VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?"

Transkriptio

1 VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö

2 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla Sadon laatu 2015 Näkymät loppusatokaudelle Viljelykasvien kannattavuuden ennakkolaskelma 2015 Seuraavaa kasvukautta suunnittelemaan

3 Satokausi Viljan päätuotantoalueilla korjattiin hyvä sato Matala viljanhinta johtuu kysynnän täyttävästä sadosta. Myös öljyn hinnan aleneminen vaikuttaa. Maailman viljavarastot kasvavat jonkin verran Satoennusteet nousivat kesällä päätuotantoalueilla viljanhinnat laskuun Kasvukausi oli suotuisa Pohjoismaita lukuun ottamatta Suuria muutoksia suuntaan tai toiseen ei ole odotettavissa tällä kaudella

4 Maailman viljatase Kaudella 2014/2015 huippusato Satokaudella 2015/2016 myös iso, kulutusta suurempi sato Varastot korkeimmalla tasolla lähes 30 vuoteen Lähde: IGC

5 Maailman viljavarastojen muutos Varastot ovat kasvaneet jo kolme satokautta hinnat laskeneet Lähde: IGC

6 Maailman öljykasvivarastojen muutos Varastot kasvaneet tai pysyneet ennallaan vuodesta Lähde: IGC

7 Maailman viljasato lajeittain Vehnä Vehnäsato oli suuri Maissi Maissisato oli historian toiseksi suurin Maailman viljellyin rehuvilja. Ohra ja kaura Ohra- ja kaurasato hieman edellisvuotta pienemmät Öljykasvit Soijan sato suurempi kuin koskaan Rapsi- ja rypsisato edellisvuotta hieman pienempi

8 Varastojen kehitys maailmalla -Varastot kasvavat toista vuotta peräkkäin.

9 EU:n viljatase Lähde: DG Agri/VYR

10 EU:n viljatase 2010 Varastot kasvaneet tarkastelujaksolla hinnat ovat eläneet samassa suhteessa Lähde: DG Agri/VYR

11 EU:n öljykasvitase Öljykasvitase viljelijälle mukavampaa katsottavaa Varastot pienentyneet Lähde: DG Agri/VYR

12 Euroopan viljatilanne lajeittain Vehnä Varastot kasvavat Vehnän viennin arvioidaan piristyvän seuraavalla kaudella, koska Mustanmeren alueella syyskylvöjä vähemmän ja talvehtimisen onnistuminen epävarmaa Ohra ja kaura Etenkin ohra-, mutta myös kaurasato kulutusta suuremmat Öljykasvit Rapsisato edellisvuotta pienempi ja varastot pienenevät

13 Suomen viljatasearvio 2015/ milj. kg Lähde: VYR

14 Viljatilanne Suomessa satokaudella 2015/2016 Sato oli lopulta lähes 3,7 mrd kg, kun loppusyksyn poudat pelastivat sadonkorjuun. Hinnat olleet melko tasaiset satokauden alusta lähtien. Hintaan on vaikuttanut kysynnän kattavan kotimaisen sadon lisäksi yleinen hintakehitys kansainvälisillä viljamarkkinoilla. Viljakauppa oli syksyllä vilkasta. Kompensoitiin tukimaksatusten myöhäisempää aikataulua Viljaa viety edellisvuotta vähemmän (tilanne 10/2015). Eniten viety kauraa Keski-Eurooppaan

15 Viljan vienti Suomesta

16 PELLONKÄYTTÖ KASVUKAUDELLA 2015 Lähde: Tike: Käytössä oleva maatalousmaa alueittain 2015, ennakkotieto

17 KORJUUALA JA SATO ETELÄ-POHJANMAALLA 2015 Kasvi Korjuala, ha kg/ha milj. kg Kevätvehnä ,4 Syysvehnä ,7 Ruis ,9 Ohra ,6 Kaura ,4 Rypsi + rapsi ,1 YHTEENSÄ 448,1 Lähde: Tike, Viljelykasvien sato vuonna ennakkotieto

18 TEOLLINEN VILJANKÄYTTÖ ETELÄ- POHJANMAALLA 2015 Teollinen viljan käyttö milj. kg/v. Ohra Kaura Vehnä Altia Oyj Suomen Rehu A-Rehu Botnia Grain Oy 6 2 Yht Lähde: Etelä-Pohjanmaan viljateollisuus 12/2014

19 VILJAN KULUTUS JA TUOTANTO E-P:LLA 2014 Lähde: Etelä-Pohjanmaan viljateollisuus ja TIKE

20 VILJAN KULUTUS, TUOTANTO JA TUONTI E-P:LLA 2014 TUONTITARVE ~225 Mkg E-P:n tuotanto Lähde: Etelä-Pohjanmaan viljateollisuus ja TIKE

21 Kotimaisen viljasadon laatu 2015 Viimeisin TIKE:n arvio on, että viljaa tuotettiin n. 3,7 mrd kg 400 milj. kg pienempi sato kuin v Sadon laatu oli osin heikompi ja osin parempi kuin edellisenä vuonna Vehnän laatua heikensivät matala valkuainen ja sakoluku Kauralla korkea hl-paino. Hometoksiineja esiintyi viimevuotista enemmän (etenkin Itä-Suomessa) Ohralla myös hyvä hl-paino Yleisesti ottaen kylmän kesän sadon laatu oli parempi kuin aluksi odotettiin. Lähde: Evira

22 Tilanne tällä hetkellä Viljan tarjontatilanne hyvä koko maailmassa Markkinoilla seurataan tällä hetkellä: Syysviljojen talvehtimista pohjoisella pallonpuoliskolla Etenkin Venäjällä ja Ukrainassa kuiva syksy kasvustot heikkoja Euroopassa syysviljat vaikuttavat hyviltä Tarkentuvia arvioita viljan kulutuksesta ja varastoista Yleisen taloustilanteen vaikutusta kulutukseen Etelä-Amerikan maissi- ja soijasadon kehitystä. El Niño sääilmiön vaikutusta eteläisellä pallonpuoliskolla Pohjoisen pallonpuoliskon kylvöala-arvioita

23 Tulevaisuuden näkymiä Viljan tuotanto ja kulutus tasapainossa särkymävaraa ei juuri ole! Tällä satokaudella ei enää odotettavissa suuria hintamuutoksia suuntaan eikä toiseen. Suurille kadoille päätuotantoalueilla ei ole varaa, muuten uhkaa viljapula vuosittaiset hintavaihtelut pysyvät suurina. Nyt viljan ja tuotantopanosten hintasuhde on melko huono. Jos muutosta ei ole odotettavissa, niin ensi vuoden viljelysuunnittelussa on erityisesti huomioitava tuotannon kannattavuus.

24 HUOMIO TUOTANNON KANNATTAVUUTEEN

25 Öljy- ja palkokasveilla sekä muilla erikoiskasveilla viljoja parempi tulos (Kate A) Luken ennakkosato Hinnat 11/2015, mutta ruis 200 /tn Lähde: Ennakkotulokset 2015, ProAgria Lohkotietopankki

26 Kustannuskehitys ollut vuoden 2007 jälkeen nouseva Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2015

27 Kokonaiskustannusten tarkastelu 30 % Lähde: ProAgria Lohkotietopankki

28 ÖLJYKASVIEN VILJELY E-P:LLA 3,6 % E-P:n peltoalasta!

29 Rypsin nettovoitto /ha 2014 Nettovoitto /ha Lähde: ProAgria Etelä-Pohjanmaan ViljelyKasvu-ryhmä

30 Huomioita seuraavan kasvukauden viljelysuunnittelun tueksi Maailman mittakaavassa viljan tuotanto ja kulutus tasapainossa Suurille kadoille päätuotantoalueilla ei ole varaa, muuten uhkaa viljapula vuosittaiset hintavaihtelut pysyvät suurina. Suomessa ylituotanto Varastot satokauden lopussa n. 1,2 mrd kg. Alueellisesti E-P alituotantoaluetta viljelysopimus Viljelysuunnitelmiin öljykasvit mukaan Vilja Viljoista kauralle näyttäisi olevan parhaiten viennissä tilaa Tuotettava laatua Viljelyssä kannattaa suunnitella etukäteen kuinka aikoo markkinoida sadon sopimustuotanto. Uuden ohjelmakauden toimenpiteiden muutokset kannattaa huomioida viljelypäätökset tehtävä taskulaskimen kanssa Tukipuntari

31 KIITOS MIELENKIINNOSTA!

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva Joensuu 18.11.2013 Raisioagro Oy Jari Eeva 1 Raisioagro juuret Suomessa 75 vuotta 2014 Rehut, viljakauppa, rehuvalkuainen, kasviöljyt, tuotantopanokset (lannoitteet, polttoöljyt, siemenet, kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013

NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 31.1.2013 Jukka Virolainen MMM/markkinayksikkö MARKKINAKEHITYS MAAILMALLA 800 700 600 679 Maailman vehnätase (IGC) Tuotanto Kulutus Varastot Viejien varastot 696 693 690

Lisätiedot

Missä mennään viljamarkkinoilla

Missä mennään viljamarkkinoilla Missä mennään viljamarkkinoilla Somero 12.2.2014 Tarmo Kajander Hankkija Vilja- ja raaka-aineryhmä Valkuaisen ja viljan hinnat nousevia HINTAVAIHTELU KASVANUT ja JATKUU Sato 2013/2014: Maailman viljatase

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman

Lisätiedot

21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016

21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Maailman satoennuste on hyvä, vaikka jäädäänkin ennätyksestä 2012/13 2013/14 2014/15 2015/16 Milj. tonnia Ennuste Tuotanto

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla

Ajankohtaista viljamarkkinoilla Ajankohtaista viljamarkkinoilla 4.3.2011 Jukka Heinonen Hankkija-Maatalous Oy Kasvinviljely, Länsi-Suomi Viljamarkkinoista Suomen viljamarkkinat osana maailmanmarkkinaa Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä: Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä.0.0 Työnro. 000 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv ivä johdatus päivp ivän n aiheisiin Juha Lappalainen, MTK Keski-Suomi (Markkinoiden osalta tilanne/näkemys 8.2.2012, joka voi muuttua) Viljamarkkinoiden ajankohtaispäivä.

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Ajankohtaista viljamarkkinoilla Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Kansainvälinen viljaneuvosto eli IGC, Maailman vehnätase-ennuste +12% Lähde: IGC eli Kansainvälinen Viljaneuvosto

Lisätiedot

Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 2014/15 - puolivälin analyysi

Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 2014/15 - puolivälin analyysi Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 214/15 - puolivälin analyysi Markkinointikausi 214/15 alkoi virallisesti 1. heinäkuuta 214 ja se päättyy 3. kesäkuuta 215. Markkinointikausi

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, 1 24.3.2014 Viljan tuotanto ja kulutus kasvussa Maailman tuotanto, kulutus ja varastot, kaikki viljat (Lähde:

Lisätiedot

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Sisältö Kannattavan luomumaidontuotannon perusedellytykset luomulypsykarjatilalla Peltoviljelyn suunnittelu Herneen ja härkäpavun

Lisätiedot

Viljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy

Viljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Viljakauppa Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 3 Toiminta-alue Jäsenrakenne Tanska 13 Ruotsi 16 Norja 1 Suomi 1 Baltia 3 Tukiyritykset Osuuskuntien kärki Euroopassa Osuuskunnat Euroopassa 2011 EUR

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä

Lisätiedot

Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä

Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Kansainvälinen markkina Viljamarkkinat korkealla tasolla Viljan markkinahinnat ovat tänään historiallisesti korkealla

Lisätiedot

Viljakaupan markkinakatsaus

Viljakaupan markkinakatsaus Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia

Lisätiedot

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014 PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Viljamarkkinatilanne. Salo 12.2.15 Tarmo Kajander

Viljamarkkinatilanne. Salo 12.2.15 Tarmo Kajander Viljamarkkinatilanne Salo 12.2.15 Tarmo Kajander Viljakauppa Hankkija Oy:ssä Kesän 2014 viljan myyntimäärät olivat todella suuria Syksyn 2014 sato määrällisesti hyvä Rehuvehnää paljon vielä myymättä Toimitus

Lisätiedot

Syysrypsin viljely Antti Tuulos

Syysrypsin viljely Antti Tuulos Antti Tuulos 19.4.2012 1 Esityksen sisältö: Syysrypsi viljelykasvina Syysrypsin perustaminen suojaviljaan Satotuloksia kevätviljan ja syysrypsin seoskasvustoista Allelokemikaalit Ravinteiden talteenotto

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 2.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=4 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK

Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren

Lisätiedot

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS Satoennuste 0 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Mallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference

Mallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference Mallasohrakatsaus Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012 Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy Viking Malt 2012 340 000 tn kapasiteetti 3 mallastamoa, SE, FIN ja LIT Pääkonttori

Lisätiedot

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009 Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti

Lisätiedot

Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR)

Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) 1 Sisältö Viljan hintaan vaikuttavia tekijöitä Mitä seurata markkinoilla?

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 21.1.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

Viljaviesti, 6/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset vilja ja öljykasvimarkkinat

Viljaviesti, 6/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset vilja ja öljykasvimarkkinat Viljaviesti, 6/2015 3.9.2015 Lukijalle Elokuun hyvät kelit ovat olleet omiaan jouduttamaan vilja ja öljykasvikasvustojen valmistumista, mutta vielä elo syyskuun vaihteessakin suuressa osassa maata edelleen

Lisätiedot

Lue lisää. Vilja alan yhteistyöryhmä. Voit tilata Viljaviestin, peruuttaa tilauksen tai lähettää meille palautetta täältä.

Lue lisää. Vilja alan yhteistyöryhmä. Voit tilata Viljaviestin, peruuttaa tilauksen tai lähettää meille palautetta täältä. Viljaviesti, 3/2015 20.3.2015 Lukijalle Maaliskuun alussa julkaistiin tuloksia VYR:n perinteisestä viljelijäkyselystä. Helmikuun puolen välin ja maaliskuun alun välillä annettujen vastausten perusteella

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2010 Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010 Petri Pethman Työnro. 77723 Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013

VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta. Tike tuottaa

Lisätiedot

VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi

VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta.

Lisätiedot

Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti

Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti Viljaviesti, 5/2015 26.5.2015 Lukijalle Kylvöjä aloiteltiin myös tänä vuonna heti huhtikuun puolessa välissä, mutta sen jälkeen sateiden vuoksi pelloille pääsyä on odoteltu ja odoteltu. Tätä kirjoittaessa

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Kylvöaikomukset 2009 Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008 Petri Pethman Työnro. 76442 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187)

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187) Kylvöalaennuste 2013 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 5.3.2013 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=614 Kokonaisvastaajanäyte 2 300 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Raision sopimusviljely

Raision sopimusviljely Raision sopimusviljely Hankintajohtaja Jukka Hollo Raisio-konserni OSTOT JA LOGISTIIKKA 17.2.2008 sivu 1 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 17.2.2008 sivu 2 1 Raision viljan

Lisätiedot

Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus

Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa Jarkko Niemi MTT taloustutkimus OMAVARA-hankkeen loppuseminaari, Raisio 19.3.2013 Valkuaisrehumarkkinat Kotimaisen valkuaisen rehukäyttö ja sen

Lisätiedot

Satotasojen merkitys tilan kannattavuuteen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.10.2015

Satotasojen merkitys tilan kannattavuuteen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.10.2015 Satotasojen merkitys tilan kannattavuuteen Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.10.2015 Totta vai ei? Isojen satojen tuottaminen on kallista Ei ne rahat laskemalla lisäänny Teit mitä tahansa, säät

Lisätiedot

Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät

Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Laatuviljaseminaari 10.3.2009 Hollola TEEMAT Markkinanäkymät Rakennekehitys Rahoituskriisin ja laman vaikutus

Lisätiedot

Viljatutkimus 10/2007

Viljatutkimus 10/2007 Viljatutkimus 10/2007 Tutkimus toteutettiin sähköisenä web-kyselynä koko maassa 9.10-28.10.2007 välisenä aikana Farmit Website Oy:n toimesta yhteistyössä Innolink Research Oy:n kanssa. Toimeksiantaja oli

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit

Lisätiedot

Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat

Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 6.4.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,576

Lisätiedot

Mallasohranviljelijän puheenvuoro. 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä

Mallasohranviljelijän puheenvuoro. 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä Mallasohranviljelijän puheenvuoro 29.03.2011 TAMPERE Esa Similä Tilan tietoja Viljelijä vuodesta -89 Tilan pinta-ala 235 ha, josta peltoa 55 ha Vuosittainen kylvöala 350 ha josta suorakylvönä n. 150 ha

Lisätiedot

Luomuvakka-hankkeen loppuseminaari 10.12.2014 Fazer Myllyn luomuviljojen osto Tero Hirvi, Fazer Mylly

Luomuvakka-hankkeen loppuseminaari 10.12.2014 Fazer Myllyn luomuviljojen osto Tero Hirvi, Fazer Mylly Luomuvakka-hankkeen loppuseminaari 10.12.2014 n luomuviljojen osto Tero Hirvi, 1 10.12.2014 Fazer lyhyesti Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli n. 1,7 miljardia euroa Tänään konserniin

Lisätiedot

NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Perunanviljelyn haasteet - kotimainen tuotanto kilpailee voimakkaasti tuonnin kanssa - nykyiset viljelyalat eivät lisäänny, tuotanto

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 Opas päivitetty huhtikuussa 2013 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viimeisen viiden vuoden aikana ollut n. 225

Lisätiedot

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä ProAgria

Lisätiedot

MALLASOHRAN MARKKINATILANNE. Mallasohra -seminaari 29.3.2011, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen

MALLASOHRAN MARKKINATILANNE. Mallasohra -seminaari 29.3.2011, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen MALLASOHRAN MARKKINATILANNE Mallasohra -seminaari 29.3.211, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen SUOMEN TUOTANTO 29 21 - Vuonna 29 viljelijöiden lukumäärä oli 6 64 ja 21 väheni tasolle 3 942-5 vuoden keskiarvo:

Lisätiedot

Viljan laatuhinnoittelu

Viljan laatuhinnoittelu Sivu 1/19 Voimassa 27.10.2015 alkaen Korvaa 01.10.2015 ilmoitetun laatuhinnoittelun Ver. 5/2015 Viljan laatuhinnoittelu Satokausi 2015 / 2016 Voimassa ostoissa rehutehtaille ja varastoihin. Muutoksia kohdissa:

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti

Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti 13.2.2015 Ajankohtaista markkinoilla helmikuun alussa Kansainväliset viljamarkkinat Kansainvälisillä viljamarkkinoilla hinnat vahvistuivat loppuvuotta kohden.

Lisätiedot

Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta

Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus p. 0400-432582 ari.nopanen@proagria.fi Keskeiset näkökulmat Markkinatilanteesta johtuen sikatilojen

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden

VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden 18.08.2010 VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden Johtaja Pasi Lähdetie 10.6 Jaakko Laurinen 12.6 Raisio-konserni 9.8.2010 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 2 1 18.08.2010 Raision

Lisätiedot

Viljamarkkinatilanne. Siuntio / Sjundeå 5.3.2015 Tage Granqvist T.G 5.3

Viljamarkkinatilanne. Siuntio / Sjundeå 5.3.2015 Tage Granqvist T.G 5.3 Viljamarkkinatilanne Siuntio / Sjundeå 5.3.2015 Tage Granqvist T.G 5.3 T.G 5.3 1. Vilja laatutietoja ennakkonäytteistä 2. Viljamarkkinat maailmassa ja EU:ssa S 3. Viljamarkkinat Suomessa 4. Hankkija viljakauppiaana

Lisätiedot

MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta

MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta Aiheena mm. 1. Cap 2020 Mitä hyvää Mitä huonoa Mitä euroina 2. Katsaus markkinoihin Euroopassa Suomessa CAP 2020 ja muu EU-politiikka

Lisätiedot

Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta. Pellervo Kässi

Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta. Pellervo Kässi Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta Pellervo Kässi Riski rypsin ja viljan viljelyssä Keväällä sidotaan panoksia maahan epävarmuudessa tulevan kesän sääoloista: Siemenet Lannoitteet Työ Sadon varmistamiseksi

Lisätiedot

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Tukitasoarviot C2- alueelta. Nurmen monet nimet Viljelysuunnitelmassa nurmet voivat olla mm.: säilörehunurmia, laidunta, kuivaheinää, siemen

Lisätiedot

KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN

KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 14.3.2014 Boreal / Satu Pura KOTIMAISELLE RUKIILLE ON KYSYNTÄÄ Teollisuus sitoutunut lisäämään

Lisätiedot

Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt

Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely on ostajan ja viljelijän välinen kumppanuussuhde, jolla tuotantoa ohjataan kysyntälähtöisempään

Lisätiedot

Viljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus

Viljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus Viljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus Viljelyn kannattavuus? Mihin viljelijä voi itse vaikuttaa Minkä kuntoisia lohkoja viljelee Mitä viljelee ja millä panoksilla Mihin aikaan hankkii tuotantopanokset

Lisätiedot

Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti

Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti Viljaviesti, 4/2015 15.4.2015 Lukijalle Tulevien viikkojen sääennusteita seurataan nyt poikkeuksellisen tarkasti eri puolilla maailmaa. Kylvöt ovat Euroopassa jo pitkällä ja pian alkamassa muun muassa

Lisätiedot

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomuviljelyn peruskurssi LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomutuotannon tilanne Muutokset tilan toiminnassa luomuun siirryttäessä Maan rakenteen ja viljelykierron merkitys Viljelykiertoon

Lisätiedot

Perinteiset konstit vai pussillinen uusia?

Perinteiset konstit vai pussillinen uusia? Perinteiset konstit vai pussillinen uusia? Luomuvakka/ MTK V-S 24.1.2013 Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Sisältö Vanhat konstit : Kasvukausi 2012 Maan hoito, viljelykierto Luomusadot Valkuaiskasvit

Lisätiedot

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina viljelykierrossa

Lisätiedot

Luomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija

Luomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanapäivä Loimaa 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanatilan viljelykierto Vilja / herne + aluskasvi tai Ruisvehnä/h-papu Vilja ( kaura) + viherlannoitusnurmi

Lisätiedot

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa

Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,

Lisätiedot

Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla. Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1.

Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla. Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1. Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1.2014 PesticideLife hankkeen tavoitteet -Tukea NAPin toimeenpanoa ja päivitystä

Lisätiedot

LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN

LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN LAJIKEVALINNALLA PAREMPAAN KANNATTAVUUTEEN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 2.3.2011 Boreal / Satu Pura BOREALIN RUIS-, ÖLJY- JA PALKOKASVIEN LAJIKEUUTUUDET Syysruis Reetta BOR Evolo BOR (hybridi) Kevätrypsi

Lisätiedot

Säilörehut rahaksi. Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä

Säilörehut rahaksi. Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä Säilörehut rahaksi Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä Valtakunnallinen huippuasiantuntija, nurmi ja pienryhmätoiminta; Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi Valtakunnallinen nurmen

Lisätiedot

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000

Lisätiedot

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria 04.02.2012 Lannoitusvaikutuksen arviointi Tehdään viljelykierrolle Määritellään kasvien typentarve Lasketaan typenlähteet

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Jukka Saarinen 18.3.2014 Huittinen Luonnonmukaisen tuotannon nykytilanne ja kehittämistarpeet Satakunnassa Satafood Kehittämisyhdistyksen ja Pyhäjärviinstituutin yhteishanke

Lisätiedot

MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa

MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa Liite 15.3.2004 61. vuosikerta Numero 1 Sivu 2 MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa Oiva Niemeläinen, MTT Egyptissä olisi ruokittava 70 miljoonaa suuta Suomen peltopinta-alalta. Onnistuuko?

Lisätiedot

ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly

ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 28.1.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli n. 1,648 miljardia euroa Konserniin kuuluu

Lisätiedot

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä

Lisätiedot

Pellonkäytön muutokset ja tuottoriskien hallinta. Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Omavara loppuseminaari Raisio 19.3.

Pellonkäytön muutokset ja tuottoriskien hallinta. Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Omavara loppuseminaari Raisio 19.3. Pellonkäytön muutokset ja tuottoriskien hallinta Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Omavara loppuseminaari Raisio 19.3.2013 www.helsinki.fi/yliopisto 20.3.2013 1 Tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Ympäristö ja viljelyn talous

Ympäristö ja viljelyn talous Ympäristö ja viljelyn talous Mitkä ovat tilasi tärkeimmät lähiajan kehityskohteet? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät?

Lisätiedot

Viljaviesti, 10/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset viljamarkkinat

Viljaviesti, 10/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset viljamarkkinat Viljaviesti, 10/2015 4.12.2015 Lukijalle Kannattavuus on puhututtanut viljasektorilla läpi syksyn ja se on aihe mihin myös VYR:n toiminnassa tullaan ensi vuonna keskittymään. Näin ennen joulukiireitä onkin

Lisätiedot

Nurmesta uroiksi. 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmesta uroiksi. 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmesta uroiksi 16.3.2016 Eija Meriläinen-Ruokolainen ProAgria Pohjois-Karjala Enemmän satoa samalla rahalla Tiedätkö nurmiesi satotason? Oletko siihen tyytyväinen? Tiedätkö säilörehusi tuotantokustannuksen?

Lisätiedot

PesticideLife hankeen IPM kuulumisia haasteelliselta kesältä

PesticideLife hankeen IPM kuulumisia haasteelliselta kesältä PesticideLife hankeen IPM kuulumisia haasteelliselta kesältä Aino-Maija Alanko aino-maija.alanko@mtt.fi Syyspuinti 6.11.2012 Hämeenlinna LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Laatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy

Laatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy Laatuviljaseminaari Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10 Minna Oravuo, Viking Malt Oy Polttimo Oy, Viking Malt ja Senson Huippuvuosi 2008 Haasteellinen vuosi 2009 Mallasohra Mallas

Lisätiedot

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Sisältö 1. Valkuais- ja palkokasvit termistö 2. Herne ja härkäpapu 3. Viljelykierron merkitys maanviljelyssä

Lisätiedot

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen

20.3.2013. Kuva: Matti Teittinen Kansallinen siementuotannon tuki päättyi 21. (Timotein siementuen alasajo meneillään.) EU:n siemen ja lisäysmateriaalilainsäädännön uudistuminen. Sertifioidun siemenen alhainen käyttöaste. Kuva: Matti

Lisätiedot

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Murskevilja tilaisuus Muhoksella 22.1.2013 Raija Suomela Essi Saarinen Kuva: Maria Honkakoski Esityksen sisältö Lajikeominaisuudet murskeviljan tuotantoon Ohran lajikekokeet

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys BioRefine innovaatioita ja liiketoimintaa 27.11.2012 Ilmo Aronen, T&K-johtaja, Raisioagro Oy Taustaa Uusiutuvien energialähteiden käytön

Lisätiedot

Uusien kasvilajien mahdollisuudet

Uusien kasvilajien mahdollisuudet Uusien kasvilajien mahdollisuudet Mitä huomenna syödään mistä ja miten uusia ingredienttejä? NUTRITECH Seminaari, Espoo 7.10.2015 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) Uusien kasvilajien

Lisätiedot

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi

Lisätiedot

MAATALOUDEN TUOTANTOEDELLYTYSTEN VARMISTAMINEN OSANA ELINTARVIKEHUOLLON VARAUTUMISTA

MAATALOUDEN TUOTANTOEDELLYTYSTEN VARMISTAMINEN OSANA ELINTARVIKEHUOLLON VARAUTUMISTA MAATALOUDEN TUOTANTOEDELLYTYSTEN VARMISTAMINEN OSANA ELINTARVIKEHUOLLON VARAUTUMISTA Agronomiliiton seniorivaliokunta ja agroseniorit 14.4.2015 Juha Mantila Valmiusasiamies www.nesa.fi ELINTARVIKEHUOLLON

Lisätiedot

Vilja ja öljykasvikaupassa käytettävät sopimukset 2012

Vilja ja öljykasvikaupassa käytettävät sopimukset 2012 Vilja ja öljykasvikaupassa käytettävät sopimukset 2012 Rikard Korkman, 16.2. 2012 Mitäpitäisi viljellä2012 ja koska kannattaa myydä? Perussopimustyypit vilja-ja öljykasvikaupassa Sopimusviljely 1)Avohintainen

Lisätiedot

Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.

Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2. Hankkeen tuloksia vuodelta 2009 Tuotanto tasapainoon alituotantokasvien tuotannon kehittämispäivä Huittisten kaupungintalon valtuustosali 10.2.2009 Marketta Saastamoinen Alituotantokasvien tuotannon kehittäminen

Lisätiedot

Kansallisen viljastrategian seuranta. Suomen vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys 2010

Kansallisen viljastrategian seuranta. Suomen vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys 2010 Kansallisen viljastrategian seuranta Suomen vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys 21 Vilja-alan alan yhteistyöryhmä lokakuu 21 syksy 21 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1. Maailman

Lisätiedot