Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus

2 Osavuosikatsaus Liiketoiminta Liedon Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana jatkunut vakaana. Talletusten ja luotonannon kasvu ovat olleet pankin tavoitteiden mukaisia. Kesäkuun lopussa talletukset olivat 489,1 miljoonaa euroa. Talletukset kasvoivat viimeisen 12 kuukauden aikana 20,4 miljoonaa euroa, 4,4 %. Kaikkien asiakasvarojen määrä oli kesäkuun lopussa 649 miljoonaa euroa ja niiden kasvu oli 12 kuukauden aikana 29,7 miljoonaa euroa, 4,8 %. Asiakasvaroihin luetaan talletusten lisäksi asiakkaiden arvopaperisäilytyksessä olevat varat sekä rahasto- ja vakuutussäästöt. Koko luotonanto sisältäen välitetyt luotot oli kesäkuun lopussa 612,3 miljoonaa euroa. Kasvu viimeisen 12 kuukauden aikana oli 41,9 miljoonaa euroa, 7,3 %. Liedon Säästöpankki harjoittaa peruspankkitoimintaa ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja. Omasta taseesta myönnettyjen luottojen ja vastaanotettujen talletusten lisäksi pankki välittää yhteistyökumppaneidensa tuotteita ja palveluja. Näitä ovat mm. kiinnitysluotot, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalvelut sekä vakuutukset. Pankki välittää Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kiinnitysluottoja, joiden määrä kesäkuun lopussa oli 175,8 miljoonaa euroa (128,3). Lisäksi pankin tuotevalikoimaan kuuluvat Sp-Rahastoyhtiö Oy:n rahastot sekä SEB Gyllenbergin ja SEB:n rahastot ja indeksilainat. Omaisuudenhoitopalveluissa salkunhoitajana on SEB Gyllenberg. Myös osakevälitys kuuluu pankin palveluihin. Tuotevalikoimaan kuuluvat eläke- ja henkivakuutustuotteet tuottaa säästöpankkien ja Lähivakuutusryhmän yhdessä omistama Henkivakuutusosakeyhtiö Duo. Liedon Säästöpankilla on yhteensä 14 konttoria. Pankin pankkityössä olevan henkilökunnan määrä oli kesäkuun lopussa 110, josta kokoaikaisia oli 103 ja osa-aikaisia 7. Muun henkilökunnan määrä oli kaksi. Tulos ja taloudellinen asema Liedon Säästöpankin tuloskehitys on ollut suotuisa alkuvuoden 2011 aikana. Pankin liikevoitto ajalla oli 4,8 miljoonaa euroa (4,0 milj. euroa), joka oli 0,8 miljoonaa euroa suurempi kuin vertailukaudella. Liikevoitto oli vuositasolla 1,6 % (1,3 %) taseesta. Pankin korkokate oli katsauskaudella 7,3 miljoonaa euroa (7,3 milj. euroa). Korkokate oli pitkään jatkuneesta matalasta korkotasosta huolimatta edellisvuoden tasolla korkojohdannaisista saatujen korkotuottojen seurauksena. Osinkotuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2 milj. euroa) ja tuotot rahastoosuuksista 0,7 miljoonaa euroa (0,7 milj. euroa). Palkkiotuottoja kertyi alkuvuoden aikana 3,0 miljoonaa euroa (2,5 milj. euroa). Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot olivat 0,7 miljoonaa euroa (0,1 milj. euroa). Muiden tuottojen kasvu oli kaikkiaan 1,3 miljoonaa euroa, 36,7 % (33,6 %). Pankin kulujen määrä oli alkuvuoden aikana 7,2 miljoonaa euroa (6,7 milj. euroa), josta henkilöstökulujen osuus oli 3,2 miljoonaa euroa (3,0 milj. euroa), poistojen 0,3 miljoonaa euroa (0,3 milj. euroa) ja muiden kulujen 3,7 miljoonaa euroa (3,4 milj. euroa). Kulujen kasvu oli 0,5 miljoonaa euroa, 6,2 % (5,2 %). Pankin tase kasvoi vertailukaudesta 2,0 % ja oli 623,0 miljoonaa euroa (610,9 milj. euroa). Oma pääoma oli katsauskauden lopussa 55,8 miljoonaa euroa (51,4 milj. euroa). Omaan pääomaan sisältyvä käyvän arvon rahasto oli 2,5 miljoonaa euroa (4,3 milj. euroa). Käyvän arvon rahasto sisältää myytävissä olevista rahoitusvaroista sekä rahavirtaa suojaavista johdannaisista kirjattavat käyvän arvon muutokset. Pankin vapaaehtoiset varaukset olivat 20,8 miljoonaa euroa (21,3 milj. euroa). Pankin vuoden 2010 II debentuurilainaa merkittiin alkuvuoden aikana 1,3 miljoonaa euroa ja vuoden 2011 I debentuurilainaa 3,1 miljoonaa euroa, jonka jälkeen pankilla on liikkeeseenlaskettuja debentuurilainoja 27,7 miljoonaa euroa (25,5 milj. euroa). Taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin sisältyvät asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset olivat katsauskauden päättyessä 18,4 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa). Kasvu johtuu pääasiassa siitä, että pankki on antanut omavelkaisen takauksen Aktia Pankki Oyj:lle kaikkien muiden samasanaisen maksuliikesopimuksen Aktia Pankki Oyj:n kanssa tehneiden säästöpankkien hyväksi. Takauksen kohteena ovat ne saatavat, joita Aktia Pankki Oyj:lle on saattanut syntyä maksuliikesopimuksen ehtojen rikkomisesta. Takausvastuun määrä on rajoitettu yhteen prosenttiin pankin taseen loppusummasta. Riskiasema Katsauskaudella luottoriskien määrä on ollut edelleen vähäinen. Yli 90 päivää maksamatta olleita saamisia ja nollakorkoisia saatavia pankilla oli ainoastaan 1,1 miljoonaa euroa, mikä on 0,2 % omasta luotonannosta ja takauskannasta. Edellisvuoden vastaavana ajankohtana näiden määrä oli 1,6 miljoonaa euroa. Arvonalentumisia lainoista ja muista saamisista kirjattiin alkuvuoden aikana 51 tuhatta euroa ja arvonalentumisten peruutuksia vastaavasti 24 tuhatta euroa. Pankki on suojautunut korkoriskejä vastaan johdannaissopimuksilla. Pankki suojaa käyvän arvon suojauksella kiinteäkorkoista ottolainausta käyvän arvon muutoksilta ja rahavirran suojauksella vaihtuvakorkoisen antolainauksen tulevaa korkovirtaa korkovirran heilahteluilta. Pankki soveltaa johdannaisiin suojauslaskentaa koskevia säännöksiä ja seuraa säännöllisesti suojauslaskennan tehokkuutta. Vakavaraisuus Vakavaraisuuslaskennassa luottoriskin laskentaan käytetään luottolaitoslain mukaista standardimenetelmää ja operatiivisen riskin laskentaan perusmenetelmää. Vakavaraisuussuhde säilyi edelleen hyvällä tasolla ja oli kesäkuun lopussa 23,99 %, kun se vuotta aiemmin oli 24,71 % ja edellisessä tilinpäätöksessä 24,81 %. Pankki julkaisee luottolaitoslain ja Rahoitustarkastuksen standardien edellyttämät vakavaraisuustiedot kerran vuodessa osana tilinpäätöstä. Ulkoistetut toiminnot Pankin keskeiset tietojärjestelmät on ulkoistettu säästöpankkien enemmistöomistamaan Oy Samlink Ab:hen. Pankin kirjanpito hoidetaan Samlinkin täysin omistamassa Paikallispankkien PP-Laskenta Oy:ssä. Maksujenvälityksessä pankki käyttää ACH Finland Oy:n maksujenvälitys- ja clearingpalveluja ja rahahuollossa Automatia Pankkiautomaatit Oy:n rahahuoltojärjestelmää. Säästöpankkien Vakuusrahasto Liedon Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien Vakuusrahastoon. Vakuusrahaston tehtävänä on säästöpankkien vakaan toiminnan turvaaminen. Rahasto on velaton ja sillä on varoja 21,6 miljoonaa euroa. Vapaaehtoisessa vakuusrahastossa säästöpankki ei kuulu sellaiseen yhteisvastuujärjestelyyn, jossa se vastaisi toisen säästöpankin veloista tai sitoumuksista. Kehitysnäkymät loppuvuodelle Loppuvuoden aikana pankin vakavaraisuuden ja tuloskehityksen ennakoidaan olevan suunnitellun mukaista. Vuoden 2011 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2010 tulosta parempi. Asiakasvarojen ja luottojen arvioidaan kehittyvän alkuvuoden tapaan. Arvonalennusten määrässä ei ennakoida tapahtuvan merkittäviä muutoksia loppuvuoden aikana. Markkinakorkotason muutokset eivät vaikuta merkittävästi loppuvuoden korkokatteen määrään. Myöskään euroalueen joidenkin valtioiden epävarmalla rahoitusasemalla ei arvioida olevan suoranaista vaikutusta pankin taloudelliseen asemaan ja vakavaraisuuteen. Pankkien välinen talletuskilpailu saattaa vaikuttaa korkokustannusten nousuun. Pankin likviditeettiaseman arvioidaan pysyvän edelleen hyvänä. Liedon Säästöpankki Osavuosikatsaus 2011

3 TULOSLASKELMA TASE, VASTATTAVAA (tuhatta euroa) (tuhatta euroa) Korkotuotot Velat luottolaitoksille Korkokulut Velat yleisölle ja Korkokate julkisyhteisöille Tuotot oman pääoman Johdannaissopimukset ja muut ehtoisista sijoituksista kaupankäyntitarkoituksessa Palkkiotuotot pidettävät velat Palkkiokulut Muut velat Arvopaperikaupan ja valuutta- Siirtovelat ja saadut ennakot toiminnan nettotuotot Velat, joilla on huonompi Myytävissä olevien etuoikeus kuin muilla veloilla rahoitusvarojen nettotuotot Laskennalliset verovelat Suojauslaskennan nettotulos Vapaaehtoiset varaukset Sijoituskiinteistöjen Peruspääoma nettotuotot Käyvän arvon rahasto Liiketoiminnan muut tuotot Muut sidotut rahastot Hallintokulut Vapaat rahastot Poistot ja arvonalentumiset Edellisten tilikausien voitto aineellisista ja aineettomista Tilikauden voitto hyödykkeistä Liiketoiminnan muut kulut TASEEN ULKOPUOLISET Arvonalentumistappiot SITOUMUKSET luotoista ja muista (tuhatta euroa) sitoumuksista Asiakkaan puolesta kolmannen LIIKEVOITTO hyväksi annetut sitoumukset Tilinpäätössiirrot Asiakkaan hyväksi annetut Tuloverot peruuttamattomat sitoumukset Varsinaisen toiminnan voitto verojen jälkeen JOHDANNAISSOPIMUKSET TILIKAUDEN VOITTO Nimellisarvot (tuhatta euroa) Koronvaihtosopimukset TASE, VASTAAVAA Korko-optiot (tuhatta euroa) Ostetut Käteiset varat Asetetut Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset JOHDANNAISSOPIMUKSET Saamiset luottolaitoksilta Käyvät arvot (tuhatta euroa) Saamiset yleisöltä ja Koronvaihtosopimukset julkisyhteisöiltä Käypä arvo, positiivinen Saamistodistukset Käypä arvo, negatiivinen Osakkeet ja osuudet Korko-optiot Johdannaissopimukset Käypä arvo, positiivinen Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Kaikki johdannaissopimukset ovat suojaavia. Muut varat Siirtosaamiset ja maksetut VAKAVARAISUUSSUHDE ennakot (tuhatta euroa) Laskennalliset verosaamiset Ensisijaiset omat varat Toissijaiset omat varat Yhteensä Omat varat yhteensä vähennysten jälkeen Riskipainotettujen erien kokonaismäärä Alkuvuodesta kertynyt voitto ,26 euroa on luettu josta operatiivisen riskin ensisijaisiin omiin varoihin vakavaraisuussuhdetta laskettaessa. riskipainotettu määrä Vakavaraisuussuhde 23,99 % 24,71 % 24,81 % Ensisijaisten omien varojen (vähennysten jälkeen) suhde riskipainotettuihin eriin 17,02 % 17,05 % 16,96 % Liedossa 21. päivänä heinäkuuta 2011 Liedon Säästöpankki Hallitus Liedon Säästöpankki Osavuosikatsaus 2011

4 Osavuosikatsaus 2011 Markkinatalouden stressitesti Kesällä Euroopassa toteutettiin suurimpien pankkien stressitesti uudistettuna, sillä aikaisempaa testiä moitittiin liian lieväksi. Talouskriisin oletukset eivät olleet kriitikoiden mielestä tarpeeksi synkkiä. Perusteluita tälle mielipiteelle antoi se, että Irlannissa kriisiytyneet pankit eivät paljastuneet aikaisemmassa stressitestissä. Todellisuus osoittautuikin pahemmaksi kuin kuvitelma. Nyt on siis kuviteltu uusi, pahempi talouskriisi ja testattu, mitkä pankit selviäisivät. Uutisissa on kerrottu vain niistä suurista pankeista, jotka osallistuvat Eurooppa-tason testiin. Suomen finanssivalvonta teetti samantyyppiset testit myös kaikilla Suomessa toimivilla pankeilla. Säästöpankkiryhmä selviytyi näistä kovennetuista testeistä hyvin. Liedon Säästöpankki lukuina Asiakkaita: (52 429) Vakavaraisuussuhde, %: 23,99 (24,71) Liikevoitto: 4,8 milj. euroa (4,0) Talletukset ja debentuurilainat: 516,8 milj. euroa (494,2) Koko luotonanto: 612,3 milj. euroa (570,4), josta välitettyjä luottoja 175,8 milj. euroa (128,3) Tase: 623,0 milj. euroa (610,9) Oma pääoma ja varaukset: 76,5 milj. euroa (72,7) Kulu-tuotto -suhde: 0,58 (0,62) On tietysti perusteltua pohtia, mikä on riittävän synkkä skenaario tulevaisuudesta. Kehottaahan sananlaskukin: toivo parasta ja varaudu pahimpaan. Samaa rataa jatkamalla päädyttäisiin lopulta sellaiseen talouden skenaarioon, josta kukaan ei selviä. Olisikin syytä tunnustaa, että markkinataloutta ei voi hallita suunnitelmatalouden keinoin. Perusteltua on myös kysyä finanssiyrityksen näkökulmasta, miten yhteiskunta- ja talouspolitiikan vastuulliset aikovat turvata kohtuulliset toiminnan edellytykset finanssialan yrityksille? Teollisen toiminnan edellytykset ovat hyvin konkreettisia. Tarvitaan toimivat työmarkkinat, kunnossa olevat tiet, energian lähteet, tontin, minne rakentaa tehdas jne. Finanssialan osalta kysymys on luottamuksen ilmapiirin rakentamisesta. Epäselvyydet stressitesteistä ja Kreikka-tuista sekä poliitikkojen lupausten lunastaminen velalla johtavat luottamuksen katoamiseen. Onneksi luottamus ei vielä ole kadonnut Suomessa. Valittujen Palojen vuoden alussa teettämän kyselyn mukaan suomalaiset luottavat eniten pankkiin, mikä on selkeä kilpailuetu maallemme. Liedon Säästöpankki haluaa luottamuksen säilyvän myös tulevaisuudessa ja huolehtii omasta kustannusrakenteestaan, panostaa sähköisiin palvelumuotoihin, henkilökohtaiseen palveluun ja osaamiseen, jotka hyödyttävät asiakkaita. Pankin tuorein tulos ja vakavaraisuus mahdollistavat näistä asioista huolehtimisen. Haluan kiittää asiakkaitamme luottamuksesta pankkiamme kohtaan. Samalla esitän lämpimät kiitokset pankin luottamushenkilöille ja työntekijöille pankin eteen tehdystä hyvästä työstä. Liedossa 1. päivänä elokuuta 2011 Jussi Hakala toimitusjohtaja Osavuositietojen vertailtavuus Tilinpäätös on laadittu kirjanpito- ja luottolaitoslain säännösten, valtiovarainministeriön luottolaitoksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen ( /150) sekä Rahoitustarkastuksen tilinpäätösstandardin 3.1 mukaisesti. Tilinpäätössäännöissä ei katsauskauden aikana ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttaisivat merkittävästi pankin tulokseen ja taloudelliseen asemaan.

5 Kertomus Liedon Säästöpankin osavuosikatsauksen yleisluonteisesta tarkastuksesta Liedon Säästöpankin hallitukselle Johdanto Olen tarkastanut yleisluonteisesti Liedon Säästöpankin osavuosikatsauksen kaudelta Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat osavuosikatsauksen laatimisesta ja esittämisestä Suomessa voimassa olevien säästöpankkia koskevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Osavuosikatsaus on laadittu soveltuvin osin kirjanpito- ja luottolaitoslain sekä muiden pankin tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Suorittamani yleisluonteisen tarkastuksen perusteella annan pankin hallituksen pyynnöstä lausunnon osavuosikatsauksesta. Yleisluonteisen tarkastuksen laajuus Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu yleisluonteista tarkastusta koskevien suositusten mukaisesti. Yleisluonteiseen tarkastukseen kuuluu tiedustelujen tekemistä pääasiallisesti talouteen ja kirjanpitoon liittyvistä asioista vastaaville henkilöille sekä analyyttisiä toimenpiteitä ja muita yleisluonteisen tarkastuksen toimenpiteitä. Yleisluonteinen tarkastus on laajuudeltaan huomattavasti suppeampi kuin tilintarkastusstandardien ja -suositusten mukaisesti suoritettava tilintarkastus, ja siksi en pysty sen perusteella varmistumaan siitä, että saan tietooni kaikki sellaiset merkittävät seikat, jotka ehkä tunnistettaisiin tilintarkastuksessa. Näin ollen en anna tilintarkastuskertomusta. Lausunto Yleisluonteisen tarkastuksen perusteella tietooni ei ole tullut mitään, mikä antaisi syyn uskoa, ettei osavuosikatsausta ole kaikilta olennaisilta osiltaan laadittu Suomessa voimassa olevien säästöpankkia koskevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti ja ettei se antaisi luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla oikeaa ja riittävää kuvaa säästöpankin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Punkalaidun Liedossa 22. päivänä heinäkuuta 2011 Vampula Petri Kettunen KHT Mynämäki Pöytyä Oripää Loimaa Humppila Ypäjä Masku Naantali Nousiainen Rusko Turku Raisio Lieto Kaarina Aura Tarvasjoki Paimio Marttila Koski Länsi-Turunmaa Sauvo Pääkonttori, Hyvättyläntie 4, Lieto, puh Turku Hämeenkatu, Hämeenkatu 9, Turku, puh Turku Kaskenkatu, Kaskenkatu 17, Turku, puh Turku Kauppatori, Yliopistonkatu 21, Turku, puh Turku Runosmäki, Friskinkatu 4, Turku, puh Sijoituspalveluyksikkö, Yliopistonkatu 21, Turku, puh ja Lieto, asema, Mannintie 1, Lieto as., puh Ilmarinen, Pahkalaukkaantie 1, Ilmarinen, puh Littoinen, Valkintie 1, Littoinen, puh Kaarina, Pyhän Katariinan tie 6, Kaarina, puh Loimaa, Kauppalankatu 9-11, Loimaa, puh Naantali, Luostarinkatu 22, Naantali, puh Oripää, Yläneentie 1, Oripää, puh Paimio, Asematie 1, Paimio, puh Raisio, Raisiontori 6, Raisio, puh Puhelun hinta kotimaan kiinteän verkon liittymistä 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min. ja matkapuhelinverkoista 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Hinnat sis. alv. 23 %.

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012, konserni Asiakkaita: 8 214(7 961) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 24,02 % (25,37 %), emoyhtiö 23,48 % (24,60 %) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010 Liiketoiminta Liedon Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana kehittynyt suotuisasti ja suunnitelman mukaan. Asiakasvaroissa viimeisen

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Liiketoiminta Liedon Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana sujunut myönteisesti. Talletusten ja luotonannon kasvu on ollut arvioitua

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 Asiakkaita: 45 368 (45 902), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 17,01 % (16,88 %) Liikevoitto

Lisätiedot

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj).

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj). OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 21,02 % (16,54 %) Liikevoitto (milj. eur): 10,2 (10,7) Varainhankinta (milj. eur): 1 480,7 (1 371,5) Koko luotonanto (milj.

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 64 185 (44 667) Vakavaraisuussuhde, %: 16,54 % (17,03 %) Liikevoitto (milj. eur): 5,5 (1,7) Varainhankinta (milj. eur): 892,4 (619,9) Koko

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 17 904 (17 984), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: konserni 18,2 % (19,1 % ),

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2013 Kasvu ja uudistuminen jatkuvat Koko alkuvuosi on ollut sekä Liedon Säästöpankille että koko säästöpankkiryhmälle uudistumisen ja kasvun aikaa. Kahdenkymmenen vuoden tauon

Lisätiedot

KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS

KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 30.6.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 1 KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014, konserni Asiakkaita: 11 923(12 082) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 44 724 (45 051), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 18,5 % (18,1%), katsauskauden

Lisätiedot

AVAIN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta

AVAIN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta AVAIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014, konserni Asiakkaita: 14 152 (13 475), Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 16,56 % (19,87 % ), emoyhtiö 16,29 % (19,65 % ) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Auttaa aina

Osavuosikatsaus Auttaa aina Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 Auttaa aina Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 Liiketoiminta Someron Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana jatkunut vakaana. Talletuksien ja luotonannon määrä ovat

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS Pankin liiketoiminta. Uudet tuotteet ja palvelut

NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS Pankin liiketoiminta. Uudet tuotteet ja palvelut OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 1 NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Nooa Säästöpankin liikevoitto oli tammi kesäkuulta 959 tuhatta euroa (06/2012: 6 tuhatta euroa). Varainhankinta nousi

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 8 434 (8 412) Vakavaraisuussuhde, %: 16,94 % (19,99 %) Liikevoitto (1 000 eur): 309 (272) Varainhankinta (1 000 eur): 119 626 (115 076)

Lisätiedot

Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014

Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014 TARJOUSESITTEEN TÄYDENNYS 1 29.8.2014 Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014 19.5.2014 Liikkeeseenlaskija: Eurajoen Säästöpankki Liikkeeseenlaskija: Eurajoen Säästöpankki Kirkkotie 6 27100 EURAJOKI

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nooa Säästöpankin liiketulos tammi kesäkuulta 2012 oli voitollinen, mutta jäi 6 tuhanteen euroon. Luotonanto kesäkuun

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2014 Pankkisektori kohtaa 3 x 3 -vaikutuksen Pankkisektorin haastaa tällä hetkellä kolme suurta trendiä: talouden taantuma, digitalisointi ja sääntely. Kukin näistä pitää sisällään

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 NOOA SÄÄSTÖPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 Nooan luotonanto kesäkuun lopussa nousi 538 miljoonaan euroon. Arvonalentumistappiot ja järjestämättömät luotot pysyivät

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 9.8.2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2011 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 0,8 miljoonaan euroon (5,0).

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Toimitusjohtaja Kalevi Hilli: Liiketoiminta

SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Toimitusjohtaja Kalevi Hilli: Liiketoiminta SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 71 896 (69 924) Vakavaraisuussuhde: 19,59 % (18,56 %) Liikevoitto (milj. eur): 8,0 (9,0) Laaja Varainhankinta (milj. eur): 1 093,4 (1 004,4)

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 Yleistä Vuosi 2004 on yhtiön kolmastoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMRO - pankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Olemme lähellä ja läsnä. 1 Osavuosikatsaus 2015 Sisällysluettelo Vahva alkuvuosi... 3 Merkittäviä tapahtumia alkuvuoden aikana... 4 Osavuosikatsauksen

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA lukien toistaiseksi 1 (6) Talletuspankeille Omistusyhteisöille Osuuspankkilain mukaiselle keskusyhteisölle MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 : 19.10.2004 Ålandsbanken Abp Pörssitiedote 19.10.2004 klo 09.00 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 Tarkastelukausi lyhyesti Konsernin liikevoitto

Lisätiedot

Liedon Säästöpankin. osavuosikatsaus

Liedon Säästöpankin. osavuosikatsaus Liedon Säästöpankin osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2015 Suomalainen sopimusyhteiskunta koetuksella Pankin menestys kytkeytyy vahvasti sen asiakkaiden menestykseen ja ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointiin.

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 201, 202, 203, 210, 211, 212 Kotimaiset luottolaitokset 221, 222 Ulkomaiset luottolaitokset Suomessa Liite 1, 2, 5 1 = Suomi 2 = English 3

Lisätiedot

LIEDON SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Toimintaympäristön kuvaus

LIEDON SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Toimintaympäristön kuvaus LIEDON SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 52 475 (53 314) Vakavaraisuussuhde, %: 18,94 % (18,38 %) Liikevoitto (milj. eur): 6,1 (4,5) Varainhankinta (milj. eur): 696,5 (697,0) Koko

Lisätiedot

SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006

SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2007 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Tilikauden voitto oli 8,8 miljoonaa euroa Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 1,4 miljardin euron

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot. Liite 2b (vrt. Liite 6)

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot. Liite 2b (vrt. Liite 6) VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) nnettu 240, 241, 242, 247, 249 Kotimaiset sijoituspalveluyritykset 246 Ulkomaiset sijoituspalveluyritykset Suomessa 248 rvopaperimarkkinalaissa

Lisätiedot

Konsernin tuloslaskelma

Konsernin tuloslaskelma TÄYDENNYS 1/29.5.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

Närpiön Säästöpankki Oy kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään.

Närpiön Säästöpankki Oy kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään. NÄRPIÖN SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 20 299 (12 918) Vakavaraisuussuhde, %: 30,52 % (29,58 %) Liikevoitto (1 000 eur): 1 434 (1 098) Talletukset (1 000 eur): 306 854 (210

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 5/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Aktia Säästöpankki Oyj. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006. Aktia

Aktia Säästöpankki Oyj. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006. Aktia Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Aktia 1 2 Sisällys Osavuosikatsaus...... 4 Tuloslaskelma... 8 Tase.... 9 Tunnuslukujen laskentaperusteet... 11 Vuoden 2006 taseen liitetiedot...

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 Kausi lyhyesti Konsernin liikevoitto nousi 18,1 % 11,0 milj. euroon (tammi-kesäkuu 2005: 9,3) Korkokate kasvoi 1,5 % 15,9 milj. euroon (15,6) Palkkiotuotot

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2002. +\YlÃNDVYXÃMDWNXL

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2002. +\YlÃNDVYXÃMDWNXL Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2002 +\YlÃNDVYXÃMDWNXL.DXVLÃO\K\HVWL Kotitalouksien luottokanta kasvoi 17,2 % 1 813,5 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWDÃDLHPPLQ Uusien asuntolainojen, hypoteekkilainojen,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Hyvä kasvu jatkuu

Osavuosikatsaus Hyvä kasvu jatkuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Hyvä kasvu jatkuu Kausi lyhyesti Kotitalouksien luottokanta kasvoi 16,7 % 1 746,1 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWDÃDLHPPLQ Asuntolainojen myynti jatkui voimakkaana

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012 OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012 Yritys- ja yhteisötunnus: 2231936-2 Postiosoite: Keskustori 3, 60100 Seinäjoki Käyntiosoite: Keskustori 3, Seinäjoki Kotipaikka: Kuortane SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002. Hyvä kasvu ja vakaa kehitys

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002. Hyvä kasvu ja vakaa kehitys Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002 Hyvä kasvu ja vakaa kehitys Kausi lyhyesti Luotonanto kotitalouksille lisääntyi 15,7 % 1 672,9 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWD aiemmin Kotitalouksien säästäminen

Lisätiedot

1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön

1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön 1 (7) Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (International Financial Reporting Standards, IFRS) 1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön

Lisätiedot

Liiketoimintavolyymin kasvu jatkui. Niin antolainauksen kuin säästämisen ja ottolainauksenkin kasvu oli edellisen vuoden vastaavaa jaksoa nopeampaa.

Liiketoimintavolyymin kasvu jatkui. Niin antolainauksen kuin säästämisen ja ottolainauksenkin kasvu oli edellisen vuoden vastaavaa jaksoa nopeampaa. Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004 29.10.2004 07:00 CEST Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004 Suotuisa kehitys jatkuu Kausi lyhyesti Julkaistavissa 29.10.2004 klo. 09.00

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Toimintaympäristön kuvaus

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Toimintaympäristön kuvaus MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 8 817 (8 434) Vakavaraisuussuhde, %: 16,48 % (16,94 %) Liikevoitto (1 000 eur): 440 (309) Varainhankinta (1 000 eur): 122 604 (119 626)

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 1/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2010 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 4 360 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 4 203 miljoonaan euroon. Katsauskaudella

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 16,07 % (16,29 % ) Liikevoitto (1 000 eur): 1 890 (1 489) Varainhankinta (1000 eur): 212 697 (199 236) Koko luotonanto (1 000 eur): 219 331 (217

Lisätiedot

Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa.

Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa. TÄYDENNYS 6/16.2.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00 %

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 19.8.2005 HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Osuuspankin liikevoitto 2,7 miljoonaa euroa Osuuspankin liikevoitto

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 2/17.8.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) Taseen vastaavaa; euro- ja muut kuin euromääräiset erät

Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) Taseen vastaavaa; euro- ja muut kuin euromääräiset erät VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Finanssivalvonta/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 4.10.2004 1.1.2001 31.12.2007 alkaen KORKORISKI R Frekvenssi: Vastaustarkkuus: Palautusviive: Määrittelyistä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2005 1) Suluissa on vertailuluku vuodelta 2004. Tuloslaskelma- ja muiden kertymätyyppisten lukujen osalta vertailutietona on tammikesäkuun 2004 luku. Tase- ja muiden poikkileikkaustyyppisten

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 17.8.2005 TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Liikevoitto 8,3 miljoonaa euroa Tampereen Seudun Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 8,3

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2009 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 2 980 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 2 899 miljoonaan euroon. Katsauskaudella

Lisätiedot

Aktia Säästöpankki Oyj. Osavuosikatsaus

Aktia Säästöpankki Oyj. Osavuosikatsaus Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2005 2 Sisältö Osavuosikatsaus...... 4 Tuloslaskelma... 7 Tase.... 8 Tulos neljännesvuosittain... 9 n tunnusluvut... 10 Vakavaraisuus........ 10 Muuttuneet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005

Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005 Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005 : 25.10.2005 ÅLANDSBANKEN ABP PÖRSSITIEDOTE 25.10.2005 KLO 09.00 Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005 Kausi lyhyesti. Konsernin liikevoitto kasvoi

Lisätiedot

4-6/2014: Vakaa kehitys

4-6/2014: Vakaa kehitys OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2015 4-6/2014: Vakaa kehitys Liikevoitto oli 19,7 (22,0) miljoonaa euroa. Palkkiotuotot netto kasvoivat 11 %; korkokate pysyi vakaana 24,3 (25,9) miljoonassa eurossa. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Lammin Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään.

Lammin Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään. LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 28.8.2015 klo 15 LAMMIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 29 024 (28 922) Vakavaraisuussuhde, %: 14,49 % (14,10 %) Liikevoitto (milj. eur): 1,5 (1,5)

Lisätiedot