ympäristöraportti 2009
|
|
- Jukka-Pekka Ahonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ympäristöraportti 2009
2 hyvä lukija, Kuva: susanna KeKKonen, KansiKuva: istockphoto, takakannen Kuva: istockphoto Vesi on olennainen raaka-aine teollisuudelle ja välttämätön luonnonvara meille kaikille. Tulevaisuudessa vesi on myös yhä vahvemmin strateginen raaka-aine, jonka riittävyys ja kustannukset aiheuttavat suuria haasteita teollisuudelle. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. Keskitymme palvelemaan asiakkaita, jotka käyttävät tuotannossaan runsaasti vettä ja näin ollen tarvitsevat tehokkaita keinoja veden määrän ja laadun hallintaan. Keskustelu vesipulan ympärillä on tiivistynyt viime vuosien aikana. Syvenevä vesipula, tiukentuva lainsäädäntö ja asiakkaiden oman toiminnan tehostamistarpeet avaavat Kemiralle mahdollisuuksia uusien vesisovellusten kehittämiseen. Tarve löytää ympäristön kannalta kestäviä ja energiatehokkaita ratkaisuja on myös merkittävä kasvutekijä Kemiran liiketoiminnalle. Oman ympäristötyömme tärkein tavoite on ympäristövaikutusten vähentäminen ja turvallisuustason jatkuva parantaminen. Investoimme myös tutkimus- ja kehitystoimintaan kehittääksemme uusia vedenkäsittelyyn liittyviä tuotteita ja palvelukokonaisuuksia. Selvitämme esimerkiksi vedenpuhdistuksessa syntyvän lietteen hyödyntämistä energiantuotannossa ja makean veden valmistusta merivedestä. Veden tehokkaampi käyttö edellyttää tulevaisuudessa uusia ratkaisuja, joiden kehittämiseen Kemira haluaa antaa oman vesiosaamisensa ja tutkimuspanoksensa. Vesikemialla on tässä yhtälössä keskeinen tehtävä. Harri Kerminen Kemiran toimitusjohtaja 2
3 YMPÄRISTÖINDEKSI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KÄYTTÖKUSTANNUKSET milj. e YMPÄRISTÖ- INVESTOINNIT milj. e ympäristöindeksiin Kuuluu seitsemän KesKeistä päästöä sekä ongelma- ja tavanomainen jäte. vuonna 1997 indeksi oli TAVANOMAISET JÄTTEET tonnia ONGELMAJÄTTEEN KÄSITTELY % OMA POLTTO % 25 % ULKOPUOLINEN POLTTO ULKOPUOLINEN LOPPUSIJOITUS % KIERRÄTYS % 0 % MUU KÄSITTELY OMA LOPPUSIJOITUS AVAINLUVUT 2009 milj. e liikevaihto liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä liikevoitto liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä, % liikevoitto, % voitto ennen veroja tilikauden voitto tulos/osake, e sidotun pääoman tuotto (roce), %* rahavirta investointien jälkeen omavaraisuus, % kauden lopussa velkaantuneisuus, % kauden lopussa henkilöstö kauden lopussa * 12 kuukauden liukuva keskiarvo ,1 175,0 157,4 7,0 6,3 102,9 85,5 0,61 7,8 202, ,7 132,6 74,0 4,7 2,6 1,8 1,8 0,01 3,5 2,
4 Jätevesipäästöjen Liiketoiminnan ytimessä Johtavalle kemianteollisuuden yhtiölle ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat olennainen osa liiketoimintaa. Niiden esimerkillinen hoitaminen on itse asiassa kaiken toiminnan edellytys, sanoo Kemiran ympäristö- ja turvallisuusasioista vastaava johtaja Aarno Salminen. Teksti Matti Remes Kuvat susanna kekkonen ja istockphoto minimointi, veden ja muiden raaka-aineiden tehokas käyttö, tuotannossa syntyvän jätteen vähentäminen sekä energiatehokkuuden parantaminen ovat keskeisimpiä ympäristötavoitteitamme ei pelkästään omilla toimipaikoillamme, vaan myös asiakkaiden tuotannossa, Aarno Salminen sanoo. Kaikilla ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvillä osa-alueilla on saavutettu merkittäviä tuloksia viime vuosien aikana. Salmisen mukaan kyse on usein pienistä asioista. Meillä on noin 90 tuotantolaitosta, joiden laitteistoissa ja työskentelytavoissa riittää jatkuvasti kehitettävää. Vaikka Kemiran lopputuotteet edistävät kestävää kehitystä, niiden valmistuksessa joudutaan jatkossakin käsittelemään ammattitaitoisesti vaarallisia kemikaaleja ja vaativia tuotantoprosesseja. Ympäristöä kunnostaen Vuonna 2009 Kemira ei tehnyt merkittäviä ympäristöön liittyviä investointeja. Yksittäisistä hankkeista suurin on Porin tehdasalueella sijaitsevan rautasulfaatin läjitysalueen sulkeminen. Työ kestää useita vuosia. Vaasassa on puolestaan menossa tehdasalueen läheisyydessä sijaitsevan Infjärden-järven kunnostushanke, jossa sedimentti käsitellään 4
5 vuoden 2009 merkittävin saavutus oli työtapaturmien väheneminen. kemiran liiketapaperiaatteet ottavat kantaa: taloudelliseen raportointiin ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen aluksi sulfaatinpelkistäjäbakteerien avulla ja ruoppausmassat käsitellään haitattomiksi sekä loppusijoitetaan muualle. toimintatavat Yhtenäisiksi Kemianteollisuus on erittäin säännelty toimiala. Lakien noudattaminen on Salmisen mukaan itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa, mutta Kemiran sisäiset standardit voivat mennä viranomaismääräyksiä pidemmälle. Sisäisten järjestelmien ohella Kemira on sitoutunut kansainväliseen Responsible Care -ohjelmaan, joka on kemianteollisuuden omaehtoinen ympäristö-, terveys- ja turvallisuusohjelma. Ympäristöasioiden raportointiin vaikuttavat myös IFRS-säännökset, joita Kemira noudattaa tilinpäätösraportoinnissaan. Vuonna 2009 työn painopiste oli turvallisuudessa sekä ympäristö-, terveys-, turvallisuus- ja laatuasioiden hallintajärjestelmien (EHSQ) kehittämisessä. Järjestelmien yhtenäistäminen auttaa Kemiran tuotantolaitoksia pääsemään entistä parempiin tuloksiin näissä asioissa. Kemiran kasvu uusilla maantieteellisillä alueilla on siirtänyt myös meidän työmme painopistettä Latinalaiseen Amerikkaan ja Aasiaan. Tavoitteena on yhtenäisten ympäristö- ja turvallisuussertifikaattien sekä toiminta- ja raportointikäytäntöjen luominen kaikille toimipaikoille. tapaturmien väheneminen suurin saavutus Vuoden 2009 merkittävimmäksi onnistumiseksi Salminen laskee työturvallisuuden paranemisen. Suuria teollisuusonnettomuuksia tai kuolemantapauksia vuoden 2009 aikana ei sattunut. Työtapaturmien määrä on Kemirassa vähentynyt 3,5 työtapaturmaan miljoonaa työtuntia kohden, kun vastaava luku vielä muutama vuosi sitten oli noin kymmenen. Työtapaturmien ehkäisyssä tavoitteemme on tulevina vuosina nousta maailman parhaimpien kemianteollisuuden yritysten joukkoon. Vuonna 2009 parhaimpina kuukausina Kemirassa sattui vain yksi LTA-tapaturma. Se on jo hyvä saavutus, mutta työ ei toki lopu tähän. Työtapaturmien ohella raportointijärjestelmään kirjataan myös niin sanotut läheltä piti -tilanteet. Jokainen kirjaus käynnistää kehittämiskierroksen, jossa analysoidaan kuinka vastaavat vaaralliset tilanteet voidaan välttää tulevaisuudessa. Jatkuva koulutus ja näkyvä johtajuus ovat keskeinen osa turvallisuuden parantamista. Olemme myös lisänneet teknisiä tarkastuksia, joissa käydään läpi tuotantolaitosten prosessien turvallisuutta. liikesuhteisiin Kilpailuun eturistiriitoihin ja lahjontaan ihmisoikeuksiin sisäpiiritietoon ja sijoittajasuhteisiin yhtiön omaisuuden hallintaan luottamukselliseen tietoon ja yksityisyyden suojaan raportointimenettelyyn olemme sitoutuneet: ehkäisemään ja vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristö- ja terveyshaittoja sekä omaisuusvahinkoja parantamaan jatkuvasti suoritustasoamme ympäristö- ja turvallisuusasioissa edistämään kestävää kehitystä käyttämällä energiaa ja luonnonvaroja säästävästi Kansainväliseen responsible care (rc) -ohjelmaan laajentamaan sertifioituja hallintajärjestelmiämme globaaleiksi 5
6 Kemira on yksi johtavista vedenkäsittelyn asiantuntijoista. Vahvan tuotekehitys- ja tutkimustoimintansa ansiosta yhtiö voi tarjota tehokkaita ratkaisuja myös tuleviin tarpeisiin. Teksti Matti Remes Kuvat rami lappalainen ja istockphoto kestävä vedenkulutus korostuu entisestään Puhtaan veden saatavuus on ilmastonmuutoksen ohella ihmiskunnan suurimpia haasteita. Veden tarve kasvaa, mutta sen saaminen vaikeutuu kaikkialla olipa kyse aasialaisista suurkaupungeista tai eurooppalaisista teollisuuslaitoksista. Makean veden käyttö on noussut yli 50 prosenttia toisen maailmansodan jälkeen, ja sen odotetaan nousevan 25 prosenttia vuoteen 2030 men- 1 The Pacific Institute: Water scarcity and climate change 2009 nessä. Pääsyynä on maailman väestön kasvu. 1 Kemiralla on pitkä kokemus kunnallisesta ja teollisesta veden- ja lietteen käsittelystä. Yhtiön merkittävimmät vahvuudet liittyvät korkeaan prosessiosaamiseen ja kemiallisen vedenkäsittelyn laajaan tuotevalikoimaan. Tavoitteena on edistää veden tehokasta käyttöä nyt ja tulevaisuudessa. Vesiosaaminen kestävän kehityksen tukena Visiomme on olla johtava vesikemian yhtiö, joka on sitoutunut tekemään oman osuutensa globaalien vesikysymysten ratkaisemiseksi myös tulevaisuudessa. Uuden strategian mukaan fokusoimme toimintaamme yhä tiiviimmin vesiosaamiseen, sanoo Kemiran T&K- ja teknologiajohtaja Johan Grön. 6
7 Keskittyminen veteen on meille luonnollinen valinta, sillä siinä yhdistyvät ydinosaamisemme ja kasvavat globaalit markkinat. Kemiran strategiassa ympäristönäkökohdilla on olennainen rooli. Ne ohjaavat Kemiran omaa ympäristötyötä, mutta myös yhtiön liiketoimintaa. Niin vesi-intensiivisten teollisuuksien kuin yhdyskuntien on tarpeen tehostaa veden kierrätystä ja uudelleenkäyttöä vähentääkseen raakaveden käyttöä. Kemiran keskeisimmät asiakasryhmät kuuluvatkin toimialoihin, jotka kuluttavat runsaasti vettä ja jotka tarvitsevat tulevaisuudessa entistä tehokkaampia keinoja vähentää paitsi veden, myös energian kulutusta. Uusiin ratkaisuihin kannustavat myös kustannussäästöt. Lisäksi kaikkialla maailmassa kiristyvät päästörajoitukset ja ympäristölait ohjaavat veden ja energian käyttöä. T&K tarttuu tuleviin vedenkäytön haasteisiin Veden laadun ja määrän hallinta vaatii huomion kiinnittämistä vedenkäytön kokonaistehokkuuteen asiakkaiden prosesseissa. Meidän on kehitettävä keinoja vähentää raakaveden kulutusta ja tuotetun jäteveden määrää, tehostaa energian käyttöä ja lisätä veden kierrätystä, Grön linjaa. Innovaatiot edellyttävät tehokasta tutkimus- ja kehitystoimintaa. Uuden strategian ja toimintatavan myötä Kemiran T&K -toiminnot on keskitetty maailmanlaajuisesti viiteen keskukseen, mikä parantaa yhtiön valmiuksia luoda uusia tuotteita ja liiketoimintamalleja asiakkaiden vesitehokkuuden parantamiseen. Paikallisiin oloihin sopivia innovaatioita Globaalin T&K -verkoston avulla Kemiran tuotevalikoimaa voidaan muokata tehokkaasti paikallisiin oloihin sopivaksi. Esimerkiksi Kiinassa paperintuotanto kasvaa, mutta puuraaka-aineen riittämättömyyden vuoksi sellun valmistuksessa on lisättävä olkien ja muiden ei-puuperäisten raaka-aineiden käyttöä. Se luo uusia haasteita veden kierrätykselle ja käsittelylle. Tämä on yksi Kemiran keskeisistä tutkimuskohteista tulevina vuosina. Eri teollisuudenalojen jätteiden hyödyntäminen on ollut jo pitkään Kemiran T&K-toiminnan asialistalla. Esimerkiksi kaivosteollisuuden sivutuotteena syntyvästä kalsiumsulfaatista tehdään korkeatasoista täyteainetta paperiteollisuuden tarpeisiin. Myös metalliteollisuuden vedenkäsittelyssä voidaan ottaa sivuvirroista talteen kierrätyskelpoista raaka-ainetta Kemiran vesikemikaalituotannossa käytettäväksi. >> jatkuu sivulla 8 KaiKKi vesi on arvokasta Viime vuosina eri toimialojen vesitehokkuutta on parannettu laitteita ja automaatiota jalostamalla. Prosessien optimointi vesikierron tehostaminen sekä jäännösaineiden tarkempi talteenotto ja hyötykäyttö edellyttävät kuitenkin myös kemiallisten keinojen kehittämistä edelleen. Suolanpoisto merivedestä on kehittynyt yhä tärkeämmäksi vaihtoehdoksi perinteisille vedenhankintatavoille etenkin vesipulasta kärsivillä alueilla. Suolanpoistossa suosituin teknologia on käänteisosmoosi, jossa vesi pakotetaan kulkemaan suolan poistavan kalvon läpi. Tulevaisuudessa Kemiran tietotaitoa tullaan käyttämään esimerkiksi kehittyneemmässä analytiikassa. On syytä olettaa, että vesikierron jäännösaineiden määrää ryhdytään seuraamaan aktiivisesti myös ympäristölainsäädännössä. Suolanpoistomenetelmien kehittämiselle on samoin tilausta: vesiä kierrätettäessä prosessissa syntyy aina myös suoloja. Kemira on nostamassa valmiuttaan suolanpoiston prosessien tutkimuksessa. Prosessien toimivuuden ja tehokkuuden puolesta on pidettävä suodattimien pinnat puhtaina. Samalla kiinteät aineet on erotettava nestevirroista etukäteen kemikaalien ja pinnoitusaineiden avulla. Prosessista jää jäljelle jonkin verran konsentraatteja, joiden käsittelyyn ei vielä ole kattavaa ratkaisua. Kemira keskittyy kalvon pintaominaisuuksien toiminnallisuuden parantamiseen. Kemian laajempi linkittäminen vedenpuhdistusratkaisuihin mahdollistaa tulevaisuudessa myös puhdistuslaitosten koon pienentämisen ja prosessien pää- ja sivuvirtojen kattavamman hyödyntämisen. 7
8 KaiKKi irti jätevedestä Vuonna 2030 teollisuuden ja yhdyskuntien jätevedet eivät ole enää ympäristöä rasittavia jätevirtoja, vaan rahanarvoisten raaka-aineiden lähteitä. Jätevedenpuhdistamot muuttuvat monitoimilaitoksiksi, jotka vedenpuhdistuksen ohella kierrättävät ja keräävät talteen kaikki jäteveden sisältämät arvokkaat aineet. Jäljelle jäävästä aineesta voidaan tuottaa energiaa polttamalla kiinteitä aineita tai muuttamalla biomassaa fermentoinnin avulla kaasuksi. Kaikki materiaali käytetään siis uudelleen. Jätevedestä syntyvä liete sisältää runsaasti ravinteita, jotka saadaan tulevaisuudessa tehokkaasti talteen kemiallisten prosessien avulla. Vaihtoehtoisesti fosforia ja typpeä sisältävä liete voidaan puhdistaa ja käyttää lannoitteena. Myös jätevedenpuhdistuksessa syntyvä metaanikaasu hyödynnetään jatkossa entistä tarkemmin, vaikkapa sähköntuotannossa tai kulkuneuvojen polttoaineena. Kaiken arvokkaan hyödyntävä jätevedenpuhdistamo edellyttää entistä toimivampia prosesseja ja vesikemiaa. Ne ovat myös Kemiran tutkimus- ja kehitystyön painopisteitä. Jäteveden käsittely vuonna 2030 >> jatkuu sivulta 7 Veden intensiivinen uudelleenkäyttö tuo mukanaan uusia tutkimuskohteita. Esimerkiksi erilaisten lääkeaineiden hajoaminen nousee tulevaisuudessa teemaksi eri puolilla maailmaa, kun vettä joudutaan kierrättämään entistä intensiivisemmin. Orgaaninen aines Fosfori Typpi Puhdas vesi Metaanikaasu energiantuotantoon Liete maatalouskäyttöön Hiilidioksidi jätevesilaitos piirros: antti kangassalo Myös tulevat tarpeet tunnettava Kemiran T&K- ja teknologiatoiminnan lähtökohta on asiakkaan liiketoiminnan perusteellinen ymmärtäminen. Vähintään yhtä tärkeää on pyrkiä ennakoimaan tulevia tarpeita veteen liittyvissä kysymyksissä. Entistä parempien tuotteiden ohella toimiva tutkimus ja kehitys tarkoittaa tehokkaampaa tuotantoa, toimitusketjua ja asiakaspalvelua. Yksittäisten tuotteiden kehittämisen sijaan työ painottuu tulevaisuudessa yhä enemmän useammista tuotteista ja osaamisesta koostuvien järjestelmien kehittämiseen. Tulevien haasteiden hallinta edellyttää tiiviin asiakassuhteen ohella myös uudenlaista kumppanuutta esimerkiksi laitevalmistajien sekä automaatio- ja säätöjärjestelmiä toimittavien yritysten kanssa. Paras palvelukokemus asiakkaalle syntyy toimialarajat ylittävän yhteistyön kautta. 8
9 Kemira käy hiilivapaalla energialla Kemiran tuotanto perustuu valtaosin hiilivapaan energian hyödyntämiseen. Tavoitteena on energian tehokas käyttö, joka säästää ympäristöä ja on samalla taloudellista. Teksti Arja HauKKasalo Kuva istockphoto Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää energian säästämistä, energiatehokkuuden parantamista sekä siirtymistä uusiutuvien ja hiilivapaiden polttoaineiden käyttöön. Kemira on sitoutunut näihin tavoitteisiin. Olemme toteuttaneet energiansäästötoimia jo yli kymmenen vuotta. Kyseessä on jatkuva kehitystyö; prosessien optimointi energiatehokkaammiksi ja ihmisten ympäristötietoisuuden lisääminen koulutuksen avulla, sanoo Kemiran energiajohtaja Elina Engman. sähkössä omavaraisuuttaan nykyisestä 25 prosentista. Jo nyt konserni omistaa tuulivoima-, vesivoima- ja ydinvoimaosuuksia energiayhtiö Pohjolan Voima Oy:stä ja Teollisuuden Voima Oy:stä. Parannamme edelleen tuotannon energiatehokkuutta ja integroimme sen osaksi ympäristöjärjestelmäämme. Vuonna 2008 sitouduimme Suomen-tuotantomme osalta vapaaehtoiseen elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen. Direktiivin tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä yhdeksän prosenttia vuoden 2016 loppuun mennessä, Engman kertoo. Kemira on nostamassa energiatehokkuuttaan myös kaikissa muissa tuotantoyksiköissä. Vuonna 2009 yhtiö aloitti energiatehokkuuden johtamisjärjestelmään liittyvien muutosten läpiviennin kaikissa yksiköissään. Energiatehokkuuden nostotavoitteet määritellään vuonna Pyrkimyksenä on myös tehostaa kuljetusten logistiikkaa ja energiankäyttöä. Tavoitteena on suurempi omavaraisuus sähkön suhteen. kasvihuonekaasut ilmaan tonnia co2 ekv N 2 O laskettuna co 2 -ekvivalenttina co voc-päästöt tonnia Oman tuotannon päästöt minimissä Kemiran oman tuotannon aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin 95 prosenttia vuodesta Näin merkittävät parannukset ovat seurausta liiketoiminnan rakenteellisista muutoksista. Tarvitsemme Euroopan yhteisön päästökauppajärjestelmän mukaisia päästöoikeuksia ja -kiintiöitä ainoastaan yhdellä toimipaikalla Ruotsissa, ja sielläkin vähäisen määrän. Kemiran käyttämä sähkö on tuotettu pääasiallisesti hiilivapailla energiantuotantomuodoilla. Sähkön omavaraisuus kasvussa Kemira pyrkii globaalisti lisäämään 9
10 Kemiran hiilijalanjälki on pienentynyt selvästi tällä vuosikymmenellä. Kierrätyksen vuoksi myös vesijalanjälki on kutistunut. Teksti Arja HauKKasalo Kuva istockphoto Ympäristökuorma on keventynyt Kestävä kehitys on kuulunut Kemiran ympäristöpolitiikan peruskiviin vuodesta 1990 asti. Toiminnan tuloksia havainnollistaa se, että fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian kulutus on vähentynyt merkittävästi samoin kuin päästöjen, jätteiden ja jäteveden määrät. Lisäksi kehittämämme ja valmistamamme vesikemikaalituotteet auttavat asiakkaitamme vähentämään omia ympäristövaikutuksiaan, sanoo Kemiran ympäristö- ja turvallisuusasioista vastaava johtaja Aarno Salminen. Tuotannon hiilijalanjälki kutistuu Hiilijalanjälki kertoo tuotteen, palvelun tai toiminnon elinkaaren aikana tuottaman hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrän. Kasvihuonekaasuja voi syntyä tuotetta valmistaessa, pakatessa, kuljetettaessa ja kuluttaessa. Hiilijalanjäljen mittaamisen ISO standardia kehitetään parhaillaan. Ennen sen valmistumista tuotekohtaisten hiilijalanjälkilaskelmien teko ja niiden vertaaminen on epätäsmällistä ja tieto ei ole vertailukelpoista. Toistaiseksi Kemirassa on tehty hiilijalanjälkitutkimus vasta yhdelle tuotteelle, kipsipigmentille, Senior Manager Timo Härmä kertoo. Muiden tuotteiden osalta Kemira jatkaa selvityksiä yhteistyössä tutkimuslaitos VTT:n kanssa. Yritys tekee yhteistyötä myös kemian alan kansainvälisen keskusjärjestön Ceficin kanssa tuoteryhmien tutkimuksessa. Oma tuotantomme aiheuttaa hyvin pienen hiilijalanjäljen. Kasvihuonekaasupäästömme ovat vähentyneet noin 95 prosenttia vuodesta Näin suuri parannus johtuu pääosin yhtiömme liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä, kertoo Salminen. 10
11 Yksi Kemiran suurimmista hiilijalanjälkeen vaikuttavista tekijöistä, sähkö, tuotetaan lähes 80-prosenttisesti hiilivapaasti. Tärkeimpien energiakumppaniemme tuottama lämpö ja höyry ovat enenevässä määrin lähtöisin uusiutuvista polttoaineista, kierrätyspolttoaineista ja hiilettömästä prosessienergiasta. Lisäämme edelleen hiilivapaan energian osuutta tuotannossamme. Kaikissa tuotantoyksiköissä käyttöön otettavat energiansäästö- ja energiatehokkuusohjelmat kutistavat hiilijalanjälkeämme edelleen, Salminen toteaa. Kierrätysraaka-aineet säästävät Kemira on tehnyt päätuotteilleen myös laajempia elinkaarianalyysejä. Niissä on tavoitteena mitata tuotteen resurssien käyttö ja ympäristötaakat raaka-ainetuotannosta tuoteketjun loppuun saakka. Koko elinkaaren laajuisia hiilijalanjälkilaskelmia varten tarvitsemme tiedot myös raaka-ainetoimittajilta ja tuotteitamme käyttäviltä asiakkailta, Härmä toteaa. Kemira on jo pienentänyt tuotteidensa hiilijalanjälkeä ja muuta ympäristörasitusta materiaalien tehokkaan kierrätyksen avulla. Salmisen mukaan vesikemikaalien raaka-aineena hyödynnetään merkittävissä määrin muiden teollisuusyritysten tuotannon sivuvirtoja. Kemira ottaa talteen esimerkiksi peittaushappoa, välituotteena muodostuvaa suolahappoa, metallia sisältäviä sivuvirtoja ja romurautaa. Teollisuuden tai jalostamoiden poistokaasuista saadaan talteen rikkiä, josta valmistetaan rikkihappoa ja energiaa. Kalsiumsulfaattipigmentin raaka-aineena Kemira käyttää kalsiumfosfaattia eli kipsiä. Sitä saadaan Siilinjärven tuotantolaitoksen vieressä sijaitsevalta Yaran fosforihappotehtaalta. Materiaalien kierrätys on myös taloudellisesti järkevää. Asiakkaidenkin ympäristökuorma vähenee Ympäristön suojeleminen on liiketoimintamme kasvun tärkeä tekijä. Olemme luoneet kattavan tuotevalikoiman ja osaamispohjan vedenkäsittelyssä. Autamme asiakkaitamme täyttämään heitä koskevat ympäristövaatimukset ja samalla vähentämään ympäristövaikutuksiaan, Salminen sanoo. Kemiran palveluiden ja tuotteiden avulla asiakkaat voivat tehostaa ja optimoida veden, energian ja materiaalien käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää. Siten myös heidän hiili- ja vesijalanjälkensä pienenee. Lisäksi Kemira auttaa asiakasta hyödyntämään veden käsittelyssä syntyvää lietettä sekä valmistamaan siitä polttoaineina hyödynnettävää kaasua. Kemian tuotteilla on tärkeä rooli sekä tämän päivän että tulevaisuuden energiaratkaisuissa. Hiilidioksidin erottamiseen voimalaitosten savukaasuista (CCS, Carbon Capture and Storage) tarvitaan kemianteollisuuden ratkaisuja. Kemikaaleja hyödynnetään myös liikenteen biopolttoaineita valmistavissa biojalostamoissa. Kemiran oma tuotanto aiheuttaa hyvin pienen hiilijalanjäljen. Vesipaletti arvioinnin kohteena Vesijalanjälki kertoo, kuinka paljon vettä kuluu tietyn tuotteen valmistamiseen tai esimerkiksi ihmisten elämiseen, karjan kasvattamiseen, viljelyyn sekä raaka-aineiden, tuotteiden ja palvelujen tuotantoon. Luotettava ja vertailukelpoinen vesijalanjälki voidaan mitata vasta kun standardi valmistuu. Vesijalanjäljen standardointi alkoi Tukholmassa vuoden 2009 lopulla. ISO-standardointityöryhmän pitäisi saada alustavat tekniset ohjeet valmiiksi vuoden 2010 loppuun mennessä. Työryhmän on päätettävä, onko laskelmissa mukana koko vesipaletti: sininen vesi (pohja- tai pintavesi), vihreä vesi (sadevesi) ja harmaa vesi (jätevesi, sen epäpuhtaudet ja niiden vaikutus). Tämä vie todennäköisesti vesijalanjäljen ympärillä käytävän keskustelun tieteellisempään suuntaan. Kemiran asiakaskunnalle eli vesi-intensiivisille aloille on tärkeää minimoida veden ja muiden raaka-aineiden käyttö kustannus- ja ympäristösyistä. Kemiran ensisijainen tavoite on yhdistää vesikemian osaaminen erilaisten teollisten prosessien syvälliseen tuntemukseen, jota yhtiöstä löytyy. Ne yhdessä auttavat luomaan vedenkäyttöä vähentäviä vaihtoehtoja. Olemme aloittaneet myös omien avaintuotteidemme vesijalanjälkitutkimukset. Ensimmäinen askel on selvittää perustase prosessiveden kulutukselle ja sen jälkeen tutkia, voidaanko veden määrää vähentää ja vettä kierrättää. Tiedämme jo, että Kemiran omat tuotantoprosessit kuluttavat vähän vettä, koska kierrätämme veden tehokkaasti, sanoo Härmä. vaikutus veteen jätevesikuormitus omasta tuotannosta (tonnia) tuotteiden avulla puhdistettu jätevesi (arvio, miljoonaa m 3 ) 11
12 Kemiralla uskotaan, että vuosi 2010 on biohajoavien kemikaalien läpimurtovuosi. Puhtautta maalla ja merellä Kemiran missiona on tarjota veden laadun ja määrän hallintaa parantavia ratkaisuja riippumatta siitä, tapahtuuko asiakkaan toiminta maalla tai kilometrien syvyydessä merenpohjan alapuolella. Ympäristövaikutuksiltaan myönteisemmät tuotteet usein säästävät myös kustannuksia. Teksti Risto Pennanen Kuvat istockphoto ja getty images Pohjanmeren öljyntuotannossa jopa 3000 metrin syvyydessä risteilevät putket ovat yksi vaativimpia kohteita, joissa Kemira on mukana ratkomassa asiakkaiden haasteita. Karut olosuhteet, herkkä luonto ja tiukkeneva lainsäädäntö asettavat kaikki omat vaatimuksensa. Kemiran biohajoavat saostumisenestoaineet ehkäisevät mineraalikerrostuman syntymistä putkistoon niin, että tuotanto voi jatkua turvallisesti ja tehokkaasti. Öljyntuotannon lisäksi yhtiö toimittaa ratkaisuja moniin muihinkin erityisen vaativiin kohteisiin kuten kuntien vesihuoltoon, elintarviketeollisuuteen ja paperiteollisuuteen. Ympäristölainsäädännön vaatimukset ohjaavat omalta osaltaan näitä investointeja, mutta samaan aikaan ratkaisuilla tavoitellaan entistä parempaa laatua ja kustannussäästöjä. Kustannussäästöt puolestaan syntyvät muun muassa paremmin toimivien prosessien ansiosta, laitteiston pidentyvän käyttöiän vuoksi tai raaka-aineiden pienemmän tarpeen takia. Esimerkiksi paperikoneen vedenkulutus on vähentynyt 10 vuodessa kolmanneksella. Tästä suuri kiitos kuuluu parantuneen automaation lisäksi kemikaalien kehittymiselle. Kemiralla on myös oivallettu, että parhaat ideat syntyvät poikkeuksetta yhdessä asiakkaiden kanssa. 12
13 Lainsäädäntö vauhdittaa markkinoita Biohajoavat tuotteet öljyntuotannon apuna Kemiran biohajoavilla saostumisenestoaineilla on tärkeä rooli Pohjanmeren öljyntuotannossa. Merenalaisissa kohteissa öljyn nousua porausputkiin vauhditetaan esimerkiksi pumppaamalla niihin merivettä esiintymän reunoilta, jolloin veden aiheuttama paine työntää öljyä kohti porausaukkoa. Tällöin merivettä sekoittuu pohjaveteen, mikä puolestaan synnyttää paineen ja lämpötilan vaihdellessa saostumia. Nämä saostumat hidastavat tuotantoa, vahingoittavat laitteistoa ja voivat aiheuttaa jopa tuotantokatkoksia. Putkistoja saatetaan puhdistaa saostumista happokäsittelyllä. Järkevämpää on kuitenkin estää saostumien syntyminen. Tässä biohajoavat vesikemikaalit ovat paras ratkaisu meren ekologian kannalta. Norjan porausalueet Pohjanmerellä ovat olleet Kemiran tuotteille näytön paikka, sillä säädökset kemikaalien käytöstä vedenalaisessa öljyntuotannossa ovat siellä maailman tiukimmat. Tulokset ovat olleet hyviä. Pohjanmeri on kohteena edelläkävijä, mutta suuntaus on sama kaikkialla. Eri puolilla maailmaa öljyntuottajat kyselevät biohajoavia tuotteita. Norja pitää kemikaalia biohajoavana, jos kemikaalista hajoaa 60 prosenttia biologisesti 28 päivän kuluessa. Kemiralla uskotaan, että tulevat vuodet ovat biohajoavien kemiaalien läpimurron aikaa näille öljyntuotantoa varten räätälöidyille sovelluksille. Euroopan unionissa vesien hyödyntämistä ohjaa muun muassa vesipolitiikan puitedirektiivi. Samankaltaisia lakeja ja asetuksia on kaikilla suurilla markkina-alueilla kuten Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Kiinassa. Lainsäädännön lisäksi vesiensuojelua ohjaavat monet kansainväliset sopimukset. Esimerkiksi Itämeren suojelun toimintaohjelman takana on Helsinki Commission (HELCOM), jonka tavoitteena on vähentää erityisesti fosfori- ja typpipäästöjä, jotka lisäävät vesien rehevöitymistä. Moniportainen lainsäädäntö ohjaa myös lietteen uudelleenkäsittelyä sekä ympäristö- että maataloussektorilla. Tärkeimpiä käytännön ohjenuoria ovat juoma- ja jäteveden laatunormit ja vedenpuhdistukseen käytettävien tuotteiden standardit, jotka vaihtelevat maittain. FennoDose valvoo vettä paperitehtaalla Kemiran tutkimuskeskuksessa kehitetty pienoisautomaatioratkaisu FennoDose valvoo veden laatua ja säätelee veden puhdistamiseen tarkoitettujen kemikaalien käyttöä paperitehtaalla. Veden puhtaus on äärimmäisen tärkeä asia prosessissa, jossa paperimassa kulkee jopa 11 metriä leveänä rainana moottoritienopeudella. Likaa ei saa päästä systeemiin, jossa suuret massat, kova paine ja korkea lämpötila luovat haasteita. Järjestelmä mittaa automaattisesti sen, kuinka puhdasta vesi on esimerkiksi prosessin loppupäässä. Jos vesi sisältää oletusarvoja enemmän epäpuhtauksia, FennoDose lisää kemikaaliannosta. Ilman tämän kaltaista automaatiota paperitehtaalla jouduttaisiin käyttämään vesikemikaaleja liikaa ikään kuin varmuuden vuoksi. Järjestelmän käyttöönoton jälkeen paperitehtailla on voitu tehostaa yksittäisten kemikaalien käyttöä jopa useita kymmeniä prosentteja. 13
14 Kemiran toiminnassa korostuvat tuotteiden ja tuotannon turvallisuus sekä vastuu ihmisten ja luonnon hyvinvoinnista. Kemira pienentää myös asiakkaidensa ympäristökuormaa vedenkäsittelyja kierrätysratkaisujensa avulla. Toiminnan perusta: Turvallisus ja vastuullisuus Teksti Arja HauKKasalo Kuva istockphoto Kemianteollisuus on vaativa liiketoimintasektori. Tuotteita ja toimintaa säätelevät lukuisat kansainväliset sopimukset sekä alueellinen ja kansallinen lainsäädäntö eri puolilla maailmaa. Tämä edellyttää alan yrityksiltä vahvaa tuote- ja teknologiaosaamista sekä korkeatasoista työ- ja tuoteturvallisuutta koko toimitusketjussa. Myös ympäröivällä yhteiskunnalla on korkeita odotuksia, koska kemikaalit aiheuttava huolta. Ne mielletään usein ympäristöongelmaksi, vaikka itse asiassa kemikaalit ovat välttämätön osa ympäristöongelmien ratkaisua ja ihmisten terveydenhuoltoa. Kemirassa ympäristöliiketoiminta on kasvava ja strategisesti tärkeä osaamisalue. Yhtiön ydinliiketoimintaa ovat vesi- ja vedenpuhdistuskemikaalit teollisuudelle ja yhteiskunnalle. Kemikaaleja tarvitaan puhtaan juomaveden turvaamisessa. Niillä on keskeinen rooli myös jäteveden puhdistamisessa ja sen myötä ympäristön suojelussa. Tuoteturvallisuus ja koko tuoteketjun vastuullinen hallinta on Kemiralle ensiarvoisen tärkeää erottamaton osa päivittäistä toimintaa. REACH edistää tuoteturvallisuutta Tärkein tuoteturvallisuuteen liittyvä prosessi on Euroopan unionin kemikaalilainsäädännön REACHin toimeenpano. Kyseessä on historian mittavin kemikaaleja koskeva lakikokonaisuus, jonka toimeenpanoa ohjaa Helsinkiin perustettu EU:n kemikaalivirasto. Tavoitteena on varmistaa aineiden turvallinen käyttö ihmisten ja ympäristön kannalta. Kemira saattoi loppuun REACHin ensimmäisen vaiheen suunnitellusti, tehden yli esirekisteröintiä vuoden 2008 joulukuun alkuun mennessä. Esirekisteröinnit sisälsivät Kemiran EU:n alueelle tuomat ja tuottamat aineet sekä tärkeimmät raaka-aineet. Valmistelut mennessä tehtävää ensimmäisen vaiheen rekisteröintiä varten ovat täydessä vauhdissa. REACH lisää huomattavasti tiedonvaihtotarvetta toimitusketjussa. Aiempien tuotekohtaisten tietojen lisäksi yritysten on välitettävä tietoa aineiden ominaisuuksista, niiden määristä, käyttötarkoituksista sekä riskien hallintakeinoista käyttäjän ja ympäristön kannalta. Tämä vaatii lisää osaavaa henkilöstöä ja merkittäviä muutoksia tietojärjestelmiin, sanoo Kemiran REACH-tiimin päällikkö Liisa Rapeli-Likitalo. Käynnissä on tiedonvaihtofoorumien perustaminen. Sen jälkeen on selvillä, 14
15 ympäristö iso laatu iso 9001 TurvallisUUs ohsas % 74 % 22 % 56 % 26 % 78 % toimipaikalla on sertifioitu järjestelmä toimipaikalla ei ole sertifioitua järjestelmää Kemira valittiin yli 20 aineen REACH-päärekisteröijäksi eli vastaamaan näiden aineiden rekisteröintiaineistosta. kuinka moni yritys on mukana kunkin aineen rekisteröinnissä ja mitä kustannuksia siitä aiheutuu. Kemira on jo valittu yli 20 aineen päärekisteröijäksi eli vastaamaan näiden aineiden varsinaisesta rekistöintiaineistosta. REACHin rinnalla jatkamme tuoteturvallisuuden parantamista muilla keinoin. Kehitämme tuotehallintaa ja arviointimenettelyjä sekä huomioimme turvallisuuskysymykset entistä tarkemmin myös tuotekehitysprojekteissa. TyöturvallisUUs ulottuu läpi tuotantoketjun Tuoteturvallisuuden lisäksi hyvin hoidettu työ- ja prosessiturvallisuus on menestyksen edellytys. Uskomme, että kaikki onnettomuudet ovat vältettävissä, ja olemme sitoutuneet jatkuvaan turvallisuustason parantamiseen. Hyvin hoidetun turvallisuuden perusta on näkyvä johtajuus ja sitoutuminen työturvallisuustyöhön. Tarvitsemme sekä henkilöstön että johdon osallistumista turvallisuustyöhön, sanoo Kemiran ympäristö- ja turvallisuusasioista vastaava johtaja Aarno Salminen. Kemiran vuosi 2009 oli ennätyksellisen myönteinen työturvallisuuden kannalta. Tuotantopaikkakunnilla sattuneiden, vähintään yhden päivän poissaolon aiheuttaneiden työtapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti (LTA1) oli vuonna ,5, kun se vuotta aiemmin oli 4,4. Tuotantoyksiköissä ei tapahtunut yhtään vakavaa teollisuusonnettomuutta. Myönteinen kehitys osoittaa, että määrätietoinen turvallisuusjohtaminen tuottaa tuloksia. Tavoitteena on vakiinnuttaa asemamme alan turvallisimpien yritysten joukossa, Salminen jatkaa. Aina voi parantaa Prosessiteollisuudessa turvallisuuden kannalta keskeisiä asioita ovat osaaminen, turvallinen teknologia ja laitosten huolellinen käyttö. Olemme laittaneet enemmän resursseja prosessien turvallisuuden auditointiin ja riskiarviointiin läpi koko organisaation. Uusien työkalujen avulla mittaamme tuotantolaitostemme teknistä turvallisuutta ja teemme sisäiset riskianalyysit entistä järjestelmällisemmin, Salminen kertoo. Näin pyritään estämään ja poistamaan mahdollisten vaaratilanteiden riskit. Tänä vuonna Kemira on laajentanut uuden turvallisuusraportointijärjestelmänsä yli kymmenelle uudelle paikkakunnalle vuoden 2009 aikana. Tuotannossa tehtäviä teknisiä ja toiminnallisia muutoksia tarkastellaan järjestelmällisemmin. Tapaturmien lisäksi myös lähellä piti -tilanteet on raportoitava välittömästi. Tapahtumakuvaus lähetetään esimiehelle toimenpiteitä varten ja jaetaan koko organisaatiolle, jotta vastaavat tilanteet voidaan jatkossa ehkäistä. Alueelliset turvallisuusasiantuntijat antavat palautetta tuotantoyksiköiden turvallisuusvastaaville ja henkilökunnalle turvallisuuskysymyksissä. työtapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti (lta1)
16 ympäristöraportointi Kemiran päästöt ympäristöön vähenivät huomattavasti myös vuonna Kenties merkittävin saavutus oli turvallisuustason parantuminen. Päästöt vähenevät, turvallisuus paranee Kemiran päästöt ympäristöön laskivat noin 27 prosenttia vaikka konsernin liikevaihto laski 11 prosenttia. Merkittävä saavutus oli turvallisuustason parantuminen, etenkin työtapaturmien väheneminen. Ympäristökustannukset alenivat tuntuvasti lähinnä aiempien yritysmyyntien ja taantuman takia. Vuonna 2009 Suomessa käynnistettiin kaksi monivuotista ympäristön kunnostusprojektia. KasvihUOnepäästöt ja jätemäärät laskussa Kemiran ympäristöluvut perustuvat tilastoon, jonka tiedot on koottu 88 tuotan- ta. Porissa tapahtunut omistusmuutos vaikutti tähän merkittävästi. Myös ongelmajätteitä syntyi vähemmän, etenkin Paper-segmentin toimipaikoilla ja maaliliiketoiminnassa. Tähän vaikuttivat sekä toiminnan tehostaminen että kertaluonteiset erät. Ympäristökustannukset erittäin alhaiset Ympäristökustannukset jatkoivat tuntuvaa laskuaan. Kustannukset olivat yhteensä 17,2 miljoonaa euroa (vuonna ,2 miljoonaa euroa) ja painuivat alle prosenttiin konsernin liikevaihdosta. Ympäristöinvestoinnit olivat 2,3 miljoonaa euroa (2008: 7,2), eikä merkittäviä investointeja ollut käynnissä tai suunnitteilla. Ympäristönsuojelun käyttökustannukset laskivat hieman alle puoleen edellisvuodesta ja olivat 14,9 miljoonaa euroa (2008: 30,0). Kustannusten pieneneminen johtui valtaosin Poria koskeneesta yritysjärjestelystä. Vähentymiseen myötävaikutti myös taantumasta aiheutunut tuotantomäärien lasku ja kustannusten karsinta. nolliselta toimipaikalta eri puolilta maailmaa. Erillisiä varasto- tai jakelukeskuksia ei käsitellä. Vuonna 2009 lopetettiin neljä toimipaikkaa, mutta avattiin kolme uutta yksikköä. Edellisenä vuonna tapahtunut titaanidioksidiliiketoiminnasta luopuminen vaikutti konsernitason ympäristölukuihin ensi kertaa täysimääräisesti. Raportoitu tuotantomäärä laski noin 18 prosenttia, ja energiankulutus noin 24 prosenttia. Kasvihuonekaasujen päästöt olivat 9 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Nykyinen päästötaso on enää noin kolme prosenttia 2000-luvun alun tasosta. Vähennys johtuu valtaosin aiemmista yritysjärjestelyistä sekä tuotannon alenemisesta vuonna Myös rikki- ja typpipäästöt ilmaan laskivat selvästi. Haihtuvien orgaanisten VOC-päästöjen määrä oli ennallaan. Vesimäärät ja jätevesikuormitus puolestaan vähenivät edelleen. Poikkeuksen muodosti elohopea, jonka kohdalla tapahtui satunnaispäästö yhdeltä tehtaalta. Tavanomaisten jätteiden määrä romahti noin viidennekseen edellisvuodeskuva: istockphoto Raportti on laadittu noudattaen Suomen kirjanpitolautakunnan yleisohjetta ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä (2006). Lisäksi raporttiin sisältyvät tilastotiedot noudattavat olennaisilta osin Ceficin (Euroopan kemianteollisuuden kattojärjestö) Responsible Care -raportointiohjetta (2006). Ohjeessa mainituista ydinparametreista ei ole raportoitu ilokaasun (N 2 O) ja cfc-aineiden päästöjä, koska niitä ei muodostu yhtiön toiminnassa, eikä kuljetusonnettomuuksista kerätä tietoja globaalisti. 16
17 Ympäristö ja turvallisuus toimipaikoilla 2009 r e ui u o t p e SUOMI Porissa aloitettiin suuren, käytöstä poistetun rautasulfaatin läjitysalueen maisemointi. Lue lisää s. 4. Vaasan toimipaikalla alkoi kunnostushanke, jossa poistetaan viereisen Infjärden-järven sedimentistä pahiten saastuneet kohdat. Lue lisää s. 4. Kokkolan ja Kuusankosken tehtailla tapahtui elohopea ja -klooridioksidin häiriötilannepäästö. Ympäristövahinkoja tai terveysvaikutuksia ei todettu. Tapahtuma on selvitetty ja korjaavat toimenpiteet käynnistetty. r RUOTSI Helsingborgissa aloitetaan käytöstä poistettujen tehdasrakennusten purkutyöt. Hanke parantaa tehdasalueen turvallisuutta ja infrastruktuuria, sekä kohentaa seudun maisemaa. Toiminnassa olevilla tehtailla parannettiin suolahappovuotojen torjuntaa ja uusittiin ongelmajätteiden varastoalue. Tikkurilalle kuuluvan Nykvarnin uuden tehtaan myötä energian käyttö tehostuu tuntuvasti vanhaan tehtaaseen verrattuna, kuljetukset vähenevät, eikä tuotannosta synny lainkaan jätevettä. t KIINA YanZhoun paperikemikaalitehtaalla uudistetaan prosesseja, mikä parantaa turvallisuustasoa ja vähentää liuotinpäästöjä. u RANSKA & PUOLA Ranskassa ja Puolassa vesikemikaalitehtaalla uudistettiin pesurit ja parannettiin vesien kierrätystä. i HOLLANTI Botlekin tehtaan energiatehokkuussuunnitelma hyväksyttiin. o ESPANJA Tarragonassa tehtiin useita parannuksia liittyen vuotojen torjuntaan, vesikiertojen sulkemiseen ja klooripäästöjen estämiseen. Zaramillossa tehostettiin suodatusta, jolloin kierrätys lisääntyy ja jätteitä muodostuu vähemmän. p BRASILIA Rio Claron tehtaan jätemääriä vähennettiin tuotantomuutoksin. Tehdasalueen vesien erottelua ja infrastruktuuria parannettiin. 17
18 Kemira-Konsernin ympäristötiedot PääSTöt veteen, TONNIA Kemiallinen hapenkulutus (cod) Typpi (N) Fosfori (P) ,4 0,5 Kiintoaine, tonnia 0,9 0,9 0,9 0,5 0,05 Raskasmetallit (Hg+Cd+Pb+Cr+As+Cu+Ni+Zn) 2 2,3 2,3 1,2 0,3 PääSTöt ILMAAN, TONNIA Hiukkaset Rikkidioksidi (SO 2 ) Typen oksidit (NO 2 ) Hiilidioksidi (co 2 ), tonnia Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (voc) Haihtuvat epäorgaaniset yhdisteet (VIC) JäTTEET 6, TONNIA Ongelmajätteet yhteensä Ulkopuolinen kaatopaikka Ulkopuolinen poltto Oma kaatopaikka Muu käsittely Tavanomainen jäte, tonnia LUONNONvARAT Polttoaineiden energiakäyttö, ktoe Polttoaineiden käyttö raaka-aineena, ktoe Ostosähkö, TJ Ostettu lämpö ja höyry, TJ Jäähdytysvesi, milj. m 3, noin Jätevesi, milj. m 3, noin 8 5,4 5,7 6,1 6 1,4 TURvALLISUUS Työtapaturmien määrä 9 miljoonaa työtuntia kohti 8,4 6 6,5 4,4 3,5 LIIKETIEdOT, MILJ. e Konsernin liikevaihto Ympäristöinvestoinnit 7,4 12,2 30,2 7,2 2,3 Ympäristönsuojelun käyttökustannukset 33,3 35,4 39, ,9 Ympäristökustannukset yhteensä, % liikevaihdosta 2 1,9 2,5 1,3 0,7 1 arvio. Aiheutuu osittain myös epäorgaanisista päästöistä. 2 Kaikki rikkiyhdisteet rikkidioksidiksi laskettuna. 3 no ja no 2 typpidioksidiksi laskettuna. 4 voc on haihtuvien orgaanisten yhdisteiden summa (perustuen eu direktiiviin 1999/13/ec) 5 ammoniakin, suolahapon ja kuuden muun tavanomaisen epäorgaanisen yhdisteen summa. 6 raportoidut luvut eivät sisällä tehtaalla poltettua jätettä eikä sellaista jätettä, joka jalostetaan edelleen tuotteiksi omilla tehtailla tai myydään ulkopuoliseen kierrätykseen. määrät ilmoitettu märkäpainoina. 7 nousu vuonna 2009 johtuu pääasiassa yhden toimipaikan laskentatavan tarkennuksesta. 8 ei sisällä ulkoiseen käsittelyyn meneviä jätevesiä. 9 tapaturmat, jotka ovat aiheuttaneet työntekijän vähintään yhden päivän poissaolon (lta1). 18
19 RIIPPUMATON varmennusraportti Kemira Oyj:n hallitukselle Olemme Kemira Oyj:n (myöhemmin Kemira) pyynnöstä suorittaneet rajoitetun varmuuden antavan toimeksiannon, jonka kohteena ovat olleet Kemiran erillisessä ympäristöraportissa sekä vuosikertomuksessa sivuilla ja otsikon Aina turvallisemmaksi alla sivulla 42 esitetyt ympäristö- ja työturvallisuustiedot raportointiajanjaksolta (myöhemmin ympäristöraportointi ). Kemiran johto vastaa ympäristöraportoinnin luvuista ja lausumista. Lisäksi Kemiran johto vastaa ympäristöraportoinnin laatimisesta ja esittämisestä siten, että se noudattaa kirjanpitolautakunnan yleisohjetta ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä (2006), sekä ympäristöraportoinnin yhteydessä esitettyjen tilastotietojen laatimisesta ja esittämisestä olennaisilta osiltaan Euroopan kemianteollisuuden järjestön (Cefic) Health, Safety and Environment Reporting Guidelines (2006) -suosituksen mukaisesti. Kemiran hallitus on hyväksynyt ympäristöraportoinnin. Meidän velvollisuutenamme on esittää rajoitetun varmuuden antavan toimeksiantomme perusteella riippumaton johtopäätös varmennuksen kohteena olevista tiedoista. Olemme toteuttaneet toimeksiannon KHT-yhdistyksen Muut varmennustoimeksiannot kuin menneitä kausia koskevaan taloudelliseen informaatioon kohdistuva tilintarkastus tai yleisluonteinen tarkastus -varmennusstandardin 3000 mukaisesti. Muun ohessa tämä standardi edellyttää, että toimeksiannon toteuttajalla on riittävä erityisosaaminen, taidot sekä ammatillinen osaaminen varmennettavien tietojen ymmärtämiseen ja varmentamiseen ja että toimeksiannon toteuttaja noudattaa Kansainvälisen tilintarkastajaliiton IFAC:n ammattieettisiä periaatteita riippumattomuuden turvaamiseksi. Varmennuksemme arviointikriteereinä olivat Kirjanpitolautakunnan yleisohje ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä (2006) sekä Kemiran raportointia vastaavasti soveltuvin osin Ceficin Health, Safety and Environment Reporting Guidelines (2006) -suositus. Toimeksiannon rajoitukset Varmennusraporttiamme lukiessa tulee ottaa huomioon ympäristö- ja turvallisuustietojen luonteeseen kuuluvat, tiedon tarkkuutta ja täydellisyyttä koskevat rajoitukset. Ympäristöraportoinnin tietoja tulee arvioida yhdessä Kemiran antamien tietojen keräämiseen, laskemiseen ja arvioimiseen liittyvien selvitysten kanssa. Varmennusraporttiamme ei ole tarkoitettu käytettäväksi arvioitaessa Kemiran suoriutumista määrittelemiensä ympäristö- tai turvallisuusperiaatteiden toteuttamisessa. Kemiran taloudellisen aseman ja toiminnan tuloksen arvioimiseksi tulee tutustua Kemiran tilintarkastettuun tilinpäätökseen päättyneeltä tilikaudelta. Toimeksiannossa tehdyt toimenpiteet Varmennustoimenpiteemme on suunniteltu antamaan rajoitettu varmuus siitä, ovatko ympäristöraportoinnin tiedot olennaisilta osiltaan Kirjanpitolautakunnan yleisohje ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä (2006), sekä Kemiran raportointia vastaavasti soveltuvin osin Ceficin Health, Safety and Environment Reporting Guidelines (2006) -suositusten mukaisesti esitetty. Rajoitetun varmuuden antava toimeksianto toteutetaan tekemällä tiedusteluja pääasiassa henkilöille, joiden tehtävänä on laatia ympäristöraportoinnissa esitetyt tiedot, ja soveltamalla analyyttisia ja muita asianmukaisia evidenssin hankkimismenetelmiä. Rajoitetun varmuuden antavassa toimeksiannossa yllä mainitut evidenssin hankkimistoimenpiteet ovat vähemmän kattavia kuin kohtuullisen varmuuden antavassa toimeksiannossa, minkä vuoksi siinä annetaan alemman tason varmuus. Toimeksiannossamme olemme suorittaneet seuraavat toimenpiteet: Haastatelleet niitä henkilöitä, joiden vastuulla ympäristöraportoinnin laatiminen on ollut; Arvioineet ympäristöraportoinnin tietojen keräämiseen ja yhdistelemiseen käytettäviä tiedonhallinnan prosesseja, tietojärjestelmiä ja käytännön menettelytapoja, sekä tutkineet niihin liittyviä sisäisiä dokumentteja; Verranneet ympäristöraportoinnissa esitettyjä tietoja niiden taustalla oleviin toimintaohjeisiin, johtamis- ja raportointijärjestelmiin sekä dokumentointiin; Arvioineet ympäristöraportoinnin sisältöä ja raportoitujen tietojen olennaisuutta; Käyneet läpi ympäristöraportoinnissa esitetyt tiedot ja väittämät, ja arvioineet tietojen laatua ja laskentarajojen määrittelyä; Testanneet tietojen oikeellisuutta ja täydellisyyttä otospohjaisesti konsernin tietojärjestelmistä ja yhtiöiltä saaduista alkuperäisistä numeerisista tiedoista; Suorittaneet kaksi toimipaikkakäyntiä kohteisiin, jotka valittiin sekä laadulliset että numeeriset tiedot huomioivan riskianalyysin perusteella. Johtopäätökset Tekemämme varmennustyön perusteella tietoomme ei ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aiheen olettaa, että varmennustoimeksiannon kohteena olleet tiedot eivät olisi olennaisilta osiltaan varmennustoimeksiannossa käytettyjen arviointikriteerien mukaisesti esitetty. Helsinki, 5. maaliskuuta 2010 Kpmg oy AB PeKKa Pajamo Kht Nina Killström yritysvastuuasiantuntija 19
20 4 faktaa vedestä Unicefin mukaan ihmisellä on oikeus 40 litraan vettä päivässä, ja veden tulee olla noudettavissa alle kilometrin päässä asuinpaikasta. Vedenkäytön määrä vaihtelee. 105 litraa on intialaisen keskimäärin käyttämä vesimäärä vuorokaudessa. Ranskassa vastaava määrä on 287 litraa ja Yhdysvalloissa 594 litraa. Lähde: Hoekstra & Chapagain (2008) Yhden dollarin sijoitus vesihuoltoon säästää 4 12 dollaria terveydenhuollon kuluissa. Lähde: Maailman terveysjärjestö WHO Kemiran arvion mukaan vesiintensiivisten teollisuuksien vedenkäsittelyyn, prosessien tehokkuuteen ja stabiiliuteen liittyvät kemikaalimarkkinat ovat noin 25 miljardin euron arvoiset. Kemira Oyj PorKKalankatu 3 pl Helsinki Puh Faksi: Sähköposti: etunimi.sukunimi@kemira.com KotipaiKKa Helsinki, Y-tunnus
Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009
Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti
Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira
Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Johtamis- ja innovaatiojärjestelmät avainroolissa Kemira 2011-> Kemira 2007 asti Diversifioitunut portfolio
Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012
1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys
Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia
Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta
Vacon puhtaan teknologian puolesta
Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.
Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011
1 (6) Huhtikuu 2012 Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys
Sisältö. Ympäristössä on vastuu ja mahdollisuus. Toimitusjohtajalta Kemira ja vastuullisuus. Ympäristövastuu. Liiketoiminta-alueet.
Ympäristöraportti 27 Sisältö Harri Kerminen Ympäristössä on vastuu ja mahdollisuus Toimitusjohtajalta Kemira ja vastuullisuus Ympäristövastuu Liiketoiminta-alueet Kemira Water Kemira Pulp&Paper Kemira
Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin
Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys
Ympäristöraportti 2008
Ympäristöraportti 2008 Kemira keskittyy veden- ja kuitujenkäsittelyn kemiaan, sen tavoitteena on olla omassa lajissaan paras. Vuonna 2008 Kemiran liikevaihto oli noin 2,8 miljardia euroa ja henkilömäärä
Abloy oy ympäristökatsaus 2016
Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto
KE-40.1600 Johdatus prosesseihin, 2 op. Aloitusluento, kurssin esittely
KE-40.1600 Johdatus prosesseihin, 2 op Aloitusluento, kurssin esittely Opintojakson tavoitteena on tutustua teollisiin kemiallisiin ja biokemiallisiin prosesseihin ja niihin liittyvään laskentaan ja vertailuun
Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus
Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)
Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.10.2009
Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.10.2009 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden
Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja
Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen
Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja
Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja 6.5.2009 Kemira keskittyy veteen Vesiosaamisen täysi hyödyntäminen Yhteinen osaaminen ja tuotevalikoima Yhtenäinen Kemira Yhteiset tavoitteet
Kemira GrowHow. Kemira. Kemira GrowHow. Siilinjärvi. Kaivos. Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa 4.9.2003/Lauri Siirama
Kemira Siilinjärvi Kaivos Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa 4.9.2003/Lauri Siirama Kemira-konserni kuuluu Kemira-konserniin, joka on listattu Helsingin pörssissä. Suomen valtio perusti Kemiran vuonna
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni
Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö
Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!
Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette
YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015
YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU Vastuu ympäristöstä on tärkeää HKScanille ja sen sidosryhmille. Sidosryhmien odotukset sekä kiristyvät määräykset edellyttävät ympäristöasioiden jatkuvaa kehittämistä. Konsernimme
BH60A0000 Ympäristötekniikan perusteet M. Horttanainen, R. Soukka, L. Linnanen Nimi:
Tentissä saa olla käsinkirjoitetut muistiinpanot mukana. Mitään monistettua tai tulostettua materiaalia ei saa olla tentissä. Laskimen käyttö on kielletty. Tenttikysymysten vastaukset on kirjoitettava
Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014
Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 6.11.2014 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon
Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?
Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 1. Jätehuolto, kierrätys ja ongelmajätteet 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 13 Sisältö 1.1 REF... 3 1.2 Läheisyysperiaate... 4 1.3 Metalli+ympäristö... 5 1.4 kaikki
Abloy oy ympäristökatsaus 2017
Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto
Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen
Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus
Maapallon kehitystrendejä (1972=100)
Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta
Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22
Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008
Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Tuula Pohjola Dosentti, TkT Teknillinen korkeakoulu TKK Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasut
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa
Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit
Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä
Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content
Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014
Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa
Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Diplomityön esittely Ville Turunen Aalto yliopisto Hankkeen taustaa Diplomityö Vesi- ja ympäristötekniikan laitokselta Aalto yliopistosta Mukana
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja IR: Andreas Langhoff, tel +358 1 862 114 29.4.28 1 Sisältö Kemira-konserni Q1 Liiketoiminta-alueet Q1 Näkymät 28 2 Kemira-konserni Q1
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120
Fortumin Energiakatsaus
Fortumin Energiakatsaus Kari Kankaanpää Metsäakatemia Joensuu 13.5.2016 Fortum merkittävä biomassan käyttäjä Vuosikulutus 5,1 TWh (2,6 milj. k-m 3 ), lähivuosina kasvua 50 % Biomassan osuus ¼ lämmityspolttoaineistamme
Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta
Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät
Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja
Kemira Tammi - kesäkuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.7.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden
Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo
Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi
Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo. Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet
Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset
Pääpaino kannattavuuteen. Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.2007
Pääpaino kannattavuuteen Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.27 Sisältö Kemiran tammi-maaliskuu Liiketoiminta-alueet tammi-maaliskuu Näkymät 2 Kemiran tammi-maaliskuu Tunnusluvut Q1/7 Q1/6 Muutos Liikevaihto
HUHTIKUU Saint-Gobain. Kestävä, vihreä, vähähiilinen rakentaminen. Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä ANNE KAISER, VASTUULLISUUSPÄÄLLIKKÖ
HUHTIKUU 2018 Saint-Gobain Kestävä, vihreä, vähähiilinen rakentaminen Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä 19.4.2018 ANNE KAISER, VASTUULLISUUSPÄÄLLIKKÖ SAINT-GOBAIN MAAILMALLA YLI 75% LIIKEVAIHDOSTA RAKENNETUSTA
Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman
Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman Neste Oilin historiaa 1948 Neste perustetaan Suomen öljynsaannin turvaamiseksi 1957 Naantalin jalostamo aloittaa toimintansa
Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen
BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen
Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET
Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa
Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja.
Global Reporting Initiative (GRI) Global Reporting Initiative (GRI) on riippumaton, verkostopohjainen organisaatio, joka on kehittänyt kestävän kehityksen raportointiviitekehyksen. GRI on vapaaehtoinen
Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa
Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden
Ympäristöohjelma ja ajoneuvot
Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Tiukentuneet määräykset
Tiukentuneet määräykset Tiukentuvat ympäristö ja tuoteturvallisuusmääräykset Euroopassa sekä nousevat raaka-ainekustannukset pakottavat Euroopan kemianteollisuutta hakemaan kustannus-säästöjä myös hankintaketjussaan
Ympäristö ja turvallisuus
CARGOTEC VASTUULLISUUSRAPORTTI 214 / Ympäristö ja turvallisuus 1 Ympäristö ja turvallisuus Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut raportoidaan vuosittain samalta ajanjaksolta kuin talousluvut.
Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT
Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian
REACH ja ECHA - tilannekatsaus
REACH ja ECHA - tilannekatsaus Tukes-talvitapaaminen 2013 Jukka Malm Johtaja Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) 13. helmikuuta 2013 1 Esityksen pääkohdat 1. REACH mitä saavutettu 5 vuodessa 2. Mitä ECHA:lla
Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri
Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta
Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?
Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous
Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN
Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti
Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)
Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen
Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK
Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari 23.10.2018 Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous Muutosajureita maaseudun näkökulmasta: - Biotalous, päästöt alas nielut ylös
Teollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet. Tiina Pursula, Gaia Group Oy Teollisuuden vanhan kumous, 4.4.
eollisten symbioosien globaalit markkinat ja suomalaiset mahdollisuudet iina ursula, Gaia Group Oy eollisuuden vanhan kumous, 4.4.2013 eollisten symbioosien markkinamahdollisuuksia Kehittyvien kaupunkien
Missio ja arvot. Missio
Pohjolan Voima Omakustannushintaan perustuva toimintamalli on tehokas tapa toteuttaa energiainvestointeja. Toimintamalli mahdollistaa sen, että hankkeisiin osallistuu suoraan ja välillisesti laaja joukko
Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus
Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä
Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5
Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja
Kaukomarkkinat Oy JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Maailman markkinoiden osaaja Kaukomarkkinat toimii kaikilla toimialoillaan Suomessa. Erikoistunutta toimintaa myös Puolassa,
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema
Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke
Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke KOHTI KIERTOTALOUTTA ketterästi ja kunnianhimoisesti Ekokemin liiketoiminta-alueet Mitä Ekokem tekee? 1 Kehitämme jätteitä vähentäviä ja hyödyntäviä ratkaisuja asiakkaidemme
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kuva: Päijänteen Eetunpohjaa 9/2014 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2015 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ-
UUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS
UUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS YVA-ohjelman julkistaminen 28.8.2013 MATERIAALINKÄSITTELYKESKUS HANKKEEN ESITTELY JORMA MIKKONEN Ympäristöhuollon tulevaisuuden trendit Niiden vaikutus Lounais-Suomeen
Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät
Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014
VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA , ANTTI-PEKKA PARTONEN
1 2. 2. 2 0 1 8 VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA 7.2.2018, ANTTI-PEKKA PARTONEN 1 V A L I O N V A S T U U L L I S U U S O H J E L M A 12.2.2018 MIKSI
STANDARDI SFS-EN ISO 14006, YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT HUOMIOON OTTAVAN SUUNNITTELUN SISÄLLYTTÄMINEN YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄN
EKOSUUNNITTELU STANDARDI SFS-EN ISO 14006, YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT HUOMIOON OTTAVAN SUUNNITTELUN SISÄLLYTTÄMINEN YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄN 30.1.2013, Riitta Lempiäinen, Motiva Oy 30.1.2013 RTL JOHDANTO EKOSUUNNITTELU
Kemira Tammi - maaliskuu 2011
Kemira Tammi - maaliskuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 3.5.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden
PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3.
OPETUSMATERIAALI PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3. PERUNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 4. UUDET
Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008
Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 28 28.1.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Heinä-syyskuu 28 lyhyesti Liikevaihto 451,2 miljoonaa euroa (444,9 milj. euroa), kasvua 1,4 % edellisestä vuodesta ja
POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ
POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ Pohjolan Voima on voimavarojen yhdistäjä, joka lisää asiakkaidensa kilpailukykyä tuottamalla tehokkaita ja innovatiivisia
SUOMALAISET YRITYKSET
SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten
Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan
Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos
EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.
EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan
MATERIAALITEHOKKUUS JA JÄTTEET
MATERIAALITEHOKKUUS JA JÄTTEET Materiaalitehokkuus ja jätteenhallinta kattavat eläinraaka-aineen kaikkien osien hyödyntämisen, pakkausmateriaalien käytön pienentämisen sekä tuotantohävikin ja ruokajätteen
Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy
Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Parempi arkipäivä monille ihmisille Kestävä kehitys IKEAssa Sisältyy kaikkiin toimintoihimme Kestävän kehityksen toimintasuunnitelma FY15 kokonaisvaltainen lähestymistapa
Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö
Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää
VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER)
VALTSU:n painopistealueetsähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) Tarja-Riitta Blauberg /YM VALTSUn sidosryhmätilaisuus 23.9.2015 SYKEssä 1 VALTSUn painopistealueet Yhdyskuntajäte Biohajoava jäte Rakennusjäte
Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group
Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3
Fennovoiman vastuullisuusohjelma
Fennovoiman vastuullisuusohjelma 1 Vastuullisuusohjelma tukee Fennovoiman toimintojen ja Hanhikivi 1 -hankkeen kestävää kehitystä. Turvallisuus Ympäristö Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu 2 Vastuullisuusohjelma
maailmaa Renkaat pyörittävät
Sinun Juuri nyt maailmassa rullaa miljardeja renkaita Joka päivä valmistetaan satoja tuhansia uusia renkaita renkaanjälkesi Millaisen renkaanjäljen sinä jätät? Renkaat pyörittävät maailmaa Kaikki ympärilläsi
Kohti puhdasta kotimaista energiaa
Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä
METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen
UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS
KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN
KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN
NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille
NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO Mikael Reims Manager Green Growth yritysfoorumi Helsinki, 28.5.2013 NEFCO Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö
SUOMALAISET YRITYKSET
SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten
Kestävä globaali talous
Kestävä globaali talous Johtaminen 2020 Next Best Practices seminaari Keski-Suomen kauppakamari 10.5.2012 Tuula Pohjola Crnet Oy 11.5.2012 Copyright Crnet Oy 1 Eettistä tehokkuutta Tuula Pohjola TkT Erityisala
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja