Ympäristöraportti 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöraportti 2008"

Transkriptio

1 Ympäristöraportti 2008

2 Kemira keskittyy veden- ja kuitujenkäsittelyn kemiaan, sen tavoitteena on olla omassa lajissaan paras. Vuonna 2008 Kemiran liikevaihto oli noin 2,8 miljardia euroa ja henkilömäärä Kemira toimii 40 maassa. Kemiran liiketoiminta on järjestetty kolmeen asiakaskeskeiseen ja tulosvastuulliseen segmenttiin, joita yhdistää ve denkäsittelyyn liittyvä osaaminen. Ympäristövastuuta kannetaan myös taloudellisesti vaikeina aikoina Sisältö Johdanto Kemira vedenkäsittelyn erikoisosaaja 1 Vastuullinen yritystoiminta 2 Ympäristöjalanjälki 4 Ympäristöliiketoiminta 6 Ympäristö-, laatu- ja turvallisuusjärjestelmät 7 Toimipaikkakatsaus 8 Ympäristöraportointi 10 Kemira-konsernin ympäristötiedot 11 Ympäristötiedot graafeina 12 Riippumaton varmennusraportti Ympäristö ja turvallisuus kuuluvat yhteiskunnan tarkimmin säädeltyihin alueisiin lähes kaikkialla maailmassa. Erityisesti teollisuusyritykset, kemianteollisuus mukaan luettuna, ovat kattavien ja yksityiskohtaisten lupien ja valvonnan kohteena. Nämä toiminnan perusedellytykset eivät muutu taloudellisesti vaikeinakaan aikoina. Vapaaehtoisia investointeja voidaan siirtää tuonnemmaksi, mutta perustasosta ei tingitä. Säädökset luovat suurelta osin pohjan myös ympäristöliiketoiminnalle. Emme voi kuvitella, että esimerkiksi puhtaasta juomavedestä tai jäteveden puhdistamisesta luovuttaisiin länsimaisessa yhteiskunnassa edes taloudellisesti vaikeina aikoina. Tämä luo ympäristöliiketoimintaan sekä julkisen sektorin että teollisuusasiakkaiden parissa normaalia enemmän pysyvyyttä. Kemira jatkoi ympäristö- ja turvallisuustasonsa parantamista viime vuonna huolimatta suurista taloudellisista haasteista ja muutoksista. Erityisesti turvallisuustyö on sinnikkyyttä vaativaa pienten askelten tietä. Sitä pyrimme jatkuvasti tehostamaan. Lisäksi keskitämme tutkimus- ja kehityspanostuksiamme strategiamme painopistealueille, joissa vesi on yhdistävä tekijä. Harri Kerminen Kemiran toimitusjohtaja

3 Kemira vedenkäsittelyn erikoisosaaja Kemiralla on kattava tuotevalikoima ja osaaminen kuitukemiassa, kemiallisessa vedenkäsittelyssä ja veden erotustekniikassa. Veden- ja kuitujenkäsittelyn kemiaan keskittyvät segmenttimme ovat Paper, Water ja Oil & Mining. Uusimme strategiamme ja rakenteemme vuonna Muutosten lähtökohtana on ollut asiakaslähtöisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Tavoitteena on yhtenäinen Kemira, joka toimii kustannustehokkaasti ja asiakaslähtöisesti kaikkialla maailmassa. Liiketoimintamme järjestyi uudelleen Keskitymme liiketoimintoihin, joita yhdistää vesiteknologia. Kemiralla on vahva osaaminen, teknologia ja tuotevalikoima veden- ja kuitujenkäsittelyn kemiassa. Segmenttimme Paper, Water ja Oil & Mining hyödyntävät samaa tuoteosaamista ja kemiaa, jonka olemme rakentaneet määrätietoisen T&Ktoiminnan sekä lukuisten yritysostojen avulla. Uusi rakenteemme tuo meille etuja toimittaessamme kemikaaleja asiakkaillemme, kehittäessämme palveluita ja räätälöityjä ratkaisuja sekä pyrkiessämme läheisiin asiakassuhteisiin. Keskeinen osa rakennemuutosta on yhteisten toimintatapojen ja liiketoimintaprosessien luominen maailmanlaajuisesti. Maantieteellisesti toimintamme on jaettu neljään alueeseen: Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka, Aasia ja Tyynenme ren alue sekä Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka. Toimintomme, mukaan lukien EHSQ (Environment, Health, Safety, Quality), palvelevat kaikkia segmenttejämme maailmanlaajuisesti. Ympäristöliiketoiminta kasvoi ja päästöt vähenivät Kemiran vuoden 2008 liikevaihto kasvoi edellisvuodesta noin 0,8 %. Vuonna 2008 ympäristöliikevaihtomme kohosi arviolta miljoonaan euroon ja oli noin 40,6 % konsernin liikevaihdosta. Oman toimintamme aiheuttamat välittömät kasvihuonekaasujen päästöt ovat vähentyneet noin 95 % vuodesta Konsernin ympäristökuormitusta kuvaava ympäristöindeksi laski noin 3 % edellisvuodesta. Indeksiin lasketaan seitsemän keskeistä päästöä sekä tavanomaiset ja ongelmajätteet. Tuotantotoimipaikoillamme sattuneita, vähintään yhden työpäivän poissaolon aiheuttaneita tapaturmia kuvaava tunnusluku, LTA1, oli 4,4 vuonna 2008 ja 6,5 vuotta aikaisemmin. Pitkäaikainen positiivinen kehitys osoittaa, että panostukset asenteiden ja turvallisuuskulttuurin kehittämiseen tuottavat tulosta. Konsernin avainluvut Konsernin liikevaihto, milj. e Ympäristöinvestoinnit, milj. e 7,2 30,2 12,2 7,4 10,3 Ympäristönsuojelun käyttökustannukset, milj. e 30,0 39,1 35,4 33,3 40,4 Ympäristökustannukset yhteensä, % liikevaihdosta 1,3 2,5 1,9 2,0 2,0 Ympäristöindeksi* * Indeksin perusvuosi on 1997, jolloin sen arvo oli

4 Vastuullinen yritystoiminta Ympäristö- ja turvallisuusasiat toimintamme ytimessä Kemianteollisuuden yrityksenä erityisesti ympäristö- ja turvallisuusasiat ovat toiminnassamme tärkeitä. Tämä koskee ennen muuta tuotteitamme ja niiden koko toimitusketjua. Voimme osaltamme olla vähentämässä myös asiakkaidemme ympäristö kuormitusta vedenpuhdistuksen ja kierrätyksen keinoin. Kemiran liiketapaperiaatteet ottavat kantaa: Taloudelliseen raportointiin Ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen Liikesuhteisiin Kilpailuun Eturistiriitoihin ja lahjontaan Ihmisoikeuksiin Sisäpiiritietoon ja sijoittajasuhteisiin Yhtiön omaisuuden hallintaan Luottamukselliseen tietoon ja yksityisyyden suojaan Raportointimenettelyyn Olemme sitoutuneet: Ehkäisemään ja vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristö- ja terveyshaittoja sekä omaisuusvahinkoja Parantamaan jatkuvasti suoritustasoamme ympäristö- ja turvallisuusasioissa Edistämään kestävää kehitystä käyttämällä energiaa ja luonnonvaroja säästävästi Kansainväliseen Responsible Care (RC) -ohjelmaan Laajentamaan sertifioituja hallintajärjestelmiämme globaaleiksi 2 Kemira 2008

5 Kemianteollisuuden vastuullisessa yritystoiminnassa korostuvat luonnollisina alueina turvallisuus- ja ympäristöasiat. Jo vuosikymmeniä alalla on kohdistettu eniten painoa työ- ja prosessiturvallisuuteen sekä tehtaiden ympäristöasioihin hyvin tuloksin. Näkyvin esimerkki tästä on maailmanlaajui nen Responsible Care -ohjelma. Turvallisuus ensin Parannamme jatkuvasti työturvallisuuteen liittyviä järjestelmiä, asenteita ja työtapoja. Tuotantotoimipaikoillamme sattunei ta, vähintään yhden työpäivän poissaolon aiheuttaneita tapa tur mia kuvaava tunnusluku, LTA1, oli 4,4 vuonna 2008 ja 6,5 vuotta aikaisemmin. Pitkäaikainen positiivinen kehitys osoittaa, että panostukset asenteiden ja turvallisuuskulttuurin ke hit tä miseen tuottavat tulosta. Muutoksen aikana korostuu hen kisen työsuojelun merkitys, ja järjestämme henkilöstölle tukitoi men piteitä paikallisten käytäntöjen ja kulttuurin mukaisesti. Prosessiturvallisuudessa avainasioita ovat osaaminen, teknologia ja laitosten huolellinen käyttö. Olemme kohdentaneet resursseja riskiarviointeihin ja prosessiteknisiin auditointeihin. Prosessiturvallisuuden kannalta merkittäviä onnettomuuksia ei tapahtunut vuonna Haluamme olla varmoja, että tuotteidemme toimitusketjut ovat turvallisia, nopeita ja kustannustehokkaita. Optimoimme yhdessä asiakkaidemme kanssa kuljetusten ja varastoinnin suunnittelun, mikä vähentää välillisesti myös päästöjä. Varasto- ja tuotantoverkostoamme analysoidaan ja sitä tullaan optimoimaan vuosina Toimitusketjumme kehittämisessä keskitymme erityisesti tuoteturvallisuuteen. Teemme intensiivisesti töitä kemikaalien riskien tunnistamisen ja niiden turvallisen käytön eteen. Perustimme vuonna 2006 Espooseen REACH-osaamiskeskuksen, jonka tehtävänä on Euroopan unionin antaman REACH-kemikaalilainsäädännön toimeenpano Kemirassa. Vedenpuhdistus ympäristövastuullista liiketoimintaa Korostamme liiketoiminnassamme asiakkaidemme ympäristö ongelmien ratkaisemista. Autamme asiakkaitamme muun muassa käyttämään niukkoja raaka-aineita tehokkaammin, vähentämään jätekuormitustaan kierrätyksen avulla ja tehostamaan prosessejaan. Erityisesti vesi on strategiaamme yhdistävä tekijä. Kemikaalien avulla tapahtuva vedenpuhdistus on tehokasta ja turvallista osaavissa käsissä. Tuotteiden avulla saavutettava yhteiskunnan etu on merkittävä ja konkreettinen. Puhdistukseen käytettävät kemikaalit ovat hyvin tunnettuja ja luotettavia aineita. Niitä voidaan myös valmistaa kierrätysraaka-aineista ja paikallisesti tärkeitä kestävän kehityksen pilareita kumpikin. Ympäristöriskit ja -vastuut Suurin osa Kemiran liiketoiminnasta on kemianteollisuutta, jonka tuotteita ja toimintaa säätelevät lukuisat kansainväliset sopimukset sekä alueellinen ja kansallinen lainsäädäntö eri puolilla maailmaa. Konserni käsittelee ympäristövastuita ja -riskejä tilinpäätöksessään IFRS-säännösten mukaisesti ja noudattaa vakiintuneita sisäisiä periaatteita ja menettelytapoja. Tärkein lainsäädäntöön liittyvä prosessi on EU:n kemikaalilainsäädännön REACHin toimeenpanon eteneminen. Kemirassa aineiden esirekisteröinti saatettiin loppuun suunnitellusti vuonna 2008, ja varsinainen rekisteröinti on täydessä käynnissä. Sen sijaan ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvän lainsäädännön suora vaikutus Kemiraan on vähäinen. Yritysostot ja -myynnit eivät muuttaneet konsernin ympäristövastuita merkittävästi lukuun ottamatta pigmenttialan yhteisyrityksen muodostamista Rockwood Inc:n kanssa. Järjestelyssä sovittiin muun ohella, että kummankin osapuolen tehdasalueilla sijaitsevat suljetut kaatopaikat jätetään yhteisyrityksen ulkopuolelle ja sopijaosapuolten vastuulle. Kemira Oyj:n vastuulle siirtyi kaksi läjitysaluetta Porissa. Näiden sulkeminen aloitettiin ympäristölupien mukaisesti vuonna 2008, ja muodostettiin sulkemissuunnitelman mukainen varaus. Ympäristön kunnostukseen liittyvien varausten yhteismäärä oli 18,8 miljoonaa euroa. Suurimmat varaukset koskevat Porin ohella Vaasan tehtaiden viereisen järven pohjasedimentin kunnostusta. Aiemman toiminnan aiheuttamaa maaperän ja pohjaveden saastumista koskevia due diligence -selvityksiä tehtiin kaikissa vuonna 2008 toteutuneissa yritysjärjestelyissä. Konserniraportoinnissa kaikkiaan kolmelta toimipaikalta raportoitiin tilapäisistä ympäristölupaehtojen ylityksistä. Tapahtumat ovat viranomaisten tiedossa, ja näiden asettamat vaatimukset ja korjaavat toimenpiteet on tehty tai ovat käynnissä. Päästöoikeudet Konsernilla on Euroopan yhteisön päästökauppadirektiivin tarkoittamia päästöoikeuksia ja -kiintiöitä yhdellä toimipaikalla Ruotsissa. Nettomääräisesti päästöoikeudet olivat konsernitasolla hiilidioksiditonnia ylijäämäiset vuonna

6 Ympäristöjalanjälki Ympäristövaikutuksemme pienentyneet Kemiran hiilijalanjälki on vuosien kuluessa pienentynyt merkittävästi. Vesijalanjälkemme kertoo jätevesipäästöjemme vähenemisen ohella siitä, kuinka tuotteidemme avulla puhdistetaan yhä suurempia määriä vettä maailmanlaajuisesti. Oman toimintamme aiheuttamat välittömät kasvihuonekaasujen päästöt ovat vähentyneet noin 95 % vuodesta Näin suuren parannuksen ovat mahdollistaneet viime vuosien liiketoimintojen myynnit ja voimantuotannon ulkoistaminen. Yksi merkittävimmistä hiilijalanjälkeemme vaikuttavista tekijöistä, käyttämämme sähkö, on tuotettu suurelta osin ydin- tai vesivoimalla. Myös tärkeimpien energiakumppaniemme tuottama lämpö perustuu yhä laajemmin uusiutuviin polttoaineisiin, kierrätyspolttoaineisiin ja hiilettömään prosessienergiaan. Emme ole kuitenkaan arvioineet kaikkia hiilijalanjälkeemme vaikuttavia välillisiä päästöjä globaalisti. Pyrimme lisäämään sähkön omavaraisuutta ja parantamaan edelleen energiatehokkuuttamme. Olemme sitoutuneet vapaaehtoiseen Elinkeinoelämän keskusliiton energiatehokkuussopimukseen, joka on voimassa vuoden 2016 loppuun. Sopimus koskee tuotantotoimipaikkojamme Suomessa. Euroa Energiatehokkuuden parantaminen sisällytetään jatkossa myös globaaleihin hallintajärjestelmiimme. Lisäksi pyrimme tehostamaan kuljetustemme logistiikkaa ja energiankäyttöä. Positiivinen vesijalanjälki enemmän puhdasta vettä Hiilijalanjälki on tunnettu ympäristökäsite. Hiukan vähemmän tunnettu on vesijalanjälki, joka kertoo paljonko tuote, ihminen tai yhtiö saastuttaa tai käyttää vettä. Vesi- tai hiilijalanjälki voi olla myös positiivinen. Tuotteet voivat olla ympäristön kannalta myönteisiä jotkut puhdistavat vettä ja toiset sitovat hiiltä. Kemiran vesijalanjälki kertoo, kuinka puhdistamme tuotteidemme avulla yhä suurempia määriä asiakkaidemme vettä maailmanlaajuisesti. Samaan aikaan olemme tuntu vasti vähentäneet valmistuksessamme muodostuvia jätevesipäästöjä. Tämä on tapahtunut muun muassa vesien kierrätystä ja puhdistusta lisäämällä sekä yritysostojen ja -myyntien kautta. Lopputuloksena on puhdistava vesijalanjälki. Vesijalanjälkemme kehitys Euroa Kemiran oman tuotannon jätevesipäästöt Kemiran tuotteilla puhdistettu jätevesi 4 Kemira 2008

7 Kemiran hiilijalanjälki Esimerkkimme pienemmän hiilijalanjäljen tuotteesta REACH-esirekisteröinti valmis Euroopan unionin REACH-kemikaalilainsäädännön toimeenpanon ensimmäinen vaihe oli esirekisteröinti, joka oli tehtävä välisenä aikana. Kemira teki lähes esirekisteröintiä. Ne sisälsivät EU:n alueelle tuodut ja Kemiran tuottamat aineet sekä merkittävimmät raaka-aineet. Valmistelut mennessä tehtävää ensimmäisen vaiheen rekisteröintiä varten ovat täydessä vauhdissa. Olemme muiden kemianyhtiöiden tavoin mukana kehittämässä rekisteröinnissä tarvittavia menettelyitä. Asetuksen edellyttämien tiedonvaihtofoorumien perustaminen on meneillään, jolloin alkaa selvitä lopullisten rekisteröijien määrä sekä rekisteröintikustannukset. REACH lisää huomattavasti kommunikointitarvetta toimitusketjussa. Aiempien tuotekohtaisten tietojen lisäksi on välitettävä tietoja aineista, niiden määristä ja käyttö- ja altistumistavoista sekä rekisteröinteihin liittyviä hallinnointitietoja. Tämä vaatii merkittäviä tietojärjestelmämuutoksia myös Kemirassa. REACHin ohella jatkamme panostuksia tuoteturvallisuuteen muun muassa kehittämällä tuotehallintaa, tuoteturvallisuuden arviointimenettelyitä sekä ottamalla tuoteturvallisuuden entistä paremmin huomioon tuotekehitysprojekteissa. Kemiran kehittämä kidemuotoinen kalsiumsulfaattipigmentti on ominaisuuksiltaan monipuolinen ja lisäksi sekä kustannuksia että ympäristöä säästävä. Sitä voidaan käyttää niin paperin päällyste- kuin täytepigmenttinäkin. Kemira teetti vuonna 2008 ulkopuolisen selvityksen Kemiran kalsiumsulfaattipigmentin hiilijalanjäljestä. Tuloksia verrattiin vastaavanlaisen kalsiumkarbonaattipigmentin hiilijalanjälkeen. Selvityksen mukaan kalsiumsulfaattipigmentin tuotanto tuottaa vähemmän kasvihuonekaasuja kuin kalsiumkarbonaattipigmentin tuotanto. Jauhetun tuotteen osalta hiilijalanjälki oli 10 % pienempi ja saostetun tuotteen osalta 25 % pienempi. Myös paperituotteen hiilijalanjälki oli pienempi, kun valmistuksessa käytettiin kalsiumsulfaattipigmenttiä. Hiilijalanjälkeen laskettiin prosessityypin, tuotannon sijainnin ja logistiikan sekä energiankäytön vaikutukset. Raaka-aine tulee naapurista Vuoden 2009 alussa Kemiran käyttöönottama uusi kalsiumsulfaattipigmentin tuotantoprosessi on erittäin energiatehokas. Prosessi kuluttaa kolmanneksen vähemmän energiaa vanhoihin menetelmiin verrattuna. Kalsiumsulfaattipigmentin raaka-aineena käytetään kalsiumsulfaattia eli kipsiä. Sitä Kemira saa Siilinjärven tuotantolaitoksensa vieressä sijaitsevalta Yaran fosforihappotehtaalta, jossa sitä syntyy suuria määriä sivutuotteena. Raaka-aineen saanti on turvattu, ja lisäksi myönteistä on se, ettei sitä tarvitse kuljettaa kaukaa. 5

8 Ympäristöliiketoiminta Kemia ympäristöongelmien ratkaisijana Kemikaalit mielletään usein ympäristöongelmaksi, mutta itse asiassa ne ovat välttämätön osa ympäristöongelmien ratkaisua. Vuonna 2008 ympäristöliiketoiminnan osuus oli jo 40,6 % Kemiran liikevaihdosta. Ympäristöliiketoiminnasta ei ole olemassa selkeää kansainvälistä määritelmää varsinkaan niin kutsuttujen vihreiden kemikaalien osalta. Kemirassa olemme pitkään käyttäneet omaa epävirallista luokitteluamme ja pyrkineet seuramaan tämän sovellusalueen kasvua. Nykyisin ympäristöliiketoiminnassamme voi erottaa kolme pääluokkaa: ympäristönsuojeluun suoraan käytetyt tuotteet, kuten vedenpuhdistuskemikaalit, jätteistä jalostetut tuotteet ja markkinoilla ympäristöargumentein olevat vaihtoehtoiset tuotteet. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi klooria korvaavat happikemikaalit ja liuotteettomat maalituotteet. Ympäristösovellusten kasvualueena vedenpuhdistus Ympäristöliiketoimintaan luettavien sovellusalueiden kasvu on jatkunut Kemirassa pitkään. Vuonna 2008 ympäristöliikevaihtomme kohosi arviolta miljoonaan euroon ja oli noin 40,6 % konsernin liikevaihdosta. Ympäristöliikevaihtomme kasvoi edellisvuodesta 2 %. Viime vuoden tärkeimpiä kasvualueita olivat vedenpuhdistuskemikaalit muun muassa Etelä-Amerikassa. Paperiliiketoiminnassa alan laskusuhdanne heijastui myös ympäristösovellusten myyntiin. Ympäristömyötäisten jäänestoaineiden myynti sen sijaan oli vahvassa kasvussa. 6 Kemira 2008

9 Ympäristö-, laatu- ja turvallisuusjärjestelmät Ympäristöjärjestelmät tuotantotoimipaikoilla Kemira solmi Lloyds LRQA:n kanssa globaalin sopimuksen toimipaikkojen EHSQ-järjestelmien sertifioinnista. Konsernin rakennemuutokseen liittyen EHSQ-organisaatiomme uudistettiin alueelliseksi. Kullakin maantieteellisellä alueella on vastuuhenkilöt ja tiimit, jotka kehittävät ja auditoivat yksiköiden toimintajärjestelmiä. Konsernitasolla EHSQ-toiminto työskentelee läheisessä yhteis työssä tuotanto-organisaation kanssa. Konsernin EHSQ-politiikkaa on täsmennetty korostaen turvallisuutta. Samalla siirrytään entistä yhtenäisempään käytäntöön tehtaiden EHSQ-työssä muun muassa suoritustason mittarien avulla. Tavoitteenamme on kaikkien tuotannollisten toimipaikkojen sertifiointi. Vuonna 2009 pyrimme kymmeneen uuteen sertifikaattiin. Vuoden 2008 lopussa tuotantotoimipaikkoja oli konsernissa yhteensä 89, joista 66 toimipaikalla oli sertifioitu laatu-, ympäristö- tai turvallisuusjärjestelmä. Vuoden aikana uusia saatiin yksi. Järjestelmien ylläpidossa ei todettu suuria poikkeamia. Ympäristö-, laatu- ja turvallisuusjärjestelmät toimipaikoilla Ympäristö ISO Laatu ISO 9001 Turvallisuus OHSAS % 21 % 56 % 44 % 73 % 79 % Toimipaikalla on sertifioitu järjestelmä Toimipaikalla ei ole sertifioitua järjestelmää 7

10 Toimipaikkakatsaus Ympäristö ja turvallisuus toimipaikoillamme Toteutimme tuotantotoimipaikoillamme vuoden 2008 aikana paljon pieniä tekoja ympäristö- ja turvallisuusasioiden parantamiseksi. Merkittäviä ympäristöinvestointeja ei ollut käynnissä. Eurooppa Prerovin ja Zelivkan tehtailla Tsekissä parannettiin energiatehokkuutta vesikemikaalien valmistuksessa ja Preroviin saatiin lupa peittausjätehappojen käsittelyyn. Puolan Policessa uusittiin viemäröinnit ja siirryttiin päästöttömään tekniikkaan natriumaluminaatin tuotannossa. Lauterbourgissa Ranskassa vähennettiin jätemääriä ja va rastoinnin turvallisuutta. Espanjan vesikemikaalitehtailla parannettiin vesien hallintaa ja suodatustehokkuutta. Lisäksi Tar ragonassa luotiin valmius kierrätyshapon käyttöön raaka-aineena. Torrelavegasiin valmistunut uusi rautakloriditehdas vähentää päästöjä ja tehostaa raaka-aineen ja energian käyttöä. Botlekissa Alankomaissa tehtiin prosessimuutoksia jätevesipäästöjen, etenkin kuparikuormituksen alentamiseksi. Tehtaalla sattui akryylinitriilin ja kuparin häiriöpäästö omalle puhdistamolle. Rosenburgin vetyperoksiditehtaalla otettiin käyttöön katalyyttipölyn suodatin ja parannettiin vesijärjestelmiä. Tielissä puolestaan vähennettiin kaupungin puhdistamolle johdettavia jätevesimääriä. Tehtaalla sattui kesäkuussa yhdellä kuivauslinjalla tulipalo, joka aiheutti omaisuusvahinkoja ja tuotannonmenetyksiä. Ison-Britannian Bradfordissa parannettiin energiantuotannon tehokkuutta ja jatkettiin valmisteluja korvata sinkki kaikilla tuotantolinjoilla. Ruotsin Helsingborgissa jatkettiin maaperän saastuneisuuden tutkimuksia ja kunnostettiin rajattuja rakennuskohteita. Norjan Fredrikstadissa käynnistyi kloorin korvaaminen hapella prosessissa. Suomessa Kuusankosken tehtaalla otettiin käyttöön uusi laitteisto kromin poistamiseen jätevedestä ja uusittiin putkistoja. Äetsässä tehostettiin vesien tarkkailua, ja tehdasalueella jat kui aiemman toimijan maaperän kunnostus. Vaasassa työ ta pa turmien määrä aleni tuntuvasti. Oulun tehtaiden maa peräja pohjavesiselvityksessä todettiin, että alueella ei ole jatkotoimenpidetarvetta. Vetyperoksiditehtaalla tehtiin melukartoitus. Porin titaanidioksiditehtaan siirtyminen yhteisyritykseen vaikutti konsernin raportoimiin päästö- ja jätemääriin sekä ympäristökustannuksiin olennaisesti. Tehdasalueella sijaitsevan rautasulfaatin läjitysalueen sulkeminen aloitettiin ympäristöluvan mukaisesti, ja työ kestää useita vuosia. Sulkeminen vähentää oleellisesti alueelta muodostuvia valumavesiä ja riskejä, ja peittorakenteessa voidaan hyödyntää kierrätysmateriaaleja. Pohjois-Amerikka Kanadassa Vancouverin paperikemikaalitehtaalle asennettiin ohutkalvohaihdutin, joka vähentää biolietteen määrää. St. Catharinesin tehtaalla parannettiin vuotojen torjuntaa ja tehtaan VOC-päästöt (Volatile Organic Compounds) alenivat tuotemuutosten takia. Fontanan tehtaalla luovuttiin kloorin käytöstä rautakloridin valmistuksessa. Prince Georgen tehtaalla käynnistettiin jätteen kierrätysohjelma. Yhdysvalloissa Mobilen tehtaalla kunnostettiin varastoalueita ja jatkettiin maaperäselvityksiä. 8 Kemira 2008

11 case Energiatehokas desinfiointimenetelmä Etelä-Amerikka Telemaco Borbassa Brasiliassa tehostettiin jätteiden kierrätystä ja vähennettiin pölyä ja jätevesimääriä. Uruguayssa Fray Bentosin tehtaalla otettiin käyttöön uusi pisaranerotin ja tehostettiin kaasunpuhdistusta. Brasiliasta hankitun Nheel Quimican toimipaikan ympäristötilanne selvitettiin perusteellisesti ja parannustoimenpiteet on suunniteltu. Aasia ja Tyynenmeren alue Yixingin tehtaalla otettiin käyttöön uusi kaasunpesulaitteisto ja sade- ja jätevedet eriytettiin allastuksineen. Alueen yritysjärjestelyissä tehtiin ympäristöselvityksiä. Tikkurila Tikkurila jatkoi tehtaidensa EHS-auditointeja tavoitteena erityisesti työturvallisuuden parantaminen. Vantaan toimipaikka sai uuden ympäristöluvan, ja hallintajärjestelmien auditoinnit sujuivat ongelmitta. Ruotsissa Tukholman yksikkö lopetettiin, ja uusi Nykvarnin tehdas valmistaa ainoastaan vesiohenteisia tuotteita. Laitos parantaa myös energiatehokkuutta ja vähentää kuljetuksia. Puolan Debicassa jatkui maaperän kunnostus suunnitellusti. Venäjällä Ramenskojen tehtaan liuotepohjainen tuotanto siirrettiin Pietariin. Uudet logistiikkakeskukset valmistuvat vuonna 2009 Moskovan Mytishiin ja Pietariin. Gamma Industrial Coatings aloitti liuotinjätteiden tislauksen ja kierrätyksen. Lokakuussa Tikkurila Powder Coatings sai laatusertifikaatin ja Tikkurilan tehtaista enää yksi on vailla laatujärjestelmää. Desinfiointi on tehokas tapa puhdistaa jätevesiä. Erilaiset desinfiointimenetelmät eroavat kustannuksiltaan, mutta myös energian kulutukseltaan ja ympäristövaikutuksiltaan. Kemiran DesinFix -menetelmä edustaa desinfiointiteknologian huipputasoa. Tuote ei muodosta ympäristölle haitallisia sivutuotteita, eikä se kerry ympäristöön. DesinFix sisältää muurahaishappoa ja vetyperoksidia, jotka oikein sekoitettuna muodostavat tehokkaan biosidin eli eliöntorjunta-aineen. Teknologia on investointikustannuksiltaan kilpaileviin UVvalo- ja otsoniteknologioihin verrattuna edullinen. Se on lisäksi energiatehokas ja vaatii vain vähän kunnossapitoa. Eroon puumassan sisältämistä metalleista ympäristöä säästäen Puumassassa olevat metallit heikentävät valkaisukemikaalien tehoa. Niitä voidaan poistaa metalliioneja itseensä sitovilla kelatointiaineilla. Kemiran kehittämillä Fennobio-tuotteilla haitallisista metalleista päästään eroon ympäristöä säästäen. Fennobio-tuotteet hajoavat perinteisiä kelatointiaineita nopeammin. Ne sisältävät myös huomattavasti vähemmän typpeä. Fennobio-tuotteisiin siirtyminen mahdollistaa kelatoinnin myös niillä asiakkailla, joille ympäristöviranomaiset ovat asettaneet perinteisten kelatointiaineiden käyttörajoituksia. 9

12 Ympäristöraportointi Päästöt ja energiankulutus selvässä laskussa Konsernin liikevaihto kasvoi 0,8 % vuonna Raportoinnissa mukana oleva tuotantovolyymi laski noin 4 % ja kokonaisenergiankulutus noin 9 %. Muutos johtui valtaosin Porin yritysjärjestelystä. Konsernin ympäristökuormitusta kuvaava indeksi laski noin 3 % edellisvuodesta. Indeksiin lasketaan seitsemän keskeistä päästöä sekä tavanomaiset ja ongelmajätteet. Kasvihuonekaasujen päästöt alenivat edelleen, noin 8 % edellisvuodesta. Nykyinen päästötaso on enää noin 5 % vuoden 2000 tasosta. Vähennys johtuu valtaosin yritysjärjestelyin tapahtuneesta siirtymisestä vähemmän energiaa vaativaan liiketoimintaportfolioon. Myös muut epäorgaaniset päästöt ilmaan laskivat selvästi. Huomionarvoista oli haihtuvien orgaanisten VOC-päästöjen lasku varsinkin konsernin maaliliiketoiminnassa. Vesimäärät ja jätevesikuormitus olivat kautta linjan laskusuunnassa. Tavanomaisten jätteiden määrä laski alle puoleen edellisvuodesta. Porissa tapahtuneen omistusmuutoksen lisäksi tehtaan sivutuotteiden myynti kasvoi selvästi pienentäen läjitystarvetta. Kaatopaikkaläjitys alenikin konsernitasolla kaksi kolmasosaa. Ongelmajätteiden määrä nousi noin 18 %, ja tehdastasolla muutoksia oli kumpaankin suuntaan. Näihin vaikuttavat muun muassa varastointimuutokset ja maaperän kunnostusprojektit. Ympäristökustannukset laskivat merkittävästi Ympäristökustannukset laskivat varsin huomattavasti edellisvuodesta. Kustannukset olivat yhteensä 37,2 miljoonaa euroa (69,3). Ympäristöinvestoinnit alenivat kolme neljäsosaa ollen noin 7,2 miljoonaa euroa (30,2). Merkittäviä investointeja ei ollut käynnissä tai suunnitteilla. Vuoden 2007 lukua nostivat erityisesti jätteiden tuotteistamiseen liittyneet investoinnit Porissa. Ympäristönsuojelun käyttökustannukset laskivat noin 23 % ja olivat 30,0 miljoonaa euroa (39,1). Lasku johtui valtaosin Poria koskeneesta yritysjärjestelystä. Lisäksi maaperän kunnostuskulut alenivat. Ympäristöraporttimme käsittelee konserniyhtiöitä samoin periaattein kuin tilinpäätös. Raportti on laadittu soveltuvin osin seuraavien ohjeiden mukaisesti: Suomen kirjanpitolautakunnan yleisohje ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä, 2003 Cefic (Euroopan kemianteollisuuden kattojärjestö): Responsible Care -raportointiohje 2006 Soveltuvat IFRS-ohjeet 10 Kemira 2008

13 Kemira-konsernin ympäristötiedot Kemiran ympäristötilasto on koottu 89 tuotannolliselta toimipaikalta eri puolilta maailmaa. Erillisiä varasto- tai jakelukeskuksia ei käsitellä. Vuonna 2008 uusia raportoivia yksiköitä tuli kolme ja kaksi toimipaikkaa lopetettiin. Yhteismäärien kannalta merkittävä Porin titaanidioksidituotanto on mukana kahdeksan kuukauden ajalta. Päästöt veteen, tonnia Kemiallinen hapenkulutus (COD) 1) Typpi (N) Fosfori (P) 0, Kiintoaine, 1000 tonnia 0,5 0,9 0,9 0,9 1,3 Raskasmetallit (Hg+Cd+Pb+Cr+As+Cu+Ni+Zn) 1,2 2,3 2,3 2,0 4,0 Päästöt ilmaan, tonnia Hiukkaset Rikkidioksidi (So 2 ) 2) Typen oksidit (No 2 ) 3) Hiilidioksidi (CO 2 ), 1000 tonnia Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) 4) Haihtuvat epäorgaaniset yhdisteet (VIC) 5) Jätteet 6), tonnia Ongelmajätteet yhteensä Ulkopuolinen kaatopaikka Ulkopuolinen poltto Oma kaatopaikka Muu käsittely Tavanomainen jäte, tonnia Luonnonvarat Polttoaineiden energiakäyttö, ktoe 7) Polttoaineiden käyttö raaka-aineena, ktoe Ostosähkö, TJ Ostettu lämpö ja höyry, TJ Jäähdytysvesi, milj. m³, noin Jätevesi, milj. m³, noin 6,0 6,1 5,7 5,4 13 Turvallisuus Työtapaturmien määrä 8) miljoonaa työtuntia kohti 4,4 6,5 6,0 8,4 6,7 Avainluvut, milj. e Konsernin liikevaihto Ympäristöinvestoinnit 7,2 30,2 12,2 7,4 10,3 Ympäristönsuojelun käyttökustannukset 30,0 39,1 35,4 33,3 40,4 Ympäristökustannukset yhteensä, % liikevaihdosta 1,3 2,5 1,9 2,0 2,0 1) Arvio. Aiheutuu osittain myös epäorgaanisista päästöistä. 2) Kaikki rikkiyhdisteet rikkidioksidiksi laskettuna. 3) NO ja NO 2 typpidioksidiksi laskettuna. 4) VOC on haihtuvien orgaanisten yhdisteiden summa (perustuen EU direktiiviin 1999/13/EC). 5) Ammoniakin, suolahapon ja kuuden muun tavanomaisen epäorgaanisen yhdisteen summa. 6) Raportoidut luvut eivät sisällä tehtaalla poltettua jätettä eikä sellaista jätettä, joka jalostetaan edelleen tuotteiksi omilla tehtailla tai myydään ulkopuoliseen kierrätykseen. Määrät ilmoitettu märkäpainoina. 7) ekvivalenttista öljytonnia. Polttoainekulutuksen pienentymä johtuu pääasiassa vuosien laskentavirheestä. 8) Tapaturmat, jotka ovat aiheuttaneet työntekijän vähintään yhden päivän poissaolon (LTA1). 11

14 Ympäristötiedot graafeina Ympäristöindeksi Kasvihuonekaasut ilmaan VOC-päästöt tonnia CO 2 ekv. Tonnia Ympäristö indeksiin kuuluu seitsemän keskeistä päästöä sekä ongelma- ja tavanomainen jäte. Vuonna 1997 indeksi oli 100. N 2 O laskettuna CO 2 ekvivalenttina CO tonnia Tavanomaiset jätteet tonnia Ongelmajätteen käsittely 1 % 19 % 28 % Työtapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti % 25 % Oma poltto Ulkopuolinen poltto Ulkopuolinen loppusijoitus Kierrätys Muu käsittely Ympäristönsuojelun Ympäristöinvestoinnit Ympäristöliikevaihto käyttökustannukset Milj. e Milj. e Euroa Milj. e Kemira 2008

15 Riippumaton varmennusraportti Kemira Oyj:n hallitukselle Olemme Kemira Oyj:n pyynnöstä käyneet läpi Kemira Oyj:n vuoden 2008 ympäristöraportissa esitetyt tiedot. Kemira Oyj:n johto vastaa ympäristöraportin laatimisesta ja sisällöstä. Kemira Oyj:n hallitus on hyväksynyt ympäristöraportin. Meidän tehtävänämme on antaa varmennusraportti ympäristöraportissa esitetyistä tiedoista. Varmennustoimeksiannon sisältö ja laajuus Kemira Oyj:n vuosittainen ympäristöraportti koostuu Kemiran ympäristönäkökohtiin liittyvän toiminnan ja toimenpiteiden edistymistä kuvaavista luvuista ja lausunnoista. Kemira Oyj:n ympäristöraportti on laadittu Kemira Oyj:n sisäisten raportointiohjeiden mukaisesti. Lisäksi Kemira Oyj noudattaa ympäristöraportoinnissaan soveltuvin osin kirjanpitolautakunnan yleisohjetta ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä (2006), sekä Euroopan kemianteollisuuden järjestön (CEFIC) Health, Safety and Environment Reporting Guidelines (2006) -suositusta. Varmennustoimenpiteemme on suunniteltu antamaan rajoitettu varmuus siitä, ovatko ympäristöraportissa esitetyt tiedot olennaisilta osiltaan oikein esitetty. Varmennustoimeksiannossa sovelletut standardit ja kriteerit Tämä toimeksianto on toteutettu KHT-yhdistyksen Muut varmennustoimeksiannot kuin menneitä kausia koskevaan taloudelliseen informaatioon kohdistuva tilintarkastus tai yleisluonteinen tarkastus -varmennusstandardin 3000 mukaisesti. Muun ohessa tämä standardi edellyttää, että toimeksiannon toteuttajalla on riittävä erityisosaaminen, taidot sekä ammatillinen osaaminen varmennettavien tietojen ymmärtämiseen ja varmentamiseen ja että toimeksiannon toteuttaja noudattaa Kansainvälisen tilintarkastajaliiton IFAC:n ammattieettisiä periaatteita riippumattomuuden turvaamiseksi. Varmennuksemme arviointikriteereinä ovat Kemira Oyj:n sisäiset ympäristöraportoinnin ohjeet sekä Kemira Oyj:n raportointia vastaavasti soveltuvin osin Kirjanpitolautakunnan yleisohje ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja esittämisestä tilinpäätöksessä (2006) sekä CEFIC:n Health, Safety and Environment Reporting Guidelines (2006) -suositus. Kemira Oyj:n toiminnan tuloksen ja taloudellisen aseman arvioimiseksi tulee tutustua Kemira Oyj:n tilintarkastettuun tilinpäätökseen päättyneeltä tilikaudelta. Toimeksiannossa tehdyt toimenpiteet ja johtopäätökset Olemme arvioineet vuoden 2008 ympäristöraportin luotettavuutta käymällä läpi järjestelmät ja prosessit, joilla ympäristöraportin tiedot luodaan, kootaan ja raportoidaan sisäisiä dokumentteja raportoivien yksiköiden konsernille raportoimat tiedot olennaisilta osin konsernitasolla tehdyt laskelmat sekä tietojen oikeellisuutta koskevat varmistamistoimenpiteet konsernitasolla. Saadaksemme paremman käsityksen ympäristöraportissa esitetyistä tiedoista ja niihin liittyvistä raportointiprosesseista olemme myös keskustelleet niiden henkilöiden kanssa, joiden tehtävänä raportin laatiminen on ollut ja tehneet kaksi toimipaikkakäyntiä; Helsingborgiin Ruotsissa ja Bradfordiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tekemämme varmennustyön perusteella tietoomme ei ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aiheen olettaa, että Kemira Oyj:n ympäristöraportissa esitetyt tiedot eivät olisi aiemmin mainittujen kriteerien perusteella olennaisilta osiltaan oikein esitetty. Helsinki, 24. helmikuuta 2009 KPMG OY AB Pekka Pajamo KHT Nina Killström yritysvastuuasiantuntija Toimeksiannon rajoitukset Ympäristönäkökohtia ja -suorituskykyä koskevat tiedot ovat luonteeltaan rajallisia niiden laadusta sekä tietojen keräämiseen, laskemiseen ja arvioimiseen käytetyistä menetelmistä johtuen. Kemira Oyj on ympäristöraportissaan kertonut tietojen kattavuuteen liittyvistä rajoitteista. Ympäristöraportin tietoja tulee arvioida yhdessä niitä selittävien Kemira Oyj:n antamien tietojen kanssa. Internet-sivustomme Yritysvastuuosiosta löydät tietoa ympäristö- ja turvallisuusasioistamme sekä yhteyshenkilömme ympäristöasioissa.

16 Kemira Oyj Porkkalankatu 3 PL Helsinki Puh Faksi Sähköposti: etunimi.sukunimi@kemira.com Kotipaikka Helsinki, Y-tunnus

YM P Ä R I ST Ö R A P O RTTI 2006

YM P Ä R I ST Ö R A P O RTTI 2006 YM P Ä R I ST Ö R A P O RTTI 26 Sisältö Ekologinen jalanjälki pienentynyt 2 Turvallisuus hyvästä erinomaiseksi 3 Ympäristötyö toimipaikoilla 5 Kemira Water 5 Kemira Pulp&Paper 5 Kemira Specialty Kemira

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

Sisältö. Ympäristössä on vastuu ja mahdollisuus. Toimitusjohtajalta Kemira ja vastuullisuus. Ympäristövastuu. Liiketoiminta-alueet.

Sisältö. Ympäristössä on vastuu ja mahdollisuus. Toimitusjohtajalta Kemira ja vastuullisuus. Ympäristövastuu. Liiketoiminta-alueet. Ympäristöraportti 27 Sisältö Harri Kerminen Ympäristössä on vastuu ja mahdollisuus Toimitusjohtajalta Kemira ja vastuullisuus Ympäristövastuu Liiketoiminta-alueet Kemira Water Kemira Pulp&Paper Kemira

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja IR: Andreas Langhoff, tel +358 1 862 114 29.4.28 1 Sisältö Kemira-konserni Q1 Liiketoiminta-alueet Q1 Näkymät 28 2 Kemira-konserni Q1

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.8 Esitys 3.4.8 8 Suominen yhteensä Milj. EUR Q1/8 Q1/7 Q4/7 7 Liikevaihto 54,5 54,3 54,1 15, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta -,1 1,3 -,6 1,7 Liikevoitto -,1 1,3-6,8

Lisätiedot

Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, Toimitusjohtaja 25.2.2009

Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, Toimitusjohtaja 25.2.2009 Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, Toimitusjohtaja 25.2.2009 IR: Päivi Antola, tel +358 10 862 1140 1 Hyvä kehitys jatkui neljännelle neljännekselle Jatkavien liiketoimintojen liikevaihto nousi

Lisätiedot

Transformaatio jatkuu

Transformaatio jatkuu 1 Kemiralla vahva heinä syyskuu Transformaatio jatkuu Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.11.2005 Sisältö Kemiran heinä syyskuu Tammi syyskuu Liiketoiminta-alueet heinä syyskuussa Kemiran osakkeen kehitys Muutoksen

Lisätiedot

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012 1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1 Toimitusjohtajan katsaus Matti Lievonen 1 Neste Oilin johtoryhmä Toimitusjohtaja: Matti Lievonen Yhteiset toiminnot Liiketoiminta-alueet Tuotanto ja logistiikka Ilkka Poranen Henkilöstö Hannele Jakosuo-Jansson

Lisätiedot

Tammi - maaliskuu 2001 lyhyesti

Tammi - maaliskuu 2001 lyhyesti Tammi - maaliskuu 21 lyhyesti Liikevaihto 651 milj., jatkuvan liiketoiminnan kasvu 13 % Liikevoitto 57 milj., kasvu > 5 % Tulos / osake,28, kasvu > 1% Oma pääoma / osake 9,41 Ensimmäinen omien osakkeiden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009 Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008 Hille Hyytiä 22.9.2009 1.1 Energiavaltainen teollisuus tavoitteet toimenpideohjelmassa 1. Toimenpideohjelman tavoitteet

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Kemira Tammi - maaliskuu 2011

Kemira Tammi - maaliskuu 2011 Kemira Tammi - maaliskuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 3.5.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja Kemira Tammi - kesäkuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.7.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 1 (6) Huhtikuu 2012 Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2001 lyhyesti

Tammi-kesäkuu 2001 lyhyesti Tammi-kesäkuu 21 lyhyesti Liikevaihto 1 287, jatkuvan liiketoiminnan kasvu 11% Liikevoitto 111, kasvu 8 % Tulos/osake,52, kasvu 14 % (ilman kertaluonteisia eriä) Oma pääoma/osake 9,53 Toinen omien osakkeiden

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 31.3.2010

Atria Oyj 1.1. 31.3.2010 Atria Oyj 1.1. 31.3. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4. Atria-konserni Katsaus Milj. Liikevaihto 305,9 310,7 1.316,0 Liikevoitto 1,0-0,4 27,5 Liikevoitto-% 0,3-0,1 2,1 Voitto ennen veroja -1,8-5,5

Lisätiedot

Kemira Tammi-maaliskuu 2012. Wolfgang Büchele, toimitusjohtaja 24.4.2012

Kemira Tammi-maaliskuu 2012. Wolfgang Büchele, toimitusjohtaja 24.4.2012 Kemira Tammi-maaliskuu 2012 Wolfgang Büchele, toimitusjohtaja 24.4.2012 AGENDA Toimitusjohtajan katsaus Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2012 Näkymät 2012 2 Kemira keskittyy yhä enemmän veden laadun ja

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS.

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. VALMISTAJILLE Suomen ympäristökeskus ylläpitää ympäristöhallinnon ilmapäästötietojärjestelmää,

Lisätiedot

Liikevaihto 2 454 milj., jatkuvan liiketoiminnan kasvu 8 % Liikevoitto 144 milj., pienentyi 18 %

Liikevaihto 2 454 milj., jatkuvan liiketoiminnan kasvu 8 % Liikevoitto 144 milj., pienentyi 18 % Vuosi 21 lyhyesti Liikevaihto 2 454, jatkuvan liiketoiminnan kasvu 8 % Liikevoitto 144, pienentyi 18 % - eläkesäätiöiden kannatusmaksut kasvoivat, TiO 2 syklin pohjassa, Alcro-Beckersin integrointi Tulos/osake,58,

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit

Lisätiedot

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q4 2016 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja nikkeli sinkki koboltti Jatkojalostajat Valmistajat 2 »Pääkohdat Q4:llä LOKA MARRAS JOULU Primäärialueen 3. lohkon kasaaminen valmistuu

Lisätiedot

Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja 6.5.2009 Kemira keskittyy veteen Vesiosaamisen täysi hyödyntäminen Yhteinen osaaminen ja tuotevalikoima Yhtenäinen Kemira Yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Wolfgang Büchele, toimitusjohtaja 24.3.2014. Kemiran varsinainen yhtiökokous 2014 Muutos kannattavaksi veteen keskittyväksi yhtiöksi

Wolfgang Büchele, toimitusjohtaja 24.3.2014. Kemiran varsinainen yhtiökokous 2014 Muutos kannattavaksi veteen keskittyväksi yhtiöksi Wolfgang Büchele, toimitusjohtaja 24.3.2014 Kemiran varsinainen yhtiökokous 2014 Muutos kannattavaksi veteen keskittyväksi yhtiöksi Orgaaninen liikevaihto kasvoi 3 % ja kannattavuus parani Tammi-joulukuu

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 ESITYS 24.7.2006 Liikevaihdon jakauma 1-6/2006 97,0 milj. euroa Joustopakkaukset 37,1 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 35 % Kuitukankaat 27 % Pyyhkeet

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta

Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta Kokemukset energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotosta Kommenttipuheenvuoro Helena Kivi-Koskinen Energia- ja ympäristöpäällikkö www.ruukki.com Ruukki tänään Liikevaihto 3,7 miljardia euroa vuonna 2006

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 6.11.2014 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.214 Kannattavuuden parannusohjelman eteneminen näkyy vahvassa Q1 214 tuloksessa Q1 14 EBITDA oli 3 miljoonaa euroa (Q1 : 284 milj. euroa) Kannattavuuden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri Ympäristöteknologian osaamisklusteri Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen kautta

Lisätiedot

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.10.2009

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.10.2009 Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.10.2009 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Kari Savolainen 2.11.2005 (7)

Kari Savolainen 2.11.2005 (7) Kari Savolainen 2.11. (7) Kemiran osavuosikatsaus tammi-syyskuu KEMIRALLA VAHVA HEINÄ-SYYSKUU Liikevaihto 543,0 milj. euroa (heinä-syyskuu : 453,4), kasvu 20. Liikevoitto 59,2 milj. euroa (46,1), kasvu

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus 2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

(Suomen virallinen tilasto (SVT) 2010) 100 % 75 % 50 % 25 % 0 % kyllä ei Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - julkinen sektori (34) Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - kuluttajat (35) Pääasialliset

Lisätiedot

Tervetuloa Kemiran maailmaan! Kemira Oyj Municipal &Industrial

Tervetuloa Kemiran maailmaan! Kemira Oyj Municipal &Industrial Tervetuloa Kemiran maailmaan! Tuija Pohjolainen-Hiltunen Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kemira Oyj Municipal &Industrial Sisällys Kemira 2 800 MEUR kemian yhtiö Lähes 90 vuotta Kemiran historiaa Visio ja

Lisätiedot

Pääpaino kannattavuuteen. Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.2007

Pääpaino kannattavuuteen. Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.2007 Pääpaino kannattavuuteen Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.27 Sisältö Kemiran tammi-maaliskuu Liiketoiminta-alueet tammi-maaliskuu Näkymät 2 Kemiran tammi-maaliskuu Tunnusluvut Q1/7 Q1/6 Muutos Liikevaihto

Lisätiedot

Ympäristö ja turvallisuus

Ympäristö ja turvallisuus CARGOTEC VASTUULLISUUSRAPORTTI 214 / Ympäristö ja turvallisuus 1 Ympäristö ja turvallisuus Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut raportoidaan vuosittain samalta ajanjaksolta kuin talousluvut.

Lisätiedot

Kemira GrowHow. Kemira. Kemira GrowHow. Siilinjärvi. Kaivos. Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa 4.9.2003/Lauri Siirama

Kemira GrowHow. Kemira. Kemira GrowHow. Siilinjärvi. Kaivos. Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa 4.9.2003/Lauri Siirama Kemira Siilinjärvi Kaivos Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa 4.9.2003/Lauri Siirama Kemira-konserni kuuluu Kemira-konserniin, joka on listattu Helsingin pörssissä. Suomen valtio perusti Kemiran vuonna

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi Helena Wessman KCL Helena Wessman 27.5.2009 1 MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Kestävä kehitys = taloudellisuus+sosiaalinen hyväksyttävyys+ ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011

Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011 Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011 Avainlukuja tammi kesäkuu 2011 1 6/11 1 6/10 Muutos % Q2/11 Q2/10 Muutos % Liikevaihto, Me 1066 903 18 % 536 487 10 % Liiketulos,

Lisätiedot

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke KOHTI KIERTOTALOUTTA ketterästi ja kunnianhimoisesti Ekokemin liiketoiminta-alueet Mitä Ekokem tekee? 1 Kehitämme jätteitä vähentäviä ja hyödyntäviä ratkaisuja asiakkaidemme

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Kemira Tammi - syyskuu 2011. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 27.10.2011

Kemira Tammi - syyskuu 2011. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 27.10.2011 Kemira Tammi - syyskuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 27.10.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 18.3.2015. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen

Varsinainen yhtiökokous 18.3.2015. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 18.3.2015 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Tulosparannusohjelmat tuottivat tulosta Kalmarissa ja Hiabissa Onnistumiset MacGregorin onnistuneet yritysostot MacGregorissa käynnistettiin

Lisätiedot

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj Tulos Q2 2013 Helsinki, 17.7.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 17.7.2013 1 Sisältö Suomisen Q2 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q2 2013 Codi Wipes

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 11.2.2016. Kemiran. Tammijoulukuu

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 11.2.2016. Kemiran. Tammijoulukuu Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 11.2.2016 Kemiran Tammijoulukuu 2015 Vuoden 2015 taloudelliset kohokohdat Liikevaihto kasvoi +11 % Orgaaninen liikevaihdon kasvu 2015: +2 % Pulp

Lisätiedot

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja Yhtiökokous 8.4.2009

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja Yhtiökokous 8.4.2009 Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja Yhtiökokous 8.4.2009 2008 strategisten muutosten vuosi Uusi strategia Orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa 6 % Liikevoitto ilman kertaluonteisia

Lisätiedot

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015 Kemiran osavuosikatsaus Tammimaaliskuu 2015 Taloudelliset kohokohdat Tammi-maaliskuu 2015 Liikevaihto 553 milj. euroa (530), +4 % Paper-segmentin

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia OAMK / Luova 4.5. ja 11.5. Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä Sisältö 1. päivä Johdanto Auditoinnin tavoitteet Ympäristöstandardin (ISO 14001) pääkohdat Alustava ympäristökatselmus Auditoinnin

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 23.10.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammisyyskuu

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 23.10.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammisyyskuu Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 23.10.2015 Kemiran osavuosikatsaus Tammisyyskuu 2015 Heinä-syyskuu 2015 Taloudelliset kohokohdat Liikevaihto 625 milj. euroa (542), +15 % Pulp

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

Ilmapäästöt toimialoittain 2010

Ilmapäästöt toimialoittain 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 203 Ilma toimialoittain 200 Yksityisautoilun hiilidioksidi suuremmat kuin ammattimaisen maaliikenteen Yksityisautoilun hiilidioksidi olivat vuonna 200 runsaat 5 miljoonaa tonnia.

Lisätiedot

Tulisijoilla lämpöä tulevaisuudessakin

Tulisijoilla lämpöä tulevaisuudessakin Tulisijoilla lämpöä tulevaisuudessakin Ympäristöneuvos Maarit Haakana Ympäristöministeriö Puulämmityspäivä 7.2.2018 Helsingin Sanomat 6.1.2018 Pientaloissa poltetaan puuta aiempaa enemmän (Luke ja Tilastokeskus

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008. Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008. Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008 Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008 Q1 lyhyesti Liikevaihto 24,1 (28,8) miljoonaa euroa Liikevoitto 1,4 (3,5) miljoonaa euroa Exel Compositesin liikevoitto 2,9 (4,3) miljoonaa euroa Exel Sports Brandsin

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Kemiran osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2005

Kemiran osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2005 1 Kemiran osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2005 Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 28.7.2005 IR: Päivi Antola, paivi.antola@kemira.com, puh. 010 86 21140 Sisältö Kemiran tammi - kesäkuu Liiketoiminta-alueet tammi

Lisätiedot

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja Digia Oyj Tilinpäätös 2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto 120,3 MEUR, laskua 2,3 prosenttia (123,2 MEUR) Liikevoitto negatiivinen -7,8 MEUR (13,4 MEUR) Liikevoitto ennen

Lisätiedot

Resurssiviisas tulevaisuus - seminaari 26.5.2016, Kuopio Hille Hyytiä

Resurssiviisas tulevaisuus - seminaari 26.5.2016, Kuopio Hille Hyytiä Eurooppalaiset ja valtakunnalliset energiatehokkuustavoitteet, kuinka yritysten kilpailukykyä voidaan parantaa vähähiilisin ja energiatehokkain ratkaisuin? Resurssiviisas tulevaisuus - seminaari 26.5.2016,

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot