Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan."

Transkriptio

1 1 TOIMINTAKERTOMUS TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Vastaamme kunnan yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja hallinnassamme olevasta kiinteästä omaisuudesta. Huolehdimme ympäristön tarkoituksen mukaisesta käytöstä sekä ympäristön viihtyvyystekijöistä sekä järjestämme alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Investointien suunnittelussa painotetaan kannattavien investointien toteuttamiseen huomioiden pitkällä tähtäimellä investoinnin elinkaarikustannukset ja tätä myötä vaikutukset käyttötalouteen. Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan. YHDYSKUNTAPALVELUT TP 2012 TA 2013 TP 2013 Poikkeama Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Tilikauden toimintakate on Se on euroa positiivisempi kuin talousarviossa. Talousarvioon verrattuna sekä toimintatuotot ja -kulut alittuivat merkittävästi ja poistot olivat lähes suunnitellulla tasolla. Poikkeamiset talousarvioon verrattuna: - maankäyttösopimuskorvaukset noin :a arvioitua pienemmät. - kaavoituksesta perittävät maksut ja toimintakulut etenkin ostopalveluluiden osalta alittuivat suunnitellusta merkittävästi Tekninen lautakunta ja hallinto Teknisen hallinnon tehtäväkokonaisuudet: - hallinto ja tekniset viranomaispalvelut - kaavoitus ja maankäytön suunnittelu - kunnallistekninen suunnittelu ja rakentaminen ( kaavatiet) - kiinteistöpalvelut - tonttimarkkinointi, maanoston ja myynnin suunnittelu.

2 2 Teknisen hallinnon organisointi: Rakennusmestari, rakennustarkastaja, maankäyttöinsinööri ja kanslisti, sekä hankkeissa ja sijaisena rakennusmestari 0,4 henkilötyövuotta. TP 2012 TA 2013 TP 2013 Henkilöstökulut Henkilöstö 4,7 4,5 4,4 Henkilöstökuluissa 12 % alitusta talousarvioon verrattuna ja vuoteen 2012 verrattuna henkilöstökulut alenivat 2,4 %. Tavoite Riskienhallinta, viranomais- ja muihin palvelutehtäviin on oltava riittävät resurssit. Talousarviovuonna tavoitteena oli saada teknisen toimiston resurssit palvelutehtävien vaatimalle tasolle. Tavoite lähes saavutettiin, tehtävien jako suhteellisen tasapuolisesti henkilöstön kesken vaatii vielä hieman kouluttautumista ja työssä oppimista. Henkilöstön ylityömäärät on saatu aikaisempia vuosia selkeästi kohtuullisemmalle tasolle. Viranomaistoimet Rakennusvalvonta, kaavoitus, maa-ainesluvat, ympäristösuojelu, asuntotuotanto ja rakennusvalvonta Savukoskella. Viranomaistoiminnan tulot olivat , talousarviossa oli ( 2012 tilinpäätöksessä ). Viranomaistoimien tavoitteena tulee joustavan luparutiinikäytännön lisäksi suunnittelukaudella huolehtia myös suunnittelun ja rakentamisen ohjauksesta. Viranomaistoimissa toteutettiin lakimääräiset toimenpiteet asetetut tavoitteet saavutettiin. Viranomaistoimien maksut eivät kata viranomaistoimien kustannuksia. Rakennusvalvonnan, ympäristö- ja maa-aineslupien taksoja korotettiin teknisen lautakunnan päätöksellä helmi- maaliskuussa 2012 ja uudelleen rakennusvalvonnan ja maa-aineslupien osalta tammi-helmikuussa Tavoitteena on pitkällä aikavälillä saattaa tulot kattamaan menot ja näin turvata laadukkaat ja asiantuntevat palvelut. Rakennusvalvonta Rakennusluvat ( kpl) Kerrosala (k-m2) Poikkeamispäätökset (kpl) 5 4 Suunnittelutarveratkaisut ( kpl) 0 0 Katselmukset Myönnetyt luvat; omakotitalot 2 1 Myönnetyt luvat, vapaa-ajan rakennus 14 5

3 3 Maa-ainesluvat Maa-ainesluvat ( kpl ) 4 1 Ottamisluvan siirto ( kpl ) 0 0 Ottamismäärä ( m 3 ) Korjausavustukset Korjausavustukset ( kpl ) 4 5 Energia-avustukset ( kpl ) 1 1 Myönnetty avustus yht. ( ) Tekniset hallintopalvelut Hallintokoneiston osana tuottaa organisaatiolle ja sidosryhmille organisaatioiden vaatimaa palvelua ja materiaali päätöksenteon ja kunnan johtamisen tueksi. Talousarviossa asetetut tavoitteet savutettiin. Syvempään kehittämistyöhön talousarvioraamin asettamin resurssein ei ihan ollut riittäviä mahdollisuuksia, koska haluttiin noudattaa erittäin tiukkaa taloudellista linjaa määräaikaisen lisähenkilöstön palkkaamisen suhteen. Investointien suunnitteluun ja toteutuksen hallinnointiin käytettiin resursseja vajaa henkilötyövuosi. Investointien hallinnointiin ja tulevien vuosien investointisuunnitteluun tarvitaan myös jatkossa lähes vastaava resurssi, jolloin kesä/lisätyöntekijöiden rooli korostuu ajoittain Yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus Tavoite Alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on järjestää kunnan alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle. Lisäksi luodaan mahdollisuudet elinkeinoelämän kehittymiselle. Pyhän kehitys kansainväliseksi ympärivuotiseksi matkailukeskukseksi tarkoittaa mittavaa rakentamista, johon varaudutaan maankäytön toteuttamisohjelmien avulla. Ohjelmilla ohjataan eheän yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehitystä. Kaavoituksen keinoin turvataan riittävä tonttitarjonta ja reservi rakentamiseen. Ensisijaisena tavoitteena ollut vakituisen asumisen tonttien kaavoittaminen Pyhän alueelle ei ole toteutunut. Talousarviovuonna valmistui hanke, jossa selvitetään alueen asumis- ja palvelutarpeet sekä laaditaan konseptisuunnitelma ohjaamaan jatkotoimenpiteitä. Vakituisen asumisen alueen kaavoitusta jatketaan hankkeessa saatujen tulosten pohjalta. Lisäksi edellisen hankkeen jatkoksi on käynnistynyt hanke selvittämään alueen energia tuotantoa.

4 4 Tavoitteena ollut kirkonkylän asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi suoritettiin vuoden 2012 aikana ja hyväksyttiin kunnanvaltuustossa. Asemakaavan todettiin olevan ajanmukainen, pois lukien kirkon ja ns. Sammelin välistä aluetta, jossa käynnistettiin asemakaavan muutos kelkkareitin saamiseksi kyseiselle alueelle. Tavoite kirkonkylän asemakaavan muutoksen valmistumiselle on vuosi Maankäyttökorvaukset Pyhätunturin alueella olivat talousarviovuonna Talousarvioon oli budjetoitu Tulojen arvioiminen suuntaan tai toiseen on aina epävarmaa. Maankäyttösopimuksista saadut tulot käytettiin kaavoitettavien alueiden infran rakentamiseen investointien omarahoitusosuutena. Tilinpäätösvuoden kaavoitus Yleiskaava Pyhä-Luosto yleiskaavan osa-alue 6 ( Pyhäjärven kylän ja Soutajan alue): - Yleiskaavan laatimista on jatkettu täydentämällä selvityksiä laatimalle luonto- ja linnustoselvitykset kesän ja talven 2012 sekä kevään 2013 aikana. Alueelle on laadittu luonto- ja linnustoselvitykset, joista saatujen tulosten pohjalta kaavaluonnosta on laadittu. Pyhän ydinalueen yleiskaavamuutos - Korttelien 339, 340 ja 399 kaavamuutoksen yhteydessä havaittiin tarve muuttaa Pyhätunturin ydinalueen yleiskaavaa, tekninen lautakunta käynnisti yleiskaavamuutoksen Yleiskaava muutosta tehdään samanaikaisesti asemakaavamuutoksen kanssa. Asemakaavat Tilipäätösvuonna hyväksytyt asemakaavat: - Mäntymetsäntien asemakaava hyväksytty Alakylän osa 3 hyväksytty Asemakaavamuutos tilalla Väinölä 2:284 hyväksytty Asemakaavamuutos korttelissa 394 hyväksytty Suotajan alueen asemakaava. Kaavamuutos käynnissä tilalla 5:20, alueen koko 33 ha. Ydinalueen C-alueiden (kaupalliset alueet) asemakaavanmuutokset Tavoite: Ydinalueen C-alueiden (kaupalliset alueet) asemakaavanmuutokset saatetaan loppuun. Maanomistajien kanssa neuvotellaan maankäyttösopimukset. Lisäksi vireillä olevat kaavanmuutokset saatetaan loppuun. - Alakylän alueen kaavamuutos on saatu loppuun osa-alue 3 vahvistuttua. - Asemakaava muutos korttelissa 394 on hyväksytty , kaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen. - Asemakaavan muuttaminen kortteleissa 339, 340 ja 399 on käynnissä.

5 5 Osa-alueen B asemakaavoitus Tavoite: Kaavan laadinta suoritetaan kunnan ja maanomistajien yhteistyönä. Maanomistajien kanssa neuvotellaan kaavoituksen toteutukseen liittyvät maankäyttösopimukset ennen kaavan hyväksymistä. Koko alueen kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kaava hyväksytään osaalueittain. Vuonna 2012 alueelta hyväksyttiin Noitatunturintien asemakaava, josta valitettiin Hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen päätöksessään Kaavasta haettiin valitus lupaa Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, joka ei myöntänyt valituslupaa Vuonna 2013 alueelta hyväksyttiin Mäntymetsäntien asemakaava, josta on valitettu Hallinto-oikeuteen. Aikaisemmin osa-alueen B:n hyväksytyt asemakaavat: - Suopunkikadun asemakaava 31 ha - Ylämaankiepin asemakaava 10 ha - Luostontien risteyksen asemakaava Maapolitiikka Kunnan maapolitiikka on perusteena kunnan elinkeinojen kehittämiselle ja elinkeinopolitiikalle. Maapolitiikan tulee olla johdonmukaista ja ennakoitavaa, jotta alueen toimijat ja yhteistyökumppanit tiedostavat kunnan toimintatavat ja linjaukset. Maapoliittinen ryhmä kokoontui toimintavuoden aikana kaksi kertaa. Kokouksissa valmisteltiin maanmyyntiin, ostoon ja maankäyttösopimuksiin liittyviä asioita sekä käytiin läpi Pyhän alueella käynnissä olevia ja käynnistyviä hankkeita. Lisäksi Pyhätunturin alueen kohteisiin käytiin tutustumassa maastossa. Maankäyttösopimusten pääehdot, periaatteet ja poikkeamisperusteet Pyhätunturin matkailualueen osalta hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Liikenneväylät Tavoitteena huolehtia riittävästä ylläpidosta. Pyhän kaavateiden tason parantaminen yhteistyössä tonttien- ja vapaa-ajan asuntojen omistajien kanssa. Kunnan kaavateiden kunnossapidosta huolehdittiin edellisvuosien tapaan mm. korjaamalle kaikkien kunnan kaavateiden ja yleisten alueiden palaneet valaisimet ja kiinnittämälle erityistä huomioita kaavateiden sekä kesä että talvi kunnossapitoon, josta on saatu ajoittain jopa myönteistä palautetta.

6 6 Pyhätunturin kaavatiestön kehittämishankkeeseen varattiin talousarviovuonna :n rahoitus (omaa työtä ja mahdollista hankerahoitusta). Hanke ei toteutunut talousarviovuonna 2013 koska ulkopuolista rahoitusta hankkeeseen ei saatu. Organisointi, rakennusmestari ja Kunnossapitourakoitsijat. Tienhoidon toimintakulut talousarviovuonna olivat hieman edellisvuotta alhaisemmat ja talousarviota noudattaen Puistot ja yleiset alueet Tavoitteena yleisten alueiden ja liikunta-alueiden tyydyttävä kunnossapito. Käyttäjien omaehtoisten kunnossapidon korostaminen. Pyhän matkailukeskuksen jatkuva kehittyminen ja palvelurakenteiden lisääntyminen lisää jatkossa vastaavasti kunnan panostusta alueen kunnossapitoon. Organisointi rakennusmestari, urakointi, kiinteistönhoitajat ja kesätyöntekijät. Toimintakulut talousarviovuonna olivat edellisvuoden tasolla ja alittivat talousarvion selvästi. Alueiden kunnossapidolle asetetut tavoitteet kuitenkin saavutettiin Liikunta- ulkoilualueet Avustus Pyhä- Luosto Vesi Oy:lle latujen ja kelkkareittien kunnossapitoon. Avustus summat teknisen lautakunnan budjetissa. Kuntakohtainen latuavustus ja moottorikelkkareittien kunnossapito Monitoimikaukalon, leikkikenttävälineiden ja urheilukentän kunnossapito. Luistelukaukalon kunnossapito kunnossapitourakkana Työpaja Sykkeellä. Kirkonkylän ladut kunnossapitourakkana. Avustukset kylien omaehtoiseen latuhuoltoon. Kirkonkylän pururadan ja taukopaikan ylläpito. Moottorikelkkaurien Revontulireitti ja Pyhätunturi-Pelkosenniemi, (kirkonkylän laidalle saakka) reittitoimitus tehty marraskuussa Maanomistajakorvaukset maksettiin helmi-maaliskuussa 2013 jolloin reitti siirtyy Pelkosenniemen kunnan haltuun. Toimintakulut lähes edellisvuoden tasolla talousarvion mukaisesti, toiminnalle asetetut tavoitteet saavutettiin.

7 7 KIINTEISTÖPALVELUT Kiinteistönhoidon tehtävät ovat talonmiespalvelut, siivous ja kiinteistöjen ylläja kunnossapito. TP 2012 TA 2013 TP 2013 Poikkeama Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Tilikauden toimintakate on Talousarvioon verrattuna toimintatuotot ja toimintakulut alittuivat arvioiduista ja poistot olivat lähes suunnitelman mukaiset. Kiinteistöpalveluiden toimintakulut alenivat edellisestä vuodesta (2012) lähes 9 % Talonmiespalvelut TP 2012 TA 2013 TP 2013 Poikkeama Toimintatuoto Toimintakulut Toimintakate Kiinteistönhoidon yksikkö hoitaa lisäksi osaltaan myytävänä palveluna kaukolämmön ylläpitoa, Pelkosenniemen Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän päivystys ja automaatio huoltoa, vuokrataloyhtiöiden kiinteistöjä ja yleisten alueiden hoidon. Vakituisten kiinteistöhoitajien kokonaisvahvuus on 2,5 henkilöä, yhden työntekijän ollessa osa-aika eläkkeellä. Siivoojia on 4 henkilöä. Kiinteistönhoidon kustannukset ja sisäinen laskutus kunnan eri hallintokunnalle aleni reaalisesti edellisestä vuodesta, toiminnassa noudatettiin tiukkaa taloudellista linjaa ja hyödynnettiin henkilökunnan hyvää ammattitaitoa.

8 8 MUU LIIKELUONTOINEN TOIMINTA TP 2012 TA 2013 TP 2013 Poikkeama Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Kaatopaikan lopettaminen Kaatopaikan lopettamista jatkettiin talousarviovuonna tekemällä kuivatuskerros. Kustannukset olivat , jotka katettu kokonaisuutena pakollisesta varauksesta. Kaatopaikan lopettamistyöt jatkuvat vuonna Muu liiketoiminta Tonttien ja toimitilojen vuokraus ja myynti. Maa- ja vesialueiden vuokrat Talousarviovuonna kunta ei myynyt yhtään tonttia. Tonttien kysyntä on hiipunut Pyhän matkailualueella taloudellisen taantuman johdosta.

9 9 INVESTOINNIT Teknisen lautakunnan investoinnit 2013 TP 2012 Määräraha 2012 Toteutunut 2012 Ero Toteuma % MENOT % TULOT % NETTO % Menot 82 % ja tulot 100 % arvioitua pienemmät. Alitukset johtuvat siitä että Aittakurun katsomo ja teatterialueen kunnostushanke ei toteutunut koska hankkeeseen ei talousarviovuonna saatu ulkopuolista rahoitusta. Nettoinvestoinnit nettona :a eli toteuma oli 61 %. RAKENNUKSET Palvelukoti Onnela Palvelukoti Onnelan vanhan puolen huoneiden kunnostusta , määräraha Päiväkoti Päiväkodin pintojen sisäremontti ja LVIS työt kustannukset määräraha Yläkoulu Sisäpuoliset työt, ilmastoinnin vaimennuslevyjen vaihto, puhdistus ja tasapainotus sekä kellarin korjaukset, määräraha MAARAKENTEET Kirkonkylän kaavatiet Kirkonkylällä sijaitsevan Kurkihyppyläntien päällystys- ja viimeistelytyöt. Katuvalojen ohjausjärjestelmän uusiminen. Kustannukset , määräraha Pyhän kaavatiet Pyhätunturin Kanervikkokadun liittymän rakentaminen ja alueen opasteiden hankkiminen sekä katuvalojen ohjausjärjestelmän uusiminen. Kustannukset , määräraha

10 10 Kairoksen alikulkusilta Lapin ELY keskus toteutti hankkeen maantien 962 alikulkukäytävän kevyelle liikenteelle ja moottorikelkkareitille sekä kevyen liikenteen väylän 620 metriä rakentamiseksi. Hankkeen toteutunut kokonaiskustannus oli noin , josta Pelkosenniemen kunnan osuus Kuntaosuus tilinpäätösvuodelle vuodelle , määräraha Kunnan loppurahoitusosuus maksettu vuoden 2014 rahoista. KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Aittakurun katsomo ja teatterialue Hanke ei toteutunut talousarviovuonna. Pyhän ympäristön- ja virkistyskäytön kehittämishanke ELY-keskuksen hallinnoima EU-hanke ympäristön palvelurakenteen parantamiseksi Kokonaiskustannukset noin :a. Pelkosenniemen kunnan osuus talousarviovuonna määräraha Hankkeessa rakennettiin ja kunnostettiin virkistyskäytön ja liikennepuolen infraa Pyhä-Luosto matkailualueella mm. Soutajan latureitti, leikkipuisto Naavan läheisyyteen, siirtymäreitti kansallispuistoon sekä liikennealueiden kunnostuksia. Kirkonkylän frisbeerata Fribeeradan rakentaminen kustannukset , määräraha Pyhätunturin alueen frisbeeradan kunnostus Fribeeradan alustojen rakentaminen, kustannukset -3523, määräraha Pyhän latureitit Latureittien pohjien, opasteiden ja rakenteiden kunnostukset, kustannukset -8432, määräraha Itä-moottorikelkkareitit Reitti pohjien, opasteiden ja rakenteiden kunnostukset, kustannukset , määräraha

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan.

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan. 1 TOIMINTAKERTOMUS TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Vastaamme kunnan yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja hallinnassamme olevasta kiinteästä omaisuudesta. Huolehdimme ympäristön tarkoituksen mukaisesta

Lisätiedot

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan.

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan. TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Vastaa kunnan yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja hallinnassamme olevasta kiinteästä omaisuudesta. Huolehdimme ympäristön tarkoituksenmukaisesta käytöstä sekä ympäristön

Lisätiedot

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan.

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan. TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Vastaa kunnan yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja hallinnassamme olevasta kiinteästä omaisuudesta. Huolehdimme ympäristön tarkoituksenmukaisesta käytöstä sekä ympäristön

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Liite 31

Tekninen lautakunta Liite 31 Tekninen lautakunta 20.03.2017 Liite 31 TOIMINTAKERTOMUS TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Vastaamme kunnan yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja hallinnassamme olevasta kiinteästä omaisuudesta. Huolehdimme

Lisätiedot

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan.

Teknisen toimi jakaantuu yhdyskuntapalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja muuhun liikeluontoiseen toimintaan. TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Vastaa kunnan yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja hallinnassamme olevasta kiinteästä omaisuudesta. Huolehdimme ympäristön tarkoituksenmukaisesta käytöstä sekä ympäristön

Lisätiedot

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v %

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v % Pelkosenniemen kunta Sivu 1 08.05.201 Toteumavertailu R Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2015-31.03.2015 Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Tot Poikkeama Tot %Ero ed v 2014 01-12 2015 2015 2015 01-03 2015 01-03 2015 % 00000070

Lisätiedot

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Ed tot Tot Poikkeama Tot % Ero edv %

Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Ed tot Tot Poikkeama Tot % Ero edv % Pelkosenniemen kunta Sivu 1 11.05.201 Toteumavertailu R Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2017-31.03.2017 Ed Tp Ta Muut Mr:t yht Ed tot Tot Poikkeama Tot % Ero edv 2016 01-12 2017 2017 2016 01-03 2017 01-03 2017

Lisätiedot

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili 2014 01-12 2015 01-12 2015 01-12 2015 01-12 2015 01-06 summa

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili 2014 01-12 2015 01-12 2015 01-12 2015 01-12 2015 01-06 summa Pelkosenniemen kunta Sivu 1 009712 Hallinto- ja laitosraken 1110 Kunnanvirasto 9000 Inv/Palkat -4 037 0 0 0 0,00 0,00 0,00 9010 Inv/Muut henkilö -851 0 0 0 0,00 0,00 0,00 9020 Inv/Tarvikeet, o -6 344 0

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015

PELKOSENNIEMEN KUNTA PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 1 Sisällysluettelo 1. MIKÄ ON KAAVOITUSKATSAUS... 2 2. MAANKÄYTÖN SUUNNITELU JA KUNNAN TAVOITTEET... 2 3. MAAKUNTAKAAVA... 3 4. YLEISKAAVA... 3 4.1. PYHÄ-LUOSTO

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili summa

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili summa Pelkosenniemen kunta Sivu 1 009000-009999 009220 Maa- ja vesialueet 0610 Maa- ja vesialueet 1102 Yleiset alueet MUUT 9031 Inv/Käyttöomaisu 0-50 000 0-50 000 0,00-50 000,00 0,00 MUUT y 0-50 000 0-50 000

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö.

Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. TEKNISET PALVELUT Yleistavoite/tarkoitus Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. 50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

PELKOSENNIEMEN KUNTA PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSKATSAUS 2017 Pelkosenniemen kunta Kaavoituskatsaus Päivitetty 30.5.2017 1 Sisällysluettelo 1. MIKÄ ON KAAVOITUSKATSAUS... 2 1.1 KAAVOITUSVIRANOMAINEN... 2 2. MAANKÄYTÖN SUUNNITELU JA KUNNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2015-2017 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Teollisuuskiinteistöt MENOT -20 000-81 000-101 000 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 Teollisuusalueiden kehittäminen vuodelle 2015. Rakennetaan

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus 1 Myyntituotot 2 297 650 2 157 714 2 157 714 2 322 514 2 322 514 2 322 514 Maksutuotot 489 973 395 322 395 322 488 322 488

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili summa

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili summa Pelkosenniemen kunta Sivu 1 009210 Tietokoneohjelmistot 0602 Tietokoneohjelmistot 1005 Tietokoneohjelmistot MUUT 9049 Inv/Muut menot 0-30 000 0-30 000 0,00-30 000,00 0,00 MUUT y 0-30 000 0-30 000 0,00-30

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Teknisen palvelukeskuksen toteuma

Teknisen palvelukeskuksen toteuma Teknisen palvelukeskuksen toteuma 2016 25.1.2017 Menot Tulot ULKOISET toteuma Erotus toteuma Erotus Hallinto- ja maankäyttö 830 340,00 707 010,00 123 330,00 Hallinto- ja maankäyttö 151 060,00 126 504,00

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Tiistai 12.03.2013 klo 17.00 19.42 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 14 22 15 22 16 22

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018

PELKOSENNIEMEN KUNTA PELKOSENNIEMEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Pelkosenniemen kunta Kaavoituskatsaus Päivitetty 12.12.2018 1 Sisällysluettelo 1. MIKÄ ON KAAVOITUSKATSAUS... 2 1.1 KAAVOITUSVIRANOMAINEN... 2 2. MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU JA KUNNAN

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3

Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3 Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3 Alkuper. Ta-muutos Ta + muutos talousarvio yhteensä 7000 Tekninen toimisto 3198 Muut myyntituotot 0-7 700-7 700 * Muut suoritt.

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 31.10.2011 klo 18.00 21.35 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 80 129 81 129 82

Lisätiedot

Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto

Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto Maapolitiikan linjat ja yleiskaava KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa, tonttien luovutusta, hinnoittelua sekä omistus- ja hallintasuhteiden

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OPUS RINNAKKAISHANKE Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus

OPUS RINNAKKAISHANKE Tontin muodostuksen palvelujen tuotteistus OPUS RINNAKKAISHANKE Porin kaupunki Tekninen palvelukeskus palvelujen tuotteistus Kaupungit tarjoavat rakennuskelpoisia tontteja asumiseen ja yrittämiseen. Tontit hinnoitellaan sosiaalisesti ja tontit

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 19

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 19 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 19 Tekninen lautakunta 28.02.2014 AIKA 28.02.2014 klo 17:00-18:00 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018 ASKOLAN KUN 1 Toimielin: 6000 Vastuualue: 6100 Vastuuhenkilö: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUKUN Rakennusvalvonta Antti Ikonen Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

TULOSLASKELMA TP-2015 TA-2016 TAE-2017

TULOSLASKELMA TP-2015 TA-2016 TAE-2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 1 1,00 1,00 0,0 1 1 * vakituiset 1 1,00 1,00 0,0 1 1 Rakennusluvat 116 110 105-5 180 180 Toimenpideluvat 59 70 70 0 100 100 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta Talousarvion seuranta tammi-marraskuu 218 Tuloslaskelma (ilman sisäisiä eriä ja maatalouslomitusta) 1 euroa 15 1 Talousarviovertailu 218 9 314 9 594 8 85 6 165 6 4176 54 5 1 973 2 1192 215 1 754 1 568

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

710 Liiketoiminnan johtokunta Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Liiketoiminnan johtokunta (1000 euroa)

710 Liiketoiminnan johtokunta Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Liiketoiminnan johtokunta (1000 euroa) 710 Liiketoiminnan johtokun Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johja Liiketoiminnan johtokun (1000 euroa) TA 2014 Liiketoiminnan johtokun / asukas 1,5 1,5 100,0 1,5 1,4 1,3 1,5-0,6 %:a liiketoiminnan toiminmenois

Lisätiedot

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,

Lisätiedot

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät

YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät OMAISUUDEN HALLINTA ja YLLÄPITO RAKENTAMISEN EDELLYTYKSET Palvelualuepäällikkö Petri Joro YMPÄRISTÖPALVELUT MAA- OMAISUUS KADUT JA VIHERALUEET KUNNAN RAKENNUKSET Maankäyttöpäällikkö

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS VALTUUSTO HUOM. YM. LAUKAAN KUNTA Kaavoitus- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2016 VALTUUSTO 7.12.2015 46. Tili/Kustannuspaikka TA 2016

KÄYTTÖTALOUS VALTUUSTO HUOM. YM. LAUKAAN KUNTA Kaavoitus- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2016 VALTUUSTO 7.12.2015 46. Tili/Kustannuspaikka TA 2016 TA 2016 71001 KARA-LAUTAKUNTA 2016 4000/71001 Luottamushenkilöiden palkkiot -10000 4150/71001 Kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut -400 4341/71001 ICT-palvelut -1500 4410/71001 Majoitus- ja ravitsemuspalvelut

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot