Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 1977/04/041/2010 KHALL 116 Kuntalaki 68 ( /519): Tilinpäätös Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kuntalaki 68a ( /519): Konsernitilinpäätös Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Konsernituloslaskelma ja konsernin rahoituslaskelma saadaan jättää laatimatta, jos sekä päättyneeltä tilikaudelta että sitä välittömästi edeltäneeltä tilikaudelta tytäryhteisöjen yhteenlaskettu liikevaihto tai sitä vastaava tuotto on alle euroa. Konsernituloslaskelma ja konsernin rahoituslaskelma on kuitenkin aina laadittava, jos sekä päättyneeltä tilikaudelta että sitä välittömästi edeltäneeltä tilikaudelta tytäryhteisöjen taseiden yhteenlaskettu arvo on ylittänyt yhden kolmasosan kuntakonsernin päättynyttä tilikautta edeltäneen tilikauden tasearvosta.

2 Kuntalaki 69 ( /519): Toimintakertomus Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kuntalaki 70 ( /519): Kunnan tytäryhteisön hallituksen tai sitä vastaavan toimielimen on annettava kunnanhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot. Kj:n esitys: Tilinpäätös on ,80 alijäämäinen. Talouspäällikkö Maija-Liisa Heikkilä tulee kokoukseen esittelemään tilinpäätöksen. Vuoden 2009 tulokseen vaikuttivat terveydenhuoltomenojen ylitykset, joihin ei kyetty varautumaan etukäteen. Menokohtaa tarkennettiin talousarviovuoden aikana mutta lopullisen toteutuman suuruus painoi tuloksen alijäämäiseksi. Vuosien 2007 ja 2008 kumulatiivisen ylijäämän vuoksi kunnan taseeseen ei jää kattamattomia alijäämiä. Kunnanhallitus päättää: 1. esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä ,80 kirjataan oman pääoman tilikauden yli-/alijäämä -tilille, 2. allekirjoittaa vuoden 2009 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi. 3. käsitellä tilinpäätöksen-/toimintakertomuksen myöhemmässä kokouksessa, jonka jälkeen tilinpäätös saatetaan tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Kh:n päätös: Talouspäällikkö Maija-Liisa Heikkilä esitteli vuoden 2009 tilinpäätöksen kokouspiirille. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

3 Kunnanjohtaja ja kunnanhallitus allekirjoittivat tilinpäätöksen. KHALL 203 Liite 3. Hallintokunnat ovat käsitelleet toimintakertomuksensa kokouksissaan: - perusturvalautakunta sivistyslautakunta tekninen lautakunta Kunnanhallitus käsitteli sivistystoimen toimintakertomusta lista-asiana Kj:n esitys: Kh:n päätös: Toimintakertomus on jaettu kokouspiirille Kunnanhallitus antaa vuoden 2009 toiminnasta liitteen mukaisen toimintakertomuksen ja saattaa sen yhdessä tilinpäätöksen kanssa valtuuston käsiteltäväksi. Toimintakertomusta olivat kunnanhallituksessa kunnanjohtajan ja hallintopäällikön lisäksi esittelemässä vastaava sosiaalityöntekijä Anneli Pehkonen, sivistystoimenjohtaja Tero Varis sekä tekninen johtaja Pekka Aitto-oja. Esittelyn yhteydessä kunnanhallitus pyysi tekemään pieniä tarkennuksia kertomukseen. Yleishallinto * yritystaulukon värien selitykset s. 6. Perusturva * henkilöresursseja näkyviin hlö/htv * erikoissairaanhoidon menojen ylitys euroina * ympäristöterveydenhuollon osalta näkyviin toimintatietoja; erityisesti eläinlääkäritilanteesta. Sivistystoimi * peruskoulun kokonaiskustannus/oppilas * selkeämmäksi koulukohtainen oppilas/kustannustilasto. Tekninen toimi * henkilöresursseja näkyviin hlö/htv * rakennusvalvonnan vertailutilastoja vuosilta * lämmönhintoja näkyviin * rakennuslupien keskimääräinen käsittelyaika. Kunnanhallitus päätti esittää edellä mainituin tarkennuksin vuoden 2009 toimintakertomuksen valtuuston hyväksyttäväksi yhdessä tilinpäätöksen kanssa.

4 Liite Juhani Yrjänä saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo KVALT 55 Kunnanhallituksen pyytämät täydennykset on lisätty toimin takertomukseen. Siikajoen kunnan tarkastuslautakunta Vuoden 2009 tilintarkastus ja tilintarkastuskertomus Kuntalain 75 :n mukaan tilintarkastajan on annettava val tuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tar kastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, on ko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimieli men jäse nille ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen viranhal ti joille myön tää vastuuva paus. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakun nan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muis tu tuk set antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen val tuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Ehdotus: Kuullaan JHTT-tilintarkastaja Keijo Isokankaan selvitys tilin tarkastuksen suorittamisesta ja hyväksytään tilin tarkas tusker to mus. Päätös: Kuultiin tilintarkastajan raportti, joka merkittiin tiedoksi. Tarkastuslautakunta käsitteli ja hyväksyi JHTT -tilintarkas taja Keijo Isokankaan lautakunnalle jättämän tilintar kas tuskerto muksen ja jättää sen valtuuston käsitel täväksi Siikajoen kunnan tilintarkastuskertomus vuodelta 2009 /Oulun HTM &JHTT- Tar kas tus Oy Kertomuksen lopussa esitetään tilinpäätöksen hyväksymistä sekä vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta. Siikajoen tarkastuslautakunta Vuoden 2009 tilinpäätös ja vastuuvapaudesta päättäminen Tarkastuslautakunta käsittelee Siikajoen kunnan vuoden 2009 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, sekä päättää, esittääkö valtuustolle vastuuvapauden myöntämistä tilivel vollisille. Päätös: Tarkastuslautakunta esittää, tilintarkastajan lausuntoon, ti lin tarkastuskertomukseen ja omiin havaintoihin ja arvioonsa pe rustuen vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille.

5 KVALT 55 Tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä tulee valtuuston tehdä päätös myös sivulla 14 olevasta kunnanhallituksen esityksestä, että tilikauden alijäämä ,80 kirjataan oman pääoman tilikauden yli-/alijäämä -tilille. Valtuuston päätös: Toimintakertomuksen esittelyn suorittivat kunnanjohtaja Kai su Tuomi, talouspäällikkö Maija-Liisa Heikkilä, hallintopääl likkö Sinikka Kauppinen, perusturvajohtaja Irma Heikkinen, sivistystoimenjohtaja Tero Varis ja tekninen johtaja Pekka Aitto-oja. Ryhmäpuheenvuoronkäyttäjät Keskusta Lauri Lepistö Kokoomus Mervi Koski Perussuomalaiset Esko Sikkilä Sosiaalidemokraatit Martti Peltola Vasemmistoliitto Matti Pohjola Yhteenvetona ryhmien puheenvuoroista voidaan todeta, et tä mennyt vuosi toteutui pääosin tavoitteiden mukaisesti eri kois sairaanhoidon kuluja lukuunottamatta. Ryhmät esittivät kii tok set kai kil le työn tekijöille ja vi ran halti joille vuo den 2009 toi min nasta. Valtuusto hyväksyi vuoden 2009 toimintakertomuksen ja ti linpäätöksen liitteen 4 mukaisena. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen tilikauden ali jää män ,80 euron kirjaamisesta oman pääoman ti li kau den yli/ali jäämä-tilille. Valtuusto päätti tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta Liite 4 a ja 4 b. --- Aila Mäkisalo poistui kokouksesta klo ( työeste) kes ken tämän pykälän käsittelyn. Raimo Niinimaa oli myös pois kokouksesta tämän pykälän pää töstä tehtäessä.

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 38 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4

Lisätiedot

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Helena Pihlajasaari ja Pirjo Leinonen

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Helena Pihlajasaari ja Pirjo Leinonen LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Kunnanhallitus Aika 30.03.2015 klo 14:10-15:22 Paikka Hotelli Vuolake, Suolahdentie 84, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Anttonen Juhani Heikkinen

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 27. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 50 Vuoden 2016 tilinpäätöksen allekirjoittaminen, luovuttaminen tilintarkastajan

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 Kunnanhallitus 195 31.03.2008 Kunnanhallitus 291 12.05.2008 Sivistyslautakunta 101 04.06.2008 TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 876/04/041/2008 KHALL

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 6/2019 Lähettämispäivä Kunnanhallitus 21.3.2019 KOKOUSAIKA Torstai 28.3.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 147

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Ritva-Liisa Ahoniemi, Paula Muotka, Rainer Määttä, Pentti Reponiemi

Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Ritva-Liisa Ahoniemi, Paula Muotka, Rainer Määttä, Pentti Reponiemi Muonion kunta Esityslista/ 4/2013 1 (6) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ke 19.6.2013 klo 16-16.30 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Matti Varis Katja Muotka Jari

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18.5.2015 klo 14.00-16.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 10 11 12 13 14 Liite 2 15 16 17 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 11.30, klo 12.10 12.50 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoustila 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 135 07.04.2009 Kunnanhallitus 221 16.06.2009 Kunnanhallitus 243 29.06.2009 Kunnanvaltuusto 86 29.06.2009 Iin kunnan tilinpäätös ja toimintakertomus 2008 570/02/55/2008 Khall 135 Kuntalain

Lisätiedot

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Keskiviikko 30.3.2016 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 84

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 3/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 3/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.04.2018 17:00-18:05 Paikka Ruoveden kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 21.6.2010 kello 18.00 18.35 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 20.6.2011 kello 18.00 18.42 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 27.6.2016 kello 18.00 19.17 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Kunnanhallitus 89 10.04.2017 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Khall 10.04.2017 89 Tilinpäätös vuodelta 2016 on valmistunut. Kuntalain 113 mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 3/2014 Kunnanvaltuusto Sivu 52

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 3/2014 Kunnanvaltuusto Sivu 52 ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 3/2014 Kunnanvaltuusto Sivu 52 KOKOUSAIKA maanantai 16.6.2014 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA KOULUKESKUS, Kyrööntie 15 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana)

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tarkastuslautakunta Kokousaika: Perjantai klo

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tarkastuslautakunta Kokousaika: Perjantai klo ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tarkastuslautakunta 29.4.2011 1 Kokousaika: Perjantai 29.4.2011 klo 13.00 16.05 Kokouspaikka: Virastotalo Saapuvilla olleet jäsenet: Juha-Pekka Mäntyvaara puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014 1 Kokousaika Ti 27.5.2014 klo 14.00 15:45 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari Malila Kari Kurkela Outi, vj. Poissa Eira Birgitta Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (13) Aika 03.05.2018, klo 16:32-19:23 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Tiistaina 22.5.2018 klo 9.00-11.50 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Otsikko Sivu 10 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS TIETOSUOJA-ASETUKSEN MUKAISET TOIMENPITEET 20

Otsikko Sivu 10 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS TIETOSUOJA-ASETUKSEN MUKAISET TOIMENPITEET 20 HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 14 Yhteistyötoimikunta 10.04.2018 AIKA 10.04.2018 klo 14:00-15:10 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 16

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

/,; - RAUTAVAARAN KUNTA Poytakfrja 4/20 14 20. Tarkastuslautakunta. KOKOUSAIKA Maanantai 19.5.2014 kb 13.00 18.20

/,; - RAUTAVAARAN KUNTA Poytakfrja 4/20 14 20. Tarkastuslautakunta. KOKOUSAIKA Maanantai 19.5.2014 kb 13.00 18.20 l8kohdalla KASTUS Matti Matikainen Varapuheenjobtaja KOKOUSAIKA Maanantai kb 13.00 18.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo. kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET Eero Kukkonen Puheenjobtaja LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 26 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 19.05.2014 klo 9:00-11:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Haapakoski

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Tiistaina 14.5.2019 klo 9.00-12.32 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone EVIJÄRVEN KUNTA Aika 29.3.2016 PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 29.3.2016 klo 17.40 21.27 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2018 1 ( 14) Aika 10.04.2018, klo 13:30-16:05 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot