Elintarvikkeiden paikallinen tuottaminen

Transkriptio

1 Näkökulmia paikallisen ruoan määrittelyyn Katja Hyvönen Joensuun yliopisto, maantieteen oppiaineryhmä Elintarvikkeiden paikallinen tuottaminen ja kuluttaminen on herättänyt 2000-luvun vaihteesta lähtien vilkasta kiinnostusta niin käytännön toiminnan kuin akateemisen tutkimuksenkin piirissä. Toisaalta se, mikä oikeastaan tekee ruoasta paikallisen, on jäänyt vaille tyydyttävää määrittelyä. Käytännössä paikallisena ruokana tai Suomessa lähiruokana pidetään paikallisuuden asteeltaan hyvinkin monenlaista ruokaa. Käsitteellistä selvennystä tai ainakin tietoa siitä, millaisen ruoan kuluttajat tai muut toimijat mieltävät paikalliseksi, pidetään tärkeänä useista syistä. Ensinnäkin markkinoinnin kannalta tiedon puute nähdään haasteena, jos esimerkiksi ei tiedetä, millaiset ominaisuudet kuluttajaa ruoan paikallisuudessa erityisesti kiinnostavat. Mahdollista on myös niin sanottujen vapaamatkustajien pyrkimykset käyttää väärin paikallisen ruoan myönteistä imagoa. Tutkimuksellisesta näkökulmasta hankaluuksia voi aiheuttaa paikallisen ruoan kulutuksen tutkiminen, sillä kuluttajien tulkinnat paikallisesta ruoasta voivat olla hyvinkin erilaisia. Erityisesti tämä korostuu kansainvälisessä vertailussa, jolloin tulkintaerot ovat yleensä suurempia kuin kansallisesti. Pohdin tässä katsauksessa tutkijoiden paikallisesta ruoasta käymää keskustelua. Mitkä seikat tekevät ruoasta paikallisen? Miten tutkimuksissa on jäsennetty paikallisen ruoan eri muotoja tai miten on katsottu ruoan ja paikan suhteen rakentuneen? Hyödynnän sekä yhteiskuntatieteellisen maatalous- ja elintarviketutkimuksen että ruoan antropologian piirissä kirjoitettua kirjallisuutta. Pohdin paikallisuuden ympärillä käytyä keskustelua erityisesti länsimaisessa kontekstissa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, jonne myös valtaosa paikallista ruokaa käsittelevistä tutkimuksista kohdentuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paikallisessa ruoassa olisi kyse ainoastaan länsimaisesta ilmiöstä; kiinnostus ulottuu myös näiden alueiden ulkopuolelle (ks. Nordberg Hedge ym. 2002). Mitä on paikallinen ruoka: jäsennyksiä ja käsitteitä Tutkimuskirjallisuudessa paikallisen ruoan määrittymistä on pohdittu useista näkökulmista. Erityisen tavallista on ollut nähdä (esim. Mononen 2006: 43, Morris Buller 2003: , Amilien ym. 2007b), että paikallisen ruoan käsitteellä voidaan viitata karkeasti ottaen kahden tyyppiseen toimintaan. Yhtäältä kyse voi olla ruoasta, joka on tuotettu, jalostettu ja kulutettu tietyn maantieteellisen alueen sisällä, eli suomalaisittain lähiruokatyyppisestä toiminnasta. Toisaalta paikallisella ruoalla voidaan tarkoittaa ruokaa, joka on tuotettu tietyssä identifioitavassa maantieteellisessä paikassa, mutta jonka markkinointi- 52 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

2 alue voi olla jopa globaali. Paikallinen on näin tilallisena ilmiönä hyvin joustava. Paikallisessa ruoassa ei ole kuitenkaan kyse ainoastaan maantieteestä. Esimerkiksi Carol Morris ja Henry Buller (2003: ) katsovat, että lähiruokatyyppiselle toiminnalle on tyypillistä joskaan ei välttämätöntä vaihtoehtoisten elintarvikkeiden tarjontaketjujen hyödyntäminen. Konkreettisesti kyse voi olla esimerkiksi talonpojan markkinoista, yhteisöllisesti tuetusta maataloudesta tai tilamyynnistä. Pelkästään paikallisesti tuotetulle ruoalle he puolestaan katsovat olevan tyypillistä ruoan laadullisen erilaistamisen. Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi alueelle tyypillisten ruokaperinteiden hyödyntämisestä. Tällöin ruoan ja paikan sidos ei perustu vain siihen, että ruoka on tuotettu tietyssä identifioitavassa maantieteellisessä paikassa, vaan ruoan ja paikan välille rakentuu monikerroksisempi sidos. Ruoka on paikallista, koska sitä on tuotettu alueella perinteisesti jopa sukupolvien ajan, ja koska alueen toimijoilla on edelleen osaamista hyödyntää näitä perinteitä. Tätä kautta ruoka on myös osa paikallista kulttuuria. (Bérard Marchenay 2007.) Siihen, että ruoan ja paikan sidos voi rakentua muullakin tavalla kuin tilallisen läheisyyden tai tuotantopaikan identifioitavuuden kautta, on kiinnittänyt huomiota myös Angela Tregear (2007). Tregearin jäsennys perustuu kahteen ulottuvuuteen. Ensinnäkin Tregear tarkastelee sitä, onko kyse mistä tahansa hyödykemäisestä elintarvikkeesta, vai tuotteesta, jolla on erityinen paikallisuuteen perustuva ominaisuus. Toiseksi hän pohtii, millainen on tuottaja kuluttaja-suhde. Lähtökohtana on, että paikallisuuden on näyttävä ruoassa jommankumman ulottuvuuden kautta; siksi jäsennyksessä ei edes tarkastella hyödykemäistä paikallista ruokaa, jossa tuottaja kuluttajasuhde on etäinen. Tällaisessa mallissa paikka ei ole ruoassa enää oleellisella tavalla esillä. Ensimmäinen Tregearin erittelemä paikallisen ruoan malli on suora tuotanto (direct produce), millä Tregear viittaa ruokiin, joilla on pelkkä hyödykeidentiteetti kyse on siis tavallisesta paikallisesta ruoasta. Paikallisuus perustuu tilalliseen läheisyyteen ja lyhyeen tarjontaketjuun. Kyse voi olla esimerkiksi talonpojan markkinoilla myydyistä tuoretuotteista. Toista erittelemänsä paikallisen ruoan tyyppiä Tregear kutsuu nimellä läheinen tyypillisyys (close typicity). Näitä ovat elintarvikkeet, joiden erityislaatuisuus perustuu ruoan paikalliseen alkuperään, esimerkiksi alueen luonnonolosuhteisiin tai historiaan. Myös tuottaja kuluttaja-suhde on läheinen niin, että kuluttaja voi tehdä omat arvionsa ruoan laadusta. Kolmannen tyypin muodostavat tuotteet, joita Tregear kutsuu nimellä etäinen erikoisuus (distant speciality). Myös näillä tuotteilla on jokin tuotantopaikkaan perustuva erikoisominaisuus, mutta koska tuottaja kuluttaja-suhde on etäinen, kuluttajan luottamus laadusta ei perustu omakohtaiseen tietoon vaan esimerkiksi tuotteen hyvään maineeseen, nimeen, pakkausmerkintöihin tai mainontaan. Tarjontaketju muistuttaakin tavanomaista mallia. Edellä mainitut jäsennykset paljastavat paikallisina pidettyjen ruokien suuren kirjon (ks. myös Holt Amilien 2007). Jäsennyksistä käy ilmi myös se, että ruoan ja paikan sidos voi perustua hyvin erityyppisiin kytköksiin, niin tilalliseen läheisyyteen kuin paikallisiin ruokaperinteisiinkin. Se, miten näitä eri paikallisuuden puolia painotetaan käytännössä, on riippuvainen esimerkiksi maantieteellisestä kontekstista, yksilöllisistä tulkinnoista ja käytettävästä käsitteestä. Tässä kohtaa onkin syytä muistaa, että angloamerikkalaisissa maissa käytetyn termin, paikallinen ruoka (local food), ohella tai sijaan useissa maissa käytetään omia käsitteitä puhuttaessa paikallisesti tuotetusta (ja kulutetusta) ruoasta. Esimerkiksi Alankomaissa puhutaan aluetuotteista (area product, hollanniksi streekproduct) (van der Meulen 2007) ja Ranskassa terroir-tuotteista (terroir product, ranskaksi produits de terroir) (Amilien ym. 2007b). Tuttu esimerkki on myös Suomen lähiruoka. Vaikka näillä käsitteillä voidaan periaatteessa viitata samanlaiseen toimintaan kuin paikallisella ruoalla, ei niitä voida pitää sen suorina käännöksinä. Käsitteillä on omat Maaseudun uusi aika 3/

3 erityiset, joskin väljästi ja vaihtelevasti tulkitut merkityksensä, joissa painottuvat usein paikallista ruokaa tarkemmin tietyt dimensiot. Pohdin seuraavaksi, miten näitä erilaisia, ruoan paikallista tuottamista ja kuluttamista kuvaavia käsitteitä on käytännössä tulkittu. Miten kuluttajat arvioivat kyseisiä käsitteitä tai millaisia ikäänkuin virallisia merkityksiä ja määritelmiä niille on eri yhteyksissä annettu? Esimerkkeinä käsitteistä, joissa korostuu tilallisen läheisyyden merkitys, tarkastelen Suomen lähiruokaa sekä isobritannialaista paikallista ruokaa. Tuotantopaikan erityislaatuisuutta korostavista käsitteistä tarkastelen esimerkkinä käsitettä terroir-tuote. Tilallinen läheisyys paikallisuuden lähteenä Tilallinen läheisyys on tunnetusti merkittävä lähiruokaa määrittävä ominaisuus. Lähiruoassa on kyse nimenomaan lähellä tuotetusta ja kulutetusta ruoasta, jossa hyödynnetään lähialueen raaka-aineita ja resursseja, ja joka näin hyödyttää alueen taloutta ja työllisyyttä (Lähiruoan mahdollisuudet 2000). Tässä mielessä kyse on eksaktimmasta käsitteestä monimerkityksiseen paikalliseen ruokaan verrattuna. Myös kuluttajat näyttäisivät tulkitsevan lähiruokaa pääosin tämän määritelmän mukaisesti (esim. Isoniemi ym. 2006). Isossa-Britanniassa on tulkittu paikallinen ruoka -käsitettä hyvin samantyyppisesti.esimerkiksi Peter Jones ym. (2004: ) katsovat, että termi local food viittaa nimenomaan lähellä tuotettuun ja kulutettuun ruokaan. Silloin, kun viitaaan ruokaan, jolla on maantieteellisesti identifioitava alkuperä, mutta jota ei kuluteta lähellä, on jo kyse locality-ruoasta (Jones ym. 2004: ). Usein on korostettu samaan tapaan paikallisen ruoan ja alueellisen ruoan (regional food) eroja. Alueellinen ruoka on yleensä määritelty ruoaksi, jolla on selkeästi identifioitava tuotantopaikka, mutta jota ei välttämättä kuluteta lähellä. Alueellisiin ruokiin on usein liitetty myös alueellisten ruokaperinteiden hyödyntäminen (esim. Tregear ym. 2007: 12, Hedges 2003: 27). Kuluttajatutkimuksissa on havaittu, että paikallinen ruoka ja alueellinen ruoka -käsitteiden ero nähdään Isossa-Britanniassa pääosin tämän jaottelun mukaisesti. Siinä missä alueellisen ruoan kohdalla maantieteellinen etäisyys ei ole olennainen asia, paikallinen ruoka nähdään nimenomaan lähellä tuotettuna ja kulutettuna ruokana (esim. Hedges 2003: 20 30, Groves 2005: 3 6, ks. myös DEFRA 2003: 15 16). Tilallisen läheisyyden keskeisyys ei kuitenkaan välttämättä tee käsitteiden määrittelyä erityisen yksinkertaiseksi. Keskustelua on herättänyt erityisesti se, miten käsite paikallinen tulisi rajata tilallisesti. Miten laaja paikallinen alue voi olla? Sekä suomalaisissa että brittiläisissä tutkimuksissa on todettu, että kuluttajat tulkitsevat paikallisuutta hyvin joustavasti. Tavallisimmin paikallisena alueena nähdään suhteellisen suppea alue, kuten maakunta tai piirikunta, mutta jotkut kuluttajat hyväksyvät kaiken oman maan sisällä tuotetun ruoan paikalliseksi (esim. Hedges 2003: 20 30, Groves 2005: 3 6, Isoniemi ym. 2006). Kuluttajatulkintojen kirjavuus on sikäli luonnollista, että yhtenäisiä ja yleisiä rajauksia paikallisen tilallisen laajuudelle ei ole olemassa. Toisaalta tiettyjä erityistilanteita, kuten kehittämis- ja hanketoimintaa varten on luotu varsin tarkkojakin rajauksia. Suomessa tällaisissa tilanteissa on usein suosittu hallinnollisia, esimerkiksi maakuntaperusteisia rajoja (esim. Seppänen ym. 2006); Isossa-Britanniassa paikallisuutta on rajattu myös mailiperusteisesti (DEFRA 2003: 9 14). Tavallisimpana ja yleisesti hyväksyttävimpänä määritelmänä on Isossa-Britanniassa pidetty talonpojan markkinoiden yhteydessä käytettyä rajausta, jossa paikallisena ruokana pidetään tavallisimmin mailin tai tietyn hallinnollisen rajauksen sisällä tuotettua ruokaa. Määritelmässä korostetaan Suomen tapaan myös raaka-aineiden paikallisuutta. (Emt.) Vaikka mainituissa määritelmissä korostuu tilallinen läheisyys, ei se ole ainoa ruoan paikallisuutta määrittävä asia. Tämä tu- 54 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

4 lee esiin sekä Suomen lähiruoka-määritelmässä (Lähiruoan mahdollisuudet 2000: 3 4) että eräissä Isossa-Britanniassa käytössä olevissa paikallinen ruoka -määritelmissä (DEFRA 2003: 11 12). Näissä kuvauksissa on laveasti korostettu tilallisen läheisyyden ohella myös esimerkiksi kestävän kehityksen mukaista toimintaa koko elintarvikeketjussa, eläinten hyvinvoinnin huomioimista sekä toiminnan myönteisiä merkityksiä alueen työllisyydelle. Lisäksi Suomessa on nostettu esiin erityisesti aluetaloudelliset merkitykset; Isossa- Britanniassa puolestaan yhteiskunnalliset kysymykset liittyen esimerkiksi työntekijöiden kohteluun ja kuluttajien tasavertaiseen mahdollisuuteen hyödyntää tuoretta ja terveellistä paikallista ruokaa. Myöskään kuluttajat eivät näyttäisi määrittävän ruoan paikallisuutta vain tilallisen läheisyyden perusteella, eivätkä välttämättä pidä kaikkea lähellä tuotettua ja kulutettua ruokaa paikallisena. Oleellisilta seikoilta vaikuttavat esimerkiksi ruoan tuoreus ja mahdollisen jatkojalostuksen tapahtuminen pienissä yksiköissä. Alan Hedgesin (2003) laatima, brittiläisille kuluttajille suunnattu kyselytutkimus osoittaa, että maantieteellisesti lähellä sijaitsevien, monikansallisten yhtiöiden tuottamaa pakasteruokaa ei ole välttämättä helppo mieltää paikalliseksi.vastaavasti kauempanakin tuotettu ruoka voi olla paikallista, jos sillä on tunnistettava paikallinen alkuperä ja se täyttää muut kuluttajien paikalliseen ruokaan liittämät kriteerit, kuten esimerkiksi että ruokaa tuottava yritys on pieni ja valmistustapa käsityömäinen. (Hedges 2003: ) Myös Suomessa on havaittu, että pienuus ja käsityömäisyys ovat selkeitä kuluttajan lähiruokaan liittämiä piirteitä. Pienuuden merkitys on tärkeä muun muassa siksi, että kuluttajat kokevat tällaisen ruoan sosiaalisesti läheisempänä ja luottamusta herättävämpänä kuin teollisesti valmistetun ruoan, jonka alkuperä jää helposti hämäräksi. (Isoniemi 2005: ) Kaiken kaikkiaan varsinkin se, että ruokaa tuotetaan pienissä yksiköissä, vaikuttaa erityisen tärkeältä paikallista ruokaa määrittävältä tekijältä (mutta vrt. Sireni 2007: 51 54). Sen sijaan näyttää epäselvältä, mikä on ruoan alkuperän tuntemisen tai alueellisten ruokakulttuurien merkitys paikallisen ruoan määrittelyn kannalta. Ne eivät vaikuta ensisijaisesti paikallista ruokaa määrittäviltä tekijöiltä, mutta ovat toisaalta helposti paikalliseen ruokaan tai lähiruokaan liitettäviä ominaisuuksia (Isoniemi ym. 2006: 17 18, DEFRA 2003: ). Tuotantopaikan luonto ja kulttuuri Siinä missä edellä mainituissa käsitteissä paikallisuuden perustana on nähty tilallinen läheisyys, ranskalaislähtöisen terroir-tuote-käsitteen kohdalla korostuu tuotantopaikka. Terroir-tuotteiden erityisyyden on katsottu perustuvan siihen, että ne on tuotettu tietyllä rajatulla maantieteellisellä alueella, minkä on uskottu takaavan tuotteelle sen erityiset laatuominaisuudet. Kyse on niin tuotantopaikan luonnonolosuhteista, ilmastosta ja maaperästä kuin myös alueen historiallisista traditioista ja alueen toimijoiden nykyisestä osaamisesta. Erityisesti viimeksi mainitun seikan rooli on tärkeä, sillä nykyinen osaaminen takaa sen, että kyse ei ole vain kadonneesta perinteestä, vaan alueella osataan edelleen hyödyntää traditionaalisia reseptejä. (Barham 2003: 151, Aurier ym ) Ranskalaiskuluttajien terroir-tuotteisiin liittämiä merkityksiä tutkineet Philippe Aurier ym. (2005) ovat todenneet, että myös kuluttajien näkökulmasta elintarvikkeen side historiaan on erityisen keskeinen tekijä terroir-tuotteen määrittelyn kannalta. Toisaalta historian ja perinteiden ohella kuluttajat korostavat sellaisia tekijöitä kuin tuottajan ja kuluttajan sosiaalista läheisyyttä ja vastuuta, tuotannon luonnollisuutta ja pienimuotoisuutta, eli tekijöitä, joista osa on hyvin saman tyyppisiä asioita kuin mitä paikalliseen ruokaan on liitetty. Vaikka terroir-tuotteissa korostuu niin sanottua tavallista paikallista ruokaa selkeämmin tuotantopaikan historian ja kulttuurin merkitys, ei käsitteiden välinen raja näin ole Maaseudun uusi aika 3/

5 yksiselitteinen. Tämä on mahdotonta jo siksi, että paikallisen ruoan tapaan myös terroirtuote on käsitteenä varsin joustava, ja sillä on viitattu myös sellaisiin elintarvikkeisiin, joiden sidos paikkaan on hyvin löysä (Bérard Marchenay 2007). Kiinnostavan esimerkin käsitteiden liukuvasta rajapinnasta ja elintarvikkeiden liikkumisesta näiden käsitteiden välillä tarjoaa Virginie Amilienin, Hanne Torjusenin ja Gunnar Vittersøn (2005) tutkimus. Tutkimuksessa tarkastellaan paksua piimää, tjukkmjølkia, ja sen kehittämiseksi tehtyä kymmenen vuoden työtä eräässä norjalaisessa kylässä, Rørosissa. Tutkimuksessa havainnollistetaan, kuinka aktiivisen, kollektiivisen kehitystyön myötä traditionaalisesta elintarvikkeesta, jota on perinteisesti käytetty useissa maan osissa, voi ajan myötä tulla yhä enemmän terroir-tuotetta muistuttava elintarvike. Kyse ei ole enää mistä tahansa perinteisestä juomasta. Nyt kyseessä on vahvasti paikallista ja perinteistä kulttuuriidentiteettiä ilmentävä elintarvike, jonka erityislaatuisuus perustuu kuluttajan näkökulmasta ennen kaikkea sen paikalliseen alkuperään ja traditionaalisuuteen, ja joka on selkeästi osa paikallista ja kulttuurista identiteettiä. Alueelliset erot? Saman tyyppiset seikat kuin terroir-tuotteissa, eli tuotantopaikan luonnonolosuhteiden, perinteisten reseptien ja alueen maineen merkitys korostuvat myös Euroopan unionin nimisuojajärjestelmässä. Järjestelmän kehitystyön pohjana onkin käytetty Etelä-Euroopan maille tyypillisiä laatukonventioita ja alueella jo olemassa olevia, laatua osoittavia sertifiointijärjestelmiä (Amilien 2007b). EU:n nimisuojajärjestelmän piiriin kuuluvia paikallisia elintarvikkeita on selkeästi eniten juuri Etelä- Euroopan maissa, kuten Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa, mutta myös esimerkiksi Saksassa, sen sijaan huomattavasti vähemmän Pohjois- ja Itä-Euroopan maissa ( fi/1bbab_fi.htm). Tässä tulee esiin kysymys paikallisen ruoan alueellisista eroista. Useat tutkijat ovat nähneet, että se, mitkä paikallisuuden puolet koetaan erityisen tärkeiksi tai millaisista malleista ylipäänsä ollaan kiinnostuneita, vaihtelee alueittain. On nähty, että Pohjois-Euroopassa tilallinen läheisyys ja vaihtoehtoiset, mahdollisimman lyhyet elintarvikeketjut ovat erityisen tärkeitä tekijöitä määriteltäessä ruokaa paikalliseksi (esim. Amilien ym. 2007a, Tregear 2007). Maria Fonte (2008: 202) katsoo myös Yhdysvaltojen kuuluvan tähän uudelleenyhdistämisnäkökulmaa ja usein myös tuotannon luomuutta painottavaan ryhmään. Vastaavasti koetaan, että Etelä-Euroopassa paikallisuuden perustana nähtäisiin pikemminkin historia ja kulttuuri ja että ylipäänsä alueella kiinnostusta herättäisivät tämän tyyppiset, traditionaaliset elintarvikkeet, joilla voi olla myös ruoan alkuperää osoittava merkintä. (Fonte 2008: , Amilien ym. 2007a.) Alueellisia eroja jäsentäneiden tutkijoiden (Fonte 2008, Amilien ym. 2007a) mukaan erojen taustalla on muun muassa alueiden erilainen maatalouden rakenne ja historia. He katsovat, että teollisen ja globalisoituneen maatalouden alueilla Pohjois-Euroopassa ja Yhdysvalloissa kiinnostusta paikallisuutta kohtaan selittävät ennen kaikkea maataloustuottajien asema, kuluttajien kasvava huoli ympäristö- ja terveyskysymyksiä kohtaan sekä kysymys ruoan turvallisuudesta taannoisten ruokaskandaalien myötä. Siksi alueella on pidetty tärkeänä luoda lyhyitä ja jäljitettäviä elintarvikeketjuja niin, että tuottajille on tarjolla tavanomaista paremman katteen tarjoava myyntikanava. Näin myös ympäristön kannalta haitalliset pitkät kuljetusmatkat saadaan vähenemään ja kuluttajat saavat tuoretta, terveellistä ruokaa, jonka alkuperä tunnetaan. Sen sijaan Etelä-Euroopassa, jossa paikalliset tarjontaketjut ovat säilyttäneet elinvoimaisuutensa, eivät tällaiset haasteet ole olleet ensisijaisia. Esillä on ollut erityisesti taloudelliseen marginaaliin jääneiden syrjäisten maaseutualueiden kehittäminen. Eräänä ratkaisuna tähän on nähty alueellisten ruokakulttuurien hyödyntäminen. 56 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

6 Tällaiselle toiminnalle on Etelä-Euroopassa hyvät edellytykset, sillä perinteiset ruoat eivät ole Pohjois-Euroopan tavoin menettäneet asemiaan vaan säilyneet suhteellisen elinvoimaisina. Useissa Etelä-Euroopan maissa on myös pitkä historia erilaisten sertifiointisysteemien käytölle, mitä kautta suojataan alueella tyypillisesti valmistettuja elintarvikkeita ja niiden perinteistä valmistustapaa. Sen sijaan pohjoisemapana tällaista perinnettä ei ole. Tällaiset jaottelut ovat tietenkin varsin karkeita. Ne eivät esimerkiksi kykene huomioimaan eroja kansallisella ja aluetasolla. On myös selvää, että raja Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä on vähintäänkin häilyvä. Roberta Sonnino (2007) on kritisoinut tämän tyyppisiä jaotteluita myös siksi, koska ne eivät huomioi elintarvikejärjestelmien jatkuvaa muutosta ja sitä, että raja paikallisen ja globaalin elintarvikejärjestelmän välillä ei ole selkeä. Hän myös huomauttaa, että se, millainen yhteys ruon ja paikan välille rakentuu, riippuu toimijoista, ei jostain ulkoapäin annetusta, muuttumattomasta mallista. Rajoituksista ja kritiikistä huolimatta tällainen jaottelu on kiinnostava, sillä se tuo näkyvästi esiin maantieteellisen kontekstin merkityksen: paikallinen ei ole kaikkialla sama, motiivit paikallisuuden taustalla eivät ole aina samoja, eivätkä kaikki alueet tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia paikallisten mallien rakentamiselle. Jaottelut ovat myös monissa tapauksissa varsin kuvaavia, kuten jo edellä esitellyt esimerkit ovat osoittaneet. Myös tutkimuskirjallisuudesta käy ilmi, että Pohjois-Euroopassa ja -Amerikassa paikallisen ruoan käsitteellä viitataan tavallisimmin juuri tilallista läheisyyttä korostavaan toimintaan, mihin usein yhdistyy vaihtoehtoisten, mahdollisimman lyhyiden elintarvikeketjujen olemassaolo (esim. Hinrichs 2003, Smithers ym. 2008, Winter 2003). Vastaavasti Etelä-Euroopan maissa korostetaan usein paikallisen ajallista ja kulttuurista ulottuvuutta (esim. Bessière 1998, de Roest- Menghi 2000, Bérard Marchenay 2007). Toisaalta alueellisen jaottelun ongelmallisuus ja rajojen häilyvyys näkyy esimerkiksi siinä, että kiinnostus alueellisia ja paikallisia ruokaperinteitä ja paikallista brändäystä kohtaan ulottuu selkeästi myös pohjoisempaan, kuten esimerkiksi Norjan tjukmjølkia koskeva tutkimus osoittaa (Amilien ym. 2005). Lisäksi Pohjois-Euroopassa ja -Amerikassa on kiinnostusta herättänyt sellainen paikallinen brändäys, jossa laatu perustuu perinteisten ruokakulttuurien sijaan moderneihin laatukäsityksiin, kuten terveellisyyteen, ekologisuuteen tai eettisyyteen (esim. Sonnino 2007, Warner 2007). Lopuksi Paikallista ruokaa, sen eri ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja on käsitelty tutkimuskirjallisuudessa suhteellisen runsaasti. Vaikka paikallista ruokaa ja sen lähikäsitteitä määrittelevissä tulkinnoissa on tiettyjä yhtenäisiä piirteitä, ei yksiselitteisiä ja yleispäteviä määritelmiä käsitteille ole kuitenkaan olemassa. Sen sijaan näyttää siltä, että kyse on hyvin monimerkityksellisestä ja -ulotteisesta, sosiaalisesti tuotetusta ja alati uudelleenmuovautuvasta tulkinnasta, jonka määrittely on riippuvainen niin maantieteellisestä kontekstista kuin yksilöllisistä tulkinnoistakin. Laajasti ottaen paikallisella ruoalla tarkoitetaan kyllä ruokaa, jolla on jokin identifioitava maantieteellinen alkuperä, mutta käytännössä kysymys on moniulotteisempi, eikä pelkästään maantieteellinen. Mitä tahansa paikallisesti tuotettua (ja kulutettua) ei yleensä hyväksytä paikalliseksi ruoaksi, vaan toiminnan on täytettävä myös muita tunnusmerkkejä. Tutkimuskirjallisuus paljastaa myös sen, että elintarvikkeen ja paikan sidos ei ole vakio, vaan se voi ajan myötä muuttua tai siihen voidaan tietoisesti, esimerkiksi kehitystyön avulla, vaikuttaa. Tästä näkökulmasta on varsin kiinnostavaa se, että Suomessa on viime vuosina nostettu aiempaa voimakkammin esiin suomalaisten ja alueellisten ruokakulttuurien merkitys. Voisiko tämä vaikuttaa lähiruoan uudelleenmäärittelyyn niin, että määrittelyssä ko- Maaseudun uusi aika 3/

7 rostettaisiin entistä painokkaammin kulttuurisia merkityksiä ja että lähiruoka kiinnittyisikin paikallisuuteen nimenomaan paikallisten ruokaperinteiden kautta (Isoniemi ym. 2006: 83 84)? Toistaiseksi lähiruokaa on tulkittu lähinnä tilallisen ja sosiaalisen läheisyyden perusteella, mutta muutos ja tämän tyyppinen identifiointi on toki mahdollista. LÄHTEET Amilien,Virginie Torjusen, Hanne Vittersø, Gunnar 2005: From local food to terroir product? Some views about Tjukkmjølk, the traditional thick sour milk from Røros, Norway. Anthropology of Food, 4 May. Saatavissa: Amilien, Virginie Holt, Georgina Montagne, Karen Isabelle Téchoueyres 2007a: Local food in Europe: ESF exploratory workshop. Anthropology of Food, S2 March. Saatavissa: Amilien, Virginie Fort, Fatiha Ferras, Nicolas 2007b: Hyper-real territories and urban markets: changing conventions for local food case studies from France and Norway. Anthropology of Food, S2 March. Saatavissa: Aurier, Philippe Fort, Fatiha Sirieix, Lucie 2005: Exploring terroir product meanings for the consumer. Anthropology of Food, 4 May. Saatavissa: Barham, Elizabeth 2003: Translating terroir: the global challange of French AOC labeling. Journal of Rural Studies 19 (1), Bérard, Laurence Marchenay, Philippe 2007: Localized products in France: definition, protection and value-adding. Anthropology of Food, S2 March. Saatavissa: org. Bessière, Jacinthe 1998: Local Development and Heritage: Traditional Food and Cuisine as Tourist Attractions in Rural Areas. Sociologia Ruralis 38 (1), Department for Environment, Food and Rural Affairs (DEFRA) 2003: Local food a snapshot of the sector. Report of the working group on local food. Department for Environment, Food and Rural Affairs, London. Fonte, Maria 2008: Knowledge, Food and Place. A Way of Producing, a Way of Knowing. Sociologia Ruralis 48 (3), Groves, Angela 2005: The Local and Regional Food Opportunity. Institute of Grocery Distribution. Hedges, Alan 2003: Local food Report on qualitative research. COI Communications on behalf of the Food Standards Agency. Hinrichs, Clare C 2003: The practise and politics of food system localization. Journal of Rural Studies 19 (1), Holt, Georgina Amilien, Virginie 2007: Conclusion. Anthropology of Food, S2 March. Saatavissa: Isoniemi, Merja 2005: Pienimuotoista, läheltä ja laadukasta? Lähi- ja luomuruoka kuluttajien määritteleminä. Kuluttajantutkimuskeskuksen julkaisuja 8/2005, Helsinki. Isoniemi, Merja Mäkelä, Johanna Arvola, Anne Forsman-Hugg, Sari Lampila, Piritta Paananen, Jaana Roininen, Katariina 2006: Kuluttajien ja kunnallisten päättäjien näkemyksiä lähi- ja luomuruoasta. Kuluttajatutkimuskeskus, julkaisuja 1:2006, Helsinki. Jones, Peter Comfort, Daphne Hillier, Darvid. 2004: A case study of local food and its route to market in the UK, British Food Journal 106 (4), Lähiruoan mahdollisuudet 2000: Lähiruokatyöryhmän loppuraportti. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 6/2000. Helsinki. van der Meulen, Hielke S. 2007: A normative definition method for origin food products. Anthropology of Food, S2 March, saatavilla www-sivulta: Mononen, Tuija 2006: Yhteiskuntatieteellisen elintarviketutkimuksen linjoja. Teoksessa Tuija Mononen Tiina Silvasti (toim.): Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. Gaudeamus, Helsinki, Morris, Carol Buller, Henry 2003: The local food 58 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

8 sector. A preliminary assessment of its form and impact in Gloucestershire. British Food Journal 105 (8), Nordberg-Hodge, Helena Merrifield, Todd Gorelick, Steven 2002: Bringing the Food Economy home. Local alternatives to Global Agrbusiness. Zed Books, UK. de Roest, Kees Menghi, Alberto 2000: Reconsidering Traditional Food: The Case of Parmigiano Reggiano Cheese. Sociologia Ruralis 40 (4), Seppänen, Laura Aro-Heinilä, Esa Helenius, Juha Hietala-Koivu, Reija Ketomaäki, Hanna Mikkola, Minna Risku-Norja, Helmi Sinkkonen, Marko Virtanen, Hanna 2006: Paikallinen ruokajärjestelmä: ympäristö- ja talousvaikutuksia ja oppimishaasteita. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Raportteja 9, Mikkeli. Sireni, Maarit 2007: Vaihtoehtoista ruoantuotantoa kehittämässä. Analyysi maakunnallisista elintarvikestrategioista. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen raportteja N:o 6/2007. Smithers, John Lamarchea, Jeremy Joseph, Alun E. 2008: Unpacking the terms of engagement with local food at the Farmers Market: Insights from Ontario. Journal of Rural Studies 24 (3), Sonnino, Roberta 2007: The power of place: embeddedness and local food systems in Italy and the UK. Anthropology of Food, S2 March. Saatavissa: Tregear, Angela 2007: Proximity and typicity: a typology of local food identities in the marketplace. Anthropology of Food, S2 March. Saatavissa: Treager, Angela Arfini, Filippo Belletti Giovanni Marescotti, Andrea 2007: Regional foods and rural development: the role of product qualification. Journal of Rural Studies 23 (1), Warner, Keith D. 2007: The quality of sustainability: Agroecological partnerships and the geographic branding of California winagrapes. Journal of Rural Studies 23 (2), Winter, Michael 2003: Embeddedness, the new food ecosystem and defensive localism. Journal of rural studies 19 (1), ec.europa.eu/agriculture/qual/fi/1bbab_fi.htm [viitattu ] Maaseudun uusi aika 3/