Finnoon keskus asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Mervi Hokkanen, aluearkkitehti
|
|
- Pentti Jukka-Pekka Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Finnoon keskus asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Mervi Hokkanen, aluearkkitehti
2 Ohjelma Tilaisuuden avaus - Seppo Salo, puheenjohtaja Urbaani kotisatama: Asemakaavaehdotuksen esittely - Mervi Hokkanen, aluearkkitehti Liikenteelliset ratkaisut - Salla Karvinen, liikennesuunnittelija Ihmisen mittakaava ja kaupunkikuva - Tom Cederqvist, C&J Arkkitehdit Keskustelu karttojen ääressä teemoittain Keskustelujen yhteenveto teemoittain ja puheenjohtajan kooste Tilaisuus päättyy Mervi Hokkanen 2
3 KSL päätös edellyttää, että kaavan jatkosuunnittelussa kiinnitetään erityisesti huomiota seuraaviin toimenpidekohtiin ja toteaa, että niiden saavuttamiseksi luodaan kaikkea toimintaa koskeva systemaattinen ohjaus- ja seurantajärjestelmä asemakaavoituksesta toteutukseen: 1) Vahva brändi syntyy suunnitelmallisen jo kertynyttä materiaalia johdonmukaisesti hyödyntävän prosessin tuloksena. Kaupunkikuvallista identiteettiä tarkennetaan siten, että ihmiset kokevat alueen omakseen. Otetaan huomioon erityisesti korkean rakentamisen ja katutason mielenkiintoinen ja sosiaalista kanssa käymistä edistävä kokonaisuus sekä alueen erityispiirteet, kuten merellisyys ja luonto. 2) Edistetään toiminnallista monipuolisuutta eri vuodenaikoina ja se varmistetaan myös sosiaalisesta näkökulmasta. 3) Ympäristörakentamisen keinoin edistetään elävän kaupunkikeskuksen muodostamista siten, että toiminnalliset aktiviteetit, jalankulku ja pyöräily sekä turvallisuus korostuvat. 4) Tutkitaan keinoja lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta, alueen soveltuvuutta sähkö- ja hybridiautoilun ja autonvuokrausjärjestelmien pilottikohteeksi sekä pysäköintinormin suuruutta alueen houkuttelevuuden ja ilmaston muutoksen torjunnan näkökulmasta. Kaupunkisuunnittelulautakunnalle tuodaan linjattavaksi alueella käytettävä pysäköintipaikkojen sijoittaminen ja määrä. Liikenteen sujuvuutta parannetaan kehittämällä eri ratkaisuja mm. kiertoliittymien avulla. Korostetaan kevyen liikenteen toteutusta omaan tasoonsa erotettuna. 5) Laaditaan eri toimijat yhteistyöhön ohjaava hiilineutraalisuutta edistävä energiasuunnitelma ja toteutusohjelma, jolla ohjataan rakennusten energiaratkaisuja ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä sekä edistetään kestävää kehitystä. 6) Valmistellaan toimenpidesuunnitelma, jolla Finnoon suojeltavan lintukosteikon ja muun luontokokonaisuuden tavoitteet saavutetaan sekä niiden tilaa seurataan kaavaalueen toteutus- ja käyttövaiheissa. 7) Tehdään suunnitelma alueen vaiheittaisesta toteuttamisesta korostaen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista ja alueen brändin houkuttelevuutta rakentamisen alusta alkaen. 8) Tuotetaan näiden linjausten mukainen systemaattinen ohjaus- ja seurantajärjestelmä kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksyttäväksi asemakaavan seuraavassa käsittelyvaiheessa. 3
4 Asemakaavoituksen kulku: Finnoon keskus, , kaavaehdotus nähtävillä Aineisto löytyy: > Asuminen ja ympäristö > Kaavoitus > Asemakaava > Asemakaavoituskohteet > Espoonlahti > Finnoon keskus (Finnoon metroasema), Muistutuksen jättäminen Kirjallisia muistutuksia voi jättää klo mennessä osoitteella: Kaupungin kirjaamo, PL 1, ESPOON KAUPUNKI tai sähköpostiosoitteella: kirjaamo@espoo.fi. Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi ja aluenumero (Finnoon keskus, ) on mainittava. Hankkeeseen liittyen voi ottaa yhteyttä koko kaavoitusprosessin ajan: Mervi Hokkanen, p , mervi.hokkanen@espoo.fi Salla Karvinen (liikennesuunnittelu), p , salla.karvinen@espoo.fi 4
5 Finnoon keskus Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus nähtävillä Asemakaavan muutosehdotuksia valmistellaan: Finnoonkallio Matroonankatu Matroonankatu II Alustava aloitus vuonna Finnoonsatama Hyväksytty: Finnoo-Djupsundsbäcken Finnoon osayleiskaava Finnoossa vireillä olevat asemakaavat Finnoonsataman osayleiskaavan valmistelua on jatkettu keväällä
6 Urbaani kotisatama: Asemakaavaehdotuksen esittely Mervi Hokkanen, aluearkkitehti
7 Asemakaavan tavoitteet Mitä? Metroaseman ympärille uusi asuinalue, kaupallisine ja julkisine palveluineen sekä työpaikkoineen Tärkeä linnustoalue suojellaan ja sen suojavyöhykkeet osoitetaan Voimalaitokselle mahdollistetaan vähäinen lisärakentaminen Miksi? Vastataan valtakunnallisiin alueiden käytön tavoitteisiin yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä ja asetettuihin asukastavoitteisiin Täsmennetään Finnoon osayleiskaavaa Merkittävä uusi Etelä-Espoon täydennysrakentamiskohde Voimalaitos on ympäristöluvan mukaisesti lisäämässä biopolttoaineiden käyttöä Kenelle? Asukkaille uusi asuinalue Parannetaan olevia virkistyspalveluja myös ympäristön asukkaille Yhteensovitetaan linnuston suojelu ja rakentaminen Mikä muuttuu? Varasto- ja yhdyskuntateknisessä käytössä ollut alue muuttuu asuin-, palvelu- ja toimitila-alueeksi Linnusto- ja liito-orava-alueet säilyvät, lukuunottamatta aluetta, jossa liito-oravien suojelusta on myönnetty poikkeamislupa Alueelle tulee uusi metroasema ja pyöräilyn laatureittiä, Länsibaanaa, jatketaan. Täydennetään puuttuvat pohjois-eteläsuuntaiset virkistysalueet 7
8 Finnoon keskuksesta kehitetään metroaseman ja metrokeskuksen ympärille rakentuva uusi alue, joka on toiminnoiltaan ja kaupunkikuvaltaan monipuolinen, vetovoimainen ja mahdollistaa riittävän tehokkaan rakentamisen. Metrokeskuksen ympäristöstä kehitetään alueen pääkeskus, jonka yhteyteen sijoittuvat keskeiset palvelut yhdessä julkisine kaupunkitiloineen. Alueen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota keskeisen ja näkyvän paikan sekä korkeiden rakennusten ja merellisen sijainnin muodostaman siluetin synnyttämiin kaupunkikuvallisiin vaatimuksiin. Aluetta kehitetään ilmastonmuutoksen torjunnan esimerkkialueena. Asemakaavoituksella luodaan edellytykset hiilineutraalin alueen toteutukselle. Alueen suunnittelussa korostetaan ilmasto- ja energiavaikutuksiltaan merkittävimpiä tekijöitä. Finnoo I- alueen toteutus parantaa edellytyksiä koko Finnoo-Kaitaa -alueen ilmastovaikutusten minimointiin. Finnoo-Kaitaa -visiotyössä esitettyjen palvelu- ja liiketoiminta- sekä luonto- ja ekologiakeskuskonseptien toteutusta jatkokehitetään osana alueen suunnittelua. Liikennetarvetta vähennetään toteuttamalla samalle tiiviille alueelle asuin-, työpaikka- ja palvelutoimintoja. Liikenteessä pyritään vähäpäästöisyyteen ja mahdollisimman suuri osa liikennetarpeesta pyritään tyydyttämään joukkoliikenteen keinoin keskeisellä sijainnilla olevan metroaseman myötä sekä kehittämällä kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä. Tehdään selvitys metron käyttöä tehokkaasti palvelevasta sähköbussien käyttöön perustuvasta liityntäjärjestelmästä. Alueen pysäköintiratkaisussa pyritään siihen, että toteutus tukee joukkoliikenteen käyttöä ja alueen kilpailukykyä. Tiiviisti rakennetulla alueella pysäköintipaikat pyritään toteuttamaan keskitettyihin laitoksiin tonttikohtaisen pysäköinnin toteutusvelvoitteen Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, KSL sijaan. Tätä varten tehdään selvitys vaihtoehtoisista tavoista järjestää pysäköinnin toiminnallinen ja taloudellinen hallinnointi. Suunnittelussa huomioidaan jalankulun ja pyöräilyn tarpeet luomalla selkeäkulkuiset, turvalliset ja viihtyisät yhteydet alueen sisäistä sekä alueen ulkopuolelle suuntautuvaa liikennettä varten. Linnustoalueen ja lähiluonnon ympäristö- ja virkistysarvojen säilyminen varmistetaan ja allas riittävine suojavyöhykkeineen osoitetaan säilytettäväksi. Suojavyöhykkeelle ei osoiteta mitään toimintoja kevyitä polkuja lukuun ottamatta. Virkistystoimintaa ja luonnossa liikkumisen edellytyksiä kehitetään huomioiden kasvavan käyttäjämäärän sekä ympäristön arvojen säilyttämisen vaatimukset. Luontokeskuksen rakennuksen muotoa ja sijaintia tutkitaan siten, että sieltä voi seurata lintukosteikon elämää menemättä fyysisesti luontoon ja että se on korostetusti alueen imagollinen tekijä. Luontokeskuksen esisuunnittelu käynnistetään potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on saada aikaan kestävän kehityksen innovaatioihin ja tulevaisuuteen keskittyvä aktiviteettikeskus. Lisäksi kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti suunnitteluvarauksesta Rakennusyhtiö Hartelalle , ja ohjeisti päätöksessään jatkosuunnittelussa noudatettavan kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamia lähtökohtia ja tavoitteita sekä edelleen kehittämään niitä sekä muun muassa alueen tehokkuutta, luontokeskuksen konseptointia ja uusiutuvan energian hyödyntämistä. 8
9 Asemakaavakartta ja havainnekuva 9
10 4. 4 keskeistä osa-aluetta Keskusta 2. Linnustoalue suojavyöhykkeineen 3. Voimalaitos 4. Toiminnallinen virkistys 3. Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 10
11 Keskustan suunnitelma Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 11
12 Keskusta-alueen kaavaratkaisu Asuinkerrostalo-, liike-, palvelu-, toimisto- ja työtilojen korttelialueet Tori Metron sisäänkäynnit Keskustakortteli Asumista palvelevan yhteiskäyttöinen ja maanalaisen autopaikkojen korttelialue on yhteinen piha-alue sekä pysäköintilaitos Asuinkerrostalojen korttelialue Yleinen pysäköintialue Päiväkoti Asuinkerrostalojen korttelialue Luontokeskus Asuinkerrostalojen korttelialue Lähivirkistysalue, jossa liito-oravien ydinalue Mervi Hokkanen 12
13 Toiminnot T TORIT JA AUKIOT Mervi Hokkanen 13
14 Keskustakortteleiden rakentamisen määrä Asumista k-m2 = 3080 asukasta Päiväkodit k-m2 = 6 ryhmää ja 4 ryhmää Liike- ja myymälätilaa k-m2 = 2 päivittäistavarakauppaa ja pienliikkeitä Palvelu-, toimisto- ja työtiloja k-m2 = 250 työpaikkaa Aluetehokkuus on 1,4, korttelitehokkuus vaihtelee 1,6-4,0 välillä keskiarvon ollessa 2,8 = Aluetehokkuus vastaa esim. Piispanaukion ympäristön asuin- ja liikekortteleita sekä Tapiolan keskustan aluetehokkuuksia. Mervi Hokkanen 14
15 Maanpäällinen ja alainen rakentaminen muodostavat yhden tiiviin kokonaisuuden Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 15
16 Leikkauksia ja suunnitelman kerroksellisuus Korttelipiha Liikekeskus pysäköinti Alin pysäköintitaso 0,0 Tori Yhteispiha Pysäköintilaitos Alin pysäköintitaso -7,4 Asunto Toimisto liiketila Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 16
17 Leikkaus F-F Asuinkortteli Kaupalliset palvelut Syvänsalmenmetsä ja liito-oravien ydinalue Asuinkortteli Länsibaana Bongarinniityn reunametsä Mervi Hokkanen 17
18 Luonto ja virkistys
19 Alueet, joille on osoitettu luontoarvoihin liittyviä suojelumääräyksiä Ruderaatin/joutomaan hoitoa ohjattu VL-1 määräyksessä Korttelialueilla määräyksiä työaikaiseen meluun ja lintujen törmäysriskiin liittyen Ekologisia yhteyksiä luomerkinnöillä Lintuallas ja luhta suojeltu S-1 -alueena Suojelualueen ympärillä puskurivyöhykkeet VL-1 ja VL-2 - alueina Liito-oravan elinympäristöt suojeltu s-1 -merkinnällä Ekologisia yhteyksiä luo- ja eko- merkinnöillä
20 Liito-oravan latvusyhteydet ja ekologiset yhteydet
21 Virkistys- ja puistoalueet sekä pihakasvillisuus Länsiväylän suojaviheralueella on varaus koirapuistolle Kortteleihin on osoitettu yhteispihoja AH- ja yhteisjärjestelyin Kortteleiden istutettava reunapuusto täydentää reunavyöhykettä Koko aluetta palvelevat, tilaa vaativat virkistystoiminnot ovat Finnoonlaakson pohjoisosassa (viljelypalstat, skeitti) Ruderaatin VL-alueelle ohjataan virkistystä rajoitetusti Syvänsalmenpuiston leikkipaikka ja kentät palvelevat keskustakortteleja kaava-alueen ulkopuolella Yleiskaavan toiminnalliset yhteydet toteutuvat luhdan reunoilla VL-alueella 21
22 Virkistysyhteydet ja reitit Keskuspuistoon Luontopolku Satamaan Rantaraitti 22
23 Energianhuollon korttelialue
24 Voimalaitos Rakennusoikeutta lisätään k-m2 Uusi rakentaminen sijoittuu pääosin tontin kaakkoiskulmaan, josta kivihiilikasa poistuu Pysäköintialuetta laajennetaan Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 24
25 Energiahuollon korttelialue Linnuston suojelualue ulottuu voimalaitoksen tontille Voimalinjat merkitty Djupsundsbäckenin uoma huomioitu korttelirajassa Voimalaitosalueella korkeamman rakentamisen sijoittuminen ohjattu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi Alueella olevat johtorasitteet osoitettu Pysäköintialue ja säilytettävät männyt Mervi Hokkanen 25
26 Leikkaus etelästä Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 26
27 Leikkaus Matinkylän suunnasta Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 27
28 Kuvapari nykyisestä ja tulevasta tilanteesta Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 28
29 Riskikartoituksen tulokset: olevat suojavyöhykkeet 29
30 Riskikartoituksen tulokset: Lisärakentamisen suojavyöhykkeet Tontille tulevien muutosten vaikutukset jäävät pääosin tontille. Polttoöljyn suojavyöhyke ylittää tontin rajan parilla metrillä, mutta ei estä viereisen alueen kehittämistä osayleiskaavan mukaisesti. 30
31 Aineisto ja aikataulu Liiteaineistoa löytyy runsaasti ja se on koottu nettisivuille FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kaavoitus/Asemakaava/Asemakaavoituskohteet/Espo onlahti/finnoon_keskus_metro_441500/kaavaehdotus mm. Kaavaselostus liitteineen Kortteli- ja lähiympäristösuunnitelmien luonnokset Kunnallistekninen yleissuunnitelman luonnos Vaikutusten arviointeja Selvityksiä 3D virtuaalimalli (ohjelman avaaminen vaatii tehokkaan koneen) Asemakaavaehdotus on nähtävillä Hyväksymiskäsittely alustavasti alkuvuonna 2018, osayleiskaavan lainvoimaistuminen vaikuttaa aikatauluun Pääkatujen rakentaminen alkaa voimassa olevan asemakaavan alueella alkuvuonna 2018 Mervi Hokkanen Kaava-alueen rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna
KIVENLAHDEN METROKESKUS
KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 MAININGIN KOULU OHJELMA 17.30 TILAISUUDEN
Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 96. Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.03.2017 Sivu 1 / 96 Kokoustiedot Aika 28.03.2017 tiistai klo 17:55-19:40 Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6
Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun
Miilukorpi II asemakaavaehdotus. Asukastilaisuus Valtuustotalon kahvio
Miilukorpi II asemakaavaehdotus Asukastilaisuus 22.8.2017 Valtuustotalon kahvio Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta paikalla Harald Arlander, arkkitehti, asemakaavayksikkö Katariina Peltola, maisema-arkkitehti,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
Ilmalan studiot Asukastilaisuus
Asukastilaisuus 5.2.2018 1. Kaavahankkeen taustat ja tavoitteet 2. OAS:n sisältö 3. Kaavahankkeen reunaehdot ja selvitettävät asiat 4. Kaavoitusaikataulu kaavahankkeen taustat ja tavoitteet KESKI-PASILA
Taustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio
Taustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio n. 300 ha 7 km 5 km 12 km Helsingin keskusta Lähtökohdat Finnoolle Puhdistamon siirtopäätös v. 2009 (kv) Aiempi päätös metrojatkon suunnittelusta
Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja
KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS
KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-
Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin
Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen
FINNOO ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNNAN KAUPUNGINOSA Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen Finnoo kartalla HKI 12 km Finnoo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen
Kooste asukastilaisuudessa esitetystä aineistosta
N I I T T Y K A L L I O Kooste asukastilaisuudessa 1.6.2016 esitetystä aineistosta ASEMAKAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 30.5. 29.6.2016 Palaute osallisilta mielipide Palaute osallisilta muistutus kirjallisesti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 431603 Martinsilta I Asemakaavan muutos Asianumero 2633/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata Länsiväylän yli kulkeva liitooravayhteys muuttamalla osa liike-,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 8 Alue 440602 Suomenoja Asemakaavan muutos Asianumero 1315/10.02.03/2014 14.4.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan voimalaitoksen toiminnan kehittäminen. Suunnittelussa kiinnitetään huomiota
Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 142. Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 142 Kokoustiedot Aika 14.12.2016 keskiviikko klo 17:55-21:00 Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 6 Alue 711303 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 91/10.02.03/2014 10.3.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuustontin rakennusoikeutta ja laajentaa korttelialuetta pohjoiseen.
2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN
2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY KIVENLAHDEN METROKESKUS SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY SISÄLTÖ 1. Taustaa 2. Suunnittelutehtävä 3. Kaupungin
Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2
1 (5) Länsi-Suviniitty (613300) 40. kaupunginosa, Espoon keskus Korttelit 40382 ja 40384, katu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 1020/10.02.03/2013 Aluenumero
TIISTINLAAKSO asemakaavan muutos
Kuvassa on esitetty punaisella katkoviivalla kaavamuutosalueen tämänhetkinen (alustava) rajaus. TIISTINLAAKSO asemakaavan muutos Tiedotus- ja keskustelutilaisuus asemakaavan muutoksen lähtökohdista ja
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014
Meri-Rastilan kaavaluonnos Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3
Meri-Rastilan kaavaluonnos 29.11. Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3 Klo 17.30 Tervetuloa ja illan kulku, pj vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, ksv Klo 17.35 Asemakaavaluonnoksen
Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.
Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,
Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 311003 Matinlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 1469/10.02.03/2014 28.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kiertoliittymän rakentaminen Matinkadun ja Matinkartanontien
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 510304 Hansakallio Asemakaavan muutos Asianumero 4311/10.02.03/2014 3.11.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa Kauklahden puretun lähipalvelukeskuksen tontille senioripainotteisia
Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari
Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008
Espoon kaupunki Pöytäkirja 60
01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat
Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 7 Alue 322023 Maapallonkuja Asemakaavan muutos Asianumero 2468/10.02.03/2016 10.1.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialue asuinkerrostalojen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa
RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311
28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.
Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle
Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle 19.6.2017 Tilaisuuden kulku Alkusanat tilaisuuden puheenjohtaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Kai Lintunen Kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150902 Heiniemi Asemakaavan muutos Asianumero 443/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 62045 sekä siihen liittyvän pienehkön puistoalueen pääkäyttötarkoitus
Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus
Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus 26.2.2019 Klo 17.00 Klo 17.10 Klo 17.20 Klo 17.30 Klo 18.10 Klo 19.10 Klo 19.30 Tilaisuuden avaus
Finnoo - Djupsundsbäcken
1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Finnoo - Djupsundsbäcken Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 3353/10.02.03/2012 Aluenumero 441600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen
Vanhan-Espoon asukasfoorumi Liisa Ikonen p
Vanhan-Espoon asukasfoorumi 14.3.2017 Liisa Ikonen p. 043-8251183 liisa.ikonen@espoo.fi 14.3.2017 2 14.3.2017 3 Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava, POKE Asukastilaisuus tulossa 30.3.2017 Vanhan-Espoon
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4561/10.02.03/2014 102 Kaitaan metroasema, asemakaavan muutos, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 441415, 44. kaupunginosa, Kaitaa Valmistelijat
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU , tarkistettu Sanna Jauhiainen
KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU 15.5.2015, tarkistettu 10.6.2015 Sanna Jauhiainen 2 KAITAA NYKYISIN 1. Kaitaan keskus (Iivisniemi), metron tuleva pääsisäänkäynti 2. Iivisniemen nykyinen keskusta
Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue
1(5) Matinkallionsyrjä Matinlaakso, 311000 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310301 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310306 Asemakaavan muutos, kortteli
SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Asukastilaisuus 17.2.2015 SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAHANKKEEN TAUSTAA Tavoite keskustan täydennysrakentamisesta ja uusien asukkaiden saamisesta keskustan palveluiden äärelle: keskustan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 7 Alue 613303 Länsi-Suviniitty Asemakaavan muutos Asianumero 3173/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sallia liiketilojen sijoittaminen korttelin 40382 pysäköintilaitoksen ensimmäiseen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 611514 Joupinlaaksontie Asemakaavan muutos Asianumero 4628/10.02.03/2015 2.12.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on säilyttää kiinteistöjen 49-454-5-152, 49-454-5-153 ja 49-454-5-154
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 8 Alue 610203 Kiltaportti Asemakaavan muutos Asianumero 5132/10.02.03/2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa uusi asuinkerrostalo Kiltaraitin varrelle osoitteeseen Sinettikuja 1.
Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:
1 (5) Matinmetsä Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen
Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02.
1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Asemakaavan muutos Asianumero 3210/10.02.03/2012 Aluenumero 420121 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen
Suunnittelualueen sijainti Espoon opaskarttapohjalla.
1 (5) MATINKYLÄN KESKUS II MATINKALLIO Tontin nro 23294/4 asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6270/10.02.03/2011 Aluenumero 312007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,
Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017
Westend III Asemakaavan muutos
1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Westend III Asemakaavan muutos Asianumero 1108/10.02.03/2012 Aluenumero 230302 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen
Espoonlahden keskus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 4393/ /2012. Asemakaavan muutokset
1 (6) Espoonlahden keskus Asemakaavan muutokset Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4393/10.02.03/2012 Aluenumero 410307 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 9 Alue 611703 Saarniraivio Asemakaavan muutos Asianumero 2818/10.02.03/2012 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan rakentamatta jääneen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen
Latokaskenniitty asemakaava
Latokaskenniitty asemakaava 432100 Miika Ruokonen, asemakaavainsinööri Asukastilaisuus 17.9.2015 18.9.2015 2 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on sijoittaa urheilupuisto tyhjillään olevalle Latokaskenniitylle.
Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.04.2015 Sivu 1 / 1 1804/10.02.03/2015 65 Espoonlahden keskustan kaupunkirakenteellinen kokonaistarkastelu Valmistelijat / lisätiedot: Patrik Otranen, puh. 043 825 0799
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:
Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavan muutos
1 (5) Seilimäki-Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26135, katu- ja virkistysaluetta Mankkaanlaakso 15. kaupunginosa, Niittykumpu 16. kaupunginosa, Pohjois-Tapiola Asemakaavaselostuksen LIITE 2
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
Keskustelutilaisuus
17.8.2016 Keskustelutilaisuus Liisankatu 14 Asemakaavan muutos OAS + Luonnos Kaupunkisuunnitteluvirasto Marjaana Yläjääski Mitä alueelle suunnitellaan? - Kaksi uutta asuinkerrostaloa - yht. 3400 k-m² -
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Tapiolan kirkon tontin ja sen lähiympäristön liikenne- ja pysäköintiratkaisujen tarkistaminen.
1 (5) Tapiolan keskus II (210300) Korttelit 12053 ja 12056, katu- ja virkistysaluetta Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6659/10.02.03/2011 Aluenumero 210311 Tapiolan keskus II, muutos (210302) Kortteli
HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS
HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS 6.6.2017 Hyväristönmäen suunnittelun vaiheita Lappeenrannan jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointi 2013-2014 Kaupunginvaltuuston päätös 8.12.2014
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 9 Alue 131609 Karakallion keskusta Asemakaavan muutos Asianumero 4462/10.02.03/2014 14.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa uuden liike- ja asuinkerrostalokorttelin rakentaminen
Alue Maarinniitty III
s. 1 / 9 Alue 213210 Maarinniitty III Asianumero 4830/10.02.03/2015 30.5.2016 Asemakaavan muutos Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 5 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen toimistorakennuksen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 521401 Åminne Asemakaavan muutos Asianumero 1628/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin sijoittuminen kortteliin 45087 nostamalla
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin
LIITE 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Sijainti
1 (7) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Finnoonsatama Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 2778/10.02.03/2013 Aluenumero 442300 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:
RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).
Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
SOUKANKALLIO Aluenumero
1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-
Alue 230119 Westendin liikekeskus Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 10 Alue 230119 Westendin liikekeskus Asemakaavan muutos Asianumero 1746/10.02.03/2013 16.2.2015 Asemakaavanmuutoksella suunnitellaan asuinkerrostaloja, liikerakentamista ja työtiloja korttelialueelle,
Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos