Toimintakertomus Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 1.1. 31.12.2010 Yleistä"

Transkriptio

1 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 HESPARTTO RY Toimintakertomus Toimintakertomus Yleistä Hallinto Hespartto ry:n hallitus kokoontui toimintavuonna 8 kertaa lippukunnanjohtaja Elina Elmeri Norroksen johdolla. Hallitukseen kuuluivat vuonna 2010 lippukunnanjohtaja Elina Elmeri Norros, apulaislippukunnanjohtaja Aliisa Ainu Koivisto, sihteeri Hanna Hana Ström sekä jäsenet Jenni Herold, Laura Koivisto, Josefiina Jose Manninen ja Katri Nyyssönen. Rahastonhoitajana toimi Johanna Johis Airola, tilintarkastajina Aija Lehtonen ja Sari Vannela sekä varatilintarkastajina Anja Kiviluoto ja Oona Lassila. Kirjanpitäjänä toimi Kirsti Kiri Koivistoinen. Vuosikokoukset Kevätvuosikokous pidettiin Läsnä oli 8 hesparttoa. Syysvuosikokous pidettiin Läsnä oli 14 hesparttoa. Jäsenmaksu Vuonna 2010 jäsen- ja kannatusmaksu oli 20. Vuosikokouksessa päätettiin, että jäsen- ja kannatusmaksut vuodelle 2011 ovat niin ikään 20. Merkinjakotilaisuudet Merkinjakotilaisuuksia oli joulujuhlassa, tarpojien KITT-tapaamisissa ja partioparaatissa. Sudenpennuille: Lupausmerkki, 10 kpl Päätösmerkki, 10 kpl Jälkimerkkejä lukuisia. Seikkailijoille: Tervetuloa-kompassimerkki, 12 kpl Lupausmerkki, 11 kpl Pohjoinen-ilmansuunta, 11 kpl Itä-ilmansuunta, 6 kpl Taitomerkit, 15 kpl Päätösmerkki, 6 kpl

2 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 Tarpojille: Aloitusmerkki (lupaus), 5 kpl Luovuusmajakka, 21 kpl Leirimajakka, 21 kpl Päätösmerkki, 7 kpl Samoajille: Aloitusmerkki (lupaus), 7 kpl Vaeltajille: Vuonna 2010 Hespartossa ei jaettu vaeltajien merkkejä. Muut: Pääkaupunkiseudun Partiolaisten hopeinen ansiomitali, 1 kpl (Laura Koivisto) Tapahtumat Koulutus, kurssit ja kilpailut PäPan luottisseminaari, 2 hesparttoa (Elmeri ja Hana) Koulutusvastaavan koulutus, 1 hespartto (Laura) Lpk-lehtikisan palauteilta, 1 hespartto (Hana) Leikkikurssi Haaraparta, 6 hesparttoa Verkkokirjoittamiskurssi, 1 hespartto (Elmeri kouluttamassa) PJPK 2/10, 1. osa, 1 hespartto (Jenni) PJPK 2/10, 2. osa, 1 hespartto (Jenni) Tarpojien taitopäivä, 6 hesparttoa Seikkailijamoduuli, 2 hesparttoa (Elmeri ja Laura) EA Mammutti, 2 hesparttoa (Jenni ja Hana) Sudenpentumoduuli, 3 hesparttoa (Elmeri, Jenni ja Laura) Seinäkiipeilykurssi, 1 hespartto (Laura) Kämppäkoulutusviikonloppu, 10 hesparttoa (6 vartiolaista + 4 johtajaa) Ikäkausivastaavakoulutus, 1 hespartto (Johis kurssilla + kouluttamassa) Ko-Gi-kurssin untuvikkoilta, 1 hespartto (Elmeri) Seikkailijoiden EA-päivä, 5 hesparttoa Ko-Gi 102, 1 hespartto (Elmeri) PäPan luottissemma piirin luottiksille, 2 hesparttoa (Tilli, Johis) Punkku-PT-kisa, 2 hesparttovartiota (Kuukkelit (3 ta + 2 sa), ikavat 3 ai) Vaeltajaohjelmamoduuli, 1 hespartto (Johis) Sudari- ja seikkailijatapahtuma Kaiku 3 johtajaa + 16 kisaajaa Ikäkausivastaavakurssin kaupunki-ilta, 1 hespartto (Johis kouluttamassa) Majakkakoulutusilta, 4 hesparttoa Nuotiokitarakurssi, 2 hesparttoa (Pinja, Ausku) Johtajakoulutusta sudarisuunnistukseen, 3 ai, 2 va, 2 sa Ikäkausivastaavakurssin kaupunki-ilta, 1 hespartto (Johis kouluttamassa) Samoajaohjelmamoduuli, 1 hespartto (Johis)

3 Hespartto ry:n toimintakertomus / ja PJPK 5/10, 1 hespartto (Elmeri kouluttamassa) Ikäkausivastaavakurssi, 1 hespartto (Johis kouluttamassa) Ko-Gi-seminaari Puhjonrannassa, 1 hespartto (Elmeri) Hiipivä Haamu -kaupunkikisa, 10 hesparttoa (Hippiäiset ja Kuukkelit johtajineen) Seikkailijaohjelmamoduuli, 1 hespartto (Hana) Partiokouluttajakurssi, 1 hespartto (Tilli) Leikkikurssi, 2 hesparttoa Soppakurssi, 1 hespartto (Pinja) Edustukset Töölön Rotaryklubin kokous ja stipendin luovutus, 1 hespartto (Johis) LPK 2020, 2 hesparttoa (Elmeri, Hana) Kummien kohtaaminen, 1 hespartto (Hana) Hanna Hannes Kahalan hautajaiset, 2+12 hesparttoa (Hana, Laura, lepakot, emakot) Kaupunki-iltanuotio, 6 hesparttoa Partioparaati, 4 johtajaa + n. 17 lasta 3.5. Töölö-seuran ja lippukuntien yhteistyöpalaveri, 1 hespartto (Elmeri) 2.6. Helsingin LPKJ-klubi, 2 hesparttoa (Jenni, Hana) 5.6. Josefiina Mannisen YO-juhlat, 6 hesparttoa (Jose, Katri, Aliisa, Elmeri, Hana, Tilli) 19.8 Töölön kirkolla ip-kerhon leikitys, 1 hespartto (Jenni) Piirin kokous, 4 hesparttoa (Johis, Tilli, Elmeri, Ainu) SP:n jäsenkokous ja lpkj-tapaaminen Tampereella, 2 hesparttoa (Elmeri, Ainu) Piirin 35-vuotisjuhlat Otaniemessä, 2 hesparttoa (Elmeri ja Ainu) Hiipivän Haamun palkintojenjako, 8 hesparttoa PäPan jouluglögit, 3 hesparttoa (Elmeri, Ainu, Tilli) Retket Kuukkelien ja Murmelien retki, 2 johtajaa +6 tarpojaa Pulujen retki, 3 tarpojaa + 1 vaeltaja 8.5. Ahmojen retki Nuuksiossa, 4 seikkailijaa +2 vaeltajaa Sudariretki kämpälle, 14 hesparttoa Johtajaretki ja päivähaikki kämpälle, 14 hesparttoa (4 ai + 1 va + 9 ta) Hippiäisten ja Kuukkelien retket kämpälle, KITT + tarpojalupauksenanto, 12 hesparttoa (7 ta, 4 sa, 1 va, 1 ai) Pulujen Barbie-retki kämpälle, 8 hesparttoa Majavien päiväretki Nuuksioon, 11 hesparttoa (1 sa, 1 va, 9 sudenpentua) Murmelien retki kämpälle, 6 hesparttoa Omenoiden retki kämpälle, 13 hesparttoa Leirit, vaellukset ja purjehdukset Sudenpentu- ja seikkailijaleiri Kalke, 22 hesparttoa (2 ai+4va+6se+10su) Suomen Partiolaisten VI Finnjamboree Kilke, 28 hesparttoa (4 ai + 2 va + 22 ta)

4 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 Juhlat ja tempaukset 3.2. Rekrytempaus, 2 johtajaa (Laura ja Hana) Verenluovutus, 3 johtajaa (Elmeri, Laura ja Hana) Johtajien vohvelikestit, 5 hesparttoa Hesparton 93-vuotislauluilta, 25 hesparttoa 6.4. Teatteri-ilta kämpän hyväksi, 4 hesparttoa Torimessu Töölöntorilla, 3 hesparttoa Vanhan kolon siivous, 5 hesparttoa Uuden kolon siivous, 2 hesparttoa Rekrytempaus Töölön ala-asteella, 2 johtajaa Syksyn avaustempaus Hesperian puistossa 8 hesparttoa (3 ai+2va+2sa+1se) Varainhankintaa: pakkauskeikka jamboreelle menijöille, 5 hesparttoa Varainhankintaa: pakkauskeikka jamboreelle menijöille, 2 hesparttoa Varainhankintaa: pakkauskeikka jamboreelle menijöille, 8 hesparttoa Varainhankintaa: pakkauskeikka jamboreelle menijöille, 5 hesparttoa Johtajien kiitostapahtuma Flamingossa, 4 hesparttoa Verenluovutus, 6 johtajaa Samoajien lupauksenanto ja siirtymä, 11 hesparttoa (4 ai + 7 sa) Lemakoiden ompelutalkoot, 6 johtajaa Itsenäisyyspäiväkirkko, 3 samoajaa Partiokirkko ja joulujuhla, ~ 40 hesparttoa vanhempineen Johtajien pipari-ilta ja pikkujoulut, 11 hesparttoa Muut kokoukset mm Kämppätoimikunta, 2 hesparttoa (Ainu ja Kiki) Hallituksen kokous, 6 hesparttoa Aluetapaaminen, 2 hesparttoa (Elmeri ja Hana) Kalke-leirikokous, 2 hesparttoa (Laura ja Jenni) Hallituksen kokous ja talousilta, 7 hesparttoa Tarpojien hengailuilta, 4 hesparttoa 17.3 Kevätvuosikokous, 8 hesparttoa Hallituksen kokous, 4 hesparttoa 24.3 Aluetapaaminen Hesparton kololla, 2 hesparttoa (Elmeri ja Hana) 28.3 Kalke-leirikokous, 3 hesparttoa (Laura, Jenni, Elmeri) 6.4. Hehkujen postitustalkoot, 3 hesparttoa (Elmeri, Laura ja Hana) 6.4. Tarpojien MuKuPu-café, 5 hesparttoa Kalke-leirikokous, 2 hesparttoa Hallituksen kokous, 6 hesparttoa Johtajahuolto, 4 johtajaa Kilke-savukokous, 4 hesparttoa 3.5. Johtajiston elvytysharjoitus, 1 johtaja Kämppätoimikunnan kokous, 2 hesparttoa (Ainu ja Kiki) Lippukuntahoito, 5 hesparttoa 20.5 Kalke-leirikokous, 2 hesparttoa Hallituksen kokous, 7 hesparttoa Akela-samponeuvosto, 6 hesparttoa Taapermannineuvosto, 5 hesparttoa

5 Hespartto ry:n toimintakertomus / Kilke-leirin jälkitapaaminen, 4 hesparttoa Piiperöisten teeilta, 4 johtajaa 6.9. Taapermannineuvosto, 6 hesparttoa 7.9. Aluetapaaminen, 3 hesparttoa (Elmeri, Hana, Ainu) 8.9. Hallituksen kokous, 7 hesparttoa Omenoiden vanhempainilta 3 hesparttoa, 10 vanhempaa Samoajasiirtymän suunnittelu, 3 johtajaa (Johis, Hansu, Elmeri) Majavien vanhempainilta, 3 hesparttoa, 10 vanhempaa Talvileirikokous, 3 hesparttoa Akela-samponeuvosto, 5 hesparttoa (Pinja, Kaari, Jenni, Hana, Laura) Ikäkausivastaavaneuvosto, 3 hesparttoa (Elmeri, Johis, Laura) Hehkujen postitustalkoot, 3 hesparttoa (Ainu, Elmeri, Laura) Syysvuosikokous, 14 hesparttoa (7 johtajaa + 7 tarpojaa) Hallituksen kokous, 7 hesparttoa Kalke-leirin jälkitapaaminen, 8 hesparttoa Helsinki-Läntisen viimeinen aluetapaaminen, 2 hesparttoa (Elmeri ja Hana) Käpy-ryhmän seinäkiipeily, 3 johtajaa (Elmeri, Laura, Hansu) Ikäkausivastaavaneuvosto, 3 hesparttoa (Elmeri, Johis, Laura) Vaeltajatapaaminen, 4 hesparttoa Talvileirikokous, 4 hesparttoa Piiperöisten teeilta kololla, 6 johtajaa Ikäkausivastaavaneuvosto, 3 hesparttoa (Elmeri, Johis, Laura) Vaeltajatapaaminen, 5 hesparttoa Piiperöisten teeilta kololla, 6 johtajaa Hallituksen kokous, 5 hesparttoa Hehkujen postitus, 1 johtaja (Elmeri) Toiminta Partiolippukunta Hespartto on kuluneen toimintavuoden aikana toiminut kahdessa paikassa: uudella kololla Töölön seurakuntakeskuksessa (Tykistönkatu 8) ja vanhalla kololla Töölön Sinisten kololla olevassa huoneessa (Töölönkatu 34). Hallitus ja muut aikuisten partiolaisten ryhmät ovat kokoontuneet koloilla, jäsentensä kotona tai muissa tiloissa. Vuonna 2010 partiolippukunta Hespartto ry täytti 93 vuotta. Lippukunnan vahvuus oli toimintakauden lopussa n. 80 henkeä, näistä n. 13 oli sudenpentuja, 13 seikkailijoita, 22 tarpojia, 8 samoajia, 4 vaeltajaikäisiä ja loput aikuisia, mukaan lukien kannattajajäsenet. Ryhmien toimintakaudet olivat tammikuusta toukokuuhun ja elokuusta joulukuuhun. Sudenpentutoiminta Lippukunnassa toimi keväällä 2010 kaksi laumaa, Pesukarhut ja Porot. Syksyllä kaikki Pesukarhut ja osa Poroista siirtyi seikkailijaikäkauteen ja nämä laumat lopettivat toimintansa. Nuorimmat Poroista jatkoivat sudenpentutoimintaa uudessa laumassa, joka sai nimekseen Majavat. Lippukunnassa päätettiin, että jatkossa laumat nimeävät itsensä kotimaisten nisäkkäiden mukaan.

6 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 Pesukarhuja johtivat koko kevään 2010 akelat Jenni Herold ja Antti Mielonen. Lisäksi Tilli Pesola toimi tukevana aikuisena. Nuoremmista sudenpennuista koostuva Porotlauma toimi Hanna Hana Strömin johdolla. Elokuussa 2010 lippukuntaan perustettiin uusi Majavat-lauma, jota johtivat Jenni Herold ja Pinja Keijo Korvenoja. Kaikilla laumoilla oli käytössä uusi sudenpentuohjelma ja ne kokoontuivat kerran viikossa. Uusille sudenpennuille järjestettiin lupauksenantotilaisuus joulukuussa partiokirkossa. Akelaneuvosto kokoontui vuoden aikana 3 kertaa ikäkausivastaava Laura Koiviston johdolla. Kokouksissa laadittiin ryhmien toimintasuunnitelmat ja puhuttiin tulevista tapahtumista, sekä päivitettiin jäsentietoja sudenpentujen osalta ja pohdittiin, mahtuuko laumaan uusia jäseniä. Lisäksi keskusteltiin akeloille järjestettävästä koulutuksesta sekä sen tarpeesta.. Seikkailijatoiminta Hespartossa toimi keväällä 2010 yksi seikkailijajoukkue, Ahmat, ja syksyllä 2010 yksi seikkailijajoukkue, Omenat. Ahmojen johtajina toimivat Josefiina Jose Manninen ja Katri Nyyssönen. Ahmat-joukkue lopetti toimintansa kevään lopussa jäsenten siirtyessä tarpojiin. Lippukunnassa päätettiin, että jatkossa seikkailijajoukkueet nimeävät itsensä kotimaisten kasvien mukaan. Omenoiden sampoina toimivat Hanna Hana Ström ja Kaari Freese. Ryhmä muodostui kevään lopussa laumoina lopettaneista Poroista että Pesukarhuista sekä lippukuntaan liittyneistä uusista seikkailijaikäisistä. Syksyllä 2010 Omenat suorittivat seikkailijaohjelman mukaisesti pohjois-ilmansuunnan. Ryhmän jäsenet antoivat seikkailijalupauksensa joulukuussa lippukunnan puurojuhlassa. Samponeuvosto kokoontui syksyllä 2 kertaa ikäkausivastaava Laura Koiviston johdolla. Kokouksissa laadittiin ryhmien toimintasuunnitelmat ja puhuttiin tulevista tapahtumista, päivitettiin jäsentietoja seikkailijoiden osalta sekä pohdittiin, mahtuuko ryhmiin uusia jäseniä. Samponeuvosto piti myös huolta sammoille järjestettävästä koulutuksesta sekä sen tarpeesta.. Tarpojatoiminta Keväällä 2010 Hespartossa toimi kolme tarpojavartiota, Murmelit (ROK-kurssin osalta Johanna Johis Airolan ja leiritarpon osalta pääosin Elina Elmeri Norroksen johdolla), Kuukkelit (Elmeri Norroksen johdolla) ja Pulut (Ainu Koiviston johdolla). Syksyllä 2010 Murmelit siirtyivät samoajiin ja Hespartossa aloitti uusi tarpojavartio Hippiäiset (Anni Pate Ruuhijärven ja Kia Kurunmäen johdolla). Murmelien samoajiin siirtymisen myötä myös Kuukkelien johtajaksi vaihtuivat Aino Mape Kopra ja Aurora Nupponen ja Ainu sai johtajaparikseen Puluihin Katri Nyyssösen. Kaikki Hespartossa toimivat tarpojavartiot kokoontuivat toimintakauden aikana kerran viikossa. Keväällä 2010 kaikki lippukunnan tarpojavartiot suorittivat leiritarppoa, joka huipentui heinä elokuussa Suomen Partiolaisten VI Finnjamboree Kilkkeeseen Evolla. Murmelit kävivät tarpojaohjelman rinnalla samoajaohjelman mukaista ROK-kurssia (ryhmänohjaajakoulutus) ja tutustuivat johtamiseen Hesparton eri ryhmissä. Tarpojaohjelmaa sovellettiin lippukunnassa osin: seikkailijajoukkueille toteutettavien johtamisharjoitusten sijaan tarpojat vetivät joitakin valittuja aktiviteetteja toisilleen osana retkien ohjelmaa.

7 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 Toukokuussa Murmelit ja Kuukkelit järjestivät johtajan opastuksella lippukunnan johtajistolle Back to the School -teemaisen päivähaikin Kirkkonummella. Tapahtumassa käännettiin normaalin haikin roolit päälaelleen: tarpojat suunnittelivat, toteuttivat ja pitivät rastit partiomateriaalia apuna käyttäen, johtajat suunnistivat ja kisasivat vartioina toisiaan vastaan. Tarpojavartiot valmistelivat haikkia soveltuvin osin kokouksissa, mutta rastitehtävät ja muut yksityiskohdat hiottiin muualla johtajilta salassa. Tapahtuma oli onnistunut ja mielekäs sekä tarpojille että johtajille: johtajat saivat itselleen järjestettyä ohjelmaa ja tarpojat harjoitusta mm. tulevaa samoajaikäkautta varten päästessään kokeilemaan haikin ja suunnistusrastien järjestämistä käytännössä. Rastitehtävissä päästiin mm. pelaamaan Pictionaryä partioihanteilla, tunnistamaan lintujen ääniä, laatimaan oma musikaali sekä kokkaamaan kahden ruokalajin lounas. Syksyllä 2010 kaikki lippukunnan tarpojavartiot suorittivat luovuustarppoa. Lokakuussa Hippiäiset tekivät uudelle kämpälle lupauksenantoretken, joka huipentui Kuukkelien järjestämään tarpojakasteeseen sekä mörskärien valossa annettuun tarpojalupaukseen. Hippiäiset järjestivät luovuusmajakkanaan lippukunnan joulujuhlan joulukuun alussa panostaen erityisesti juhlan juontoihin ja ohjelman esittämiseen. Pulut toteuttivat majakkanaan musiikkivideon. Kuukkelit suunnittelivat ja toteuttivat seinämaalauksen vanhan kolon seinään ja esittelivät teoksen sekä lippukunnan johtajistolle että Hippiäiset-vartiolle. Maalauksen aiheeksi valikoitui vartion suunnittelema nenäeläin. Lisäksi aiheita haettiin mm. luonnosta ja kirjallisuudesta. Värit (sininen ja turkoosi) vartio valitsi ja sekoitti kolon värimaailman mukaan. Seinä pestiin ennen maalausta kidesoodalla ja maalaus toteutettiin osin vapaalla kädellä, osin sabluunoin. Taapermannineuvosto kokoontui syksyllä 2 kertaa ikäkausivastaava Elina Elmeri Norroksen johdolla. Lisäksi ikäkausivastaava tapasi vartionjohtajapareja erikseen mm. toimintasuunnitelmien ja vartioiden kuulumisten merkeissä. Samoajatoiminta Hespartossa toimi syksyllä 2010 yksi samoajavartio, Murmelit, jonka vertaisjohtajana toimi Kukka Uimonen. Keväällä lippukunnassa ei toiminut samoajaryhmiä. Murmelit on Hesparton ensimmäinen samoajavartio. Ikäkauden toiminta on luomisvaiheessa, jossa ohjelman toteuttamiselle haetaan sopivia muotoja. Samoajaohjelma on paljon aikaisempia ikäkausia valinnaisempaa. Samoajaohjelman valinnaiset osa-alueet on koottu viiteen varustepakettiin, joiden aiheet ovat lippukunnan toiminta, luovuus, retkeily, oma hyvinvointi ja arjen tarpeelliset taidot. Varustepaketit jakautuvat taskuihin. Joka vuosi jokaisesta taskusta valitaan yksi aktiviteettivaihtoehto suoritettavaksi. Lisäksi samoajaikäkauden aikana tehdään tervetuloavaihe, osallistutaan ROK-koulutukseen, samoajatapahtumaan ja PT-kisoihin sekä toimitaan ryhmänjohtajina. Vuoden lopussa samoajavartio kokoontuu evästauolle, jolla arvioidaan mennyttä toimintavuotta ja ideoidaan seuraavaa. Samoajat suunnittelevat ja toteuttavat toimintaansa keskenään aikuisen johtajan tukiessa heitä taustalla. Syksy 2010 alkoi Tervetuloa samoajaksi -vaiheella, jossa tutustuttiin samoajuuteen ja samoajaohjelmaan ja valittiin suoritettavat aktiviteetit. Syksyn aikana mm. tutustuttiin toiseen samoajavartioon, mietittiin ympäristöystävällistä vapaa-ajanviettoa, tehtiin vartiolle toteemi ja vietettiin rennosti laatuaikaa vartion kesken. Vartio teki marraskuussa ensimmäisen retkensä ilman aikuisia johtajia. Lisäksi syksyn aikana Murmelit suorittivat

8 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 samoajaohjelmaan kuuluvaa johtamisharjoittelua joko pareittain tarpojavartioissa, tai yhdessä vaeltajaikäisen/aikuisen kanssa seikkailijajoukkueessa tai laumassa. Lokakuussa Murmeleille järjestettiin samoajakaste, jonka reitti kulki syysiltaisessa Helsingissä Töölön ja Hietaniemen alueella. Matkan varrelle mahtui niin aatteellisia kuin hupaisiakin rasteja, joilla keskusteltiin muun muassa partioihanteista ja samoajalupauksen sisällöstä. Samoajat tutustuivat myös lippukunnan historiaan ja kävivät sytyttämässä kynttilän lippukuntamme perustajan Anni Collanin haudalle. Polun kuljettuaan Murmelit saivat ensin tarpojaohjelman päätösmerkit ja sitten antoivat samoajalupauksensa tuulisella merenrannalla Hietaniemen uimarannan kupeessa. Kasteen järjestämisestä vastasivat Johanna Johis Airola, Hannele Hansu Airola ja Elina Elmeri Norros. Jatkossa ajatuksena on, että vanhemmat samoajat suunnittelevat ja toteuttavat ikäkausivastaavan johdolla kasteen aina uusille siirtyjille. Samoajien ikäkausivastaavana toimi Johanna Johis Airola. Vaeltajatoiminta Syksyllä 2010 Hespartossa aloitti toimintansa vaeltajaryhmä Phileas Fogg. Ryhmä aloitti toimintansa tutustumalla vaeltajaohjelmaan, sopimalla jatkavansa toimintaansa mahdollisimman säännöllisin tapaamisin ja suunnittelemalla jäsentensä vaelluskarttoihin lähiaikoina suoritettavia aktiviteetteja, ovat mm. melontavaellus, äänestäminen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen perehtyminen, ympäristö- ja ekologisuus asioiden pohtiminen sekä mahdollisesti vesillä liikkumisen perusteet. Tavoitteena on myös vahvistaa yhteistyötä ja verkostoitumista muiden lippukuntien vaeltajien kanssa. Vaeltajatoiminnan käynnistäminen on koettu monessa lippukunnassa varsin haasteelliseksi. Yksi syy tähän lienee se, ettei vanhan ohjelman myötä luontevia perinteitä yli 18-vuotiaiden omaan ikäkausitoimintaan ole yleensä syntynyt. Vaeltajien oikeus omaan ohjelmaan pelkän mahdollistamisen sijaan on kuitenkin yksi uuden partio-ohjelman parhaista piirteistä sikäli, että onnistuessaan se paitsi luo vaeltajaikäisten keskuuteen ryhmähenkeä, myös ehkäisee vastuun keräytymistä vaeltajaikäisille liian suurina paloina liian nopeasti ja siten turvaa lippukunnan toimintakykyisyyden jatkossakin varjelemalla johtajaikäisiä turhalta ja ennenaikaiselta loppuun palamiselta. Onnistuakseen vaeltajatoiminnan käynnistyminen kuitenkin vaatii luotsin tai muun tehtäväänsä motivoituneen henkilön, joka tukee vaeltajia ja tsemppaa näitä ohjelman tekemisessä. Vuonna 2010 lippukunnan vaeltajaluotsina toimi Enna Lyytikäinen. Johtajatoiminta Yksi kuluneen toimintavuoden toimintatavoitteista oli johtajien kouluttautumisen lisääminen. Tätä tukeakseen lippukunta korvasi jokaiselle aktiivijohtajalle yhden piirin kurssin kokonaan ja seuraavista kursseista puolet. Myös muiden tahojen (esim. SPR, Marttaliitto) järjestämiä, partiota tukevia kursseja tuettiin tarpeen mukaan. Toimintatavoite toteutui melko mukavasti, sillä melkein jokainen aktiivijohtajista kävi vuoden aikana vähintään yhden kurssin, osa useampia. Vuoden aikana lippukunnassa panostettiin erityisesti myös johtajien pesteissään jaksamisen tukemiseen ja pestikeskusteluihin. Jokaisen johtajan kanssa pyrittiin ennen pestin aloittamista pitämään kahdenkeskinen pestikeskustelu, jonka aikana käytiin läpi mm. kummankin osapuolen toiveet ja tavoitteet pestin suhteen sekä keskusteltiin jo tarjolla

9 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 olevasta sekä mahdollisesti lisäksi tarvittavasta tuesta ja koulutuksesta. Osalle johtajista pidettiin myös päivityskeskusteluja vanhojen pestien osalta, kunkin johtajan oman toiveen mukaisesti. Pestikeskusteluiden myötä pyrittiin huolehtimaan myös siitä, että jokaisella johtajalla on vähintään yksi henkilö, jolta hän saa pestiinsä tukea, ja kukin johtajista myös tietää, kuka tämä henkilö on. Tyypillisimmin lippukunnan eri pesteissä toimivien tukena toimivat lippukunnanjohtaja sekä ikäkausivastaavat. Samoaja- ja vaeltajaikäisille korostettiin, että heillä on lippukunnanjohtajan ja pestiinsä mahdollisesti liittyvän ikäkausivastaavan lisäksi oikeus tukeen myös oman ikäkautensa ikäkausivastaavalta tai luotsilta. Käpy-ryhmä tarjosi epäsäännöllisen säännöllisesti johtajille omaa ohjelmaa. Vuoden aikana järjestettiin mm. kämppäkoulutusviikonloppu, johtajaretki sekä johtajakoulutusta mm. sudenpentutoimintaan liittyen yhdessä Tösin kanssa. Lisäksi paistettiin vohveleita, luovutettiin verta, käytiin seinäkiipeilemässä ja vesiliukumäessä sekä vietettiin iltaa leipoen ja koristellen piparkakkuja. Vuoden aikana Hespartossa toimi yhteensä 15 aktiivijohtajaa, joiden lisäksi myös Lepakot ja Emakot osallistuivat aktiivisesti esimerkiksi lauluiltaan, puurojuhlan järjestämiseen ja kämpän kunnossapitoon. Hesparton pitkäaikainen jäsen ja kirjanpitäjä Hanna Hannes Kahala (o.s. Ketola) menehtyi helmikuun lopussa. Hesparttosiskot osallistuivat hautajaisjärjestelyihin ja lippukunnalta oli edustus hautajaisissa. Hanneksen muistokirjoitus julkaistiin lippukuntalehti Hehkun numerossa 1/10 sekä PäPa:n piirilehti Hepussa. Hanneksen muistoksi pidettiin myös kevätvuosikokouksessa minuutin hiljainen hetki. Ikäkausivastaavatoiminta Hespartossa otettiin käyttöön ikäkausivastaavapestit elokuussa 2010, jolloin lippukuntaan syntyi ensimmäistä kertaa myös uuden partio-ohjelman mukainen samoajaikäkausi. Ikäkausivastaaviksi etsittiin yli 22-vuotiaat partiojohtajat, joilla on suoritettuna ikäkausivastaavakoulutus tai vastaavat moduulit (esim. Ko-Gi) sekä uuden ohjelman ikäkausiillat ainakin oman ikäkautensa kohdalta. Ikäkausivastaaviksi pestattiin Laura Koivisto (sudenpennut ja seikkailijat), Elmeri Norros (tarpojat) ja Johis Airola (samoajat). Näistä johtajista syntynyt ikäkausivastaavaneuvosto kävi ryhmäytymässä syyskuussa Punkkupartiotaitokisassa sekä kokoontui lisäksi kolme kertaa syksyn aikana kehittäen lippukuntaamme toimintamallia, jossa partio-ohjelmassa kuvattu luotsiporras puuttuu ikäkauden ja ikäkausivastaavan välistä. Ikäkausivastaavatoiminnan kehittäminen oli Elina Elmeri Norroksen Ko-Gi-projekti, jonka päätulokset jaettiin myös piirin ohjelmatoiminnan käyttöön siltä varalta, että niistä olisi apua ja tukea myös muille samankokoisille lippukunnille pääkaupunkiseudulla. Ikäkausivastaavien lisäksi lippukunnan vaeltajaluotsiksi pestattiin Enna Lyytikäinen. Vaeltajaluotsin rooli lippukunnassa määriteltiin kuitenkin hieman erilaiseksi kuin muiden ikäkausien ikäkausivastaavat, eli selkeästi luotsiksi; siinä, missä ikäkausivastaavat kehittävät aktiivisesti ikäkautensa toimintaa ja vastaavat sen partiomaisuudesta sekä kasvatustavoitteiden täyttymisestä, on vaeltajaluotsin tehtävänä enemmänkin tukea ja kannustaa vaeltajia itseään eteenpäin. Ikäkausivastaavat muodostavat lippukunnassa ohjelmaryhmän, joka toimii viikoittaista toimintaa ja lippukunnan arkea pyörittävien ryhmänjohtajien sekä hallituksen taustatukena, konsultoi näitä ja raportoi näille tekemisistään. Ikäkausivastaava toimii sekä oman ikäkautensa ryhmänjohtajien että lasten/nuorten aikuisena tukena, joten vankka

10 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 kokemus lasten ja nuorten ohjaamisesta, aikuisten ohjaamisesta sekä partio-ohjelmasta on pestin kannalta varsin olennainen asia. Ikäkausivastaavan rooli oman lippukunnan tapojen ja perinteiden eteenpäin siirtämisessä on vahva, jolloin näistä tulee jo olla kokemusta ja käsitystä. Mitä tukevaan aikuisuuteen tulee, iän myötä syntyvä aikuisperspektiivi elämään ja asioihin on ikäkausivastaavan pestissä eduksi, samoin on hyvä jos ikäkausivastaavalla on nk. partiokasvatuksen ammattilaisuus jo hallussa ja asiat jossain määrin pureskeltuina päässään. Ikäkausivastaavan pesti on loistava pesti hallituksesta jo vetäytyneelle tai vetäytymässä olevalle aikuiselle, oiva avainpaikka nähdä ja mahdollistaa perustoimintaa kentällä vielä senkin jälkeen, kun ryhmän vetäminen tai hallituspesti ei enää riitä opettamaan uutta. Ikäkausivastaava näkee lasten, nuorten ja johtajien jatkuvasti kehittyvän ja kehittyy itse. Aktiivisen partiotoiminnan ei siis suinkaan tarvitse loppua hallituspestin päättyessä. Siitä, että ikäkausivastaava ei johda varsinaista viikkotoimintaa, on myös yllättävän paljon hyötyä. Kun johtajan aika ja huomio menee ryhmän viikoittaisen toiminnan tai koko lippukunnan byrokratian pyörittämiseen, ei aikaa koko ikäkauden tukemiselle välttämättä jää. Lisäksi, erityisesti tarpoja- ja samoajaikäkausissa, joissa ikäkausivastaavan tulisi olla paitsi ryhmien johtajien, myös nuorten itsensä aikuinen tuki, muut nuoret katsovat herkästi yhden ryhmän viikoittaisen johtajan puolueelliseksi. Ikäkausineuvoston syksyn 2010 aikana työstämä materiaali, joka sisältää mm. kuvaukset eri ikäkausien pesteistä pääpiirteissään, kuvaukset kullekin ikäkaudelle tyypillisestä lapsesta tai nuoresta sekä rekryilmoitusmallit, tallennettiin lippukunnan nettisivujen johtajaosioon käyttöä varten. Osioon on tarkoitus koota myös muuta lippukunnan ohjelma- ja ikäkausitoimintaan liittyvää vinkki- ja lisämateriaalia sitä mukaa kuin sitä syntyy. Leirit, retket ja partiotaitokilpailut Lippukunnan toiminnan toinen painopiste vuonna 2010 oli kisa-aktiivisuuden lisääminen. Tämä toteutui kohtuullisen hyvin. Keväällä Ahmat-seikkailijajoukkue osallistui seikkailijoiden ea-päivään sekä Kuukkelit- ja Murmelit-tarpojavartiot Tarpojien taitopäivään. Syksyllä Espoon Punaseen eli Punkku-partiotaitokisaan osallistui kaksi kisavartiota, Kuukkelit keltaiseen sarjaan ja ikäkausivastaavat kultaiseen sarjaan. Kaupunkikisa Hiipivään Haamuun osallistui Hespartosta kaksi tarpojien muodostamaa kisavartiota, joista Kuukkelien Musta surma sijoittui A-sarjassa toiseksi ja ensimmäistä kertaa kisanneet Hippiäisetkin menestyivät hyvin. Vuonna 2010 retkimaksut olivat syysvuosikokouksen päätöksen mukaisesti yhdeltä yöltä 20 e ja kahdelta yöltä 30 e. Kaikki Hesparton ryhmät tekivät vähintään päiväretken sekä kevät- että syyskaudella, ahkerimmat tarpojaryhmät ehtivät retkeillä parikin kertaa. Toimintavuoden aikana Hespartossa ei järjestetty tarpojien majakkaretkiä, sillä leiritarpon majakkana toimi suurleiri Kilke. Myös syksyllä aloittaneet uudet ryhmät ehtivät tehdä kukin oman retkensä. Tarpojavartio Hippiäiset teki lokakuun alussa kämpälle viikonlopun mittaisen lupauksenantoretken, jonka ohjelmaan sisältyi isompien tarpojien heille yhtenä iltana toteuttama tarpojakaste. Seikkailijajoukkue Omenat puolestaan viettivät marraskuussa kämpällä kahden yön viikonloppuretken, jonka aikana suoritettiin mm. perinnemerkki ja tehtiin omaa kotijuustoa. Murmelit-samoajavartio retkeili marraskuun alussa kämpällä ensimmäistä kertaa keskenään, ilman aikuisia johtajia. Nuorimpien hesparttojen Majavat-lauma teki lokakuun lopussa päiväretken Nuuksioon. Kesäkuun alussa Hespartto osallistui sudenpennuille ja seikkailijoille suunnatulle Kalke-leirille, joka järjestettiin yhdessä kuuden töölöläisen lippukunnan kesken. Leiri painotti

11 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 erityisesti ikäkausiohjelman toteuttamista ja oli johtajansa Henni Hemmo Varhimon (TöTä) Ko-Gi-kehittämistehtävä. Hespartosta osallistui leirille 10 sudenpentua, 6 seikkailijaa sekä 6 johtajaa. Päijänteen rannalla, Sysmässä, järjestetylle leirille osallistuivat lippukunnat Hespartto, Ilvesveikot, Töölön Nuotioveikot, Töölön Siniset, Töölön Tähystäjät ja Viestitytöt. Leiri kesti 4 yötä ja sudenpennut ja seikkailijat olivat leirillä koko tämän ajan. Leirille ei järjestetty vierailupäivää, mutta vanhemmat ja muut kiinnostuneet pystyivät seuraamaan leirin tapahtumia hesparton nettisivujen blogin ja kuvagallerian kautta koko leirin ajan. Leirille osallistui yhteensä n. 100 n vuotiasta lasta johtajineen. Jenni Herold teki pj-kurssin lopputyönään leirille yhden päivän ohjelman, jolloin leirissä järjestettiin mm. markkinat ja saunottiin telttasaunassa. Kaikki kuusi lippukuntaa kokivat tapahtuman onnistuneeksi, mikä loi osaltaan uskoa siihen, että yhteisleirejä kannattaa järjestää myös tulevaisuudessa. Tarpojaikäisten ja sitä vanhempien lippukuntalaisten kesän kruunasi Suomen Partiolaisten VI Finnjamboree Kilke Evolla. Leirille osallistui Hespartosta 22 tarpojaa ja 6 johtajaa. Hespartto muodosti Kiilu-savun (338) yhdessä Töölön Sinisten, Viestityttöjen, Töölön Nuotioveikkojen ja Tellervoisten kanssa. Savunjohtajana toimi Hanna Hana Ström. Hesparton leiriläiset osallistuivat tarpojille räätälöityyn ikäkausiohjelmaan. Johtajat toimivat oman savun lisäksi palvelupesteissä mm. Tuikkeen kyläkeittiössä, Maalaakson kiipeilypisteessä ja Ilmalaaksossa. Yhteydet piiriin ja keskusjärjestöihin Vuonna 2010 yhteydet piiriin ja SP:iin jatkuivat totuttuun tapaan osallistumalla kursseille ja johtajatapaamisiin. Hesparton johtajia toimi myös Pääkaupunkiseudun Partiolaisten luottamustehtävissä. Tilli Pesola toimi mm. partiokouluttajana, Hanna Hana Ström alueohjaajana ja Elina Elmeri Norros viestintäryhmän jäsenenä sekä partiokouluttajana. Johanna Johis Airola osallistui piirin ikäkausivastaavakurssille sekä kurssilaisena että kouluttajana. Kalusto Lippukunnan kalustoa on säilytetty Töölön seurakunnan kerhokeskuksessa, Töölön kirkon tornissa (Topeliuksenkatu 4) ja Töölönkatu 34:ssa. Vuonna 2010 kalustoa täydennettiin hankkimalla lippukunnalle mm. kolme uutta pohjakankaallista laavua, muovisia pulkkia, turvapulloja marinolille sekä kaasutrangia kisakäyttöön. Lippukunnalle vuonna 2009 hankittuun Vuoden aktiivinen Hespartto -seinätauluun lisättiin uusi laatta, johon kaiverrettiin vuonna 2010 palkittujen nimet. Vuoden aktiivinen sudenpentu oli Hanna Beagle Hämäläinen, seikkailija Mariel Nalle Puh Helovirta, tarpoja Saskia Sissari Kivistö, samoaja Aino Mape Kopra ja vaeltaja Katri Nyyssönen. Aktiivisuuden mittarina painotettiin erityisesti ikäkauden toimintaan ja tapahtumiin osallistumista. Kämppä Lippukunnan kämppäretket suuntautuivat yhdessä Töölön Sinisten kanssa rakennetulle kämpälle Kirkkonummen Långvikiin. Kämpän omistaa Töölön Sinisten kannatusyhdistys ja Hespartolla on siihen vuokrasopimuksen mukainen käyttöoikeus. Lippukunta on maksanut kämpän rakentamisvaiheessa toimintavuosien kämppävuokran etukäteen auttaakseen rakentamiskustannuksissa parhaansa mukaan.

12 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 Huhtikuussa 2010 järjestettiin tuleville samoajille, vaeltajille ja aikuisille yhdessä Tösin kanssa kämppäkoulutus. Viikonlopun aikana käytiin läpi kaikki olennaisimmat asiat kämpän käytössä ja kunnossapidossa. Jokainen koulutuksessa mukana ollut oppi mm. sytyttämään ja sammuttamaan tillikan, käyttämään kämpän keittiötä, kamiinaa ja uuneja, vaihtamaan kaasupullon sekä tekemään retken aikana mahdollisesti tarvittavat huoltotoimenpiteet. kuten tyhjentämään vessat. Kämppäkoulutukseen osallistuminen oli edellytys kämpällä retkeilylle. Hesparttoja yöpyi vuoden 2010 aikana kämpällä 145 kertaa. Tiedotus Tiedotuksessa tärkeänä kanavana ovat olleet lippukuntamme nettisivut. Tämän lisäksi tiedotusta on hoidettu myös kirjeitse ja sähköpostitse. Lippukunnan sisäisessä viestinnässä on hyödynnetty myös foorumia, sähköpostilistoja ja Facebook-ryhmää. Lippukunnan valokuvat saatiin yhdistettyä vuoden aikana yhteen sähköiseen kuvagalleriaan, jonne lisättiin vuoden aikana ahkerasti kuvia lukuisista partiotapahtumista. Nettisivujen aktiivinen päivittäminen on saanut paitsi runsaasti kiitosta taustayhteisöltä ja sidosryhmiltä, myös näkynyt suoraan uusien jäsenten määrässä. Uusia jäseniä on vuoden 2010 aikana pyrkinyt nuorimpiin ikäkausiin enemmän kuin lippukunnan resurssit antavat myöten ja sudenpentutoimintaan on syntynyt jonotuslista. Kun lippukunnalla on paljon hyvää toimintaa ja se näkyy ulospäin mm. toimivan nettisivu-uutisoinnin ja valokuvien kautta, on uusien jäsenten rekrytointikin helpompaa. Runsaasti kiitosta on saanut myös lippukuntalehti Hehku, joka ilmestyi vuonna 2010 neljä kertaa. Hehku osallistui vuoden lopulla PäPa:n lippukuntalehtikisaan, jossa sijoituttiin viime vuoden tavoin toiseksi. Lehden päätoimittajana toimi toimintavuoden ajan lippukunnanjohtaja Elina Elmeri Norros, toimitussihteerinä Aliisa Ainu Koivisto ja taittajana Paula Aito. Hehku järjesti vuoden aikana myös valokuvakilpailun, jonka aiheena oli ottaa hesparttomainen luontokuva. Kilpailun voitti Aurora Ausku Nupponen hienolla peurakuvallaan ja hänet palkittiin Siggin juomapullolla. Lehdessä julkaistiin vuoden aikana kaikkien ikäkausien tekemiä juttuja sekä kuvia ja kerrottiin ajankohtaisista partioasioista. Muuta Uuden ohjelman myötä partiolupaus annetaan joka ikäkauteen siirryttäessä erikseen. Vuoden aikana jokaiselle ikäkaudelle sovittiin oma lupauksenantokäytäntö, jonka mukaan sudenpennut antavat lupauksensa partiokirkossa, tarvittaessa järjestetään myös tunnustukseton lupauksenanto lippukunnan joulujuhlassa. Seikkailijat antavat lupauksensa joulujuhlassa lippukunnan lipun reunasta kiinni pitäen. Tarpojien ja sitä vanhempien ikäkausien kohdalla siirryttiin jo edellisenä vuonna käytäntöön, jossa lupaukset annetaan partiokirkon tai joulujuhlan sijaan retkillä, majakassa tai erillisen ikäkausi-illan yhteydessä. Samoajatoiminta käynnistyi Hespartossa vuonna Ensimmäinen samoajavartio Murmelit osoitti suurta aktiivisuutta ja omatoimisuutta jo ensimmäisestä samoajasyksystään alkaen ja antaa toivottavasti esimerkkiä tuleville vartioille. Samoajatoiminta on vasta muodostumisvaiheessa. Lähivuosina keskeistä on samoajatoiminnan vakiinnuttaminen lippukunnassa ja SP:n ohjelman soveltaminen kunkin vartion ja Hesparton toimintaan sopivaksi. Vanhassa ohjelmassa samoajaikäisillä oli periaatteessa vaeltajaohjelmaa, mutta hyvin usein se jäi vartionjohtajana toimimisen jalkoihin.

13 Hespartto ry:n toimintakertomus /13 Jotta samoajatoiminnasta saataisiin oikeasti nuoria houkutteleva osa lippukunnan toimintaa, on samoajilla oltava tarpeeksi omaa toimintaa sekä keskenään että yhteistapahtumissa kuten lpk-retkillä ja leireillä. Molemmat elokuussa toimintansa aloittaneet nuorimpien ikäkausien ryhmät, Omenat-seikkailijajoukkue ja Majavat-lauma, järjestivät syyskauden alussa vanhempainillat ja osallistuivat Kaikuun. Kaiku oli sudenpentujen ja seikkailijoiden oma suomalaisen partiotoiminnan satavuotisjuhla, tarpojat ja sitä vanhemmat juhlivat tätä Kilke-leirillä. Kaiku antoi nuoremmille ikäkausille mahdollisuuden juhlistaa suomalaisen partiotoiminnan satavuotista taivalta ja tuntea olevansa osa suurempaa partioyhteisöä. Molemmissa ryhmissä on toiminut hyvin malli, jossa aikuinen tai vaeltajaikäinen johtaja ja samoaja muodostavat keskenään johtajaparin. Tätä mallia kannattaa soveltaa aina, jos on innokkaita nuoria jotka haluavat johtaa nuoria lapsia, sekä silloin kun aikuisia johtajia ei ole tarpeeksi. Myös lippukunnan valokuva- ja lehtileikearkistoa täydennettiin edelleen toimintavuoden aikana. Uudelle kololle säilöttyihin albumeihin teetettiin uusia valokuvia lippukunnan tapahtumista sekä liimattiin aiheeseen liittyviä lehtiartikkeleita, joissa lippukunnan jäsenet esiintyvät. Otoksia, tunnelmia ja hetkiä tarpojien toiminnasta säilöttiin myös erilliseen kansioon. Töölössä, Lippukunnanjohtaja 2010 Apulaislippukunnanjohtaja 2010 Elina Norros Aliisa Koivisto

Toimintakertomus 1.1.2009 31.12.2009 Yleistä

Toimintakertomus 1.1.2009 31.12.2009 Yleistä Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 1/8 HESPARTTO RY Toimintakertomus 26.1.2010 Toimintakertomus 1.1.2009 31.12.2009 Yleistä Hallinto Hespartto ry:n hallitus kokoontui toimintavuonna 5 kertaa lippukunnanjohtaja

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2013 oli Töölön Sinisten 80-vuotisjuhlavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Tornipääskyt ry Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja Tilinpäätös 2010 Tasekirja Sivu 1 (17) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Toimintakertomus 2010... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Tuloslaskelma 01.01.2010-14.8.2010...

Lisätiedot

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 5.11.2013 8.11.2013 2 SISÄLLYS JÄSENISTÖ... 5! TOIMINTA... 6! SUDENPENTUTOIMINTA... 7! SEIKKAILIJATOIMINTA... 7! TARPOJATOIMINTA... 8! SAMOAJATOIMINTA... 9!

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2009 Tasekirja

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2009 Tasekirja Tilinpäätös 2009 Tasekirja Sivu 1 (12) Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 2-6 Tuloslaskelma 7-8 Tase 9 Liitetiedot 10 Tilinpäätöksen allekirjoitus 11 Tilinpäätösmerkintä 11 Tilintarkastuskertomus 12

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA! Lippukunta saa sähköpostitse linkin esitäytettyyn vuosiselosteeseen joulukuun alussa. Linkki lähetetään lpkj:lle, sihteerille ja jäsenrekisterinhoitajalle.

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Olarinmäen Samoojat ry Toimintasuunnitelma 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2013 SISÄLTÖ YLEISTÄ. 3 PARTIO-OHJELMA/TOIMINTA 4 SUDENPENNUT.. 5 SEIKKAILIJAT.. 6 TARPOJAT.. 7 KOULUTUSJOUKKUE.. 8 SAMOAJAT..

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien neljättätoista toimintavuotta leimaavat lukuisat tapahtumat. Vuosi 2007 on partioliikkeen 100-vuotis juhlavuosi ja

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 AVIAPARTIO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Hyväksyttäväksi syyskokoukselle 10.11.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 JÄSENISTÖ TOIMINTA Erityistä vuonna 2015 Vuoden 2015 teemat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Leppävaaran Korvenkävijät ry:ssä (LeKo) toimi kaudella 2011 noin 40 alle 18-vuotiasta partiolaista sekä 18 täysi-ikäistä johtajaa ja 4 aikuispartiolaista. Lippukunta on

Lisätiedot

Ryhmä Tyttöjä Poikia Yhteensä

Ryhmä Tyttöjä Poikia Yhteensä Klapaset ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01.2006-31.12.2006 c/o Rantanen Jämeräntaival 1C 363 02150 Espoo 25.3.2007 1. JÄSENET JA RYHMÄT Vuoden 2006 lopussa lippukunnassa oli jäseniä yhteensä 132 seuraavasti: Ryhmä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä IKÄKAUSIVASTAAVA-KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Yhdestä tai useammasta Ikäkaudesta vastaavat ikäkausivastaavat, jatkokoulutusta kaipaavat akelat, sammot ja luotsit Partiojohtaja-peruskoulutus

Lisätiedot

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015 LIPPUKUNNAN JOHTAMINEN - KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Lippukunnan hallituksen jäsenet ja näihin pesteihin aikovat vaeltajat ja aikuiset Partiojohtaja-peruskoulutus Osaa johtaa lippukuntaa

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS Osaa perustaidot ja tiedot tapahtuman ja ihmisten johtamisesta partiossa. Moduulit: Johtaminen partiossa 4h Minä partiojohtajana I 4h Tapahtuman johtaminen 4h (sisältää johtamisharjoituksen)

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Tervetuloa Lippukuntapäivään!

Tervetuloa Lippukuntapäivään! Tervetuloa Lippukuntapäivään! Tänä vuonna Lippukuntapäivä järjestetään 28.9. Turussa, Puropellon koululla. Lippukuntapäivän teemoina ovat vaikuttaminen ja johtaminen. Lippukuntapäivä on koko piirin yhteinen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja Sisällysluettelo 1. Yleistiedot sivu 2 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 10 4. Talousarvio sivu 12 Perustiedot on aktiivinen, 70-vuotias poikalippukunta, joka kuuluu Hämeen Partiopiiriin.

Lisätiedot

Kaskipartio ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 ja Toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2013

Kaskipartio ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 ja Toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2013 Kaskipartio ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 ja Toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2013 Kaskipartio ry Kaskipartio ry:n toimintakertomus vuodelta 2012 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Sisällys...

Lisätiedot

Kaskipartio ry:n toimintakertomus vuodelta 2013 ja toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2014

Kaskipartio ry:n toimintakertomus vuodelta 2013 ja toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2014 Kaskipartio ry:n toimintakertomus vuodelta 2013 ja toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2014 Kaskipartio ry Kaskipartio ry:n toimintakertomus vuodelta 2013 ja toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa Tervetuloa partioon! - koulutuskokonaisuus Koulutuksen sisältö Tätä on partio Partioliikkeen historia Termit, päämäärä, arvopohja ja perusperiaatteet Organisaatiot Kasvatustavoitteet Partiomenetelmä Materiaalit

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Vuosikokous 12.11.2012 klo 19:00, Mahlakankareen seurakuntakoti

Vuosikokous 12.11.2012 klo 19:00, Mahlakankareen seurakuntakoti Partiolippukunta Salon Leiriveikot Vuosikokous 12.11.2012 klo 19:00, Mahlakankareen seurakuntakoti Pöytäkirja: 1 Kokouksen avaus Lippukunnanjohtaja Ari-Pekka Luoma avasi kokouksen kello 19:08. 2 Kokousvirkailijoiden

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 2 JÄSENISTÖ... 3 3 HALLINTO... 3 4 SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje

Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje Hämeen Partiopiiri ry Maaliskuu 2013 Kysymykset & kommentit: loistolippukunta@hp.partio.fi Tässä ohjeessa kerrotaan, mitä Loisto-laatutyökalu lippukunnalle

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Kaskipartio ry:n Toimintakertomus vuodelta 2011 ja Toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2012

Kaskipartio ry:n Toimintakertomus vuodelta 2011 ja Toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2012 Kaskipartio ry:n Toimintakertomus vuodelta 2011 ja Toimintasuunnitelma ja -kalenteri vuodelle 2012 Kaskipartio ry Kaskipartio ry:n toimintakertomus vuodelta 2011 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Sisällys

Lisätiedot

ä lippukunta Kehittyvä lippukunta Kehittyv Lippukunnan ohje

ä lippukunta Kehittyvä lippukunta Kehittyv Lippukunnan ohje K l ä v y t t i h e a t n u k u p ip n a n n u k u p p i L e j h o SISÄLLYSLUETTELO Ohjeita lippukunnalle kehittyvä lippukunta -menetelmän käyttämiseen 3 Miten käytän menetelmän työkaluja? 4 Liite 1: Kehittyvä

Lisätiedot

KUVA Joel Forsman. Piirin Toimintakalenteri

KUVA Joel Forsman. Piirin Toimintakalenteri KUVA Joel Forsman Piirin Toimintakalenteri SP:N JUTUT: Medialähettiläskoulutus 16. 18.1. Ko Gi staabikoulutus 30.1. 1.2. Kouluttaja ja ohjelmaseminaari (Ohjaajakoulutus+ JärJo) 30.1. 1.2. Tammikuu Ylitys

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUS 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTAKERTOMUKSEN SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 2 JÄSENISTÖ... 3 3 HALLINTO... 3 4 SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2010 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintakertomus sivu 3 3. Tuloslaskelma sivu 7 Perustiedot Partiolippukunta Lahden Siniset ry

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Johdanto Lappilaisessa partioliikkeessä pyritään vuoteen 2015 mennessä

Lisätiedot

Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016

Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Esitys syyskokoukselle 24.11.2015 Sisältö Yleistä Tamperelaisten lippukuntien toiminta Yhteistoiminta Aluetyö Hallinto, talous ja viestintä

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry 2014 YLEISTÄ PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUKSESTA Partionjohtajan peruskoulutus tukee kaikkia vaeltajan ja aikuisen vastuulla olevia lippukunnan

Lisätiedot

Tampereen Partiolaiset ry

Tampereen Partiolaiset ry Tampereen Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Sisalto Yleistä Tamperelaisten lippukuntien toiminta Yhteistoiminta Aluetyö Hallinto, talous ja viestintä Tamperelaiset Hämeen Partiopiirin

Lisätiedot

PARTIO-OHJELMAN INFOVIHKO

PARTIO-OHJELMAN INFOVIHKO PARTIO-OHJELMAN INFOVIHKO Hämeen partiopiiri ry SANASTO A I J K L M akela aktiviteetti askel ilmansuunnat joukkue jälki Kimin hymy koju kompassiruusu koulutuskokonaisuus lauma liljaleijona luotsi majakka

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 2008... 3 Hallinto... 3 Jäsenistö... 3 Sudenpentulaumat (7 10-vuotiaat jäsenet)... 3 Vartiot (11 13 -vuotiaat jäsenet)... 3 Seikkailijat (10-vuotiaat

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1 Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 1 2 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 4 2 LAPIN PARTIOLAISTEN STRATEGIA 2015 2018... 4 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 6 A) Partio kuuluu kaikille... 7 B) Partio on (nuoria)

Lisätiedot

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta ajateltavaa tai uusia oivalluksia. 26 kurssilaista, 1 ilman

Lisätiedot

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TURVALLISUUSASIAKIRJA

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TURVALLISUUSASIAKIRJA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n (myöhemmin piiri) turvallisuusasiakirja esittää kuinka partiolaiset toteuttavat turvallisuus näkökohtia toiminnassaan ja kuinka partiolaisia ohjataan turvalliseen toimintaan.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Järjestöhallitus Puheenjohtaja Jussi Sipilä (kevät) Ilkka Lehto (syksy) Varapuheenjohtaja Ilkka Lehto (kevät) Jussi Sipilä (syksy) Sihteeri Juha Lehto (kevät) Janne Peltola (syksy) Isännistö Visa Jokelainen

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot