Tutkijakoulut murroksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkijakoulut murroksessa"

Transkriptio

1 Otto Helve, Jouni Lauronen, Anne M. Remes, Markku Heikinheimo ja Antti Mäkitie Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien ja Suomen Akatemian kilpailuttamien tohtoriohjelmien itsenäinen asema on muuttumassa rahoituksen siirtyessä yliopistoille, joiden rooli tohtorintutkintojen suunnittelussa ja toteuttamisessa on puolestaan vahvistumassa. Yliopistot tulevat muodostamaan uuden tutkijakoulutuksen organisaation. Muutoksen yhteydessä on mietittävä tarkkaan, miten tohtorikoulutus toteutetaan yliopistojen tutkijakoulujen tohtorikoulutusohjelmissa, niin että aikaisempien itsenäisten tohtoriohjelmien hyödyt kyetään säilyttämään. Selvitimme kliinisen lääketieteen valtakunnallisesti verkostoituneen tutkijakoulun merkitystä tutkijakoulutukselle. Käytimme esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelmaa. Tohtorikoulutuksen organisaation muuttuessa tulee taata tutkijakoulutuksen laatu sekä valtakunnalisten verkostoituneiden tohtoriohjelmien luoman koulutusorganisaation säilyminen. 514 Tutkijakoulun käyminen täysipäiväisesti opiskellen on ollut ennen 199-lukua mahdollista vain pienelle osalle tohtorikoulutettavia. Nykymuotoinen tutkijakoulujärjestelmä, vuodesta 212 lähtien tohtoriohjelmajärjestelmä, perustettiin vuonna 1995 opetusministeriön (OPM), yliopistojen ja Suomen Akatemian (SA) yhteisellä rahoituksella. Järjestelmän tarkoituksena on ollut muun muassa tuoda koulutukseen aiempaa tehokkaampi rakenne ja parantaa sen laatua. Yhtenä tavoitteena on ollut myös tohtorintutkintoon käytettävän ajan lyhentäminen ja näin ollen väittelyiän laskeminen (OPM 26a). Koulutusjärjestelmän luomisen taustalla oli vuonna 1992 tehty SA:n arviointi, jossa kansainvälinen arviointiryhmä suositteli tohtoriohjelmajärjestelmän perustamista (OPM 1993). Järjestelmän luomisen myötä perustettiin sekä paikallisia että verkostoituneita tutkijakouluja. Biolääketieteelliset tohtoriohjelmat organisoitiin nopeasti. Kliinisen lääketieteen puolella perustettiin vuonna 22 Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu (VKTK). Rahoitettujen tohtoriohjelmien joukossa on 67 verkostokoulua, kuten VKTK, ja kymmenen yliopistokohtaista tohtoriohjelmaa (Niemi ym. 211). Tohtorikoulutuksen laatua ovat arvioineet useat tahot (esim. VTV 23, Dill ym. 26). Arviointien perusteella on suositeltu tohtorikoulutusrakenteiden ja rahoituspohjan selventämistä, uusien tohtoriohjelmien luomista ja kansainvälisen toiminnan lisäämistä (Dill ym. 26). Lisäksi on ehdotettu, että kaikkien koulutettavien tulisi kuulua johonkin tutkijakouluun. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tekemän selvityksen perusteella varsinkin lääketieteessä on odotettavissa tohtorivaje vuoteen 22 mennessä (OKM 21). Erityisesti kliinisen tutkimuksen koulutustarve korostuu (Suomen Akatemia 29). Kliiniseen tutkimukseen liittyykin paljon haasteita (Renkonen ym. 211). SA:n raportissa Suomen tutkimuksen tilasta on lueteltu kliinisen tutkimuksen uhkia, kuten EVO-rahoituksen väheneminen (KUVA 1), kliinistä tutkimusta tekevien ryhmien pienuus ja tutkimuslupamenettelyn moninaistuminen. Lisäksi mahdollisuudet tehdä tutkimustyötä lääkärintyön ohella ovat heikentyneet ja kliinisen tutkijan urakehitys vaikeutunut. Kliinisen tutkimuksen tekemiseen ei myöskään kannusteta taloudellisesti (Suomen Akatemia 29). Duodecim 213;129:514 2

2 Miljoonaa euroa Kuva 1. EVO-rahoituksen kehitys tutkimusrahoituksessa vuosina Valtaosa tohtorikoulutuksen rahoituksesta on peräisin OKM:n yliopistoille myöntämästä tutkimuksen budjettirahoituksesta. Vuoden 213 budjettiesityksessä OKM on ohjaamassa yliopistojen toimintaan miljoonaa euroa, josta koulutustekijöiden perusteella esitetään jaettavaksi 41 % perusrahoituksesta ja tutkimustekijöiden perusteella 34 %. Vuoden 212 loppuun saakka OKM rahoittaa tohtoriohjelmia suoraan noin 46 miljoonalla eurolla vuodessa, ja tämän lisäksi Suomen Akatemia on jakanut tohtoriohjelmille noin 5 miljoonaa euroa vuosittaista toimintamäärärahaa. Tohtorikoulutusohjelmien rahoituspohjaa ollaan parhaillaan uusimassa. Korkeakoulujen ar viointi neuvoston raportissa todetaan, että tohtoriohjelmien rahoituksen tulee kohdentua yliopistoille eikä nykykäytännön mukaisesti korvamerkittynä SA:n rahoittamille tohtoriohjelmille (Niemi ym. 211). Tämä tarkoittaa nykyisten tohtoriohjelmien rahoituksen siirtämistä yliopistoille jo vuoden 213 alussa. Tässä vaiheessa on epäselvää, miten yliopistot aikovat järjestää tutkijakoulutoimintansa rahoitusmallin muuttuessa. Todennäköisesti muutosprosessi vie aikaa, ja siksi on tärkeää selvittää eri mallien hyödyt ja haitat. Tämän jälkeen valitaan tutkijakoulutukselle muoto, joka takaa koulutuksen laadun ja mahdollistaa valtakunnallisten verkosstokoulujen luomien koulutusorganisaatioiden säilymisen tulevaisuudessakin. Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu eli VKTK perustettiin vuonna 22, ja ensimmäinen opiskelijahaku oli vuonna 23. Koulun alkuvaiheista on kerrottu aikaisemmin tässä lehdessä (Karvonen ja Knip 26, Renkonen ym. 211). VKTK:n toimintaan osallistuvat myös kaikki viisi lääketieteellistä koulutusta antavaa yliopistoa. Ne ovat sitoutuneet vastaamaan koulutuksen koordinointikustannuksista ja tohtoriohjelman toimintakuluista. VKTK:n päällimmäinen tehtävä on mahdollistaa lääkäreille ja hammaslääkäreille kliinisen tutkimuksen tekeminen integroidusti erikoistumiskoulutuksen kanssa. Kouluun hyväksymisen edellytyksenä on erikoislääkärikoulutuksen vastuuhenkilön suostumus koulutuksen jaksottamiseen tohtorikoulutuksen kanssa. Kouluun hyväksytään kuitenkin myös erikoislääkäreitä ja hammaslääkäreitä. VKTK:n opiskelijapaikat jaetaan useiden väitöskirjatutkimusta tekevien opiskelijoiden kesken. Heille myönnetään vuosittain 1 12 tutkijakuukautta henkilökohtaisen koulutussuunnitelman mukaisesti, jolloin muu aika on tarkoitus käyttää erikoislääkärikoulutukseen. Tohtorikoulutusohjelma on kasvanut noin kymmenessä vuodessa huomattavasti. Esimerkiksi vuosille väitöskirjaa tekeville lääketieteen tai hammaslääketieteen lisen siaateille on myönnetty 41 kokopäiväistä tutkijakoulupaikkaa. Tätä tutkijakuukausimäärää VKTK jakaa tutkijoille yksittäisinä palkkakuukausina hakemusten perusteella. Syyskuuhun 212 mennessä VKTK:ssa on tehty 79 väitöskirjaa. VKTK:n toiminnan suurimpia etuja on sen tarjoama kliinisen tutkimuksen kansallinen verkosto, jonka merkitys kliinisen tutkimuksen tekemisessä korostuu jatkuvasti (Schwartz 211). Tohtoriohjelmien antaman koulutuksen hyöty jakautuu moneen eri osa-alueeseen. Arviointien perusteella ohjelmat tehostavat tohtorikoulutusta merkittävästi (esim. Aittola ja Määttä 1998, VTV 23, Dill ym. 26). Kliinisessä tohtoriohjelmassa (HY:n ja HYKS:n lastenklinikan tohtorikoulutusoh- 515 Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma

3 Ikä (v) 6 IF VKTK:n opiskelija Verrokki VKTK:n opiskelijat Muut Kuva 2. Vastanneiden ikä väitöksen aikaan (keskiarvo). Kuva 3. Väitöskirjan osajulkaisujen impaktiluvut (kes kiarvo). 516 jelma) opiskelevien tohtorikoulutettavien näkemystä rakenteisen koulutuksen eduista on aiemmin selvitetty kyselytutkimuksen avulla (Helve ym. 27). Tärkeimmiksi hyödyiksi nimettiin seurantaryhmän systemaattinen rooli, yleiset keskitetyt valmiustaitokoulutukset sekä koulun tarjoama vertaisryhmä. Sen sijaan tohtorintutkintonsa kliinisessä tohtoriohjelmassa suorittaneiden mielipidettä saadun koulutuksen laadusta ei ole tutkittu. Aineisto ja menetelmät Kyselytutkimuskaavake lähetettiin sähköpostitse VKTK:n opiskelijoina vuosina väitelleille 56 lääkäritutkijalle sekä 55:lle heidän jälkeensä samasta yliopistosta väitelleelle VKTK:hon kuulumattomalle lääkäritutkijalle. Yhdelle VKTK:n opiskelijalle ei saatu verrokkia, sillä seuraavakin väittelijä oli VKTK:n opiskelija. VKTK:n tutkijoiden sähköpostiosoitteet hankittiin VKTK:n opiskelijarekisteristä. Verrokkien nimet ja sähköpostitiedot kerättiin yliopistojen väitöstiedotteista. Osallistumisosuuden kasvattamiseksi molemmissa ryhmissä arvottiin 1 euron matka-apuraha. Arvonnan jälkeen yhteystiedot poistettiin tiedostosta, eikä vastaajaa voitu tämän jälkeen yhdistää vastauksiin. VKTK:n opiskelijoiden väitöskirjojen julkaisutiedot kerättiin VKTK:n toimistoon toimitetuista kappaleista. Verrokkiryhmän väitöskirjojen osajulkaisutiedot poimittiin yliopistojen väitöskirjatietokannoista. Kahden verrokin väitöskirjan osajulkaisutiedot eivät olleet käytettävissä. Kaikkien osajulkaisujen vuoden 21 vaikuttavuusluvut (impact factor, impaktiluku, IF) selvitettiin. Tulokset on esitetty mainittuja ryhmiä kuvailevina seuraavassa muodossa: vastanneet (prosenttiosuus kaikista), tulos (prosenttiosuus vastanneista) ja tulos ± keskihajonta. Kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen kaavake on nähtävissä osoitteessa VKTK-ryhmään kuuluneista 41 (73,2 %) vastasi ja verrokeista 28 (5,9 %). VKTKryhmään kuuluvan tutkijan ja hänen verrokkinsa muodostamia pareja saatiin 21 (38,2 %). VKTK-ryhmässä väitöskirjan teko aloitettiin 28, ± 4,2 vuoden ja verrokkiryhmässä 3,5 ± 6,8 vuoden iässä. Väittelyikä oli VKTKryhmässä 33,7 ± 4,2 vuotta (mediaani 34) ja verrokkiryhmässä 37, ± 7,1 vuotta (mediaani 36) (KUVA 2). Verrokkiryhmässä kyselyyn vastanneista 11 (39,3 %) oli kuulunut johonkin muuhun tutkijakouluun. VKTK-ryhmässä vastaushetkellä valmiita erikoislääkäreitä oli 17 ja erikoistuvia 24. Verrokkiryhmässä erikoislääkäreitä oli 14 ja erikoistuvia 13; yksi verrokki ei aikonut erikoistua. Tulokset Väitöskirjan osajulkaisutiedot saatiin kaikilta 56:lta VKTK:n opiskelijalta ja 53:lta (96,4 %) O. Helve ym.

4 Taulukko. Ryhmitellyt vastaukset avoimeen kysymykseen väitöskirjan tekemisestä saavutetusta hyödystä. Tutkimusaiheen oppiminen Viran tai työpaikan saanti Kliininen työ Tutkimuksen kriittinen arviointi Kirjoittaminen ja esiintyminen Tutkimustyön jatkaminen Asema työyhteisössä VKTK:n opiskelijat Verrokit verrokilta. VKTK-ryhmän väitöskirjojen keskimääräinen yhteenlaskettu IF oli 4,4 ± 2,1 ja verrokkiryhmän 3,9 ± 2, (KUVA 3). Väitöskirjatyöhön käytetty aika oli VKTK-ryhmässä 6,2 ± 2, vuotta ja verrokkiryhmässä 6,7 ± 3,1 vuotta. Tutkijakoulutus. Riittävän tutkijakoulutuksen koki saaneensa VKTK-ryhmäläisistä 35 (85,3 %) ja verrokkiryhmäläisistä 16 (59,3 %). Neljälle VKTK-ryhmässä ja yhdeksälle verrokkiryhmässä ei ollut muodostettu seurantaryhmää. Tällaista ryhmää piti hyödyllisenä 16/38 (42,1 %) VKTK:n opiskelijaa ja 8/2 (4 %) verrokkia. Avoimien kommenttien mukaan seurantaryhmästä hyötyneet kokivat saaneensa etenkin kannustusta tutkimukseen (6 VKTK:n opiskelijaa, 2 verrokkia) sekä apua tutkimusaiheen rajaukseen (5 VKTK:n opiskelijaa, 1 verrokki). Kommenteissa toistuivat myös ulkopuolisen kriittisen arvioinnin hyöty (1 VKTK:n opiskelija, 1 verrokki) sekä tuki omalle tutkimukselle (2 verrokkia). Yksi vastaaja VKTK:sta toi esille mahdollisuuden keskustella omista ohjaajista vapaasti ulkopuolisen henkilön kanssa. Yksityiskohtaista oman alan tutkimuksen opetusta oli saanut yksi kummassakin ryhmässä. Tutkijakoulutuksen eri aihepiireistä annettua opetusta pyydettiin arvioimaan kolmiportaisella asteikolla (huono hyvä erinomainen). Aihepiirit jaettiin yleisiin valmiustaitoihin (julkaisuopetus, kieliopinnot, esiintymisopinnot jne.), kliinisen tutkimuksen metodologiaan ja oman tutkimusalan aihekoulutukseen. Kyselyssä kartoitettiin yliopiston, tutkimusryhmän ja mahdollisen tutkijakoulun antamaa koulutusta. Ryhmien vastaukset eivät eronneet toisistaan, mutta VKTK:n opiskelijat kokivat saaneensa tohtoriohjelmalta hyvää koulutusta etenkin yleisissä valmiustaidoissa sekä metodologiassa. Kaikki VKTK-ryhmään kuuluneet kokivat saaneensa ammatillista hyötyä väitöskirjan tekemisestä; verrokeista näin koki 25/28 (89,3 %). Vastaukset avoimeen koettua hyötyä koskevaan kysymykseen ryhmiteltiin aihepiireittäin (TAULUKKO). Lisäksi molemmissa ryhmissä oli yksittäisiä mainintoja tutkimukselli- 5 % 7 % 34 % 61 % 43 % 5 % Osa-aikainen Ei tee Täysiaikainen VKTK:n opiskelijat Verrokit Kuva 4. Kyselyn aikaan tutkimusta tekevät. 517 Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma

5 518 sen ajattelutavan muutoksesta, suuremmasta palkasta sekä asioiden loogisen käsittelyn paranemisesta. VKTK:n opiskelijat kokivat hyötyneensä tutkimusalueen oppimisesta yleisesti ja kliinisessä työssään enemmän kuin verrokit. Sekä VKTK:n opiskelijat että verrokit uskoivat tutkijakoulutuksesta olleen hyötyä viran tai työpaikan saannissa ja tutkimuksen kriittisessä arvioinnissa. Tutkimuksen jatkaminen. Kyselyssä selvitettiin tutkimustoimintaa myös väitöksen jälkeen. Väitöskirjan jälkeisten julkaisujen määrä ja tutkimustoiminnan jatkuminen kyselyn aikaan on esitetty KUVISSA 4 ja 5. Postdoktoraalitutkijana VKTK-ryhmäläisistä oli ollut 8 (19,5 %), ja sitä suunnitteli tässä ryhmässä 7 (17,1 %). Verrokeilla nämä luvut ovat 4 (14,3 %) ja 3 (1,7 %). Syventäviä opintoja oli ohjannut 11 (26,8 %) ja suunnitellut ohjaavansa 5 (12,2 %) VKTK-ryhmäläistä ja 9 (32,1 %) ja 2 (7,1 %) verrokkia. Väitöskirjan oli ohjannut VKTK:n opiskelijoista 8 (19,5 %) ja suunnitteli ohjaavansa 8 (19,5 %), verrokeista puolestaan 5 (17,9 %) ja 6 (21,4 %). Pohdinta VKTK:n opiskelija Verrokki Kuva 5. Julkaisut väitöksen jälkeen (keskiarvo). Kysely tehtiin tilanteessa, jossa tutkijakoulujärjestelmän rakenne ja tulevaisuus ovat muuttumassa ja jossa monet yksityiskohdat ovat vielä epäselviä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää kliinisen tutkijan valtakunnallisesta verkostokoulusta saamaa hyötyä. Koulutuksen hyötyä on mahdollista selvittää vertailemalla erilaisia parametreja, kuten koulutuksen laatua, väitöksen jälkeisten julkaisujen määrää, toteutuneita postdoc-jaksoja tai saavutettuja dosentuureja. Toisaalta voidaan arvioida, onko tohtorikoulutusohjelman tarjoamasta koulutuksesta saatu subjektiivisesti koettua hyötyä esimerkiksi ammattielämässä. Demografiset tiedot eivät eronneet ryhmien välillä. Kliiniset väitöskirjatutkijat ovat usein jo erikoistumisvaiheessa, joten oletimme tutkimustyön alkavan myöhemmin kuin verrokeilla ja keskimääräisen väittelyiän olevan verrokkeja korkeampi. Onkin yllättävää, että VKTK-ryhmässä tutkimustyö aloitettiin aikaisemmin kuin verrokkiryhmässä. VKTK:sta myös väiteltiin keskimäärin kaksi vuotta nuorempana kuin verrokkiryhmässä ja väitöskirjatyöhön käytetty aika oli VKTK-ryhmässä keskimäärin puoli vuotta lyhyempi. Koska kliinisen tutkimuksen tulokset julkaistaan tyypillisesti erikoisalakohtaisissa lehdissä, pidimme ennen kyselytutkimustamme mahdollisena, että kliinisen tutkimuksen väitöskirjojen osajulkaisujen IF:t olisivat verrokkiryhmää pienempiä. Tutkimuksemme tulokset eivät tue tätä hypoteesia, vaan osajulkaisujen keskiarvo- IF:t olivat samaa tasoa verrokkeihin nähden. Vertailua tutkimusaiheista emme kyenneet tekemään vertailuryhmän tietojen puuttumisen vuoksi. VKTK:n opiskelijat kokivat, että nimenomaan metodologinen koulutus oli tutkijakoulun parasta antia. VKTK-ryhmään kuuluneet jatkoivat oman ilmoituksensa mukaan aktiivista tutkimustyötä osa- tai täysiaikaisesti useammin kuin verrokkiryhmäläiset. VKTK-ryhmässä mainittiin useammin tohtorintutkinnosta saatu hyöty tutkimusaiheen oppimisen ja kliinisessä työn kannalta. Hieman yllättäen alle puolet vastanneista koki hyötyneensä seurantaryhmän olemassaolosta. Seurantaryhmäkäytäntö on tohtorikoulutuksessa melko uusi, ja toiminnot eroavat toisistaan huomattavasti, joten ryhmien toiminnan sisältöön ja aktiivisuuteen on syytä kiinnittää huomiota. Tutkijakoulutusjärjestelmän tarkoituksena on kasvattaa itsenäiseen tutkimustoimintaan kykeneviä tutkijoita, ja tämä tehtävä onkin O. Helve ym.

6 VKTK:n osalta onnistunut melko hyvin. VKTK:n opiskelijat kokivat hyötyneensä tutkimuksesta ammatillisesti nimenomaan kliinisessä työssään. Kaikkien tieteenalojen tohtorikoulutettavien tutkimukselta saamaa hyötyä kartoittaneessa selvityksessä todettiin, ettei työelämäntaitojen tai valmiuksien koettu juurikaan kehittyneen (OPM 26b). Tällä osaalueella kliinisestä väitöskirjasta on siten ollut erityistä hyötyä lääkärin työssä. Yhteenvetona voidaan sanoa, etteivät kliinistä tutkimusta tehneet tutkijakoululaiset eronneet väittelyiän tai tutkimuksen laadun (IF) suhteen verrokeista. VKTK:n opiskelijat kokivat kuitenkin saaneensa tutkimustyön aikana parempaa metodologista koulutusta kuin verrokit. Lisäksi heidän tutkimusaktiivisuutensa on ollut suurempaa väitöskirjan valmistumisen jälkeen. VKTK-ryhmäläisten väitöskirjatyöhön käyttämä aika oli verrokkeja lyhyempi huolimatta siitä, että he kaikki suorittivat samalla erikoistumisopintojaan. Tämä heijastanee tohtoriohjelmassa toteutuvan rakenteisen koulutusmallin hyötyä. Näiltä osin vaikuttaisi siltä, että VKTK on kyennyt edistämään OKM:n ja SA:n tohtoriohjelmille asettamien vaatimusten täyttymistä. OPM:n, yliopistojen ja SA:n yhteisellä rahoituksella vuonna 1995 perustettua tutkijakoulujärjestelmää on pidetty onnistuneena tapana kouluttaa tohtoreita järjestelmällisesti ja tavoitteellisesti (OPM 26a). OPM:n työryhmä piti tärkeänä, että tutkijakoulutuksen monimuotoisuus säilytetään. Tohtoriohjelmien ei pidä muodostaa yhteen malliin perustuvaa järjestelmää, vaan niiden tulee toimia sekä kansallisina että yhden yliopiston tai yliopistopaikkakunnan yliopistojen yhteisinä kouluina (OPM 26a). Tavoitteena on myös mahdollistaa aiem pi esitys kaikkien tohtorikoulutettavien kuulumisesta johonkin tutkijakouluun eli rakenteiseen ja läpinäkyvään koulutusrakennelmaan. Valtakunnallisen verkostokoulun toiminta ei nykymuodossaan ole mahdollista rahoituspohjan muuttuessa. Kuitenkin äskettäin valmistunut raportti Suomen tieteen tilasta korostaa nimenomaan kansallisten tutkijakouluverkostojen ylläpitoa, niiden roolin turvaamista ja yliopistojen yhteistyön merkitystä (Suomen Akatemia 212). Ehdotamme, että kaikkiin viiteen lääketieteellistä opetusta antavaan yliopistoon perustetaan kliininen tohtoriohjelma, ellei sellaista jo ole olemassa. Näiden valtakunnallisena koordinaattorina voisi toimia VKTK:n kaltainen organisaatio. Rahoituksen järjestämisestä olisi sovittava esimerkiksi SA:n tai yliopistojen kesken. Tällainen järjestely turvaisi valtakunnallisen verkostokoulutuksen edut, jotka tulivat hyvin esille tekemässämme selvityksessä. Silti yliopistoille jäisi autonomia omien tohtorintutkintojen vaatimusten ja käytäntöjen suhteen. Lopuksi YDINASIAT 88Tohtoriohjelmien rahoituspohja muuttuu, ja tohtorikoulutus siirtyy entistä vahvemmin yliopistojen vastuulle. 88Kliinisestä tohtorikoulutusohjelmasta on hyötyä tutkinnon saamisen jälkeenkin tehtävässä tutkimuksessa ja myös kliinisessä työssä. 88Kliinisten tohtoriohjelmien tarve on huomioitava koulutusjärjestelmän muuttumisen yhteydessä. 88Kaikkiin lääketiedettä opettaviin yliopistoihin tulisi perustaa kliininen tohtoriohjelma. Noin neljä vuosikymmentä sitten Duodecimlehden väistyvä päätoimittaja Lauri Saxén piti haastattelussaan tutkimustoiminnan suurimpana ongelmana sitä, ettei tutkijanvirkoja perusteta riittävästi eikä hyviä tutkimusympäristöjä pyritä luomaan tarpeeksi (Duodecim 1973). Varsinkaan kliinisen tohtorikoulutuksen osalta ongelmat eivät siis ole uusia. Kliiniset tohtoriohjelmat ovat pyrkineet osaltaan ratkaisemaan kliinisen tutkimuksen koulutusta koskevia kysymyksiä. Toivomme, että yliopistot jatkaisivat tätä hyvin toiminutta yhteistyötä. 519 Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma

7 KIRJALLISUUTTA Aittola H, Määttä P. Tohtoriksi tutkijakoulusta. Tutkijakoulut tieteellisten jatko-opintojen uudistajina. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Dill D, Mitra S, Jenssen H, ym. PhD training and the knowledge-based society. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 26:1. Duodecim. Eroavan päätoimittajan haastattelu. Duodecim 1973;1:5 9. Helve O, Sarna S, Knip M, Heikinheimo M. Onko tutkijakoulutusohjelmasta hyötyä kokemukset lastentautien alalta rohkaisevia. Duodecim 27; 123: Karvonen SL, Knip M. Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? Duodecim 26; 122: Niemi H, toim. Tohtorikoulutuksen rakenteet muutoksessa Tohtorikoulutuksen kansallinen seuranta-arviointi. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 211:15. OKM. Tohtoritarve 22-luvulla. Ennakointia tohtorien työmarkkinoiden ja tutkintotarpeiden pitkän aikavälin kehityksestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 21:13. OPM. An international evaluation. Koulutus- ja tiedepolitiikan linjan julkaisusarja 1993:1. Renkonen R, Björkroth J, Helve O, ym. Riittääkö Suomessa lääkäritutkijoita? Duodecim 211;1:13 9. OPM. Tohtorikoulutuksen kehittäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioi ta ja selvityksiä 26(a):3. OPM. Tulevat tohtorit. Jatko-opiskelijoiden kokemukset ja arviot tohtorikoulutuksesta 25. Opetusministeriön julkaisuja 26(b):48. Schwartz A. Physician-scientist attrition: stemming the tide through national networks for training and development. Academic Medicine 211;86: Suomen Akatemia. Suomen tieteen tila 212. Suomen Akatemian julkaisuja 212:6. Suomen Akatemia. Suomen tieteen tila ja taso 29. Suomen Akatemian julkaisuja 29:9. VTV. Tutkijakoulujen toiminta. Valtiontalouden tarkastusvirasto. Tarkastuskertomus 23:53. OTTO HELVE, LT, lastentautien erikoislääkäri, projektikoordinaattori JOUNI LAURONEN, dosentti, lastentautien erikoislääkäri, tutkimuskoordinaattori ANNE M. REMES, neurologian professori, ylilääkäri, johtoryhmän puheenjohtaja Itä-Suomen yliopisto KYS, neurologian klinikka MARKKU HEIKINHEIMO, lastentautiopin professori, johtoryhmän jäsen HYKS, lastenklinikka ANTTI MÄKITIE, soveltavan korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori, osastonylilääkäri, tutkijakoulun johtaja HYKS, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka SIDONNAISUUDET Otto Helve: Ei sidonnaisuuksia Jouni Lauronen: Työsuhde (SPR Veripalvelu) Anne Remes: Asiantuntijapalkkio (Sanofi-Aventis), luentopalkkio (Bayer, Sanofi-Aventis, Teva) Markku Heikinheimo: Ei sidonnaisuuksia Antti Mäkitie: Asiantuntijapalkkio (Merck Oy), koulutus/ kongressikuluja yrityksen tuella (Steripolar Oy) Summary Graduate schools under change case report on a Finnish national graduate school The independent status of Finnish doctoral programmes is changing as the funding is being transferred to the universities. The role of universities is correspondingly becoming stronger. The universities will establish a new organization for research training. We wanted to elucidate the significance of the nationally networked Finnish national graduate school of clinical medicine for research training. As an example we used the doctoral programme of the national graduate school of clinical medicine. The quality of research training as well as the continuation of training organizations created by nationally networked doctoral programmes must be guaranteed. 52 O. Helve ym.

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

TUTKIJAKOULUJEN LIIKKUVUUSSEMINAARI Suomen Akatemia, Ajankohtaista tutkijakouluista. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto

TUTKIJAKOULUJEN LIIKKUVUUSSEMINAARI Suomen Akatemia, Ajankohtaista tutkijakouluista. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto TUTKIJAKOULUJEN LIIKKUVUUSSEMINAARI Suomen Akatemia, 3.2.2010 Ajankohtaista tutkijakouluista Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto 1 4.2.2010 TUTKIJAKOULUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN opetusministeriö siirsi 1.1.2008

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli o nainen

Lisätiedot

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää?

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Taneli Raivio, LT, dosentti Erikoistuva lääkäri HYKS Lastenklinikka sekä Biomedicum Helsinki, Biolääketieteen laitos,

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen?

Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? Tutkimus ja opetus Seija-Liisa Karvonen ja Mikael Knip Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? Tutkijanura ja etenkään kliinisen

Lisätiedot

The permanent address of the publication is http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta- 201211281082

The permanent address of the publication is http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta- 201211281082 This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere The permanent address of the publication is http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta- 201211281082 Renkonen, Risto;

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Miten pääsen alkuun?

Miten pääsen alkuun? 26.11.14 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen 27.11.2014 Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

TUTKIJANKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN

TUTKIJANKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TUTKIJANKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Suomen Akatemian asettaman tutkijakoulutukiryhmän ehdotuksia yliopistojen, Suomen Akatemian hallituksen ja tieteellisten toimikuntien kommentoitavaksi 29.1.2010 1 1 TAUSTAA

Lisätiedot

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 KLIINIKKO, TUTKIJA VAI KLIINIKKOTUTKIJA? Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 Tero Kivelä Säätiöstä Suomen Lääketieteen Säätiö Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin perustama

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen Ajatuksia tohtorin koulutuksesta Timo Kekkonen Esityksen sisältö 1. Mitä opimme tutkimuksesta? 2. Mitä osaamista yritykset tarvitsevat? 3. Mitä pitäisi tehdä? 2 HS, Kuukausiliite 1/08 Mitä tutkimuksesta

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UUSI NIMIKKEISTÖ Tutkijakoulu: Jyväskylän yliopistossa on yksi tutkijakoulu, jonka ohjauksessa eri tiedekuntien

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa)

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa) Tutkimuksen laadunvarmistus laitostasolla: Itsearviointi Tutkimuksen laadunvarmistukseen ja laadun arviointiin liittyvä kysely on tarkoitettu vastattavaksi perusyksiköittäin (laitokset, osastot / laboratoriot,

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle 25 25-29

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö 4.12.2008 Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara Muuttuva akateeminen professio-hanke Lähtökohtana järjestelmien

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen Jatkokoulutuksen tavoitteena on,

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY Valtakunnallinen terveyden tutkimuksen arviointiryhmä aloitti työnsä Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0, 5.2.213 1 (9) Perustieteiden tohtoriohjelma Jatko-opiskelijoiden seurantakysely Toteutettiin 14. 28.11.212 Kysely lähetettiin kaikille lukuvuoden 29 21 ja 21 211 aikana jatko-opintonsa aloittaneille. Vastausprosentti:

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa 29.8.2014 Akateeminen terveyskeskus Tieteestä toiminnaksi Akateeminen terveyskeskus Ensimmäinen perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Kielten tohtoriohjelma

Kielten tohtoriohjelma Kielten tohtoriohjelma 1. Taustaa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä on kaksi tohtoriohjelmaa. Kielten tohtoriohjelma on kieliin ja käännöstieteeseen erikoistuville tohtoriopiskelijoille

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Riikka Laaninen 8.1.015 Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Sisällys 1. Tutkimuksen esittely.... Tutkimukseen vastanneet.... Somen nykyinen käyttö.... Miten tutkijat käyttävät somea

Lisätiedot

Psykonetin erikoispsykologikoulutus

Psykonetin erikoispsykologikoulutus Psykonetin erikoispsykologikoulutus Sosiaalityön kevätseminaarissa 11.5.2015 Erikoispsykologikoulutus Suomessa tällä hetkellä Psykologian maisterin tutkinnon pohjalta suoritettava ammatillisesti painottunut

Lisätiedot

Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti

Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti on valtakunnallinen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus,

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JA HYVÄT KÄYTÄNNÖT

TAMPEREEN YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JA HYVÄT KÄYTÄNNÖT 22.12.2011 D1765/401.03/2011. / TAMPEREEN YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JA HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2/8 TOHTORIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Tohtorikoulutus Tampereen yliopistossa tapahtuu yliopiston tutkijakoulussa,

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Maud Kuistilan palkinto Professori Tero Kivelälle

Maud Kuistilan palkinto Professori Tero Kivelälle Maud Kuistilan palkinto Professori Tero Kivelälle Maud Kuistilan palkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle tutkijoiden kouluttajalle. Dosentti Tom Pettersson Medcare-säätiön tunnustuspalkinto reumasairauksien

Lisätiedot

Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus tänään ja tulevaisuudessa Timo Leino, LT, dos. Työterveyshuollon kliininen opettaja Hjelt instituutti

Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus tänään ja tulevaisuudessa Timo Leino, LT, dos. Työterveyshuollon kliininen opettaja Hjelt instituutti Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus tänään ja tulevaisuudessa Timo Leino, LT, dos. Työterveyshuollon kliininen opettaja Hjelt instituutti Lääketieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU UTUGS http://www.utu.fi/tutkimus/tutkijakoulu/ YLEISTÄ Perustettu 1.8.2011 Kattaa kaikki TY:n edustamat

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA Elise Pinta, FT, Koordinaattori, UTUGS Mirkka Ruotsalainen, Tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija, Oikeustieteellinen

Lisätiedot

Tutkijan portfolio; mikä, miksi, miten? Merja Ashorn TAYS, lastenklinikka TaY, lastentautien tutkimuskeskus

Tutkijan portfolio; mikä, miksi, miten? Merja Ashorn TAYS, lastenklinikka TaY, lastentautien tutkimuskeskus Tutkijan portfolio; mikä, miksi, miten? Merja Ashorn TAYS, lastenklinikka TaY, lastentautien tutkimuskeskus portfolio = kehityskansio henkilökohtaisen oppimisen menetelmä tavoitteena haastaa lääkäri pohtimaan

Lisätiedot

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit)

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Lastentautien lisäkoulutusohjelma LASTEN ALLERGOLOGIA TAMPEREEN YLIOPISTO Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Kouluttajat: Dosentti Minna Kaila, Duodecim (lasten allergologia, näyttöön

Lisätiedot

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto VANHAT TUTKINTOVAATIMUKSET: Tutkintovaatimukset ennen 1.8.2017: lääketiede ja hammaslääketiede... 1 Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto... 1 Filosofian tohtorin tutkinto... 2 Opintopisteiden

Lisätiedot

Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi

Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri, dos., emba Esityksen sisältö Tutkimusrahoituksen ja tutkimustoiminnan kehitys Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen TaY tutkijakoulu Tehtävä: koordinoida

Lisätiedot

Kliininen lääketiede Neurologia. Neurologiaan erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA. KYS NEUROKESKUS, Neurologia PL Kuopio

Kliininen lääketiede Neurologia. Neurologiaan erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA. KYS NEUROKESKUS, Neurologia PL Kuopio Kliininen lääketiede Neurologia Neurologiaan erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA Koulutettavan nimi: Opinto oikeus (pvm): Koulutusohjelman vastuuhenkilö: Osoite: Professori Hilkka Soininen KYS ROKESKUS, Neurologia

Lisätiedot

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä

Lisätiedot

TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen

TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Minne menet tulevaisuuden tohtori? Nuorten tutkijoiden urasuunnittelua tukemassa. TOHTOS-hankkeen loppuseminaari 13.2.2019 TOHTOS Tohtorikoulutuksen

Lisätiedot

Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella.

Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella. Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella. Anssi Mäkynen Oulun yliopisto Rajaus päivän teemaan soveltaen.

Lisätiedot

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Ote humanistisen tiedekunnan jatkotutkinto-oppaasta 3. FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Tavoitteet Filosofian tohtorin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa tieteellisiä asiantuntijoita,

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Soinila. Lääketieteellinen tiedekunta. Neurologia

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Soinila. Lääketieteellinen tiedekunta. Neurologia PROFESSORILUENTO Professori Seppo Soinila Neurologia Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Seppo Soinila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015 klo

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 2010-LUVULLA

LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 2010-LUVULLA TIIVISTELMÄ SELVITYKSESTÄ LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 21-LUVULLA LÄÄKETIETEEN SÄÄTIÖT SELVITYS SUOMALAISEN LÄÄKETIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Joulukuussa 218 yksitoista suomalaista lääketieteen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET Vastuuhenkilö: professori Matti Korppi (lasten infektiosairaudet) Kouluttajat: Dos. Merja Helminen, professori

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 19.8.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 7/2013 Aika Maanantai 19.8.2013 klo 8.15 10.25 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

HAKEMUS Sivu 1

HAKEMUS Sivu 1 HAKEMUS 118797 Sivu 1 Saapumisaika: Yleiskuvaus 1 Tutkimushankkeen nimi Kieliteknologian valtakunnallisen tutkijakoulun (KITtutkijakoulu) lisärahoitus vuosiksi 2007-2009 3 Tutkimushankkeen nimi englanniksi

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 16.9.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2013 Aika Maanantai 16.9.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-1, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet 12.3.2013 Marja-Liisa Niemi Tiedontuotanto Ilmiöiden ymmärtämiseksi, osaamisen ja toiminta- /työtyöprosessien kehittämiseksi, kehityskulkujen suuntaamiseksi

Lisätiedot

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA 1 TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA Prof. Kirsi Pyhältö TAUSTAA: TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAISELLE KEHITTÄMISELLE 2 Tohtorikoulutus on yliopiston toiminnan

Lisätiedot

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (RAKE) Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos, Liisa Marttila, Oili-Helena Ylijoki ja Erkki Kaukonen Tieteen-, teknologian-

Lisätiedot

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari Kuopio 29.8.2007 Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Risto-Pekka Happonen Selvitysmies Taustaa selvitystyölle

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Lääkärifoorumi : Erikoislääkärikoulutuksen laatu. Terhi Savolainen koordinaattori, UEF, lääketieteen laitos

Lääkärifoorumi : Erikoislääkärikoulutuksen laatu. Terhi Savolainen koordinaattori, UEF, lääketieteen laitos Lääkärifoorumi 24.5.2018: Erikoislääkärikoulutuksen laatu Terhi Savolainen koordinaattori, UEF, lääketieteen laitos Kysytään Wikipedialta Kysytään Wikipedialta Subjektiivinen vs objektiivinen Aristoteles:

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Aallonhuiput. Aalto University Doctoral Student Association. Lauri Kovanen, November 8th 2012

Aallonhuiput. Aalto University Doctoral Student Association. Lauri Kovanen, November 8th 2012 Aallonhuiput Aalto University Doctoral Student Association Lauri Kovanen, November 8th 2012 What? Founded in 2009 Common ground for different backgrounds Represents PhD students in Aalto and AYY Aalto

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Ohjelma kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena Palotie -salissa, Aapistie

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi) -rahoituksen väliraportointiohje

Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi) -rahoituksen väliraportointiohje Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi) -rahoituksen väliraportointiohje 18.12.2018 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Sisällys Yleistä (diat 3-5) HTKK-tietojen päivitys laskutuksesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Tiivistelmä: Valtion osoittama terveyden tutkimuksen rahoitus on vuosina 2011-2016 leikattu kolmanteen osaan (37%; TEM). Rahoitusleikkaukset ovat johtaneet lääketieteellisen

Lisätiedot

Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen

Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen Ympäristötieteistä 2000-2005 valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä 2006 Laura Koskinen Kysymykset 1-4 1. Oletko ollut valmistumisesi jälkeen ympäristönsuojelutieteen/ympäristöbiologian

Lisätiedot

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista YTM, suunnittelija Sanna Lähteinen Sosnet, Valtakunnallinen

Lisätiedot

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen yksikkö Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli

Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Tapio Kosunen Opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisufoorumi-seminaari 2.2.2015 Rahoitusmalli ja julkaisut rahoitusmallia on kehitetty jatkuvasti ja ajan myötä

Lisätiedot

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (RAKE) Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos alustavia tuloksia Tutkijatapaaminen 4.12.2008 Opetusministeriö TaSTI:n RAKE-ryhmä:

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

TOHTOS. Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen. Projektipäällikkö Jukka Sysilampi Tampereen yliopisto

TOHTOS. Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen. Projektipäällikkö Jukka Sysilampi Tampereen yliopisto TOHTOS Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Projektipäällikkö Tampereen yliopisto 5.10.2016 TOHTOS Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Tavoitteidensa mukaisella työuralla Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö

Lisätiedot

YLIOPISTOT MUUTOKSEN JOHTAJINA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN UUDISTUKSESSA

YLIOPISTOT MUUTOKSEN JOHTAJINA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN UUDISTUKSESSA YLIOPISTOT MUUTOKSEN JOHTAJINA ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN UUDISTUKSESSA -verkostomainen koordinoitu yhteistyö Erikoislääkärikoulutuksen Lääkärifoorumi 2018 24.5.2018 Presentation Name / Firstname Lastname

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot