Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KK 792/2000 vp - KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2000 vp Autismia sairastavien hoito Eduskunnan puhemiehelle Autismi on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö. Nykyisin puhutaan autismispektristä tai autismikirjosta. Tämä nimike kattaa autismin ja Aspergerin syndrooman lisäksi mm. Rettin oireyhtymän ja disintegratiivisen kehityshäiriön. Autistisia ihmisiä on kaksi tuhannesta eli heitä on Suomessa noin Autismi on yleisempi kuin Downin syndrooma. Mikäli Aspergerin syndrooma otetaan mukaan, on koko autismispektrin alueella olevien lukumäärä noin Autismista, Aspergerin syndroomasta, Rettin oireyhtymästä ja disintegratiivisesta kehityshäiriöstä kärsivät nuoret ja aikuiset tarvitsevat yksilöllisesti suunniteltuja koulutus-, työ- ja asumismahdollisuuksia. He tarvitsevat myös ohjausta ja tukea vapaa-ajan toimintoihin. Ratkaisuja suunniteltaessa on pidettävä mielessä, että nämä nuoret ja aikuiset tarvitsevat eriasteista tukea koko elämänsä ajan. Tuen tarve ei siis lakkaa esim. peruskouluvaiheen päättyessä, vaan tällöin tarvitaan entistä enemmän ammattiopetusta sekä työnohjausta. Tällä hetkellä nuorten opetus päättyy peruskoulun jälkeen, ja kuitenkin tiedetään, että jatkokoulutus lisää näiden nuorten toimintamahdollisuuksia myöhemmässä elämässä. Eräissä muissa maissa, esim. USA:ssa, autistien perusopetus jatkuu 21 ikävuoteen asti. USA:ssaaletaan valmentaa autistisia nuoria työelämään jo vuotiaina yksilöllisten taitojen ja mieltymysten kartoituksella, työkokeiluilla ja työssäkäyttäytymistaitojen opetuksella. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä, että autismia sairastavien hoito saadaan lain piiriin? Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2000 Versio 2.0

2 KK 792/2000 vp - Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Klaus Hellbergin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 792/2000 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, että autismia sairastavien hoito saadaan lain piiriin? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Autistisilla häiriöillä tarkoitetaan joukkoa mielenterveyshäiriöitä, joissa henkilön sosiaalinen toimintakyky, kieli ja toiminta ovat epäsuhteessa hänen yleisee.~ kehitykseensä ja samalla hyvin poikkeavia. Alyllistä kehitysvammaisuutta on kolmella neljästä autistista. Kysymyksen taustaosassa käsitellään autististen ihmisten tuen tarvetta erityisesti opetuksen alueella. Autististen oppilaiden opetusjärjestelyt perustuvat voimaan tulleeseen perusopetusta koskevaan lainsäädäntöön sekä opetushallituksen antamiin opetussuunnitelman perusteisiin, jotka antavat opetuksen järjestäjälle mahdollisuuden toteuttaa yksilöllisiä opetusratkaisuja tehtyjen koulukohtaisten ja henkilökohtaisten opetusjärjestelyjen puitteissa. Perusopetuslain ( 628/1998) mukaan peruskoulun kasvatus ja opetus on järjestettävä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Perusopetuslain yleiset ja erityisopetusta koskevat säännökset mahdollistavat autististen oppilaiden opetuksen sekä yleisopetuksen että erityisopetuksen ryhmissä. Opetuksen antamisessa voidaan käyttää erilaajuisia, oppilaan yksilölliset kyvyt huomioon ottavia oppimääriä ja mukaut- taa oppimäärä oppilaan yksilöllisten edellytysten ja tarpeiden mukaan. Erityisopetukseen siirretyille oppilaille on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Opetuksen onnistuminen edellyttää opetuksen tarkkaa strukturointia sekä tiivistä yhteistyötä oppilaan huoltajan ja alan muiden ammattilaisten kanssa. Opetus on moniammatillista toimintaa. Perusopetuslain mukaan vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus lisäksi oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetus- ja oppilashuoltopalvelut, erityiset apuvälineet sekä opetuksen yhteydessä annettava kuntoutus. Opetuksen järjestäjän tulee huolehtia autistien opetukseen liittyvistä kehittämis-, ohjaus- ja tukitehtävistä. Autististen oppilaiden opetusta koskeva lainsäädäntö tukee heidän oppimistaan ja kuntoutustaan. Lainsäädäntö mahdollistaa yksilöllisen opetuksen ja hyvät oppimistulokset. Opetuksen järjestäjät eli pääsääntöisesti kunnat ovat vastuussa opetuksen ja kuntoutuksen laadusta. Koko 1990-luvun autististen oppilaiden opetusta on edistetty opettajia täydennyskouluttamalla. Samoin on edistetty opettajien kansainvälisiä yhteyksiä, jotta suomalainen opetus on arvioitavissa ja vertailtavissa kansainvälisestikin luvulla on tuotettu opetuksen tueksi uusia tutkimuksia sekä muuta alaan liittyviä julkaisuja. Jyväskylässä toimiva valtion ylläpitämä Haukkarannan koulu toimii valtakunnallisena autistien palvelukeskuksena, jonka tuottamia palveluita opetuksen järjestäjät voivat käyttää hyväkseen opetuksen ja opetusjärjestelyjen kehittämisessä. Itse kysymys koskee kuitenkin autismia sairastavien hoitoa. 2

3 Ministerin vastaus KK 792/2000 vp - Autistinen lapsi pyritään saamaan mahdollisimman varhain kuntoutuksen piiriin, jotta tulokset olisivat optimaalisia. Määrätietoisella ja tehokkaalla kuntoutuksella autismin oireet voivat lieventyä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen kuntoutusohjelman, joka onnistuu parhaiten perheiden sekä päiväkoti- ja terapiahenkilöstön yhteistyönä. Autismia sairastavien hoidosta ja palveluista on jo nykyisin säädetty monessa eri laissa. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain nojalla annetaan myös autismia sairastavien palve- luja kuten esimerkiksi kuntoutusta osana palveluja ja toiminnallista valmennusta, lapsille iltapäivähoitoa ja loma-ajan hoitoa, aikuisille työtoiminnan ja asumisen järjestämistä sekä muuta vastaavaa yhteiskunnallista sopeutumista edistävää toimintaa sekä laitoksissa apuvälineitä. Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annetun lain nojalla Kansaneläkelaitos voi korvata ammatillista ja lääkinnällistä kuntoutusta. Toisinaan tarvitaan lääkitystä, joka on yleisen lääkekorvausjärjestelmän piirissä samoin ehdoin kuin muut sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara 3

4 KK 792/2000 vp - Ministems svar Tili riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, tili behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Klaus Heliberg /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 792/2000 rd: Vad ämnar regeringen göra för att vården av personer som lider av autism skall börja omfattas av lag? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Med autism avses en grupp psykiska stömingar som innebär att en persons sociala funktionsförmåga, språk och aktivitet står i disproportion tili hans allmänna utveckling och samtidigt är mycket avvikande. Tre av fyra personer som lider av autism är intellektuellt utvecklingsstörda. I motiveringen tili spörsmålet behandlas autistiska personers behov av stöd särskilt inom undervisningen. Undervisningsarrangemangen för autistiska elever grundar sig på lagstiftningen om grundläggande utbildning som trädde i kraft den 1 januari 1999 samt på de grunder för läroplanen som utbildningsstyrelsen meddelat och som ger utbildningsanordnaren en möjlighet att genomföra individuella undervisningslösningar inom ramen för de enskilda skolomas undervisning och de personliga undervisningsarrangemangen. Enligt lagen om grundläggande utbildning (628/1998) skall den fostran och undervisning som ges i grundskolan ordnas så att elevemas ålder och förutsättningar beaktas. Bestämmelsema om allmän undervisning och specialundervisning i lagen om grundläggande utbildning möjliggör undervisning för autistiska elever både i allmänna undervisningsgrupper och i särskilda undervisningsgrupper. Under 1990-talet har det tili stöd för undervisningen producerats nya undersökningar och andra publikationer om detta område. I undervisningen kan man tillämpa lärokurser avolika omfång som beaktar elevens individuella förmåga och anpassa lärokursen till elevens individuella förutsättningar och behov. F ör elever som överförts tili specialundervisning skall uppgöras en individuell pian för hur undervisningen skall ordnas. För att den skalllyckas krävs en noggrann strukturering av undervisningen samt ett nära samarbete mellan elevens vårdnadshavare och övrig personai med sakkunskap i dessa frågor. Undervisningen baserar sig på samarbete mellan flera yrkesgrupper. Enligt lagen om grundläggande utbildning har dessutom handikappade och andra elever i behov av särskilt stöd rätt att avgiftsfritt få sådana tolknings- och biträdestjänster, övriga undervisnings- och elevvårdstjänster, särskilda hjälpmedel samt rehabilitering som ges i anslutning tili undervisningen. Utbildningsanordnaren skall sörja för utvecklings-, handlednings- och stöduppgifter som ansluter sig tili undervisningen av autistiska elever. Lagstiftningen som gäller undervisningen av autistiska elever stöder deras inläming och rehabilitering. Lagstiftningen ger möjligheter tili individuell undervisning och goda inlämingsresultat. Utbildningsanordnarna, dvs. i regel kommunerna, ansvarar för kvaliteten på undervisningen och rehabiliteringen. Under hela 1990-talet har undervisningen av autistiska elever befordrats genom fortbildning av lärare. Också läramas intemationella kontakter har främjats, så att det skall vara möjligt att göra också internationella utvärderingar och jämförelser av undervisningen i Finland. Haukkaranta skola i Jyväskylä som 4

5 Ministerns svar KK 792/2000 vp- drivs av staten fungerar som riksomfattande servicecentral för autistiska elever och centralens tjänster kan utnyttjas av utbildningsanordnarna i utvecklandet av undervisningen och undervisningsarrangemangen. Själva spörsmålet gäller dock vården av personer som lider av autism. A vsikten är att autistiska barn skall hänvisas så tidigt som möjligt till rehabilitering för att resultaten skall bli optimala. Med hjälp av målmedveten och effektiv rehabilitering kan de autistiska symtomen lindras. Varje barn behöver en personlig rehabiliteringsplan, som lyckas bäst när den uppgörs i samarbete mellan familjen, daghemspersonalen och terapeuter. Det finns redan för närvarande bestämmelser om vården av och tjänster för personer som lider av autism i flera lagar. Med stöd av lagen om service och stöd på grund av handikapp ordnas också tjänster för personer som lider av autism, t.ex. rehabilitering som ingår i dessa tjänster och anpassningsträning, eftermiddagsvård och semestervård för barn, arbete och bostad för vuxna och annan verksarnhet som främjar anpassningen till sarnhället samt hjälpmedel inom anstaltvården. Med stöd av lagen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten kan Folkpensionsanstalten ersätta yrkesinriktad och medicinsk rehabilitering. Ibland behövs medicinering som omfattas av det allmänna systemet för läkemedelsersättning enligt samma villkor som andra läkemedel som är avsedda för behandling av sjukdom. Helsingforsden 10 november 2000 Omsorgsminister Osmo Soininvaara 5

6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 374/2005 vp Vantaan opetustoimeen kohdistuvat leikkaukset Eduskunnan puhemiehelle Vantaan kaupunki on rahapulan takia kohdistamassa opetustoimeen tuntuvia leikkauksia. Säästötoimiksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1371/2001 vp Pitkäaikaissairaiden lasten ja nuorten koulunkäyntiongelmat Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuslaki takaa kaikille, myös pitkäaikaissairaille lapsille, yhtäläiset mahdollisuudet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 342/2007 vp Diabetesta sairastavien lasten hoito kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Diabetesta sairastaa Suomessa yli 200 000 ihmistä. Vuosittain diagnosoidaan yli 15 000 uutta diabetestapausta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 984/2012 vp Koulutustodistuksen nimen muuttaminen kuntouttavassa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Useat oppilaitokset järjestävät työelämään ja ammatilliseen kuntoutukseen valmentavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2008 vp Tehostetun palveluasumisen kriteeristön laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Vuodesta 1995 lähtien palveluasumisen asiakasmäärä on kasvanut 63 prosenttia. Vuonna 1994 asukkailta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 526/2002 vp Viagran korvattavuus Parkinsonin tautia sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Viagra-lääkkeestä saavat Kelan korvausta tietyin lääketieteellisin kriteerein määritellyt henkilöt,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1200/2010 vp Opettajan ammattinimikkeen suojaaminen Eduskunnan puhemiehelle Opettajan työ on yksi tärkeimmistä ja vaativimmista tehtävistä. Tällä hetkellä opettajan nimike ei ole suojattu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 676/2006 vp Viisivuotiaiden esiopetuksen maksuttomuus Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuslain 26 a :n mukaan lapsella on oikeus saada esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2008 vp Erityisopetuksen laadun parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa valtiosihteeri Raimo Sailaskin on ollut huolissaan niistä nuorista, jotka eivät ole koulu-, sosiaali-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 650/2013 vp Nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä Eduskunnan puhemiehelle Nuorisotyöttömyys ja nuorten syrjäytyminen ovat vakavia ongelmia Suomessa ja koko Euroopassa. Aihe

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 134/2010 vp Koulunkäyntiavustajien kelpoisuusehdot Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajia on Suomessa lähes 10 000. Heistä kuitenkin vain n. 2 000 tekee työtä kokopäiväisesti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 151/2001 vp Kelan maksama lomakustannuskorvaus yrityksille äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta Eduskunnan puhemiehelle Äitiysrahakausi on 105 päivää, ja oikeus äitiysrahaan alkaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 441/2008 vp Alle 3-vuotiaan diabeetikon vammaistuen myöntämisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Aikaisemmin alle 3-vuotiaan lapsen diabetes on automaattisesti oikeuttanut korkeimpaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1224/2002 vp Kittilän kunnan terveyskeskuksen ja vuodeosaston saneeraus Eduskunnan puhemiehelle Kittilän kunnan terveyskeskus ja sen vuodeosasto ovat siinä kunnossa, että ne vaativat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 474/2010 vp Eräiden yksityisten koulujen valvonta ja oppilaiden oikeusturva Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii noin 80 yksityistä koulua, joiden piiriin kuuluu 20 000 oppilasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 313/2010 vp Yksityiskoulujen oppilashuollon turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on 68 yksityistä peruskoulua, joissa saa opetusta alle kolme prosenttia perusopetuksen oppilaista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 188/2013 vp Erityisopetuksen tarve ja riskitilanteiden kartoitus Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen kattavan ja hyvän neuvolajärjestelmän jatkoksi on esitetty ajatus kahdesta muusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2002 vp Työajan vähentäminen iän perusteella Eduskunnan puhemiehelle Puron työryhmän valmisteleman yksityisalojen työeläkkeiden eläkeuudistuksen tärkein tavoite oli tehdä työeläkejärjestelmään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 320/2009 vp Lasten oman äidinkielen käyttö päiväkodeissa ja kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Vaasan kaupungissa on jätetty varhaiskasvatus- ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1145/2002 vp Opetussuunnitelmien sisältöjen valmistelu Eduskunnan puhemiehelle Opetussuunnitelmien perusteet valmistellaan nykyisin virkamiestyönä Opetushallituksessa. Opetushallituksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 886/2005 vp Palokunnan hälytystehtäviin osallistuvien ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Eräs nuori kirjoittaa olevansa sopimuspalokuntalainen. Aktiivisia toimijoita on pienellä paikkakunnalla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 985/2001 vp Peruskoulun terveystiedon opetus Eduskunnan puhemiehelle Hallitus esitti (HE 142/2000 vp) perusopetuslain 11 :n muuttamista siten, että terveystieto säädettäisiin omaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 79/2001 vp Kardiologien lisääminen maassamme Eduskunnan puhemiehelle Kardiologian erikoislääkärien määrä Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna pienempi kuin missään muussa Euroopan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 302/2000 vp - KIRJALLINEN KYSYMYS 302/2000 vp Koulunkäyntiavustajien toimenkuvan selkeyttäminen ja ammattitaidon kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajat toimivat hyvin erilaisissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 639/2002 vp Peruskoulun merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä Eduskunnan puhemiehelle Koululaitoksella on tärkeä merkitys lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Siirtymävaihe peruskoulusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 181/2008 vp Yksityisten peruskoulujen määrän lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen koulujärjestelmä on jo usean kerran todettu OECD:n Pisa-tutkimuksessa maailman parhaimmaksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2012 vp Työikäisten muistisairaiden huomioiminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa arvioidaan olevan noin 70 000 100 000 Alzheimerin tautia sairastavaa potilasta. Pääasiassa Alzheimerin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 418/2004 vp Henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan opiskelevien tukiopetus Eduskunnan puhemiehelle Viime vuosina erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 670/2001 vp Erityishoitorahan ulkopuolelle kuuluvat laitokset Eduskunnan puhemiehelle Vammaisten lasten erityishoitorahan määräytyminen on perusteltua nykyisillä säädöksillä, mutta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 553/2004 vp Erityisopetuksen laatu ja tarve Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetukseen siirrettyjen peruskoululaisten määrä on yli kaksinkertaistunut viime vuosikymmenen puolivälistä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1203/2002 vp Erityisopetuksen taso ja valtion ohjaus Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen taso ei ole kaikissa kunnissa lainmukaisella tasolla. Erityisopettajista on pulaa, ja erityisopetusta

Lisätiedot