Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 639/2002 vp Peruskoulun merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä Eduskunnan puhemiehelle Koululaitoksella on tärkeä merkitys lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Siirtymävaihe peruskoulusta jatko-opintoihin on nuoren syrjäytymiskehityksen kannalta riskialttein: noin 7 % ikäluokasta ei jatka opiskelua heti peruskoulun jälkeen. Koulun olisikin otettava entistä suurempi vastuu nuorten ohjaamisesta jatko-opintoihin. Peruskoulusta voitaisiin nimetä vastuuhenkilö, joka seuraisi huonosti koulussa menestyneiden oppilaiden siirtymistä toisen asteen opintoihin. Tämä henkilö voisi olla esimerkiksi opintoohjaaja. Työministerin johtama nuorten osallisuushankkeen johtoryhmä on korostanut opintojenohjauksen roolia nuorten osallisuuden tukemisessa. Ministeri on esittänyt, että oppilaan ohjausta on voitava jatkaa peruskoulun jälkeen, vaikka nuori ei enää olisikaan koulussa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallituksella konkreettisia suunnitelmia velvoittaa peruskoulut nimeämään vastuuhenkilöt, jotka seuraavat peruskoulun päättävien oppilaiden siirtymistä jatko-opintoihin? Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2002 Merikukka Forsius /vihr Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Merikukka Forsiuksen /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 639/2002 vp: Onko hallituksella konkreettisia suunnitelmia velvoittaa peruskoulut nimeämään vastuuhenkilöt, jotka seuraavat peruskoulun päättävien oppilaiden siirtymistä jatko-opintoihin? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin sisältyvät oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien sekä oppilaanohjauksen ja muun opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt, joista Opetushallitus päättää. Näiden perusteiden pohjalta opetuksen järjestäjä, yleensä kunta, hyväksyy opetussuunnitelman. Oppilaanohjauksen tarkoituksena on tukea, auttaa ja ohjata oppilaita siten, että jokainen oppilas selviää mahdollisimman hyvin opiskelustaan peruskoulussa ja kykenee tekemään tarkoituksenmukaisia ja hänelle soveltuvia koulutusta ja uranvalintaa koskevia ratkaisuja. Oppilaanohjauksen avulla oppilas saa erityisesti yhteiskunnan ja työelämän sekä ammatinvalinnan ja jatkoopintojen kannalta tarpeellisia valmiuksia. Tavoitteisiin kuuluu, että oppilaissa viriää peruskoulun aikana myönteinen asennoituminen jatkoopiskeluun ja työntekoon. Päävastuu vuosiluokkien 7 9 oppilaanohjauksen toteuttamisesta on opinto-ohjaajalla (oppilaanohjaajalla), jonka merkitys valinnaisuuden, joustavuuden ja koulun monimuotoisuuden lisääntyessä tulee entistä tärkeämmäksi. Tehokas oppilaanohjaus edellyttää paitsi koulun sisäistä yhteistoimintaa myös hyvin toimivaa yhteistyötä koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välillä, erityisesti työ- ja elinkeinoelämän, toisen asteen oppilaitosten sekä työvoimaviranomaisten kanssa. Oppilaanohjaus vastaa osaltaan tiedottamisesta sekä kodin ja koulun yhteistyöhön liittyvistä tehtävistä erityisesti oppilaan siirtyessä kouluasteelta toiselle tai tehdessä koulutusta koskevia valintoja. Peruskoulun oppilaanohjauksessa oppilasta tuetaan antamalla tietoa ja perusteet harkita ja päättää, miten ja missä hän opiskeluaan jatkaa. Ei ole estettä siille, että kunta tai muu opetuksen järjestäjä antaa ohjausta myös peruskoulun päättäneille nuorille, jotka eivät ole hakeutuneet tai päässeet toisen asteen koulutukseen. Velvollisuutta osallistua mahdollisesti tarjottavaan ohjaukseen ei kuitenkaan ole. Voimassa olevien säännösten mukaan kuntia tai peruskouluja ei voida velvoittaa seuraamaan peruskoulun päättäneiden nuorten siirtymistä muuhun koulutukseen eikä nimeämään tehtävään vastuuhenkilöä. Hallitus ei suunnittele kunnille peruskoulun jälkeiseen koulutukseen siirtymistä koskevaa erillistä seurantatehtävää. Hakeutumista ja pääsemistä lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen voidaan määrällisesti selvittää esimerkiksi perusopetuslain 21 :ssä tarkoitetussa koulutuksen arvioinnissa. Syrjäytymistä pyritään ehkäisemään ja koulutukseen hakeutumista tehostetaan kehittämällä perusopetuksen oppilaanohjausta ja oppilashuoltoa siten, että asenteet koulutukseen muodostuvat myönteisiksi, oppimisvaikeudet korjataan ja muut koulutusta estävät ongelmat ratkaistaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 2

3 Ministerin vastaus KK 639/2002 vp Merikukka Forsius /vihr Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2002 Opetusministerin sijaisena ministeri Kaarina Dromberg 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Merikukka Forsius /gröna undertecknade skriftliga spörsmål SS 639/2002 rd: Har regeringen konkreta planer på att ålägga grundskolorna skyldighet att utse ansvariga som följer hur de elever som avslutar grundskolan övergår till fortsatta studier? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Målen och de centrala innehållen, som Utbildningsstyrelsen beslutar om, i ämnen och ämnesgrupper samt i elevhandledning och annan undervisning ingår i grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen. Utifrån dessa grunder godkänner utbildningsanordnaren, vanligen kommun, läroplanen. Avsikten med elevhandledningen är att stödja, hjälpa och vägleda eleverna så att varje elev klarar sig så bra som möjligt i studierna i grundskolan och är kapabel att träffa ändamålsenliga och för honom eller henne lämpliga avgöranden om utbildning och val för framtiden. Med hjälp av elevhandledningen får eleven färdigheter som behövs i synnerhet med tanke på samhälls- och arbetsliv samt yrkesval och fortsatta studier. I målen ingår att det hos eleven under tiden i grundskolan väcks en positiv attityd till fortsatta studier och arbete. Huvudansvaret för elevhandledningen i årskurs 7 9 vilar på studiehandledaren (elevhandledaren), som i och med ökad valfrihet, flexibilitet samt mångformighet i skolan får en allt större betydelse. Effektiv elevhandledning förutsätter inte bara samarbete inom skolan, utan även välfungerade samverkan mellan skolan och samhället runt omkring, i synnerhet arbets- och näringslivet, läroanstalterna på andra stadiet och arbetskraftsmyndigheterna. Elevhandledningen svarar för sin del för informationen och för uppgifter som rör samarbetet mellan hemmet och skolan i synnerhet när eleven skall flytta från en skolnivå till en annan eller träffa val som gäller utbildningen. I grundskolans elevhandledning stöds eleven med information och motiv för sina överväganden och beslut om hur och var studierna skall fortsätta. Det finns inga hinder för att kommunen eller en annan utbildningsanordnare vägleder också de unga som har lämnat grundskolan och som inte har sökt eller kommit in till utbildning på andra stadiet. Någon skyldighet att delta i en eventuell vägledning finns likväl inte. Enligt gällande bestämmelser kan kommunerna eller grundskolorna inte åläggas skyldighet att följa övergången till annan utbildning bland dem som gått ut grundskolan, inte heller att utnämna ansvariga för uppgiften. Regeringen planerar inte någon särskild uppföljningsuppgift för kommunerna rörande övergång till utbildning efter grundskolan. Ansökan och antagning till gymnasieutbildning och yrkesutbildning kan kvantitetsmässigt utredas t.ex. i sådana utvärderingar av utbildningen som avses i 21 lagen om grundskoleutbildning. Man försöker hindra utslagning och göra ansökningen till utbildning effektivare genom att utveckla elevhandledningen och elevvården i den grundläggande utbildningen så att inställningen till utbildning blir positivare, inlärningssvårigheter underlättas och andra problem som hindrar utbildning får en lösning i ett så tidigt skede som möjligt. 4

5 Ministerns svar KK 639/2002 vp Merikukka Forsius /vihr Helsingfors den 10 juli 2002 Undervisningsministerns ställföreträdare, minister Kaarina Dromberg 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 677/2006 vp Taito- ja taideaineiden asema opetussuunnitelmassa Eduskunnan puhemiehelle Suomi on akateemisesti menestynyt maa. Suuri osa ikäluokasta hakeutuu lukioon ja korkeakouluihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1126/2001 vp Terveystiedon opetuksen määrä ja peruskoulun tuntijako Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta hyväksyi viime keväänä terveystiedon uudeksi oppiaineeksi peruskouluihin, lukioihin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 985/2001 vp Peruskoulun terveystiedon opetus Eduskunnan puhemiehelle Hallitus esitti (HE 142/2000 vp) perusopetuslain 11 :n muuttamista siten, että terveystieto säädettäisiin omaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 467/2005 vp Uimaopetuksen tason nostaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 66 % suomalaisista aikuisista osaa uida. Suomalaisten uimataidottomuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1145/2002 vp Opetussuunnitelmien sisältöjen valmistelu Eduskunnan puhemiehelle Opetussuunnitelmien perusteet valmistellaan nykyisin virkamiestyönä Opetushallituksessa. Opetushallituksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 295/2003 vp Opiskelijoiden turhat lääkärintodistukset Eduskunnan puhemiehelle Arviolta 10 000 15 000 uutta opiskelijaa vuodessa joutuu toimittamaan oppilaitokseensa lääkärintodistuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 160/2006 vp Seksuaaliterveys terveystiedon opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessakin olleiden tetojen perusteella nuorten seksuaaliterveydestä on syytä olla huolissaan: ehkäisyvälineiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 313/2010 vp Yksityiskoulujen oppilashuollon turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on 68 yksityistä peruskoulua, joissa saa opetusta alle kolme prosenttia perusopetuksen oppilaista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2013 vp Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaiden asema Eduskunnan puhemiehelle Espanjan Aurinkorannikolla on vuodesta 1991 lähtien toiminut yksityinen suomalainen peruskoulu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1014/2008 vp Yhteiskunnallisen opetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen yhteiskunta on monen suuren haasteen edessä. Yhteiskuntamme on muuttunut, se muuttuu ja sen täytyy

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1224/2002 vp Kittilän kunnan terveyskeskuksen ja vuodeosaston saneeraus Eduskunnan puhemiehelle Kittilän kunnan terveyskeskus ja sen vuodeosasto ovat siinä kunnossa, että ne vaativat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 151/2001 vp Kelan maksama lomakustannuskorvaus yrityksille äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta Eduskunnan puhemiehelle Äitiysrahakausi on 105 päivää, ja oikeus äitiysrahaan alkaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 188/2013 vp Erityisopetuksen tarve ja riskitilanteiden kartoitus Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen kattavan ja hyvän neuvolajärjestelmän jatkoksi on esitetty ajatus kahdesta muusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 197/2012 vp Kotitalousopetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa luvattiin vahvistaa taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 148/2009 vp Vapaan sivistystyön laitosten sitouttaminen yhteisiin opetussuunnitelmiin Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö on lisäämässä määrärahoja maahanmuuttajien suomen kielen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2008 vp Erityisopetuksen laadun parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa valtiosihteeri Raimo Sailaskin on ollut huolissaan niistä nuorista, jotka eivät ole koulu-, sosiaali-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 320/2009 vp Lasten oman äidinkielen käyttö päiväkodeissa ja kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Vaasan kaupungissa on jätetty varhaiskasvatus- ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 421/2001 vp Kuntien mahdollisuus valita velkaneuvonnan hoito parhaaksi katsomallaan tavalla Eduskunnan puhemiehelle Velkaneuvonnan tulo lakisääteiseksi toiminnaksi on tärkeä ja hyvä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 342/2007 vp Diabetesta sairastavien lasten hoito kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Diabetesta sairastaa Suomessa yli 200 000 ihmistä. Vuosittain diagnosoidaan yli 15 000 uutta diabetestapausta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1371/2001 vp Pitkäaikaissairaiden lasten ja nuorten koulunkäyntiongelmat Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuslaki takaa kaikille, myös pitkäaikaissairaille lapsille, yhtäläiset mahdollisuudet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 984/2012 vp Koulutustodistuksen nimen muuttaminen kuntouttavassa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Useat oppilaitokset järjestävät työelämään ja ammatilliseen kuntoutukseen valmentavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1203/2002 vp Erityisopetuksen taso ja valtion ohjaus Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen taso ei ole kaikissa kunnissa lainmukaisella tasolla. Erityisopettajista on pulaa, ja erityisopetusta

Lisätiedot