Maakuntauudistukseen liittyvät sopimusten siirrot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntauudistukseen liittyvät sopimusten siirrot"

Transkriptio

1 Maakuntauudistukseen liittyvät sopimusten siirrot Sopimusten siirron valmistelun tilannekatsaus Lauri Tanner Esivalmistelun kuntajohtajakokous

2 Taustaksi Voimaanpanolain mukaan uudistuksen voimaantullessa maakunnalle siirtyvät sairaanhoitopiirien, erityishuoltopiirien ja maakuntien liittojen varat, velat ja sitoumukset kokonaisuudessaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset (eräin rajauksin) Luovutusprosessissa useita vaiheita Jos kunnan sopimus koskee sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen lisäksi muuta kunnan toimintaa, pitää se jakaa siirtyvän ja muun kunnan toiminnan kesken Jos jakaminen on mahdollista

3 Kolme maakuntavalmistelun vaihetta 1. Vapaaehtoisen projektin vaihe ( kesä 2018) Ei lainsäädännöllistä tukea sopimusluovutuksille Perustuu vapaaehtoisuuteen 2. Väliaikaishallinnon vaihe (2018 loppuvuosi) Maakunta olemassa jo oikeushenkilönä Sopimusluovutuksia koskeva lainsäädäntö voimassa Ei vielä vaaleilla valittuja toimielimiä 3. Maakunnan vaihe (2019 ) Toimielimet valittu ja aloittaneet toimintansa Maakunnan omassa toiminnassa syntyy jo sopimuksia

4 Väliaikaishallinnon sopimusrekisteri HUS:in asianhallintajärjestelmästä (D360) on irrotettu lisenssejä, joilla on perustettu väliaikaishallinnon käyttöön oma itsenäinen ympäristö / sopimusrekisteri HUS:n omaa käyttöä rajoitetaan ko. lisenssien osalta Tavoitteena tässä kustannusten minimointi edellä kuvattujen periaatteiden mukaisesti HUS on ohjelmiston hankinnan yhteydessä maksanut jo ko. lisenssit Lisenssit tulevat siirtymään maakunnan omaisuudeksi Ohjelmiston metatiedot ja sopimustyypit määritelty yhteistyössä kuntien edustajien (sopimusvastaavat) kanssa

5 Siirtoprosessin lähtökohdat Kustannusten minimointi Määrärahoja tietojärjestelmien hankintaan tai ylipäätään siirtoprosessiin ei ole kunnissa tai kuntayhtymissä budjetoitu Ihmistyön minimointi Siirrettävä sopimusmäärä on valtava jo HUS:ista siirtyy maakuntaan sopimusta Kaikki sopimukset tulee myös maakunnassa seuloa tähän menee vielä enemmän aikaa! Siirrot tulee pyrkiä automatisoimaan mahdollisimman pitkälle Tiedon syöttäminen vain kertaalleen Vrt. työmäärä edellä Prosessin lopullisena tavoitteena on toimivan sopimushallintajärjestelmän saaminen maakunnalle lukien, jotta maakuntaa voidaan johtaa

6 Haasteena prosessin pitkä kesto ja monivaiheisuus Voimaanpanolakiluonnoksen mukaan siirtyvistä sopimuksista tulee ensin antaa väliaikaishallinnolle määräaikaan mennessä yksityiskohtainen selvitys (=sopimusten kaikki tiedot), Lisäksi sopimukset tulee luovuttaa maakunnalle uudistuksen voimaantullessa Käytännössä samojen tietojen luovuttaminen uudelleen! Lisäksi kunnat ja kuntayhtymät ovat velvollisia valmistelun kuluessa luovuttamaan väliaikaishallinnolle valmistelun edellyttämät välttämättömät tiedot mm. sopimuksista Sopimuksista pitää luovuttaa tietoja vielä useita kertoja! Tietoa tarvitaan koko valmistelun ajan, mutta voisiko nämä luovutustapahtumat yhdistää?

7 Mahdollisuus selvitä kertaluovutuksella? Jos siirtyvät sopimukset erotettaisiin jo tässä vaiheessa, ja siirrettäisiin väliaikaishallinnon järjestelmään sähköisesti, ei kunnan periaatteessa tarvitsisi enää tehdä muuta sopimusten osalta Väliaikaishallinnon tarvitsemat raportit olisi mahdollista tällöin tehdä suoraan väliaikaishallinnon rekisteristä ei lisätyötä kunnalle Lopullinen sopimusluovutus ennen maakunnan toiminnan käynnistymistä olisi tehty jo ennakkoon Maakunnan rekisteri syntyisi vain käyttöoikeuksia muuttamalla Toimintatapa vastaa myös muiden maakuntien suunnitelmia (esim. Pirkanmaa, Satakunta)

8 Sähköisten sopimussiirtojen rahoitus Uusimaa 2019-valmisteluhankkeella tällä hetkellä mahdollisuus ainakin osittain rahoittaa sopimusten sähköisiä sopimussiirtoja Edellyttää kuntien halukkuutta ja toimintaa etupainotteisesti (määrärahoja ei välttämättä tuonnempana tarkoitukseen olemassa)

9 Siirron tekniikkaa Joko järjestelmätoimittajien avustuksella sähköisenä konversiona Kunnan sähköisestä rekisteristä väliaikaishallinnon sähköiseen rekisteriin Tai robotiikkaa hyödyntäen HUS:lla hyviä kokemuksia robotiikasta henkilöstösiirtojen toteuttamisessa Esivalmistelun ICT-hanke selvittää tarkoituksenmukaisinta vaihtoehtoa Nyt käynnissä nykytilanteen kartoitus kuntien järjestelmien teknisten ominaisuuksien osalta

10 Vaihtoehtoinen etenemistapa? Tiedot tulee joka tapauksessa syöttää väliaikaishallinnon / maakunnan järjestelmään ennen maakunnan toiminnan käynnistymistä Manuaalityö on hitaampaa ja kalliimpaa Erillisselvitysten ja raporttien laatiminen työllistää kunnassa ja niiden käsittely työllistää maakunnassa

11 Sopimusrekisteri myös kuntien käytössä Väliaikaishallinnon järjestelmää on mahdollista käyttää myös kunnista Lisenssien lainaaminen kuntien käyttöön Näkymien rajaaminen käyttöoikeuksin siten, että kukin kunta näkee vain omat sopimuksensa Jos tiedot eivät ole sähköisessä muodossa tai jos sähköinen konversio ei onnistu, tulee tiedot syöttää järjestelmään käsin

12 Sopimusten hallinnointi (1/2) Kunta / kuntayhtymä hallinnoi edelleen omia sopimuksiaan uudistuksen voimaantuloon saakka Sopimuksiin tulee päivityksiä saakka Sopimuspäivitysten vieminen maakunnan rekisteriin Erilliskonversioiden toteuttaminen teknisesti hankalaa miten siirretään vain muuttuneet sopimukset? Käytännössä yksinkertaisinta olisi, että kunta tekisi päivitykset oman järjestelmänsä lisäksi väliaikaishallinnon järjestelmään Jos sopimus päättyy, tulisi se päättää rekisteristä Jos tehdään uusi siirtyvä sopimus, tulisi se kirjata rekisteriin

13 Sopimusten hallinnointi (2/2) Tietosuojakysymykset ennen maakuntalainsäädännön voimaantuloa Ei lakimääräistä perustetta sopimusten luovuttamiseen luovutus perustuu vapaaehtoisuuteen Tietosuoja-asioiden huomioon ottaminen sopimusteitse Käsittely muutoinkin toimeksiantosopimuksen kautta Salassapitositoumuksen antaminen luovuttajataholle Uusimaa2019 -hankkeen osalta Mikäli uudistus peruuntuu, sitoumus myös hävittää tiedot Sitoumuksen voimassaolo päättyy, kun lainsäädäntö ja luovutusvelvoite tulee voimaan

14 Etenemisehdotus (1/2) Uusimaa2019 projektin toimesta toteutetaan nykytilakartoitus kuntien sopimusrekistereistä ja suunnitellaan paras sähköisten siirtojen toteuttamistapa HUS toteuttaa tämän jälkeen voimassa olevien sopimusten siirrot kahdesta järjestelmästään (D360, Dynasty). Näin saadaan aikaan mallisuoritus sopimusten siirrosta maakunnan järjestelmään mikä on tarkoituksenmukaisin tapa siirtojen toteuttamiseen? Samalla muodostuu myös kohtuullisen luotettava arvio siitä, millaiset kustannukset muodostuu sopimusten siirrosta/järjestelmä

15 Etenemisehdotus (2/2) Kuntien osalta siirrot projektoidaan kunnittain kevään 2018 aikana Kunnat ja muut maakuntaan siirtyvät organisaatiot merkitsevät omaan järjestelmäänsä ne sopimukset, joiden katsotaan siirtyvän maakunnalle Tämän perusteella voidaan poimia sopimukset ja tallentaa ne väliaikaishallinnon järjestelmään Näin vältyttäisiin siltä, että jokaisessa organisaatiossa tallennetaan exceltaulukkoon tuhansien sopimusten tietokenttiä Massasiirron jälkeen maakunnalle siirtyvissä toiminnoissa uudet sopimukset tallennettaisiin eri organisaatioissa suoraan väliaikaishallinnon alustaan. Näin väliaikaishallinnon järjestelmään muodostuisi koko ajan kattavampi siirtyvien toimintojen sopimusrekisteri.

16 Etenemisehdotus kunnan näkökulmasta, yhteenveto Yhteenveto: 1. Organisaatiot, joilta siirtyy toimintoja maakuntaan, merkitsevät siirtyvät sopimukset omaan järjestelmäänsä 2. Toteutetaan siirtyvien sopimustietojen poiminta ja konversio väliaikaishallinnon järjestelmän vaatimaan muotoon 3. Toteutetaan massasiirto väliaikaishallinnon järjestelmään 4. Organisaatio siirtyy tallentamaan myös uudet siirtyviä toimintoja koskevat sopimukset väliaikaishallinnon järjestelmään

17 Ehdotuksen edut Vältytään massiiviselta käsin tehtävältä työltä (excel-taulukkoon kirjaaminen) Väliaikaishallinnon käyttöön muodostuu kattava sopimuskokonaisuus maakunnalle siirtyvistä toiminnoista vaiheittain organisaatio kerrallaan jo hyvissä ajoin Kun organisaation maakunnalle siirtyvät sopimukset on siirretty väliaikaishallinnon järjestelmään ja uudet muodostuvat tallennetaan suoraan samaan väliaikaishallinnon rekisteriin, ei mitään erityisiä luovutustoimia enää tarvitse tehdä loppusuoralla

18 Seuraa valmistelua ja osallistu keskusteluun #Uusimaa2019

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3 ASIALISTA 13/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 22.11.2017, klo 09:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Maakuntavalmistelun ohjausryhmä 20.2.2017 Tilannekatsaus, Sari Haataja Hallintoryhmän tehtävät esivalmistelun aikana Maakunnan / palvelukeskusten vastuulle siirtyvien sopimusten kartoittaminen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö ICT sopimussiirto jen periaatteet 2.5.2017 Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö 1 5.5.2017 Tausta Maakuntauudistukseen tulee liittymään paljon kysymyksiä ICT:n ja tietojärjestelmien hankintoihin,

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat 30.5.2018 Ilari Soosalu Sisältö Viimeisimmistä siirtolaskelmista Kehysnäkymistä Vastuiden siirroista Rahoitus siirtymäaikana

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3 MUISTIO 11/2017 1 Aika 22.11.2017 klo 09:00-11:17 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu. Lisää tähän nimi ja päivämäärä

Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu. Lisää tähän nimi ja päivämäärä Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu Lisää tähän nimi ja päivämäärä Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet Toteutetaan yhteistyössä maakunta - henkilöstöä

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Lisää esittäjän nimi Lisää päiväys Esityksen sisältö Maakunta- ja soteuudistus Uudistuksen

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 31.3.2016 31.3.2016 1 Uudistuksessa valmisteltava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki järjestämislain

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Omaisuusjärjestelyt sote ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Ympäristövaliokunta 8.6.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, Valtiovarainministeriö 1 6.6.2017 Etunimi Sukunimi Omaisuusjärjestelyjen

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN. Janne Aaltonen, HUS

SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN. Janne Aaltonen, HUS SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN Janne Aaltonen, HUS 14.3.2018 JANNE AALTONEN Erikoislääkäri (anestesiologia), MBA Yhteyspäällikkö, HUS konsernihallinto Sote-koordinaatio, omistajaohjaus, markkinointi,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskus Oy Maakuntien tilakeskus Oy Valtakunnalliset palvelukeskusselvittäjät Turussa 24.1.2017 Maakuntien tilakeskuksen selvityshenkilö ja yhtiön toimitusjohtaja Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Maakuntien

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

HR-valmistelun uusimmat kuulumiset. Maakuntafoorumi Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö

HR-valmistelun uusimmat kuulumiset. Maakuntafoorumi Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö HR-valmistelun uusimmat kuulumiset Maakuntafoorumi 19.9.2018 Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö KT:n HR-vastuuvalmistelijaverkoston rooli ja tehtävät KT on 2016 vuoden lopulla perustanut valmistelun

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Neuvotteleva virkamies Katja Palonen Valtiovarainministeriö 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot

Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely

Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely Suositus 1 (5) Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely Taustaa Aineistokokonaisuudet Hallituskaudella 2015-2019 tehtiin Suomessa laajaa maakuntien perustamiseen tähtäävää valmistelua. Valmistelun

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Kuntamarkkinat

Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Kuntamarkkinat Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Erityisasiantuntija Mia Malmila Muutoskehitys 2010-luvulta Kunnat > kuntaliitokset >> maakunnat (valtio) Julkisen hallinnon toiminnan päälinjana on ollut, että

Lisätiedot

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019?

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä esitetään uudistettavaksi myös laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Käsittelyssä olevaan

Lisätiedot

Maakunnan ICT-palvelut ja ICTsopimusten

Maakunnan ICT-palvelut ja ICTsopimusten Maakunnan ICT-palvelut ja ICTsopimusten siirtyminen Mikko Rotonen, ICT-hankejohtaja, Uusimaa2019-hanke Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Maakuntaparlamentti 23-24.11.2017 ICT-muutoksen onnistumisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstövalmistelu: Siirtymävaiheen yhteistyö luovuttavien organisaatioiden ja maakunnan välillä

Sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstövalmistelu: Siirtymävaiheen yhteistyö luovuttavien organisaatioiden ja maakunnan välillä Sote- ja akuntauudistuksen henkilöstövalmistelu: Siirtymävaiheen yhteistyö luovuttavien organisaatioiden ja akunnan välillä Poliittinen ohjausryhmä 24.4.2017 Työsuunniteln tarkoitus ja sisältö Tarkoitus

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

Puolet kuntien väestä siirtyy - askelmerkit kohti liikkeenluovutusta

Puolet kuntien väestä siirtyy - askelmerkit kohti liikkeenluovutusta Puolet kuntien väestä siirtyy - askelmerkit kohti liikkeenluovutusta Maakuntatilaisuudet 2018 Pori 8.5.2018 Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen KT Kuntatyönantajat Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä 8.6.2017 HALLINNON TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄT ESIVALMISTELUN AIKANA (30.6.2017 SAAKKA) 1) Maakunnan vastuulle siirtyvien sopimusten

Lisätiedot

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm Nimi Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm 14.9.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSESSA KOLME PALVELUKESKUSTA Maakunnat Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon ja tietohallinnon palvelukeskuksiin liittyvä nykytilakartoitus - Organisaation perustietolomake

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon ja tietohallinnon palvelukeskuksiin liittyvä nykytilakartoitus - Organisaation perustietolomake Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon ja tietohallinnon palvelukeskuksiin liittyvä nykytilakartoitus - Organisaation perustietolomake Kyselyllä kartoitetaan lähtötilannetietoja SOTE- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4. 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden siirtosuunnitelmien katselmointi

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4. 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden siirtosuunnitelmien katselmointi MUISTIO 9/2018 1 Aika 08.06.2018 klo 13:00-14:45 Paikka Kallion virastotalo, nh 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden

Lisätiedot

Maakuntien valmistelutilanne

Maakuntien valmistelutilanne Maakuntien valmistelutilanne Johanna Viita Maakunta-asioiden kehityspäällikkö Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 21.6.2017 Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamistilanne 24.8.2017

Lisätiedot

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Denis Galkin, valtiovarainministeriö Kuntatieto-ohjelman koulutusohjelma Ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia ja maakuntalakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory. Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory. Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja Maakunnan aloittamisen tukemiseksi siirtymävaiheessa siirtyvät organisaatiot ottavat huomioon Väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) päätöksentekovalta

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

Hankintasopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä

Hankintasopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä 1 (6) Hankintasopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Versio 3.0 2 (6) 1 Sopijapuolet 1. Yritys (jäljempänä Järjestelmätoimittaja) Y-tunnus 2. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY AUTTAA ASIAKKAITAAN PARANTAMAAN TILOJEN KÄYTÖN TEHOKKUUTTA JA PIENENTÄMÄÄN TILOISTA AIHEUTUVIA KUSTANNUKSIA MAAKUNTIEN OMISTAMA

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE Liikkeenluovutusasiakirja SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA HELSINGIN

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto

Asiantuntijalausunto Sosiaali- ja terveysvaliokunta: HE 15/2017 edellyttämien ICT-ratkaisujen, tiedolla johtamisen, laaturekistereiden sekä SoteDigi Oy:n nykytilanne sekä uudistusta varten tarvittava valmistelu ja sen aikataulu

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm 8.6.2017 Yhtiö MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY 1 Maakuntien yhteisesti omistama osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa tilapalvelut maakuntien kaikkeen

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 3/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin erillisratkaisun selvitys Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula

Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin erillisratkaisun selvitys Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin erillisratkaisun selvitys Taustaa erillisratkaisulle Uudenmaan kunnallisjohtajat esittivät keväällä 2019 viiden alueen mallia maakunnan sote - palveluiden järjestämiseksi.

Lisätiedot

Sote-ja maakuntauudistus HRvalmistelun. KT Muutostuen tietoisku Kuntamarkkinoilla

Sote-ja maakuntauudistus HRvalmistelun. KT Muutostuen tietoisku Kuntamarkkinoilla Sote-ja maakuntauudistus HRvalmistelun tilanne KT Muutostuen tietoisku Kuntamarkkinoilla 13.9.2018 Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja terveydenhuolto 202 655 työntekijää Palo-

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Projektipäällikkö Eira Isoniemi eira.isoniemi@ylasavonsote.fi Mitä asianhallinta on? Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa

Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa Muutosjohtaja Antti Parpo/ Sote-uudistuksen pitkittyvä historia 2006-2011 2011-2013 2013 2014 2015-2019 2019- Aikataulu kireä. Riski toimeenpanon siirtymisestä yli hallituskauden

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm 22.2.2017 Agenda Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Johdatus aiheeseen Tehtävän määrittely Ratkaisuehdotus Ryhmän tuleva

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys. Työpaja I. Mikko Rotonen Timo Hakala

Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys. Työpaja I. Mikko Rotonen Timo Hakala Tiedolla johtamisen tietojärjestelmäratkaisujen ja työvälineiden esiselvitys Työpaja I Mikko Rotonen Timo Hakala 13.2.2018 Lähtökohdat SOTE tiedolla johtamisen selvitys- ja suunnitteluprojektit (STM) Järjestämisen

Lisätiedot

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 29.09.2017 klo 14:10-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32

Lisätiedot

1. Dokumentin tarkoitus Aikataulu ja projektin läpivienti Aikataulu Työmäärä ja kustannukset... 4

1. Dokumentin tarkoitus Aikataulu ja projektin läpivienti Aikataulu Työmäärä ja kustannukset... 4 Maakunta- ja sote-uudistuksen ICT III, IV, V rahoituksen hallinnollinen loppuraportti Versio: 0.X Laatija: loppuraportti XX.XX.2019 2 (6) Sisällys 1. Dokumentin

Lisätiedot

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus, 26.4.2018 Oulu Sari Korento Omaisuusjärjestelyjen vaikutuksia kuntiin Lakisääteiset kuntayhtymät (shp), erityishuoltopiirit

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

Riskienhallinta. Alueellinen esimerkki. Inka Tikkanen-Pietikäinen. Muutosjohtajien verkostotapaaminen

Riskienhallinta. Alueellinen esimerkki. Inka Tikkanen-Pietikäinen. Muutosjohtajien verkostotapaaminen Riskienhallinta Alueellinen esimerkki Muutosjohtajien verkostotapaaminen 18.1.2018 Inka Tikkanen-Pietikäinen Maakuntavalmistelua ja maakunnan toiminnan käynnistämistä koskevat riskikartoitukset (2 kpl)

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja 12.2.2018 Mitä pitää huomioida? Oikeuksien perusta Julkisuuslaki Tietosuojalainsäädäntö Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. valmistelusta LAHTI Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. valmistelusta LAHTI Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen valtakunnallisesta valmistelusta LAHTI 30.1.2018 Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö Aikataulu EK:n valiokunnissa 41 lakia Maantielaki-HE

Lisätiedot

Lausunto Lapin liitto Tommi Lepojärvi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lausunto Lapin liitto Tommi Lepojärvi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta TL Lapin liitto Lausunto Lapin liitto Tommi Lepojärvi Sosiaali- ja terveysvaliokunta 1 Lapin Sote-mallin palveluverkko - tavoitemalli palveluiden jaosta lähi-, alueja erikoispalveluihin Kuntakeskuksissa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Rekrytoija 2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT-OSASTON FONIATRIAN POLIKLINIKKATOIMINNON LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN

Lisätiedot

Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä

Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä 5.6.2018 Esivalmistelun toisen vaiheen loppuraportti 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio Pohjois-Savon maakuntatilaisuus 16.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan ICTvalmistelu

Uudenmaan maakunnan ICTvalmistelu Uudenmaan maakunnan ICTvalmistelu Palvelukeskukset maakunta- ja soteuudistuksessa 19.1.2018 Pertti Mäkelä Johtaja ICT-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja HUS-Tietohallinto Uusimaa2019 ICT-hanke Uusimaa

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot