Toiminnan tarkoitus. Voittoa tavoittelematonta toimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminnan tarkoitus. Voittoa tavoittelematonta toimintaa"

Transkriptio

1

2 Toiminnan tarkoitus Voittoa tavoittelematonta toimintaa Edistää ammatillista ja taloudellista asemaa yhteiskunnassa psykososiaalisen kuntoutuksen keinoin Tukea toimintaan osallistuvien henkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia Täydentää muita mielenterveyspalveluja Jäsenyys on vapaaehtoinen, maksuton ja aikarajoitteeton

3 Työpainotteinen päivä Kaikki osallistuvat työtehtäviin omien kykyjensä ja taitojensa mukaan Työtehtäviä ovat esimerkiksi: Tiedottaminen ja esittelytoiminta Tilastointi Keittiö- ja kanttiinityöskentely Piha- ja puutarhatyöt, kiinteistön hoito Vapaa-ajan ja virkistystoiminta Tapahtumien suunnittelu / järjestely

4 Tehtävien jako Pihatöitä Ruuanlaittoa

5 PÄIVÄOHJELMA * Päiväohjelma pyrkii muistuttamaan työpäivää. * Heikintalon päivä pyritään organisoimaan mahdollisimman työpainotteiseksi siten, että mielekästä tekemistä riittää kaikille halukkaille niin aamu- kuin iltapäiviksikin. * Klubilla tilaa myös heille, jotka haluavat esimerkiksi ensiksi keskittyä sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden luomiseen sekä vuorovaikutustaitojen ylläpitämiseen.

6 PÄIVÄOHJELMA Toimivassa klubitalossa on riittävästi eri toimintavaihtoehtoja ja tasoja - kohtaamispaikka - pientä tekemistä - vaativampaa tekemistä ja vastuunkantoa - mahdollisuus siirtymätyöhön Klubitaloissa noudatetaan pääasiassa kahta linjaa: - pelkästään työpainotteisia - toisissa korostuu myös muu ohjelma sekä vapaa-aika

7 * Viikoittainen yhteisökokous TALOKOKOUS * Avoin sekä jäsenille että henkilökunnalle * Keskustellaan, arvioidaan ja tehdään yhdessä päätöksiä toiminnasta tai jäseniin liittyvistä kysymyksistä. HYVINVOINTIPALAVERIT * Kerran kuukaudessa * Työyhteisöllinen työnohjaus * Kissa pöydälle

8 NUORET AIKUISET Poweripassi Dokumentti suoritetuista työtehtävistä vuotiaille

9 POWERIPASSI Poweria opintoihin, työelämään, arkeen ja jaksamiseen Tukea työelämään / opiskeluun siirtymisessä Aktiivisempi elämä yhteiskunnassa Matalalla kynnyksellä erilaisten työtehtävien kokeiluun Vahvistaa osaamista, uusia valmiuksia Suunnittelu ja ohjaus Moniammatillinen yhteistyö

10 Tarkoittaa suunniteltua jaksoa (max.2 kk), jonka aikana nuori tutustuu Heikintalon työtehtäviin ja toimintoihin PoweriPassin avulla on mahdollisuus osallistua mm. seuraaviin tehtäviin: Kirjanpito Rahaliikennetyöt ATK-opiskelu Mediapaja Käännöstyöt Arkistointi Kotisivujen päivitys Tapahtumien suunnittelu/järjestely Mainosten suunnittelu Kiinteistöhuolto Piha- ja puutarhatyöt Tiedottaminen ja esittelytoiminta Ruuanlaitto Kanttiinityöskentely Myynti- ja asiakastyö Toiminnan kehittäminen Vapaa-ajan ja virkistystoimintaan osallistuminen Sosiaalinen media Tavaranhankinta Tuotteiden valmistaminen myyjäisiin

11 Siirtymätyö Työllisyysohjelma, jonka avulla jäsenille etsitään osaaikaista työtä avoimilta työmarkkinoilta Hyödyt jäsenille: - työelämävalmiuksien kehittäminen - työkokemuksen saaminen - paremmat työllistymismahdollisuudet - onnistumisen kokeminen - itsetunnon parantuminen taloudellinen hyöty

12 Siirtymätyö Osa-aikainen työntekijä Työ tulee aina tehtyä Yhteiskuntavastuu Työntekijän rekrytointi ja perehdytys Sinun puolestasi

13 Heikintalo etsii jäsenilleen työtä avoimilta työmarkkinoilta Osa-aikaista suoritustason työtä Noin 4 tuntia päivässä, 1-5 päivää viikossa Kesto 6-9 kk Työhönvalmentaja perehdyttää Tukea koko työssäoloajan Palkka TES:n mukainen Työpaikka on työnantajan tiloissa

14 Rekrytointi Siirtymätyökokeilu ennen työsopimuksen tekoa Siirtymätyösopimus 100% työn toteutumistakuu Edellä mainitut tukimuodot ovat työnantajalle maksuttomia Siirtymätyösopimus Työnantajan, ST-tekijän ja Heikintalon kesken Työsopimus voidaan purkaa, jos Heikintalo tai työnantaja ei ole tyytyväinen työhön Sopimuksen purkaminen ei aiheuta minkäänlaisia velvoitteita

15 Klubitalon työhönvalmentaja * Työtehtävien räätälöiminen yhdessä työnantajan kanssa * Perehdyttää työtehtäviin * Tiedottaa työyhteisön ST-tekijän tuloon liittyvissä asioissa * Tukee työllistynyttä työsopimuksen ajan * Linkkinä työnantajaan päin * Työhövalmentajan palvelut ovat työnantajalle maksuttomia

16 Mitä työnantaja hyötyy yhteistyöstä Heikintalon kanssa? Motivoinutta työvoimaa yrityksen tarpeen mukaan Työ tulee aina tehtyä Työhönvalmentajan työpanos veloituksetta Yritysystävällinen perehdytys Lappeenrannan kaupungin tekninen toimi tarjoaa kolme siirtymätyöpaikkaa Heikintalolle vuonna 2015

17 Tuettu ja itsenäinen työ Tuettu työ on seuraava askel siirtymätyöstä kohti itsenäistä työtä Työnhakija tekee itse työsopimuksen työnantajan kanssa Työntekijällä on tuetussa työssä normaalit työntekijän oikeudet ja vastuut Työhönvalmentajan tuki ei ole yhtä tiivistä kuin siirtymätyössä Heikintalo tukee itsenäisen työpaikan etsinnässä Autetaan myös työsuhteen aikana ilmenevien pulmien kanssa Kaakkois-Suomen osaamiskeskus Oy Socom:in kautta on saatu henkilökohtaisen avustajan paikkoja

18 Heikintaloon ajalla (44 jäsentä) liittyneiden jäsenten tilanne: Käy Heikintalolla 23 Opiskelemassa 6 Työssä 7 Muuttanut toiselle paikkakunnalle 7 Hoitolaitoksessa 0 Ei tietoa 1 Noin 30% prosenttia on sijoittunut työelämään tai päässyt opiskelemaan.

19 Lappeenrannan kaupungin työllisyyden kumppanuus vuodelle Heikintalo tarjoaa ensisijaisesti palkkatuettua työtä nuorille pitkäaikaistyöttömille. Heikintalo tarjoaa myös työkokeilupaikkoja.

20 TILASTOTIETOA Vuonna 2014 työpainotteinen päivä: käyntiä Vapaa-ajan toiminta: käyntiä Jäsenen päivä Heikintalolla vuonna 2013 maksoi (RAY:n osuus 22,65 ja Lappeenrannan kaupungin osuus 20,48 ).

21 HEIKINTALON KEVÄT 2015 OPISKELURYHMÄT AUKIOLOAJAT PoweriPassi - maanantaisin klo ma 8-19 Mediapaja - keskiviikkoisin klo ti 8-18 Hygieniapassikoulutus helmikuu ke 8-16 Ensiapukoulutus maaliskuu to 8-18 pe 8-15 NUORTEN ILTA maanantaisin klo ROKKIKLUBI tiistaisin klo ENTISTEN NUORTEN ILTA +30v torstaisin klo 16-18

22 Yhteystiedot Heikintalo Lappeenrannan Klubitalo ry Kesämäenkatu Lappeenranta Puhelin: respa / keittiö toimisto siirtymätyö Sähköposti: Kotisivu:

23 Jäsenten kommentteja Itsellä ei olisi varaa ostaa vaikka kitaraa ja päästä soittamaan Hyvä ilmapiiri

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja

Lisätiedot

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA

HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA HEVOSYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA ONNELAN ORIASEMA, Johanna Kivimäki Oriasemapalvelut Ravihevoskasvatusta Varsapihatto TYÖNANTAJAHISTORIA: palkattu kesätyöntekijä (palkkatuella ja ilman), oppisopimus, työkokeilu,

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? SYKSYN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS SYKSYN 2012 KURSSIT Harppaa elämäsi muutokseen ja ota tietokonetaidot

Lisätiedot

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan

Lisätiedot

Suvimäen Klubitalo. Jyväskylän yrittäjien aamukahvit 2.6.2015 klo 8:00-9:00. Suvimäen Klubitalo

Suvimäen Klubitalo. Jyväskylän yrittäjien aamukahvit 2.6.2015 klo 8:00-9:00. Suvimäen Klubitalo Suvimäen Klubitalo Jyväskylän yrittäjien aamukahvit 2.6.2015 klo 8:00-9:00 Suvimäen Klubitalo SUVIMÄEN KLUBITALO Psykiatrisen kuntoutuksen tuki ry TAVOITTEET Klubitalo tukee mielenterveyskuntoutujia elämässä

Lisätiedot

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:

Lisätiedot

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Oulun kaupunki maksaa yleishyödyllisille kuntalisää palkkatuella työllistettävän oululaisen henkilön palkkakuluihin. Kuntalisän maksamisessa noudatetaan Oulun kaupungin

Lisätiedot

JOPO - Työssäoppimisjakso

JOPO - Työssäoppimisjakso 2010 JOPO - Työssäoppimisjakso Oulunsalon yläaste 12.1.2010 Yhteystiedot Oulunsalon yläaste Opintie 6 90460 Oulunsalo Seppo Pasanen 050 388 6990 rehtori seppo.pasanen@oulunsalo.fi Maria Kauppinen 050 388

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke. Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU

VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke. Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU VETERAANIAVUSTA TYÖELÄMÄÄN - hanke Keuruun kaupunki 10.1.2013 VETERAANINEUVOTTELU Hankkeen taustaa Sotainvalidien Veljesliitto on hallinnoinut avustajatoiminnan projektia vuodesta 1998 Sotainvalidien Veljesliiton

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 1 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/fi/jyvaskylan-oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi 2 Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010

Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010 Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä Anu Laasanen 29.9.2010 Toiminta-ajatus 2011 Töihin!-palvelun tarkoituksena on yrityksissä, kunnissa ja järjestöissä asiakaslähtöisen työhönvalmennuksen toteuttaminen.

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

26.4.2012. HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012

26.4.2012. HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012 HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012 Oppisopimusopiskelija voi saavuttaa mahdollisimman hyvin tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja selviytyä työtehtävistään oppimisvaikeuksistaan tai

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut abeille

TE-toimiston palvelut abeille TE-toimiston palvelut abeille Tukea koulutusvalintaan Pohjois- Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri 1 22.1.2016 Lukiosta muihin opintoihin siirtyminen on suuri muutos nuoren elämässä>vapausasteet,

Lisätiedot

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen 2.12.2013 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011

Töihin!-palvelu. Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö. Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin!-palvelu Työhönvalmennus ja työnantajayhteistyö Anu Laasanen 19.5.2011 Töihin! palvelu on toimija työnantajan, asiakkaan ja työhallinnon välillä Perustehtävä Toiminnan tarkoituksena on yrityksissä,

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Klubitalot: mielenterveyskuntoutujille mahdollisuuksia luovia yhteisöjä

Klubitalot: mielenterveyskuntoutujille mahdollisuuksia luovia yhteisöjä Mikä on Klubitalo? Klubitalo on ensisijaisesti ihmisten muodostama yhteisö. Klubitalo ei ole vain ohjelma tai sosiaalipalvelua, se on ennen kaikkea yhteisö, johon kuuluvat ihmiset tekevät työtä yhteisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Tuettu työharjoittelu valmentavassa koulutuksessa (valmentava 2)

Tuettu työharjoittelu valmentavassa koulutuksessa (valmentava 2) Tuettu työharjoittelu valmentavassa koulutuksessa (valmentava 2) Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) Suunnitelman laatiminen aloitetaan

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA 2.6.2016 Mia Lemberg, erityisnuorisotyöntekijä Kristina Mäntymaa, etsivä nuorisotyöntekijä Jenni Leponiemi, pajaohjaaja ETSIVÄTYÖ Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

TUETTU TYÖLLISTYMINEN

TUETTU TYÖLLISTYMINEN TUETTU TYÖLLISTYMINEN Pori 8.2.2010 Suvi Pikkusaari Työhönvalmennuksen kehittämiskoordinaattori VATES-säätiö VATES-säätiö Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot A130A0760 Ekonomin viestintätaidot Johdanto ja ohjeita kurssille Opettajat: Päivi Maijanen-Kyläheiko Heidi Parkkinen Lauri Haiko Mirka Rahman Päivän ohjelma 9.15 10.00 Esittäytyminen 10.00 10.45 Kurssin

Lisätiedot

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 10.11.2014 Maija Saarenpää, projektikoordinaattori Esityksen sisältö välityömarkkinoiden määrittelyä kehittämistyön tavoitteet

Lisätiedot

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 SAIRAALAN PUHTAANAPITO JA VÄLINEHUOLTOPALVELUT Korkean hygieniatason takaavia tilojen puhtaanapitopalveluja,

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen 1 10.3.2015 www.te-palvelut.fi (entinen mol.fi) www.te-palvelut.fi -verkkopalvelu on käytetyin, tunnetuin julkinen maksuton valtakunnallinen alueellinen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa

Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa Maahanmuuttajien palvelut Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa Espoon TE-toimiston maahanmuuttajapalvelut yksikkö Palvelee työnhakija-asiakkaita, jotka maahanmuuttajuutensa vuoksi tarvitsevat erityispalvelua

Lisätiedot

ALKUKARTOITUSLOMAKE (päivitys 1/13) TYÖPAJA TORPPA / STARTTIPAJA / AITTA-VERSTAS 1/2. Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköposti:

ALKUKARTOITUSLOMAKE (päivitys 1/13) TYÖPAJA TORPPA / STARTTIPAJA / AITTA-VERSTAS 1/2. Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköposti: ALKUKARTOITUSLOMAKE (päivitys 1/13) TYÖPAJA TORPPA / STARTTIPAJA / AITTA-VERSTAS 1/2 Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Asuminen? Onko sinulla lapsia? Koulutus: ( ) asun vanhempien kanssa

Lisätiedot

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 Nokian Väliasema ry Hallitus: Jari Haapaniemi, Marita Leppämäki, Kati Mielonen Toiminnanjohtaja Anne Suomala Yksilöohjaaja / ohjaaja Irmeli

Lisätiedot

Kipinä syttyy työpajoilla

Kipinä syttyy työpajoilla Kipinä syttyy työpajoilla Nuorten työpajat Kaakkois-Suomessa 2013 25.9.2013 Työpaja Työpajoilla tuetaan nuoren elämänhallintaa sekä järjestetään työkokeiluja Työpajojen tavoitteena on ehkäistä nuorten

Lisätiedot

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO Aiemmin hankitun osaamisen hyväksymiseksi osaksi opintoja Opiskelijan nimi Vuosikurssi ja suuntautumisvaihtoehto/ Yamk

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Silta työhön tavoitteet 2012-2014 Työnhakijoita siirtyy työttömyydestä, työkyvyttömyyseläkkeeltä ja kuntoutuksesta työelämään ja opintoihin Ihmisten osallisuus

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

Klubitalotoiminnan kansainväliset standardit v. 2010 2012

Klubitalotoiminnan kansainväliset standardit v. 2010 2012 Klubitalotoiminnan kansainväliset standardit v. 2010 2012 Klubitalojen kuntoutusmalli määritellään klubitalotoiminnan kansainvälisissä standardeissa, joista maailmanlaajuinen klubitaloyhteisö on sopinut

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi

Ammattiosaajan työkykypassi Ammattiosaajan työkykypassi Mikä on ammattiosaajan työkykypassi? Työkykypassi koostuu viidestä eri osa-alueesta, jotka ovat: Toiminta- ja työkykyä edistävä liikunta Terveysosaaminen Ammatin työkykyvalmiudet

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinoiden koordinointi Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinakoordinaattorin tehtävät Välityömarkkinatoimijoiden segmentointi, tietojen päivittäminen ja tietojen

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

OPUS projektisuunnitelma

OPUS projektisuunnitelma OPUS projektisuunnitelma PROJEKTISUUNNITLEMA 1(5) Taustaa Sotek on ollut mukana vuosina 2012-2013 toteutettavassa, myös Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittamassa Tiet työhön 2 hankkeessa. Tiet työhön

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358 50 413 7667 martti@duunitori.fi @kuusanmaki

Lisätiedot

Askel eteenpäin! parik säätiö presentaatio.

Askel eteenpäin! parik säätiö presentaatio. Askel eteenpäin! parik säätiö presentaatio. Toimintalinjat kuntoutumisen toimintalinja työelämävalmiuksien toimintalinja oppimisen toimintalinja työllistymisen toimintalinja Tukipalvelut palveluohjaus

Lisätiedot

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta Visiotyöryhmä Kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminnan kehittämisvisio (versio 20.11.2013) Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 Tuettu päätöksenteko

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,

Lisätiedot

Ammattina avustaminen

Ammattina avustaminen Ammattina avustaminen Henkilökohtaisen avustajan työ työelämän tutkimuksen näkökulmasta Milja Mäkinen, YTK Henkilökohtainen avustaja Tampereen yliopiston Porin yksikkö Ammattina avustaminen 2010 - tutkimus

Lisätiedot

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan 2016-2018 Kaakon ohjaamoiden kuulumiset - Imatra Imatralla hyvät kokemukset: Vakiintuneet kelloajat ja toimijoiden sitoutuneisuus (TE- toimiston nuorten

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola

SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola SUOMEN KIELEN JA KULTTUURIN ILTA- JA YRITYSKOULUTUKSET Svinhufvudinkatu 13, Lahti Opintie 2, Heinola Suomen kielen ja kulttuurin perusopinnot 1B (A1.3) LUOKKA 2026 31.8.2010-24.5.2011, 175 t, lähtötaso

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas. Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.fi Turun lähimmäispalveluyhdistys ry Kotikunnas Yhdistys on perustettu

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli Vastuut toimijoiden kesken 2 + 1 malliin siirtymisen edellytykset Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (20 ov) suoritettu 18 v ikä, pääsääntöisesti

Lisätiedot

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Iisalmi, 16.4.2015

Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Iisalmi, 16.4.2015 Lähtökohdat ennakkokyselyn pohjalta Iisalmi, 16.4.2015 Petri Puroaho Lähtökohtien käsittelytapa 1. Taustana viime syksyn yhteistyö 2. Etukäteisvastausten lyhyt esittely 3. Kommentointikierros: MIELIKUVAT

Lisätiedot