Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa"

Transkriptio

1 Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa Jan Meszka

2 Rakenteellisen paloturvallisuuden ohjaus ja neuvonta osana pelastuslaitoksen työtä Pelastuslaki: 27 Pelastuslaitoksen tulee huolehtia alueellaan: 1) pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, valistuksesta ja neuvonnasta, jonka tavoitteena on tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäiseminen ja varautuminen onnettomuuksien torjuntaan sekä asianmukainen toiminta onnettomuus- ja vaaratilanteissa ja onnettomuuksien seurausten rajoittamisessa;

3 PALVELUTASOPÄÄTÖS 28 Alueen pelastustoimen palvelutaso 29 Alueen pelastustoimen palvelutasopäätös 42 Yhteistyö onnettomuuksien ehkäisemisessä Pelastuslaitoksen tulee onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuden ylläpitämiseksi toimia yhteistyössä muiden viranomaisten sekä alueella olevien yhteisöjen ja asukkaiden kanssa sekä osallistua paikalliseen ja alueelliseen turvallisuussuunnittelutyöhön.

4 3.3 Rakenteellisen paloturvallisuuden ohjaus ja neuvonta Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella: Pelastuslaitos toteuttaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa ja neuvonnassa pelastuslain 42 :n hengen mukaista yhteistyötä rakennusvalvonta- ja kaavoitusviranomaisten kanssa. Toiminta kohdentuu lupamenettelyä edellyttämään uudis- ja korjausrakentamiseen sekä kaavalausuntoihin.

5

6 Yhteistyö kunnan rakennusvalvonnan kanssa KUP Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella rakennusluvan mukaisia palotarkastuksia tehdään noin 400 kpl. Vuodessa. Lausuntoja annetaan jonkin verran enemmän Ennakkoneuvottelut suunnittelijoiden kanssa Lisäksi työmaalle tilatut ennakkokatselmukset kohteissa Lisäksi hyväksytään erityissuunnitelmat. Lausunnot ja erityissuunnitelmien hyväksyminen tapahtuu pääasiassa lupapisteen kautta. Rakenteellisen ohjauksen ryhmä 4+1+2

7 Tulkintoja ja ohjeita mm: Ympäristöopas + muut ohjeet kuten, RIL, SPEK jne. Pelastuslaitosten omia ohjeita. Joitakin levinnyt laajemmalti. Alueellisesti HIKLU ohjeet nimetyissä ryhmissä. PKSRAVA ohjeet.. Rakennusvalvonnat muilla alueilla.

8 voimaan tulevia muutoksia? (säännösmuutoksia, joita ei ole vielä annettu) Ympäristöministeriön asetukset: rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta, rakennuksen ääniympäristöstä, rakennusten paloturvallisuudesta pienten savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta, asuin-, majoitus- ja toimitiloista, rakennuksen käyttöturvallisuudesta, kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistoista, uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta, uuden rakennuksen energiatehokkuudesta, rakennuksen energiatodistuksesta

9

10

11

12

13 TYÖRYHMÄT 1. Kaupunkikuva 2. Ympäristöministeriön asetus asuin-, majoitus- ja työtiloista 3. Esteettömyysasetus: 4. Rakennussuunnittelu, rakennussuunnitelmat ja pinta-alat 5. Rakenteiden lujuus ja vakaus 6. Paloturvallisuusasetus: 7. Kosteusasetus: 8. Käyttöturvallisuusasetus: 9. Ääniasetus: 10. LVI laitteiston suunnittelun ja toteutuksen perusteet asiakirja + LVI laitteiston paloturvallisuus 11. KVV asetus: 12. IV asetus: 13. Energiatehokkuus: 14. Rakennuslakiasiat

14 Työryhmän jäsenet Kirsi Rontu, Helsinki; Kimmo Lehtola, Vantaa; Jorma Suokas, Vantaa; Tiina Reponen, Espoo Hannu Mönkkönen, Vantaa; Harri Salo, Turku; Ilkka Korhonen, Kuopio; Kari Pasanen, Kuopio; Tapani Hoppu, Oulu; Jan Meszka, Vantaa; Mikko Hämäläinen, Vantaa; Antti Koponen, RT; Xxxx, Tampere?, Satu Kääpä, Helsinki; Atte Silventoinen, Helsinki; Hannu Havas, Helsinki RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS ryhmä 6 NOSTOJA

15 Muita nostoja

16 Työryhmä 6. Paloturvallisuusasetus: Työryhmän käytössä luonnosversio uudesta asetuksesta. Lopulliset linjaukset voidaan valmistaa vasta kun lopullinen asetusversio on julkaistu. Julkaistaanko perustelumuistio samalla? Tuleeko muita oppaita tai ohjeita?

17 Työryhmä on kokoontunut kerran Luonnostelu jatkuu ja seuraava palaveri on marraskuun lopulla.

18 Miten pelastuslaitoksen rakentamisen paloturvallisuuden ohjaus koetaan asiakkaan silmin (pahimmillaan)?

19 Keskustelua ja kommentteja aiheesta?

Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman

Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet Teräsrakennepäivät 8.11.2016 Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Valmistelun tausta MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa 2013-2017

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari 6.-7.2.2012 Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen roolit rakennusluvan vastaisen käyttötarkoituksen yhteydessä Hotelli Kuninkaantie 7.2.2012 Jussi Rahikainen

Lisätiedot

E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4

E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 Suomen rakentamismääräyskokoelman uusiminen 2013-2017 E7, Ilmanvaihtolaitteistojen paloturvallisuus uusiminen, Workshop 4 21.1.2015 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Maankäyttö ja rakennuslain muutos voimaan

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy 2013

Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uusimaa Department for Rescue Services

Lisätiedot

Palonehkäisyn uudet tuulet

Palonehkäisyn uudet tuulet pelastuslain (ja rakentamismääräysten) muutokset esitys FinnSec-messuilla 13.10.2011 Rakentamisen ja paloturvallisuuden perussäädökset uusiutuivat tänä vuonna Rakentamismääräyskokoelman osa E1 - Rakennusten

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne

Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne Rakentamismääräyskokoelman uusi rakenne Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Aila Korpivaara Rakentamisen säännökset muutostilassa 2010-luvulla Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi 2011-2013 Perustuslaista

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen

Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen Kiinteistöjen paloturvallisuuden ajankohtaispäivät 14.-16.12.2016, Silja Symphony Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi pelastustoimen strategia

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Yhteisiä pelisääntöjä

Ajankohtaista. Yhteisiä pelisääntöjä Pasi Timo Tarkastuspäällikkö Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta Ajankohtaista ja Yhteisiä pelisääntöjä Eurokoodiseminaari 8.12.2016 Kalastajatorppa pksrava.fi Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen TOPTEN

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

BUILD UP SKILLS

BUILD UP SKILLS VANTAAN RAKENNUSVALVONTA BUILD UP SKILLS 9.12.2015 Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri Rakennusvalvontaviranomaisen työkalut ja säädösmaailma rakentamisen laadun keskiössä RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Ympäristöministeriön kuulumisia. COMBI-yleisöseminaari , Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö

Ympäristöministeriön kuulumisia. COMBI-yleisöseminaari , Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö Ympäristöministeriön kuulumisia COMBI-yleisöseminaari 26.1.2017, Tampereen ammattikorkeakoulu Yli-insinööri Jyrki Kauppinen, ympäristöministeriö Puhutaan normeista ja niiden suuresta määrästä sekä normien

Lisätiedot

Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne. Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö

Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne. Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö Rakenteiden suunnittelua koskevien säädösten ja ohjeiden tilanne Jukka Bergman Yli-insinööri Rakennukset ja rakentaminen yksikkö Hilton Kalastajatorppa 10.12.2015 MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Palokatkosuunnittelun hyvät käytännöt. Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 1

Palokatkosuunnittelun hyvät käytännöt. Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 1 Palokatkosuunnittelun hyvät käytännöt Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 1 EI?? Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 2 EI?? Palokatkosuunnittelu SPPL I 11.11.2015 3 Palokatkot varmistamassa Pelastuslain

Lisätiedot

PALOKLUSTERI Tapio Aaltonen paloinsinööri

PALOKLUSTERI Tapio Aaltonen paloinsinööri PALOKLUSTERI 4.5.2017 1 Tapio Aaltonen paloinsinööri Pelastuslaitoksen tehtävät (Pelastuslaki 379/2011) Pelastuslaitoksen tulee huolehtia alueellaan: 1) pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, valistuksesta

Lisätiedot

Tarveselvitysvaiheessa selvitettävät korjauskustannuksiin vaikuttavat asiat. JAMILAHTI Marika Salonen, RI opiskelija, TTS

Tarveselvitysvaiheessa selvitettävät korjauskustannuksiin vaikuttavat asiat. JAMILAHTI Marika Salonen, RI opiskelija, TTS Tarveselvitysvaiheessa selvitettävät korjauskustannuksiin vaikuttavat asiat JAMILAHTI - 22.9.2017 Marika Salonen, RI opiskelija, TTS Kustannusten muodostuminen Mihin vaikuttaa? Rakennushankeen vaiheet

Lisätiedot

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu 16.11.2016 Oulu-Koillismaan pelastuslaitos Palotarkastaja Pasi Nyman Oulu-Koillismaan p: 044-703 8682 pelastuslaitos pasi.nyman@ouka.fi

Lisätiedot

CE-merkintä ja muut EUsäännökset. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennusten energiaseminaari

CE-merkintä ja muut EUsäännökset. Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennusten energiaseminaari CE-merkintä ja muut EUsäännökset Suomessa Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos Rakennusten energiaseminaari 4.10.2017 Lainsäädäntöpohja MRL Olennaiset tekniset vaatimukset CPR CEmerkintä Tuotehyväksyntälaki

Lisätiedot

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Teija Mankkinen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Sähköposti: teija.mankkinen@spek.fi Puhelin: 040-161 7787 Toiminnan

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Sähkö & paloturvallisuus konseptiin kuuluvat ratkaisut Innovaatiot ja niiden tuotteistaminen Oy Ajokoirantie 5B, 02940 Espoo +358 40 849 2224 pentti.kautto@anlix.fi

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet

Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Paloseminaari 18, Paloturvallisuus ja standardisointi 10.2.2016, HILTON Kalastajatorppa Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

Rakennuksen kosteusteknistä toimivuutta käsittelevän asetuksen valmistelutilanne

Rakennuksen kosteusteknistä toimivuutta käsittelevän asetuksen valmistelutilanne Rakennuksen kosteusteknistä toimivuutta käsittelevän asetuksen valmistelutilanne Rakennusvalvonnan ajankohtaispäivä 12.12.2016 Savoy-teatteri, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

Onnettomuustutkintakeskuksen katsaus

Onnettomuustutkintakeskuksen katsaus Onnettomuustutkintakeskuksen katsaus Johtava tutkija Kai Valonen Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuva: Kymenlaakson pelastuslaitos Kuva: Poliisi ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS VAKAVIEN ONNETTOMUUKSIEN

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

HE 85/2017 vp MRL:n muuttamisesta Asuntosuunnittelu. YmV ja LiV Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

HE 85/2017 vp MRL:n muuttamisesta Asuntosuunnittelu. YmV ja LiV Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos HE 85/2017 vp MRL:n muuttamisesta Asuntosuunnittelu YmV ja LiV 15.9.2017 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos MRL HE 85/2017 113 :n muutos (rakennus) 115 :n muutos (kerrosala) 135 :n muutos (rakennuksen

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus. Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää

Yleisötapahtuman turvallisuus. Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää Yleisötapahtuman turvallisuus Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos 30.3.2017 Hyvinkää Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää Vantaa Tuusula Kerava Järvenpää Pornainen Nurmijärvi

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö www.pelastustoimi.fi https://prontonet.fi/ Kaikki tulipalot 20000 18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2001-2003 keskiarvo

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Valvontakäyntiin (palotarkastus) osallistuminen

Valvontakäyntiin (palotarkastus) osallistuminen Ohje 1(5) OHJE PELASTUSVIRANOMAISEN VALVONTAKÄYNTIIN OSALLISTUVILLE Pelastuslain (379/2011) 2. luku sisältää yleisiä, kaikkia kansalaisia koskevia velvoitteita ehkäistä onnettomuuksia ja toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä

Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki Rakennusvalvonta, Järvenpää p. 0403152581 Järvenpään kaupunki Tekijä, muokkaa Perustyylissä

Lisätiedot

Määräykset ja standardit

Määräykset ja standardit Määräykset ja standardit Rakennusten energiatehokkuusstandardit uudistuvat seminaari 26.4.2017 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Rakentamismääräyskokoelman uudistus

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika

Lisätiedot

Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki

Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki Keräilypakko ja vaaratilanteet: miten tunnistaa ja toimia? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatria Helsinki 20.9.2017 Pakko-oireisen kirjon häiriöt tavallisesti on katsottu dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön,

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Pelastuspäällikkö Petri Talikka Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus. Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö

Yleisötapahtuman turvallisuus. Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö Yleisötapahtuman turvallisuus Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö Sisältö Lainsäädäntö Lupamenettely käytännössä Viranomaisten laatimia ohjeita Yleisötilaisuuden määritelmä ITSE TAPAHTUMANJÄRJESTÄJÄNÄ

Lisätiedot

Ajankohtaista säädöksistä

Ajankohtaista säädöksistä Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Rakennus- tai toimenpideluvan tunnus

Rakennus- tai toimenpideluvan tunnus RAKENNUKSEN KORJAUS- JA MUUTOSTYÖN ENERGIASELVITYS Luontipäivämäärä Muutospäivämäärä Muutostunnus Muutosselite Rakennus- tai toimenpideluvan tunnus Lupatunnus Rakennuskohde Kaupunginosa Rakennuksen Juokseva

Lisätiedot

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO. Palontutkinta 2020 11.11.2015 Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitoksien palontutkintaan

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu -

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - MUISTIVIIKKO 2016 IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - 17 Ikäihmisten asumisturvallisuus vinkkejä turvallisuuden parantamiseen Palotarkastaja Eerik Virtanen, Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä Jari Raukko www.kerava.fi 1 15.4.2011 2 Uudisrakentamisen energiatehokkuuden perusvaatimustaso

Lisätiedot

Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa

Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Korjausrakentamisen viranomaismääräykset nyt ja tulevaisuudessa Ylijohtaja Helena Säteri Korjausrakentamisen iltapäivä Sanomatalo, Helsinki 17.9.2013 Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus kestävään

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä

Lisätiedot

ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS

ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS 12.9.2012, Kirkkotorin koulutuskeskus, Oulu 12.9.2012 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN - 16 kuntaa - 273 000 asukasta

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Pelastuslaki 379/2011 - mikä pelastuslaissa askarruttaa?

Pelastuslaki 379/2011 - mikä pelastuslaissa askarruttaa? Pelastuslaki 379/2011 - mikä pelastuslaissa askarruttaa? Palonehkäisyn perinnepäivät (SPEK) Padasjoki 22.5.2012 Hallitusneuvos Mika Kättö Leo Pesosen (Palosääntökomitean* puheenjohtaja) saatesanat ensimmäisen

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa Riskienhallintapäällikkö Jari Turunen Pohjois Karjalan pelastuslaitos Ylimpänä päättävänä elimenä toimii pelastuslaitoksen johtokunta. Henkilökunta Pelastuslaitoksella

Lisätiedot

Rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan kehittäminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella

Rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan kehittäminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella Saimaan ammattikorkeakoulu Tekniikan koulutusala Lappeenranta Rakentamisen koulutusohjelma (YAMK) 2016 Raimo Hakonen Rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan kehittäminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Jorma Jantunen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Hotelli Käpylä 27.09.2016

Lisätiedot

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA Rakennuslautakunta 105 02.12.2014 Rakennuslupahakemus nro 2014-810 / Myllymäen koulurakennuksen laajennus päiväkodilla ja viidellä opetustilalla, jäte- ja varastorakennus ja kolme piharakennusta 187/10.03.00.04.00/2014

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.

Lisätiedot

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita TURVALLINEN JA EHEÄ SUOMI maakunnista kaupunkeihin ja kyliin 25.1.2012, Lahti Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja vs. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Taustaa Rakentamisen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA, PALOTARKASTUKSET JA POIKKEUSTILANTEET

PELASTUSSUUNNITELMA, PALOTARKASTUKSET JA POIKKEUSTILANTEET PELASTUSSUUNNITELMA, PALOTARKASTUKSET JA POIKKEUSTILANTEET Lähteet: Maatilojen palontorjunta, FK Finanssialan Keskusliitto http://www.satapelastus.fi/onnettomuuksienehkaisy/valvontatoiminta.html Valvontapäällikkö

Lisätiedot

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Tampere 9.11.2016 Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy 2013

Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 14.2.2013 25.11.2011 3 Palvelualueiden keskinäinen toiminta Onnettomuuksien ehkäisy Ensihoito Pelastustoiminta

Lisätiedot

nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu

nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu nzeb- määräysten valmistelu3lanne ja aikataulu 25.11.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos Ympäristöministeriö EU:n 2020 ja 2030 tavoi/eet ja rakennuksia koskevat EU säädökset Rakennusten energiatehokkuusdirek3iv

Lisätiedot

Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa. Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon

Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa. Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon Pelastuslaitoksen näkökohta Tuulivoima on yleisesti hyväksytty tapa tuottaa sähköenergiaa ja tuulivoiman lisäämiseen

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn työryhmäraportin lähtötiedot Pelastuslaitoksien näkemyksiä ja kehittämistarpeita kartoitettiin

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Matti Orrainen 2.2. 1 Säädöksissä vaaditus turvallisuusasiakirjat 2.2.1. 1 Suunnittelun ja valmistelun turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston asetuksessa (205/2006)

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi Ajankohtaista lainsäädännöstä Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, 3.10.2017 Vantaa Kirsi Rajaniemi Käynnissä olevia säädöshankkeita Pelastustoimen järjestämislaki hallituksen

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelma uusitaan kokonaisuudessaan 2018 mennessä tavoitteet, aikataulu ja valmistelutapa

Rakentamismääräyskokoelma uusitaan kokonaisuudessaan 2018 mennessä tavoitteet, aikataulu ja valmistelutapa Rakentamismääräyskokoelma uusitaan kokonaisuudessaan 2018 mennessä tavoitteet, aikataulu ja valmistelutapa RAKENTEELLISEN PALONEHKÄISYN OPINTOPÄIVÄT 30.9.2015 Kokkola Teppo Lehtinen Uudistuksen taustaa

Lisätiedot

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912 Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos Kainuun pelastuslaitos Kuva: Kainuun pelastuslaitos www.kaipe.fi Uutisaiheita Kelomökki syttyi Luostolla www.lapinkansa.fi

Lisätiedot

PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS. Palotarkastaja Raila Viljamaa. 24.4.2013 Pornainen

PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS. Palotarkastaja Raila Viljamaa. 24.4.2013 Pornainen PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS Palotarkastaja Raila Viljamaa 24.4.2013 Pornainen 1 KORJAUSRAKENTAMINEN Vanhan rakennuskannan moninaisuus ja eriaikaisten rakentamissäännösten vallitessa on aina tehnyt

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuria meille! Mitä, miten, miksi, kenelle? Turvallisuusjohtaminen, -suunnitelmat ja -viestintä

Turvallisuuskulttuuria meille! Mitä, miten, miksi, kenelle? Turvallisuusjohtaminen, -suunnitelmat ja -viestintä Turvallisuuskulttuuria meille! Mitä, miten, miksi, kenelle? Turvallisuusjohtaminen, -suunnitelmat ja -viestintä Koulujen turvallisuuden kehittäminen Tuomo Myllö 2017 Lähde: Matti Waitinen, Turvallinen

Lisätiedot

Työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta. Risto Levanto

Työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta. Risto Levanto Työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta Risto Levanto 7.10.2015 Missä mennään? MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan 1.9.2014 alkaen kaikkiin tilanteisiin Asetusmuutos 1.6.2015

Lisätiedot

Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta.

Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivät 28.5.2013 Oulu pelastusylitarkastaja Tom Tallberg 24.5.2013 1 Yleinen varautumisvelvollisuus

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet

Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet Rakennusten paloturvallisuus määräykset ja ohjeet 2011 6.4.2011 Puurakentamista on pyritty edistämään kauan Puun rakennuskäytön lisäämiselle vahva tahtotila Hallitusohjelmissa Lipponen I:stä lähtien Puurakentamista

Lisätiedot

Juhani Hyvärinen, Talotekniikkateollisuus ry LVI-koulutus 2018 tilaisuus,

Juhani Hyvärinen, Talotekniikkateollisuus ry LVI-koulutus 2018 tilaisuus, Talotekniikan oppaat uudistettujen rakentamismääräysten tueksi Juhani Hyvärinen, Talotekniikkateollisuus ry LVI-koulutus 2018 tilaisuus, Talotekniikka on joukko asioita, joilla helpotetaan arkipäivän olemista.

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS KANTAVISTA RAKENTEISTA 477/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS POHJARAKENTEISTA 465/2014 SÄHKÖINEN ASIOINTI - LUPAPISTE RAKENNUSTYÖMAAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Lausunto Kuopion hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 13.6.2013 63 / rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

Pelastuslaki 379/2011 14 - Omatoiminen varautuminen. Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

Pelastuslaki 379/2011 14 - Omatoiminen varautuminen. Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan: Pelastussuunnitelma Pelastussuunnitelma on asiakirja, joka toimii turvallisuutta kehittävän työn välineenä. Pelastussuunnitelman tulee sisältää tiedot siitä, millä tavalla vaaratilanteita pyritään ennaltaehkäisemään,

Lisätiedot

RIL Rakennesuunnittelun julkaisut - tilannekatsaus

RIL Rakennesuunnittelun julkaisut - tilannekatsaus RIL Rakennesuunnittelun julkaisut - tilannekatsaus Eurokoodiseminaari 2016 Gunnar Åström RIL gunnar.astrom@ril.fi 10.12.2015/GÅ 1 Eurokoodien suunnitteluohjeet RIL 201 207 (EC1 EC7) Tehtävä: Esittää eurokoodien

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

Pääsuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan vaativuudesta. Käyttötarkoitusten muutokset ja hankekuvaus. Kosteusvauriokorjausten lupamenettely

Pääsuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan vaativuudesta. Käyttötarkoitusten muutokset ja hankekuvaus. Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Pääsuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan vaativuudesta Käyttötarkoitusten muutokset ja hankekuvaus Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2015 Vastuualueet ja pätevyyden

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki (379/2011) ja omatoiminen varautuminen. Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo Kulttuurihistoriallisten kohteiden turvallisuus 21.9.

Uusi pelastuslaki (379/2011) ja omatoiminen varautuminen. Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo Kulttuurihistoriallisten kohteiden turvallisuus 21.9. Uusi pelastuslaki (379/2011) ja omatoiminen varautuminen Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo Kulttuurihistoriallisten kohteiden turvallisuus 21.9.2011 Lain valmistelun lähtökohdat Tausta: Hallitusohjelman kirjaukset

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu 2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta

Lisätiedot