BH60A0000 Ympäristötekniikan perusteet M. Horttanainen, R. Soukka, L. Linnanen Nimi:

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BH60A0000 Ympäristötekniikan perusteet M. Horttanainen, R. Soukka, L. Linnanen Nimi:"

Transkriptio

1 Tentissä saa olla käsinkirjoitetut muistiinpanot mukana. Mitään monistettua tai tulostettua materiaalia ei saa olla tentissä. Laskimen käyttö on kielletty. Tenttikysymysten vastaukset on kirjoitettava tenttipaperissa osoitetulle vastausalueelle. Marginaaleihin tai sivun kääntöpuolelle kirjoitettua tekstiä ei huomioida arvostelussa. Käytä konseptia vastauksien suunnitteluun tarvittaessa. Kirjoita tenttipaperin jokaiselle sivulle merkittyyn kohtaan nimi ja opiskelijanumero. Palauta valvojalle myös nimellä ja opiskelijanumerolla varustettu konsepti. Menetelmällä nopeutetaan tenttien tarkastusta. TEHTÄVÄ 1. Ympyröi oikeaa vaihtoehtoa osoittava kirjain. (Oikea vastaus 3p, väärä vastaus -1p, vastaamatta jättäminen 0p, max 30p.) 1. Suomen jätehuollon osalta on totta, että a. tällä hetkellä kerätystä yhdyskuntajätteestä yli puolet kierrätetään. b. kaatopaikkojen määrä on kasvanut viime vuosina. c. kuntien tehtävänä on järjestää jätehuolto asumisessa syntyville jätteille. d. valtio vastaa esimerkiksi kotitalouksien jätteiden käsittelyn kustannuksista verovaroilla. 2. Hyvä esimerkki uusiokäytöstä on a. käytöstä poistetuiden renkaiden hyödyntäminen raaka-aineena. b. kaatopaikkakaasujen kerääminen talteen. c. vaatekeräyksen toteuttaminen. d. kierrätyspolttoaineen valmistus ja poltto. 3. Jätehuollon ympäristövaikutuksista on totta seuraava väittämä a. Jätehuolto on Suomessa merkittävin vesistöjen rehevöitymistä aiheuttava toimiala b. Jätehuolto tuottaa Iso-Britanniassa raskasmetallipäästöjä enemmän kuin rauta- ja terästeollisuus c. Suurin osa jätehuoltosektorin kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin kaatopaikoilta. d. Tyynen meren jätepyörteen roskat ovat pääosin meriliikenteen tuottamia. 4. Kansainvälisesti yhdyskuntajätemäärille ja käsittelylle pätee a. Taloudellisesti kehittyneissä maissa (OECD-maat) kierrätys on yleisempää kuin kaatopaikalle sijoittaminen. b. Taloudellisesti kehittyneissä maissa (OECD-maat) henkilöä kohti muodostuva jätemäärä on jätteen synnyn ehkäisemisen vuoksi pienempi kuin nopeasti kehittyvissä Aasian maissa. c. OECD-maissa jätemäärä henkilöä kohti on yli kolminkertainen verrattuna Afrikan maiden jätemääriin henkilöä kohti. d. Jätteet kerätään talteen tehokkaammin köyhissä maissa kuin varakkaissa maissa.

2 5. Tuotteiden ekosuunnittelua koskevista väittämistä pitää paikkansa, että a. EU:n ekosuunnitteludirektiivissä on lueteltu eri tuoteryhmiä koskevat suunnitteluvaatimukset. b. kaikilta ekosuunnittelulainsäädännön piiriin kuuluvilta tuotteilta edellytetään energiamerkintä EU-markkinoille pääsemiseksi. c. kaikilta ekosuunnittelulainsäädännön piiriin kuuluvilta tuotteilta edellytetään CEmerkintä EU-markkinoille pääsemiseksi. d. ekosuunnitteludirektiivin mukaan energiatehokkuuteen liittyviä minimivaatimuksia voidaan antaa mille tahansa tuoteryhmälle. 6. Seuraavista väittämistä pitää parhaiten paikkansa, että a. Jos maailman ihmiset käyttäisivät vettä yhtä säästeliäästi kuin suomalaiset keskimäärin, maailmassa ei olisi vesipulaa b. maatalous on suurin veden käyttökohde maailmanlaajuisesti c. maailman ruuantuotannolla ja veden riittävyydellä ei ole suoraa yhteyttä d. vesijalanjäljellä tarkoitetaan sitä energiamäärää, joka tarvitaan yhden vesilitran käyttämiseen 7. Kasvihuonekaasupäästöjen osalta paikkaansa ei pidä, että a. teollinen tuotteiden valmistus on suurin yksittäinen kasvihuonekaasulähde Suomessa b. kasvihuonekaasupäästöjen arvellaan olevan sitä vaarallisempia, mitä korkeammalla päästö tuotetaan c. liikenne aiheuttaa lähes viidenneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä d. yksityishenkilöiden valinnoilla on vaikutusta globaaliin ilmastotilanteeseen 8. Ympäristöongelmien osalta on totta, että a. pysähtyneen väestönkasvun vuoksi ympäristöä kuormittava rasite on selvästi pienenemässä esimerkiksi Kiinassa b. ilmaston lämpenemisen ainoa merkittävä uhka on mahdollinen meriveden nousu c. teollisuusmaat ovat päässeet joistain alueellisista ympäristöongelmista siirtämällä tuotantoa kehittyviin maihin d. ihmisten kulutustottumusten muuttaminen ei vaikuta globaaleihin ympäristöongelmiin 9. Seuraavista tuotannolliseen toimintaan liittyvistä väittämistä pitää paikkansa, että a. säästävässä teknologiassa pyritään siihen, että tuotannon ainevirroista mahdollisimman pieni osa päätyisi talouden kiertokulkuun b. ekologisella selkärepulla tarkoitetaan sitä ympäristörasitetta, joka aiheutuu kun jokin tuote poistetaan käytöstä c. tuotteiden ja hyödykkeiden valmistuksen yhteydessä syntyvät sivuainevirrat muodostavat usein merkittävän rasitteen ympäristölle d. parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) haittapuolena on se, ettei siinä huomioida ympäristönäkökohtia ja taloudellista kannattavuutta. 10. Kemikaalien käytön osalta on totta, että a. tekstiiliteollisuudessa erilaisten kemikaalien käyttö on vähäistä b. EU:ssa kemikaaleja valmistavat tai maahantuovat yritykset velvoitetaan arvioimaan kemikaalien sisältämät riskit c. kemikaalien turvalliselle käytölle EU:n alueella ei vielä ole luotu ohjauskeinoja d. REACH-asetus kieltää ympäristölle vaarallisten kemikaalien käytön

3 TEHTÄVÄ 2. Miksi teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesipäästöjä pyritään hallitsemaan? (Soukka, 20 p)

4

5 TEHTÄVÄ 3. Miten tehokkuus, resilienssi ja oikeudenmukaisuus liittyvät kestävään kehitykseen? (Linnanen, 20p)

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari 4.6.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte osana jätehuoltoa ja sen tavoitteita Tekstiilien uudelleenkäyttö ja

Lisätiedot

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER)

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER) VALTSU:n painopistealueetsähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) Tarja-Riitta Blauberg /YM VALTSUn sidosryhmätilaisuus 23.9.2015 SYKEssä 1 VALTSUn painopistealueet Yhdyskuntajäte Biohajoava jäte Rakennusjäte

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007

Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007 Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007 Kuntien jätehuoltotehtävät Jätehuollon järjestäminen kunnan näkökulmasta, Kuntaliitto 2006 huolehtia

Lisätiedot

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka 15.11.2016 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Mitä on kiertotalous? 3. Yhdyskuntajätehuolto ja kierrätys

