Toimeksianto arkkitehdille oli seuraavanlainen:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimeksianto arkkitehdille oli seuraavanlainen:"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yhtenäiskouluraportti ja tilaohjelmaselvitys 498/ /2014 KH Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh yhdyskuntatoimenjohtaja Marianna Harju, puh etunimi.sukunimi@kauniainen.fi Kaupunginhallitus asetti työryhmän selvittämään ja val mis te lemaan yhtenäisen peruskoulun perustamista ja lukioiden toi min ta edel ly tysten ja yhteistyön kehittämistä. Työryhmä luovutti loppuraporttinsa kau pungin hal li tuk sel le keväällä 2015 ja kaupunginhallitus käsitteli raportin ko koukses saan ( 108). Keskustelu yhtenäiskoulusta käynnistettiin alun pe rin, koska suomenkieliset koulut halusivat pedagogisesti kehittää opetus ta yhtenäisemmäksi kansallisten normien mukaan. Työryhmä laati kolme vaihtoehtoa ja teki niistä vaikutusarvioinnit (kts. liite): - Nykytila - Yhtenäinen peruskoulu kaksi toimipistettä (lukio ja yläkoulu Ka sa vuoren kiinteistössä ja alakoulu Mäntymäen kiinteistössä) - Yhtenäinen peruskoulu yksi toimipiste (yhtenäinen peruskoulu Ka savuo ren kiinteistössä ja lukio Mäntymäen kiinteistössä) Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 6.5. pyytää koulurakentamiseen eri kois tu neel ta arkkitehdilta selvityksen tila- ja tilatarveratkaisuista ja niiden ai heut ta mis ta kustannuksista, mukaan lukien Kasavuoren koulukeskuksen ti lan käy tön tehostamismahdollisuuksien selvittäminen. Tehtävään otettiin ark ki teh ti Juha Heino (Arkkitehdit Korolainen & Heino Oy), joka on mukana Ka sa vuo ren meneillään olevassa kiinteistökorjauksessa ja laa jen nus ra kenta mi ses sa. Toimeksianto arkkitehdille oli seuraavanlainen: - Kauniaisten lukion oppilasmäärä kasvaa, tutkitaan tilavaihtoehdot op pilas mää ril lä 375, 450 ja Tilankäytön tunnuslukuina käytetään Opetushallituksen (OPH) ohjeita - Ko. koulujen tilankäytöstä tehdään kaksi vaihtoehtotarkastelua: A. Lukio säilyy Kasavuoressa B. Lukio siirtyy Mäntymäkeen, jolloin alakoulu siirtyy vastaavasti Ka sa vuo reen Arkkitehti antoi selvityksestään väliraportin, jonka kaupunginhallitus sai tiedok si Tilaselvityksissä on hyödynnetty Opetushallituksen tilaohjelmia ja niissä on huo mioi tu Kauniaisissa annetun opetuksen määrä ja ryhmäkoot sekä olemas sa olevat tilaratkaisut ja niiden hyödyntäminen.

2 Arkkitehdin tilaselvityksessä on neljä vaihtoehtoa: A-1 Nykyinen toiminta jatkuu Kasavuoressa, lukiossa 400 opiskelijaa A-2 Nykyinen toiminta jatkuu Kasavuoressa, lukion oppilasmäärä kas va te taan 500:n opiskelijaan B (+ C) Kasavuoreen sijoitetaan yhtenäinen peruskoulu (B) ja Män ty mäkeen sijoitetaan lukio, lukiossa 500 opiskelijaa (C Vaihtoehto A-1 (Nykyinen toiminta jatkuu Kasavuoressa, lukiossa 400 opiske li jaa) Laskennassa on käytetty yläkoulussa 18 opetusryhmää ja lukiossa 400 opis ke li jaa sekä huomioitu opetuksen määrä. Vertailtaessa Ope tus hal li tuksen normeihin on Kasavuoressa tehdyn selvityksen mukaan riittävästi yleis ope tuk sen tiloja (opetustiloja, joissa ei tarvita erityistä varustusta). Sen si jaan aineopetuksen tilojen (opetustilat, joissa tarvitaan erityistä va rus tus ta ja välineistöä esim. kuvaamataito) määrä on liian vähäinen. Ai ne ope tus ti loja tarvitaan luonnontiedon opetukseen lisää. Lisäksi kirjasto on liian pie ni. Selvitys esittää toimenpiteiksi väliseinien purkamista, jotta saadaan lisää 60 m²-luok ka ti lo ja (OT3), sekä kahden yleisluokkatilan muuttamista luonnon tie de luo kak si. Pienryhmien työskentelyyn saadaan tiloja ruokalan akustiik kaa korjaamalla. Kustannusarvio ehdotetuille toimenpiteille on In ves toin ti suun ni telmas sa Mäntymäen kunnostamiseen on jo v varattu Investointiohjelmaan sisältyvä määräraha (Mäntymäen kou lun ruokalan laajennus ja hallintotilojen saneeraus) on tar ve sel vi tys vai hee seen pohjautuva alustava arvio, joka tyypillisesti tarkentuu suunnittelun ede tessä. Tämänhetkisten tietojen mukaan hankesuunnitelmavaiheen tu lok se na määrärahatarve tälle hankkeelle olisi n. 1,385 M. Vaihtoehto A-1 (ei rakennusvaihtoja, lukio 400 opiskelijaa) ti la sel vi tyksen mukaiset kustannukset suomenkielisessä opetustoimessa ovat yhteensä , yhdyskuntatoimen kustannusarvion mu kaan : - Vaihtoehto A-1 kustannukset (yhdyskuntatoimen arvio eu roa) - Mäntymäen koulun kunnostaminen (in ves toin ti suun nitel ma)/ Mäntymäen hankesuunnitelman määrärahatarve huo mioiden (yhdyskuntatoimen arvio) Vaihtoehto A-2 (Nykyinen toiminta jatkuu Kasavuoressa, lukion op pi lasmää rä kasvatetaan 500:n opiskelijaan) Kuten vaihtoehto A-1:ssä on tässäkin laskennassa käytetty yläkoulussa 18 ope tus ryh mää ja lukiossa 500 opiskelijaa sekä huomioitu opetuksen määrä. Selvityksen mukaan lukion opiskelijamäärän kasvusta seuraa, että Kasa vuo res sa on liian vähän yleisopetuksen tiloja. Myös aineopetuksen tiloja ja wc-tiloja tarvitaan lisää. Lisäksi kirjasto on liian pieni.

3 Selvitys esittää toimenpiteeksi lisärakennuksen, joka olisi suuruudeltaan 673 m². Kustannusarvio ehdotetulle toimenpiteelle on In ves toin ti suunni tel mas sa Mäntymäen kunnostamiseen on jo v varattu Investointiohjelmaan sisältyvä määräraha (Mäntymäen kou lun ruokalan laajennus ja hallintotilojen saneeraus) on tar ve sel vi tys vai hee seen pohjautuva alustava arvio, joka tyypillisesti tarkentuu suunnittelun ede tessä. Tämänhetkisten tietojen mukaan hankesuunnitelmavaiheen tu lok se na määrärahatarve tälle hankkeelle olisi n. 1,385 M. Vaihtoehto A-2 (ei rakennusvaihtoja, lukio 500 opiskelijaa) ti la sel vi tyksen mukaiset kustannukset suomenkielisessä opetustoimessa ovat yhteensä , yhdyskuntatoimen kustannusarvion mu kaan : - Vaihtoehto A-2 kustannukset (yhdyskuntatoimen arvio ) - Mäntymäen koulun kunnostaminen (in ves toin ti suun nitel ma)/ Mäntymäen hankesuunnitelman määrärahatarve huo mioiden (yhdyskuntatoimen arvio) Vaihtoehto B +C B. Kasavuoreen sijoitetaan yhtenäinen peruskoulu Laskenta on tehty 709 perusopetuksen oppilaalla ja lisäksi siinä on huomioi tu ryhmäkoko ja opetuksen määrä. Selvityksen mukaan Kasavuoren kou lu kes kuk sen tilat ovat riittävät perusopetuksen yhtenäiskoululle. Selvitys esittää tehtäviksi toimenpiteiksi pihan ja ympäristön muutoksia: kier to liit ty mä saattoliikenteen ohjaamiseksi, piha-alueiden muokkaus mm. pien ten piha erikseen, lisätään pihoille leikkivälineitä. Lisäksi ra ken nuk sessa lisätään naulakkokalusteita, pintarakenteiden ja väliseinien muutostöitä se kä ruokalan akustiikan korjaus. Muutostöiden kustannusarvio on (ei sisällä kiertoliittymän kustan nuk sia). C. Mäntymäkeen sijoitetaan lukio, lukiossa 500 opiskelijaa Laskenta on tehty 500 lukio-opiskelijalla ja siinä on huomioitu opetuksen mää rä. Selvityksen mukaan Mäntymäen koulun opetustilat ovat riittävät. Ruo ka laan tarvitaan lisää tilaa. Toimenpiteiksi esitetään teknisen työn tilojen muuttamista fysiikan ja kemian luokaksi, tekstiilityön tila biologian ja maantiedon luokaksi sekä kuvaa ma tai don tilan laajentamista 60 m². Lisäksi pihalta poistettaisiin leik kivä li neet ja sinne lisätään pysäköintitilaa. Kustannusarvio tehtävistä muutoksista on Vaihtoehto C korvai si investointisuunnitelmassa jo oleva Mäntymäen kunnostaminen, johon

4 on varattu v Jo suunnitellussa kunnostamisessa on tarkoitus toteuttaa mm. ruokalanlaajennus. Vaihtoehtojen B ja C (rakennusvaihto tehdään, lukio 500 opiskelijaa) ti la sel vi tyk sen mukaiset kustannukset suomenkielisessä ope tus toimes sa ovat yhteensä : - Vaihtoehto B kustannus (yhdyskuntatoimen arvio ilman kiertoliittymää ja muita liikennejärjestelyjä) - Vaihtoehto C kustannus (yhdyskuntatoimen arvio ) Yhteenveto kustannusarvioista Investointikustannukset Vaihtoehto A-1 (ei rakennusvaihtoa, lukio 400 opiskelijaa): Vaihtoehto A-2 (ei rakennusvaihtoa, lukio 500 opiskelijaa): Vaihtoehto B+C (rakennusvaihto tehdään, lu kio 500 opiskelijaa): Käyttökustannusarvioita on tarkemmin esitelty yhtenäiskoulutyöryhmän lop pu ra por tis sa. Käyttökustannusarvioihin vaikuttaa varsinkin koulujen ti lavuok rat, ruokakustannukset, henkilökuntatarve ja tietohallinto. Arvio suomen kie li sen opetustoimen vuosittaisista kokonaiskäyttökustannuksista eri vaih to eh dois sa: Vaihtoehto A-1 (ei rakennusvaihtoa, lukio 400 opiskelijaa): Vaihtoehto A-2 (ei rakennusvaihtoa, lukio 500 opiskelijaa): Vaihtoehto B+C (rakennusvaihto tehdään, lu kio 500 opiskelijaa): Arvio suomenkielisen lukio-opetuksen vuosittaisista valtionosuuksista *): Vaihtoehto A-1 (ei rakennusvaihtoa, lukio 400 opiskelijaa): Vaihtoehto A-2 (ei rakennusvaihtoa, lukio 500 opiskelijaa): Vaihtoehto B+C (rakennusvaihto tehdään, lu kio 500 opiskelijaa): *) lukio-opetuksen suunnitteilla oleva valtionosuusuudistus ei ole tässä huo mioi tu, vaan lähtökohtana toimii vuoden 2015 yksikköhinta (5862). Johtopäätökset Yhtenäiskoulualoitetta on selvitetty asetetun työryhmän ja tilaselvitystä tehneen arkkitehdin toimesta. Jatkossa on otettava kantaa, kasvatetaanko lu-

5 kion opiskelijamäärää, perustetaanko yhtenäiskoulu perusopetukseen ja vaih de taan ko kiinteistöjä vai ei. Tämä tilaselvitys osoittaa, että kaikki vaihto eh dot ovat tilojen puolesta to teu tet ta vis sa. Tilaselvitys osoittaa myös sen, että joitakin muutoksia kou lu ra ken nuk sis sa tarvitaan joka ta pauk ses sa (Mäntymäen ruokalan laajennus ja Kasavuoren koulukeskuksen ruo ka lan akustointi). Mäntymäen koulun ase ma kaa va muu tos tar kas te lun yh tey des sä on alustavasti selvitetty lä hi alu een liikenneolosuhteita ja tiedossa ole vien tulevaisuuden ra ken nus hank kei den sekä mahdollisen koulun käyt tö tar koitus muu tok sen vai ku tuk sia liikennemääriin. Liikennemäärien muu tos ten ei ennakoida olevan niin mer kit tä viä, että ne muodostaisivat esteen lu kion sijoittumiselle Män ty mä keen. Lukion tarpeenmukainen pysäköinti on jär jestet tä vis sä koulun pi hal le. Koulutyöryhmä kuuli koulujen rehtoreita, luottamusmiehiä ja hen ki lö kun taa. Asiasta on syytä järjestää kuulemistilaisuus huoltajille ja kau pun gin hal li tuksen on pyydettävä lausunto opetus- ja var hais kas va tus lau ta kun nal ta. Tässä asiassa on syytä pyytää myös nuorisovaltuustolta lausunto. Val tuuston toimivaltaan kuuluu tehdä päätöksiä kouluverkkoasioista ja asiois ta, joilla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Liitteet: 1. Arkkitehdin loppuraportti 2. Yhtenäinen peruskoulu - loppuraportti 3. Yhtenäinen peruskoulu - tausta-aineisto KJ: KH päättää merkitä Kasavuoren koulukeskuksen ja Mäntymäen koulun ti lasel vi tyk sen sekä esityslistan liitteenä olevan yhtenäiskouluraportin tie dok si ja saattaa raportit opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kä si tel tä väk si. Lautakuntaa pyydetään antamaan koulujen kehittämisselvityksistä lau sunton sa ja huolehtimaan sen valmistelusta siten, että oppilaitten ja opis ke li joiden ja heidän huoltajansa mielipiteet asiassa riittävän laajasti sel vi te tään. Tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia on vielä työstettävä niin, et tä tavanomaiset investointihankkeiden tarveselvitysten edellyttämät tie dot ovat riittävällä tarkkuudella selvillä.... Jäsen Ant-Wuorinen ehdotti jäsen Kivelän kannattamana asian pa laut tamis ta valmisteluun päätöksestä ilmenevin perusteluin. Jäsen Ant-Wuo ri sen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös: KH päätti palauttaa tilaselvityksen vaihtoehto D:n selvittämiseksi: - yhtenäinen peruskoulu Mäntymäellä (1-9) - laajennettu lukio Kasavuoressa, sekä pyytää arkkitehdilta tästä vaihtoehdosta tilaselvitys ja kus tan nus arviot. KH Sivistystoimi on kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti sel vit tä nyt vaihtoehto D:n toteutusmahdollisuuksia. Selvityksen teki ark ki-

6 teh ti Juha Heino, joka on tehnyt aikaisemmatkin selvitykset. Vaihtoehto D (Mäntymäkeen sijoitetaan yhtenäinen peruskoulu, Ka sa vuores sa lukio) Laskennassa on käytetty perusopetuksen osalta alakoulun 22 ope tus ryhmää/420 oppilasta ja yläkoulun 16 opetusryhmää/289 oppilasta. Lukion las ken ta on tehty tuhannen lukio-opiskelijan mukaan. Laskelmissa on huomioi tu opetuksen määrä ja ryhmäkoot. Opetushallituksen lukiotiloille an tamat normit, joita laskennassa on hyödynnetty, loppuvat 650 opiskelijan luki oon ja siksi laskennan pohjana on käytetty 2 x 500 opiskelijan lukiota. Yhtenäinen peruskoulu Mäntymäellä tarvitsee Opetushallituksen yh te näiskou lun tilanormien mukaan tilaa 6 840hym², josta oppimisen tiloja on 3 940hym². Tilaa tarvitaan lisää sekä yleisopetukseen että aineopetukseen (mm. toinen liikuntasali, kotitaloustilat, tekninen työ, tekstiilityö). Lisäksi kirjas toa ja henkilökunnan tiloja täytyy laajentaa. Lisätilan tarve on yhteensä n m². Mäntymäen koulun ruokalan laajentaminen on huomioitu tässä luvussa. Kustannusarvio ehdotetulle toimenpiteelle on Arvio ei sisällä aineopetustilojen (musiikki, kuvaamataito, tekninen työ, teks tiili työ) muutostöiden kustannuksia. Lisärakentaminen vaatii kaa va muu toksen. Mäntymäen piha-alueet eivät ole riittävät yhtenäiselle perusopetukselle. Lisäk si yhtenäiskoulun vaatima lisärakentaminen vähentäisi jo ennestään niuk ko ja välituntialueita. Selvityksen mukaan Kasavuoressa on riittävästi aineopetustiloja, mutta yleis ope tus ti lo ja tarvitaan opiskelijan lukiolle lisää. Toimenpiteeksi sel vi tys esittää teknisen työn, tekstiilityön ja kotitaloustilojen muuttamista yleis ope tus ti loik si. Kustannusarvio näille muutoksille on Alueellisesti ei ole tarvetta opiskelijan lukiolle. Näin merkittävä lukio-opis ke li ja mää rän kasvattaminen alueella vaatii yhteistyöneuvotteluja Es poon kanssa, sillä opiskelijamäärän kasvattamisella on vaikutusta myös Es poon lukiotoimintaan. Vaihtoehto D (yhtenäinen peruskoulu Mäntymäkeen, opiskelijan lu kio Kasavuoressa) tilaselvityksen mukaiset kustannukset suo menkie li ses sä opetustoimessa ovat yhteensä : - Kasavuoren muutostöiden kustannukset Mäntymäen koulun lisärakennus , ilman ai ne ope tusluok kien muutostöiden kustannuksia Yhdyskuntatoimi toteaa, että em. kustannusarvion mukainen neliöhinta Män ty mäen koulun lisärakentamiselle on varsin alhainen (2 088 e/bm2). To teu tu neis sa hankkeissa uudisrakentamisen kustannukset ovat poik keukset ta ylittäneet e/bm2, jolloin bm2:n lisärakentaminen mak sai si yli 15 milj. e. Tarkempi arviointi edellyttäisi jatkosuunnittelua. Myös Kasavuoren muutostöiden kustannukset vaikuttavat alhaisilta, sillä kus tannus ar vios sa ei ole juurikaan varauduttu LVI-töistä aiheutuviin kus tan nuksiin, ja sähkötöiden osalta kustannusvarausta ei ole lainkaan. Ar vio ta tulisi

7 korottaa vaihtoehto B:tä vastaavasti n eurolla. Johtopäätökset Yhtenäiskoulualoitetta on selvitetty asetetun työryhmän ja tilaselvitystä tehneen arkkitehdin toimesta. Jatkossa on otettava kantaa, kasvatetaanko lukion opiskelijamäärää, perustetaanko yhtenäiskoulu perusopetukseen ja vaih de taan ko kiinteistöjä vai ei. Tämä tilaselvitys (KH ja KH ) osoittaa, että kaikki vaihtoehdot ovat tilojen puolesta to teutet ta vis sa. Ainoastaan vaihtoehto D on sellainen, joka edellyttää kaa vamuu tos ta ja jossa piha-alueet eivät ole vaihtoehdon mukaiseen toimintaan riit tä viä. Lisäksi vaihtoehto D:n ratkaisu on hintatasoltaan huomattavan kallis. Kasavuoren koulukeskus jää D-vaihtoehdossa Kauniaisten ja ym pä röivän alueen lukiotarpeisiin liian suureksi. Ikäluokkakehitys alueella mah dollis taa nykyisten tietojen mukaan 500 opiskelijan lukion Kauniaisiin. Ti la selvi tys osoittaa myös sen, että joitakin muutoksia koulurakennuksissa tar vitaan joka tapauksessa (Mäntymäen ruokalan laajennus ja Kasavuoren kou lu kes kuk sen ruokalan akustointi). Mäntymäen koulun ase ma kaa vamuu tos tar kas te lun yhteydessä on alustavasti selvitetty lähialueen lii ken neolo suh tei ta ja tiedossa olevien tulevaisuuden rakennushankkeiden sekä mah dol li sen koulun käyttötarkoitusmuutoksen vaikutuksia liikennemääriin. Lii ken ne mää rien muutosten ei ennakoida olevan niin merkittäviä, että ne muo dos tai si vat esteen lukion sijoittumiselle Mäntymäkeen. Lukion tar peenmu kai nen pysäköinti on järjestettävissä koulun pihalle. Yhtenäiskoulun sijoit ta mi nen Mäntymäkeen aiheuttaa tarpeen henkilökunnan pysäköintitilan li sää mi seen. Lisäksi tulee huomioida oppilasmäärän kasvun mukanaan tuo ma huoltajien saattoliikenteen määrän lisääntyminen. Koulutyöryhmä kuuli koulujen rehtoreita, luottamusmiehiä ja hen ki lö kun taa. Asiasta on syytä järjestää kuulemistilaisuus huoltajille ja kau pun gin hal li tuksen on pyydettävä lausunto opetus- ja var hais kas va tus lau ta kun nal ta. Tässä asiassa on syytä pyytää myös nuorisovaltuustolta lausunto. Val tuuston toimivaltaan kuuluu tehdä päätöksiä kouluverkkoasioista ja asiois ta, joilla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Liitteet (liitteet 3 ja 4 on jaettu KH:n jäsenille käsittelyn yh teydes sä): 1. Arkkitehdin loppuraportti, Kasavuoren koulukeskuksen ja Mäntymäen kou lun tilaselvitys ( ) 2. Kasavuoren koulukeskuksen laskentamuistio 3. Yhtenäinen peruskoulu - loppuraportti 4. Yhtenäinen peruskoulu - tausta-aineisto KJ: KH päättää merkitä edellä selostetun sekä esityslistan liitteenä olevien Kasa vuo ren koulukeskuksen ja Mäntymäen koulun tilaselvityksen ja yh te näiskou lu ra por tin tiedoksi ja saattaa raportit opetus- ja var hais kas va tus lau takun nan käsiteltäväksi. Lautakuntaa pyydetään antamaan koulujen ke hit tämis sel vi tyk sis tä lausuntonsa ja huolehtimaan sen valmistelusta siten, että op pi lai den ja opiskelijoiden ja heidän huoltajansa mielipiteet asiassa riit tävän laajasti selvitetään. Tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia on vielä työstet tä vä niin, että tavanomaiset investointihankkeiden tarveselvitysten edellyt tä mät tiedot ovat riittävällä tarkkuudella selvillä.

8 ... Varapj. Rintamäki-Ovaskan ehdotus koulutilaselvityksen palauttamisesta tila- ja tilatarveselvityksen sekä investointiarvion tekemiseksi alla mai ni tuis ta vaihtoehdoista, hyväksyttiin yksimielisesti: - Kasavuoressa sekä yläkoulu että lukio 450 oppilasta, minkä suuruinen ylä kou lu silloin voisi olla - Kasavuoressa sekä yläkoulu että lukio 500 oppilasta, minkä suuruinen ylä kou lu silloin voisi olla. Jäsen Stenbergin ehdotus em. vaihtoehtojen käyttökustannusvaikutusten sel vit tä mi ses tä, hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös: KH päätti palauttaa asian tila- ja tilatarveselvityksen sekä investointiarvion te ke mi sek si vaihtoehdoista: - Kasavuoressa sekä yläkoulu että lukio 450 oppilasta, minkä suuruinen ylä kou lu silloin voisi olla - Kasavuoressa sekä yläkoulu että lukio 500 oppilasta, minkä suuruinen ylä kou lu silloin voisi olla. Samalla tulee selvittää vaihtoehtojen käyttökustannusvaikutukset.

Kaupunginhallitus Yhtenäiskouluraportti ja tilaohjelmaselvitys (palautettu) 498/ /2014

Kaupunginhallitus Yhtenäiskouluraportti ja tilaohjelmaselvitys (palautettu) 498/ /2014 Kaupunginhallitus 77 27.04.2016 Yhtenäiskouluraportti ja tilaohjelmaselvitys (palautettu) 498/12.00.00/2014 KH 27.04.2016 77 Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825 yhdyskuntatoimenjohtaja

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/ /2014

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/ /2014 Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 38 11.05.2016 Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/12.00.00/2014 SOV 11.05.2016 38 Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825 opetuspäällikkö

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 Aika: 17.10.2016 klo 17:30-18:30 Paikka: Kaupunginvaltuuston istuntosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 79 Kokouksen järjestäytyminen 3 80 Perusopetuksen yhtenäiskoulu

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. Käsittelyt lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa

1. Käsittelyt lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa Kaupunginvaltuusto 43 22.08.2016 Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/12.00.00/2014 KV 22.08.2016 43 Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825 opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh.

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh

Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh Kaupunginvaltuusto 43 22.08.2016 Suomenkielinen opetus- ja 80 17.10.2016 varhaiskasvatuslautakunta Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/12.00.00/2014 KV 22.08.2016 43 Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet: Tekninen lautakunta 20 21.03.2018 Kaupunginhallitus 61 26.03.2018 Valtuusto 19 16.04.2018 Friitalan koulurakennuksen LVI-teknisen peruskorjaamisen, sisäilmakorjausten ja tilamuutosten suunnitelmien hyväksyminen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh

Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh Kaupunginvaltuusto 43 22.08.2016 Suomenkielinen opetus- ja 80 17.10.2016 varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus 178 19.10.2016 Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/12.00.00/2014, 526/00.00.01/2014 KV

Lisätiedot

(Asian valmistelija Markus Paavilainen, p )

(Asian valmistelija Markus Paavilainen, p ) Sivistyslautakunta 61 28.05.2009 Kaupunginhallitus 198 15.06.2009 Aloite Rannan koulun opetustilojen kehittämiseksi 157/0.10/2009 Sivistyslautakunta 28.05.2009 61 28.5.2009 (Asian valmistelija Markus Paavilainen,

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Aika: 08.06.2016 klo 18:10-20:14 Paikka: kokoushuoneet 1 & 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 40 Kokouksen järjestäytyminen 3 41 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalain

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 38 11.05.2016 42 08.06.2016 Perusopetuksen yhtenäiskoulu 498/12.00.00/2014 SOV 11.05.2016 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61

Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015. Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Kehittämistoimikunta 61 19.10.2015 Keskuspuhdistamohankkeen tilanne 686/08.082/2014 KEHTMK 19.10.2015 61 Ylöjärven Vesi liikelaitoksen toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä Pirkanmaan keskuspuhdistamohanketta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

1 LASKENTAMUISTIO 9.1.2016 KASAVUOREN KOULUKESKUS Suunnitteluvaihe: Arkkitehtisuunnitelmat, pvm. 06.11.2015 Laskentametodi: Talonrakennuksen Kustannustieto 2015 Paikkakunta ja hintataso: Kauniainen, 88,0/11.2015

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET Kunnanhallitus 105 25.03.2013 Kunnanhallitus 297 08.10.2013 Kunnanhallitus 29 20.01.2014 Tekninen lautakunta 10 13.02.2014 Tekninen lautakunta 18 27.03.2014 KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 11.05.2016 klo 17:03-18:45 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 29 Kokouksen järjestäytyminen 3 30 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Impiön koulun lakkauttaminen

Impiön koulun lakkauttaminen Hyvinvointilautakunta 22 25.03.2019 Kunnanhallitus 61 01.04.2019 Impiön koulun lakkauttaminen 1946/41.419/2019 Hyvinvointilautakunta 25.03.2019 22 Impiön koulun lakkauttaminen on ollut kirjattuna vuosien

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta. Aika klo 17:00-18:50. Kunnanvirasto, edustustila 4.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta. Aika klo 17:00-18:50. Kunnanvirasto, edustustila 4. Pöytäkirja 6/2017 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Aika 25.04.2017 klo 17:00-18:50 Paikka Kunnanvirasto, edustustila 4. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 30 Valtionavustuksen käyttö koskien kielten

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Asia esitellään kokouksessa.

Asia esitellään kokouksessa. Sivistyslautakunta 15 22.03.2016 Kunnanhallitus 116 03.10.2016 Punkalaitumen yhtenäiskoulun perustaminen 77/12.00.00/2014 Sivltk 22.03.2016 15 Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Taustaa Ajatus Punkalaitumen

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 25.01.2017 Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle Kaupunginvaltuusto 75 23.05.2013 Kaupunginhallitus 254 03.06.2013 Koulutuslautakunta 73 10.09.2013 Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle 353/01.015/2013 KAUPVALT 23.05.2013

Lisätiedot