Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v. 2017

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v. 2017"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat v / /2017 Tekninen lautakunta Kausalassa on v toteutetun perusparannuksen 1. vaiheen jälkeen venepaikkoja 239, joista kelluvia 58. Vierasvenepaikkoja on 2. Pohjanmäessä on 10 kelluvaa venepaikkaa. Pohjanmäen kelluvat venepaikat ovat olleet kaikki vuokrattuina v lähtien joka vuosi. Kausalan maapaikoista v oli vuokrattuina 94 (100 v.-15) ja kelluvista 37 (36 v.-15). Kausalan maapaikoista on enimmillään ollut vuokrattuna 157 v ja kelluvista enimmillään 57 v Venepaikkojen vuokratulot (verottomina) ovat viime vuosina olleet seuraavat: euroa v. 2016, euroa v. 2015, euroa v. 2014, euroa v ja euroa v Hinnat ovat olleet samat vuodesta 2014, jolloin Kausalan venepaikkamaksuja nostettiin yövartioinnin takia 13 euroa/paikka (sis. alv:n). Yövartiointi toteutetaan myös v Kausalan Yrityksen kanssa yhteistyössä aiempien vuosien ( ) tapaan. Maksuja esitetään nyt nostettavaksi 2 euroa/paikka paitsi Pohjanmäen kelluvien paikkojen osalta ei esitetä korotusta. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Veikko Haimila, puh Ehdotus Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat (sis. alv 24 %) vuodeksi 2017 seuraaviksi: Kausala: - laituripaikat (L-poiju) 85 euroa/vuosi - laituripaikat (L-aisa) 105 euroa/vuosi - laituripaikat (CA-aisa) 3,25 m:n paikat 115 euroa/vuosi, 3 m:n paikat 105 euroa/vuosi ja 2,75 m.n paikat 95 euroa/vuosi - maapaikat (A, B, C, D) 50 euroa/vuosi Pohjanmäki: - laituripaikat 65 euroa/vuosi V venepaikan vuokranneilla on oikeus vuokrata vuonna 2017 vuokralla ollut venepaikka uudestaan maksamalla venepaikan vuokra mennessä, jonka jälkeen vuokraamatta jääneet venepaikat ovat

2 vapaasti vuokrattavissa. Ulkopaikkakuntalaiselta, joka ei omista loma-asuntoa tai vastaavaa Iitissä, vuokra peritään kaksinkertaisena. Venepaikkojen vuokrat peritään täysimääräisinä vaikka venepaikka vuokrattaisiin lyhyemmäksi ajaksi. Talvisäilytys on sallittua ilman eri maksua maapaikoilla ja erikseen merkityllä alueella. Erikseen merkityllä alueella venettä voidaan säilyttää toukokuun loppuun asti, jonka jälkeen se tulee poistaa. Venepaikat maksetaan Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitoriin os. Rautatienkatu 20, Kausala, puh , av. ma klo , ti-pe Poikkeustapauksissa, asiakkaan pyytäessä, hänelle voidaan lähettää lasku. Venepaikkaa vuokratessaan veneenomistajan tulee ilmoittaa yhteystietonsa ja venettä koskevat tiedot Monitorista saatavalla lomakkeella. Myös tietojen muutoksista on ilmoitettava viipymättä Monitoriin. Kunnalla on oikeus vuokralaista kuulematta järjestellä venepaikkoja, mikäli veneiden koko laiturissa tai satama-altaassa tai jokin muu syy edellyttää järjestelyä. Venepaikkamaksu peritään edellä mainituissa tapauksissa uudelleen järjestellyn paikan mukaan. Mikäli järjestely ei vuokralaista tyydytä, on hänellä oikeus luopua venepaikasta, jolloin maksettu maksu palautetaan vuokralaiselle. Veneenomistajan noudatettavaksi tarkoitettuja tiedotuksia voidaan kiinnittää venevalkaman ilmoitustaulun lisäksi veneeseen. Veneille, joista ei ole suoritettu venepaikkamaksua, annetaan siirtokehotus. Mikäli kahden viikon kuluessa kehotuksen antamisesta venettä ei ole siirretty pois tai venepaikkamaksua ei ole maksettu, vene siirretään kunnan toimesta veneenomistajan vastuulla kunnan varikolle, josta omistaja voi sen lunastaa siirtokustannuksia 100 euroa/vene (sis. alv:n) vastaan. Vene voidaan myös kiinnittää lukolla laituriin tai vastaavaan, jolloin lukon avaamiseksi veneenomistajan tulee maksaa avausmaksu 50 euroa (sis. alv:n). Varikolle siirretyt veneet siirtyvät kuuden kuukauden säilytyksen jälkeen kunnan omistukseen. Edellä mainittu kehotus on venekohtainen, joten jos vene siirretään toiselle maksamattomalle venepaikalle, kehotusta ei anneta uudelleen, vaan siirto kunnan varikolle voidaan tehdä ilman varoaikaa. Edellä selostettu käytäntö koskee myös muuten luvattomasti alueella

3 säilytettävää venettä tai muuta esinettä. Maksamattomat/luvattomat venepaikat tarkastetaan alkaen ja tarkastuksia suoritetaan ajoittain veneilykauden loppuun asti. Kausalan venevalkamassa on yövartiointi veneilykauden aikana. Kunta ei vastaa valkama-alueella, veneiden talvisäilytyspaikalla eikä poissiirrettyjen veneiden säilytyspaikalla mahdollisesti sattuvista varkauksista tai vahingoista tms. Venepaikkaan liittyvissä puutteista ja muista alueen käyttöön liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä rakennusmestari Timo Vaarantoon puh , sähköposti Päätös Tekninen lautakunta: Tekninen lautakunta Keskustelun kuluessa Esa Sundberg esitti KHO päätöksen 2016:189 takia, että asia jätetään pöydälle. Muut kannattivat yksimielisesti pöydällepanoa. Puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen yksimielisesti jättää asian pöydälle. KHO päätöksen 2016:189 mukaan kaksinkertaisen venepaikkavuokran perimistä muilta kuin kunnassa vakituisesti asuvilta ei voitu pitää oikeasuhteisena keinona sinänsä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävän, kuntalakiin palautuvan, tavoitteen (kunnan omien asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen) saavuttamiseksi ellei erilaiseen asemaan asettamiselle palvelusta maksettavan vuokran suhteen ole hyväksyttävää perustetta. Venepaikkojen kustantamista osittain verovaroin ei pidetty hyväksyttävänä perusteena. Iitin kunnassa on ollut käytössä ulkopaikkakuntalaisten kaksinkertainen maksu, mutta käytännössä sitä ei ole juurikaan käytetty, koska vuokralaiset ovat olleet joko kunnan vakituisia asukkaita tai omistaneet loma-asunnon tai vastaavan Iitissä, jolloin korotettua maksua ei ole peritty. V korotettua maksua maksoi 2 henkilöä. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Veikko Haimila, puh Ehdotus Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat (sis. alv 24 %) vuodeksi 2017 seuraaviksi:

4 Kausala: - laituripaikat (L-poiju) 85 euroa/vuosi - laituripaikat (L-aisa) 105 euroa/vuosi - laituripaikat (CA-aisa) 3,25 m:n paikat 115 euroa/vuosi, 3 m:n paikat 105 euroa/vuosi ja 2,75 m.n paikat 95 euroa/vuosi - maapaikat (A, B, C, D) 50 euroa/vuosi Pohjanmäki: - laituripaikat 65 euroa/vuosi V venepaikan vuokranneilla on oikeus vuokrata vuonna 2017 vuokralla ollut venepaikka uudestaan maksamalla venepaikan vuokra mennessä, jonka jälkeen vuokraamatta jääneet venepaikat ovat vapaasti vuokrattavissa. Venepaikkojen vuokrat peritään täysimääräisinä vaikka venepaikka vuokrattaisiin lyhyemmäksi ajaksi. Talvisäilytys on sallittua ilman eri maksua maapaikoilla ja erikseen merkityllä alueella. Erikseen merkityllä alueella venettä voidaan säilyttää toukokuun loppuun asti, jonka jälkeen se tulee poistaa. Venepaikat maksetaan Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitoriin os. Rautatienkatu 20, Kausala, puh , av. ma klo , ti-pe Poikkeustapauksissa, asiakkaan pyytäessä, hänelle voidaan lähettää lasku. Venepaikkaa vuokratessaan veneenomistajan tulee ilmoittaa yhteystietonsa ja venettä koskevat tiedot Monitorista saatavalla lomakkeella. Myös tietojen muutoksista on ilmoitettava viipymättä Monitoriin. Kunnalla on oikeus vuokralaista kuulematta järjestellä venepaikkoja, mikäli veneiden koko laiturissa tai satama-altaassa tai jokin muu syy edellyttää järjestelyä. Venepaikkamaksu peritään edellä mainituissa tapauksissa uudelleen järjestellyn paikan mukaan. Mikäli järjestely ei vuokralaista tyydytä, on hänellä oikeus luopua venepaikasta, jolloin maksettu maksu palautetaan vuokralaiselle. Veneenomistajan noudatettavaksi tarkoitettuja tiedotuksia voidaan kiinnittää venevalkaman ilmoitustaulun lisäksi veneeseen. Veneille, joista ei ole suoritettu venepaikkamaksua, annetaan siirtokehotus. Mikäli kahden viikon kuluessa kehotuksen antamisesta venettä ei ole siirretty pois tai venepaikkamaksua ei ole maksettu, vene siirretään kunnan toimesta veneenomistajan vastuulla kunnan varikolle,

5 josta omistaja voi sen lunastaa siirtokustannuksia 100 euroa/vene (sis. alv:n) vastaan. Vene voidaan myös kiinnittää lukolla laituriin tai vastaavaan, jolloin lukon avaamiseksi veneenomistajan tulee maksaa avausmaksu 50 euroa (sis. alv:n). Varikolle siirretyt veneet siirtyvät kuuden kuukauden säilytyksen jälkeen kunnan omistukseen. Edellä mainittu kehotus on venekohtainen, joten jos vene siirretään toiselle maksamattomalle venepaikalle, kehotusta ei anneta uudelleen, vaan siirto kunnan varikolle voidaan tehdä ilman varoaikaa. Edellä selostettu käytäntö koskee myös muuten luvattomasti alueella säilytettävää venettä tai muuta esinettä. Maksamattomat/luvattomat venepaikat tarkastetaan alkaen ja tarkastuksia suoritetaan ajoittain veneilykauden loppuun asti. Kausalan venevalkamassa on yövartiointi veneilykauden aikana. Kunta ei vastaa valkama-alueella, veneiden talvisäilytyspaikalla eikä poissiirrettyjen veneiden säilytyspaikalla mahdollisesti sattuvista varkauksista tai vahingoista tms. Venepaikkaan liittyvissä puutteista ja muista alueen käyttöön liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä rakennusmestari Timo Vaarantoon puh , sähköposti Päätös. Tekninen lautakunta: Esittelijä totesi kokouksessa, että vartioinnin toteutuminen on epävarmaa, ja muutti päätösehdotustaan siten, että Kausalan venepaikkojen hinnat vahvistetaan 10 euroa alhaisempina ja maininta vartioinnista jätetään pois. Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän kokouksessa tekemän muutetun ehdotuksen yksimielisesti; tekninen lautakunta vahvisti Kausalan ja Pohjanmäen venepaikkojen käyttösäännöt ja vuokrat (sis. alv 24 %) vuodeksi 2017 seuraaviksi: Kausala: - laituripaikat (L-poiju) 75 euroa/vuosi - laituripaikat (L-aisa) 95 euroa/vuosi - laituripaikat (CA-aisa) 3,25 m:n paikat 105 euroa/vuosi, 3 m:n paikat 95 euroa/vuosi ja 2,75 m.n paikat 85 euroa/vuosi - maapaikat (A, B, C, D) 40 euroa/vuosi Pohjanmäki: - laituripaikat 65 euroa/vuosi

6 V venepaikan vuokranneilla on oikeus vuokrata vuonna 2017 vuokralla ollut venepaikka uudestaan maksamalla venepaikan vuokra mennessä, jonka jälkeen vuokraamatta jääneet venepaikat ovat vapaasti vuokrattavissa. Venepaikkojen vuokrat peritään täysimääräisinä vaikka venepaikka vuokrattaisiin lyhyemmäksi ajaksi. Talvisäilytys on sallittua ilman eri maksua maapaikoilla ja erikseen merkityllä alueella. Erikseen merkityllä alueella venettä voidaan säilyttää toukokuun loppuun asti, jonka jälkeen se tulee poistaa. Venepaikat maksetaan Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitoriin os. Rautatienkatu 20, Kausala, puh , av. ma klo , ti-pe Poikkeustapauksissa, asiakkaan pyytäessä, hänelle voidaan lähettää lasku. Venepaikkaa vuokratessaan veneenomistajan tulee ilmoittaa yhteystietonsa ja venettä koskevat tiedot Monitorista saatavalla lomakkeella. Myös tietojen muutoksista on ilmoitettava viipymättä Monitoriin. Kunnalla on oikeus vuokralaista kuulematta järjestellä venepaikkoja, mikäli veneiden koko laiturissa tai satama-altaassa tai jokin muu syy edellyttää järjestelyä. Venepaikkamaksu peritään edellä mainituissa tapauksissa uudelleen järjestellyn paikan mukaan. Mikäli järjestely ei vuokralaista tyydytä, on hänellä oikeus luopua venepaikasta, jolloin maksettu maksu palautetaan vuokralaiselle. Veneenomistajan noudatettavaksi tarkoitettuja tiedotuksia voidaan kiinnittää venevalkaman ilmoitustaulun lisäksi veneeseen. Veneille, joista ei ole suoritettu venepaikkamaksua, annetaan siirtokehotus. Mikäli kahden viikon kuluessa kehotuksen antamisesta venettä ei ole siirretty pois tai venepaikkamaksua ei ole maksettu, vene siirretään kunnan toimesta veneenomistajan vastuulla kunnan varikolle, josta omistaja voi sen lunastaa siirtokustannuksia 100 euroa/vene (sis. alv:n) vastaan. Vene voidaan myös kiinnittää lukolla laituriin tai vastaavaan, jolloin lukon avaamiseksi veneenomistajan tulee maksaa avausmaksu 50 euroa (sis. alv:n). Varikolle siirretyt veneet siirtyvät kuuden kuukauden säilytyksen jälkeen kunnan omistukseen. Edellä mainittu kehotus on venekohtainen, joten jos vene siirretään toiselle maksamattomalle venepaikalle, kehotusta ei anneta uudelleen, vaan siirto kunnan varikolle voidaan tehdä ilman varoaikaa. Edellä selostettu käytäntö koskee myös muuten luvattomasti alueella

7 säilytettävää venettä tai muuta esinettä. Maksamattomat/luvattomat venepaikat tarkastetaan alkaen ja tarkastuksia suoritetaan ajoittain veneilykauden loppuun asti. Kunta ei vastaa valkama-alueella, veneiden talvisäilytyspaikalla eikä poissiirrettyjen veneiden säilytyspaikalla mahdollisesti sattuvista varkauksista tai vahingoista tms. Venepaikkaan liittyvissä puutteista ja muista alueen käyttöön liittyvissä asioissa tulee olla yhteydessä rakennusmestari Timo Vaarantoon puh , sähköposti

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tekninen lautakunta 03.02.2015 Aika 03.02.2015 klo 18:00-19:47 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Holmström

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Iitin kunta Pöytäkirja 12/2016 1 Tekninen lautakunta 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00-19:45 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Holmström

Lisätiedot

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Iitin kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Tekninen lautakunta 07.02.2017 Aika 07.02.2017 klo 18:00-19:45 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Holmström Jari

Lisätiedot

Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät venesatamat.

Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät venesatamat. TORNION KAUPUNGIN VENEPAIKAT HAETTAVANA Tornion kaupungilla on viisi venesatamaa, joissa on vuokrattavana yhteensä 318 venepaikkaa. Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät

Lisätiedot

Uudenkaupungin Satama Oy:n satamat Venesatamaohjeet

Uudenkaupungin Satama Oy:n satamat Venesatamaohjeet Uudenkaupungin Satama Oy:n satamat Venesatamaohjeet 1 Uudenkaupungin Satama Oy:n hallitus 22.12.2016 100 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Yleisiä määräyksiä Venesatamaohjeet koskevat kaikkia Uudenkaupungin Satama

Lisätiedot

Yleiset ohjeet JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT. Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013

Yleiset ohjeet JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT. Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013 Sivu 1/6 JOENSUUN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT Kaupunkirakennelautakunta 26.3.2013 Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Joensuun kaupungin ylläpitämiä venesatamia ja niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.

Lisätiedot

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN

Lisätiedot

Helsingin kaupungin venesatamien venepaikan vuokraamista koskevat sopimusehdot:

Helsingin kaupungin venesatamien venepaikan vuokraamista koskevat sopimusehdot: Helsingin kaupungin venesatamien venepaikan vuokraamista koskevat sopimusehdot: 1 Vuokranantaja Helsingin kaupungin liikuntavirasto 2 Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntaviraston kanssa kirjallisen

Lisätiedot

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT 1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT JÄSENMAKSUT VUOSIJÄSEN 105 VUOSIJÄSEN, YLI 65 VUOTTA 53 VUOSIJÄSEN, PUOLISO 53 VUOSIJÄSEN, 19 27 VUOTTA 53 JUNIORIJÄSEN, ALLE 19 VUOTTA 25 MIEHISTÖJÄSEN 105 LIITTYMISMAKSUT

Lisätiedot

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( )

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( ) 1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( ) JÄSENMAKSUT Vuosijäsen 175 Vuosijäsen, yli 65 vuotta 115 Vuosijäsen, puoliso 95 Vuosijäsen, 19-27 vuotta 115 Juniorijäsen, alle 19 vuotta 60 Miehistöjäsen 125 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN VENESATAMASÄÄNNÖT 1.1.2015 ALKAEN SEKÄ MESSILÄN VENESATAMAN SÄHKÖJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET

HOLLOLAN KUNNAN VENESATAMASÄÄNNÖT 1.1.2015 ALKAEN SEKÄ MESSILÄN VENESATAMAN SÄHKÖJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET 1 HOLLOLAN KUNNAN VENESATAMASÄÄNNÖT 1.1.2015 ALKAEN SEKÄ MESSILÄN VENESATAMAN SÄHKÖJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJEET Tekninen lautakunta 16.12.2014 126 Sisältö Yleistä... 2 Ajoneuvojen pysäköinti ja nopeusrajoitukset

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Venesatamaohjeet Veneiden ja trailereiden kausisäilytysohjeet 6 05 02

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Venesatamaohjeet Veneiden ja trailereiden kausisäilytysohjeet 6 05 02 I VENESATAMAOHJEET II VENEIDEN JA TRAILEREIDEN KAUSISÄILYTYSOHJEET I VENESATAMAOHJEET Tekninen lautakunta hyväksynyt 10.2.2015 Voimaantulopäivä 1.3.2015 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Näitä sopimusehtoja noudatetaan

Lisätiedot

Iin kunnan venepaikkasäännöt. Tekninen lautakunta

Iin kunnan venepaikkasäännöt. Tekninen lautakunta Iin kunnan venepaikkasäännöt Tekninen lautakunta 14.3.2017 23 1 Venepaikkasäännöt koskevat kaikkia Iin kunnan omistamia tai hallinnassa olevia venesatamia sekä veneiden talvisäilytysalueita. Venepaikka

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla Kaupunginvaltuusto 46 04.03.2013 Kaupunginhallitus 105 25.03.2013 Tekninen lautakunta 72 18.06.2013 Kaupunginhallitus 247 19.08.2013 Tekninen lautakunta 85 10.09.2013 Kaupunginhallitus 293 30.09.2013 Vastaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7618/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7618/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 125 Asianro 7618/03.06.02/2016 Oikaisuvaatimus / korvausvaatimus / aiheeton veneen siirto Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies on 20.4.2017 2 tehdyllä

Lisätiedot

HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA

HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA LUONNOS HOLLOLAN PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Venepaikat... 3 3. Jätteiden vastaanotto... 4 3.1 Yleistä... 4 3.2 Kiinteät jätteet... 4 3.3 Septitankkivedet... 5 3.4

Lisätiedot

A) KANTVIKIN PIENVENESATAMAN VENEPAIKKOJEN YLEISET VUOKRAUSPERIAATTEET

A) KANTVIKIN PIENVENESATAMAN VENEPAIKKOJEN YLEISET VUOKRAUSPERIAATTEET 1 16.3.2005 MERI-KANTVIK ry A) KANTVIKIN PIENVENESATAMAN VENEPAIKKOJEN YLEISET VUOKRAUSPERIAATTEET Kantvikin pienvenesatama telakointialueineen on Kirkkonummen kunnan omistuksessa oleva satama, jonka hallinnointia

Lisätiedot

Kouvolan venepaikkojen nykytilatarkastelu

Kouvolan venepaikkojen nykytilatarkastelu Kouvolan venepaikkojen nykytilatarkastelu Luonnos 9.6.2017 1 Johdanto Kouvolan kaupungin venepaikkaverkosto on peräisin kuntaliitosta edeltävältä ajalta. Asiaa ei ole kokonaisuutena tarkasteltu kuntaliitoksen

Lisätiedot

Haukilahden venekerhon toimintaohje

Haukilahden venekerhon toimintaohje Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Asiakirjatyyppi Liite 1 ( 9 ) 9.1.2015 HTH

Asiakirjatyyppi Liite 1 ( 9 ) 9.1.2015 HTH Asiakirjatyyppi Liite 1 ( 9 ) 9.1.2015 HTH KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ, YHDYSKUNTATEKNIIKKA Saimaan Satamat Oy:lle luovutettavat satamarakenteet ja niiden kunto 1. Aavaranta R 10 - paikkanumeroituja maapaikkoja

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Naantalin kaupungin ylläpitämät venepaikat

Naantalin kaupungin ylläpitämät venepaikat Naantalin kaupungin ylläpitämät venepaikat Laiturit sijoittuvat 18 eri kohteeseen Laitureiden kirjanpitoarvo on noin 300 000 1 000 vuokrattavaa venepaikkaa (noin 25 kelluvaa laituria) Taimo, Karvetti,

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten 24.10.2016 Sivu 1 / 1 4019/2016 10.00.02 101 Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

OUKA/175/ /2017

OUKA/175/ /2017 OULUN KAUPUNGIN VENESATAMISSA NOUDATETTAVAT VENEPAIKKASÄÄNNÖT Nämä venepaikkasäännöt koskevat kaikkia Oulun kaupungin omistamia ja hallinnassa olevia venesatamia sekä veneiden talvisäilytysalueita. Venepaikkasäännöt

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kiukkonen Leena maanmittausteknikko, asiantuntija 11

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kiukkonen Leena maanmittausteknikko, asiantuntija 11 Iitin kunta Pöytäkirja 3/2013 1 Tarkastuslautakunta 17.06.2013 Aika Maanantai 17.06.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Kirkonkylä, Kylätalo Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen Veikko Laaksonen

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta 29.06.2015 Aika Maanantai 29.06.2015 klo 17:00-17:18 Paikka Vanha kunnantalo, henkilökunnan kahvio Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kettumäki

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

Joensuun Tilan satama, käyttöehdot

Joensuun Tilan satama, käyttöehdot 1 Joensuun Tilan satama, käyttöehdot Sataman toiminta Sataman toiminnasta vastaa Joensuun Tila Oy, Y-tunnus 1763469-1. Sataman alueella kaikki toiminta tapahtuu Joensuun Tila Oy:n (jatkossa JT) valvonnassa

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja

Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 7/2013 1 Tarkastuslautakunta 18.11.2013 Aika Maanantai 18.11.2013 klo 18:00-20:30 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 1 Tarkastuslautakunta 19.08.2014 Aika Tiistai 19.08.2014 klo 18:00-19:25 Paikka Saapuvilla Veteraanimaja Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen Veikko Laaksonen Kyllikki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä

Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä Sosiaali ja terveyspalvelut Hoivapalvelut: 5 % laskennallinen alv. palautus takaa kilpailuneutraliteetin

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Keskusvaalilautakunta 25.09.2015 Aika Perjantai 25.09.2015 klo 19:05-19:25 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.06.2016 Sivu 1 / 1 1929/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 44 18.5.2016 57 Selvitys puistoalueella sijaitsevien laiturien vuokraamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Petteri Aumala,

Lisätiedot

Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen

Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 347/02.05.00/2013 42 Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen Kaupunginpuutarhuri Olli Punta 27.2.2013: Toripaikat:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2287/2016 02.07.00 67 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENEPAIKAN VUOKRASOPIMUSEHDOT

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENEPAIKAN VUOKRASOPIMUSEHDOT Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENEPAIKAN VUOKRASOPIMUSEHDOT Vuokrasopimusehdot koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita

Lisätiedot

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha Tekninen lautakunta 3 02.02.2016 Tekninen lautakunta 15 01.03.2016 Kunnanhallitus 56 21.03.2016 Tekninen lautakunta 35 10.05.2016 Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Venekerhon käyttöoikeussopimus Espoon kaupungin venesatamassa

Venekerhon käyttöoikeussopimus Espoon kaupungin venesatamassa Venekerhon käyttöoikeussopimus Espoon kaupungin venesatamassa 1. Sopijaosapuolet Käyttöoikeuden luovuttaja: Espoon kaupunki (jäljempänä kaupunki) Sivistystoimi, Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikkö

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Nokelainen Erja

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Nokelainen Erja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 37 Rakennuslautakunta 04.03.2015 Aika 04.03.2015 klo 18:00-18:38 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Koivunen Pasi

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Keskusvaalilautakunta 17.04.2015 Aika Perjantai 17.04.2015 klo 19:03-19:20 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 05.05.2014 Sivu 1 / 1 1937/02.07.00/2014 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

Kohtuullistamishakemuksen perustelut (lisäselvitykset kääntöpuolelle tai liitteellä)

Kohtuullistamishakemuksen perustelut (lisäselvitykset kääntöpuolelle tai liitteellä) ALUEKERÄYSMAKSUN KOHTUULLISTAMISHAKEMUS Jätelaki 6 luku 27-33 Hakija täyttää: Kiinteistötunnus Kiinteistön sijaintikunta Kiinteistön omistajan nimi Kiinteistön asukaan nimi (ellei sama) Kiinteistön osoite

Lisätiedot

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat):

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat): Tekninen lautakunta 129 15.12.2009 KATUOSASTON MAKSUT 1.1.2010 LÄHTIEN TELA 129 Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1(5) LIIKUNTAVIRASTO Merellinen osasto VUOKRASOPIMUS LAITURIPAIKASTA AMIRAALI CRONSTEDIN LAITURISSA

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1(5) LIIKUNTAVIRASTO Merellinen osasto VUOKRASOPIMUS LAITURIPAIKASTA AMIRAALI CRONSTEDIN LAITURISSA HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1(5) VUOKRASOPIMUS LAITURIPAIKASTA AMIRAALI CRONSTEDIN LAITURISSA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2014-006733 Osastopäällikkö, 22.5.2014, 29 Vuokra-alueen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Iitin kunta Pöytäkirja 10/2014 184 Tekninen lautakunta 04.11.2014 Aika 04.11.2014 klo 18:00-20:13 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Holmström

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus. MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT 1 (12) LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT 1 (12) LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VENESATAMASÄÄNNÖT 1 (12) HELSINGIN KAUPUNGIN VENESATAMISSA NOUDATETTAVAT VENESATAMASÄÄNNÖT Nämä venesatamasäännöt koskevat kaikkia Helsingin kaupungin omistamia ja hallinnassa olevia

Lisätiedot

Houtsalan kylässä Norrskatassa sijaitsevan alueen maanvuokrasopimuksen purkaminen DaGeMa Ab:n kanssa

Houtsalan kylässä Norrskatassa sijaitsevan alueen maanvuokrasopimuksen purkaminen DaGeMa Ab:n kanssa Rakennus- ja ympäristölautakunta 35 23.08.2017 Houtsalan kylässä Norrskatassa sijaitsevan alueen maanvuokrasopimuksen purkaminen DaGeMa Ab:n kanssa 115/02.00/2009 Rakennus- ja ympäristölautakunta 23.08.2017

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 48 Kaavoitustoimikunta 09.05.2016 Aika 09.05.2016 klo 18:00-18:30 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

TAVARAMAKSU 2-4 - Yleiset perusteet 2 - Tavaramaksut 3-4

TAVARAMAKSU 2-4 - Yleiset perusteet 2 - Tavaramaksut 3-4 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI SATAMAMAKSUT 2015 Sisältö sivu SATAMAMAKSUTAKSA TAVARAMAKSU 2-4 - Yleiset perusteet 2 - Tavaramaksut 3-4 ALUSMAKSU 4-5 - Yleiset perusteet 4-5 - Lastialukset, matkustaja-alukset,

Lisätiedot

VENESATAMASÄÄNNÖT LIIKUNTALAUTAKUNTA LIIKUNTAPALVELUT

VENESATAMASÄÄNNÖT LIIKUNTALAUTAKUNTA LIIKUNTAPALVELUT VENESATAMASÄÄNNÖT LIIKUNTALAUTAKUNTA 28.02.2013 LIIKUNTAPALVELUT Venesatamien toiminta-ajatus. Espoon kaupungin venesatamien tarkoituksena on luoda olosuhteet kuntalaisille veneilyyn ja veneilyyn liittyvien

Lisätiedot

Liv/ Meri osastopäällikkö , Työlautan ja asiakasveneiden säilytys. Helsingin kaupungin liikuntalautakunta Vuokralainen

Liv/ Meri osastopäällikkö , Työlautan ja asiakasveneiden säilytys. Helsingin kaupungin liikuntalautakunta Vuokralainen 1 (5) ALLMARINE OY:N KANSSA ISO-SARVASTOSSA SIJAITSEVASTA MAA-ALUEESTA Sopimuksen numero HEL 2016-011915 Kaupungin päätös Liv/ Meri osastopäällikkö, Vuokra-alueen käyttötarkoitus Työlautan ja asiakasveneiden

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

2) Kustannuspaikka 900009 Talousarvio 80 000 euroa Kaavatiet Kaavateille syntyneitä kustannuksia 17.11.2015 yhteensä 56 164,71 euroa

2) Kustannuspaikka 900009 Talousarvio 80 000 euroa Kaavatiet Kaavateille syntyneitä kustannuksia 17.11.2015 yhteensä 56 164,71 euroa Tekninen lautakunta 149 17.11.2015 Tekninen lautakunta 162 15.12.2015 Investointihankkeiden kustannustilanne 17.11.2015 / Investointihankkeiden Kp 30.11.2015 Teknltk 17.11.2015 149 1) Kustannuspaikka 900008

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(19)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(19) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(19) Tekninen lautakunta 26.11.2014 AIKA 26.11.2014 klo 17:30-19:55 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallitus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 60 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. Vuokrasopimus 1 (5) VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET 1.1. Vesialueen omistaja / Vuokranantaja Nimi: Antti Tammelin, ym. (jäljempänä Vesialueen omistaja tai Vuokranantaja ) Y-tunnus: 1336232-6 Osoite: Tamsaarentie

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Kausalassa

Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Kausalassa Iitin kunta Pöytäkirja 15/2016 101 Tekninen lautakunta 27.06.2016 Aika 27.06.2016 klo 18:00-18:48 Paikka Veteraanimaja, Sitikkalantie 107, Kausala Saapuvilla Poissa Holmström Jari Luoma-aho Maria Aalto

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Drockila Leif kunnanhallituksen varaedustaja

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Drockila Leif kunnanhallituksen varaedustaja Iitin kunta Pöytäkirja 1/2013 1 Tekninen lautakunta 05.02.2013 Aika 05.02.2013 klo 18:00-20:35 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Holmström Jari

Lisätiedot

LUONNOKSIA AJONEUVOJEN SIIRTOON LIITTYVIKSI KEHOTUS-, ILMOITUS-, MUISTIO-, PÖYTÄKIRJA- JA PÄÄTÖSPOHJIKSI VIRIKKEEKSI OMIEN MALLIEN TEKEMISESSÄ

LUONNOKSIA AJONEUVOJEN SIIRTOON LIITTYVIKSI KEHOTUS-, ILMOITUS-, MUISTIO-, PÖYTÄKIRJA- JA PÄÄTÖSPOHJIKSI VIRIKKEEKSI OMIEN MALLIEN TEKEMISESSÄ 1 Leena Eränkö Suomen Kuntaliitto maaliskuu 2009 LUONNOKSIA AJONEUVOJEN SIIRTOON LIITTYVIKSI KEHOTUS-, ILMOITUS-, MUISTIO-, PÖYTÄKIRJA- JA PÄÄTÖSPOHJIKSI VIRIKKEEKSI OMIEN MALLIEN TEKEMISESSÄ Ajoneuvon

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 1.12.2011 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 1.12.2011 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 24.11.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.11.2011 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 88 55

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Ristola Päivi ruokapalveluemäntä, asiantuntija 48

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Ristola Päivi ruokapalveluemäntä, asiantuntija 48 Iitin kunta Pöytäkirja 6/2014 1 Tarkastuslautakunta 09.06.2014 Aika Maanantai 09.06.2014 klo 18:00-20:05 Paikka Saapuvilla Iitin lukio Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen Veikko Laaksonen Kyllikki

Lisätiedot

Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja. Martikainen Katariina. Väinölä Päivi

Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja. Martikainen Katariina. Väinölä Päivi Iitin kunta Pöytäkirja 4/2014 42 Koulutuslautakunta 09.04.2014 Aika 09.04.2014 klo 18:30-19:57 Paikka Haapakimolan koulu Saapuvilla Peltola Anniina puheenjohtaja Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Martikainen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Kioskivaunupaikka Merelliset palvelut LUONNOS. Liikuntavirasto/Meri ,..

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Kioskivaunupaikka Merelliset palvelut LUONNOS. Liikuntavirasto/Meri ,.. HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) KIOSKIVAUNUPAIKKA RASTILAN LEIRINTÄALUEELTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2016 006812 Liikuntavirasto/Meri...6.2016,.. Vuokrakohde ja käyttötarkoitus Vuokranantaja

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Keskusvaalilautakunta 23.05.2014 Aika Perjantai 23.05.2014 klo 19:05-19:18 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus

Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1054/02.05.00/2013 11 Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 11.12.2013 242 Tiivistelmä

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

1(5) 23 km Särmö, siirtyvät

1(5) 23 km Särmö, siirtyvät 1(5) 23 km Särmö, siirtyvät KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS 5 VUOKRA-AIKA 6 VUOKRA JA MUUT MAKSUT Särkiniemen mökkiläiset ry Helsinki, Lauttasaaressa

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Kysely Savitaipaleen kunnan venesatama-alueista YHTEENVETO

SAVITAIPALEEN KUNTA Kysely Savitaipaleen kunnan venesatama-alueista YHTEENVETO 1 (5) LIITE 1 30.12.2009 0620-D3757 SAVITAIPALEEN KUNTA Kyselyjä lähetetty 250 kpl Kyselyyn vastanneita 6 kpl Vastausprosentti 18 % 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista edustaa veneilytilannettanne parhaiten?

Lisätiedot

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut18.12.2007 ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä.

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut18.12.2007 ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä. Ympäristölautakunta 46 17.06.2008 Ympäristölautakunta 32 14.04.2009 Ympäristölautakunta 36 12.05.2009 Ympäristölautakunta 53 23.06.2009 Pakkausjätteen keräilyä koskeva kielto 340/11.02.04/2008 YMLA 46

Lisätiedot

Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä

Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä 1 Kokkolan venekerho laituripaikka hakemus Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu 67900 Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä * tähdellä merkitty on pakollinen

Lisätiedot

Xxxxxxxxx nimisen välitysliikkeen toimintaa koskeva ilmoitus

Xxxxxxxxx nimisen välitysliikkeen toimintaa koskeva ilmoitus PÄÄTÖS PSAVI/2457/05.11.05/2013 2.6.2014 ASIA ILMOITTAJA Xxxxxxxxx nimisen välitysliikkeen toimintaa koskeva ilmoitus Xxxxxx Xxxxxxxx ILMOITUKSEN SISÄLTÖ Xxxxxx Xxxxxx poika Xxxxxx XXxxxx asui vuokralla

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot