Soijaa suomalaisilla pelloilla: erikoiskasvien viljelyn kokemuksia ja tulevaisuuden näkymiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Soijaa suomalaisilla pelloilla: erikoiskasvien viljelyn kokemuksia ja tulevaisuuden näkymiä"

Transkriptio

1 Soijaa suomalaisilla pelloilla: erikoiskasvien viljelyn kokemuksia ja tulevaisuuden näkymiä Marjo Keskitalo, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus

2 Esitelmän tulokset liittyvät Luonnonvarakeskuksen hankkeisiin ScenoProt Novel protein sources for food security ( Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen rahoittama hanke ( ja toisen vaiheen rahoitus parhaillaan haussa vuosiksi ) Tavoitteena on lisätä tietoa kotimaisista valkuaislähteistä, niiden tuotantomahdollisuuksista, raaka-aineen ja valkuaisen koostumuksesta sekä terveellisyydestä. Hankkeen johtavat Anne Pihlanto ja Susanna Rokka (Luke). Luken lisäksi partnereina ovat Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Makery, Norwegian University of Life Sciences, TNO ja Turun yliopisto. Gluten-free production systems, processing and commercialization options. Luonnonvarakeskuksen rahoittama hanke gluteenittomien viljelykasvien tuotannon, prosessoinnin ja kaupallistamisen mahdollisuuksista ( ). 2 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

3 Esitelmän tulokset liittyvät Luonnonvarakeskuksen tutkimuksiin FutureCrops Uusia kasvilajeja tuotantoon, tietoa ja elämyksiä kysynnän ja liiketoiminnan tueksi ( Keskittyy uusiin ja erikoisiin kasvilajeihin liittyvään tiedottamiseen ja mahdollisuuksien esittelyyn. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ( ) rahoittama hanke, jossa on mukana Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY Keskukset. Hankeaika Luonnonvarakeskuksen lisäksi mukana partnereina ovat Kulttuuriyhdistys Kuvio ry, Ammattiopisto Livia (Tuorla), Maa- ja kotitalousnaiset ja Suomen Maatalousmuseo Sarka. 3 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

4 Esitelmän tulokset liittyvät Luonnonvarakeskuksen tutkimuksiin DIVERSIFOOD Embedding crop diversity and networking for local high quality food systems ( DIVERSIFOOD -hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta rahoitussopimuksen No mukaisesti. Hankkeen koordinaattorina toimii Veronique Chable, INRA (Ranska) ja partnerimaita ovat Ranskan lisäksi Englanti, Espanja, Hollanti, Italia, Itävalta, Kypros, Norja, Portugali, Suomi, Sveitsi ja Unkari. Luonnonvarakeskuksen tutkimukset liittyvät tattarin kylvösiemenen laatuun sekä viljelykasvilajimuotoisuuden yhteyteen kuluttajien ostokäyttäytymiseen 4 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

5 Mitä erikoiskasveilla tarkoitetaan Ryhmään kuuluu hyvin erityyppisiä eri kasviheimoihin ja sukuihin kuuluvia lajeja Erikoinen Suomessa ei välttämättä ole erikoinen muualla ja päinvastoin Lähes kaikki nykyisin viljeltävät ovat olleet joskus erikoisia Ovat kasvilajeja, joiden viljely on vähäistä tai viljely ja ei ole vakiintunut tuotantomenetelmät ovat kehittymässä tuotanto- ja markkinointiketjut ovat vasta muodostumassa tuotannon laajentamisessa ja jatkojalostuksessa nähdään mahdollisuuksia viljelyyn liittyy odotus- ja imagoarvoa viljely keskittyy alueisiin, esim sopimusviljelyttäjien läheisyyteen Joskus on perusteltua pitää viljelyalat vähäisinä, jotta erikoisuus säilyy => käytännössä kaikki kaksisirkkaiset ovat erikoiskasveja 5

6 Pellon käyttö (ha) valkuaisen laadun mukaan Gluteenia sisältävät viljat (vehnä, ruis, ohra, vihantavilja) Nurmet (alle 5v) Gluteenittomat viljelykasvit Kesanto Lähde: Luonnonvarakeskus 2017 (ml. Kaura) Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

7 Gluteeniton vaihtoehto Viljelyala 2017, 1000 ha Kaura Peruna Sokerijuurikas Herne Härkäpapu Rypsit Rapsit Pellavat Kumina Puutarhakasvit Muut kasvit Viljelyalojen kehitys viime vuosina Tattari, kvinoa, öljy- ja kuituhamput, muut palkokasvit (?), muut öljykasvit mm camelina, auringonkukka Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

8 Gluteeniton vaihtoehto Tilojen lukumäärä 2017 Kaura Peruna Sokerijuurikas Herne Härkäpapu Rypsit Rapsit Pellavat Kumina Puutarhakasvit Muut kasvit Tilojen lukumäärä 2013 Lähde: Luonnonvarakeskus 2017 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

9 Kasvilajimonimuotoisuus Suomessa sekä eri ely-keskuksissa. Ympyrän väri kuvaa pellon käytön monipuolisuusindeksiä (SI) eri alueilla. Värien merkitys yksipuolisemmasta monipuolisempaan: punainen (SI <1,25), keltainen, vihreä, sininen, musta (SI >2) (ScenoProt 2017). Keskitalo, 9 M Siipiseminaari, Tampere

10 Pelkän viljanviljelyn osuus kevätvilja-alasta Vuodet ELY-borders C National land survey Finland 2015 Yksipuolisen kevätviljaviljelyn yleisyys eri Ely-keskusten alueilla. Punainen noin 37 % kevätvilja-alueesta on viljelty ykispuolisesti 5 vuoden ajan (pelkästään viljaa). Vihreä noin 20 % viljelyalasta on viljelty yksipuolisesti (pelkästään viljaa) 10 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

11 Laji Tuloksia käytännön tiloilta palkokasvit Sato kg/ha Satovaihtelu Valkuainen, % Havaintolohkoja Valkuaissato, kg/ha Härkäapu ,3 1464,9 Sinilupiini ,5 980,4 Sinilupiini ,4 40,1 377,3 Keltalupiini ,5 881,9 Valkolupiini ,6 71,9 Soija ,3 161,9 11 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

12 Tuloksia käytännön tiloilta 2016 öljykasvit ja valeviljat Laji Sato kg/ha Satovaihtelu Valkuainen, % Havantolohkoja Valkuaissato, kg/ha Camelina ,9 388,5 Öljyhamppu , ,7 372,8 Öljypellava ,2 297,4 Kvinoa ,6 344,0 Tattari, Uusimaa ,4 958,6-3550,8 12,2 236,8 Tattari, Pirkanmaa , ,2 124,9 12 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

13 HÄRKÄPAPU Sampo ja Kontu

14 KONTU HÄRKÄPAVUN JUURISTO

15 SINILUPIINI Sonet 2017 Jokioinen KELTALUPIINI Mistel 2017 Jokioinen

16 SINILUPIINI Haags Blau 2017 ja Sonet

17 SOIJA Lauelma 2016 Jokioinen

18 SOIJA Lauelma 2016 Jokioinen

19 CAMELINA eli KTUPELLAVA eli RUISTANKIO Calena

20 ÖLJYHAMPPU Finola 2016 Keskitalo, M Öljyhampputyöpaja Jokioinen

21 Finola ÖLJYHAMPUN JUURSTO 2016 Keskitalo, M Öljyhampputyöpaja Jokioinen

22 ABACUS- ja PHOENIX pellavaa 2017, Jokioinen

23 ABACUS pellava 2016 ja

24 KOTIMAINEN TATTARIKANTA 2016, PIRKANMAA

25 SPERIAN TATAR Keskieurooppalainen kanta Jokioinen

26 KVINOA Minttumatilda 2013 Jokioinen

27 KVINOA Minttumatilda Jokioinen

28 AMARANTTI ELI REVONHÄNTÄ, Jokioinen

29 VILJAHIRSSI Jokioinen

30 Haasteita ja mahdollisuuksia lajiketilanne Laji Lajikkeita Suomalaisia lajikkeita/kantoja Härkäpapu Kontu, Sampo 2 Sinilupiini Haags Blau, Sonet, Salsa, Tango 0 Keltalupiini Bary, Mistel 0 Soija Anjuska, Fiskeby, Lauelma 0 Camelina (ei 2016) Calena 1 Öljyhamppu Finola 1 Öljypellava Abacus, Lazer, Taurus, Heljä 1 Kvinoa Minttumatilda (Luken kanta) 1 Tattari Suomalainen kanta, Aiwa 1 Kumina Rrecord, Sylvia, Niederdeutscher 0 30 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

31 Haasteista ja mahdollisuuksia - Sopimusviljelytilanne Laji Yrityksiä Härkäpapu Sinilupiini Keltalupiini Soija Camelina (ei 2016) Öljyhamppu Öljypellava Kvinoa Tattari Kumina Raisioagro Oy, SSO Rauta-Maatalous Oy, Hankkija Oy, Kinnusen Mylly Oy, ym Palkuainen Oy (osa Oy Soya Ab) Janakkalan Piensiemen Oy, Suomen Kasvisöljyt Trans Farm Oy, Murtolan Hamppufarmi, Impolan kasvitila Elixi Oil, Liseed Protein Finland Oy, Sini-Pellava Oy Pohjois-Pirkanmaan tattariosuuusukunta, Keskisen Mylly, Virtasalmen viljatuote Arctic Taste Oy, Nordic Caraway Oy, Trans Farm Oy 31 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

32 Haasteista ja mahdollisuuksia - Gluteenittoman raakaaineen tarve Keliakia on sairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä proteiini, gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja suolinukan vaurion. Suolinukan vaurio johtaa häiriintyneeseen ravintoaineiden imeytymiseen. Ainoa hoito on gluteeniton ruokavalio Keliakia on yleistyvä kansantauti, jota sairastaa tutkimusten mukaan kaksi prosenttia väestöstä. Diagnosoituja keliaakikkoja on noin Suomessa uusia tautitapauksia todetaan vuosittain lähes Hoitamattomaan tai huonosti hoidettuun keliakiaan liittyy kasvanut riski sairastua vakaviin sairauksiin, joita ovat osteoporoosi, hedelmättömyys ja ohutsuolilymfooma. (Keliakialiitto 2015) 32 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

33 Haasteita ja mahdollisuuksia Erikoiskasvit eivät tuo oikotietä onneen mutta mahdollisuuksia niissä on. Onnistuneita esimerkkejä Suomessa ja ulkomailla Pohdittava maatilan ja tekijöiden resurssit onko aikaa ja rahaa paneutua erikoiskasvin viljelyyn Onnistuminen vaatii aina paneutumista ja opettelua Jos emmit valitse kasvilaji, jossa on jo sopimusviljelyä Jos haluat harjoittaa extreme- kasvintuotantoa valitse harvinainen laji. Aikainen tipu madon nappaa! Lisää aiheesta mm 33 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

34 KIITOS

35

36 Miksi gluteenitonta viljelyä tarvitaan Elintarvikkeiden raaka-aineeksi yhä kasvavaan gluteenittomien tuotteiden kysyntään Suomessa ja ulkomailla. Gluteenittomat viljelykasvit ovat pääasiassa kaksisirkkaisia viljelykasveja, toisin kuin gluteenia sisältävät yksisirkkaiset viljat. Gluteenittomia kasveja valittaessa monipuolistetaan samalla viljelyä ja viljelykiertoja. Viljelyn monipuolistamisella voidaan saavuttaa monenlaista hyötyä alkutuotantoon, joita ovat maan kasvukunnon ylläpitäminen (runsasjuuriset kasvit), hiilen sidonta (runsasbiomassaiset kasvit), ravinnetalouden tasapainottaminen (eri tavoin ravinteita hyödyntävien viljelykasvien vuorottelu), kasvinsuojelun helpottuminen joissakin tapauksissa (mm kasvitautipaineen pienentäminen) Viljelyn monipuolistaminen laajentaa raaka-ainetuotannon kirjoa ja se antaa jatkojalostusmahdollisuuksia eri alueiden pk-yrityksille. Globaalisti tarkasteltuna yksipuolinen alkutuotanto on keskeinen uhka luonnon monimuotoisuudelle. 36 Keskitalo, M Siipiseminaari, Tampere

Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo

Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo Marjo Keskitalo, Antti Laine ja Lauri Jauhiainen Luonnonvarakeskus Etunimi.sukunimi@luke.fi GSM 5 52 2296 FutureCrops Uusia kasvilajeja

Lisätiedot

Proteiinipitoiset viljelykasvit Keski-Suomen kestävä ruokaratkaisu kick-off tilaisuus

Proteiinipitoiset viljelykasvit Keski-Suomen kestävä ruokaratkaisu kick-off tilaisuus Proteiinipitoiset viljelykasvit Keski-Suomen kestävä ruokaratkaisu kick-off tilaisuus 1.12.2017 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke) marjo.keskitalo@luke.fi Ruuan tuotannon haasteita

Lisätiedot

Uusien kasvilajien mahdollisuudet

Uusien kasvilajien mahdollisuudet Uusien kasvilajien mahdollisuudet Mitä huomenna syödään mistä ja miten uusia ingredienttejä? NUTRITECH Seminaari, Espoo 7.10.2015 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) Uusien kasvilajien

Lisätiedot

Uusista viljelykasveista muutosvoimaa ja joustoa Tulevaisuutta tilalle -seminaari Hyvinkää, Hankkija-Maatalous Oy 18.4.2012

Uusista viljelykasveista muutosvoimaa ja joustoa Tulevaisuutta tilalle -seminaari Hyvinkää, Hankkija-Maatalous Oy 18.4.2012 Uusista viljelykasveista muutosvoimaa ja joustoa Tulevaisuutta tilalle -seminaari Hyvinkää, Hankkija-Maatalous Oy 18.4.2012 Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi

Lisätiedot

Gluteenittoman kauran eli puhdaskauran viljely ja markkinanäkymät Minna Oravuo, viljapäällikkö Raisio-konserni Elintarvikeyksikkö

Gluteenittoman kauran eli puhdaskauran viljely ja markkinanäkymät Minna Oravuo, viljapäällikkö Raisio-konserni Elintarvikeyksikkö Gluteenittoman kauran eli puhdaskauran viljely ja markkinanäkymät Minna Oravuo, viljapäällikkö Raisio-konserni Elintarvikeyksikkö Keliakia ja gluteeniton ruokavalio Keliakia Keliakia on sairaus, jossa

Lisätiedot

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,

Lisätiedot

Palkokasvien viljely elintarvikekäyttöön

Palkokasvien viljely elintarvikekäyttöön Palkokasvien viljely elintarvikekäyttöön Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Jokioinen Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, marjo.keskitalo@luke.fi Kylvövirvilä

Lisätiedot

Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja

Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja Voitelua viljelykiertoon öljykasveilla Lisää tuottoa rypsillä, rapsilla ja pellavalla 14.2.2013 Somero 13.3.2013 Lahti Marjo Keskitalo

Lisätiedot

Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa

Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan viljelypäivät Somerolla Lounaismaan Osuuspankki 17.10.2013 Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi Esitys pohjautuu.

Lisätiedot

Erikoiskasvien viljelymahdollisuudet Keski-Pohjanmaalla

Erikoiskasvien viljelymahdollisuudet Keski-Pohjanmaalla Erikoiskasvien viljelymahdollisuudet Keski-Pohjanmaalla Uusilla kasveilla markkinoille, Kaustinen 7.2 ja Kalajoki 8.2 Marjo Keskitalo Luonnonvarakeskus marjo.keskitalo@luke.fi GSM 050 520 2296 Viljelyhistorian,

Lisätiedot

Uusien viljelykasvien vaikutus viljelyn monimuotoisuuteen ja ympäristöön

Uusien viljelykasvien vaikutus viljelyn monimuotoisuuteen ja ympäristöön Uusien viljelykasvien vaikutus viljelyn monimuotoisuuteen ja ympäristöön Kohtaavatko maatalouden taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys? Kouvola-talo, Simelius-Sali 11.3.2013 Marjo Keskitalo, erikoistutkija

Lisätiedot

Hamppu viljelykiertokasvina

Hamppu viljelykiertokasvina Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen

Lisätiedot

Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana

Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykiertojen monipuolistaminen miksi? Maan kasvukunto vaatii viljelyn muutosta maa väsyy

Lisätiedot

Innovaatiotyöpaja. Katariina Manni, HAMK , Jokioinen. Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke

Innovaatiotyöpaja. Katariina Manni, HAMK , Jokioinen. Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke Innovaatiotyöpaja Katariina Manni, HAMK 12.02.2016, Jokioinen Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke Lyhytnimi: Valkuaisfoorumi Hankkeen toteuttajat Päätoteuttaja Hämeen

Lisätiedot

Viljelyn monimuotoisuuden lisääminen

Viljelyn monimuotoisuuden lisääminen Viljelyn monimuotoisuuden lisääminen MAATALOUDEN YMPÄRISTÖNEUVOJIEN KOULUTUKSEN 4. PÄIVÄ: Luonnon ja maiseman monimuotoisuus Tampere, Ahlmanin auditorio, ti 4.6.2013 Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT

Lisätiedot

Palkokasvit. Erikoiskasvipäivä - Kohti monipuolista ja tuottavaa viljelyä erikoiskasvien avulla Leppävirta

Palkokasvit. Erikoiskasvipäivä - Kohti monipuolista ja tuottavaa viljelyä erikoiskasvien avulla Leppävirta Palkokasvit Erikoiskasvipäivä - Kohti monipuolista ja tuottavaa viljelyä erikoiskasvien avulla. 25.4.219 Leppävirta Marjo Keskitalo, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus marjo.keskitalo@luke.fi GSM 5 52 2296

Lisätiedot

Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi Joensuu

Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi Joensuu Gluteeniton luomuviljelykierto, puhdas kaura ja syysrypsi 18.1.2019 Joensuu Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala Markkinatilanne Luomu Puhdaskaura: Kinnusen Mylly Uusi mylly käynnistymässä keväällä

Lisätiedot

Rautaisannos proteiinitietoa

Rautaisannos proteiinitietoa Novel protein sources for food security (ScenoProt) Rautaisannos proteiinitietoa Hard Rock Cafe, Aleksanterinkatu 21, Helsinki Tiistai 2.11. klo 9.15 10.15 Avaus ScenoProt-hankkeen johtaja, erikoistutkija

Lisätiedot

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt Suomen akatemian rahoittama strategisen tutkimuksen konsortiohanke, Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi (PIHI) ohjelma, 2015-2020

Lisätiedot

Suomen maatalous lämpenevässä maailmassa. Pirjo Peltonen-Sainio MTT Kasvintuotannon tutkimus ILMASOPU-yhteistutkimushanke

Suomen maatalous lämpenevässä maailmassa. Pirjo Peltonen-Sainio MTT Kasvintuotannon tutkimus ILMASOPU-yhteistutkimushanke Suomen maatalous lämpenevässä maailmassa Pirjo Peltonen-Sainio MTT Kasvintuotannon tutkimus ILMASOPU-yhteistutkimushanke North Canada Alaska Greenland North Pole Siberia 70 N 60 N Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Lisätiedot

Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly

Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly Etunimi Sukunimi Helsinki Mills Oats Flakes, Bran, Groats, Porridges Conventional Organic Gluten-Free Organic Gluten- Free Mueslies

Lisätiedot

Mitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla?

Mitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla? Mitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla? Marja Turakainen, SjT Ankeroisseminaari 9.2.2011 SjT 2010 Ankeroisen sukupolvien määrä Suomessa 1627 1506 2010 Juurisato tn/ha Munia ja toukkia/100 g

Lisätiedot

Erikoiskasveista voimaa pellon monimuotoisuuden turvaamiseen

Erikoiskasveista voimaa pellon monimuotoisuuden turvaamiseen Liite 19.12.2005 62. vuosikerta Numero 4 Sivu 10 Erikoiskasveista voimaa pellon monimuotoisuuden turvaamiseen Marjo Keskitalo ja Kaija Hakala, MTT Tulevaisuudessa kasveilla saattaa olla sadon tuoton lisäksi

Lisätiedot

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( ) Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä: Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Peltobioenergiapotentiaali Suomessa ja Satakunnassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos

Peltobioenergiapotentiaali Suomessa ja Satakunnassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Peltobioenergiapotentiaali Suomessa ja Satakunnassa Hannu Mikkola Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Biotaloudella lisäarvoa maataloustuotannolle Loimaa 16.4.2013 Suomen maatalousmuseo Sarka

Lisätiedot

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke 1 Viljelykierto? Suomen pelloilla yleisimpiä viljelykiertoja

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187)

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187) Kylvöalaennuste 2013 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 5.3.2013 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=614 Kokonaisvastaajanäyte 2 300 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Vinkkejä ja huomioita viljelysuunnitteluun Uudenmaan tuki-infot 2019 Kalle Laine ProAgria Etelä-Suomi

Vinkkejä ja huomioita viljelysuunnitteluun Uudenmaan tuki-infot 2019 Kalle Laine ProAgria Etelä-Suomi Vinkkejä ja huomioita viljelysuunnitteluun 2019 Uudenmaan tuki-infot 2019 Kalle Laine ProAgria Etelä-Suomi Sisältö Mitä tulee huomioida vuoden 2019 suunnittelussa? Miten varautua vuoden 2020 muutoksiin?

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Speltti, kuituhamppu, öljypellava ja kvinoa

Speltti, kuituhamppu, öljypellava ja kvinoa Speltti, kuituhamppu, öljypellava ja kvinoa Uusilla kasveilla markkinoille, Kaustinen 7.2 ja Kalajoki 8.2 Marjo Keskitalo Luonnonvarakeskus marjo.keskitalo@luke.fi GSM 050 520 2296 Kg/ha 3rd year. Yield

Lisätiedot

Kylvö suoraan vai suojaan?

Kylvö suoraan vai suojaan? Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella

Lisätiedot

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS Petri Pethman 8.11.2016 221100472 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=552 Kokonaisvastaajanäyte 2 135 vastaajaa Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde:

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Jukka Saarinen 18.3.2014 Huittinen Luonnonmukaisen tuotannon nykytilanne ja kehittämistarpeet Satakunnassa Satafood Kehittämisyhdistyksen ja Pyhäjärviinstituutin yhteishanke

Lisätiedot

Uutta tutkimusta kvinoasta, kaurasta ja lupiinista Jukka-Pekka Suomela Elintarvikekemia ja elintarvikekehitys, biokemian laitos

Uutta tutkimusta kvinoasta, kaurasta ja lupiinista Jukka-Pekka Suomela Elintarvikekemia ja elintarvikekehitys, biokemian laitos Uutta tutkimusta kvinoasta, kaurasta ja lupiinista Jukka-Pekka Suomela Elintarvikekemia ja elintarvikekehitys, biokemian laitos Miksi kvinoa, kaura ja lupiini Globaalisti merkittäviä tai potentiaalisia

Lisätiedot

Luomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija

Luomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanapäivä Loimaa 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanatilan viljelykierto Vilja / herne + aluskasvi tai Ruisvehnä/h-papu Vilja ( kaura) + viherlannoitusnurmi

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman

Lisätiedot

KOTIMAISEN VALKUAISTUOTANNON NÄKYMÄT. Tarmo Kajander, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

KOTIMAISEN VALKUAISTUOTANNON NÄKYMÄT. Tarmo Kajander, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä KOTIMAISEN VALKUAISTUOTANNON NÄKYMÄT Tarmo Kajander, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 Valkuaistilanteesta Mitä on tapahtunut viime vuosina Kohti kesää 2018 Valkuaistilanteesta Mitä on tapahtunut

Lisätiedot

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1 Tilatuki -Perustuki Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki 28.11.2014 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi tukialue 2015 A-alue AB-alue B-C1

Lisätiedot

Gluteeniton kaura Lajipuhtauden säilyttäminen, viljelykierto sekä siemenhuolto. Jukka Saarinen Satafood Kehittämisyhdistys ry 1.3.

Gluteeniton kaura Lajipuhtauden säilyttäminen, viljelykierto sekä siemenhuolto. Jukka Saarinen Satafood Kehittämisyhdistys ry 1.3. Gluteeniton kaura Lajipuhtauden säilyttäminen, viljelykierto sekä siemenhuolto Jukka Saarinen Satafood Kehittämisyhdistys ry 1.3.2018 Miksi kauraan kannattaa uskoa Kuoritun kauran ravintosisältö verrattuna

Lisätiedot

Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009

Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009 Satafood kotimaisen valkuaistuotannon edistäjänä Härkäpapu - varteenotettava vaihtoehto viljakiertoon pellonpiennarpäivä 11.8.2009 Marketta Saastamoinen Satafood Kehittämisyhdistys ry 1 Satafoodin hankkeet

Lisätiedot

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( )

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( ) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.

Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2. Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.2009 Marketta Saastamoinen Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen

Lisätiedot

Kuminan perustaminen suojakasviin

Kuminan perustaminen suojakasviin Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan pellonpiennarpäivät Jokioinen 8.6.2012 Kumina perustaminen suojakasviin KOE 2 V 2010 Jokioisiin perustettu koe, jossa

Lisätiedot

Mitä, missä ja milloin? Pirjo Peltonen-Sainio OMAVARA-hankkeen vastuullinen johtaja

Mitä, missä ja milloin? Pirjo Peltonen-Sainio OMAVARA-hankkeen vastuullinen johtaja Mitä, missä ja milloin? Pirjo Peltonen-Sainio OMAVARA-hankkeen vastuullinen johtaja OMAVARA miksi? Kotimaisen valkuaisomavaraisuuden parantaminen globaalimuutosten paineessa Väestön kasvu Elintason nousu

Lisätiedot

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina viljelykierrossa

Lisätiedot

Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua?

Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua? Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua? TUOVA Tuota valkuaista hanke Pohjanmaan peltopäivät 26.7.2018 Tutkija Markku Niskanen, Luonnonvarakeskus Tuota Valkuaista! Hankkeen taustaa Globaalisti

Lisätiedot

Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykierrosta on monipuolista hyötyä, mitkä kaikki heijastuvat kannattavuuteen Kasvinsuojeluriskit vähenevät Maan kasvukunto

Lisätiedot

Viljelykierron vaikutus talouteesi. Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke Juha Helenius

Viljelykierron vaikutus talouteesi. Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke Juha Helenius Viljelykierron vaikutus talouteesi Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke 16.11. 2016 Juha Helenius 29.11.2016 Viljelyn monipuolistaminen Eduksi muuttuvissa tuotanto-olosuhteissa Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Sisältö 1. Valkuais- ja palkokasvit termistö 2. Herne ja härkäpapu 3. Viljelykierron merkitys maanviljelyssä

Lisätiedot

Kaura, ympäristö ja ilmastonmuutos. Pirjo Peltonen-Sainio MTT Kasvintuotannon tutkimus ILMASOPU- ja MYTVAS3-hankkeet

Kaura, ympäristö ja ilmastonmuutos. Pirjo Peltonen-Sainio MTT Kasvintuotannon tutkimus ILMASOPU- ja MYTVAS3-hankkeet Kaura, ympäristö ja ilmastonmuutos Pirjo Peltonen-Sainio MTT Kasvintuotannon tutkimus ILMASOPU- ja MYTVAS3-hankkeet Kaura, ympäristö ja ilmastonmuutos Kaura tehokkaana typen käyttäjänä Kaura ilmastonmuutokseen

Lisätiedot

Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus

Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Säästääkö monipuolinen viljelykierto tuotantopanoksia ja energiaa Viljelisinkö biokaasunurmia? Miten peltoviljelyn energiakulutusta voisi vähentää? Hyvinkää18.10.2013 Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon

Lisätiedot

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomuviljelyn peruskurssi LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomutuotannon tilanne Muutokset tilan toiminnassa luomuun siirryttäessä Maan rakenteen ja viljelykierron merkitys Viljelykiertoon

Lisätiedot

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa (ILMASOPU) Pirjo Peltonen-Sainio & ILMASOPU-tutkimusryhmä

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa (ILMASOPU) Pirjo Peltonen-Sainio & ILMASOPU-tutkimusryhmä Ilmastonmuutokseen sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa (ILMASOPU) Pirjo Peltonen-Sainio & ILMASOPU-tutkimusryhmä Tuotantokyky kasvaa ja lyhyt kasvukausi rajoittaa viljelyä yhä vähemmän Lähde: Peltonen-Sainio

Lisätiedot

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009 Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40

Lisätiedot

Sivu 1. Viljelykasvien sato vuonna 2006 Skörden av odlingsväxter 2006 Yield of the main crops 2006

Sivu 1. Viljelykasvien sato vuonna 2006 Skörden av odlingsväxter 2006 Yield of the main crops 2006 15.1.2007 Sivu 1 Työvoima- ja Syysvehnä Kevätvehnä Vehnä yhteensä Ruis elinkeinokeskus Höstvete Vårvete Vete totalt Råg Arbetskrafts- och Winter wheat Spring wheat Wheat total Rye näringscentral Ala Sato

Lisätiedot

Viljelykierrolla kannattavuutta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti

Viljelykierrolla kannattavuutta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti Viljelykierrolla kannattavuutta Kasvintuotannon tulos 2015: kevätviljat selvällä miinuksella Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Syysrapsi ensimmäistä kertaa laskelmissa v. 2015: hyvä tulos selittyy

Lisätiedot

Luomukuminatuotannon haasteet ja mahdollisuudet

Luomukuminatuotannon haasteet ja mahdollisuudet Luomukuminatuotannon haasteet ja mahdollisuudet Luomuinstituutin tutkijaseminaari Kyyhkylän kartanossa Mikkelissä 8.-9. kesäkuuta 2016 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) & työryhmä

Lisätiedot

Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky

Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky Timo Karhula MTT Taloustutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina ja käytössä oleva maatalousmaa Kumina

Lisätiedot

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi

Lisätiedot

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Esityksen tiedot perustuvat tukien valmistelutilanteeseen marras-joulukuussa 2014 ja tiedot

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ruokaketju

Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen alkutuotanto 1/2012 Johanna Kähkönen Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU) toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja

Lisätiedot

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys BioRefine innovaatioita ja liiketoimintaa 27.11.2012 Ilmo Aronen, T&K-johtaja, Raisioagro Oy Taustaa Uusiutuvien energialähteiden käytön

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO JOHDANTO Projektin tavoitteena oli tehdä pienellä otoksella tasokartoitus gluteenittomina tarjoiltavien ruokien

Lisätiedot

Peltokokeilut havainnollistamassa ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja

Peltokokeilut havainnollistamassa ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja Peltokokeilut havainnollistamassa ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja Sari Himanen Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle hankkeen antia 17.10.2018 Mikkeli Kuva: Sakari Raiskio Hillintää ja sopeutumista

Lisätiedot

Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari pellossa hankkeen seminaari Livia, Tuorla. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus

Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari pellossa hankkeen seminaari Livia, Tuorla. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus Saaristomeren valuma-alueiden viljelyssä talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäys suotavaa Paimion- ja Aurajoen valumaalueiden viljelyn kuvausta Biomassa-Atlaksen avulla Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,

Lisätiedot

Uuden kauden kuivuri. Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille -teemapäivä. Loimaa Suomen maatalousmuseo Sarka.

Uuden kauden kuivuri. Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille -teemapäivä. Loimaa Suomen maatalousmuseo Sarka. Uuden kauden kuivuri Biotaloudesta menestystä maaseudun yrityksille -teemapäivä Loimaa 5.4.2016 Suomen maatalousmuseo Sarka Jorma Marttila Kuivaus vie jopa puolet viljelyyn käytettävästä energiasta Perinteinen

Lisätiedot

Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna

Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kaisa Kuoppala Erikoistutkija Luonnonvarakeskus (Luke) Papuilta, Jokioisten Martat, 16.3.2016 YK:n yleiskokouksen nimeämä, FAO:n organisoima http://iyp2016.org/

Lisätiedot

Tattari ja Kvinoa Gluteenittomat vaihtoehdot viljalle

Tattari ja Kvinoa Gluteenittomat vaihtoehdot viljalle Tattari ja Kvinoa Gluteenittomat vaihtoehdot viljalle Erikoiskasvipäivä - Kohti monipuolista ja tuottavaa viljelyä erikoiskasvien avulla. 25.4.2019 Leppävirta Marjo Keskitalo, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö 25.1.2016 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Mitä hyötyä kiertotalous voi tuoda kuminan viljelyyn?

Mitä hyötyä kiertotalous voi tuoda kuminan viljelyyn? Mitä hyötyä kiertotalous voi tuoda kuminan viljelyyn? Sieppari Pellossa loppuseminaari Tuorilassa 21.11.217 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) marjo.keskitalo@luke.fi tutkimusryhmä:

Lisätiedot

Ekosysteemipalveluja erikoiskasveista

Ekosysteemipalveluja erikoiskasveista Ekosysteemipalveluja erikoiskasveista Erja Huusela-Veistola, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, 31600 Jokioinen, erja.huusela-veistola@luke.fi Ekosysteemipalvelut käsittävät ihmisen luonnosta saamat aineelliset

Lisätiedot

Kierrätyslannoitteet kuminalla. Sieppari Pellossa seminaari, Tuorla

Kierrätyslannoitteet kuminalla. Sieppari Pellossa seminaari, Tuorla Kierrätyslannoitteet kuminalla Sieppari Pellossa seminaari, Tuorla 16.2.1027 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) marjo.keskitalo@luke.fi tutkimusryhmä: Oiva Niemeläinen, Markku

Lisätiedot

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Viherryttämistuki Viljelijätukihakukoulutus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki maksetaan

Lisätiedot

Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke

Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke KANSANÄLSEN KAUPAN PELSÄÄNTÖJÄ Kysyntä ja tarjonta säätelevät kansainvälisiä vilja- ja öljykasvimarkkinoita. Ne kohtaavat toisensa aidoimmillaan avoimesti

Lisätiedot

PAREMPAA SATOA KUMINASTA Seminaarin ja satokilpailun 2012 avaus

PAREMPAA SATOA KUMINASTA Seminaarin ja satokilpailun 2012 avaus PAREMPAA SATOA KUMINASTA Seminaarin ja satokilpailun 2012 avaus Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki SUPERIOR CARAWAY

Lisätiedot

Uudet tulokkaat Frederick Stoddard

Uudet tulokkaat Frederick Stoddard Uudet tulokkaat Frederick Stoddard 3.11.2017 1 Katsotaan kristallipalloon Tuleeko lupiini? Tuleeko linssi? Entäs kikherne? Mungpapu? Tai edes soija? Kuva: Eva Kröcher, Wiki Commons 3.11.2017 2 On 4 peltolupiinilajia

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Sisältö Kannattavan luomumaidontuotannon perusedellytykset luomulypsykarjatilalla Peltoviljelyn suunnittelu Herneen ja härkäpavun

Lisätiedot

Ateria 14. 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa. Katri Hautanen Fria Bröd

Ateria 14. 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa. Katri Hautanen Fria Bröd Ateria 14 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa Katri Hautanen Fria Bröd Agenda Gluteeniton ruokavalio kenelle ja miksi? Hyvä gluteeniton elämä kuinka HoReCa-toimijana voin vaikuttaa

Lisätiedot

Palkokasvi tutkimus Suomessa. Arja Nykänen Erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus

Palkokasvi tutkimus Suomessa. Arja Nykänen Erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus Palkokasvi tutkimus Suomessa Arja Nykänen Erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus arja.nykanen@mtt.fi Arja Nykänen Erikoistutkija Tutkimusaiheet - palkokasvinurmet - palkoviljat kokoviljasäilörehuna

Lisätiedot

Hankkeen eri paikkakunnilla meneillään olevat kokeet Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus

Hankkeen eri paikkakunnilla meneillään olevat kokeet Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus Hankkeen eri paikkakunnilla meneillään olevat kokeet Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Pinta-ala,

Lisätiedot

Viljelykierron suunnittelu. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012

Viljelykierron suunnittelu. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Viljelykierron suunnittelu Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Viljelykierron suunnittelu Miten laatia viljelykiertosuunnitelma? Mihin eri näkökohtiin pitäisi

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset

Lisätiedot

Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa

Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa Timo Karhula MTT Taloustutkimus Kuminasta kilpailukykyä Kymmenellä askeleella keskisato nousuun seminaarit 25 ja 27.3.2014 Kumina Asema maailmalla Viennin arvo

Lisätiedot

Löytyykö keinoja valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi? Alituotantokasvien viljelypäivä Ilmo Aronen, Raisioagro Oy

Löytyykö keinoja valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi? Alituotantokasvien viljelypäivä Ilmo Aronen, Raisioagro Oy Löytyykö keinoja valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi? Alituotantokasvien viljelypäivä 14.3.2012 Ilmo Aronen, Raisioagro Oy Kaikki eläimet tarvitsevat lisävalkuaista Lisävalkuaisella tarkoitetaan rehuvalkuaista,

Lisätiedot

Kuminan perustaminen suojakasviin

Kuminan perustaminen suojakasviin Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan viljelypäivät 2012 Riihimäki (28.1) ja Loimaa (30.1.) Kumina suojakasvissa KOE 1 V 2009 perustettu koe Jokioisiin,

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä

Lisätiedot

Moilas Oy. Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955. 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri

Moilas Oy. Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955. 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri Moilas Oy Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri. Moilas Oy Perustettu 1955 Perheyritys kolmannessa polvessa Yhtiöittäminen ja sukupolvenvaihdos 1.1.2006:

Lisätiedot

BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi

BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi Sampsa Heinonen BERAS Implementation Communications Manager sampsa.heinonen (at) beras.eu Maaseutututkijoiden tapaaminen, Kaarina 18.8.2011

Lisätiedot

Luomutuki-info Hyvinkää Karri Varpio ProAgria Etelä-Suomi

Luomutuki-info Hyvinkää Karri Varpio ProAgria Etelä-Suomi Luomutuki-info 2019 Hyvinkää 21.3. Karri Varpio ProAgria Etelä-Suomi Sisältöä: Myyntikasvivaatimus Huomioitavaa ympäristökorvauksen muutoksista 2020 Talouslaskelmien tuloksia vuodelta 2018 Viljelyn monipuolistaminen

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS Satafood Kehittämisyhdistys ry -hankkeita, hygieniaosaamistestausta, maanäyteanalyysejä, tuotekehitystä, omavalvontaja laatujärjestelmiä, jätevesineuvontaa, rahoitusneuvontaa, sivutuotteiden hyödyntämistä

Lisätiedot

Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä

Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä 1.12.2017 Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä Anne-Maria Pajari Dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto Pohjana suomalaiset ravitsemussuositukset

Lisätiedot

Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia. Tuota valkuaista (TUOVA) hanke

Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia. Tuota valkuaista (TUOVA) hanke Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia Tuota valkuaista (TUOVA) hanke Osaamista maan kasvukunnon hoitoon -Maitoa ja lihaa pienemmin Ostopanoksin 2.2.2018 Tutkija Markku Niskanen, Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS Satoennuste 0 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018 Viherryttämistuki Kevät 2018 Mirka Holmén Esityksen sisältö Viherryttämistuen muutokset 2018 Uudet kasvikoodit Viljelyn monipuolistamisvaatimuksen muutokset Ekologisen alan vaatimuksen muutokset 2 1 Uudet

Lisätiedot