Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat"

Transkriptio

1 Mauri Kontu Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat Tänään valtuustomme kokoontuu viimeisen kerran tässä kokoonpanossa, kun kuntavaalimme tuloksena seuraavalle kaudelle uudet vastuunkantajat tulevat aikanaan paikoillemme. Tälläkin valtuustokaudella on tapahtunut monia merkittäviä muutoksia toimintakentässämme, jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat merkittävästi maakuntamme kehitykseen. Haluan nostaa muutamia asioita uudelleen esille työn tekemisen ja teettämisen kannalta, koska vain työn ja toimeliaisuuden kautta voimme kehittää maakuntaamme. Oheisena neljä kalvoa, jossa kuvataan mitä yhteiskunnassamme on työn tekemisen suhteen tapahtunut. Tämän kustannusten nousun myötä meillä on ollut ja on lähitulevaisuudessa todella suuria vaikeuksia säilyttää vientiteollisuuden työpaikat Suomessa. Tästä meillä Varsinais Suomessa on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tylyjä kokemuksia. Ja juuri tänä vuonna seuraukset tuntuvat erittäin rajuina ja näkyvinä Salon, Kemiön ja Turun alueilla. Julkiselle sektorille on siirtynyt merkittävä määrä meidän työvoimastamme. Olemme kehittäneet palveluja ja siitä hyvinvoinnista myös nautimme. Niiden maksamiseen on tarvittu lisää verovaroja ja palkkojen korotuksia, jotta palvelut voidaan tuottaa. Samanaikaisesti on panostettu entistä enemmän koulutukseen. On saatu uutta osaamista, mutta se ei kuitenkaan riittävästi tuota uutta sellaista

2 2 tekemistä, joka toisi meille vientikelpoista ja kilpailukykyistä tekemistä maakuntaamme. Samanaikaisesti vuosittain tekemämme työn määrä on alentunut. Ja kaiken kaikkiaan seuraukset ovat maamme talouden tasapainon kannalta murheelliset. Olemme menettäneet vientiteollisuudessa kilpailukykyämme merkittävästi Euroopassa. Olemme mahdottomassa tilanteessa ns kehittyvistä BRIC maista tulevaa kilpailua vastaan, joissa teollisuustyökustannukset ovat vain murto osa omistamme. Pidämme luonnollisena ostaa ja käyttää kehittyvissä maissa tehtyjä kännyköitä, televisioita vaatteita, autoja, koska ne ovat edullisia ja nykyään laadultaankin korkeaa tasoa. Tämä tilanne on huolestuttava suomalaisten kannalta, koska nykyään löytyy enää vähän asioita tai tuotteita, joita pystymme valmistamaan kilpailukykyisesti edes kotimarkkinoillemme EU alueelle kaukomaista puhumattakaan... Esimerkkinä Suomesta, vaativassa metalliteollisuudessa palkkakustannukset ovat kolmannes kuluista ja kun materiaalikulut eivät ainakaan ole kilpailijoitamme edullisempia, on täältä Pohjan periltä todella vaikeaa olla kilpailukykyinen. Kuitenkin maakunnassa on myös onnistujia, joista viime kuussa julkaistu todella merkittävä on Uudenkaupungin Valmet Automotiven Mersu sopimus. Mistä vipittömät onnittelut tehtaalle. Hellä tehokkus on kohdillaan vuosien työn tuloksena. Kuinka saadaan suuntaan muutos, jolla vähitellen kilpailukykyä voidaan lisätä

3 3 Mielestäni ensimmäisenä on luovuttava omien etujen ajamisesta etujärjestöjen taholla. Panokset on laitettava toimiin jotka edistävät suomalaisen työn kilpailukykyä ja tehokkuuden nostoa. Tarvitsemme kipeästi uusia työnantajia eli yrittäjiä ja yrityksiä, jotka hakevat tekemistä viennistä.. Kataisen ja Urpilaisen hallitus ei voi odottaa enää edes sovittuun maaliskuun välitarkasteluun, vaan hallituksen on tehtävä nopeasti tarvittavat päätökset kilpailukykymme palauttamiseksi. Hyvinvoinnin rahoittaminen osaksi velkarahalla on pysäytettävä. Väitän että päätöksiä tullaan tekemään mieluummin lähiviikkojen kuin kuukausien aikana. Kannustan teitä kaikkia tekemään nopeita, mutta kauaskantoisia päätöksiä suomalaisen elinvoimaisuuden turvaamiseksi. Varsinais Suomessa on hyvä vientiteollisuuden historia. Uskon jos ja kun päätöksiä tehdään nopeasti teollista tekemistä meillä riittää myös tulevaisuudessa. Muutama sana kuntakartasta. Kuten monet keväällä epäilivät hallituksen ajama kuntauudistus yhdistettynä sote järjestelyihin oli liian vaativa hanke päätettäväksi ennen kuntavaaleja. Kesän aikana asiat eivät kuntien tasolla juurikaan edenneet, päinvastoin maakuntamme kunnat mieluummin linnoittautuivat asemiinsa. Samoin monissa kunnissa kunnallisvaaliehdokkaiden päävaaliteemana oli kunnan itsenäisyyden turvaaminen. Nyt vaalit on käyty ja yritys uudistuksen toteuttamiseksi on alkanut. Epäileviä tuomaita on joukossamme paljon.

4 4 Kun samanaikaisesti saamme lukea varsinaissuomalaisten kuntien ensi vuoden talous suunnitelmia, niin lähes poikkeuksetta budjetit ovat vahvasti alijäämäisiä ja velkaantumista on merkittävästi edessä. Ja kun vielä valtio velkaantuu paljon kuntiakin enemmän, ei varmaan ole kenellekään epäselvää mitä on edessä. Kerta kaikkiaan näillä tuloilla ei kateta kaikkia nykyisiä palvelujen tuottamiskustannuksia. On edessä voimakas toimintojen uudistaminen ja olen varma että kaikkia nykyisiä palveluja ei voida eikä pidä tuottaa julkisin varoin. Siis kunta uudistus on välttämätön. Toistan viime kokouksessa esittämäni näkemyksen että tulevaisuudessa seutukuntapohjainen peruspalvelupaketti voisi toimia alueemme tasapuolisen kehittämisen varmistajana. Ja edelleen Maakuntaliitton roolin ja vaikutusvallan kasvattaminen toisi merkittävää hallinnon yksinkertaistamista maakunnan tasolle. Jos nyt ajattelisimme että tässä salissa voitaisiin poliittisin valintoihin perustuen nykyisten tehtäviemme lisäksi päättää esimerkiksi erikoissairaanhoidon ja elinkeinojen kehittämiseen liittyvät suunta viivat, toimintamme olisi nykyistä kokonaisvaltaisempaa ja demokraattisempaa maakuntamme etujen ajamista. Vahva perukunta maakunta ajattelu turvaa myös elinkeinojen tasapuolisen kehittämisen koko liiton alueella, mitä kaavoituksella on myös tuettava. Tällä mallilla käsittääkseni hallintoa hoidetaan Ruotsissa ja eikö Ahvenanmaallakin ole itsenäinen maakuntamalli käytössä. Maakuntaliittojohtoisella mallilla selkeästi ja yksikertaisesti päätösvalta sekä kehittämisen voima siirretään meille maakunnan päättäjille.. Olen vakuuttunut että hallinnon tehostamista ja uudistusta tarvitaan mitä nopeammin sen parempi..

5 5 Hyvät valtuutetut neljä vuotta on kulunut. Meidän yhteinen taival tämän kokouksen jälkeen on ohi. Haluan kiittää maakuntajohtajaa, liittomme osaavaa henkilökuntaa ja yhteistyökykyistä hallitusta asiantuntevasta kokoustemme valmistelusta ja päivittäisestä asioiden hyvästä hoidosta. Olen, nykyisistä ehkä hieman vaikeista ajoista huolimatta täysin vakuuttunut että Varsinais Suomella on hyvä tulevaisuus pitkän historiansa jatkoksi edessään. Yhdessä eteenpäin. Työ Varsinais Suomen eteen jatkuu. Kiitos hyvät valtuuston jäsenet yhteistyöstänne.

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen. SuPer

Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen. SuPer Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen SuPer 27.2.2016 Perustuslakivaliokunnan antamat vaihtoehdot soten etenemiseen 1/3 JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTAA SUUREMMILLE ALUEILLE Maakuntamallissa

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti 26.1.2016 26.1.2016 1 Lähtökohtani Asiakaslähtöisyys Ymmärrettävyys Yksinkertaistaminen

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous Aika: 2.8.2016 klo 14- Paikka: Läsnä: Keski-Suomen liitto, Kokoushuone Anni Osallistujalista liitteenä 1. Avaus ja järjestäytyminen Kuntavaaleissa

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1. Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.2017 1 MMM:n toimialan aluehallinnon ja kuntien tehtävät maakuntiin Hallituksen

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries 1 Menestyvien yritysten Suomi 2 Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kataisen hallituksen ohjelma Työssäkäyntialueiden perusteella suurkunnat, jotka kykenevät

Lisätiedot

Uuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1

Uuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1 Uuden kunnan talous Pentti Meklin emeritusprofessori Tampereen yliopisto Pentti Meklin 1 I Kunnan talous Soten siirrossa 1.1.2019 II Välivaiheen talous 2019-2023 ja siitä eteenpäin Tulot ja menot Varat

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017

LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 Suomen ruotsalainen kansanpuolue on sinun äänesi tasa-arvoisen Suomen puolesta. Me työskentelemme kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Talous tutuksi. Kari Jääskeläinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.9.2015 Helsinki

Talous tutuksi. Kari Jääskeläinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.9.2015 Helsinki Talous tutuksi Kari Jääskeläinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.9.2015 Helsinki Bruttokansantuote 120 115 Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Ruotsi 110 Saksa 105 100 95 90 Suomi Vuosi 2014 kolmas peräkkäinen

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon uudet yhteen sovitetut järjestämismallit seminaari

Sosiaali ja terveydenhuollon uudet yhteen sovitetut järjestämismallit seminaari Sosiaali ja terveydenhuollon uudet yhteen sovitetut järjestämismallit seminaari 22.10.2007 Kokemuksia Kainuun maakuntamallista Maakuntavaltuutettu Anne Huotari, Kainuun maakunta kuntayhtymä Kokemuksia

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Maakuntavaltuusto 20 12.12.2016 Talousarvion

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA

SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA Sosiaalialan Työnantajat ry (myöhemmin Sosta) ja Terveyspalvelualan liitto ry (myöhemmin TPL) ovat selvittäneet liittojen toimintojen yhdistämistä ja

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 1 Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 116 000 jäsenyritystä 21 aluejärjestöä 400 paikallisyhdistystä 53 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä 1500 jäsentä kuntien valtuustoissa 55000 Elinkeinorakenne

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Hannu Linjakumpu Lapin ELY 9.2.2017 Ajankohtaista Ohjelmakausi 2014-20 lähenee puolta väliä Lapissa käänne parempaan

Lisätiedot

Taivassalo 2020 Paremppa arkki!

Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,

Lisätiedot

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Rovaniemi Ministeri Huovinen OSASTONHOITAJAPÄIVÄT 2014 Sote-uudistuksen tavoitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveyserojen kaventaminen sote-palvelujen

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Pikkuaho 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka Talouskriisin aikana Suomen teollisuuden kiinteiden investointien määrä on alentunut enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja huomattavasti enemmän kuin kilpailijamaissamme.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymän perussopimus

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymän perussopimus Kumoaa 1.1.2005 voimaan tulleen perussopimuksen. Voimaantulo 1.6.2010. I Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymä, josta voidaan

Lisätiedot

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta 1.10.2014 Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjala kaikenikäisten maakunta Missä ollaan tilastoja Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kokoomaraportti PARASTA ARTUN MITALLA II:

Kokoomaraportti PARASTA ARTUN MITALLA II: Kokoomaraportti PARASTA ARTUN MITALLA II: Arviointia kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja kehittämispotentiaalista kunnissa ARTTU-ohjelman tutkimusten pohjalta. Paras-ARTTU-ohjelman tutkimuksia nro

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Tiedottajan terveiset

Tiedottajan terveiset Tiedottajan terveiset CV Toimittajana Hyvinkään Sanomissa 1979-1980. Dead Line, toimituspäällikön tuima katse ja kynän napsutus - tuttuja juttuja Freelancer auto- ja liikennetoimittaja 1980 1983. Turun

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019 Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Asiakkaan puheenvuoro terveydenhuollon tarvikelogistiikan yhteistyöhön. Kari Sandelin Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus

Asiakkaan puheenvuoro terveydenhuollon tarvikelogistiikan yhteistyöhön. Kari Sandelin Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus Asiakkaan puheenvuoro terveydenhuollon tarvikelogistiikan yhteistyöhön Kari Sandelin Turun kaupunki hankintayksikkönä 530 milj. eurolla hankintoja, 87 % palveluita 12000 työntekijää 181000 asukasta 330000

Lisätiedot

KUUMA johtokunta SOTE-lausuntotarkastelua

KUUMA johtokunta SOTE-lausuntotarkastelua KUUMA johtokunta SOTE-lausuntotarkastelua 27.1.2016 KESKI-UUDENMAAN SOTE SELVITYKSEN LAUSUNTO Uudenmaan itsehallintoalueen on tarpeen organisoitua sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta itsehallintoalueen

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Yritysten kasvun suunta kysely

Yritysten kasvun suunta kysely Yritysten kasvun suunta kysely Kysely suunnattiin marraskuussa 2015 webropol kyselynä pääosin PPY:n jäsenyrityksiin, vastaajia 662 kpl. Kempeleen osuus vastaajista 75 vastaajaa. KASVUN SUUNTA KYSELY Olen

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto @Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-asiaa

Ajankohtaista kunta-asiaa Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 TE-palvelujen uudistus - TE-palvelu-uudistuksen lähtökohdat, tavoitteet ja mahdollisuudet Kehittämispäällikkö Seija Sädemaa, Satakunnan ELY-keskus, TYO 1 Esityksen rakenne

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA 1.3.2017 Lähde: Timo Aro PORVOON LÄHTÖKOHTIA Yksi vetovoimaisimmista ja kilpailukykyisimmistä seuduista Suomessa.

Lisätiedot

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa

Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Kuntaedustajien etukäteisarviointeja itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa Ennakointityö itsehallintoalueiden kuntavaikutuksista Uuden sukupolven organisaatiot ja

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun liitto kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heimo Keränen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj Työsuhdesairaanhoitotyönantajan velvollisuus vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj 1 2005 Nokia Työsuhdesairaanhoito.ppt / 2005-09-29 / JS Käsitteen määrittely Työsuhdesairaanhoito

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuopion kauppakamari 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Saario/Keskuskauppakamari 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Keskustelutilaisuus 4.11.2014, Ympäristöministeriö Päivi Nurminen, seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa DRG-käyttäjäpäivät 2015 Lahti 4.12.2015 toimitusjohtaja Kuntaliitto Sote palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Luoda

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maaseutuvirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaakko Rinne 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot