Askelmerkit hyvään kouluun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Askelmerkit hyvään kouluun"

Transkriptio

1 Askelmerkit hyvään kouluun Kuva: Elli Jokitulppo Raahen peruskoulujen laatukäsikirja Op.ltk

2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 1 2. OPETUSTYÖN LAATUTEKIJÄT 2 3. LAATUKORTIT Johtaminen 3 2. Henkilöstö 4 3. Talous 5 4. Opetussuunnitelman toteutuminen 6 5. Opetus- ja opetusjärjestelyt 7 6. Opetuksen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki 8 7. Osallisuus ja vaikuttaminen 9 8. Kodin ja koulun yhteistyö Fyysinen oppimisympäristö Oppimisympäristön turvallisuus Kerhotoiminta KOULUN ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTIKORTTI 15

3 Johdanto Askelmerkit hyvään kouluun on Raahen kaupungin perusopetuksen laatukäsikirja, jonka avulla koulut ja opetuksenjärjestäjä voivat arvioida ja kehittää toimintaansa. Laatukäsikirja perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2010 julkaisemiin Perusopetuksen laatukriteereihin ja se pohjautuu Raahen kaupungin ja Raahen opetustoimen strategioihin. Laatukäsikirja liitetään osaksi Raahen kaupungin laadunhallintajärjestelmää. Laatukäsikirjan sisältämät 11 laatukorttia kuvaavat koulun ja koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun hyvää tasoa, johon koulut vertaavat omaa toimintaansa ja jonka pohjalta koulut laativat toimenpidesuunnitelmia. Kolme laatukorttia (1. johtaminen, 2. henkilöstö ja 3. talous) liittyy rakenteiden laatuun ja yhdeksän laatukorttia (4. opetussuunnitelman toteuttaminen, 5. opetus- ja opetusjärjestelyt, 6. oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki, 7. osallisuus ja vaikuttaminen, 8. kodin ja koulun yhteistyö, 9. fyysinen oppimisympäristö ja 10. oppimisympäristön turvallisuus ja 11. kerhotoiminta) oppilaan kohtaamaan toimintaan koulussa. Laatukäsikirja sisältää myös arviointisuunnitelman, jonka mukaan koulut vuosittain suorittavat oman ja opetuksenjärjestäjän toiminnan arviointia ja tiedottavat tuloksista. Arviointityössä ovat mukana koulun koko henkilökunta, oppilaat ja heidän huoltajansa. Koulujen sisäisen arvioinnin lisäksi opetuksenjärjestäjä suorittaa kaikkia kouluja koskevan yhtenäisen arvioinnin oman arviointisuunnitelmansa mukaisesti ( Raahen opetustoimen koulutuksen arviointisuunnitelma vuosille , Op.ltk ) Laatukäsikirja on koulun ja koulutuksen kehittämisen väline, joka tarjoaa käytännön työkalun arvioida koulutoimea koskevien päätösten lyhyen ja pidemmän aikavälin vaikutuksia koulujen toimintaan ja oppilaan arkeen. 1

4 OPETUSTYÖN LAATUTEKIJÄT: hyvä koulu, edistyksellinen opetustoimi A. Tieto ja osaaminen tallennetaan ja jaetaan Järkevä työnjako, nimetyt vastuualueet Yhteistyö opettajien välillä Yhteisöllisyys, yhteistoiminnallinen oppiminen, toisilta oppiminen B. Yhtenäisyys ja tasa-arvo toteutuvat Tasapuolinen resurssien jako Koulussa yhteinen kasvatusnäkemys Toimintamallit, yhteiset pelisäännöt Erityistarpeet otetaan huomioon Hyvä ilmapiiri, toisen työn arvostaminen TALOUDELLISUUS TEHOKKUUS VAIKUTTAVUUS C. Osallisuutta tuetaan Toiminta avointa Tehokas tiedottaminen Vaikutusmahdollisuudet Tavoitetietoisuus E. Tulevaisuuden tarpeet otetaan huomioon Opetusvälineet, menetelmät Henkilöstön täydennyskoulutus Kestävän kehityksen periaatteet D. Arviointi on kehittämisen väline Itsearviointi Järjestelmällinen toiminnan arviointi, tulokset ohjaavat toimintaa 2

5 Laatukortti 1: Johtaminen Kaupungin/kunnan strategiassa on hyvään henkilöstöjohtamiseen linjatut hyvän johtamisen esimiestaidot ja laaditut yhteiset pelisäännöt. Kaupungin/kunnan opetustoimen strategia määrittelee toimintaa ohjaavat periaatteet. Koulun johto osallistuu koulutuksiin ja tekee yhteistyötä muiden johtajien ja rehtoreiden kanssa. Johtaja/rehtori johtaa koulun ja kodin sekä keskeisten sidosryhmien yhteistyötä hyvällä tiedottamisella ja vuorovaikutteisuudella. Koulutuksen järjestäjällä on rakenteet ja menettelytavat, joiden avulla tuetaan opetustoimen ja koulun johtamista sekä hyvän hallinnon toteutumista. Kaupungin opetustoimella on käytössään arviointisuunnitelma ja koulutilasuunnitelma sekä niiden tarkistus- ja päivityskäytäntö. Johtaja/rehtori luo edellytykset kouluttautumiselle ja oman työn kehittämiselle. Johtajan/rehtorin käyttämät pedagogiset ratkaisut opetuksen järjestämiseen perustuvat opetussuunnitelman, lukuvuosisuunnitelman ja henkilöstön kanssa käytyjen tavoitekeskusteluiden tavoitteisiin. 3

6 Laatukortti 2: Henkilöstö Opetustoimen henkilöstön rakenne, määrä ja osaaminen vastaavat kunkin koulun toiminnan tarpeita. Henkilöstölle järjestetään perehdyttämiskoulutusta sekä mahdollisuudet oman ammattitaidon aktiiviseen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Henkilöstön kehittäminen on suunnitelmallista ja sitä varten on toimiva seurantajärjestelmä. Henkilöstön työhyvinvointi on jatkuvan seurannan ja kehittämisen kohteena. Koulussa käydään vuosittain tavoitekeskustelut. Työntekijöille järjestetään perehdyttäminen. Työn tukena on riittävät työsuojelulliset järjestelyt. Työhyvinvointia seurataan jatkuvasti. Koulussa huolehditaan ammattitaidon ylläpitämisestä ja osaamisen kehittämisestä. 4

7 Laatukortti 3: Taloudelliset resurssit Perusopetukselle suunnatut taloudelliset resurssit takaavat perusopetusta koskevan lainsäädännön ja opetussuunnitelman mukaisen ohjauksen jokaiselle oppilaalle jokaisena koulupäivänä. Käytettävissä olevat resurssit (oppiaineiden tuntimäärät, ryhmäkoot, opetusvälineet ja -materiaali, opetustilat) on kohdistettu koulutukselle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Resurssien määrä on riittävä koulutuspalveluiden määrän ja palvelutuotannon rakenteen ja organisoinnin kannalta. Oppilaalla on opettajan ohjaama, turvallinen oppimisympäristö jokaisena koulupäivänä koko koulupäivän ajan. Koulun johto seuraa koulun käyttösuunnitelman toteutumista ja tiedottaa säännöllisesti henkilökunnalleen talouteen liittyvistä asioista. Koulun taloudelliset resurssit on suunnattu hyvien opetus- ja kasvatustyön edellytysten luomiseksi mahdollisimman hyvin. Henkilökunnalla on mahdollisuus vaikuttaa käyttösuunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen. Koululla on kestävän kehityksen suunnitelma ja sitä noudatetaan käytännössä. 5

8 Laatukortti 4: Opetussuunnitelman toteutuminen Opetussuunnitelmatyötä johdetaan suunnitelmallisesti ja avoimesti ja työssä ovat mukana avainsidosryhmät. Opetussuunnitelmatyö pohjautuu opetustoimen strategiaan. Opetussuunnitelman toimivuutta arvioidaan säännöllisesti ja päivittämistyöhön osoitetaan riittävät resurssit, muutoksista tiedotetaan kattavasti. Opetussuunnitelma ohjaa koulun toimintaa. Opettajat, huoltajat ja oppilaat tuntevat omaan rooliinsa liittyvät opetussuunnitelman tavoitteet. Koululla sovitaan yhteisesti opetussuunnitelmatyön työnjaosta ja siihen käytettävistä resursseista. Opettajat suunnittelevat opetusta yhdessä. Kieliohjelma ja valinnaisainetarjonta ovat monipuolisia. 6

9 Laatukortti 5: Opetus ja opetusjärjestelyt Koulutuksen järjestäjä vahvistaa perusopetusryhmien enimmäiskoon. Koulutuksen järjestäjä jakaa kouluille riittävästi tuntikehystä. Resursseja jaettaessa huomioidaan koulujen erityistarpeet. Maahanmuuttajien valmistavaa opetusta järjestetään tarvittaessa. Koulu arvioi ja kehittää jatkuvasti opetustaan yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa, kehittämistavoitteet kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan. Opetusta monipuolistetaan tietotekniikan ja verkkopedagogiikan tarjoamilla mahdollisuuksilla. Koulun tilat, varustetaso ja opetusmateriaalit mahdollistavat opetuksen eriyttämisen ja pienryhmätyöskentelyn. Koulussa on toimiva nivelvaiheen tiedonsiirto (esikoulu 1. lk., 6. lk. 7. lk.). Opettajien täydennyskoulutus on suunnitelmallista ja huomioi koulujen ja henkilöstön tarpeet. Jokainen opetustila on varustettu asianmukaisella tvt-välineistöllä. Opettajat osallistuvat aktiivisesti täydennyskoulutukseen ja saatu tieto siirretään muille opettajille. Oppimateriaalin ja opetusvälineiden hankinnassa ja ylläpitämisessä käytetään kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja. 7

10 Laatukortti 6: Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki Yleistä, erityistä ja tehostettua tukea tarvitseville oppilaille on riittävä tukiverkosto ja resurssit. Oppilashuolto toimii moniammatillisesti ja suunnitelmallisesti. Tukipalvelut järjestetään lähipalveluina ja tarvittaessa seutukunnallisessa yhteistyössä. Sovitut toimintamallit ja strategiat ovat ajan tasalla. Kouluverkkolinjaukset tukevat oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä. Opettajilla on riittävät valmiudet kohdata erilaisia oppijoita. Koulussa kehitetään ja käytetään joustavia toimintamuotoja tarkoituksenmukaisesti. Kouluissa noudatetaan toimintatapoja, jotka on kirjattu kriisioppaaseen, oppilashuollon toimintamalliin, oppilashuollon oppaaseen ja koulun ohjaussuunnitelmaan. Oppilashuollon toiminnasta tiedotetaan kattavasti oppilaille ja heidän huoltajilleen. Koulussa kiinnitetään huomiota terveellisiin ja hyviin ruokatapoihin. 7

11 Laatukortti 7: Osallisuus ja vaikuttaminen Koulutuksen järjestäjä suuntaa resursseja kerhotoimintaan. Opetustoimi tekee yhteistyötä muiden hallintokuntien kanssa osallisuuden lisäämiseksi (esim. aloitekanava, lasten parlamentti jne.) Huoltajien mahdollisuuksista vaikuttaa ja tehdä valintoja tiedotetaan. Vanhempien, vanhempainyhdistysten ja oppilaskunnan kanssa tehdään yhteistyötä lukuvuosisuunnitelman laatimisessa. Koulun toimintakulttuuriin kuuluu aktiivinen yhteistyö vanhempien kanssa. Koululla on kerhotoimintaa. Oppilaiden osallisuutta tuetaan: esimerkiksi osallistuminen hankkeiden ja projektien sisällön suunnitteluun, toiminnan organisointi, luokkakokoukset. 8

12 Laatukortti 8: Kodin ja koulun yhteistyö Yhteistyön toteuttamiseen varataan riittävät resurssit ja tekninen sekä asiantuntijatuki. Lukuvuosisuunnitelma on kodin ja koulun yhteistyön suunnittelun väline. Koulutuksen järjestäjällä on valmiudet tukea kouluja kodin ja koulun yhteistyöhön liittyvissä asioissa. Yhteistyö on suunnitelmallista ja se huomioi oppilaiden ja huoltajien vaikutusmahdollisuudet ja osallisuuden. Yhteistyö on oppilaan kasvua tukevaa ja koulu ja huoltajat toimivat omissa rooleissaan yhteistyöhön liittyvissä asioissa asiantuntijoina. Yhteistyötä tehdään moniammatillisesti. Koululla sovitaan yhdessä huoltajien kanssa menettelytavat yhteistyöhön liittyvissä asioissa (mm. toimintamuodot, aikataulut, viestintäkanavat) ja niistä tiedotetaan henkilökunnalle ja huoltajille. Koko koulun henkilökunta osallistuu yhteistyöhön. Tiedottamisessa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa ja henkilökunnalla on valmiudet siihen (välineet ja käyttötaito). Koulun toiminta on avointa ja siitä tiedotetaan monipuolisesti. Koulu arvioi säännöllisesti kodin ja koulun yhteistyötä yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. 9

13 Laatukortti 9: Fyysinen oppimisympäristö Opetus- ja muut tilat mahdollistavat opetussuunnitelman mukaisen opetuksen toteuttamisen ja tukitoimien järjestämisen. Koulun tilat ja välineet mahdollistavat monipuolisten opetusmenetelmien ja joustavien opetusjärjestelyiden käytön. Koululla on riittävät ja tarkoituksenmukaiset tilat moniammatillisen yhteistyön toteuttamiseen. Opetustiloissa on ajanmukainen tvt-välineistö, tilat ovat muunneltavissa ja kalusteet ergonomisia. Koulun tilat ja piha-alue ovat virikkeellisiä ja viihtyisiä. Koulu toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. 10

14 Laatukortti 10: Oppimisympäristöjen turvallisuus Koulujen oppimis- ja työympäristö on terveellinen ja turvallinen. Koulujen tekniset järjestelmät ovat määräysten mukaiset ja kunnossa. Koulujen teknisten järjestelmien kunnon seuranta ja tarkastukset toteutetaan säännöllisesti ohjeiden mukaisesti. Koulutuksen järjestäjä tiedottaa ajankohtaisista koulun tasolla huomioitavista turvallisuuteen liittyvistä tekijöistä. Koululla on ajan tasalla oleva turvallisuuskansio, joka sisältää kriisioppaan, oppilashuolto-oppaan ja koulun oman turvallisuussuunnitelman. Toimintamallit ovat kaikkien tiedossa ja poistumisharjoitus toteutetaan vähintään kerran lukuvuodessa. Koululla on toimivat järjestyssäännöt. Koko henkilökunta ja oppilaat huolehtivat omalta osaltaan työturvallisuudesta ja havaittujen epäkohtien välittömästä ilmoittamisesta koululla sovitun menettelytavan mukaisesti. Kiusaamiseen puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 11

15 Laatukortti 11: Koulun kerhotoiminta Kerhotoiminta on monipuolista, laadukasta ja syrjäytymistä ehkäisevää. Kerhotoiminnalle järjestetään riittävät resurssit. Toimintaa seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Jokaisella koulun oppilaalla on mahdollisuus osallistua johonkin kerhoon. Kerhot ovat sisällöltään mielekkäitä ja turvallisia. Ne tarjoavat uusia kiinnostuksen kohteita ja tukevat oppilaan kasvua yhteisöllisyyteen. Kerhojen ohjaajilla on riittävä osaaminen kerhon pitämiseen. Koulun kerhotarjontaa suunniteltaessa otetaan huomioon oppilaiden ja huoltajien esittämät toiveet ja palaute. Koulu arvioi omaa kerhotoimintaansa jokaisen lukuvuoden lopussa. Kerhotoiminta on pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja vakiintunutta. Kerhotoimintaa suunnitellaan ja tehdään yhteistyössä muiden mahdollisten toimijoiden kanssa. Koulun kerhotoiminnasta on laadittu vuosittain päivitettävä suunnitelma ja ohjaajien kerhosopimukset, joista ilmenee kerhojen sisällöt tavoitteineen, vastuut ja yhteisesti hyväksytyt toimintaperiaatteet Koulun kerhotarjonnasta tiedotetaan Wilman ja/tai Pedanet:in välityksellä. Koulu huomioi kerhotoiminnan yhteistyömahdollisuudet muiden toimijoiden kanssa 12

16 Koulun arviointisuunnitelma tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu Koulujen laatuvastaavat kokoontuvat alueittain Laatuistuntojen suunnittelua: laatuvastaava ja rehtori Koulun laatuvastaava järjestää laatuistunnon. (arviointikortti) Rehtori kokoaa tulokset ja lähettää ne opetusvirastoon opetustoimenjohtajalle. toukokuu Kehittämissuunnitelma seuraavan vuoden lukuvuosisuunnitelmaan Henkilöstön ryhmäkeskustelut (lukuvuoden arviointia) Rehtorin tavoitekeskustelu opetustoimenjohtajan kanssa elokuu syyskuu Henkilökunnan tavoitekeskustelut alkavat lokakuu marraskuu joulukuu Rehtorin tavoitekeskustelu opetustoimenjohtajan kanssa (seuranta) 13

17 1. Kehitettävä toiminta ja laatukortin numero: Arviointikortti 2. Lyhyt kuvaus nykytilasta: 3. Kehittämissuunnitelma (toimenpiteet, työnjako ja aikataulu): 4. Koulun tiedot ja kehittämissuunnitelmasta vastaavien nimet ja allekirjoitukset: Koulu: Rehtori / Johtaja: Päivämäärä: Laatuvastaava: 5. Kehittämiskohteen uudelleen arviointi ja jatkotoimenpiteet: 6. Koulun tiedot ja uudelleen arvioinnista vastaavien nimet ja allekirjoitukset: Koulu: Rehtori / Johtaja: Päivämäärä: Laatuvastaava: 14

Iisalmen lyseo. Strategia ja laatukäsikirja

Iisalmen lyseo. Strategia ja laatukäsikirja Iisalmen lyseo Strategia ja laatukäsikirja 2015-2020 Päivitetty 1.6.2016 Strategia ja laatukäsikirja 2015 2020, Iisalmen lyseo 1/6 Strategia Toiminta-ajatus, missio - koulun rooli yhteiskunnassa, koulun

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Laatua Siikalatvalla

Laatua Siikalatvalla Laatua Siikalatvalla Päivän ohjelma 13.00-13.45 Yhteenvetoa tehdystä työstä huomioita tulevaan työhön Orientaatiota: Mainitkaa kolme asiaa, jotka mietityttävät tässä laatutyössä. 13.45-14.00 Tauko Poimintoja

Lisätiedot

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja Osaava: Laatua Siikalatvalla Laatupaja 7.5.2013 Päivän ohjelma 13.00-13.15 Tervetuloa: päivän ohjelma ja esiin tulleet kysymykset 13.15-13.30 Pelisäännöt ja sovitut asiat - tiedon jakaminen - laatutyön

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA 2016 2018 Sisällysluettelo sivu Taustaa 3 Laatutyön organisointi 3 Arvioinnin vuosikello 4 Arvioinnin tasot 6 Arviointikohteet vuosina

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma 1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet

Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet Perusopetuksen laatukriteerit Hyväksytty sivistyslautakunnassa ppkkvvvv Tavoitteena on tukea opetuksen korkeaa laatua ja monipuolista tarjontaa turvata opetukselliset ja sivistykselliset perusoikeudet

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Opetustoimen laatukäsikirja

Opetustoimen laatukäsikirja Opetustoimen laatukäsikirja Sisällysluettelo 1. Perusteet ja tavoitteet... 1 2. Fyysinen oppimisympäristö... 2 2.1. Ministeriön laatukriteerit... 2 2.2. Kankaanpään kaupungin opetustoimen laatukriteerit...

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Osaava II: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja

Osaava II: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja Osaava II: Laatua Siikalatvalla Laatupaja 8.4.2013 Päivän ohjelma: 13.00-13.15 Tervetuloa ja Fiilismittari 13.15-13.30 Yleistä oppilaitoksen laadusta: Mitä jäi käteen viime kerrasta? 13.30-14.00 Suunnitelmien

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 KOULU: Koivuhaan koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö 2. HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit

Perusopetuksen laatukriteerit 2012 Perusopetuksen laatukriteerit TAINIONMÄEN YHTENÄISKOULU KIVIJÄRVEN KUNTA, KIVIJÄRVI Perusopetuksen laatukriteerit 2012 Tainionmäen yhtenäiskoulu, Kivijärvi Kivijärvi 2014 Sisällysluettelo Johdanto...

Lisätiedot

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147 Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatuprosessin eteneminen Tampereella Perusopetuksen arviointisuunnitelma (2009) Teemat: Oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi 2009-2010 Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma

Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma 1 Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma Perusopetuksen laadun kehittäminen: Laatuhankkeen jäsen, erityisluokanopettaja Jaakko Rajavaara Pedagoginen rehtori Kimmo Kuusimäki 2 1. Naantalin

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukysely 2019

Perusopetuksen laatukysely 2019 Perusopetuksen laatukysely 2019 Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastanneet 2. Kyselyn tulokset Koulun johtaminen Henkilöstö ja talous Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman ohjaava vaikutus

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä

Perusopetuksen huoltajakysely 2016 Yhteenvetoraportti, N=245, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Perusopetuksen huoltajakysely Yhteenvetoraportti, N=, Julkaistu:.. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Rääkkylä Kotikunta Vastaus Lukumäärä Prosentti % % % 8% %. Kitee Tohmajärvi,%,%,%,%. Rääkkylä,%,%

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Jaana Koski Opetustoimen kehittämispäällikkö 2.11.2010 Helsinki 1/14 www.janakkala.fi Helsinki Tampere moottoritien varrella ja valtakunnan pääradan

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO Lukuvuosi _2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 130 käytössä 130 opiskelijamäärä vuosiluokittain yhteensä R1 12 R2

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yhden päivän mittaiset (6h) koulutustilaisuudet: "Tulevaisuuden koulu - mitä suuntaviivoja ops2016 antaa koulun ja opetuksen kehittämiseen" - uuden opetussuunnitelmaluonnoksen

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki HAAPAJÄRVEN LUKIO Lukiolaiset vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyyn joulukuussa ja toukokuussa. Kyselyyn on yhdistetty

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yhden päivän mittaiset (6h) koulutustilaisuudet: Kolmiportaisen tuen toteuttaminen - yleinen, tehostettu ja erityinen tuki koulun arjessa - pedagogiset asiakirjat ja lomakkeet

Lisätiedot

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus

2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus Töölön yhteiskoulun aikuislukio tekee koulun toiminnan arvioinnissa yhteistyötä Töölön yhteiskoulun kanssa. Yhteistyön pohjana toimii myös yhteistyössä kuuden muun yksityiskoulun kanssa laadittu laatukäsikirja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali

Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus 2009 Työrauha tavaksi kouluyhteisön itsearviointi Lyhyt virittäytyminen aiheeseen ennakointikysymysten avulla/

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot