Ryhmään kuuluvat Kauhavan Vuokra-asunnot Oy ja sen tytäryhtiöt As Oy Kauhavan Jokihovi sekä As Oy Tilhentupa 1 ja 2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ryhmään kuuluvat Kauhavan Vuokra-asunnot Oy ja sen tytäryhtiöt As Oy Kauhavan Jokihovi sekä As Oy Tilhentupa 1 ja 2."

Transkriptio

1 Konsernin tavoitteet Kuntalaki korostaa valtuuston vahvaa asemaa ja kokonaisvastuuta toiminnasta ja taloudesta. Valtuusto vastaa strategisesta päätöksenteosta ja koko kuntakonsernin tavoitteiden asettamisesta, toiminnan ja talouden tasapainosta sekä toiminnan arvioinnista ja seurannan järjestämisestä. Kuntataloutta tarkastellaan yhä enenevässä määrin konsernitasolla, mm. tunnusluku- ja kriisikuntamittaritarkastelussa keskitytään koko kuntakonserniin. Kaupungin on omistajaohjauksella huolehdittava siitä, että tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Kauhavan kaupungin konserniohje on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Siinä annetaan toimintaohjeet ja periaatteet Kauhava-konserniin kuuluville tytäryhteisöille ja soveltuvin osin kuntayhtymille ja osakkuusyhteisöille. Kauhavan kaupunkistrategiassa koko konsernin talouden tasapaino ja järkevät investoinnit on keskeisenä päämääränä. Kaupunkikonsernin talouden tasapinoon vaikuttaa merkittävästi myös tytäryhtiöiden ja Kuntayhtymä Kaksineuvoisen toiminta. Tämän vuoksi tytäryhtiöiden toiminnan tulee olla taloudellista ja tuloksen oltava vähintään lievästi voitollinen. Kuntayhtymä Kaksineuvoisen toiminnassa huomiota tulee kiinnittää tehokkuuteen ja taloudellisuuteen, mutta myös palvelujen vaikuttavuuteen. Vuokrataloyhtiöt: Ryhmään kuuluvat Kauhavan Vuokra-asunnot Oy ja sen tytäryhtiöt As Oy Kauhavan Jokihovi sekä As Oy Tilhentupa 1 ja 2. Vuokra-asunnot Oy ostaa taloushallintopalvelut kaupungilta. Tilikauden tulos: lievästi positiivinen Yhtiöillä ei ole velvollisuutta maksaa osinkoa kaupungille. Yhtiön vakavaraisuus paranee: Omavaraisuusaste yli 12 % vuonna 2020 Yhtiöiden maksuvalmius on hyvä: Quick ratio tunnusluvun tavoitearvo vähintään 0,5 Yhtiön tulorahoitus riittää lainoihin ja korvausinvestointeihin: Rahoitustulos vähintään nolla. Vieraan pääoman määrä: enintään 500 euroa / vuokrattu m². Asukkaille tarjotaan viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö: Asukasvaihtuvuus enintään 30 % / vuosi Tilojen käyttöaste: Vähintään 90 %:ssa tiloista on vuokralaiset Päätöksen saaminen asuntohakemukseen: Enintään 7 päivää hakemuksen jättämisestä Vuokrasaamiset: Saamisten määrä enintään 3 % liikevaihdosta Poistot vastaavat lainojen lyhennyksiä Lainoja lyhennetään vuosittain vähintään poistojen verran Yhtiö voi toimia asuntomarkkinatilanteen edellyttäessä kiinteistöjä hankkivana ja asuntoja rakennuttavana operaattorina.

2 Yritys- ja toimitilayhtiöt: Ryhmään kuuluvat Kiinteistö Oy Kauhavan Säästökeskus, Kiinteistö Oy Riihi, Kiinteistö Oy Tietotalo ja Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy, josta on muodostettu kaupungin koko alueen kattava yritystiloja hallinnoiva ja rakennuttava yhtiö. Elinkeinotoiminnan edellytyksiin liittyvien yhtiöiden toimitusjohtajuudet keskitetään samalle henkilölle ja taloushallinnot siirretään kaupungin taloustoimiston vastattavaksi. Konsernirakennetta tiivistetään fuusioimalla soveltuvat yhtiöt Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy:öön. Taloudellinen tulos: Vähintään nollatulos. Yhtiöillä ei ole osingonmaksuvelvollisuutta kaupungille. Yhtiön vakavaraisuus paranee: Omavaraisuusaste yli 15 % vuoteen 2020 mennessä Yhtiön maksuvalmius on hyvä: Quick ratio tunnusluvun arvo on vähintään 0,5 Yhtiön tulorahoitus riittää lainoihin ja korvausinvestointeihin: Rahoitustulos vähintään nolla Tilat ovat vuokrattuina / käytössä mahdollisimman täysimääräisesti: käyttöaste vähintään 90 % Vuokrasaamisten määrä: enintään 3 % liikevaihdosta Omistuksen siirto yrittäjälle / sijoittajalle on mahdollista. Kauhavan Vesi Oy: Kauhavan Vesi Oy tuottaa talous- ja jätevesihuoltoa Kauhavan kaupungin asukkaille ja alueen teollisuudelle. Yhtiön tavoitteena on tarjota alueelle korkealaatuinen ja varma palvelutaso nyt ja tulevaisuudessa. Toimintaa ohjaavat asiakaslähtöisyys, suunnitelmallisuus ja kestävän kehityksen periaatteet. Yhtiö ostaa taloushallintopalvelut Kauhavan kaupungilta. Taloudellinen tulos: Voitollinen / Positiivinen Tuottovaatimus sijoitetulle pääomalle: 2 %. Yhtiön vakavaraisuus: Omavaraisuusaste yli 25%. Yhtiön maksuvalmius on hyvä: Quick ratio tunnusluvun arvo on vähintään 1,0 Yhtiön tulorahoitus riittää lainoihin ja korvausinvestointeihin: Rahoitustulos positiivinen Investoinnit: Tavanomaiset, vuotuiset investoinnit rahoitetaan tulorahoituksella. Merkittävät toiminnan laajennus-, laitos- yms. investoinnit voidaan rahoittaa lainalla. Kaupunki ei osallistu yhtiön investointien rahoittamiseen.

3 Toimintavarmuus: yksittäisen vedenjakelukatkoksen enimmäispituus 12 tuntia Veden laatu: Talousvesi täyttää talousvesiasetuksen (461/2000) mukaiset terveysperusteiset sekä laatusuosituksien mukaiset laatuvaatimukset Jätevedenpuhdistamojen toiminta: Puhdistettu jätevesi täyttää viranomaisten ja lupaehtojen vaatimukset Vuotovesien määrää pyritään vähentämään: Jätevesiverkostoja saneerataan Kauhavan, Kortesjärven ja Voltin puhdistamojen käsittelypiirissä olevien verkostojen osalta vuotovesimäärän pienentämiseksi Mittari vuotovesikerroin, tavoitearvo 2. Kauhavan Kaukolämpö Oy Yhtiö ostaa taloushallintopalvelut Kauhavan kaupungilta. Taloudellinen tulos: Voitollinen / positiivinen Tuottovaatimus sijoitetulle pääomalle: 2 % Yhtiön vakavaraisuus: Omavaraisuusaste yli 25 % Yhtiön maksuvalmius on hyvä: Quick ratio tunnusluvun arvo on vähintään 1,0 Yhtiön tulorahoitus riittää lainoihin ja korvausinvestointeihin: Rahoitustulos positiivinen Investoinnit: Tavanomaiset, vuotuiset investoinnit rahoitetaan tulorahoituksella. Merkittävät toiminnan laajennus-, laitos- yms. investoinnit voidaan rahoittaa lainalla, jolle kaupunki voi myöntää omavelkaisen takauksen voimassaolevan lainsäädännön puitteissa. Kaupunki ei osallistu yhtiön investointien rahoittamiseen. Lämmönjakelun turvaaminen kaikissa olosuhteissa: Toimitusvarmuus asiakasjakelussa 99,9 % Asiakkaiden / Liittymien määrä: Uusia liittyjiä otetaan, mikäli se on mahdollista nykyinen verkosto kannattavasti hyödyntäen ja sitä kustannustehokkaasti laajentaen Lämmöntuotannossa hyödynnetään kannattavuustavoitteesta tinkimättä mahdollisimman paljon uusiutuvaa energiaraaka-ainetta: Uusiutuvan energiaraaka-aineen osuus vähintään 95 %. Lämpöhävikin määrän minimointi: Verkoston hyötysuhde vähintään 86 %. Kauhavan Jäähalli Oy Taloudelliset tavoitteet Taloudellinen tulos: vähintään nollatulos

4 Käyttötuntihinta: hoitokustannukset kattava Kaupunki tukee yhtiötä vuonna 2018 taloudellisesti vain yhtiön pääomakulujen kannalta välttämättömällä määrällä Yhtiön vakavaraisuus vahvistuu: Omavaraisuusaste vähintään 20 % vuonna 2020 Yhtiön maksuvalmius on hyvä: Quick ratio tunnusluvun arvo vähintään 0,5. Käyttötunnit: vähintään 1500 tuntia Kesäaikaisen käytön kehittäminen Yhtiö ostaa taloushallintopalvelut kaupungilta Selvitetään yhteistyömahdollisuudet kaupungin kanssa ja/tai toiminnan kunnallistaminen. Suomen Yrittäjäopiston Kannatus Oy Taloudelliset tavoitteet Taloudellinen tulos: Voitollinen / positiivinen Yhtiön vakavaraisuus: Omavaraisuusaste yli 50 % Yhtiön maksuvalmius on hyvä: Quick ratio tunnusluvun arvo on vähintään 1,0 Yhtiön tulorahoitus riittää lainoihin ja korvausinvestointeihin: Rahoitustulos positiivinen. Toiminnalliset tavoitteet Suomen Yrittäjäopiston päätoimipaikka ja hallinto sijaitsevat Kauhavalla Suomen Yrittäjäopistolla on valtakunnallisesti tunnustettu asema yrittäjäkoulutuksen edistäjänä ja uudistajana vuonna Selvitetään edellytykset muodostaa Yrittäjäopiston korttelista toimitilojen, kustannusten ja markkinoinnin kannalta jäsentynyt ja tehokas sekä omistajuudeltaan yhtenäinen kokonaisuus. Yrittäjyyslukiotoiminnan kehittäminen yhdessä Kauhavan kaupungin kanssa.

5 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen: Kuntayhtymän päätehtävänä on järjestää jäsenkuntiensa (Kauhava, Evijärvi, Lappajärvi) asukkaille perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelut. Yhtymä tuottaa perusturvapalvelut kaupungin asettaman rahoituskehyksen puitteissa ja koordinoi erikoissairaanhoidon ja erityishuollon palvelujen käyttöä. Kauhavan alueella on normaalien terveyskeskuspalvelujen lisäksi lääkärin iltavastaanotto- ja viikonlopun kiirevastaanotto sekä tarvittava osastohoito. Tarvittavat sosiaali- ja ikäihmisten palvelut on saatavissa Kauhavan kaupungin alueella. Perusturva on järjestettävä kustannustehokkaasti. Palvelutuotantoa kehitetään kaikilla tulosalueilla kohti valtakunnallisia laatusuosituksia. Kuntayhtymän talouden ja toiminnan kehittymistä seurataan säännöllisellä kuntayhtymän yhtymähallituksen ja johtajan raportoinnilla kaupungille. Sote-uudistuksen valmisteluun osallistutaan aktiivisesti tavoitteena Kauhavan kaupungin alueen muodostuminen Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen sote-palveluja tarjoavaksi keskukseksi.

Konsernin tavoitteet. Kohe jaosto liite

Konsernin tavoitteet. Kohe jaosto liite Kohe jaosto 30.8.2016 20 liite Konsernin tavoitteet Kuntalaki korostaa valtuuston vahvaa asemaa ja kokonaisvastuuta toiminnasta ja taloudesta. Valtuusto vastaa strategisesta päätöksenteosta ja koko kuntakonsernin

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kauhavan kaupunki. Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kauhavan kaupunki Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa 10.12.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperustelut... 1 1.1. Kaupunkistrategia...

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kauhavan kaupunki. Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kauhavan kaupunki Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa 11.12.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperustelut... 1 1.1. Kaupunkistrategia...

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2013 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto 1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto 1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015-2018

Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015-2018 Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015-2018 Vantaan kaupungin keskeisten ja taloudellisesti merkittävien tytäryhtiöiden sitovat tavoitteet 2015

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 Taloussuunnitelma Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa

KAUHAVAN KAUPUNKI. KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 Taloussuunnitelma Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa Valt 14.12.2015 80 liite nro 4 1 KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 Taloussuunnitelma 2017-2018 Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa 14.12.2015 80 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperustelut... 3 1.1. Kaupunkistrategia...

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Toteuma TP 2013. Liikevaihto 397.744 355.276 726.154 266.586. Kaupungin pääomalainat 200.000 200.000 200.000 200.000

Toteuma TP 2013. Liikevaihto 397.744 355.276 726.154 266.586. Kaupungin pääomalainat 200.000 200.000 200.000 200.000 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖT: SSYP Kiinteistöt Oy, 100 % o Kiinteistö Oy Saarijärven Liikennekeskus, 70,8 % SSYP Kehitys Oy, 100 % Kiinteistö Oy Saarijärven Virastotalo, 94,03 % Saarijärven kaukolämpö

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa

Kauhavan kaupunki. Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa Kh 21.11.2016 xx Kauhavan kaupunki Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma Hyväksytty Kauhavan kaupunginvaltuustossa 19.12.2016 x 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperustelut... 3 1.1.

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YRITYSTILAT OY/Alakonserni

IMATRAN SEUDUN YRITYSTILAT OY/Alakonserni IMATRAN SEUDUN YRITYSTILAT OY/Alakonserni 1. Toimiala Yritystilat konserniin kuuluvat yritykset 1.1.2017: Imatran Seudun Yritystilat Oy Kiinteistö Oy Imatran Seudun Tietotalo Kiinteistö Oy Imatran Koskenlinkki

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2015 / YTEK YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2016 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2016 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan tärkeimmät painopistealueet on määritelty kaupungin kanssa solmitussa

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI

KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI Toimitusjohtaja Anu Kurkilahti-Haartemo YMPÄRISTÖN JA TOIMINNAN KUVAUS Yhtiön toimiala ja toiminnan pääasiallinen tarkoitus Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Artukaisten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari 15.12.2017 Pentti Meklin Kuntatalo, 15.12.2017 Kuntien toimintamuodot ovat muuttuneet - Kunnat ja niiden

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-2016, mrd. Lainakanta Rahavarat 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 20 18 16

Lisätiedot

Investointiohjelma Yhteenveto pohjaesityksen vaikutuksista

Investointiohjelma Yhteenveto pohjaesityksen vaikutuksista Investointiohjelma 2018-2032 Yhteenveto pohjaesityksen vaikutuksista Taustaa Investointiohjelman 2018-2032 valmistelu alkanut jo kesällä 2017 Lausuntopyynnöt ja lausunnot syksyllä 2017 Selvityksiä tehty

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1992-2017, mrd. Lainakanta Rahavarat 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 20 18 16

Lisätiedot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 6 777 8 43 8 23 8 25 8 11 Myyntikate 3 89 4 262 4 256 4 51 4 262 Käyttökate 1 69 1 95 1 71 1 293 742 Liikevoitto

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 484 796 672 165 641 558 679 396 684 42 Myyntikate 79 961 88 519 89 397 15 399 12 66 Käyttökate 16 543 17

Lisätiedot

Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta

Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUJA VOIDAAN LASKEA 1) tuloslaskelmapohjaisesti eli suoriteperusteisesti tai 2) rahoituslaskelmapohjaisesti eli maksuperusteisesti. MITTAAMISEN

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua.

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua. Tunnuslukuopas TM Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua www.mediatili.com Kannattavuus Kannattavuus on eräs yritystoiminnan tärkeimpiä mittareita. Mikäli kannattavuus on heikko, joudutaan

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI. KONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2016

KOUVOLAN KAUPUNKI. KONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2016 KOUVOLAN KAUPUNKI KONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2016 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Kouvolan kaupunki Kouvolan kaupungin konserniin kuului vuoden 2016 lopussa 30

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Uusi kokonaisuus järjestelyn - hyödyt ja lopputulos. Järjestelyn yksinkertaistettu prosessi

Esityksen sisältö. Uusi kokonaisuus järjestelyn - hyödyt ja lopputulos. Järjestelyn yksinkertaistettu prosessi Esityksen sisältö Uusi kokonaisuus järjestelyn - hyödyt ja lopputulos Järjestelyn yksinkertaistettu prosessi Elinvoimainen ja valtakunnallinen yleishyödyllinen ja kohtuuhintainen vuokra-asuntotoimija,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 18

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 18 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-215, mrd. 18 18 16 14 Lainakanta Rahavarat 16 14 12 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15* 8.6.216/hp

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate

Lisätiedot

Talous ja omistajaohjaus

Talous ja omistajaohjaus Talous ja omistajaohjaus Kaupunginvaltuuston perehdytyskoulutus 30.5.2017 Jukka Weisell Talouden kolme tasoa Oulun kaupunki: Liikelaitokset Rahastot Oulu-konserni: Tytäryhteisöt om. >50 % Osakkuusyhtiöt

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset - Tilinpäätöspohjaisista tunnusluvuista

Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset - Tilinpäätöspohjaisista tunnusluvuista Ammattikorkeakoulujen toimilupahakemukset - Tilinpäätöspohjaisista tunnusluvuista Sinikka Jänkälä Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 11.2.2013 1 Toimilupaa haettaessa liitettävä selvitys vakavaraisuudesta

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 23.3.2016 Tilinpäätös 2015 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden alijäämä -13,2 milj. euroa

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 4 986 6 5 225 2 6 276 8 6 932 6 7 334 5 Myyntikate 3 237 6 3 344 9 3 835 9 4 178 1 4 396 8 Käyttökate 761

Lisätiedot

Nilakan talouslukuja. Talousryhmä Ohjausryhmä päivitys

Nilakan talouslukuja. Talousryhmä Ohjausryhmä päivitys Nilakan talouslukuja Talousryhmä 25.9.214 Ohjausryhmä 2.1.214 28.9.214 päivitys Vuosikate /as tp 213 35 3 25 2 15 1 5 Vuosikate /as 171 37 238 83 222 414855 79,3% poistoista 14837 138,% poistoista 397886

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 2 23 3 2 257 7 2 449 4 2 4 3 2 284 5 Myyntikate 1 111 4 1 179 7 1 242 3 1 224 9 1 194 5 Käyttökate 15 4 42

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 451 6 576 4 544 8 51 5 495 2 Myyntikate 253 3 299 2 279 281 4 275 3 Käyttökate 29 5 42 7 21 9 33 3 25 1 Liikevoitto

Lisätiedot

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 1.11.1996 31.10.1997 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 80 60 40 20 0 Voitto ennen veroja Voitto 1996 1997 Liikevaihto mmk 1318 1687 Liikevaihdon muutos % +22.0 +28.0 86 88 90 92

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

kustannukset nousivat euroa.

kustannukset nousivat euroa. 1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

TVT ASUNNOT OY EMOYHTIÖ

TVT ASUNNOT OY EMOYHTIÖ TVT ASUNNOT OY EMOYHTIÖ Toimitusjohtaja Teppo Forss YMPÄRISTÖN JA TOIMINNAN KUVAUS Yhtiön toimiala ja toiminnan pääasiallinen tarkoitus Yhtiö tarjoaa vastuullisena vuokranantajana asukkailleen kohtuuhintaista

Lisätiedot

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA KONSERNIRAKENNE Kaupunginvaltuusto Päättää talousarviossa verot, määrärahat ja tavoitteet KONSERNIJOHTO, Hallitus ja kaupunginjohtajat -vastaavat valmistelusta, täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Konserniohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Konserniohje KAUHAVAN KAUPUNKI Konserniohje 2 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 2 Soveltamisala...3 3 Kaupungin konsernijohto ja toimielinten toimivallanjako...4 3.1 Kaupunginvaltuusto...4

Lisätiedot

KONE Oyj (Konserni) Kassakriisin tunnistaminen

KONE Oyj (Konserni) Kassakriisin tunnistaminen pana KONE Oyj (Konserni) 1.3.213 P - Analyzer Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 Kassakriisin tunnistaminen 51151 1 2 3 4 5 Kumulatiivinen käyttökate 623 2 1 254 1 2

Lisätiedot

VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa

VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa 1 VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa Kiinteistömassan ylläpidon kustannukset ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti nopeampaa kuin yleinen kustannuskehitys

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Pk-yrityksen talouden johtaminen ja seuranta Tilinpäätösanalyysi

Pk-yrityksen talouden johtaminen ja seuranta Tilinpäätösanalyysi Pk-yrityksen talouden johtaminen ja seuranta Tilinpäätösanalyysi Juha Kivirinta Fixcon Mastotie 20 90560 OULU, FINLAND Tel: +358 (0)400 963 960 Tilinpäätösanalyysin tarkoitus - Avustaa päätöksentekotilanteessa:

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

Lisätiedot

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe... 11. Mistä on kysymys... 15. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältö... 38

Sisällys. Esipuhe... 11. Mistä on kysymys... 15. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältö... 38 Sisällys 1 2 Esipuhe.................................... 11 Mistä on kysymys............................ 15 1.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus mistä ne kertovat.. 15 1.2 Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen

Lisätiedot

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti. 1 HIMOS-INFRA OY Himos-Infra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6). Himos-Infra Oy

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

H1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen

H1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen H1/2018 osavuosikatsaus Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen 27.8.2018 Investors House: H1/2018 puolivuosikatsaus -> Investors Housen tulokset 1-6/2018 Strategiset tavoitteet keskipitkällä

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Henkilökunta vuoden lopussa 378 Henkilökunnan muutos % 10,2 Henkilökunta keskimäärin 364

Henkilökunta vuoden lopussa 378 Henkilökunnan muutos % 10,2 Henkilökunta keskimäärin 364 TOIMINTA LYHYESTI 1999-2000 Liikevaihto mmk 2682 Liikevoitto mmk 86 % / Liikevaihto % 3,2 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja mmk 124 % / Liikevaihto % 4,6 Tilikauden voitto mmk 86 % / Liikevaihto

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden taloudellinen mallinnus 2.3.2016 Johdanto Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy ( Inspira ) on tehnyt Porvoon kaupungin toimeksiannosta

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

KAUHAVAN KUNTAKONSERNIN VUOSIEN 2009-2012 TARKASTUSPALVELUT. 1) hankkeiden edellyttämät tilintarkastukset 2) muut mahdolliset erityistehtävät

KAUHAVAN KUNTAKONSERNIN VUOSIEN 2009-2012 TARKASTUSPALVELUT. 1) hankkeiden edellyttämät tilintarkastukset 2) muut mahdolliset erityistehtävät KAUHAVAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta Kirkkotie 10 62200 KAUHAVA TARJOUSPYYNTÖ 28.01.2009 1 TARJOUSPYYNTÖ KAUHAVAN KUNTAKONSERNIN VUOSIEN 2009-2012 TARKASTUSPALVELUT Kauhavan kaupunki pyytää Kauhavan kaupungille

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

TOIMINTA LYHYESTI. Henkilöstö tilikauden päättyessä. Toiminnan tulos mmk. Liikevaihdon kehitys mmk. Hewlett-Packard Oy

TOIMINTA LYHYESTI. Henkilöstö tilikauden päättyessä. Toiminnan tulos mmk. Liikevaihdon kehitys mmk. Hewlett-Packard Oy TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos mmk 140 120 100 80 60 40 20 0 90 92 94 96 98 2500 2000 1500 1000 500 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihdon kehitys mmk 1999 1998 Liikevaihto mmk 2348 2230 Liikevaihdon

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm 15.2.2017 Varmistamme, että suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme sen

Lisätiedot

Talouden tunnusluvut tutuksi. Opas lukujen tulkintaan

Talouden tunnusluvut tutuksi. Opas lukujen tulkintaan Talouden tunnusluvut tutuksi Opas lukujen tulkintaan Yrityksen taloutta kuvataan useiden eri tunnuslukujen avulla. Lyhenteet ja termit vaativat tulkitsijaltaan paneutumista ennen kuin ne avautuvat. Vaivannäkö

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ehdokkaiden nimeäminen tytäryhtiöiden hallituksiin

Ehdokkaiden nimeäminen tytäryhtiöiden hallituksiin Konserni- ja henkilöstöjaosto 16 20.06.2017 Ehdokkaiden nimeäminen tytäryhtiöiden hallituksiin Konserni- ja henkilöstöjaosto 16 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Kaupungin hallintosäännön 24 :n

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Alma Talent Helsinki 2017 5., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad,

Lisätiedot