4/05 Työmarkkinatukiuudistus mullistaisi vähimmäisturvan

Transkriptio

1 SOSIAALITURVA 4/05 Työmarkkinatukiuudistus mullistaisi vähimmäisturvan

2 Pääkirjoitus 3. maaliskuuta 2005 Pitkäaikaistyöttömyys vaatii kansallista vastuuta Työmarkkinatuen uudistamisehdotus koskee sosiaalisen syrjäytymisen keskeistä kysymystä, työmarkkinoilta syrjäytymistä. Työryhmän mietinnössä muotoillaan uudelleen kansallista ja paikallista vastuuta pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä. Esitykset merkitsevät olennaisia muutoksia kunnalliseen sosiaalipolitiikkaan. Työmarkkinatuen tehtävän ja toteutumisen uudelleen arviointi on sellaista toimintapoliittista itsekritiikkiä, jota soisi esiintyvän hyvinvointipolitiikassa laajemminkin. Kun työmarkkinatuki on toiminut eri suuntaan kuin sen alkuperäinen tarkoitus, on viisasta arvioida koko järjestelmä uudelleen. Yhteiskunnan kannalta on huolestuttavaa, että kaksi tilapäiseen tuen tarpeeseen suunniteltua tukimuotoa työmarkkinatuki ja toimeentulotuki ovat vähitellen muuttuneet pitkäaikaiseksi, osalle jopa pysyväksi toimeentuloturvaksi.tämä osoittaa, että sosiaalipolitiikan keinoin ei ole kyetty vastaamaan yhteiskunnan ja työmarkkinoiden muutoksiin. Korjattavaa siis on. Ehdotus koskee pääosin 500 päivää työmarkkinatukea saaneita. Työttömyysvirtaa ryhdytään patoamaan aivan liian myöhään. Käytännön kokemus osoittaa, että jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen pitkäaikaistyöttömyyden riski alkaa kasvaa.työhallinnon tulisi puuttua työttömyyteen paljon ehdotettua aiemmin ja paljon nykyistä määrätietoisemmin. Tämä koskee tietysti myös kuntia, jos tukea saadaan sosiaalihuollosta.tässä aktivointisuunnitelmien lisääminen ja työvoiman palvelukeskusten vahvistaminen ovat tärkeitä keinoja. Työryhmä olisi voinut myös sanoa selvemmin, että osa työmarkkinatuen tai toimeentulotuen pitkäaikaisista saajista kuuluu eläkkeelle.tiukan lääketieteelliset työkyvyttömyyskriteerit eivät ota huomioon sosiaalisia tekijöitä työkyvyttömyyden aiheuttajina. Pitkäaikainen eläminen työmarkkinoiden ulkopuolella, vanhentunut tai puutteellinen koulutus, oppimisvaikeudet, sosiaalinen avuttomuus, päihdeongelmat ja monet muut sosiaaliset kuormat saavat aikaan todellista työkyvyttömyyttä eivätkä vain työhaluttomuutta, kuten usein kuvitellaan. Työryhmä ehdottaa uudenlaista toiminnan ja rahoituksen vastuunjakoa työhallinnon ja kuntien kesken.vaikka ajatus jaetusta vastuusta on suuntana kannatettava, on merkittävin kritiikin paikka juuri rahoitusta koskevissa ehdotuksissa. Tuntuvasti lisättävä aktivointi ja sen edellyttämät henkilöresurssit sekä osallistuminen aktivointiyritysten jälkeen työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien tai toimenpiteistä kieltäytyvien ihmisten toimeentulokustannuksiin ovat huomattava kustannuslisä kunnille. Kun kustannusten jakoa koskevat ehdotukset jäävät mietinnössä yleisiksi, on vaikea näillä tiedoin uskoa, että ehdotus on kuntien kannalta kustannusneutraali. Jos työryhmä olisi ministeri Tarja Filatovin myöhemmin lehtihaastattelussa antaman lausunnon tavoin selkeästi esittänyt, että toimeentulotuen normitettu osa tulee siirtää Kelalle, olisi ehdotusten toteuttaminen paljon uskottavampaa. Pitkäaikaistyöttömyyden nujertaminen on luonteeltaan kansallinen, ei paikallinen tehtävä. Ehdotusten edellyttämää laajaa aktivointia ei voi toteuttaa vain kuntien tai työhallinnon toimin. Mukaan tarvitaan yksityisen elinkeinoelämän panosta ja työmarkkinoiden erilaisia areenoita. Tarpeellisten välityömarkkinoiden luominenkaan ei voi olla pelkästään kuntien vastuulla.tämän osuvan käsitteen eläväksi tekemiseen tarvitaan laajaa toteuttajien verkkoa. Esimerkiksi sosiaalisten yritysten toimintaa on suunnattava samaan tavoitteeseen. On sekä inhimillisesti että taloudellisesti tärkeää, että virta pitkäaikaiseen työttömyyteen tyrehdytetään. Viisaasti ja ihmisarvoisesti toteutettu vastikkeellisuuskin on kannatettavaa. Tähän kansalliseen tehtävään tarvitaan kuitenkin laajempi yhteisvastuun kantajien joukko kuin kunnat ja työhallinto. Perusteltu uudistus ei saa kaatua käytännössä kestämättömään rahoitusratkaisuun. Aulikki Kananoja Kirjoittaja on Helsingin sosiaalijohtaja ja Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja. SOSIAALITURVA 4/ vsk Perustettu 1912 Ilmestyy 19 kertaa vuonna 2005 Julkaisija Huoltaja-säätiö Säätiö edistää ja tukee sosiaalihuoltoon kohdistuvaa ja siihen läheisesti liittyvää tieteellistä tutkimusta, alalla toimivien ammattikoulutusta sekä valistusja tiedotustoimintaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Elli Aaltonen Hallitus: Aulikki Kananoja, pj. Alpo Komminaho, varapj. Päivi Ahonen Leena Niemi Erkki Torppa toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié p talouspäällikkö Yrjö Saarinen p Sosiaaliturvan toimitus Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki p , fax päätoimittaja Merja Moilanen p merja.moilanen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Erja Saarinen p erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö p lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi Taitto: Tero Valtonen,Vihreä Peto Oy Tilaukset ja osoitteenmuutokset Internet: p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat /vuosi, kestotilaus 47 /vuosi, opiskelijatilaus 26 /vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumeroita saa toimituksesta 4,20 /kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 %. Työpaikkailmoitukset tekstin jälkeen, hinta 3,58 palstamm:ltä, palstan leveys 90 mm. Hintaan sisältyy värillinen vaakuna tai logo. Hintaan lisätään alv. 22 % p , fax toimisto@sosiaaliturva.fi Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki Mainos- ja koulutusilmoitukset Julkaisu Bookers Oy Sanna Laaksonen p sanna.laaksonen@bookers.fi Kirjapaino Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN SOSIAALITURVA 4/2005

3 Tässä numerossa Miten kävi yksinhuoltaja Helenalle, kun hän pääsi joulun alla kiireapulaiseksi postiin? Köyhän ei kannata ottaa vastaan lyhytaikaista työtä, kirjoittaa Heikki Hiilamo s Lapsen on asuttava tietyssä osoitteessa,vaikka hänelle olisi vahvistettu ns. vuorotteleva asuminen. Aihetta käsitellään Eva Gottbergin kirjoituksessa s sekä Raija Panttilan ja Raija Sairasen kirjoituksessa s Helena Vaintola sylissään Iida, joka muutti Vaintolan perheeseen pari vuotta sitten. Vaintoloilla on hyviä kokemuksia kehitysvammaisen lapsen perhehoidosta s Pitkäaikaistyöttömyys vaatii kansallista vastuuta Aulikki Kananoja 4 Työmarkkinatukityöryhmä jätti esityksensä: Rakenteellisesti syvällinen ja periaatteellisesti suuri uudistus Lea Suoninen-Erhiö 8 Kannattaako köyhän tehdä työtä? Heikki Hiilamo 10 Oikeuksista velvollisuuksiin, tuesta kontrolliin? Kirsi Juhila 11 Uutisia 12 Kunnallinen sosiaalipolitiikka kunniaan Työmarkkinatukiuudistus ratkaisuko? Erkki Torppa 12 Opiskelijoiden ohjaamat Voimatiimit aktivoivat työttömiä Anu Airaksinen 13 Uutisia 14 Mitä on sosiaalinen moniammatillisessa työllisyysprojektissa? Sirpa Tietäväinen 16 Kirjoittaminen sytytti elämän valoja Hilkka Ylönen 18 Lapsella on oltava varsinainen asunto ja koti Eva Gottberg 20 Lapsuus kahdessa kodissa Raija Panttila & Raija Sairanen 22 Perhehoitajan työ vaatii suurta sydäntä Elina Leinonen 24 Osaamiskeskukset tutuiksi Sosiaalisen puolustaja talouden ja tekniikan keskellä 26 Juristin nurkkaus Mitä tarkoittaa toimeentulotukihakemuksen viivytyksetön käsittely? Tapio Räty 27 Kolumni Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa Teemu Tiensuu 28 Vanhussosiaalityö käy yhä ajankohtaisemmaksi Jaakko Tuomi Kannen kuva: Raimo Lietsala Seuraava Sosiaaliturva 5/05 postitetaan lukijoille 21.maaliskuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään 14.maaliskuuta SOSIAALITURVA 4/2005 3

4 Työmarkkinatukityöryhmä jätti esityksensä: Rakenteellisesti syvällinen ja periaatteellisesti suuri uudistus Työmarkkinatukityöryhmän esityksiin sisältyvä työmarkkinatuen ja toimeentulotuen uusi rahoitusmalli merkitsee viimesijaiseksi tarkoitetun toimeentulotuen muuttamista yleiseksi toimeentulotueksi. Työmarkkinatukityöryhmän esitysten päämäärä on saada ainakin osa pitkään työttömänä olleista takaisin työelämään. Samalla on tarkoitus tyrehdyttää virtaa pitkittyvään työttömyyteen parantamalla työvoimatoimistojen peruspalveluita. Työvoimasta poistuu vuoteen 2015 mennessä noin miljoona työllistä. Työmarkkinoilta poistuvia on enemmän kuin sinne tulevia. Pitkään työmarkkinatuella olleet ihmiset ovat enimmäkseen vielä hyvässä työiässä. Suomi tulee tarvitsemaan heidän työpanostaan ikärakenteen muutoksen vuoksi. Siksi on panostettava heidän osaamiseensa ja työkykynsä parantamiseen, tähdensi työministeri Tarja Filatov työmarkkinatukityöryhmän mietinnön tiedotustilaisuudessa 2. helmikuuta. Ilman korkeaa työllisyysastetta hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida ylläpitää, jatkoi hallituksen työllisyysohjelman johtaja Harri Skog, joka on toiminut työryhmän puheenjohtajana. Työryhmän esitykset muodostavat kokonaisuuden, jossa on kolme keskeistä osaa. Pitkään työttömänä olleiden työmarkkinatuen vastikkeellisuutta tiukennettaisiin.vastaavasti aktiivitoimia lisättäisiin.tähän pääs- Hallituksen työllisyysohjelman johtaja Harri Skog ja työministeri Tarja Filatov pyrkivät siihen, että työmarkkinatukityöryhmän esitykset tulevat voimaan jo vuoden 2006 alusta. LEHTIKUVA/MARJA AIRIO SOSIAALITURVA 4/2005

5 täisiin työmarkkinatuen ja toimeentulotuen uudella rahoitusmallilla, joka kannustaisi kuntia järjestämään pitkään työttömänä olleille aktivointia. Rahoitusmalli uusiksi Valtio kunta-suhteen näkökulmasta esityksen kiperin osa on työmarkkinatuen ja toimeentulotuen uusi rahoitusmalli. Kunnat joutuisivat osallistumaan yli 500 päivää passiivisesti työmarkkinatukea saaneiden työmarkkinatukikulujen rahoitukseen. Rahoitus jaettaisiin tasan kuntien ja valtion kesken. Sen sijaan pitkään työttömänä olleiden aktiivitoimien aikaisista kustannuksista vastaisi valtio nykyiseen tapaan. Myös 500 päivää lyhyemmän työttömyyden ajalta työmarkkinatuen rahoitus säilyy nykytilanteen mukaisesti valtiolla. Toinen merkittävä uudistus koskee toimeentulotukea. Nyt toimeentulotuen rahoituksesta vastaa kunta, mutta valtio osallistuu menoihin valtionosuusjärjestelmän kautta keskimäärin kolmanneksella. Työryhmä irrottaisi toimeentulotuen valtionosuusjärjestelmästä lukuun ottamatta kuntien harkinnanvaraisesti myöntämää tukea.toimeentulotukeen määriteltäisiin normitettu osa, jolla tarkoitetaan toimeentulotuen perusosaa sekä lisäosan sitä osaa, jolla rahoitetaan asumiskustannuksia. Normitetun osan kustannukset jaettaisiin puoliksi valtion ja kuntien kesken. Tältä osin palattaisiin ns. korvamerkittyyn valtionosuuteen. Lisäksi kunnat voisivat edelleen osana sosiaalityötään korvata harkinnanvaraisesti myös muita menoja sekä myöntää ehkäisevää toimeentulotukea.tämän osuuden rahoitus säilyisi laskennallisessa valtionosuudessa. Olemme jankanneet sitä, että ketään ei saa pudottaa toimeentulotuelle, koska se on viimesijaiseksi tarkoitettu etuus.toisaalta myös työmarkkinatuki toimii väärin. Se on tarkoitettu aktiivitoimien aikaiseksi tueksi eikä etuudeksi pysyvän työttömyyden ajalta. Tilanne ei ratkea sillä, että työtön pidetään työmarkkinatuella, jotta toimeentulotuki säilyisi viimesijaisena, Skog totesi. Toimeentulotuen uusi rahoitusjako tarkoittaa sitä, ettei se ole enää sen jälkeen kunnallinen toimeentulotuki. Se on silloin yleinen toimeentulotuki, jonka tällä hetkellä maksavat kunnat. Toimeentulotuen normitettu osa perustuu erilaisiin suosituksiin. Jotta uusi rahoitusjako voitaisiin tehdä, normitettu osa on määriteltävä laissa. Sittemmin muun muassa työministeri Filatov on esittänyt toimeentulotuen normitetun osan maksatuksen siirtämistä kunnilta Kelan hoidettavaksi. Ei palvele selkeyttä Uusi rahoitusjärjestelmä muodostuisi kohtalaisen monimutkaiseksi: Valtio rahoittaisi työmarkkinatukea ensimmäiset 500 päivää ja sen jälkeen aktivoinnin aikaiset työmarkkinatuet. Valtio ja kunnat maksaisivat puoliksi yli 500 päivää passiivisesti työmarkkinatukea saaneiden työmarkkinatukikulut.toimeentulotuen normitetun osan kustannuksista valtio maksaisi puolet erillään valtionosuuksista. Esitetty järjestely on omiaan vaikeuttamaan valtion ja kuntien välisen rahoituksen ymmärtämistä eikä se palvele selkeyttä, toteaa oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi työryhmälle laatimassaan asiantuntijalausunnossa. Aktivointi kannattavaksi kaikille osapuolille Rahoitusratkaisuilla on aina ohjaavia vaikutuksia, se pitää hyväksyä tosiasiana, huomautti työryhmän varapuheenjohtaja Carin Lindqvist-Virtanen. Hän työskentelee neuvottelevana virkamiehenä sosiaalija terveysministeriössä. Uudella rahoitusmallilla pitkäaikaisesta passiivisesta työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta tehdään samalla periaatteella toimivia.tämä on rakenteellisesti syvällinen ja periaatteellisesti suuri uudistus. Jos nykyjärjestelmässä kunnat pitävät työttömälle määrättyä karenssia valtion rangaistuksena kunnalle, niin tämän jälkeen se ei ainakaan sitä ole. Uudistuksen jälkeen kaikki osapuolet hyötyvät aktivoinnista, Lindqvist-Virtanen tähdensi. Painopiste siirtyy selvästi passiivisesta toimeentuloturvan tarjoamisesta aktiiviseen tukipolitiikkaan. Välittömästi kun henkilö osallistuu aktivointiin, kunnan menot nollautuvat. Vastikkeellisuus tiukkenisi Työttömyysturva ja työmarkkinatuki ovat työttömälle periaatteessa vastikkeellisia etuuksia. Vastineeksi saamastaan työttömyysetuudesta työttömän työnhakijan on haettava aktiivisesti ja päätoimisesti työtä. Hänen on myös parannettava työllistymisedellytyksiään osallistumalla koulutukseen ja erilaisiin työvoimapoliittisiin toimiin. Jos työtön kieltäytyy hänelle tarjotusta työstä tai aktiivitoimesta, hän joutuu karenssille etuuden maksaminen keskeytetään määräajaksi. Jos hän kieltäytyy toistu- Kustannukset korvataan kunnille Työministeri Tarja Filatov korosti työmarkkinatukityöryhmän mietinnön julkistamistilaisuudessa, että uudistus toteutetaan kuntien ja valtion kannalta kustannusneutraalisti. Ilman valtion lisärahoitusta tämä ei onnistu. Työryhmän laskelmien mukaan lisärahaa tarvitaan 36 miljoonaa euroa kolmen seuraavan vuoden aikana. Aktiivitoimiin käytettäisiin 100 miljoonaa euroa nykyistä enemmän. Kuntien kustannukset lisääntyisivät 150 miljoonaa euroa, jos tavoitteeseen päästään eli aktivointipaikkaan vuodessa. Nämä kulut valtio korvaisi täysimääräisesti kunnille valtionosuusjärjestelmän kautta. Lisäksi valtio korvaisi uudistuksen aiheuttamat lisämenot siirtymävaiheen aikana kuntakohtaisesti kohdentaen. Tarkempi korvaustapa jäi jatkotyön varaan. Pidemmällä aikavälillä kunnat voivat ansaita uuden järjestelmän avulla, koska tarjotessaan nykyistä enemmän aktiivitoimia työttömille kunta hyötyy taloudellisesti. Esityksen mukaan valtio rahoittaa kokonaan aktivoinnin. Lisäksi valtio sitoutuu siihen, että pitkään työttömän olleiden aktivointiasteen nostaminen nykyisestä 20 prosentista 30 prosenttiin toteutuu. vasti, hänelle voidaan määrätä ns. työssäolovelvoite. Saadakseen taas työttömyysetuutta työttömän on oltava töissä tai osallistuttava aktiivitoimiin vähintään kolmen kuukauden ajan. Työryhmä säilyttäisi nykyiset sanktiot entisellään siihen saakka, kunnes työtön on saanut passiiviselta ajalta maksettua työmarkkinatukea 500 päivältä. Jos työtön on pudonnut työmarkkinatuelle saatuaan ansiosidonnaista tai työttömyysturvan peruspäivärahaa 500 päivältä, oikeus passiiviseen työmarkkinatukeen olisi 180 päivää. Passiiviajan jälkeen työmarkkinatuen vastikkeellisuus tiukentuisi: oikeus tukeen lakkaisi toistaiseksi, jos työtön ei osallistu hänelle tarjottuun aktiivitoimeen.tällöin hän joutuisi toimeentulotuen varaan. Päästäkseen takaisin työmarkkinatuelle työttömän olisi ensin oltava viisi kuukautta työssä tai työllistymistä edistävässä aktiivitoimessa. Työssäolovelvoite on kaksi kuukautta pidempi kuin nykyisessä järjestelmässä. Keskustelimme työryhmässä siitä, mikä on moraalisesti kestävää yhteiskunta- ja työvoimapolitiikkaa. Onko moraalisesti kestävää maksaa ihmisille pysyvästi pientä toi- SOSIAALITURVA 4/2005 5

6 Työmarkkinatukityöryhmän ehdotukset pähkinänkuoressa Muutetaan työmarkkinatuki vastikkeelliseksi Työmarkkinatukea 500 päivää passiivisena etuutena saanut työtön joutuu tuen vastineeksi osallistumaan hänelle tarjottuun aktiivitoimeen. Jos työtön on pudonnut työmarkkinatuelle saatuaan ansiosidonnaista tai työttömyysturvan peruspäivärahaa 500 päivältä, oikeus passiiviseen työmarkkinatukeen on 180 päivää. Aloitetaan pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuu Käyttöön otettaan erityinen aktiivikausi, joka alkaa viimeistään silloin, kun työmarkkinatuki muuttuu vastikkeelliseksi. Aktiivikausi kestää neljä vuotta: tuona aikana työttömälle järjestetään aktiivitoimia vähintään kaksi vuotta tarvittaessa useissa jaksoissa. Tarkoitus on, että aktiivikauden aikana kaikille tarjotaan ja kaikilla on mahdollisuus osallistua aktiivitoimiin. Muutetaan valtion ja kuntien vastuita etuusjärjestelmien rahoituksessa Kunnat osallistuvat yli 500 päivää passiivisesti työmarkkinatukea saaneiden passiiviaikaisten työmarkkinatukikulujen rahoitukseen. Rahoitus jaetaan tasan kuntien ja valtion kesken. Määritellään toimeentulotukeen normitettu osa, jonka kustannukset jaetaan puoliksi valtion ja kuntien kesken. meentuloetuutta, jolla heidät pidetään poissa silmistä ja työmarkkinoiden ulkopuolella, Skog kysyi. Jo perustuslain mukaankin oikeutta työhön ja työllä hankittavaan toimeentuloon pidetään Suomessa ensisijaisena. Eikö ole moraalisesti kestävämpää ja humaanimpaa edellyttää kaikilta tahoilta sitä, että ensisijaisena tavoitteena on työllä hankittava toimeentulo. Vastikkeellisuus on osallistumista erilaisiin yleisesti hyväksyttyihin toimiin: työhön, tuettuun työhön, työharjoitteluun ja -kokeiluun, koulutukseen, kuntoutukseen sekä kuntouttavaan työtoimintaan, Skog luetteli. Toimenpiteestä kieltäytyvä on edelleen työtön: jokaisella on oikeus olla työtön.vaikka ei olisi oikeutta työttömyysetuuteen, työvoimaviranomaisten pitäisi edelleen tarjota määräajoin työttömälle aktiivitoimia. Se ei kasvata meidän työllisyysastetta yhtään, että saamme ihmiset karenssille. Se ei ole tavoite. Yhteiskuntatakuu, mutta ei oikeutta Vastikkeellisuuden vastineeksi valtio sitoutuu tarjoamaan aktiivititoimia. Käyttöön otettaisiin erityinen aktiivikausi, joka alkaisi viimeistään silloin, kun työtön on saanut työmarkkinatukea passiivitukena 500 päivää tai työttömyyspäivärahan enimmäisajan jälkeen yli 180 päivää. Aktiiviikausi kestäisi neljä vuotta: tuona aikana työttömälle järjestetään aktiivitoimia vähintään kaksi vuotta tarvittaessa useissa jaksoissa.tarkoitus on, että aktiivikauden aikana kaikille tarjotaan ja kaikilla on mahdollisuus osallistua aktivointiin.tätä työryhmä kutsuu pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuuksi. Työttömälle työmarkkinatuen vastikkeellisuus ei tarkoita pelkällä työmarkkinatuella elämistä. Kouluttautuminen tai työelämävalmennukseen osallistuminen tuo hänelle ylläpitokorvausten kautta nettona vajaat 200 euroa paremmat kuukausitulot kuin passiivinen työttömyys. Jos työttömälle tarjotaan työtä tai tuettua työtä, siitä pitää maksaa sopimusten mukaista palkkaa. Jos työttömälle ei syystä tai toisesta voida järjestää aktiivitoimia, työmarkkinatuki jatkuisi entisellään. Työttömän yhteiskuntatakuu ei siis merkitse sitä, että työttömällä olisi oikeus aktivointiin. Sen sijaan hänellä on velvollisuus siihen osallistua. Johonkin ihmisen pitää suostua. Jonkun kohdalla se voi olla eläkeselvittely, Filatov täsmensi. Jos aktivointiin osallistunut jää toimenpiteen jälkeen työttömäksi, hänen oikeutensa saada työmarkkinatukea jatkuu normaalisti. Aktiivitoimia toteutettaisiin säännöllisesti varsinaisen aktiivikauden jälkeenkin. Tällöin korostuvat kuntouttava työtoiminta sekä työvoiman palvelukeskuksen järjestämät tai hankkimat muut palvelut. Tarvitaan uusia keinoja Rakenteellinen työttömyys on edelleen suurta: Suomeen on viime vuosina kehittynyt noin työmarkkinatuen saajan syvä työttömyystasku. Näistä pitkään työttöminä olleista aktiivitoimiin osallistuu noin 20 prosenttia. Työmarkkinatukityöryhmän tavoitteena on nostaa aktivointiaste 30 prosenttiin. Kun nyt vuodessa on noin aktivointipaikkaa, työryhmä esittää aktivointipaikan lisäystä. Kun aktivointi kestää yleensä kuusi kuukautta, vuoden aikana siihen voisi osallistua eri henkilöä eli noin enemmän kuin nykyisin. Skog tähdensi, että suurta osaa pitkään työttöminä olleista uhkaa lähes pysyvä eläminen pienillä työttömyysetuuksilla, jos ei mitään uutta tehdä. Pitkittyvää työttömyyttä on torjuttu monenlaisilla toimilla. On korostettu yksilöllisiä toimia, räätälöintiä ja työelämälähtöisyyttä. On ollut oppisopimuskoulutusta ja ESR-hanketta. Silti virtaa pitkittyvään työttömyyteen ei ole onnistuttu tyrehdyttämään. Uudistuksella on kiinteä yhteys työhallinnon, Kelan ja kuntien yhteisiin työvoiman palvelukeskuksiin. Meillä on täydellinen yhteisymmärrys siitä, että niiden toimintaa pitää kehittää. 6 SOSIAALITURVA 4/2005

7 Se ei kuitenkaan yksin riitä ratkaisuksi. Palvelukeskukset ovat tuottaneet hyviä ensi asteen tuloksia, mutta eivät työllistymistuloksia. Sen jälkeen kun palvelukeskus on selvittänyt asiakkaan ongelman, se ei pysty tekemään mitään, ellei sillä ole näitä instrumentteja. Esityksemme tarjoaa nimenomaan uusia välineitä palvelukeskuksille. Aina joku vastustaa Skog korostaa, että kokonaisuus on rakenteellinen uudistus: Kieltämättä tämä on riski, mutta vielä suurempi riski on olla tekemättä mitään. Kun on kysymys rakenteellisesta muutoksesta, joku vastustaa sitä aina. En muista, että pitkään aikaan olisi yritetty tehdä näin isoa asiaa. Tätähän on haettu: on puhuttu Tanskasta.Tässä on samanlaisia tunnusmerkkejä tässä on nyt Suomen sovellutus. Esityksemme moraalista kestävyyttä mietittäessä voidaan kysyä, mikä on hyvinvointivaltion olemus? Suuri osa työttömistä haluaisi tehdä työtä. Onko hyvinvointivaltion määritelmä se, että yksi kolmasosa ihmisistä on poissa siitä, mitä he haluaisivat tehdä vaikuttaa itse yhteiskuntaan ansaitsemallaan elannolla ja työllä. Eikö yksi hyvinvointiyhteiskunnan tavoite pitäisi olla täystyöllisyys, vaikka me emme siihen pääsisikään? Lea Suoninen-Erhiö Työmarkkinatukityöryhmän mietintö Työmarkkinatuen aktivointi yhteiskuntatakuu pitkäaikaistyöttömille,työhallinnon julkaisu 347/2005 löytyy työministeriön sivuilta ositteesta: Epärealistinen esitys Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mielestä työmarkkinatukea koskevat suunnitelmat uhkaavat ajaa kaaokseen jo ennestään ylikuormitetun kunnallisen sosiaalityön palvelut. Kunnissa ei ole riittävästi sosiaalityöntekijöitä laatimaan pitkäaikaistyöttömille tarkoitettuja aktivointisuunnitelmia. Jos aikeet siirtää yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneet työttömät kuntien toimeentulotukiasiakkaiksi toteutuvat, tukkeutuu jo nyt ylikuormitettu palvelujärjestelmä, varoittaa Talentian kehittämispäällikkö Tero Ristimäki. Pitkään työttömänä olleen valmentaminen ja motivoiminen työhön vastaa hyvin sosiaalialan koulutettujen ammattilaisten, sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien osaamista ja perustehtävää. Ongelmana on se, että näitä ammattilaisia on aivan liian vähän kuntien ja työvoimahallinnon palveluksessa. Pitkään työttömänä olleen työhön valmentaminen ja rohkaiseminen vaatii useita tapaamisia, koulutusta ja ohjausta. Muutama minuutti kerran kuussa asiakasta kohden ei saa aikaan muutosta, konkretisoi Ristimäki. Talentia esittää, että työttömien aktivointiin tarvittavien palvelujen lisäresurssitarpeet T yömarkkinatukityöryhmän mietintöön eriävän mielipiteensä jättäneen Suomen Kuntaliiton mukaan esitykset siirtäisivät kunnille merkittävästi rahoitusvastuuta pitkäaikaistyöttömien aktivoinnista ja toimeentulosta. Työryhmän kunnille kaavailema korvaus ei ole riittävä eikä kohdennu oikein erilaisille kunnille. Kuntien aktivointitoiminta jäisi edelleen valtion lisärahoituksen ulkopuolelle. Esitykset ja taloudelliset laskelmat ovat myös monin osin auki ja perustuvat jopa vääriin oletuksiin, toteaa Kuntaliitto. Kuntaliitto pitää myös esitystä jokaisen pitkäaikaistyöttömän aktivointitakuusta epärealistisena, sillä kunnilla ei ole tarjota riittävästi aktivointipaikkoja eikä valtio ole lisäämässä aktivointitoimien rahoitusta riittävästi.työryhmä ei ole myöskään huomioinut yksityisen sektorin vastuuta ja merkitystä työttömyyden hoidossa. Kuntaliiton mielestä laadukkaita toimia ja palveluja tulee tarjota jo työttömyyden alkuvaiheessa työhallinnon normaalien peruspalvelujen yhteydessä ja sen jälkeen säännöllisesti koko työttömyyden keston ajan. Työhallinnon, Kelan ja kuntien yhteisen työvoiman palvelukeskusverkoston toimintaa on kehitettävä ja laajennettava koko maan kattavaksi. On aivan oikein panostaa työttömyysputken alkupäähän, jotta virtauma pitkäaikaistyöttömyyteen saadaan supistumaan, totesi Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jorma Palola työmarkkinatukityöryhmän mietinnön julkistamistilaisuudessa. Työttömyysputken alkupäässä työnhakijoilta voidaan myös edellyttää enemmän omaa vastuuta ja aktiivisuutta kuin työttömyysputken loppupäässä, jossa osa asiakkaista on pitkän työttömyyden jälkeen lannistuneita ja syrjäytyneitä. Sanktiopolitiikka ei välttämättä ole omiaan kannustamaan pitkään työttöminä olleita omaan aktiivisuuteen eikö silloin palveluja pitäisi mieluummin rakentaa positiivisten elementtien varaan, Palola kysyi. Aktivoinnista kieltäytyvien pitkäaikaistyöttömien toimeentulotuen liitto ratkaisisi työttömyysturvan kautta vaikkapa erillisellä työttömän perusrahalla. Liitto ei hyväksy työryhmän esitystä siirtää heidät muutenkin ylikuormitetun toimeentulotuen asiakkaiksi. Samalla Kuntaliitto siirtäisi normitetun toimeentulotuen maksatuksen Kelalle ja rahoituksen valtiolle, jolloin työmarkkinatuki ja toimeentulotuki maksettaisiin yhdestä pisteestä. Kokeiluissa tästä on saatu pelkästään myönteisiä kokemuksia. Pitkäaikaistyöttömyyden hoito vaatii panostusta palveluihin kunnissa ja työhallinnossa selvitetään ennen lopullisia päätöksiä. Pelkkä asiakkaiden siirto kuntiin ja toimeentulotuen rahoitusosuudesta sopiminen kuntien ja valtion välillä ei tuo toivottua tulosta. Lisäresursseja tarvitaan myös työvoiman palvelukeskuksissa, joiden toimintaa on laajennettava koko maan kattavaksi. Niihin tarvitaan myös uusia kuntien sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Kunnat tarvitsevat tähän lisärahoitusta, jotta ei käy niin kuin useille nykyisistä työvoiman palvelukeskuksista, joissa muun muassa kuntien sosiaalityöntekijäresurssit on otettu olemassa olevasta henkilökunnasta. SOSIAALITURVA 4/2005 7

8 Uusi sosiaalinen sopimus? Heikki Hiilamo Kannattaako köyhän tehdä työtä? Nykyjärjestelmässä köyhän viisautta on se, ettei hän ota vastaan lyhytaikaista työtä. Aiemmin eurooppalaisessa hyvinvointiajattelussa korostettiin sosiaalisia oikeuksia. Nyt tunnuslause kuuluu: ei oikeutta ilman velvollisuutta. rakenteelliset syyt selittävät suurta pitkäai- Monet kaistyöttömyyt- tä.työmarkkinoilta on hävinnyt paljon sellaista työtä, jota nyt pitkäaikaistyöttömiksi ajautuneet ihmiset aiemmin tekivät ja saattaisivat tehdä, muistutti Stakesin ylijohtaja Matti Heikkilä työmarkkinatukityötyhmän tiedotustilaisuudessa. Hän on ollut työryhmän kuultavana, mutta ei sen jäsen. Suomessa politiikka on painottunut pitkälti työvoiman tarjontapuolelle. On korostettu työvoiman osaamisen parantamista: Ja siihen on hyvät perusteet. Mutta toimia tarvittaisiin myös työvoiman kysyntäpuolella: työpaikkoja on saatava lisää ns. matalan tuottavuuden toimialoille. Suomessa noin henkilöä on saanut työmarkkinatukea yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Vain seitsemän prosenttia heistä on ollut aktiivitoimissa: On realistista olettaa, että tässä joukossa on niitä, joille eläkeratkaisu on järkevä, Heikkilä huomautti. Hän helpottaisi näiden henkilöiden eläkkeelle pääsyä. Eurooppalaista kehitystä Kaikissa EU:n jäsenmaissa painiskellaan työvoimapolitiikassa kahden pyrkimyksen välillä: yhtäältä pyritään ehkäisemään syrjäytymistä, toisaalta takaamaan ihmisille kohtuullinen toimeentuloturva.yhteistä on se, että työttömien aktivointia yritetään aikaistaa ja tehostaa. Samalla aktiivitoimiin osallistumisesta ollaan tekemässä entistä selvemmin tuen saamisen ehto. Toisin kuin Suomessa monessakaan Euroopan maassa ei ole loputtoman pitkää työttömyysturvaa vaan tietyn ajan jälkeen pudotaan alimmalle suojavyöhykkeelle. Lisäksi monissa maissa valtio ja avun tarvitsija ovat ikään kuin sopineet vastavuoroisuudesta: tuen vastineeksi työtön ja useimmiten köyhä ihminen sitoutuu pitämään huolta työkuntoisuudestaan ja osallistumaan aktiivitoimiin. Näin on muun muassa Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa. Tästä käytetään nimeä uusi sosiaalinen sopimus, Heikkilä totesi. Lea Suoninen-Erhiö Yksinhuoltaja Helena pääsi joulun alla kiireapulaiseksi postiin. Hän sai ensimmäisen palkkansa viiteen vuoteen. Se oli juhlapäivä asumistuella, työmarkkinatuella ja toimeentulotuella kolmen hengen perhettä elättäneelle naiselle. Helena päätti kerrankin tarjota lapsilleen oikean joulun. Ensin hän maksoi vipit tuttavilta, kävi sitten kirpputorikierroksen sijaan marketeissa. Helena osti kinkun ja lohen lisäksi lahjoiksi niitä tavaroita, joihin tuet eivät olleet riittäneet: tytölle takin ja kengät, pojalle farkut ja treenikassin. Rahaa jäi vielä omiin lahjoihinkin. Helena kävi kampaajalla ja osti kauan haaveilemansa jumppakortin. Näin Helenan ei olisi pitänyt tehdä. Tammikuussa Helenan toimeentulotuki pienenee, koska siinä otetaan huomioon joulukeikan palkka. Pahempaa on kuitenkin, ettei hän saa lainkaan työmarkkinatukea. Syynä on se, että hän joutuu odottamaan palkkatodistusta ja uuden hakemuksen käsittelyä. Uusi yllätys odottaa helmikuussa. Säännöllisen asumistuen sijaan Helena saakin Kelalta maksuvaatimuksen, jossa häneltä peritään takaisin liian suurta asumistukea. Tässä vaiheessa palkasta ei ole enää jäljellä kuin karvas muisto. Kuukauden työkeikan jälkeen edessä on tuttu kierre: perheen puhelimet suljetaan, sähkö katkaistaan, vuokranantaja uhkaa taas häädöllä. Köyhän viisaus Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Ihmisarvoisen elämän vähimmäisehdot on kirjoitettu lakiin toimeentulotuesta ja niitä luetaan kuntien sosiaalitoimistoissa. Kykenemistä ihmisarvoiseen elämään mitataan palkkatuloilla. Yhä edelleen uskotaan, että köyhät ovat laiskoja. Jos he vain suostuisivat ottamaan vastaan sitä työtä, mitä on tarjolla, he voisivat elättää itsensä. Sen sijaan he jättäytyvät yhteiskunnan tukien varaan ja elävät surutta toisten varoilla. Työtä näyttääkin olevan tarjolla ainakin suurimmissa kaupungeissa: tuntisiivousta, lehdenjakoa, lastenhoitoa, puhelinmyyntiä, muuttokeikkoja. Todellisuudessa köyhän viisautta on se, ettei hän ota vastaan lyhytaikaista työtä. Köyhyysloukku sekä byrokraattinen loukku Yksinhuoltaja Helenan esimerkki on fiktiivinen, mutta tunnen lukuisia samanlaisia tarinoita. Ne osoittavat, että lyhytaikaisessa työssä tukijärjestelmän kankeus aiheuttaa sen, että tukia maksetaan työn alettua vanhalla tasolla päällekkäin palkan kanssa. Tämä johtaa aluksi liian suuriin tukiin ja sitten tukien katkeamiseen ja palautusvaatimuksiin. Kysymys ei ole vain tukien tasoon liittyvästä köyhyysloukusta, vaan myös tukien myöntämiseen liittyvästä byrokraattisesta loukusta. Olennaisia tekijöitä ovat tukia koskevat hallinnolliset määräykset ja menettelyt: hakemusten käsittelyajat, tukien maksupäivät, palautus- ja 8 SOSIAALITURVA 4/2005

9 perintäkäytännöt sekä se, millaiset tulonlisäykset pakottavat uusien päätösten hakemiseen. Yksinkertaisesti kysymys on siitä, miten järjestelmä vartioi sellaisen köyhän asemaa, joka yrittää itse parantaa taloudellista tilannettaan. Tukien muutosten laskennallinen lopputulos voi olla työtekoon kannustava, mutta tosiasiassa uusien päätösten hakeminen ja odottelu tekee työteosta kannattamattoman. Kotitalouksien on erittäin vaikea arvioida esimerkiksi sitä, mikä osa tuloista olisi säästettävä sitä varten, että liian suuria tukia aletaan periä takaisin. Toimeentulotukinormin mukaisen köyhyysrajan alla elävillä ihmisillä on luonnollisesti paljon rahareikiä. Jos palkkaa kerrankin saa, sen kuluttamista ei tarvitse miettiä pitkään. Kuitenkin juuri näiden ihmisten pitäisi käyttäytyä kaikkein säästäväisimmin. Käytännössä byrokraattiseen loukkuun ajaa myös se, että toimeentulotuen saajien on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta saada palkkatodistuksia epätavanomaisista työsuhteistaan. Palkkatodistusten puuttuminen estää uusien päätösten hakemisen ja voi katkaista vanhojen tukien maksatuksen. Kaikkein pulmallisin tilanne on niillä, joiden tulot vaihtelevat suuresti kuukaudesta toiseen. Byrokraattisen loukun ytimessä on se tosiasia, että tukia myönnetään monelta eri luukulta. Kela hoitaa työmarkkinatukea ja asumistukea, mutta hallinnollisesti työmarkkinatuki on työministeriön ja asumistuki ympäristöministeriön vastuulla. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa toimeentulotuesta, mutta käytännössä tukea myöntävät kuntien sosiaalitoimistot. Kukaan ei vastaa kokonaisuudesta. Diakoniatyön arkea Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyö toimii rinnakkain kuntien sosiaalityön kanssa. Diakonian tehtävänä on kirkkojärjestyksen mukaan auttaa niitä, joiden hätä on suurin ja joita muu apu ei tavoita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei köyhän viimeinen luukku ole vielä sosiaalitoimisto, vaan vasta diakoniatyöntekijän vastaanotto. Laman aikana diakonia palveli erityisesti ylivelkaantuneita ja äärimmäisestä köyhyydestä, jopa nälästä kärsiviä ihmisiä. Nyt esillä ovat yhteiskunnan tukijärjestelmien yhteensovittamisen ongelmat.taloudelliseen tilanteeseen sekä työhön ja työttömyyteen liittyvät kysymykset tulivat vuonna 2003 esille yli kertaa diakoniatyöntekijöiden asiakastapaamisissa. Byrokratialoukku on diakonian työntekijöiden arkea. Seurakunnilta haetaan avustuksia tilanteisiin, joissa muiden tukien maksatus on viivästynyt lyhyen työsuhteen seurauksena. Diakoniatyöntekijät joutuvat selvittelemään tilanteita, joissa vain parin viikon työ on sekoittanut perheen talouden kuukausiksi. Tukien palauttaminen entiselle tasolle vie voimia ja uskoa tulevaisuuteen. Usein kuultu viesti on, että olisi ollut parempi, jos ei olisi lainkaan ottanut työtä vastaan. Diakoniatyöllä ei ole kuitenkaan käytettävissä taloudellisia resursseja, joilla byrokraattinen loukku tai sen seuraukset voitaisiin poistaa. Seurakunnat maksoivat viime vuona ruokaja muina taloudellisina avustuksina vajaat kuusi miljoonaa euroa. Samaan aikaan toimeentulotuen menot olivat noin 490 miljoonaa euroa. Viimesijainen tukijärjestelmä auttamattomasti vanhentunut Eduskunta päätti joulukuussa jatkaa toimeentulotuen etuoikeutetun tulon lakikokeilua ja korottaa etuoikeutetun tulon määrää korkeintaan 150 euroon kuukaudessa. Käytännössä etuoikeutetun tulon määrä jää edelleen paljon pienemmäksi, sillä etuoikeutettu tulo on vain 20 prosenttia palkkatulosta. Lakikokeilu ei myöskään korjaa edellä kuvattuja tukien yhteensovittamisen ongelmia. Itse asiassa ongelmat nousivat tutkijoiden tietoisuuteen nimenomaan tuon lain arvioinnin yhteydessä. On syytä kysyä, takaako viimesijainen tukijärjestelmä ihmisarvoisen elämän, jos se ei anna ihmisille mahdollisuutta parantaa omilla ponnistuksillaan taloudellista tilannettaan. Viimesijainen tukijärjestelmä on auttamattomasti vanhentunut. Se syntyi silloin, kun työttömiä oli vain vähän. Kouluttamatonkin saattoi päästä kokoaikaiseen ja vakituiseen palkkatyöhön. Mikäli uskomme niin kuin opetamme, että työ luo hyvinvointia, on kaikkien voitava osallistua työmarkkinoille omilla edellytyksillään. Eikä työssäkäynnin esteenä saa olla se yhteiskunnallinen epäkohta, ettei kaikkien työpanoksella ole sellaista kysyntää, joka takaisi kokoaikaisen ja pysyvän työsuhteen. Kelasta ratkaisu Byrokraattiseen loukkuun löytyy yksinkertainen ratkaisu: toimeentulotuen maksaminen siirretään kuntien sosiaalitoimistoilta Kelalle. Menettelyä on jo aikaisemmin kokeiltu ja siitä on saatu hyviä kokemuksia. Samassa yhteydessä nostetaan edelleen toimeentulotuen etuoikeutettua tuloa sekä parannetaan toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen yhteensovittamista. Yhden luukun palvelu takaa sen, etteivät köyhien tulot romahda lyhytaikaisen työn päätyttyä. Kun rahanjako siirtyy Kelalle, kuntien sosiaalitoimistoissa voidaan keskittyä siihen, mihin pitääkin eli sosiaalityöhön. Työmarkkinatuen uudistamisessa mahdollisuus Syrjäytymiskierteen ensimmäinen etappi on työttömyys. Syrjäytymisvaarassa olevien työttömyyden yksinkertainen syy on sellaisten työpaikkojen puute, jotka sopisivat vähemmän koulutetuille ja elämän koulimille ihmisille. Työmarkkinatuen uudistamisen mahdollisuus on siinä, että se sidotaan palveluihin tuettuun työhön, koulutukseen tai kuntoutukseen jotka estävät työttömiä syrjäytymästä työmarkkinoilta. Pulmana on, että syrjäytyminen olisi pysäytettävä jo paljon ennen 500 päivän täyttymistä. Erityisesti nuorilla tilanteeseen olisi puututtava jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. PAULA KONSTI Kirjoittaja on Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja. 4/2005 9

10 Kirsi Juhila Oikeuksista velvollisuuksiin, tuesta kontrolliin? Suomalainen sosiaalityö on ristipaineissa. Sosiaalityön ulkopuolelta tulevat kovan kontrollin vaatimukset törmäävät ammatin omaan, tukea korostavaan etiikkaan. Julkisuudessa on muun muassa ehdotettu alle 25- vuotiaiden nuorten ohjaamista pakkotöihin kolme kuukautta kestäneen työttömyyden jälkeen.tuen saamisen ehtoja on tiukennettava, jotta tukirahoin ei voisi lorvia. Sopivaksi pakkotyöksi on nähty esimerkiksi seurustelu yksinäisten vanhusten kanssa. Tämä on linjassa niin sanotun kolmannen tien tunnuslauseen kanssa: ei oikeuksia ilman velvollisuuksia.työttömät nuoret hoitaisivat kansalaisvelvollisuuksiaan antamalla työpanoksensa jonkin yhteiskunnallisen epäkohdan, tässä tapauksessa vanhusten yksinäisyyden, lievittämiseen. Ratkaisuun kietoutuu myös ajatus yhteisöllisen vastuun kantamisesta.täyttämällä velvollisuutensa nuoret lunastaisivat itselleen oikeuden taloudelliseen tukeen. Kuntouttavan työtoiminnan parissa työskenteleville tässä on varmasti paljon tuttua: kuuluuhan siihen paitsi työttömien aktivointi, myös heidän velvoittamisensa osallistua siihen sekä mahdollisuus tiukentaa toimeentuloturvaa ja asettaa ehtoja sen saamiselle. Aihe on muutenkin ajankohtainen kaavaileehan hallitus työmarkkinatuen muuttamista vastikkeelliseksi 500 työttömyyspäivän jälkeen. Sosiaalityö ajautumassa puolustusasetelmaan Työttömyys on sosiaalityön arkipäivää, joten ehdotuksissa kategorisoidaan eli luokitellaan viime kädessä sosiaalityön asiakkaita. Kategorisointi tulee ulkoapäin ja on leimaavaa. Muuta kai ei voi todeta silloin kun kategoriat ovat sen kaltaisia kuin yhteiskunnan varoja hyväksi käyttävä, lorvaileva, työtön nuori. Mutkan kautta kritiikki kohdistuu myös sosiaalityöntekijöihin, jotka kenties mahdollistavat lorvailun ja vastuuttomuuden. Sosiaalityö on ajautumassa puolustusasetelmaan, ellei se sitten hyväksy tarjottua tiukemman kontrollin ja velvollisuuksien korostamisen linjaa. Tätä hyväksymistä kuitenkin epäilen, sillä sosiaalityön oma ammatillinen etiikka painottaa ensisijaisesti asiakkaiden tukemista ja heidän oikeuksiaan ja vasta toissijaisesti kontrollia ja velvollisuuksia. Sosiaalityön arjessa nämä asiat kietoutuvat toisiinsa, mutta olennaista on niiden keskinäinen painottuminen. Alussa mainitsemani esimerkki voi olla poikkeus, joka ei kerro laajemmin yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja hyvinvointivaltioon kohdistuvista paineista.valitettavasti näin ei kuitenkaan taida olla. Esimerkki on kenties kärjekkäimmästä päästä, mutta vain näyte vallitsevasta diskursiivisesta todellisuudesta, jonka tuottamia kategorisointeja ei välttämättä enää edes tunnisteta, niin toistettuja ne eri yhteyksissä ovat. Yrittäjyys hyvä, riippuvuus paha Markkinoistuneen aikamme keskeisiä käsitteitä ovat yrittäminen ja yrittäjyys, joilla tarkoitetaan enemmän kuin oman liikeyrityksen perustamista tai pyörittämistä.yrittäjyyttä pidetään ihmisen tavoiteltavana ominaisuutena. Tällä ominaisuudella varustetulla ihmisellä on valmiuksia hyväksyä omiin valintoihinsa ja tekoihinsa liittyvät riskit ja kykyä selvitä omin avuin kiperistä tilanteista. Yrittäjyys on linjassa velvollisuuksien korostamisen kanssa; riskejä saa ottaa mutta omalla vastuulla.yhteiskunnan tehtävä on tukea tätä yrittäjyyttä ja kasvattaa ihmisiä siihen, antaa valmiuksia oman elämän haltuun ottoon ja järkevään riskinottoon. Kun vallalla on oman itsensä yrittäjyyttä painottava kulttuuri,sen kritiikin kohteena, maalitauluna on ilmiö, joka on nimetty riippuvuudeksi tai riippuvuuskulttuuriksi.yrittäjyys näyttäytyy oikeana ja luonnollisena elämisen mallina ja riippuvuus puolestaan suorastaan patologisena olotilana. Tämä yrittäjyys hyvä, riippuvuus paha -dikotomia perustuu yliyksilölliseen ihmiskuvaan. Yliyksilöllisen ihmiskuvan mukaan ihmiset ovat pohjimmiltaan autonomisia ja omia visioitaan toteuttamaan pyrkiviä. Jos lähtökohdaksi otetaan tämä ihmiskuva, hyvinvointivaltion pulmaksi nähdään se, että se tekee ihmisille karhunpalveluksia mahdollistaessaan avustuksiin ja tukeen perustuvan elämän. Hyvinvointivaltio kahlitsee ihmisten autonomiaa, pitää sen piilevänä. Niinpä tätä ajattelun logiikkaa seuraten myös nuorten työttömien oman edun kannalta voi olla parempi, että avustuksille laitetaan selvät rajat, lisätään etuisuuksien saamisen kontrollia ja tätä kautta pakotetaan heidät kohti autonomisempaa elämää. Riippuvuutta kritisoidaan myös sen vuoksi, että sen pelätään olevan tarttuvaa, voivan synnyttää niin sanottuja riippuvuuskulttuureja tai toisin ilmaistuna alakulttuureja. Kenties nuori työtön ei tyydykään lorvailemaan yksin vaan yhdessä muiden työttömien kanssa. Näin syntyviä verkostoja ei hahmoteta keskinäisen tuen tai ryhmässä syntyvän sosiaalisen pääoman kautta. Päinvastoin, hyvinvointivaltiosta riippuvaisiksi määriteltyihin ryhmiin liitetään helposti yhteiskuntaa uhkaavan poikkeavuuden leima. Yhtäältä korostetaan ihmisen vapautta muokata oma elämänsä sellaiseksi kuin haluaa, mutta toisaalta yliyksilöllinen ihmiskuva puristaa elämän vaihtoehdottoman, jatkuvaan yrittämiseen ja ponnistelemiseen perustuvan mallin mukaiseksi. Ja jotta jaksaisimme olla mukana tässä oravanpyörässä, joudumme perustelemaan pyörän oikeutusta ja näemme jatkuvan yrittämisen lopulta ainoana oikeana elämisen tapana. Näin erilaisten elämisen tapojen hyväksymisen sietokynnys madaltuu ja riippuvaisiksi määriteltyihin kansalaisiin aletaan suhtautua rankaisevasti ja poissulkevasti sallivuuden ja mukaan ottamisen sijasta. Poissulkeminen ja rajojen vahvistaminen suhteessa toisiin voi olla symbolista, esimerkiksi 10 SOSIAALITURVA 4/2005

11 puhetta joidenkin ihmisryhmien kunnottomuudesta tai vaarallisuudesta. Mutta se voi olla myös konkreettista ja tilallista, esimerkiksi omien asuinalueiden ja asuntojen panssaroimista ulkopuolisilta uhilta tai ihmisten sulkemista kontrolloitaviin paikkoihin, kuten vankiloihin ja asuntoloihin. Tarvitaan vastapuhetta Voi olla, että visioin turhankin synkkää tulevaisuuden kuvaa, mutta jos vallitsevalle yrittäjyyttä arvostavalle ja riippuvuutta patologisoivalle puheelle ei synny tarpeeksi vastapuhetta, on huoleni aiheellinen. Sosiaalityön ammatilliseen etiikkaan kuuluva asiakkaiden tuen ja oikeuksien painottaminen on tällaista vastapuhetta. Sen esille saamista kuitenkin heikentää se, kuten monet hyvinvointivaltion naistutkijat ovat todenneet, että markkinoistuminen on muuttanut hyvinvointityön ammatillisia ehtoja. Kun hyvinvointityön ammattilaisia, mukaan lukien sosiaalityöntekijät, itseäänkin vaaditaan toimimaan yrittäjämäisesti ja kustannustehokkaasti, ei asiakkaiden tuen ja oikeuksien puolustaminen ole kovin helppoa. En kuitenkaan näe tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin pitää sitkeästi eri foorumeilla esillä tukea ja oikeuksia painottavaa huolenpidon eetosta. Sen avulla on argumentoitava yksioikoista yrittäjyyspuhetta vastaan. Kysymys kun on paljolti siitä, millaisin sanoin asioista puhutaan, millaisen todellisuuden me kieltä käyttäessämme maailmasta rakennamme. Jos omaksumme yrittäjyyssanaston sellaisenaan omaan ammatilliseen kielenkäyttöömme, olemme jo hävinneet pelin. Kukaan ei selviä omillaan Vastapuheen keskeinen elementti on yrittäjyyspuheen kautta kielteisesti määrittyvän riippuvuuden uudelleen merkityksellistäminen. Riippuvuus on ihmisten elämässä aina läsnä tavalla tai toisella.yksityisen alueella, silloin kun puhutaan omaisista tai ystävistä, riippuvuus on moraalinen periaate, joka perustuu toisilleen läheisten keskinäiseen luottamukseen siitä, että avun tarpeen ja hädän hetkellä voi turvata toinen toisensa huolenpitoon. Itseriittoisuus puolestaan kertoo tähän moraaliseen periaatteeseen sitoutumattomuudesta ja samalla eettisesti kestämättömästä läheissuhteesta. Jossakin elämänvaiheessa tai arjen tilanteissa huolenpidon saaminen on kaikille tärkeää. Mutta yhtä olennaisesti jokaisen elämään kuuluu huolenpitäminen. Riippuvuus ei siten ole lasten, vanhusten, sairaiden tai yhteiskunnan huono-osaisimpien erityinen ominaisuus, vaan kaikkien ihmisten ominaisuus. Kansalaiset eivät jakaudu yhtäältä aktiivisiin, työssä käyviin ja autonomisiin ja toisaalta toisten huolenpidosta riippuvaisiin kansalaisiin. Kenenkään on mahdotonta selviytyä omillaan. Ajatus riippuvuuden kaikkia koskettavuudesta haastaa yliyksilöllisen ihmiskuvan ja sitä kautta perustan, jolle vaihtoehdoton yrittäjyyspuhe rakentuu. Tarkoitukseni ei ole silti sanoa, etteikö yrittäjyyteen kuuluva aktiivinen toimijuus ja sen tukeminen ole tärkeää, vaan suhteellistaa asetelmaa korostamalla, että meissä kaikissa on nämä molemmat puolet: itsenäinen yrittelijäisyys ja muista riippuvuus. Jos ja kun sosiaalityössä halutaan asettua vastustamaan otsikossani ennakoimaa suuntaa oikeuksista velvollisuuksiin, tuesta kontrolliin, se voi onnistua puhumalla sellaisen riippuvuuskäsityksen ja siihen kytkeytyvän ihmiskuvan puolesta, joka ei jaa kansalaisia kahteen leiriin eikä tee sosiaalityön asiakkaista leimattuja toisia. Samalla tullaan silloin puhuneeksi kaikista kansalaisista huolta pitävän hyvinvointivaltion puolesta, olkoon se sitten kuinka vanhanaikaista tahansa. Kirjoittaja on sosiaalityön professori Tampereen yliopistossa. Kirjoitus perustuu hänen esitelmäänsä Sosiaalityön tutkimuksen päivillä Tampereella. Työllistämistuki ja työvoimakoulutus ovat hyviä keinoja parantaa nuorten työttömien työmarkkinaasemaa, osoittaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen, VATT:n tutkimus. Työmarkkinatuella tapahtuneeseen työharjoitteluun osallistuneet nuoret eivät sen sijaan ole mainittavasti hyötyneet siitä, todetaan VATT:n johtavan ekonomistin Kari Hämäläisen ja tutkija Virve Ollikaisen arviointitutkimuksessa. Työharjoittelu tarveharkintaisella työmarkkinatuella on yleisin nuorille työttömille kohdennettu aktiivitoimi. Työllistämistuki ja työvoimakoulutus auttavat nuoria työllistymään. Näiden toimien myönteiset vaikutukset työllistymiseen ja ansioihin osoittautuivat lisäksi varsin pitkäkestoisiksi. Työttömät nuoret voivat halutessaan parantaa työmarkkina-asemaansa muun muassa UUTISIA Nuorille suunnattujen työvoimapoliittisten toimien tehokkuudessa eroja opiskelemalla. Näin saavutettavat hyödyt eivät kuitenkaan tutkimuksen perusteella riitä kuromaan kiinni sitä etumatkaa, jonka työllistämistuen tai työvoimakoulutuksen avulla saavutettu työkokemus tarjoaa kohderyhmän nuorille. Tutkimuksessa seurattiin ensi kertaa työttömäksi vuosina 1995 ja 1996 tulleiden vuotiaiden nuorten etenemistä työmarkkinoilla vuoteen 2000 saakka. Siinä arvioitiin, parantavatko nuorille suunnatut aktiiviset työvoimapoliittiset toimet nuorten työttömien työmarkkina-asemaa pidemmällä aikavälillä verrattuna vastaaviin työttömiin, jotka eivät osallistuneet toimiin. Kari Hämäläinen & Virve Ollikainen:Differential Effects of Active Labour Market Programmes in the Early Stages of Young People s Unemployment,VATT 2004/115. Lea Suoninen-Erhiö Ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille mahdollisuus siirtyä eläkkeelle Toukokuun alusta erityisen pitkään työttömänä olleet ikääntyneet henkilöt voivat siirtyä eläketuen avulla eläkkeelle. Uudistus koskee vuosina syntyneitä henkilöitä. Eläketukea saa siihen asti kunnes täyttää 62 vuotta. Eläketuen saaminen edellyttää, että henkilö on ollut lähes yhtäjaksoisesti työttömänä vuoden 1992 alusta lähtien. Tuki myönnetään työmarkkinatuen sijasta ja määrältään se vastaa kansaneläkettä sekä henkilön mennessä ansaitsemaa työeläketurvaa. Täytettyään 62 vuotta henkilöllä on oikeus työeläkelakien ja kansaneläkelain mukaiseen tavalliseen vanhuuseläkkeeseen ilman varhennusvähennystä. SOSIAALITURVA 4/

12 KUNNALLINEN SOSIAALIPOLITIIKKA KUNNIAAN Työmarkkinatukiuudistus ratkaisuko? Muutaman vuoden välein valtio tekee operaation pitkäaikaistyöttömien toimeentulovastuun siirtämiseksi kunnille. Työmarkkinatukityöryhmän esitys vaikuttaa hankkeelta, joka myös ajetaan läpi. Monelta osin työryhmän esitykset ovat perusteltuja.yhteiskunnan tulee pyrkiä vahvistamaan kansalaisten osallisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä. Tämä on jo arvo sinänsä ja tämän pyrkimyksen mukaisesti valtion ja kuntien on toimittava yhdensuuntaisesti. Lisäksi työryhmä perustelee esitystään tulevalla työvoimatarpeella. Esitys jättää silti tilaa kysymyksille. Moniselitteisyydessään kustannustenjakomalli panee ajattelemaan, miksi tehdä enää lainkaan eroa kuntien ja valtion rahoitusvastuuseen. Esityksen sanotaan palkitsevan aktiivisia kuntia. Asian voi nähdä paitsi porkkanana myös keppinä. Aivan kuten hiljattain esiin nostettu palvelurakennehanke, myös työmarkkinatukiuudistus tuo mieleen valtion paineen yhä nopeampiin ja näyttävämpiin uudistuksiin. Kun jo käynnistetyt hankkeet eivät tuo riittävän nopeasti muutoksia, käännetään ruuvia vielä kireämmälle. Sinänsä suurta visiota ja selkeää suuntaa voidaan pitää myönteisinä, mutta keinot arveluttavat. Työvoiman palvelukeskukset ovat päässeet vasta käyntiin. Ne ovat alkaneet sorvata yhtenäistä toimintakulttuuria valtiojohtoisen työhallinnon ja kuntien sosiaalipalvelujen kesken. Kunnille muutos on merkinnyt isoa haastetta. Erilaisten organisaatiokulttuureiden sovittamisen ohella energiaa ja aikaa on mennyt yhä enemmän asiakkaiden aktivointisuunnitelmien ja muun kuntouttavan työ tekemiseen. Tiukan kuntatalouden paineissa tämä ei ole ollut mitään lasten leikkiä. Ongelmaksi on muodostunut esimerkiksi se, miten turvata toimeentuloturva-asioissa kohtuulliset käsittelyajat. Mistä revitään se voima ja aika, jolla pystytään ottamaan vastaan taas uusia haasteita? Vai tyydytäänkö porkkanan sijasta keppiin? Itse perusasia osallisuuden edistäminen on tärkeintä. Mutta pystytäänkö Helsingin herrojen yhtenäisillä normeilla ratkaisemaan erilaiset tilanteet ympäri maan? Olisiko nyt itse asiassa luovin ratkaisu lähteä vahvistamaan seudullisia työvoiman palvelukeskuksia ja paikallista, aktiivista sosiaalipolitiikkaa? Jospa valtion keskitetyn tulosohjauksen sijasta paikalliset toimijat työhallinnossa ja Kansaneläkelaitoksessa voisivat sopia kuntien edustajien kanssa juuri omaan seutukuntaansa sopivista aktivointi- ja rahoitusratkaisuista. Kun mukaan vielä otetaan kolmannen sektorin toimijat ja tiivistyvä yhteistyö elinkeinoelämän kanssa, voitaisiin löytää uusia, innovatiivisia malleja yksilöiden osallistumiseen, työelämän tarpeisiin sekä julkisen sektorin rahoitukseen. Erkki Torppa Kirjoittaja on Hämeenlinnan perusturvan toimialajohtaja. Hän toimii Huoltaja-säätiön yhteydessä toimivan Kunnallisen sosiaalipolitiikan asiantuntijaryhmän puheenjohtajana. Anu Airaksinen Opiskelijoiden ohjaamat Voimatiimit aktivoivat työttömiä Voimatiimeissä työttömät käyvät sosionomiopiskelijoiden kanssa läpi koulutusvaihtoehtoja ja parantavat työnhakutaitojaan. Niissä selvitellään myös omia voimavaroja ja parannetaan itsetuntoa etsitään sisäistä voiman tunnetta voimaannuttavalla työotteella. Pirkanmaan ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat jalkautuvat sosiaalialan asiakastyöhön ohjaamalla työttömien Voimatiimejä, jotka tukevat ihmisten työllistymispyrkimyksiä. Niihin on osallistunut erilaisin tukimuodoin työllistettyjä ihmisiä.yleensä Voimatiimissä on kaksi opiskelijaa ja kahdesta kolmeen asiakasta. Voimatiimi on pitkäaikaistyöttömiä aktivoiva työmenetelmä, joka perustuu voimaantumisen ajatukseen. Voimaantuessaan ihminen saavuttaa sisäisen voiman tunteen, jonka varassa hän saa entistä paremman otteen elämästä. Hänen motivaationsa parantaa elämänlaatuaan lisääntyy. Voiman tunteen pitää aina syntyä ihmisestä itsestään, mutta se löytyy helpommin otollisessa ympäristössä, jossa ilmapiiri on turvallinen ja hän tuntee itsensä hyväksytyksi ja asemansa tasa-arvoiseksi. Voimaantuminen on myös sosiaalinen prosessi. Voimatiimi voi olla yksilö-, pari- tai ryhmätoimintaa. Tiimeissä käytetään ihmisen omia voimavaroja painottavaa ratkaisukeskeistä työotetta. Asiakkailla on paljon piilossa olevia voimavaroja, joita tiimissä herätellään ja vahvistetaan. Pitkään jatkunut työttömyys vie usein motivaation ja uskon itseen.voimatiimissä ne voidaan löytää uudelleen. Monia menetelmiä ja teemoja Voimatiimi rakennetaan osallistujien tarpeiden pohjalta. Siinä käytetään lukuisia menetelmiä sen mukaan, mikä kullekin osallistujalle sopii. Toisten on luontevampaa tehdä esimerkiksi elämyksellisiä ryhmäharjoituksia kuin toisten. Tiimeissä käydään läpi koulutusvaihtoehtoja ja pohditaan niiden soveltuvuutta eri ihmisille. Niissä parannetaan työnhakutaitoja ja etsitään tietoa sosiaalietuuksista.yhdessä opetellaan internetin käyttöä ja portfolion tekemistä. Ryhmäläisiä kiinnostaviin yrityksiin käydään tutustumassa. Joku osallistuja on halunnut opiskelijan mukaansa selvittämään asioitaan sosiaalitoimistoon ja toinen taas työvoimatoimistoon. Osallistujien voimavaroja ja vahvuuksia kartoitetaan ja tehdään itsetuntoa parantavia harjoituksia. Niissä käytetään luovia menetelmiä, esimerkiksi maalaamista, tunteiden ilmaisemiseen. Motivointia ja palveluohjausta Ryhmissä on kannustava ilmapiiri, jossa on helppo jakaa elä- 12 SOSIAALITURVA 4/2005

13 UUTISIA TULOS Toteuttaminen Tulevaisuuden suunnittelu ODOTUKSET Haaveet Sisäistäminen Ajankäyttö ja työnkuva Tiedon tuottaminen Kirjoittaja on sosionomiopiskelija Pirkanmaan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa. Hän suorittaa sosiaaliturvan ja -palveluiden suuntautumisvaihtoehtoa. Voimaantumisen tarve Pääosassa asiakas TAVOITTEET mäntarinoita.voimatiimi on tavallaan työttömien vertaistukiryhmä. Asioista keskusteleminen ja tilanteiden pohtiminen yhdessä on jo sinänsä voimaannuttavaa. Vetäjät perehtyvät kunnolla asiakkaan tilanteeseen; he ovat läsnä, kuuntelevat ja keskustelevat. Asiakkaan motivoiminen ja ohjaaminen hänen tarvitsemiinsa palveluihin ovat kysyttyjä taitoja Voimatiimien vetäjillä. Tein yhdessä sosionomi-opiskelija Marja Hälvän kanssa opinnäytetyöhömme omien ohjaamiskokemustemme perusteella Voimatiimin prosessikaavion. Siinä kolmion kulmat kuvastavat prosessin tärkeimpiä vaiheita: odotuksia, tavoitteita ja tuloksia. Näiden lisäksi kukin vaihe sisältää erilaisia tapahtumia, jotka ovat johtaneet vaiheesta toiseen. Näitä ovat ympyrän lohkoissa olevat käsitteet. Voimatiimien päätteeksi osallistujilta kerättiin palautetta ja myös opiskelijat reflektoivat oppimaansa. Molempien palaute oli myönteistä. Osallistujista suurin osa oli saanut tiimistä tukea ja apua vaikeaan elämäntilanteeseensa toisin sanoen toimintavoimaa! Hyvä tapa yhdistää teoria ja käytäntö Voimatiimejä ohjaavat opiskelijat ovat kolmannen vuoden sosionomiopiskelijoita. Ensimmäiset ryhmät kokoontuivat syksyllä 2003 Tampereen työttömien yhdistyksen toimintakeskuksessa ja uusia Voimatiimejä toimii edelleen samassa paikassa. Voimatiimeissä teoriaopinnoista ja käytännön työstä syntyy kokonaisuus, joka tuottaa hyviä oppimiskokemuksia. Niin me opiskelijat kuin asiakkaatkin autoimme toisiamme opiskelijat tukijoina voimaantumisessa ja asiakkaat opettajina oman elämänsä asiantuntijoina. Työtön töihin vuokratyöntekijänä Valtaosa Suomen Yrittäjien tekemään kyselyyn vastanneista yrityksistä olisi valmis ottamaan töihin pitkään työttömänä olleita, jos työnantajan työsopimusriski olisi pienempi.yrittäjien kyselyyn vastasi liki 700 työnantajayritystä. Työantajien mielestä työsopimusriskiä pienennetään parhaiten lieventämällä yksilöperusteista irtisanomissuojaa tai Selkeyttä sosiaaliseen työllistämiseen Sosiaalisen työtoiminnan lainsäädäntöä pitäisi selkiyttää, yhteistyötä tehostaa ja eri palvelu- ja tukimuotojen johdonmukaisuutta lisätä. Pitkäaikaisena ratkaisuna työn yleisillä työmarkkinoilla tai sosiaalisessa yrityksessä tulisi perustua työsuhteeseen. Ehdotukset on esittänyt Sosiaalisen työllistämisen työryhmä, joka jätti raporttinsa peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle 26. tammikuuta. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän piti etsiä keinoja vaikeasti työllistyvien ihmisten saattamiseksi työelämään ja tapoja edistää sosiaalista kuntoutusta. Työryhmä ehdottaa, että vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työtä tukevat sosiaalihuollon toimet keskitetään sosiaalihuoltolakiin. Sosiaalisen yritystoiminnan tukijärjestelmää pitäisi kehittää ja työvalmentajatoimintaa laajentaa. Se sopii sekä työhallinnon että sosiaalihuollon tukimuodoksi. Työvalmentaja on tukihenkilö, joka selvittää työntekijän ja työnantajan työpaikalla kohtaamia tai työsuhdetta koskevia pulmia. Työryhmä kehittäisi työkeskustoimintaa, tulevaisuuden mahdollisuudella saada työtön henkilö palvelukseen vuokratyöntekijänä. Suomen Yrittäjien mielestä työvoiman vuokraus voisi tapahtua niin työhallinnon toimin kuin yksityisten työvoimavuokraajien kautta. Nykyisin käytössä olevista aktiivisen työvoimapolitiikan keinoista tukityöllistäminen lisää yritysten arvion mukaan eniten todennäköisyyttä palkata pitkäaikaistyötön. monipalvelukeskustoimintaa, seudulliselta pohjalta, jotta palvelut turvataan koko maassa ja erityisosaaminen varmistetaan. Toiminnassa tulisi nykyistä selvemmin erottaa työ- ja päivätoiminta toisistaan, vaikka niitä onkin usein järkevää järjestää samoissa yksiköissä. Sosiaalisella työllistämisellä tarkoitetaan toimia, joilla tuetaan vaikeasti työllistettävien työllisyyttä.vastuu työllisyyden hoidosta on valtiolla, mutta lainsäädäntö velvoittaa myös kuntia tukemaan vaikeasti työllistettävien ryhmien sijoittumista työelämään. Sosiaalisen työtoiminnan tilanne onkin monimutkainen. Eri ryhmien asema on erilainen. Säännökset ovat hajallaan eri laeissa: työtoimintaa koskevia säännöksiä sisältyy kehitysvammalakiin, sosiaalihuoltolakiin sekä kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin. Toiminnot ovat lyhytkestoisia ja lukuisia tukimuotoja on vaikea sovittaa yhteen. Sosiaalisen työllistämisen työryhmän raportti 2004:19. Sosiaalija terveysministeriön työryhmämuistioita 2004:19. Julkaisu verkossa julkaisut SOSIAALITURVA 4/

14 Sirpa Tietäväinen Mitä on sosiaalinen moniammatillisessa työllisyysprojektissa? Sosiaalialalla haetaan ymmärrystä siitä, mitä sosiaalinen ja sen asiantuntijuus tarkoittavat eri yhteyksissä. Moniammatillisessa yhteistyössä työllistymisprojektissa sosiaalista voidaan avata monista näkökulmista. Työhallinto on uudistanut toimintaansa organisoimalla työvoimatoimistot työnhakukeskuksiksi ja työvoiman palvelukeskuksiksi. Uudistuksella pyritään siihen, että työttömän tilannetta arvioitaisiin kokonaisvaltaisesti. Pirkanmaan ammattikorkeakoulun sosiaalialan yksikön ideoima Tietoluukku-projekti kehittää ja tutkii työllistymisprosesseissa tarvittavaa sosiaalialan osaamista. Tietoluukku on ollut yksi Pirkanmaalla toimivan Työn Tiet -työllisyyshankkeen osaprojekteista ja olen ollut Tietoluukun vastuuopettaja. Tietoluukku toimii matalan kynnyksen periaatteella kaikille sen palveluja tarvitseville työttömille. Vastaanottotoiminnan lähtökohtana on psykososiaalinen palveluohjaus, johon sosionomi-opiskelijat osallistuvat eri tavoin. Tietoluukku on ollut myös eräänlainen byrokratiatulkki, jolloin työssä korostuu asiakkaan asian ajaminen ja palveluohjaus. Asiakaskäyntejä on ollut yli 500 kahden vuoden aikana. Palautteet asiakkailta, opiskelijoilta sekä yhteistyökumppaneilta ovat olleet hyviä. Projektin rahoitus tuli Euroopan sosiaalirahastosta Equal-yhteisöaloiteohjelmasta. Nyt toiminnalle haetaan jatkorahoitusta. Moniammatillista työkyvyn arviointia Tietoluukussa on kehitelty myös työllistymisprosesseissa tarvittavaa sosiaali- ja terveysalan osaamista. Pitkään työttömänä olleiden henkilöiden työllistämisen esteiden poistamiseksi tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Sosionomi- ja terveydenhoitajaopiskelijat selvittivät työllistettyjen henkilöiden työkykyä syksyllä Molemmat ryhmät toimivat oman ydinosaamisensa pohjalta. Työkyvyn arvioinneissa korostuvat yleensä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky. Kuitenkin usein sosiaalisen tilanteen selvittely tekee näkyväksi työllistymisen todellisia esteitä, kuten velat tai ongelmallisen perhetilanteen. Työkyvyn arviointiin tarvitaan myös työpaikan asiantuntijuutta, jotta saadaan tietoa työssä tarvittavista edellytyksistä. Empaattinen kuunteleminen ei riitä erityisosaamiseksi Terveydenhoitajaopiskelijoiden osaaminen työterveystarkastuksissa oli melko selkeää. Sosionomi-opiskelijoiden ymmärrys sosiaalisen sisällöistä työllistymiskysymyksissä tuntui epävarmalta ehkä näin on työelämässäkin? Opiskelijoiden mielestä heidän osaamisensa näkyi erityisesti asiakkaiden empaattisessa kuuntelussa.tämä ei kuitenkaan riitä, kun pitää perustella sosiaalisen asiantuntijuutta. Moniammatillisessa yhteistyössä on kysymys ns. rajanylityspaikoista. Tällä tarkoitetaan toimintajärjestelmien välisen rajan ylittämistä: mikä on terveystai sosiaalialan tehtäväalue, mikä tukityöpaikan, mikä kuntoutuksen. Työvoiman palvelukeskuksissa on työhallinnon, sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan ammattilaisia. Työssä pitää sovitella erilaisia näkökulmia ja tulkita eri ammattikuntien käsitteitä. Sanana moniammatillisuus viittaa monen eri ammatin haltijan yhteistyöhön. Siinä lähtökohtana on kunkin ammatin, profession oma käsitemaailma. Koulutustausta näkyy muun muassa ymmärryksenä omasta työorientaatiosta. Oman tontin varjelu näkyy eri tavoin valtakysymyksissä, joita nousee usein esiin moniammatillisessa yhteistyössä. Kaikki alkaa ihmisestä Tietoluukussa toteutettujen hankkeiden peruslähtökohtana on ollut filosofinen ihmiskäsitys sekä voimavara- ja ratkaisukeskeinen työtapa.ymmärrykseni ihmisyydestä perustuu Lauri Rauhalan holistiseen ihmiskäsitykseen, jonka pohjalta olen työstänyt käsitystäni sosiaalisesta. Rauhalan (1986) mukaan ihminen todellistuu kolmessa olemassaolon perusmuodossa: kehollisuudessa, tajunnallisuudessa ja situationaalisuudessa. Kehollisuus on olemassaoloa orgaanisena tapahtumisena.tajunnallisuus on psyykkishenkistä olemassaoloa ja situationaalisuus olemassaoloa suhteina todellisuuteen. Situationaalisuus-käsite on laaja ja se sisältää ihmisen eri merkitysyhteyksissään. Voinee puhua tavallaan sosiaalisesta todellisuudesta ja sen rakentumisesta.ymmärrys situationaalisuudesta onkin sosiaalinen-käsitteen lähtökohtana työllisyysprojektien sosiaalityössä. Sosiaaliseen kuuluu laaja kokonaisnäkemys ihmisestä, joka elää samaan aikaan yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä tässä yhteiskunnassa ja maailmassa. Sosiaalityön asiakkailla voi olla ongelmia yksilönä tai yhteisön tai koko yhteiskunnan jäsenenä. Se tekee työstä vaativaa. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Tämä määritelmä vähentää sosiaalisen asiantuntijuuden tarvetta moniammatillisissa tii- 14 SOSIAALITURVA 4/2005

15 meissä. Terveysalan ammattilaiset uskovat ymmärtävänsä riittävästi sosiaalisesta hyvinvoinnista, koska sehän on osa terveyttä.tämä johtaa toisinaan siihen, että he määrittävät sosiaalisen alueen asiantuntijuuden tiedoksi etuuksista ja palveluista. Sosiaalinen pääoma parantaa elämän laatua Tietoluukussa annettavan palveluohjauksen lähtökohtana on myös sosiaalista pääomaa koskeva tieto. Sitä selvittäneet tutkimukset (muun muassa Hyyppä 2002) osoittavat vakuuttavasti yhteisöllisyyden merkityksen ihmisen elämän laadulle. Työttömien yhdistysten toimintaa tukemalla vaikutetaan siellä toimivien yksilöiden hyvinvointiin. Erilaiset osallistamista tukevat ryhmätoiminnat vahvistavat sosiaalista pääomaa ja ovat voimaantumisen kumppaneita. Sosiaalinen toimintakyky fyysisen ja psyykkisen rinnalla Seija Talo (2002) on tutkinut toimintakykyä Kelan moniammatillisissa kuntoutustiimeissä. Hän yhdistää holistisen ihmiskäsityksen biopsykososiaaliseen moniulotteiseen malliin (BPSDC, Biopsychosocial Dimensional Classification). Tässä mallissa annetaan kaikille sektoreille sosiaaliselle, psyykkiselle ja fyysiselle tasavertainen, itsenäinen asema. Fyysisen, sosiaalisen että psyykkisen toimintakyvyn ulottuvuudet mallissa ovat: vaurio eheys, toiminnanrajoite toimintavalmius sekä haitta selviytyminen. Voidaan kysyä, miten tietty vaurio vaikuttaa työkykyyn ja miten sitä voi kompensoida? Moniammatillisessa tiimissä psykologi kertoo, miten se vaikuttaa psyykkisesti, terveydenhoitaja ja fysioterapeutti selvittävät fyysiset seuraukset, sosiaalityöntekijä tai sosionomi selvittävät sosiaalisia vaikutuksia. Kun mallia sovelletaan sosiaaliseen toimintakykyyn työllistymisprosessissa, selvitetään muun muassa henkilön sosiaalinen elämänkenttä, sitä koskevat faktat, demografiset tiedot, yhteisötiedot, ihmisen työja koulutushistoria, elämän mielekkyys ja sosiaaliset kuormat. Sosiaalisen asiantuntijuuteen kuuluvat myös tiedot henkilön aktiivisuudesta, oikeustietoisuudesta, viiteryhmistä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Lisäksi kartoitetaan muun muassa ihmisen työ- ja vapaa-ajan rooleja sekä hänen mahdollisuuksiaan yksilöllisiin työratkaisuihin. Työllisyysprojektissa selvitetään yksilöllisesti, mitä kuntoutustoimia tarvitaan ihmisen sosiaalisen toimintakyvyn parantamiseksi. Voidaanko sosiaalista identiteettiä tukea sosiaalityön tai -neuvonnan avulla? Onko mahdollista lisätä hänen sosiaalista kompetenssiaan jollakin tavalla? Tavoitteena on varmistaa, että ihmisten sosiaaliset ja kansalaisoikeudet toteutuvat. Ihmiselle tarjotaan muun muassa työvalmennusta, ammatillista koulutusta ja kuntoutusta sekä verkostoyhteyksiä. (Talo & Hämäläinen, 1997). Toimintakyvyn psyykkisiä edellytyksiä tarkastellaan sosiaalisen rinnalla. Siihen tarvitaan psyykkisen alueen asiantuntijoita moniammatilliseen tiimiin. Tällöin on kyse myös psyykkisen alueen vaurioista, toiminnan rajoitteista ja haitoista. Psyykkistä aluetta voidaan lähestyä muun muassa mielenterveyden, kognitiivisten kykyjen, stressin, mielialan, elämän hallinnan, työrooleissa sekä muissa rooleissa selviytymisen ja tyytyväisyyden kautta. Psykososiaalinen ulottuvuus kytkee monin tavoin sosiaalisen ja psyykkisen yhteen.tämä vaatii moniammatillisessa yhteistyössä erityisen kuuntelevaa dialogia asiakkaan ja tiimin kanssa. Pitkäkestoinen työttömyys vaikuttaa kiistattomasti ihmisen terveyteen sekä sosiaaliseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Tehokkuutta päällekkäisyyksien välttämisestä Talo(2002) toteaa, että moniammatillisuus voidaan ymmärtää väärin. Uskotaan esimerkiksi, että yhden ammattialan edustajan pitää hankkia useita ammatteja selvitäkseen kuntoutuksen työtehtävistä.tiimityö ei kuitenkaan parane siitä, että jumppari opiskelee psykologiksi. Moniammatillisuutta kuvaa Talon mielestä hyvin sananlasku suutari pysyköön lestissään. Moniammatillinen tiimityö on tehokasta, jos siinä vältetään päällekkäistä työtä. Tiimin jäsenet soveltavat biopsykososiaalista viitekehystä tuottamaan moniulotteisen näkemyksen henkilön toimintakyvystä. Yhdenkään ammattilaisen näkemys ei yksin kuvaa ihmisen toimintakykyä, vaan kuvaukset saavat merkityksensä suhteessa eri toimintakyvyn osatekijöihin ja suhteessa työtilanteeseen. Moniammatillisen työn haasteita käsitellään yhteispalvelukokeiluja koskevassa raportissa vuodelta Siinä todetaan, että kunkin ammattikunnan tulisi löytää uusia menetelmiä, käsitteitä ja työtapoja, joissa oman professionaalisuuden ydin kehittyy joksikin uudeksi orientaatioksi, joka sisältää yhtenä keskeisenä osana reaaliaikaisen yhteistyön muiden ammattilaisten kanssa. Tällainen kehittäminen edellyttää sitä, että ammattilaiset sitoutuvat tasavertaiseen dialogiin ja yhteiseen oppimisprosessiin toistensa kanssa. LÄHTEET Hyyppä, M.T. (2002) Elinvoimaa yhteisöstä. Sosiaalinen pääoma ja terveys. PS-kustannus. Keuruu. Rauhala, L. (1986) Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus. Helsinki. Talo, S. (1997) Toimintakyvyn psyykkiset edellytykset. Kuntoutus-lehti 2/.1997, Talo, S. & Hämäläinen, A. (1997) Toimintakyvyn sosiaaliset edellytykset. Kuntoutuslehti 4./ Talo, S. (2002) Moniammatillisuus kuntoutuksessa. Kuntoutus-lehti 3/ Yhteinen palvelu kehittyy kehittyykö yhteinen johtaminen? (2003) Työhallinnon, kuntien ja Kelan yhteispalvelukokeilun arvioinnin väliraportti.työhallinnon julkaisu. Nro Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Hän työskentelee yliopettajana Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa. Lisätietoja Työn Tiet -projektista Sosiaalinen asiantuntijuus tuo moniammatilliseen työllistämistyöhön laajan näkemyksen sosiaalisista työllistymisen esteistä ja keinoja niiden poistamiseksi. SOSIAALITURVA 4/

16 Hilkka Ylönen Kirjoittaminen sytytti elämän valoja Vapaaehtoistyö voi olla pitkäaikaista sitoutumista yhteen ihmiseen, vaikkapa mielenterveyspotilaan tukihenkilöksi. Se voi myös olla lyhytkestoista, ryhmässä toimimista, kuten oli Kirjoittamalla elämän valo -hanke. Sininauhaliitto on kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto. Jyväskylässä yksi sen työmuodoista on Eevan perhe -projekti, jonka myötä asiakkaat ja työntekijät tapaavat Naisten talolla. Kävijöillä on tai on ollut erilaisia riippuvuuksia, tavallisin alkoholin liiallinen käyttö. Vaikeuksista voidaan puhua tai vaikkapa vain istua vaiti takkatulen ääressä.vuoden 2004 syksyllä Naisten talolla tuikkivat kirjoittamisen sytyttämät valot. HILKKA YLÖNEN Jyväskyläläisen Naisten talon asiakkailta syntyi Me Ladyt -lehden juhlanumero, jonka jutut he kirjoittivat ja kuvittivat. Hyvien muistojen lisäksi yhteisestä työstä jäi konkreettinen tulos lehti, jossa oma luovuus oli päässyt esiin. Tavoitteena lehden teko Naisten talon työntekijät ja sosiaalialan opiskelijat ovat tehneet monisteina Me Ladyt -lehtiä, joissa on kerrottu talon toiminnasta, julkaistu runoja ja kertomuksia, annettu ruokareseptejä ja käsityöohjeita. Tunnen Sininauhaliiton työntekijöitä ja tarjouduin tekemään vapaaehtoistyönä Naisten talon asiakkaiden kanssa yhden Me Ladyt -lehden, jos sen teksteistä suurin osa olisi asiakkaiden kirjoittamia. Kirjoittaminen on työtäni, mutta myös ilo, jota halusin jakaa muiden kanssa. Naisten talon asiakkaat ovat epäonnistuneet monissa asioissa ja syrjäytyneet monilta elämän alueilta. He ovat tulleet monesti hylätyiksi. Toivoin, että lehden teko olisi heille onnistumisen kokemus ja oman tekstin näkeminen julkaistuna ilahduttaisi. Pohdin lehdentekoa Naisten talon työntekijöiden psykiatrian sairaanhoitaja Tarja Hiltusen ja sosiaalityöntekijä Virpi Kujalan kanssa. He kertoivat, että lehdestä tulee moniste.värikuvista on turha haaveilla. Saattaa olla, ettei kukaan asiakkaista innostu kirjoittamisesta. Tai jos joku lupaa kirjoittaa, ei ole varmaa, että kirjoitus tulee valmiiksi. Tai, jos se saadaan valmiiksi, ei ehkä sovittuun päivämäärään mennessä. Halusin yrittää, sillä eihän kenenkään muunkaan kanssa työskennellessä voi olla etukäteen varma onnistumisesta. Ainoa vaatimukseni teksteille oli, että niiden pitäisi kertoa valoisista asioista muistoista, haaveista, nykyhetken tekemisistä. Toimeen tartutaan Ensimmäisellä tapaamiskerralla jännitimme Tarjan kanssa, tulisiko ketään.tuli viisi naista! Mutta tämä ei vielä riittänyt, sillä heidän pitäisi lupautua kirjoittamaan. He lupautuivat, vaikka jotkut vähättelivät kirjoitustaitojaan. Mukana oli kirjoittamista harrastaneita ja sellaisia, joiden elämään kirjoittaminen ei ollut kuulunut. Kerroin, että kaikkien osuus lehden teossa olisi välttämätön ja kaikkien kirjoitukset julkaistaisiin. Syksyn aikana tavattaisiin vielä kaksi kertaa muutaman viikon välein. Sen jälkeen lehden pitäisi olla valmis. Yksi mukana olleista nimitän häntä Kirstiksi kertoi, että hän oli nuorena haaveillut kuvataiteilijan työstä, mutta sitten elämä oli joutunut sivuraiteille. Hän ei ollut piirtänyt mi- 16 SOSIAALITURVA 4/2005

17 tään kymmeneen vuoteen.työpaikkaakaan ei ollut. Nyt Kirsti lupasi kirjoittaa henkilöstä, joka oli kirjoissaan valanut uskoa vaikeuksien voittamiseen. Mahdollisesti hän myös piirtäisi jonkin kuvan lehteemme. Häntä rohkaistiin ja kannustettiin. Jospa piirtäminen saisi taas sijaa hänen elämässään! Kirsti oli kanssamme kuitenkin vain tämän yhden kerran. Häneen otettiin yhteyttä ja häntä yritettiin saada mukaan, mutta turhaan. Naisten talolla hän ei kirjoittamishankkeemme aikana käynyt. Kirsti oli ainoa, joka jäi pois kesken lehden teon. Seuraavalla kerralla mukaan tuli vielä kaksi lisää, joista toisesta saimme tuiki tarpeellisen kuvittajan, lehden toimittajan ja yhden haastattelun kirjoittajan. Hän oli Maria. Olimme varautuneet Tarjan kanssa siihen, että jos Maria ei ehdi tai jaksa tehdä kaikkea hänelle kertynyttä työtä, auttaisimme häntä. Apuamme ei kuitenkaan tarvittu. Maria oli monen alan osaaja. Hän teki muutaman 8 9 tunnin työpäivän ja iloitsi silmin nähden, että sai vastuuta ja häneen luotettiin. Jokainen oli tärkeä Kertomus herkullisen kakun leipomisesta ja sen resepti, mieluinen leirimuisto, kesäpäivä Päijänteen saaressa ja kahdessa kirjoituksessa toive hyvästä parisuhteesta olivat valittuja aiheita. Jokaisen kirjoituksen yhteyteen tuli ainakin yksi kuva, jonka kirjoittaja suunnitteli kuvittajan kanssa. Lehdessä on myös kuvittajamme tekemä haastattelu kirjailija Liisa Laukkarisesta ja mainintoja hänen kirjallisesta tuotannostaan. Toivetta hyvästä parisuhteesta toinen aiheeseen tarttunut lähestyi Kahden kenkäparin kohtaamisena. Tekstin tekijä sanon häntä Irjaksi ei ollut kirjoittanut kouluaikojen jälkeen. Hän kertoi, että oli yhtenä yönä herättyään noussut tehtävä odotti. Kirjoituksensa aiheeksi Irja oli valinnut kengät, koska ne olivat hänelle tärkeät. Lyhyen jutun aikaan saaminen oli tuntunut vaikealta ja kestänyt useita tunteja, mutta valmiiksi se tuli. Irja totesi, että tämän urakan jälkeen kirjailijat nousivat hänen silmissään arvoon arvaamattomaan. Kakun leipomisesta kirjoittanut nimitän häntä Arjaksi kysyi ensimmäisellä tapaamiskerralla, saako hän esittää asiat lyhyesti vaikkapa ranskalaisin viivoin.varmasti saisi ja lupasin kirjoittaa niistä yhtenäisen jutun.yllätyksekseni Arja toikin tekstin, jolle ei tarvinnut tehdä juuri mitään.työtä kirjoittaminen oli häneltä vaatinut, mutta lopputulos palkitsi vaivan. Innostuttiin ja innostettiin Lehden saaminen valmiiksi lyhyessä ajassa edellytti sitoutumista ja vaati rivakkaa toimintaa.yhteiseen tavoitteeseen pyrittiin määrätietoisesti, niinpä tekstit ja kuvat valmistuivat aikataulun mukaisesti. Innostuttiin ja innostettiin. Tunnettiin tekemisen iloa ja viihdyttiin yhdessä. Oman kirjoituksen ja kuvien tuleminen lehteen lienee saanut ponnistelemaan, osaamisen ylärajoillakin. Osuuttani oli alussa aiheiden pohtiminen ryhmän jäsenten kanssa, myöhemmin tekstien vähäinen muokkaaminen ja pääkirjoituksen kirjoittaminen. Kaiken aikaa yritin valaa uskoa, että he osasivat, he olivat hyviä. Sehän piti paikkansa. Tarjan ja Marian kanssa suunnittelimme kolmisin lehdestä kokonaisuutta, niin kansikuvan aihetta, kuvien asettelua kuin juttujen järjestystäkin ja lehden painatusta. Lehdestä tulikin juhlanumero, jossa oli 20 sivua ja värikuvia ja joka painettiin. Ulkopuolisten tuella painatuskuluja saatiin peitetyiksi. Eevan perhe -projektille kustannuksia tuli saman verran kuin lehden monistamisesta. Sitten oli juhlan aika Olimme jo ensimmäisessä kokoontumisessa sopineet, että neljäs tapaamiskerta olisi lehden julkistamistilaisuus ohjelmineen ja kahvitarjoiluineen. Päivämääräkin oli päätetty. Oli iloinen yllätys, kun Tarja sai mukaan muusikon, joka oli soittanut aiemmin orkesterissa, mutta sitten elämä oli luisunut käsistä. Sanon häntä Elinaksi. Ensin Elina oli kieltäytynyt, sitten empien suostunut. Hän ei ollut soittanut vuosikausiin, mutta esiintyisi kitaraa soittavan Tarjan kanssa. Elina soitti, onnistui ja sai itseluottamusta. Hän lupautui esiintymään Tarjan kanssa toiseenkin tilaisuuteen ja vielä kolmanteenkin. Luin lehteen kirjoittamani pääkirjoituksen ääneen. Se loppui näin: Hankkeemme osoitti, että sopivan kimmokkeen myötä jokaisella oli taitoa kirjoittaa ja siihen tarvittavaa sitkeyttä. Nyt on päästy alkuun. Toivottavasti kirjoittamisharrastus Naisten talolla jatkuu. Työ on tehty. Te kirjoittajat ja kuvittaja onnistuitte. Te teitte lehden, Me Ladyt-lehden. Kun saimme juhlassamme juuri painosta tulleen lehden käsiimme, olimme kaikki onnistujia ja taiteilijoita! Jaettu ilo, kaksinkertainen ilo Kirjoittamishanke oli yksi mahdollinen, lyhytkestoisen vapaaehtoistyön muoto. Kenestäkään ei pyritty tekemään kirjailijaa, vaikka heitä kirjailijoiksi nimitinkin. Joillakin kirjoittaminen saattaa jäädä tähän, kaksi heistä jatkanee. Koska hankkeemme tiedettiin alusta asti lyhyeksi, siihen ei ehditty kyllästyä.toivottavasti Me Ladyt -lehtien tekeminen jatkuu Naisten talolla. Suunnittelimme Tarjan kanssa, että ohjaajina voisivat olla sosiaalialan opiskelijat. Se, että lehdellä oli näinkin monta tekijää, lehti tuli valmiiksi lyhyessä ajassa ja aikataulun mukaisesti, johtui monesta asiasta. Mukaan tulleet saivat tiedon hankkeesta Naisten talolta siellä käydessään. Joltain ilmoitustaululta tai lehdestä sitä ei ehkä olisi huomattu tai siitä ei olisi kiinnostuttu. Kokoontumispaikkamme, Naisten talo, oli asiakkaille tuttu ja turvallinen. Olisi ollut kynnys lähteä vieraaseen paikkaan. Kaikkien mukanaolo jokaisella kokoontumiskerralla oli tärkeää. Naisten talon asiakkaat tiesivät, että heitä tarvittiin ja että lehden teko oli suurelta osin heidän varassaan. Luotin näihin naisiin, arvostin heitä ja jokainen suoriutui hyvin urakastaan. Sen myös sanoin. Valmiit tekstit ja kuvat tuottivat tyydytystä, samoin niiden näkeminen painetussa lehdessä. Tapaamiset kestivät kolme tuntia kerrallaan ja tarvittaessa jäin lopettamisajan jälkeenkin juttelemaan. Niinä päivinä olin vain Naisten talon asiakkaita varten. Itsetunnon rakennusaineiksi tarvitaan hyväksytyksi tulemista ja onnistumisen kokemuksia. Naisten talon asiakkaiden itsetunto oli kovasti kolhiintunut. Toivon, että hankkeemme sitä pikkuisen kohensi. Muiston lisäksi heille jäi jotain konkreettista: lehti, jossa oma luovuus oli päässyt esiin. Ilahduttavaa oli, kun yksi kirjoittajista tuli Naisten talolle mielenterveystoimiston omahoitajansa kanssa hakemaan hoitajalle lehteä. Olkoonpa vapaaehtoistyö lyhyt- tai pitkäaikaista, sen on tuotettava tekijälleen tyydytystä. Jos hankkeeseemme mukaan tulleista yksi toisensa jälkeen olisi jäänyt kesken kaiken pois, olisin tuntenut syystä tai syyttä epäonnistuneeni. Vaikka kysymyksessä ei ollut terapia, minua vaani terapeuteille ominainen vaara: pidin ryhmämme jäsenistä ja murehdin heidän vaikeuksiaan. Sain toivomani palkkion vapaaehtoistyöstä, jos ja kun hankkeeseen osallistuneet tunsivat itsensä arvokkaiksi, osaaviksi ja hyödyllisiksi. Ennalta arvaamaton ilo minulle oli tiivis ja saumaton yhteistyö henkilökuntaan kuuluvan Tarjan kanssa. Kaikkinensa Me Ladyt -lehden teko tuotti minulle hyvän mielen, jota ei voi rahalla ostaa eikä mitata. Kirjoittaja on kasvatustieteiden tohtori ja kirjailija. SOSIAALITURVA 4/

18 Eva Gottberg LAPSEN HUOLTO JA TAPAAMISOIKEUS 2 Lapsen asuminen Lapsella on oltava varsinainen asunto ja koti Lapsen on asuttava tietyssä osoitteessa, vaikka hänelle olisi vahvistettu niin sanottu vuorotteleva asuminen, jonka mukaan hän viettää yhtä paljon aikaa kummankin vanhempansa luona. Lapsella on perinteisen sanonnan mukaan oltava jossakin varsinainen asunto ja koti. Valitusta huoltomuodosta ja tapaamisjärjestelyjen laajuudesta riippumatta lapsen on aina virallisesti asuttava tietyssä osoitteessa. Lapsi ei voi olla kirjoilla kahdessa paikassa edes sellaisessa tapauksessa, että hänelle on vahvistettu ns. vuorotteleva asuminen ja hän viettää yhtä paljon aikaa kummankin vanhempansa luona. Jos vanhemmat asuvat eri kunnissa vaikka lähekkäinkin tästä seuraa, että vain lapsen virallinen kotikunta on velvollinen järjestämään lapselle lain mukaiset kunnalliset palvelut kuten terveydenhuollon, päivähoidon ja peruskoulun. Tapaajavanhemmalla ei omassa kunnassaan ole lakisääteistä oikeutta saada lapselleen vastaavia palveluja. Se vanhempi, joka virallisesti asuu lapsen kanssa, on oikeutettu lukemaan lapsen ruokakuntansa jäseneksi esimerkiksi asumistukea määriteltäessä.toinen vanhempi ei saa lapsesta asumistukea, vaikka lapsi viettäisi paljonkin aikaa hänen luonaan. Sama koskee toimeentulotukea: lapsi otetaan huomioon sen yksikön jäsenenä, jossa hän virallisesti asuu. Aina etsittävä lapselle parasta vaihtoehtoa Usein eroavat vanhemmat ovat lapsen asumisesta erimielisiä silloinkin, kun he ovat suostuvaisia yhteishuoltoon. Taustalla saattavat joskus olla edellä mainitut taloudelliset syyt. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) lähtökohta on kuitenkin selvä myös asumisratkaisujen osalta: etsitään nimenomaan lapselle parasta vaihtoehtoa. Sosiaalitoimessa tulisi vanhempien sopimuksia vahvistettaessa aina pyrkiä varmistamaan, että vanhemmat ovat esittämässään sopimuksessa ajatelleet ratkaisuaan lapsen lähtökohdista.vuorottelevaan asumiseen tai muutoin poikkeuksellisiin asumisjärjestelyihin voi liittyä sellaisia lapsen edut ohittavia vanhempien taloudellisia intressejä, jotka on syytä ottaa puheeksi ennen sopimuksen vahvistamista. Lapsen muutto vaatii vanhempien yhteisen päätöksen Lapsen asumisesta saattaa tulla äkillisestikin ongelma, kun yhdessä lapsensa huoltajina olevat vanhemmat päättävät muuttaa välirikon vuoksi erilleen. Olipa kysymyksessä sitten aviotai avoliitto, lapsen asumisesta ei yleensä ole mitään määräystä, kun vanhemmat ovat asuneet yhdessä ja lapsi heidän kanssaan. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 :n mukaan huoltajat päättävät lasta koskevista asioista yhdessä. Lapsen asuinpaikan muuttaminen on sellainen keskeinen asia, joka edellyttää huoltajien sopimusta. Pois muuttava vanhempi ei voi ottaa lasta mukaansa ilman toisen huoltajan suostumusta, sillä lapsen muutto siihenastisesta yhteisestä kodista vaatii yhteisen päätöksen. Asumisesta väliaikainen määräys huoltooikeudenkäynnin ajaksi Jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen lapsen asumisesta, asiassa on hankittava tuomioistuimen väliaikainen määräys lapsen asumisesta ja hänen oikeudestaan tavata toista vanhempaansa huolto-oikeudenkäynnin aikana. Hakijana voi tarvittaessa olla myös sosiaalitoimi. Tällöin myös tapaamisoikeus on syytä vahvistaa siitä riippumatta, jääkö lapsi asumaan entiseen kotiinsa vai muuttaako hän toisen vanhemman kanssa sieltä pois. Ellei sitä vahvisteta, lapsen kanssa asuva vanhempi ei ole lainkaan velvollinen luovuttamaan lasta tapaamisiin ennen kuin asiassa saadaan tuomioistuimen päätös. Aina tulisi pyrkiä siihen, että vanhemmille on oikeudenkäynnin aikanakin selvää, missä lapsi asuu ja kuinka yhteydenpito toiseen vanhempaan hoidetaan. Jos sopimukseen ei päästä, pelisääntöjen puute johtaa helposti lapsen hallitsemattomaan kuljettelemiseen paikasta toiseen, kun kumpikin yhteishuoltaja mieltää oikeutensa yhtä vahvoiksi. Kiista voi syntyä pitkään eron jälkeen Lapsen asumista koskevat kysymykset saattavat kärjistyä vanhempien välillä vasta myöhemmin, kun erillään on asuttu jo pidemmän aikaa ja sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen perustunut tilanne on vakiintunut. Usein konflikti syntyy, jos lapsen kanssa asuva vanhempi päättää muuttaa toiselle paikkakunnalle esimerkiksi työn tai uuden parisuhteen vuoksi. Yhteishuolto edellyttää yhteisiä päätöksiä lapselle tärkeistä asioista, jollainen asuinpaikkakunnan muutos kiistatta on. Kuitenkin lapsen toinen huoltaja on tässä melko avuton. 18 SOSIAALITURVA 4/2005

19 EEVA MEHTO Lapsen kanssa asuvaa vanhempaa ei ole sidottu asumaan tietyllä paikkakunnalla, eikä lapsenkaan asumismääräys kohdistu paikkakuntaan vaan nimenomaan siihen vanhempaan, jonka kanssa hän asuu.toisella vanhemmalla ei ole välitöntä mahdollisuutta estää lapsen muuttoa pelkkään yhteishuoltoon vetoamalla. Kokonaan eri asia on, että kumpikin vanhemmista voi milloin vain saattaa lapsen huoltoa ja asumista koskevan asian tuomioistuimen käsiteltäväksi ja vaatia uutta määräystä lapsen huollosta tai asumisesta. Jos tilanne vaatii, asiassa voidaan antaa myös väliaikaismääräys oikeudenkäynnin ajaksi. Voidaan esimerkiksi ajatella, että lapsen koulunkäynnin tai muiden vastaavien järjestelyjen vuoksi hänen olisi parempi jäädä toisen vanhemman luokse entiselle asuinpaikkakunnalle, kunnes asia saadaan pysyvämmin ratkaistuksi. Lopullista ratkaisua tehtäessä joudutaan punnitsemaan vastakkain monia seikkoja: Onko lapselle tärkeämpää saada jatkaa asumista saman vanhemman kanssa, vaikka tämä merkitsee koulun ja ystäväpiirin muutosta ja yhteydenpidon vaikeutumista toiseen vanhempaan? Painaako vaakakupissa kenties enemmän tutun ympäristön, koulun ja harrastusten säilyminen, jolloin asumisen siirto entiselle kotipaikkakunnalle jääneen vanhemman luo kenties olisi parempi vaihtoehto? Mitä varttuneempi lapsi, sitä enemmän myös hänen Varsin yleinen on käsitys, että 12-vuotias saa itse päättää, kumman vanhemman luona hän haluaa asua. Tämä ei kuitenkaan yksiselitteisesti pidä paikkaansa, vaan aikuiset päättävät myös varttuneemman lapsen asumisesta. omalla mielipiteellään on merkitystä. Muuttoilmoitus ei ratkaise oikeaa asuinpaikkaa Lapsesta tehty muuttoilmoitus ei ratkaise hänen oikeaa asuinpaikkaansa siviilioikeudellisessa mielessä. Kotikuntalain (201/1994) 7 :ssä säädetään, että henkilö voi tehdä muuttoilmoituksen kaikkien samasta asunnosta yhtä aikaa muuttavien perheenjäsentensä puolesta. Saman lain 15 :n mukaan myös alaikäinen muuttaja voi tehdä yksin muuttoilmoituksen, joskin hänen huoltajilleen on tietyin edellytyksin varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Nämä säännökset on tarkoitettu helpottamaan muuttoon liittyvää byrokratiaa, eikä muuttoilmoituksella ole mitään oikeutta luovaa merkitystä, jos lapsen muutto syystä tai toisesta ei olekaan huoltajien kesken riidaton. Kysymyksessä on hallinnollinen merkintä, joka tarvittaessa korjataan tosiasiallisia olosuhteita vastaavaksi. Yhteishuoltajakin voi siis sinänsä pätevästi yksin tehdä muuttoilmoituksen kanssaan asuvasta alaikäisestä. Kotikuntalain 9 :n mukaan maistraatilla on kuitenkin oikeus vaatia lisäselvitystä muuttoilmoitukseen muun muassa, jos sen sisältämien tietojen perusteella ei voida tehdä luotettavaa merkintää rekisteriin. Tarkoituksena on välttää myöhempiä hankaluuksia. Viranomaiset joutuvat perustamaan tuista ja etuuksista tekemänsä päätökset pääasiassa julkisen väestökirjanpidon tietoihin ruokakunnassa asuvista henkilöistä. Jos myöhemmin ilmenee, että lapsen muutto ei ole ollut luvallinen tai että ilmoitus muutoin ei ole vastannut todellisia olosuhteita, maksettuja etuuksia voidaan joutua perimään takaisin. 12-vuotias saa päättää kumman luona asuu? Varsin yleinen on käsitys, että 12-vuotias saa itse päättää, kumman vanhemman luona hän haluaa asua.tämän yksinkertaistavan väitteen takana lienee lapsen huoltoa koskevan täytäntöönpanolain (619/1996) 2 : n säännös siitä, että täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä vastoin 12 vuotta täyttäneen lapsen tahtoa. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole.vaikka varsinaiseen pakkotäytäntöönpanoon uhkasakkoineen ja noutoineen ei enää teini-ikäisen lapsen ollessa kyseessä voidakaan ryhtyä, aikuiset kuitenkin päättävät myös varttuneemman lapsen asumisesta. Alaikäinen voidaan äärimmäisenä keinona ottaa huostaan ja sijoittaa, jos hän vastoin tehtyjä sopimuksia tai päätöksiä jatkuvasti vaarantaa oman etunsa esimerkiksi oleskelemalla vaikeasti päihderiippuvaisen vanhempansa luona, joka ei kykene asettamaan lapselle rajoja ja näin vaarantaa tämän hyvinvoinnin. Vaikka lapsen oma mielipide käykin sitä tärkeämmäksi, mitä varttuneempi hän on, lopullinen vastuu on kuitenkin aikuisilla. Lapsen asumisesta ja tapaamisesta riitelevät vanhemmat saattavat tehdä itselleen jopa karhunpalveluksen, jos he erimielisyyksien ilmetessä jatkuvasti vetoavat siihen, kuinka hyvä on, että lapsi 12 vuotta täytettyään viimein saa itse päättää.tästä virheellisesti ylikorostetusta autonomiasta saattaa murrosikäisen lapsen käsissä kehittyä hyvinkin kiusallinen väline perheen konflikteissa. Alaikäisten itsenäisestä asumisesta sopiminen Viime vuosina on yleistynyt se, että nuori jo alaikäisenä siirtyy opiskelemaan kauempana sijaitsevalle paikkakunnalle esimerkiksi erikoislukioon tai ammatilliseen oppilaitokseen.tällöin hän joutuu asumaan itsenäisesti. Tällaiset asiat ovat lapsen ja huoltajan tai huoltajien sopimuksen varassa. Kysymys on myös opiskelusta ja elinkustannuksista, jolloin kummallakin huoltajalla on valinnasta ja sen taloudellisista vaikutuksista sanansa sanottavana. Jos lapsen ja huoltajan tai huoltajien välille syntyy sovittamattomia ristiriitoja, viime kädessä tulee harkita, olisiko lapselle määrättävä asiaa varten ulkopuolinen edunvalvoja. Itsenäisesti asuva alaikäinen ei voi yksin pätevästi tehdä muita kuin sellaisia oikeustoimia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä. Alaikäinen ei yleensä voi yksin tehdä esimerkiksi opiskeluasunnon vuokrasopimusta, koska se edellyttää taloudellisen vastuun ottamista vuokrista. Siihen hän tarvitsee edunvalvojansa suostumuksen. Siitä on huolehdittava, että lapsen elatukseen tarkoitetut varat, kuten lapsilisät ja elatusavut, tarkoituksenmukaisin tavoin ohjautuvat lapsen käyttöön. Hänen pitää myös tarvittaessa ja olosuhteiden antaessa myöten saada opintokuluihinsa avustusta myös siltä vanhemmalta, jonka luota hän on muuttanut opiskelemaan. Jos sopimuksiin ei päästä, lapselle joudutaan määräämään edunvalvoja.yhteishuoltotilanteessa vanhemmat eivät voi toimia lapsen edustajana toisiaan vastaan, jos lapsi asuu itsenäisesti ja hänellä on vaateita kumpaakin vanhempaansa kohtaan. Edunvalvojan asiana on tällöin myös huolehtia siitä, että lapsen asumiseen ja elatukseen tarkoitetut varat tulevat lapselle joko suoraan tai edunvalvojan välityksellä sopiviksi katsotuin tavoin. Neliosaisen kirjoitussarjan kaksi seuraavaa osaa käsittelevät lapsen oikeutta tapaamiseen ja luonapitoon sekä huollon ja tapaamisoikeuden pakkotäytäntöönpanoa. Kirjoittaja on yksityisoikeuden ma. professori Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. SOSIAALITURVA 4/

20 Raija Panttila & Raija Sairanen Lapsuus kahdessa kodissa Lapsen asuminen eron jälkeen vuorotellen kummankin vanhemman luona sisältää ajatuksen tasapuolisuudesta lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa ja vanhempien välillä, mutta mitä lapselle merkitsee se, että hän vaihtaa vuoroviikoin kotia ja lähipiiriä? Vastaako vuorotteleva asuminen enemmän vanhempien kuin lapsen tarpeisiin? Lapsen asuminen vuorotellen vanhempiensa luona herättää keskustelua ja tunteita puolesta ja vastaan. Lapsen arjen jakaminen vanhempien kesken on merkityksellistä lapsen ja vanhemman suhteen kehittymiselle ja ylläpitämiselle. Suhde säilyy viikonlopputapaamisilla, mutta yhteisen arjen puuttuminen tekee siitä toisenlaisen. Avioero on kriisi, joka vie paljon vanhempien voimavaroja. He voivat olla niin keskittyneitä omaan pahaan oloonsa, etteivät pysty huomioimaan lapsia. Erotilanteessa heidän pitäisi kuitenkin pystyä yhteistyöhön lapsensa asioissa ja kyetä tekemään sopimuksia, vaikka he eivät ehkä haluaisi nähdäkään toisiaan. Laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) lähtökohtana on lapsen oikeus säilyttää ja ylläpitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa huolimatta siitä, että he eivät asu yhdessä. Lapsen asumista ja tapaamisoikeutta mietittäessä on pidetty tärkeänä ottaa huomioon se, kumpi vanhemmista pystyy huoltajana turvaamaan lapsen myönteiset suhteet molempiin vanhempiinsa. Vanhempien yhteistä huoltoa on pidetty ensisijaisena ratkaisuna silloin, kun vanhemmat ovat siitä yksimielisiä. Valtaosassa avio- tai avoeroista vanhemmat sopivat yhteishuoltajuudesta. Viime aikoina yhdeksi yhteishuoltajuuden toteuttamistavaksi on tullut lapsen hoidon jakaminen tasan vanhempien kesken. Vuorotteluasumisesta ei ole tilastotietoja Suomesta. Ruotsissa se on kymmenessä vuodessa kasvanut neljästä prosentista 17 prosenttiin. Katkeamaton suhde ainakin yhteen aikuiseen Lapsen varhainen minätunne kehittyy vuorovaikutuksessa. Pienen lapsen on vaikea pitää mielessään elävää muistikuvaa vanhemmastaan eikä hän kestä pitkää eroa vakinaisesta hoitajastaan. John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria korostaa ensisijaisen hoitajan korvaamatonta merkitystä lapsen terveelle persoonalliselle kehitykselle ensimmäisten elinvuosien aikana. Suhteen laatuun vaikuttaa se, miten herkkää ja vastavuoroista vanhemman ja lapsen yhteistoiminta on. Turvallinen kiintymyssuhde on lämmin, läheinen ja jatkuva. Siinä molemmat osapuolet tuntevat tyydytystä ja iloa. (Bowlby 1957, Himberg ym. 2003). Vanhemman reaktiot lapsen itkuun riippuvat paljolti siitä, miten häntä itseään on kohdeltu lapsena ja miten hänen vanhempansa ovat tulkinneet hänen tunteitaan ja käyttäytymistään. Lapsensa viestejä herkästi ja johdonmukaisesti tulkitseva vanhempi auttaa lasta vähitellen tunnistamaan omia tarpeitaan ja tunnetilojaan. (Stern 1992). Jotta kiintymyssuhde kehittyisi, lapsella tulisi olla ensimmäisten elinvuosiensa aikana katkeamaton suhde ainakin yhteen aikuiseen. Molempien vanhempien sitoutuminen lapsen elämään alusta alkaen rikastuttaa lapsen elämää. Lapsi ei tällöin ole niin haavoittuvainen kuin silloin, jos hänellä on vain yksi kiintymyssuhde. Vanhempi sitoutuu lapseen vain osallistumalla lapsen jokapäiväiseen huolenpitoon. Lapsen tarpeet muuttuvat iän myötä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpi hänelle on suhde aikuiseen, joka vastaa herkästi hänen tarpeisiinsa. Kun lapsi kasvaa, sosiaaliset suhteet esimerkiksi ikätovereihin saavat suuremman merkityksen.vanhempien herkkyyttä lapsen tarpeille osoittaa se, millä tavalla he pystyvät huolehtimaan lapsen hyvinvoinnista hänen yksilöllisiä ja iän mukaisia tarpeitaan vastaavasti. Se, miten lapsi sopeutuu eroon, on monimutkaisen ja monisyisen inhimillisen vuorovaikutuksen tulosta. Muutos perhesysteemin yhdessä osassa muuttaa myös muita sen osia. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhempien väliset ristiriidat vaikuttavat sekä lapsen suhteeseen molempiin vanhempiinsa että siihen, miten lapset sopeutuvat eroon. Vanhempien erimielisyydet riskitekijä Tutkimukset yhteishuoltajuuden ja yksinhuoltajuuden merkityksestä lapsen sopeutumiseen eron jälkeiseen elämään osoittavat, että huoltomuoto sinänsä ei ole ratkaiseva. Kyse on siitä, miten vanhemmat toimivat yhteistyössä vanhemmuudessa. Yhteishuoltajuus saattaa edistää vanhempien yhteistyötä ja vähentää heidän konfliktejaan ajan kuluessa (Bauserman 2002).Toisen näkemyksen mukaan taas ainoastaan pieni vähemmistö kykenee parisuhdesovittelunkaan avulla toimivaan yhteistyöhön vanhemmuudessa eron jälkeen (Furstenberg ja Chierling 1991). Jos vanhemmat pysyvät toisiinsa nähden vihollisasemissa eivätkä yritäkään luopua niistä, tilanne on vuorotteluasumiselle kaikkein huonoin. Gunnar ja Bente Öberg (2002) totesivat lapsen vuorotteluasumista koskevassa tutkimuksessaan, että sillä asuuko lapsi vuoroviikoin molempien vanhempien luona tai onko hänelle yksi koti, ei ollut ratkaisevaa merkitystä lapsen myöhemmälle sopeutumiselle avioeron jälkeen. Psyykkisiä oireita oli lähinnä niillä lapsilla, jotka olivat joutuneet osallisiksi vanhempiensa huoltoriitaan. Monien tutkimuksien mukaan vanhempien eripuraisuus, konfliktit ja huono kommunikaatio ovat riskitekijöitä lapsen tunne-elämän ja sosiaalisten taitojen kehittymiselle riippumatta siitä, miten lapsen asuminen on järjestetty. (Lee, 2002, Öberg & Öberg 2002, Socialstyrelsen, 2001). Vuorotteluasumisesta luovutaan useimmin Öbergien tutkimuksessa vuorotteluasuminen oli ratkaisuista useimmin muuttuva. Suurin osa murrosikäisistä oli myöhemmin valinnut jommankumman kodin pääkodikseen. Suurin osa niistä lapsista, jotka olivat vaihtaneet kahden kodin asumisesta yhden kodin malliin, olivat saaneet sisaruksia. Muita syitä olivat muun 20 SOSIAALITURVA 4/2005