Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus

2 Osavuosikatsaus Liiketoiminta Liedon Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana kehittynyt suotuisasti ja suunnitelman mukaan. Asiakasvaroissa viimeisen 12 kuukauden kasvu on kohdistunut erityisesti rahasto- ja vakuutussäästämiseen sekä debentuurilainoihin. Rahasto- ja vakuutussäästöt olivat kesäkuun lopussa 75,8 milj. euroa (45,2 milj. euroa) ja debentuurilainojen määrä oli 25,5 milj. euroa (20,8 milj. euroa). Talletusten määrä oli kesäkuun lopussa 468,7 milj. euroa (481,1 milj. euroa). Asiakasvarojen kokonaismäärä oli siten 22,9 milj. euroa ja 4,2 % suurempi kuin vuotta aiemmin. Koko luotonanto sisältäen välitetyt luotot oli kesäkuun lopussa 570,4 milj. euroa, jossa kasvua viimeisen 12 kuukauden aikana oli 58,6 milj. euroa, 11,5 %. Liedon Säästöpankki harjoittaa peruspankkitoimintaa ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja. Omasta taseesta myönnettyjen luottojen, vastaanotettujen talletusten ja myytyjen debentuurilainojen lisäksi pankki välittää yhteistyökumppaneidensa tuotteita ja palveluja. Näitä ovat mm. kiinnitysluotot, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalvelut sekä vakuutukset. Pankki välittää Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kiinnitysluottoja, joiden määrä kesäkuun lopussa oli 128,3 milj. euroa (91,8 milj. euroa). Lisäksi pankin tuotevalikoimaan kuuluvat Sp-Rahastoyhtiö Oy:n rahastot sekä SEB Gyllenbergin ja SEB:n rahastot ja indeksilainat. Omaisuudenhoitopalveluissa salkunhoitajana on SEB Gyllenberg. Myös osakevälitys kuuluu pankin palveluihin. Tuotevalikoimaan kuuluvat eläkeja henkivakuutustuotteet tuottaa säästöpankkien ja Lähivakuutus-ryhmän yhdessä omistama Henkivakuutusosakeyhtiö Duo. Pankki aloitti eläkesäästämiseen tarkoitettujen ps-tilien myynnin toukokuussa. Pankilla on yhteensä 14 konttoria. Liedon Säästöpankin palveluksessa oli kesäkuun lopussa 109 toimihenkilöä, joista kokoaikaisia oli 101 ja osa-aikaisia 8. Pitkäaikaisesti poissa oli 5 henkilöä, jotka eivät sisälly em. lukuihin. Muun henkilökunnan määrä oli kaksi. Tulos ja taloudellinen asema Liedon Säästöpankin tuloskehitys on ollut myönteinen alkuvuoden 2010 aikana. Pankin liikevoitto ajalla oli 4,0 milj. euroa (3,4 milj. euroa), joka oli 0,6 milj. euroa suurempi kuin vertailukaudella. Liikevoitto oli vuositasolla 1,3 % (1,2 %) taseesta. Pankin korkokate oli katsauskaudella 7,3 milj. euroa (7,2 milj. euroa). Korkokate kasvoi 1,2 % edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna. Korkokate oli pitkään jatkuneesta matalasta korkotasosta huolimatta edellisvuoden tasoa korkojohdannaisista saatujen korkotuottojen seurauksena. Muissa tuotoissa tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista olivat 0,9 milj. euroa (0,4 milj. euroa) ja palkkiotuottoja kertyi 2,5 milj. euroa (2,1 milj. euroa). Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot olivat 0,1 milj. euroa (-0,07 milj. euroa) ja suojauslaskennan nettotulos käyvän arvon suojauksesta oli -0,2 milj. euroa. Kaikkiaan muiden tuottojen kasvu oli 0,8 milj. euroa, 33,6 %. Kulujen määrä oli alkuvuoden aikana 6,7 milj. euroa (6,4 milj. euroa), josta henkilöstökulujen osuus oli 3,0 milj. euroa (2,9 milj. euroa), poistojen 0,3 milj. euroa (0,3 milj. euroa) ja muiden kulujen 3,4 milj. euroa (3,2 milj. euroa). Kulujen kasvu oli 5,2 % (14,2 %). Pankin tase kasvoi vertailukaudesta 3,2 % ja oli 610,9 milj. euroa (591,9 milj. euroa). Oma pääoma oli katsauskauden lopussa 51,4 milj. euroa (40,5 milj. euroa). Omaan pääomaan sisältyvä käyvän arvon rahasto oli 4,3 milj. euroa (-1,4 milj. euroa). Käyvän arvon rahasto sisältää myytävissä olevista rahoitusvaroista sekä rahavirtaa suojaavista johdannaisista kirjattavat käyvän arvon muutokset. Pankin vapaaehtoiset varaukset olivat 21,3 milj. euroa (20,3 milj. euroa). Pankin vuoden 2009 II debentuurilainaa merkittiin alkuvuoden aikana 1,2 milj. euroa ja vuoden 2010 I debentuurilainaa 3,2 milj. euroa, jonka jälkeen pankilla on liikkeeseenlaskettuja debentuurilainoja 25,5 milj. euroa (20,8 milj. euroa). Riskiasema Katsauskaudella luottoriskien määrä on pysynyt vähäisenä. Yli 90 päivää maksamatta olleita saamisia ja nollakorkoisia saatavia pankilla oli ainoastaan 1,6 milj. euroa, mikä on 0,35 % omasta luotonannosta ja takauskannasta. Edellisvuoden vastaavana ajankohtana näiden määrä oli 2,4 milj. euroa, 0,53 %. Arvonalentumisia lainoista ja muista saamisista kirjattiin alkuvuoden aikana 42 tuhatta euroa ja niiden peruutuksia kaksi tuhatta euroa. Pankki on suojautunut korkoriskejä vastaan johdannaissopimuksilla. Pankki suojaa käyvän arvon suojauksella kiinteäkorkoista ottolainausta käyvän arvon muutoksilta ja rahavirran suojauksella vaihtuvakorkoisen antolainauksen tulevaa korkovirtaa korkovirran heilahteluilta. Pankki soveltaa johdannaisiin suojauslaskentaa koskevia säännöksiä ja seuraa säännöllisesti suojauslaskennan tehokkuutta. Vakavaraisuus Vakavaraisuuslaskennassa luottoriskin laskentaan käytetään luottolaitoslain mukaista standardimenetelmää ja operatiivisen riskin laskentaan perusmenetelmää. Vakavaraisuussuhde oli edelleen hyvällä tasolla ja oli kesäkuun lopussa 24,71 %, kun se vuotta aiemmin oli 21,42 % ja edellisessä tilinpäätöksessä 23,56 %. Pankki julkaisee luottolaitoslain ja Rahoitustarkastuksen standardien edellyttämät vakavaraisuustiedot kerran vuodessa osana tilinpäätöstä. Ulkoistetut toiminnot Pankin keskeiset tietojärjestelmät on ulkoistettu säästöpankkien enemmistöomistamaan Oy Samlink Ab:hen. Pankin kirjanpito hoidetaan Samlinkin tytäryhtiössä Paikallispankkien PP-Laskenta Oy:ssä. Rahahuollossa pankki käyttää Automatia Pankkiautomaatit Oy:n rahahuoltojärjestelmää ja maksujen välityksessä ACH Finland Oyj:n sekä Aktia Pankki Oyj:n palveluja. Säästöpankkien Vakuusrahasto Liedon Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien Vakuusrahastoon. Vakuusrahaston tehtävänä on säästöpankkien vakaan toiminnan turvaaminen. Rahasto on velaton ja sillä on varoja 21,4 milj. euroa. Vapaaehtoisessa vakuusrahastossa säästöpankki ei kuulu sellaiseen yhteisvastuujärjestelyyn, jossa se vastaisi toisen säästöpankin veloista tai sitoumuksista. Kehitysnäkymät loppuvuodelle Loppuvuoden aikana pankin vakavaraisuuden ja tuloskehityksen ennakoidaan olevan suunnitellun mukaista. Vuoden 2010 tuloksen arvioidaan olevan lähellä edellisvuoden tasoa. Asiakasvarojen ja luottojen arvioidaan kasvavan alkuvuoden mukaisesti. Arvonalennusten määrässä ei ennakoida tapahtuvan merkittäviä muutoksia loppuvuoden aikana. Yleinen taloudellinen tilanne saattaa vaikuttaa arvonalennusten kehitykseen mutta sillä ei kuitenkaan ole olennaista vaikutusta pankin vakavaraisuuteen. Markkinakorkotason muutokset eivät vaikuta merkittävästi loppuvuoden korkokatteen määrään. Pankkien välinen talletuskilpailu saattaa vaikuttaa korkokustannusten nousuun. Liedon Säästöpankki Osavuosikatsaus 2010

3 TULOSLASKELMA TASE, VASTATTAVAA (tuhatta euroa) (tuhatta euroa) Korkotuotot Velat luottolaitoksille Korkokulut Velat yleisölle ja Korkokate julkisyhteisöille Tuotot oman pääoman Muut velat ehtoisista sijoituksista Siirtovelat ja saadut ennakot Palkkiotuotot Velat, joilla on huonompi Palkkiokulut etuoikeus kuin muilla veloilla Arvopaperikaupan ja valuutta- Laskennalliset verovelat toiminnan nettotuotot Vapaaehtoiset varaukset Myytävissä olevien Peruspääoma rahoitusvarojen nettotuotot Muut sidotut rahastot Suojauslaskennan nettotulos Vapaat rahastot Sijoituskiinteistöjen Edellisten tilikausien voitto nettotuotot Tilikauden voitto Liiketoiminnan muut tuotot Hallintokulut Poistot ja arvonalentumiset TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET aineellisista ja aineettomista (tuhatta euroa) hyödykkeistä Asiakkaan puolesta kolmannen Liiketoiminnan muut kulut hyväksi annetut sitoumukset Arvonalentumistappiot Asiakkaan hyväksi annetut luotoista ja muista peruuttamattomat sitoumukset sitoumuksista LIIKEVOITTO JOHDANNAISSOPIMUKSET Tilinpäätössiirrot Nimellisarvot (tuhatta euroa) Tuloverot Koronvaihtosopimukset Varsinaisen toiminnan Korko-optiot voitto verojen jälkeen Ostetut TILIKAUDEN VOITTO JOHDANNAISSOPIMUKSET TASE, VASTAAVAA Käyvät arvot (tuhatta euroa) (tuhatta euroa) Koronvaihtosopimukset Käteiset varat Käypä arvo, positiivinen Keskuspankkirahoitukseen Korko-optiot oikeuttavat saamistodistukset Käypä arvo, positiivinen Saamiset luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja Kaikki johdannaissopimukset ovat suojaavia. julkisyhteisöiltä Saamistodistukset VAKAVARAISUUSSUHDE Osakkeet ja osuudet (tuhatta euroa) Johdannaissopimukset Ensisijaiset omat varat yhteensä Aineettomat hyödykkeet vakavaraisuuden laskemiseksi Aineelliset hyödykkeet Toissijaiset omat varat yhteensä Muut varat vakavaraisuuden laskemiseksi Siirtosaamiset ja maksetut Omat varat yhteensä ennakot Riskipainotettujen erien kokonaismäärä josta operatiivisen riskin riskipainotettu määrä Vakavaraisuussuhde 24,71 % 21,42 % 23,56 % Ensisijaisten omien varojen (vähennysten jälkeen) suhde riskipainotettuihin eriin 17,05 % 16,37 % 16,15 % Alkuvuodesta kertynyt voitto ,87 euroa on luettu ensisijaisiin omiin varoihin vakavaraisuussuhdetta laskettaessa. Liedossa 22. päivänä heinäkuuta 2010 Liedon Säästöpankki Hallitus Liedon Säästöpankki Osavuosikatsaus 2010

4 Osavuosikatsaus 2010 Finanssialan uusi vaihe Vaikuttaa siltä, että pankkitoiminta on liian tärkeää jätettäväksi vain pankkiirien hoidettavaksi. Ennen näin sanottiin politiikasta ja poliitikoista. Poliittiset päättäjät ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että finanssisektorilla on palattava ainakin osittain takaisin sääntelyn maailmaan. 80-luvun lopulla alkanut finanssisektorin liberalisointi päättyi globaalia vakautta ravisuttaneeseen talouden kriisiin. Sekä EU:n että USA:n viranomaiset ovat nyt tiukentamassa rahalaitosten maksuvalmius- ja vakavaraisuussäännöksiä. Useimmat ovat valmiit tunnustamaan, että pankkeihin ei päde sama, kuin muihin toimialoihin. Pankkien konkurssit tai uhka konkursseista voi halvaannuttaa paitsi itse finanssisektorin myös muun ympäröivän talouden. Liedon Säästöpankki lukuina Asiakkaita: (52 074) Vakavaraisuussuhde, %: 24,71 (21,42) Liikevoitto: 4,0 milj. euroa (3,4) Talletukset ja debentuurilainat: 494,2 milj. euroa (501,9) Luotonanto: 570,4 milj. euroa (511,7), josta välitettyjä luottoja 128,3 milj. euroa (91,8) Tase: 610,9 milj. euroa (591,9) Oma pääoma ja varaukset: 72,7 milj. euroa (60,8) Kulu-tuotto -suhde: 0,62 (0,64) Vuonna 2009 maailman bruttokansantuote supistui 12 %. Vain toisen maailmansodan aikana koettiin jyrkempi pudotus. Kriisin syvyyttä ei siis voi vähätellä. Kaikkien talouden osapuolten etu on vakaat markkinat. Tulevia sääntelyn vaikutuksia ei pysty vielä analysoimaan, koska yksityiskohdat päätöksistä puuttuvat. Todennäköisesti rahoituspalvelujen kustannukset tulevat kasvamaan. Jatkossa pankkitoiminta ei ole yksityiselle pääomalle yhtä houkuttelevaa kuin aikaisemmin. Säästöpankille muutoksilla ei ole niin suurta vaikutusta, koska pyrimme optimoimaan palvelua, eikä pääoman tuottoa. Silti myös talouden on oltava kunnossa. Kuten osavuosikatsauksestamme ilmenee, Liedon Säästöpankin vakavaraisuus on huippuluokkaa. Koska myös maksuvalmius ja kannattavuus ovat hyvällä tasolla, voimme jatkaa tasaista markkinaosuuden kasvattamista. Tätä kirjoittaessani kesän lämpötilat rikkovat ennätyksiä. Haluan yhtä lämpimästi kiittää asiakkaitamme pankkia kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Kiitokset myös henkilökunnallemme ja luottamushenkilöillemme pankin hyväksi tehdystä työstä. Liedossa 30. päivänä heinäkuuta 2010 Jussi Hakala toimitusjohtaja Osavuositietojen vertailtavuus Tilinpäätös on laadittu kirjanpito- ja luottolaitoslain säännösten, valtiovarainministeriön luottolaitoksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen ( /150) sekä Rahoitustarkastuksen tilinpäätösstandardin 3.1 mukaisesti. Tilinpäätössäännöt muuttuivat siten, että korko-optioiden aika-arvo ei enää ole osa suojaavaa korkooptiota. Siten aika-arvo kirjataan suoraan tulokseen. Muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta pankin tulokseen eikä taloudelliseen asemaan.

5 Kertomus Liedon Säästöpankin osavuosikatsauksen yleisluonteisesta tarkastuksesta Liedon Säästöpankin hallitukselle Johdanto Olen tarkastanut yleisluonteisesti Liedon Säästöpankin osavuosikatsauksen kaudelta Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat osavuosikatsauksen laatimisesta ja esittämisestä Suomessa voimassa olevien säästöpankkia koskevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Osavuosikatsaus on laadittu soveltuvin osin kirjanpito- ja luottolaitoslain sekä muiden pankin tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Suorittamani yleisluonteisen tarkastuksen perusteella annan pankin hallituksen pyynnöstä lausunnon osavuosikatsauksesta. Yleisluonteisen tarkastuksen laajuus Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu yleisluonteista tarkastusta koskevien suositusten mukaisesti. Yleisluonteiseen tarkastukseen kuuluu tiedustelujen tekemistä pääasiallisesti talouteen ja kirjanpitoon liittyvistä asioista vastaaville henkilöille sekä analyyttisia toimenpiteitä ja muita yleisluonteisen tarkastuksen toimenpiteitä. Yleisluonteinen tarkastus on laajuudeltaan huomattavasti suppeampi kuin tilintarkastusstandardien ja -suositusten mukaisesti suoritettava tilintarkastus, ja siksi en pysty sen perusteella varmistumaan siitä, että saan tietooni kaikki sellaiset merkittävät seikat, jotka ehkä tunnistettaisiin tilintarkastuksessa. Näin ollen en anna tilintarkastuskertomusta. Lausunto Yleisluonteisen tarkastuksen perusteella tietooni ei ole tullut mitään, mikä antaisi syyn uskoa, ettei osavuosikatsausta ole kaikilta olennaisilta osiltaan laadittu Suomessa voimassa olevien säästöpankkia koskevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti ja ettei se antaisi luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla oikeaa ja riittävää kuvaa säästöpankin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Punkalaidun Liedossa 23. päivänä heinäkuuta 2010 Vampula Petri Kettunen KHT Mynämäki Pöytyä Oripää Loimaa Humppila Ypäjä Masku Naantali Nousiainen Rusko Turku Raisio Lieto Kaarina Aura Tarvasjoki Paimio Marttila Koski Länsi-Turunmaa Sauvo Pääkonttori, Hyvättyläntie 4, Lieto, puh Turku Hämeenkatu, Hämeenkatu 9, Turku, puh Turku Kaskenkatu, Kaskenkatu 17, Turku, puh Turku Kauppatori, Yliopistonkatu 21, Turku, puh Turku Runosmäki, Friskinkatu 4, Turku, puh Sijoituspalveluyksikkö, Yliopistonkatu 21, Turku, puh ja Lieto, asema, Mannintie 1, Lieto as., puh Ilmarinen, Pahkalaukkaantie 1, Ilmarinen, puh Littoinen, Valkintie 1, Littoinen, puh Kaarina, Pyhän Katariinan tie 6, Kaarina, puh Loimaa, Kauppalankatu 9-11, Loimaa, puh Naantali, Luostarinkatu 22, Naantali, puh Oripää, Yläneentie 1, Oripää, puh Paimio, Asematie 1, Paimio, puh Raisio, Raisiontori 6, Raisio, puh Puhelun hinta kotimaan kiinteän verkon liittymistä 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min. ja matkapuhelinverkoista 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Hinnat sis. alv. 23 %.

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012, konserni Asiakkaita: 8 214(7 961) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 24,02 % (25,37 %), emoyhtiö 23,48 % (24,60 %) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Liiketoiminta Liedon Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana sujunut myönteisesti. Talletusten ja luotonannon kasvu on ollut arvioitua

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 Asiakkaita: 45 368 (45 902), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 17,01 % (16,88 %) Liikevoitto

Lisätiedot

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj).

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj). OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 21,02 % (16,54 %) Liikevoitto (milj. eur): 10,2 (10,7) Varainhankinta (milj. eur): 1 480,7 (1 371,5) Koko luotonanto (milj.

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 64 185 (44 667) Vakavaraisuussuhde, %: 16,54 % (17,03 %) Liikevoitto (milj. eur): 5,5 (1,7) Varainhankinta (milj. eur): 892,4 (619,9) Koko

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 17 904 (17 984), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: konserni 18,2 % (19,1 % ),

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS

KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 30.6.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 1 KALANNIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014, konserni Asiakkaita: 11 923(12 082) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

AVAIN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta

AVAIN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta AVAIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014, konserni Asiakkaita: 14 152 (13 475), Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 16,56 % (19,87 % ), emoyhtiö 16,29 % (19,65 % ) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 44 724 (45 051), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 18,5 % (18,1%), katsauskauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Auttaa aina

Osavuosikatsaus Auttaa aina Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 Auttaa aina Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 Liiketoiminta Someron Säästöpankin liiketoiminta on katsauskauden aikana jatkunut vakaana. Talletuksien ja luotonannon määrä ovat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2013 Kasvu ja uudistuminen jatkuvat Koko alkuvuosi on ollut sekä Liedon Säästöpankille että koko säästöpankkiryhmälle uudistumisen ja kasvun aikaa. Kahdenkymmenen vuoden tauon

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 8 434 (8 412) Vakavaraisuussuhde, %: 16,94 % (19,99 %) Liikevoitto (1 000 eur): 309 (272) Varainhankinta (1 000 eur): 119 626 (115 076)

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014

Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014 TARJOUSESITTEEN TÄYDENNYS 1 29.8.2014 Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014 19.5.2014 Liikkeeseenlaskija: Eurajoen Säästöpankki Liikkeeseenlaskija: Eurajoen Säästöpankki Kirkkotie 6 27100 EURAJOKI

Lisätiedot

NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS Pankin liiketoiminta. Uudet tuotteet ja palvelut

NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS Pankin liiketoiminta. Uudet tuotteet ja palvelut OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 1 NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Nooa Säästöpankin liikevoitto oli tammi kesäkuulta 959 tuhatta euroa (06/2012: 6 tuhatta euroa). Varainhankinta nousi

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 NOOA SÄÄSTÖPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 Nooan luotonanto kesäkuun lopussa nousi 538 miljoonaan euroon. Arvonalentumistappiot ja järjestämättömät luotot pysyivät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2014 Pankkisektori kohtaa 3 x 3 -vaikutuksen Pankkisektorin haastaa tällä hetkellä kolme suurta trendiä: talouden taantuma, digitalisointi ja sääntely. Kukin näistä pitää sisällään

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nooa Säästöpankin liiketulos tammi kesäkuulta 2012 oli voitollinen, mutta jäi 6 tuhanteen euroon. Luotonanto kesäkuun

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 Yleistä Vuosi 2004 on yhtiön kolmastoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMRO - pankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Olemme lähellä ja läsnä. 1 Osavuosikatsaus 2015 Sisällysluettelo Vahva alkuvuosi... 3 Merkittäviä tapahtumia alkuvuoden aikana... 4 Osavuosikatsauksen

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA lukien toistaiseksi 1 (6) Talletuspankeille Omistusyhteisöille Osuuspankkilain mukaiselle keskusyhteisölle MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 : 19.10.2004 Ålandsbanken Abp Pörssitiedote 19.10.2004 klo 09.00 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 Tarkastelukausi lyhyesti Konsernin liikevoitto

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Toimitusjohtaja Kalevi Hilli: Liiketoiminta

SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Toimitusjohtaja Kalevi Hilli: Liiketoiminta SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 71 896 (69 924) Vakavaraisuussuhde: 19,59 % (18,56 %) Liikevoitto (milj. eur): 8,0 (9,0) Laaja Varainhankinta (milj. eur): 1 093,4 (1 004,4)

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön

1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön 1 (7) Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (International Financial Reporting Standards, IFRS) 1. Kuntarahoitus Oyj:n siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön

Lisätiedot

SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006

SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2007 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Tilikauden voitto oli 8,8 miljoonaa euroa Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 1,4 miljardin euron

Lisätiedot

Konsernin tuloslaskelma

Konsernin tuloslaskelma TÄYDENNYS 1/29.5.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

Liedon Säästöpankin. osavuosikatsaus

Liedon Säästöpankin. osavuosikatsaus Liedon Säästöpankin osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2015 Suomalainen sopimusyhteiskunta koetuksella Pankin menestys kytkeytyy vahvasti sen asiakkaiden menestykseen ja ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointiin.

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

Aktia Säästöpankki Oyj. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006. Aktia

Aktia Säästöpankki Oyj. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006. Aktia Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Aktia 1 2 Sisällys Osavuosikatsaus...... 4 Tuloslaskelma... 8 Tase.... 9 Tunnuslukujen laskentaperusteet... 11 Vuoden 2006 taseen liitetiedot...

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002. Hyvä kasvu ja vakaa kehitys

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002. Hyvä kasvu ja vakaa kehitys Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002 Hyvä kasvu ja vakaa kehitys Kausi lyhyesti Luotonanto kotitalouksille lisääntyi 15,7 % 1 672,9 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWD aiemmin Kotitalouksien säästäminen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2002. +\YlÃNDVYXÃMDWNXL

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2002. +\YlÃNDVYXÃMDWNXL Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2002 +\YlÃNDVYXÃMDWNXL.DXVLÃO\K\HVWL Kotitalouksien luottokanta kasvoi 17,2 % 1 813,5 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWDÃDLHPPLQ Uusien asuntolainojen, hypoteekkilainojen,

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Helmi Säästöpankki Oy

Osavuosikatsaus Helmi Säästöpankki Oy Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Helmi Säästöpankki Oy HELMI SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 22 560 (22 523) Vakavaraisuussuhde, %: 15,63 % (16,14 %) Liikevoitto (1 000 eur):

Lisätiedot

Närpiön Säästöpankki Oy kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään.

Närpiön Säästöpankki Oy kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään. NÄRPIÖN SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 20 299 (12 918) Vakavaraisuussuhde, %: 30,52 % (29,58 %) Liikevoitto (1 000 eur): 1 434 (1 098) Talletukset (1 000 eur): 306 854 (210

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012 OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012 Yritys- ja yhteisötunnus: 2231936-2 Postiosoite: Keskustori 3, 60100 Seinäjoki Käyntiosoite: Keskustori 3, Seinäjoki Kotipaikka: Kuortane SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 1/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 Kausi lyhyesti Konsernin liikevoitto nousi 18,1 % 11,0 milj. euroon (tammi-kesäkuu 2005: 9,3) Korkokate kasvoi 1,5 % 15,9 milj. euroon (15,6) Palkkiotuotot

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Hyvä kasvu jatkuu

Osavuosikatsaus Hyvä kasvu jatkuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Hyvä kasvu jatkuu Kausi lyhyesti Kotitalouksien luottokanta kasvoi 16,7 % 1 746,1 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWDÃDLHPPLQ Asuntolainojen myynti jatkui voimakkaana

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2010 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 4 360 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 4 203 miljoonaan euroon. Katsauskaudella

Lisätiedot

Liiketoimintavolyymin kasvu jatkui. Niin antolainauksen kuin säästämisen ja ottolainauksenkin kasvu oli edellisen vuoden vastaavaa jaksoa nopeampaa.

Liiketoimintavolyymin kasvu jatkui. Niin antolainauksen kuin säästämisen ja ottolainauksenkin kasvu oli edellisen vuoden vastaavaa jaksoa nopeampaa. Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004 29.10.2004 07:00 CEST Aktia Säästöpankki Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2004 Suotuisa kehitys jatkuu Kausi lyhyesti Julkaistavissa 29.10.2004 klo. 09.00

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla hyvin vilkas vuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla hyvin vilkas vuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 18.2.2005 Julkaisuvapaa klo 13.00 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla hyvin vilkas vuosi Asuntolainojen kysyntä säilyi korkealla tasolla. Uusia luottoja nostettiin ennätysmäärä,

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 5/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Nooa. Säästöpankki. Eläköön elämän rikkaus. Nooa Säästöpankki Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Nooa. Säästöpankki. Eläköön elämän rikkaus. Nooa Säästöpankki Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2009 Säästöpankki Nooa Eläköön elämän rikkaus. Nooa Säästöpankki Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2009 1 2 Nooa Säästöpankki Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2009 Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005

Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005 Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005 : 25.10.2005 ÅLANDSBANKEN ABP PÖRSSITIEDOTE 25.10.2005 KLO 09.00 Osavuosikatsaus kaudelta tammikuu-syyskuu 2005 Kausi lyhyesti. Konsernin liikevoitto kasvoi

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Toimintaympäristön kuvaus

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Toimintaympäristön kuvaus MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 8 817 (8 434) Vakavaraisuussuhde, %: 16,48 % (16,94 %) Liikevoitto (1 000 eur): 440 (309) Varainhankinta (1 000 eur): 122 604 (119 626)

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 2/17.8.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1 (6) Sijoituspalveluyrityksille Omistusyhteisöille OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005 Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 16,07 % (16,29 % ) Liikevoitto (1 000 eur): 1 890 (1 489) Varainhankinta (1000 eur): 212 697 (199 236) Koko luotonanto (1 000 eur): 219 331 (217

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2004 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 235 tuhatta euroa. Liikevoitto oli 23 prosenttia alempi kuin viime vuonna vastaavaan

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa.

Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa. TÄYDENNYS 6/16.2.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2005 1) Suluissa on vertailuluku vuodelta 2004. Tuloslaskelma- ja muiden kertymätyyppisten lukujen osalta vertailutietona on tammikesäkuun 2004 luku. Tase- ja muiden poikkileikkaustyyppisten

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS

KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Yritys- ja yhteisötunnus: 0180229-1 Postiosoite: PL 11, 61301 KURIKKA Käyntiosoite: Keskuspuistikko 7 Kurikka Kotipaikka: Kurikka SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 17.8.2005 TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Liikevoitto 8,3 miljoonaa euroa Tampereen Seudun Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 8,3

Lisätiedot

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN LUOTTOLAITOKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN LUOTTOLAITOKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1 (6) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille OHJE JULKISEN KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAN LUOTTOLAITOKSEN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan nojalla seuraavan

Lisätiedot

Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja tammi kesäkuulta oli 121,4 miljoonaa euroa (162,0).

Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja tammi kesäkuulta oli 121,4 miljoonaa euroa (162,0). 1 SAMPO PANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 9.8.2007 SAMPO PANKKI -KONSERNI TAMMI KESÄKUUSSA 2007 Konsernirakenteen muutokset Danske Bank A/S osti 1.2.2007 Sampo Pankin koko osakekannan. Tässä

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Lammin Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään.

Lammin Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään. LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 28.8.2015 klo 15 LAMMIN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 29 024 (28 922) Vakavaraisuussuhde, %: 14,49 % (14,10 %) Liikevoitto (milj. eur): 1,5 (1,5)

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 31.3.2005

SISÄLLYSLUETTELO 31.3.2005 31.3.2005 SISÄLLYSLUETTELO Toimitusjohtajan katsaus 2 Antolainaus 3 Varainhankinta 3 Riskien hallinta ja sisäinen valvonta 4 Vakavaraisuus ja omat varat 4 Luottoluokitukset 4 Tulos 4 Henkilöstö ja hallinto

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) Taseen vastaavaa; euro- ja muut kuin euromääräiset erät

Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) Taseen vastaavaa; euro- ja muut kuin euromääräiset erät VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Finanssivalvonta/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 4.10.2004 1.1.2001 31.12.2007 alkaen KORKORISKI R Frekvenssi: Vastaustarkkuus: Palautusviive: Määrittelyistä

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla uudistumisen ja tasaisen kasvun vuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla uudistumisen ja tasaisen kasvun vuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 17.2.2004 Julkaisuvapaa klo 13.00 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla uudistumisen ja tasaisen kasvun vuosi Tilikauden voitto oli 3,4 miljoonaa euroa ( 2,3 milj. ). Asuntolainojen

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot