Urheilijan ylikuormitustila on tilanne,
|
|
- Kimmo Karjalainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Arja Uusitalo Urheilijan ylikuormitustila Pitkittyneessä ylikuormitustilassa urheilijan fyysinen suorituskyky ja harjoittelukyky ovat heikentyneet. Hänellä on sairauteen viittaavia oireita ilman selviä selittäviä löydöksiä. Ylikuormitustilan ajatellaan johtuvan fyysisestä ylikuormittumisesta, mutta yleensä kasautuneen kuormituksen syynä ovat myös harjoitteluun liittymättömät tekijät, kuten riittämätön tai vääränlainen ravinto sekä riittämätön yöuni. Ylimääräinen henkinen kuormitus tai jatkuva fyysinen liikkeelläolo muulloin kuin harjoituksen aikana kasaavat kuormitusta ja vähentävät palautumisaikaa, jolloin palautumisajan tarve samalla lisääntyy. Ylikuormitustilan diagnoosi perustuu muiden sairauksien poissulkuun. Hyvä anamneesi on tärkeä. Hoito on oireenmukaista ja palautumista tukevaa. Urheilija tarvitsee oikeaa tietoa ja ymmärrystä, ja tarkka seuranta on usein tarpeen. Urheilijan ylikuormitustila on tilanne, jossa urheilija ei palaudu harjoituksesta tai kilpailusta palautumiseen normaalisti riittävänä aikana ja hänen fyysinen sekä mahdollisesti kognitiivinenkin suorituskykynsä ovat heikentyneet. Varsinaisesti ylikuormittumisen syynä on siis alipalautuminen, joko siksi, että urheilijan palautumiskyky on heikentynyt esimerkiksi sairauden tai huonon ravinnon seurauksena tai siksi, ettei hänellä ole riittävästi aikaa palautumiseen. Alisuoriutuminen johtuu pitkittyneen alipalautumisen aiheuttamista Kuva: istockphoto hermostollisista ja aineenvaihdunnallista muutoksista elimistössä, ja joskus urheilijan alisuoriutumisen syynä voi olla sekä piilevä sairaus että ylikuormitustila. Alisuoriutumisen lisäksi urheilijalla on usein muitakin sairauteen viittaavia oireita ilman selittäviä löydöksiä. Lyhytaikainen ylikuormitustila (overloading, overreaching, functional overtraining) kuuluu normaaliin harjoitteluun, kun urheilija parantaa suorituskykyään huippuunsa kuormittavan laadukkaan harjoitusjakson avulla (superkompensaatio) (1). Tällaisesta jaksosta palaudutaan 2 4 viikon kuluessa. Pitkittynyt ylikuormitustila syntyy kuukausien ylikuormittumisen seurauksena, ja siitä palautuminen kestää kuukausia, jopa vuosia. Ylikuormitustilan ajatellaan johtuvan ensisijaisesti fyysisestä ylikuormituksesta, mutta yleensä kasautuneen kuormituksen ja alipalautumisen syynä ovat myös harjoitteluun liittymättömät tekijät. Näitä ovat riittämätön oikeanlaisen ravinnon saanti, ruokailun väärä ajoitus sekä riittämätön yöuni ja muu palautusaika. Ylimääräinen henkinen kuormitus ja jatkuva fyysinen liikkeelläolo muulloin kuin harjoitusten aikana kasaavat kuormitusta ja vähentävät palautumisaikaa, vaikka palautumisajan tarve samalla lisääntyy. Ylikuormitustilan diagnoosi perustuu muiden sairauksien pois sulkemiseen. Duodecim 2015;131: = Toimitus suosittelee erityisesti opiskelijoille
2 Ylikuormitustila on urheilijoilla yleinen vaiva. Noin % urheilijoista on ilmoittanut olleensa ylikuormitustilassa yhden harjoituskauden aikana ja koko urheilu-uransa aikana jopa noin 60 % (2, 3, 4). Luku on yksilölajeissa ja huippu-urheilijoilla suurempi kuin joukkuelajeissa ja alemmilla tasoilla urheilevilla (5). Tutkimuksissa on havaittu aikuisilla miehillä enemmän ylikuormittumista kuin naisilla, mutta nuorilla urheilijoilla tehdyissä tutkimuksessa tyttöurheilijat olivat selvästi yliedustettuina poikiin nähden (5). Mistä ylikuormitustilassa on kyse? Urheilijan pitkittyneestä ylikuormitustilasta (overtraining, nonfunctional overtraining tai overtraining syndrome) on kirjallisuudessa käytetty muun muassa nimityksiä pitkittynyt väsymystila, uupumustila (burnout), maladaptaatiotila, alipalautuneisuustila ja selittämätön alisuoriutuminen. Suomessa tilasta on pitkään käytetty nimitystä ylikunto. Nämä kaikki nimitykset kuvaavat urheilijan tilaa mutta eivät valaise sen patofysiologiaa tarkemmin. Ylikuormitustila on seurausta yksilölliseen sopeutumiskykyyn nähden liiallisesta fyysisestä tai psyykkisestä kuormittumisesta. Aineenvaihdunta on enimmäkseen hajottavaa, ja elimistössä on hälytystilanne. Tämä vaihe voi olla hyvin lyhyt tai jopa huomaamaton, ja siitä päädytään seuraavaan vaiheeseen eli voimavarojen hitaaseen uupumiseen (6). Näiden vaiheiden ajallista kestoa ei tunneta, ja se vaihtelee yksilön ja tilanteen mukaan. Ylikuormitustilan kehittyminen on siis dynaaminen ja vaihteleva prosessi, samoin kuin palautumisaikakin, joka käytännön kokemuksen mukaan on kuitenkin vielä huomattavasti pidempi. Vaikka ylikuormitustilaa on tutkittu aktiivisesti jo pitkään, tieto sen patofysiologiasta on edelleen rajallista. On selvää, että autonominen hermosto ja stressihormonijärjestelmä ovat osallisia tilan kehittymiseen. Autonomisen hermoston toiminnan muutoksista on paljon raportteja (7). Pitkittyneeseen ylikuormitustilaan on raportoitu liittyvän lisämunuaisen vajaatoimintaa (8). Myös aivolisäkkeen ja hypotalamuksen vajaatoiminnasta on saatu viitteitä TAULUKKO 1 Ylikuormittumisen oireita (7, 15). Aina (edellytys diagnoosille) suoritus- ja harjoittelukyvyn heikkeneminen Miltei aina väsymys, voimattomuus Unettomuus, unihäiriöt, ruokahaluttomuus tai ruokahalun lisääntyminen, kehon painon muutokset Toistuvat infektio-oireet Tykytys ja rytmihäiriötuntemukset, rintakivut, hengenahdistus etenkin rasituksessa Lihasvoiman puute, lihasten huono hallinta, lihaskivut, tahattomat lihassupistukset Reaktiivisuuden ja koordinaation heikkeneminen Mieliala: negatiiviset tuntemukset lisääntyvät ja positiiviset vähenevät: esim. apaattisuus, masentuneisuus, ahdistus ja haluttomuus lisääntyvät ja iloisuus ja pir teys vähenevät Keskittymiskyvyttömyys, usein esiintyvä päänsärky, kuulo- ja näköhäiriöt Kuukautiskierron häiriöt, seksuaalitoimintojen häiriöt Ruoansulatuskanavan toiminnan häiriöt, pahoinvointi (7, 9). Nämä ilmiöt ovat kuitenkin palautuvia, eivät pysyviä sairaustiloja. Oksidatiivisen stressin ja hiljaisen tulehdusreaktion patofysiologista osuutta on myös viime aikoina tutkittu, ja niitä pidetään todennäköisinä vaikuttajina (10, 11, 12). Niiden mittaamista ylikuormittumisen arvioimiseksi ei voida kuitenkaan vielä suositella. Aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksien on myös raportoitu muuttuneen ylikuormittuneilla urheilijoilla, mutta samanlaisia pitoisuuksien muutokset eivät kaikilla ole (13, 14). Löydösten moninaisuutta selittävät tilan vaikeuden vaihtelu, yksilölliset vasteet ylikuormittumiseen ja erilaiset ylikuormittumisen syntymisen syyt (esimerkiksi puutteet ravitsemuksessa tai psyykkiset kuormitustekijät). Ylikuormitustilan diagnosointi Urheilijoiden ja kuntoilijoiden tietoisuus ylikuormittumisen mahdollisuudesta on lisääntynyt. Tämä on lisännyt pyrkimyksiä hallita 2345 Urheilijan ylikuormitustila
3 TAULUKKO 2. Ylikuormitustilalle altistavia ja diagnoosiin vaadittavia tekijöitä (7, 9). 1. Yksilölliset ominaisuudet: hermosto, aineenvaihdunta, lihakset, temperamentti 2. Lisäksi vähintään 1 seuraavista: I) Muutokset harjoittelussa. Kokonaismäärän ja teho, voima tai nopeusharjoittelun merkittävä absoluuttinen tai suhteellinen lisääntyminen tai harjoittelutapojen muutokset (ajankohta, kerrat/vrk) esim. valmentajan vaihtuessa. Runsas kilpaileminen. II) Palautumismahdollisuuksien väheneminen. Käytettävissä olevan ajan väheneminen, lisääntynyt henkinen kuormitus, sairastelu, harjoitus-, kilpailu- tai työmatkat tai muu matkustelu, ravitsemukselliset puutokset: ravinnon sisältö ja määrä sekä ruokailun ajoitus, yöunista tinkiminen (määrä ja ajoitus) III) Henkisten paineiden lisääntyminen. Julkisuus varsinkin urheilu-uran alkuvaiheessa, koulu-, opiskelu- tai työpaineet, perhe- ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät paineet, esim. koulu- ja työpaikkakiusaaminen, ystävien aiheuttama paine samankaltaisuuteen, vanhempien ja valmentajien asettamat tavoitteet, perheen tuen puute, taloudelliset huolet, muutokset elämässä, esim. uusi asuinpaikka, perhetilanteen muuttuminen, esim. avo- tai avioliitto tai lapsen syntymä, uusi työ tai opiskelupaikka IV) Muiden fyysisesti kuormittavien tekijöiden lisääntyminen. Matkustelu: aikavyöhykkeiden ylitys, runsaat lennot, runsas liikkeellä olo esim. työn vuoksi, ystävien kanssa, asioiden hoito, kotityöt, sairastelu: tartuntataudit ja vajaakuntoisena harjoitteluun palaaminen, perussairaudet, varsinkin jos hoitotasapaino on huono, ympäristöolosuhteet: kylmä, lämmin tai korkea ilmanala kuormittuneisuutta mutta toisaalta myös tällaisten epäilyjen määrää lääkäreiden vastaanotoilla. Kun valmentajan ja urheilijan pyrkimyksenä on estää ylikuormittumista hallitsemalla kuormituksen määrää erilaisin kuormitusmittarein, päiväkirjamerkinnöin ja tiuhoin tilannekatsauksin, tulee ylikuormittuneen urheilijan saapua lääkärin vastaanotolle, jos oireet ovat jatkuneet jo viikkoja mahdollisen levonkin jälkeen (TAULUKKO 1) (7, 15). Lyhytaikaisessa ylikuormitustilasta palautuu kolmen viikon kuluessa. Jos oireet ovat kestäneet 4 6 viikkoa, kyse voi olla pitkittyneestä ylikuormitustilasta. Oireet voivat vaihdella suuresti eri yksilöillä. Ne eivät ole sukupuoli- tai lajispesifisiä. Voima- ja nopeuslajien urheilijoilla on vähemmän yleisoireita kuin kestävyysurheilijoilla ja enemmän paikallisia lihas- ja lihashermojärjestelmän oireita. Naisurheilijoilla kuukautisten poisjäänti on aina hälytysmerkki, jonka pitäisi johtaa ajattelemaan paitsi mahdollista raskautta, myös ravinnon saannin riittävyyttä tai ylikuormitusta. Ylikuormitustilalle altistavat tekijät on syytä selvittää tarkasti. Urheilija ei yleensä osaa kertoa kaikkea oleellista spontaanisti, vaan asioita on osattava kysyä (TAULUKKO 2) (7, 9). Vaikka persoonallisuudella on havaittu olevan vaikutuksia ylikuormittumisalttiuteen, ei alttiuden selvittämisellä ole hoidon kannalta merkitystä (16). Harjoitteluun liittyvien muutosten ja elämänmuutosten selvittäminen sen sijaan on tarpeellista. Samoin muu sairaus- ja lääkityshistoria sekä ravitsemustilanne on syytä selvittää. Vajavainen ravinto on todennäköisesti merkittävä ylikuormitustilan taustatekijä. Urheilijoilla on havaittu ravitsemuksellisia puutteita, kuten kokonaisuudessaan liian vähäistä energian saantia (17, oma julkaisematon havainto). Myös liian vähäinen uni tai palautumisaika ovat lähes aina ylikuormittumisen taustalla. Jotta voisi ymmärtää, millaisesta ylikuormittumisesta on kyse, on pyrittävä selvittämään, miten kauan urheilija on harjoitellut oireisena ennen lepojaksoa tai harjoittelun helpottamista sekä kuinka kauan ja millä tavalla hän on jo levännyt. Tarvittava palautumisaika liittyy löyhästi oireiden esiintymisen kestoon ennen hoidon aloitusta ja on yleensä moninkertaisesti pidempi kuin oireiluun kulunut aika. Pitkittyneestä ylikuormitustilasta ei palauduta muutaman viikon levolla, vaan palautumiseen tarvitaan useita kuukausia. Urheilijan hyvin vaikean ylikuormittumisen rajana on pidetty oireiden esiintymistä yli kuuden kuukauden ajan, jolloin täydellinen palautuminen voi viedä jopa vuosia (5, 18). Ylikuormittuneen urheilijan historian selvittäminen on tärkeä osa diagnoosia. Toinen puoli on oireidenmukaista perustutkimusta ja muiden sairauksien sulkemista pois. On muistettava, että sairasteluun liittyy lisääntynyt alttius ylikuormittua, varsinkin jos sairauden yhteydessä pidetty harjoittelutauko on jäänyt liian A. Uusitalo 2346
4 TAULUKKO 3. Sairaustiloja ja taustatekijöitä, joita suljetaan pois ylikuormitusepäilyn yhteydessä. Anemia, tyypillisimmin raudanpuuteanemia Tulehdustaudit, joista pitkittyneitä oireita aiheuttavat Lymen borrelioosi, mykoplasma- ja klamydiainfektiot, Epstein Barrin viruksen aiheuttamat infektiot ja sydänlihastulehdus Endokriiniset sairaudet: ensisijaisesti kilpirauhasen toiminnan häiriöt, diabetes ja sukupuolihormonien erityshäiriöt sekä harvemmin lisämunuaisen toiminnan häiriöt Astma ja allergiat sekä sydän- ja verisuonisairaudet, esim. kohonnut verenpaine Ravitsemushäiriöt, mm. keliakia, laktoosi-intoleranssi ja syömishäiriöt: ortoreksia (pakkomielteinen terveyssyöminen), laihuushäiriö tai ahmimishäiriö Masennus ja muut psyykkiset sairaudet: pitkittyneessä ylikuormitustilassa urheilija voi olla toissijaisesti masentunut, minkä erottaminen ensisijaisesta masennuksesta voi olla vaikeaa Harvoin lihasaineenvaihdunnan sairaudet Sisäilma- ja ympäristöongelmat, dopingaineiden käyttö ja käytön lopettaminen lyhyeksi. Urheilijalla voi myös olla esimerkiksi piilevä astma, keliakia, anemia tai jokin muu sairaustila, joka heikentää hänen kykyään palautua ja sopeutua harjoituksen aiheuttamaan rasitukseen ja edistää siten ylikuormitustilan syntymistä. Toisaalta on myös mahdollista, että pitkällinen ylikuormittuminen edesauttaa astman tai jonkin muun kroonisen sairauden puhkeamista (19). Pitkittyneessä ylikuormitustilassa poissuljettavat sairaudet ja taustatekijät luetellaan TAULUKOSSA 3, ja suositeltavia laboratoriotutkimuksia on esitetty TAULUKOSSA 4 (7, 15). Ylikuormittumisesta epäillyn urheilijan tutkiminen TAULUKKO 4. Pitkittyneen ylikuormitusoireilun erotusdiagnostisia tutkimuksia (7, 15). Ensisijaisesti: täydellinen verenkuva, CRP-pitoisuus, verenglukoosin paastoarvo, TSH-pitoisuus, seerumin ASAT- ja kolesterolipitoisuudet Valikoidusti: EKG, seerumin transferriinireseptoripitoisuus tai saturaatioarvo, seerumin transferriinipitoisuus (aliravitsemuksen mittarina), rauta- ja/tai ferritiini T4Vja T3V-pitoisuudet, kilpirauhasperoksidaasin vasta-ainepitoisuudet, natrium-, kalium- ja kalsiumarvot, seerumin kreatiinikinaasi-, kreatiniini-, urea-, AFOS- ja testosteronipitoisuudet, LH:n ja FSH:n pitoisuudet, estrogeenipitoisuus, prolaktiinipitoisuus, kortisolipitoisuus, tulehdustautien vasta-ainepitoisuuksia (mykoplasma, borrelia, klamydia, Epstein Barrin virus), spirometria, kliininen rasituskoe ja muut tarkentavat tutkimukset oireiston mukaan. Tilanteen mukaan: spiroergometria Ilman varsinaista sairauttakin ylikuormitustilassa esiintyy joitakin tyypillisiä löydöksiä. Kliinisessä statuksessa urheilija on usein väsyneen ja apaattisen näköinen, mutta ei yleensä myönnä olevansa masentunut. Kehon lämpötila saattaa olla lievästi kohonnut. Muuten perusteellisessakaan kliinisessä statuksessa ei yleensä löydetä poikkeavuuksia. Laboratoriotutkimuksissa saatetaan havaita merkkejä energian ja ravintoaineiden puutteesta (RED-S, relative energy deficiency in sport), esimerkiksi piilevä raudanpuute, suurentunut kolesterolipitoisuus tai seerumin urea-arvo (17). Myös seerumin kreatiinikinaasiarvo voi olla suurentunut. Seerumin kortisolipitoisuus voi aamunäytteessä olla suurentunut varsinkin lyhytaikaisen ylikuormittumisen yhteydessä. Pitkittyneessä ylikuormitustilassa kortisolipitoisuus voi olla pieni ja vasteet rasitukseen voivat olla vaimeat (20). Pieni seerumin testosteronipitoisuus voi liittyä ylikuormitukseen pallopeli-, nopeus- ja voimalajien urheilijamiehillä. Kestävyysurheilijamiehillä testosteroniarvo on runsaan kestävyysharjoittelun vuoksi yleensä alhainen, eikä löydös heillä liity yksinomaan ylikuormitustilaan (9). Naisilla estrogeenipitoisuus voi olla alhainen. Oireilevilla urheilijoilla on myös tavattu piilevää kilpirauhasen vajaatoimintaa (21, 22). Yleensä mainitut hormonipitoisuudet ovat edelleen viiterajojen sisäpuolella mutta kuitenkin lähellä jompaakumpaa rajaa. Jos vertailuarvoja urheilijan yksilöllisestä normaalitilanteesta ei ole käytössä, on tulkinta haastavaa. Poikkeava arvo on syytä mitata toistetusti. Syke voi olla harva tai kiihtynyt. Syketiheys voi vaihdella tilanteen ja lajin mukaan, ja 2347 Urheilijan ylikuormitustila
5 sykereaktiot voivat olla kiihtyneitä tai selvästi vaimeita (23). Matala HRV eli sykevaihtelu (heart rate variability) on aina ylikuormitustiladiagnoosia tukeva löydös (15, 24). Leposyke yli 100/min on poikkeava ja saattaa viitata autonomiseen neuropatiaan, joka on kuitenkin urheilijoilla hyvin harvinainen. Levossa verenpaine voi olla matala, normaali tai korkea. Urheilijan EKG:n tulkinta voi olla vaikeaa, mutta ylikuormittumiselle tyypillisiä muutoksia ei ole lukuun ottamatta mahdollista sympatotonian aikaansaamaa vähäistä ST-laskua ja rytmihäiriöalttiuden lisääntymistä. Maksimaalinen spiroergometria on erittäin hyödyllinen apukeino ylikuormittuneen urheilijan tutkimisessa, sairauksien pois sulkemisessa (sydän-, verenkierto- ja hengityselimistö, lihasaineenvaihdunta), suorituskyvyn ja sen rajoitteiden mittaamisessa sekä aerobisen ja anaerobisen aineenvaihdunnan rajojen mittaamisessa (25). Tutkimuksen avulla voidaan kartoittaa harjoitusvirheitä etenkin kestävyyspainotteisissa lajeissa ja suunnitella tulevaa harjoittelua. Ylikuormittuneen urheilijan huippusuorituskyky on heikko tai tavanomaista huonompi. Anaerobinen aineenvaihdunta käynnistyy suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Verenpaine- ja sykevasteet ovat usein poikkeavia, mikä viittaa sympaattisen adrenergisen toiminnan heikkouteen (26). Voidaan havaita myös laskeva verenpainevaste, johon ei kuitenkaan saada selitystä esimerkiksi sydämen kaikukuvauksesta (26, Arja Uusitalo, julkaisematon havainto). Ylikuormittuneen urheilijan syke palautuu tavanomaista hitaammin. Yksinkertaisissa kognitiivista suorituskykyä ja keskittymistä vaativissa testeissä ylikuormittuneiden urheilijoiden on havaittu saavuttavan heikompia tuloksia kuin terveiden urheilijoiden (27). Kansainvälisesti on suositeltu käytettäväksi kyselypohjaisia mittareita urheilijan kuormittuneisuuden ja mielialan arvioimiseksi. Näitä mittareita ovat DALDA (Daily analyses of life demands for athletes), REST-Q (Recovery- Stress Questionnaire in Athletes) ja POMS (Profile of mood states) (7, 28, 29, 30). Kliininen kokemus näistä on vähäistä. Suomessa urheilijan ylikuormitustilasta on pitkään käytetty nimitystä ylikunto. Voiko ylikuormitustilaa hoitaa? Ylikuormitustilan hoito on oireenmukaista ja palautumista tukevaa. Tilaa hoitavia kaikille sopivia lääkkeitä tai ravintovalmisteita ei ole tiedossa. Tilanteen perusteellinen tutkiminen ja oikean tiedon antaminen urheilijalle ja valmentajalle on oleellista. Yleensä harjoittelun täydellinen lopettaminen 2 4 viikon ajaksi tilanteen vaikeuden mukaan on tarpeen. Tauon jälkeen kevyt liikunta 2 4 kertaa viikossa on yleensä suositeltavaa: aluksi lihashuoltoa ja minuutin mittaisia mieluiten tavanomaisesta poikkeavan liikuntamuodon harjoituksia. Esimerkiksi juoksija voi uida tai pyöräillä kevyesti. Liikunta voi olla aluksi pääosin niin sanottua hyötyliikuntaa ilman ajatusta erillisestä harjoituksesta. Sen pitää kuitenkin tuntua mieleiseltä ja hyvältä. Palautumisajan harjoittelu suunnitellaan yhdessä liikuntafysiologin tai valmentajan kanssa. Muiden kuormittavien tekijöiden mahdollisimman hyvä rajoittaminen tai poistaminen on myös palautumisen edellytys. Riittävästä unesta huolehtiminen on tärkeää. Jos urheilijalla on unihäiriöitä, tarvitaan mahdollisesti lyhytaikaista unilääkitystä. Myös hyvä ja riittävä ravinto on palautumisen peruspilari. Ravitsemusterapeutti on suureksi avuksi ravitsemuksellisen selvityksen tekemisessä ja jatko-ohjeistuksessa. Joskus urheilija tarvitsee myös laaja-alaista psyykkistä selvitystä ja tukea, jolloin tarvitaan psykologin tai psykoterapeutin apua. Muu hoito suunnataan oireiden ja löydösten mukaan. Ylikuormitustilan ehkäisy Koska ylikuormitustilan hoito on vaikeaa, on ehkäisy sitäkin tärkeämpää. Urheilija-valmentajaparin pitää pyrkiä luomaan heille sopivat kuormituksen mittarit ja reagoimaan nopeasti ja joustavasti niiden antamiin merkkeihin. Paras mittari on urheilijan hyvä itsetuntemus ja itseluottamus. Helpompia mittareita ovat harjoitustuntemusten ja väsymyksen seuranta kipujanan (VAS) tyylisillä asteikoilla. Toinen tärkeä A. Uusitalo 2348
6 keino on suorituskyvyn seuranta lajiin sopivilla mittareilla (31). Aamusykkeen tai leposykkeen seuranta sekä esimerkiksi ortostaattisen sykereaktion mittaaminen vasteena seisomaan nousuun voivat antaa osviittaa kuormittuneisuudesta. Toistettavuusmittausten perusteella tarvitaan vähintään viiden lyönnin muutos minuutissa suuntaan tai toiseen, jotta muutosta voidaan pitää merkittävänä. Myös syketaso yli 120/min ortostaattisessa kokeessa seisomaasennossa on aina poikkeava. Absoluuttisia rajoja esimerkiksi poikkeavalle ortostaattiselle sykereaktiolle ei voida antaa, sillä reaktio riippuu myös iästä (31). Merkittävä leposykkeen nousu tai voimakas sykereaktio esimerkiksi seisomaan noustessa liitetään yleensä ylikuormittumiseen tai sairastumiseen. Niitä voivat selittää myös fysiologiset tekijät kuten hypovolemia, kuumuus, vähäinen yöuni ja alkoholin käyttö. Laskeva tai muuttumaton syke ja sykereaktio eivät kuitenkaan sulje pois ylikuormittumista. Sykemittauksen lisäksi käytössä on sykepohjaisia analyyseja useissa kaupallisissa ohjelmissa, joilla mitataan myös sykevälin vaihtelua. Nämä analyysit voivat olla hyvä apukeino muun seurannan tukena, mutta yksinomaan niiden antamaan viestiin ei harjoittelumääriä pidä perustaa. Tieteellistä näyttöä syke- ja sykevälivaihtelupohjaisten ohjelmien toimivuudesta harjoittelun seurannassa ei ole vielä olemassa. Lopuksi Ylikuormitustila on harmillinen motivoituneiden urheilijoiden ja kuntoilijoidenkin ongelma. Sen tieteellinen tutkiminen on haastavaa suur Ydinasiat Urheilijan ylikuormitustilassa on kyse pitkittyneestä alipalautumisesta sekä muuten selittämättömästä suorituskyvyn heikkenemisestä ja väsymyksestä. Oireet ovat yksilöllisiä. Diagnoosi perustuu tarkkaan kohdennettuun haastatteluun, kliiniseen statukseen ja sairauksien poissulkuun. Sairaus ja ylikuormitus voivat esiintyä yhtä aikaa. Hoito on oireenmukaista ja palautumista tukevaa, ja tarkka ohjeistus ja seuranta ovat tarpeen. ten yksilöllisten erojen ja eettisten näkökohtien vuoksi. Koska tila aiheuttaa huomattavaa henkistä ja fyysistä kärsimystä urheilijoille ja kuntoilijoille, sen ehkäisy on avainasemassa. Syytekijöissä riittää vielä tutkimista, ja niihin liittyvän ymmärryksen lisääminen auttaa tulevaisuudessa myös hallitsemaan tilannetta paremmin. Myös tietoa hoitotoimenpiteistä tarvittaisiin. Ravinnon tärkeyttä tilanteen kehittymisessä ja palautumisen nopeuttamisessa ei pidä väheksyä. ARJA UUSITALO, LT, dosentti, osastonylilääkäri HUS Kuvantaminen, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Meilahden sairaala, HUS SIDONNAISUUDET Ei sidonnaisuuksia SUMMARY Athletes overtraining syndrome Overtraining refers to the process leading to nonfunctional overtraining state (NFO) and overtraining syndrome (OS). In NFO and OS the athletes physical performance and ability to train are invariably decreased. The athletes have various symptoms without any diagnosed explaining disease. The main reason is chronic physical overloading and underrecovery. Other important reasons include undernutrition, sleep deficit, and mental distress. In the diagnostic process, the first step is to carry out a careful interview about training, social and medical history. Other diseases have to be ruled out carefully. Treatment is symptomatic and supportive for recovery. An athlete needs information about the situation, an exact medical, nutritional and training regimen and intensive follow-up Urheilijan ylikuormitustila
7 KIRJALLISUUTTA 1. Aubry A, Hausswirth C, Louis J, Coutts AJ, Le Meur Y. Functional overreaching: the key to peak performance during the taper? Med Sci Sports Exerc 2014;46: Hooper SL, MacKinnon LT, Hanrahan S. Mood states as an indication of staleness and recovery. Int J Sport Psychol 1997;28: Morgan WP, Brown DR, Raglin JS, O Connor PJ, Ellickson KA. Psychological monitoring of overtraining and staleness. Br J Sports Med 1987;21: O Connor PJ, Morgan WP, Raglin JS, Barksdale CM, Kalin NH. Mood state and salivary cortisol levels following overtraining in female swimmers. Psychoneuroendocrinology 1989;14: Matos NF, Winsley RJ, Williams CA. Prevalence of nonfunctional overreaching/overtraining in young English athletes. Med Sci Sports Exerc 2011; 43: Selye H. The stress of life. New York: Mc- Graw Hill Meeusen R, Duclos M, Foster C, ym. Prevention, diagnosis, and treatment of the overtraining syndrome: joint consensus statement of the European College of Sport Science and the American College of Sports Medicine. Med Sci Sports Exerc 2013;45: Brooks K, Carter J. Overtraining, exercise and adrenal insufficiency. J Nov Physiother 2013;3. 9. Urhausen A, Kindermann W. Diagnosis of overtraining: what tools do we have? Sports Med 2002;32: Margonis K, Fatouros IG, Jamurtas AZ, ym. Oxidative stress biomarkers responses to physical overtraining: implications for diagnosis. Free Radic Biol Med 2007;43: Lewis NA, Howatson G, Morton K, Hill J, Pedlar CR. Alterations in redox homeostasis in the elite endurance athlete. Sports Med 2015;45: Jürimäe J, Mäestu J, Jürimäe T, Mangus B, von Duvillard SP. Peripheral signals of energy homeostasis as possible markers of training stress in athletes: a review. Metabolism 2011;60: Meeusen R, Watson P, Hasegawa H, Roelands B, Piacentini MF. Brain neurotransmitters in fatigue and overtraining. Appl Physiol Nutr Metab 2007;32: Uusitalo AL, Vanninen E, Valkonen- Korhonen M, Kuikka JT. Brain serotonin reuptake did not change during one year in overtrained athletes. Int J Sports Med 2006;27: Uusitalo AL. Overtraining: making a difficult diagnosis and implementing targeted treatment. Phys Sportsmed 2001; 29: Roose J, de Vries WR, Schmikli SL, Backx FJ, van Doornen LJ. Evaluation and opportunities in overtraining approaches. Res Q Exerc Sport 2009;80: Mountjoy M, Sundgot-Borgen J, Burke L, ym. The IOC consensus statement: beyond the Female Athlete Triad Relative Energy Deficiency in Sport (RED-S). Br J Sports Med 2014;48: Kenttä G, Hassmén P. Overtraining and recovery. A conceptual model. Sports Med 1998;26: Koskenvuo M. Aiheuttaako stressi somaattisia sairauksia? Duodecim 2000;116: Meeusen R, Nederhof E, Buyse L, Roelands B, de Schutter G, Piacentini MF. Diagnosing overtraining in athletes using the two-bout exercise protocol. Br J Sports Med 2010;44: Duhig TJ, McKeag D. Thyroid disorders in athletes. Curr Sports Med Rep 2009;8: Hackney AC, Kallman A, Hosick KP, Rubin DA, Battaglini CL. Thyroid hormonal responses to intensive interval versus steady-state endurance exercise sessions. Hormones (Athens) 2012;11: Plews DJ, Laursen PB, Stanley J, Kilding AE, Buchheit M. Training adaptation and heart rate variability in elite endurance athletes: opening the door to effective monitoring. Sports Med 2013;43: Uusitalo AL. Urheilijan ylikuormitustila diagnostisena ja hoidollisena ongelmana. Suom Lääkäril 2000;55: Piirilä P, Sovijärvi A. Spiroergometria fyysisen suorituskyvyn ja sitä rajoittavien tekijöiden arvioinnissa. Duodecim 2013;129: Le Meur Y, Pichon A, Schaal K, ym. Evidence of parasympathetic hyperactivity in functionally overreached athletes. Med Sci Sports Exerc 2013;45: Hynynen E, Uusitalo A, Konttinen N, Rusko H. Cardiac autonomic responses to standing up and cognitive task in overtrained athletes. Int J Sports Med 2008;29: Rushall BS. A tool for measuring stress tolerance in elite athletes. J Appl Sport Psychol 1990;2: Coutts AJ, Slattery KM, Wallace LK. Practical tests for monitoring performance, fatigue and recovery in triathletes. J Sci Med Sport 2007;10: Coutts AJ, Reaburn P. Monitoring changes in rugby league players perceived stress and recovery during intensified training. Percept Mot Skills 2008;106: Uusitalo AL. Ylikuormitustila ja palautumiseen vaikuttavat tekijät. Kirjassa: Mero A, Uusitalo A, Hiilloskorpi H, Nummela A, Häkkinen K, toim. Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus. Lahti: VK-Kustannus 2012, s A. Uusitalo 2350
Urheilijan ylikuormitustila miksi ja mikä se on?
Teksti: ARJA UUSITALO Urheilijan ylikuormitustila miksi ja mikä se on? 45 XXV Liikuntalääketieteen päivät 8. 9.11.2017 Ylikuormitustila tila aiheuttaa huomattavaa henkistä- ja fyysistä kärsimystä urheilijalle
Kuormittuminen ja palautuminen -mistä on kyse? Piia Kaikkonen, LitT, liikuntafysiologi, testauspäällikkö Tampereen Urheilulääkäriasema
Kuormittuminen ja palautuminen -mistä on kyse? Piia Kaikkonen, LitT, liikuntafysiologi, testauspäällikkö Tampereen Urheilulääkäriasema Harjoittele terveenä urheile laadukkaasti! seminaari Varala 18.-19.5.2018
Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta
Nuoren urheilijan ylikuormittumisen toteaminen ja hoito lääkärin näkökulmasta Lauri Alanko LT, Liikuntalääketieteen erikoislääkäri 20.3.15 Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Fc Honka, HIFK A-juniorit,
Urheilijan ylirasitustila
Urheilijan ylirasitustila Aleksi Kallioniemi Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Lääkärikeskus Aava Helsingin Urheilulääkäriasema Ylirasitustilaan ei ole olemassa varsinaista hoitoa, joten järkevintä on
Ylikuormitus ja alipalautuminen testaus ja toteaminen. Tampereen Urheilulääkäriasema
Ylikuormitus ja alipalautuminen testaus ja toteaminen Terve Urheilija iltaseminaari 20.11.2013 UKK-instituutti Piia Kaikkonen, LitM, testauspäällikkö, Tampereen Urheilulääkäriasema Liikaa, liian vähän
MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?
MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien
URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT
URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi VARHAINEN TUNNISTAMINEN Osattava epäillä, koska harvoin kertovat itse! MILLOIN PITÄISI SEULOA Terveystarkastukset
SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA
SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi HOITO Erityisen tärkeää on varhainen puuttuminen ja aktiivisen hoito-otteen luominen MITÄ TEHDÄÄN
Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit
Case Kiireinen äiti Hyvinvointianalyysi Raportit HYVINVOINTIANALYYSI Henkilö: Case Kiireinen äiti Ikä 47 Pituus (cm) 170 Paino (kg) 62 Painoindeksi 21.5 Aktiivisuusluokka Leposyke Maksimisyke 6.0 (Hyvä)
Stressin psykofysiologiaa sykevariaation kertomana
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Stressin psykofysiologiaa sykevariaation kertomana Esa Hynynen urheilututkija, LitT PSYLI & SUPY kevätseminaari, Helsinki 29.4.2011 www.kihu.fi Stressin
Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut
Jari Salmi kuntotestaaja, valmentaja Varalan Urheiluopisto, hyvinvointipalvelut jari.salmi@varala.fi Kestävyysharjoittelun perusteet milloin tarvitaan kuntotestausta? Kestävyyskunto Tarkoittaa hengitys-
FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS
FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS Harjoitusraportti Henkilö: Päivämäärä: Henkilön taustatiedot Ikä Pituus (cm) 24 184 Paino (kg) 79 Leposyke 34 Maksimisyke Aktiivisuusluokka 8 Athlete (Example) John 11.12.212
LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat
LIHASHUOLTO Lihashuolto tarkoittaa joukkoa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on valmistaa urheilijaa suoritukseen ja edistää palautumista harjoituksesta tai kilpailusta. Palautumisella tarkoitetaan fyysisen
Ennaltaehkäisevää urheilulääketiedettä
Ennaltaehkäisevää urheilulääketiedettä Harri Hakkarainen LL, LitM Urheilulääkäri / - valmentaja Suomen vahvuuksia Ortopedinen osaaminen huippua Onko syynä vammojen suuri määrä Tieto vammojen kuntoutuksesta
Harjoittelun suunnittelu
Harjoittelun suunnittelu Helsingin ja Uudenmaan Neuroyhdistys / Naisten kymppi 2017 (@jalosaur) Edupoli - Koulutettu hieroja (2015-2016) Trainer4You - Personal trainer (2015-2016) Fysioterapia AMK (2017-)
KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN. Satu Nevalainen Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri
KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN Satu Nevalainen 19.3.2019 Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri STRESSI & PALAUTUMINEN -Stressiksi tila, jossa keho mukautuu ja reagoi fyysisesti ja psyykkisesti
Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet
Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet 2.1. Koripallovalmennuksen tukitoimet Kehittymisen pyhä kolmiyhteys HARJOITTELU KEHITYS Kuormitus-kolmion pinta-alan kasvua eli harjoittelun lisääntymistä
Ylikuormitus varusmiespalveluksen 8-viikon peruskoulutuskauden aikana
Liikuntalääketieteen päivät 10.-11.11.2010, Helsinki Ylikuormitus varusmiespalveluksen 8-viikon peruskoulutuskauden aikana Tanskanen Minna 1, Uusitalo Arja 2, Atalay Mustafa 3, Kyröläinen Heikki 1, Häkkinen
Harjoittelun optimointi palautumisanalyysin avulla
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Harjoittelun optimointi palautumisanalyysin avulla Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Sykettä työhön ja urheiluun Esa Hynynen, KIHU www.kihu.fi
VOIMAHARJOITTELU: KUORMITTUMISEN JA PALAUTUMISEN HUOMIOINTI OSANA KOKONAISOHJELMOINTIA
VOIMAHARJOITTELU: KUORMITTUMISEN JA PALAUTUMISEN HUOMIOINTI OSANA KOKONAISOHJELMOINTIA Marko Haverinen, LitM Testauspäällikkö, Varalan Urheiluopisto 044-3459957 marko.haverinen@varala.fi Johdanto Yksittäisten
RAVITSEMUS JA YLIKUNTO
RAVITSEMUS JA YLIKUNTO Anna Ojala, ETM Ravitsemusasiantuntija Ravitsemuksellisia syitä ylikunnossa 1. Riittämätön kokonaisenergian ja HH- saanti 2. Epäsäännöllinen syöminen Energia ajoittain puutteellista
Palautumista seurataan myös urheilussa
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Palautumista seurataan myös urheilussa Esa Hynynen, KIHU Firstbeatin Stressipäivä, Jyväskylä, 15.5.2012 www.kihu.fi Yleistä rasituksesta ja palautumisesta
VALMENTAMINEN LTV 2 12.12.2009 1
VALMENTAMINEN LTV 2 12.12.2009 1 YHDEN HARJOITUSKERRAN KOKONAISUUS Ihmisen fyysinen kasvu Kasvu pituuden, painon ja kehon osien sekä elinjärjestelmien kasvua kasvu noudattaa 95%:lla tiettyä kaavaa, mutta
Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT
Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja
MART testi tulokset ja kuvaus. Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - KIHU Kuntotestauspäivät Jyväskylä 20.3.2014
MART testi tulokset ja kuvaus Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - KIHU Kuntotestauspäivät Jyväskylä 20.3.2014 MART historiaa MART testin kehittäminen alkoi 1987, kun kestävyysvalmentajat
Arja Uusitalo, Erikoislääkäri, LT HUSLAB, Helsingin liikuntalääketieteen keskus
Arja Uusitalo, Erikoislääkäri, LT HUSLAB, Helsingin liikuntalääketieteen keskus Miksi seurantaa? Yleistä palautumisesta Seurantamenetelmät -HRV Yhteenvetoa Urheilu: huippu-, kilpa-, kuntourheilu Työntekijät
Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa
Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Kuopio 10.11.2015 TtT, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen Sisältö Taustaa Muutokset työelämässä kuormituksen arvioinnista
ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN
ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN
Ergo Selkäklinikka. Petteri Koski
Näkökantojakantoja AUDI-ik ikäistenisten urheilijoiden fyysisestä harjoittelusta Alppilajit Vuokatti 28.10.-06 Naprapaatti ; D.N. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Ergo - Selkäklinikka Kotka Uuperi Ski Team
18.50) Avaus Kati Pasanen Näkökulmia palautumisesta Juha Koskela
Tavoitteena terve ja menestyvä urheilija Palaudu ja kehity 4.5.2010 UKK-instituutti, Tampere Palaudu ja kehity Ohjelma Johdantoa (klo 18.00-18.50) 18.50) Avaus Kati Pasanen Näkökulmia palautumisesta Juha
Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman?
Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman? Arto Hautala, FT, THM, ft Laboratoriopäällikkö, Dosentti arto.hautala@verve.fi Liikuntalääketieteen tutkimusyksikkö Verve Research
ALLINTAA PALAU PPALAUTUMISEN KAUTTA KOHTI PAREMPAA STRESSINHALLINTAA. Tiina Hoffman, Liikuntafysiologi, Firstbeat
ALLINTAA PALAU PPALAUTUMISEN KAUTTA KOHTI PAREMPAA STRESSINHALLINTAA Tiina Hoffman, Liikuntafysiologi, Firstbeat Tiina Hoffman, Liikuntafysiologi, Firstbeat SISÄLTÖ Intro Terminologiaa Stressi ja palautuminen
Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli
TERVEYSLIIKUNNAKSI KUTSUTAAN SÄÄNNÖLLISTÄ FYYSISTÄ AKTIIVISUUTTA, JOKA TUOTTAA SELVÄÄ TERVEYSHYÖTYÄ (passiivisiin elintapoihin verrattuna) ILMAN LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA RISKEJÄ Arki- eli hyötyliikunta
Harjoitustasojen määrittäminen ja palaute spiroergometriatestin perusteella
Harjoitustasojen määrittäminen ja palaute spiroergometriatestin perusteella Jyrki Aho LitM, liikuntafysiologi Miksi harjoitustasoja pitäisi määrittää? VO 2max / VO 2peak tai P max ovat useimmin käytettyjä
SYKEVÄLIVAIHTELU VALMENNUKSEN VÄLINEENÄ
Urheilulääketiede 2017 SYKEVÄLIVAIHTELU VALMENNUKSEN VÄLINEENÄ TERO MYLLYMÄKI Tutkimusjohtaja Firstbeat Technologies Oy FIRSTBEATIN TAUSTA Firstbeat on johtava sykeanalyytikan tarjoaja. Sykeanalytiikkaa
Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta
Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä. Nopeuskestävyys. Ari Nummela VAT, Tanhuvaaran urheiluopisto 8.10.2012. www.kihu.
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Nopeuskestävyys Ari Nummela VAT, Tanhuvaaran urheiluopisto 8.10.2012 www.kihu.fi Nopeuskestävyys AerK AnK VO 2 max Peruskestävyys Vauhtikestävyys
Sydän pelissä sykevariaation käyttö valmennuksessa
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Sydän pelissä sykevariaation käyttö valmennuksessa Esa Hynynen, KIHU Liikuntalääketieteen päivät, Helsinki, 6.11.2012 www.kihu.fi Harjoittelun optimointi
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa
Työpanoksen ja palkitsemisen epätasapaino yhteys sykevaihteluun. Saija Mauno & Arja Uusitalo
Työpanoksen ja palkitsemisen epätasapaino yhteys sykevaihteluun Saija Mauno & Arja Uusitalo Tausta lyhyesti Poikkeavan sykevaihtelun havaittu ennustavan sydänsairauksia ja kuolleisuutta sydänsairauksiin.
Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto
Case: Kuinka myöhäisillan liikunta vaikuttaa yöuneen? Tero Myllymäki LitM, tutkija Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Firstbeatin stressiseminaari, 20.5.2008 Uni ja palautuminen Unen tehtävät
YLÄKOULUIKÄISEN URHEILIJAN PALAUTUMINEN - AJATUKSIA VANHEMMILLE. Yläkouluakatemian 1. leiritys Anniina Ojala
YLÄKOULUIKÄISEN URHEILIJAN PALAUTUMINEN - AJATUKSIA VANHEMMILLE LÄHIPIIRIN TUKI ON TÄRKEÄ Huippu-urheilu vaatii tiettyä itsekkyyttä ja voi välillä tuntua yksinäiselle. On tärkeää, että urheilijan ympärillä
Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO
LIIKUNTA JA LEPO MITEN SINÄ PALAUDUT? SUORITUKSESTA PALAUTUMINEN PALAUTUMISELLA TARKOITETAAN ELIMISTÖN RAUHOITTUMISTA, JOLLOIN AKTIIVISUUSTASO LASKEE ULKOISET JA SISÄISET STRESSITEKIJÄT VÄHENEVÄT TAI HÄVIÄVÄT
University of Tampere University of Jyväskylä
Työ kuormituksesta palautumisen haasteet Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Psykologian laitos Työelämän muutokset 24 x 7 x 365 logiikka Aina avoin yhteiskunta Työn rajattomuus Aika ja paikka Oma kyky asettaa
FYYSISEN HARJOITTELUN PERUSTEET FHV
FYYSISEN HARJOITTELUN PERUSTEET FHV KEHITTYMISEN PERIAATTEITA HARJOITUSÄRSYKE = järjestelmän häirintä Perusvoimaharjoitus lihassoluvaurio ELINJÄRJESTELMÄN REAGOINTI Vaurion korjaus = proteiinisynteesin
Astmaatikon alkuverryttely
Astmaatikon alkuverryttely LT, dosentti Jari Parkkari Tampereen Urheilulääkäriasema Allergian ja astman esiintyvyys Allergia- ja astmadiagnoosit ovat yleistymässä. Lapsista ja nuorista 15 25 % saa siitepölyaikana
URHEILIJAN ALIPALAUTUMINEN JA YLIKUORMITUS Miten tunnistan, hoidan ja ehkäisen?
URHEILIJAN ALIPALAUTUMINEN JA YLIKUORMITUS Miten tunnistan, hoidan ja ehkäisen? Marko Haverinen, LitM Testauspäällikkö, Varalan Urheiluopisto 044-3459957 marko.haverinen@varala.fi Sisältö 1. Valmentajan
Nuoren niska-hartiakipu
Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun
Case CrossFit-urheilija. Firstbeat Hyvinvointianalyysi
Case CrossFit-urheilija Firstbeat Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Crossfit urheilija Case Kartoituksen alkupäivämäärä 14.07.2014 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden
Urheilijan terveyskysely
Urheilijan terveyskysely Nimi: Sukupuoli: M N Sotu: Laji(t): Valmentaja(t): Osoite: Sähköpostiosoite: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi
Case Insinööri. Hyvinvointianalyysi
Case Insinööri Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Case Insinööri Kartoituksen alkupäivämäärä 03.09.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho
TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA
TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota
Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka
Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli
HYVINVOINTIANALYYSI XAMK
HYVINVOINTIANALYYSI 1.2.2018 - XAMK FIRSTBEAT Perustettu Jyväskylässä v. 2002 Yli 20 vuoden tutkimustyö ja kokemus sykkeeseen ja sykevälivaihteluun perustuvista menetelmistä Lähtöisin Kilpa- ja huippu-urheilun
Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen
Hyvinvointianalyysi Essi Salminen ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Essi Salminen Kartoituksen alkupäivämäärä 11.10.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho
Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia
Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Liikuntalääketieteenpäivät 5.11.2015 Ville Vesterinen, LitM Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Mitä biohakkerointi on? Biohakkerointi ymmärretään
Energiaraportti Yritys X 1.8.2014
Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin
TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT
Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia
HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI
HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI TULOSTEN LUOTETTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT Leposyke Alkoholi Maksimisyke Sairaudet Lääkitys Puuttuva syketieto LEPOSYKE VAIKUTTAA PALAUTUMISEN MÄÄRÄÄN Mittausjakso
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus, 1. taso Hermosto Taito Nopeus Sukuelimet Voima Tuki- ja liikuntaelimet Sisäelimet Aerobinen kestävyys Anaerobinen kestävyys Liikkuvuus 2 Fyysiset ominaisuudet Ikä Tasapaino
Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit
Case Kiireinen äiti Hyvinvointianalyysi Raportit HYVINVOINTIANALYYSI Henkilö: Case Kiireinen äiti Ikä 47 Pituus (cm) 170 Paino (kg) 62 Painoindeksi 21.5 Aktiivisuusluokka Leposyke Maksimisyke 6.0 (Hyvä)
Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos
Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen
Nuori urheilija Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Ei mitään absoluuttisia totuuksia eikäsuuria viisauksia, vaan ajatuksia ja
Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja
Kehittymisen kulmakiviä Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen perusideaa! l HARJOITUKSEN AIKANA KUKAAN EI KEHITY! l SUORITUSKYKY HEIKKENEE HARJOITUKSEN AIKANA JA KEHITYS TAPAHTUU HARJOITUSTA
2016 Case. Hyvinvointianalyysi
2016 Case Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili 2016 Case Kartoituksen alkupäivämäärä 08.10.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho on mielestäni
Liikunta. Terve 1 ja 2
Liikunta Terve 1 ja 2 Käsiteparit: a) fyysinen aktiivisuus liikunta b) terveysliikunta kuntoliikunta c) Nestehukka-lämpöuupumus Fyysinen aktiivisuus: Kaikki liike, joka kasvattaa energiatarvetta lepotilaan
TAITOKOULU OSA 19. Kiinnitätkö tarpeeksi huomiota palautumiseen?
OSA 19 naisvaltaiseen harjoittelun kuorongelmaa. Ongelma syntyy, jos hän ei palaudu urheilusuorituksesta. Kunto nousee kun palaudutaan tätä kutsutaan superkompensaatioksi. Ja siksi palautuminen on niin
Urheilijan alipalautuminen ja ylikuormitus
Urheilijan alipalautuminen ja ylikuormitus - miten tunnistan, hoidan ja ehkäisen Timo Hänninen LL, liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Tampereen Urheilulääkäriasema Prevention, Diagnosis, and Treatment
Kuormituksen ja palautumisen seuranta osana urheiluakatemian arkivalmennusta
Kuormituksen ja palautumisen seuranta osana urheiluakatemian arkivalmennusta Jere Ahonen LitM, Liikuntafysiologi Varalan Urheiluopisto, Tampereen urheiluakatemia jere.ahonen@varala.fi OKM-kehityshankkeen
Huomio kokonaisvaltaiseen harjoitteluun - Suuntana pitävä keskivartalo. Liikuntavammojen ehkäisyohjelma
Huomio kokonaisvaltaiseen harjoitteluun - Suuntana pitävä keskivartalo Without fit and healthy athletes there would not be any exciting Olympic Games. They are our most cherished assets. It is, therefore,
NutriAction 2011: Kotihoidon asiakkaiden ravitsemustila. Merja Suominen 17.2.2011
NutriAction 2011: Kotihoidon asiakkaiden ravitsemustila Merja Suominen 17.2.2011 Tutkimuspaikat ja menetelmä Tutkimus toteutettiin marras-joulukuun 2010 ja tammikuun 2011 aikana. Tutkimukseen osallistui
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Miten käytän sykevälivaihtelun mittausta sairauksia potevilla ja lääkityksiä käyttävillä? Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos HRV- eri tekijöiden vaikutus Stressi Perimä
FORMARE 2015. Tulosten tulkinta sekä harjoitusmuotoja ja niiden vaikutukset kehoon
FORMARE 2015 Tulosten tulkinta sekä harjoitusmuotoja ja niiden vaikutukset kehoon Yleistä ForMaresta 50 laskutus. Tulee toukokuun aikana. Vastuu tehkää parhaanne, olkaa aktiivisia. Tämä on ainutlaatuinen
Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen
Hyvinvointianalyysi Essi Salminen HYVINVOINTIANALYYSI Reaktion voimakkuus Ikä Henkilö: Essi Salminen Pituus (cm) Paino (kg) Painoindeksi 27 165 63 23.1 Aktiivisuusluokka Leposy Maksimisy 6.0 () 50 193
Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen
Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere, Huhtikuu 2014
AMGEVITA (adalimumabi)
AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön
Fysioterapeutti Petri Jalava
Fysioterapeutti Petri Jalava Urheilijan lihashuolto Pyritään ennaltaehkäisemään urheiluvammoja Saadaan enemmän tehoja irti elimistöstä ja tekniikka paremmaksi Mahdollistetaan urheilijan nousujohteinen
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt
AIVOTÄRÄHDYS & URHEILU MUUTTAAKO TUORE KANSAINVÄLINEN KONSENSUSLAUSUMA KÄYTÄNTÖJÄ? Matti Vartiainen
AIVOTÄRÄHDYS & URHEILU MUUTTAAKO TUORE KANSAINVÄLINEN KONSENSUSLAUSUMA KÄYTÄNTÖJÄ? Matti Vartiainen 10.11.2016 m.vartiainen@kolumbus.fi Agenda Tunnistamisen jälkeinen RTP RTP= Return to play Paluu arkeen,
Teksti: VILLE VESTERINEN Kuva: AAPO LAIHO Harjoittelun ja palautumisen seurannalla tuloksekkaampaa kestävyysharjoittelua
Teksti: VILLE VESTERINEN Kuva: AAPO LAIHO Harjoittelun ja palautumisen seurannalla tuloksekkaampaa kestävyysharjoittelua Harjoittelun kokonaiskuormitus on suurta.systemaattisella seurannalla kartoitetaan
KUORMITTUMINEN JA PALAUTUMINEN PALLOILULAJEISSA (kori-, lento- ja jalkapallo)
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä KUORMITTUMINEN JA PALAUTUMINEN PALLOILULAJEISSA (kori-, lento- ja jalkapallo) Mikko Häyrinen Joukkueurheilun kehittäjä, KIHU www.kihu.fi TAUSTAA
Älyvaa&eet innostavat oikeaan liikkumiseen ja harjoi&eluun
Älyvaa&eet innostavat oikeaan liikkumiseen ja harjoi&eluun Innostu työstä seminaari 22.5.2014 Kasnäs Veikko Louhevaara, professori (emeritus) Myontec Oy Sulaute&u 5etotekniikka - Ubicom - Ubi- tekniikka
(S-Ferrit) Kertoo elimistön rautavarastoista tarkemmin kuin pelkkä hemoglobiiniarvo.
TUTKIMUSPAKETIT Tutkimuspaketti aktiiviliikkujalle 80,00 Aktiivisesti treenaavan on hyvä tietää, mitä elimistölle kuuluu. Aktiiviliikkujan tutkimuspaketissa on yhteensä 16 laboratoriotutkimusta. Tutkimukset
Korkeanpaikanharjoittelu hiihdossa osana kilpailuunvalmistautumista OK-projektiseminaari I.Hämäläinen
Korkeanpaikanharjoittelu hiihdossa osana kilpailuunvalmistautumista 2002-2006 OK-projektiseminaari 11.4.2006 I.Hämäläinen Lähtötilanne tutkittua tietoa korkean paikan harjoittelusta Suomessa on vähintään
Ylähengitystie-infektio käytännön urheilulääkärin silmin
Ylähengitystie-infektio käytännön urheilulääkärin silmin Harri Hakkarainen Lääketieteen lisensiaatti Liikuntatieteen Maisteri Urheilulääkäri- ja valmentaja Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot
Aivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja
Aivot narikkaan Asiakastilaisuus 18.3.2019 Tähdelliset työt tehdään ja muuten ollaan kuin Ellun kanat Tuntematon sotilas Työelämän muutokset ja aivot Aivoterveyden uudet uhkat: -korkeat psyykkiset vaatimukset
KUORMITTUMISEN JA PALAUTUMISEN SEURANTA OSANA ARKIHARJOITTELUA
KUORMITTUMISEN JA PALAUTUMISEN SEURANTA OSANA ARKIHARJOITTELUA HARJOITTELE TERVEENÄ URHEILE LAADUKKAASTI (Varala 18.5.2018) Marko Haverinen (LitM), testauspäällikkö Jere Ahonen (LitM), liikuntafysiologi
Kuormituksen ja palautumisen seuranta käytännön menetelmät
Kuormituksen ja palautumisen seuranta käytännön menetelmät Ville Vesterinen, LitT Maastohiihdon valmentajakerhon seminaari 6.5.2018 Jyväskylä 6.5.2018 1 HARJOITUSVAIKUTUS Suorituskyky Lähtötaso Harjoitus
Kehittyminen on tottumista TYÖHÖN
Liikuntaharjoittelun ihanuus ja kurjuus Kehittyminen on tottumista TYÖHÖN Timo Vuorimaa, LitT Mitä tottuminen työhön tarkoittaa? Fyysisen kuormituksen ja elimistön tasapainotilan järkyttämisen jälkeen
SPORTNESS CORPORATE. INTRO Hyvä työvire heti aamusta. Maksimoidaan iskukyky. Fokus
Maksimoidaan iskukyky Valmennusformaatti tähtää hyvinvoinnin ja suorituskyvyn maksimoimiseen. Hyvä työvire ja tasapaino elämän kaikilla osa-alueilla ovat kestävän johtajuuden Fokus INTRO Hyvä työvire heti
Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema
Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema LIIKUNNASTA ON SYNTYNYT NEGATIIVINEN RIIPPUVAISUUS, JOHON LIITYY TERVEYDELLISIÄ, USEIN SOSIAALISIA JA MAHDOLLISESTI MYÖS
Kilpailun ajoittaminen vuoristoharjoittelun jälkeen
Kilpailun ajoittaminen vuoristoharjoittelun jälkeen International Altitude Training Symposium, Colorado Springs, CO, USA 5.-7.10.2011 Vuoristoharjoittelun fysiologiset vaikutukset Vuoristo / hypoksia Anaerobinen
Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia
Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,
PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN
PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.
Hyvinvointia työstä. 15.9.2011 Juha Oksa. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Mastotyöntekijöiden fyysinen kuormittuneisuus, toimintakykyvaatimukset ja terveystarkastusten toimintakykymittareiden kehittäminen Juha Oksa, Sanna Peura, Tero Mäkinen, Harri Lindholm,
Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti
Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen
Rytmin seuranta fysioterapiassa. Leena Meinilä 2016
Rytmin seuranta fysioterapiassa Leena Meinilä 2016 mitä seurataan: syketaajuus, lepoharjoitussyke- maksimi-palautuminen, rytmihäiriöt miksi? sopiva harjoitussyke, mahdollisten rasitukseen liittyvien rytmihäiriöiden
MURTOKOHTA OY - valmennuspalvelut www.murtokohta.fi 3 # testattavan nro tulostuspäivä: 05.05.2015 JUOKSIJAN TASOTESTI - LAKTAATTIMITTAUS
mittaus MURTOKOHTA OY - valmennuspalvelut 3 # testattavan nro tulostuspäivä: 5.5.215 JUOKSIJAN TASOTESTI - LAKTAATTIMITTAUS Nimi: Erkki Esimerkki Päivämäärä: 5.5.215 Ikä: 27 Aika: 15:15 Pituus: 181 Perusaineenvaihdunta
AMGEVITA (adalimumabi)
AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön