Kemira GrowHow. Kemira. Kemira GrowHow. Siilinjärvi. Kaivos. Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa /Lauri Siirama

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kemira GrowHow. Kemira. Kemira GrowHow. Siilinjärvi. Kaivos. Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa 4.9.2003/Lauri Siirama"

Transkriptio

1

2 Kemira Siilinjärvi Kaivos Esittely VMY/kaivosjaoston seminaarissa /Lauri Siirama

3 Kemira-konserni kuuluu Kemira-konserniin, joka on listattu Helsingin pörssissä. Suomen valtio perusti Kemiran vuonna Yhtiön tavoitteeksi asetettiin kansallisen lannoitetarjonnan turvaaminen suomalaisille viljelijöille. Nykyisin Kemira Oyj on kansainvälinen kemianteollisuuden konserni, joka tarjoaa palveluja ja ratkaisuja muun muassa paperi- ja selluteollisuus-, vedenpuhdistus- ja maaliasiakkaille. Oy vastaa 43 prosenttia konsernin liikevaihdosta. on kolmanneksi suurin lannoitteiden valmistaja Euroopassa ja neljänneksi suurin rehufosfaattien tuottaja maailmassa. GrowHow 43% Maalit & pinnoitteet 16% Kemikaalit 39% Muut 2%

4 Missio ja visio Missio Edistämme elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua tarjoamalla ainutlaatuisia ratkaisuja maatalouteen Visio Haluamme olla ensisijainen kumppani elintarvikeketjussa Haemme kasvua kehittämällä uusia kokonaisratkaisuja kasvinviljelyyn ja kotieläintuotantoon

5 Strategian muutos Lannoitteista ja eläinrehuista räätälöityihin tuotteisiin ja kokonaisvaltaisiin palveluihin Yleismarkkinoista erikoismarkkinoihin Tavarantoimittajasta elintarvikeketjulle räätälöityjen uusien ratkaisujen toimittajaksi

6 Organisaatiomallimme; liiketoimintayksiköt Animal Nutrition Toimii maailmanlaajuisesti eläinrehumarkkinoilla Specialty Crop Care Toimii valituilla erikoiskasvien markkinoilla kansainvälisesti, tarjoaa moniravinteisia NPK- ja vesiliukoisia lannoitteita räätälöityinä asiakkaiden tarpeisiin Food Chain Partner Toimii Itämeren alueella ja keskisessä Euroopassa, tarjoaa laajan valikoiman kasvinravinteita ja palveluja maatalouteen KA Nitrogen Toimittaa typpipohjaisia ja räätälöityjä NPK-lannoitteita Länsi- Euroopan markkinoille Prosessikemikaalit Tarjoaa maailmanlaajuisesti teollisuuskemikaaleja Välituotteet Toimittaa ammoniakkia, kaliumsulfaattia, fosforihappoa ja muita sivutuotteita

7 Tuotevalikoimamme Lannoitteet Laaja valikoima moni- ja yksiravinteisia lannoitteita, mm. erikoislannoitteet, kloorivapaat, hitaasti liukenevat Palvelut ja muut tuotteet Täsmäviljelypalvelut, sopimusviljely, kasvinsuojeluaineet, siemenet Eläinruokinta Hyvin sulavat kivennäiset (MCP, DCP), salmonellan ja homeiden estämiseen käytettävät rehuhapot, rehun säilöntäaineet Välitettävät lannoitteet Pääasiassa yksiravinteisia typpilannoitteita Tuotteet teollisuudelle Ammoniakki, typpihappo, urea, fosforihappo, kaliumsulfaatti Eläinruokinta 12% Välitettävät lannoitteet 9% Oma lannoitetuotanto 64% Tuotteet teollisuudelle 11% Palvelut ja muut tuotteet 4%

8 Turvallisuus ja ympäristö (HSE) Olemme sitoutuneet parantamaan toimintaamme jatkuvasti, maailmanlaajuisesti. Sitoutumisemme turvallisuuteen ja ympäristöasioihin näkyy myös toiminnan raportoimisessa. Käytössä sertifioidut ISO laatujärjestelmä, ISO ympäristöjärjestelmä ja DNV-ISRS - turvallisuusjärjestelmä Sitouduttu Vastuu Huomisesta (Responsible Care) - ohjelmaan Tavoitteena saavuttaa 0-raja onnettomuuksille Käytämme keskimäärin 6 miljoonaa vuodessa ympäristöinvestointeihin Ympäristöindeksiin kuuluu seitsemän eri osa-aluetta ja ei-vaarallisten jätteiden päästön mittaaminen. Myynti Onnettomuuksissa menetetty työaika Ympäristöindeksi

9 Siilinjärvi Missio Siilinjärven tehtailla valmistamme tuotteita, jotka perustuvat paikallisen puhtaan fosforiesiintymän taloudelliseen hyödyntämiseen. Tulevaisuutemme perustuu yhtiön ja liiketoimintayksiköiden visioihin ja strategioihin sekä maailman laajuiseen kilpailukykyyn kaikessa toiminnassamme. Tuotteet Päätuotteitamme ovat lannoitteet ja fosforihappo. Henkilöstö Toimipaikka työllistää n. 440 henkilöä.

10 Tuotanto 2002, t/v Typpihappo Fosforihappo Lannoiteet Kiille Biotiitti Rikkihappo Kalsiitti Oheistuotteet Kivituotteet Apatiitti Malmin louhinta n. 9,3 milj. t Kipsipigmenttituotanto t

11

12

Toimituslogistiikan integrointi toimitusketjuun sähköisillä ratkaisuilla

Toimituslogistiikan integrointi toimitusketjuun sähköisillä ratkaisuilla Toimituslogistiikan integrointi toimitusketjuun sähköisillä ratkaisuilla Kalevi Väisänen Tilaus-toimitusprosessi Case: Kemira GrowHow teknologian hyödyntäminen tilaustoimitusprosessissa haaste osaamiselle,

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot

Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 1. 3.2.2007 Lisää tuottavuutta toimintaa, osaamista ja organisaatiota kehittämällä

Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 1. 3.2.2007 Lisää tuottavuutta toimintaa, osaamista ja organisaatiota kehittämällä Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 1. 3.2.2007 Lisää tuottavuutta toimintaa, osaamista ja organisaatiota kehittämällä Kemira GrowHow Oyj, Kemphos Oy Toimitusjohtaja Auvo Noronen 2 Auvo Noronen Kemira GrowHow

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2001 lyhyesti

Tammi-kesäkuu 2001 lyhyesti Tammi-kesäkuu 21 lyhyesti Liikevaihto 1 287, jatkuvan liiketoiminnan kasvu 11% Liikevoitto 111, kasvu 8 % Tulos/osake,52, kasvu 14 % (ilman kertaluonteisia eriä) Oma pääoma/osake 9,53 Toinen omien osakkeiden

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

NPK-LANNOITTEIDEN TUOTANTO

NPK-LANNOITTEIDEN TUOTANTO LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kemiantekniikan osasto Teknillisen kemian laboratorio 050414000 Kemianteollisuuden prosessit NPK-LANNOITTEIDEN TUOTANTO 6.4.2006 Satu Kärki Sini Kaartinen SISÄLLYS 1

Lisätiedot

Tammi - maaliskuu 2001 lyhyesti

Tammi - maaliskuu 2001 lyhyesti Tammi - maaliskuu 21 lyhyesti Liikevaihto 651 milj., jatkuvan liiketoiminnan kasvu 13 % Liikevoitto 57 milj., kasvu > 5 % Tulos / osake,28, kasvu > 1% Oma pääoma / osake 9,41 Ensimmäinen omien osakkeiden

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Liikevaihto 2 454 milj., jatkuvan liiketoiminnan kasvu 8 % Liikevoitto 144 milj., pienentyi 18 %

Liikevaihto 2 454 milj., jatkuvan liiketoiminnan kasvu 8 % Liikevoitto 144 milj., pienentyi 18 % Vuosi 21 lyhyesti Liikevaihto 2 454, jatkuvan liiketoiminnan kasvu 8 % Liikevoitto 144, pienentyi 18 % - eläkesäätiöiden kannatusmaksut kasvoivat, TiO 2 syklin pohjassa, Alcro-Beckersin integrointi Tulos/osake,58,

Lisätiedot

Kemira-konserni. Pulp&Paper Kemwater Paints and Industrial GrowHow. Liikevaihto 2002, 2 612 milj. Pulp & Paper Chemicals. Muut 2 % 18 % Kemwater 6 %

Kemira-konserni. Pulp&Paper Kemwater Paints and Industrial GrowHow. Liikevaihto 2002, 2 612 milj. Pulp & Paper Chemicals. Muut 2 % 18 % Kemwater 6 % Kemira-konserni Pulp&Paper Kemwater Paints and Industrial GrowHow Chemicals Coatings Chemicals Liikevaihto 22, 2 612 milj. Muut 2 % Pulp & Paper Chemicals 18 % Amerikka 9 % Aasia 6 % Muut 2 % Suomi 18

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Strategia. Pulp & Paper C. Kemwater. Paints and Coatings. Industrial Chemicals. Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä

Strategia. Pulp & Paper C. Kemwater. Paints and Coatings. Industrial Chemicals. Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä Strategia Korkea Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä Paints and Coatings Johtava maailmassa Kemwater Pulp & Paper C. Kasvutavoitteet Maailmanluokan osaaja Matala Irrotetaan

Lisätiedot

Kannustava palkkaus johtamisen työkaluna

Kannustava palkkaus johtamisen työkaluna EK-elinkeinopäivä 29.3.2007 Kannustava palkkaus johtamisen työkaluna Kemira GrowHow Oyj, Kemphos Oy Toimitusjohtaja Auvo Noronen 2 Auvo Noronen Kemira GrowHow lyhyesti Crop Cultivation Lannoitteita ja

Lisätiedot

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma 19.10.2012 Tuula Sokka Algol Chemicals Oy ALGOL: KANSAINVÄLINEN AMMATTILAINEN. Teknisen kaupan ja terveydenhuollon monialakonserni, jolla pitkät

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

Kalkkikivi. Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi.

Kalkkikivi. Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi. GREAT WHITE STONE Kalkkikivi Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi. Asiakas: teollisuus Paperi Teräs Sellu Rakennusaineet Kemia Sokeri Lasi Tienrakennus Asiakas: maatalous Maanviljely Puutarha Rehu Asiakas:

Lisätiedot

RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille. Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP

RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille. Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP YTM - Yhden Toimittajan Mahdollisuus YTM-Industrial Oy on teknisten laitteiden,

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit Teollisuuden toimintaa ohjaavat

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Ajankohtaista Rautaruukista

Ajankohtaista Rautaruukista Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

NELJÄ TOIMINTA-ALUETTAMME: Terästeollisuus Valimoteollisuus

NELJÄ TOIMINTA-ALUETTAMME: Terästeollisuus Valimoteollisuus BEIJER OY BEIJER OY Beijers on suomalainen, metalliteollisuuden tekniseen maahantuontiin erikoistunut yritys. Palvelemme metallurgisen teollisuuden sekä valimo- ja konepajateollisuuden yrityksiä. Toimintamme

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day ohjelma

Atria Capital Markets Day ohjelma Atria Capital Markets Day 2018 Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Capital Markets Day ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun Strategia 2020

Lisätiedot

Kemiran tulos 1-3/

Kemiran tulos 1-3/ Kemiran tulos 1-3/24 Kemiran liiketoiminnot Pulp & Paper Chemicals Kemwater Paints & Coatings Industrial Chemicals Growhow GrowHow 2 738 (23) Muut Pulp & Paper Chemicals Aasia Muut Suomi Amerikka GrowHow

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

Vuoden neljänneksen tulos

Vuoden neljänneksen tulos Vuoden 2010 1. neljänneksen tulos 28.5.2010 Vastuunrajoitus Tässä presentaatiossa oleva informaatio on Ruukki Group Oyj:n omaisuutta ( Yhtiö ), ja informaatio on tarkoitettu vain niille tahoille, joille

Lisätiedot

Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa

Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Kestävät hankinnat ja tekstiilivuokraus 1 Lindström lyhyesti Vuonna 1848 perustettu perheyritys (Roihan suku) Liikevaihto 228 M (2007); 2200 hlö Tarjoaa

Lisätiedot

Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille. Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja 17.3.2008

Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille. Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja 17.3.2008 Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja 17.3.2008 Merkittävä strateginen hanke Oriola KD:lle Oriola KD Oyj on allekirjoittanut sopimuksen,

Lisätiedot

Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja

Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group Oyj Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group lyhyesti Kansainvälinen energiateollisuuden asiantuntijapalveluita tarjoava yritys Liikevaihto: 94,1 milj. euroa

Lisätiedot

Tuotteet / Product Group

Tuotteet / Product Group Tuotteet / Product Group 1. Maisemointi- ja Eroosionestokompostit / maisemointi, eroosion esto 2. Kompostilannoitteet / Maanviljely ja metsänhoito 3. Biosuodatuskompostit / Kaatopaikkojen kattaminen 4.

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

Viestinnän arjessa vastuullisesti

Viestinnän arjessa vastuullisesti Viestinnän arjessa vastuullisesti Järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi 24.8.2010 Mika Ruuskanen Pohjoismaisen Green Edita -ympäristöohjelman johtaja Edita Oyj 1 Viestinnän arjessa

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS Jyväskylä 13.2.2015 Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre 1 1 Metsä Fibre - osa ia 2 Raakapuun viejästä kansainväliseksi konserniksi in kehitys 1934 2014 Metsäliitto

Lisätiedot

Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Lasse Oksanen / XXXXX

Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Lasse Oksanen / XXXXX Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 26.10.2016 Lasse Oksanen / XXXXX Yara Suomessa ja Savossa 26.10.2016 Lasse Oksanen / XXXXX Yara Suomessa Kolme tuotantolaitosta: Siilinjärvi,

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Mikko Puolakka, Chief Financial Officer Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,4

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

Pörssi-ilta Raisio-konserni. Jyrki Paappa talousjohtaja Raisio Oyj 11.11.2013

Pörssi-ilta Raisio-konserni. Jyrki Paappa talousjohtaja Raisio Oyj 11.11.2013 Pörssi-ilta Raisio-konserni Jyrki Paappa talousjohtaja Raisio Oyj 11.11.2013 Kaksi yksikköä Brändit Kansainvälistä Painopiste ekologisissa terveellisissä välipaloissa ja makeisissa Liikevaihto yli 300

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2007 26.4.2007 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 2007 SYSOPENDIGIA Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2007 SysOpen Digia Plc in brief SYSOPENDIGIA Oyj Corporate

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Parempaa tuotantotehokkuutta käyttövarmuuden systemaattisella johtamisella ja käyttövarmuusdatan hyödyntämisellä

Parempaa tuotantotehokkuutta käyttövarmuuden systemaattisella johtamisella ja käyttövarmuusdatan hyödyntämisellä Parempaa tuotantotehokkuutta käyttövarmuuden systemaattisella johtamisella ja käyttövarmuusdatan hyödyntämisellä Rikasta Pohjoista seminaari 19.4.2018 Mikko Suutama Käyttövarmuuspäällikkö Oy Botnia Mill

Lisätiedot

Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski

Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Kemiran liiketoiminnot

Kemiran liiketoiminnot Kemiran liiketoiminnot Pulp & Paper Chemicals Kemwater Paints and & Coatings Industrial Chemicals Growhow GrowHow 2 6 milj. (22) Muut Pulp & Paper Chemicals Aasia Muut Suomi Amerikka GrowHow Industrial

Lisätiedot

Strategia. Pulp & Paper C. Kemwater. Paints and Coatings. Industrial Chemicals. Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä

Strategia. Pulp & Paper C. Kemwater. Paints and Coatings. Industrial Chemicals. Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä Strategia Korkea Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä Paints and Coatings Johtava maailmassa Kemwater Pulp & Paper C. Kasvutavoitteet Maailmanluokan osaaja Matala Irrotetaan

Lisätiedot

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja www.klinkmann.com Kustannustehokkaat ratkaisut Chint, kustannustehokkaat ratkaisut Yleiskatsaus Yrityksemme Tuotteemme Referenssikohteet Toimintapamme www.klinkmann.com

Lisätiedot

Mat 2.4177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari

Mat 2.4177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari Mat 2.4177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari Kemira GrowHow: Paikallisen vaihtelun korjaaminen kasvatuskokeiden tuloksissa 21.2.2008 Ilkka Anttila Mikael Bruun Antti Ritala Olli Rusanen Timo Tervola

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Kari Savolainen (12)

Kari Savolainen (12) KEMIRA-KONSERNIN TULOSKATSAUS 1.1. 31.3.2004 Liikevaihto: 717 milj. euroa (700 milj. tammi-maaliskuussa 2003), kasvu 3 %. Liikevoitto: 54 milj. euroa (33 milj.), kasvu 63 %. Nettovoitto: 28 milj. euroa

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja Kemira Tammi - kesäkuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.7.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

ENFO YHTIÖKOKOUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS SEPPO KUULA

ENFO YHTIÖKOKOUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS SEPPO KUULA 27.3.2019 ENFO YHTIÖKOKOUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS SEPPO KUULA MISSIO VISIO Enfo mahdollistaa datavetoisen liiketoimintamuutoksen. Älykkäämmän Pohjolan puolesta. MUUTOS DATA YHTEISKEHITTÄMINEN TYÖPAIKKA,

Lisätiedot

Uuden Aspon brändit. Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj

Uuden Aspon brändit. Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj Uuden Aspon brändit Sijoitus Invest 12.-13.11.2008 Wanha Satama Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, Aspo Oyj Esityksen sisältö Yrityskaupan taustaa Aspon yritykset brändit Omistaja-arvon kulmakivet Näkymät

Lisätiedot

Biopolttoaineiden REACH-rekisteröinti Joonas Alaranta

Biopolttoaineiden REACH-rekisteröinti Joonas Alaranta Biopolttoaineiden REACH-rekisteröinti 11.4.2014 Joonas Alaranta Sisältö REACH-rekisteröinti biopolttoaineiden näkökulmasta Tuotantoprosessin eri jakeita koskevat velvollisuudet Tuote- ja prosessikehitystä

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

innovaatioita, teknologiaa, ratkaisuja yhdessä, läpinäkyvästi!

innovaatioita, teknologiaa, ratkaisuja yhdessä, läpinäkyvästi! innovaatioita, teknologiaa, ratkaisuja yhdessä, läpinäkyvästi! ATC blenderifi Helsinki Oy * perustuu Total Approach and Innovation Impact liiketoimintakonseptiin; 2006-10 TL Tiedoksi / T.Luotonen blenderi.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Airi Kulmala Baltic Deal -hanke, MTK Aurajoen monet kasvot seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 27.9.2011 Baltic Deal Putting best agricultural

Lisätiedot

Kemira Tammi - maaliskuu 2011

Kemira Tammi - maaliskuu 2011 Kemira Tammi - maaliskuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 3.5.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Integroidun toimintajärjestelmän haasteet. Raili Kulmala 31.10.2006

Integroidun toimintajärjestelmän haasteet. Raili Kulmala 31.10.2006 Integroidun toimintajärjestelmän haasteet 31.10.2006 Ekokem Oy Ab, lyhyesti 1/2 Perustettu vuonna 1979 Jätteiden käsittely alkoi vuonna 1984 Liiketoiminta-alueet Ongelmajätteiden hyödyntäminen, kierrätys,

Lisätiedot

The Scandinavian standard in electrical enclosures.

The Scandinavian standard in electrical enclosures. The Scandinavian standard in electrical enclosures. Yritys Finelcomp Oy on vuonna 1988 perustettu sähkökeskusmekaniikkaa valmistava yritys. Yritys tuottaa ratkaisuja sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointi-

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

Kemiran tulos

Kemiran tulos Kemiran tulos 2002 11.2.2003 Kasvustrategia Korkea Johtava Euroopassa, tukeutuen vahvaan perustaan Itämeren ympärillä Paints and Coatings Johtava maailmassa Kemwater Pulp & Paper Chemicals Kasvutavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Kemira-konserni. Pulp&Paper Kemwater Paints and Industrial GrowHow. Liikevaihto 2002, milj. Pulp & Paper Chemicals. Muut 2 % 18 % Kemwater 6 %

Kemira-konserni. Pulp&Paper Kemwater Paints and Industrial GrowHow. Liikevaihto 2002, milj. Pulp & Paper Chemicals. Muut 2 % 18 % Kemwater 6 % Kemira-konserni Pulp&Paper Kemwater Paints and Industrial GrowHow Chemicals Coatings Chemicals Liikevaihto 22, 2 612 milj. Muut 2 % Pulp & Paper Chemicals 18 % Amerikka 9 % Aasia 6 % Muut 2 % Suomi 18

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2005 Konsernijohtaja Ole Johansson Wärtsilä

Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2005 Konsernijohtaja Ole Johansson Wärtsilä Wärtsilä Oyj Abp Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2005 Konsernijohtaja Ole Johansson 5.8.2005 Missio ja Visio Missio Toimitamme ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaiden liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren

Lisätiedot

Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki 23.9.2014 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö

Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki 23.9.2014 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki 23.9.2014 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Liiketoimintaidea ja strategia Taloudellinen

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA

POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA www.rasmussen.fi K.A.Rasmussen Pohjoismaiden merkittävimpänä jalometallitoimittajana tarjoamme metallituotteita useisiin eri käyttö tarkoituksiin: sijoituskullasta

Lisätiedot

Mediamaailma muuttuu onko Sanoma valmis? Pörssi-ilta, maaliskuu 2011

Mediamaailma muuttuu onko Sanoma valmis? Pörssi-ilta, maaliskuu 2011 Mediamaailma muuttuu onko Sanoma valmis? Pörssi-ilta, maaliskuu 2011 Sanoma pähkinänkuoressa Yksi Euroopan johtavista mediayhtiöistä, painopistealueina kestävä kasvu ja kannattavuus Markkinajohtaja valituissa

Lisätiedot

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Etenemme strategian mukaisesti Missio Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien

Lisätiedot

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos

Arla ja Luomu. Nnenna Liljeroos Arla ja Luomu Nnenna Liljeroos 24-11-2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla ravitsevia ja turvallisia

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi

Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj Timo Luhtaniemi Tulostiedotustilaisuus 2017 Siili Solutions Oyj 27.2.2018 Timo Luhtaniemi Vastuuvapauslauseke Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön

Lisätiedot

TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET - TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ. Case Toimistorakennus Pitäjänmäellä Case Kauppakeskus Myyrmanni

TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET - TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ. Case Toimistorakennus Pitäjänmäellä Case Kauppakeskus Myyrmanni TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET - TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ Case Toimistorakennus Pitäjänmäellä Case Kauppakeskus Myyrmanni Lauri Heikkinen 22.1.2013 Schneider Electric lyhyesti 22,4 miljardia

Lisätiedot

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni 1 Aamun juoni Alussa oli yksi mies ja laukku tänään työntekijöitä on Dextra/Pihlajalinna - konsernissa

Lisätiedot

2. Prosessikaavioiden yksityiskohtainen tarkastelu

2. Prosessikaavioiden yksityiskohtainen tarkastelu 2. Prosessikaavioiden yksityiskohtainen tarkastelu 2.1 Reaktorit Teolliset reaktorit voidaan toimintansa perusteella jakaa seuraavasti: panosreaktorit (batch) panosreaktorit (batch) 1 virtausreaktorit

Lisätiedot

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus 2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Maailma tarvitsee bioenergiaa

Maailma tarvitsee bioenergiaa Maailma tarvitsee bioenergiaa Turpeen ja puun tulevaisuuden näkymät Punkalaidun 15.3.2014 Pasi Rantonen Vapo tänään Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Puola Suomen valtio omistaa

Lisätiedot

Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport

Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Esa Tihilä KATSAUS VUOTEEN 2013

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019

Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019 Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019 RoskatPois!-hankkeen sidosryhmäseminaari Suomen meriympäristön roskaantumisesta 12.4.2019 Matti Vainio Euroopan kemikaalivirasto Euroopan kemikaalivirasto

Lisätiedot

Turvallisuuden kehittäminen osana Nesteen strategiaa ja kulttuurimuutosta

Turvallisuuden kehittäminen osana Nesteen strategiaa ja kulttuurimuutosta Turvallisuuden kehittäminen osana Nesteen strategiaa ja kulttuurimuutosta Terveellinen työ Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät -kampanjan avausseminaari 8.5.2018 Hannele Jakosuo-Jansson, Henkilöstö-

Lisätiedot

Tarkast usväli vuosina. Kohteide n lkm. aluokka

Tarkast usväli vuosina. Kohteide n lkm. aluokka HAMINAN, MIEHIKKÄLÄN JA VIROLAHDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA Hamina, Virolahti ja Miehikkälä yhteensä Vna Toimiala ymps 2 Valvont aluokka Tarkast usväli vuosina Kohteide n lkm 2 1)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2008 05.08.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-6/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-6/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 64,8 miljoonaa

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Q2/2007

OSAVUOSIKATSAUS Q2/2007 Lännen Tehtaat Oyj OSAVUOSIKATSAUS Q2/27 Matti Karppinen Toimitusjohtaja LT Q2 27, 9-8-27 1 Lännen Tehtaat Oyj Tulosrakenne vuonna 27 + Jatkuvat toiminnot Pakasteliiketoiminta (Apetit Pakaste Oy) Kalaliiketoiminta

Lisätiedot