TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA"

Transkriptio

1 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa Tilinpäätöksen allekirjoitus Tilinpäätösmerkintä Kotipaikka: Porvoo 1

2 TOIMINTAKERTOMUS Olennaiset tapahtumat tilikauden aikana Yhtiö on perustettu vuonna 1963, joten vuosi 2017 on yhtiön 54. toimintavuosi. Vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana pumpattiin raakavettä yhteensä m 3 Neste Oyj:lle, mikä on peräti 25 % enemmän kuin vastaavana ajanjaksona 2000-luvulla keskimäärin ja 17 % enemmän kuin viime vuonna Pumpattu vesi QI, 1000 m3 Arvio tulevasta kehityksestä Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö pumppaa vettä osakkailleen omakustannushintaan eikä näin ollen tuota tulosta. Arvioitu pumpattavan veden määrä vuonna 2017 on 7,7 Mm 3, mikä on normaalia enemmän. Vuoden 2017 toimintaan ei ole suunniteltu mitään normaalista poikeavaa. Omistus Yhtiön omistavat Porvoon kaupunki ja Neste Oyj. Porvoon kaupunki omistaa 21 osaketta eli 60 % ja Neste Oyj 14 osaketta eli 40 %. Hallinto Varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka pidettiin , valittiin erovuorossa ollleet hallituksen jäset Jussi Hintikka ja Anne Sjöström uudelleen. Leo Rautasen tilalle valittiin Kaisa Uusitalo. Hallitukseen kuuluvat varsinaisina jäseninä Jussi HIntikka (pj), Pekka Malin, Juha-Pekka Siltala (varapj), Anne Sjöström ja Kaisa Uusitalo sekä varajäseninä Matti Haapakoski, Teuvo Makkonen ja Veijo Roukala. Hallitus on kokoontunut kaksi kertaa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tilintarkastajaksi valittiin yhtiökokouksessa tilintarkastusyhteisöpricewaterhousecoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana Outi Koskinen. Henkilöstö Toimikauden aikana yhtiön palveluksessa on ollut kaksi henkilöä (oto). Toimitusjohtajana on ollut Kjell Tallberg ja teknisenä asiantuntijana Teuvo Makkonen. Kotipaikka: Porvoo 2

3 TULOSLASKELMA Tot Tot Ennuste Tot LIIKEVAIHTO Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja palvelut Veden osto Sähkön osto Ostot yhteensä tilikauden aikana Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilösivukulut yhteensä Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO -0,25-0,30 0,00-2 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA Tuloverot TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO ,0 Kotipaikka: Porvoo 3

4 TASE VASTAAVAA Ennuste Tot PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset, lyhytaikaiset Myyntisaamiset Muut saamiset (ALV-saamiset) Rahat ja pankkisaamiset VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osake-, osuus tai muu vastaava pääoma Muut rahastot Vararahasto SIDOTTU OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Edellisten tilikauden voitto Tilikauden voitto VAPAA OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Osakaslainat Pitkäaikainen yhteensä Lyhytaikainen Ostovelat Siirtovelat Muut velat (ALV-velat) Lyhytaikainen yhteensä VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,00 0,00 0,00 0,00 Kotipaikka: Porvoo 4

5 RAHOITUSLASKELMA Enn Tot Liiketappio/ voitto Poistot Rahoituserät yhteensä Satunnaiset erät Verot Tulorahoitus yhteensä Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos Lyhytaik. korottomien velkojen muutos Käyttöpääoman muutos yhteensä LIIKETOMINNAN KASSAVIRTA YHTEENSÄ Pysyvien vastaavien investoinnit Käyttöomaisuuden myynti INVESTOINTIEN KASSAVIRTA YHTEENSÄ Kassavirta ennen rahoitusta Pitkäaikaisten velkojen muutos Lyhytaikaisten lainojen muutos Osingonjako Osakepääoman muutos RAHOITUKSEN KASSAVIRTA YHTEENSÄ Kassavirta rahoituksen jälkeen Likvidit varat tilikauden alussa Likvidit varat tilikauden lopussa Likvidien varojen muutos ,00 0,00 0,00 0,00 Kotipaikka: Porvoo 5

6 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT (KirjanpitoA) TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Tilinpäätös on laadittu valtioneuvoston asetuksen pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksistä esitettävistä tiedoista säädetyn 4. luvun mikroyrityssäännostöä noudattaen. Arvostusperiaateet ja menetelmät Yhtiön pysyviin vastaaviin merkityt aineelliset hyödykkeet on arvostettu suunnitelman mukaisilla poistoilla vähennettyyn muuttuvaan hankintamenoonsa. Saamiset ja velat on arvostettu nimellisarvoonsa. Jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Yhtiön pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten hyödykkeiden hankintamenot poistetaan ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti. Poistot on mukautettu verotuspoistojen kanssa. Tilikauden poistoina kirjataan kuluksi poistomenetelmästä riippuen verotuksessa hyväksyttävää enimmäistasapoistoa tai-menojäännöspoistoa vastaavaa määrä. Hyödyke arvioitu pitoaika, v Rakennukset ja rakennelmat 30 Patorakenteet 40 Koneet ja kalusto 15 TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT Oman pääoman erittely Enn Tot OMA PÄÄOMA Osakepääoma Lisäykset tilikaudella Vähennykset tilikaudella Osakepääoma Vararahasto Lisäykset tilikaudella Vähennykset tilikaudella Vararahasto Sidottu oma pääoma yhteensä Edellisten tilikausien voitto Osingonjako Tilikauden voitto / tappio Vapaa oma pääoma yhteensä / OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Kotipaikka: Porvoo 6

7 VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET Velat ja niiden vakuudet tase-erittäin ja vakuuslajeittain Kaikki lainat ja muut velat on saatu ilman vakuuksia. Vieraan pääoman Velan määrä Velan määrä erittely Annetut kiinnitykset Lainat omistajilta Porvoon kaupunki Neste Oyj Ostovelat Siirtovelat ALV-velat Eläkevastuut Yhtiön henkilökunnan lakisääteiset eläkevastuut on hoidettu vakuutusyhtiössä. LIITETIEDOT HENKILÖSTÖSTÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENISTÄ Henkilöstön lukumäärä ja ryhmät Tilikauden aikana yhtiön palveluksesa oli keskimäärin kaksi henkilöä, toimitusjohtaja ja tekninen asiantuntija. Hallituksen ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot Toimitusjohtajan palkat 2 250, ,00 Hallituksen jäsenten palkkiot ja korvaukset 540,00 450,00 LASKELMA OYL 13:5 :N JAKOKELPOISESTA VAPAASTA OMASTA PÄÄOMASTA Vapaa oma pääoma yhteensä / , ,40 Maksetut osingot QI/2017/ , ,00 Tilikauden voitto 0,00 0,00 Jakokelpoinen oma pääoma yhteensä / , ,40 KIRJANPITOKIRJAT Tililuettelo ATK-päiväkirja ATK-pääkirja Tilikohtainen tuloslaskelma ja tase per ATK-tulosteena Kotipaikka: Porvoo 7

8 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA Kassa-, myynti-, osto-, palkka- ja muistiotositteet ovat kaikki paperitositteina ja samaa tositesarjaa, tositenumerot TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS Porvoossa Jussi Hintikka Pekka Malin Pekka Malin hallituksen pj. hallituksen vars. jäsen hallituksen vars. jäsen Anne Sjöström Kaisa Uusitalo Kjell Tallberg hallituksen vars. jäsen hallituksen vars. jäsen toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Välitilinpäätöstä ei ole tilintarkastettu. Kotipaikka: Porvoo 8

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2015

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2015 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Suoni. Tilinpäätös Säilytettävä vähintään asti.

Vesiosuuskunta Suoni. Tilinpäätös Säilytettävä vähintään asti. 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Osuustie 1 C 1 04600 Mäntsälä Kotipaikka Mäntsälä Y-tunnus 1083693-6 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS SIVU

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO 261 225,88 254 106,39

LIIKEVAIHTO 261 225,88 254 106,39 1 TULOSLASKELMA 1.1.2014-31.12.2014 1.1.2013-31.12.2013 LIIKEVAIHTO 261 225,88 254 106,39 Liiketoiminnan muut tuotot 10 407,35 13 728,31 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 1.12.2017-30.11.2018 Ruukinrannantie 4 07750 ISNÄS Kotipaikka: Loviisa Y-tunnus: 0744528-0 ja toimintakertomus tilikaudelta 1.12.2017-30.11.2018 Sisällys TOIMINTAKERTOMUS...1 TULOSLASKELMA...5

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta Hyvigolf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-001 1 HYVIGOLF OY Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka Hyvinkää Y-tunnus 0677032-1 Sisällys Sivu

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tyhjät Excel-lomakkeet löytyvät sivulta: http://yritystutkimusry.fi/?page_id=9 YRITYSTUTKIMUSNEUVOTTELUKUNTA TULOSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Saunatar Finland Oy Ltd

Saunatar Finland Oy Ltd Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.4.2016-31.3.2017 Säilytettävä vähintään 31.3.2027 asti. Osoite: Kohmankaari 3 33310 TAMPERE Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2393377-8 TASEKIRJA 31.3.2017

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Tilinpäätös

Joensuun Ravirata Oy. Tilinpäätös t:,?i J.. i*i Joensuun Ravirata Oy Tilinpäätös 31.12.2016 Y-tu nn us 0365190-9 Ravi rata Joensuu Tasekirja 31.12.2016 Tasekirja ja-eritteyt 31.12.2026 Tositeaineisto 31.12.2022 Knjanpitolurjat 31.12.2026

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Suoni TASEKIRJA Säilytettävä vähintään asti. Osoite: Mäntsälä. Y-tunnus

Vesiosuuskunta Suoni TASEKIRJA Säilytettävä vähintään asti. Osoite: Mäntsälä. Y-tunnus TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: 04600 Mäntsälä Y-tunnus 1083693-6 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 SISÄLLYS Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eteläranta

Hämeenlinnan Eteläranta - Hämeenlinnan Eteläranta Oy, 2397335-8 TilinpaatOs 1.1.2014-31.12.2014 Hämeenlinnan Eteläranta Raatihuoneenkatu 9 13100 Hämeenlinna Kotipaikka: Hãmeenhinna Y-tunnus: 2397335-8 Qy TASEKI RJA 1.1.2014-31.12.2014

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti.

... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti. ...... VALITILINPAATOS Liikennevirta Oy Y-tunnus: 04.12.2013-31.1.2014 Tama tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti tllrti1. Valitilinpaatos tilikaudelta 04.12.2013 - Sisallysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti!

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti! HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti! TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. - 31.12.2018 Humppilan Vesihuolto Oy Yritystie 2, 31640 HUMPPILA Kotipaikka: Humppila Humppilan Vesihuolto Oy Tilinpäätöksen

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

Suomen Asianajajaliitto

Suomen Asianajajaliitto Suomen Asianajajaliitto Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-009 1 SUOMEN ASIANAJAJALIITTO PL 194, Simonkatu 12 B 00101 HELSINKI Kotipaikka Y-tunnus 0202096-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti!

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti! Puhdasta pohjavettä paikallisesti! TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 Humppilan Vesihuolto Oy y-tunnus 0146438-4 Säilytys 31.12.2025 saakka Sivu 2 TILINPÄÄTÖKSEN SISÄLTÖ Sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KIRJANPITOLAIN

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti!

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti! HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä - paikallisesti! TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. - 31.12.2017 Humppilan Vesihuolto Oy Yritystie 2, 31640 HUMPPILA Kotipaikka: Humppila Humppilan Vesihuolto Oy Tilinpäätöksen

Lisätiedot

RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY TILINPÄÄTÖS

RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY TILINPÄÄTÖS RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 RANTAKAIRAN SÄHKÖ OY Lanssitie 1 95100 Simo Kotipaikka Simo Y-tunnus 0192996-2 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 sivu no Tuloslaskelma 1. 1-1 Tase

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS NOUSIAISTEN VESI OY Y-TUNNUS

TILINPÄÄTÖS NOUSIAISTEN VESI OY Y-TUNNUS TILINPÄÄTÖS 31. 12.2017 NOUSIAISTEN VESI OY Y-TUNNUS 2793056-6 Nousiaisten Vesi Oy Y-tunnus 2793056-6 Tilinpäätös 31. 12. 2017 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1. 12. 2016-31. 12. 2017 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot