UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017"

Transkriptio

1 Kuvat: Tekla Váli LUKUVUOSI LUKUVUOSI ALKAA LUKUVUOSI KESTÄÄ YHTEENSÄ 35 VIIKKOA (17 SYKSYLLÄ JA 18 KEVÄÄLLÄ). OPETUKSESSA EI PIDETÄ SYYSLOMATAUKOA. UUSIA TUNTEJA TEMPPUTANSSI on vauhdikas lastentanssitunti. Tunnilla temppuillaan ja leikitään tanssillisesti. Lapset oppivat monipuolisesti perusliikuntataitoja ja heidän tasapainonsa ja ketteryytensä kehittyvät. Tempputanssissa puretaan energiaa hauskalla ja kehittävällä tavalla. Samalla lapset oppivat kuuntelemaan ohjeita ja toimitaan ryhmässä. Tunnin ilmapiiri on turvallinen ja kannustava. Tempputanssi 4-6 v. pojat, ma klo Vintti Tempputanssi 5-6 v. pojat, ma Vintti Tempputanssi 5-6 v., ti Kilta Hyppää tanssin maailmaan! DANCE HOP -tunnilla tutustutaan eri tanssilajeihin, kuten nyky-, jazz- ja showtanssiin. Mukana on elementtejä myös katutanssilajeista. Tunnilla oman kehon tuntemus ja motoriset taidot kehittyvät ja lapset oppivat toimimaan rhmässä. Dance hop sopii hyvin sekä pojille että tytöille. SALSA MIX on soololattaritunti, jolla tanssitaan eri latinalaistanssilajeja, kuten reggaetonia, salsaa ja merengueta. Tunti on vahdikas ja koreografinen. Salsa mix on tanssin iloa, nautintoa, kuumia rytmejä ja hyvää kuntoilua. Tunti soveltuu kaikille. Salsa mix nuoret, la klo Vintti Salsa mix aikuiset, la klo Vintti JUNNUBREIKISSÄ tutustutaan breakin perusteisiin leikkien, pelien ja break-harjoitteiden avulla. Junnubreikki on energinen tunti turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Junnubreikki +7 v., ti klo Lukio Dance hop lk., ti Kilta FREESTYLE on katutanssijoiden improvisaatiotunti. Tunnilla tunnilla tanssitaan paljon ja kehitetään omaa tyyliä ja ilmaisua. Mukana on niin rinki- kuin battleharjoituksiakin. Tunti sopii tanssijoille, jotka hallitsevat jonkin katutanssityylin perusteet. Freestyle, ti Lukio

2 LAAJAN LINJAN RYHMIÄ Tervetuloa mukaan uusiin laajan linjan ryhmiin! BALETIN MINIPIKKOLO LK. Uusi baletin minipikkolo lk. -ryhmä on tarkoitettu vuosina syntyneille tytöille ja pojille. Ryhmä on tarkoitettu erityisesti niille lapsille, jotka haluavat opiskella klassista balettia pääharrastuksenaan. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa balettia 60 minuuttia kerrallaan. Valinnaisaineeksi voi ottaa nykytanssia kerran viikossa (60 min). Ryhmä noudattaa taiteen perusopetuksen tanssin laajan linjan opetussuunnitelmaa, ja oppilaat esiintyvät pääaineen osalta kaksi kertaa lukuvuodessa. Klassinen baletti on säännöllisesti harjoiteltuna on monipuolinen liikunta- ja taidelaji. Se tukee motorista kehitystä, esiintymistaitoja, musikaalisuutta ja liikkuvuutta erinomaisesti. Harrastus kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja on erinomainen pohja myös muille tanssilajeille, joita lapsia voi myöhemmin harrastaa. Yhdessä tanssikavereiden kanssa tanssiminen tuottaa iloisia, yhteisiä kokemuksia. Motivaatio ja innostuneisuus klassisen baletin harjoitteluun ovat tärkeitä laajan linjan ryhmään ilmoittautuville. Laji on haastava ja vaatii pitkäjänteistä harjoittelua. Baletin minipikkolo -ryhmässä klassiseen balettiin tutustutaan pienin askelin; alussa myös tanssileikkien kautta. Pienet tanssit, joissa korostuvat tanssitekniset asiat, sekä liikemielikuvitusta kehittävät luovat harjoitukset ovat tärkeä osa tanssitunteja. Toisinaan opetellaan tanssin katsomista ja esiintymistä. Lajille tyypillinen tapa harjoitella (tangon ääressä) tulee mukaan tuntityöskentelyyn pikku hiljaa ja vähän kerrallaan lasten jaksamisen, kehonhallinnan ja keskittymiskyvyn kehittymisen tahdissa. JAZZPIKKOLO LK. Uusi jazzpikkolo -ryhmä on tarkoitettu 4 5 -luokkalaisille tytöille ja pojille. Ryhmä harjoittelee jazztanssia kaksi kertaa viikossa ja valinnaisaineeksi voi ottaa balettia tai muita lisätunteja. Ryhmä noudattaa taiteen perusopetuksen tanssin laajan linjan opetussuunnitelmaa. Jazz on rytminen ja vauhdikas tanssilaji, jossa on vaikutteita musikaalitanssista, afrikkalaisesta tanssista, baletista, nykytanssista ja showtanssista. Perustekniikkaharjoittelun lisäksi tanssitunneilla tehdään erilaisia tanssisarjoja, improvisaatioharjoitteita ja omia tansseja. Myös kehonhuolto, erilaiset lihaskuntoharjoitteet ja venyttely kuuluvat jazzpikkolon ohjelmaan. Kaksi kertaa viikossa harjoittelevassa ryhmässä tanssikaverit tulevat nopeasti tutuiksi. Myös kunto kohoaa varmasti: jazztanssitunneilla pyritään kehittämään monipuolisesti niin koordinaatiokykyä, ketteryyttä, voimaa että venyvyyttä. Ryhmään otetaan enintään 18 oppilasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Tanssin perusopintojen jälkeen ryhmästä siirrytään syventäviin opintoihin eli jazztako-ryhmään (tako = tanssitaiteen koulutuslinja). Tervetuloa jazztanssitunneille! Tarjolla on tanssillisia sarjoja, hyvää musiikkia ja reipasta jazzfiilistä! tanssinopettaja Sallamaaria Mustonen Ryhmästä siirrytään 2-3 vuoden opiskelun jälkeen (n. 10-vuotiaana) balettipikkolo 4 -ryhmään, jolloin harjoitteluun tulee mukaan entistä enemmän klassiseen balettiin kuuluvia lajityypillisiä elementtejä. Kärkitossujen hankinta tulee ajankohtaiseksi aikaisintaan 11-vuotiaana (balettipikkolo 5 -ryhmässä) ja opettajan harkinnan mukaan. Tervetuloa mukaan baletin ihanaan maailmaan! baletinopettaja Jaana Reinikka

3 OPETTAJIA Sami Elovaara on helsinkiläinen b-boy, joka on tanssinut breikkiä pitkään. Hän käy aktiivisesti kisoissa ja tanssii KKC-nimisessä tanssiryhmässä. Opettajana Sami on kannustava ja innostava. Hän kertoo auttavansa oppilaita löytämään oman tyylinsä liikkua ja rohkaisevansa heitä luovaan improvisaatioon. Myös breikin perinteet ja hiphop-kulttuurin historia ovat läsnä Samin tunneilla. Samin tunteja: Junnubreikki +7 v. Break perus/jatko Freestyle Sallamaaria Mustonen palaa juurilleen Keravan tanssiopistoon, jossa hän aloitti klassisen baletin opiskelun vuonna Lukion jälkeen Sallamaaria suoritti Västra Nyland Folkhögskolanin tanssilinjan opinnot ja vuonna 2014 hän valmistui Savonia-ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi pääaineinaan baletti ja jazztanssi. Opintoihin mahtui myös vaihto-oppilasvuosi Prahan Academy of Performing Artsissa, jossa hän keskittyi erityisesti Graham-tekniikkaan ja klassiseen balettiin. Sallamaarian tunteja: Jazztanssi Valmentava baletti Tendency KTO Showjazz Nykyjazz Aikuisbaletti Tanssissa häntä kiinnostavat fyysisyys, hetket, kuvat ja niiden keinojen moninaisuus, joilla tanssi voi vaikuttaa. Opettajana Sallamaaria kertoo olevansa avoin, vauhdikas, vaativa, kannustava, ymmärtäväinen ja turvallinen. Vahva klassinen tausta, jonka päälle rakentuu monipuolinen lajien kirjo on mielestäni suurin vahvuuteni oli kyseessä opettaminen tai esiintyminen. Olenkin koettanut imeä itseeni vaikutteita erilaisista lähteistä, inspiroitua ja kehittää itseni näköistä osaamista, joka ei ole koskaan valmis, hän kuvailee.

4 OPETTAJIA Mariano Vega on kotoisin Nicaraguasta, Keski-Amerikasta. Hän vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2006 tutustuen suomalaiseen tanssikenttään. Vuonna 2011 hän valmistui tanssijaksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta Helsingistä. Mariano on toiminut tanssinopettajana mm. Kuopiossa, Espoossa, Kirkkonummella ja Järvenpäässä opettaen latinotansseja, balettia, jazzia ja nykytanssia. Mariano kertoo, että opettajana hänelle on tärkeää saada oppilaat omaksumaan erilaisia liikkumisen tapoja ja saada heidät nauttimaan tanssin tuomasta ilosta ja energiasta. Marianon tunnit antavat uudenlaisia näkökulmia tehdä esittävää taidetta. Marianon tunteja: Salsa mix nuoret Salsa mix aikuiset Heidi Luomala suorittaa parhaillaan tanssipedagogiikan monimuotokoulutusta Saksassa Bielefeldissä ja valmistuu syksyllä Aiemmin hän on opiskellut tanssipedagogiikan erikoistumisopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Ammatiltaan hän on myös kielten opettaja. Viimeiset neljä vuotta Heidi on toiminut liikunnan- ja luokanopettajana alakoulussa ja ohjannut lisäksi lasten tanssiryhmiä. Opettajana Heidi kertoo olevansa kannustava, hän haluaa opettaa jokaisen näkemään omat vahvuutensa. Hän pitää tärkeänä avointa ja rentoa meininkiä, jotta tanssiminen on hauskaa ja jokainen uskaltaa tulla tunneille omana itsenään. Heidin tunteja Dance hop Lastentanssi Tanssileikki Tempputanssi Alun perin Heidi aloitti tanssin jazztanssilla, latinalaisilla tansseilla ja tanssi-improvisaatiolla. Viimeiset 12 vuotta hän on tanssinut ensisijaisesti nykytanssia, jonka lisäksi myös baletti on noussut viime vuosina tärkeäksi lajiksi. Heidi on tanssinut sekä Suomessa että Euroopassa: Jyväskylän ja Helsingin tanssiopistoilla sekä Itävallassa ja Espanjassa.

5 HINNASTO HINNAT PERUSTUVAT TUNTIEN KESTOON. LUKUKAUSIMAKSU LASKUTETAAN KAKSI KERTAA LUKUVUODESSA, SYYS- JA KEVÄTLUKUKAUDEN ALUSSA. LUKUVUOSI KESTÄÄ YHTEENSÄ 35 VIIKKOA (17 SYKSYLLÄ JA 18 KEVÄÄLLÄ). TUNTIHINNASTO Tunnin kesto Perusmaksu 2. tunti 3. tunti tunti 30 min 45 min 60 min 75 min Jos käyt useammalla tunnilla viikossa, tunnin hinta on edullisempi! LASTEN TUNNIT: lastenbaletti, lastentanssi, taaperotanssi, tanssileikki, tempputanssi, valmentava baletti ja nykytanssi YLEISEN LINJAN TUNNIT: akrobatia, baletti, break, dance hop, freestyle, jazztanssi, Jumps&Turns, lattiatanko, lyrical jazz, nykyjazz, nykytanssi, salsa, showjazz, showtanssi, street, streetjazz AIKUISTEN TUNNIT: aikuisbaletti, mamabaletti, Nykynaiset, Kundit tanssii, jazztanssi, lyrical jazz, salsa, showtanssi, street 90 min LAAJAN LINJAN PAKETTIHINNAT KEHONHUOLTO: tehokeho, syvävenyttely, tanssijan kehonhuolto Laajan linjan opetusryhmä Opetusta/vko Perusmaksu Valinnaisainetunnit Baletti minipikkolo lk. 120 min 346 Balettipikkolo 4. lk. 180 min 412 Balettipikkolo 6. lk. 240 min 534 Nykypikkolo lk. 180 min 412 Nykypikkolo 7. lk. / Nykytako 8. lk. 240 min 534 Jazzpikkolo lk. 120 min 346 Jazzpikkolo lk. 210 min 474 Balettitako 8. lk. 360 min 575 Balettitako 9. lk. 360 min 575 Balettitako II aste 480 min 684 Laajan linjan oppilailla on edulliset pakettihinnat. Jos oppilas ei ota kaikkia pakettiin kuuluvia tunteja, maksu määräytyy tuntihinnaston mukaan. Nykytako 9. lk. 300 min 561 Nykytako II aste 390 min 564 Jazztako 9. lk. 255 min 546 Jazztako II aste 300 min 561

Lukuvuosi 2015-2016. Opintojen rakenne. Tasoryhmät

Lukuvuosi 2015-2016. Opintojen rakenne. Tasoryhmät Opintojen rakenne Lukuvuosi 2015-2016 Keravan tanssiopisto antaa taiteen perus- ja syventävää opetusta tanssissa. Opinnot jakautuvat yleiseen ja laajaan opintolinjaan. Laaja oppimäärä Lastentanssi kuuluu

Lisätiedot

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz Kuopion Tanssistudion tarjoamat pää- ja sivuaineet sekä niiden tasoryhmät Kuopion Tanssistudio tarjoaa tanssin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opintoja. Oheisissa kaavioissa kuvataan opintojen

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 CMC Tanssinopetus 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Opetussuunnitelman laadinta 1.3 Opetuksen tehtävät ja yleistavoitteet 1.4 Arvot 2 Opetuksen toteuttaminen

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LAAJA JA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2011 -

TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LAAJA JA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2011 - JYVÄSKYLÄN TANSSIOPISTO- JYVÄSKYLÄN TANSSIYHDISTYS ry TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA LAAJA JA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2011 - Jyväskylän kulttuurilautakunta on myöntänyt Jyväskylän Tanssiyhdistys ry:lle

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN T A N S S I K U R S S I T 2 0 1 8 MAANANTAI 20:15-21:45 KESKIVIIKKO 19:45-21:15 SUNNUNTAI 19:00-20:30 JAKSO 1 SYYS-LOKA 17.9.-14.10. (VKO 38-41) IISA SHOW/ COMMERCIAL AVOIN SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ KESKITASO-

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma LIITE 2 Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 Showtanssin määritelmä...3 2 Showtanssitekniikka...4 3 Esiintyminen...4 4 Improvisaatio tie persoonalliseksi tanssijaksi...6

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty 01.2013 OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty 01.2013 OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Vahvistettu 19.3.2013 Rehtorin päätös 25/10/2013 SISÄLTÖ 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIOPISTON MUSIIKIN JA TANSSIN TOIMINTA- AJATUS... 3 2 TANSSIN LAAJAN

Lisätiedot

Oppaan sisältö. Valokuvat: Tekla Vali

Oppaan sisältö. Valokuvat: Tekla Vali Opinto-opas 2015-2016 Oppaan sisältö 3 Rehtorin tervehdys 4 Lukuvuosi 2015-2016 5 Henkilöstö 6-11 Tanssin perusopetuksen eteneminen, opintojen rakenne, arviointi 12-13 Koulutussäännöt 14 Hinnasto 15 Valtakunnallinen

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase

Hei! Kilpailulajit ja ikäsarjat: Disco, Discofreestyle, Hiphop sekä showcase Hei! Kiitos ilmoittautumisestasi Let s Dance cup tanssitapahtumaan. Tapahtumaa vietetään siis sunnuntaina 6.3.2016 Kulttuuriareena Gloriassa. Osoite: Pikku Roobertinkatu 12-14, 00120 Helsinki. Helsingin

Lisätiedot

Let`s dance cup 2016

Let`s dance cup 2016 Moi! Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää Let's dance cup 2016 tanssitapahtuman, sunnuntaina 6.3 Gloriassa! (Pieni Roobertinkatu 12-14, Helsinki ) Karsinnat klo:9:00 Finaalit klo:16:00 Tapahtumaan

Lisätiedot

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Mikä on Primeakatemia? Primeakatemia on Studio Moven kilpavalmennuksen koulutusohjelma, joka tarjoaa tanssijoille laadukkaat ja monipuoliset puitteet kehittyä

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

Oppaan sisältö 3 4-5 6-7 8-10 11-12 13 14-15 16-17 18-19 20

Oppaan sisältö 3 4-5 6-7 8-10 11-12 13 14-15 16-17 18-19 20 Opinto-opas 2012-2013 Oppaan sisältö 3 4-5 6-7 8-10 11-12 13 14-15 16-17 18-19 20 Yhteiset askeleet Lukuvuosi 2012-2013 Henkilökunta Tanssin perusopetuksen eteneminen Hinnasto Vanhemmille Koulutussäännöt

Lisätiedot

TANSSIKOULU COOMA DANCE ACADEMY TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TANSSIKOULU COOMA DANCE ACADEMY TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU COOMA DANCE ACADEMY TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA SISÄLLYS 1 Tanssikoulu Cooma Dance Academyn toiminta- ajatus.3 2 Tanssin laajan oppimäärän opetuksen tehtävä,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

Oppaan sisältö. Running Scene Kevätnäytös 2014 Kansi: Hiiripiiri I Kevätnäytös 2014 Takakansi: Länsituuli I Kevätnäytös 2014 Kuvat: Mirka Kleemola

Oppaan sisältö. Running Scene Kevätnäytös 2014 Kansi: Hiiripiiri I Kevätnäytös 2014 Takakansi: Länsituuli I Kevätnäytös 2014 Kuvat: Mirka Kleemola Opinto-opas 2014-2015 Running Scene Kevätnäytös 2014 Kansi: Hiiripiiri I Kevätnäytös 2014 Takakansi: Länsituuli I Kevätnäytös 2014 Kuvat: Mirka Kleemola Oppaan sisältö 3 Rehtorin alkusanat 4-5 Lukuvuosi

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Opinto-opas 2013-2014

Opinto-opas 2013-2014 Opinto-opas 2013-2014 1 Oppaan sisältö 3 Tanssissa on taikaa 4-5 Lukuvuosi 2013-2014 6-7 Henkilökunta 8-10 Tanssin perusopetuksen eteneminen 11 Hinnasto 12-14 Koulutussäännöt 15 Vanhemmille 16-17 Keravan

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33.

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. LÄNTISEN KESKI-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. 1. OPPILAITOKSEN

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

5. Tanssin opetussuunnitelma

5. Tanssin opetussuunnitelma Vapaa-aikaltk 14.6.2011, liite 6 5. Tanssin opetussuunnitelma 5.1. Tanssin taiteen perusopetuksen tehtävät, arvot ja yleiset tavoitteet Tanssin taiteen perusopetus on systemaattista, suunnitelmallista

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

TANSSITUNNIT SYKSY 2019

TANSSITUNNIT SYKSY 2019 TANSSITUNNIT SYKSY 2019 antaa uusia tuulia Koskaan ei voi tanssia väärin eikä liikaa! Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Panostamme

Lisätiedot

TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 1 TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Perustehtävä ja tarkoitus Tampereen Balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff on taidetanssioppilaitos, joka on perustettu vuonna 1972. Tanssin

Lisätiedot

KOSKELAN TANSSI. TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Laaja oppimäärä 2011-

KOSKELAN TANSSI. TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Laaja oppimäärä 2011- KOSKELAN TANSSI TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Laaja oppimäärä 2011-1 KOSKELAN TANSSI TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Laaja oppimäärä 2011-1. KOSKELAN TANSSIN TOIMINTA-AJATUS...4 2.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

TANSSIKOULU TANSSITIIMI

TANSSIKOULU TANSSITIIMI TANSSIKOULU TANSSITIIMI Tanssikoulu Tanssitiimi Tanssitiimin Tanssiyhdistys ry TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2014 - Opetussuunnitelma on käytössä 1.8.2014 alkaen. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta

Lisätiedot

KULTTUURIPESULA. Taiteen perusopetuksen tanssin yleisen oppimäärän opetussuunnitelma. rehtori Arja Koskela info@kulttuuripesula.fi. Oulussa 1.6.

KULTTUURIPESULA. Taiteen perusopetuksen tanssin yleisen oppimäärän opetussuunnitelma. rehtori Arja Koskela info@kulttuuripesula.fi. Oulussa 1.6. KULTTUURIPESULA Taiteen perusopetuksen tanssin yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Oulussa 1.6.2015 Opetushallituksen määräys 30.3.2005 Dnro 11/011/2005 rehtori Arja Koskela info@kulttuuripesula.fi 1

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ 1 Sisällys Taiteen perusopetus... 3 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Tanssin perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelma

Tanssin perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelma Tanssin perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelma Keravan tanssiopisto Tanssin perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelma 16.9.2011 Keravan tanssiopisto Keravan tanssiopisto on tanssin

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2019

TANSSITUNNIT KEVÄT 2019 www.tanssitalojuulia.fi TANSSITUNNIT KEVÄT 2019 ITÄMAINEN TANSSI Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Tiiviskurssit Polttari-, työpaikka-

Lisätiedot

Tanssin varhaisiän opintojen opas

Tanssin varhaisiän opintojen opas Tanssin varhaisiän opintojen opas Päivitetty 17.8.2018 OPPILAITOKSEN ESITTELY Kuopion konservatorio on maamme suurin musiikki- ja tanssioppilaitos. Sen tehtävänä on järjestää musiikin ja tanssin perusopetusta

Lisätiedot

KEVÄTNÄYTÖKSET LA näytös klo 14.00

KEVÄTNÄYTÖKSET LA näytös klo 14.00 KEVÄTNÄYTÖKSET 2018 Lyhenteet: TAP 1, TAP 2, TAP 3, TAP 4 - Tapiolan toimipisteen salit DANCE, SHOW, JUMPS&TURNS, CONTEMPORARY LYRICALL MANK - Mankkaan toimipiste KATUTANSSI H1, H2, H3 - Helsingin toimipisteen

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Tanssin varhaisiän opintojen opas

Tanssin varhaisiän opintojen opas Tanssin varhaisiän opintojen opas Päivitetty 29.8.2016 OPPILAITOKSEN ESITTELY Kuopion konservatorio on maamme suurin musiikki- ja tanssioppilaitos. Sen tehtävänä on järjestää musiikin ja tanssin perusopetusta,

Lisätiedot

Auron Liikuntapalvelut

Auron Liikuntapalvelut Auron Liikuntapalvelut Kuntouttavat liikuntaryhmät Terveysliikuntaryhmät Kuntoliikuntaryhmät Löydä itsellesi sopiva liikuntaohjelma ja varaa paikkasi kätevästi netissä: www.auron.fi/liikuntaryhmät Ohjaava

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ Sisältö ALUKSI... 3 TAUSTAA... 3 Länsi-Uudenmaan Tanssiopiston Hurja Piruetin toiminta-ajatus... 3 Hurja

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 Kajaani Dancen 40. toimintavuosi Kajaani Dancen tanssikoulu antaa tanssin taiteen laajaa ja yleisen oppimäärän opetusta, ja avointa opetusta. Eri-ikäisille tanssijoille

Lisätiedot

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Sisältö ALUKSI... 3 TAUSTAA... 3 Länsi-Uudenmaan Tanssiopiston Hurja Piruetin toiminta-ajatus... 3 Hurja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Viikko-ohjelma on melko sidottu jo Jokipatasalin ryhmien suhteen. Kaupungin koulujen vuoroja odotellessa jotkut ryhmäajankohdat ovat vielä avoimia. Ne ovat

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Baletti J Marie

Baletti J Marie Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai 16.30-17.30 16.30-17.15 16.00-17.00 Show Lastentanssi Hip Hop Pt EK 2 Lapset 2 4-5v. Lapset 2 Erik10

Lisätiedot

Cross Move Companyn Opinto-opas 2016-2017

Cross Move Companyn Opinto-opas 2016-2017 Cross Move Companyn Opinto-opas 2016-2017 Esittävän tanssitaiteen perusopetusta Ilmajoogaa ja ilma-akrobatiaa Tanssin ja liikunnan riemua ja elämyksiä! www.crossmovecompany.fi 1 Cross Move Company 1.6.2012

Lisätiedot

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT SYVENTÄVÄT OPINNOT Kaikki oppilaat, jotka tällä hetkellä suorittavat syventäviä opintoja NTO:ssa SUORITTAVAT VIELÄ VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN TUNTIMÄÄRIÄ: Laaja

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu tiedottaa myönnetyistä

Lisätiedot

-Mitä vaikuttaa jakson suunnitteluun?

-Mitä vaikuttaa jakson suunnitteluun? Margarita Susi. Tanssipedagogiikka 2, Jazzopetus -Mitä vaikuttaa jakson suunnitteluun? Omien opetuskokemuksien ja opettajaasennen perusteella, sanoisin että mielestän minkä vaan tanssiopetus jakson suunnittelu

Lisätiedot

Tanssikeskus Footlight TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA. voimassa 1.8.2010 lähtien

Tanssikeskus Footlight TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA. voimassa 1.8.2010 lähtien Tanssikeskus Footlight TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA voimassa 1.8.2010 lähtien Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Oppilaitoksen toiminta-ajatus... 2 3. Oppilaitoksen arvot,

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

LAJIESITTELYT ELIXIAN

LAJIESITTELYT ELIXIAN LAJIESITTELYT ELIXIAN tunnit Cycling Start Cycling Start sopii harjoittelun aloittamista suunnittelevalle tai sen vasta aloittaneelle. Ohjaaja on sinua varten ja auttaa sinua turvallisessa, pyörän selässä

Lisätiedot

Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin yleinen opetussuunnitelma

Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin yleinen opetussuunnitelma Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin yleinen opetussuunnitelma SISÄLTÖ 1. Tanssikoulu DCA:n toiminta-ajatus 2. Tanssikoulu DCA:n arvot 3. Oppimiskäsitys 4. Oppimisympäristöt ja työtavat 5.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

JOULUNÄYTÖKSET TAPIOLASALISSA Lauantai klo näytös

JOULUNÄYTÖKSET TAPIOLASALISSA Lauantai klo näytös JOULUNÄYTÖKSET TAPIOLASALISSA 15.-17.12.2012 Lauantai klo 16.30 näytös Dance pojat 5-6v la 11.00 Dance pojat 6-8v la 11.45 Dance pojat 8-10v la 12.30 PeikkoPOP 4-5v la 15.15 Hip Hop keskitaso 13-15v ke

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Keravan tanssiopiston opetussuunnitelma. Tanssin perusopetus laaja oppimäärä

Keravan tanssiopiston opetussuunnitelma. Tanssin perusopetus laaja oppimäärä Keravan tanssiopiston opetussuunnitelma Tanssin perusopetus laaja oppimäärä Keravan tanssiopiston kannatusyhdistys ry:n hallituksen hyväksymä 12.6.2018. Opetussuunnitelma astunut voimaan 1.8.2018. Valokuvat:

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa kehoaan ja

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot