AALTO-YLIOPISTON OPISKELUA KOSKEVAT EETTISET SÄÄNNÖT JA NIIDEN RIKKOMUSTEN KÄSITTELY (LUONNOS!)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AALTO-YLIOPISTON OPISKELUA KOSKEVAT EETTISET SÄÄNNÖT JA NIIDEN RIKKOMUSTEN KÄSITTELY (LUONNOS!)"

Transkriptio

1 AALTO-YLIOPISTON OPISKELUA KOSKEVAT EETTISET SÄÄNNÖT JA NIIDEN RIKKOMUSTEN KÄSITTELY (LUONNOS!) 1 Tarkoitus Eettisyys arvona Aalto-yliopiston arvojen mukaan yliopiston toiminnan perustana ovat eettisyys, avoimuus ja tasa-arvo. Aaltoyliopiston strategiassa tämä tarkoittaa muun muassa, että 1) Aalto-yliopistoyhteisön toiminta perustuu rehellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja objektiivisuuteen ja 2) Aalto-yliopistossa menestyminen perustuu kaikille avoimiin kriteereihin, joiden tavoitteena on tasapuolinen hyvistä suorituksista palkitseminen. Tavoitteena on, että Aalto-yliopiston opiskelijat menestyvät opinnoissaan ja työelämässä noudattaen hyviä tieteellisiä ja taiteellisia sekä oman alansa ammatillisia käytäntöjäeettiset säännöt koskevat opiskelijan koko opintopolkua Aalto-yliopiston kaikilla aloilla. Eettisten sääntöjen tarkoituksena on turvata opiskelijan oppiminen sekä opiskelijan omia että muiden saavutuksia kunnioittaen. Oppiminen vaatii opiskelijan omaa älyllistä ponnistelua. Vilpillisin keinoin hankittu opintosuoritus ei osoita opiskelijan todellista osaamista. Vilppi on epäkunnioittavaa käytöstä sekä opettajaa että yliopistoyhteisöä kohtaan. Eettisyys säännöissä Aalto-yliopiston yleisten opetusta ja opiskelua koskevien sääntöjen (OOS) :issä määrätään seuraavaa: 39 Opetusta ja opiskelua koskevat eettiset säännöt Kaikessa opetuksessa ja opiskelussa tulee ottaa huomioon hyvä tieteellinen käytäntö. Taiteelliseen toimintaan liittyvässä opetuksessa ja opiskelussa tulee lisäksi huomioida hyvät taiteelliset käytännöt. Opiskelijan tulee noudattaa tenttitilaisuuksista ja muista opintosuorituksen tekemisestä annettuja ohjeita. Opiskelijan tulee tutustua saatavilla oleviin ohjeisiin ja pyytää epäselvissä tapauksissa ohjausta. Opettajien tulee kehittää opetustaan sekä opiskelijoiden ohjausta siten, että opiskelijat saavat ohjeet opiskelussa sallituista menetelmistä ja kiellettyjen menetelmien käyttämisen mahdollisuutta rajoitetaan. 40 Eettisten sääntöjen rikkomusten opiskeluun kohdistuvat seuraamukset Opiskelijan opintosuoritus voidaan jättää arvostelematta, jos hänen katsotaan rikkoneen eettisiä sääntöjä sen tekemisessä. Eettisiä sääntöjä rikkoneelle opiskelijalle voidaan määrätä yliopistolaissa säädetyin perustein kurinpitorangaistus. Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea antaa tarkemmat ohjeet 39 :ssä ja 40 :ssä mainituista opiskelua koskevista eettisistä säännöistä ja niiden rikkomusten käsittelystä. Aalto-yliopiston yleisten opetusta ja opiskelua koskevien sääntöjen 25 :n mukaan tenttitilaisuuksien järjestämisestä määrätään tarkemmin korkeakouluissa. 1

2 2 Eettiset säännöt opiskelussa Hyvä tieteellinen käytäntö ja hyvät taiteelliset käytännöt Aalto-yliopisto on sitoutunut noudattamaan tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistusta Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. Tieteellisen tutkimuksen eettisen hyväksyttävyyden sekä luotettavuuden ja tulosten uskottavuuden edellytys on, että tutkimuksessa on noudatettu hyvää tieteellistä käytäntöä (good scientific practice). Tutkimuseettinen neuvottelukunta on määritellyt hyvän tieteellisen käytännön tunnuspiirteitä. Niihin kuuluvat 1. tiedeyhteisön toimintatapojen noudattaminen, 2. tieteelliset kriteerit täyttävien ja eettisesti kestävien menetelmien käyttö ja tieteen avoimuus julkaisuissa, 3. muiden työn ja saavutusten huomioiminen, 4. tutkimuksen dokumentoinnin tarkkuus ja taso, 5. tutkimusryhmän jäsenten oikeuksien ja velvollisuuksien kirjaaminen, 6. rahoituksen ja sidonnaisuuksien julkisuus, 7. hyvien hallintokäytäntöjen noudattaminen. Tunnuspiirteet löytyvät kokonaisuudessaan tutkimuseettisen neuvottelukunnan oppaasta. 2 Hyvä taiteellinen käytäntö sisältää pitkälti samat elementit kuin hyvä tieteellinen käytäntö. Sekä tieteen tekijä että taitelija ovat yhteiskunnan jäseninä moraalisessa vastuussa teoistaan. Tieteen tekijän tai taitelijan toimintaa ei tarkastella pelkästään tieteellisistä tai taiteellisista lähtökohdista. 3 Hyvät käytännöt opiskelussa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeet koskevat tutkimuksen lisäksi myös opetusta ja opiskelua soveltuvin osin. Opiskelijoista erityisesti jatko-opiskelijoiden tulee perehtyä niihin. Tieteen etiikka koskee kuitenkin koko yliopistoyhteisöä ja sen kaikkia tutkintoa suorittavia ja muita opiskelijoita. Yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (Tutkintoasetus 794/2004) mukaan jatko-opiskelijan tulee muun muassa saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa. Taideteollisella alalla jatkokoulutuksen tavoitteena voi lisäksi olla, että opiskelija saavuttaa valmiudet luoda itsenäisesti taiteellisen toteuttamisen menetelmiä tai korkeat taiteelliset vaatimukset täyttäviä tuotteita tai suoritteita. Tutkintoasetuksen mukaan maisterin tutkinnon tavoitteisiin kuuluvat valmiudet tieteellisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen, tai edellytykset itsenäiseen ja vaativaan taiteelliseen työhön, sekä valmiudet tieteelliseen tai taiteelliseen jatkokoulutukseen. Tutkintoasetuksen mukaan kandidaatin tutkinnon yhtenä tavoitteena on antaa valmiudet tieteelliseen ajatteluun ja tieteellisiin työskentelytapoihin tai antaa tiedolliset ja taidolliset valmiudet taiteelliseen työhön. Sekä kandidaatin- että maisterin tutkintoihin johtava koulutus perustuu tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan sekä alan ammatillisiin käytäntöihin. Myös kandidaatti- ja maisteritason opiskelijoiden on tutustuttava hyvään tieteelliseen käytäntöön ja/tai hyvään käytäntöön taiteellisessa toiminnassa ja huomioitava nämä opinnoissaan. Hyvien käytäntöjen edistäminen opiskelussa Hyviä käytäntöjen edistäminen tulee huomioida opetussuunnitelmatyössä siten, että jokaiseen tutkintoon kuuluu vähintään orientointijakso, jossa kyseisen alan hyvät käytännöt ja yliopiston opiskelua koskevat eettiset säännöt käsitellään, tai opiskelijoille ainakin selvästi tiedotetaan, mistä tieto näistä asioista on 2 Tutkimuseettinen neuvottelukunta Laiho

3 saatavilla. Aalto-yliopiston tulee huolehtia, että olennainen tieto on opiskelijoiden ja opettajien saatavissa myös asiaa käsittelevien kurssien ulkopuolella. Yleisten opetusta ja opiskelua koskevien sääntöjen mukaan opettajien tulee kehittää opetustaan sekä opiskelijoiden ohjausta siten, että opiskelijat saavat ohjeet opiskelussa sallituista menetelmistä ja kiellettyjen menetelmien käyttämisen mahdollisuutta rajoitetaan. Tavoitteena on opettaa hyvät käytännöt ja ehkäistä rikkomuksia. Opettaja suunnittelee opetuksensa ja tehtävänsä oppimisen näkökulmasta. Oppimista edistää esimerkiksi tehtävien suunnittelu siten, että vastaaminen niihin plagioimalla on vaikeaa. 4 Opettajan kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti ryhmätöiden ohjeistukseen, jotta sallitun yhteistyön rajat olisivat opiskelijoille selvät. Opettajan tulee puuttua havaitsemiinsa huonoihin käytäntöihin heti. Opettajan tulee ohjeistaa oikeista käytännöistä kysyvää opiskelijaa. Aalto-yliopiston opiskelijoiden tulee sitoutua opiskeluun eettisiä sääntöjä noudattaen. Opiskelijan oletetaan noudattavan lakia ja tietävän jo yliopistoon tullessaan perusperiaatteet siitä, mikä ei ole sallittua (mm. lunttaus, plagiointi, opintosuorituksen tekeminen toisen puolesta). Yleisten opetusta ja opiskelua koskevien sääntöjen mukaan opiskelijan tulee noudattaa tenttitilaisuuksista ja opintosuoritusten tekemisestä annettuja ohjeita. Opiskelijan tulee tutustua saatavilla oleviin ohjeisiin ja pyytää epäselvissä tapauksissa ohjausta. Opiskelija on viime kädessä vastuussa omasta oppimisestaan ja sallittujen käytäntöjen selvittämisestä. Tietämättömyys ei kelpaa selitykseksi, kun tieto on saatavissa. 3 Eettisten sääntöjen rikkomukset Piittaamattomuus hyvistä tieteellisistä ja taiteellisista käytännöistä Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä sekä vilpin eri muodot tieteellisessä toiminnassa on käsitelty Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa. Hyviä taiteellisia käytäntöjä ei ole määritelty erityisesti. Seuraavassa on havainnollistettu tieteelliseen käytäntöön peilaten piittaamattomuutta tieteellisessä ja taiteellisessa toiminnassa. Piittaamattomuudella tarkoitetaan laiminlyöntejä ja holtittomuutta tieteellisen tai taiteellisen tutkimuksen suorittamisessa ja teoksen tekemisessä. Esimerkiksi muiden tekijöiden osuuden vähättely julkaisuissa, puutteellinen viittaaminen aikaisempiin teoksiin ja niiden käytön tai käytettyjen menetelmien huolimaton ja harhaanjohtava raportointi voivat olla piittaamattomuutta. Piittaamattomuutta voi olla myös yleisen hyvän tavan vastainen toiminta, kuten kiusaaminen tai syrjintä. Piittaamattomuutta on myös välinpitämättömyys oman työn mahdollisten seurausten pohdinnasta. Vilppi opinnoissa Vilppi merkitsee jonkun tahallista harhauttamista. Vilpin eri muodot tieteellisessä toiminnassa on käsitelty Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa. Näitä ovat sepittäminen, havaintojen vääristely ja luvaton lainaaminen, jotka ovat vilppiä myös opinnoissa. Lisäksi opinnoissa on oppimisen testaamiseen liittyviä tenttisääntöjä, joiden rikkominen katsotaan vilpiksi. Vilppi opinnoissa on ennen kaikkea väärän kuvan antamista omasta tai toisen henkilön osaamisesta. Alla kuvataan tarkemmin vilpin eri muotoja opintojen kannalta. Sepittäminen (engl. fabrication) 4 Kts.Carroll2007,sivut33 40 Designingcoursesfordeterringplagiarism jasivut41 48 Usingassessmenttodeter plagiarism 3

4 Sepittämistä on tekaistujen havaintojen tai vääräksi tiedettyjen väitteiden esittäminen tiedeyhteisölle. Opintosuorituksissa sepittämistä voi olla esimerkiksi virheellisen päätelmän esittäminen oikeana.havaintojen vääristely (engl. misrepresentation, falsification) Havaintojen vääristelyllä tarkoitetaan alkuperäisten havaintojen tarkoituksellista muokkaamista tai esittämistä niin, että havaintoihin perustuva tulos vääristyy. Taiteellisessa toiminnassa tätä on esimerkiksi työprosessin kulkuun liittyvä tietoinen havaintojen vääristely. Tekniikan alalla vääristelyä voi olla työn tulosten esittely tahallisesti niin, että teknisten ratkaisujen toimivuudesta syntyy väärä kuva. Sepittäminen ja havaintojen vääristely ovat sellaisia vilpin muotoja, jotka opinnoissa voivat tulla eteen esimerkiksi opintoihin kuuluvassa selvitys- ja tutkimustyössä (esim. laboratoriotyö, haastatteluselvitys). Luvaton lainaaminen eli plagiointi, (engl. plagiarism) Plagioinnilla tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman tutkimussuunnitelman, taideteoksen, käsikirjoituksen, artikkelin tai muun tekstin, kaavion, ohjelmakoodin, visuaalisen tai auditiivisen teoksen tai sen osan esittämistä omana. Tieteellisessä ja taiteellisessa työssä hyödynnetään aiemmin tehtyä tiedettä ja taidetta. Alan teosten hyvä tuntemus osoittaa oppineisuutta. Asianmukainen viittaustekniikka lähdeteoksiin on perusvaatimus yliopistotason opintosuorituksissa. Lisäksi tekijän on annettava oma panoksensa. Orjallinen toistaminen harvoin osoittaa yliopistotasolla vaadittavaa osaamista. Vilppiä toisen teosten toistamisesta tulee, kun käytettyä lähdettä tai lainauksen laajuutta yritetään peitellä esimerkiksi harhaanjohtavin viittauksin tai jättämällä viittaukset pois. Luvalliseen lainaamiseen liittyy myös tekijänoikeuslain sitaattioikeutta koskeva 22. Sen mukaan julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Lainaukset eivät siis saa olla tarkoitukseensa nähden liian pitkiä, mutta eivät myöskään liian lyhyitä. Sitaattioikeuden tarkoitus on, että jokaisella on mahdollisuus kommentoida ja kritisoida julkistettua teosta, mutta sitaatilla täytyy olla järkevä tarkoitus, kuten lähdetekstin kritisoiminen tai omien argumenttien tukeminen. 5 Luvallista lainaamista on myös kuvien käyttö havainnollistamaan harjoitustöiden ja opinnäytteiden tekstiä kuvalähde ja kuvan tekijä ilmoittaen. Tekijänoikeuslain 25 :n mukaisesti julkistetuista taideteoksista ja valokuvista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia tieteelliseen esitykseen. Huom! Tekijänoikeuslain kohta koskee vain julkistettua teosta, mutta myöskään julkistamatonta teosta ei saa plagioida. Muutoinkaan toisen tekemää, mutta tekijänoikeuksista vapaata materiaalia ei saa esittää omana. Alla on lueteltu joitakin plagioinnin yleisimpiä muotoja opintosuorituksissa. Luettelo ei ole tyhjentävä, joten opiskelijan tulee epäselvissä tapauksissa kysyä opettajalta asianmukaisesta toimintatavasta. Opettajan antamia ohjeita on noudatettava. Plagioinnin välttämisessä on syytä huomata, että tärkeää on sekä lähteiden maininta että lainauksen merkitseminen ja asianmukainen koko. -sitaatit tai sanatarkat lainaukset ilman, että tätä ei selkeästi tuoda esille Suoraa lainausta käytettäessä on tuotava ilmi, että kyseessä on nimenomaan lainaus, ei kirjoittajan oma teksti. Lainauksen voi ilmaista esimerkiksi lainausmerkeillä ja lisäksi lähde on mainittava. Lukijalle pitää olla selvää, mikä osa työstä on tekijän omaa ja mikä lainattua. 6 Olennaista siis on, että toisen tekstiä, kuvaa, ohjelmakoodia tai muuta teosta ei saa esittää omana. 5 Mäkinen2006,s Carroll2007s.18 4

5 -lähdetekstin vähäinen muuntelu, esimerkiksi muutaman sanan tai sanajärjestyksen muuttaminen Plagiointi on jonkun toisen tekstin, kuvan, ohjelmakoodin tai muun teoksen esittämistä omana. Jos vain muutamia sanoja tai sanajärjestystä on muutettu, teksti ei ole tekijän omaa ts. oman ajattelun tulosta. Myös esimerkiksi toisen argumentaation tai tekstin rakenteen tarkka seuraaminen voi olla plagiointia. -puutteet viittaustekniikassa Viittaustekniikan tulee olla sellaista, että lainaus erottuu selvästi kirjoittajan omasta tekstistä (esim. kursiivi tai lainausmerkit ( )) ja lainatun osan lähde on selvästi merkitty siihen kohtaan, missä lainausta käytetään. Viittaustekniikoita on erilaisia riippuen eri alojen traditioista. Lähdeviitteen tulee olla listattuna siten, että muutkin kykenevät sen perusteella löytämään saman alkuperäisen lähteen. -leikkaaminen ja liimaaminen (engl. copy-paste) Internetissä oleva materiaali helpottaa tiedonhakua, mutta on syytä muistaa, että tällöinkin kyse on jonkun muun aikaansaamasta tekstistä tai muusta teoksesta. Myös internet-lähteitä käytettäessä on noudatettava samoja hyvää tieteellistä käytäntöä koskevia ohjeita. Internet-lähteiden merkitsemiseen lähdeluetteloon on kussakin viittaustekniikassa omat tapansa, joissa yleensä julkaisupäivän lisäksi kerrotaan myös viittauspäivä. -suora käännös alkuperäistekstistä ilman merkintää suorasta lainauksesta Lähdetekstin kääntäminen sanasta sanaan tai vain hieman muunnellen toiselle kielelle voi myös olla plagiointia. Lähde on mainittava, vaikka teksti käännettäisiin toiselle kielelle. - sääntöjen vastainen yhteistyö (engl. collusion) Sääntöjen vastaisella yhteistyöllä tarkoitetaan sitä, että yhteistyössä tehty työ saadaan näyttämään siltä, kuin olisi tehty yksin tai ilman avustusta. Mahdollisten avustajien käyttäminen ja näiden osuus esimerkiksi opinnäytteessä on mainittava. 7 Sääntöjen vastaista yhteistyötä saattaa tapahtua myös silloin, kun oppimistehtävästä on keskusteltu ensin toisen opiskelijan kanssa ja sitten kumpikin raportoi opitun yksin omanaan yhdessä kirjoitetun tekstin avulla. Usein tehtävän pohtiminen yhdessä on sallittua, mutta jos tehtävä on yksilötyö, sen kokeellinen osa ja raportointi on tehtävä itse yksin. Anastaminen (engl. misappropriation) Anastaminen eli luottamuksella esitetyn aineiston luvaton esittäminen tai esittäminen omissa nimissään voi tulla esille esimerkiksi ryhmätyössä. Taiteellisessa toiminnassa anastamista on myös esimerkiksi toisen työn esittäminen omissa nimissään kollektiivisessa projektissa. Autoplagiointi (engl. autoplagiarism) Autoplagioinnilla tarkoitetaan omien töiden kierrättämistä uusissa opintosuorituksissa. Tällöin tekijä ei siis yritä esittää toisen työtä omanaan, vaan käyttää omia aiempia opintosuorituksiaan uudestaan tuomatta tätä esiin. Jos omia töitä (tekstiä, kuvia, kaavioita tms.) käytetään uudelleen, on alkuperäisten lähteiden lisäksi viitattava omaan aiempaan työhönsä. Lunttaaminen (engl. cheating on exam) Lunttaamisella tarkoitetaan kiellettyihin keinoihin tai apuvälineisiin turvautumista tentissä. Vilppiä on myös lunttaamisen yritys. 7 Carroll2007s.18 5

6 4 Rikkomusten käsittely ja seuraamukset Seuraamukset Yleisten opetusta ja opiskelua koskevien sääntöjen mukaan opintosuoritus voidaan jättää arvostelematta, jos opiskelijan katsotaan rikkoneen eettisiä sääntöjä sen tekemisessä. Jos opiskelija saa opintosuoritukseen liittyvän vilpin takia kurinpitorangaistuksen, opintosuoritus jätetään pääsääntöisesti arvostelematta. Eettisten sääntöjen vastaisesti tehty opintosuoritus johtaa yleensä muutoinkin opintosuorituksen hylkäämiseen, koska tällainen suoritus ei osoita vaadittua osaamista. Jos vilpin yritys ilmenee tenttitilaisuudessa, valvoja voi keskeyttää tentin tekemisen kyseisen opiskelijan osalta. Opettajalle ei ole velvollisuutta ryhtyä asianmukaisesti hylätyn tai arvostelematta jätetyn tentin tai muun opintosuorituksen osalta erityisjärjestelyyn, jolla opiskelija voisi tehdä uuden opintosuorituksen. Kurssin suorittamisen edellytyksenä olevan osaopintosuorituksen arvostelematta jättäminen tai hylkääminen voi käytännössä johtaa koko kurssin hylkäämiseen. Yliopistolain 45 :n mukaan opiskelijaa, joka on syyllistynyt yliopiston opetus- tai tutkimustoimintaan kohdistuvaan rikkomukseen tai muutoin rikkonut yliopiston järjestystä, voidaan kurinpidollisesti rangaista rikkomuksen vakavuudesta riippuen varoituksella tai erottamalla määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi. Myös toista opiskelijaa vilpissä avustanut opiskelija voi saada kurinpitorangaistuksen. Vasta opintosuorituksen arvostelun tai hyväksilukemista koskevan päätöksen jälkeen ilmenevä vilppiepäily voi johtaa aiemman päätöksen oikaisemiseen ja kurinpitotoimiin. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan menettelyohjeiden soveltaminen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan menettelyohjeita sovelletaan myös opintosuoritusten yhteydessä ilmenneiden rikkomusepäilyjen käsittelyyn, jos kysymys on samalla tutkimustoiminnasta. Menettelyohjeita sovelletaan siten jatkotutkintojen sekä pääsääntöisesti maisteritutkinnon opinnäytteiden yhteydessä ilmeneviin rikkomusepäilyksiin. Muissa kuin tutkimustoimintaan liittyvissä tapauksissa noudatetaan alla olevia menettelyohjeita. Opiskelijan oikeusturva Opiskelijan rikkomuksia selvitettäessä on noudatettava hyvää hallintotapaa. Erityisen tärkeää on, että asia käsitellään ilman aiheetonta viivytystä ja että opiskelijalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi ennen kuin mistään seuraamuksesta päätetään. Opiskelijalle tulee varata mahdollisuus ottaa tukihenkilö mukaan henkilökohtaiseen kuulemiseen, puhutteluun tai muuhun yliopiston aloitteesta järjestettyyn asian käsittelyyn liittyvään tapaamiseen. Vilppiepäilyn käsittely ei ole julkista. Se saatetaan käsittelyvaiheessa asianosaisten lisäksi vain niiden henkilöiden tietoon, joiden työtehtäviin se kuuluu tai joilta on saatavissa lisäselvitystä asiaan. Opiskelijaa tulee informoida asian selvityksen etenemisestä. Menettely 1Opettaja Opettajalla tarkoitetaan tässä kurssin vastuuopettajaa/opinnäytteen valvojaa tai ohjaajaa/vastaavaa opintosuorituksen, opintokokonaisuuden tai opintojen hyväksilukemisesta koskevan hakemuksen hyväksymisestä päättävää henkilöä. Opettaja ilmoittaa epäilyttävästä havainnosta ensin opiskelijalle ja varaa tälle mahdollisuuden selitykseen. Jos kysymyksessä on opettajan arvion mukaan korkeintaan opiskelijan vähäinen huolimattomuus tai 6

7 ymmärtämättömyys, opettaja antaa ohjausta oikeista menettelytavoista. Opettaja voi tällöin tilanteesta riippuen esimerkiksi hylätä opintosuorituksen tai palauttaa sen opiskelijalle korjattavaksi. Opettajan on ilmoitettava havainnostaan dekaanin määräämälle rikkomustapausten selvittäjälle, jos piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä tai vilpin mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Opettaja antaa oman kirjallisen selvityksensä asiasta selvittäjälle. Opintosuorituksen arvostelu jää silloin odottamaan asian selvittämistä. Vaikka opintosuoritus palautettaisiin selvityksen jälkeen opettajalle arvosteltavaksi, opintosuoritus voidaan myös hylätä. Opintosuorituksen hylkäämisestä voi hakea oikaisua kuten opintosuorituksen arvostelusta muutoinkin. Vaikka vilppiepäilyn selvittäminen olisi kesken jonkun opiskelijan osalta, opettajan tulee arvostella muiden opiskelijoiden opintosuoritukset sääntöjen mukaisessa määräajassa. Tenttitilaisuuden valvojan tulee ilmoittaa tenttitilaisuudessa havaitusta vilppiepäilystä dekaanin määräämälle selvittäjälle, jollei epäily osoittaudu välittömästi tenttitilaisuuden yhteydessä tehdyssä selvityksessä aiheettomaksi. Myös koulutusohjelman johtajan tai muun henkilön, jonka työtehtäviin tutkinnon myöntämisen edellytysten arviointi kuuluu, tulee ilmoittaa havaitsemistaan rikkomusepäilyksistä dekaanin määräämälle selvittäjälle. 2 Dekaani Dekaani päättää jatkotoimenpiteistä selvittäjän valmisteleman selvityksen perusteella. Dekaani tai määräämänsä henkilö voi ottaa opiskelijan puhutteluun. Jos dekaani lisäksi katsoo, että opiskelijan teko on toistuva tai muutoin vakava, hän päättää kurinpitomenettelyn aloittamisesta. Kurinpitomenettely tulee vireille kun dekaani ilmoittaa opiskelijalle yliopistolain 45 :n mukaisesti todisteellisesti, mistä opiskelijaa epäillään. Ilmoituksesta on käytävä ilmi myös mahdolliset kurinpitoseuraamukset. Jos dekaani päättää aloittaa kurinpitomenettelyn, asia tulee viedä rehtorin ratkaistavaksi siinäkin tapauksessa, että dekaani ei kertyneen aineiston perusteella esitä rangaistusta. Dekaani esittää rehtorille tutkimuseettisen neuvottelukunnan menettelyohjeiden mukaista esiselvityksen aloittamista, jos kysymyksessä on dekaanin harkinnan mukaan myös tutkimustoiminnassa tapahtunut rikkomus. Tällöin kurinpitomenettelyn aloittamisesta päätetään aikaisintaan vasta esiselvityksen valmistuttua. Jos dekaani ei päätä viedä asiaa rehtorin harkintaan joko kurinpitoasiana tai tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaisen prosessin aloittamista varten, hän palauttaa opintosuorituksen opettajalle arvosteltavaksi. 3 Rehtori Rehtori päättää siitä, tuleeko asiaan soveltaa tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaista menettelyä ja aloittaa esiselvitys silloinkin kun dekaani ei ole sitä esittänyt. Rehtori päättää yliopistolain mukaisesta varoituksesta. Jos varoitusta on pidettävä liian vähäisenä seuraamuksena, rehtori esittää opiskelijan määräaikaista erottamista hallitukselle. Kurinpitorangaistuksen yhteydessä rehtori tai hallitus päättää myös siitä, jätetäänkö opintosuoritus kokonaan arvostelematta. Arvostelematta jättäminen kirjataan samaan päätökseen kuin kurinpitorangaistus. Jos rehtori ei päätä, että opintosuoritus jätetään arvostelematta, hän palauttaa sen opettajalle arvosteltavaksi tai antaa käsiteltävästä asiasta riippuen muut määräykset opintosuorituksesta. Käsittelyasiakirjojen säilyttäminen ja julkisuus 7

8 Varoitusta ja määräaikaista erottamista koskevasta päätöksestä otetaan kopio arkistoon ja opiskelijan kansioon. Päätös annetaan opiskelijan lisäksi tiedoksi ainakin johtavalle dekaanille, selvittäjälle sekä asianomaiselle opettajalla. Dekaanin tai dekaanin määräämän henkilön järjestämästä puhuttelusta laaditaan pöytäkirja, jonka osallistujat allekirjoittavat. Pöytäkirja laaditaan myös, vaikka opiskelija jättäisi saapumatta tai muuten vastaamatta puhutteluun. Pöytäkirjaa liitteineen säilytetään opiskelijan kansiossa kunnes opiskelijan opintooikeus valmistumisen tai luopumisen johdosta päättyy. Ilmoitukset opiskelijan kotiyliopistoon Jos vaihto-opiskelijan tms. sopimuksen perusteella opintoja Aalto-yliopistossa suorittava saa yliopistolaissa tarkoitetun rangaistuksen, asiasta voidaan ilmoittaa opiskelijan kotiyliopistoon. Vastaavasti kaksoistutkintoa suorittavan opiskelijan saamasta rangaistuksesta voidaan ilmoittaa hänen toiseen yliopistoonsa. Ilmoittamisesta päättää rangaistuksen antaja. Jos edellä mainittua opiskelijaa sitovassa sopimuksessa niin johtuu, eettisten sääntöjen rikkomisesta voidaan ilmoittaa toiseen yliopistoon tai muulle sopimuksessa mainitulle taholle myös silloin, kun yliopistolain mukaista rangaistusta ei määrätä. Ilmoittamisesta päättää silloin dekaani. Linkkejä, lisätietoa Tutkimuseettinen neuvottelukunta Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen, Tekijänoikeuslaki, Kirjallisuus Hallamaa, Jaana: Etiikkaa ihmistieteille, SKS 2006, Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja Räsänen ym. : Tutkimus menetelmien pyörteissä, PS- Kustannus, 2005 Kuula, Arja: Tutkimusetiikka: aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys, Vastapaino, 2006 Mäkinen, Olli: Tutkimusetiikan ABC, Tammi 2006 Lähteet Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002: Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen, Laiho 2009: Laiho, Hemmo Taiteen etiikka julkaistu ( ) 8

9 Carroll 2007: Carroll, Jude: A Handbook for Deterring Plagiarism in Higher Education, Second Edition, Oxford Centre for Staff and Learning Development2007 Mäkinen 2006: Mäkinen, Olli: Tutkimusetiikan ABC, Tammi

AALTO-YLIOPISTON OPISKELUA KOSKEVAT EETTISET SÄÄNNÖT JA NIIDEN RIKKOMUSTEN KÄSITTELY

AALTO-YLIOPISTON OPISKELUA KOSKEVAT EETTISET SÄÄNNÖT JA NIIDEN RIKKOMUSTEN KÄSITTELY 1 Hyväksytty Aalto-yliopiston akateemisten asiain komiteassa 10.5.2011. Muutokset hyväksytty Aalto-yliopiston akateemisessa komiteassa 10.9.2013. AALTO-YLIOPISTON OPISKELUA KOSKEVAT EETTISET SÄÄNNÖT JA

Lisätiedot

Akateemisen maailman pelisääntöjä

Akateemisen maailman pelisääntöjä Akateemisen maailman pelisääntöjä Johanna Bragge, Tietojärjestelmätieteen vanhempi yliopistonlehtori, dosentti Tieto- ja palvelutalouden laitos http://people.aalto.fi/johanna_bragge Esitys perustuu osittain

Lisätiedot

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö 7.9.2017 Fuksi-info Vastuullisen käyttäytymisen periaatteet Miten toimin, jos olen tyytymätön saamaani arvosanaan? Miten haen vapautusta toisen kotimaisen kielen suorittamisesta?

Lisätiedot

Vaasan yliopiston menettelyohjeet vilppitapausten käsittelyssä

Vaasan yliopiston menettelyohjeet vilppitapausten käsittelyssä Vaasan yliopiston menettelyohjeet vilppitapausten käsittelyssä 1 2 VAASAN YLIOPISTON MENETTELYOHJEET VILPPITAPAUSTEN KÄSITTELYSSÄ 1 OHJEIDEN KÄYTTÖTARKOITUS Menettelyohjeiden tarkoituksena on ehkäistä

Lisätiedot

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Strateginen rasti 15.5.2013: Hyvä tieteellinen käytäntö opetuksessa Markku Ihonen TENK:n ohje Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen

Lisätiedot

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUKSET TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK)

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUKSET TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUKSET TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) TUTKIMUKSEN EETTINEN ARVIOINTI SUOMESSA (www.research.fi) TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna

Lisätiedot

20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo ja Anni Rintala

20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo ja Anni Rintala 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo ja Anni Rintala opintotutor-biz@aalto.fi Päivän teemat Tutustuminen kirjaston tietojärjestelmiin Harri Maikola Akateemisen maailman pelisäännöt Päivän tärpit: saavutettavuus

Lisätiedot

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö 8.9.2016 Fuksi-info Miten toimin, jos olen tyytymätön saamaani arvosanaan? Miten haen vapautusta toisen kotimaisen kielen suorittamisesta? Vastuullisen käyttäytymisen

Lisätiedot

Vilppiä ja plagiointia koskevia määräyksiä Jyväskylän yliopistossa

Vilppiä ja plagiointia koskevia määräyksiä Jyväskylän yliopistossa Vilppiä ja plagiointia koskevia määräyksiä Jyväskylän yliopistossa Jyväskylän yliopiston tutkintosääntö 24 Kuulusteluun osallistuvat on pyrittävä sijoittamaan kuulustelutilaan siten, että jokaisella on

Lisätiedot

PLAGIOINTITAPAUSTEN KÄSITTELYOHJE - KOSKEE OULUN YLIOPISTON OPINTOSUORITUKSIA JA OPINNÄYTETÖITÄ

PLAGIOINTITAPAUSTEN KÄSITTELYOHJE - KOSKEE OULUN YLIOPISTON OPINTOSUORITUKSIA JA OPINNÄYTETÖITÄ PLAGIOINTITAPAUSTEN KÄSITTELYOHJE - KOSKEE OULUN YLIOPISTON OPINTOSUORITUKSIA JA OPINNÄYTETÖITÄ 30.9.2009 1/10 Sisällys Plagiointi eli luvaton lainaaminen...3 Toimet plagioinnin ehkäisemiseksi...4 Toiminta

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 LINKKEJÄ LINKKEJÄ

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 LINKKEJÄ LINKKEJÄ KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 13 Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa, Jaana, Veikko Launis,

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1 TIETEEN ETIIKKA LINKKEJÄ KIRJALLISUUTTA 2. Tutkija työssään LINKKEJÄ

KIRJALLISUUTTA 1 TIETEEN ETIIKKA LINKKEJÄ KIRJALLISUUTTA 2. Tutkija työssään LINKKEJÄ TIETEEN ETIIKKA 13 Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä 2012 Ilpo Halonen, ilpo.halonen@helsinki.fi Materiaalia saa käyttää ainoastaan henkilökohtaisiin opiskelutarkoituksiin! 2 KIRJALLISUUTTA 1 Clarkeburn,

Lisätiedot

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN 2011-2012 Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta 21.9.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä

Lisätiedot

Tenttiohjesääntö. 1 Tentteihin liittyvä säännöstö

Tenttiohjesääntö. 1 Tentteihin liittyvä säännöstö Tenttiohjesääntö Hyväksytty Sähkötekniikan korkeakoulun akateemisessa komiteassa 18.6.2012. Tenttiohjesääntö koskee soveltuvin osin kaikkia korkeakoulussa järjestettäviä koetilaisuuksia, jos tentin vastuullinen

Lisätiedot

PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ

PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ TUTKI 2-SEMINAARI PAULIINA KUPILA MITÄ ON PLAGIOINTI? Plagioinnilla (plagiarism) eli luvattomalla lainaamisella tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman tutkimussuunnitelman,

Lisätiedot

INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULUN TENTTIOHJESÄÄNTÖ

INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULUN TENTTIOHJESÄÄNTÖ INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULUN TENTTIOHJESÄÄNTÖ AK ENG 8/2012 Insinööritieteiden akateeminen komitea on hyväksynyt ohjesäännön 8.10.2012. Tarkistetut ohjeet otetaan käyttöön välittömästi päätöksen jälkeen.

Lisätiedot

Tekniikan alan kesäkandiseminaari Tiede ja tieteen pelisäännöt. Stina Giesecke Vanhempi yliopistonlehtori

Tekniikan alan kesäkandiseminaari Tiede ja tieteen pelisäännöt. Stina Giesecke Vanhempi yliopistonlehtori Tekniikan alan kesäkandiseminaari 2016 Tiede ja tieteen pelisäännöt Stina Giesecke Vanhempi yliopistonlehtori 31.05.2016 Käsiteltävät asiat Mitä tiede on? Tieteellisen työskentelyn hyvät käytännöt Tieteen

Lisätiedot

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta Heidi Hyytinen 24.9.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Itsenäinen ja riippumaton toimija Toimisto sijoitettu Tieteellisten seurain

Lisätiedot

HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET

HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET Keskustelutilaisuus hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen käsittelyprosessin kehittämisestä / TENK 30.10.2018 Sakari Melander HTK-prosessin kehittämistarpeet /

Lisätiedot

Tampereen yliopiston opiskelun eettiset ohjeet ja niiden rikkomusten käsittely

Tampereen yliopiston opiskelun eettiset ohjeet ja niiden rikkomusten käsittely Ohje 1 Tampereen yliopiston opiskelun eettiset ohjeet ja niiden rikkomusten käsittely 1. Tausta, tarkoitus ja soveltamisala Tämä ohje sisältää Tampereen yliopiston opiskelun eettiset ohjeet eli kuvaukset

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) ja sen loukkausepäilyjen. sairaanhoitopiirissä

Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) ja sen loukkausepäilyjen. sairaanhoitopiirissä Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) ja sen loukkausepäilyjen käsittely Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 2 (7) Sisällysluettelo 1. Hyvän tieteellisen käytännön loukkausten käsittelyssä noudatettava prosessi...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

TENK, tutkimus ja yhteiskunta

TENK, tutkimus ja yhteiskunta TENK, tutkimus ja yhteiskunta Sanna Kaisa Spoof, TENK VNK aamukahvit 6.4.2016 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991 Itsenäinen ja riippumaton asiantuntijaelin OKM nimittää

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN EETTISET PERIAATTEET

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN EETTISET PERIAATTEET JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN EETTISET PERIAATTEET JAMKin hallituksen hyväksymä 13.5.2013 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Eettinen toimikunta... 4 3 Eettisistä periaatteista viestiminen... 4 4 Yleiset eettiset

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13 TUTKIMUSETIIKKA Hanna Vilkka 1 HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? 2 Tutkimusetiikka = Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen koko tutkimusprosessin ajan Tarkoittaa yleisesti

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 1 LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 Lapin yliopiston hallitus on 16. päivänä kesäkuuta 2014 annetun yliopistolain (558/2009) 41 :n nojalla hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö

Hyvä tieteellinen käytäntö Julkaise tai unohdu Ajatuksia julkaisupolitiikasta ja väitöskirjatöistä 8.5.2013 Tampereen yliopisto, CMT Hyvä tieteellinen käytäntö Tutkijat ottavat muiden tutkijoiden työn ja saavutukset asianmukaisella

Lisätiedot

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

Ohje vilppitapausten ehkäisemiseen ja käsittelemiseen Oulun yliopistossa 1

Ohje vilppitapausten ehkäisemiseen ja käsittelemiseen Oulun yliopistossa 1 Ohje vilppitapausten ehkäisemiseen ja käsittelemiseen Oulun yliopistossa 1 1 Oulun yliopiston opinnäytetöitä ja opintosuorituksia koskeva plagiointitapausten käsittelyohje 1 Sisällys 1 Ohjeen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet 1 Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto 2 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Rehtorin ohje menettelystä opiskelijoiden vilppi- ja plagioi ntitapauksissa

Rehtorin ohje menettelystä opiskelijoiden vilppi- ja plagioi ntitapauksissa E REHTORIN PÄÄTÖS 17)_12011 1(9) 11.11.2011 Dnro Rehtorin ohje menettelystä opiskelijoiden vilppi- ja plagioi ntitapauksissa 1 Ohjeen tausta 1.1 Ohjeen tarkoitus Helsingin yliopiston perustehtävänä on

Lisätiedot

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Johdannoksi Yliopisto-opintojen tavoitteena on tukea opiskelijoiden oman alan akateemisen asiantuntijuuden rakentumista

Lisätiedot

Savonia-ammattikorkeakoulun opintojen arviointia ja tenttikäytäntöjä koskeva ohje henkilöstölle ja opiskelijoille

Savonia-ammattikorkeakoulun opintojen arviointia ja tenttikäytäntöjä koskeva ohje henkilöstölle ja opiskelijoille Savonia-ammattikorkeakoulun opintojen arviointia ja tenttikäytäntöjä koskeva ohje henkilöstölle ja opiskelijoille Savonia-ammattikorkeakoulussa annettavan opetuksen osalta sovelletaan arvioinnin suunnittelussa

Lisätiedot

Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä

Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä 22.5.2013 22.5.2013 1 Miksi plagiaatintunnistusjärjestelmä? Internet mahdollistaa, opiskelussa nykypäivää Viimeisin uutinen maailmalta YLE 6.2.2013: Saksan

Lisätiedot

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa Sanna Kaisa Spoof, TENK Tekijyys tieteessä seminaari 25.11.2015 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutki 2 30.10.2013 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

HTK-prosessin vaiheet ja TENKin käytännön neuvot

HTK-prosessin vaiheet ja TENKin käytännön neuvot HTK-prosessin vaiheet ja TENKin käytännön neuvot Tieteiden talo 30.10.2018 Sanna Kaisa Spoof, pääsihteeri, TENK Ajankohtaista TENKistä Tutkimusetiikan barometri kysely yhteistyössä Vaasan yliopiston kanssa,

Lisätiedot

Opiskelun eettiset ohjeet

Opiskelun eettiset ohjeet 1 Opiskelun eettiset ohjeet Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelun eettiset ohjeet Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Voimaantulo 1.10.2017 Päätös Opetuksen

Lisätiedot

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon kehitys Nimikirjalain muutos 1989 -> valtaosa tieteellisistä, opetuksellisista

Lisätiedot

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t Tampereen yliopisto Yliopistopalvelut / tietohallinto Rehtorin päätös 28.8.2014. Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Käyttövaltuudet ja käyttäjätunnus... 2 2.1 Käyttövaltuudet...

Lisätiedot

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä neuvottelukunnasta

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Eettiset periaatteet

Eettiset periaatteet Jyväskylän ammattikorkeakoulun Eettiset periaatteet Hyväksytty opintoasioiden lautakunnassa 12.6.2018 Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK University of Applied Sciences Postiosoite/ Address PL 207 FI-40101

Lisätiedot

Plagiointitapausten tunnistaminen ja käsittely Urkund-ohjelmaa käyttäen

Plagiointitapausten tunnistaminen ja käsittely Urkund-ohjelmaa käyttäen Plagiointitapausten tunnistaminen ja käsittely Urkund-ohjelmaa käyttäen 2010 Katja Pura, Tietojärjestelmäpalvelu Koulutuksen sisält ltö Mistä on kysymys? - Taustaa - Plagiointitapausten käsittelyohje Urkund-järjestelmän

Lisätiedot

Juridiikka etiikan tukena

Juridiikka etiikan tukena Juridiikka etiikan tukena Jyväskylän yliopiston eettisen toimikunnan seminaari Tutkimuksen etiikka ja juridiikka 6.11.2008 Lakimies Visa Hiltunen Esityksen sisältö I ETIIKKA LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ II JULKAISEMINEN

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi Keskustellaan opiskelijan kanssa Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä Wilma Opettaja/rehtori

Lisätiedot

Älä kopsaa - Plagioinnin tunnistaminen Helsingin yliopistossa. Pauliina Kupila & Laura Karppinen www.helsinki.fi/yliopisto

Älä kopsaa - Plagioinnin tunnistaminen Helsingin yliopistossa. Pauliina Kupila & Laura Karppinen www.helsinki.fi/yliopisto Älä kopsaa - Plagioinnin tunnistaminen Helsingin yliopistossa Helsingin yliopisto 1 Aikataulu 9.15-9.35 Tervetuloa Plagioinnin tunnistaminen ja järjestelmän käyttöönotto Helsingin yliopistossa 9.35-10.15

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

Vaasan yliopiston eettiset suositukset

Vaasan yliopiston eettiset suositukset Vaasan yliopiston eettiset suositukset 1 VAASAN YLIOPISTON EETTISET SUOSITUKSET Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 29.11.2013. Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa,

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin

Lisätiedot

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen Liite Askolan lukion suunnitelmaan kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimintatavoista: Menettelytavat rike- ja häiriötilanteessa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis-

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 28.8.2014 sisältävät opiskelijan tai harjoittelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä, joiden lähtökohtana ovat ammatillisesta

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen

Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen 2002 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA FORSKNINGSETISKA DELEGATIONEN NATIONAL ADVISORY BOARD ON RESEARCH ETHICS Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen God vetenskaplig praxis och handläggning

Lisätiedot

Eettiset periaatteet

Eettiset periaatteet Jyväskylän ammattikorkeakoulun Eettiset periaatteet Opintoasioiden lautakunnan vahvistamat 11.12.2018 Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK University of Applied Sciences Postiosoite/ Address PL 207 FI-40101

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

SCI3025.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Tuotantotalous) (10 op) SCI3026.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Informaatioverkostot) (10 op)

SCI3025.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Tuotantotalous) (10 op) SCI3026.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Informaatioverkostot) (10 op) SCI3025.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Tuotantotalous) (10 op) SCI3026.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Informaatioverkostot) (10 op) Tervetuloa kevään 2017 kurssille! Kurssin henkilökunta Tuotantotalouden

Lisätiedot

Plagiointi opintosuorituksissa TaY:n plagiointityöryhmän toimenpide-ehdotuksia

Plagiointi opintosuorituksissa TaY:n plagiointityöryhmän toimenpide-ehdotuksia TAUCHI Tampere Unit for Computer-Human Interaction Plagiointi opintosuorituksissa TaY:n plagiointityöryhmän toimenpide-ehdotuksia Veikko Surakka Research Group for Emotions, Sociality, and Computing Tampere

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje (2012)

Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje (2012) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje (2012) Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama (asetus 1347/1991) tutkimuseettinen neuvottelukunta

Lisätiedot

E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna

E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 1 E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 2 OPINNÄYTTEEN PALAUTUSPROSESSI Ohjaaja toimittaa opintosihteerille tutkielman pohjatiedot. Ohjaaja lataa tutkielman Laturista

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

TURNITIN-OHJELMAN KÄYTTÖ - OPISKELIJAN OHJE

TURNITIN-OHJELMAN KÄYTTÖ - OPISKELIJAN OHJE TURNITIN-OHJELMANKÄYTTÖ-OPISKELIJANOHJE Opettaja voi käyttää Turnitin-ohjelmaa opiskelijoiden kirjallisten töiden tarkastuksessa. Turnitin vertaa opiskelijan tekstiä kansainväliseen tietokantaan ja tekee

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

KÄYTÄNTÖJÄ OPINTOJAK- SOESITTELYYN, TENTTI- JÄRJESTELYIHIN JA VIL- PILLISEN TILANEEN VA- RALLE

KÄYTÄNTÖJÄ OPINTOJAK- SOESITTELYYN, TENTTI- JÄRJESTELYIHIN JA VIL- PILLISEN TILANEEN VA- RALLE T E K N O L O G I A J A Y M P Ä R I S T Ö A L A Ohje opettajille KÄYTÄNTÖJÄ OPINTOJAK- SOESITTELYYN, TENTTI- JÄRJESTELYIHIN JA VIL- PILLISEN TILANEEN VA- RALLE K Ä S I T E L T Y : Tekniikan toiminnanohjausryhmässä

Lisätiedot

2 Opinto-oikeus: Tutkintoon johtava opinto-oikeus, jollei toisin mainita.

2 Opinto-oikeus: Tutkintoon johtava opinto-oikeus, jollei toisin mainita. 1 AALTO-YLIOPISTON YLEISET OPETUSTA JA OPISKELUA KOSKEVAT SÄÄNNÖT Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 20.12.2010 yliopistolain (L 558/2009) ja Aaltoyliopiston johtosäännön perusteella

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

Liikuntabiologian laitoksen eettiset ohjeet tutkimusta ja opinnäytetöitä varten

Liikuntabiologian laitoksen eettiset ohjeet tutkimusta ja opinnäytetöitä varten Liikuntabiologian laitoksen eettiset ohjeet tutkimusta ja opinnäytetöitä varten Työryhmä: Taija Finni ja Antti Mero Päivitetty 6.6.2007 1. Yleistä tutkimusetiikasta Jokaisen tutkijan ja opinnäytetyötään

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Vastuullinen YAMK-tutkinto Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Perustettu ja tehtävät määrätty asetuksella (1991/1347); aloitti 1.2.1992 OKM

Lisätiedot

SCI3025.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Tuotantotalous) (10 op) SCI3026.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Informaatioverkostot) (10 op)

SCI3025.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Tuotantotalous) (10 op) SCI3026.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Informaatioverkostot) (10 op) SCI3025.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Tuotantotalous) (10 op) SCI3026.kand Kandidaatintyö ja seminaari (Informaatioverkostot) (10 op) Tervetuloa kevään 2018 kurssille! Kurssin henkilökunta Tuotantotalouden

Lisätiedot

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA Johtoryhmä 19.9.2018 Yhteistyötoimikunta 19.9.2018 Yhtymähallitus 30.10.2018 LIITE 6 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA 19.9.2018 Lapin koulutuskeskus REDU - Santasport

Lisätiedot

ETIIKAN ALKEET KESKUSTAKAMPUKSEN TUTKIMUSETIIKKAILTAPÄIVÄ Liisa Nieminen

ETIIKAN ALKEET KESKUSTAKAMPUKSEN TUTKIMUSETIIKKAILTAPÄIVÄ Liisa Nieminen ETIIKAN ALKEET KESKUSTAKAMPUKSEN TUTKIMUSETIIKKAILTAPÄIVÄ 14.4.2010 Liisa Nieminen Mitä tutkimusetiikka on? Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (2002) (luotu menettelytavat, joiden

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden

Lisätiedot

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää 1 OSAAMISEN OSOITTAMINEN, AHOT menettely A OPISKELIJAN TIEDOT Opiskelija täyttää. Lomake palautetaan yhdessä osaamisportfolion (liitteineen) kanssa AHOT menettelyä koskevan opintokokonaisuuden / opintojakson

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Asuntolan järjestyssäännöt

Asuntolan järjestyssäännöt Asuntolan järjestyssäännöt Koulutuksen järjestäjä on päättänyt näistä järjestyssäännöistä 26.1.2016 ja ne ovat voimassa 1.2.2016 alkaen toistaiseksi. Järjestyssääntöjen valmisteluvaiheessa on kuultu sekä

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin

Lisätiedot

Mitä on plagiointi? Milloin syyllistyy plagiointiin?

Mitä on plagiointi? Milloin syyllistyy plagiointiin? Mitä on plagiointi? Milloin syyllistyy plagiointiin? Plagioinnilla tarkoitetaan toisen henkilön tekstin tai ajatuksen esittämistä omassa kirjallisessa työssään siten, ettei ilmaista lähdettä eli sitä mistä

Lisätiedot

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Mitä jokaisen tutkimuspalveluissa työskentelevän tulisi tietää tutkimusetiikasta ja avoimesta tieteestä? Iina Kohonen, TENK Henriikka Mustajoki, TSV Riikka Palonkorpi,

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

O P I S K E L U O M A N A P R O J E K T I N A S I

O P I S K E L U O M A N A P R O J E K T I N A S I O P I S K E L U O M A N A P R O J E K T I N A S I NINA NÄSSLIN PÄÄLLIKKÖ, OPISKELUN JA OPETUKSEN PALVELUT Mikä on projekti? Toiminnan organisointitapa, jota voidaan hyvin verrata opiskeluun päämääräsuuntautunutta

Lisätiedot

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA Uudistuksen taustaa Yliopistolla tulee olla johtosääntötason säädös pysyviksi tarkoitetuista määräyksistä ja toimintavoista opintoihin

Lisätiedot