Lisätiedot

Elinkaariajattelu autoalalla

Elinkaariajattelu autoalalla Elinkaariajattelu autoalalla Mikä on tuotteen ELINKAARI? Tuotteen vaiheet raaka-aineiden hankinnasta tai tuottamisesta tuotteen käyttöön ja loppukäsittelyyn. MARKKINOINTI JAKELU, KAUPPA TUOTANTO KÄYTTÖ,

Lisätiedot

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus 14.11.2017 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Sisältö 1. Johdanto 2. Kiertotalous Määritelmä Esimerkkejä Vaikutukset Suomessa 3. Jätehuolto

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit Teollisuuden toimintaa ohjaavat

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Keskustelutilaisuus 30.5.2017 Ylitarkastaja Sirje Stén 1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kauttua

Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kauttua Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 27.4.2016 Kauttua Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Mineraalien kaivu 59 % Rakentaminen 19 % Palvelut ja kotitaloudet 3 % Teollisuus

Lisätiedot

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset Rakentamisen käsitteet ja materiaalit kurssi Luento 1 10.10.2017 Esa Partanen esa.partanen@xamk.fi p. 044 7028 437 SCE - Sustainable Construction

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistus. Talousvaliokunta,

Hankintalain kokonaisuudistus. Talousvaliokunta, Hankintalain kokonaisuudistus Talousvaliokunta, 7.10.2016 Suomesta bio- ja kiertotalouden sekä cleantechin edelläkävijä Lainaus pääministeri Sipilän hallitusohjelmasta 7.10.2016 3 Edelläkävijyys vaatii

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta JOHDANTO Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Tekstiilijätteen kierrätyksen mahdollisuudet ja esteet (TEXJÄTE)

Tekstiilijätteen kierrätyksen mahdollisuudet ja esteet (TEXJÄTE) Tekstiilijätteen kierrätyksen mahdollisuudet ja esteet (TEXJÄTE) Helena Dahlbo, SYKE 5.6.2013 Poistotekstiiliseminaari Forssa Tekstiilijätemäärät kasvussa Lyhytikäinen muoti, heikkolaatuiset vaatteet Tekstiilien

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

Biojätteen käsittelyä ohjataan monesta suunnasta: ELSU, POLKU, JÄLKI ynnä muut

Biojätteen käsittelyä ohjataan monesta suunnasta: ELSU, POLKU, JÄLKI ynnä muut Biojätteen käsittelyä ohjataan monesta suunnasta: ELSU, POLKU, JÄLKI ynnä muut Biolaitosyhdistys, Jokioinen 25.11.2009 Risto Saarinen Suomen ympäristökeskus Ympäristönsuojelun ohjauskeinot yleisesti 1/4

Lisätiedot

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1 Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 1 JÄTTEET OVAT TULEVAISUUDEN RAAKA- AINETTA Kaatopaikat Hygieniauhan torjuminen Jätteiden

Lisätiedot

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman FAOSTAT 2006 Puun käyttömäärät ja metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 28.10.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 28.10.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 28.10.2013 Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevat ympäristödirektiivit RoHS vaarallisten aineiden

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

Vesi Energia Ruoka (- ja Ekosysteemipalvelut) NEXUS. Seppo Rekolainen SYKE 19.3.2014

Vesi Energia Ruoka (- ja Ekosysteemipalvelut) NEXUS. Seppo Rekolainen SYKE 19.3.2014 Vesi Energia Ruoka (- ja Ekosysteemipalvelut) NEXUS Seppo Rekolainen SYKE 19.3.2014 Mitä NEXUS tarkoittaa? Etymologia: nexus (latin): sitominen, verbistä necto : sitoa 2 Vesistressi (=veden käyttö/vesivarat)

Lisätiedot

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka

Lisätiedot

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista 22.9.2006 Käytännön toteuttaminen: Osoitettiin pääkaupunkiseudun 15 vuotta täyttäneelle väestölle Tutkimuksen teki TNS Gallup Aineisto kerättiin

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

Energia, ilmasto ja ympäristö

Energia, ilmasto ja ympäristö Energia, ilmasto ja ympäristö Konsultit 2HPO 1 Hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu ilmakehässä Lähde: IPCC ja VNK 2 Maailman kasvihuonepäästöt Lähde: Baumert, K. A. ja VNK 3 Maailman kasvihuonepäästöjen

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen

Lisätiedot

Vesienhoidon TPO Teollisuus

Vesienhoidon TPO Teollisuus Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Ramate- seminaari 7.11. 2017 Erityisasiantuntija Sirje Stén 1 2 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta Ajankohtaista ympäristönsuojelusta Pekka Jalkanen Ympäristöministeriö Hallitusohjelman keskeiset hankkeet Yleiset tavoitteet Käynnissä olevat prosessit Uudet aloitteet Kansainvälisen toiminnan painopisteet

Lisätiedot

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä STHS 40. koulutuspäivät 16.2.2016 Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä pentti.rantala@live.fi 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy kuntien omistama yhtiö toimialueella asuu noin 420 000 asukasta 2 jätteenkäsittelykeskusta

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 21.11.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 21.11.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 21.11.2013 Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevat ympäristödirektiivit RoHS vaarallisten aineiden

Lisätiedot

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Kiertotalous KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöteollisuus ja -palveluyritysten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 1: Perusteet Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa: Jätehuolto

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

JÄTETÄÄNKÖ VÄHEMMÄLLE? sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut

JÄTETÄÄNKÖ VÄHEMMÄLLE? sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut JÄTETÄÄNKÖ VÄHEMMÄLLE? Kulutus ja jätteen synnyn ehkäisy sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Sisältö Kestävä kuluttaminen ja kohtuus Jätteen synnyn ehkäisy Tuotteen elinkaari Ekotehokkuus Ekologinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 15 Asianro 6336/11.03.00/2017 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt ajanjaksolla 1990-2016 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Miksei maalle saisi muuttaa? - Hiilidioksidipäästöt

Miksei maalle saisi muuttaa? - Hiilidioksidipäästöt Miksei maalle saisi muuttaa? - Hiilidioksidipäästöt Jukka Heinonen, TkT, tutkija Aalto yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Maankäyttötieteiden laitos 25.4.2012 1 Aluerakenne vs. hiilijalanjälki tiivis

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin

Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin Henrik Rainio, Kuntatalous Tuulia Innala, Alueet ja yhdyskunnat Kuntamarkkinat 15.9.2016 Mitä on kiertotalous? Kiertotaloudessa resurssit säilytetään

Lisätiedot

TENTTIKYSYMYKSET

TENTTIKYSYMYKSET MIKROTALOUSTEORIA (PKTY1) Ari Karppinen TENTTIKYSYMYKSET 20.10.2006 OHJE: Tentin läpäisee 9 pisteellä. Vastaa tehtäväpaperiin ja palauta se, vaikket vastaisi yhteenkään kysymykseen! Muista kirjoittaa nimesi

Lisätiedot

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat Keräysvälineet Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012 Rakennus- ja purkujätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava

Lisätiedot

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Ekologinen jalanjälki Ekosysteempipalvelut ovat vakavasti uhattuna Erilaiset arviot päätyvät aina samaan

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Jätehuoltosäädökset ja -tavoitteet. Ympäristökeskus / Ympäristönsuojelutoimisto Tuula-Anneli Kinnunen

Jätehuoltosäädökset ja -tavoitteet. Ympäristökeskus / Ympäristönsuojelutoimisto Tuula-Anneli Kinnunen 1 Jätehuoltosäädökset ja -tavoitteet Ympäristökeskus / Ympäristönsuojelutoimisto Tuula-Anneli Kinnunen 30.11.2010 2 JÄTELAINSÄÄDÄNNÖN TAVOITTEET Ehkäistä jätteen syntymistä, edistää jätteen hyödyntämistä

Lisätiedot

Mitä EU sanoo jätteistä? Jäteseminaari: Elämä, jätteet ja EU 5.6.2007 Tuusulan kunnantalo

Mitä EU sanoo jätteistä? Jäteseminaari: Elämä, jätteet ja EU 5.6.2007 Tuusulan kunnantalo Mitä EU sanoo jätteistä? Jäteseminaari: Elämä, jätteet ja EU 5.6.2007 Tuusulan kunnantalo Ylitarkastaja Tarja-Riitta Blauberg Ympäristöministeriö 1 Esityksen sisältö EU:n 6. ympäristöohjelma ja jätteet

Lisätiedot

Forssan seudun. ympäristöteemavuosi. Julkistustilaisuus 22.1.2010. Johanna Tanhuanpää

Forssan seudun. ympäristöteemavuosi. Julkistustilaisuus 22.1.2010. Johanna Tanhuanpää Forssan seudun ympäristöteemavuosi Julkistustilaisuus 22.1.2010 Johanna Tanhuanpää Mitä opittavaa muualta? Case Ympäristön hyväksi tehty työ on systemaattista ja pitkäjänteistä Sitoutuminen vahvaa läpi

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2050

Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2050 Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2 Erikoistutkija Tiina Koljonen VTT Energiajärjestelmät Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti 6.3.29,

Lisätiedot

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:

Lisätiedot

Mitä kiertotalous tarkoittaa kunnille?

Mitä kiertotalous tarkoittaa kunnille? Mitä kiertotalous tarkoittaa kunnille? Erityisasiantuntija Tuulia Innala Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen Helsinki 10.3.2016 Kiertotalous Kiertotaloudessa resurssit säilytetään taloudessa silloinkin,

Lisätiedot

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Kiertotalouden mahdollisuudet 26.10.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Mitä tukea kärkihanke tarjoaa? 3 vaihetta parempaan kiertotalouteen

Lisätiedot

Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä

Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä ilmaston suojelemiseksi. Puhekuplakuvat on kerätty kesän

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj KULUTUSYHTEISKUNNASTA KIERRÄTYSYHTEISKUNNAKSI

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3644/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3644/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 40 Asianro 3644/11.03.00/2016 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt: Vuoden 2014 vahvistetut päästöt ja ennakkotieto vuodelta 2015 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä 1 30.8.2016 1. PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään jätelain (646/2011) nojalla: 1 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän

Lisätiedot

Miksi jätteiden synnyn ehkäisy ohittaa kierrätyksen?

Miksi jätteiden synnyn ehkäisy ohittaa kierrätyksen? Ilmansuojelu-lehti Jätteen synnyn ehkäisy, hyödyntäminen ja ilmastopolitiikka Jätteiden synnyn ehkäisy Jätehierarkia Niin EU:n jätepolitiikkaan kuin Suomen jätelakiin on kirjattu tavoitteiden hierarkia,

Lisätiedot

25.5.2015. Lämmitystekniikkapäivät 21.5.2015. Perinteisen öljykattilan tulevaisuus ja mitä tilalle? Mikko Hummelin. Kaukora Oy

25.5.2015. Lämmitystekniikkapäivät 21.5.2015. Perinteisen öljykattilan tulevaisuus ja mitä tilalle? Mikko Hummelin. Kaukora Oy Lämmitystekniikkapäivät 21.5.2015 Perinteisen öljykattilan tulevaisuus ja mitä tilalle? Mikko Hummelin Kaukora Oy Tekijän nimi tähän Kaukora Oy Tuotekatu 11, PL 21 21210 Raisio www.kaukora.fi kaukora@kaukora.fi

Lisätiedot

Vastaa Kyllä tai Ei. Kysymysten ja vertailumateriaalin lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016

Vastaa Kyllä tai Ei. Kysymysten ja vertailumateriaalin lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016 Vastaa Kyllä tai Ei Kysymysten ja vertailumateriaalin lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016 0 Ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on tosiasia. 1 Tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään,

Lisätiedot

Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Ilmastotalkoot Satakunnassa, Rauma 9.11.2016 Ilmastonmuutoksen taustalla etenkin fossiilisten

Lisätiedot

Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen

Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Elinkeinoelämän keskustelutilaisuus ilmastoneuvotteluryhmän kanssa 18.5.2015 Ympäristöjohtaja Liisa Pietola Maa- ja metsätaloustuottajain

Lisätiedot

Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy

Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy 23.11.2016 Isot globaalit muutokset ja valtasiirtymät Teollisuuden työpaikat siirtyneet Kiinaan Kasvun keskukset

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

Mitä urakoitsijan tulisi tietää ympäristölainsäädännöstä. Lakimies Marko Nurmikolu

Mitä urakoitsijan tulisi tietää ympäristölainsäädännöstä. Lakimies Marko Nurmikolu Mitä urakoitsijan tulisi tietää ympäristölainsäädännöstä Lakimies Marko Nurmikolu Selvilläolovelvollisuus YSL 6 : Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä

Lisätiedot

Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012

Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Valtakunnalliset jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Jätepolitiikan uudet tuulet EU:ssa Helsingin Messukeskus Asiantuntija Satu Räsänen Energia, ilmasto, ympäristö, liikenne EK Bryssel Resurssitehokkuus Eurooppa

Lisätiedot

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö ja kilpailukyky Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Säteilevät Naiset -seminaari Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö tuotannontekijänä Sähkö tuotteena Sähköön liittyvä cleantech-liiketoiminta

Lisätiedot

Valtakunnallinen jätesuunni.elu, seuranta ja 1lastoin1. Jätehuollon kevätpäivä Sirje Stén, ympäristöministeriö

Valtakunnallinen jätesuunni.elu, seuranta ja 1lastoin1. Jätehuollon kevätpäivä Sirje Stén, ympäristöministeriö Valtakunnallinen jätesuunni.elu, seuranta ja 1lastoin1 Jätehuollon kevätpäivä 22.5.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Valtakunnallinen jätesuunni.elu Jätesuunni.elu perustuu jätedirek1iviin. Kullakin

Lisätiedot

Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys

Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys Kestävyyskriteeri-Info Pekka Ripatti 23.11.2012 Miksi kestävyyskriteeri-info? EMV:ssa on aloittanut uusiutuvan energian ryhmä EMV on käynnistänyt valmistautumisen

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEENPOLTON KAPASITEETTI Jätteiden

Lisätiedot

Mitä kestävä kehitys? Suomalainen tulkinta Suomen kestävän kehityksen toimikunta :

Mitä kestävä kehitys? Suomalainen tulkinta Suomen kestävän kehityksen toimikunta : Itämeren kestävän kehityksen tutkimustarpeet Elina Rautalahti ympäristöministeriö Mitä kestävä kehitys? Suomalainen tulkinta Suomen kestävän kehityksen toimikunta 15.12.1994: Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti,

Lisätiedot

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä ReUSE seminar Ulla-Maija Mroueh VTT Technical Research Centre of Finland Rakennusosien uudelleenkäytön sääntely Miten jäte-

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

Kiertotalouskylä KokoEko-seminaari , Kuopio

Kiertotalouskylä KokoEko-seminaari , Kuopio Kiertotalouskylä KokoEko-seminaari, Kuopio Sisältö Yritysesittely Case: Kiertotalouskylä Ekokem & Fortum: kansainvälinenyhtiö 10 maata 14 jätteenpoltto-tai monipolttoainelaitosta 5 vaarallisen jätteen

Lisätiedot

KOKOEKO-seminaari 3.10.2007 Yrityscase 3 VR Pieksämäen konepaja

KOKOEKO-seminaari 3.10.2007 Yrityscase 3 VR Pieksämäen konepaja KOKOEKO-seminaari 3.10.2007 Yrityscase 3 VR Pieksämäen konepaja Jaakko Taskinen 3.10.2007 YLEISTIEDOT KONEPAJASTA Kuuluu VR Konserniin, osana VR Osakeyhtiötä, joka harjoittaa henkilö- ja tavaraliikennettä

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot