UGANDA Neuvonantaja Kirsi Peltola työskenteli kuusi viikkoa Pohjois-Ugandassa sijaitsevilla pakolaisleireillä koulutuksen neuvonantajana. Peltola oli mukana kehittämässä pakolaislapsille tarjottavaa varhaiskasvatusta. Etelä-Sudanin kriisi on jäänyt hieman tiedotusvälineiden kiinnostuksen ulkopuolelle, vaikka yli miljoona lasta on joutunut pakenemaan kodistaan joko maan sisällä tai naapurimaihin. Kirsi perusti oman työpisteen mangopuun alle klo 17:30-20:30. Jouluglögit tukiperheille, tukihenkilöille ja lomakodeille aluetoimistolla. Glögittelyn lomassa teillä on mahdollisuus kuulla hyvinvointivalmentaja Katja Kivijärveä, joka tulee jakamaan hyviä vinkkejä omien sisäisten voimavarojen löytymiseen sekä mielen rauhoittamiseen joulukiireiden keskellä. Muistamme myös pitkään toiminnassamme mukana olleita perheitä. Ei ennakkoilmoittautumista klo 13:00-16:00 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille aluetoimistossa (ennakkoilmoittautuminen tukiperhevalmennus Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen välttämätön) tukiperhevalmennus aluetoimistossa, lisätietoja aluetoimistosta 3.2., 10.2.,17.2. ja tukihenkilövalmennus Helsingissä, Tiukula-talo (lisätiedot ja ilmoittautuminen Mirja Piitulainen , klo , klo ja klo klo tukiperhevalmennus Nuorten treffit Turussa, Helsingissä, Perhetalo Tiukula-talo Heideken (ennakkoilmoittautuminen) (tiedustelut ja ennakkoilmoittautuminen Kati Ansaharju , klo 14 informaatiotilaisuus uusille adoptio- ja sijaisperheille Helsingissä, klo Tiukula-talo Iltakoulu (ennakkoilmoittautuminen) tukiperheille ja tukihenkilöille Helsingissä, Tiukula-talo, teemana isättömyys (ennakkoilmoittautuminen 2014klo välttämätön tietoisku vanhempien keinoista vahvistaa lapsen Länsi-Suomen ja nuoren aluetoimisto motivaatiota, oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa rakentavalla Rosalé-leffa tavalla, Tiukula-talo yhteistyössä (ennakkoilmoittautuminen) paikallisyhdistysten kanssa (ennakkoilmoittautuminen) 2014 klo 14 informaatiotilaisuus lisätietoja antaa uusille Mari adoptioperheille Arsalo Turussa, Heideken 5152 (ennakkoilmoittautuminen) Helmikuussa 2014 Pride-valmennus, perheleiri sijaisperheille lisätietoja Heli Kisakeskuksessa Reinikainen (ennakkoilmoittautuminen) p perheiden tukiperhevalmennus koulutuspäivä. Digitaalinen Helsingissä, media Tiukula-talo lasten ja nuorten elämässä. Hyvä minä! kasvattajan voimavarat ja (ennakkoilmoittautuminen välttämätön) vahvuudet. Lisätietoa aluetoimistosta klo Pienryhmä tukiperheille Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) vuotiaiden kotimaan adoptiolasten vertaisryhmä Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) klo Nuorten treffit Helsingissä, Tiukula-talo (ennakkoilmoittautuminen) Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C, Tampere klo 17:30-20:30. Jouluglögit tukiperheille, tukihenkilöille ja lomakodeille aluetoimistolla. Glögittelyn lomassa teillä on mahdollisuus kuulla hyvinvointivalmentaja Katja Kivijärveä, joka tulee jakamaan hyviä vinkkejä omien sisäisten voimavarojen löytymiseen sekä mielen rauhoittamiseen joulukiireiden keskellä. Muistamme myös pitkään toiminnassamme mukana olleita perheitä. Ei ennakkoilmoittautumista , klo 13:00-16:00 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille aluetoimistossa (ennakkoilmoittautuminen tukiperhevalmennus aluetoimistossa, lisätietoja aluetoimistosta Rosalé-leffa yhteistyössä paikallisyhdistysten kanssa (ennakkoilmoittautuminen) lisätietoja antaa Mari Arsalo Helmikuussa Pride-valmennus, lisätietoja Heli Reinikainen p perheiden koulutuspäivä. Digitaalinen media lasten ja nuorten elämässä. Hyvä minä! kasvattajan voimavarat ja vahvuudet. Lisätietoa aluetoimistosta. Joulukuu >>

3 Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, Jyväskylä Tammi-helmikuussa järjestetään tukiperhevalmennus. Itä-Suomen aluetoimisto Kauppakatu 25 C, 4. krs, Joensuu klo Jouluglögit vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille aluetoimistolla Kauppak. 25 C, 4. krs Perheentalo avoinna itsenäisyyspäivänä klo Joensuun Perheentalon toistuvat tapahtumat, katso Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, Oulu klo 17 alkaen Raahen seudun tukihenkilöiden vertaistapaaminen ja pikkujoulu, ilmoittautuminen Riikka Vääräniemelle klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon klo Raahen seudun tukihenkilöiden vertaistapaaminen, ilmoittautuminen Riikka Vääräniemelle klo Ylivieskan seudun tukihenkilöiden vertaistapaaminen, ilmoittautuminen Riikka Vääräniemelle klo alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon , , , ja koulutuspäivät PRIDE-ryhmävalmennuksessa uusille sijaisperheille Oulussa, lisätietoja ja ilmoittautuminen mennessä Maarit Kattilakoskelle klo 10 alkaen Ikean lahjoitusvaroin järjestettävä koko perheen tapahtuma Super Parkissa Oulussa Pohjois-Suomen aluetoimiston tukihenkilöille, loma-, tuki- ja sijaisperheille lapsineen, kutsukirjeet lähtevät tukihenkilöille ja perheille joulukuun aikana, ilmoittautuminen Tuuliina Kaartiselle Kuukausittain Oulun seudun tukihenkilöiden vertaistapaamiset, ilmoittautuminen Tiina Pikkaraiselle Alkuvuodesta 2015 käynnistyy tukihenkilötoiminta myös Oulaisten alueella, lisätietoja Riikka Vääräniemeltä Kansanedustajaehdokas Marjo Pakka vasemmalla. Lennonjohto: Miika Aarnio, Marjut Tossavinen sekä Marika Paananen. Tiimiä vahvistamassa: Batman Jesse-Jukka sekä edessä Kissanainen Katariina. Taikoen iloa, sano noita JYVÄSKYLÄ PassItOn hyväntekeväisyyssuunistus järjestettiin Halloween teemalla. Suunnistuksessa joukkueet kiersivät Jyväskylän keskustassa eri yritysten ja järjestöjen toimintarasteilla, joissa suoritettiin monenlaisia hauskoja tehtäviä visailusta voimailuun! Toimintarasteja järjestivät useat tahot, kuten JYP, Kiri, Happee, Harjun Woima, Jyväskylän kaupunginteatteri, Sokos Hotel Alexandra ja Fitfarm. Suunnistuksen päätteeksi pidettiin hyväntekeväisyyshuutokauppa. Suunnistuksen järjestivät Läheltä tueksi -hanke ja yhteiskunnallinen yritys TeamPlanet. Tuotto ohjataan Pelastakaa Lasten Keski-Suomen aluetoimiston alueella tukiperhettä odottavien perheiden kesäleiripaikkoihin ja lasten harrastustoimintaan. Kansainvälinen adoptiopalvelu klo Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi-tilaisuus Pelastakaa Lapset, Itä-Suomen aluetoimisto, Joensuussa. Ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi-tilaisuus Tiukula-talolla, Helsingissä. Ilmoittautuminen mennessä klo avoin tiedotustilaisuus KIINA erityistarve-ohjelmasta, Tiukula-talolla, Helsingissä. Ilmoittautuminen mennessä, klo avoin tiedotustilaisuus / Filippiinit, Tiukulatalolla, Helsingissä. Ilmoittautuminen mennessä klo avoin tiedotustilaisuus / Thaimaa, Tiukulatalolla, Helsingissä. Ilmoittautuminen mennessä klo adoptiolasten terveydentila-luento Tiukulatalolla, Helsingissä. Ilmoittautuminen mennessä. 35 vuotta paikallista toimintaa KANKAANPÄÄ Kankaanpään paikallisyhdistys täyttää kuluvana vuonna 35 vuotta. Juhlavuoden eräs keskeisimmistä tapahtumista on hyväntekeväisyyshuutokauppa. Meklariksi tapahtumaan oli saatu itse meklari Aki Palsanmäki Huutokauppakeisari-ohjelmasta. 12 Pelastakaa Lapset / OMAT

4 NAANTALI JUHLI NÄYTTÄVÄSTI 60-vuotista taivaltaan Pelastakaa Lapset ja Stora Enso yhteistyössä huomioimaan lapsen oikeudet Lapsen oikeuksiin keskittyvä yhteistyö Pelastakaa Lasten ja Stora Enson välillä käynnistyi kesällä. Pelastakaa Lapset tarkastelee Stora Enson yritystoiminnan vaikutuksia lapsiin sekä tekee konkreettisia suosituksia ja parannusehdotuksia. Parhaillaan selvitetään myös lapsen oikeuksien toteutumista ja mahdollisia puutteita Stora Enson Intian tehtaan toiminnassa ja koko Intian hankintaketjuissa. Intian Chennain arvioinnissa keskitytään lasten oikeuksien loukkausten yleisyyteen ja syihin, paikallisten lakien ja toimintatapojen puutteisiin sekä asenteiden ja käytäntöjen muuttamiseen. Pelastakaa Lapset antaa myös suosituksia, miten Stora Enso voi yhdessä muiden toimijoiden kanssa edistää lapsen oikeuksien toteutumista Intiassa. Lapsen oikeudet ovat osa Stora Enson käynnistämää laajempaa ihmisoikeusarviointia, jonka on tarkoitus valmistua 2014 loppuun mennessä. Juhlavastaanoton monipuolisen ohjelman väriläiskä oli Ruonan päiväkodin lapsikuoro. NAANTALI Paikallisyhdistys huipensi juhlavuotensa YK:n lapsen oikeuksien päivänä. Tuolloin Naantalin kylpylässä järjestettiin Lapsen oikeus hyvään lapsuuteen -seminaari, jonka päätteeksi oli järjestetty gaalaillallinen kutsuvieraille. Seminaari oli tarkoitettu lasten kanssa työskenteleville, ja kuulijoille oli varattu erittäin kovatasoinen asiantuntijajoukko kertomaan näkemyksiään lapsen hyväksi tehtävästä ammatillisesta työstä. Puheenvuoronsa pitivät järjestömme ylilääkäri Jari Sinkkonen, lastenpsykiatri Hans-Rudolf Müller-Nienstedt sekä vaativan erityistason psykoterapeutti Florence Schmitt. Juhlavastaanotolla onnitteluvuorossa Etelä-Suomen aluetoimiston Kristiina Mattinen ja Sami Luoto Turusta, Naantalin puheenjohtaja Kirsti Ihander oikealla. Vastaanoton jälkeen siirryttiin yli sadan henkilön voimin juhlagaalaan Naantalin kylpylässä, jossa esiintyi lauluyhtye Club for Five. ISÄNPÄIVÄ SOI TURKU Turun paikallisyhdistys järjesti isänpäiväksi hyväntekeväisyyskonsertin kaikille musiikin ystäville yhdessä Turun Musiikinystävien orkesterin kanssa. Yhdistyksen varapuheenjohtaja Mirja Kottelinilla oli ilo saada kiittää orkesterin johtajana toiminutta Tarmo Riuttaa antoisasta konsertista. Naantalin yhdistyksen 60-vuotisjuhlaseminaarissa kuultiin huippuasiantuntijoita. Ulkomailta kutsuttuja olivat Sara Svensson Rädda Barnen Malmön toimistosta aiheena Lapsiköyhyys sekä kuvassa esitelmöivä tohtori Hans- Rudolf Müller-Nienstedt Sveitsistä. Joulukuu

5 Maailman ensimmäinen JOULUJUOKSUMME Pienet cheerleading funkyteamiläiset olivat paikalla kannustamassa juoksijoita. Naamiaisasujen kanssa poseerattiin niin lehdistölle kuin selffietä ottaen. Joulupukki palkitsi naamiaisasukilpailun voittajat. Kolme oivaltavinta voittanutta asua kuvassa. Joulujuoksijat saattoi tunnistaa pitkin matkaa raikkaan oranssinpunaisesta joulujuoksupiposta. Joulujuoksuidean isä Anssi Kukkonen saapui paikalle Tampereelta. Hän nappasi idean jouluasujuoksusta Espanjasta. HELSINKI Joulujuoksu avasi tämän vuoden joulukeräyksemme kotimaan lasten auttamiseksi. Joulujuoksulla kerätään varoja muun muassa tukiperhetoimintaan. Joulujuoksukampanja jatkuu jouluun saakka. Kampanjan puitteissa voi juosta silloin kun itselle parhaaksi sopii ja lahjoittaa joulujuoksutilille haluamansa summan. Eläintarhan urheilukentälle kertyi parisen sataa juoksijaa. Kaikille osallistujille taisi kyseessä olla erityinen hyvänmielen tapahtuma, vaikka osalle kymmenen kilometrin reitille lähdettiin vain reippailemaan. Kyseessä oli virallinen juoksukilpailu, joskaan ei totinen sellainen. Tapahtuma järjestettiin yhdessä Viipurin Urheilijoiden kanssa. Miesten sarjan parhaan ajan juoksi Urpo Nikanne ja naisten sarjassa Ulla Roiha Uusi adoptiokontakti avattu! KIRGISIA Pelastakaa Lapset ry:n adoptioyhteistyö Kirgisian sosiaalisen kehityksen ministeriön kanssa on alkanut. Pelastakaa Lapsilla on adoptioasioiden hoitoa varten toimisto Bishkekissä Save the Children -järjestön maatoimiston yhteydessä. Yhdyshenkilö Dzhamilya Barsanaeva hoitaa adoptioasioita Kirgisiassa, pitää yhteyttä adoptiopalveluun Helsingissä ja avustaa adoptionhakijoita matkoilla. Yhteistyön käynnistäminen on parhaillaan menossa ja ensimmäiset adoptiohakemukset on tarkoitus toimittaa Kirgisiaan vuoden loppuun mennessä. Venäjän toimiston johtaja Tiina Maaniitty ja adoptiovastaava Sirpa Mäenpää kansainvälisestä adoptiopalvelusta sekä controller Pia Näveri taloustoimistosta olivat työmatkalla käynnistämässä adoptioyhteistyötä uudessa adoptiokontaktimaassa Kirgisiassa. 14 Pelastakaa Lapset / OMAT

6 Aikuisella on aina vastuu lapsen hyvinvoinnista Puheenjohtaja Erkki Heikkinen jättää järjestön hallituksen keulamiehen paikan. Pelastakaa Lapset ry:n sääntöjen mukaan sama henkilö voi toimia järjestön hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana enintään neljä kaksivuotiskautta peräkkäin. Minulla tämä kahdeksan vuoden puheenjohtajakausi tulee täyteen vuodenvaihteessa. Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointi on minulle tärkeä arvo. Sen puolesta puhun ja toimin jatkossakin Helsingin yhdistyksemme jäsenenä. Sain vuosien varrella tutustua ja ystävystyä suureen joukkoon Pelan toimihenkilöitä ja vapaaehtoisiin auttajiimme eri puolilla maata. Arvostan suuresti teidän jokaisen osaavaa ja epäitsekästä työtänne. Tukihenkilöitä ja tukiperheitä muistan erityisellä lämmöllä. Teitä on paljon ja lisää tarvitaan. Lähes tuhat lasta odottaa jatkuvasti turvallisen aikuisen huolenpitoa ja kumppanuutta. Pelastakaa Lapset työskentelee sen puolesta, että lasten oikeudet toteutuvat kaikkialla maailmassa. Lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin turvaaminen on yksiselitteisesti meidän aikuisten velvollisuus. Lomautukset ja irtisanomiset uhkaavat monien lapsiperheiden toimeentuloa. Lapsiköyhyys eriarvoistaa lapsia kotona, koulussa ja vapaa-ajan harrastuksissa. Auttajia ja tukea tarvitaan. Haluan lämpimästi kiittää reilusta yhteistyöstä Pelan johtoa, henkilökuntaa, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisiamme. Tärkeä työmme lasten parhaaksi jatkuu aktiivisena järjestömme kaikilla tasoilla. Toivotan uuden puheenjohtajan Juhani Pekkalan tervetulleeksi joukkoomme. Voimia teille kaikille! Erkki Heikkinen lehdistöneuvos Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Tiina Kuuselalla on syytä hymyyn, henkilöstöstrategia alkaa olla tehtynä. Jollain tapaa se on loppujen lopuksi saanut kaikkien työntekijöiden myötävaikutusta prosessin eri vaiheissa. HENKILÖSTÄPÄIVÄHULINAT HELSINKI Vuotuinen henkilöstöpäivä käytettiin tutustumalla henkilöstöstrategiaan, tutustuttiin siihen millaista on kansainvälisten ohjelmien toteuttama lasten suojelu ja mistä humanitaarisessa kenttätyössä on kyse. Paikalla oli tänäkin vuonna pari sataa Pelastakaa Lasten työntekijää, joka tuotti erityisen me-hengen tapahtumaan. Jopa siinä määrin, että paikalle kutsuttu teatteriryhmä Theatre Works pohdiskeli, mihin sitä alkuviritystä näin virittyneelle porukalle oikein tarvitaan. Kirjailija Kaari Utrio luennoi henkilöstöpäivillä aiheesta Yhteiskunnallinen suhtautuminen lapseen vanhanaikaisen maatalousyhteiskunnan ajoilta itsenäisyyden alkuun. Tämä knoppikysymys on noukittu Kaari Utrion luennosta: Naisten ensimmäinen akateeminen ammatti? Vinkki 1) Koulutus siihen on aloitettu Vinkki 2) Ammattikunnalla on nimikkosarja perjantaisin TV 1:llä. Vinkki 3) Helsingissä on ammattikunnan nimeä kantava sairaala. UUSI TEOS BARNENS RÄTTIGHETER GENOM KONST Handbok för lärare och andra vuxna som arbetar med barn i åldrarna 5 till 9 Nyt ruotsinkielinen esitys saatavilla! BARNENS RÄTTIGHETER GENOM KONST Julkaisu sisältää ohjeita opettajille ja muille aikuisille, jotka tekevät töitä 5-9 vuotiaisten lasten kanssa. Teemana on lapsen oikeus kulttuuri- ja taide-elämään, sekä osallisuuteen. Kokonaisuus sisältää seitsemän valmista oppituntia. Materiaali on vapaata ja maksutonta kenen tahansa käytettäväksi. Ladattavissa verkkosivuiltamme. Muista! Paikallisyhdistykset voivat tilata keräyslippaita Ristolta: TULEVAISUUS UUSIKSI YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 25-juhlavuoden teemana on Lapsen oikeus leikkiin. Uusin lehti sisältää Jari Sinkkosen mietteitä lasten leikkimisestä. Lisäksi kertomus somalialainen tytön matkasta lapsityön kahleista vapauteen ja nuoren pojan selviytymistarina Ebolasta. Ladattavissa verkkosivuiltamme. Joulukuu

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa Heleä-ääninen Isac Elliot sai tytöt kirkumaan ja kännykät ilmaan. KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa Kidsrock 2013 konsertti oli loppuun myyty ja sali täysi heti ovien auvauduttua. Illan

Lisätiedot

puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen.

puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen. Koko perheen virkistyspäivä TAMPERE Länsi-Suomen aluetoimisto järjesti liikunnallisen ulkoilupäivän aluetoimiston vapaaehtoisille aikuisille ja heidän tukilapsilleen. Mukaan oli kutsuttu adoptio-, tuki-

Lisätiedot

Terveisiä Islannista!

Terveisiä Islannista! We are not future We are now! Terveisiä Islannista! Vilma Partanen, Pelastakaa Lasten nuorisoedustaja pohjoismaisessa yhteistyössä, oli ensimmäisellä matkalla nuorisokoordinaattori Leena-Kaisa Pantsun

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan

Lisätiedot

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015.

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015. AUTAMME LAPSIA pakolaiskriisissä myös kotimaassa Kolmivuotias irakilaistyttö sai ylleen järjestömme työntekijä Ira Kinnuselta lämpimän takin Pasilan poliisiaseman pihalla, jossa turvapaikanhakijat jonottivat

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Kidsrock 2012-kiertue

Kidsrock 2012-kiertue Kidsrock 2012-kiertue tavoitti yleisönsä! Elli, 6, ja Alina, 7, kuvailivat Pelastakaa Lasten toimintaa seuraavasti. Se pelastaa lapsia laulamalla ja tulemalla hoitamaan ja auttamaan. Aikuisten pitäisi

Lisätiedot

SUPERSANKARITAPAHTUMA

SUPERSANKARITAPAHTUMA IMATRAN PAIKALLISYHDISTYS 50 VUOTTA! SUPERSANKARITAPAHTUMA IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset juhli 50-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään vuoden mittaan useita tapahtumia. Huhtikuussa

Lisätiedot

TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat

TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat TOHINAA TIUKULASSA HELSINKI Tukihenkilötoiminnan yhteyshenkilö Saana Manninen Etelä-Suomen aluetoimistosta keksi loistavan idean. Helsingissä järjestettävä Taiteiden yö laajennettiin toimitaloomme Tiukulaan.

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ

RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ Maaliskuussa vietetään YK:n rasisminvastaista viikkoa, joka huipentuu rasisminvastaiseen päivään 21.3.2013. Päivä on muistutus siitä, että rasismi ei saa olla mielipide tai valinta,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä Pelastakaa Lapset kutsuu yläkoulut ja lukiot kautta Suomen mukaan päivätyökeräykseen auttamaan länsiafrikkalaisia lapsityöläisiä. Länsi-Afrikka on maailman köyhimpiä

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE PERHEENTALO Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE Gävlenlinnan päiväkodin eskariryhmä Mansikan lapset esiintymässä opettajansa Tapani Mustosen kanssa. Lapset esittivät tuttuja lastenlauluja avajaisvieraitten

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät

II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät OLYMPIALAISET tekemisen riemulla TURKU Pelastakaa Lasten Turun toimipiste järjesti lapsille iloisen laskiaistapahtuman Martin koululla. Sääolosuhteiden vuoksi tapahtuma oli siirretty Pulkkamäeltä Martin

Lisätiedot

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli 5 2010 Joulukuu TEEMA Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli Sisältö s. 6 Teema Eräänä iltana kärpäsenä katossa: mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu? s. 16 Joulu lastenkodissa Joulujuhlassa kaverit

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat Pelastakaa Lasten lastenkoti Tirlittanin entisen johtajan Seppo Kinnusen meriittilista on pitkä, mutta eräs tähdellisimmistä on asenne, jolla Seppo Kinnunen on työtään toteuttanut. Adjektiivit ovat ennakkoluulottomuus

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS

ADOPTIOKOULUTUS ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 Merja Vuori Adoptiolautakunnan puheenjohtaja 26.1.2017 Merja Vuori, puh 0504301560, merja.vuori@valvira.fi 1 Hyvät koulutustilaisuuden osanottajat, - 7/2012 uusi adoptiolaki voimaan,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA Yleistä Icehearts perustettiin vuonna 1995 Vantaalla, Ilkka ja Ville Turkan toimesta. Toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään

Lisätiedot

Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet/Työvaliokunta Pöytäkirja 1/2014

Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet/Työvaliokunta Pöytäkirja 1/2014 Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet/Työvaliokunta Pöytäkirja 1/2014 Aika: keskiviikko 12.02.2014 kello 13.00-15.25 Paikka: Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry, Malminrinne 1 B, 4. krs, Helsinki, pääsihteerin

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

SANKARINA Matti Mononen

SANKARINA Matti Mononen SANKARINA Matti Mononen IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry järjesti keväisen ulkotapahtuman MTV:n hyväntekeväisyys -diiliin osallistuneen imatralaisen seiväshyppääjä Matti Monosen kunniaksi. Matti

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Riitta Kauppinen Kansalaistoiminnan päällikkö Pelastakaa Lapset ry Maaliskuu 2016 Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle ohjelma 1301 lasta 313 000 100 harrastusta 462 toisen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat 40 Juhlassa huomioitiin paikallisyhdistysaktivisteja Kaisa Niinikoskea, V Liisa Lukinia, Eine Heikkilää,Raili Niemeä ja kuvasta puuttuvaa Sirkka Junttilaa. NIVALA Pelastakaa Lapset Nivala juhli 40-vuotista

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012 Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012 Pelastakaa Lasten päämääränä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja parantaa lapsen asemaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kotimaassa

Lisätiedot

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum YhdeSSä on enemmän XVIII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari PohjoISen Forum 20. 21. tammikuu 2011 Oulu XIV Pohjois-s-SSuomen työm markkiinasem minaari

Lisätiedot

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat

Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat Hei hulinaa! MIKKELI Mikkelin paikallisyhdistys osallistui heinäkuussa perinteisille Hulivilikarnevaaleille oman toimipisteensä äärestä. Tällä kertaa hallitusjäsenet Leena Paju-Kivinen ja Sissi Juhola-Arjanko

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Kojuvuorossa Tupuna. Leena Bågman. Lapsen oikeuksienpäivän. työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja

Kojuvuorossa Tupuna. Leena Bågman. Lapsen oikeuksienpäivän. työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja Ministerivierailu Kojuvuorossa Tupuna Mäntysaari-Laaksonen ja Leena Bågman. Toritunnelmissa HELSINKI Tuomaan markkinoilla joulukuussa satoi vettä ja sitten satoi vielä vähän enemmän vettä, ja näin järjestömme

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016

ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016 ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016 Merja Vuori Adoptiolautakunnan puheenjohtaja 8.2.2016 Merja Vuori 1 LUPAPÄÄTÖSTEN KEHITYS (vahvistamattomat luvut) Kv-adoption hakemukset/päätökset vähentyneet 41 % vuodesta 2012

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä. SUOMESSA syödään yhdessä harvemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Kuitenkin 85 % suomalaisista toivoo, että yhdessä syömisen kulttuuri kukoistaisi Suomessa. Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Miten missio viestitään muuttuvassa toimintaympäristössä?

Miten missio viestitään muuttuvassa toimintaympäristössä? Miten missio viestitään muuttuvassa toimintaympäristössä? Professori Leif Åberg Helsingin yliopisto, viestinnän laitos Sosiaaliturva-lehden 95-vuotisjuhlaseminaari 21.11.2007 Missio Huoltaja-säätiön julkaiseman

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa Airi Martikainen ja Hannakaarina Sarvela Voimaperhe/ESKO-hanke Mannerheimin

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot