Kunnanjohtaja on keskustellut jatkovalmistelusta Stoneco Oy:n edustajan kanssa. Ohessa yhteistyöesitys.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanjohtaja on keskustellut jatkovalmistelusta Stoneco Oy:n edustajan kanssa. Ohessa yhteistyöesitys."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehanke 723/ /2012 KHALL 38 Inarin kunnan ja Sör-Varangerin kunnan välisessä neuvottelussa keskusteltiin mahdollisesta Paatsjoentien rakentamisesta yksityistiejärjestelyjen pohjalta. Samassa yhteydessä Inarin kunnan yhteyshenkilöksi nimettiin Pohjois-Lapin alueyhteystyön kuntayhtymän kehittämispäällikkö. Kehittämispäällikkö on toimittanut alustavia arvioita sekä oheisena muistiona et tä kustannusarviona. Suomen puolen valmistelutilanne on syytä tuoda esiin Sör-Varangerin kunnan edustajille ja keskustella mahdollisista jatkotoimen piteistä. on keskustellut jatkovalmistelusta Stoneco Oy:n edustajan kanssa. Ohessa yhteistyöesitys. n ehdotus: 1. merkitä tiedoksi Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehankkeen val mistelun 2. otettavaksi esille tiehankkeen jatkovalmistelun Kirkkoniemi konfe renssin yhteydessä Sör-Varangerin edustajien kanssa 3. oikeuttaa kunnanjohtajan sopimaan Stoneco Oy:n kanssa hankkeen val mistelusta käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa, kuitenkin enin tään eurolla 4. esittää Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymälle, että Inarin kunta voi käyttää asiantuntijavalmistelussa myös kehittämispäällikön työpanos ta. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin pidetyn sidosryhmäpalaverin muis tio.

2 kunnanjohtaja Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä, kv. asioiden koordinaattori KHALL 196 Asiantuntijatyö on lähtenyt liikkeelle tiedonkeruulla, viranomaiskeskusteluin ja maastokatselmuksella sekä muina valmistelevina toimenpiteinä. Hankkeesta on informoitu myös Lapin ELY-keskusta, Metsähallitusta, Puo lustusvoimia ja Tullia. Viimeisin toimenpide asiantuntijatyössä on maastokatselmus, joka oli 15. huh tikuuta Ohessa on muistio liitteineen. Tässä vaiheessa olisi syytä tehdä väliarvio ja päättää hankkeen jatkamisesta. Asiantuntijapalveluihin tulisi varata lisää resursseja ja eri viranomaistahoil ta tulisi pyytää viralliset lausunnot hankkeen eteenpäin viemiseksi. n ehdotus: 1. merkitä tiedoksi yksityistiehankkeen valmistelun 2. oikeuttaa kunnanjohtajan sopimaan käytettäväksi hankkeeseen asiantuntijapalveluksiin enintään euroa 3. pyytää yksityistiehankkeesta kirjallisen lausunnon ympäristöministeriöltä, liikenneministeriöltä, Tullilta, Puolustusvoimilta, Rajavartio laitokselta, Lapin ELY-keskukselta ja muilta viranomaistahoilta, joita lau sunto kier roksella mahdollisesti esiin nousee. kunnanjohtaja, hallinto-osasto / asiakirjapalvelu (kohta 3) KHALL 376 Inarin kunnan päivätyn lausuntopyynnön perusteella kuntaan tuli ohessa olevat lausunnot. Ehdottoman kielteiseksi voidaan tulkita vain Paatsjoen pa lis kun nan lausunto. Muutoin lausunnoissa on esitetty toimenpi teitä,

3 jotka jat ko valmistelussa tulisi huomioida. Vastaavasti Norjan puolella Sør-Varangerin kunta on pyytänyt viranomaislau sunto ja ja saanut ohessa olevat lausunnot. Kv. asioiden koordinaattori on kään tä mäs sä lau sun not viimeistään kunnanhallituksen kokoukseen. on yhdessä asiantuntijan kanssa tavannut Lapin ELY-keskuksen ym päristö vastuualueen johtajan YVA-menettelyyn liittyen. Ym päris tömi niste riö edel lytti lausunnossaan neuvotteluja Lapin ELY-keskuksen kanssa. Ro vanie mellä pidetyn neuvottelun perusteella Ina rin kunnalta edel lyte tään YVA-menettelyyn liittyen sen tarveharkinnasta eh dotuksen te ke mistä. La pin ELY-keskus antaa myöhemmin kuukauden kuluessa pää tök sen, on ko YVA-me nettely tarpeen vai riittääkö muut hankkeeseen liitty vät selvi tykset. Inarin kunnan asiantuntijan neuvottelumuistio esitetään ko kouk sessa, mikä li se on valmistunut. Sør-Varangerin kunnan kanssa on tarkoitus neuvotella hankkeen jatkosta Sør-Varangerissa. n ehdotus: 1. merkitä tiedoksi yksityistiehankkeen valmistelun 2. ehdottaa Lapin ELY-keskukselle YVA-menettelyn tarveharkintaa 3. esittää Sør-Varangerin kunnalle yksityistiehankkeen valmistelua sekä Suo men että Norjan puolella esitettyjen lausuntojen pohjalta. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin muistio neuvottelusta Lapin ELY-keskuksessa ja kokousmuisto neuvottelusta Kirkkoniemessä, se kä Sör-Va ran ge rin kun nan saa mien viranomaislausuntojen käännökset. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. hallinto-osasto / asiakirjapalvelu (kirje Lapin ELY-keskukselle) kunnanjohtaja (kohta 3) kv. asioiden koordinaattori KHALL 452 Inarin kunnan ja Sør-Varangerin kunnan edustajat ovat neuvotelleet tie-

4 hankkeesta Kirkkoniemessä. Muistio ohessa. Inarin kunnan puolesta Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle on jätetty oheinen Selvitys YVA-tarveharkintaa varten. Tarveharkintaan liitty vä vi ranomaisneuvottelu pidetään Rovaniemellä. n ehdotus: 1. merkitä tiedoksi tiehankkeen valmistelutilanteen 2. lähettää valtiovarainministeriölle tiedoksi Nellim - Paatsjoki tieyh tey den rakentamiseen liittyvän val mistelun liittyen Nellimintien pe rus korjaushankkeeseen ja mahdolli suuteen rajan ylittämiseen Norjan puo lelle. valtiovarainministeriö, asiantuntija Juha Mustonen, kv. asioiden koordi naat to ri KHALL 125 Inarin kunta on ehdottanut Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle, että Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus tekisi Nellim-Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehankkeen YVA-menettelyn tarveharkinnan. Ehdotusta tehdessään Inarin kunnan tarkoitus oli yhdessä Sør-Varangerin kunnan kanssa tehdä saman tasoinen tie rajan yli Nellimistä Norjan puolelle Paatsjoelle. Sør-Varangerin kunnan valtuusto on kuitenkin kokouksessaan päättänyt, että Norjan puolel la Sør-Varangerin kunnan valtuusto ei jatka Pasvik - Nellim -metsäautotie hanketta kunnan ohjauksessa. Ohessa Sør-Varangerin kunnan ilmoitus kunnanvaltuuston päätök sestä Pasvik - Nellim tiehankkeesta. Norjan osapuolen vetäytyessä tiehankkeesta Inarin kunnan tulisi harkita yhteistyössä mui den kumppanien kanssa rakentaa yksityistietasoinen ja -luokkainen mai se matie Nellimistä kolmen valtakunnan pyykille. Tie ei tu lisi jatkumaan tässä vaiheessa Norjan puolelle. Suo men puolella maisematie kolmen val ta kun nan rajapyy kille toisi merkittävän matkailullisen lisän Nellimin ky län yri tysten ja yrittä jien matkailun kehittä miseen.

5 na olen esittänyt Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle an ta maan vas tauk sen yksityistie hankkeen YVA -menettelyn tar vehar kin nas ta nyt mahdollisen muuttuvan suunnitelman pohjalta. n ehdotus: 1. antaa kunnanjohtajalle oikeuden käynnistää yksityistietoimitus Nellim - Kolmen valtakunnan pyykki 2. pyytää yksityistiehankkeesta Paatsjoki - Nellim kyläyhdistys ry:n lausunnon ja arvion tiekunnan mah dollisista osakkaista 3. ottaa varsinaisen tiekunnan lopullisen perustamisen erikseen myöhemmin käsiteltäväksi. kunnanjohtaja hallinto-osasto (kohta 2) KHALL 164 Lapin ELY-keskus on päättänyt Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yk si tyis tie hank kees ta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Pää tök sen mukaan Paatsjoentien yksityistiehankkeessa ei sovelleta ym pä ris tö vai ku tusten arviointimenettelyä. Oheisena Lapin ELY-keskuksen päätös ympäristövaikutusten arvioin ti me net te lys tä. ja tiehankkeen asiantuntija ovat pitäneet tiedotustilaisuuden Nel li min kyläläisille Nellimin Erähotellissa, oheisena Paats joen-nel li min kyläyhdistys ry:n muistio. ja tiehankkeen asiantuntija ovat neuvotelleet Met sä hal li tuksen edustajien kanssa hankkeen etenemisestä Sodankylässä, oheise na muistio neuvottelusta. ja tiehankkeen asiantuntija ovat neuvotelleet Pohjoisimman La pin Leader ry:n toiminnanjohtajan kanssa Leader -rahoituksen mah dol li suu des ta tiehankkeelle. Paatsjoen - Nellimin kyläyhdistys ry:n hallitus on antanut lausunnon yksityistiehankkeesta, oheisena muistio

6 ja tiehankkeen asiantuntija neuvottelevat Maan mit taus lai toksen Ivalon toimipisteessä mahdollisen tietoimituksen käy mi ses tä. Neuvottelun sisällöstä informoidaan kunnanhallitusta kokouksessa. n ehdotus: antaa kunnanjohtajalle oikeuden jatkaa yk si tyis tietoi mi tus ta ja siihen liittyviä rahoitusneuvotteluja Nellim - Kolmen val ta kunnan pyykki Metsähallituksen edustajien pidetyn neu vot te lu muistion pohjalta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. kunnanjohtaja asiantuntija Juha Mustonen, Paatsjoen-Nellimin kyläyhdistys ry, Pohjoisimman Lapin Leader ry, Metsähallitus/aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen Anu Avaskari poistui kokouksesta tämän asian päätöksen jälkeen klo KHALL 218 Alustavien arvioiden (ohessa) mukaan yksityistien korjauksen ja uuden tieosuuden kustannusarvio on euroa. Kustannusarvion mukaisen rahoituksen valmistelemiseksi esitän rahoitusta jaettavaksi seuraavasti: Metsähallitus euroa kattamaan Paatsjoensilta-Kiimaselkä ja Pitkälampi-Kantojärvi osuuksien peruskorjausta Inarin kunta euroa kattamaan Kantojärvi-Harrijärvi ja Uuden tieosuuden projektirahoituksen omarahoitusosuutta Ulkopuolinen EU-rahoitus vähintään euroa kattamaan Kantojärvi-Harrijärvi ja Uuden tieosuuden projektirahoitusta lisänä paikallinen (Nellim) yritys- ja muiden yksityistien vaikutusalueella olevien kiinteistöomistajien rahoitus tiekuntaa perustettaessa. Metsähallituksen osuus tulisi tehdä siten, että Metsähallitus rahoittaa peruskorjausta ennen yksityistietoimitusta ja luovuttaa uudet rakenteet tiekunnalle.

7 Inarin kunnan osuus suoritettaisiin perustettavalle tiekunnalle. Perustettava tiekunta hakee ulkopuolisen rahoituksen. Rahoituksen hakemusvaiheessa hakijana voisi toimia kunta perustettavan tiekunnan lukuun. Nellimin kylässä järjestetään yrittäjille suunnattu tiedotustilaisuus , johon tilaisuuteen osallistuu myös Pohjoisimman Lapin Leader ry:n toiminnanjohtaja. Tilaisuuden muistio jaetaan kunnanhallituksen kokouksessa. n ehdotus: 1. esittää Metsähallitukselle sopimusta Inarin kunnan kanssa ennen yksityistietoimitusta, että se sitoutuu Paatsjoensilta-Kiimaselkä ja Pitkälampi-Kantojärvi osuuksien peruskorjaukseen euron panostuksella ja luovuttaa tieosuudet peruskorjaukseen käytetyllä panostuksella lisättynä (tiepohjalle ei lasketa arvoa) perustettavalle tiekunnalle 2. esittää valtuustolle, että se osoittaa euron määrärahan yksityistien rakentamisen rahoitukseen vuoden 2016 talousarviossa ja euron määrärahan vuoden 2015 talousarviossa yksityistien toteutuksen suunnittelu- ja työnjohtokustannuksiin 3. hakea ulkopuolista rahoitusta yksityistien Kantojärvi-Harrijärvi ja Uuden tieosuuksien rakentamiseksi perustettavan tiekunnan lukuun. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin muistio Nellimissä järjestetystä informaatio- ja neuvottelutilaisuudesta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle (kohta 2) kunnanjohtaja (kohdat 1 ja 3)

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 421 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 130 19.12.2016 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen vuonna 2016 285/11.01.00/2013 Kunnanhallitus 12.12.2016 421 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Inarin kunta, Piiskuntie 2, Ivalo puh (016) , faksi (016)

Inarin kunta, Piiskuntie 2, Ivalo puh (016) , faksi (016) Miksi ja miten Paatsjoentie pysäytettiin Seminaari 8.10.2011 Skogfoss/Svanvik Reijo Timperi kunnanjohtaja Tieyhteyden tausta Tieyhteys katkesi Petsamon menetykseen Heti sodan jälkeen yritettiin tieyhteyttä

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.10.2017 16:00-17:30 Paikka Ruoveden kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYSTÄ

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYSTÄ PÄÄTÖS LAPELY/1250/2015 Etelä-Savo 25.3.2015 Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYSTÄ HANKKEESTA VASTAAVA Inarin kunta Piiskuntie 2 99800 IVALO HAKEMUS Inarin kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA KHALL 163 Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh. 050-5645271. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 86 05.03.2012 Kunnanhallitus 340 15.09.2014 Kunnanhallitus 114 16.03.2015. Ivalon yleiskaavan osa-alueet 1-3 101/10.02.

Kunnanhallitus 86 05.03.2012 Kunnanhallitus 340 15.09.2014 Kunnanhallitus 114 16.03.2015. Ivalon yleiskaavan osa-alueet 1-3 101/10.02. Kunnanhallitus 86 05.03.2012 Kunnanhallitus 340 15.09.2014 Kunnanhallitus 114 16.03.2015 Ivalon yleiskaavan osa-alueet 1-3 101/10.02.02/2012 KHALL 86 Inarin valtuusto hyväksyi Ivalon alueen yleiskaavan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Epävirallinen päätösluettelo 8/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 04.05.2015 klo 16:00-20.05 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 10

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 10 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 10 19.03.2015 AIKA 19.03.2015 klo 14:30-16:05 PAIKKA Ylihärmän palvelutoimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 12 8 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.06.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 28 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot