Tutkijakoulut murroksessa

Transkriptio

1 Otto Helve, Jouni Lauronen, Anne M. Remes, Markku Heikinheimo ja Antti Mäkitie Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien ja Suomen Akatemian kilpailuttamien tohtoriohjelmien itsenäinen asema on muuttumassa rahoituksen siirtyessä yliopistoille, joiden rooli tohtorintutkintojen suunnittelussa ja toteuttamisessa on puolestaan vahvistumassa. Yliopistot tulevat muodostamaan uuden tutkijakoulutuksen organisaation. Muutoksen yhteydessä on mietittävä tarkkaan, miten tohtorikoulutus toteutetaan yliopistojen tutkijakoulujen tohtorikoulutusohjelmissa, niin että aikaisempien itsenäisten tohtoriohjelmien hyödyt kyetään säilyttämään. Selvitimme kliinisen lääketieteen valtakunnallisesti verkostoituneen tutkijakoulun merkitystä tutkijakoulutukselle. Käytimme esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelmaa. Tohtorikoulutuksen organisaation muuttuessa tulee taata tutkijakoulutuksen laatu sekä valtakunnalisten verkostoituneiden tohtoriohjelmien luoman koulutusorganisaation säilyminen. 514 Tutkijakoulun käyminen täysipäiväisesti opiskellen on ollut ennen 199-lukua mahdollista vain pienelle osalle tohtorikoulutettavia. Nykymuotoinen tutkijakoulujärjestelmä, vuodesta 212 lähtien tohtoriohjelmajärjestelmä, perustettiin vuonna 1995 opetusministeriön (OPM), yliopistojen ja Suomen Akatemian (SA) yhteisellä rahoituksella. Järjestelmän tarkoituksena on ollut muun muassa tuoda koulutukseen aiempaa tehokkaampi rakenne ja parantaa sen laatua. Yhtenä tavoitteena on ollut myös tohtorintutkintoon käytettävän ajan lyhentäminen ja näin ollen väittelyiän laskeminen (OPM 26a). Koulutusjärjestelmän luomisen taustalla oli vuonna 1992 tehty SA:n arviointi, jossa kansainvälinen arviointiryhmä suositteli tohtoriohjelmajärjestelmän perustamista (OPM 1993). Järjestelmän luomisen myötä perustettiin sekä paikallisia että verkostoituneita tutkijakouluja. Biolääketieteelliset tohtoriohjelmat organisoitiin nopeasti. Kliinisen lääketieteen puolella perustettiin vuonna 22 Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu (VKTK). Rahoitettujen tohtoriohjelmien joukossa on 67 verkostokoulua, kuten VKTK, ja kymmenen yliopistokohtaista tohtoriohjelmaa (Niemi ym. 211). Tohtorikoulutuksen laatua ovat arvioineet useat tahot (esim. VTV 23, Dill ym. 26). Arviointien perusteella on suositeltu tohtorikoulutusrakenteiden ja rahoituspohjan selventämistä, uusien tohtoriohjelmien luomista ja kansainvälisen toiminnan lisäämistä (Dill ym. 26). Lisäksi on ehdotettu, että kaikkien koulutettavien tulisi kuulua johonkin tutkijakouluun. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tekemän selvityksen perusteella varsinkin lääketieteessä on odotettavissa tohtorivaje vuoteen 22 mennessä (OKM 21). Erityisesti kliinisen tutkimuksen koulutustarve korostuu (Suomen Akatemia 29). Kliiniseen tutkimukseen liittyykin paljon haasteita (Renkonen ym. 211). SA:n raportissa Suomen tutkimuksen tilasta on lueteltu kliinisen tutkimuksen uhkia, kuten EVO-rahoituksen väheneminen (KUVA 1), kliinistä tutkimusta tekevien ryhmien pienuus ja tutkimuslupamenettelyn moninaistuminen. Lisäksi mahdollisuudet tehdä tutkimustyötä lääkärintyön ohella ovat heikentyneet ja kliinisen tutkijan urakehitys vaikeutunut. Kliinisen tutkimuksen tekemiseen ei myöskään kannusteta taloudellisesti (Suomen Akatemia 29). Duodecim 213;129:514 2

2 Miljoonaa euroa Kuva 1. EVO-rahoituksen kehitys tutkimusrahoituksessa vuosina Valtaosa tohtorikoulutuksen rahoituksesta on peräisin OKM:n yliopistoille myöntämästä tutkimuksen budjettirahoituksesta. Vuoden 213 budjettiesityksessä OKM on ohjaamassa yliopistojen toimintaan miljoonaa euroa, josta koulutustekijöiden perusteella esitetään jaettavaksi 41 % perusrahoituksesta ja tutkimustekijöiden perusteella 34 %. Vuoden 212 loppuun saakka OKM rahoittaa tohtoriohjelmia suoraan noin 46 miljoonalla eurolla vuodessa, ja tämän lisäksi Suomen Akatemia on jakanut tohtoriohjelmille noin 5 miljoonaa euroa vuosittaista toimintamäärärahaa. Tohtorikoulutusohjelmien rahoituspohjaa ollaan parhaillaan uusimassa. Korkeakoulujen ar viointi neuvoston raportissa todetaan, että tohtoriohjelmien rahoituksen tulee kohdentua yliopistoille eikä nykykäytännön mukaisesti korvamerkittynä SA:n rahoittamille tohtoriohjelmille (Niemi ym. 211). Tämä tarkoittaa nykyisten tohtoriohjelmien rahoituksen siirtämistä yliopistoille jo vuoden 213 alussa. Tässä vaiheessa on epäselvää, miten yliopistot aikovat järjestää tutkijakoulutoimintansa rahoitusmallin muuttuessa. Todennäköisesti muutosprosessi vie aikaa, ja siksi on tärkeää selvittää eri mallien hyödyt ja haitat. Tämän jälkeen valitaan tutkijakoulutukselle muoto, joka takaa koulutuksen laadun ja mahdollistaa valtakunnallisten verkosstokoulujen luomien koulutusorganisaatioiden säilymisen tulevaisuudessakin. Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu eli VKTK perustettiin vuonna 22, ja ensimmäinen opiskelijahaku oli vuonna 23. Koulun alkuvaiheista on kerrottu aikaisemmin tässä lehdessä (Karvonen ja Knip 26, Renkonen ym. 211). VKTK:n toimintaan osallistuvat myös kaikki viisi lääketieteellistä koulutusta antavaa yliopistoa. Ne ovat sitoutuneet vastaamaan koulutuksen koordinointikustannuksista ja tohtoriohjelman toimintakuluista. VKTK:n päällimmäinen tehtävä on mahdollistaa lääkäreille ja hammaslääkäreille kliinisen tutkimuksen tekeminen integroidusti erikoistumiskoulutuksen kanssa. Kouluun hyväksymisen edellytyksenä on erikoislääkärikoulutuksen vastuuhenkilön suostumus koulutuksen jaksottamiseen tohtorikoulutuksen kanssa. Kouluun hyväksytään kuitenkin myös erikoislääkäreitä ja hammaslääkäreitä. VKTK:n opiskelijapaikat jaetaan useiden väitöskirjatutkimusta tekevien opiskelijoiden kesken. Heille myönnetään vuosittain 1 12 tutkijakuukautta henkilökohtaisen koulutussuunnitelman mukaisesti, jolloin muu aika on tarkoitus käyttää erikoislääkärikoulutukseen. Tohtorikoulutusohjelma on kasvanut noin kymmenessä vuodessa huomattavasti. Esimerkiksi vuosille väitöskirjaa tekeville lääketieteen tai hammaslääketieteen lisen siaateille on myönnetty 41 kokopäiväistä tutkijakoulupaikkaa. Tätä tutkijakuukausimäärää VKTK jakaa tutkijoille yksittäisinä palkkakuukausina hakemusten perusteella. Syyskuuhun 212 mennessä VKTK:ssa on tehty 79 väitöskirjaa. VKTK:n toiminnan suurimpia etuja on sen tarjoama kliinisen tutkimuksen kansallinen verkosto, jonka merkitys kliinisen tutkimuksen tekemisessä korostuu jatkuvasti (Schwartz 211). Tohtoriohjelmien antaman koulutuksen hyöty jakautuu moneen eri osa-alueeseen. Arviointien perusteella ohjelmat tehostavat tohtorikoulutusta merkittävästi (esim. Aittola ja Määttä 1998, VTV 23, Dill ym. 26). Kliinisessä tohtoriohjelmassa (HY:n ja HYKS:n lastenklinikan tohtorikoulutusoh- 515 Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma

3 Ikä (v) 6 IF VKTK:n opiskelija Verrokki VKTK:n opiskelijat Muut Kuva 2. Vastanneiden ikä väitöksen aikaan (keskiarvo). Kuva 3. Väitöskirjan osajulkaisujen impaktiluvut (kes kiarvo). 516 jelma) opiskelevien tohtorikoulutettavien näkemystä rakenteisen koulutuksen eduista on aiemmin selvitetty kyselytutkimuksen avulla (Helve ym. 27). Tärkeimmiksi hyödyiksi nimettiin seurantaryhmän systemaattinen rooli, yleiset keskitetyt valmiustaitokoulutukset sekä koulun tarjoama vertaisryhmä. Sen sijaan tohtorintutkintonsa kliinisessä tohtoriohjelmassa suorittaneiden mielipidettä saadun koulutuksen laadusta ei ole tutkittu. Aineisto ja menetelmät Kyselytutkimuskaavake lähetettiin sähköpostitse VKTK:n opiskelijoina vuosina väitelleille 56 lääkäritutkijalle sekä 55:lle heidän jälkeensä samasta yliopistosta väitelleelle VKTK:hon kuulumattomalle lääkäritutkijalle. Yhdelle VKTK:n opiskelijalle ei saatu verrokkia, sillä seuraavakin väittelijä oli VKTK:n opiskelija. VKTK:n tutkijoiden sähköpostiosoitteet hankittiin VKTK:n opiskelijarekisteristä. Verrokkien nimet ja sähköpostitiedot kerättiin yliopistojen väitöstiedotteista. Osallistumisosuuden kasvattamiseksi molemmissa ryhmissä arvottiin 1 euron matka-apuraha. Arvonnan jälkeen yhteystiedot poistettiin tiedostosta, eikä vastaajaa voitu tämän jälkeen yhdistää vastauksiin. VKTK:n opiskelijoiden väitöskirjojen julkaisutiedot kerättiin VKTK:n toimistoon toimitetuista kappaleista. Verrokkiryhmän väitöskirjojen osajulkaisutiedot poimittiin yliopistojen väitöskirjatietokannoista. Kahden verrokin väitöskirjan osajulkaisutiedot eivät olleet käytettävissä. Kaikkien osajulkaisujen vuoden 21 vaikuttavuusluvut (impact factor, impaktiluku, IF) selvitettiin. Tulokset on esitetty mainittuja ryhmiä kuvailevina seuraavassa muodossa: vastanneet (prosenttiosuus kaikista), tulos (prosenttiosuus vastanneista) ja tulos ± keskihajonta. Kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen kaavake on nähtävissä osoitteessa VKTK-ryhmään kuuluneista 41 (73,2 %) vastasi ja verrokeista 28 (5,9 %). VKTKryhmään kuuluvan tutkijan ja hänen verrokkinsa muodostamia pareja saatiin 21 (38,2 %). VKTK-ryhmässä väitöskirjan teko aloitettiin 28, ± 4,2 vuoden ja verrokkiryhmässä 3,5 ± 6,8 vuoden iässä. Väittelyikä oli VKTKryhmässä 33,7 ± 4,2 vuotta (mediaani 34) ja verrokkiryhmässä 37, ± 7,1 vuotta (mediaani 36) (KUVA 2). Verrokkiryhmässä kyselyyn vastanneista 11 (39,3 %) oli kuulunut johonkin muuhun tutkijakouluun. VKTK-ryhmässä vastaushetkellä valmiita erikoislääkäreitä oli 17 ja erikoistuvia 24. Verrokkiryhmässä erikoislääkäreitä oli 14 ja erikoistuvia 13; yksi verrokki ei aikonut erikoistua. Tulokset Väitöskirjan osajulkaisutiedot saatiin kaikilta 56:lta VKTK:n opiskelijalta ja 53:lta (96,4 %) O. Helve ym.

4 Taulukko. Ryhmitellyt vastaukset avoimeen kysymykseen väitöskirjan tekemisestä saavutetusta hyödystä. Tutkimusaiheen oppiminen Viran tai työpaikan saanti Kliininen työ Tutkimuksen kriittinen arviointi Kirjoittaminen ja esiintyminen Tutkimustyön jatkaminen Asema työyhteisössä VKTK:n opiskelijat Verrokit verrokilta. VKTK-ryhmän väitöskirjojen keskimääräinen yhteenlaskettu IF oli 4,4 ± 2,1 ja verrokkiryhmän 3,9 ± 2, (KUVA 3). Väitöskirjatyöhön käytetty aika oli VKTK-ryhmässä 6,2 ± 2, vuotta ja verrokkiryhmässä 6,7 ± 3,1 vuotta. Tutkijakoulutus. Riittävän tutkijakoulutuksen koki saaneensa VKTK-ryhmäläisistä 35 (85,3 %) ja verrokkiryhmäläisistä 16 (59,3 %). Neljälle VKTK-ryhmässä ja yhdeksälle verrokkiryhmässä ei ollut muodostettu seurantaryhmää. Tällaista ryhmää piti hyödyllisenä 16/38 (42,1 %) VKTK:n opiskelijaa ja 8/2 (4 %) verrokkia. Avoimien kommenttien mukaan seurantaryhmästä hyötyneet kokivat saaneensa etenkin kannustusta tutkimukseen (6 VKTK:n opiskelijaa, 2 verrokkia) sekä apua tutkimusaiheen rajaukseen (5 VKTK:n opiskelijaa, 1 verrokki). Kommenteissa toistuivat myös ulkopuolisen kriittisen arvioinnin hyöty (1 VKTK:n opiskelija, 1 verrokki) sekä tuki omalle tutkimukselle (2 verrokkia). Yksi vastaaja VKTK:sta toi esille mahdollisuuden keskustella omista ohjaajista vapaasti ulkopuolisen henkilön kanssa. Yksityiskohtaista oman alan tutkimuksen opetusta oli saanut yksi kummassakin ryhmässä. Tutkijakoulutuksen eri aihepiireistä annettua opetusta pyydettiin arvioimaan kolmiportaisella asteikolla (huono hyvä erinomainen). Aihepiirit jaettiin yleisiin valmiustaitoihin (julkaisuopetus, kieliopinnot, esiintymisopinnot jne.), kliinisen tutkimuksen metodologiaan ja oman tutkimusalan aihekoulutukseen. Kyselyssä kartoitettiin yliopiston, tutkimusryhmän ja mahdollisen tutkijakoulun antamaa koulutusta. Ryhmien vastaukset eivät eronneet toisistaan, mutta VKTK:n opiskelijat kokivat saaneensa tohtoriohjelmalta hyvää koulutusta etenkin yleisissä valmiustaidoissa sekä metodologiassa. Kaikki VKTK-ryhmään kuuluneet kokivat saaneensa ammatillista hyötyä väitöskirjan tekemisestä; verrokeista näin koki 25/28 (89,3 %). Vastaukset avoimeen koettua hyötyä koskevaan kysymykseen ryhmiteltiin aihepiireittäin (TAULUKKO). Lisäksi molemmissa ryhmissä oli yksittäisiä mainintoja tutkimukselli- 5 % 7 % 34 % 61 % 43 % 5 % Osa-aikainen Ei tee Täysiaikainen VKTK:n opiskelijat Verrokit Kuva 4. Kyselyn aikaan tutkimusta tekevät. 517 Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma

5 518 sen ajattelutavan muutoksesta, suuremmasta palkasta sekä asioiden loogisen käsittelyn paranemisesta. VKTK:n opiskelijat kokivat hyötyneensä tutkimusalueen oppimisesta yleisesti ja kliinisessä työssään enemmän kuin verrokit. Sekä VKTK:n opiskelijat että verrokit uskoivat tutkijakoulutuksesta olleen hyötyä viran tai työpaikan saannissa ja tutkimuksen kriittisessä arvioinnissa. Tutkimuksen jatkaminen. Kyselyssä selvitettiin tutkimustoimintaa myös väitöksen jälkeen. Väitöskirjan jälkeisten julkaisujen määrä ja tutkimustoiminnan jatkuminen kyselyn aikaan on esitetty KUVISSA 4 ja 5. Postdoktoraalitutkijana VKTK-ryhmäläisistä oli ollut 8 (19,5 %), ja sitä suunnitteli tässä ryhmässä 7 (17,1 %). Verrokeilla nämä luvut ovat 4 (14,3 %) ja 3 (1,7 %). Syventäviä opintoja oli ohjannut 11 (26,8 %) ja suunnitellut ohjaavansa 5 (12,2 %) VKTK-ryhmäläistä ja 9 (32,1 %) ja 2 (7,1 %) verrokkia. Väitöskirjan oli ohjannut VKTK:n opiskelijoista 8 (19,5 %) ja suunnitteli ohjaavansa 8 (19,5 %), verrokeista puolestaan 5 (17,9 %) ja 6 (21,4 %). Pohdinta VKTK:n opiskelija Verrokki Kuva 5. Julkaisut väitöksen jälkeen (keskiarvo). Kysely tehtiin tilanteessa, jossa tutkijakoulujärjestelmän rakenne ja tulevaisuus ovat muuttumassa ja jossa monet yksityiskohdat ovat vielä epäselviä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää kliinisen tutkijan valtakunnallisesta verkostokoulusta saamaa hyötyä. Koulutuksen hyötyä on mahdollista selvittää vertailemalla erilaisia parametreja, kuten koulutuksen laatua, väitöksen jälkeisten julkaisujen määrää, toteutuneita postdoc-jaksoja tai saavutettuja dosentuureja. Toisaalta voidaan arvioida, onko tohtorikoulutusohjelman tarjoamasta koulutuksesta saatu subjektiivisesti koettua hyötyä esimerkiksi ammattielämässä. Demografiset tiedot eivät eronneet ryhmien välillä. Kliiniset väitöskirjatutkijat ovat usein jo erikoistumisvaiheessa, joten oletimme tutkimustyön alkavan myöhemmin kuin verrokeilla ja keskimääräisen väittelyiän olevan verrokkeja korkeampi. Onkin yllättävää, että VKTK-ryhmässä tutkimustyö aloitettiin aikaisemmin kuin verrokkiryhmässä. VKTK:sta myös väiteltiin keskimäärin kaksi vuotta nuorempana kuin verrokkiryhmässä ja väitöskirjatyöhön käytetty aika oli VKTK-ryhmässä keskimäärin puoli vuotta lyhyempi. Koska kliinisen tutkimuksen tulokset julkaistaan tyypillisesti erikoisalakohtaisissa lehdissä, pidimme ennen kyselytutkimustamme mahdollisena, että kliinisen tutkimuksen väitöskirjojen osajulkaisujen IF:t olisivat verrokkiryhmää pienempiä. Tutkimuksemme tulokset eivät tue tätä hypoteesia, vaan osajulkaisujen keskiarvo- IF:t olivat samaa tasoa verrokkeihin nähden. Vertailua tutkimusaiheista emme kyenneet tekemään vertailuryhmän tietojen puuttumisen vuoksi. VKTK:n opiskelijat kokivat, että nimenomaan metodologinen koulutus oli tutkijakoulun parasta antia. VKTK-ryhmään kuuluneet jatkoivat oman ilmoituksensa mukaan aktiivista tutkimustyötä osa- tai täysiaikaisesti useammin kuin verrokkiryhmäläiset. VKTK-ryhmässä mainittiin useammin tohtorintutkinnosta saatu hyöty tutkimusaiheen oppimisen ja kliinisessä työn kannalta. Hieman yllättäen alle puolet vastanneista koki hyötyneensä seurantaryhmän olemassaolosta. Seurantaryhmäkäytäntö on tohtorikoulutuksessa melko uusi, ja toiminnot eroavat toisistaan huomattavasti, joten ryhmien toiminnan sisältöön ja aktiivisuuteen on syytä kiinnittää huomiota. Tutkijakoulutusjärjestelmän tarkoituksena on kasvattaa itsenäiseen tutkimustoimintaan kykeneviä tutkijoita, ja tämä tehtävä onkin O. Helve ym.

6 VKTK:n osalta onnistunut melko hyvin. VKTK:n opiskelijat kokivat hyötyneensä tutkimuksesta ammatillisesti nimenomaan kliinisessä työssään. Kaikkien tieteenalojen tohtorikoulutettavien tutkimukselta saamaa hyötyä kartoittaneessa selvityksessä todettiin, ettei työelämäntaitojen tai valmiuksien koettu juurikaan kehittyneen (OPM 26b). Tällä osaalueella kliinisestä väitöskirjasta on siten ollut erityistä hyötyä lääkärin työssä. Yhteenvetona voidaan sanoa, etteivät kliinistä tutkimusta tehneet tutkijakoululaiset eronneet väittelyiän tai tutkimuksen laadun (IF) suhteen verrokeista. VKTK:n opiskelijat kokivat kuitenkin saaneensa tutkimustyön aikana parempaa metodologista koulutusta kuin verrokit. Lisäksi heidän tutkimusaktiivisuutensa on ollut suurempaa väitöskirjan valmistumisen jälkeen. VKTK-ryhmäläisten väitöskirjatyöhön käyttämä aika oli verrokkeja lyhyempi huolimatta siitä, että he kaikki suorittivat samalla erikoistumisopintojaan. Tämä heijastanee tohtoriohjelmassa toteutuvan rakenteisen koulutusmallin hyötyä. Näiltä osin vaikuttaisi siltä, että VKTK on kyennyt edistämään OKM:n ja SA:n tohtoriohjelmille asettamien vaatimusten täyttymistä. OPM:n, yliopistojen ja SA:n yhteisellä rahoituksella vuonna 1995 perustettua tutkijakoulujärjestelmää on pidetty onnistuneena tapana kouluttaa tohtoreita järjestelmällisesti ja tavoitteellisesti (OPM 26a). OPM:n työryhmä piti tärkeänä, että tutkijakoulutuksen monimuotoisuus säilytetään. Tohtoriohjelmien ei pidä muodostaa yhteen malliin perustuvaa järjestelmää, vaan niiden tulee toimia sekä kansallisina että yhden yliopiston tai yliopistopaikkakunnan yliopistojen yhteisinä kouluina (OPM 26a). Tavoitteena on myös mahdollistaa aiem pi esitys kaikkien tohtorikoulutettavien kuulumisesta johonkin tutkijakouluun eli rakenteiseen ja läpinäkyvään koulutusrakennelmaan. Valtakunnallisen verkostokoulun toiminta ei nykymuodossaan ole mahdollista rahoituspohjan muuttuessa. Kuitenkin äskettäin valmistunut raportti Suomen tieteen tilasta korostaa nimenomaan kansallisten tutkijakouluverkostojen ylläpitoa, niiden roolin turvaamista ja yliopistojen yhteistyön merkitystä (Suomen Akatemia 212). Ehdotamme, että kaikkiin viiteen lääketieteellistä opetusta antavaan yliopistoon perustetaan kliininen tohtoriohjelma, ellei sellaista jo ole olemassa. Näiden valtakunnallisena koordinaattorina voisi toimia VKTK:n kaltainen organisaatio. Rahoituksen järjestämisestä olisi sovittava esimerkiksi SA:n tai yliopistojen kesken. Tällainen järjestely turvaisi valtakunnallisen verkostokoulutuksen edut, jotka tulivat hyvin esille tekemässämme selvityksessä. Silti yliopistoille jäisi autonomia omien tohtorintutkintojen vaatimusten ja käytäntöjen suhteen. Lopuksi YDINASIAT 88Tohtoriohjelmien rahoituspohja muuttuu, ja tohtorikoulutus siirtyy entistä vahvemmin yliopistojen vastuulle. 88Kliinisestä tohtorikoulutusohjelmasta on hyötyä tutkinnon saamisen jälkeenkin tehtävässä tutkimuksessa ja myös kliinisessä työssä. 88Kliinisten tohtoriohjelmien tarve on huomioitava koulutusjärjestelmän muuttumisen yhteydessä. 88Kaikkiin lääketiedettä opettaviin yliopistoihin tulisi perustaa kliininen tohtoriohjelma. Noin neljä vuosikymmentä sitten Duodecimlehden väistyvä päätoimittaja Lauri Saxén piti haastattelussaan tutkimustoiminnan suurimpana ongelmana sitä, ettei tutkijanvirkoja perusteta riittävästi eikä hyviä tutkimusympäristöjä pyritä luomaan tarpeeksi (Duodecim 1973). Varsinkaan kliinisen tohtorikoulutuksen osalta ongelmat eivät siis ole uusia. Kliiniset tohtoriohjelmat ovat pyrkineet osaltaan ratkaisemaan kliinisen tutkimuksen koulutusta koskevia kysymyksiä. Toivomme, että yliopistot jatkaisivat tätä hyvin toiminutta yhteistyötä. 519 Tutkijakoulut murroksessa esimerkkinä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tohtoriohjelma

7 KIRJALLISUUTTA Aittola H, Määttä P. Tohtoriksi tutkijakoulusta. Tutkijakoulut tieteellisten jatko-opintojen uudistajina. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Dill D, Mitra S, Jenssen H, ym. PhD training and the knowledge-based society. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 26:1. Duodecim. Eroavan päätoimittajan haastattelu. Duodecim 1973;1:5 9. Helve O, Sarna S, Knip M, Heikinheimo M. Onko tutkijakoulutusohjelmasta hyötyä kokemukset lastentautien alalta rohkaisevia. Duodecim 27; 123: Karvonen SL, Knip M. Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? Duodecim 26; 122: Niemi H, toim. Tohtorikoulutuksen rakenteet muutoksessa Tohtorikoulutuksen kansallinen seuranta-arviointi. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 211:15. OKM. Tohtoritarve 22-luvulla. Ennakointia tohtorien työmarkkinoiden ja tutkintotarpeiden pitkän aikavälin kehityksestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 21:13. OPM. An international evaluation. Koulutus- ja tiedepolitiikan linjan julkaisusarja 1993:1. Renkonen R, Björkroth J, Helve O, ym. Riittääkö Suomessa lääkäritutkijoita? Duodecim 211;1:13 9. OPM. Tohtorikoulutuksen kehittäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioi ta ja selvityksiä 26(a):3. OPM. Tulevat tohtorit. Jatko-opiskelijoiden kokemukset ja arviot tohtorikoulutuksesta 25. Opetusministeriön julkaisuja 26(b):48. Schwartz A. Physician-scientist attrition: stemming the tide through national networks for training and development. Academic Medicine 211;86: Suomen Akatemia. Suomen tieteen tila 212. Suomen Akatemian julkaisuja 212:6. Suomen Akatemia. Suomen tieteen tila ja taso 29. Suomen Akatemian julkaisuja 29:9. VTV. Tutkijakoulujen toiminta. Valtiontalouden tarkastusvirasto. Tarkastuskertomus 23:53. OTTO HELVE, LT, lastentautien erikoislääkäri, projektikoordinaattori JOUNI LAURONEN, dosentti, lastentautien erikoislääkäri, tutkimuskoordinaattori ANNE M. REMES, neurologian professori, ylilääkäri, johtoryhmän puheenjohtaja Itä-Suomen yliopisto KYS, neurologian klinikka MARKKU HEIKINHEIMO, lastentautiopin professori, johtoryhmän jäsen HYKS, lastenklinikka ANTTI MÄKITIE, soveltavan korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori, osastonylilääkäri, tutkijakoulun johtaja HYKS, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka SIDONNAISUUDET Otto Helve: Ei sidonnaisuuksia Jouni Lauronen: Työsuhde (SPR Veripalvelu) Anne Remes: Asiantuntijapalkkio (Sanofi-Aventis), luentopalkkio (Bayer, Sanofi-Aventis, Teva) Markku Heikinheimo: Ei sidonnaisuuksia Antti Mäkitie: Asiantuntijapalkkio (Merck Oy), koulutus/ kongressikuluja yrityksen tuella (Steripolar Oy) Summary Graduate schools under change case report on a Finnish national graduate school The independent status of Finnish doctoral programmes is changing as the funding is being transferred to the universities. The role of universities is correspondingly becoming stronger. The universities will establish a new organization for research training. We wanted to elucidate the significance of the nationally networked Finnish national graduate school of clinical medicine for research training. As an example we used the doctoral programme of the national graduate school of clinical medicine. The quality of research training as well as the continuation of training organizations created by nationally networked doctoral programmes must be guaranteed. 52 O. Helve ym.