Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa. Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy"

Transkriptio

1 Sankaritekoja energiatehokkuustoiminnassa Satu Kankaala Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

2 Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Aalto-korkeakoulusäätiön ja Suomen valtion yhdessä omistama osakeyhtiö, perustettu vuonna omistaa pääosan Aalto-yliopiston käytössä olevista kiinteistöistä ja toimitiloista Otaniemessä, Töölössä ja Kirkkonummella. vastaa kiinteistöjen ylläpidosta, hoidosta sekä niihin liittyvistä tukitoimista ja kiinteistöjen kehittämisestä.

3 Energiansäästösopimus: Aalto-korkeakoulusäätiö ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy pääpiirteet Sopimus allekirjoitettu Sopimuksen tavoitteena on aktivoida osapuolia energiansäästöön, jolloin Säätiö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa omiin tilakustannuksiinsa sekä toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. sopimuksella sovitaan yhteisestä sähköenergian kokonaiskulutustavoitteesta ja mahdollisen säästön synnyttämän hyödyn jakamisesta. Tavoite asetetaan kohteille kokonaiskulutustavoitteena Seuraavat sopimukset lämpö vesi Vuoden 2014 tavoitteet asetettu 2,3 % vuoden 2013 kulutusta alemmaksi

4 Tiimin tehtävät Energiatehokkuustiimi tehdä esityksiä energiatehokkuuden kehittämiseksi huolehtia hyväksyttyjen toimenpiteiden jalkauttamisesta ja ottaa vastaan käyttäjien palautteita ja ehdotuksia uusiksi toimenpiteiksi hakea talokohtaiset energiatehokkuuden vastuuhenkilöt ja huolehtia näiden koulutuksista rakennuskohtaisten energiankulutustavoitteiden seuranta tehdä energiatehokkuuteen liittyviä esityksiä myös peruskorjaushankkeisiin ja uudisrakentamiseen Tiimissä jäseniä Aallon kampus- ja tilapalveluista, Aallon IT:stä, AYY:stä sekä kiinteistöyhtiöstä, tiimille nimetty myös sponsorit Tiimin toiminta käynnistynyt1/2013

5 Energiatehokkuus-tiimin vuosikello 2014 ET-tiimipalaveri ET-tiimipalaveri: kulutusseuranta 2013 TETS-raportointi Energianhallinta Aallon kampuksilla koulutus Energiansäästöviikko vk ET-tiimipalaveri EET ET T Energianhallinta Aallon kampuksilla koulutus Earth Hour ET-tiimipalaveri: kulutusseuranta 1Q 13 ET-tiimipalaveri: kulutusseuranta 1H 13 ET-tiimipalaveri

6 Energianhallinta Aallon kampuksilla Energianhallinnan koulutukset talovastaaville, huoltomiehille ja vahtimestareille käynnistettiin 2013 Koulutuksia jatketaan 2014-

7 Rakennuskohtaiset infotaulut Päätavoitteet: tuoda rakennusten energiankulutustiedot käyttäjille näkyviksi energiansäästötoimenpiteiden tueksi tiedottaa rakennuksiin liittyvistä korjausja huoltotoimenpiteistä, oikeaa tietoa oikeaan aikaan oikeassa paikassa Asennettu 13 aulaan

8 Energiansäästöopas Julkistettu energiansäästöviikon yhteydessä 10/2013 Jaettu kaikkiin taloihin ja saatavilla myös sähköisesti

9 Kestävä kehitys (opiskelijat, henkilöstö, talo- ja tilavastaavat) Energiatehokkuus Ihmisten käyttäytyminen Sijainti, sijoittuminen, liikenneyhteydet Jätehuolto, kierrätys, lajittelu Kiinteistönhuolto, kunnossapito Tilankäytön tehokkuus, tilojen muunneltavuus Kestävät ja ajattomat materiaalivalinnat Rakennuksen käyttöikä, kohteen muuntojoustavuus käyttötarkoituksen suhteen Jokin muu asia, mikä? Vihreät vuokrasopimukset - Green Lease 30% 27 % 26% 27 % 0 % 25% 23 % 15 % 18% 14 % 14% 16 % 5 % 10% 14 % 0 % 13% 10 % 5 % 1% 1 % 0 % 1% 0 % 0 % 40 % 54% 59 % HENKILÖSTÖ OPISKELIJAT 65 % 70 % TALOVASTAAVAT Mitkä seikat Aallon tiloissa ja tiloihin liittyvissä palveluissa ovat mielestänne merkittävimmät kestävän kehityksen kannalta? (valitse 2 tärkeintä) Vastaajien määrät Henkilöstö 482 Opiskelijat 375 Talovastaavat 20 Kysely toteutettiin lokamarraskuussa nettikyselynä

10 Case: Maarintalon valaistuksen uusiminen Kesä-syksy 2013

11 Taustaa ja tavoitteet Maarintalon valaisimien valaisuteho huonontunut iän myötä ja suositellut valaistusarvot alittuivat LED-valaisimet kehittyneet kilpailukykyisiksi, mutta kiinteistöyhtiöllä ei ole vielä kokemusta LED-tekniikasta. Tavoitteet Valaistuksen parantaminen kohteessa: Paremmat olosuhteet opiskella ja työskennellä Uudenlaisten valaisimien testaaminen: Kokemuksia ennen uusia investointeja Energiansäästöpotentiaali: Mikä takaisinmaksuaika on todellisuudessa?

12 Valaistus ennen ja jälkeen Ennen Yli 500 loisteputkea Yli 100 halogeenia tai vastaavaa kohdevalaisinta Sähkönkulutus noin 41 kwh Suuret huoltokustannukset (15-25 /valaisin / vuosi) Loisteputkien vaihto ja valaisimien huolto Suuri lämpökuorma Talvella yleensä ok, kesällä vaatii lisäjäähdytystä Jälkeen Yli 600 LED-valaisinta Sähkönkulutus noin 27 kwh Ei lampunvaihtoa Pitkä takuu, 4-5 vuotta Pieni lämpökuorma Ei turhaa jäähdytystä kesällä, talvella tarpeenmukainen lämmitys

13 Kuvia: Aula

14 Kuvia: Luokkahuone Vanhat valaisimet Uudet valaisimet

15 Case Maarintalo Kuvakaappaus infotaulunäytöltä

16 Energiaomavarainen Otaniemi 2030

17 kokonaisvaltainen alueellinen energiajärjestelmä e 5 energiankäyttö energialähteet energiatuotanto energian siirto/jakelu energiavarastot

18 knowledge to profit vähän kuluttava A B C D F G paljon kuluttava

19 Lisätietoja: Satu Kankaala puh Tiina Sekki puh etunimi.sukunimi(at)aaltonet.fi

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy. Käyttäjätyytyväisyyskysely Syksy 2013

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy. Käyttäjätyytyväisyyskysely Syksy 2013 Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Käyttäjätyytyväisyyskysely Syksy 2013 Tutkimuksen toteutus! Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa tilojen käyttäjien tyytyväisyys Otaniemen, Töölön ja Arabian kampusten tiloihin

Lisätiedot

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015. Töölö, Fazer-sali

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015. Töölö, Fazer-sali Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015 Töölö, Fazer-sali Energiatehokkuustiimi Tiimin tehtävät tehdä esityksiä energiatehokkuuden kehittämiseksi huolehtia hyväksyttyjen toimenpiteiden jalkauttamisesta

Lisätiedot

PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI

PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI Tilan käyttäjänä sinun jokapäiväisellä toiminnallasi on merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Energiansäästön

Lisätiedot

Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4.

Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4. Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4.2014 Kauppakeskus Sello Asiakaskäynnit 2013 22,6 miljoonaa Kokonaismyynti 2013

Lisätiedot

Kauppakeskuksen energiatehokkuusratkaisut, case Kauppakeskus Sello. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 22.1.

Kauppakeskuksen energiatehokkuusratkaisut, case Kauppakeskus Sello. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 22.1. Kauppakeskuksen energiatehokkuusratkaisut, case Kauppakeskus Sello Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 22.1.2013 Kauppakeskus Sello Asiakaskäynnit 2012 23 miljoonaa Kokonaismyynti

Lisätiedot

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta,

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, Valaistus Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, koulurakennuksissa valaistus voi kattaa jopa 40%. Valaistusta tulisi käyttää ainoastaan tarpeeseen ja

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

EKOHUOLTO+ Kustannustehokkaan kiinteistön täysihoito. 1 Lassila & Tikanoja Oyj

EKOHUOLTO+ Kustannustehokkaan kiinteistön täysihoito. 1 Lassila & Tikanoja Oyj EKOHUOLTO+ Kustannustehokkaan kiinteistön täysihoito 1 Lassila & Tikanoja Oyj TAVOITTEENA ENERGIATEHOKKUUS ENERGIATEHOKKUUDEN AVAIN ON ASENTEISSA JA OSAAMISESSA Ennakoiva kiinteistöhuolto: Ekohuolto koulutetut

Lisätiedot

Siemens 160 vuotta Suomessa - juhlaseminaari CASE Lahden kaupunki: Kiinteistöjen energiatehokkuus julkisella sektorilla

Siemens 160 vuotta Suomessa - juhlaseminaari CASE Lahden kaupunki: Kiinteistöjen energiatehokkuus julkisella sektorilla Siemens 160 vuotta Suomessa - juhlaseminaari 10.12.2015 CASE Lahden kaupunki: Kiinteistöjen energiatehokkuus julkisella sektorilla Lahden Tilakeskus Kiinteistöpäällikkö DI Jouni Arola Lahden kaupunki 110

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS SELLO LEED. 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija

KAUPPAKESKUS SELLO LEED. 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija KAUPPAKESKUS SELLO LEED 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija KAUPPAKESKUS SELLON LEED-LUOKITUS Kauppakeskus Sellolle on myönnetty kultaisen tason LEED-sertifiointi Sello on ensimmäinen kauppakeskus

Lisätiedot

Energiatehokkuustyö kampuksilla. Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy

Energiatehokkuustyö kampuksilla. Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy Energiatehokkuustyö kampuksilla Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy Energia- ja kestävyystavoitteet muokkaavat toimintaympäristöä 2 Kestävän kehityksen visio Energian rooli on merkittävä kestävän kehityksen

Lisätiedot

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1 Kohti nollaenergiarakentamista Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia haasteita rakennusalalle Kehittyvä rakentaminen 2014 seminaari ASTA-messut Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka

Lisätiedot

Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita?

Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita? Työpaja: Mitkä ovat korkeakoulujen ja SYK:n toiminnan kannalta kiinnostavia kestävän kehityksen asioita? 1 Mietimme asiat ja täytimme niillä tärkeyden ja toteutettavuuden nelikentän Tärkeää tai asialla

Lisätiedot

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt

Lisätiedot

Case - Otaniemi. Tiina Sekki 16.1.2014

Case - Otaniemi. Tiina Sekki 16.1.2014 Case - Otaniemi Tiina Sekki 16.1.2014 OPEN INNOVATION HOUSE VALMISTUNUT 2012 ASUNTOJA OTARANTAAN JA SERVINNIEMEEN MAARINSOLMUN JA MAARINRANNAN KAAVOITUS Maarinsolmun eritasoliittymä Otaniementien uusi

Lisätiedot

Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet tilaisuus 13.3.2014 ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN ONNISTUMISET JA HAASTEET

Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet tilaisuus 13.3.2014 ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN ONNISTUMISET JA HAASTEET Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet tilaisuus 13.3.2014 ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN ONNISTUMISET JA HAASTEET LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy Osa LähiTapiola - ryhmää Perustettu 1.1.2007. Toiminnot:

Lisätiedot

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014 Tapio Kettunen Toimenpide Säästö vuodessa Vuotavan wc-istuimen tai hanan korjaaminen 100-900 Huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu?

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu? Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu? Kuusamo. Pinta-ala 5 809 km² Asukasluku 15 740 Asukastiheys 3,16 as/km² Kaupungin kiinteistöt 2011-647 000 m³ 2014-627 100 m³ josta lämmintä

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

ABB Oy, Harri Liukku 16.9.2013. Harri Liukku, ABB Oy 23.1.2014 Pitäjänmäen tehdashallin valaistusratkaisujen

ABB Oy, Harri Liukku 16.9.2013. Harri Liukku, ABB Oy 23.1.2014 Pitäjänmäen tehdashallin valaistusratkaisujen ABB Oy, Harri Liukku 16.9.2013 Harri Liukku, ABB Oy 23.1.2014 Pitäjänmäen tehdashallin valaistusratkaisujen uudistus Älyä ja energiatehokkuutta kiinteistöihin Energiankäyttö aiheuttaa eniten ympäristökuormitusta

Lisätiedot

Roihuvuori seuran energia ilta

Roihuvuori seuran energia ilta Roihuvuori seuran energia ilta Asuinkerrostalon energiatehokkuuden parantaminen Johtava asiantuntija 13.10.2010 Alustuksen sisältö Motivan toimialueet Asuinkerrostalon energiankulutus ja säästömahdollisuudet

Lisätiedot

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Rakennetun ympäristön merkitys Suomessa Energiatehokkuuspotentiaali on pääosin hyödyntämättä

Lisätiedot

Tavoitteet ja toimenpiteet

Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet vuodelle 2013 Spondan kiinteistöjen ympäristökuormitus Suomessa: Sähkön, lämmön, jäähdytyksen ja veden vertailukelpoinen laskee Suomen kiinteistöissä Mittarointistrategian

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Pekka Hytönen, koordinaattori, infrastruktuuri. TUAS/OIH talovastaava

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Pekka Hytönen, koordinaattori, infrastruktuuri. TUAS/OIH talovastaava Energianhallinta Aallon kampuksilla Kommenttipuheenvuoro Pekka Hytönen, koordinaattori, infrastruktuuri. TUAS/OIH talovastaava Kaukolämmön kysynnänjoustopilotti TUAS -talossa on lokakuusta 2014 ollut menossa

Lisätiedot

Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke etenee

Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke etenee 10.2.2014 Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke etenee Kuuma-kunnissa käynnistyi huhtikuussa -13 kaksivuotinen Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke. Se on

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyysvertailu 2014

Asiakastyytyväisyysvertailu 2014 Asiakastyytyväisyysvertailu 2014 JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU KTI Kiinteistötieto Oy Vertailun toteutus 7 kaupunkia: Helsinki, Jyväskylä, Oulu, Riihimäki, Tampere, Vaasa, Vantaa Mittaa asiakkaiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Ekotehokkuuden Check List

Ekotehokkuuden Check List Ekotehokkuuden Check List Käyttötarkoitus: Työkalu ekotehokkuuden elementtien soveltuvuuden arviointiin ja käyttöönottoon 1(12) 1. Yleiset ympäristösuorituskyvyn tavoitteet a) Osapuolten (omistaja ja käyttäjä)

Lisätiedot

Spondan Energiatehokkuusohjelma. 22.1.2013 Tiina Huovinen

Spondan Energiatehokkuusohjelma. 22.1.2013 Tiina Huovinen Spondan Energiatehokkuusohjelma Sponda lyhyesti Sponda on kiinteistösijoitusyhtiö, joka omistaa, vuokraa ja kehittää toimisto-, liike-, kauppakeskus- ja logistiikkakiinteistöjä Suomen ja Venäjän suurimmissa

Lisätiedot

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali

Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Valokuva: Aalto-yliopistokiinteistöt Otaniemen geoenergiapotentiaali Energianhallinta Aallon kampuksilla tilaisuus Helsinki 25.3.2015 Nina Leppäharju, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Esityksen sisältö 1.

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

ENERGIA ILTA IISOY / Scandic Station 23.5.2013

ENERGIA ILTA IISOY / Scandic Station 23.5.2013 ENERGIA ILTA IISOY / Scandic Station 23.5.2013 Energia?! Kiinteistön käyttäjät sekä tekniset laitteistot käyttävät ja kuluttavat energiaa Jokin laite säätää ja ohjaa tätä kulutusta. Ohjauslaitteet keskitetty

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia energiastrategian jalkauttamisesta. Tavoitteellinen energiankäytön johtaminen

Käytännön kokemuksia energiastrategian jalkauttamisesta. Tavoitteellinen energiankäytön johtaminen Käytännön kokemuksia energiastrategian jalkauttamisesta Tavoitteellinen energiankäytön johtaminen https://www.turku.fi/uutinen/2016-08-31_kiinteistoliikelaitos-vastaa-ilmastohaasteeseen-panostamalla-rakennusten

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5&#83'.$5")

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 23 25.02.2014 Tekninen lautakunta 59 27.05.2014 Tekninen lautakunta 97 30.09.2014. Energiansäästötoimenpiteet 467/10.03.

Tekninen lautakunta 23 25.02.2014 Tekninen lautakunta 59 27.05.2014 Tekninen lautakunta 97 30.09.2014. Energiansäästötoimenpiteet 467/10.03. Tekninen lautakunta 23 25.02.2014 Tekninen lautakunta 59 27.05.2014 Tekninen lautakunta 97 30.09.2014 Energiansäästötoimenpiteet 467/10.03.02/2014 Tekla 25.02.2014 23 Valmistelija: työpäällikkö Janne Ilmalahti,

Lisätiedot

Motivan energiatodistuksiin liittyvä kysely 2014 Tuloksia. Kirsi Maaria Forssell, Motiva Oy

Motivan energiatodistuksiin liittyvä kysely 2014 Tuloksia. Kirsi Maaria Forssell, Motiva Oy Motivan energiatodistuksiin liittyvä kysely 2014 Tuloksia Kirsi Maaria Forssell, Motiva Oy Energiatodistuksiin liittyvä kysely syksyllä 2014 Energiatodistusten laatijat Katsaus energiatodistusten hintoihin

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatalouteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla GES-verkostotilaisuus 15.11.2017 Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla 16.11.2017 1 IVH Kampus, Skinnarila Monimuotoinen kokonaisuus, 24.000 m2, 11

Lisätiedot

VTT & TAMK. Rakennuskannan tila ja tiekartta

VTT & TAMK. Rakennuskannan tila ja tiekartta VTT & TAMK Rakennuskannan tila ja tiekartta 2020-2050 Terttu Vainio Eero Nippala Miten rakennuskannasta energiatehokas ja kulutuksen suhteen vähähiilinen vuoteen 2050 Asuin- ja palvelurakennusten energiatehokkuuden

Lisätiedot

TAC - Finland. Energiansäästöpalvelut uusiin ja olemassa oleviin rakennuksiin. We help the best buildings in the world get that way.

TAC - Finland. Energiansäästöpalvelut uusiin ja olemassa oleviin rakennuksiin. We help the best buildings in the world get that way. TAC - Finland Energiansäästöpalvelut uusiin ja olemassa oleviin rakennuksiin We help the best buildings in the world get that way. TAC:n tuotteiden ja palvelujen jakauma TAC:lla me: Kehitämme ja valmistamme

Lisätiedot

Valaistus. Sisävalaisimet. Case study. Derby Business Park. Viihtyvyyttä ja energian säästöä ledivalaistuksella Espoo, Suomi

Valaistus. Sisävalaisimet. Case study. Derby Business Park. Viihtyvyyttä ja energian säästöä ledivalaistuksella Espoo, Suomi Valaistus Sisävalaisimet Case study Derby Business Park Viihtyvyyttä ja energian säästöä ledivalaistuksella Espoo, Suomi SmartForm LED SmartForm Taustaa Päätös SRV:n uusien toimitilojen rakentamisesta

Lisätiedot

Aalto-yliopisto Kestävä kehitys, kestävä kampus

Aalto-yliopisto Kestävä kehitys, kestävä kampus Aalto-yliopisto Kestävä kehitys, kestävä kampus ICT Ladies @ Aalto Design Factory, 14.4.2014 Kestävän kehityksen erityisasiantuntija Meri Löyttyniemi, kampus- ja tilapalvelut Kolme alansa johtavaa yliopistoa

Lisätiedot

TETS YHDYSHENKILÖPÄIVÄ 22.1.2013 Energiatehokkuus Case: Toimistotalo Espoossa vuodelta 1980

TETS YHDYSHENKILÖPÄIVÄ 22.1.2013 Energiatehokkuus Case: Toimistotalo Espoossa vuodelta 1980 TETS YHDYSHENKILÖPÄIVÄ 22.1.2013 Energiatehokkuus Case: Toimistotalo Espoossa vuodelta 1980 Sisältö: 1. Energiatehokkuuden nykytilanne ylläpito 2. Energiatehokkuus ja kiinteistöjen käyttäjät 3. Aluetarkastelu:

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

Case UniSport: Esimerkki yhteistyössä kk-yhteisön ulkopuolisten toimijoiden kanssa toteutetusta rakentamisesta ja tilahallinnosta.

Case UniSport: Esimerkki yhteistyössä kk-yhteisön ulkopuolisten toimijoiden kanssa toteutetusta rakentamisesta ja tilahallinnosta. Case UniSport: Esimerkki yhteistyössä kk-yhteisön ulkopuolisten toimijoiden kanssa toteutetusta rakentamisesta ja tilahallinnosta. Mika Suikki UniSport liikuntajohtaja Mikä on UniSport ja mitä sieltä saa?

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Aki Havia 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari 2017 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari

Lisätiedot

Energiatehokkuus & hankinnat - teematyöpaja 13.6.2013 Energiansäästötavoitteiden toteuttaminen peruskorjaushankkeiden toteutuksissa case LähiTapiola

Energiatehokkuus & hankinnat - teematyöpaja 13.6.2013 Energiansäästötavoitteiden toteuttaminen peruskorjaushankkeiden toteutuksissa case LähiTapiola Energiatehokkuus & hankinnat - teematyöpaja 13.6.2013 Energiansäästötavoitteiden toteuttaminen peruskorjaushankkeiden toteutuksissa case LähiTapiola Sisältö: 1. LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy 2.

Lisätiedot

Iltapäivän teeman rajaus

Iltapäivän teeman rajaus 28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut

Lisätiedot

Taloyhtiön energiansäästö

Taloyhtiön energiansäästö Taloyhtiön energiansäästö Hallitusforum 19.03.2011 Messukeskus, Helsinki Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä rakennusten energiatehokkuus on Energiatehokkuus paranee, kun Pienemmällä

Lisätiedot

Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola

Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Lahden Tilakeskuksen kiinteistöjen energiatehokkuuden edistäminen Kiinteistöpäällikkö Jouni Arola Lahden kaupungin Energiatehokkuussopimus 2008-2016 Lahden kaupungin ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimukset. Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka

Energiatehokkuusvaatimukset. Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka Energiatehokkuusvaatimukset Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset 10.1.2014 TAMK 2014 2 RES Uusiutuvan energian käytön

Lisätiedot

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva Kestävien hankintojen vuosiseminaari Motiva Ulkovalaistuksen elinkaarikustannukset Tampere 6.5.2015 Mika Saari ja Aleksanteri Ekrias www.licon-at.fi Valaistuksen taloudellisuustarkastelut Ohjeistettu Maantie-

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa

Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Senaatti-kiinteistöjen rooli energiatehokkuussuunnitelmissa Julkisen sektorin energiatehokkuus miten tehdä energiatehokkuussuunnitelma 22.4.2013 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen rooli valtionhallinnossa

Lisätiedot

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal Palvelut Oy Timbal palvelu rakennusten

Lisätiedot

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön HARAKATKIN HIKOILEVAT Asumisen veden- ja energiansäästö Sisältö Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön Omien kokemusten vaihto ja keskustelu

Lisätiedot

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ Tavoite: Oppilaat tietävät, mistä saa tietoa laitteiden energiankulutuksesta ja he ovat tietoisia energiamerkinnän sisällöstä. Oppilaat ymmärtävät mitä etua on valita A-luokan

Lisätiedot

Lypsykarjanavetan energiankulutus. Valion navettaseminaari, Pasi Eskelinen

Lypsykarjanavetan energiankulutus. Valion navettaseminaari, Pasi Eskelinen Lypsykarjanavetan energiankulutus Valion navettaseminaari, Pasi Eskelinen 4.2.2015 ERKKA hanke Energiatehokas tuotantorakennus Keskeisinä tutkimuskohteina maalämpö, uusiutuvat energiaratkaisut ja energiatehokkuus

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

VALOVAHDIT. Tarvittava materiaali: Ajanottokello. Sivu 1 / 10

VALOVAHDIT. Tarvittava materiaali: Ajanottokello. Sivu 1 / 10 VALOVAHDIT Tavoite: Oppilaat ymmärtävät luokan valojen käytön ja energiankulutuksen välisen yhteyden. Oppilaat tietävät, miten pienillä toimilla ja tapojen muutoksella voi vähentää energiankulutusta. Turhien

Lisätiedot

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014 Pellervo Matilainen, Skanska Alueiden energiatehokkuus Kruunuvuori, Helsinki Finnoo, Espoo Kivistö, Vantaa Härmälänranta, Tampere Energiatehokkuus Energiantuotanto

Lisätiedot

Paikallisista ilmastoratkaisuista energiaa ja elinvoimaa kuntaan

Paikallisista ilmastoratkaisuista energiaa ja elinvoimaa kuntaan Paikallisista ilmastoratkaisuista energiaa ja elinvoimaa kuntaan Lohja / 29.10.2013 Korjausrakentaminen + Energiatehokkuus Tarjoamme kokonaisvaltaisia ja asiakaslähtöisiä korjausrakentamisen suunnittelu-

Lisätiedot

Ympäristöohjaajat. Ympäristöohjaajan tehtävät: 1. Energioiden ja veden kulutuksen vähentäminen. 2. Jätelajittelun lisääminen ja jätteiden vähentäminen

Ympäristöohjaajat. Ympäristöohjaajan tehtävät: 1. Energioiden ja veden kulutuksen vähentäminen. 2. Jätelajittelun lisääminen ja jätteiden vähentäminen Ympäristöohjaajat Ympäristöohjaajan tehtävät: 1. Energioiden ja veden kulutuksen vähentäminen 2. Jätelajittelun lisääminen ja jätteiden vähentäminen 3. Ympäristöasioihin liittyvä ohjaus 4. Asukkaiden opastus

Lisätiedot

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Green Officeaamukahvitilaisuus 22.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatin vihreä työkalupakki

Lisätiedot

Ekotehokkuus osana ympäristötehokkuutta kauppakeskuksissa

Ekotehokkuus osana ympäristötehokkuutta kauppakeskuksissa Ekotehokkuus osana ympäristötehokkuutta kauppakeskuksissa Kisu Borg Esityksen sisältö Citycon lyhyesti Ekotehokas kauppakeskus Ekotehokkuus ylläpidossa ja kiinteistönhoidossa Ekotehokkuus vuokralaisyhteistyössä

Lisätiedot

Erillisen energiatodistuksen antajan näkökulmat. Jan Mattsson 18.03.2010

Erillisen energiatodistuksen antajan näkökulmat. Jan Mattsson 18.03.2010 Erillisen energiatodistuksen antajan näkökulmat Jan Mattsson 18.03.2010 on nyt Samat ihmiset, samat palvelut, samat arvot Maailmanlaajuinen energianhallinnan asiantuntija 120 000 työntekijää sekä toimipaikkoja

Lisätiedot

Demo2013 Energiatehokas Satama Ari Parviainen Helsingin Satama. Vuosaaren satama

Demo2013 Energiatehokas Satama Ari Parviainen Helsingin Satama. Vuosaaren satama Demo2013 Energiatehokas Satama Ari Parviainen Helsingin Satama Vuosaaren satama Helsinki on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään 30 % vuoteen 2020 mennessä. Helsingin Sataman ympäristöperiaatteisiin

Lisätiedot

Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus

Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus Liikelaitokset + konserni perehdyttämistilaisuus 2.10.2017 Tilapalvelu-liikelaitoksen yleisesittely Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Jyväskylän kaupunki Tilapalvelu-liikelaitoksen toimintaorganisaatio

Lisätiedot

Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin

Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin Hydrocell Oy Energiansäästön, lämmönsiirron ja lämmöntalteenoton asiantuntija www.hydrocell.fi NAAVATAR järjestelmä

Lisätiedot

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Taloyhtiön energiailta, Tarmo-hanke 28.08.2013, Tampere DI Petri Pylsy Mitä energiatehokkuus on? Primäärienergia (ostettu energia) Sisäilmasto

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus

Lisätiedot

Kaupungin rakennusten energiankulutusdata. Katri Kuusinen 26.2.2015

Kaupungin rakennusten energiankulutusdata. Katri Kuusinen 26.2.2015 Kaupungin rakennusten energiankulutusdata Katri Kuusinen 26.2.2015 Nykyisiä tietokantoja kaupungin omista rakennuksista Vuosikulutukset Noin 3500 kohteen tiedot (palvelu- ja asuinrakennuksia) Kaukolämmönkulutus

Lisätiedot

Sisältö Helsinki 2.5.2011

Sisältö Helsinki 2.5.2011 Sisältö Helsinki 2.5.2011 1. GreenBuild Oy 2. Rakentamisen tulevaisuus 3. Passiivitalofilosofia 4. Laskentaesimerkki GreenBuild Oy Suomalainen puupassiivitalotoimittaja Perustettu 2009 Kotipaikka Saarijärvi

Lisätiedot

Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry Energiatehokkaat sisäilmakorjaukset

Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry Energiatehokkaat sisäilmakorjaukset Energiatehokkaat sisäilmakorjaukset Toiminnanjohtaja Jorma Säteri. Sisäilmasto ja energiatalous Suurin osa rakennusten energiankulutuksesta tarvitaan sisäilmaston tuottamiseen sisäilmastotavoitteet tulee

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Älykkään valaistuksen mahdollisuudet

Älykkään valaistuksen mahdollisuudet Älykkään valaistuksen mahdollisuudet Jaakko Ketomäki Erikoistutkija, Interactive buildings VTT Technical Research Centre of Finland Älykäs valaistus? Tehokas valaistus Valaistustapa Valaisinsijoittelu

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Liittymistilanne Energiatehokkuussopimusten energiapalveluiden toimenpideohjelmaan voivat liittyä kaikki kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppukäyttäjille

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

Huomioitavat näkökohdat

Huomioitavat näkökohdat SUUNNITTELUVAIHEEN KRITEERIT PLANNING CRITERIA Myllymäen koulu ja päiväkoti Myllymäki school and nursery TOTEUTUSSUUNNITTELUVAIHEESSA KÄYTETTÄVÄT KRITEERIT Taulukko 3. Yleiset suunnittelun toteutusta koskevat

Lisätiedot

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 Tilakeskuksen organisaatio TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN TOIMI TILAKESKUS Toimitilajohtaminen Rakennuttaminen

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta. Pasi Tainio

Kuhmoisten kunta. Pasi Tainio Kuhmoisten kunta hiilineutraaliksi Pasi Tainio Pasi Tainio Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tekniikan kandidaatti Energiatekniikka Energiatekniikan diplomi-insinööri Energiatalous Kotoisin Padasjoelta

Lisätiedot

Tyypillinen heikkokuntoinen yhteiskäyttöpylväs (Kiviniementie)

Tyypillinen heikkokuntoinen yhteiskäyttöpylväs (Kiviniementie) Katu/tievalaistus Elohopealamppujen korvaus Sastamalan kaupunki Yleistä nykyisestä elohopealamppuvalaistuksesta Sastamalan keskusta Valaistus on pääosin tehty metallipylväin ja maakaapelilla. Metallipylväät

Lisätiedot

Sähkönkulutus on kasvussa

Sähkönkulutus on kasvussa Sähkönkulutus on kasvussa Palvelu- ja julkisen sektorin osuus sähkön kokonaiskulutuksesta Suomessa on 19 %. Yksittäisen toimistorakennuksen sähkön kulutus voi jakautua esimerkiksi näin. Palvelu- ja toimistorakennuksessa

Lisätiedot

Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Saloniemi Heikki jäsen Saapui :n 18 käs. aikana.

Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja. LÄSNÄ Pajuoja Matti puheenjohtaja Saloniemi Heikki jäsen Saapui :n 18 käs. aikana. PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 26.11.2014 AIKA 26.11.2014 klo 15:00-16:05 PAIKKA Sporttikeskus Tennari, Kamppailuhalli, Rantapuisto 45, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy. Käyttäjätyytyväisyyskysely Syksy 2014

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy. Käyttäjätyytyväisyyskysely Syksy 2014 Aalto-yliopistokiinteistöt Oy Käyttäjätyytyväisyyskysely Syksy 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa tilojen käyttäjien tyytyväisyys Otaniemen, Töölön ja Arabian kampusten tiloihin

Lisätiedot

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa ympäristöasiantuntija Anna-Riikka Karhunen Kouvolan kaupunki Ympäristöystävällistä energiaa -seminaari, Kotka 6.6.2014 2 Kouvolan kaupunkistrategia 2014-2020

Lisätiedot

Build Up Skills Finland 19.11.12. Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Build Up Skills Finland 19.11.12. Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa Build Up Skills Finland 19.11.12 Energiaosaamisen koulutus Metropolia Ammattikorkeakoulussa ENERGIATEHOKKUUS Kuuma aihe, monta näkökulmaa Kiinteistöalalle profiilin noston mahdollisuus! 19.11.2012 Piia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Energiatehokkuussopimus

Toimintasuunnitelma Energiatehokkuussopimus Toimintasuunnitelma Energiatehokkuussopimus 2017-2025 Joensuun kaupunki xx.11.2017 Toiminnan tausta ja organisointi Joensuun kaupunki on liittynyt kunta-alan energiatehokkuussopimukseen vuosille 2017 2025.

Lisätiedot

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 2 LED on pieni ja tehokas valonlähde, joka muuttaa valaistuksen maailman Valkoinen

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus 2.0

Rakennusten energiatehokkuus 2.0 Rakennusten energiatehokkuus 2.0 Rakennusten energiaseminaari 4.10.2017 Tutkimusprofessori Miimu Airaksinen, VTT Johtava tutkija, Pekka Tuomaala, VTT Rakennukset ovat keskeisessä roolissa Ihmiset viettävät

Lisätiedot

Älykaupunki käytännössä Case: Kalasatama

Älykaupunki käytännössä Case: Kalasatama Vihreä Foorumi: Älyteknologiasta ja avoimesta datasta vauhtia energiatehokkuuteen Älykaupunki käytännössä Case: Kalasatama Kimmo Liljeström, Optiplan Oy Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät tontinluovutusehdot

Lisätiedot

Arandur / Kaivomestarin hanke

Arandur / Kaivomestarin hanke 7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut

Lisätiedot

CASE: TAMPEREEN VESI RUSKON VEDENPUHDISTAMON ENERGIATEHOKKAAMPI KIINTEISTÖTEKNIIKKA

CASE: TAMPEREEN VESI RUSKON VEDENPUHDISTAMON ENERGIATEHOKKAAMPI KIINTEISTÖTEKNIIKKA CASE: TAMPEREEN VESI RUSKON VEDENPUHDISTAMON ENERGIATEHOKKAAMPI KIINTEISTÖTEKNIIKKA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018 1 Kiinteistötekniikan saneeraus Tampereen Veden Ruskon vedenpuhdistuslaitoksen

Lisätiedot

ONKO ENERGIATEHOKKUUS HYVÄ SIJOITUS?

ONKO ENERGIATEHOKKUUS HYVÄ SIJOITUS? ONKO ENERGIATEHOKKUUS HYVÄ SIJOITUS? FInZEB 2015 Askelmerkit lähes nollaenergiarakennuksiin - seminaari Marko Juhokas, Kiinteistökehitys- ja vastuullisuusjohtaja, Citycon Oyj Citycon lyhyesti Citycon omistaa

Lisätiedot