Omaisuuteni on minulle kallis!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omaisuuteni on minulle kallis!"

Transkriptio

1 Omaisuuteni on minulle kallis!

2 Pysäytä varas Skandinavian kattavimmalla varkausturvamerkinnällä! Mönkijä-, moottorikelkka- ja vesijettivarkaudet ovat kasvava ongelma koko Pohjolassa. Vuosittain varastetaan runsaasti mönkijöitä, moottorikelkkoja sekä vesijettejä. Useimmat varkaudet tapahtuvat lisäksi ajankohtana, joka entisestään vaikeuttaa omistajan tilannetta juuri ennen kesälomaa tai jopa sen aikana. Onneksi on olemassa nyt keino vähentää merkittävästi tätä riskiä joutua varkaiden kynsiin. Securmark Pohjolassa Securmark Skandinavia AS on perustettu Norjan Arendalissa vuonna Liikeidea perustuu arvotuotteiden, kuten veneiden, perämoottoreiden ja muiden vapaa-ajan kulku neuvojen pysyvään tunnistettavuuteen ja varkausturvamerkitsemiseen. Tiedot, jotka rekisteröidään tuotteesta ja sen omistajasta varmistavat aina, että Securmark varkausturvamerkityt tuotteet ovat 100% tunnistettavissa. Securmark AB Ruotsissa on aloittanut toimintansa vuonna 2004 ja nyt jo noin 200 valtuutettua Securmark merkkauspistettä huolehtii siitä, että myös ruotsalaisten vapaaajan tuotteet saavat tämän kattavan varkausturvamerkinnän. Vuonna 2013 Securmark varkausturvamerkintä on rantautunut Suomeen. Saat alennusta vakuutusmaksuista! Arvaa miksi? Useimmat norjalaiset ja ruotsalaiset vakuutusyhtiöt antavat Securmark-merkittyjen tuotteiden omistajille merkittäviä etuuksia ja alennuksia. Useassa tapauksessa vakuutusyhtiöt tarjoavat tämän merkkauspalvelun tai antavat alennusta asiakkaalle heidän vakuutusmaksuistaan. Syy siihen on tietenkin se, että Securmark varkausturvamerkityt tuotteet ovat varkauksille vähemmän alttiita ja siten varkaudet/korvaustapaukset ovat vähentyneet. 2 3 Foto: Kawasaki

3 Varas nappaa herkemmin tuotteen, joka ei ole varkausturvamerkitty! Tehokas tapa vähentää varkausriskiä on tehdä tuotteesta vähemmän mielenkiintoinen, jolloin varkaan huomionkohde siirtyy toiseen kohteeseen. Securmark varkausturvamerkkauksella ennaltaehkäistään moni varkaustapaus. Tuotekohtaiset Securmark kaiverrusnumerosarja ja mikrosirut, joissa on sama numerosarja on lähes mahdoton poistaa tuotteesta. Sen lisäksi rekisteröidään Securmarkin ylläpitämään webpo hjaiseen rekisteritietokantaan kaikki tiedot tuotteesta ja sen omistajasta. Mahdollisessa omistajan vaihdoksessa on tällöin aina helppo todeta, että tuotteen myyjä on myytävän tuotteen oikea oikeudellinen omistaja. Erittäin hyvä tapa välttyä ostamasta varastettua ajopeliä ja välttyä täten jopa joutumasta syytteeseen varastetun tavaran ostamisesta. Viime vuosien aikana ovat monet varkaat saaneet myös tuntea tämän varkausturvamerkkauksen tehon yrittäessään varastaa Securmark-varkausturvamerkattu tuote. 4 5 Foto: BRP

4 Laitteen merkkaaminen Jos uutta tulevaa ajopeliäsi ei ole jo valmiiksi varkausturvamerkattu tehtaalla, tarjoavat valtuutetut Securmark-varkausturvamerkkauspisteet tämän palvelun laitteeseesi. Päätöksen merkkauksesta kannattaa tehdä jo ostohetkella, jolloin saat ajopelillesi parhaan mahdollisen varkaudenestoturvan ensi päivästä lähtien. Valtuutetut Securmark-merkkauspisteet tekevät näitä varkausturvamerkkauksia tietysti myös käytettyihin mönkijöihin, moottorikelkkoihin ja vesijetteihin. Lista lähimmästä valtuutetusta Securmark-merkkauspisteesä löytyy osoitteesta Foto: Yamaha Motor Scandinavia

5 Securmarked. Forever. Design: Ingunn Cecilie Jensen Forsidefoto: BRP Turvallisempi ostaa turvallisempi omistaa turvallisempi myydä Mitä tapahtuu, kun ajopelisi on Securmark varkausturvamerkattu? Kun ajopelisi on merkattu, saat siitä vahvistuksen, jonka mukana toimitetaan sinulle henkilökohtaiset käyttäjä ja salasanatunnukset Securmarkin ylläpitämään tietorekisterikantaan. Täällä voit myös päivittää omistajatietomuutokset, jos olet myymässä jo merkattua ajopeliäsi. Oletko ostamassa käytetyn mönkijän, moottorikelkan tai vesijetin tai muun laitteen, jossa on jo valmiiksi Securmark varkausturvamerkintä? Varmista silloin, että omistajanvaihdoksessa myös tämä tuotteen Securmark rekisteröinti siirtyy nimiisi. Tällöin esim. varkausselvitystapauksessa voidaan saada selville, että juuri sinä olet tuotteen oikea oikeudellinen omistaja. Onko sinulla lisäkysymyksiä Securmark varkausturvamerkkauksesta? Älä epäroi ottaa yhteyttä puh tai sähköpostilla Älä osta varastettua ajopeliä, voit menettää kaiken! Henkilö, joka ostaa varastetun tavaran, voi pahimmassa tapauksessa menettää ostamansa tuotteen ja vielä rahansa. Kun ajopeli on Securmark varkausturvamerkattu, voit soittamalla meille tarkistaa, että myyjä on tuotteen oikea oikeudellinen omistaja. Varkausturvamerkintä Rekisteröinti Tunnistettavuus Omistajamuutos Securmark Finland (SMK Finland Oy), Lahdenkankaantie 192, Lentilä Puh ,

Asymmetrinen informaatio

Asymmetrinen informaatio Asymmetrinen informaatio Luku 36 Marita Laukkanen November 24, 2016 Marita Laukkanen Asymmetrinen informaatio November 24, 2016 1 / 10 Entä jos informaatio tuotteen laadusta on kallista? Ei ole uskottavaa,

Lisätiedot

Mistä sinä unelmoit?

Mistä sinä unelmoit? Tervetuloa Mistä sinä unelmoit? Mitä on Network Marketing? Network Marketingin edut Faktaa Yli 90 miljoonaa ihmistä ympäri koko maailmaa 150 000 ihmistä lisää joka viikko. Lähde: DSA, Direct Selling Association

Lisätiedot

Securmarked. Forever.

Securmarked. Forever. Who s next? photo: arild de lange nielsen / securmark / rune larsen Ylläolevat venevalmistajat toimittavat veneensä valmiiksi tehtaalla varkausturvamerkittyinä. Ainoa asia, jonka sinun tarvitsee tehdä

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

VERKKOKAUPAN TOIMITUS EHDOT

VERKKOKAUPAN TOIMITUS EHDOT VERKKOKAUPAN TOIMITUS EHDOT Devoca Oy:n verkkokaupan toimitusehdot Kaupan osapuolet Hinnat Toimitusaika Näitä toimitusehtoja sovelletaan Devoca Oy:n (myyjä) ja asiakkaan väliseen kauppaan asiakkaan tilatessa

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

MENESTY FRIENDTEX MYYJÄNÄ

MENESTY FRIENDTEX MYYJÄNÄ FI MENESTY FRIENDTEX MYYJÄNÄ FRIENDTEX- MYYJÄNÄ SINULLA ON MAHDOLLISUUS MENESTYÄ Friendtex-myyjänä voit itse valita sinulle sopivan myyntimuodon. Tutustu Friendtex- myyjän sopimusehtoihin, niin huomaat,

Lisätiedot

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Agenda Myynnin suurin ongelma Ongelman ratkaiseminen, ensimmäiset vaiheet Jari Juslén

Lisätiedot

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway Amway Partner Stores Pyydämme sinua lukemaan nämä sivut, ennen kuin ostat tuotteita Amivon yhteistyöyritysten verkkokaupoista. Amivon yhteistyöyrityksiä koskeva ohjelma tarjoaa ostosmahdollisuuksia, jotka

Lisätiedot

Agenda. Sähköpostimarkkinoinnin ongelmat Sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet Automaattinen sähköpostimarkkinointi. Jari Juslén 2014 2

Agenda. Sähköpostimarkkinoinnin ongelmat Sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet Automaattinen sähköpostimarkkinointi. Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Agenda Sähköpostimarkkinoinnin ongelmat Sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet Automaattinen sähköpostimarkkinointi Jari Juslén 2014 2 Sähköpostimarkkinoijan pahimmat virheet Ajatus,

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI. Freedome for Business

SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI. Freedome for Business SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI Freedome for Business HALLINNOI MOBIILILAITTEIDEN TIETOTURVAA Mobiilityö on tehnyt verkon suojaamisesta entistä vaikeampaa. Heikosti suojatut älypuhelimet ovatkin

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN OIKEUS

AINUTLAATUINEN OIKEUS AINUTLAATUINEN OIKEUS Monet saapuvat Suomesta ajamaan moottorikelkalla Ruotsissa. Toivomme, että kunnioitatte Ruotsissa voimassa olevia sääntöjä ja useimpien ruotsalaisten Moottorikelkkailijoiden tavoin

Lisätiedot

Leena Erola, 26.1.2016

Leena Erola, 26.1.2016 Leena Erola, 26.1.2016 Sisältö Liikeidea ja sen merkitys markkinoinnin päätöksiin Mitä markkinointi on? Markkinoinnin kilpailukeinot Mainonnan ABC Liikeidea Mitä? Kenelle? Miten? = näkemys ja päätös siitä,

Lisätiedot

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Maaliskuu 2013, Varatuomari Joachim Reimers Kansainvälisessä kaupankäynnissä myydään usein useampaan kertaan peräkkäin

Lisätiedot

BioCare Finland Oy tukee urheilujoukkueiden ja koululuokkien varainhankintaa. Finland Ltd

BioCare Finland Oy tukee urheilujoukkueiden ja koululuokkien varainhankintaa. Finland Ltd BioCare Finland Oy tukee urheilujoukkueiden ja koululuokkien varainhankintaa. Koko perhe myymään hienoja BioCaren terveystuotteita ja tienaamaan rahaa junioreiden toimintaan! BioCare Finland Oy tukee koululuokkien

Lisätiedot

Kohteen murtoriskien arviointi ja suojaustason valinta -ohje 2008

Kohteen murtoriskien arviointi ja suojaustason valinta -ohje 2008 Sisältö 1.Kohteen murtoriskin arviointi ja suojaustason valinta... 1 1.1. Tavaran kysyntä... 1 1.2. Omaisuuden kuljetettavuus ja kerättävyys... 1 2.Varkauden todennäköisyys... 2 3.Vahingon seurausten vakavuus...

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

KUINKA ESTÄÄ VARKAUDET? SUOJAA VENEESI JA PERÄMOOTTORISI

KUINKA ESTÄÄ VARKAUDET? SUOJAA VENEESI JA PERÄMOOTTORISI KUINKA ESTÄÄ VARKAUDET? SUOJAA VENEESI JA PERÄMOOTTORISI VENEIDEN JA MOOTTOREIDEN TUNNISTETIEDOT 1 2 VENEIDEN JA MOOTTOREIDEN TUNNISTETIEDOT DRAMAATTINEN MUUTOS VENEVARKAUDET LISÄÄNTYNEET Kesällä ja telakointiaikana

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

Sopimusehdot tietokoneen/opetustabletin lainauksesta - sopimus oppilaan, huoltajan ja koulun välillä

Sopimusehdot tietokoneen/opetustabletin lainauksesta - sopimus oppilaan, huoltajan ja koulun välillä Barn- och utbildningsnämnden Barn- och utbildningsförvaltningen Finska Datum 1 (5) Sopimusehdot tietokoneen/opetustabletin lainauksesta - sopimus oppilaan, huoltajan ja koulun välillä 1. Johdanto Sinä

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Lataa-sovellus. 1. painos

Lataa-sovellus. 1. painos Lataa-sovellus 1. painos 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nseries ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Nokia tune on Nokia Oyj:n äänimerkki.

Lisätiedot

Vinkkejä autokauppaan

Vinkkejä autokauppaan Vinkkejä autokauppaan Sisältö Ostamassa käytettyä autoa? 3 Jos ostat 5 Ostamisen jälkeen 9 Jos myyt 10 2 Kannen kuva: Trafi. Ostamassa käytettyä autoa? Kun ostat käytettyä autoa, sinun on syytä ottaa huomioon

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Ehdot ja edellytykset

Ehdot ja edellytykset Ehdot ja edellytykset 1. More Sony for You kampanjan ( kampanja ) järjestää Home Entertainment of Europe a division of Sony Europe Limited ( Sony ), osoite The Heights, Brooklands, Weybridge, Surrey KT13

Lisätiedot

Rekisteröintiasioita. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt

Rekisteröintiasioita. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Rekisteröintiasioita Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Valtuuttaminen Valtuutuksen perusteella valtuutettu voi edustaa valtakirjan antajaa Valtuutuksen laajuus riippuu valtakirjan

Lisätiedot

ILMOITUSSOVELLUS 4.1. Rahanpesun selvittelykeskus REKISTERÖINTIOHJE. SOVELLUS: 2014 UNODC, versio 4.1.38.0

ILMOITUSSOVELLUS 4.1. Rahanpesun selvittelykeskus REKISTERÖINTIOHJE. SOVELLUS: 2014 UNODC, versio 4.1.38.0 Rahanpesun selvittelykeskus ILMOITUSSOVELLUS 4.1 REKISTERÖINTIOHJE SOVELLUS: 2014 UNODC, versio 4.1.38.0 Tekninen tuki: puh: 0295 486 833 (ark. 8-16) email: goaml.krp@poliisi.fi Ilmoitusten sisältöön liittyvät

Lisätiedot

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo

Yritysmarkkinoiden tila. Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo Yritysmarkkinoiden tila Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Finlandia-talo 6.11.2018 Juha Rantanen 2 Historiaa - 1997 ei markkinoita, muutamia päätoimisia yritysvälittäjiä - 1999 Ov-barometri

Lisätiedot

Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä.

Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. ALUKSI LUO SÄHKÖPOSTIOSOITE PAYPAL TILIÄSI VARTEN: Esim. ilmainen Hotmail -sähköpostitili käy tähän tarkoitukseen hyvin. Muista kirjoittaa salanat

Lisätiedot

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006 Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 Arvopaperien omistaminen 2006 ( suomalaisista talouksista) (kohderyhmä 18-69 vuotiaat yks.hlöt) (n=1002) Omistaa arvopapereita

Lisätiedot

1. Talouden sanaselitystehtävä

1. Talouden sanaselitystehtävä Puhu rahasta! -visa 1. Talouden sanaselitystehtävä 2. Säästäminen vs kuluttaminen Rahan kuluttaminen on mielekkäämpää kuin pitkäaikaissäästäminen täysin samaa mieltä 14% osittain samaa mieltä 33% osittain

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Tuotteista palvelusi, tuplaa tulosi

Tuotteista palvelusi, tuplaa tulosi Sininen 336699 Punainen CC0000 Tuotteista palvelusi, tuplaa tulosi Fontti MetaOT Oulu 6.4.2016 Jari Parantainen: @noste Tuotteistaminen Rakenna palvelulle tuotteen ominaisuuksia Palvelu Tuote Aineeton

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄ RAUTAKAUPASTA HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

KUIVAKÄYMÄLÄ RAUTAKAUPASTA HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KUIVAKÄYMÄLÄ RAUTAKAUPASTA HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Käytä kuivana! Sisäkäymälä hankinnasta käyttöön suomenkielinen seminaari 23.8.2012 21.8.2012 Carita Tuli 1 TULI-SÄHKÖ OY EKOKÄYMÄLÖIDEN EDELLÄKÄVIJÄ

Lisätiedot

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015

Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä. Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yrittäjän näköinen yrityskehittäjä Jyrki Mäkynen puheenjohtaja Suomen Yrittäjät 23.1.2015 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset (250- hlöä) 588 0,9% Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 592 5,5% Pienyritykset

Lisätiedot

Agenda. Jari Juslén 2014 2

Agenda. Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Agenda Kertaus: näin myyt (melkein) mitä tahansa internetin avulla Suositeltavia työvälineitä Automaattisen sähköpostikampanjan luominen MailChimp-järjestelmässä Laskeutumissivun luominen

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS. TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender

AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS. TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender Tiesitkö, että autonavain on arvoesine? 2 Ajoneuvorikollisuus Suomessa varkaudet

Lisätiedot

Supply Chain Module 1

Supply Chain Module 1 2.5.2016 Supply Chain Module 1 1. Määritelmä 2. Kuinka vähittäiskaupan ketju toimii? 3. Mitä toimenpiteitä teet kaupassa? 3.1. Perusvarastonvalvonta/ Check-in ja Check-out toiminnot (Vastaanotto ja Palautukset)

Lisätiedot

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA Kauneutta sisältä Hyvä olo kaunistaa Onko tämä tuttua? Tiesitkö, että suurin osa maailman väestöstä on ylipainoisia, mutta huonosti ravittuja?? Tiesitkö, että ihmiset käyttävät päivittäiseen ruuanlaittoon

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi v.26 Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi www.aktiiviporssikauppa.com Yleiskatsaus Kohde-etuus Suositus 1 viikko 1 kuukausi LONG-tuote

Lisätiedot

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä

Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Asiakasohje tulli.fi 8.12.2016 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus Ahvenanmaan verorajaa ylitettäessä Sisällys 1 Käytettyjen

Lisätiedot

Nokia Muunnin (CA-55) Asennusopas. 9238687 1. painos

Nokia Muunnin (CA-55) Asennusopas. 9238687 1. painos Nokia Muunnin (CA-55) Asennusopas 9238687 1. painos Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän asiakirjan sisällön jäljentäminen, jakeleminen tai tallentaminen kokonaan tai osittain on kielletty

Lisätiedot

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Nordea Tampere, 8.5.2014 Riku Salomaa Yrityskaupan kulku Strategian ja kohteen valinta Kaupan toteuttamisvaihtoehdot Arvonmääritys Esisopimus Kaupan

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS

SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS sisäkumeja engl. naisten kilpa-ajokärryihin SUOMEN POLKUPYÖRÄ- JA KONETEHDAS PUHELIN: 11 60 TURKU Sähköos.: MERILÄ, TURKU Tavaraos.: TURKU ITÄINEN TEHDAS ja TUKKULIIKE: KAARINA MYYMÄLÖITÄ: TURKU.. Puhelin

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Ajankohtaista kuluttaja-asioista. Lakimies Kristiina Vainio kkv.fi. kkv.fi

Ajankohtaista kuluttaja-asioista. Lakimies Kristiina Vainio kkv.fi. kkv.fi Ajankohtaista kuluttaja-asioista Lakimies Kristiina Vainio 16.6.2017 Kuluttajakasvatus koulussa Kuuluu moniin oppiaineisiin jokainen meistä on kuluttaja Kuluttajasopimukset ovat osa talouden hoitoa Esim.

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Ohjeet e kirjan ostajalle

Ohjeet e kirjan ostajalle 1 Ohjeet e kirjan ostajalle 1. Ostaminen ja käyttöönotto 1.1. Näin saat e kirjan käyttöösi Lataa tietokoneellesi Adobe Digital Editions (ADE) ohjelma täältä: http://www.adobe.com/products/digitaleditions/.

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

MIKÄ ON KRYPTOVALUUTTA?

MIKÄ ON KRYPTOVALUUTTA? ONECOIN UUDEN AJAN KRYPTOVALUUTTA Päivitetty 5.10.2015 MIKÄ ON KRYPTOVALUUTTA? Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää kryptografiaa turvallisuudenvarmistamiseksija väärentämisenestämiseksi.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

OHJEISTUS: XBOX TUOTETUKI

OHJEISTUS: XBOX TUOTETUKI OHJEISTUS: XBOX TUOTETUKI XBOX -TUOTETUKI Suomenkielinen puhelintuki palvelee numerossa: 0800 119 424 tai +358 9 693 794 15 Kuulovammaiset (TTY-laite): 0800 119 425 Puhelintuen aukioloajat: Arkisin: Klo

Lisätiedot

Pirkanmaan Viestinvaihtopalvelu ja Yrityspörssi. www.pirkanmaanviestinvaihto.fi www.yritysporssi.fi/pirkanmaa

Pirkanmaan Viestinvaihtopalvelu ja Yrityspörssi. www.pirkanmaanviestinvaihto.fi www.yritysporssi.fi/pirkanmaa Pirkanmaan Viestinvaihtopalvelu ja Yrityspörssi www.pirkanmaanviestinvaihto.fi www.yritysporssi.fi/pirkanmaa 1 Pirkanmaan Viestinvaihto palvelu maksuton Ikääntyville yrittäjille, jotka ovat luopumassa/myymässä

Lisätiedot

Valmentajalisenssi. Käyttöohjeet

Valmentajalisenssi. Käyttöohjeet Valmentajalisenssi Käyttöohjeet Valmentajalisenssi on maksullinen TrainIt-palvelun lisäosa, joka tarkoitettu valmentajien ja Personal Trainereiden käyttöön. Valmentajaominaisuuksien avulla voit valmentaa

Lisätiedot

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Yritystä ostamassa. Väitetään, että yrityksestä luopuvia ja jatkajaa hakevia olisi paljon

Yritystä ostamassa. Väitetään, että yrityksestä luopuvia ja jatkajaa hakevia olisi paljon Yritystä ostamassa Yritystä ostamassa Väitetään, että yrityksestä luopuvia ja jatkajaa hakevia olisi paljon Yritystä ostamassa Väitetään, että yrityksestä luopuvia ja jatkajaa hakevia olisi paljon Ostettavaa

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...

Lisätiedot

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Kaupankäynti RBS minifutuureilla on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Haluamme tällä lyhyellä oppaalla lisätä ymmärrystä näihin

Lisätiedot

Mittausverkko Finland WSN-TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMINEN. Wirepas Oy. Jarmo Lehto Toimitusjohtaja

Mittausverkko Finland WSN-TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMINEN. Wirepas Oy. Jarmo Lehto Toimitusjohtaja WSN-TUTKIMUSTULOSTEN KAUPALLISTAMINEN Wirepas Oy Jarmo Lehto Toimitusjohtaja YITYS Wirepas Oy (Mittausverkko Finland) on 4.5.2010 perustettu suomalainen spin-off Tampereen Teknillisestä Yliopistosta. Omistajat

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

Outokumpu Oyj, y-tunnus 02 15254-2 Riihitontuntie 7 A 02200 Espoo

Outokumpu Oyj, y-tunnus 02 15254-2 Riihitontuntie 7 A 02200 Espoo Tall8 kauppakirjalla myydah ja luovutetaan alla mainittu kiinteisto seuraavin ehdoin: Myyja Ostajat Outokumpu Oyj, y-tunnus 02 15254-2 Riihitontuntie 7 A 02200 Espoo xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxx

Lisätiedot

Myynnin psykologia. OMA YRITYS / WANHA SATAMA 27.3.2012 Manne Pyykkö

Myynnin psykologia. OMA YRITYS / WANHA SATAMA 27.3.2012 Manne Pyykkö Myynnin psykologia OMA YRITYS / WANHA SATAMA 27.3.2012 Manne Pyykkö Yleistä myynnistä: 1. Itsemääräämisen oikeus... 2. Maailman vanhin ammatti... 3. Tuote vai ratkaisu? 4. Tavoite vai tarve? 5. Konkreettinen

Lisätiedot

Verkkokaupan tarvekartoitus

Verkkokaupan tarvekartoitus Verkkokaupan tarvekartoitus Yksityiskohtaiset ohjeet verkkokaupan toteuttajan tueksi verkkoasema.fi Tervehdys ystäväni! Oppaasi verkkokaupan tarvekartoituksessa Tähän pikaoppaaseen voitte kirjata verkkokauppasi

Lisätiedot

Tuoteluettelo/hinnasto 1.1.2012. Liesikuvut. Oma moottori Huippuimuriohjaus. Keittotasot. www.lapetek.com

Tuoteluettelo/hinnasto 1.1.2012. Liesikuvut. Oma moottori Huippuimuriohjaus. Keittotasot. www.lapetek.com Tuoteluettelo/hinnasto 1.1.2012 Liesikuvut Oma moottori Huippuimuriohjaus Keittotasot www.lapetek.com OY LAPETEK AB Kankiraudantie 1 FI-00700 Helsinki Finland puhelin:

Lisätiedot

Jälleenmyyjien usein kysymiä kysymyksiä romutuspalkkiokokeilusta

Jälleenmyyjien usein kysymiä kysymyksiä romutuspalkkiokokeilusta Jälleenmyyjien usein kysymiä kysymyksiä romutuspalkkiokokeilusta Romutettava auto ja romutustodistus 1. Voiko romutuspalkkion saada mistä tahansa romutettavasta autosta? Romutetun auton pitää olla henkilöauto

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Keneltä ostan sijoitustuotteeni?

Keneltä ostan sijoitustuotteeni? Keneltä ostan sijoitustuotteeni? Sijoitus-Invest 17. 18.11.2010 Anu Ranta Miksi Fiva on olemassa? Fiva työskentelee sen puolesta, että asiakkaat voisivat Suomessa asioida finanssialan palveluntarjoajien

Lisätiedot

vaihtoehtoinen tuote nykyisin käytössä olevalle asukaspysäköintitunnukselle.

vaihtoehtoinen tuote nykyisin käytössä olevalle asukaspysäköintitunnukselle. 1 HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISTEN PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN VÄLINEN SOPIMUS KANTAKAUPUNGIN ASUKKAIDEN PYSÄKÖINNISTÄ PYSÄKÖINTIOPERAATTOREIDEN PYSÄKÖINTILAITOKSISSA (Asukaspysäköintilaitostunnus) 1.

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014

Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Omistajanvaihdosnäkymät 2010-2020 Yrittäjät ikääntyvät, 50 % yrittäjistä iältään 50+ Myyntiin (ulkop.) 28 000 yritystä Sukupolvenvaihdos

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 VAKUUTUSTUTKINTO 172. SUORITUSTILAISUUS Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 1. a) 35-vuotias henkilö pohtii oman yrityksen perustamista, hän on päätynyt yhtiömuodossa joko avoimeen yhtiöön tai kommandiittiyhtiöön.

Lisätiedot

Kuinka estää varkaudet? Suojaa veneesi ja perämoottorisi

Kuinka estää varkaudet? Suojaa veneesi ja perämoottorisi Kuinka estää varkaudet? Suojaa veneesi ja perämoottorisi 2017 SUOJAA VAHINGON JA VARKAUDEN VARALTA Venevakuutusten turvallisuusmääräykset edellyttävät valvontaa, huolellista ja oikeaa kiinnitystä sekä

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54

MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54 MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54 Museokor:n tavoi@eet Kannustaa ihmisiä vierailemaan museoissa en:stä useammin Ø Lisätä museoiden kävijöitä ja monipuolistaa kävijöiden museoelämyksiä

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppaa 33 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismainen verkkokauppa on yhä voimissaan vuoden

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

AARREKIRPPU CAFE MYYNTIPAIKAN HINTA: Viikkohinta on 22 kuukausi hinta 70 1 myyntiviikko on 6 myyntipäivää.

AARREKIRPPU CAFE MYYNTIPAIKAN HINTA: Viikkohinta on 22 kuukausi hinta 70 1 myyntiviikko on 6 myyntipäivää. AARREKIRPPU CAFE MA SULJETTU Tekstiilikuja 5 TI PE 10-17.30 85800 Haapajärvi LA 10-15:00 0400 267 011 SU 12-15:00 info@aarrekirppu.fi www.aarrekirppu.fi MYYNTIPAIKAN HINTA: Viikkohinta on 22 kuukausi hinta

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

AINEISTOPAKETIT (erityisesti e-julkaisut)

AINEISTOPAKETIT (erityisesti e-julkaisut) TALOUSTILANNE Nykyinen taloustilanne tekee vuoden 2011 hintaprojektion tekemisestä erityisen haastavaa. Taloudet sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa rämpivät edelleen, poikkeuksena kuitenkin Euroopassa

Lisätiedot

Lapset & kuluttajansuoja Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen. kkv.fi. kkv.

Lapset & kuluttajansuoja Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen. kkv.fi. kkv. Lapset & kuluttajansuoja Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen Ajankohtaista Alaikäisiin kohdistuva kaupallinen vaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Oikeustieteiden laitos, kansantaloustiede Luennot 22 t, harjoitukset

Lisätiedot

2-6 PELAAJAA. PELIN TAVOITE Tavoitteena on jäädä pelin viimeiseksi pelaajaksi, kun kaikki muut ovat menneet konkurssiin.

2-6 PELAAJAA. PELIN TAVOITE Tavoitteena on jäädä pelin viimeiseksi pelaajaksi, kun kaikki muut ovat menneet konkurssiin. Jos tunnet Monopoly-pelin hyvin ja haluat nopeuttaa peliä: 1. Aluksi pankkiiri sekoittaa omistusoikeuskortit ja jakaa kullekin pelaajalle kaksi korttia. Pelaajat maksavat pankkiirille saamiensa kiinteistöjen

Lisätiedot