LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2017"

Transkriptio

1 LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2017 Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia erikseen, tiedustelut johanna.torasvirta(at)helao.fi. Jos kurssilla on tilaa, korvaamisesta ei tarvitse ilmoittaa etukäteen. Täysille kursseille voi mennä korvaamaan vain ottamalla etukäteen yhteyttä kyseisen kurssin opettajaan ja kysymällä, mahtuuko tunnille. Tullessaan korvaamaan opiskelija kertoo korvaustunnin opettajalle, minkä kurssin poissaoloa on korvaamassa. Tarkemmat tiedot kurssien sisällöistä, ajankohdista ja kurssipaikasta saat osoitteesta tai opinto-oppaasta. Opiskelija pitää itse huolen omista korvaamisistaan. Käytyään korvaamassa poissaolon opiskelija voi pyytää oman kurssinsa opettajaa merkitsemään läsnäolon sen kerran kohdalle, jonka on käynyt korvaamassa. Korvaamisoikeus koskee ainoastaan tässä tuntikorvauslistassa mainittuja viikkotunteja, ei viikonloppu- ja intensiivikursseja. Opettaja voi tarjota listassa mainittujen lisäksi korvausmahdollisuutta myös muilla omilla kursseillaan. Opettaja informoi tästä kurssilla. Tuntikorvauksia koskeviin kysymyksiin vastaa Johanna Torasvirta sähköpostitse johanna.torasvirta(at)helao.fi tai puhelimitse tiistaisin klo p

2 LIIKUNTA JUMPPA JA KUNTOLIIKUNTA KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori Rinnakkaisryhmä, kysy Kristiinalta Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen NISKA-SELKÄJUMPPA Johanna Torasvirta KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen Kirsin muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori KUNTONYRKKEILY A Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) KUNTONYRKKEILY B Kirsi Pynnönen KUNTONYRKKEILY C Kirsi Pynnönen Muut kuntonyrkkeilyryhmät, kysy Kirsiltä CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen KEVYT KIINTEYTYS A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) KEVYT KIINTEYTYS B Kristiina Jokivuori PEHMEÄ LIIKUNTA JA KEHONHUOLTO VENYTTELY Kristiina Jokivuori PÄIVÄVENYTTELY Kristiina Jokivuori Kristiinan toinen venyttelykurssi Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan 2

3 ASAHI Airi Juvonen KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa (täynnä, kysy terhisu(at)gmail.com) KLEIN-TEKNIIKKA Susanna Nurminen KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa (täynnä, kysy terhisu(at)gmail.com) JOOGA JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela JOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA A Annika Sarvela (täynnä, kysy annika.sarvela(at)gmail.com) JOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA B Annika Sarvela (täynnä, kysy annika.sarvela(at)gmail.com) Annikan muut ryhmät, kysy tarkemmin opettajalta HATHAJOOGA Kimmo Kontturi ASTANGAJOOGA ALKEET Anni Rainio JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela HATHAJOOGA Kimmo Kontturi KUNDALIINIJOOGA ALKEET Kajsa Ekroos VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen (täynnä, kysy jenniraikkonen(at)outlook.com) HATHAJOOGA Kimmo Kontturi JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela ASTANGAJOOGA ALKEET Anni Rainio (täynnä, kysy annirainio(at)gmail.com) VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen (täynnä, kysy jenniraikkonen(at)outlook.com) 3

4 KUNDALIINIJOOGA ALKEET Kajsa Ekroos KUNDALIINIJOOGA JATKOTASO Kajsa Ekroos Kajsan toinen kundaliinijoogakurssi taso huomioon ottaen JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela ASTANGAJOOGA ALKEET Anni Rainio (täynnä, kysy annirainio(at)gmail.com) VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen (täynnä, kysy jenniraikkonen(at)outlook.com) VINYASA FLOW -JOOGA Jenni Räikkönen JOOGA ILTAPÄIVÄRYHMÄ Annika Sarvela HATHAJOOGA Kimmo Kontturi KUNDALIINIJOOGA ALKEET Kajsa Ekroos PILATES PILATES PERUSKURSSI A Pirkko Ahjo (täynnä, kysy pirkko.ahjo(at)helao.fi) PILATES PERUSKURSSI B Annina Tuhkunen PILATES PERUSKURSSIN JATKO Pirkko Ahjo PILATES ALKEET A Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) PILATES ALKEET B Johanna Ikola (täynnä, kysy johanna.ikola(at)gmail.com) PILATES JA VENYTTELY ALKEET Taina Virtanen (täynnä, kysy opettajalta) Muut alkeis- ja perustason pilateskurssit PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Pirkko Ahjo PILATES SYNNYTTÄNEILLE Johanna Ikola PILATES RASKAANA OLEVILLE Johanna Ikola PILATES ALKEET A Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) PILATES ALKEET B Johanna Ikola (täynnä, kysy johanna.ikola(at)gmail.com) PILATES PERUSKURSSI B Annina Tuhkunen PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Pirkko Ahjo PILATES ALKEISJATKO A Pirkko Ahjo PILATES ALKEISJATKO B Annina Tuhkunen Toinen alkeisjatkotason kurssi Alkeis- ja perustason pilateskurssit PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEISJATKO Pirkko Ahjo 4

5 PILATES KESKITASO A Annina Tuhkunen PILATES KESKITASO B Pirkko Ahjo Toinen keskitason kurssi Alkeisjatkotason pilateskurssit PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE KESKITASO Pirkko Ahjo PILATES KESKI/JATKOTASO Pirkko Ahjo PILATES JATKOTASO Merja Snellman LOUNASPILATES Merja Snellman PILATES KESKI/JATKOTASO Pirkko Ahjo PILATES JATKOTASO Merja Snellman (täynnä, kysy merja.snellman(at)kolumbus.fi) LOUNASPILATES Merja Snellman (täynnä, kysy merja.snellman(at)kolumbus.fi) Keskitason pilateskurssit PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE KESKITASO Pirkko Ahjo AKROBATIA AKROBATIA ALKEET / BASICS OF ACROBATICS Tomik Plummer CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen AKROBATIA KESKI/JATKOTASO / MIDDLE LEVEL AND ADVANCED ACROBATICS Tomik Plummer AKROBATIA ALKEET Tomik Plummer (täynnä, kysy Tomikilta) CAPOEIRA CAPOEIRA ANGOLA A Markus Vainio-Mattila CAPOEIRA ANGOLA B Markus Vainio-Mattila Toinen capoeirakurssi NIA A Jennika Laari/Riikka Wallin (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com, lähtien riikka.wallin(at)gmail.com) NIA B Jennika Laari/Riikka Wallin (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com, lähtien riikka.wallin(at)gmail.com) 5

6 AIKUINEN LAPSI-LIIKUNTA AIKUINEN VAUVA-JOOGA (3 12 kk) Jenna Rignell AIKUINEN VAUVA-SIRKUS (4 12 kk) Jenna Rignell AIKUINEN VAUVA AFRO- JA LATINOTANSSI Annina Tuhkunen PILATES SYNNYTTÄNEILLE Johanna Ikola HATHAJOOGA Kimmo Kontturi LIIKUNTAA SENIOREILLE SENIORIJUMPPA A Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) SENIORIJUMPPA B Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) SENIORIJUMPPA C Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) Rinnakkaisryhmät, kysy Kristiinalta Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa (täynnä, kysy terhisu(at)gmail.com) TASAPAINO- JA RYHTIHARJOITTELU SENIOREILLE Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät opettajan ohjeiden mukaan KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa (täynnä, kysy terhisu(at)gmail.com) PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Pirkko Ahjo KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa TASAPAINO- JA RYHTIHARJOITTELU SENIOREILLE Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Pirkko Ahjo 6

7 SENIORIJOOGA MUNKKINIEMESSÄ Leena Kontunen SENIORIJOOGA RIISTAVUORESSA Leena Kontunen SENIORIJOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA A Annika Sarvela (täynnä, kysy annika.sarvela(at)gmail.com) SENIORIJOOGA PIKKU HUOPALAHDESSA B Annika Sarvela (täynnä, kysy annika.sarvela(at)gmail.com) Muut seniorijoogaryhmät TASAPAINO- JA RYHTIHARJOITTELU SENIOREILLE Kristiina Jokivuori (täynnä, kysy kristiina.jokivuori(at)gmail.com) PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Pirkko Ahjo HATHAJOOGA Kimmo Kontturi PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEET Pirkko Ahjo PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE ALKEISJATKO Pirkko Ahjo PILATES JA KEHONHUOLTO SENIOREILLE KESKITASO Pirkko Ahjo Muut Pirkon pilatesryhmät taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin opettajalta KEHONHUOLTO SENIOREILLE MOVEMENT INTELLIGENCE Terhi Summa (täynnä, kysy terhisu(at)gmail.com) 7

8 TANSSI TANSSILIIKUNTA KUNTOTANSSI A Johanna Torasvirta KUNTOTANSSI B + VENYTTELY Johanna Torasvirta Toinen kuntotanssiryhmä, kysy tarkemmin Johannalta LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA Kirsi Pynnönen (täynnä, kysy pynnonen.kirsi(at)gmail.com) REGGAETÓN ALKEET Maria Särkivuori (täynnä, kysy m.sarkivuori(at)gmail.com) HIPHOP ALKEET Laura Hannus LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA Kirsi Pynnönen CIRCUIT TRAINING Kirsi Pynnönen AFRIKKALAINEN TANSSI AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen AFRO & KEHONHUOLTO Annina Tuhkunen AFRIKKALAINEN TANSSI RUMPUSÄESTYKSELLÄ JATKOTASO Annina Tuhkunen Muut afrikkalaisen tanssin ryhmät taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin Anninalta SALSA ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy Anninalta) ITÄMAINEN TANSSI ALKEET Stephanie Rosenlindt (täynnä, kysy stephanierosenlindt(at)gmail.com) REGGAETÓN ALKEET Maria Särkivuori (täynnä, kysy m.sarkivuori(at)gmail.com) ITÄMAINEN TANSSI ITÄMAINEN TANSSI ALKEET Stephanie Rosenlindt ITÄMAINEN TANSSI ALKEISJATKO/KESKITASO Stephanie Rosenlindt Toinen itämaisen tanssin ryhmä taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin Stephanielta AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) SALSA ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 8

9 SALSA SALSA ALKEET Annina Tuhkunen SALSA ALKEISJATKO Annina Tuhkunen Toinen salsakurssi taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin Anninalta REGGAETÓN ALKEET Maria Särkivuori (täynnä, kysy m.sarkivuori(at)gmail.com) AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy Anninalta) SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO A Kristiina Jokivuori REGGAETÓN REGGAETÓN ALKEET Maria Särkivuori REGGAETÓN ALKEISJATKO + VENYTTELY Maria Särkivuori REGGAETÓN KESKI/JATKOTASO + VENYTTELY Maria Särkivuori Muut reggaetónkurssit taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin Marialta SALSA ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) HIPHOP ALKEET Laura Hannus KATUTANSSIT JA SHOWTANSSI VOGUING Laura Hannus HIPHOP ALKEET Laura Hannus NYKYTANSSI ALKEET Jenni Kivelä (täynnä, kysy jenni.kivela(at)iki.fi) SHOWTANSSI Laura Hannus HIPHOP ALKEET Laura Hannus NYKYTANSSI ALKEET Jenni Kivelä (täynnä, kysy jenni.kivela(at)iki.fi) HIPHOP ALKEET Laura Hannus VOGUING Laura Hannus (täynnä, kysy Lauralta) 9

10 TAIDETANSSI AIKUISBALETTI ALKEET Susanna Nurminen AIKUISBALETTI ALKEISJATKO Susanna Nurminen AIKUISBALETTI JATKOTASO Susanna Nurminen Muut aikuisbalettiryhmät taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin Susannalta NYKYTANSSI ALKEET Jenni Kivelä (täynnä, kysy jenni.kivela(at)iki.fi) NYKYTANSSI ALKEET Jenni Kivelä NYKYTANSSI ALKEISJATKO Jenni Kivelä Toinen nykytanssiryhmä taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin Jenniltä AIKUISBALETTI ALKEET Susanna Nurminen (täynnä, kysy susannanurminen(at)hotmail.com) KEHO JA MIELI NIA A Jennika Laari/Riikka Wallin NIA B Jennika Laari/Riikka Wallin Toinen Nia-ryhmä, kysy tarkemmin opettajalta VILLI TANSSILOUNAS Tarja Ryynänen (ota lisäinfoa varten etukäteen yhteyttä opettajaan: villitanssi(at)kolumbus.fi) LUOVA TANSSI Iiris Raipala (täynnä, kysy iirisraipala(at)gmail.com) NYKYTANSSI ALKEET Jenni Kivelä (täynnä, kysy jenni.kivela(at)iki.fi) LUOVA TANSSI Iiris Raipala VILLI TANSSILOUNAS Tarja Ryynänen (ota lisäinfoa varten etukäteen yhteyttä opettajaan: villitanssi(at)kolumbus.fi) NIA B Jennika Laari/Riikka Wallin (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com, lähtien riikka.wallin(at)gmail.com) NYKYTANSSI ALKEET Jenni Kivelä (täynnä, kysy jenni.kivela(at)iki.fi) VILLI TANSSILOUNAS Tarja Ryynänen LUOVA TANSSI Iiris Raipala (täynnä, kysy iirisraipala(at)gmail.com) NIA A Jennika Laari/Riikka Wallin (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com, lähtien riikka.wallin(at)gmail.com) NIA B Jennika Laari/Riikka Wallin (täynnä, kysy Nia.Jennika(at)gmail.com, lähtien riikka.wallin(at)gmail.com) 10

11 AIKUINEN LAPSI-TANSSI AIKUINEN VAUVA AFRO- JA LATINOTANSSI Annina Tuhkunen AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy Anninalta) SALSA ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy Anninalta) AIKUINEN VAUVA-JOOGA (3 12 kk) Jenna Rignell (täynnä, kysy jenna.rignell(at)gmail.com) AIKUINEN VAUVA-SIRKUS (4 12 kk) Jenna Rignell (täynnä, kysy jenna.rignell(at)gmail.com) PILATES SYNNYTTÄNEILLE Johanna Ikola AIKUINEN TAAPERO-TANSSI (1 1,5 v) Jenna Rignell AIKUINEN LAPSI-TANSSI (1,5 3 v) Jenna Rignell Jennan toinen ryhmä, kysy tarkemmin opettajalta TANSSIA SENIOREILLE SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO A Kristiina Jokivuori SENIORILATTARI ALKEET/ALKEISJATKO B Kristiina Jokivuori SENIORILATTARI KESKITASO A Kristiina Jokivuori SENIORILATTARI KESKITASO B Kristiina Jokivuori SENIORILATTARI JATKOTASO + VENYTTELY Kristiina Jokivuori Kristiinan muut ryhmät taso huomioon ottaen, kysy tarkemmin opettajalta SALSA ALKEET Annina Tuhkunen (täynnä, kysy annina.tuhkunen(at)gmail.com) 11

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2018

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2018 LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2018 Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2017

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2017 LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2017 - Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. - Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2018

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2018 LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2018 Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2016

LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2016 LIIKUNNAN JA TANSSIN TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2016 - Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. - Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia

Lisätiedot

TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2016

TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2016 TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2016 - Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. - Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia erikseen. - Jos kurssilla

Lisätiedot

TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2015

TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2015 TUNTIKORVAUKSET KEVÄT 2015 - Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. - Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia erikseen. - Jos kurssilla

Lisätiedot

TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2015

TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2015 TUNTIKORVAUKSET SYKSY 2015 Opiskelijat voivat korvata poissaolonsa omalta kurssiltaan alla olevan listan mukaisesti. Muista kuin listan mukaisista korvaavuuksista pitää aina sopia erikseen. Jos kurssilla

Lisätiedot

Drop-in tunnit. 17.00-18.00 17.00-18.00 Rytmitossut Sara-Sofia 17.15-18.15 Locking. tutustumiskurssi 19.00-20.00 19.00-20.00.

Drop-in tunnit. 17.00-18.00 17.00-18.00 Rytmitossut Sara-Sofia 17.15-18.15 Locking. tutustumiskurssi 19.00-20.00 19.00-20.00. MAANANTAI 14.15-15.00 15.00-15.45 15.45-16.30 CityDanceMix 1-2lk CityDanceMix 3-4lk. CityDanceMix 5-6lk. /Ylikylä /Ylikylä /Ylikylä 16.00 16.00-17.15 16.00-17.00 16.00-17.00 16.00-17.00 16.15 9-12v. 16.15-17.15

Lisätiedot

Kilpa-ja koulutusryhmät. Tanssikeskus Citydance lukujärjestys. Paritanssikurssit MAANANTAI. Koreografia Minit Riina Miina 17.00 17.00-17.

Kilpa-ja koulutusryhmät. Tanssikeskus Citydance lukujärjestys. Paritanssikurssit MAANANTAI. Koreografia Minit Riina Miina 17.00 17.00-17. 16.00 16.00-17.30 16.00-17.00 16.00-17.00 16.15 Commerical 16.30 CityDisco- 16.30-17.30 Dance 13+ Show 9-12v. 16.45 Trainees CityStreet Minit Riina 17.00 17.00-17.30 17.00-18.00 17.15 17.30 17.30-18.45

Lisätiedot

MAANANTAI. Disco Dance 9-12v. Alkeet 2. Jatkotaso. Reggaeton 4-5v. Alkeet 1 Locking Hip-hop UUSI! Jatkotaso Myös uusia!

MAANANTAI. Disco Dance 9-12v. Alkeet 2. Jatkotaso. Reggaeton 4-5v. Alkeet 1 Locking Hip-hop UUSI! Jatkotaso Myös uusia! MAANANTAI 15.30 16.00 16.15 16.15-17.45 16.15-16.15-17.30 16.15-16.30 CityDisco- 16.30-17.30 16.45 Trainees 17.00 Juniorit Locking Alkeisjatko -18.15 10-13v. 16.30-17.30 Alkeisjatko 2 16.30-17.30 Waacking&

Lisätiedot

Keskusta Syksyn 2010 lukujärjestys

Keskusta Syksyn 2010 lukujärjestys RYHMÄLIIKUNNAN KURSSIT Pidätämme oikeuden muutoksiin. Taso 1 on tarkoitettu aloittelijoille ja taso 2 edistyneille. Mikäli tasoa ei ole mainittu, kurssi soveltuu kaikille. Laji (harjoituskerrat) Taso Kurssien

Lisätiedot

MAANANTAI. 9-12v. Voguing Locking. 13+ Juniorit. 9-12v. Alkeisjatko 2 Alkeisjatko. Alkeistaso Alkeisjatko 1 Lotta. UUSI! Jatkotaso Myös uusia!

MAANANTAI. 9-12v. Voguing Locking. 13+ Juniorit. 9-12v. Alkeisjatko 2 Alkeisjatko. Alkeistaso Alkeisjatko 1 Lotta. UUSI! Jatkotaso Myös uusia! MAANANTAI 15.30 16.00 16.15 16.15-17.45 16.15-16.15-16.30 CityDisco- 16.30-17.30 16.30-17.30 16.30-17.30 16.45 Trainees Waacking& Voguing Locking Juniorit Alkeisjatko 17.00 Alkeisjatko 1-18.15 Teemu Heikki

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli

Lisätiedot

MAANANTAI. 9-12v. Alkeet Juniorit. 9-12v. Alkeisjatko 1 Alkeisjatko UUSI! 10-13v. Alkeistaso Miina Heikki Nelli 17.

MAANANTAI. 9-12v. Alkeet Juniorit. 9-12v. Alkeisjatko 1 Alkeisjatko UUSI! 10-13v. Alkeistaso Miina Heikki Nelli 17. MAANANTAI 15.30 16.00 16.15 16.15-17.45 16.15-17.15 16.15-17.30 16.15-17.15 16.30 CityDisco- 16.30-17.30 16.30-17.30 16.30-17.30 16.45 Trainees Waacking& Voguing Locking Juniorit Alkeisjatko 10-13v. 17.00

Lisätiedot

Liikunta, tanssi ja jooga. Liikunta. Liikunta 113. Ilmoittautuminen ke 10.12. klo 11 alkaen ks. s. 5

Liikunta, tanssi ja jooga. Liikunta. Liikunta 113. Ilmoittautuminen ke 10.12. klo 11 alkaen ks. s. 5 Liikunta 113 Kuva Matti Nenonen Liikunta, tanssi ja jooga Ilmoittautuminen ke 10.12. klo 11 alkaen ks. s. 5 Opintoneuvonta ilmoittautumisten aikaan ks. s. 5 opetuskaudella ks. s. 167 Opiston liikunnanopetuksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to

JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit 11. 17.2.2019 JYVÄSKYLÄ Flamenco, sevilannas to 17.00-18.15 Flamenco, soleá to 18.15-19.30 Itämainen tanssi Valorinne Itämainen tanssi ma 19.00-20.15 jatkokurssi

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme:

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tuntien ilmoittautumiset kevätkaudelta

Lisätiedot

Kouluyhteistyötunnit MAANANTAI CITY SALI 1 CITY SALI 2 CITY SALI 3 CITY SALI 4 CITY SALI 5 CITY SALI 6. Waacking& Popping. Disco Dance 9-12v.

Kouluyhteistyötunnit MAANANTAI CITY SALI 1 CITY SALI 2 CITY SALI 3 CITY SALI 4 CITY SALI 5 CITY SALI 6. Waacking& Popping. Disco Dance 9-12v. MAANANTAI 14.15-15.00 15.00-15.45 16.00-16.45 CityDanceMix 1-2lk./ CityDanceMix 3-4lk./ CityDanceMix 5-6lk./ Ylikylä Ylikylä Ylikylä 16.00 16.00-17.15 16.00-17.00 16.00-17.00 16.00-17.00 16.00-17.00 16.15

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

MAANANTAI Koreografia Rytmitossut. Alkeet 1. House 13+ Miina. Alkeet 2 Locking Teemu Heikki Julian Sarkku

MAANANTAI Koreografia Rytmitossut. Alkeet 1. House 13+ Miina. Alkeet 2 Locking Teemu Heikki Julian Sarkku 16.00 16.00-17.30 16.00-17.00 16.00-17.00 16.15 Show 9-12v. Popping 13+ 16.30 CityDisco- 16.30-17.30 16.30-17.30 16.45 Trainees CityStreet 16.45-17.45 Commercial Koreografia Miina Minit Hip-hop 13+ Julian

Lisätiedot

Torstai klo 19 Perjantai klo 19

Torstai klo 19 Perjantai klo 19 Torstai 16.5. klo 19 4v (s. 14) (Kirkonkylä 1 / KE 17.45 / Pälvi Salminen) 5-6v (s.12-13) (Kirkonkylä 1 / KE 17.00 / Pälvi Salminen) 7v nyky/bal alkeet (s. 11) (Kirkonkylä 1 / Pälvi Salminen) Sirkus+ tanssi

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 7.2.2019 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Kevät 2019 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu

Lisätiedot

OPPILASNÄYTÖSTEN AIKATAULU Pohjankartano

OPPILASNÄYTÖSTEN AIKATAULU Pohjankartano LUMIUKKO SEIKKAILEE LASTEN NÄYTÖS MAANANTAI 16.12.2013 KLO 18.30 1. Rytmitossut 3-4 v ma 17.30 18.00 + la 15.30 16.00 Jonna ma 17.00-18.00 2. Show 4-5 v alkeet 1 + alkeet 2 la 14.30 15.15 + pe 16.30 17.15

Lisätiedot

Hip Hop pienryhmä juniorit

Hip Hop pienryhmä juniorit DCA:n KEVÄTNÄYTÖKSET 25.-29.5. ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA Lyhenteet: alk= alkeet, alkeisjatko = aj, kt = keskitaso, ed = edistyneet ja at= avoin taso DANCE ja SHOW KATUTANSSI DISCO NYKYTANSSI LASTENTANSSI

Lisätiedot

Kuntonyrkkeily ma Asema 13 nuorisotalo Kansalaisopisto / Tero Vekki. urheilutalo, Kansalaisopisto / Heidi Valjus-Lindeman

Kuntonyrkkeily ma Asema 13 nuorisotalo Kansalaisopisto / Tero Vekki. urheilutalo, Kansalaisopisto / Heidi Valjus-Lindeman KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA Saliliikunta Kuntonyrkkeily ma 17.30-18.30 Asema 13 Kansalaisopisto / Tero Vekki Vatsa-peppu-reisi jumppa ma 17.30-18.30 Joogaa kaikenikäisille, Vuokatti,

Lisätiedot

Uudet alkeiskurssit Erikoiskoulutusryhmät MAANANTAI

Uudet alkeiskurssit Erikoiskoulutusryhmät MAANANTAI 15.30 MAANANTAI -17.00 16.00 16.00-17.00 16.00-17.00 16.00-17.00 Showjazz 12-15v Disco 9-12v Disco 10-13v Commercial Dance 13+ 16.30 alkeisjatko 1 jatko 1 16.30-17.30 Asta 17.00 17.00-18.00 17.00-18.00

Lisätiedot

Drop-in tunnit Paritanssikurssit Kouluyhteistyötunnit. Erikoiskoulutusryhmät MAANANTAI

Drop-in tunnit Paritanssikurssit Kouluyhteistyötunnit. Erikoiskoulutusryhmät MAANANTAI 15.30 MAANANTAI 15.45 15.45-17.00 16.00 16.00-17.00 16.00-17.00 16.00-17.00 Showjazz 12-15v Commercial Dance 13+ Disco 9-12v Disco 10-13v 16.30 alkeisjatko 1 jatko 1 Asta 17.00 17.00-18.00 17.00-18.00

Lisätiedot

Opettajaluettelo Pääkaupunkiseutu

Opettajaluettelo Pääkaupunkiseutu Sivu 1(7) Päivitetty 21.2.2014 Outi Boman Suomi 050 533 1551 Kairo +20104759048 outi(at)outiofcairo.com www.outiofcairo.com op. Helsingissä sekä tiiviskursseja ja yksityistunteja ympäri maailman Masrah

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2017-2018 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (60 ) klo

Lisätiedot

DCA:n JOULUTNÄYTÖKSET ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA

DCA:n JOULUTNÄYTÖKSET ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA DCA:n JOULUTNÄYTÖKSET 13.-17.12. ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA Lyhenteet: T1 ja T2 = Tapiolan toimipiste ja salit H1, H2 ja H3 = Helsingin toimipiste ja salit M = Mankkaan toimipiste ja sali VIHER = Viherlaakso

Lisätiedot

Soukan elä ja asu -seniorikeskuksen ohjelma

Soukan elä ja asu -seniorikeskuksen ohjelma Maanantai Kudontatöiden aloitus 9.00 15.00 Kuntotanssi senioreille 9.00 10.00 SPR Ikivireäseniorikerho 10.00 12.00 Palvelukeskusinfo 10.30 10.45 kuun 1. maanantai Kahvio Parkinson-ryhmän Biljardikerho

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 19.1.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2018 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.10.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Syksy 2017 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN

Lisätiedot

JOULUNÄYTÖKSET ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA

JOULUNÄYTÖKSET ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA JOULUNÄYTÖKSET 17.-20.12.2017 ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA Lyhenteet: TAP 1, TAP 2, TAP 3, TAP 4 - Tapiolan toimipisteen salit DANCE, SHOW, JUMPS&TURNS, CONTEMPORARY LYRICALL MANK - Mankkaan toimipiste

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2016-2017 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (60 ) klo

Lisätiedot

liikunta Perus- ja kuntoliikunta Liikunta Lohja 83011121 PILATES PERUSKURSSI

liikunta Perus- ja kuntoliikunta Liikunta Lohja 83011121 PILATES PERUSKURSSI liikunta Lohja Perus- ja kuntoliikunta 83011101 KUNTOJUMPPA 8.9.-1.12. & 12.1.-13.4. ke 17.15-18.00 Hongiston koulu, Lehmijärventie 956, LOHJA AS Pöytäkivi Leena 25 t 38 Tehokasta kuntojumppaa, iloista

Lisätiedot

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Perustettu v. 2009 Jäsenmäärä 31.12.2014: 1 047 jäsentä, josta lapsia 719 ja aikuisia 328 Toiminta-alue: Muurame + Korpilahti

Lisätiedot

Jalokivien lukkari

Jalokivien lukkari Jalokivien lukkari 2017-2018 Edustusryhmien tunnit Tunti 2017-2018 Metsälä Läkkisepäntie 20, 00620 Helsinki Maanantai Maanantai Tiistai Tiistai Keskiviikko Keskiviikko Tunti Torstai Torstai Perjantai Perjantai

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KANSALAISOPISTON LIIKUNTA- JA TANSSIRYHMÄT

RIIHIMÄEN KANSALAISOPISTON LIIKUNTA- JA TANSSIRYHMÄT RIIHIMÄEN KANSALAISOPISTON LIIKUNTA- JA TANSSIRYHMÄT 2019-2020 Riihimäen kansalaisopisto Puistikko 5 11100 Riihimäki Päivitys 4/2019 www.riihimaki.fi Sisällys RIIHIMÄEN KANSALAISOPISTON LIIKUNTA- JA TANSSIRYHMÄT

Lisätiedot

SYKSY Pe Äiti vauva klo :35, (ei 14.9), yht. 3x 42 Pe Äiti vauva klo , (ei 14.9), yht.

SYKSY Pe Äiti vauva klo :35, (ei 14.9), yht. 3x 42 Pe Äiti vauva klo , (ei 14.9), yht. SYKSY 2018 PIENRYHMISSÄ 6 9 ASIAKASTA / PERHETTÄ MAUNUNNEVA / KALINKA JA SVK / PIRKKOLA Ti PerheTreeni Lajikokeilut 3-6v. klo 17.30 18.25, 21.8 11.12.18 (ei 16.10), yht. 16x 240 (320 ) TÄYNNÄ Ti PerheTreeni

Lisätiedot

Torstai klo 19 Perjantai klo 19

Torstai klo 19 Perjantai klo 19 Torstai 16.5. klo 19 Nyky jatkotaso (Kirkonkylà 2 / TI 19.00 / Suvi Kajaus) Laurit (s. 10-11) (Kirkonkylà 2 / TI 18.15 / Suvi Kajaus) 4v (s. 14) (Kirkonkylà 1 / KE 17.45 / Pà lvi Salminen) Baletti perustaso

Lisätiedot

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit: Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Poikkeavat kurssimaksut syksyllä 2015 KIELET JA TIETOAINEET YKSIKKÖ Suomi 2 kurssit Kielet TAIDEYKSIKKÖ Opintosetelein tuetut kurssit siten, että koko kurssimaksu

Lisätiedot

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen päivitetty 1.2.2019 HARJAVALLAN KOULUJEN SISÄHARJOITUSVUOROT 2018-2019 YLÄKOULUN LIIKUNTASALI Vastaava valvoja 16.00 17.00 Harjavallan Naisvoimistelijat Terhi Männistö Fitness Pilates 3.9.-2.6. 050-091

Lisätiedot

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen päivitetty 30.11.2018 HARJAVALLAN KOULUJEN SISÄHARJOITUSVUOROT 2018-2019 YLÄKOULUN LIIKUNTASALI Vastaava valvoja 16.00 17.00 Harjavallan Naisvoimistelijat Terhi Männistö Fitness Pilates 3.9.-2.6. 050-091

Lisätiedot

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017 Kuvat: Tekla Váli LUKUVUOSI 2016 2017 LUKUVUOSI 2016 2017 ALKAA 17.8.2016. LUKUVUOSI KESTÄÄ YHTEENSÄ 35 VIIKKOA (17 SYKSYLLÄ JA 18 KEVÄÄLLÄ). OPETUKSESSA EI PIDETÄ SYYSLOMATAUKOA. UUSIA TUNTEJA TEMPPUTANSSI

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 27.8.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Syksy 2018 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 11.00 ja 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu

Lisätiedot

Studio Dance Pitin KEVÄTSHOW Näyttämöharjoitukset ja esitykset Kouvola-talolla

Studio Dance Pitin KEVÄTSHOW Näyttämöharjoitukset ja esitykset Kouvola-talolla Studio Dance Pitin KEVÄTSHOW 2016 - Näyttämöharjoitukset ja esitykset Kouvola-talolla Pe 6.5. 16:00 Riksun showtanssin alkeet 8-10-v TI ja showtanssin alkeet 11-14-v Ti ja PE, eli pyjamabileet 16:40 Riksun

Lisätiedot

NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA!

NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA! NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA! Katso tarkemmat tiedot kurssitietokannasta (klikkaa linkkiä ja valitse kurssien haku ) tai soita opintopalveluun (puh. 013 337 5929) JOENSUU (KANTAKAUPUNKI) 140342

Lisätiedot

UUSI! 120241 Tarinoita suomesta (B1) pe 11.1.-19.4. klo 9.30-12, 36 t, 45 Sanna Mäkelä Ilm. 7.1. mennessä.

UUSI! 120241 Tarinoita suomesta (B1) pe 11.1.-19.4. klo 9.30-12, 36 t, 45 Sanna Mäkelä Ilm. 7.1. mennessä. KEVÄÄN 2013 KURSSIT ALKAVAT ma 7.1.2013. KAIKILLE KURSSEILLE VOI ILMOITTAUTUA, MIKÄLI NIISSÄ ON TILAA www.ekko.fi -> NETTI-ILMOITTAUTUMINEN tai opiston toimistossa, Pohjolankatu 27 ma-to klo 9-17.15 ja

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2018-2019 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä. (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli

Lisätiedot

LIIKUNTA LOHJA. Liikunta. Perus-ja kuntoliikunta. Keho-ja mielitunnit, jooga

LIIKUNTA LOHJA. Liikunta. Perus-ja kuntoliikunta. Keho-ja mielitunnit, jooga LIIKUNTA LOHJA Perus-ja kuntoliikunta 83011102 KUNTOJUMPPA 6.9.-29.11., 10.1.-18.4., to 17.45-18.30 Lohjansaaren koulu, Pietiläntie 23, KIRKNIEMI Rautakoski Sari, 25 t, 38 Helppoa ja tehokasta perusliikuntaa

Lisätiedot

LIIKUNNAN KURSSEJA MAAHANMUUTTAJILLE

LIIKUNNAN KURSSEJA MAAHANMUUTTAJILLE LIIKUNNAN KURSSEJA MAAHANMUUTTAJILLE ILMOITTAUDU elokuussa MUKAAN! SYKSY 2018 Voit ilmoittautua netissä www.wellamo-opisto.fi puhelimitse numeroon 0440 187 459 paikan päällä osoitteessa Kirkkokatu 16,

Lisätiedot

AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2014 KEVÄTKAUDELLE 2015

AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2014 KEVÄTKAUDELLE 2015 AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2014 KEVÄTKAUDELLE 2015 Maanantai - Helsinki - Anu Raita palaa äi-yslomalta lasten ja junioreiden ope6ajaksi

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA. Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto

TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA. Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto TURUN YLIOPISTON TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JA LIIKUNTANEUVONTA Liikuntasuunnittelija Teija Hakala Yliopistoliikunta, Turun yliopisto Liikuntaryhmät Keväällä 2011 75 ohjattua viikoittaista liikuntaryhmää: Jumppaa,

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT , perustason AMIEDU Merja-Leena Silander, p. 050 5420341, merjaleena.silander@amiedu.fi Marja-Leena Räsänen-Ala- Aho, p. 040 3508551 marja-leena.rasanen @amiedu.fi Helena Säde, kouluttaja, helena.sade@amiedu.fi

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

liikunta Liikunta Keho- ja mielitunnit Perus- ja kuntoliikunta

liikunta Liikunta Keho- ja mielitunnit Perus- ja kuntoliikunta liikunta LOHJA 83011102 KAHVAKUULAKURSSI 4.9. 27.11., 8.1. 9.4. to 18.00-19.00 Roution koulu, Havumetsäntie 4, ROUTIO Pesonen Merja, 32 t, 47 Kahvakuulatunti sisältää lämmittelyn, tekniikkaosion sekä sykeosuuden.

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.3.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2017 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini Hämäläinen,044

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy ko sivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tun en ilmoi autumiset kevätkaudelta syyskaudelle

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 SIPOON KANSALAISOPISTO - SIBBO MEDBORGARINSTITUT SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 KURSSIEN TUNNIT /suunnitelma Syksy Kevät 11 TAIDE- JA TAITOAINEET 1101 MUSIIKKI 1101110 Sipoon Sointu 33 33 Pirkko

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65

Lisätiedot

Terveys, tanssi, liikunta

Terveys, tanssi, liikunta SISÄLTÖ - Erityiskurssit s. 47 - Kunto- ja terveysliikunta s. 48 - Lasten liikunta s. 50 - Jooga ja rentoutusliikunta s. 51 -Tanssi s. 53 OPINTONEUVONTA Terveyskasvatuksen, liikunnan ja joogan opintoneuvonnasta

Lisätiedot

Kuntokonkarit. kevät Hyvän mielen hikipisaroita!

Kuntokonkarit. kevät Hyvän mielen hikipisaroita! Kuntokonkarit 65+ kevät 2019 7.1. 5.5. Hyvän mielen hikipisaroita! Kuntokonkarit tarjoavat monipuolisen ja virkistävän kattauksen erilaisia liikuntaryhmiä yli 65-vuotiaille naisille ja miehille. Miltä

Lisätiedot

Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Toivottavasti löydät

Lisätiedot

Kulttuuri, kirjallisuus / Liikunta LOHJA

Kulttuuri, kirjallisuus / Liikunta LOHJA Kulttuuri, kirjallisuus / Liikunta 13027115 KIRJALLISUUDEN KIEHTOVA MAAILMA 3.9.-26.11., 7.1.-8.4., ti 10.00-11.30 Kaarikeskuksen kahvila, Pisteenkaari 13, Tiainen Ulla-Margit, 50 t, 59 Kirjallisuuden

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Vapaa-aika Keravalla

Vapaa-aika Keravalla Syksy 2018 Vapaa-aika Keravalla Vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimiala Liikuntapalvelu Keravan Opisto Nuorisopalvelut Museopalvelut Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Kaupungin ydintavoitteena on tuottaa

Lisätiedot

AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA. www.stepup.fi

AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA. www.stepup.fi AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA www.stepup.fi Maanantai, Helsinki 13.00 14.00 Happy Hour 60+ J1 Marco 1 16.00 17.00 Show 10 12 v. keskitaso J1 Sanna 1 16.15 17.15 Street

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2017 Valtakunnallinen vanhustenviikkoa 1.10.-8.10. Viikon teema on: Ikäpolvet yhdessä! Sunnuntai 1.10. Maanantai 2.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa

Lisätiedot

AIKATAULU KEVÄTKAUSI HELSINKI, ESPOO & VANTAA.

AIKATAULU KEVÄTKAUSI HELSINKI, ESPOO & VANTAA. AIKATAULU KEVÄTKAUSI 2017 9.1. - 26.5.2017 HELSINKI, ESPOO & VANTAA www.stepup.fi Maanantai, Helsinki 13.00-14.00 Happy Hour 60+ J1 Marco 1 16.00-17.00 Show 10 12 v. keskitaso J1 Sanna 1 16.15-17.15 Street

Lisätiedot

Vapaa-aika Keravalla

Vapaa-aika Keravalla Syksy 2018 Vapaa-aika Keravalla Vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimiala Liikuntapalvelu Keravan Opisto Nuorisopalvelut Museopalvelut Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Kaupungin ydintavoitteena on tuottaa

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz Kuopion Tanssistudion tarjoamat pää- ja sivuaineet sekä niiden tasoryhmät Kuopion Tanssistudio tarjoaa tanssin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opintoja. Oheisissa kaavioissa kuvataan opintojen

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)

Lisätiedot

Tervetuloa viihtymään!

Tervetuloa viihtymään! Maanantai Lempeä seniorijooga 9.00 10.30 Käsityökerho 9.00 12.00 Nyplääjät 9.00 12.30 Sydänyhdistyksen kerho 10.30 12.00 Parittomat viikot Kabinetti Ystäväpiiri 13.00 15.00 18.2.-13.5. Jalkaklubi 13.30

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2015-2016 KEURUULLA LIIKUNTAIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (58 ) klo 15.00-16.00

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 14.1.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Kevät 2015 12.1-30.4. Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla "ohjattu tunti" kestää 55min, ellei

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua.

Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Poikkeavat kurssimaksut keväällä 2016 Alhaisin laskutettava kurssimaksu Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Kielet ja tietoaineet -yksikkö

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 Torstai 1.2 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.20-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa ohjaajana Kanerva Niemelä

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki,

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki, Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

KONEEN FAMILY FLOW VIIKONLOPUT AIKUISILLE 22. 24.4.2011 & 1. 3.7.2011 LAPSIPERHEILLE 25. 27.2.2011, 8. 10.7.2011 JA 21.- 23.10.

KONEEN FAMILY FLOW VIIKONLOPUT AIKUISILLE 22. 24.4.2011 & 1. 3.7.2011 LAPSIPERHEILLE 25. 27.2.2011, 8. 10.7.2011 JA 21.- 23.10. KONEEN FAMILY FLOW VIIKONLOPUT AIKUISILLE 22. 24.4.2011 & 1. 3.7.2011 LAPSIPERHEILLE 25. 27.2.2011, 8. 10.7.2011 JA 21.- 23.10.2011 Koneen Family Flow viikonloppujen aikana perheet saavat viettää kiireetöntä,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. HAUKIPUDAS IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.

Lisätiedot

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI

LIIKUNTASALIVUOROT KISATIEN LIIKUNTAHALLI LIIKUNTASALIVUOROT 2018-2019 - KISATIEN LIIKUNTAHALLI 09.00-15-45 (ABC) Koululiikunta yläaste / lukio Tapio Ylinen, Lotta Toivanen 16.00-17.00 (A) Kisatien koulun henkilökunnan lapset Mervi Niskakoski

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikuntaohjaajat

Aikuisten ryhmäliikuntaohjaajat Irina Kivi Aikuisten ryhmäliikuntaohjaajat Olen Irina Kivi ja ohjaan pilatestunteja. Olen koulutukseltani pilatesohjaaja ja fysioterapeutti. Pilates on tullut elämääni tanssin ja joogan kanssa teini-iässä.

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

Cross Move Company Opinto-opas 2015-2016. Esittävän tanssitaiteen perusopetusta Tanssin ja liikunnan riemua ja elämyksiä! www.crossmovecompany.

Cross Move Company Opinto-opas 2015-2016. Esittävän tanssitaiteen perusopetusta Tanssin ja liikunnan riemua ja elämyksiä! www.crossmovecompany. Cross Move Company Opinto-opas 2015-2016 Esittävän tanssitaiteen perusopetusta Tanssin ja liikunnan riemua ja elämyksiä! www.crossmovecompany.fi 1 Cross Move Company 1.6.2012 perustettu Cross Move Company

Lisätiedot

Lapset TÄYNNÄ

Lapset TÄYNNÄ Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai 15.30-16.30 16.30-17.30 16.30-17.15 16.00-17.00 Hiphop alkeet 1 Show Lastentanssi Hip Hop Pt Lapset 2

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

SM-Vauhdittomat hypyt Pori

SM-Vauhdittomat hypyt Pori SM-Vauhdittomat hypyt 18.01.2014 Pori N30 Tulokset: Naiset 1 Eronen Hannele JKU 242 s:29.04.1984 2 Kaakinen Mirjami KaipVi 238 SE Sivuaa 3 Niemikallio Liisa LS35+ 231 4 Koskinen Minna JKU 228 5 Nurminen

Lisätiedot

DCA KEVÄTNÄYTÖKSET 2014 TAPIOLASALISSA

DCA KEVÄTNÄYTÖKSET 2014 TAPIOLASALISSA DCA KEVÄTNÄYTÖKSET 2014 TAPIOLASALISSA 23.-26.5.2014. Lyhenteet: T1 ja T2 = Tapiolan toimipiste ja salit H1, H2 ja H3 = Helsingin toimipiste ja salit M = Mankkaan toimipiste ja sali alk= alkeet, kt = keskitaso,

Lisätiedot