Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 779/2002 vp Petoeläinkannat Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa Eduskunnan puhemiehelle Suurpetotutkimuksella tuotetaan vuosittain arviot petokantojen koosta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) julkaisi syyskuun alussa uudet, vuoden 2001 laskentaan perustuvat arviot suurpetojen vähimmäislukumäärästä ja lisääntymistuotosta maassamme. Havainnoitsijat keräsivät vuonna 2001 yhteensä lähes petohavaintoa, mikä on suurin RKTL:ään koskaan ilmoitettu havaintomäärä. RKTL toteaa suurpetokantojen keskittyneen selvästi itäisen Suomen riistanhoitopiireihin. Petoeläinten kokonaisarvioita laskettaessa on kuitenkin otettava huomioon nykyistä suuremmat, ns. todennäköiset petokannat, sillä esimerkiksi eläinten liikkuminen Venäjän rajan yli on ajoittain ollut vilkasta ja käsittää jopa useita kymmeniä yksilöitä. Laskennan mukaan karhuja oli vuoden 2001 lopussa vähintään yksilöä, joista 40 % elää Itä-Suomen alueella. Karhukanta on viime vuodesta tasaantunut mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Susikannan kokonaismäärä oli Valtaosa susista, noin 70 %, keskittyi Itä-Suomeen, ja erityisesti Kaakkois-Suomen alueilla susikannan todettiin runsastuneen. Ilveskanta on kasvanut yksilön suuruiseksi, ja 35 % ilveksistä elelee itäisessä Suomessa. Myös ilveskanta on ollut kasvusuunnassa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Ahmakantakin on hienoisessa nousussa. Vuonna 2001 maassamme oli yksilöä. Ahmoista lähes 30 % keskittyy itäisiin riistanhoitopiireihin. Petoeläinten runsaslukuisuus ja voimakas keskittyminen ovat näkyneet niiden aiheuttamien vahinkojen lisääntymisenä. Vuosi sitten mm. Kymen riistanhoitopiirissä sattui monia peräkkäisiä susi-iskuja kotieläinten aitauksiin. Liikkeellä ollut nuorten susien lauma aiheutti varsin rumaa jälkeä tappamalla useita kymmeniä lampaita, eikä edes sähköinen susiaita pidätellyt laumaa. Iskuista aiheutuneet vahingot ja menetykset ovat olleet mittavia, yhteensä kymmenientuhansien markkojen arvoisia. Petoeläinkantojen ja petoeläinvaaran kasvu on aiheuttanut paitsi tilanomistajille myös kunnille paljon huolta ja ylimääräisiä kustannuksia. Joissakin kunnissa on jouduttu järjestämään turvallisuussyistä mm. ylimääräisiä koululaiskuljetuksia. Kuljetusten kustannukset ovat olleet useita kymmeniä tuhansia markkoja lukuvuodessa. Petojen esiintymistä ihmisten asuinsijojen ja liikkumisväylien alueilla ei voida pitää vähäpätöisenä tai merkityksettömänä havaintona. Mikäli ihmisten perustuslaillinen turvallisuus on vaarassa heikentyä tai jopa henkilövahinkojen syntymisen mahdollisuus on olemassa, on kyseessä vakava asia. Kansalaisten turvallisuuden ylläpitämisen tulee olla julkisen vallan yksi ensisijainen tavoite. Petoeläinvahinkojen välttämiseksi tarvitaankin riittäviä ja ennakoivia toimenpiteitä, joilla voidaan säästää monet kunnat ja sen asukkaat, lasten vanhemmat ja tilanomistajat turhalta huo- Versio 2.0

2 lelta. Alueellisesta eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta kertoo se, että tietyt alueet ja näiden taloudet joutuvat vuosi toisensa jälkeen petoeläinten aiheuttamien vahinkojen kohteiksi, kärsimään mittavista menetyksistä, tekemään ylimääräistä työtä ja tuntemaan jatkuvaa huolta tulevaisuudesta ilman, että edes valtion taholta osoitettaisiin toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi. Eri riistanhoitopiirien petoeläintiheystavoitteita määriteltäessä on otettava huomioon alueen petoeläinkantojen kasvusuunta, niiden keskittyminen ja yhteydet rajantakaisiin kantoihin. On seurattava myös aikaisempien tuhojen määrää ja otettava huomioon kotieläintilojen tiheys, asukastiheys sekä tiestöt ja niiden liikennemäärät. Tarvittaessa viranomaisilla tulee olla nopeasti vaikuttavat ja tehokkaat keinot vaaraa aiheuttavien petoeläinten torjumiseksi. Kaatolupakäytäntöjen tulisi olla sellaiset, että vahinkoja aiheuttaneet häirikköpedot saataisiin mahdollisimman nopeasti poistettua. Kaatolupia asetettaessa tavoitteena on saada petokanta sellaiselle tasolle, että petoeläinten tuleminen asutusten liepeille olisi mahdollisimman vähäistä. Huolestuttavan suuri petokanta, erityisesti susikanta, tekee jatkuvasti vahinkoja kotieläimille Itä-Savossa ja Etelä-Karjalan pohjoisosissa ja aiheuttaa turvattomuutta alueen asukkaille oleskelemalla pihapiireissä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä suurpetokantojen, erityisesti susikannan, pitämiseksi kurissa Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa ja petoeläinten aiheuttamien vaaratilanteiden välttämiseksi niin, että tiettyjen alueiden kunnat ja kansalaiset eivät joudu toistuvasti vahinkojen kohteiksi ja tuntemaan oloaan turvattomaksi? Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2002 Pekka Nousiainen /kesk 2

3 Ministerin vastaus KK 779/2002 vp Pekka Nousiainen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pekka Nousiaisen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 779/2002 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä suurpetokantojen, erityisesti susikannan, pitämiseksi kurissa Itä-Savossa ja Etelä-Karjalassa ja petoeläinten aiheuttamien vaaratilanteiden välttämiseksi niin, että tiettyjen alueiden kunnat ja kansalaiset eivät joudu toistuvasti vahinkojen kohteiksi ja tuntemaan oloaan turvattomaksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Susi poronhoitoalueen ulkopuolella sekä karhu ja ilves kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV mukaisiin ns. tiukasti suojeltuihin lajeihin. EU:n jäsenenä Suomi on velvollinen saattamaan yhteisöoikeuden säännökset voimaan ja noudattamaan niissä asetettuja tavoitteita. Kyseisten lajien suotuisan suojelutason turvaamiseksi lajit ovat myös Suomessa täysin rauhoitettuja. Yleisestä rauhoituksesta on kuitenkin mahdollista poiketa erityisistä syistä, mikäli ongelman ratkaisemiseksi ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua, eikä poikkeus haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä. Poikkeus voidaan myöntää mm. yleisen turvallisuuden kannalta pakottavista syistä tai erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö määrittää metsästysvuosittain riistanhoitopiireille annettavassa määräyksessään pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittavan karhua, ilvestä ja sutta koskevan metsästyksen rajat. Peruslähtökohtana on, että pyyntilupia kohdistetaan alueille, joilla suurpetokannat ovat vahvimmat ja joilla suurpedoista aiheutuu suhteellisesti eniten vahinkoa ja vaaraa ihmisille ja elinkeinoille. Tämän ministeriö on huomioinut erityisesti Kymen ja Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirien kohdalla. Ne voivat myöntää tietyissä tapauksissa pyyntilupia karhun ja ilveksen lisäksi myös suden metsästykseen valtakunnan itärajaan rajoittuvien kuntien alueille. Suomen tiukasta pyyntilupapolitiikasta huolimatta EU:n komissio on ollut sitä mieltä, ettei Suomi noudata luontodirektiivin asettamia velvollisuuksia. Sen seurauksena komissio on käynnistänyt Suomea kohtaan valvontamenettelyn suurpetojen metsästykseen liittyvistä asioista. Perustellussa lausunnossa on kiinnitetty huomiota mm. susikannan suotuisan suojelun tasoon ja suurpetojen pyyntiin myönnettyjen lupien perusteisiin. Tästä syystä ei ole mahdollista laventaa nykyistä pyyntilupapolitiikkaa. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää havaita, että suurpetoihin liittyviä kysymyksiä ei ratkaista pelkästään metsästyksellä tai esimerkiksi voimassa olevalla suurpetovahinkojen korvausjärjestelmällä. Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa eri toimintatapojen yhdistämistä. Lisäksi avainasemassa on jatkuva tiedon välittäminen. Esimerkiksi suurpetojen käyttäytymistä ja suurpetovahinkojen estämistä koskevaa tutkimustietoutta tuotetaan jatkuvasti. Tiedon pohjalta on laadittu ja jaettu suuren yleisön saataville mm. menettelyohjeita suurpetojen kohtaamisen varalta. Maaja metsätalousministeriö tukee myös jatkossa laadukasta tutkimusta ja tiedonvälitystä. Vastatakseen paremmin luontodirektiivin asettamiin vaatimuksiin ja velvollisuuksiin, samoin kuin paikallisen väestön huomioimiseen, 3

4 Ministerin vastaus maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut valtakunnallisen suden hoitosuunnitelman laatimisen. Vastaavat hoitosuunnitelmat laaditaan myös muille suurpetolajeille. Hoitosuunnitelmissa on tarkoitus entistä tarkemmin ottaa huomioon alueelliset erot suurpetokannoissa, kannoista alueella asuville ihmisille aiheutuvat vaikutukset, paikallisten ihmisten näkemykset suurpetokysymyksistä sekä linjata alueittain tarvittavia ja toteutettavia toimenpiteitä. Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 4

5 Ministerns svar KK 779/2002 vp Pekka Nousiainen /kesk Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Pekka Nousiainen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 779/2002 rd: Vilka åtgärder har regeringen för avsikt att vidta för att stammarna av stora rovdjur, särskilt vargstammen, skall hållas under kontroll i östra Savolax och södra Karelen och av de stora rovdjuren orsakade farliga situationer skall kunna undvikas så att kommunerna och medborgarna i vissa regioner inte återkommande skall utsättas för skadegörelse och känna sig otrygga? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Vargen ytterom renskötselområdet samt björnen och lodjuret hör till de arter som enligt bilaga 4 till EU:s habitatdirektiv skall skyddas noggrant. Som medlem i EU är Finland skyldigt att sätta gemenskapsrättens bestämmelser i kraft och iaktta de skyldigheter som fastställts i dessa. För att säkerställa bevarandet av en gynnsam skyddsnivå för arterna ifråga är de helt fredade också i Finland. Avvikelse från den allmänna fredningen kan dock göras av särskilda skäl om det inte finns någon annan tillfredsställande lösning på problemet och avvikelsen inte äventyrar bevarandet av den gynnsamma skyddsnivån för arten ifråga. Avvikelse kan bl.a. beviljas av tvingande skäl av hänsyn till den allmänna säkerheten eller för att förebygga särskilt betydande skador. I en föreskrift som ges jaktvårdsdistrikten fastställer jord- och skogsbruksministeriet för varje jaktår gränserna för den jakt på björn, lodjur och varg som är tillåten, antingen med stöd av jaktlicenser eller inom ramen för en regional kvot. Den grundläggande utgångspunkten är att jaktlicenserna inriktas på de regioner där stammarna av stora rovdjur är starkast och där de stora rovdjuren relativt sett orsakar mest skador och risker för människor och näringar. Detta har ministeriet särskilt beaktat för Kymmene och Norra Karelens jaktvårdsdistrikts del. Distrikten ifråga kan i vissa fall utöver de jaktlicenser som beviljas för björn och lodjur också bevilja licenser för jakt på varg inom de kommuner som gränsar till den östra riksgränsen. Trots Finlands stränga jaktlicenspolitik har EU:s kommission varit av den åsikten att Finland inte iakttar de skyldigheter som åläggs av habitatdirektivet. Som en följd härav har kommissionen inlett ett övervakningsförfarande för Finlands del i frågor som anknyter till jakten på stora rovdjur. I ett motiverat yttrande har kommissionen fäst uppmärksamhet vid bl.a. vargstammens gynnsamma skyddsnivå och grunderna för beviljade jaktlicenser för stora rovdjur. Därför är det inte möjligt att bredda den nuvarande jaktlicenspolitiken. Ur helhetssynpunkt sett är det viktigt att konstatera att de till de stora rovdjuren knutna frågorna inte kan lösas enbart med jakt eller exempelvis med gällande system för ersättning av skador som orsakats av stora rovdjur. Det behövs ett mera övergripande sammanförande av olika sätt att angripa problemet. Ytterligare är förmedlandet av fortlöpande information i nyckelposition. Det produceras t.ex. hela tiden nya fakta av forskningen om de stora rovdjurens beteende och förebyggande av skador som orsakas av dem. Utgående från dessa fakta har det bland annat utarbetats direktiv för hur man skall bete sig vid eventuella möten med stora rovdjur som distribuerats till den stora allmänheten. Även i fortsättningen kommer jord- och skogsbruksministeriet 5

6 Ministerns svar att stöda högtstående forskning och förmedling av information. För att habitatdirektivets krav och skyldigheter och den lokala befolkningens behov bättre skall kunna tillgodoses har jord- och skogsbruksministeriet inlett utarbetandet av en riksomfattande skötselplan för vargen. Motsvarande skötselplaner utarbetas även för de övriga stora rovdjursarterna. Avsikten är att i dessa skötselplaner beakta regionala skillnader i stammarna av stora rovdjur, de verkningar stammarna har för människor som bor inom regionen och lokalbefolkningens synpunkter på rovdjursfrågorna bättre än tidigare, samt dra upp riktlinjer för åtgärder som behövs och kan realiseras i respektive region. Helsingfors den 9 oktober 2002 Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen 6