TOIMINTAKERTOMUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2016"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS t o i m i n t a v u o s i

2 2

3 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8 Maidon laatupalkinnot 9 Tuottajapalvelut Meijerin henkilökunta 11 MaiRe-myymälä 11 Hallituksen toimintakertomus 12 Tuloslaskelma 13 Tase Kassavirtalaskelma 15 Liitetiedot Tilintarkastuskertomus Yhteystiedot 23 3

4 Toimitusjohtajan katsaus Maitomarkkinat vuonna 2016 Maidontuotanto väheni Suomessa vuonna ,2 % verrattuna edelliseen vuoteen. Sitä ennen kasvua on ollut alkaen vuodesta Vaikkakin lasku on pieni niin ennusteiden mukaan maidontuotannon lasku jatkuu tulevinakin vuosina. Tänä vuonna laskun ennustetaan olevan 0,8 %. Maitoa tuotettiin Suomessa milj. litraa. Luomumaidon tuotanto kasvoi 1,7 % vuonna 2016 ollen 2,4 % tuotetusta maitomäärästä. Maitotilojen määrä vähenee vuosittain. Vuoden 2016 lopussa oli tilaa kun niitä oli neljä vuotta aiemmin vielä Vuonna 2020 tiloja arvioidaan olevan noin Lypsylehmien määrä maitotilaa kohden on noussut noin 6 % per vuosi ja on nyt keskimäärin 38 kpl/tila. Lypsylehmien kokonaismäärä sen sijaan laski hiukan ja oli kpl. Määrän arvioidaan laskevan tänä vuonna noin 1,7 % verrattuna vuoteen Lypsylehmien keskituotos nousi prosentilla viime vuonna. Kesän nurmisato oli hyvälaatuista ja maidon laatupitoisuudet olivat paremmat kuin vuonna Keskituotoksen ennustetaan nousevan noin prosentilla myös tänä vuonna. Maailmalla maidon kysyntä on ollut nousussa, varsinkin Aasiassa ja Lähi-idässä. Euroopassa on tuotettu maitoa 2-4 % vähemmän verrattuna vuoteen Maitojauhevarastot ovat EU:ssa täysiä johtuen aiemmasta maitokriisistä. Varastot pysyvätkin ylitäynnä kunnes markkinahinta nousee myynnin kannalta tavoitehintaan. Maidon tuottajahinnat ovat heilahdelleet EU:n maissa koko vuoden. Loppuvuotta kohden tuottajahinnat nousivat ja tasaantuivat. Suomessa tuottajahinnan muutokset näkyvät hitaammin ja ehkä parempi niin. EU:n kriisipaketti jolla haluttiin avustaa vapaaehtoisesti tuotantoaan leikkaavia tiloja, otettiin hyvin vastaan koko EU:n alueella ja asetettu tavoite täyttyi. Myös Suomessa päästiin lähes tavoitteeseen. Tämän kriisipaketin on uskottu myös vaikuttaneen tasaantuneeseen hintaan loppuvuonna. EU:n alueella uskotaan maidon tuotannon kasvavan noin 9 % vuoteen 2026 mennessä. Kasvua odotetaan tulevan maitovyöhykkeeltä joka kohdistuu Ranskan pohjoisosista, Tanskan, Saksan, Puolan ja Baltian maista. Pohjoisella alueella johon Suomi ja Ruotsi kuuluvat arvioidaan tilanteen olevan muuttumaton. Etelä- ja Itä- Eurooppaan arvioidaan pientä kasvua. Irlantiin sen sijaan odotetaan jopa 40 %:n tuotannon kasvua. Suomessa maidon juonti on vähentynyt, mutta juustojen ja voin käyttö on lisääntynyt. Maitotuotteita syödään enemmän kuin juodaan. Maitoa juotiin viime vuonna 4% vähemmän kuin vuotta aiemmin. Juotavien maitotuotteiden kulutus on ollut jo useamman vuoden laskussa. Arla Suomi - yhteistyöryhmän tuottama maitomäärä kasvoi jälleen viime vuonna ja oli 219 milj. litraa. Kasvua oli 8,3 % edellisvuoteen verrattuna. 4

5 Kaustisen Osuusmeijerin toiminta Viime vuosi oli Kaustisen Osuusmeijerille hyvä. Maitomäärä jatkoi kasvamistaan ja vuoden kokonaismääräksi saatiin yli 25,2 milj. litraa, jossa nousua 13,4 % edellisvuoteen verrattuna. Maidontuottajia oli vuoden lopussa 65. Vuoden aikana yhdeksän maidontuottajaa lopetti ja kaksi uutta tuottajaa aloitti. Liikevaihto kasvoi lähes 8,7% edellisvuoteen verrattuna ja oli yli 12,5 milj. euroa. Tulos on myös hyvä. Meijerin maksama keskimääräinen tilityshinta vuonna 2016 oli 40,03 snt/litra sisältäen koostumuksen ja laadun perusteella maksettavat lisät ja vähennykset sekä jälkitilin. MaiRe-myymälä on tärkeä tuottajien ja paikallisten asukkaiden keskuudessa. Koitamme jatkuvasti etsiä uusia paikallisesti tuotettuja tuotteita, joita voisimme tarjota asiakkaille, jo runsaan valikoiman lisäksi. Viimeisimpinä tuotteina ovat tulleet perunat ja kananmunat. Osuuskunta toimii hankintameijerinä Arla Suomi - yhteistyöryhmässä. Vastaanotettu maito myydään kokonaisuudessaan raakamaitona Arla Oy:lle, joka hoitaa myös maidon keräilyn. Maito jalostetaan maitotuotteiksi Sipoossa ja Hämeenlinnassa. Tulevaisuuden näkymiä Arla Suomen - yhteistyöryhmän maidontuotannon laatuohjelma, Arlagården, käydään kevään aikana läpi koulutustilaisuksissa tuottajien kanssa. Kaustisen Osuusmeijeri toimii hankintameijerinä vahvalla maidontuotantoalueella pyrkien tukemaan tuottajiensa taloudellista menestymistä. Alkuvuoden maitomäärät ovat olleet hiukan laskussa verrattuna edelliseen vuoteen, mutta määrän arvioidaan nousevan kevättä kohden. Maitomarkkinat ovat tällä hetkellä haasteelliset. Hinnat pysyvät paikoillaan ja emme vielä osaa sanoa mitään vuoden hintatasosta. Kiitän maidontuottajia, hallintoa, henkilökuntaa, asiakkaita ja kaikkia yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä toimintavuoden aikana. Peter Prest toimitusjohtaja Aloitin osuusmeijerin toimitusjohtajana marraskuussa Ulla Roinisen keskittyessä Laaksojen Maitokunnan johtamiseen. Olen päivittäin tavattavissa meijerillä ja palvelen tuottajia ja asiakkaita kummallakin kotimaisella kielellä. 5

6 Meijerin jäsenet ja hallinto Osuuskunnan jäsenet Kaustisen Osuusmeijerissä oli jäseniä 73, joista maitoa toimittavia tiloja 65. Osuuskuntakokoukset Osuuskunnan varsinainen kevätkokous pidettiin Kaustisen Osuusmeijerillä Kokoukseen osallistui 31 osuuskunnan jäsentä ja 3 muuta osallistujaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jani- Markus Paavola ja sihteerinä Ulla Roininen. Kokouspuheenvuoron esitti Arla Oy:n toimitusjohtaja Reijo Kiskola. Kokouksessa jaettiin maidon laatupalkinnot vuodelta Osuuskunnan varsinainen syyskokous pidettiin Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksessa. Kokoukseen osallistui 17 osuus- kunnan jäsentä ja neljä muuta osallistujaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jani-Markus Paavola ja sihteerinä Peter Prest. Kaustisen Osuuspankki jakoi perinteiseen tapaan korkeatuottoisen karjan ja korkeatuottoisen lehmän omistajille palkinnot. Korkeatuottoisesta karjasta palkinto jaettiin; Markku Isokankaalle ja Katja Känsälälle. Korkeatuottoisen lehmän omistajan palkinto jaettiin; Päivi ja Jouni Kaustiselle. Palkinnot jakoi Eija Laitala Kaustisen Osuuspankista. Hallitus Hallituksen muodostavat osuuskuntakokouksen kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemat jäsenet. Hallitus kokoontui kertomusvuonna yhdeksän kertaa. Puheenjohtajana toimi Kimmo Kuorikoski ja varapuheenjohtajana Hannu Myllymäki. Hallituksen muut jäsenet olivat kertomusvuonna Markku Isokangas, Kari Rauma, Asko Huntus, Riikka Aho, Hannu Kuorikoski, Jaakko Paavola ja Toni Anttila. Hallituksen sihteerinä toimi Ulla Roininen lokakuulle saakka ja Peter Prest marras ja joulukuussa. Vuodesta 2000 hallituksessa ansiokkaasti toiminut Markku Isokangas jäi pois hallituksesta vuoden 2016 päättyessä. Hallituksen kokoonpano alkaen Hallituksessa on yhdeksän varsinaista jäsentä: Nimen jälkeen kotipaikka ja -kylä sekä aloitusvuosi hallituksessa: Kuorikoski Kimmo, Kaustinen/Nikula 2001 Myllymäki Hannu, Kaustinen/Köyhäjoki 2011 Huntus Asko, Kaustinen/Varila 2015 Kuorikoski Hannu, Kaustinen/Nikula 2015 Mirja Sjölund, Alaveteli 2017 Paavola Jaakko, Kaustinen/Puumala 2015 Anttila Toni, Kaustinen/Köyhäjoki 2015 Saija Iso-Aho, Ullava 2017 Rauma Kari, Kaustinen/Salonkylä 2016 Tilintarkastajat Varsinainen tilintarkastaja on HT tilintarkastaja Timo Paakinaho, varalla HT tilintarkastaja Matti Tapaninen. Hallinnon valitsemina tarkkailijoina toimivat Asko Huntus ja Virpi Paavola. Uusi toimitusjohtaja Peter Prest aloitti uutena toimitusjohtajana. Ulla Roininen keskittyy jatkossa Laaksojen Maitokunnan johtamiseen Vas. Peter Prest, Kimmo Kuorikoski sekä Ulla Roininen 6

7 Raaka-aineen hankinta Maidon vastaanotto Kaustisen Osuusmeijerin tuottajiltaan hankkima maitomäärä oli litraa vuonna Maitomäärä nousi edellisvuodesta 13,4 %. Tuotannosta luopujia oli vuoden aikana yhdeksän ja maidontuotannon aloitti kaksi uutta tuottajaa. Maitoa vastaanotettiin joulukuussa 65 tilalta. Maidon keskirasva oli 4,37 % ja keskivalkuainen 3,50 %. E-luokkaisen maidon osuus oli 94,44 %. Tuottajakohtainen maitomäärä oli keskimäärin litraa. Maidon keräily ja jalostus Osuuskunta toimii hankintameijerinä Arla Suomi -yhteistyöryhmässä. Vastaanotettu maito myydään kokonaisuudessaan raakamaitona Arla Oy:lle, joka hoitaa myös maidon keräilyn ja ohjauksen jatkojalostettavaksi Hämeenlinnaan ja Sipooseen. Arla Suomi -yhteistyöryhmä Arla Oy jalostaa ja markkinoi reilun 630 suomalaisen maitotilan maidon ja se on Suomen toiseksi suurin meijerituotteiden toimittaja. Yhteistyöryhmään kuuluvat Arla Oy Sipoo, Hämeenlinnan Osuusmeijeri, Kaustisen Osuusmeijeri, Kiteen Meijeri, Laaksojen Maitokunta, Limingan Osuusmeijeri, Paavolan Osuusmeijeri, Porlammin Osuusmeijeri, Ranuan Meijeri ja Ruhan Meijeri. Maitoa kerättiin kertomusvuonna seuraavasti; Kaustinen Kokkola Kruunupyy Pedersöre Ullava Veteli litraa litraa litraa litraa litraa litraa Maidon vastaanotto meijeriin v Litrat Tuottajien lkm E-luokan osuus % 94,4 95,8 92,6 91,6 92,9 7

8 Maidon hinnoittelu Maidon tuottajahintaan vaikuttavat maidon koostumus, laatu, kausihinta ja meijerin maidosta jälkikäteen maksama lisätili. Koostumushinnoittelu Perushinta on E-luokkaiselle normimaidolle laskettava ennakkohinta. Tuottajakohtainen hinta määräytyy maidon rasva- ja valkuaispitoisuuden mukaisesti. Rasvakymmenyksen arvo on 0,24 snt/litra ja valkuaiskymmenyksen 0,65 snt/litra. Pitoisuus määräytyy kahden kuukauden kokeiden liukuvana aritmeettisena keskiarvona. Normimaito: Valkuaisosa 33 * 0,65 = 21,45 snt/litra Rasvaosa 43 * 0,24 = 10,32 snt/litra Yhteensä koostumus 31,77 snt/litra MAIDON KESKIPITOISUUDET Rasva % 4,37 4,37 4,34 Valkuais% 3,50 3,49 3,51 Laatuhinnoittelu Mikäli maidon laatu on 1-luokkaa, laatuvähennys on -2,80 snt/litra. 2-luokan vähennys lisäksi -20 snt/ litra kk ja -30 snt/litra 3. kk eteenpäin. MAIDON LAATU LUOKITTAIN Laatu E-lk % 94,44 95,81 92,61 1-lk % 5,56 4,19 7,39 2-lk % 0,00 0,00 0,00 Yllä: meijerin normihinnoittelu v Bakteerien pesäkemäärä lasketaan kahden kuukauden ja somaattiset solut kolmen kuukauden liukuvana geometrisena keskiarvona seuraavasti: Luokka Bakteerit Solut E alle alle yli yli Kausihinta ja tasahinta Kausivähennys oli maalis-toukokuussa -2 snt/litra ja kausikorotus vastaavasti elo-lokakuussa +2 snt/litra. Tasaisen kausihinnan valinneella tuottajalla kausiosa tasoitettiin nollaksi joka kuukausi. Vuoden lopullinen tasaus tehtiin marraskuun maitotilityksessä. Tilityshinta vuonna 2016 Kokonaistilitykset tuottajille vuonna 2016 tuotetusta maidosta olivat euroa. Meijeri tilitti tuottajilleen maidosta vuonna 2016 keskimäärin 40,03 snt/ litra. Hinta sisältää kaikki lisät ja vähennykset sekä jälkitilin. Vuodelta 2016 maksettiin jälkitiliä 0,1 snt/litra (+ alv 14 %). 8

9 Maidon laatupalkinnot Walter Ehrströmin säätiön mitalit Walter Ehrströmin säätiön 25-vuotis-, 20-vuotisja 10-vuotismitalit jaetaan yhtäjaksoisesti jatkuneesta E-luokan maidontuotannosta. W.E Pronssi 10v : Känsälä Janne ja Helena Wentjärvi Mikael o Anders Meijerin omat laatupalkinnot Meijerin oma laatupalkinto tilalle jaetaan samoin perustein kuin Walter Ehrström-mitalit 30, 15, ja 5 vuoden yhtäjaksoisesta E-luokkaisen maidon tuotannosta. Palkinnot ovat vuoden 2016 tuotannosta. E-luokan maitoa 5 vuotta : Risto Paavola My (Risto, Paula, Harri ja Jaakko) Myllymäki Toni ja Sari Arvosteluperuste laatupalkinnoille Vaatimus Näytteiden lukumäärä 1. Bakteerien kokonaismäärä Keskiarvo alle kpl / ml 2-3 näytettä / kk 2. Antibiootti- tai muut jäämät Ei saa olla Kaikki tehdyt kokeet 3. Maitoväärennös Ei saa olla Kaikki tehdyt kokeet 4. Soluluku Keskiarvo alle kpl / ml 2-3 näytettä / kk 5. Selvästi tunnistettavissa ulkonäkö, haju- tai makuvirhe Ei saa olla toistuvasti Kaikki tehdyt kokeet 9

10 Tuottajapalvelut Tilasäiliöhuollot Tilasäiliön määräaikaishuoltotyöstä korvataan laskun mukaan max 150 (sis. alv 24%) kerran vuodessa. Hieholainat ja tilasäiliölainat Meijeri tarjoaa tuottajille mahdollisuutta ottaa meijerin kautta tilasäiliölainaa ja hieholainaa. Lainahakemus täytyy hyväksyttää hallituksessa mikäli summa on tai enemmän. Rahoitus on korvamerkittävä laskulla tai kauppakirjan kopiolla tilasäiliön ja hiehon ostoon. Laina-aika on enimmillään kaksi vuotta. Lainan korko on 12 kk euribor + 2,5 %. Laina on enimmillään osuuspääoman suuruinen, ja uusilla tuottajilla enimmillään kahden kuukauden maitotilin suuruinen. Rehujen analysointi Meijeri maksaa säilörehuanalyysin, enintään kaksi suppeaa näyteanalyysiä tilaa kohden vuodessa. Kivennäis- ja hivenaineanalyyseistä peritään omakustannushinta. Urea- ja progesteronimääritykset Ureatutkimuksella voidaan selvittää ruokinnan valkuais- ja energiatasapaino ja se tehdään kaksi kertaa kuukaudessa hinnoittelumaitonäytteestä. Tila voi teettää myös lehmäkohtaisia ureakokeita. Progesteroninäytteillä selvitetään maidon progesteronitasoa. Tuottajilta peritään omakustannushinta. Karjantarkkailu Karjantarkkailuun kuulumista tuetaan maksamalla karjantarkkailunäytteiden analysointikulut. Tarkkailuun kuulumattomilla tiloilla on mahdollisuus lähettää lehmäkohtaiset näytteet tutkittaviksi veloituksetta kaksi kertaa vuodessa. Antibioottitestit Meijeri antaa tuottajan omatoimiseen testiin tarvittavat Delvotest-ampullit sekä tarvikkeet veloituksetta. Antibioottinäytteitä välitetään tehtäväksi MS Tuottajapalvellut Osk:n laboratoriossa. Meijerillä tehtävistä epävirallisista antibioottitesteistä veloitetaan 5 /näyte, viikonloppuisin ja iltaisin 50 /näyte. Seleeninäyte Meijeri maksaa seleeninäytteen tankkimaidosta kahdesti vuodessa. Lehmän nostoparren ja rehunäytekairan lainaus Meijerillä on lehmän nostoon tarkoitettu nostoparsi tuottajien käyttöön. Nostoparren käytöstä peritään 10 /kerta. Meijerillä on myös rehunäytekairat siiloa ja paalia varten tuottajien käyttöön. Kaira liitetään omaan akkuporakoneeseen ja sen vuokra on 10 /kerta, vuokra-aika max 3 vrk. Tiedotustoiminta Tuottajille tiedotetaan ajankohtaisista asioista tuottajalehden ja tonkkapostin välityksellä vähintään kuukausittain. Maitoa Suomesta -lehti ilmestyy neljä kertaa vuoden aikana ja tuottajille välitetään Maaseudun Tulevaisuus-, Pellervo- ja Koneviesti-lehtiä. Salmonellavakuutus Meijeri on tehnyt tuottajilleen salmonella -ryhmävakuutuksen. Laatu- ja tuotantopalkinto Meijeri jakaa pitkäaikaisesta laatumaidon tuottamisesta Walter Ehrström -säätiön 10, 20 ja 25 v. mitalit sekä palkitsee samoin säännöin meijerin 30-, 15- ja 5-v. palkinnolla. 10

11 Henkilökunta MaiRe-myymälä Toimintavuoden lopussa Kaustisen Osuusmeijerin palveluksessa toimi neljä henkilöä. MaiRe-myymälässa työskentelee kokoaikaisesti myymälänhoitaja Jaana Myllymäki. Riitta Heikkilä joka vastaa tuottajapalveluista toimii myös osa-aikaisesti myymälässä. Riitan toimipiste siirtyi myymälän yhteyteen marraskuussa. Osuuskunnan konttorilla hoidetaan mm. meijerin tuottajien maitotilitykset ja taloushallinto. Konttorilla ja taloushallinnossa työskenteli päätoimisesti Marja Tastula. Toimitusjohtaja ja maitotilityspalvelut hankittiin Laaksojen Maitokunnasta Ulla Roiniselta marraskuun puoleen väliin saakka. Sen jälkeen toimitusjohtajaksi palkattiin Peter Prest. Maitotilityspalvelut ostetaan toistaiseksi kuten ennen. Kaustisen Osuusmeijerin myymälä on monipuolinen mm. elintarvikkeita, lahjatavaroita, maataloustuotteita, pesuaineita, työvaatteita ja jalkineita myyvä erikoisliike. Osuuskunnan liikevaihdosta 16 % koostuu myymälän, rehuvaraston ja viljavaraston yhteenlasketusta myynnistä. MaiRe-myymälä tukee tuottajien liiketoimintaa tarjoamalla maataloustuotteita mahdollisimman edullisesti ja luo paikkakunnalle tervetullutta kilpailua monipuolisena maataloustarvikekauppana. Valikoima on monipuolista ja laadukasta. Myymälä on kaikille avoin ostospaikka, jonka suosituimpia tuotteita ovat mm. tukkupakkauksissa myytävät pakasteleivonnaiset. Pyrimme ottamaan myyntiin paikallisesti ja lähialueille tuotettuja tuotteita. Myymälä tunnetaan alueella myös hyvästä valikoimasta gluteenittomia tuotteita. 11

12 Hallituksen toimintakertomus Osuuskunnan tuloskehitys Kaustisen Osuusmeijerin liikevaihto oli 12,5 milj. euroa vuonna Liikevaihdossa oli 8,7 % nousua edellisvuoteen verrattuna. Tilikauden 2016 ylijäämä oli ,07 euroa. Omavaraisuusaste oli erittäin hyvä 55,2 % ja maksuvalmius quick ratiolla mitattuna erinomainen 1,8. Maidon hankinta ja tilityshinta Osuuskunta toimii hankintameijerinä Arla Suomi -yhteistyöryhmässä. Vastaanotettu maito myydään kokonaisuudessaan raakamaitona Arla Oy:lle, joka hoitaa myös maidon keräilyn. Maito jalostetaan Sipoossa ja Hämeenlinnassa. Maidontuottajia oli vuoden 2016 lopussa 65. Maidontuotannon lopetti vuoden aikana yhdeksän tuottajaa ja maidontuotannon aloitti kaksi uutta tuottajaa. Meijerin maitomäärä oli litraa, jossa nousua 13,4 % edellisvuoteen. Maidon keskimääräinen tilityshinta vuonna 2016 oli 40,03 snt/litra sisältäen kaikki lisät ja vähennykset sekä jälkitilin. Kaustisen Osuusmeijerin hallinto Kaustisen Osuusmeijerin hallintoon kuuluu 9 jäsentä, jotka ovat erovuorossa kolmen vuoden välein. Tilintarkastajina toimii HTM tilintarkastaja Timo Paakinaho. Hallinnon tarkastajina toimivat Virpi Paavola ja Riikka Aho. henkilöä, heistä yksi toimi kokoaikaisesti myymälässä. Viljavaraston hoito ja osa hallintopalveluista hankittiin ostopalveluna. Tuleva toiminta Meijeri toimii hankintameijerinä vahvalla maidontuotantoalueella keskittyen jäsentilojensa tuotantoa tukeviin toimintoihin ja myymälätoimintaan. Tavoitteena on hallittu kasvu maitomäärässä sekä myymälän liikevaihdossa ja meijerin kannattavuudessa. Osuuskunta osallistuu aktiivisesti Arla Suomi -yhteistyöryhmän toimintaan pyrkien myös sitä kautta turvaamaan meijerin maidontuottajille kilpailukykyisen tilityshinnan. Hallituksen esitys ylijäämän käyttämisestä Tilikauden 2016 ylijäämä on ,07 euroa. Hallitus esittää, että osuuspääoman korkoa maksetaan 4% jäsenenä olleiden tuottajien mennessä maksettuna olevalle osuuspääomalle. Loppuosa ylijäämästä esitetään siirrettäväksi käyttörahastoon. Meijerin henkilöstö ja toiminta Osuuskunta palkkasi toimitusjohtajaksi Peter Prest:in marraskuussa ja siten palveluksessa oli vuoden lopussa 4 kokoaikaista 12

13 Tuloslaskelma LIIKEVAIHTO , ,35 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT , ,45 TUOTOT YHTEENSÄ , ,80 MATERIAALIT JA PALVELUT AINEET TARVIKKEET JA TAVARAT Ostot tilikauden aikana , ,10 Varastojen muutos 260, ,41 Ulkopuoliset palvelut , ,94 MATERIAALIT JA PALVELUT YHTEENSÄ , ,63 HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja hallinnon palkkiot , ,48 Eläkekulut , ,27 Muut henkilösivukulut , ,21 HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ , ,96 POISTOT JA ARVONALENTUMISET Suunnitelman mukaiset poistot , ,94 MUUT LIIKETOIMINNAN KULUT , ,69 L I I K E Y L I -/A L I J Ä Ä M Ä , ,58 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Tuotot omistusyhteysyrityksistä , ,55 Muut korko- ja rahoitustuotot 6 970, ,12 Metsäpalstojen tuotot 0, ,70 Korkokulut ja muut rahoituskulut -55,91-53,49 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT YHTEENSÄ , ,88 Y L I J Ä Ä M Ä ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,46 TILINPÄÄTÖSSIIRROT TILIKAUDEN VEROT , ,56 T I L I K A U D E N Y L IJ Ä Ä M Ä , ,90 13

14 Tase V A S T A A V A A: V A S T A T T A V A A: PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYK- KEET Liittymismaksut ,47 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä ,47 0,00 AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet , ,22 Rakennukset , ,61 Koneet ja kalusto , ,98 OMA PÄÄOMA OSUUSPÄÄOMA , ,26 RAHASTOT Vararahasto , ,62 Muut rahastot , ,51 ED.TILIKAUSIEN YLI-/ ALIJÄÄMÄT 0, ,63 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ , ,90 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,66 Ajoneuvot 3 835, ,04 Muut aineelliset hyödykkeet 6 838, ,59 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,44 VARAUKSET Kertynyt poistoero , ,00 SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet , ,88 Muut sijoitukset 8 632, ,69 VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS Valmiit tuotteet ja tavarat , ,96 SAAMISET Myyntisaamiset , ,91 Lainasaamiset , ,23 Muut saamiset , ,61 Siirtosaamiset , ,17 Saamiset yhteensä , ,92 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Saadut ennakkomaksut 7 436,75 0,00 Ostovelat , ,28 Maksamaton maitotili , ,46 Muut velat , ,86 Siirtovelat , ,58 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,18 RAHAT JA PANKKISAAMISET , ,95 VASTAAVAA , ,84 VASTATTAVAA , ,84 14

15 Kassavirtalaskelma Liiketoiminnan rahavirta Liikeylijäämä /-alijäämä , ,58 Oikaisut liikeylijäämään/-tappioon 1) , ,94 Käyttöpääoman muutos 2) , ,33 Maksetut verot , ,56 Rahoitustuotot ja -kulut , ,88 Liiketoiminnan rahavirta (A) , ,17 Investointien rahavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit -420, ,42 Käyttöomaisuuden luovutus ,29 0,00 Investointien rahavirta (B) , ,42 Rahoituksen rahavirta Tuottajalainojen lisäys/vähennys 0,00 0,00 Pitkäaikaisten velkojen lisäys/vähennys 0,00 0,00 Osuuspääoman nettomuutos ,08-168,37 Vapaan oman pääoman muutokset 0, ,04 Rahoituksen rahavirta (C) , ,67 Rahavarojen lisäys (+) / vähennys (-) , ,42 Rahavarat tilikauden alussa , ,53 Rahavarat tilikauden lopussa , ,95 Taseen mukainen rahavarojen muutos , ,42 15

16 Tilinpäätöksen liitetiedot Kirjanpitoasetuksen mukaiset liitetiedot Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Aineettomat hyödykkeet Aineettomat hyödykkeet ovat aiempina vuosina olleet kirjattuina muihin aineellisiin hyödykkeisiin. Kuluneena tilikautena hyödykkeet on siirretty omalle tilille taseeseen Liittymismaksut ,47 0,00 Arvostusperiaatteet ja -menetelmät sekä jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat laskettu käyttöomaisuushyödykkeen taloudellisen käyttöiän mukaisina tasapoistoina hankintahinnasta. Pienhankinnat ja hyödykkeet, joiden taloudellinen käyttöikä on alle kolme vuotta, on kirjattu kokonaisuudessaan hankintakauden kuluksi. Hyödyke Poistoaika Rakennukset ja rakennelmat 7-40 v. Koneet ja kalusto 5-10 v. Atk-laitteet ja ohjelmat 3-5 v. Aineelliset hyödykkeet 5-15 v. Vaihto-omaisuuden arvostus Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen myyntihintaan , ,96 Liitetiedot henkilöstöstä Yhtiön palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin Henkilöstö 3 3 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Liikevaihto toimialoittain Maidon myynti , ,56 Muu myynti , ,39 Yhteensä , ,95 Liiketoiminnan muut tuotot Vuokratuotot ,71 386,78 Muut myynnit ,82 0,00 Muut tuotot 2 376, ,07 Yhteensä , ,85 Henkilöstökulut Tilikauden palkat , ,48 Hallinnon palkkiot 9 600, ,00 Eläkekulut , ,27 Muut henkilösivukulut 3 381, ,21 Yhteensä , ,96 16

17 Taseen liitetiedot Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Kirjanpitoarvo , ,22 Tilikauden muutos -628,05 0,00 Kirjanpitoarvo , ,22 Rakennukset ja rakennelmat Kirjanpitoarvo , ,89 Tilikauden muutos 0 0,00 Sumupoisto , ,28 Kirjanpitoarvo , ,61 Koneet ja kalusto Kirjanpitoarvo , ,29 Tilikauden muutos , ,42 Sumupoisto , ,73 Kirjanpitoarvo , ,98 Autot ja ajoneuvot Kirjanpitoarvo , ,00 Tilikauden muutos ,10 0,00 Sumupoisto , ,96 Kirjanpitoarvo , ,04 Muut aineelliset hyödykkeet Kirjanpitoarvo , ,56 Tilikauden muutos , ,00 Sumupoisto , ,97 Kirjanpitoarvo , ,59 Sijoitukset, osakkeet ja osuudet Kaustisen Lämpö Oy , ,28 Valio Oy , ,00 Teollisuushankinta Oy , ,88 Metsä Board Oyj , ,65 Kaustisen Osuuspankki 1 200,00 200,00 Metsäliitto Osk , ,96 Kiinteistö Oy Telefooni 2 33,64 33,64 Osuuskauppa KPO 1 84,09 84,09 Nikulan Ravirata Oy ,94 840,94 Puhelinliittymä 1 046, ,13 MS Tuottajapalvelut Osk , ,00 Yhteensä , ,57 Oman pääoman erittely OMA PÄÄOMA Jäsenten osuuspääoma Osuuspääoma , ,63 Osuusmaksujen muutos ,08-168,37 Osuuspääoma , ,26 Jäsenten osuuspääoma yhteensä , ,26 Osuusmaksuja perimättä , ,56 Osuusmaksuihin sisältyy vapaaehtoisia osuusmaksuja , ,62 Velvoiteosuuksien lukumäärä kpl kpl Osuuden arvo on 0,10. Osuusmaksun perintätavoite on 1 osuus/litra. 17

18 Eronneiden osuuspääoma Eronneiden osuuspääoma , ,07 Siirto jäsenten osuuspääomasta 5 093, ,65 Eronneiden osuuspääoma , ,72 Rahastot Vararahasto , ,58 Muutos 0, ,04 Vararahasto , ,62 Stipendirahasto , ,91 Muutos 0,00 0,00 Stipendirahasto , ,91 Käyttörahasto , ,60 Muutos ,27 0,00 Käyttörahasto , ,60 Yli-/alijäämä edellisiltä tilikausilta , ,63 Tilikauden ylijäämä , ,90 Jakokelpoinen oma pääoma , ,27 Lainat Lähipiirilainat Lähipiirilainat koostuvat normaaleista kaikille jäsenille möynnettävistä hieho- ja tilasäiliölainoista Vakuudet ja vastuusitoumukset Vakuudet ja vastuusitoumukset , ,00 Annetut yrityskiinnitykset Annetut kiinteistökiinnitykset , ,17 Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä , ,17 Kiinteistöihin liittyvät panttikirjat ja yrityskiinnitys ovat pankin säilytyksessä vapaana eikä niitä ole kiinnitetty. Vastuusitoumukset ja muut vastuut Leasingvastuut 6 942, ,90 Hallituksen esitys tuloksen käytöstä Osuuskunnan jakokelpoinen ylijäämä on ,07 euroa. Hallitus esittää, että osuuspääoman korkoa maksetaan 4% jäsenenä olleiden tuottajien mennessä maksettuna olevalle osuuspääomalle. Loppuosa ylijäämästä esitetään siirrettäväksi käyttörahastoon. 18

19 19

20 20

21 21

22 Kuvan ottaja: Tapio Rantakari. Kuvat ovat Kansanmusiikki-instituutin arkistosta. Siltatanssit 1988 Siltatanssit järjestetään jälleen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien 50-vuotis juhlavuoden kunniaksi. Tanssit pidetään Kaustisen Osuusmeijerin pihalla keskiviikkona 12.7 alkaen klo

23 Yhteystiedot Kaustisen Osuusmeijeri Siltatie KAUSTINEN Konttori: Vaihde p Toimisto ja talous Marja Tastula p Tuottajapalvelut Riitta Heikkilä p Maitotilitykset Ulla Roininen p Toimitusjohtaja Peter Prest p Myymälä: Jaana Myllymäki p Tilaukset voi antaa puhelimitse, Uumawebissä, sähköpostilla tai maitoauton mukana. MaiRe myymälä on myös Facebookissa: Viljavarasto: Mika Tastula p Tilasäiliöhuolto: Larun Tilasäiliö- ja Kylmälaitehuolto p Tuottajapalvelut ja neuvonta: Riitta Heikkilä p Maidonkeräily: Asko ja Jani Myllymäki p

24 Siltatie Kaustinen Puhelin: Myymälä: ja Tee tilaukset Uumawebissä: Oma meijeri palvelee lähellä sinua! 24

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2017 11 2. t o i m i n t a v u o s i Tapahtumia vuonna 2017 Sarka-messut 2017 Meijerin piharemontti kesällä Laatukoulutus Kesäpäivä tuottajille 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 K a u s t i se n O s u u sm e i je ri 1 1 0. t oi mintavuo si Sivu 2 Sisällysluettelo Tilintarkastuskertomus 2 Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014. K a u s t i se n O s u u sm e i je ri

TOIMINTAKERTOMUS 2014. K a u s t i se n O s u u sm e i je ri TOIMINTAKERTOMUS 2014 K a u s t i se n O s u u sm e i je ri 109. toimint avuosi Sivu 2 Sisällysluettelo Tilintarkastuskertomus 2 Sisällysluettelo 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS t o i m i n t a v u o s i

VUOSIKERTOMUS t o i m i n t a v u o s i L a a k s o j e n M a i t o k u n t a VUOSIKERTOMUS 2017 1 0 1. t o i m i n t a v u o s i Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 4-5 Meijerin hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013. K a u s t i se n O s u u sm e i je ri

TOIMINTAKERTOMUS 2013. K a u s t i se n O s u u sm e i je ri TOIMINTAKERTOMUS 2013 K a u s t i se n O s u u sm e i je ri 108. toimint avuosi Sisällysluettelo Toimitusjohtajan katsaus 4 Meijerin jäsenet ja hallinto 6 Raaka-aineen hankinta 7 Maidon hinnoittelu 8

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

9 9. t o im i nt a v u o s i

9 9. t o im i nt a v u o s i L a a k s o j e n M a i t o k u n t a 9 9. t o im i nt a v u o s i VUOSIKERTOMUS 2015 L aaksojen M aitok unta Yhteystiedot: Savarinväylä 5 84100 Ylivieska Puhelin: 08-4116 111 ja 050-3778 820 Myymälä:

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 1.12.2017-30.11.2018 Ruukinrannantie 4 07750 ISNÄS Kotipaikka: Loviisa Y-tunnus: 0744528-0 ja toimintakertomus tilikaudelta 1.12.2017-30.11.2018 Sisällys TOIMINTAKERTOMUS...1 TULOSLASKELMA...5

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot