ITÄMERI FOORUMI 2009 Turun kaupungintalo Työryhmä Itämeren kulttuuri Kansalaisten Itämeri
|
|
- Saara Mäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ITÄMERI FOORUMI 2009 Turun kaupungintalo Työryhmä Itämeren kulttuuri Kansalaisten Itämeri Puheenjohtaja: FT, toimitusjohtaja Cay Sevón. Turku säätiö Raportoija: FL, lehtori Timo J. Virtanen, kansatiede (European ethnology), Kulttuurientutkimuksen laitos, Turun yliopisto JOHDANTO Toisen kansallisen Itämeri Foorumin Itämeren Kulttuuri - Kansalaisten Itämeri -työryhmä kokoontui klo Turun kaupungintalossa. Parinkymmenen osallistujan työryhmän puheenjohtajana ja alustajana toimi Turku säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón sekä kokouksen raportoijana ja toisena puheenvuoron käyttäjänä FL, lehtori Timo J. Virtanen Turun yliopiston kulttuurientutkimuksen laitokselta kansatieteen (European ethnology) oppiaineesta. Puheenjohtaja Sevón toi aluksi kulttuuripääkaupunkiterveiset Istanbulista ja määritteli läsnä olevan ryhmän tavoitteeksi keskustelun kautta syntyvät konkreettiset ehdotukset Itämeristrategian toimintaohjelman ajatusten täydentämiseksi. Sevónin mukaan Turkin tilanne on kiinnostava esimerkiksi siksi, että Turkin nykylain mukaan Istanbulin kulttuuripääkaupunkityöhön on lailla säädetty osoitettavaksi 1 sentti jokaisesta maassa myydystä bensiinilitrasta. Samalla kävi ilmi, että Itämerityö on jonkin verran kärsinyt juuri taloudellisen panostuksen epäselvyydestä ja mm. Välimereen osoitetun resursoinnin rinnastettavuusongelmasta. Kokous ei keskittynyt kuitenkaan tarkemmin Itämerityön taloudellisen resursoinnin teemaan, vaan pohti erityisesti kansalaistason vaikutusmahdollisuuksia toimintaohjelmaan. Samalla pj. esitti toivomuksenaan, että työryhmä pystyisi esittämään keskustelun lisäksi konkreettisia ehdotuksia vahvistamaan EU:n Itämeri strategian kulttuuriosuutta ja erityisesti kansalaisten osallistumismahdollisuuksia siinä. Kokous rakentui Pj. Sevónin alkupuheenvuorosta, hänen varsinaisesta valmistellusta alustuksestaan Itämeren kulttuuri kansalaisten Itämeri, lehtori T.J. Virtasen puheenvuorosta Kulttuurientutkimus ja Itämeri, osallistujien kommenttipuheenvuoroista sekä yhteisestä loppuyhteenvedosta. Oheisessa raportissa esitellään johdannon jälkeen kokouksen osallistujien ja alustajien esittämät konkreettiset toimet yleisemmistä yksityiskohtaisempiin, Sevónin alustus ja T.J. Virtasen puheenvuoron pääkohdat. Seminaarilaisten kommentteja on lisätty ao. teemojen lomaan.
2 TYÖRYHMÄ ESITTÄÄ: -Itämeristrategian toimenpideohjelma ja Itämereen liittyvä kulttuurinen yhteistyö tarvitsevat lisää kansalaislähtöisiä ja toisaalta kansalaisten arkeen suoraan kohdentuvia konkreettisia esityksiä. Tämän vuoksi kaikessa valmistelussa on kiinnitettävä huomiota alhaalta ylös tapahtuvaan tiedonkulkuun ja aloitteellisuuteen sekä tämän reitin tukemiseen. Kansalaistason kulttuurisen toiminnan tukemisen on oltava näkyvämpää. -Olemassa oleva tieto, kokemus ja tutkimus sekä verkostojen toiminta on koottava yhteen. Tämä työ voidaan suorittaa valittavan keskeisen ja laajan toimijan avulla kulttuurin osalta siten, että samalla määritellään yhteistyön painopistealueita, kuten esimerkiksi kaupunkikulttuuri, industrial heritage, kulttuurimaisema ja rakennettu miljöö, tapakulttuuri, koulutus jne. -Klusterien merkitys ja tarve toimenpidealueella pitää tuoda entistä voimakkaammin esille. Esimerkiksi alueen uusi kielitaito yhdistää Itämeren eri valtioiden kansalaisia ja erityisesti nuoria toisin kuin ennen ja tarjoaa samalla kohtaamiselle ja toiminnalle uusia mahdollisuuksia. Kieli saattaa muutenkin olla psykologinen avain alueeseen. -Vakavaa huomiota on kiinnitettävä PK-yritysten yhteydessä niiden määrittelyyn ja kokoon. Koko pk-puhunta sanastoineen kaipaa uusimista. Myös Osaamiskeskuskeskustelu ja sen kriittinen arviointi on syytä liittää tähän. -Luova talous keskustelun yhteydessä on tuotava esiin myös Itämeren luonnonsuojelun ja toisaalta perinteisen kulttuurin konservoinnin näkökulmia. On tuettava ajatuksia, joissa taide ja kulttuurituotanto löytävät yhteistyökumppaneita esimerkiksi ympäristönsuojeluun liittyvistä toimijoista. -Itämeren alue on tärkeä siirtolaisuuden historian ja kulttuurin näkökulmasta. Tähän lähtöalue- ja paluumuuttotematiikkaan on kiinnitettävä huomiota. Ulkosuomalaistapahtuma Turussa 2011 liittyy konkreettisena esimerkkinä tähän. -Itämeren alueelle on rakennettava entistä laajempi ja toimivampi residenssiverkosto, jolla voidaan turvata erilaisten kulttuuriryhmien liikkuvuus ja kohtaaminen. -Itämeren alueen kulttuuria on tuotava esille kaikilla koulutuksen tasoilla. Korkeimmassa akateemisessa koulutuksessa (esim. Baltic Sea Region Studies) toimijamaat voivat tuottaa yhteisen kansainvälisyys koulutuspalikan teemasta. Alemmalla koulutustasolla voidaan järjestää esimerkiksi maakohtaisia ja teemaisia päiviä. -Itämeren kulttuuria koskevassa keskustelussa ja suunnittelussa on tunnistettava erilaiset kulttuurikäsitykset. Tämä merkitsee toisaalta taidekulttuurin sisäisen laajuuden näkemistä että toisaalta populaari- ja kansankulttuuriosioiden analysointia. Samalla kulttuurisen Itämeri-identiteetin osatekijöistä voidaan yhdistävän aineksen rinnalla tunnistaa myös erilaisuudessaan rikastuttavat ainekset.
3 -Kansalaisten kulttuuriin voidaan yhdistää arkielämän ilmiöitä yhdessä luontotekijän kanssa. Alueen pohjoinen valo teema voi sisältää myös kalendaarijuhliin liittyvät valkeat (juhannuskokko tms.) sekä laajemmin myös esimerkiksi varoitusvalkeat tai majakat. -Itämeren kansalaistason luonnolliset ala- tai osakulttuurit, kuten veneilijät, kesämökkeilijät tai kalastajat voidaan kytkeä keskusteluun parantamalla ja edistämällä satamapalveluja, tuomalla esiin arkkitehtuurin ja lupa-asioiden vaikutukset kulttuurimaisemaan tai pohtimalla kalastaja-ammatin Itämerisuhdetta kestävän kehityksen tai tarkemmin vaikkapa perinteisen puuveneen valmistuksen näkökulmasta. -Kansankulttuurin osatekijöistä ruokakulttuuri on helposti tuotteistettavissa esimerkiksi alueen risteily- ja matkustaja-aluksille. Alueen toimijat voivat vaihtaa alueellisia tyypillisyyksiä keskenään. Omaleimainen ruokakulttuuri on myös matkailun vetovoimatekijä. Itämeren kulttuuri kansalaisten Itämeri Cay Sevón Pj. Sevónin mukaan on korkea aika nostaa esille kysymys siitä miten kansalaiset voivat kulttuurin avulla vaikuttaa Itämeristrategian rakentamiseen myös alhaalta ylöspäin eikä ainoastaan Unionista ja valtioista alaspäin. Myös Turku 2011 säätiö on esittänyt ideoita liitettäväksi toimintaohjelmaan. Sevón pohjusti esittämänsä seuraaviin aiheisiin: -Itämeren alueellisen identiteetin rakentamiseen, perustana yhteinen visio -Kulttuurin rooli Itämeren alueen kestävän kehityksen edistämisessä -Innovaatiotoiminnan edistäminen rakentamalla luovien alojen yhteinen klusteri Itämeren alueelle Turku Tallinna akseli ja luonnollinen yhteys kulttuuripääkaupunkeina antaa hyvän mahdollisuuden Itämeristrategian toimintaohjelman kehittämiselle. Taloudellinen taantuma muuttaa tilannetta, mutta samalla löytyy uusia kansalaisvaikuttamisen muotoja. Sevón alusti kansalaisosallisuuden teemaa Turun ja Tallinnan kulttuuripääkaupunkien luonnollisella yhteydellä ja totesi tilanteen antavan poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet myös Itämeren hyväksi tehtävälle työlle. Tänä vuonna esimerkiksi Vilna ja Linz eivät ole ollenkaan samankaltaisessa asemassa. Myöhemmässä keskusteluosuudessa pj. tuo esiin kiinnostavaa tietoa virolaisesta kansalaisaktivismista. Esillä ovat vapaaehtoisuuden perusteella syntyneet sadat roskankeräyspartiot sekä myöhemmin samalta pohjalta syntyneet Viron tulevaisuutta ja omatoimisuuden mahdollisuuksia pohtivat kansalaisryhmät. Myös Istanbul on jo yhteydessä Tallinnan kulttuurituotantoon. Laajakaan eurooppalainen keskustelu ei ole konkretisoitunut todellisiksi toimiksi. Toisaalta monet rinnakkaiset verkostot eivät ole pystyneet järjestäytymään keskenään arjen tason toiminnaksi.
4 Itämeristrategian toimintaohjelma 2.0 pyrkii edelleen alueen vaurauteen, saavutettavuuteen ja turvallisuuteen, mutta konkreettiset aloitteet esimerkiksi kansalaisten osallistamiseksi ovat Sevónin mukaan varsin vähäisiä. Kulttuuripääkaupunkien keskinäinen verkostoituminen ja toiminta on eräs mahdollisuus itämeren alueen (valtioiden) kulttuurin aktivoimiseksi ja kehittämiseksi myös kansalaisnäkökulmasta. Useat pohjoismaiset ja Baltian maiden kulttuuripääkaupungit tarjoavat erinomaisen alustan Itämeren kulttuurin kehittämistoimille. Toimintaohjelman versio 2.0 nojaa Sevónin mukaan muutamiin pääperiaatteisiin, joita ovat: -Itämeren ympäristön tekeminen kestäväksi -Itämeren tekeminen vauraaksi -Itämeren tekeminen saavutettavaksi ja houkuttelevaksi -Itämeren tekeminen turvalliseksi Tämän jälkeen tulevat monet horisontaaliset asiat, jotka kulkevat edellisten lävitse. Näitä ovat mm. EU-direktiivien toteutuksen koordinaatio, taloudellisten voimavarojen kokoaminen toteuttamaan Itämeristrategian toteuttamista, merellisten ja maa-alueiden suunnittelu käsittämään koko aluetta ja viimeisenä makroalueen, siis koko Itämeren alueen identiteetin rakentaminen. Alueellisessa identiteetissä kulttuurin muokkaava vaikutus on ehdottoman tärkeä. Kysymys on kulttuurin perusteella syntyvistä mielikuvista. EU-tilanteen taustat muokkaavat nykytilannetta. Itämeren alueen kansallisvaltioiden geopoliittinen ja ylipäätään historiallinen muutosprosessi kertoo paljon esimerkiksi Suomen asemasta idän ja lännen välissä tai Ruotsin valtasuhteesta Norjaan tai Tanskaan. Suomi on ollut itäistä Ruotsin kuningaskuntaa ja esimerkiksi Itämeren nimi selittyy samasta näkökulmasta. Itämeri merkitseekin sen alueen valtiolle selkeästi eri asioita. Alueella on ollut myös miehitysjaksoja, joita on koettu esimerkiksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Saksalla on ollut laaja valta maantieteellisestikin. - Tätä monimutkaista suhdeverkostoa edustaa Unionissa kiitettävä määrä valtioiden välisiä verkostoja ja yhteistoimintaorganisaatioita. Karkeasti ottaen Itämerikulttuurin edistämistoimet eivät kaipaa niinkään EU: n taholta tulevaa ohjausta kuin olemassa olevien verkostojen organisointia ja hyödyntämistä. EU:n toiminnan kannalta Itämeristrategian ajatus on tunnustettu, mutta Välimeren kaltainen vakaa taloudellinen resursointi puuttuu. Samoin toimintaohjelma näyttää kärsineen EU:n mankelin läpikäymisestä. Ihmisten kulttuurinen kohtaaminen jää vähälle eikä innovatiivisuutta tai pohjaa innostukselle ole enää kovin paljoa. Sevón korostaa kuitenkin, että vaikka EU:n Itämerialueeseen liittyy paljon kipeää ja vaikeaa, on olemassa myös paljon sellaista mikä yhdistää. Tätä yhteistyötä tehdään monilla foorumeilla (Esim. UBC). Monet taiteilijaryhmät kokoontuvat Itämeriverkostoissaan, yliopistoilla on hyvät yhteydet. Turun yliopisto esimerkiksi koordinoi OPM:n toimeksiannosta Baltian yliopistotoimintaa. Yhteistyötä tehdään hallinnon kaikilla tasoilla, on olemassa ministeriöiden yhteistyötä ja eduskunnan yhteistyötä. On olemassa isoja EU-hankkeita ja esim. Interreg-toimintaa. Sevónin mukaan pitäisi pystyä kokoamaan selkeämmin yhteen kaikki tehty työ ja tuomaan näkyväksi tuon työn tulokset. Jos ajatellaan budjettikomitean linjaa, Ville Itälän tekemää työtä rahoituksen eteen ja rahoituksen saamista, pitää kaikkien toimijoiden yhteistyötä vahvistaa. Rinnakkaisena mallina on seurattava Välimeri-työtä. Nyt toimintaohjelmassa korostetaan, että rahoituksen pitäisi järjestyä nykyisten rahoitusjärjestelmien kautta. Sevónin mukaan tässä pitäisi olla kuitenkin jonkinlainen suhde esimerkiksi mainittuun Välimeri-rahoitukseen, joka on noin 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Ajatellen pohjoista ulottuvuutta ja kumppanuutta sekä suhdetta Venäjään, resursseja tarvitaan varmasti lisää.
5 Kulttuuripääkaupunkien kenttä muodostaa yhden mahdollisuuden. Jo aikaisemmin nimetyt ja toimineet Helsinki, Bergen, Kööpenhamina sekä monet lähivuosina nimitettävät Itämeren alueen kultttuuripääkaupungit tarjoavat mahdollisuuden yhteistoiminnalle sekä erityisesti kulttuurisen yhteistoiminnan näkyvyydelle. Sevón kertoo keskustelleensa suomalaisesta aloitemahdollisuudesta, jossa suomalainen osapuoli voisi jonkun laajan toimijan kanssa huolehtia kansalaisten kulttuuriworkshopista ja tarkastelisi tämänkaltaisen tapahtuman nojalla tarpeita ja toimia. Komissio on ollut kiinnostunut ajatuksesta. Eräs tällainen organisaatio voisi olla Baltic Forum, joka kokoontuu vuosittain ja kokoaa yhteen laajan määrän EU:n ja myös Venäjän toimijoita. Sama voi tapahtua tosin esimerkiksi UBC:n yhteydessä. Kysymys kestävästä kehityksestä ja ympäristöstä ei näy ohjelmassa kulttuuripainotteisena, vaikka tiedämme että esimerkiksi taidealan toimijat ovat laajasti kiinnostuneita teemasta. Sevón esittää esimerkin Tukholman klassisen musiikin Östersjö -festivaalista. Aloitteellisena toimijana on ollut mm. Esa-Pekka Salonen ja teemoina klassinen musiikki, Itämeren suojelu ja johtajuus (esim. suojelun johtaminen). Festivaali järjestää myös ns. satelliittifestivaaleja. Vierailuja on järjestetty mm. Tallinnaan ja Riikaan. Turusta neuvotellaan parhaillaan. Vuonna 2011 Turun saaristossa toteutetaan kansainvälinen taideprojekti, jossa ulkomaiset taiteilijat tekevät yhteistyötä kotimaisten kanssa. Teemana on nimenomaan ympäristö. Eräs hyvä esimerkki tämänkaltaisesta työstä on myös Turku 2011 säätiön keskustelut kahden yliopiston (USA ja Ruotsi) kanssa, joissa kummassakin on erittäin voimakas ja arvostettu kestävän kehityksen teema. Nämä toimijat järjestävät yhdessä 2011 kolmen viikon kesäkoulun, jossa he liikkuvat Itämeren alueella. Teemana on nimenomaan kulttuuri ja kestävä kehitys. Mukana on life science yliopistoajatusta tukien yhtälailla fyysikkoja kuin taidehistorioitsijoitakin. Tähän suomalainen osapuoli (Turku 2011) tarvitsee yliopistoyhteistyötä Suomesta. Hankkeeseen tarvitaan sekä ympäristönsuojelun alan että kulttuurialojen tutkijoita ja opiskelijoita. Eräänä esimerkkinä Itämerialueen hankkeista (2011) on Border memories, joka liittyy nimenomaan rajoihin liittyvään muistitietoon. Myös Tall Ship Race käy esimerkkinä isoista hankkeista. Kolmas tällainen sektori on komissionkin mainitsema innovaatioiden edistäminen ja Itämerialueen klustereiden edistämiseen. Osaamisohjelmakeskus esimerkiksi on ollut menestyksekäs. Seminaarikommentin mukaan osaamiskeskushanke on kuitenkin koskenut varsin pientä määrää toimijoista. Lisäksi lähestyminen on ollut paljolti top-down ajattelun mukaista. Maat ovat pieniä ja tekevät klusterien luomisen entistä tärkeämmäksi. Sama koskee creative industries (luova talous) alojen merkittävää kasvua. Kyseessä on pienten ja keskisuurten yritysten ala. Seminaarin keskustelussa pk-määrittely sai osakseen kritiikkiä ja varsin yksimielisesti todettiin, että sanastoa on syytä uusia ja määrittelyjä tarkentaa, jotta puhutaan samaa kieltä toimijoiden kesken. Tilanne vaatii kolmikanta-ajattelua ja korostaa myös toimitilojen ja tuotantoinfrastruktuurin tarpeiden määrittelyä säätiön avulla toteutetaan yksi isompi tutkimushanke, jossa tutkijat menevät sisään pkyrityksiin Turun seudulla. Mitä tarvitaan? Pitäisi saada aikaan Itämeren alueen yhteinen luovan talouden klusteri-ohjelma. Palataan vielä alueidentiteettiin ja sen perusteisiin. Toimintaohjelmassa ei valitettavasti puhuta tehdyn työn huomioimisesta ja tukemisesta, vaan enemmänkin erilaisista kampanjoista, ylhäältä päin tehtävästä ohjaustyöstä. Tämä on koettu useimmiten turhaksi. Pitäisi lähteä olemassa olevasta työstä ja alueelta, kansalaisten kulttuurista.
6 ITÄMERI ja Kulttuurien tutkimuksen etnologisia haasteita Timo J. Virtanen Mitä tiedämme vatjalaisten kansankulttuurista, entä vepsäläisten, liiviläisten tai inkeriläisten? Varmasti vähemmän kuin suomalaisten yleensä, ruotsalaisten tai puolalaisten kulttuurista. Millaisilla aluksilla ja rahdeilla seprakauppaa käytiin Itämerellä vuosisatojen ajan? Millaiseen ekologiseen lokeroon rannikon kalastajatila kuuluu? Millainen merkitys kuorolaululla tai juhannuskokolla on Itämeren alueen kansojen identiteetille? Millaisia kulttuuripalveluja pienveneilijät käyttävät matkoillaan? Voidaanko saaristoon tehdä ooppera? Miten alueen perheyritys tuotteistaa omaa kansankulttuuriaan matkailupalveluille? Miten häviämässä olevaa kansantaidetta voidaan esitellä ja suojella samanaikaisesti? Kulttuurin ja kansalaistason yhteys tuottaa kulttuurientutkijan näkökulmasta runsaasti mielenkiintoisia kysymyksiä. Näkökulmani Itämereen ja sen alueen kulttuuriin lähtee kasankulttuurin kulttuurikäsityksestä. Tällöin on kyse sekä historiasta, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Keskityn seuraavassa erityisesti kansatieteen eli etnologian sektoriin. Vaikka kansankulttuuri on tutkijasyntyinen akateeminen käsite, on sille arkielämässä vastine, jota nykyisin usein kutsutaan myös jokapäiväiseksi elämäksi tai myöhemmin kulttuuriperinnöksi. Näillä voidaan puolestaan tarkoittaa yhtälailla rakennetun ympäristön osatekijöitä, arkista ruokaa kuin vaikkapa tapakulttuuriamme. Näin Itämeren alueen perinteiset savutuvat kuuluvat yhtälailla kysymyksenasetteluun kuin kalendaarijuhlien yhteydessä poltetut ulkoilmavalkeat tai historiallisiin puitteisiin tuotteistetut näytelmälliset naamioesitykset. Klassisen määrittelyn mukaisesti kansankulttuuri näyttäytyy erityisesti alueellisena, ajallisena ja sosiaalisena. Kaikki nämä näyttäisivät olevan käyttökelpoisia, vaikka ns. kansatieteelliset kategoriat haluttaisiinkin unohtaa. On myös selvää, että kansankulttuurintutkimuksemme alkuvaiheiden kansatiede on ollut eräänlainen kansallinen identiteettiprojekti, jolla on luotu suomalaisen talonpojan ja agraarin siirtymä-suomen uutta identiteettiä. Erityisesti II maailmansodan jälkeen urbaani, teollisuus ja ympäristö ovat nousseet yhtä keskeisiksi kuin maaseutu. Voidaanko uusien EU:n makroalueiden hahmottamisessa käyttää samankaltaisia välineitä kuin kansallisvaltioiden alkutaipaleella? Kulttuurientutkimuksen ja erityisesti modernin etnologian kannalta on selvää, että Itämeristrategian ja toimenpideohjelman kannalta kaikki uuden yliopiston kolme päätehtävää ovat mukana työssämme: tutkimus, opetus ja alueellinen vaikuttavuus. Samalla useimmat edellä käsitellyt teemat, kuten kulttuurimaiseman suojelu, kestävä kehitys tai luova talous löytävät uusia lähestymistapoja. Yliopiston ja oppiaineiden on jalkauduttava kentälle ja vaikutettava siellä missä tapahtuu. Myös monissa yhteyksissä korostettu taiteen ja kulttuurin luonnollinen yhteys ansaitsee tarkempaa keskustelua. Etnologisen kulttuurinäkökulman mukaan esteettisen ja elämyksellisen taidenäkökulman liittäminen kestävän kehityksen ajatukseen on monin tavoin perusteltua, mutta samalla on huolehdittava siitä, että arkielämämme perusrakenteet, kansankulttuurin olomuodot niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä (esim. asuinympäristömme ajallisesti kerrokselliset rakenteet ja tapakulttuuri) tulevat huomioiduiksi. Kulttuurin konservoinnin näkökulma pitää nostaa voimakkaammin kulttuurin tuottamisen ja esittämisen rinnalle. Vain pitkien kulttuuriprosessien ymmärtäminen tuottaa kestävää kehitystä.
7 Itämeren alueen kulttuurientutkimuksessa on useita voimakkaita tutkijapersoonia, joiden panosta voidaan käyttää hyväksi: Talve, Ränk, Erixon ja muutamat muut antavat erinomaista pohjaa makroalueen kansankulttuurin kokonaishahmottamiselle. Tätä kautta voisi ajatella, että 2011 auttaisi koko alueen kulttuuristen juurten esittelemistä ja suuntaisi Suomessa kiinnostustaan ajatukseen: Turku 2011 kulttuurientutkimuksen pääkaupunki. Keskeistä on, että toisimme esiin jo toimineita sosiaalisia ja kulttuurisia verkostoja ja tarkastelisimme niistä saatavaa oppia. Erinomaisena esimerkkinä kansalaisten yhteistoiminnasta arkielämässä on mainitsemani seprakauppa. Kyseessä on Suomen ja Viron välillä tapahtunut kala-vilja vaihtokauppa, joka sitoi sukuja, perheitä ja alueita vuosisatojen ajan yli Itämeren. Luonnollisesti normaali talonpoikaispurjehdus on sisältänyt samankaltaisia elementtejä. Arkielämän rutiinit toimivat elävän kansankulttuurin välittäjinä. Samalla tavoin olemme tehneet laajamittaista yhteistyötä opetuksen ja koulutuksen aloilla. Työ jatkuu esimerkiksi BSRS-ohjelman parissa (myös Coimbra ja Erasmus). On myös korostettava, että Turun yliopistolla on erityinen koordinointivastuu Baltian alueella. Samankaltaista koulutusta pitäisi ulottaa muillekin koulutusasteille. Toimivaa yhteisverkkoa on olemassa myös kaupunkitutkimuksen alalla. Olemme toteuttaneet Suomen Akatemian tuella laajan Suomi-Viro- Venäjä tutkimuksen (Urban Families SKS), mutta toisaalta liikkuneet myös Itämeren alueen etnisyyksien parissa maaseudulla (Ingrians and Neighbors. Focus on the Eastern Baltic Sea Region SKS). Myös teollinen kulttuuri (vrt. esim. Industrial Heritage between Land and Sea) on alueen kannalta kiinnostava, kuten myös kulttuuriamme tutkiva ja esittelevä museo. Ecomuseoajatusta on kehitetty Euroopassa jo pitkään palvelemaan kansalaisten paikka- ja alueymmärrystä. Postsovjetismia edustava sementtitehtaan museo kertoo alueen pitkästä kulttuuriprosessista siinä kuin Itämerelle sovitettu Lentävä hollantilainenkin. Etnisen monimuotoisuuden ja kansalaisvaltioiden perinteen vuoksi eräs tärkeimmistä lähestymistavoista on verkostoja painottava ylirajainen kulttuurikatse. Jotta kulttuurinen kohtaaminen ja vaihto olisivat esillä entistä enemmän, pitää tuen ulottua kansalaistasolle asti. Etnologiseen kulttuurientutkimukseen oleellisesti liittyvä kulttuurin lukemisen opettaminen on samalla kulttuurien välisen suvaitsevaisuuden opettamista.
EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI
EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö EU:n Itämeri-strategia EU:n uudistetun Itämeri-strategian päämäärät 1) Meren pelastaminen
LisätiedotMaaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 27.3.2018 Sivu 1 5.7.2018 Kansainvälinen yhteistyö Leader-ryhmien rahoittamana Leaderissä kansainvälinen
LisätiedotItämeristrategian rahoitus
Itämeristrategian rahoitus Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Petri Haapalainen, TEM petri.haapalainen@tem.fi Keskeisiä lähtökohtia, kysymyksiä ja haasteita Lähtökohtia
LisätiedotToimintasuunnitelma 2009
Toimintasuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä
LisätiedotKulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä
Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä LUOVA EUROOPPA KULTTUURIN ALAOHJELMA 2014 2020 Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma tukee luovien alojen eurooppalaista toimintaa ja
LisätiedotOhjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen
Foorumin tavoitteet, osallistujat ja kohderyhmä 0 Foorumiin kutsuttiin sosiaaliohjaajia ja kaikkia sosiaaliohjauksen kehittämisestä kiinnostuneita, myös kouluttajia. 0 Kutsun mukaan tavoitteena oli kokoontua
LisätiedotToimintasuunnitelma 2011
Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.
LisätiedotKuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä
Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin
LisätiedotKuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus
Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Arja Huotari Kulttuuritalon johtaja Kulttuuripalvelupäällikkö 21.3.2019 KULTTUURI-ILMASTONMUUTOS Cultural Climate Change ROHKEASTI REUNALLA Hinterland
LisätiedotRäjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista
Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin
LisätiedotItämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen
Itämeren alueen ohjelma 2014+ Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen 5.6.2013 Itämeren alueen ohjelma Baltic Sea Region Programme 2014+ Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelmia Valmisteilla
LisätiedotTaideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017
TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän
LisätiedotAnna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.
Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa
LisätiedotItämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum
Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum 1 Kuva: Turun Sanomat Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupunginjohtajien Mikko
LisätiedotKulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
LisätiedotCREATIVE INDUSTRIES FINLAND. Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto
CREATIVE INDUSTRIES FINLAND Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto Luovien alojen valtakunnallinen kehigäjä 1. Tietoa luovista aloista ja taloudesta 2. Yhteiskunnallisen keskustelun
LisätiedotItämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014
2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n
LisätiedotL-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.
L-metodi (suomalainen) versio 2.0 Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.2008 Kemiön Kasnäs Torsti Hyyryläinen HY-Ruralia, Rural Studies -verkosto Esityksen
LisätiedotElinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen
Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö
LisätiedotErasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut
Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön
LisätiedotSuomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela
Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso
LisätiedotKulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?
Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Professori Katriina Siivonen, Helsingin yliopisto Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen
LisätiedotAvoimen tiedon keskus
Avoimen tiedon keskus Kun pieni idea kasvaa suureksi Pekka Olsbo JYU. Since 1863. 14.11.2017 1 Mistä kaikki alkoi? Vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö otti vastuulleen yliopiston
LisätiedotKeskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
LisätiedotItämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005
Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005 Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö ilmasto ja luonto yhteinen historia Itämeri
LisätiedotKolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010
Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border
LisätiedotMitä kulttuurimatkailu on?
Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita
LisätiedotTurku 2011 -säätiö. Turku vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Yhdessä Tallinnan kanssa. Vuoden teema on Turku palaa.
Turku 2011 säätiö 2 Turku vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki Yhdessä Tallinnan kanssa Vuoden teema on Turku palaa. Päätavoitteet: kansainvälisyys, luova talous ja kulttuurivienti, hyvinvointi Turku
LisätiedotSUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA
SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,
LisätiedotLähipalvelut seminaari 6.9.2013
Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden
LisätiedotTAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku
TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku 1 MIKÄ KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI (ECOC)? - EU:n komission myöntämä status, joka myönnetään vuosittain kahdelle kaupungille Euroopassa. - Suomalainen kaupunki saa
LisätiedotKulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
LisätiedotTulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia
Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin
LisätiedotHämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma
Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi
LisätiedotKuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
LisätiedotKansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus
LisätiedotTaikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste
Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja
LisätiedotYhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla. Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013
Yhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013 Tulevaisuuden reaalinen kilpailukyky rakentuu olemassa olevan osaamisen pohjalle Kaikki
LisätiedotMetsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät,
Metsämiesten Säätiö Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, 1.10.2012 Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiön puolesta minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi Säätiön
LisätiedotTeema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät
UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.
LisätiedotYrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää
Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä
LisätiedotAnna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!
Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa
LisätiedotSATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI
SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central
LisätiedotItämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014
Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122
LisätiedotMERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä
MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä 0 MKK pähkinänkuoressa Turun yliopiston erillislaitos Perustettu 1980 5 toimipistettä 42 työntekijää Vuonna 2011: 38 julkaisua
LisätiedotSÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA
SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ Säätiölakiuudistuksen tarkoituksena oli VAHVISTAA
LisätiedotMETSÄSUHTEIDEN KENTTÄ. FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017
METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017 METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ I METSÄSUHDE KOHTEEN JA SUHTEEN NÄKÖKULMASTA Metsäsuhde on yksilön,
LisätiedotKansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle
Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.
LisätiedotITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006
ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen
LisätiedotSUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä
LisätiedotMinkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi
Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatusmateriaali? Tässä puheenvuorossa: esittelen kolmen järjestön yhteistä suositusluonnosta,
LisätiedotKehittämisstrategiat 2014-2018
Kehittämisstrategiat kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Kehittämisstrategiat 2014-2018 Määrittelevät teeman kehittämisen linjaukset ja painopisteet koko Suomessa: kulttuuri, talvi, kesäaktiviteetit/luontomatkailu,
LisätiedotFINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta
LisätiedotNuoret ja turvallisuus , Eduskunta
Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu
LisätiedotUnescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit
1 Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Carina Jaatinen, kehittämisjohtaja
LisätiedotTurun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon
Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo 1.11.2017 Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais- Suomen Eurooppatoimiston perusfaktat Perustettu vuonna 1998 Taustatahot:
LisätiedotKulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa
Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi
LisätiedotTaide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella
Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,
LisätiedotMaaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
LisätiedotLuovan talouden kehittämishaasteet
Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-
LisätiedotNordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö
Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien
LisätiedotPIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! 31.1.2017 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Soile Vuolle hyvinvointikoordinaattori ja
LisätiedotMerialuesuunnittelun edistäminen
Merialuesuunnittelun edistäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Ovatko valitut painopisteet valittu oikein? Havaittuja puutteita, kommentteja? Keltainen, otsikoksi tilannekuva Sinisiin
LisätiedotJyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot
Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Kulttuurin kansainväliset yhteydet Jyväskylän kaupungin vastuulalueilla on laajat ja toimivat kansainväliset yhteydet. Kansainväliset näyttelyt Graphica
LisätiedotEU:n raja-alueyhteistyöohjelmat
EU:n raja-alueyhteistyöohjelmat 2014-2020 Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY) tavoite 2014-2020 ( INTERREG ) EAY on EU:n rakennerahastojen tavoite, jota rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR)
LisätiedotAIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista
LisätiedotMIKÄ USKONNONOPETUKSESSA
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi
LisätiedotKevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?
Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia
LisätiedotLuovan osaamisen mahdollisuudet
Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan
LisätiedotOppimisympäristöajattelu oppimisen tukena
Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu
LisätiedotTKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
LisätiedotROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien
LisätiedotOhjaustyön dilemmat Ja elämänkulkujen jännitteet. Merja Korhonen 2013
Ohjaustyön dilemmat Ja elämänkulkujen jännitteet Merja Korhonen 2013 Armi-hankkeessa tuetaan ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita, jotka ovat vaarassa keskeyttää opintonsa tai jotka palaavat opiskelemaan
LisätiedotPerusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:
Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden
LisätiedotSähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus
Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan
LisätiedotUutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto
Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva
LisätiedotPohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy
Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy 7. huhtikuuta, 2014 Pohjoinen kasvuvyöhykeseminaari Finlandia-talo Pohjoisen
LisätiedotHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen
LisätiedotEU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA
EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten
LisätiedotIHMISEN AURAJOKI Etnografinen tulkinta Timo J. Virtanen 2013
it IHMISEN AURAJOKI Etnografinen tulkinta Timo J. Virtanen 2013 Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Aurajokisäätiö/Lieto 28.11.2013 TIMO J. VIRTANEN FL, lehtori kansatiede (European
LisätiedotUusi Seelanti. katju.holkeri@vm.fi
Uusi Seelanti katju.holkeri@vm.fi Tavoite 1 Haluttu työnantaja Varmistaa, että valtionhallinto on työnantajana houkutteleva hyville, sitoutuneille työntekijöille. Tavoite 2 Erinomaiset virkamiehet Luoda
LisätiedotLocal Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism
2nd International Conference on Urban Marketing Cities by the Water: Images Real and Virtual Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism Soila Palviainen Esityksen sisältö: määrittelyjä
LisätiedotKielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?
Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö
LisätiedotKUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa
6AIKA - AVOIMET JA ÄLYKKÄÄT PALVELUT-STRATEGIA KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa Muistio Ohjausryhmän kokous 6/2014 Aika: 17.10.2014, 10.00-13.00 Paikka: Tampereen kaupungintalo,
LisätiedotFINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014
FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014 Sovitut tehtävät MITÄ SOVIMME VAASASSA 2013? Ammatillinen koulutus Strategia Tehty! Ei sovittu mutta tehty Ei tehty Viestintä 2013-2014 Tehdyt toimet
LisätiedotSuomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
LisätiedotJulkiset palvelut digitalisoituvat Kuntamarkkinat, Marjukka Saarijärvi ja Sanna Juutinen
Julkiset palvelut digitalisoituvat 11.9.2019 Kuntamarkkinat, Marjukka Saarijärvi ja Sanna Juutinen Suomi ykkösenä EU:n digivertailussa (DESI 2019) Euroopan komission vuotuinen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan
LisätiedotMeren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki
Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009
LisätiedotKirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT
Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT 7.6.19 LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjastoalan työntekijätutkimus 2019 herätti suurta kiinnostusta Suomen kirjastoseura ja Minerva-ryhmä tekivät vuoden
LisätiedotTutkimukseen perustuva OSKE-toiminta
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen
LisätiedotDigittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari
Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö
LisätiedotEhdotus päätökseksi (COM(2016)0400 C8-0223/ /0186(COD))
8.6.2017 A8-0061/ 001-018 TARKISTUKSET 001-018 esittäjä(t): Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta Mietintö Santiago Fisas Ayxelà Euroopan kulttuuripääkaupungit vuosina 2020 2033 A8-0061/2017 (COM(2016)0400
LisätiedotSatakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila
Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen
LisätiedotJuhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita
Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita Kommentoitu esitysmateriaali: http://www.futurasociety.fi/2007/kesa2007/hamalainen.pdf
LisätiedotTyöpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut
LisätiedotLiite Muistioon yhteistyöstä Pietarin kaupunginhallituksen (Venäjän federaatio) ja Helsingin kaupungin (Suomen tasavalta) välillä. Järj.
Liite Muistioon yhteistyöstä Pietarin kaupunginhallituksen (Venäjän federaatio) ja kaupungin (Suomen tasavalta) välillä SUUNNITELMA Pietarin kaupunginhallituksen (Venäjän federaatio) ja kaupungin välisestä
LisätiedotPirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla
LisätiedotELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori
ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan
LisätiedotTurvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus
Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty
LisätiedotMatkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman
Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.
Lisätiedot