Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Laadittu Tarkistettu Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: Diaarinro: 144/ /2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue sijaitsee Nurmijärven Kirkonkylässä Helsingintien ja Ojakkalantien liittymässä. liittymässä Alueen pinta-ala on n. 0,9 ha. Alue on yksityisessä omistuksessa ja tontilla toimii rautakauppa. rautakauppa Asemakaavaa muutetaan alueen maanomistajan aloitteesta. Mitä alueelle suunnitellaan? Alueen käyttötarkoitusmerkintää muutetaan siten, että alueelle on mahdollista sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikkö.. Asemakaavan muutos laaditaan alueen maanomistajan aloitteesta. Kaavamuutoksella alueen käyttötarkoitus muutetaan K -korttelialueesta KM -korttelialueeksi. korttelialueeksi. Tavoitteena on mahdollistaa 1

2 alueen rakennusoikeuden käyttäminen vähittäiskaupan myymälätiloina myös tulevaisuudessa, kun maankäyttö- ja rakennuslain 9 a luvun voimaan tulleita vähittäiskauppaa koskevia erityisiä säännöksiä aletaan siirtymäajan jälkeen soveltaa myös paljon tilaa vaativaan erikoistavaran kauppaan. Suunnittelutilanne Maakuntakaava Uudenmaan maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen alueella. Vahvistamattomassa 2. vaihemaakuntakaavassa alue on merkitty tiivistettäväksi taajama-alueeksi ja pohjavesialueeksi. Kuva: Maakuntakaavojen epävirallinen yhdistelmä 2013, Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava. Punainen nuoli osoittaa suunnittelualueen likimääräisen sijainnin. Yleiskaava Oikeusvaikutuksettomassa Nurmijärven yleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa 1989) alue on yksityisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PK). Alueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Kuva: Nurmijärven oikeusvaikutukseton yleiskaava vuodelta Suunnittelualue on osoitettu kartalla punaisella. 2

3 Nurmijärven kunnan maankäytön kehityskuva 2040 Asemakaava Alueen asemakaavamerkintä on K, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Voimassa oleva asemakaava (kaavatunnus 2-091) on hyväksytty Kuva: Suunnittelualue rajattuna ajantasaasemakaavalla. Kaavamuutosaluetta koskevat selvitykset ja suunnitelmat: Nurmijärven kunnan kaupan palveluverkkoselvitys, Santasalo Nurmijärven Kirkonkylän ja Rajamäen liikenneverkon toimivuustarkastelu, Strafica 2007 Kirkonkylän selvitysalueen luonto ja maisema. Enviro & Ympäristösuunnittelu OY

4 Miten alueen rakentamisen vaikutuksia selvitetään? Kaavoituksen yhteydessä arvioidaan asemakaavan toteuttamisen vaikutukset. Vaikutusten selvittäminen perustuu olemassa oleviin selvityksiin ja suunnitelmiin sekä osallisilta saatavaan palautteeseen. Vaikutusten arviointi laaditaan kunnan asemakaavoitusyksikössä. Vaikutuksia tarkastellaan suunnittelualueen ja osittain koko kirkonkylän ja kunnan (ns. vaikutusalue) osalta. Asemakaavanmuutoksen vaikutukset suunnittelualueelle arvioidaan nykytilanteeseen verrattuna ja ns. vaikutusalueelle voimassaolevaan kaavaan verrattuna. Osalliset Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin asemakaavanmuutos saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tässä asemakaavanmuutoksessa osallisia ovat: suunnittelualueen sekä lähialueiden asukkaat ja maanomistajat Nurmijärven kunnan viranomaiset: o asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu o elinkeino- ja kuntakehityskeskus Nurmijärven kunnan luottamuselimet: o asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta o kuntasuunnittelulautakunta muut viranomaiset: o Uudenmaan ELY-keskus yritykset: o Sonera Oyj o Nurmijärven Sähkö Oy o Nurmijärven Vesi Oy Suunnittelu- ja päätöksentekovaiheet sekä osallistumismenettelyt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma annetaan tiedoksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä asemakaavoituksen internetsivuilla ja kunnan virastolla kaavoituksen asiakaspalvelupisteessä. Asemakaavaluonnos käsitellään lautakunnassa. Luonnoksessa esitetään mm. kortteleiden ja muiden alueiden käyttötarkoitus sekä rakentamisen määrä ja laatu. Asemakaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto pidetään alustavasti nähtävillä 21 vrk:n ajan, jolloin niistä voi esittää mielipiteitä suullisesti tai kirjallisesti. Luonnoksesta pyydetään lisäksi kirjalliset lausunnot asianosaisilta viranomaisilta ja yhteisöiltä. Luonnoksesta saadun palautteen perusteella laaditaan asemakaavaehdotus, joka käsitellään asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi, jolloin osalliset voivat esittää siitä kirjallisen muistutuksen. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta käsittelee ehdotuksesta saadut muistutukset, lausunnot ja kunnan asemakaavoituksen laatimat vastineet sekä niiden pohjalta kaavaehdotukseen tehdyt muutokset. Jos muutokset ovat olennaisia, asemakaavaehdotus käsitellään uudestaan lautakunnassa ja asetetaan uudestaan nähtäville. Asemakaavan hyväksyy asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta. Suunnittelun vaiheista tiedotetaan kunnan ilmoituslehdessä Nurmijärven Uutisissa julkaistavilla kuulutuksilla sekä maanomistajille lähetettävillä kirjeillä. Kaavoitusmateriaaliin voi tutustua ja kaavoituksen etenemistä seurata lisäksi kunnan internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavanmuutosluonnos valmisteluaineistoineen sekä asemakaavanmuutosehdotus pidetään nähtävillä kunnanvirastossa. Mielipiteet sekä muistutukset tulee osoittaa asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle ja toimittaa kunnanviraston osoitteeseen Nurmijärven kunta, Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta, Keskustie 2 B/PL 37, Nurmijärvi tai ymp.kirjaamo@nurmijarvi.fi. 4

5 Kaavoituksen tavoitteita ja osallistumismahdollisuuksia koskevia mielipiteitä, suunnittelualuetta tai alueen olosuhteita koskevaa tietoa sekä kaavoitusta koskevia toiveita voi antaa kaavan laatijalle ja kaavavalmistelijalle koko kaavoitusprosessin ajan joko suullisesti tai kirjallisesti. Käsittelyaikataulu Ajankohta Kaavavaihe Aineiston kerääminen lokakuu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen marraskuu Asianosaisille tiedottaminen joulukuu Kaavaluonnoksen laatiminen 2015 tammikuu Kaavaluonnoksen nähtävilläolo helmikuu syyskuu Kaavaehdotuksen laatiminen lokakuu Kaavaehdotuksen hyväksyminen marraskuu Kaavaehdotuksen nähtävilläolo 2016 Tammikuu Kaavan hyväksyminen Helmikuu Kaava lainvoimainen Yhteystiedot sekä palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Nurmijärven kunnanvirastossa sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa ja ympäristö. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa suunnittelutyön aikana. Osallisilla on mahdollisuus esittää Uudenmaan ELY-keskukselle neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kuin asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Osallistumisja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää neuvottelun johdosta ELY-keskuksen niin edellyttäessä. Lisätietoja kaavoituksesta antavat: Kaavoitus- ja lupa-arkkitehti Katri Peltoniemi, kaavan laatija, p Kaavavalmistelija Pirkko Laakso-Mäki, p Nurmijärven kunta (kunnanvirasto), Asemakaavoitus, Keskustie 2 B/PL 37, Nurmijärvi Sähköposti: etunimi.sukunimi@nurmijarvi.fi Mielipiteiden ja muistutusten sähköpostiosoite: ymp.kirjaamo@nurmijarvi.fi 5

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan kumoaminen ja muutos, Klaukkala Korttelit 3178 ja 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012 Päivitetty

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue

Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Aluerajauksen korjaus tehty teknisenä korjauksena saadun palautteen pohjalta 10.1.2013. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILANNE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-179 Asia n:o: 884/10.02.03/2018 20.11.2018 HEIKKILÄNTIE KORTTELI 2344 Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 12.05.2015 06.10.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. makaavan

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

OAS KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

OAS KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-198 Asia n:o: 25.09. 2018 KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 25.09.2018 Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Sivu 1/6. Kaavatunnus: Asia n:o: Päivitetty ja OAS

Sivu 1/6. Kaavatunnus: Asia n:o: Päivitetty ja OAS Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-232 Asia n:o: 17.12.2013. Päivitetty 11.10.2016 ja 11.12.2018. OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA HEINOJA I ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS HEINOJANTIEN YMPÄRISTÖSSÄ, HEINOJAN

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 23.1.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 22.5.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/5 Kaavatunnus 3-341 Asianumero 511/10.02.03/2015 Päiväys 13.3.2018 KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueeseen kuuluu kortteli Klaukkalassa Tornimäen

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( päivitetty ) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( päivitetty ) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 ( päivitetty 1.12.2017.) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.12.2013, päivitetty 11.10.2016 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan uoman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 2 17.12.2013, päivitetty 17.1.2014 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Janakkalan kunta Turenki 26.4.2013 Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja 206-208 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa Hausjärventien ja Turengintien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Kaavatunnus 2-236 Asianumero 867/10.02.03/2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Asemakaavan muutos koskee urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

VIIRINLAAKSO II. Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Viirinlaakso II.

VIIRINLAAKSO II. Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Viirinlaakso II. Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-326 Asia n:o: 102/10.02.03/2019 26.2.2019 VIIRINLAAKSO II Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.9.2013 Kaavatunnus 1 139 Asianro 710/10.02.30/2012 Rajamäki, Puusepäntie Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.9.2013 OAS:ia on päivitetty 16.9.2013 ja 19.11.2013 Alueen sijainti vuoden 2010 ilmakuvalla sekä

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

RAJAMÄKI, HELLASPOLUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAJAMÄKI, HELLASPOLUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/5 Kaavatunnus 1-152 Asianumero xx xx xx Päiväys 18.05.2017 RAJAMÄKI, HELLASPOLUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Rajamäen keskustan luoteispuolella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot