GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa"

Transkriptio

1 Geologian tutkimuskeskus M19/2024/2004/2/10 Liittyy kl 2123,3124,2342,2112 Niilo Kärkkäinen ja Tapio Lehto GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Vuorimiesyhdistyksen ekskursio GTK:n Etelä-Suomen malminetsinnän painopiste on parina vuonna ollut Forssan seuduilla. Etsintätöitä tehdään hankkeessa, joka on jaksotettu viiden vuoden periodeihin. Aiemmista alueellisista ja kohteellisista etsintätöistä kertynyt materiaali ja tulokset on koottu indeksiluonteiseen raporttiin (Kärkkäinen ym., 2003). Se sisältää lyhyet kuvaukset valmiina raportoiduista kohteista ja alustavia tuloksia myös sellaisista kohteista, joissa tutkimuksia ei ole saatu päätökseen. Edelleen työstetään eräitä aiemmin aktiivisempia kohteita Tampereen alueelta, Kuva 1. Tampereen alueen tunnetut ja tutkitut kultaesiintymät ja mineralisaatiot. Punaisilla palloilla on merkitty GTK:n viimeaikoina tutkittuja kohteita ja keltaisilla aiemmin tunnetut esiintymät. erityisesti Hämeenkyrön batoliitin ympärillä ja migmatiittivyöhykkeellä välittömästi Tampereelta etelään. Tunnustelukohteita ovat olleet mm. Kullaan Välimäki, Halikon Kultanummi sekä eräät Pohjanmaan aiheet. Kohteellisten töiden lisäksi tehdään alueellisia tutkimuksia, kuten kohdentavaa 1

2 moreenigeokemiaa (n p/v) ja raskasmineraalitutkimuksia Forssan alueella (läntinen Häme- Satakunta-Varsinais-Suomi). Vuosittain saadaan uusilta alueilta monia lupaavia ja esitutkimuksia vaativia malmiviitteitä yksityisiltä malminetsijöiltä GTK:n kansannäytetoiminnan kautta. Tuloksina mainittakoon mm. Hämeenkyrön ja Nokian batoliittien rajavyöhykkeellä Metsäkylän Aumineralisoitunut jakso, Nokian batoliitin eteläpuolelta, Pirkkalan migmatiittivyöhykkeellä tonaliitin ja grafiittiliuskeen kontaktissa oleva Anian Au-mineralisaatio sekä grauvakoiden välissä oleva Kalliojärven esiintymä. Pirkkalan lukuisten Au-mineralisaatioiden konnektoimiseksi tehtiin rakennegeologista kartoitusta (Nironen, 2000), mutta edelleenkin arvoituksellinen on Aumineralisaatioita sisältävä ja geokemiassa voimakkaasti arseenin suhteen anomaalinen NW-SEsuuntainen vyöhyke. Lähinnä askarruttaa se, mikä on vyöhykkeen geologinen kontrolli. Sama alue erottuu Hämeenkyrön batoliitin itäkontaktin ohella anomaalisena lentogeofysiikan U/Th-kartalla, ja tämän on positiivisella ajattelumallilla tulkittu indikoivan mittavaa hydrotermistä aktiivisuutta kohdealueilla. Näitä tuloksia hyödynnettiin, kun Tampereen ympäristössä tehtiin 2000 pisteen kohdentava moreenigeokemiallinen tutkimus, jonka tulosten valmistuminen on edessäpäin. Alla esimerkin muodossa moreenin hienoaineksen kultapitoisuuden vaihtelua Tampereen alueella. Kuva 2. Esimerkki moreenin hienoaineksen kultapitoisuuden vaihtelusta Tampereen alueella. Eri värit kuvaavat eri näytteenottovuosia: (siniharmaa), 2001 (lila) ja 2002 (punainen). GTK:n tutkimuskohteet merkitty tähdellä. Pohjakartta lupa Maanmittauslaitos 13/MYY/04. Seuraavassa on kuvattu lyhyesti muutamien kohteiden tutkimuksia. Useimmassa esimerkissä tärkeä perusta tutkimuksille oli kallioperässä selvästi tunnistettava muuttumisvyöhyke. Keski- 2

3 Pohjanmaalla sijaitsevassa Kokkoharjussa kivilajien intensiivinen muuttuminen havaittiin vasta kairausvaiheessa, mutta Hämeenkyrössä se oli tärkein kannustin - muiden kultaviitteiden ohella - jo tutkimusten käynnistämisvaiheessa. Lohtajan Kokkoharjussa, karttalehdellä 2342, x=7085.0, y=2513.0), tutkimusten lähtökohtana 10 vuotta sitten oli kymmeniä kultapitoisia lohkareviitteitä suppealta alueelta lähellä Oulun ja Länsi- Suomen läänien rajaa, mistä oli aiemmin havaittu kohonneita kultapitoisuuksia moreenigeokemian kartoituksessa. Geologisesti kohde sijoittuu Raution batoliitin lähialueelle Antinojan Au-esiintymän kaakkoispuolella. Kallioperä koostuu happamista ja intermediaarisista metavulkaniiteista, jotka ovat voimakkaasti muuttuneet. Muuttumiseen liittyy kivien serisiittiytymistä, kvartsiutumista, kvartsi- ja karbonaattijuonia sekä kiisumineraalien määrän kasvua. Mielenkiintoisin alue rajattiin geokemian ja geofysiikan menetelmillä magneettiseen minimiin, jota reunustaa itäpuolelta IPanomalia lähellä vulkaniittivyöhykkeen ulkokontaktia. Kuva 3. Eräiden Pohjanmaan kultakohteiden sijainti; punaisilla merkeillä GTK:n Espoon toimiston voimin tutkittuja kohteita, keltaisella aiemmin tunnetut kultamineralisaatiot/esiintymät. Kohteessa tehtiin geologista kartoitusta, moreenigeokemiaa (460 pistettä), litogeokemiaa (55 pistettä), moreeni- ja raskasmineraalitutkimuksia (22 monttua), geofysiikan mittauksia (5.5 km 2, IP, magneettinen, slingram) sekä 3489 m timanttikairauksia (38 reikää). Kultapitoisuudet määritettiin 2155 kairausnäytteestä. Kairauksissa tavoitettiin leveitä muuttumisvyöhykkeitä, joihin liittyy kymmenien metrien pituisina lävistyksinä kohonneita kultapitoisuuksia, ppb Au. Pisin keskimäärin yli 1 ppm Au lävistys oli reiässä R379 jossa leikattiin 10.5 m keskipitoisuudella 1.6 ppm Au. Malmin luokkaa olevat pitoisuudet (yli 3 ppm Au) esiintyivät kairauksissa kuitenkin hajanaisesti. Esimerkiksi reiässä R447 on 17.9 ppm Au/1 m, mutta vain 3.9 ppm Au / 7 m. Korkein kultapitoisuus yhden metrin lävistyksessä on 18.3 ppm Au (R390). 3

4 GTK on lopettanut tutkimukset Kokkoharjussa. Voidaan kuitenkin todeta, että Kokkoharjun esiintymän löytyminen lisää alueen kultapotentiaalia ja myös täällä se liittyy kaakkoluodesuuntaiseen kultapitoiseen geologiseen rakenteeseen Raution batoliitin kaakkoispuolella (Kärkkäinen, 2004). Myös Hämeenkyrön batoliitin kontaktissa, Lavajärven alueella rajattiin satoja metrejä leveä turmaliinin luonnehtima ja paikoin kohonneita kultapitoisuuksia sisältävä muuttumisvyöhyke (kartta 2124, x= , y= ) Lepomäen vulkaniiteissa. Osana samaa rakennetta tutkittiin kapeita kullan ja arseenikiisun suhteen mineralisoituneita hiertovyöhykkeitä Pässärinvuoren granodioriitissa (kartta 2124, x= ,y= ) (Lehto & Vuori, 2004). Kuva 4. Hämeenkyrön batoliitin kontaktivyöhykkeelle sijoittuvat GTK:n tutkimustyömaat Metsäkylä ja Lavajärvi (valtaukset Lepomäki ja Pässärinvuori). Kohtalaisen hyvin paljastuneella Lepomäellä on enimmäkseen happamia vulkaniitteja, jotka rajoittuvat voimakkaasti hiertyneeseen granodioriittiin. Vulkaniiteissa on satoja metrejä leveä kiisuuntunut ja turmaliiniutunut muuttumisvyöhyke, jolle tyypillisiä ovat turmaliinipirote ja kvartsiturmaliinijuonet (kuva 4). Eniten kiisuuntuneissa kohdin on rikkikiisua, arseenikiisua, magneettikiisua, kuparikiisua ja sinkkivälkettä. Lepomäen kairaus osoitti paikoin vallinneen voimakasta hydrotermista aktiivisuutta: vulkaniitit ovat albiittiutuneita tai uuttuneita, paikoin taasen on runsaasti turmaliinipirotetta ja juonia, kvartsijuonia ja skapoliittipirotetta. Turmaliinin yhteydessä esiintyy kuparikiisua, pyriittiä, magneettikiisua ja arseenikiisua. Voimakkaimmin kiisuuntunut vyöhyke osuu Lepomäen talon peltoalueen eteläreunalle, missä on turmalinisoitunutta hapanta vulkaniittia, arseenikiisupirotetta, kuparikiisupitoisia turmaliinijuonia, kiisupirotteista albiitti-turmaliinikiveä ja kuparikiisupirotteista turmaliinibreksia. Näissä oli odotettua matalampia kultapitoisuuksia, luokkaa 100 ppb Au. Arseenia on keskimäärin 1.5 % ja muut metallit ovat heikosti anomaalisia: 5000 ppm Zn, 400 ppm Pb ja 4

5 enimmillään 0,1-0,2 % Cu. Pässärinvuoren hiertovyöhykkeet (max 1.7 ppm/1 m) ja Lepomäen turmalinisaatio eivät suoranaisesti liity toisiinsa. Pässärinvuoren hierrot ovat tulkinnan mukaan nuorempia kuin Lepomäen turmalinisoitunut vyöhyke, joka sen sijaan on rinnastettavissa Parosten Cu-W-malmiin edustaen mahdollisesti sen distaaleja prosesseja. Kuva 5. Kultapitoisuuden vaihtelu Lavajärven moreenissa; Pässärinvuoren hiertovyöhykkeet sijaitsevat Lavajärven kylän länsipuolella ja Lepomäen turmaliinirikas vyöhyke siitä noin 2 km kaakkoon (Geologian tutkimuskeskus, raportti, M 19/2124/2004/1/10). Metsäkylän malmitutkimusten lähtökohtana ovat olleet monet alueelliset kultaviitteet, kultaa sisältävät kansannäytteet sekä edesmenneen Juhani Kankaansivun sinnikäs etsintätyö. Alustavissa tutkimuksissa v paikannettiin Nokian kunnan pohjoisimmassa kolkassa, Pinsiön ja Metsäkylän välimaastossa voimakkaasti hiertynyt, kvartsiutunut ja kiisuuntunut plagioklaasiporfyriitti. NE-SW suuntaista, noin 20 m leveätä, mineralisoitunutta hiertovyöhykettä seurattiin noin 200 m:n matkalta. Vyöhykkeen kultapitoisuus oli kauttaaltaan anomaalinen, paras kairasydänlävistys oli 27,6 ppm Au. Syksyllä 1999 tehdyt geofysikaaliset maastomittaukset indikoivat kultakriittisen rakenteen jatkumista. Rakenteen malmipotentiaalia selvitettiin iskuporauksin ja syväkairauksin vuosina 2000 ja Tässä raportissa selostetaan näiden jatkotutkimusten tulokset. Tutkimustöitä varten 5

6 laajennettiin alkuperäistä Metsäkylä 1 valtausta (kaivosrekisteri 6631/1, 20,88 ha voimassa ) osalla Metsäkylä 2 (kaivosrekisteri 7136/1, 26,9 ha, voimassa ). Kuva 6. Metsäkylässä, Hämeeenkyrön batoliitin kontaktissa, on paikannettu iskupora- ja syväkairausprofiilein kulta- ja arseenikiisupitoinen heikkousvyöhyke. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupa 13/MYY/04. Jatkotutkimuksissa porattiin 70 kallio- ja pohjamoreeninäytettä m:n pistevälillä 100 m:n linjavälein. Väliin kairattiin 12 timanttireikää (2123/R435-R446), yhteensä m. Näytteenoton tuloksena mineralisoituneen hiertovyöhykkeen pituudeksi todettiin vähintään 800 m. Noin 1-5 metriä leveitä NE-SW suuntaisia, siniharmaiden kvartsijuonien ja hematiittisaumojen pirstomia hiertovyöhykkeitä on useita muuttuneessa, punaisessa plagioklaasiporfyriitissä. Porfyriitti on osa Hämeenkyrön batoliitin ja Nokian graniitin väliin puristunutta alle km:n levyistä vulkaniittijaksoa. Hiertovyöhykkeiden kultapitoisuus on voimakkaasti anomaalinen ( ppb Au). Lisäksi muutama yksittäinen metrin lävistys sisältää 1-3 ppm Au. Hiertovyöhykkeiden arseeni- ja rikkipitoisuus on ppm:n luokkaa (yli 10-kertainen taustaan verrattuna), nousten yksittäisissä metrin leikkauksissa yli prosentin tasolle. Kupari korreloituu arseenin ja rikin kanssa, nousten korkeimmillaan 0,2 %:in Cu. Mineralisaation syvyysulottuvuutta ei ole tutkittu, syvin leikkaus on noin 70 m maanpinnasta. Kaade on pysty tai jyrkkä luoteeseen. Koska osa kullasta esiintyy jopa 5 mm:n läpimittaisina, lehtimäisinä hippuina, vaatii edustavan näytteen ottaminen poraamalla/kairaamalla karkeaa kalustoa. Tähän ei olla näissä tutkimuksissa ryhdytty, varsinkaan kun korkeampia kultapitoisuuksia ei analyyseissa tavattu. 6

7 Lempäälän Kalliojärvellä on suoritetuissa tutkimuksissa paikannettu moreenigeokemian keinoin kultamineralisaatio. Syväkairausten perusteella esiintymä todettiin liittyvän todennäköisesti lähes vaaka-asentoiseen, kvartsijuonien pirstomaan hiertovyöhykkeeseen. Tärkeimmät muutaman metrin paksuisen mineralisaation tunnusmerkit olivat pyriittiarseenikiisupirote kvartsiutuneessa kiillegneississä. Paras yksittäinen kairasydänlävistys oli 4.8 m kultapitoisuudella 6,5 ppm Au. Kulta esiintyy metallisessa muodossa hippuina. Leikkaavia graniittija pegmatiittijuonia oli runsaasti. Itä-läntisen mineralisaation pituudeksi todettiin noin 120 m ja leveydeksi noin 70 m. Kenttäkaade painuu loivasti länteen. Moreenin hienoaineksen voimakas kullan nousu indikoi todennäköisesti paikkaa jossa mineralisaatio puhkeaa pintaan. Kuva 7. Kalliojärven valtausalueen sijainti geologisella kartalla Mineralisaation oletetun läntisen jatkeen tutkimiseksi kairattiin vuonna 2001 kahdeksan reikää (M52 /2123/00/R ) kahteen profiiliin 40m ja 90 m aikaisemman kairauksen läntisimmästä leikkauksesta sekä kaksi hajareikää geofysiikan indikoimiin rakenteisiin. Mineralisaation läntiset jatkeen lävistettiin, mutta sekä hierron paksuudet että kultapitoisuudet jäävät vaatimattomiksi. Korkein yksittäinen kultapitoisuus on 1,5 ppm/m. Mineralisoituneiden hiertovyöhykkeiden paksuudet vaihtelevat metristä viiteen metriin. Kullan keskipitoisuus jää alle 0,5 ppm:n tason arseenin ollessa noin 1000 ppm As. Lisäkairaukset kuitenkin vahvistivat tulkintaa siitä että mineralisoitunut hiertovyöhyke liittyy loivasti länteen painuvaan synformirakenteeseen. 7

8 Hajareikä R417 noin 300 m mineralisaatiosta lounaaseen lävisti magneettikiisu- ja grafiittipitoista kiilleliusketta joka selittää paikalla mitatut IP häiriöt. Kullan nousua ei tavattu. Viimeisellä reiällä R418 tarkistettiin voimakas IP anomalia mineralisaation mahdollisella itäisellä jatkeella. Geofysiikan anomaliat aiheutuvat voimakkaasti hiertyneestä, kvartsi- ja hematiittijuonien pirstomasta graniitista jossa on jonkin verran pyriitti- ja arseenikiisupirotetta. Kultapitoisuus jää alle 50 ppb:n tason. Kuva 8. Kalliojärven aiheen tutkimuskairaus ja moreenin kultapitoisuus. Pohjakartta Manimittauslaitos lupa 13/MYY/04.. Pegmatiittijuonien runsaan esiintymisen vuoksi myös synformin kärjessä tavattu voimakkaimmin mineralisoitunut rakenne on epävarma kultamineralisaation volyymin ja keskipitoisuuden suhteen. Valtauksista Kalliojärvi 1 ja 2 on luovuttu. Kolmas intensiivisen muuttumisen vuoksi selvitelty alue on Forssan eteläpuolella itä-länsisuuntaisena kulkeva Someron-Tammelan vyöhyke. Se on osoittautunut kullan suhteen melko tavalla aiempia arvioita mielenkiintoisemmaksi. Alueelta on paljon vanhoja malmiviitteitä, mm. Satulinmäen vanha valtausraportti sekä lukuisia Au-, Cu-, W- ja arseenikiisuviitteitä, joiden 8

9 kartuttamiseen paikalliset prospektorit ovat kiitettävästi osallistuneet (kuva 9). GTK:n viime vaiheen työt käynnistyivät arseenikiisun, turmaliinin, kvartsijuonten ja muuttuneiden hiertovyöhykkeiden luonnehtiman vyöhykkeen kartoittamisella ja malmimineraalitutkimuksella (Perälä, 2002). Erilaiset antimonimineraalit ovat tyypillisiä kullan seuralaisia Satulinmäellä. Kartoituksissa paikannettiin Satulinmäen lähialueella ja itäpuolella useita voimakkaasti kvartsiutuneita ja serisiittiytyneitä tai kiisuuntuneita paljastuma-alueita. Niiden perusteella tehtiin koko alueen kattava geofysiikan maastomittaus (15 km 2, IP+ magneettinen) suotuisten rakenteiden selvittämiseksi. Tyypillistä Au-kriittisille paikoille ovat magneettiset häiriökentät, jotka näkyvät lentokartoilla pienialaisina linsseinä. Maastomittauksissa ne hajoavat pilvimäisiksi ryppäiksi ja työhypoteesin mukaan ne indikoivat intensiivisimpiä hydrotermisiä keskuksia. Satulinmäen kairauksissa on saatu kohtalaisen hyviä kultapitoisia lävistyksiä (max 32 ppm Au/1 m, R391) ja vyöhykettä on seurattu n. 500 m:n matkalla. Uutena löydöksenä voidaan mainita Riukka, joka sijaitsee 3 km kaakkoon Satulinmäeltä. Riukassa arseenikiisun, turmaliinin ja kvartsijuonien luonnehtimia hiertovyöhykkeitä sisältävä kompleksinen yli kilometrin mittainen ja satoja metrejä leveä alue sijaitsee uraliitiporfyriitissä ja tonaliitissa. Riukka on jokseenkin analoginen Satulinmäen Kuva 9. Malmiviitteitä Someron-Tammelan vyöhykkeellä; vasemmalla kallioperäkartta ja oikealla lentomagneettinen kartta; valtaosa viitteistä kalliossa (+/-Au,+/-ASKI, +/- sulfurisaatio,+/- kvartsi,+/-scheeliitti,+/-cu-kiisu, yms.) kanssa, isäntäkivi vain on homogeenisempaa. Välittömästi Riukan eteläpuolella on GTK:n luvulla tutkima Kietyönmäen litiumpegmatiittikenttä, jonka löytöhistoria ulottuu A.E. Nordensköldin ajalle 150 v. sitten. Riukassa paras lävistys on luokkaa 23 ppm Au/1 m (R356) ja ensivaiheen töistä sieltäkin saatiin rajattua jatkossa lisäkairauksia vaativa vyöhyke. Kulta ei suoraan seuraa arseenia, vaikka arseenikiisu ja turmaliini indikoivat hyvin muuttumista. Forssan alueella on parin vuoden aikana tehty myös alueellisia tutkimuksia, uusien aiheiden löytämiseksi. Pohjana on käytetty 1990-luvun alkupuolella valmistuneita alueellisen geokemian karttoja, joissa näytetiheys on 1 per 4 km 2. Alueella on tiettyjä erityispiirteitä kun havainnoidaan kullan lisäksi muutamia seuranaismetalleja kuten esimerkiksi Te, Sb, Cu ja As. Tämän puitteissa tehtiin pilottivaiheena v Forssasta Vammalaan ulottuva harvapisteinen raskasmineraalitutkimus (50 pistetä/50 litraa moreenia/hirvas-huhta-hakala) ja käynnistettiin v 2003 kohdentava alueellinen moreeninäytteenotto Forssan-Jokioisten alueella. Forssan-Jokioisten alueen pohjamoreenista otettiin näytteitä aluksi 4 karttalehden alueella käsittäen yhteensä 1000 pistettä (4 pistettä/km 2 ). Tämä työ käynnistettiin auger-kalustolla, jotta saataisiin kylliksi näytettä myös raskasmineraalitutkimuksiin. Testivaiheen jälkeen siirryttiin ratkaisevasti nopeampiin moreeniporauksiin ja tätä tultaneen ensi vuonna jatkamaan. 9

10 Pilottivaiheen harvapisteisen raskasmineraalitutkimuksen ainoa anomalinen paikka oli Huittisten Ritakallionmaalla. Sen luotettavuutta selviteltiin moreenitutkimuksilla syksyllä 2003 ja lisänäytteenotolla ja POKA-kairauksella tänä vuonna. Montutuksissa paikasta on löydetty sekä kultahippuja että Au-pitoisia arseenikiisu-lohkareita. Lohkareita lukuun ottamatta mitään muita kemiallisia analyysejä kohteesta ei ole vielä käytettävissä. Magneettisen kartan mukaan kyseessä on kuitenkin mielenkiintoinen rakenne, missä NW-SE-suntainen hiertovyöhyke silpoo NE-SEsuuntaisia jaksoja. Alustavissa kartoituksissa siinä on johtohorisonttina pidetty ei-magneettista mafista intrusiivikiveä. Ongelmana alueella on ollut paksuhko maapeite (keskimäärin 6.5 m, paikoin yli 14 m), mutta tähän asti hippuanomalioiden on uskottu olevan melkoisen paikallisia. Kuva 10. Huittisen Ritakallionmaan raskasmineraalikultapaikkojen (ja ASKI-lohkareiden) sijainti lentomagneettisella kartalla. Huomaa rakenteellisesti otollinen alue, jossa NW-SE-suuntainen hiertovyöhyke näyttäisi leikkaavan NE-SW-suuntaisia häiriöjaksoja. Yhteenveto GTK:n Eteläisessä Suomessa ja Pojanmaalla tekemistä raportoiduista löydöksistä enemmän tietoa löytyy GTK:n www-sivuilta Pasi Eilun Fingold kultatietokannasta. Lähdekirjallisuutta GTK:n päätearkistosta Kärkkäinen, Niilo Tutkimustyöselostus Lohtajan kunnassa, valtausalueella Kokkoharju 2 (kaivosrekisterinro 5795/1) suoritetuista kultatutkimuksista vuosina s., 32 liites. CDlevy. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M 06/2342/2004/1/10. Kärkkäinen, N. & Lehto, T. & Tiainen, M. & Jokinen, T. & Nironen, M. & Peltonen, P. & Valli, T Etelä- ja Länsi-Suomen kaarikompleksi, kullan ja nikkelin etsintä vuosina Hanke Vaihe I loppuraportti. 118 s., 28 liites. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M 19/21, 12/2003/1/10. 10

11 Lehto, Tapio & Vuori, Saku Kultatutkimukset Hämeenkyrön Lavajärvellä, Pässärinvuoren ja Lepomäen alueilla vuosina s., 26 liites. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M 19/2124/2004/1/10. Nironen, Mikko Kulta-aiheiden rakenteelliseen kontrolliin liittyvät tutkimukset Pirkkalassa ja Lempäälässä s. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M 19/2123/2002/1. 11

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

Petri Rosenberg 17.3.2000

Petri Rosenberg 17.3.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 2 /10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Petri Rosenberg 17.3.2000 KULTATUTKIMUKSET LEMPÄÄLÄN KALLIOJÄRVEN

Lisätiedot

Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067

Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067 Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067 Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Kannuksen, Lohtajan ja Toholammin kuntien alueella sijaitsevalla Viitajärven valtauksella, kaivosrekisteri

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996.

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4982 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2124/2000/ 1 /10 HÄMEENKYRÖ Lavajärvi Petri Rosenberg 23.3.2000 KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo 2.5.2017 Geofysiikan mittaukset Velkuan Aumineralisaation alueella Naantalissa Tuire Valjus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999.

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2121/2000/ 1 /10 SUODENNIEMI Paiskallio RAPORTTITIEDOSTO N:O 4404 Petri Rosenberg 18.2.2000 KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/06/4522/-88/1/10 Kuusamo Kouvervaara Erkki Vanhanen 13.05. 1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Petri Rosenberg

Petri Rosenberg RAPORTTITIEDOSTO N:O 4981 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 1 /10 NOKIA, YLÖJÄRVI Metsäkylä Petri Rosenberg 7.2.2000 TUTKIMUSRAPORTTI NOKIAN JA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Yksikkö Espoo 93/2016 Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 Hanna Leväniemi, Niilo Kärkkäinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 93/2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/1834/-91/2/10 Enontekiö Ruossakero Au Jorma Isomaa 11.03.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-88. Tutkimusalueet sijaitsevat

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA KIVENNEVA 1, KAIV.REK. NRO 4673/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA KIVENNEVA 1, KAIV.REK. NRO 4673/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2221/-93/1/10 Nurmo Ylijoki Niilo Kärkkäinen 25.11.1993 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3424 TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA

Lisätiedot

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 2/2015 Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2123/2004/1/10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi. Tapio Lehto

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2123/2004/1/10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi. Tapio Lehto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2123/2004/1/10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Tapio Lehto 8.09.2004 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEMPÄÄLÄN KUNNASSA, KALLIOJÄRVI 2 NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA (KAIVOSREKISTERI N:O 7176/1) VUOSINA

Lisätiedot

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85

KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85 RAPORTTITIEDOSTO N:O 2435 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2124/-87/2/10 Ylöjärvi, Tampere, Kangasala Olli Sarapää 28.10.1987 KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85 1. JOHDANTO Työn tarkoituksena

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4244/-90/1/10 ILOMANTSI Kuittila l-3 Martti Damsten 27.7.1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA

Lisätiedot

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS M19/2212/-93/10/1 Parkano Mustajärvi, Alkkia Niilo Kärkkäinen, Juhani Alanen 30.4.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4492 SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3122/-87/1 Luhanka Tammijärvi Marjatta Virkkunen Boris Lindmark 18.6.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä 0 = OKANOSTEOWSUUS U~O~U~PU J.Eeronheimo, R. Pietilä 01.09.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI - SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. ALKUTIEDOT 3 2. AIKAISEMMAT RAPORTIT 3 3.

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

Geokemian Au anomalian tutkimus Tammelan Susikkaassa Pekka Sipilä, Pekka Huhta, Niilo Kärkkäinen

Geokemian Au anomalian tutkimus Tammelan Susikkaassa Pekka Sipilä, Pekka Huhta, Niilo Kärkkäinen GTK Etelä-Suomen Yksikkö Espoo GTK 122/2014 Geokemian Au anomalian tutkimus Tammelan Susikkaassa 2011-2012 Pekka Sipilä, Pekka Huhta, Niilo Kärkkäinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Susikas GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

HANKE 2901003 Etelä- ja Länsi-Suomen kultavarojen kartoitus Loppuraportti toiminnasta 2002-2007

HANKE 2901003 Etelä- ja Länsi-Suomen kultavarojen kartoitus Loppuraportti toiminnasta 2002-2007 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen yksikkö 17.12.2007 Espoo HANKE 2901003 Etelä- ja Länsi-Suomen kultavarojen kartoitus Loppuraportti toiminnasta 2002-2007 Niilo Kärkkäinen Kultaa Halikon Kultanummen

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4)

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) 15.10.2014 ALTONA MINING LTD/KUHMO METALS OY Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) Sanna Juurela KUHMO METALS OY (Y-tunnus 1925450-2) Kaivostie 9, FIN-83700 Polvijärvi, FINLAND Tel. +358 10

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Julkinen 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Kiannanniemellä valtausalueilla Kuikkapuro 1-5 (kaiv.rek. nrot 6748/1, 6841/1,

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella

IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella Etelä-Suomen yksikkö 12.12.2006 Q18.4/2006/1 Espoo IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella Heikki Vanhala (Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MYY/06) 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020 Kuulutus 18.12.2013 1 (1) Lupatunnus ML2011:0020 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen Hakija: Lupatunnus: Alueen

Lisätiedot

Moreenigeokemiallinen kartoitus v. 2003-2007 Forssa-Huittinen alueen kultamalmipotentiaalin arvioimiseksi

Moreenigeokemiallinen kartoitus v. 2003-2007 Forssa-Huittinen alueen kultamalmipotentiaalin arvioimiseksi Etelä-Suomen Yksikkö M19/2113/2008/81 19.12.2008 Espoo Moreenigeokemiallinen kartoitus v. 2003-2007 Forssa-Huittinen alueen kultamalmipotentiaalin arvioimiseksi Niilo Kärkkäinen, Markku Tiainen, Saku Vuori,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-92/1/10. Olavi Kontoniemi 04.06.1992

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-92/1/10. Olavi Kontoniemi 04.06.1992 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-92/1/10 Rantasalmi Osikk o Olavi Kontoniemi 04.06.1992 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA OSIKKO, 1, KAIV.REK.NRO 4048/1, OSIKKO 2, KAIV.REK.NRO

Lisätiedot

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset.

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/2741/-88/1/60 Kittilä, Muonio Pahtavuoma Kari Pääkkönen 3.3.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN JA MUONION KUNNISSA VALTAUSALUEILLA KOLVA- KERO 1-3, KAIV. REK. N:O 3315

Lisätiedot

Pirkkalan Erkkilän kultamineralisaatio

Pirkkalan Erkkilän kultamineralisaatio GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pirkkalan Erkkilän kultamineralisaatio Etelä-Suomen yksikkö Raportti GTK 160/2013 Pirkkalan Erkkilän kultamineralisaatio Niilo Kärkkäinen, Mikko Pelkkala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek. M 06/3312/-83/1/10 Keitele Kangasjärvi Jarmo Nikander 31.10.1983 KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.n :o 3535/1) 2

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek.

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M 06/3313/94/1/10 TERVO Vehkalampi Jarmo Nikander 4.2.1994 SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o

Lisätiedot

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA:

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA: m E Korvuo mpu Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö OKMEIarkisto Outokumpu KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Huittisissa valtausalueilla Palokallio 1(8524/1) ja Palokallio 2(8524/2) vuosina

Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Huittisissa valtausalueilla Palokallio 1(8524/1) ja Palokallio 2(8524/2) vuosina Geologian tutkimuskeskus 43/2011 23.11.2011 Espoo Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Huittisissa valtausalueilla Palokallio 1(8524/1) ja Palokallio 2(8524/2) vuosina 2006-2009 Sari Grönholm, Saku Vuori,

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jarmo Lahtinen 25.1.2008 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Kuhmon Hautalehdon valtausalueella Hautalehto 3 (kaiv.

Lisätiedot

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama Pohjois-Suomen yksikkö M19/2743/2006/1/10 19.10.2006 Rovaniemi Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi TUTKIMUSRAPORTTI 2 (6) 060/3234 08, ll/umv/1989 NAYTTEENOTON TULOKSET KOHTEITTAIN 4.1 Homeselka 3234 08B 4.2 Perhonlaht i 3234 08B 4.3 Lamsniemi 3234 08C, D 4.4 Loskunvuori 3234 11B 4.5 Menginniemi 3234

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/4522/-84/1/60 Kuusamo Kouvervaara Kari Pääkkönen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

Lisätiedot

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto. M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi. Markku Tenhola ja Matti Niskanen

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto. M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi. Markku Tenhola ja Matti Niskanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi Markku Tenhola ja Matti Niskanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUHMON KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA LOUHINIEMI 1 (Kaivosrekisteri No

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX 9 0 K MALMINETSINTX VIHANNIN KAIVOKSEN YMPARISTON KAIRAUKSET VUONNA 1985 Sysäyksen Vihannin alueen tutkimuksille on tuonut kesällä 1983 lennetty matalalentomittaus, jonka tulokset saatiin käyttöön keväällä

Lisätiedot

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl OKME/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Koveron arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä valtauksilla Mönni 1 5, Kovero 1 2 ja Kuusilampi vuosina 1998 1999

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS 0 K MALMINETSINTA. Haapajärvi, Kopsa. "Kopsa" Mittakaava 1 : 100 000

OUTOKUMPU OY KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS 0 K MALMINETSINTA. Haapajärvi, Kopsa. Kopsa Mittakaava 1 : 100 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS Haapajärvi, Kopsa "Kopsa" 2344 07 Mittakaava 1 : 100 000 0 OUTOKUMPU OY 0 + MALMINETSINTE Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2132/-94/1/81 LUOPIOINEN Kaukkala Reijo Alviola ja Pirkko Nurmela 29.4.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3479 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

Patakankaan alueen kultapotentiaalin arviointi

Patakankaan alueen kultapotentiaalin arviointi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Espoo GTK 68/2016 Patakankaan alueen kultapotentiaalin arviointi Pekka Huhta, Hanna Leväniemi, Sari Grönholm, Niilo Kärkkäinen, Markku Tiainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv.

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. Urpo Vihreapuu DO:-Z?ZZ07-PH~etala wp Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. PEKKA H1ETALAN AU-KANSANNAYTTEESEEN LIITTYVIA HAVAINTOJA JA TUTKIMUSTULOKSIA 1999-2000. LllTE KAYNTIRAPOR-TTIIN KnOku/14/1-2-1999

Lisätiedot

KAIRAUSRAPORTT 1 030/ C/HOP/1994 Heikki Puustjarvi

KAIRAUSRAPORTT 1 030/ C/HOP/1994 Heikki Puustjarvi KAIRAUSRAPORTT 1 030/3322 08 C/HOP/1994 Heikki Puustjarvi Jakelu Okme/ arkisto Sijainti Malmitiedot: Fe-kiisupirote, Zn-malmi Geologia: Metavulkaniitit, muuttuminen Geofysiikka: Geokemia : Muut avainsanat:

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Tammelan kunnan Riukan, kaivosrek.nro 7483/1, ja Pursion, kaivosrek.nro 7482/1, valtauksilla

Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Tammelan kunnan Riukan, kaivosrek.nro 7483/1, ja Pursion, kaivosrek.nro 7482/1, valtauksilla Espoon yksikkö M06/2024/2007/1/10/69 30.11.2007 Espoo Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Tammelan kunnan Riukan, kaivosrek.nro 7483/1, ja Pursion, kaivosrek.nro 7482/1, valtauksilla Niilo Kärkkäinen,

Lisätiedot

Teollisuusmineraalitutkimukset

Teollisuusmineraalitutkimukset MALMIOSASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1982 ALKULAUSE MALMIOSASTON KERTOMUS VUODELTA 1982 TUTK IMU STOIMINTA Malminetsinta Etela-Suomi Puula-Paijanne projekti Vali-Suomi Pohjois-Suomi Syvakairaukset Kansannayte

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/3/10 Sodankylä Puilettilampi Tapani Mutanen 5.12.1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS - M 06/2332/-84/1/10 Halsua Karvonen, Tienpää Kaj J. Västi 5.3.1984 ; TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI-

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3312, 3313, 3314/2003/1/10 Koskee: 3312 12 3313 03 3314 01, 02, 03, 04 KEITELE - PIHTIPUDAS - PIELAVESI

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3312, 3313, 3314/2003/1/10 Koskee: 3312 12 3313 03 3314 01, 02, 03, 04 KEITELE - PIHTIPUDAS - PIELAVESI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3312, 3313, 3314/2003/1/10 Koskee: 3312 12 3313 03 3314 01, 02, 03, 04 KEITELE - PIHTIPUDAS - PIELAVESI Kangasjärvi-Koivujärvi-Hemminki 27.10.2003 Jarmo Nikander

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY. TV %, Fl/F2=3/0.05, 20 m x 100 m 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY. TV %, Fl/F2=3/0.05, 20 m x 100 m 0 K MALMINETSINTA 9 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KISKO, IILIJXRVI 2023 04; CP-MITTAUKSET JA YHTEENVETO MUUSTA GEOFYSIIKASTA. YHTEENVETO Iilijarven Cu, Zn, Pb, Ag, Au-mineralisaatio kuuluu Aijala-Orijarvi-jaksoon ja on

Lisätiedot

;* 2. Paltamo. Haapaselka

;* 2. Paltamo. Haapaselka 2 L* + GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS ;* 2 'I Paltamo Haapaselka Timo Heino TUTKIMUSTY USELOSTUS PALTAMON KUNNASSA VALTAUSALUEILLA HAAPASELKA 1 ja 2 SEK# HORKANLAMPI 1, KAIV. REK. N:O 3130 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

ETELÄ- JA LÄNSI-SUOMEN KAARIKOMPLEKSI, KULLAN JA NIKKELIN ETSINTÄ VUOSINA 1998-2002

ETELÄ- JA LÄNSI-SUOMEN KAARIKOMPLEKSI, KULLAN JA NIKKELIN ETSINTÄ VUOSINA 1998-2002 RAPORTTITIEDOSTO N.O 4763 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/21,12/2003/1/10 5.3.2003 N. Kärkkäinen, T. Lehto, M. Tiainen, T. Jokinen, M. Nironen, P. Peltonen & T. Valli ETELÄ- JA LÄNSI-SUOMEN KAARIKOMPLEKSI,

Lisätiedot

Luontainen arseeni ja kiviainestuotanto Pirkanmaalla ja Hämeessä

Luontainen arseeni ja kiviainestuotanto Pirkanmaalla ja Hämeessä Luontainen arseeni ja kiviainestuotanto Pirkanmaalla ja Hämeessä ohjeistusta kiviainesten kestävään käyttöön Asrocks-hanke v. 2011-2014. LIFE10ENV/FI/000062 ASROCKS. With the contribution of the LIFE financial

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen 8 OUTOKUMPU OY 0 K LMINETSINTA E Hanninen/EG 11.2.1985 HAVAINTOJA KULLAN ESNTYMI.SESTA PYHASALMEN LMISSA Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino Teki ja : E Hanninen Malminetsinta - Aulis Häkli, professori

Lisätiedot

M 06/3343/-78-80/1_/_10

M 06/3343/-78-80/1_/_10 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3343/-78-80/1_/_10 Rautavaara Pappilanmäki Esko Sipilä 1.10.1084 TUTKIMUSSELOSTUS RAUTAVAARAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAPPILANMÄKI 1, KAIV:REK. N:0 3044/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-91/1/10 Kuusamo Hangaslampi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ

Lisätiedot

Geokemialliset maaperätutkimukset Kangasniemi-Toivakka alueella Aimo Hartikainen

Geokemialliset maaperätutkimukset Kangasniemi-Toivakka alueella Aimo Hartikainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio 12.12.2013 Arkistoraportti 162/2013 Geokemialliset maaperätutkimukset Kangasniemi-Toivakka alueella Aimo Hartikainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ALAVUDEN KUNNASSA (TIMANTTI- MAALLA) VALTAUSALUEELLA KOUKKULUOMANMAA I, KAIV.REK.NRO 4186/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ALAVUDEN KUNNASSA (TIMANTTI- MAALLA) VALTAUSALUEELLA KOUKKULUOMANMAA I, KAIV.REK.NRO 4186/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2223/-93/1/10 Timanttimaa Peräseinäjoki, Alavus Niilo Kärkkäinen 1.12.1993 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3422 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ALAVUDEN KUNNASSA (TIMANTTI- MAALLA) VALTAUSALUEELLA

Lisätiedot

Hyv. Jakelu. Rovanie. LÄÄNIssÄ SIMON, KEMI- JA TERVOLAN KUNNISSA. Sijainti 1 : 400 000. Avainsanat: kerrosintruusio, PGE, Penikat

Hyv. Jakelu. Rovanie. LÄÄNIssÄ SIMON, KEMI- JA TERVOLAN KUNNISSA. Sijainti 1 : 400 000. Avainsanat: kerrosintruusio, PGE, Penikat Lapin Malmi/Jarmo Lahtinen Jakelu Hyv. OKME. -VI Rovanie KAiVOSLAiN 19 S:n MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS VALTAUSALUEISTA ERAUS- PENIKKA, kaiv.rek.nro 4687/1, YLIPENIKANOJA, kaiv.rek.nro 4687/2, POOKIJ&~KÄ

Lisätiedot

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren Pohjois-Suomen yksikkö M19/2633/2007/10/63 21.12.2007 Rovaniemi Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1. Esko Korkiakoski 21.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1. Esko Korkiakoski 21.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1 Esko Korkiakoski 21.12.1999 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAUKIPUTAAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISOLAHTI

Lisätiedot

Länsi-Suomen malmipotentiaalin kartoitushankkeen toiminta vuosina ja jatkotutkimustarve Olavi Kontoniemi

Länsi-Suomen malmipotentiaalin kartoitushankkeen toiminta vuosina ja jatkotutkimustarve Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 18.06.2015 38/2015 Länsi-Suomen malmipotentiaalin kartoitushankkeen toiminta vuosina 2014-2015 ja jatkotutkimustarve Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3 Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.1998 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEPPÄVIRRAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HEIMONVUORI

Lisätiedot

TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto suoritti keväällä 979 malminetsinnällisiä detaljitutkimuksia jäältä käsin Rää

TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto suoritti keväällä 979 malminetsinnällisiä detaljitutkimuksia jäältä käsin Rää M 9424-790 9-9 Rääkkylä,, Varpasalo Lauri J. Pekkarinen 5.5.979 SELOSTUS RÄÄKKYLÄSSÄ VARPASALON JA HIETASAAREN VÄLISELLÄ JÄRVI- ALUEELLA SUORITETUISTA ERILLISTUTKIMUKSISTA KEVÄÄLLÄ 979 Koonnut Lauri J.

Lisätiedot