Sivistyslautakunta Liite 2 LAPSEN VASU. Lapsen nimi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta 27.8.2014 Liite 2 LAPSEN VASU. Lapsen nimi"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Liite 2 LAPSEN VASU Lapsen nimi

2 HYVÄ KOTIVÄKI! Lapsen hyvinvoinnin ja kasvun tueksi jokaiselle lapselle laaditaan vuosittain lapsen Varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu. Vasu on lapsen oma kasvutarina, joka muodostuu pikkuhiljaa hoitovuosien myötä. Vasuun kootaan hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kannalta tärkeitä tietoja lapsesta. Lapsi, vanhemmat ja varhaiskasvatushenkilöstö luovat sitä yhdessä. Lapsen vasu toimii tärkeänä työvälineenä varhaiskasvatuksen ja kodin välillä sen avulla käydään yhteistä keskustelua lapsesta ja luodaan pohjaa kasvatuskumppanuudelle. Lapsella on tärkeä rooli vasun tekemisessä. Lapsi voi kertoa omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan päivähoitoon liittyen, ja ne ohjaavat omalta osaltaan toiminnan suunnittelua varhaiskasvatuksessa. Vanhemmat ovat lapsensa ensisijaisia asiantuntijoita. Kotoa tullut tieto on arvokasta! Vanhemmat voivat omassa osiossaan kertoa tärkeitä asioita lapsestaan ja lapsen arjesta. Vasukeskustelun lähestyessä vanhemmat voivat miettiä asioita, joista he haluaisivat keskustella tai saada tarkempaa tietoa. Keskustelun aiheita voivat olla muun muassa: -arjen sujuminen -kaverisuhteet -leikkiminen -liikkuminen ja kädentaidot -vuorovaikutus ja kieli Varhaiskasvatus henkilökunta vastaa vasuun kirjattujen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisesta. Henkilöstöä sitoo vaitiolovelvollisuus kaikissa lasta ja perhettä koskevissa asioissa. Omenoita poimin aivan omin voimin. Kurkotan ja kumarran, ylös alas ponnistan. Yks kaks korin täytän, kauniit värit näytän. Katselen ja kuuntelen, haistelen ja maistelen. Omenoista kiitän, kädet yhteen liitän. Olethan niin soma, omenapuuni oma. Tuumailen ja mietiskelen, kuinka vanha oletkaan. Vaari taimen antoi, mummo vettä kantoi. Katko, riko, revi en, aina sinua suojelen. Tässä omenapuun alla, kuljen maailmalla. Ajatuksen siivin, satumaahan hiivin. Missä leikin laulan, teen minä omenakaupan. Viimein tahdon levähtää, silmät hetkeks kiinni jää. - Lea Paananen -

3 PALVELUSOPIMUS / TIETOJA LAPSESTA Lapsen nimi: Henkilötunnus: Hoitopaikka/perhepäivähoitaja: Puhelin: Huoltaja I: nimi: puhelin: työpuhelin: osoite: sähköposti: Huoltaja II: nimi: puhelin: työpuhelin: osoite: sähköposti: Sisarukset (nimi ja ikä): Muut tärkeät ihmiset: Varahakijat: Varahakijat ovat täysi-ikäisiä henkilöitä, jotka ovat valtuutettuja hakemaan lapsen päivähoidosta vanhempien ollessa estyneitä. Tilapäisen luvan satunnaiselle hakijalle huoltaja voi antaa erillisellä sopimuksella. Nimi: Puhelin: Nimi: Puhelin: Sairaan lapsen hoito: Vanhemmat järjestävät itse sairaan lapsen hoidon. Sairasta lasta ei voi tuoda hoitoon, sillä lapsen tulee voida osallistua normaaliin päivän toimintaan ja ulkoiluun. Lapset on vakuutettu tapaturman varalta. Lapsen sairastuessa hoitopäivän aikana otetaan ensisijaisesti yhteyttä Nimi: Puhelin: Huoltajuus: Vanhemmilla on Yhteishuoltajuus asuu molempien luona asuu toisen vanhemman luona Yksinhuoltajuus Äiti Isä Tiedonkulku etävanhemmalle:

4 Luvat: Annan/annamme lapsemme kohdalla seuraavat luvat: Valokuvaus ja videointi päivähoidon omaan käyttöön saa ei saa Valokuvien, videokuvausten ja lasten piirustusten käytöstä TV- ja radio-ohjelmiin, nettiin sekä sanomalehtiin kysytään aina erikseen. TV:n ja kuvatallenteiden katsominen saa ei saa Päivähoidossa tehtäviin retkiin osallistuminen saa ei saa Päivähoidossa tapahtuvaan uimiseen osallistuminen saa ei saa Päivähoidon uskontokasvatukseen osallistuminen saa ei saa Saako lapsen kehitystä ja hoitoa koskevissa asioissa olla yhteydessä koulutoimeen (esiopetusvuonna) saa ei saa terveydenhuoltoon (esimerkiksi neuvolaan) saa ei saa sosiaalitoimeen (esimerkiksi perheneuvolaan, lastensuojeluun) saa ei saa Luvan myöntämisen jälkeen keskustelemme aina ensin perheen kanssa ennen yhteydenottoa kyseisiin tahoihin. Sovittu hoitoaika: Lapsen hoidontarve 1-10 pv/kk pv/kk yli 15 pv/kk Säännöllinen kokopäivähoito osapäivähoito Pelkkä esiopetus Koululaisten hoitoaika ma klo ti klo ke klo to klo pe klo la klo su klo Vanhempien työvuorolistojen ja epäsäännöllisen työn mukainen lapsen hoitoaika Keikkahoito, tilapäinen vuorohoidontarve, arvio pv/kk Työvuorojen mukaiset lapsen vapaapäivät pv/kk Tarjottavat ateriat: Aamupala klo Lounas klo Välipala klo Vuorohoidossa lisäksi Päivällinen klo Iltapala klo Ateriat yhteensä päivähoidossa Varahoito: Vanhemmat järjestävät itse Kaupunki järjestää Perhepäivähoidon varahoitopaikka Lisätietoja/muita sovittuja asioita: Sitoudumme noudattamaan tehtyä sopimusta ja ilmoittamaan lapsen poissaolosta, hoitoajan ja tarpeen muutoksista. Huoltajien tulee huolehtia paikan irtisanomisesta, muuten maksua peritään, kunnes paikka on irtisanottu. Paikka ja aika: Lapsen huoltaja: Varhaiskasvatuksen työntekijä: Päivähoidon aluejohtaja/päiväkodin johtaja:

5 TIETOJA LAPSESTA HOIDON ALKAESSA Ruokavalio/allergiat/ruokailutottumukset: Terveys, mahdolliset sairaudet/lääkitykset: (lapsesta täytetään erillinen lääkehoitosuunnitelma) Lepo/unirutiinit: WC-toiminnot: Lapsen kiinnostuksen kohteet: Onko asioita, jotka pelottavat lasta: Mikä lohduttaa lasta pahan mielen yllättäessä: Tärkeimmät säännöt ja tavat kotona: Toiveita ja odotuksia kodin ja päivähoidon väliselle yhteistyölle: Miten muuten lasta voidaan tukea hoidon aloitusvaiheessa:

6 TÄLLAINEN MINÄ OLEN Perheeseeni kuuluvat: Minä osaan: Näistä asioista pidän: Näistä asioista en pidä: Kaverini: Lempileikkini/mielipuuhani/harrastukseni: Perheen yhteiset puuhat/harrastukset:

7 VANHEMMAN KUVAUS LAPSESTA pvm: Kerro meille lapsestasi (voit katsoa vinkkejä johdannosta) pvm:

8 LAPSEN OMA SIVU Lapsen terveiset piirrettynä tai vanhemman kirjaamana pvm:

9 VARHAISKASVATUS HENKILÖKUNNAN KUVAUS LAPSESTA pvm:

10 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VAHVUUDET HARJOITELTAVAT ASIAT (TAVOITTEET) YHTEISESTI SOVITUT ASIAT (KEINOT JA MENETELMÄT TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI) PÄIVÄYS JA LÄSNÄOLIJAT

11 4 VUOTIAAN HAVAINNOINTILOMAKE 1. Päivittäiset toiminnot osaa harjoittele ei vielä - pukeminen ja riisuminen x x x - selviytyy WC-käynneistä x x x - pysyy kuivana ja siistinä x x x - syö omatoimisesti x x x - pystyy istumaan paikoillaan x x x 2. Vuorovaikutus, leikki ja tunteen ilmaisu - kyselee x x x - vastaa kysymyksiin x x x - pyrkii noudattamaan ryhmän sääntöjä x x x - osallistuu ohjattuun toimintaan x x x - suhtautuu aikuisiin luontevasti x x x - jakaa leluja x x x - vuorottelee x x x - puuhastelee itsekseen x x x - leikkii toisten kanssa x x x - ideoi / kehittelee leikkiä x x x - jaksaa leikkiä leikin loppuun x x x - ilmaisee tunteitaan - sietää pettymyksiä x x x - hillitsee kiukunpurkauksia x x x - osaa pitää puolensa x x x 3. Kieli/puhe - kertovaa ja selittävää puhetta x x x - ymmärtää kuulemansa - jaksaa kuunnella satuja x x x - äännevirheitä (mitä): 4. Liikkuminen - liikkuu mielellään x x x - liikkuminen on: joustavaa / kömpelöä - juoksee x x x - kiipeilee x x x - hyppii x x x - heittää ja ottaa kiinni palloa x x x - tasapaino x x x 5. Kädentaidot - piirtää x x x - leikkaa saksilla x x x - kynäote x x x - kätisyys vasen oikea vaihtelee - tekee palapelin x x x

12 LIITE: TEHOSTETTU TUKI VARHAISKASVATUKSESSA LAPSEN TEHOSTETUN TUEN SUUNNITELMA Lapsen nimi Vahvuudet Tarvittava tuki Sovitut arjen tukitoimet (konkreettiset toimet mitä tehdään) Mahdollinen suositus tuen tarpeesta (pvm., kuka, mitä) SEURANTAPALAVERI Sovittu pidettäväksi / 20 Päiväys ja paikka Läsnäolijat

13 SEURANTAPALAVERI Tukitoimia ei enää tarvita Jatketaan varhaiskasvatuksen tukitoimia lapsen tehostetun tuen suunnitelman mukaan Uusi seurantapalaveri pidetään / 20 Muu sopimus asioiden etenemiseksi (mikä) Päiväys ja paikka Läsnäolijat SEURANTAPALAVERI Tukitoimia ei enää tarvita Jatketaan varhaiskasvatuksen tukitoimia lapsen tehostetun tuen suunnitelman mukaan Uusi seurantapalaveri pidetään / 20 Muu sopimus asioiden etenemiseksi (mikä) Päiväys ja paikka Läsnäolijat

14 LIITE: ERITYINEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA salassa pidettävä LAPSEN ERITYISEN TUEN SUUNNITELMA: HOJKS Lapsen nimi Erityisen tuen tarve Lausunnon antaja(t), pvm. Yhteistyötahojen havainnot / palautteet / tutkimusten tulokset Yhteiset päätökset ja sopimukset SEURANTAPALAVERI Sovittu pidettäväksi / 20 Päiväys ja paikka Läsnäolijat

15 Vahvuudet (ja kiinnostuksen kohteet) Tarvittava tuki (pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet) Sovitut arjen tukitoimet (konkreettiset toimet mitä tehdään: kuka, mitä, miten, missä) Toimintaympäristö ja apuvälineet (lapsiryhmäkoko, henkilökohtainen tai ryhmäavustaja) Muut palvelut ja yhteistyötahot (puhe-, toiminta-, ja fysioterapia, perhetyö, kuljetuspalvelut jne.) Lääkitys (ks. erillinen lääkehoitosuunnitelma)

16 ESIOPETUSVUOSI Lapsen nimi

17 TIETOJA LAPSESTA ESIOPETUKSEN ALKAESSA pvm: Lapsen osuus: Mistä asioista olen kiinnostunut: Mielileikit: Onko asioita, jotka jännittävät tai pelottavat: Mitä haluaisin oppia esiopetuksessa: Vanhemman osuus: Tärkeimmät säännöt ja tavat kotona: Millaista yhteistyötä toivotte: Toiveita esiopetusvuodelle: Lapsen ruokavalio/allergiat: Mahdolliset sairaudet/lääkitys: (lapsesta täytetään erillinen lääkehoitosuunnitelma) Muuta:

18 VARHAISKASVATUKSEN JA KODIN YHTEINEN KUVAUS LAPSESTA pvm: Kielelliset taidot (kertoo ja kuvailee asioita, ymmärtää sanallisia ohjeita): Matemaattiset taidot (vertailee ja lajittelee, on kiinnostunut ympäristön lukumääristä): Motoriset taidot ja hahmottaminen (kynäote, saksien käyttö, oman kehon hallinta): Sosiaaliset taidot (sääntöjen noudattaminen, vuorottelu, toisten huomioon ottaminen, leikki): Työskentelytaidot (keskittyminen, tarkkaavaisuus, motivaatio, omatoimisuus, omista tavaroista huolehtiminen): Muuta huomioitavaa: Päiväys ja läsnäolijat

19 TÄLLAINEN MINÄ OLEN Perheeseeni kuuluvat: Minä osaan: Näistä asioista pidän: Näistä asioista en pidä: Kaverini: Lempileikkini/mielipuuhani/harrastukseni: Perheen yhteiset puuhat/harrastukset:

20 VANHEMMAN KUVAUS LAPSESTA pvm: Kerro meille lapsestasi (voit katsoa vinkkejä johdannosta) pvm:

21 LAPSEN OMA SIVU Lapsen terveiset piirrettynä tai vanhemman kirjaamana pvm:

22 ESIOPETUS HENKILÖKUNNAN KUVAUS LAPSESTA pvm:

23 LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA VAHVUUDET HARJOITELTAVAT ASIAT (TAVOITTEET) YHTEISESTI SOVITUT ASIAT (KEINOT JA MENETELMÄT TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI) PÄIVÄYS JA LÄSNÄOLIJAT

24 OHJEITA VASUN KÄYTTÄJÄLLE Hoidon alkaessa: 1. PALVELUSOPIMUS / TIETOJA LAPSESTA (vanhemmat täyttävät) 2. TIETOJA LAPSESTA HOIDON ALKAESSA (vanhemmat täyttävät) 3. TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi saa täyttää yhdessä vanhempien kanssa) Kun lapsi aloittaa hoidon, perheelle toimitetaan edellä mainitut sivut sijoituspäätöksen mukana. Perhe täyttää ne etukäteen ja tuo mukanaan hoitopaikkaan hoidon alkaessa. Sivuilla on oleellista tietoa lapsesta ja hänen perheestään, mikä helpottaa hoidon aloitusta. Hoidon jatkuessa: Kun lapsi on ollut jonkin aikaa hoidossa, pidetään vanhempien kanssa vasu-keskustelu. Jokaisen vasu-keskustelun yhteydessä käytetään seuraavia sivuja. 1. VANHEMMAN KUVAUS LAPSESTA (perhe voi kirjata sivulle päivän polttavimmat asiat lapsen arjesta ja kehityksestä kotona. Tarvittaessa apua voi katsoa vasun johdannosta, jossa on listattuna vanhemmille omia tukisanoja lapsen kehitykseen liittyen) perhe täyttää keskusteluun mennessä 2. LAPSEN OMA SIVU (lapsen kehitysasteen mukaan tälle sivulle voidaan kirjata lapsen kehitystä/hänen omia mielipiteitään ja tuntemuksiaan) perhe täyttää keskusteluun mennessä 3. VARHAISKASVATUS / ESIOPETUS HENKILÖKUNNAN KUVAUS LAPSESTA (sivu, jolle kootaan lapsen ikäkauden/kehitysasteen mukaisia havaintoja lapsesta. Henkilökunnalle on olemassa oma tukisanasto kullekin ikäkaudelle oleellisimmista havainnoitavista asioista) henkilökunta täyttää keskusteluun mennessä 4. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / ESIOPETUSSUUNNITELMA (tälle sivulle kootaan keskustelussa käytyjä asioita) täytetään yhdessä keskustelun aikana Jos lapsi tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea: Kun yleinen tuki ei riitä, lapselle laaditaan tehostetun tuen suunnitelma. Arvio tehostetun tuen suunnitelmasta tehdään yhdessä vanhempien, elton/kelton ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Suunnitelma tehostetusta tuesta liitetään osaksi lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa. Jos tehostettu tuki ei riitä, lapselle laaditaan erityisen tuen suunnitelma (HOJKS). 1. LAPSEN TEHOSTETUN TUEN SUUNNITELMA 2. LAPSEN ERITYISEN TUEN SUUNNITELMA (HOJKS) Kun lapsi siirtyy esiopetukseen: Kun lapsi siirtyy varhaiskasvatuksesta esiopetukseen, on aika suunnata ajatukset kohti tulevaa esiopetusta jo edellisenä keväänä. 1. VARHAISKASVATUKSEN JA KODIN YHTEINEN KUVAUS LAPSESTA Viskarivuoden keväällä/kesällä on tarkoitus täyttää edellä mainittu sivu. 2. TIETOJA LAPSESTA ESIOPETUKSEN ALKAESSA Annetaan tutustumispäivänä vanhemmille esiopetuspaikassa tai esiopetuksen alkaessa. Mikäli lapsi ei ole ollut päivähoidossa ennen esiopetusvuotta alla mainitut sivut toimitetaan kotiin ennen esiopetuksen alkua. Perhe täyttää sivut etukäteen ja tuo mukanaan esiopetuksen alkaessa. 1. PALVELUSOPIMUS / TIETOJA LAPSESTA 2. TIETOJA LAPSESTA ESIOPETUKSEN ALKAESSA (lapsen osuus vanhempien kanssa) 3. TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää yhdessä vanhempien kanssa) Esiopetusvuoden vasu-keskustelussa käytetään muutoin samoja sivuja kuin edellisinäkin vuosina. Kaavake havainnoinnin tueksi neuvolaan: 4 VUOTIAAN HAVAINNOINTILOMAKE Esiopetuksessa käytössä Eskarin arki materiaali havainnointiin

25 TYÖNTEKIJÄLLE TUEKSI VASUKESKUSTELUA VARTEN 0-2 -vuotiaat Päivittäiset toiminnot ja perushoito - ruokailu, syömisen harjoittelu - päiväunet ja rytmi / rutiinit - kuivaksi harjoittelu Liikkuminen - ryömii, konttaa - nousee tukea vasten - kävelee - sorminäppäryys kehittyy (tekee palikoista tornin yms.) Vuorovaikutus ja kieli, leikki - jokeltelu, yksittäiset sanat - vastavuoroisuus, katsekontakti - ymmärtää puhetta - yksin leikki / rinnakkain leikki 3-4-vuotiaat Päivittäiset toiminnot - kuivaksi oppiminen, wc -toiminnot - pukeminen ja riisuminen (omatoimisuuden harjoittelu) - ruokailutilanne, syö itse - päiväunet - harjoittelee siirtymistä toiminnasta toiseen joustavasti Liikkuminen - juoksee, kiipeilee - hyppää tasajalkaa - heittää ja kiinniottaa palloa - tasapaino (seisoo hetken yhdellä jalalla, varpailla käveleminen) Kädentaidot - harjoittelee saksilla leikkaamista - piirtää (kynäote) - tekee palapelejä - sorminäppäryys kehittyy Vuorovaikutus ja leikki, tunteen ilmaisu - odottaa vuoroaan - jakaa leluja - yhteisleikki, roolileikit, mielikuvituksen käyttö - harjoittelee sietämään pettymyksiä ja ilmaisemaan tunteita (tarvitsee aikuisen tukea)

26 Kieli - puhuu useita sanoja, lyhyitä lauseita (sanavarasto laajenee) - puhe yleensä ymmärrettävää ja selvää - yksittäisiä äänteitä voi puuttua / korvautua - jaksaa kuunnella sadun (lyhyen) - ymmärtää ohjeita ja puhetta 5-6-vuotiaat Päivittäiset toiminnot - arjen perustoiminnot sujuvat jo melko omatoimisesti - harjoittelee ruokailuvälineiden käyttöä - huolehtii omista tavaroistaan ja löytää tekemistä myös itsekseen Liikkuminen - kiipeilee, juoksee, hyppii, ryömii, kierii (joustavasti) - pallon käsittely onnistuu - tasapaino (hyppii yhdellä jalalla) - harjoittelee hiihtämistä ja luistelua Kädentaidot - leikkaa saksilla - piirtää (kynäote harjaantuu ja kätisyys vakiintuu) - osaa kirjoittaa nimensä - rakentelee ja tekee palapelejä (10-20 palaa) Vuorovaikutus ja leikki - yhteisleikkiä toisten kanssa, sääntöleikit alkaa kiinnostaa - jaksaa leikkiä leikin loppuun (keskittyy leikkiin) - muodostaa kaverisuhteita - tuo esiin omia ideoitaan leikkiin - noudattaa yhteisiä sovittuja sääntöjä - huomioi toiset lapset leikissä ja toiminnassa (vuoron odottaminen) Tunteen ilmaiseminen (empatia) - ratkaisee erimielisyyksiä myönteisin keinoin (ei vahingoita itseään tai ympäristöä) - osaa tunnistaa ja ilmasta tunteitaan Työskentelytaidot - pystyy toimimaan itsenäisesti ja jaksaa tehdä tehtävän loppuun - vertailee ja lajittelee esineitä (määrä, koko, värit, muodot) Kieli - kertovaa ja selittävää puhetta (tunnistaa aikaan liittyviä käsitteitä: eilen, huomenna, tänään) - puhuu ja ääntää selkeästi - ymmärtää ohjeita ja toimii niiden mukaan

LAPSEN VASU. Lapsen nimi

LAPSEN VASU. Lapsen nimi LAPSEN VASU Lapsen nimi 1 HYVÄ KOTIVÄKI! Lapsen hyvinvoinnin ja kasvun tueksi jokaiselle lapselle laaditaan vuosittain lapsen Varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu. Vasu on lapsen oma kasvutarina, joka muodostuu

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake 1 NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake LAPSEN HENKILÖ TIEDOT / VARHAISKAS- VATUKSEN TIEDOT Lapsen nimi Varhaiskasvatuspaikka

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN VETELI /PÄIVÄHOITO LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA

LUOTTAMUKSELLINEN VETELI /PÄIVÄHOITO LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA VETELI /PÄIVÄHOITO LUOTTAMUKSELLINEN LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA OHJEET VASUN (varhaiskasvatussuunnitelman)tekijälle: Vasu tehdään Vetelissä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA POSION KUNTA / PÄIVÄHOITO Lapsen nimi LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Kasvatuskumppanuus on yhteistyötä, jossa vanhemmat ja henkilöstö yhdessä sitoutuvat toimimaan lapsen parhaaksi kasvun, kehityksen

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana

Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana 1 Huoltajat Lapsi Neuvola Varhaiskasvatus Minä itse (lapsi piirtää oman kuvan) 2 HUOLTAJIEN LOMAKE 4-VUOTIAAN LAPSEN LAAJAAN NEUVOLATARKASTUKSEEN pvm / 20 Lapsen nimi Osoite

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 Myrskylän kunta LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi: Syntymäaika: Esiopetuksessa havainnoitavia asioita: lapsen vahvuudet, opitut taidot ja mielenkiinnonkohteet syksy kevät työskentelytaidot

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE. Lapsen nimi:

ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE. Lapsen nimi: ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE Lapsen nimi: kevät 2016 1 PERUSTIEDOT Lapsen sukunimi, etunimi Henkilötunnus Lapsen äidinkieli Huoltaja 1 Huoltaja 2 Osoite Osoite Puhelin Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LIIMAA TÄHÄN OMA KUVASI LAPSEN VASU TAIKATAKIN ARKIPUHE IHMISEKSI KASVAMISESTA Kun kasvaa ihmiseksi täytyy kokeilla, onko peltisiivet kalalokeilla ja minkälaisin

Lisätiedot

TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN

TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN Huoltajien lomake TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN Tiedonsiirron tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä kodin, päivähoidon ja koulun kanssa. Tiedonsiirtolomakkeeseen kootaan

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Syntymäaika: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET TAIDOT 1. Kuvaile millainen lapsi

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Laukaan kunta Sivistysosasto Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Salassa pidettävä Arkistointiohje; AMS Peruskoulut Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tehdään

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä?

Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä? NELJÄVUOTIAS KOTONA KYSELY VANHEMMILLE KESKUSTELUN POHJAKSI Lapsen nimi Syntymäaika Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Äiti/huoltaja Isä/huoltaja Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Ranua varhaiskasvatus 1 LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Nimi Syntymäaika Hoitopaikka Päiväys Mahdollinen varahoitopaikka Ranua varhaiskasvatus 2 YHTEYSTIEDOT Lapsen yhteystiedot Nimi henkilötunnus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma PALVELUSUUNNITELMA YHTEYSTIEDOT Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi Syntymäaika Lapsen osoite Varhaiskasvatuspaikka, ryhmä Ed. varhaiskasvatuspaikka Varhaiskasvatuksen aloituspvm Päivittäinen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja esiopetuksesta vastaavan lastentarhanopettajan kanssa. Suunnitelmaan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

5 vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta ja arviointilomake

5 vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta ja arviointilomake Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palvelukeskus 1 5 vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta ja arviointilomake Lapsen nimi: syntymäaika: Neuvola: Lomakkeen täytössä ja keskustelussa mukana: Päivähoidon yhteyshenkilö:

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA 20-20 OMA KUVANI

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA 20-20 OMA KUVANI LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA 20-20 OMA KUVANI LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄAIKA ESIOPETUSPAIKKA JA YHTEYSTIEDOT ESIOPETTAJAT 1. Mistä asioista pidän ja mistä olen kiinnostunut LAPSEN OMA OSIO (täytetään

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten?

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten? Esioppilaan oma sivu NIMESI: Mitä leikkejä leikit mieluiten? PIIRRÄ OMA KUVASI Mikä saa sinut iloiseksi? Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä haluaisit oppia eskarissa? Keskustelun teemat Vanhempien

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin.

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin. Hyvä huoltaja Jokaiselle esiopetuksessa olevalle lapselle laaditaan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma yhdessä huoltajan kanssa. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti. Kun lapsi vaihtaa

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä

4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä 1 4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä LUOTTAMUKSELLINEN Tälle lomakkeelle on koottu lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä asioita. Lomakkeen täyttävät omalta osaltaan huoltajat,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Salassa pidettävä, arkistoitava Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1 MINÄ ESIKOULULAINEN: KAAVAKE B (SIVUT 1-5) Lapsen oma osio (täytetään kotona)

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Ediva ) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityinen varhaiskasvatus Yksityinen varhaiskasvatus PALVELUSOPIMUS alkaen / 20 Tätä sopimusta on tehty 2 kappaletta, toinen vanhemmille/huoltajille ja toinen palveluntuottajalle. 1. LAPSEN TIE- DOT 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti /muu

Lisätiedot

LAPSEN OMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU NIMI LEMPINIMI SYNTYMÄAIKA

LAPSEN OMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU NIMI LEMPINIMI SYNTYMÄAIKA Punkaharjun kunta Päivähoito LAPSEN OMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU piirrä oma kuva päiväys NIMI LEMPINIMI SYNTYMÄAIKA PERHEESEEN KUULUVAT (syntymäajat) MUUT TÄRKEÄT IHMISET _ PERHEEN KIELI/KIELET

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU Voimavarana luonto - kasvuvoimana sijainti LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU Lapsen nimi: _ Syntymäaika: _ LAPSEN VASUN SISÄLTÖ ALKUSANAT LAPSEN OMAT SIVUT PÄIVITT ÄISTOIMINNOT LEIKIT JA SOSIAALISET

Lisätiedot

Hyvä huoltaja. Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin.

Hyvä huoltaja. Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin. Hyvä huoltaja Jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle laaditaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelma eli lapsen vasu yhdessä huoltajan kanssa. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti.

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Salassa pidettävä

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Salassa pidettävä 1 päivitetty 9/2012 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Salassa pidettävä LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Lähiosoite Kutsumanimi Puhelin kotiin Lapsen allergiat, sairaudet

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT. Lapsen nimi ja ikä. Lapsen kuva. Päivähoitopaikka.

ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT. Lapsen nimi ja ikä. Lapsen kuva. Päivähoitopaikka. ORIVEDEN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 0-2-VUOTIAAT Lapsen nimi ja ikä Lapsen kuva Päivähoitopaikka Keskustelupäivä Täytä lomake vanhempien kertomaa osalta ja palauta pvm. mennessä päivähoitopaikkaan.

Lisätiedot

V A R H A I S K A S V A T U S / L A P S E M M E E s i t i e t o j a v a r h a i s k a s v a t u k s e n a l o i t u s v a i h e e s s a

V A R H A I S K A S V A T U S / L A P S E M M E E s i t i e t o j a v a r h a i s k a s v a t u k s e n a l o i t u s v a i h e e s s a Lapsemme nimi Syntymäaika Kotiosoite Varhaiskasvatuspaikka Hoidon aloituspäivämäärä HOITOSUHTEEN KESTO jatkuva määräaikainen ajalla - LAPSEN HOITOAIKA (varhaiskasvatuksen työntekijä täyttää) säännöllinen

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA LUKUVUOSI LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA ESIOPETUSPAIKKA TÄMÄ SUUNNITELMA ON MYÖS Suomen/ruotsin kielen tukemisen suunnitelma Valmistavan opetuksen oppimissuunnitelma Tehostetun tuen suunnitelma (Perusopetuslaki

Lisätiedot

Lapsen. Lapsen nimi. varhaiskasvatus- suunnitelma

Lapsen. Lapsen nimi. varhaiskasvatus- suunnitelma Lapsen Lapsen nimi varhaiskasvatus- suunnitelma Varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella on varhaiskasvatuslain turvaama oikeus saada suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta ja hoitoa.

Lisätiedot

4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN

4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN 4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN Tähän lomakkeeseen on tarkoitus koota tietoa lapsen valmiuksista vanhemmilta, päivähoidosta ja neuvolasta. Vanhemmat

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

LAPSIKOHTAINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSIKOHTAINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSIKOHTAINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatuksessa lapsi ja hänen osallisuus ovat keskeisimmässä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Iitin Kunta

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Iitin Kunta Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Iitin Kunta "Olen hyvä, niin ainutlaatuinen. Olen kiva, parasta ansaitsen." -Pesäpuu ry- Lapseni: Hyvät vanhemmat Kädessäsi on lapsesi henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma,

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN

VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN LAPSEN NIMI: OSOITE: SYNTYMÄAIKA: VARAHAKIJAT 2 KPL: (NIMI, OSOITE, PUHELIN) MUUTA HUOMIOITAVAA: LAPSELLE ON LAADITTU LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA: Lapsen varhaiskasvatuspaikka:

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

Lapsen nimi LAPSIKOHTAINEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

Lapsen nimi LAPSIKOHTAINEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi LAPSIKOHTAINEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Päiväys Päiväys SYKSY (piirrä oma kuva) KEVÄT(piirrä oma kuva) lapsen allekirjoitus lapsen allekirjoitus KAUPUNKI/ KUNTA ESIKOULU LAPSEN YLEISEN

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA KOULUTUSPALVELUT Toimintakausi 20-20

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA KOULUTUSPALVELUT Toimintakausi 20-20 VARHAISKASVATUSPALVELUT LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA KOULUTUSPALVELUT Toimintakausi 20-20 Huoltajat täyttävät tehostettu tuki Esiopetus täyttää Lapsen nimi Syntymäaika Kotiosoite Päiväkoti Lapsen

Lisätiedot

Kotihoidossa olevan 4- vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta- ja arviointilomake

Kotihoidossa olevan 4- vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta- ja arviointilomake Rovaniemen kaupunki Luottamuksellinen Varhaiskasvatuspalvelut ja Terveyspalvelukeskus Kotihoidossa olevan 4- vuotiaan kokonaiskehityksen seuranta- ja arviointilomake Huoltajat täyttävät yhdessä lomakkeen

Lisätiedot

Raahen kaupunki

Raahen kaupunki 1 Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut Salassa pidettävä LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Lapsen nimi LAPSIKOHTAINEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

Lapsen nimi LAPSIKOHTAINEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi LAPSIKOHTAINEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Päiväys Päiväys SYKSY (piirrä oma kuva) KEVÄT(piirrä oma kuva) Kerro itsestäsi ja perheestäsi. Kerro itsestäsi ja perheestäsi. lapsen allekirjoitus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi.

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi. 1 Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT Nimi Syntymäaika Osoite diagnoosi 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti Isä Muu

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.5.2017 Liite 2 44 Varhaiskasvatuspalvelut Luottamuksellinen Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsi: Päiväkoti/perhepäivähoito: 2 Perustiedot perheestä Perheeseen kuuluvat

Lisätiedot

LAPSIKOHTAINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSIKOHTAINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Oriveden kaupunki Varhaiskasvatus LAPSIKOHTAINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Päiväkoti / perhepäivähoitaja Lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 16.1.2018 Keravan varhaiskasvatus Mitä esiopetus on? Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä ennen koulun aloittamista. Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot