Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 779/2002 vp Petoeläinkannat Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa Eduskunnan puhemiehelle Suurpetotutkimuksella tuotetaan vuosittain arviot petokantojen koosta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) julkaisi syyskuun alussa uudet, vuoden 2001 laskentaan perustuvat arviot suurpetojen vähimmäislukumäärästä ja lisääntymistuotosta maassamme. Havainnoitsijat keräsivät vuonna 2001 yhteensä lähes petohavaintoa, mikä on suurin RKTL:ään koskaan ilmoitettu havaintomäärä. RKTL toteaa suurpetokantojen keskittyneen selvästi itäisen Suomen riistanhoitopiireihin. Petoeläinten kokonaisarvioita laskettaessa on kuitenkin otettava huomioon nykyistä suuremmat, ns. todennäköiset petokannat, sillä esimerkiksi eläinten liikkuminen Venäjän rajan yli on ajoittain ollut vilkasta ja käsittää jopa useita kymmeniä yksilöitä. Laskennan mukaan karhuja oli vuoden 2001 lopussa vähintään yksilöä, joista 40 % elää Itä-Suomen alueella. Karhukanta on viime vuodesta tasaantunut mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Susikannan kokonaismäärä oli Valtaosa susista, noin 70 %, keskittyi Itä-Suomeen, ja erityisesti Kaakkois-Suomen alueilla susikannan todettiin runsastuneen. Ilveskanta on kasvanut yksilön suuruiseksi, ja 35 % ilveksistä elelee itäisessä Suomessa. Myös ilveskanta on ollut kasvusuunnassa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Ahmakantakin on hienoisessa nousussa. Vuonna 2001 maassamme oli yksilöä. Ahmoista lähes 30 % keskittyy itäisiin riistanhoitopiireihin. Petoeläinten runsaslukuisuus ja voimakas keskittyminen ovat näkyneet niiden aiheuttamien vahinkojen lisääntymisenä. Vuosi sitten mm. Kymen riistanhoitopiirissä sattui monia peräkkäisiä susi-iskuja kotieläinten aitauksiin. Liikkeellä ollut nuorten susien lauma aiheutti varsin rumaa jälkeä tappamalla useita kymmeniä lampaita, eikä edes sähköinen susiaita pidätellyt laumaa. Iskuista aiheutuneet vahingot ja menetykset ovat olleet mittavia, yhteensä kymmenientuhansien markkojen arvoisia. Petoeläinkantojen ja petoeläinvaaran kasvu on aiheuttanut paitsi tilanomistajille myös kunnille paljon huolta ja ylimääräisiä kustannuksia. Joissakin kunnissa on jouduttu järjestämään turvallisuussyistä mm. ylimääräisiä koululaiskuljetuksia. Kuljetusten kustannukset ovat olleet useita kymmeniä tuhansia markkoja lukuvuodessa. Petojen esiintymistä ihmisten asuinsijojen ja liikkumisväylien alueilla ei voida pitää vähäpätöisenä tai merkityksettömänä havaintona. Mikäli ihmisten perustuslaillinen turvallisuus on vaarassa heikentyä tai jopa henkilövahinkojen syntymisen mahdollisuus on olemassa, on kyseessä vakava asia. Kansalaisten turvallisuuden ylläpitämisen tulee olla julkisen vallan yksi ensisijainen tavoite. Petoeläinvahinkojen välttämiseksi tarvitaankin riittäviä ja ennakoivia toimenpiteitä, joilla voidaan säästää monet kunnat ja sen asukkaat, lasten vanhemmat ja tilanomistajat turhalta huo- Versio 2.0

2 lelta. Alueellisesta eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta kertoo se, että tietyt alueet ja näiden taloudet joutuvat vuosi toisensa jälkeen petoeläinten aiheuttamien vahinkojen kohteiksi, kärsimään mittavista menetyksistä, tekemään ylimääräistä työtä ja tuntemaan jatkuvaa huolta tulevaisuudesta ilman, että edes valtion taholta osoitettaisiin toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi. Eri riistanhoitopiirien petoeläintiheystavoitteita määriteltäessä on otettava huomioon alueen petoeläinkantojen kasvusuunta, niiden keskittyminen ja yhteydet rajantakaisiin kantoihin. On seurattava myös aikaisempien tuhojen määrää ja otettava huomioon kotieläintilojen tiheys, asukastiheys sekä tiestöt ja niiden liikennemäärät. Tarvittaessa viranomaisilla tulee olla nopeasti vaikuttavat ja tehokkaat keinot vaaraa aiheuttavien petoeläinten torjumiseksi. Kaatolupakäytäntöjen tulisi olla sellaiset, että vahinkoja aiheuttaneet häirikköpedot saataisiin mahdollisimman nopeasti poistettua. Kaatolupia asetettaessa tavoitteena on saada petokanta sellaiselle tasolle, että petoeläinten tuleminen asutusten liepeille olisi mahdollisimman vähäistä. Huolestuttavan suuri petokanta, erityisesti susikanta, tekee jatkuvasti vahinkoja kotieläimille Itä-Savossa ja Etelä-Karjalan pohjoisosissa ja aiheuttaa turvattomuutta alueen asukkaille oleskelemalla pihapiireissä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä suurpetokantojen, erityisesti susikannan, pitämiseksi kurissa Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa ja petoeläinten aiheuttamien vaaratilanteiden välttämiseksi niin, että tiettyjen alueiden kunnat ja kansalaiset eivät joudu toistuvasti vahinkojen kohteiksi ja tuntemaan oloaan turvattomaksi? Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2002 Pekka Nousiainen /kesk 2

3 Ministerin vastaus KK 779/2002 vp Pekka Nousiainen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pekka Nousiaisen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 779/2002 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä suurpetokantojen, erityisesti susikannan, pitämiseksi kurissa Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa ja petoeläinten aiheuttamien vaaratilanteiden välttämiseksi niin, että tiettyjen alueiden kunnat ja kansalaiset eivät joudu toistuvasti vahinkojen kohteiksi ja tuntemaan oloaan turvattomaksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Susi poronhoitoalueen ulkopuolella sekä karhu ja ilves kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV mukaisiin ns. tiukasti suojeltuihin lajeihin. EU:n jäsenenä Suomi on velvollinen saattamaan yhteisöoikeuden säännökset voimaan ja noudattamaan niissä asetettuja tavoitteita. Kyseisten lajien suotuisan suojelutason turvaamiseksi lajit ovat myös Suomessa täysin rauhoitettuja. Yleisestä rauhoituksesta on kuitenkin mahdollista poiketa erityisistä syistä, mikäli ongelman ratkaisemiseksi ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua, eikä poikkeus haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä. Poikkeus voidaan myöntää mm. yleisen turvallisuuden kannalta pakottavista syistä tai erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö määrittää metsästysvuosittain riistanhoitopiireille annettavassa määräyksessään pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittavan karhua, ilvestä ja sutta koskevan metsästyksen rajat. Peruslähtökohtana on, että pyyntilupia kohdistetaan alueille, joilla suurpetokannat ovat vahvimmat ja joilla suurpedoista aiheutuu suhteellisesti eniten vahinkoa ja vaaraa ihmisille ja elinkeinoille. Tämän ministeriö on huomioinut erityisesti Kymen ja Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirien kohdalla. Ne voivat myöntää tietyissä tapauksissa pyyntilupia karhun ja ilveksen lisäksi myös suden metsästykseen valtakunnan itärajaan rajoittuvien kuntien alueille. Suomen tiukasta pyyntilupapolitiikasta huolimatta EU:n komissio on ollut sitä mieltä, ettei Suomi noudata luontodirektiivin asettamia velvollisuuksia. Sen seurauksena komissio on käynnistänyt Suomea kohtaan valvontamenettelyn suurpetojen metsästykseen liittyvistä asioista. Perustellussa lausunnossa on kiinnitetty huomiota mm. susikannan suotuisan suojelun tasoon ja suurpetojen pyyntiin myönnettyjen lupien perusteisiin. Tästä syystä ei ole mahdollista laventaa nykyistä pyyntilupapolitiikkaa. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää havaita, että suurpetoihin liittyviä kysymyksiä ei ratkaista pelkästään metsästyksellä tai esimerkiksi voimassa olevalla suurpetovahinkojen korvausjärjestelmällä. Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa eri toimintatapojen yhdistämistä. Lisäksi avainasemassa on jatkuva tiedon välittäminen. Esimerkiksi suurpetojen käyttäytymistä ja suurpetovahinkojen estämistä koskevaa tutkimustietoutta tuotetaan jatkuvasti. Tiedon pohjalta on laadittu ja jaettu suuren yleisön saataville mm. menettelyohjeita suurpetojen kohtaamisen varalta. Maaja metsätalousministeriö tukee myös jatkossa laadukasta tutkimusta ja tiedonvälitystä. Vastatakseen paremmin luontodirektiivin asettamiin vaatimuksiin ja velvollisuuksiin, samoin kuin paikallisen väestön huomioimiseen, 3

4 Ministerin vastaus maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut valtakunnallisen suden hoitosuunnitelman laatimisen. Vastaavat hoitosuunnitelmat laaditaan myös muille suurpetolajeille. Hoitosuunnitelmissa on tarkoitus entistä tarkemmin ottaa huomioon alueelliset erot suurpetokannoissa, kannoista alueella asuville ihmisille aiheutuvat vaikutukset, paikallisten ihmisten näkemykset suurpetokysymyksistä sekä linjata alueittain tarvittavia ja toteutettavia toimenpiteitä. Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 4

5 Ministerns svar KK 779/2002 vp Pekka Nousiainen /kesk Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Pekka Nousiainen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 779/2002 rd: Vilka åtgärder har regeringen för avsikt att vidta för att stammarna av stora rovdjur, särskilt vargstammen, skall hållas under kontroll i östra Savolax och södra Karelen och av de stora rovdjuren orsakade farliga situationer skall kunna undvikas så att kommunerna och medborgarna i vissa regioner inte återkommande skall utsättas för skadegörelse och känna sig otrygga? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Vargen ytterom renskötselområdet samt björnen och lodjuret hör till de arter som enligt bilaga 4 till EU:s habitatdirektiv skall skyddas noggrant. Som medlem i EU är Finland skyldigt att sätta gemenskapsrättens bestämmelser i kraft och iaktta de skyldigheter som fastställts i dessa. För att säkerställa bevarandet av en gynnsam skyddsnivå för arterna ifråga är de helt fredade också i Finland. Avvikelse från den allmänna fredningen kan dock göras av särskilda skäl om det inte finns någon annan tillfredsställande lösning på problemet och avvikelsen inte äventyrar bevarandet av den gynnsamma skyddsnivån för arten ifråga. Avvikelse kan bl.a. beviljas av tvingande skäl av hänsyn till den allmänna säkerheten eller för att förebygga särskilt betydande skador. I en föreskrift som ges jaktvårdsdistrikten fastställer jord- och skogsbruksministeriet för varje jaktår gränserna för den jakt på björn, lodjur och varg som är tillåten, antingen med stöd av jaktlicenser eller inom ramen för en regional kvot. Den grundläggande utgångspunkten är att jaktlicenserna inriktas på de regioner där stammarna av stora rovdjur är starkast och där de stora rovdjuren relativt sett orsakar mest skador och risker för människor och näringar. Detta har ministeriet särskilt beaktat för Kymmene och Norra Karelens jaktvårdsdistrikts del. Distrikten ifråga kan i vissa fall utöver de jaktlicenser som beviljas för björn och lodjur också bevilja licenser för jakt på varg inom de kommuner som gränsar till den östra riksgränsen. Trots Finlands stränga jaktlicenspolitik har EU:s kommission varit av den åsikten att Finland inte iakttar de skyldigheter som åläggs av habitatdirektivet. Som en följd härav har kommissionen inlett ett övervakningsförfarande för Finlands del i frågor som anknyter till jakten på stora rovdjur. I ett motiverat yttrande har kommissionen fäst uppmärksamhet vid bl.a. vargstammens gynnsamma skyddsnivå och grunderna för beviljade jaktlicenser för stora rovdjur. Därför är det inte möjligt att bredda den nuvarande jaktlicenspolitiken. Ur helhetssynpunkt sett är det viktigt att konstatera att de till de stora rovdjuren knutna frågorna inte kan lösas enbart med jakt eller exempelvis med gällande system för ersättning av skador som orsakats av stora rovdjur. Det behövs ett mera övergripande sammanförande av olika sätt att angripa problemet. Ytterligare är förmedlandet av fortlöpande information i nyckelposition. Det produceras t.ex. hela tiden nya fakta av forskningen om de stora rovdjurens beteende och förebyggande av skador som orsakas av dem. Utgående från dessa fakta har det bland annat utarbetats direktiv för hur man skall bete sig vid eventuella möten med stora rovdjur som distribuerats till den stora allmänheten. Även i fortsättningen kommer jord- och skogsbruksministeriet 5

6 Ministerns svar att stöda högtstående forskning och förmedling av information. För att habitatdirektivets krav och skyldigheter och den lokala befolkningens behov bättre skall kunna tillgodoses har jord- och skogsbruksministeriet inlett utarbetandet av en riksomfattande skötselplan för vargen. Motsvarande skötselplaner utarbetas även för de övriga stora rovdjursarterna. Avsikten är att i dessa skötselplaner beakta regionala skillnader i stammarna av stora rovdjur, de verkningar stammarna har för människor som bor inom regionen och lokalbefolkningens synpunkter på rovdjursfrågorna bättre än tidigare, samt dra upp riktlinjer för åtgärder som behövs och kan realiseras i respektive region. Helsingfors den 9 oktober 2002 Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 830/2002 vp Petovahinko-ongelmat Kainuussa Eduskunnan puhemiehelle Suurpedot aiheuttavat taloudellisia vahinkoja lähinnä tappamalla kotieläimiä ja poroja. Kainuussa erityisesti susien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 578/2006 vp Karhujen aiheuttamat vaaratilanteet Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen karhukanta arvioidaan hieman yli 800 yksilön suuruiseksi. Se on viime vuosikymmeninä kasvanut tasaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 610/2002 vp Hirvieläinvahinkojen vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Viime vuosina hirvieläinkannat ovat maassamme voimakkaasti kasvaneet. Yhteiskunnalle ja yksityisille ihmisille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Petoeläinten ja hirvien aiheuttamien vahinkojen korvaukset. Eduskunnan puhemiehelle. KIRJALLINEN KYSYMYS 1018/2000 vp

Petoeläinten ja hirvien aiheuttamien vahinkojen korvaukset. Eduskunnan puhemiehelle. KIRJALLINEN KYSYMYS 1018/2000 vp KIRJALLINEN KYSYMYS 1018/2000 vp Petoeläinten ja hirvien aiheuttamien vahinkojen korvaukset Eduskunnan puhemiehelle Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen mukaan karhu-, ilves- ja susikannat ovat itäisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 344/2010 vp Vahinkoa ja vaaraa aiheuttaneen suurpedon välitön eliminointi Eduskunnan puhemiehelle Suurpetovaara on todellisuutta, joka on kohdattu viimeksi mm. Äänekoskella muutama

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 1 Riistantutkimuksen tiedote 175:1-6. Helsinki, 15.8.2001. Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 Ilpo Kojola Karhukannan kasvu näyttää olevan tasaantumassa. Karhun vähimmäiskanta oli vuoden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001 1 Riistantutkimuksen tiedote 182: 1-7. Helsinki 3.9.2 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 1 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suurpetoseurannan mukaan maamme karhukanta pysyi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1275/2001 vp Puutavara-ajoneuvojen kuormaus Eduskunnan puhemiehelle Varsin usein näkee puutavara-ajoneuvoja kuormattavan yleisen tien varressa tai linja-autopysäkeillä. Harvinaista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 624/2008 vp Suurpetojen kaatolupien määrä Eduskunnan puhemiehelle Suurpedot, etenkin karhukanta, ovat lisääntyneet voimakkaasti maamme itäisissä osissa. Pohjois- Karjalan pyyntilupa-alueilla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 151/2001 vp Kelan maksama lomakustannuskorvaus yrityksille äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta Eduskunnan puhemiehelle Äitiysrahakausi on 105 päivää, ja oikeus äitiysrahaan alkaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 23/2012 vp Pohjoismainen suurpetokantojen hoitosuunnitelma Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismailta puuttuu yhtenäinen suurpetokantojen hoitosuunnitelma, joka takaisi elinvoimaisten suurpetokantojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 565/2007 vp Käytöstä poistettujen kaivojen turvallisuus Eduskunnan puhemiehelle Maassamme on runsaasti yksityisessä ja vapaaajan asutuksen käytössä olevia kaivoja. Määrän on arvioitu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 421/2001 vp Kuntien mahdollisuus valita velkaneuvonnan hoito parhaaksi katsomallaan tavalla Eduskunnan puhemiehelle Velkaneuvonnan tulo lakisääteiseksi toiminnaksi on tärkeä ja hyvä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1039/2006 vp Susien aiheuttamien haittojen ennaltaehkäisy Eduskunnan puhemiehelle "Sudet tappoivat kaksi poroa lähellä Ämmänsaaren taajamaa." "Susi liikkuu omakotialueella Kiteellä."

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 39/2009 vp Oikeus turvalliseen asuinympäristöön Eduskunnan puhemiehelle Susien ja muiden suurpetojen vierailut pihapiirissä aiheuttavat vakavia pelkotiloja maaseudun asukkaissa. Nykyinen

Lisätiedot

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PL 30 (Hallituskatu 3 A) 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Päivämäärä 2.6.2000 2180/722/2000 Riistanhoitopiirit Pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 502/2003 vp LFA-tuen jakaminen erikoistunutta kotieläintuotantoa ja erikoiskasveja viljeleville maatiloille Eduskunnan puhemiehelle Maataloustuottajat ja hallitus ovat vääntäneet kättä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1224/2002 vp Kittilän kunnan terveyskeskuksen ja vuodeosaston saneeraus Eduskunnan puhemiehelle Kittilän kunnan terveyskeskus ja sen vuodeosasto ovat siinä kunnossa, että ne vaativat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003 1 Riistantutkimuksen tiedote 194:1-7. Helsinki 21.6.4 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 3 Ilpo Kojola ja Elisa Määttä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004 1 Riistantutkimuksen tiedote 203:1-7. Helsinki 22.8.2005 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004 Ilpo Kojola, Elisa Määttä ja Harri Hiltunen Suomessa oli vuoden 2004 lopulla arviolta 810 850

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 461/2007 vp Susien aiheuttamat vaarat Eduskunnan puhemiehelle Tilanteessa, missä sudet alkavat liikuskella kaupunkialueilla, petoeläinten liikkumista ei voida enää seurata sivusta,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot