TE-toimiston palveluita koulunsa päättäneille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TE-toimiston palveluita koulunsa päättäneille"

Transkriptio

1 TE-toimiston palveluita koulunsa päättäneille Tukea koulutusvalintaanurapolun rakentamiseenkiinnostusten etsimiseen Pohjois-Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri

2 Peruskoulusta/lukiosta opintoihin siirtyminen on suuri muutos nuoren elämässä> vapausasteet, muutto pois kotoa Onnistumiseen vaikuttaa < mm. suhde omiin kykyihin, suhde omaan pystyvyyteen, omiin vanhempiin -joustavuus ja sinnikkyys Osalla nuorista on yliarviointia > eivät välttämättä miellä, että on myös paljon muita hyviä hakijoita varsinkin suosituille koulutusaloille Osalla nuorista taas alisuoriutumista> kuvaavat itseään keskinkertaisina oppijoina Omia kiinnostuksia, kykyjä ja taitoja voi arvioida monella tavalla, johon Te-toimisto antaa apua monella tavalla 2

3 Mikä on asiakkaan suhde valintaan? Ajatteleeko asiakas >nyt on valittava ammatti ja myös työ jota tullaan tekemään loppuelämä >valinta muuttuu pelottavaksi Onko aloja joista on yhtä kiinnostunut > lähestymis lähestymisristiriita Onko niin että mikään ala ei kutsu? Valinta on tapa välttää jotain pahempaa/ luuserius rahapula > välttämis -välttämisristiriita Ala voi kutsua > asiakas pitää kuitenkin opiskelemista liian työläänä > tai opiskelu liian kaukana lähestymis - välttämisristiriita 3

4 Verkkomateriaalit alojen työllistymisnäkymistä - ammattibarometrit ja Fore-ammatti Puhelinpalvelut Uralinja ma-to klo 9 17, pe klo Uravalmennukset / Uratuunaamot - mahdollisuus ryhmässä tutkia vaihtoehtoja - tutustumiskäyntejä työpaikoille ja oppilaitoksiin Ammatinvalinta- ja uraohjaus Yksilöllistä ammatillisten kiinnostusten, kykyjen, taitojen ja esteitten tutkimista -usein kotitehtäviä ja tarvittaessa testejä 4

5 Työkokeilut Mahdollisuus tutustua töihin esim. välivuoden aikana Koulutuskokeilut Max 10 vrk Ajanvaraus henkilökohtaiseen ohjaukseen /pohjois-karjalan te-toimisto/henkilöasiakkat Henkilöasiakkaat avon ajanvarauslomake Valtakunnallisesti mahdollisuus puhelin- tai video-ohjaukseen > sopii esim. jos esim. huonot kulkuyhteydet tai jos asiakas kokee, että helpompi asioida ei menetä kasvojaan 5

6 Työlinjan koulutusneuvonta ma-to klo 9 17, pe klo koulutusneuvonta@te-toimisto.fi Kun haluat neuvontaa opiskeluun liittyvistä asioista, opintojen rahoituksesta sekä tietoa eri ammateista ja niihin johtavista koulutuksista. Minua kiinnostaa näyttelijän ammatti, miten pääsen ammattiin? Minulla on muutamia koulutusvaihtoehtoja, mutta tarvitsisin vielä apua ratkaisujeni selkeyttämiseksi? Puhelun hinta on asiakkaan oman operaattorisopimuksen mukainen. Koulutusneuvontaa saa myös facebookissa 6

7 Työlinjan uraohjaus Ilman ajanvarausta Uraohjausta puhelimella Maanantaisin ja torstaisin klo Ajanvarauksella Varaa aika puhelin- tai video-ohjaukseen joko tai soittamalla Koulutusneuvontaan ma to klo 9 17, pe klo , puh Psykologi soittaa sinulle sovittuna puhelinohjausaikana. Video-ohjausta varten psykologi lähettää sinulle linkin 1-2 päivää ennen sovittua aikaa. 7

8 . Ajanvarauksella tapahtuvassa Uralinjan ohjauksessa voit keskustella luottamuksellisesti saman psykologin kanssa useampia kertoja. Videoyhteyden käytöstä tai puheluista ei tule lisäkustannuksia (kustannus oman internet- tai operaattorisopimuksesi mukaisesti). Suotuisa suunta -blogi julkaistaan keskiviikkoisin. Blogissa uusi juttu ammatinvalintaan, urasuunnitteluun, opiskeluun ja työhön liittyvistä teemoista. 8

TE-toimiston palvelut abeille

TE-toimiston palvelut abeille TE-toimiston palvelut abeille Tukea koulutusvalintaan Pohjois- Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri 1 22.1.2016 Lukiosta muihin opintoihin siirtyminen on suuri muutos nuoren elämässä>vapausasteet,

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa

Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa Hämeenlinna 19.4. Aikuiskoulutukseen ohjaus- ja palvelupiste Pieksämäki, Mikkeli, Savonlinna hallinnoi Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu) koulutukseen ohjausta

Lisätiedot

NUOVE projekti /Sähköisten palvelujen kehittämisosio: osaprojektit 1-5

NUOVE projekti /Sähköisten palvelujen kehittämisosio: osaprojektit 1-5 NUOVE projekti /Sähköisten palvelujen kehittämisosio: osaprojektit 1-5 1. Osaprojekti: Koulutusneuvonta- ja uraohjauspalvelujen www- sivusto kansalaisille: 1. Ohjaustarvearviointimittariston kehittäminen

Lisätiedot

Ammatinvalinnanohjaus

Ammatinvalinnanohjaus Pohjois-Pohjanmaan TEtoimiston etäpalvelu - Ammatinvalinnanohjaus Marjo Pekkonen Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 Ammatinvalinnanohjausta TE-toimistosta - kasvokkain ja etäpalveluna Ammatinvalinnanohjauksessa

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Ammatinvalinta- ja uraohjauksen tarjonta ja merkitys asiakkaille luvulla

Ammatinvalinta- ja uraohjauksen tarjonta ja merkitys asiakkaille luvulla Ammatinvalinta- ja uraohjauksen tarjonta ja merkitys asiakkaille 2010- luvulla Eeva Tanskanen, psykologi Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 Suuria muutoksia 2010-luvulla Vuosikymmenen alussa Oulun seudun

Lisätiedot

Työnhakijan TE-palvelut verkossa

Työnhakijan TE-palvelut verkossa 1.2017 Työnhakijan TE-palvelut verkossa Juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii OMA ASIOINTI te-palvelut.fi Oma asiointi -palvelu Asioi TE-toimiston kanssa verkossa henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelussa.

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut ja muutosturva

TE-toimiston palvelut ja muutosturva TE-toimiston palvelut ja muutosturva Mitä on muutosturva? TE-toimiston, työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on: Antaa tukea työnhakuun ja auttaa työllistymään uudelleen mahdollisimman

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu 1 Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työllistymistä edistävä palvelu Mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella tuettuna päätoimisia opintoja

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto aloitti toimintansa 1.1.2013 Pohjanmaan TE-toimisto yhdisti Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella toimivat Suupohjan, Vaasan, Pietarsaaren,

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

PERHEVAPAALTA TYÖMARKKINOILLE. - STM:n, TEM:in hanke

PERHEVAPAALTA TYÖMARKKINOILLE. - STM:n, TEM:in hanke PERHEVAPAALTA TYÖMARKKINOILLE - TM:n, TEM:in hanke HANKKEEN TAVOITE Perhevapaalta työllistyminen -hanke Toiminkausi 14.1.2019 31.12.2020 Hankkeen tavoitteena on tukea perhevapaalla olevien joustavaa siirtymistä

Lisätiedot

Yhteenvetoa uraohjauksen puhelinpalvelukokeilujen tuloksista

Yhteenvetoa uraohjauksen puhelinpalvelukokeilujen tuloksista Yhteenvetoa uraohjauksen puhelinpalvelukokeilujen 2010-2011 tuloksista Sähköiset palvelut teemaryhmä 20.9.2011 Projektisuunnittelija, ammatinvalintapsykologi Minna Maksniemi, TEM/NUOVE Ammatinvalintapsykologi

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli

Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli Aamutunti 26.3.2013 1 Asiakkuus osaamisen kehittämisen palveluissa Henkilöasiakkaat, jotka tarvitsevat ammattitaidon parantamista tai tukea tavoitteiden

Lisätiedot

TE-palvelut muutosturvatilanteessa

TE-palvelut muutosturvatilanteessa TE-palvelut muutosturvatilanteessa 1 26.5.2017 TE-palvelut tuomme työnhakijat ja työn yhteen Tarjoamme julkisia työvoima- ja yrityspalveluita valtakunnallisesti Tärkein tehtävämme on asiakkaiden työllistäminen

Lisätiedot

Case Pohjois-Karjalan TE-toimisto

Case Pohjois-Karjalan TE-toimisto Puhelinohjausseminaari / Toimijuuden tuki -hanke Aurora, 29.11.2013 Case Pohjois-Karjalan TE-toimisto Kokemuksia puhelinpalvelusta TE-toimiston henkilöasiakkaiden palvelussa Psykologi Tiina Isotalo, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (Kasurinen 2011) ennakointitieto koulutustieto

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa?

Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa? Miten kulttuuritaustat näkyvät uraohjauksessa? Pohdiskelua Pohjois- Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri 1 13.4.2016 LÄHTOKOHTIA Mitä ajattelemme kulttuurista? Ajattelemmeko kotoutumista enemmän

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

Oma asiointi palvelu

Oma asiointi palvelu Oma asiointi palvelu 1.1. 2017 1 Oma asiointi palvelu henkilöasiakkaan asioinnissa Päivityksiä tehty 1.1. 2017 ja seuraavat tulossa loppukeväästä 2017 Palvelussa henkilöasiakkaalle mm.: yhteystiedot, työttömyysturvatiedot,

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-palveluiden tuesta muutoksessa. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Enon terveysasema. Yhteystiedot: Enontie 52, 81200 Eno faksi (013) 761 336. Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo 8.00 10.00 p.

Enon terveysasema. Yhteystiedot: Enontie 52, 81200 Eno faksi (013) 761 336. Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo 8.00 10.00 p. Enon terveysasema Enontie 52, 81200 Eno faksi (013) 761 336 Kiireetön ajanvaraus: ma - pe klo 8.00 10.00 p. (013) 267 7540 Päivystys: ma - pe klo 8.00 16.00 p. (013) 267 7552 Päivystävä sairaanhoitaja:

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE TERVETULOA TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON ASIAKKAAKSI! Työ- ja elinkeinotoimistoa kutsutaan lyhenteellä TE-toimisto. TE-toimiston asiakkuuden

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut

Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut palvelujohtaja, työnvälitys- ja yrityspalvelut Huhtiniemi Jukka palvelujohtaja, henkilöasiakaspalvelut Lehto Katri Sidosryhmätilaisuus 10.1.2017 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Työlinja ja Työlinjan maahanmuuttajapalvelut. ALPO-verkostopäivät Mikkelissä 21. 22.5.2014

Työlinja ja Työlinjan maahanmuuttajapalvelut. ALPO-verkostopäivät Mikkelissä 21. 22.5.2014 Työlinja ja Työlinjan maahanmuuttajapalvelut ALPO-verkostopäivät Mikkelissä 21. 22.5.2014 Irma Valtonen Juulia Lätti Mikkeli 22.05.2014 TE-ASIAKASPALVELUKESKUS Tietoa, neuvontaa ja ohjausta puhelimen,

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-toimiston palveluista. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai taloudellisista

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen 1 Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto Osoite: Torikatu 34 40 Toimisto avoinna ma pe klo 9 15.45 puhelin 010 194029 www.oulunseuduntetoimisto.fi

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Uraohjauksen puhelinpalvelukokeilujen tuloksia

Uraohjauksen puhelinpalvelukokeilujen tuloksia Uraohjauksen puhelinpalvelukokeilujen tuloksia 2010-2011 NUOVE-projektin päätöstilaisuus 30.11.2011 Projektisuunnittelija, ammatinvalintapsykologi Minna Maksniemi, TEM/NUOVE Ammatinvalintapsykologi Sari

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa.

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. 1 Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. Tunnistetaan yhteisen asiakkaan tilanne Kela tarjoaa

Lisätiedot

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusraportti

Nuorten tulevaisuusraportti Nuorten tulevaisuusraportti Vuosittain toteutettava laaja kyselytutkimus luotaa yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuudensuunnitelmat Selvittää yliopistojen ja korkeakoulujen tunnettuuden ja suosituimmuuden

Lisätiedot

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva

Lisätiedot

Työelämätaitoja lukiolaisille

Työelämätaitoja lukiolaisille Opintopolku lukiolaisesta akateemiseksi asiantuntijaksi Työelämätaitoja lukiolaisille Leena Viitanen Mirja Väänänen ZestMarkin laatima lista työelämässä tarvittavista taidoista yritysten työnhakuilmoitusten

Lisätiedot

NUOVE neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti (ESR)

NUOVE neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti (ESR) NUOVE neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti 2008-2013 (ESR) Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta ja ohjauspalvelujen kehittämisohjelmalla (ESR 2007-2013) OHJELMAN

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: KOKONAISBUDJETTI. Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto. Etelä-Savon ELY-keskus.

TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: KOKONAISBUDJETTI. Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto. Etelä-Savon ELY-keskus. TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: KOKONAISBUDJETTI Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus 676 690 euroa 1/9 KESKEINEN TAVOITE: Matalan kynnyksen koulutustarjonnan

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Ohjaustyön uudet työtavat ja mahdollisuudet. Kohti valtakunnallista verkko-ohjausta Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke

Ohjaustyön uudet työtavat ja mahdollisuudet. Kohti valtakunnallista verkko-ohjausta Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke Ohjaustyön uudet työtavat ja mahdollisuudet Kohti valtakunnallista verkko-ohjausta Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke 16.3.2017 Hyöty- Utility Fit for Purpose, mitä käyttäjä saa palvelusta Takuu- Warranty

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi.

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi. Tähän esitteeseen on koottu koulumme tukipalvelut. Haluamme olla mukana edistämässä opiskelutavoitteidesi toteutumista, tukea pulmakohdissa ja auttaa sinua tekemään opinnoistasi mahdollisimman sujuvaa.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa #kunkoululoppuu Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa 2018. Tutkimuksen toteutti Taloudellinen tiedotustoimisto TATin toimeksiannosta T- Media Oy. YLÄKOULULAISET

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

Markku Meriläinen

Markku Meriläinen INNOtyöverkko Osuuskunta järjestää seinättömän työpajan, joka ohjaa työmarkkinoille, opiskelemaan, yrittämään, jatkotutkintoon tai vaikka keikalle - KAIKILLE KIINNOSTUNEILLE INNOtyöverkko Osuuskunta Keski-Suomalaisille

Lisätiedot

Lapin TNO-palvelut Hyvien käytäntöjen esittely

Lapin TNO-palvelut Hyvien käytäntöjen esittely Hyvien käytäntöjen esittely 8.11.2017 arviointipaja Rovaniemellä 9.11.2017 alueellinen koulutus Rovaniemellä Mirva Petäjämaa 12.1.2018 Hyvä käytäntö: Lapin koulutusneuvonta -palvelu Lapin koulutusneuvonta

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Aloituskysely 2017 tulokset

Aloituskysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 396, vastausprosentti 76 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2017 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn vastasivat syksyllä 2017 opintonsa

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN FORSSAN AMMATTI- INSTITUUTTIIN AMMATILLISIA PERUSTUTKINTO-OPINTOJA JA FORSSAN URHEILUAKATEMIAAN URHEILUA!

TERVETULOA OPISKELEMAAN FORSSAN AMMATTI- INSTITUUTTIIN AMMATILLISIA PERUSTUTKINTO-OPINTOJA JA FORSSAN URHEILUAKATEMIAAN URHEILUA! Elokuu 2019 Päivi Hasia 1 TERVETULOA OPISKELEMAAN FORSSAN AMMATTI- INSTITUUTTIIN AMMATILLISIA PERUSTUTKINTO-OPINTOJA JA FORSSAN URHEILUAKATEMIAAN URHEILUA! 2 URHEILIJAN OPINPOLKU Opiskelija on hyväksytty

Lisätiedot

Katsaus nuorisotakuuseen

Katsaus nuorisotakuuseen Katsaus nuorisotakuuseen Nuorten työllistymistä edistävät palvelut Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 1 Nuorisotakuun määritelmä TE-toimiston palvelut nuorelle työnhakijalle Tilastotietoa nuorten tilanteesta

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

1. OPISKELIJAHUOLTO KAIKILLE

1. OPISKELIJAHUOLTO KAIKILLE 19.12.2016 Psykologiliiton lausunto koskien asiakirjaa Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Psykologiliitossa on tutustuttu hallituksen

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry

Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE 11.01.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry NUORTEN TUKI HANKE Taustaa 1. Nuoret työttömät, maaliskuu 2009 Koko P-K kesäk.09 yht.

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot