Liiketalouden koulutus
|
|
- Saara Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutus Sijoittuminen työelämään Menestyminen erilaisten organisaatioiden asiantuntija- ja kehittämistehtävissä vaatii tradenomilta monenlaista osaamista. Koulutuksen jälkeen tradenomi hallitsee eri toimialojen erityispiirteitä asiakaslähtöisen, kannattavan ja yhteiskuntavastuullisen liiketoiminnan näkökulmasta. Tulevaa työnkuvaa viitoittaa se, millaisen opintopolun opinnoissa valitsee. Tyypillisiä ammattinimikkeitä ovat esimerkiksi markkinointiassistentti, -suunnittelija, -koordinaattori tai -päällikkö projektikoordinaattori tai -päällikkö viestintäsuunnittelija tai tiedottaja myyntiassistentti, -neuvottelija tai -päällikkö taloussuunnittelija veroneuvoja, sijoitus- ja palveluneuvoja analyytikko assistant controller, business controller tai key account manager talousassistentti talous-, rahoitus-, luotto- tai laskentapäällikkö kehityspäällikkö tai tulosyksikön vetäjä yrittäjä tai yritysneuvoja. Tutkinnossa saavutettava osaaminen ja oppimispolut Liiketalouden ydinosaamisen opinnot pitävät monipuolisesti sisällään opintoja liiketalouden eri aihealueilta. Edettyäsi opinnoissasi jo hieman pidemmälle on aika valita aihealue, johon tarkemmin perehdyt. Opintopolkujamme ovat esimerkiksi taloushallinto-osaajan, markkinointisuunnittelijan, asiakasvastaavan, finanssiosaajan tai liiketoiminnan kehittäjän opintopolut. Opiskelija voi myös yhdistellä eri opintopolkujen moduuleja oman kiinnostuksensa mukaan, jolloin tutkinto muodostuu yhdistelmänä esimerkkinä olevien opintopolkujen moduuleista tai muista vaihtoehtoisista moduuleista. Tutkinnonlaajuus on 210 opintopistettä ja tutkinnon voi suorittaa kolmella eri oppimistavalla oman kiinnostuksen ja elämäntilanteen huomioiden. Opiskelumuodot Päiväopiskelu Visamäen campuksella Tässä opiskelutavassa voi opiskella liiketalouden tradenomiksi päiväopiskelijana yhdessä muiden lähiopiskelijoiden kanssa Hämeenlinnassa Visamäen kampuksella. Valitsemalla tämän mallin opiskelija sitoutuu lähiopetukselliseen opiskeluun, jossa pääasiallinen opiskelu tapahtuu klo 8-16 välillä. Opinnot etenevät ohjatusti oman ryhmäsi mukana ja illat vapautuvat vaikkapa työnteolle. Työn ohessa tutkinto kokonaan verkossa Sivu 1 / 15
2 Opinnot toteutetaan pääosin verkossa. Opinnot sisältävät orientaatiojakson, verkko-opiskelua, pienryhmätyöskentelyä ja itsenäistä työskentelyä. Ryhmät kokoontuvat tarpeen ja opiskeltavan asiasisällön mukaan verkossa ohjaajan johdolla. Työn ohessa opiskelu HAMKin liiketaloudessa toteutetaan verkko-opintoina. Opiskeluaikanasi sinun ei siis tarvitse osallistua fyysisesti opetukseen Visamäen kampuksella kuin alkuorientaation ja loppuseminaarin verran. Voit myös hyvin yhdistää opintomoduulien oppimistehtävät omaan työhösi. Tutkinto nopeasti kiihdytyskaistalla 24/7 opiskelutapa antaa opiskelijalle mahdollisuuden suorittaa tutkinnon itsenäisesti ja normiaikaa (3,5 vuotta) nopeammin. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa tutkinnon tällä opiskelutavalla, se vaatii vahvaa kykyä hahmottaa omaa osaamistasi ja myös kykyä heijastaa osaamistasi tutkinnon oppimistavoitteisiin. Oma-aloitteisuus ja ajankäytön hallinta korostuvat tässä oppimistavassa, mutta valitessasi tämän tavan opiskella, voit hyödyntää omia yhteistyösuhteitasi sekä omaa työpaikkaasi yhdessä HAMKin oppimisympäristöjen kanssa. Opiskelija pystyy myös vaihtamaan opiskelutapaa eri mallien välillä riippuen omasta elämäntilanteesta ja halusta ja kyvystä suorittaa opintoja. Valitessa yhden opiskelutavan, sitä voi myös vaihtaa opintojesi edetessä, mikäli opiskelija esim. työllistyy täysipäiväisesti jo opintojen loppuvaiheessa. code name sum TRLT16A-1000 Ydinosaaminen 135 TRLT16A-1001 Liiketoimintaympäristö 15 LT2701 Opiskeluun orientoituminen 2 2 LT2702 Tietotekninen osaaminen 2 2 LT2703 Liiketoiminta ja liiketoimintaympäristö 3 3 LT2704 Markkinoinnin perusteet 3 3 LT2705 Yritysjuridiikka 2 2 LT2706 Working Life English 3 3 TRLT16A-1002 Liiketoiminnan perusteet 15 LT2801 Opiskeluympäristö 1 1 LT2802 Rahoitus 2 2 LT2803 Talousmatematiikka 3 3 LT2904 Johdon laskentatoimi 3 3 LT2804 Asiakassuhteen hallinta 2 2 LT2805 Kirjanpidon perusteet 2 2 LT2806 Liikeidea ja yrityksen perustaminen 2 2 TRLT16A-1003 Liiketoiminta käytännössä 15 LT2901 Ammattipolut 1 1 LT2902 Markkinoinnin sähköiset työkalut 2 2 LT2903 Käytännön kirjanpito 3 3 LT2807 Studiemiljö 3 3 LT2905 Viestintä ja työyhteisötaidot 3 3 Opetussuunnitelma Sivu 2 / 15
3 LT2906 Company World 3 3 TRLT16A-1004 Liiketoiminnan kehittäminen 15 LT3001 Henkilökohtaisen osaamisen kehittyminen 2 2 LT00BG10 Käytännön kirjanpito ja tilinpäätös 3 3 LT3003 Liiketoiminnan strateginen kehittäminen 3 3 LT3004 Markkinoinnin suunnittelu ja kehittäminen 3 3 LT00BG11 Kansantalous 2 2 LT3006 Företagsmiljö 2 2 LT00BP54 Liiketalousosaaminen LT00BP57 Henkilöstöjohtaminen LT00BP59 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät LT00BP60 Harjoittelu 7,5 15 7,5 30 TRLT16A-1008 Profiloiva osaaminen 60 LT00BG76 cschool: Asiakkuudet palveluliiketoiminnassa LT00BG77 cschool: Digitaalinen markkinointiviestintä LT00BK35 cschool: Liiketoiminnan kehittämisprojektit LT00BP71 Tuloslaskenta LT00BP72 Tulossuunnittelu ja yritysverotus LT00BP73 Yrityksen analysointi ja talouden ohjaus LT00BP74 Finanssiliiketoiminta LT00BQ87 Strategic Management TK00BR31 Business Analytics and Business Intelligence IB00BR96 Marketing Dynamics MU00BP58 Global Fashion Business 1 (Valinnainen moduuli) MU00BP61 Global Fashion Business 2 (Valinnainen moduuli) LT00BP75 Liiketoimintaosaaminen, AHOT-näyttö Startup Business School 0 TRLT16A-1025 Kehittyvä osaaja 0 TRLT16A-1026 Opinnäytetyö Opinnäytetyö Opetussuunnitelma TRLT16A-1000 Ydinosaaminen: 135 op TRLT16A-1001 Liiketoimintaympäristö: 15 op Opiskelija osaa: * tunnistaa oppimistyylinsä, tiedostaa jäsenyytensä sekä opiskelu- että työyhteisöissä ja rakentaa amma-tillista identiteettiään * käyttää alalla käytettäviä ohjelmistoja ja laitteistoja * etsiä liiketoimintamahdollisuuksia ja asettaa liiketoiminnallisia tavoitteita * markkinoinnin peruskäsitteet ja ymmärtää markkinoinnin merkityksen yrityksen liiketoiminnassa Sivu 3 / 15
4 * juridiikan peruskäsitteet sekä tuntee yritystoiminnan lainsäädäntöä *viestiä englanniksi erilaisissa työelämän tilanteissa ja/tai käyttää opiskeluun ja työelämään liittyvää perussanastoa. LT2701 Opiskeluun orientoituminen: 2 op Liiketoimintaympäristö 15 op Opiskelija osaa: * tunnistaa oppimistyylinsä, tiedostaa jäsenyytensä sekä opiskelu- että työyhteisöissä ja rakentaa amma-tillista identiteettiään * käyttää alalla käytettäviä ohjelmistoja ja laitteistoja * etsiä liiketoimintamahdollisuuksia ja asettaa liiketoiminnallisia tavoitteita * markkinoinnin peruskäsitteet ja ymmärtää markkinoinnin merkityksen yrityksen liiketoiminnassa * juridiikan peruskäsitteet sekä tuntee yritystoiminnan lainsäädäntöä *viestiä englanniksi erilaisissa työelämän tilanteissa ja/tai käyttää opiskeluun ja työelämään liittyvää perussanastoa. Teema on osa Liiketoimintaympäristö-moduulia.@@@@ LT2702 Tietotekninen osaaminen: 2 op Teema on osa Liiketoimintaympäristö-moduulia.@@@@ LT2703 Liiketoiminta ja liiketoimintaympäristö: 3 op Teema on osa Liiketoimintaympäristö-moduulia.@@@@ LT2704 Markkinoinnin perusteet: 3 op Teema on osa Liiketoimintaympäristö-moduulia.@@@@ LT2705 Yritysjuridiikka: 2 op Teema on osa Liiketoimintaympäristö-moduulia.@@@@ LT2706 Working Life English: 3 op Teema on osa Liiketoimintaympäristö-moduulia.@@@@ Sivu 4 / 15
5 TRLT16A-1002 Liiketoiminnan perusteet: 15 op Opiskelija osaa: sopeutua opiskeluympäristöön arvioida liiketoiminnan tarvitseman rahoituksen, etsiä eri rahoituslähteitä ja vertailla niitä soveltaa talousmatematiikan menetelmiä yritystoiminnan analysoinnin työkaluina tunnistaa asiakastarpeen sekä suunnitella ja tarjota ratkaisuvaihtoehtoja asiakaslähtöisesti osaa yrityksen kirjanpidon periaatteet kehittää liikeideoita ja suunnitella yrityksen perustamistoimet valita tilanteeseen sopivan yritysmuodon tunnistaa ja arvioida yritystoimintaan liittyviä riskejä viestiä ja kommunikoida eri kielillä erilaisissa tilanteissa LT2801 Opiskeluympäristö: 1 op Liiketoiminnan perusteet 15 op Opiskelija osaa: sopeutua opiskeluympäristöön arvioida liiketoiminnan tarvitseman rahoituksen, etsiä eri rahoituslähteitä ja vertailla niitä soveltaa talousmatematiikan menetelmiä yritystoiminnan analysoinnin työkaluina tunnistaa asiakastarpeen sekä suunnitella ja tarjota ratkaisuvaihtoehtoja asiakaslähtöisesti osaa yrityksen kirjanpidon periaatteet kehittää liikeideoita ja suunnitella yrityksen perustamistoimet valita tilanteeseen sopivan yritysmuodon tunnistaa ja arvioida yritystoimintaan liittyviä riskejä viestiä ja kommunikoida eri kielillä erilaisissa tilanteissa LT2802 Rahoitus: 2 op Teema on osa Liiketoiminnan perusteet-moduulia.@@@@ LT2803 Talousmatematiikka: 3 op Teema on osa Liiketoiminnan perusteet-moduulia.@@@@ LT2904 Johdon laskentatoimi: 3 op Teema on osa Liiketoiminta käytännössä-moduulia.@@@@ LT2804 Asiakassuhteen hallinta: 2 op Sivu 5 / 15
6 Teema on osa Liiketoiminnan LT2805 Kirjanpidon perusteet: 2 op Teema on osa Liiketoiminnan perusteet-moduulia.@@@@ LT2806 Liikeidea ja yrityksen perustaminen: 2 op Teema on osa Liiketoiminnan perusteet-moduulia.@@@@ TRLT16A-1003 Liiketoiminta käytännössä: 15 op Opiskelija osaa * verkostoitua ja toimia aloitteellisesti vaihtuvissa työtilanteissa * hyödyntää digitaalisen markkinoinnin toimintatapoja * osaa yrityksen kirjanpidon käytännön toteutuksen taloushallinnon ohjelmistolla * osaa käyttää katetuottolaskentaa yrityksen sisäisessä laskennassa * toimia eettisesti ja tehokkaasti sekä omien että työyhteisön tavoitteiden ja pelisääntöjen mukaisesti * viestiä organisaation perusperiaatteiden mukaisesti ja hyödyntää toiminnassaan digitaalista viestintää LT2901 Ammattipolut: 1 op Liiketoiminta käytännössä 15 op Opiskelija osaa * verkostoitua ja toimia aloitteellisesti vaihtuvissa työtilanteissa * hyödyntää digitaalisen markkinoinnin toimintatapoja * osaa yrityksen kirjanpidon käytännön toteutuksen taloushallinnon ohjelmistolla * osaa käyttää katetuottolaskentaa yrityksen sisäisessä laskennassa * toimia eettisesti ja tehokkaasti sekä omien että työyhteisön tavoitteiden ja pelisääntöjen mukaisesti * viestiä organisaation perusperiaatteiden mukaisesti ja hyödyntää toiminnassaan digitaalista viestintää Teema on osa Liiketoiminta käytännössä-moduulia.@@@@ LT2902 Markkinoinnin sähköiset työkalut: 2 op Teema on osa Liiketoiminta käytännössä-moduulia.@@@@ LT2903 Käytännön kirjanpito: 3 op Sivu 6 / 15
7 Teema on osa Liiketoiminta LT2807 Studiemiljö: 3 op Teema on osa Liiketoiminnan perusteet-moduulia.@@@@ LT2905 Viestintä ja työyhteisötaidot: 3 op Teema on osa Liiketoiminta käytännössä-moduulia.@@@@ LT2906 Company World: 3 op Teema on osa Liiketoiminta käytännössä-moduulia.@@@@ TRLT16A-1004 Liiketoiminnan kehittäminen: 15 op Opiskelija osaa * rakentaa ammatillista identiteettiään * tunnistaa ja ottaa huomioon yritystoimintaan liittyviä riskejä * suunnitella, mallintaa ja organisoida liiketoiminnan kehittämistä * ennakoida toimintaympäristön muutoksia sekä etsiä niistä uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä arvi-oida kysyntä- ja kilpailutilannetta * toimia innovatiivisesti ja luovasti monikansallisessa liiketoimintaympäristössä * suunnitella ja kehittää organisaation markkinoinnin osa-alueita ja kokonaisuutta * tuntee makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden rakenteet ja toimintaperiaatteet * yrityksen tilinpäätöksen perusteet * toimia ruotsin kielellä liiketoimintaympäristössä (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittava kielitaito (laki 424/2003) LT3001 Henkilökohtaisen osaamisen kehittyminen: 2 op Opiskelija osaa * rakentaa ammatillista identiteettiään * tunnistaa ja ottaa huomioon yritystoimintaan liittyviä riskejä * suunnitella, mallintaa ja organisoida liiketoiminnan kehittämistä * ennakoida toimintaympäristön muutoksia sekä etsiä niistä uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä arvi-oida kysyntä- ja kilpailutilannetta * toimia innovatiivisesti ja luovasti monikansallisessa liiketoimintaympäristössä * suunnitella ja kehittää organisaation markkinoinnin osa-alueita ja kokonaisuutta * tuntee makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden rakenteet ja toimintaperiaatteet * yrityksen tilinpäätöksen perusteet Sivu 7 / 15
8 * toimia ruotsin kielellä liiketoimintaympäristössä (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittava kielitaito (laki 424/2003) Teema on osa Liiketoiminnan Opetussuunnitelma LT00BG10 Käytännön kirjanpito ja tilinpäätös: 3 op LT3003 Liiketoiminnan strateginen kehittäminen: 3 op Teema on osa Liiketoiminnan kehittäminen-moduulia.@@@@ LT3004 Markkinoinnin suunnittelu ja kehittäminen: 3 op Teema on osa Liiketoiminnan kehittäminen-moduulia.@@@@ LT00BG11 Kansantalous: 2 op LT3006 Företagsmiljö: 2 op Teema on osa Liiketoiminnan kehittäminen-moduulia.@@@@ LT00BP54 Liiketalousosaaminen: 15 op Opiskelija ymmärtää yrityksen toimintaa ja sen suunnittelua kokonaisuutena. Opiskelija osaa käyttää kannattavan liiketoiminnan suunnittelun, toteutuksen ja seurannan perusmenetelmiä markkinoinnin, myynnin ja asiakkaan sekä kannattavuuden ja talouden näkökulmasta. Opiskelija osaa viestiä yrityksen liiketoiminnasta ammattimaisesti eri sidosryhmille. Opiskelija kykenee tarkentamaan ammatillista kehityspolkuaan ja suuntaamaan henkilökohtaisia valintojaan. asiakkuudet ja myynti, kustannuslaskenta, hinnoittelu ja budjetointi, liiketalousviestintä, ammatilliset valinnat LT00BP57 Henkilöstöjohtaminen: 15 op Opiskelija ymmärtää henkilöstö- ja palkkahallinnon roolin osana yrityksen prosesseja. Hän tuntee henkilöstöjohtamisen luonteen, kehittymisen ja sen keskeisimmät vaiheet ja prosessit. Opiskelija hallitsee organisaation ja henkilöstön kehittämisen keskeiset opit ja työkalut. Opiskelija osaa keskeisen lainsäädännön sekä henkilöstö- että palkkahallinnon näkökulmasta ja osaa hyödyntää henkilöstöjohtamisen lainalaisuuksia, työelämän pelisääntöjä sekä osaa käyttää henkilöstö- ja palkkahallinnon tietojärjestelmien perusteet. Sivu 8 / 15
9 LT00BP59 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät: 15 op Opiskelija osaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan keskeiset periaatteet ja lähestymistavat sekä osaa soveltaa kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä tutkimus- tai kehittämisprojektissa. Opiskelija osaa työskennellä tutkimus- ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti ja toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltamalla olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä. Opiskelija osaa hyödyntää erilaisia aineistotyyppejä ja niihin soveltuvia analyysitapoja tiedon tuottamisessa. Hän osaa hankkia, käyttää, soveltaa ja arvioida tietoa työskentelemällä projektissa sekä viestiä suullisesti ja kirjallisesti asiantuntijan roolissa. Opiskelija osaa työskennellä omassa opinnäytetyöprojektissaan yleisten ja koulutusalakohtaisten ohjeiden ja menettelytapojen mukaisesti. tutkimusmenelmät, tutkimus- ja projektityöskentelyn viestintä, kehittämis- tai tutkimusprojekti, ammatillinen kehittyminen LT00BP60 Harjoittelu: 30 op Opiskelija osaa työnhakuprosessin, työskennellä erilaisissa työympäristöissä ja -kulttuureissa sekä toimia omien osaamistavoitteidensa ja ammatillisten valintojensa mukaisissa käytännön työtehtävissä. TRLT16A-1008 Profiloiva osaaminen: 60 op LT00BG76 cschool: Asiakkuudet palveluliiketoiminnassa: 15 op Opiskelija ymmärtää palveluliiketoiminnan luonteen, osaa mitata ja kehittää sitä sekä tunnistaa erilaiset palveluinnovaatioiden muodot. Hän ymmärtää tuotteistamisen ja kaupallistamisen malleja. Opiskelija osaa tehdä markkinointisuunnitelman ja soveltaa markkinoinnin malleja ja työkaluja sekä tunnistaa ja ottaa käyttöön markkinoinnin edistämisen keinoja. Opiskelija osaa lisätä asiakkaan kokemaa arvoa asiakaskeskeisin menetelmin ja tarjota ratkaisuvaihtoehtoja konsultoivan myynnin avulla sekä johtaa myyntityötä. LT00BG77 cschool: Digitaalinen markkinointiviestintä: 15 op Opiskelija ymmärtää digitaalisen markkinoinnin teoriapohjan, menetelmät ja niiden hyödyntämisen markkinoinnin suunnittelussa. Opiskelija osaa digitaalisen markkinoinnin perusstrategiat, markkinointiviestintästrategian suunnittelu- ja toteutustapoja, sisällöntuotannon tapoja ja graafisen suunnittelun perusteita. Opiskelija osaa valita organisaation tavoitteisiin ja tilanteisiin sopivat viestinnän tavat, mallit ja kanavat sekä käyttää niitä tehokkaasti liiketoiminnan tukena. Opiskelija osaa suunnitella, analysoida ja kehittää digitaalista markkinointia eri kanavissa ja keinoin (esim. sosiaalinen media) sekä mitata ja analysoida digitaalisen markkinoinnin tavoitteita ja tuloksia. Sivu 9 / 15
10 LT00BK35 cschool: Liiketoiminnan kehittämisprojektit: 15 op Opiskelija hallitsee menneen, nykyisen ja tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksien edellytysten tunnistamisen, kehittämisen ja toteuttamisen yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Opiskelija osaa tutkimuksellisen ja kokeilevan kehittämistyön prosessin ja menetelmät sekä soveltaa tutkimustyön tuloksia käytännön kehittämistoimenpiteissä. Opiskelija kykenee vuorovaikutteisesti toteuttamaan ja arvioimaan liiketoiminnan kehittämisprojekteja sekä arvioimaan yrityksen liiketoimintaa ja liiketoimintaympäristöä. Hän osaa tarkastella ja arvioida yrityksen liiketoiminnan nykytilaa ja tunnistaa kehittämisen kohteita ja edellytyksiä sekä liiketoimintamahdollisuuksia sekä suunnitella ja toteuttaa yrityksen kehittämistoimenpiteitä. LT00BP71 Tuloslaskenta: 15 op Opiskelija osaa hoitaa eri yritysmuotojen kirjanpidon ja tilinpäätöksen kirjanpitonormiston ja eri yhteisölainsäännösten mukaisesti. Opiskelija hallitsee kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvien jaksotus- ja arvonlisäverosäännösten soveltamisen perehtymällä alan normistoon ja oikeuskäytäntöön sekä kirjanpitolautakunnan (KILAn) ohjeisiin ja lausuntoihin. Opiskelija osaa hoitaa yrityksen osakirjanpidot ja pääkirjanpidon vertailulukuineen. eri yritys- ja yhteisömuotojen kirjanpito ja tilinpäätös, arvonlisäverotuksen erityiskysymykset, sähköinen taloushallinto LT00BP72 Tulossuunnittelu ja yritysverotus: 15 op Opiskelija osaa hakea taloushallinnon ajantasaista tietoa eri lähteistä. Opiskelija kykenee syventämään tietojaan ja taitojaan kirjanpitonormiston mukaisesta hyvästä kirjanpidosta sekä osaa soveltaa yhteisölainsäädännön ja yritysverotuksen normistoa tilinpäätössuunnittelussa. Opiskelija tuntee Suomen tuloverojärjestelmän rakenteen ja välittömän verotuksen vaiheet sekä henkilöverotuksen perusteet. Opiskelija tuntee yritysten ja omistajien verotuksen eri yritysmuodoissa, tilinpäätössuunnittelun ja kuluvaraston käytön eri yritysmuodoissa. Opiskelija osaa hoitaa henkilö- ja yritysverotukseen ja tilinpäätössuunnitteluun liittyviä perustoimenpiteitä. Opiskelija hallitsee tilintarkastuksen perusteet. yritysverotus ja tilinpäätössuunnittelu, henkilöverotus, tilintarkastuksen perusteet LT00BP73 Yrityksen analysointi ja talouden ohjaus: 15 op Opiskelija osaa etsiä, käyttää ja soveltaa organisaatiosta saatavaa tietoa yrityksen operatiivisessa toiminnassa, päätöksenteossa sekä toiminnan toteutuksessa. Opiskelija tunnistaa yritystoimintaan liittyviä sekä merkittäviä yksityiskohtia että toiminnallisia kokonaisuuksia ja mahdollisuuksia kehittää yritystoiminnassa menestymistä. Opiskelija osaa yrityksen liiketoiminnan analysoinnin mittaristoineen sekä suunnitella ja tarkkailla toimintaa talouden ohjauksen välineillä. Opiskelija osaa tulkita tilinpäätösinformaatiota sekä laatia tunnusluku-, tilinpäätös- ja yritysanalyysin. Sivu 10 / 15
11 yrityksen talouden suunnittelu ja seuranta, yritysanalyysi LT00BP74 Finanssiliiketoiminta: 15 op Opiskelija tuntee rahoitusmarkkinoiden rakenteet sekä arvopapereita ja sijoittamista koskevan lainsäädännön perusteet. Opiskelija osaa tehdä tuotto- ja riskikriteerien mukaisia sijoituspäätöksiä ja osaa analysoida ja käyttää monipuolisesti sijoitustuotteita sijoitussuunnitelmien tekemisessä sekä huomioida verotusnäkökohdat sijoituspäätöksissä. Opiskelija tuntee riskienhallinnan ja vakuutustoiminnan perusteet. Opiskelija osaa liiketoiminnan näkökulmasta soveltaa investointiajattelua, laatia investointilaskelmia ja arvioida investointien kannattavuutta. sijoittaminen ja varainhoito, investointipäätöksenteko ja sitä tukeva laskenta, riskienhallinta ja vakuuttaminen LT00BQ87 Strategic Management: 15 op The student learns strategic thinking and is able to apply the tools and methods of strategy work in real business cases. The module consists of a common part (10 cr) and a separate part (5 cr independently for Business Administration and International Business). The common part for both BA and IB students covers the following learning objectives: Student knows the key concepts and perspectives of strategic thinking, knows how to think and act proactively through visioning, creativity and foresight during strategy formulation and implementation. Student also knows how to proceed systematically in the analysis of external and internal environment and how to apply the tools and models of strategy work in strategic positioning, strategic choices and strategy implementation. The separate part for BA students covers the following learning objectives: Student knows how to formulate strategies for organic and external growth through innovations, networking and marketing. The separate part for IB students covers the following learning objectives: Student knows how to analyse the connection between company strategy and financial management and how how to apply tools and models of strategic management accounting. TK00BR31 Business Analytics and Business Intelligence: 15 op This module covers topics on Big Data, Business Analytics (BA) and Business Intelligence (BI). Big Data as a phenomena and its implications to Business is studied. Data-driven marketing in different digital channels is discussed and analysed. Business related IT system data is analyzed with dashboards to give insight to business. Aspects of large databases are discussed both from business and technical point of view. Business analytics and various methods like predictions and recommendations are covered to give insight how and why these techniques are used in analyzing Sivu 11 / 15
12 business. Various BI-tools which are used for analyzing business information and automating the processes of information visualization and reporting are introduced. The module contains a small project where he/she applies the skills learned during the module. Part of the studies are of seminartype with invited speakers and learning assignments given in advance concerning the speakers presentation. - The student can understand the potential of various tools and methods to support business when analyzing business information of potentially large datasets - The student can apply some tools and methods to support business when analyzing business information of potentially large datasets Big Data, Business Intelligence, Project in Business Analytics Arviointikriteerit Tyydyttävä (1-2) The student... - is able to use the given tools to analyze data to some extent - is able to recognise different methods for digital marketing and the reasons for using them? - is able to use the given tools for business intelligence purposes to some extent - knows how to use the basic tools of a spreadsheet program smoothly and to make summary reports, tables and charts from a large amount of business data - make a presentation of the subject area Hyvä (3-4) In addition to the previous, the student... - is able to use the given tools to analyze data to accomplish given tasks - can analyse and select the most effective methods for data-driven marketing and evaluate its return on investment - is able to use the given tools for business intelligence purposes to accomplish given tasks - is able to import and link information from different data sources for analysis and reporting - the student can make a comprehensive presentation of the subject area Kiitettävä (5) In addition to the previous, the student... - the student can use the given tools to analyze data to accomplish given tasks with creative solutions - can actively take digital marketing tools into use and modify the data for business needs - is able to use the given tools for business intelligence purposes to accomplish given tasks with creative solutions - is able to import and link information from different data sources for analysis and reporting? - the student can make a professional level presentation of the subject area IB00BR96 Marketing Dynamics: 15 op Welcome to learn more about the vivid world of marketing! This module will go through the current trends of modern, international marketing and how to create value for customer. We will also discuss doing business in an intercultural world. You will learn how to evaluate and design marketing Sivu 12 / 15
13 strategies and use digital marketing tools. Student will acquire in-depth knowledge and understanding of international marketing and be able to outline the current trends in international marketing. will understand and assess the dynamics of modern marketing. will be able to evaluate and design marketing strategies, utilize analytical skills and apply digital marketing tools. will understand how to create and deliver value to the customers. will be able to interpret the special characteristics of value chains and their role in marketing. will enhance cultural sensitivity and recognize the influence of culture in business will review cross-cultural concepts, intercultural incidents and cultural relativity will develop a global, market-oriented mindset Marketing Trends Creating Value for Customer Intercultural Business Competence Arviointikriteerit Tyydyttävä (1-2) The student understands the trends in modern, international marketing and the dynamic forces driving them. The student understands the impact of cultural communication and interaction, and recognizes the influence of culture in business. The student is an active team worker. Hyvä (3-4) The student understands the trends in modern, international marketing and the dynamic forces driving them. He/she understands the relevant concepts and is able to utilize them. The student is able to evaluate and design marketing strategies, utilizes analytical skills and can apply digital marketing tools. The student understands the impact of cultural communication and interaction, and recognizes the influence of culture in business. The student analyzes his own and also his team's communication and interaction. The student analyzes his own and also his team's communication and interaction. Kiitettävä (5) The student understands the trends in modern, international marketing and the dynamic forces driving them. He/she is able to analyze and identify skills and competences required in digital marketing. He/she understands the relevant concepts and is able to utilize them. The student is able to evaluate and design marketing strategies, utilizes analytical skills and can apply digital marketing tools The student understands the impact of cultural communication and interaction, enhances cultural sensitivity and recognizes the influence of culture in business. The student analyzes his own and also his team's communication and interaction. He/she develops teamwork actively. Sivu 13 / 15
14 MU00BP58 Global Fashion Business 1 (Valinnainen moduuli): 15 op Global Fashion Business 1 (From Idea to Product 1) Content on Module, Student learns; learns spotting trends and opportunities learns custom related concept design and new product development learns ethics and sustainable thinking in fashion business learns how to create ethical collection and production in fashion business learns how to create value for the customer learns to use BMC (Business Model Canvas) learns management of supply chain in fashion business and to combine BMC to supply chain learns versatile perspectives for the management of global fashion supply chain learns purchasing in fashion business learns fashion brand building and image, digital marketing, international marketing planning process learns international selling process MU00BP61 Global Fashion Business 2 (Valinnainen moduuli): 15 op Global Fashion Business 2 (From Production to Customer) Content on Module, Student learns; learns about value chain and entrepreneurship in fashion business learns to use BMC (Business model Canvas) and connect BMC to business functions learns different company forms and distribution channels for fashion business learns retail customer service and CRM retail learns about custom related communication and advertising campaigns learns managing retail assortment, selection planning and collection building; retail buying, product lines and ranges learns support the sale, retail communication and advertising, digital marketing, ecommerce and social media use in Fashion learns obligatory issues in retail, retail pricing, store economics, inventory control, HR issues, legal issues LT00BP75 Liiketoimintaosaaminen, AHOT-näyttö: 15 op Opiskelijan osaamistavoitteet henkilökohtaistetaan näyttöaineiston perusteella. Arvioitavat osaamiset muodostetaan seuraavien teemojen kautta: laaja-alainen liiketoimintaosaaminen, liiketalouden syventävä osaaminen, liiketaloudenmenetelmäosaaminen, osa-aluekohtainen liiketoimintaosaaminen ja liiketalouden soveltava osaaminen Startup Business School: 15 op Opiskelija osaa etsiä, tunnistaa, arvioida liiketoimintamahdollisuuksia ja tuottaa niihin ratkaisuideoita. Sivu 14 / 15
15 Opiskelija kehittää tunnistamaansa tai annettuun liiketoimintamahdollisuuteen ratkaisun käytännössä. Opiskelija osaa tuotteistaa ja kaupallistaa tuote/palvelu/liiketoiminta idean asiakaslähtöisesti. Opiskelija kaupallistaa ratkaisuidean uudeksi tuotteeksi/palveluksi/liiketoiminnaksi käytännössä. Opiskelija osaa mallintaa liiketoiminnan, arvioida liiketoimintamallin kannattavuutta ja toteutettavuutta. Liiketoimintamahdollisuuden etsiminen ja arviominen toimintaympäristön tunteminen: markkinatekijät, toimialatekijät, avain trendit ja makrotalouden tekijät kehittämistilanteiden ja tarpeiden etsiminen ja luominen luovan työskentelyn prosessi ja työkalut ratkaisuideoiden tuottaminen, arviointi, ja valinta ratkaisun määrittely ja kuvaaminen Idean kaupallistaminen asiakasryhmien tunnistaminen ja segmentointi asiakkaan / käyttäjän tehtävät, tarpeet ja hyödyt arvolupaus: tuote-/palveluidean ominaisuudet, tarpeen ratkaisu, käytön hyödyt kilpailija-analyysi ja kilpailuedun määrittäminen henkilökohtainen idean myyntityö Opetussuunnitelma Liiketoiminnan mallintaminen tuotteen / palvelun prosessikuvaus asiakkaan näkökulmasta liiketoiminnan mallintaminen asiakkaalle annettavan arvolupauksen ympärille henkilökohtainen liiketoimintamallin myyntityö palvelun arvo asiakkaalle lisämyyntinä, kannattavuuden paranemisena tai kustannussäästönä tuotteen / palvelun hinnoitteluperusteet liiketoiminnan kannattavuuden ja toimivuuden edellytysten arviointi TRLT16A-1025 Kehittyvä osaaja: 0 op TRLT16A-1026 Opinnäytetyö: 15 op Opinnäytetyö: 15 op Opinnäytetyö on kokonaisvaltainen opiskelijan itsenäisesti tekemä suunnittelu-, kehittämis- tai tuotekehitystehtävä, jossa hän hyödyntää ammattialan keskeisimpiä osa-alueita. Opiskelija osaa: - osaa hakea tietoa ja käyttää lähdeaineistoa - soveltaa muotoilu- ja tutkimusmenetelmiä työskentelyssä ja tuottaa uutta tietoa - toimia suunnitelmallisesti - arvoida toimintaa ja ratkaisuja kriittisesti - esitellä asiat loogisesti ja perustellen - kirjallisen, kuvallisen ja suullisen ilmaisun asiatekstissä sekä osaa mallintaa prosessia Sivu 15 / 15
Liiketalouden koulutus 2017
Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutus 2017 Sijoittuminen työelämään Menestyminen erilaisten organisaatioiden asiantuntija- ja kehittämistehtävissä vaatii tradenomilta monenlaista osaamista.
Liiketalouden ko (TRLTAI15A3)
Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTAI15A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTA15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 135 TRLTA15ALT27-1000 Liiketoimintaympäristö 15 LT2701 Opiskeluun orientoituminen 2 2 LT2702
Liiketalouden ko (TRLTNU15A3)
Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTNU15A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTN15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 135 TRLTN15ALT27-1000 Liiketoimintaympäristö 15 LT2701 Opiskeluun orientoituminen 2 2 LT2702
Liiketalouden ko (TRLTAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTAI15A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTA15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 90 TRLTA15ALT27-1000 Liiketoimintaympäristö 15 LT2701 Opiskeluun orientoituminen 2 2 LT2702
Liiketalouden koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutus Sijoittuminen työelämään Menestyminen erilaisten organisaatioiden asiantuntija- ja kehittämistehtävissä vaatii tradenomilta monenlaista osaamista. Koulutuksen
Liiketalouden ko (TRLTNU14A3)
Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTNU14A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTN14AYDIN-1000 Ydinosaaminen 121 TRLTN14ALT01-1000 Työyhteisöosaaminen 15 LT0101 Opiskeluympäristö 3 3 LT0102 Osaamisen
Liiketalouden ko (TRLTNU15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTNU15A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTN15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 90 TRLTN15ALT27-1000 Liiketoimintaympäristö 15 LT2701 Opiskeluun orientoituminen 2 2 LT2702
Liiketalouden ko (TRLTAI14A3)
Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTAI14A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTA14AYDIN-1000 Ydinosaaminen 136 TRLTA14ALT01-1000 Työyhteisöosaaminen 15 LT0101 Opiskeluympäristö 3 3 LT0102 Osaamisen
Liiketalouden ko (TRLTNU14A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTNU14A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTN14AYDIN-1000 Ydinosaaminen 121 TRLTN14ALT01-1000 Työyhteisöosaaminen 15 LT0101 Opiskeluympäristö 3 3 LT0102 Osaamisen
Liiketalouden ko (TRLTAI14A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ko (TRLTAI14A3) code name 1 2 3 4 sum TRLTA14AYDIN-1000 Ydinosaaminen 136 TRLTA14ALT01-1000 Työyhteisöosaaminen 15 LT0101 Opiskeluympäristö 3 3 LT0102 Osaamisen
Liiketalouden koulutus 18K Palveluliiketoiminta
Lahden Ammattikorkeakoulu 2018-2019 24.11.2017 Liiketalouden koulutus 18K Palveluliiketoiminta Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIPAL18-1010 YDINOSAAMINEN 135 LIPAL18-1011 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73
Liiketalouden koulutus, Kansainvälinen kauppa 18K
Lahden Ammattikorkeakoulu 2017-2018 12.01.2018 Liiketalouden koulutus, Kansainvälinen kauppa 18K Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIKVK19-1033 YDINOSAAMINEN 135 LIKVK19-1034 Yhteinen ydinosaaminen 25
Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) code name 1 2 sum YATJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YATJA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal Change
Tradenomi (AMK), liiketalous ja logistiikka, verkko-opinnot
Lahden Ammattikorkeakoulu 2019-2020 16.10.2018 Tradenomi (AMK), liiketalous ja logistiikka, verkko-opinnot Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LILIL19KV-1000 YDINOSAAMINEN 135 LILIL19KV-1001 Yhteinen ydinosaaminen
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2018-2019 28.05.2019 Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LILII18-1000 YDINOSAAMINEN 135 LILII18-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73
Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3) code name 1 2 sum YABIA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YABIA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal
LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 +
LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + 21.10.2008/ilta Tradenomi 210 op Tuloksellisen oppimisen ja ammatillisen kasvun prosessi 1. vuosi 2. vuosi 3. ja 4. vuosi suunnittelijaksi ja käynnistäjäksi 58 op analysoijaksi
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos
Yhteinen Täydentävä osaaminen ja vapaavalintaiset opinnot YAMK kaikille LAMKin opiskelijoille
Lahden Ammattikorkeakoulu 216-217 2.3.216 Yhteinen Täydentävä osaaminen ja vapaavalintaiset opinnot YAMK 216-217 kaikille LAMKin opiskelijoille Tunnus Nimi 1 v Op yht KEYVV16-11 Kaikille yhteinen täydentävä
Teknologiaosamisen johtamisen koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu Teknologiaosamisen johtamisen koulutus Sijoittuminen työelämään Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän tarpeisiin. Opinnot
KOMPETENSSIT. Koulutus Opiskelija Tuuttori. Business Information Technologies. NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen
Koulutus Opiskelija Tuuttori Business Information Technologies NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen Ammattikorkeakoulututkinto ja alempi korkeakoulututkinto Hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa
Matkailuliiketoiminnan koulutus 17
Lahden Ammattikorkeakoulu 2017-2018 05.04.2017 Matkailuliiketoiminnan koulutus 17 Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIMATK17-1000 YDINOSAAMINEN 135 LIMATK17-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73 English
Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S
Lahden Ammattikorkeakoulu 2015-2016 23.12.2015 Muotoilun koulutus (YAMK) ja Media-alan koulutus (YAMK) 15S Tunnus Nimi 1 v 2 v Op yht MIYMUM15-1000 YDINOSAAMINEN 50 MIYMUM15-1001 SYVENTÄVÄT AMMATTIOPINNOT
Liiketoiminnan kehittämisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketoiminnan kehittämisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän tarpeisiin. Opinnot
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän
KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja
Tietojenkäsittelyn koulutus 17
Lahden Ammattikorkeakoulu 2017-2018 05.04.2017 Tietojenkäsittelyn koulutus 17 Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIIT17-1000 YDINOSAAMINEN 135 LIIT17-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73 English for
Bachelor level exams by subject in Otaniemi
Bachelor level exams by subject in Otaniemi 2015-2016 (VT1 means that the place of the exam will be announced later) YOU FIND INFORMATION ABOUT THE PLACE OF THE EXAM IN OTAKAARI 1 U-WING LOBBY (M DOOR)
Matkailuliiketoiminnan koulutus 18S
Lahden Ammattikorkeakoulu 2018-2019 07.02.2018 Matkailuliiketoiminnan koulutus 18S Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIMATK18-1000 YDINOSAAMINEN 135 LIMATK18-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73 English
Savonia: ECB4000 Karelia: XYZ UEF:
1 / 6 OPINTOJAKSOKUVAUS - FIN * Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia Uusista opintojaksoista täytetään koodia lukuunottamatta kaikki taulukoiden kohdat, olemassa olevista opintojaksoista ainoastaan
Bachelor level exams by date in Otaniemi
Bachelor level exams by date in Otaniemi 2015-2016 (VT1 means that the place of the exam will be announced later) YOU FIND INFORMATION ABOUT THE PLACE OF THE EXAM IN OTAKAARI 1 U-WING LOBBY (M DOOR) Day
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA 2013 2014 KOULUTUSOHJELMAN OPINTOJEN laajuus on 84 opintopistettä, josta syventävien opintojen laajuus on vähintään 66 opintopistettä,
Jos haluat osallistua opintojaksolle, joka toteutetaan päivällä, tai ei ole avoimen AMKin tarjonnassa mainittu, ota yhteys
Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden ja matkailun ala Jos haluat osallistua opintojaksolle, joka toteutetaan llä, tai ei ole avoimen AMKin tarjonnassa mainittu, ota yhteys susanna.linko@lamk.fi Opintojaksojen
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YALTAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YALTAI15A3) code name 1 2 3 sum YALTA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 120 YALTA15AYLT01-1000 Työyhteisötaidot 15 YLT0105 Viestintä ja vuorovaikutustaidot
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2019-2020 08.03.2019 Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIIT19S-1000 YDINOSAAMINEN 135 LIIT19S-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen
Tietojenkäsittelyn koulutus 18S
Lahden Ammattikorkeakoulu 2018-2019 07.02.2018 Tietojenkäsittelyn koulutus 18S Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIIT18-1000 YDINOSAAMINEN 135 LIIT18-1001 Yhteinen ydinosaaminen 25 LA00BE73 English for
OPINTO-OPAS 2009 2010. Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous. Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op
OPINTO-OPAS 2009 2010 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op 2 (5) Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta - erikoistumisopinnot
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu luonnonvara-alalla ja elintarvikeketjussa työskentelevien
Lahden ammattikorkeakoulu Lahti University of Applied Sciences Liiketalouden ja matkailun ala Faculty of Business and Hospitality Management
Lahden ammattikorkeakoulu Lahti University of Applied Sciences Liiketalouden ja matkailun ala Faculty of Business and Hospitality Management Jos haluat osallistua opintojaksolle, joka toteutetaan päivällä,
Restonomi (AMK), matkailuliiketoiminta, päivätoteutus
Lahden Ammattikorkeakoulu 2019-2020 08.03.2019 Restonomi (AMK), matkailuliiketoiminta, päivätoteutus Tunnus Nimi 1 v 2 v 3 v 4 v Op yht LIMATK19S-1000 YDINOSAAMINEN 135 LIMATK19S-1001 Yhteinen ydinosaaminen
Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus
Page 1 of 5 Finanssi- ja talousasiantuntijan ko Finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelmaan hyväksytään vuosittain 40 opiskelijaa. Koulutuksesta valmistutaan tradenomiksi. Tradenomin tutkintoon
Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset
Liiketalouden koulutusohjelma, Porvoo, aikuiset Koulutusohjelma pähkinänkuoressa Koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinen kasvu Lukukausiteemat Opetussuunnitelma Liiketalouden koulutusohjelma
KOMPETENSSIT Itsearviointi. Liiketalouden koulutus
Koulutus Opiskelija Opettajatuutori Liiketalouden koulutus OPPIMISEN TAIDOT Osaan arvioida ja kehittää osaamistani ja oppimistapojani. Osaan hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti ja tehdä
Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö
Master-opinnot Haaga-Heliassa Avoin AMK infoilta 20.8.2019 Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Koulutukset uudessa Master-OPSissa NYKYISET 1. Degree Programme in Aviation and Tourism Business, Master of
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän
OPETUSSUUNNITELMAT 2007-08
OPETUSSUUNNITELMAT 2007-08 LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA LIIKETALOUDEN KOULUTUSOHJELMA TRADENOMI, 210 OP PAKOLLISET PERUSOPINNOT 60 op Op.jaksokoodi Opintokokonaisuudet op 1.vuosi 2.vuosi JBA1010 Johdatus
Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu luonnonvara-alalla ja elintarvikeketjussa työskentelevien
Liiketoiminnan kehittämisen koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu Liiketoiminnan kehittämisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän tarpeisiin. Opinnot
Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration
Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan
ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana
ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä
KAUPPATIEDE - PERUSOPINNOT 30 OP
1 (5) KAUPPATIEDE - PERUSOPINNOT 30 OP Kauppatieteiden opinnoilla voit kehittää ammatillista osaamistasi, päivittää tietojasi jollakin yksittäisellä osa-alueella tai opiskella tutkintotavoitteisesti. Vaatimuksia
Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari)
Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Tradenomi (AMK), liiketalous
OPETUSSUUNNITELMA Tradenomi (AMK), liiketalous Liiketalouden koulutus antaa sinulle vankan ja laaja-alaisen pohjan ymmärtää liiketoimintaa kokonaisuutena. Opit lisäksi hahmottamaan eri tekijöiden vaikutuksia
Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen
Markkinoinnin perusteet, verkkokurssi Juho-Petteri Huhtala Markkinoinnin laitos
Markkinoinnin perusteet, verkkokurssi 13.06.2017 Juho-Petteri Huhtala Markkinoinnin laitos Osaamistavoitteet Kurssi tarjoaa yleiskuvan markkinoinnista. Kurssin suoritettuaan opiskelija ymmärtää markkinasuuntautuneen
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global
Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus
Page 1 of 5 Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelman laajuus on 210 opintopistettä ja sen tavoitteellinen suoritusaika on 3,5 vuotta. Aikuiskoulutuksena suoritettava
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat 18.8.2016 Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Miksi ja miten studiot? Todellinen tarve: uudet maisteriohjelmat alkamassa
Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät)
Yritystoiminta ja yrittäjyys: 3 op (syksy ja kevät) Opiskelija osaa - kuvata yritystoiminnan merkitystä ja roolia yhteiskunnassa - selittää yrittäjyyden ilmenemismuotoja yksilöiden ja organisaatioiden
b. Osaat arvioida käyttämiäsi tiedonlähteitä kriittisesti
Green Care yrittäjävalmiuksia Tunnistat green care liiketoiminnan mahdollisuuksia ja erityispiirteitä. Osaat hyödyntää palvelumuotoilun keinoja green care palvelun tai tuotteen kehittämisessä. Tiedät keskeiset
Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK
Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,
YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat
Ammatillisten oppimateriaalien hinnasto (hinnat sis.alv) Liiketalous ja tekniikka Tuotenro Nimi hinta huom Ammattilaisen
Ammatillisten oppimateriaalien hinnasto 1.1.2016 (hinnat sis.alv) Liiketalous ja tekniikka Tuotenro Nimi hinta 1.1.2016 huom. 37-4993-4 Ammattilaisen matematiikka 37,5 37-5738-0 Ammattiosaajasta yrittäjäksi
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA. LIIKETALOUDEN KOULUTUS Liiketalouden ja tekniikan keskus
OPETUSSUUNNITELMA LIIKETALOUDEN KOULUTUS Liiketalouden ja tekniikan keskus Liiketalouden koulutus antaa sinulle vankan ja laaja-alaisen pohjan ymmärtää liiketoimintaa kokonaisuutena sekä opit hahmottamaan
Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen.
Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintorakenne muuttuu 1.8.2016. Opiskelija voi siirtyä suorittamaan KTK-tutkinnon etussuunnitelmien
Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä:
Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä: KAUPPAKORKEAKOULUN VÄYLÄPAKETTIESIMERKKI 1 Esimerkissä pääaineena johtaminen
Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus
OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla
Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?
Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen
Kuukaudet. Kuukaudet
Sivu järjestys aineittain Ajalta.. -..0 Kauppa- Ja Taloustieteellisiä Yleis- Sekä Muita Opintoja 0 0A0 0D000 0D00 0E00 Taitosalkku; Perustyövälineohjelmat Johtamistaitojen sosiaalipsykologiaa Social Psychology
Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen
Internet of Things Ideasta palveluksi 17.4.2015 IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen We are where our clients are CGI in Finland and globally Close
TYÖPAIKKAOHJAAJAKSI VALMENTAUTUMINEN 2ov
LIITE 1 1 (11) TYÖPAIKKAOHJAAJAKSI VALMENTAUTUMINEN 2ov Tavoitteet ja keskeiset sisällöt, kiitettävä taso Opiskelija on tunnettava oman alansa perustutkinnon opetussuunnitelma ja kansalliset näyttöaineistot,
Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY
Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Top 5 desirable future work skills Judgment and decision making: Considering the relative costs and benefits
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja
LASKENTATOIMI JA VEROTUS - PERUSOPINNOT 30 OP
1 (5) LASKENTATOIMI JA VEROTUS - PERUSOPINNOT 30 OP Laskentatoimen ja verotuksen opinnot sisältävät ydinasiat laskentatoimesta, kirjanpidosta, tuloslaskennasta, tilinpäätöksestä, verotuksesta sekä yhtiöoikeudesta.
OPINTO-OPAS 2012 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala. Johtamisen erikoistumisopinnot 30 op Matkalla menestykseen
OPINTO-OPAS 2012 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala Johtamisen erikoistumisopinnot 30 op Matkalla menestykseen JOHTAMISEN ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Opintojen tavoitteena on selkeyttää ja
LIIKETALOUS, AVOIN AMK/PÄIVÄOPINNOT 12.6.2013 OPINTOTARJONTA LV 2013 2014
LIIKETALOUS, AVOIN AMK/PÄIVÄOPINNOT 12.6.2013 OPINTOTARJONTA LV 2013 2014 Opintojaksot jakautuvat syys- ja kevätlukukausille. Käytä opintojakso- ja toteutuskoodeja ilmoittautuessasi opintojaksoille. Perusopinnot
Opintojaksotarjonta keväälle 2016
Opintojaksotarjonta keväälle 2016 Leppävaaran kampus Opintojakson ja toteutuksen Ryhmälle HLA13SN LIIKETALOUS Opintojakson koodi toimii linkkinä SoleOpsin toteutussuunnitelmaan. Opintojakson aikataulun
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön
WAT? INTRO VESI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIIKAN MAISTERIOHJELMAAN (MASTER S PROGRAMME IN WATER & ENVIRONMENTAL ENGINEERING)
WAT? INTRO VESI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIIKAN MAISTERIOHJELMAAN (MASTER S PROGRAMME IN WATER & ENVIRONMENTAL ENGINEERING) 13.9.2017 Marko Keskinen & Maija Sihvonen ENSURING A SUSTAINABLE & FUNCTIONING SOCIETY
Missä mennään BI? Mikko Kontio
Missä mennään BI? Mikko Kontio Source: EMC - Big Data in 2020 % Business Intelligence Business Analytics set of theories, methodologies, architectures, and technologies that transform raw data into meaningful
Tuotantotalouden aineopinnot. Ville Tuomi
Tuotantotalouden aineopinnot Ville Tuomi 16.4.2018 Opintojakso / Course ECTS Basic Course in Logistics /Logistiikka, peruskurssi (TUTA2160) 5 Global Sourcing and Procurement /Kansainvälinen hankinta- ja
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical
Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala
Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA
OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)
Kuukaudet. Kuukaudet
Sivu järjestys aineittain Ajalta.. -.. Kauppa- Ja Taloustieteellisiä Yleis- Sekä Muita Opintoja 0 A0 D000 D0 E0 Taitosalkku; Perustyövälineohjelmat Johtamistaitojen sosiaalipsykologiaa Social Psychology
Kauppakorkeakoulusta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä
Kauppakorkeakoulusta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä Johtaminen Aluepäällikkö Apulaisosastopäällikkö Asiakkuuspäällikkö Business manager Client manager Henkilöstöassistentti Henkilöstöneuvottelija
ProAgria. Opportunities For Success
ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting
Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu
Sinisen biotalouden aineettomasta arvonluonnista kasvua Satakuntaan: kestävän merellisen matkailun koulutuskokeilu 1.11.2017-31.3.2019 Jaana Ruoho, SAMK Hyvinvointia ja palveluja luonnonvesistä seminaari
Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala
Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala Liiketalouden ala Tutkinto-ohjelma Liiketalous, päiväopiskelu Liiketalous, monimuoto European Business Administration International Business and Logistics
Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake
Liite Näyttötoimikunta 29.9.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Koulutusohjelma Tutkintonimike Näytön Suoritusajankohta numero /hyväksymispäivä 1 1. lukuvuoden Liiketalous ja kulttuuri Liiketalouden
Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen
ISM-opiskelijat: Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen Emma Falck, Joona Åström, Teemu Laiho & Roni Luoma ILF - IAC Iltapuhde 11.9.2018 ISM - Information and