TYÖNHAUN TEHTÄVÄKIRJA
|
|
- Hannu Mattila
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TYÖNHAUN TEHTÄVÄKIRJA OPAS TYÖLLISTYMISEN TUEKSI
2
3 Tähän Työnhaun tehtäväkirjaan on kerätty Maamark - projektin (Maahanmuuttajat markkinoille ESR ) työnhakuklubeissa käytettyä materiaalia. Kaikkea emme suinkaan ole itse kehittäneet, vaan saatavilla olevaa materiaalia on edelleen muokattu. Tehtäväkirjaa voi hyödyntää erilaisissa työnhakuryhmissä tai omatoimisessa työnhaussa. Kaikki Maamarkin asiakkaat ovat olleet maahanmuuttajataustaisia ja suomenkielentaitoisia. Olemme halunneet kerätä materiaalin tähän oppaaseen, sillä työnhaun uudenlainen painottaminen on tuottanut hyviä tuloksia. Puoli vuotta ennen projektin päättymistä 47 % asiakkaistamme on lopettanut projektin työllistymiseen. Toisaalta, lähes yhtä moni on todennut tarvitsevansa lisäkoulutusta tai uuden ammatin ja hakeutunut koulutukseen. Työllistymisen kannalta kaikkein parhaita tuloksia on tuottanut 2-3 kuukautta kestävä työharjoittelu oikein valitussa yrityksessä. Verkoston hyödyntäminen ja työnhaun keskittäminen piilotyömarkkinoille ovat myös poikineet monenlaisia työpaikkoja. Olemme aloittaneet jokaisen työnhakuklubin oman osaamisen tunnistamisella ja sillä aloitamme myös tämän työnhaun oppaan. Työnhaussa on tärkeää tietää, minkälaista osaamista työnhakija on työnantajalle tarjoamassa. Mitä työtä sinä lähdet etsimään? 3
4 SISÄLTÖ 1. MITÄ SINÄ OSAAT? 5 Osaamisen kartoittaminen 6 Millainen persoona olet? 8 2. AVOIMET TYÖMARKKINAT 11 Työpaikkailmoituksen analysointi 12 Ansioluettelo 13 Hakemus PIILOTYÖPAIKAT 17 Verkosto 18 Mahdollisuuteni 18 Työnantajan näkökulma 20 Yrityskartoitus 21 Markkinointikirje TYÖHARJOITTELU PUHELINYHTEYDENOTTO TYÖHAASTATTELU TYÖNTEKO SUOMESSA 30 Työsopimusmalli 32 Työtodistusmalli VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN LISÄTIETOJA 36 LIITTEET Liite 1 Kiinnostavat yritykset Liite 2 Työnhakutapahtumien seuranta Liite 3 CV-netti Liite 4 Perehdytyslista 4
5 Mitä paremmin tunnet itsesi ja ammatillisen osaamisesi, sitä paremmin osaat kertoa siitä myös työnantajille. Pohdi, millaista osaamista hänelle tarjoat? Sekä ulkomailla että Suomessa hankittu koulutus ja työkokemus ovat tärkeitä. 1. MITÄ SINÄ OSAAT? Ensimmäinen tehtävä voi tuntua suuritöiseltä, mutta se kannattaa kuitenkin tehdä huolella. Pystyt hyödyntämään sitä myöhemmissä osioissa. 5
6 Osaamisen kartoittaminen MITÄ OLET OPPINUT KOULUSSA? Kerro koulutustaustastasi alla oleviin kohtiin. Kuvaile myös koulutuksen sisältöä; mitä aineita opiskelit, mistä aiheesta teit lopputyön, mihin opinnoissasi syvennyit. Koulutus/kurssi Kerro suoritettu tutkinto/kurssin nimi, oppilaitoksen nimi, aika Sisältö Kerro mitä aineita opiskelit, mihin erityisesti opinnoissasi syvennyit, mistä teit lopputyön Kerro millaisia erityistaitoja sait opiskelujesi aikana. Mitkä ovat vahvuutesi teoriapuolella? MITÄ OLET OPPINUT TYÖSSÄ? On erityisen tärkeää, että osaat kertoa työtehtävistäsi ja työsi sisällöstä. Työkokemusta olet voinut saada myös työharjoittelussa. On tärkeää, että tuot myös tämän kokemuksen esiin. Työkokemuksesi voi olla hankittu joko Suomesta tai jostain toisesta maasta. Työnantaja Kerro työnantajasi nimi, kuvaile yritystä. Milloin työskentelit yrityksessä? Työtehtävät Kerro työtehtävät ja työsi sisältö. Millaisia erityistaitoja (esim. jonkin ohjelmiston hallinta) ja vahvuuksia (esim. asiakaspalvelutaidot) opit kyseisessä työssä. 6
7 MITÄ TAITOJA OLET HANKKINUT VAPAA-AJALLASI? Mieti harrastuksiasi ja mitä taitoja olet niiden avulla saavuttanut. Esimerkiksi harrastamalla jalkapalloa olet voinut saada toteuttaa itseäsi yksilösuoritusten lisäksi myös ryhmässä > ryhmätyötaidot, muiden huomioon ottaminen, sosiaaliset taidot. Erilaiset luottamustehtävät ja vapaaehtoistyöt ovat myös vapaa-ajanviettotapoja. Harrastus Kerro mitä harrastat. Missä? Kerro missä kyseistä harrastusta harrastat esim. seuran/yhdistyksen nimi. Mitä taitoja olet saanut itsellesi harrastuksesi myötä? Nyt olet selvittänyt itsellesi osaamisalueitasi vahvuuksineen ja taitoineen. Osaat kertoa: milloin, missä ja miten kyseisen taidon olet saavuttanut. Valitse omasta mielestäsi viisi (5) tärkeintä osaamisaluettasi/vahvuuttasi, joita uskot myös tulevan työnantajasi arvostavan Mitä haluaisit oppia ja osata? Kirjoita laatikkoon, miten haluaisit kehittää itseäsi? Mitkä ovat niitä asioita tai taitoja, joita kehittämällä paranee myös mahdollisuutesi työllistyä. 7
8 AKTIIVINEN Millainen persoona olet? ASIAKKAIDEN KANSSA TOIMEEN TULEVA AURINKOINEN ALOITEKYKYINEN ANALYYTTINEN AVOIN AUTTAVAINEN DIPLOMAATTINEN ESIINTYMISKYKYINEN ENERGINEN EMPAATTINEN EDUSTAVA ETEENPÄINPYRKIVÄ HUUMORINTAJUINEN HUOMAAVAINEN HELPOSTI OPPIVA IDEARIKAS ITSEVARMA INNOSTAVA ITSEPÄINEN ILOINEN JOHDONMUKAINEN JOUSTAVA JÄMÄKKÄ JÄRKEVÄ JÄRJESTELMÄLLINEN KURINALAINEN KÄYTÄNNÖNLÄHEINEN KÄTEVÄ KÄSISTÄÄN KIELELLISESTI LAHJAKAS KILTTI KOMMUNIKOINTIKYKYINEN KEKSELIÄS KÄRSIVÄLLINEN LAHJAKAS LUOTETTAVA LUOTTAVAINEN LOOGINEN LOJAALI LEMPEÄ MYYNTI JA MARKKINOINTITAITOINEN MUUT IHMISET HUOMIOIVA MYÖNTEINEN MÄÄRÄTIETOINEN MARKKINOINTIHENKINEN MUSIKAALINEN MIELLYTTÄVÄ NEUVOTTELUTAITOINEN NOPEA OBJEKTIIVINEN OIKEUDENMUKAINEN OMA-ALOITTEINEN Valitse luonteenpiirteitä, jotka kuvaavat sinua työntekijänä. 8
9 OPPIMISHALUINEN JA -KYKYINEN ORGANISOINTIKYKYINEN OPTIMISTINEN PUHELIAS PIKKUTARKKA, PEDANTTI PERÄÄNANTAMATON (EN ANNA PERIKSI HELPOSTI) PITKÄJÄNTEINEN POSITIIVINEN PERUSTEELLINEN PÄÄTTÄVÄINEN REHELLINEN REALISTINEN ROHKAISEVA RAKENTAVA ROHKEA RAUHALLINEN SUUNNITTELUTAITOINEN SEURALLINEN SYMPAATTINEN SANAVALMIS SISUKAS SIVISTYNYT SOPEUTUVA, SOPUISA, SOSIAALINEN SYVÄLLINEN SUUNNITELMALLINEN TOIMELIAS TASAPAINOINEN TAITEELLINEN TUNTEELLINEN TUNNOLLINEN TALOUDELLINEN TARKKA TAVOITTEELLINEN TASAPUOLINEN TIEDONHALUINEN TARKKAAVAINEN TYYLIKÄS TUNTEELLINEN UUSIUTUMISKYKYINEN ULOSPÄINSUUNTAUTUVA USKOLLINEN VALMIS OPPIMAAN UUTTA VAATIVA VELVOLLISUUDEN TUNTOINEN VAATIMATON VAKUUTTAVA VIE LOPPUUN ASTI MITÄ ALOITTAA VILKAS VITSIN KERTOJA YHTEISTYÖKYKYINEN YRITTÄJÄHENKINEN YSTÄVÄLLINEN YMMÄRTÄVÄ YRITTELIÄS 9
10 Jokaisella on omat luonteenpiirteensä. Työnhaussa persoona on tärkeä. Millainen persoona sinä olet? Millaisen työntekijän työnantaja sinusta saa? Millaisia ominaisuuksia hakemassasi työssä tarvitaan? Mitkä ovat sinun vahvuutesi ja heikkoutesi? Valitse viisi (5) sinua parhaiten kuvaavaa luonteenpiirrettä Valmistaudu kertomaan luonteestasi esimerkeillä. Haastattelussa työnantaja voi todeta, että olet kertonut hakemuksessasi, että olet avoin. Miten avoimuus näkyy sinussa? Avoimuus tulee esiin esimerkiksi Viihdyn työympäristössä, jossa Työkaverina olen Minua motivoi työssä 10
11 2. AVOIMET TYÖMARKKINAT Osa työpaikoista täytetään lehti-ilmoittelun kautta. Työvoimatoimistoon avoimiksi ilmoitetut paikat voit löytää internetistä osoitteesta Yritykset ilmoittavat avoimista työpaikoista usein myös yrityksen omilla internetsivuilla. Työnhaku avoimilta työmarkkinoilta tarkoittaa sitä, että vastaat avoimeen työpaikkailmoitukseen lähettämällä yritykseen hakemuksesi ja ansioluettelosi. Avoin työpaikka on näkyvillä, eikä sen etsimiseen mene aikaa. Haittapuolena on, että yhteen ilmoitukseen vastaa kymmeniä, joskus satojakin hakijoita. avoin työpaikka Jos haet työtä ainoastaan vastaamalla avoimiin työpaikkailmoituksiin, sinulla on vain 5 % mahdollisuus työllistyä! YRITYS Työpaikoista noin 20 % täytetään avoimella työnhaulla. monta työnhakijaa Avoimia työpaikkoja: työvoimatoimisto päivälehdet (Aamulehti, Helsingin Sanomat ) paikallislehdet (Tamperelainen, Hervannan Sanomat ) ammattilehdet yritysten sisäiset tiedotuslehdet internet > sähköiset ilmoitustaulut rekrytointitapahtumat 11
12 Työpaikkailmoituksen analysointi Ravintola Pippurimylly Etsimme joukkoomme ammattitaitoista, reipasta ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää kokkia. Lounasbuffet klo Lounasajan jälkeen a`la carte-lista. Myös ravintolapäällikön tuurausta. Lisätietoja ja hakemukset Teija Terävä p Lähetä hakemus ja ansioluettelo mennessä osoitteella Sokerikatu 1, Tampere 1. Mitä ilmoituksessa on avoimesti sanottu? Etsi ne asiat joita työnantaja edellyttää ja arvioi, miten ne sopivat omaan osaamiseesi ja motivaatioosi. Mitkä työnantajan asettamat kriteerit täytät, ja miten kokemuksesi sekä koulutuksesi soveltuvat tehtävään? 2. Mitä yritys tekee? Käy tutustumassa yrityksen internetsivuihin. Kuvittele, millaista henkilöä yritykseen haetaan, ja mikä juuri tämän tehtävän kannalta on olennaista. Onko tehtävässä enemmän hyötyä pitkästä kokemuksesta vai innokkuudesta? 3. Kysy lisätietoja tehtävästä puhelimitse. Tee kysymyksiä työtehtävästä ja työn vaatimuksista. Silloin tiedät, mitä työhakemuksessa kannattaa painottaa. Soittaa kannattaa aina - jos sitä ei ilmoituksessa ole nimenomaan kielletty, esimerkiksi Kiireemme vuoksi emme ehdi vastaamaan puhelintiedusteluihin. 4. Jos olet kiinnostunut työtehtävästä, sitä kannattaa hakea, vaikka et täyttäisikään kaikkia tehtävän vaatimuksia. Ennen hakemuksen ja ansioluettelon kirjoittamista kannattaa kerätä mahdollisimman paljon lisätietoa yrityksestä ja avoinna olevasta tehtävästä. Työnantaja toivoo uudelta työntekijältään ammattitaitoa (koulutus ja/tai työkokemus) yleisiä työelämätaitoja (tietotekniikkataidot ja kielitaito ) erityistaitoja tehtävän mukaisesti (ihmissuhde-, esiintymis-, organisointi-, päätöksentekotaidot ) halua kehittyä työssä työyhteisöön luonteeltaan sopivaa henkilöä. Työnhaussa kannattaa muistaa työnantajan näkökulma. Mieti, kenet sinä palkkaisit, jos olisit työnantaja. Työ on usein sopiva, jos hallitset työn perusasiat. Kaikkea sinun ei tarvitse osata, osan tehtävistä opit työtä tekemällä. 12
13 Ansioluettelo eli CV Mitä paremmin kuvailet työ- ja koulutushistoriaasi, sitä selkeämmän kuvan työnantaja saa osaamisestasi. Ansioluetteloon merkitsemiesi tietojen perusteella työnantajan pitäisi pystyä päättämään, oletko mahdollisesti sopiva/pätevä/kehityskelpoinen avoinna olevaan tehtävään. Hän päättää, kutsuuko hän sinut työpaikkahaastatteluun. Ansioluettelo on luettelomainen tiivis kuvaus työ- ja koulutushistoriastasi sekä muusta osaamisestasi esimerkiksi kielitaidosta ja tietotekniikkavalmiuksista. Ansioluettelon pitää olla hyvin otsikoitu, selkeä ja nopeasti luettava. Ansioluettelon pituutta ei ole tarkasti määrätty, mutta asiat kannattaa esittää tiivisti. Otsikoita ja järjestystä voit muuttaa hakemaasi työhön sopivaksi. Jos esimerkiksi arvioit, että sinulla on vahvempi työkokemus kuin koulutus, kerro siitä ensin. Kerro työtehtävien ja koulutusten nimen ja keston lisäksi mitkä olivat keskeiset työtehtäväsi tai oppiaineesi. Muista käyttää aktiivista sanastoa! Jos mainitset suosittelijan/suosittelijat muista aina pyytää häneltä/heiltä siihen lupa. Mieti, kuka osaisi kertoa lisätietoja sinun tavastasi tehdä työtä? Suosittelijana voivat toimia entiset ja nykyinen työnantajasi tai opettajasi. Työsuhteen tarkkojen päivämäärien asemesta kannattaa kertoa työajan kesto kuukausina ja mainita työsuhteen alkamis- ja loppumisvuodet. Kirjoita ansioluettelo Ansioluettelossasi pitäisi olla: yhteystiedot nimi ja syntymäaika ja paikka koulutus täydennyskoulutus työkokemus (työnantaja, työtehtävät, ajankohta ja kesto sekä lyhyt kuvaus työtehtävistä) harjoittelukokemus kielitaito (kirjallinen ja suullinen osaaminen ja arviosi taitotasosta) tietotekniikkataidot (mitä ohjelmia osaat käyttää) luottamustehtävät harrastukset suosittelijat 13
14 Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero ja kaupunki Puhelin Sähköposti ANSIOLUETTELO Päivämäärä SYNTYMÄAIKA JA PAIKKA SIVIILISÄÄTY (naimisissa, avoliitto, naimaton, leski, eronnut) VAHVUUDET/ERITYISTAIDOT Kerro omat vahvuutesi muutamalla sanalla. Erityistaidot olet voinut hankkia esimerkiksi työkokemuksen kautta. Vahvuuksia voivat olla esimerkiksi yhteistyötaidot, ryhmätyötaidot, esiintymistaito tai se, että hallitset erittäin hyvin jonkun tietokoneohjelman. KOULUTUS Kerro ammatillinen ja yleissivistävä koulutuksesi. Aloita työn kannalta tärkeimmästä koulutuksesta. TYÖKOKEMUS Kerro, mitä työkokemusta sinulla on. On tärkeää kertoa yksityiskohtaisesti, mitä olet työssäsi tehnyt. Kerro työkokemuksestasi sekä Suomessa että kotimaassasi. Myös työharjoittelut voit kirjoittaa työkokemuksen alle. On kuitenkin hyvä mainita, että kyseessä on ollut harjoittelu. Viimeisin työ- ja koulutuskokemus kannattaa yleensä mainita ensimmäiseksi. KIELITAITO Tuo esiin kielitaitosi. Kerro, mikä on äidinkielesi ja mitä muita kieliä osaat. On hyvä kertoa erikseen kirjallinen ja suullinen kielitaito. Tässä voit myös mainita suomen kielen koulutuksesi, jos et ole kertonut sitä jo koulutus- otsikon alla. TIETOTEKNIIKKATAIDOT Kerro, mitä tietotekniikkaohjelmia osaat käyttää. Tietotekniikkataitoja (= atk-taidot) tarvitaan nykyään lähes jokaisessa työssä. VAPAA-AIKA/HARRASTUKSET Työnantaja haluaa myös tietää, mitä teet vapaa-ajallasi, koska se kertoo, millainen ihminen olet. Vapaa-ajallasi harrastat erilaisia asioita, joku voi olla mukana yhdistys- tai muussa järjestötoiminnassa tai joku voi pelata säännöllisesti lentopalloa. Mainitse 3 4 harrastustasi. SUOSITTELIJAT Tunnetko ihmisen, joka voisi puhua puolestasi? Puolestapuhujana eli suosittelijana voi olla esimerkiksi entinen työnantaja tai opettaja. Kerro, kuka suosittelija on ja anna hänen yhteystietonsa. Kysy suosittelijalta lupa etukäteen. Voit kertoa ansioluettelossasi myös muita työn kannalta olennaisia asioita. Voit käyttää myös muita otsikkoja, esimerkiksi julkaisut. 14
15 Hakemus Mieti omaa osaamistasi suhteessa avoimeen paikkaan. Valitse keskeisimmät osaamisalueesi, jotka sisällytät hakemukseesi. Mikä työkokemuksistasi, opinnoistasi, harrastuksistasi kiinnostaisi juuri tätä työnantajaa? Käytä hakemusta tehdessäsi aktiivista sanastoa ja kerro osaamisestasi esimerkeillä. On tärkeää että hakemus ja ansioluettelo ovat kirjoitukseltaan virheettömiä. Jokaiseen työpaikkailmoitukseen pitää tehdä juuri siihen paikkaan räätälöity hakemus, jossa osaamisesi lisäksi näkyy myös motivaatiosi tehtävään. Hakemuksia tai ansioluetteloita ei kannata kopioida suoraan malleista, vaan papereista kannattaa tehdä itsensä näköiset. Vältä kaikkein yleisimpiä sanontoja: Pyydän tulla huomioiduksi tai Olen 43-vuotias Muista allekirjoittaa hakemuksesi. Hakemuksen pitää mahtua yhdelle A4 paperille. Hakemuksesta pitää selvitä työpaikan kannalta olennaisimmat asiat taidoistasi ja sen täytyy vastata työnantajan asettamiin vaatimuksiin. Hakemusten kirjoittamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa ohjetta. Jokainen työnantaja arvostaa eri asioita, kun hän lukee hakemuksia. Hakemuksellasi yrität osoittaa työnantajalle, että juuri sinä olet tehtävään sopiva henkilö. Hakemuksen tavoitteena on päästä työpaikkahaastatteluun. Kun kirjoitat hakemusta, muista työnantajan näkökulma. Älä hae mitään - vaan tarjoa osaamistasi! Postita hakemus ajoissa, sillä myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Lähetä hakemuksesi vähintään 3 arkipäivää ennen hakuajan päättymistä. Lähetä hakemus A4-kokoisessa kirjekuoressa. Hakemuksen sisältö voi olla seuraava: Kirjoita hakemus KIINNOSTUS: Miksi haet juuri tätä paikkaa? Mitä hyötyä sinusta on työnantajalle? OSAAMINEN: Mitä osaat? Kuvaile tietojasi ja taitojasi. Miksi juuri sinut kannattaisi valita? Miten vastaat työnantajan odotuksia? Kerro erityisesti työnantajan edellyttämistä taidoista, kokemuksista ja ominaisuuksista. Selvennä tekstiäsi esimerkein. MINÄ: Millainen olet työntekijänä? Miten toimit yksin, yhdessä ja ryhmässä? Voit kuvat näitä asioita esimerkiksi kertomalla saamastasi palautteesta. PÄÄTÖSKAPPALE: Milloin voit aloittaa? Kerro myös palkkatoivomus, jos sitä pyydetään. Selvennä muita käytännön asioita, jotka voivat auttaa työnantajaa päätöksenteossa, esim. matkustusvalmius tai autonkäyttömahdollisuus. Lopuksi ilmaise toive keskustella työpaikasta lisää. Lopeta hakemus kohteliaasti: Ystävällisin terveisin 15
16 Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero ja kaupunki Puhelin sähköposti HAKEMUS Päivämäärä Yritys Oy Henkilöstöpäällikkö Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero ja kaupunki KIRJEEN OTSIKKO Miksi haet avoinna olevaa paikkaa? Mikä sinua tehtävissä kiinnostaa? Kerro tärkeimmät vahvuutesi kyseistä paikkaa ajatellen. Herätä työnantajan kiinnostus! Kerro valmiuksistasi ja osaamisestasi. Kuvaile tietojasi ja taitojasi. Yhdistä työssä, opinnoissa ja harrastuksissa saadut ansiosi. Miten vastaat työnantajan odotuksia? Mitä työpaikkailmoituksessa edellytetään ja toivotaan? Kerro erityisesti näistä taidoistasi, kokemuksistasi ja ominaisuuksistasi. Selvennä tekstiäsi esimerkein. Millainen on työskentelytapasi? Miten toimit yksin, yhteistyössä ja tiimissä? Millainen sinä olet työntekijänä? Voit kuvata näitä asioita esimerkiksi muiden antaman palautteen kautta. Kerro persoonastasi. Kuvaile tavoitteitasi (ota huomioon haettava työtehtävä). Lopuksi esitä toive keskustella työpaikasta lisää. Kerro palkkatoivomus, jos sitä on ilmoituksessa pyydetty. Ystävällisin terveisin tai Yhteistyöterveisin (allekirjoitus) Etunimi Sukunimi LIITE Ansioluettelo 16
17 3. PIILOTYÖPAIKAT Työnantajat ilmoittavat vain noin 20 % vapautuvista työpaikoista avoimiksi. Suurin osa työpaikoista täyttyy muulla tavoin. Nämä työpaikat ovat niin sanotusti piilossa. Moni työpaikka täyttyy yrityksessä olevan henkilökunnan tuttujen kautta. Työnantajan ei tarvitse ilmoittaa työpaikasta lehdessä ja yritys säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Vaikka työpaikkaa ei ole ilmoitettu avoimeksi, voi yrityksessä olla silti tarve palkata uusi työntekijä (esim. vanha työntekijä vaihtaa työpaikkaa tai jää eläkkeelle). Usein yrityksissä palkataan sijainen myös vakituisen työntekijän jäädessä sairaslomalle, äitiyslomalle, virkatai vuorotteluvapaalle. Työnhakua kannattaa painottaa näiden piilossa olevien mahdollisuuksien etsimiseen! monta yritystä Piilossa olevan työpaikan löytymiseksi on tehtävä paljon työtä. Kun tiedät, mitä työtä etsit ja tunnistat vahvuutesi, mieti kuka työnantaja voisi työllistää sinut. Tee itsellesi lista niistä aloista ja työnantajista, jotka kiinnostavat sinua ja jotka hyötyisivät osaamisestasi. Kun lista on valmis, ota yhteyttä näihin yrityksiin. Hyvä vaihtoehto on myös tarjoutua yritykseen aluksi työharjoitteluun. työnhakija 17
18 Verkosto Mieti kaikkia niitä ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua työpaikan löytämisessä: sukulaisia, ystäviä tai naapureita Ovatko he työssä sellaisissa yrityksissä, joihin haluat työllistyä? Aiempien työharjoittelu- ja työpaikkojen työkaverit ja esimiehet voivat antaa vihjeitä avautuvista työpaikoista. Vanhoihin työharjoittelupaikkoihin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä ja kysyä, onko yrityksessä tarvetta palkata uutta henkilökuntaa. Myös harrastuksista tai kursseilta voit tuntea sellaisia ihmisiä, joista voi olla apua työnhaussa. Älä kuitenkaan laita ystävää etsimään työpaikkaa sinulle, vaan kuuntele vinkkejä avautuvista työpaikoista. Mahdollisuuteni Oheisessa tehtävässä kokki on miettinyt, mitkä olisivat sellaisia yrityksiä joihin hän voisi työllistyä. Kun hän oli pohtinut erilaisia vaihtoehtoja hän valitsi mieluisimmaksi vaihtoehdoksi työllistyä lounasravintolaan. Seuraavaksi hän etsii paikkakuntansa lounasravintolat ja ottaa niihin yhteyttä. Koulutus ravintolakokki 3v, lisäksi erilaiset keittiöalan kurssit Työkokemus yhteensä 12 vuotta kokkina, mm. henkilöstöravintola ruokaravintola KOKKI MAHDOLLISUUTENI Lounasravintolat Henkilöstöravintolat Ruokaravintolat Juhlapalvelut Kauppojen eineskeittiöt Yritys: Amica Juvenes Kielitaito suomi, vähän englantia Lounaskahvilat Hotellit Harrastukset matkailu Etniset ravintolat Huoltoasemat Erikoiskyky/-osaaminen/-tieto esimiehen sijaisuudet, juhlapalvelu Tavaratalot -kahvilat Kylpylät, kartanot Kiinnostus monipuoliset työtehtävät, mielellään päivätyö Laivat 18
19 Mieti nyt omia mahdollisuuksiasi. Kun saat listan valmiiksi, valitse millaisia yrityksiä lähdet etsimään. Listaa tähän kiinnostavia yrityksiä (Katso liite 1). Millaisista yrityksistä aloitat? Mitä työtä haet? Kun työnhakusi etenee ja otat yhteyttä kiinnostaviin yrityksiin, merkitse ne tehtäväkirjan lopussa olevaan listaan (liite 2). Kun yrityksiä on paljon, lista helpottaa muistamaan mihin olet jo ollut yhteydessä ja mitä olette työnantajan kanssa sopineet. 19
20 Kun olet päättänyt, mitä työtä etsit, selvitä mitä työssä pitää osata ja millainen työntekijä työssä pärjää. Lisätietoa ammateista ja eri tehtävien vaatimuksista saat työhallinnon internet-sivuilta Esimerkki ravintolakokin ammattikuvauksesta: Työtehtävät ja työpaikat Kokin tehtäviin kuuluu kylmien ja lämpimien ruokien valmistaminen sekä ruoka- annosten esikäsittelytöiden suorittaminen ja eriasteiset ruoanvalmistustehtävät. Ravintolakokin tehtäviin kuuluu usein myös keittiön puhtaanapitoon liittyvät tehtävät sekä astioiden pesu. Nykyaikaisen keittiön monia laitteita on osattava käyttää, huoltaa ja puhdistaa. Kokki huolehtii usein myös tavaratilausten vastaanotosta ja varastoinnista. Ruoanvalmistus tapahtuu pääasiassa keittiössä, mutta usein kokit joutuvat viimeistelemään, esittelemään ja annostelemaan ruokia myös salin puolella. Hän osallistuu usein ravintolan ruokalistojen sekä ateria- ja annostilausten suunnitteluun. Työ on kiireistä, sillä annokset on saatava nopeasti asiakkaalle. Työ on pääasiassa vuorotyötä, joten työssä ollaan myös viikonloppuisin ja arkivapaat ovat yleisiä. Työympäristönä voi olla suuri hotelliravintolan keittiö, jossa työskentelee useita kymmeniä henkilöitä tai keskisuuri henkilöstöravintola tai pieni erikoisravintola, jossa kokki työskentelee yksin. Koulutus Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolan ruokatuotannon koulutusohjelma (ravintolakokki). Myös cateringalan perustutkinnon, suurtalouden ruokatuotannon koulutusohjelman (suurtalouskokki) suorittanut voi toimia ravintolakokkina. Perustutkinto voidaan suorittaa koulumuotoisena, oppisopimuskoulutuksena tai näyttötutkintona. Voidaan suorittaa myöskin ravintolakokin ammattitutkinnon ja dieettikokin erikoisammattitutkinnon. Ammatin vaatimukset Kokilta edellytetään perusteellista ruoka-aineiden, valmistusmenetelmien ja tarjolle panon osaamista. Vaaditaan taloudellista ajattelukykyä raaka-aineiden ja ruoka-aineiden käsittelyssä. Nopeasti valmistetun ja tuoreen annoksen tarjoaminen edellyttää töiden organisointikykyä. Tarvitaan kättentaitoja ja hieman taiteellista silmää, mielikuvitusta sekä hyvää väri-, maku- ja hajuaistia. Keittiön usein kiireinen työtahti edellyttää myös ripeyttä. Jatkuva seisomatyö rasittaa erityisesti selkää ja jalkoja. Erilaisille ruoka-aineille ja pesukemikaaleille allergisten on vaikea toimia ammatissa. Palkkatietoja Palkkaus perustuu työehtosopimuksiin. Ammattinimikkeellä on oma vähimmäistaulukkopalkka, jonka lisäksi tulevat ilta-, pyhä- ja yötyölisät sekä paikkakuntalisä. Alalla on käytössä ikälisäjärjestelmä, joka on 4-portainen. Kunnalla ja valtiolla palkkaus perustuu virkaehtosopimukseen. Palkka muodostuu peruspalkasta ja erilaisista lisistä, joista merkittävimmät ovat vuorotyö- ja ikälisät. Työmarkkinat Ala on suhdanneherkkä, joten työpaikkojen tarjonnassa voi olla suuria vaihteluita. Vaihtoehtoiset nimikkeet: KEITTÄJÄ, RAVINTOLA, KOKKI, KYLMÄKKÖ, PITOKOKKI Työnantajan näkökulma Olet valinnut mitä työtä etsit. Kannattaa hetki miettiä asiaa yrittäjän näkökulmasta. Jos olisit yrittäjä, millaisen työntekijän palkkaisit (ammattisi). Millaisia taitoja? Millaisia ominaisuuksia? Mitä muuta haluaisit? 20
21 Yrityskartoitus Yritysten listauksen voi aloittaa esimerkiksi puhelinluettelosta tai internetistä. Voit kysyä esitteitä tai vuosikertomuksia suoraan yrityksestä. Tässä muutamia linkkejä yritysluetteloihin, joista voit hakea yrityslistauksia esimerkiksi toimialan tai kaupungin mukaan. Tällä tavalla saat poimittua sinua kiinnostavien yritysten osoite- ja puhelinnumerotiedot. Joidenkin yritysten kohdalta voit saada myös suoran linkin yrityksen omille internet-sivuille. Myös oman alueen kauppakamarin sivuilta voit löytää eri toimialan yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat kauppakamarin jäseniä. Yrityksiin kannattaa tutustua työnhaun eri vaiheissa: ennen kuin vastaat työpaikkailmoitukseen kun kartoitat kiinnostavia yrityksiä kun olet menossa työpaikkahaastatteluun Suurimpien yritysten vuosikertomukset saat myös internet osoitteesta Ennen kuin lähestyt sinua kiinnostavaa työnantajaa, hanki yrityksestä mahdollisimman paljon tietoa. Lähes kaikilla yrityksillä alkaa olla omat kotisivunsa. Jos et tiedä, mikä yrityksen kotisivun osoite on, käytä oikean sivun löytämiseksi palvelimia esimerkiksi on helppokäyttöinen hakupalvelin. Kun toimitaan piilotyömarkkinoilla, oma aktiivisuus yhteydenottojen tekemisessä on tärkeää. Keskimäärin tarvitaan 40 yhteydenottoa! Työnantajaa voi lähestyä: puhelimitse, sähköpostitse, käymällä yrityksessä tai lähettämällä myyntikirjeen omasta osaamisesta. Varmista ennen yhteydenottoa, kuka päättää rekrytoinnista (työhönotto, henkilöstöpäällikkö, toimitusjohtaja). Isoissa yrityksissä kannattaa lähestyä niiden toimintojen esimiehiä, joista olet kiinnostunut. Esimerkiksi: myyntipäällikkö, vientipäällikkö, logistiikkapäällikkö, vastaava työnjohtaja. 21
22 Markkinointikirje Oman osaamisen myyminen työnantajalle tapahtuu usein ns. markkinointikirjeen avulla. Markkinointikirjeessä on tärkeää tuoda esiin se, miksi kyseinen yritys kiinnostaa juuri sinua ja mistä osaamisestasi työnantaja voisi hyötyä yrityksessään. Avoin hakemus eli markkinointikirje on tyyliltään normaalia hakemusta vapaampi. Voit käyttää esimerkiksi tehosteviivoja tai kuvia, mutta vältä ylilyöntejä! Toinen tavallisesta hakemuksesta poikkeava seikka on se, että yhteydenottovastuu on kokonaan sinun. Muista, että sinä olet se, joka on aktiivinen yhteydenottaja. Markkinointikirje on hyvä lopettaa siihen, Chef Tommy että kerrot ottavasi yhteyttä Kanttarellikuja 6 työnantajaan Tampere esimerkiksi puhelimella. Näin chef.tommy@net.fi työnantaja ehtii perehtyä osaamiseesi ja miettiä rauhassa oman Henkilöstöpäällikkö yrityksensä Raili Rapsakka kannalta sitä, olisiko yrityksellä Ravint tarvetta kaltaisellesi Tampere henkilölle ja osaamisellesi. Kun lähetät markkinointikirjeen, kirjoita sen otsikoksi: Avoin hakemus. Markkinointikirje tulee lähettää nimetylle henkilölle, koska muuten et tiedä keneen otat yhteyttä yrityksessä. Varmista kuka henkilö päättää yrityksessä rekrytoinnista. Tarvittaessa soita ja kysy. Tommy Timjami Avoin hakemus Kanttarellikuja Tampere chef.tommy@net.fi Ravintolapäällikkö Raili Rapsakka Ravintola Kokkikolmoset Oy Tampere RAUTAINEN KEITTIÖAMMATTILAINEN Huomasin lehdessä artikkelin, jossa kerrotaan yrityksenne muuttavan uusiin suurempiin tiloihin. Tulen mielelläni täydentämään nykyistä henkilökuntaanne monipuolisella osaamisellani. Hallitsen itsenäisen työskentelyn, olen joustava, paineensietokykyinen ja tottunut työskentelemään kiireisissäkin tilanteissa. Kuva Erityisesti vahvuuksiani ovat À la carte-ruokien menut sekä lämpimien ja kylmien ruokien valmistus. Taitoni ovat karttuneet yli 5 vuoden työkokemuksella. Pyrin kehittämään osaamistani ja itseäni jatkuvasti seuraamalla alaa monipuolisesti. Loistavan ruuanvalmistustaidon lisäksi tartun tietysti muihinkin keittiön tehtäviin, mukisematta. Hallitsen myös juomamyynnin perusteet ja omistan anniskelu- ja hygieniapassit. Ravintolakokin perustutkintoa vastaavan koulutuksen olen suorittanut Norjassa Sopeudun nopeasti uusiin tilanteisiin ja nautin vastaan tulevista uusista haasteista. Olen mukautuvainen, huumorintajuinen ja valmis venymään uskomattomiin suorituksiin! Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olivatpa he sitten asiakkaitani tai kollegoitani. Toivon voivani esittäytyä paremmin haastattelussa. Soitan teille viikon kuluttua. Halutessanne voitte toki ottaa yhteyttä minuunkin päin Ystävällisin terveisin Tommy Timjami Liite Ansioluettelo 22
23 Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero ja kaupunki Puhelin sähköposti AVOIN HAKEMUS (eli markkinointikirje) Päivämäärä Yritys Oy Henkilöstöpäällikkö Etunimi Sukunimi (HUOM! henkilön nimi oltava, jotta voit ottaa yhteyttä samaan henkilöön puhelimitse) Osoite Postinumero ja kaupunki KIRJEEN OTSIKKO (Tarjoa osaamista/ammattitaitoa! Avoimessa hakemuksessa oltava myyvä! ) Mistä sait tietoa yrityksestä ja miksi haet paikkaa tästä yrityksestä. Kerro motivaatiostasi. Mainitse tärkeimmät vahvuutesi, mistä taidoistasi yritys hyötyy. Jos olet valmis näyttämään taitosi harjoittelussa (2-3kk), kerro se. Osoita olevasi kyvykäs. Kerro, mitä valmiuksia koulutuksesi antoi. Kuvaile työkokemuksen kautta saavutettuja taitoja. Anna lukijalle syitä kiinnostua sinusta ja auta häntä perustelemaan itselleen päätöstä ottaa sinut haastatteluun. Kerro persoonastasi. Millainen olet työntekijänä? Koska kyseessä on avoin hakemus eli markkinointikirje, yhteydenottovastuu on täysin sinulla. Älä pyydä päästä haastatteluun, vaan kerro koska otat yhteyttä työnantajaan esimerkiksi puhelimitse. (Otan teihin yhteyttä puhelimitse kahden viikon kuluttua). Merkitse kalenteriisi, että muistat varmasti myös ottaa yhteyttä! Kun soitat, yritä päästä esittäytymään yritykseen. Ystävällisin terveisin (allekirjoitus tähän) Etunimi Sukunimi LIITE Ansioluettelo 23
24 4. TYÖHARJOITTELU Monet työnantajat täyttävät kaikki vapautuvat työpaikat harjoittelijoilla, kesätyöntekijöillä ja sijaisilla, jotka ovat olleet yrityksessä. Miksi? 1)Työntekijän perehdyttäminen on nopeampaa ja helpompaa. 2) Kaikkein tärkein syy on se, että yritys tietää, millaisen työntekijän saa. Harjoittelupaikka kannattaa valita huolellisesti. Yksi parhaista vaihtoehdoista on piilotyöpaikkoja hakiessa tarjoutua aluksi työharjoitteluun. Näin on mahdollista saada jalkaa ovenväliin juuri niihin yrityksiin, joissa kaikkein mieluimmin työskentelisit. Harjoitteluun kannattaa suhtautua mahdollisuutena päästä näyttämään taitonsa yrityksessä. Harjoittelun pituudeksi kannattaa sopia 2-3 kuukautta. Ensimmäinen kuukausi menee työhön perehtymiseen ja työn oppimiseen. Toisen ja kolmannen kuukauden aikana pääsee jo näyttämään omaa aktiivisuutta ja osaamistakin. Harjoittelulle pitää aina asettaa omat tavoitteet. Joskus tavoitteena on työllistyminen, toisinaan kokemuksen saaminen jostain tietystä työtehtävästä. Yritykset työllistävät parhaiten harjoittelun jälkeen. Harjoittelupaikassa kannattaa käydä palautekeskustelu työnantajan kanssa. On hyvä kuulla, mitkä osa-alueet sujuivat hyvin ja saada tietoa myös kehitystarpeista. Kysy mahdollisuutta työllistyä harjoittelupaikkaasi. Kiinnostustasi osoittaa myös halu tehdä sijaisuuksia ja kesätöitä yrityksessä. 24
Työnhaun prosessit ja piilotyöpaikat
Työnhaun prosessit ja piilotyöpaikat Arffman Consulting Oy Yritys on perustettu 1993 Toimintaa eri puolilla Suomea Työnhakuprosessin kolme vaihetta Ennen hakemista CV ja hakemus kuntoon Haastattelu ja
Tervetuloa työelämään!
Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi
TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.
TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu
Kohti duunia: työnhaun opas nuorille
Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,
Työhakemuksen tekeminen
Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä
Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla
Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen
CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä
CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja
CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.
TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla
Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.
Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.
TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.
TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien
SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50
SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla
Millainen on hyvä työhakemus?
TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän
Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo
TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville
1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia
OMA ASIOINTI HENKILÖASIAKKAALLE Ilmoittautuminen työnhakijaksi
OMA ASIOINTI HENKILÖASIAKKAALLE Ilmoittautuminen työnhakijaksi Ilmoittaudu työnhakijaksi viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänäsi Oma asiointi -sivuston kautta. Jos sinulla ei ole työnhakua aloittaessasi
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
Hyvä CV ja hakemus. Janne Loikkanen
Hyvä CV ja hakemus Janne Loikkanen 16.1.2018 Oman osaamisen ja omien vahvuuksien tunnistaminen Osaamisesta ja vahvuuksista kertominen Työn hakeminen Työnhaku vaatii valmistautumista ja aikaa Kohdentaminen
TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ
TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta
Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan
TYÖHAASTATTELU- OPAS
TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon
EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN
EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen
SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014.
Kesätyöopas 2014 SISÄLLYS Top 10 -vinkit... 4 Työhakemuksen malli... 6 Ansioluettelo eli CV... 8 Ansioluettelon malli... 9 Nuorten oikeudet ja velvollisuudet... 10 Helsingin kaupungin kesätyöt ja Ansio-kurssi...
Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb
Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin.
VASTAUKSET OPETTAJALLE Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. Ennen CV:n, eli ansioluettelon tekoa, pohdi mitä voisit siihen laittaa. Miksi CV tehdään? Miksi työnantaja
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU
TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.
Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi
Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon
Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014
Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava
Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien
Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?
TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK
KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.
Mikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy
Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
YKI keskitaso, TYÖ JA KOULUTUS. Lämmittely. Puhutaan työstä ja kielestä
Lämmittely Puhutaan työstä ja kielestä Mikä on sinun ammatti? Missä olet työssä / koulussa? Mitä kieltä sinä puhut työssä? Mitä työtä sinä olet tehnyt? Mitä työtä sinä haluaisit tehdä? Mitä ammatteja sinun
1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät
Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,
Kesätyöopas (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä
Kesätyöopas 2019 (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä Mikä on kesätyö? Kesätyöt ovat tavallisia töitä, joita tehdään kesän aikana. Monissa työpaikoissa vakituiset työntekijät ovat lomilla
Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa
TYÖHARJOITTELU Työharjoittelussa voit: tutustua suomalaisiin työpaikkoihin ja työkulttuuriin harjoitella suomen kieltä käytännön tilanteissa Mikä sinun ammatti on? Millainen koulutus sinulla on? TYÖHARJOITTELUPAIKAN
OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen
1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi
Doodle helppoa aikatauluttamista
Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015
VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria
Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb
Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja
Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille
Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Oulun kaupunki maksaa yleishyödyllisille kuntalisää palkkatuella työllistettävän oululaisen henkilön palkkakuluihin. Kuntalisän maksamisessa noudatetaan Oulun kaupungin
Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb
Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto
Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina
työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina 23.1.2018 Osuuskauppa Arinalla on 174 toimipaikkaa ja työllistää yli 2600 työntekijää Marketkauppaa Hakemusvaihe Ota selvää työantajasta Panosta työhakemukseen
TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti
Työnhakuopas maahanmuuttajille TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti Sisältö Lukijalle Lukijalle... 3 Työpaikat, työnantajat... 5 Ole valmis työnhakuun... 7 Työnhaku... 9 Oman osaamisen
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
FAQ, Rekrytointimoduuli
1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
Kotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4
1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN
Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014
Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Sisältö 1. Miksi osa-aikainenkin työnteko on kannattavaa? 2. Miten järjestelmä toimii? 3. Mihin asioihin
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE
SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00 Sirja Kulmala, KTM SEFE Workshop 4-5 henkilön ryhmissä Ryhmä jakaa keskenään hyviä käytäntöjä ja onnistuneita ratkaisuja - omat vahvuudet - osaamisesta
Onnistu työhaastattelussa. Leena Erola
Onnistu työhaastattelussa Leena Erola Haastattelun tarkoitus Työnantaja selvittää haastateltavan Osaamisen Motivaatio, sitoutuminen Työyhteisöön sopivuuden, oikea tyyppi Haastateltava saa tietoa Tehtävänkuvasta
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun
Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun 1. Saat sähköpostiin ilmoituksen arvioinnista ja linkin arviointisivulle (sivu 1). 2. Työpaikkakouluttaja
Vuokratyöntekijätutkimus 2014
Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu
1. Koulutus, työkokemus ja osaaminen
OpsoTreeni 2015 1 1. Koulutus, työkokemus ja osaaminen 1.1 Koulutus Kirjaa tähän osaamisesi ansioluettelon tekemisen pohjaksi ja hahmottaaksesi omaa tilannettasi paremmin. Aikaisemmat opinnot Koulutus
Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008
, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,
Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla
Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto
Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.
Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa
Kun nuori tulee töihin
Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on
OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE
OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE TERVETULOA TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON ASIAKKAAKSI! Työ- ja elinkeinotoimistoa kutsutaan lyhenteellä TE-toimisto. TE-toimiston asiakkuuden
Liperin kunnan varhaiskasvatuksen sijaiseksi ilmoittautuminen
Henkilöstöpalvelut/ohje 19.2.2019 Liperin kunnan varhaiskasvatuksen sijaiseksi ilmoittautuminen Työpaikkailmoitus Kuntarekry.fi-palvelussa Löydät Liperin kunnan kaikki avoimet työpaikkailmoitukset osoitteesta
Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta.
Mistä on kyse Lyhyt palvelukuvaus Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Kuntarekry.fi on valtakunnallinen kunta-alan työnhakupalvelu ja kuntatyönantajien rekrytointipalvelu.
Rekrytointi ja henkilöstöhallinto
Rekrytointi ja henkilöstöhallinto ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Riitta Kemppainen, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 Rekrytointi 2 Henkilöstöhallinto 3 Resurssien haku 4 Usein kysyttyä Sivu 2 Rekrytointi
Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013
Rekisteröitymisohje Vaihe 1 Kiitos osoittamastasi luottamuksesta ja ilmoituksesta liittyä Suomen Yrittäjien hankintaasiamiespalvelun käyttäjäksi. Tämä ohje koskee rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi.
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
Lemminkäisen Urapolun käyttöohje
Lemminkäisen Urapolun käyttöohje 1 Sisällys 1 Kuinka haen avoimeen tehtävään?... 3 2 Rekisteröityminen Lemminkäisen Urapolkuun... 3 3 Hakijaprofiilin täydentäminen... 3 3.1 Henkilötietojen täyttäminen...
muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin
muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin Uudelleensijoittuminen tarjoaa mahdollisuuden jatkaa valtion palveluksessa Alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävien
CV-kannan käyttöohje 2017
Sisällysluettelo 1. Sisäänkirjautuminen... 2 a) Sinulle lähetetään käyttäjätunnus ja salasana Monsterilta... 2 b) Sinulla ei ole vielä tunnuksia Monsterin työnantajat sivulle... 3 Turvakysymykset... 3
Masto-projekti Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen
Masto-projekti 2016-2017 Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen Työelämä Suomessa Suomalaisuudesta ja kielestä https://www.youtube.com/watch?v=9ew MlCusxjQ Suomi kodiksi johdanto https://www.youtube.com/watch?v=0-
TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä
TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä Työnhaun aloittaminen Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella
Tervetuloa Työnvälitykseen
Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?
Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa
Henkilö- ja yhteystiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Kansalaisuus ja äidinkieli (-kielet) Puhelin Sähköposti Siviilisääty Maahantulopäivä Muutto pvm. tähän kuntaan Lähimmän omaisen nimi ja yhteystieto Oleskeluluvan
Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten
Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten Johdanto Työssäoppimispaikkaa haetaan ulkomailta samoin kuin muutakin työtä. Hakupapereista: - CV kertoo, kuka olet - Hakukirje kertoo,
Työnhakijan TE-palvelut verkossa
1.2017 Työnhakijan TE-palvelut verkossa Juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii OMA ASIOINTI te-palvelut.fi Oma asiointi -palvelu Asioi TE-toimiston kanssa verkossa henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelussa.
OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA
OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena
SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN
SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN 2.10.2012 14.2.2013 Rekrytointi REKRYTOINTI Työnantajakuva? Työn sisällöt? Osaava työvoima? Työn kannustearvo (palkkaus/palkitseminen)? Työvoiman liikkuvuus/pysyvyys? Mitä
Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA:
Työelämätaidot www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Internetin lisäksi avoimia työpaikkoja löytyy mm. sanoma ja ilmaisjakelulehtien
sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE
sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE SISÄLLYS 1. Rekisteröityminen 2. Kirjautuminen 3. Sijaisrekisterin välilehdet 4. Hakemuksen tekeminen 5. Haastatteluajan varaus 6. Kalenterin
Perehdyttämisen tarkistuslista
Perehdyttämisen tarkistuslista Yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti, verkkosivut Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti Perehdytettävä Perehdyttäjä Perehdyttämisaika alkaa
Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen
Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä
Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.
Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo
Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta
Pro Europass Apprentice Across the Border MALLI Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Miksi? Opiskelijan suorituksien arviointi ulkomaan työssä oppimisjakson aikana on olennainen osa korkeatasoista
UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!%
UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!% Riikka%Pajunen,%KM % % %% riikka.pajunen@montevista.fi 2 22 0402732217302 www.montevista.fi2 www.facebook.com/montevistavalmennus2 2Montevista2Oy2201522 VALMENTAJANNE%TÄNÄÄN%
OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA
1 Henkilöstöpalvelut 2018 OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA Hakemus Turun yliopistossa avoinna olevaan tehtävään tehdään täyttämällä hakemus ja liittämällä tarvittavat liitteet