Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko päättää, että Espoon kaupunki myy tai vuokraa omatoimiseen rakentamiseen tontinsaajan valinnan mukaan liitteessä mainitut 91 omakotitonttia hakumenettelyllä valittaville yksityishenkilöille tai heidän toimestaan perustettaville asuntoosakeyhtiöille. Tonttien luovutusehdot 1 Tonttien vuosivuokrat ja myyntihinnat ovat liitteessä. Kauppahinnat maksetaan kokonaan kauppakirjan allekirjoitustilaisuudessa siten, että ostajan suorittama 800 euron varausmaksu otetaan huomioon. Vuosivuokra sidotaan elinkustannusindeksiin siten, että perusvuosivuokra on edellä mainittu vuokra ja perusindeksinä vuoden 2014 toukokuun indeksiluku. Vuokraa tarkistetaan ensimmäisen kerran Vuokralaisen suorittama 800 euron varausmaksu hyvitetään ensin maksettavassa vuokrassa tai ensin maksettavissa vuokrissa. Tonttien vuokra-ajat päättyvät Vuokralaisella on oikeus vuokrakauden kuluessa lunastaa tontti markkinahintaan. Myyntihinta päätetään erikseen. 2 Rakentamisvelvollisuusaika on kolme (3) vuotta. Rakentamisvelvollisuuden määrä on 70 % tontin rakennusoikeuden määrästä. Rakentamisvelvollisuuden rikkomisesta peritään viivästysajalta sopimussakkoa, joka vuokratonteilla on kaksinkertainen vuosivuokra vuodessa ja myytävillä tonteilla 8 % kohteen kauppahinnasta vuodessa, kuitenkin enintään viideltä (5) vuodelta.

2 Sivu 2 / 2 3 Mikäli tontinsaaja luovuttaa tontin tai asunto-osakeyhtiön osakkeet ennen rakentamisvelvollisuuden täyttämistä ilman kaupungin lupaa, hän sitoutuu maksamaan kaupungille korvauksen, jonka määrä vuokratonteilla on 25- kertaisen täysimääräisen vuosivuokran suuruinen ja myytävillä tonteilla kauppahinnan suuruinen. Täytäntöönpanoon liittyviä ehtoja Teknisen ja ympäristötoimen tonttiyksikkö oikeutetaan järjestämään tonttien hakumenettely ja valitsemaan tontinsaajat hakuaikana hakemuksensa jättäneistä arpomalla. Tontinvalinnassa ovat etusijalla espoolaiset hakijat eli ne, joiden väestötietojärjestelmän mukainen kotikunta on lähtien ollut Espoo. Tontinvalintaan ei ole oikeutettu henkilö, joka itse tai hänen avo- /aviopuolisonsa on aikaisemman tonttihaun kautta saanut kaupungin tontin tai tonttiosuuden. Tontteja varatessa tontinsaajat maksavat 800 euron varausmaksun, joka hyvitetään tontin vuokrassa/kauppahinnassa. Jos varaajat eivät allekirjoita luovutussopimuksia heille annetussa määräajassa, he menettävät maksut. Tontinsaajien on allekirjoitettava luovutuskirja teknisen ja ympäristötoimen tonttiyksikön asettamassa noin kahden (2) kuukauden määräajassa tontin varaushetkestä lukien. Mikäli tontinvarauksia peruuntuu tai maanvuokrasopimuksia puretaan, tulevat vapautuneet tontit uudelleen haettavaksi seuraaviin tonttihakuihin. Korttelin tuleva tontti 11 tulee hakuun edellyttäen, että tontti on rekisteröity ja tontilla oleva sähkölinja on siirretty tonttihakuun mennessä. Tonttipäällikkö tai kiinteistölakimies oikeutetaan laatimaan ja allekirjoittamaan yksityiskohtaiset ehdot sisältävät vuokrasopimukset ja kauppakirjat. Luovutuspäätös on voimassa saakka. Käsittely Häggman teki seuraavan lisäysehdotuksen:... päättää, että omakotitonttien hausta ilmoitetaan HS:ssä, HBL:ssa. Länsiväylässä sekä kaupungin Internet-sivuilla. Haku järjestetään syyslokakuussa 2014 ja hakuaika on 3 viikkoa, eli 21 päivää. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi Häggmanin lisäysehdotuksen raukeavan kannattamattomana.

3 Sivu 3 / 3 Päätös : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite Selostus 1 Kartat tonteista 2 Taulukko haettavista tonteista Luovutettavat tontit Kohteet Luovutettavaksi esitettävät 91 omakotitonttia sijaitsevat Kuurinkallion (21 tonttia), Bassenkylän (16 tonttia), Saunaniemi II A:n (12 tonttia), Åminnen (5 tonttia), Kurtinmalmin (5 tonttia), Mikkelä I:n (3 tonttia), Lintukorpia II A:n (2 tonttia), Rykmentinmäen (18 tonttia), Palomäen (3 tonttia), Pitkäniityn (1 tontti), Perusmäen (1 tontti) ja Lahnus-Korpilammen (4 tonttia) asemakaava-alueilla. Tontit ovat pinta-aloiltaan 425 m m 2 ja rakennusoikeudeltaan 136 k-m k-m 2. Tonttikohtaiset kaavamerkinnät, pinta-alat ja rakennusoikeudet ovat liitteessä. Kartat ovat liitteenä. Luovutettavaksi esitettävistä tonteista 13 on ollut aikaisemminkin haettavana tonttihauissa. Tontit ovat palautuneet uudelleen haettaviksi eri syistä. Kaikki luovutettavaksi esitettävät tontit sijaitsevat vahvistetuilla asemakaava-alueilla. Tontit on rekisteröity lukuun ottamatta korttelin tulevaa tonttia 11. Tonteille pääsee rakentamaan, kun ajoyhteys ja vesihuolto ovat valmiina. Teknisen keskuksen arvion mukaan ne valmistuvat Kurtinmalmin asemakaava-alueen korttelin tonteille vuoden 2014 loppuun mennessä. Muiden alueiden osalta ajoyhteydet ja vesihuolto ovat valmiina. Luovutusmuoto Esitetään, että tontinhakijalla on vuoden 2013 tonttihaun tapaan mahdollisuus itse valita haluaako hän ostaa vai vuokrata omakotitontin. Vuokramiehellä on oikeus vuokrakauden kuluessa lunastaa tontti. Myyntihinta päätetään erikseen. Hinnoittelu Tonttien myyntihinnat on määritelty tonttikohtaisesti kohtuullisen käyvän hinnan periaatteella. Vuosivuokrat on laskettu tonttien pääoma-arvosta 4 %:n mukaan. Esitetyt myyntihinnat ja vuosivuokrat näkyvät liitteessä.

4 Sivu 4 / 4 Tonteille esitetään 800 euron varausmaksua. Varausmaksu hyvitetään vuokrassa/kauppahinnassa. Mikäli kauppa/vuokraus peruuntuu tontinsaajasta johtuvasta syytä, varausmaksua ei palauteta. Tonttien luovutusperiaatteita Tontin saantiin oikeutetuiksi esitetään aiempien vuosien tapaan yksityishenkilöitä tai heidän toimestaan hanketta varten perustettavia asunto-osakeyhtiöitä. Esitetään, että tontinvalintaan ei ole oikeutettu henkilö, joka on itse tai hänen avo-/aviopuolisonsa on aikaisemmin saanut kaupungin tontin tai tonttiosuuden tonttihaun kautta. Tontinsaajien valinta Tontinsaajat esitetään valittaviksi arpomalla hakuaikana hakemuksensa jättäneistä. Tontinvalinnassa etusijalle esitetään espoolaisia hakijoita (väestötietojärjestelmän mukainen kotikunta lähtien on ollut Espoo). Hakijat pääsevät valitsemaan itselleen tontin arvonnan mukaisessa järjestyksessä. Osalle tonteista voi rakentaa useamman kuin yhden asunnon. Sen varalta, että tontinsaaja tontinvalintatilaisuudessa valitsee tontin, jolle hän voi ja haluaa rakentaa vähintään kaksi asuntoa yhdessä jonkun toisen kanssa, hakijan tulee tontin varauksen yhteydessä ilmoittaa ne henkilöt, joiden kanssa hän vuokraa tai ostaa tontin ja toteuttaa rakennushankkeen. Rakentamisvelvoite Rakentamisvelvollisuusajaksi esitetään kolmea (3) vuotta. Hakuaika Tavoitteena on, että haku järjestetään syys-lokakuussa Hakuaika olisi noin 2,5 viikkoa. Hausta ilmoitetaan Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Länsiväylässä sekä kaupungin internet-sivuilla. Luovutuspäätös Luovutuspäätöksen on voimassa saakka. Tiedoksi

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi 08.10.2012 Sivu 1 / 1 4130/02.07.00/2012 91 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 19.10.2015 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 02.02.2015 Sivu 1 / 1 177/02.07.00/2015 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. 124 Asuntotonttien vuokraus Kauklahdesta ja Kurttilasta (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. 124 Asuntotonttien vuokraus Kauklahdesta ja Kurttilasta (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku) 01.12.2014 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 Asuntotonttien vuokraus Kauklahdesta ja Kurttilasta (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku) Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102 19.10.2015 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 Yhden asuntotontin vuokrauspäätös ja viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihakun 2014) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 13.04.2015 Sivu 1 / 1 5322/10.00.02/2014 33 Kolmen kerrostalotontin vuokraus ja kahden kerrostalotontin varaus Espoon keskuksesta sekä yhden kerrostalotontin varaus Saunalahdesta (Suviniityn ja Saunalahden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 03.12.2012 Sivu 1 / 1 5022/02.07.00/2012 128 Liiketontin vuokraaminen Espoonlahdesta Suomen Autopesukatu Oy:lle autopesukadun ja polttonesteiden automaattisen jakelupisteen rakentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän Työlänojan alueelta 32 omakotitalotonttia Hakuaika 3. 21.11.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän Työlänojan alueelta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 16.11.2015 Sivu 1 / 1 5498/02.07.00/2014 6 12.1.2015 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2014 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot D/466/10.00.02.03/2015 Asian valmistelija Ora Nuutinen, puh. 014 266 5073 Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutuksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet 2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle

Lisätiedot

Myytävät / vuokrattavat tontit

Myytävät / vuokrattavat tontit Myytävät / vuokrattavat tontit Ruutana, Jussilantie Asema, Halimajärventie Ruutana, Savikontie Pikonlinna, Lukkolankatu Sahalahti, Mertakuja Sahalahti, Sirkantie Kortekumpu, Hirvikummuntie Kruunupääntie

Lisätiedot

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 Tekninen lautakunta 21 10.02.2015 Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 436/10.00.02/2012 Tekla 21 Liperin kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2015 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA. Metsäkylän ja Kortteen alueilta seitsemän omakotitalotonttia. Hakuaika 1. 15.9.2014 kello 15.00

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA. Metsäkylän ja Kortteen alueilta seitsemän omakotitalotonttia. Hakuaika 1. 15.9.2014 kello 15.00 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän ja Kortteen alueilta seitsemän omakotitalotonttia Hakuaika 1. 15.9.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän ja Kortteen

Lisätiedot

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 HAKUAIKA 17.11 31.12.2014 2 JOHDANTO Kaupunki tarjoaa ostettavaksi kuusi (6) pienteollisuustonttia yrityksen toimitilarakentamiseen

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. 128 Kahden asuntotontin myynti Keilaniemestä SRV Rakennus Oy:lle, korttelin 10065 tontit 2 ja 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. 128 Kahden asuntotontin myynti Keilaniemestä SRV Rakennus Oy:lle, korttelin 10065 tontit 2 ja 3 16.11.2015 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 128 Kahden asuntotontin myynti Keilaniemestä SRV Rakennus Oy:lle, korttelin 10065 tontit 2 ja 3 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Antti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti 06.10.2014 Sivu 1 / 1 2937/10.00.02/2012 72 27.8.2012 77 2.9.2013 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia. Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15.

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia. Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15. YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Vihattulan Kuuratien alueelta viisi omakotitalotonttia Hakuaika 9. 27.3.2015 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki asettaa haettavaksi omakotitalotontteja Vihattulan

Lisätiedot

Tontinluovutuskilpailu Pikisaaressa 10.4.-29.5.2015

Tontinluovutuskilpailu Pikisaaressa 10.4.-29.5.2015 Tontinluovutuskilpailu Pikisaaressa 10.4.-29.5.2015 KAUPUNKI HAKEE TOTEUTTAJAA PIKISAAREN TONTILLE Asemakaava Pikisaaren kaupunginosan korttelin 1 tontti 7 (kt. 564-50-1-7) on voimassa olevassa asemakaavassa

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia Hakuaika 28.4. 9.5.2014 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalo / paritalotontteja

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 Mäntsälän kunnalla on luovutettavana yhteensä 18 omakotitalotonttia neljältä eri alueelta. Erityistä tonttien

Lisätiedot

Syksyllä 2014 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta

Syksyllä 2014 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta Kaupunginhallitus 325 15.09.2014 Syksyllä 2014 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta 458/52.522/2014 KAUPHALL 325 Kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi Ylöjärven

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

VAL 4 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHDOT, KEVÄÄN TONTTIHAKU 2012

VAL 4 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHDOT, KEVÄÄN TONTTIHAKU 2012 9.1.2012 1 Dnro TE/1181/2011 VAL 4 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHDOT, KEVÄÄN TONTTIHAKU 2012 Paikkatieto ja mittaus, SMu 13.12.2011 Kangasalan kunnan omistuksessa on Tursolan Vainiometsän Ronninkujan alueella

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö PIENTALOTONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETTELU 2014 YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö TONTIN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETELY Pientalotontit Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyy

Lisätiedot

TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4

TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4 TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4 Viikoittainen haku 1.2.2010 Yleistä Hämeenlinnan tonteista - kaupunki pyrkii luovuttamaan noin sata tonttia vuosittain - omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat n. 700-1500

Lisätiedot

Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT

Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT KARKKILAN Aurinkorinteen PIENTALOTONTIT Tonttiesittely sunnuntaina 5.5.2013 klo 12 15 Os. Hongistontie - Läyliäistentie TERVETULOA TUTUSTUMAAN! 04.2013 Tonttien varaukset, osto ja vuokraus Mittaus- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

MYYTÄVÄT TONTIT NOKIALLA

MYYTÄVÄT TONTIT NOKIALLA MYYTÄVÄT TONTIT NOKIALLA Tutustukaa tähän tonttiesitteeseen huolellisesti ennen tontin ostohakemuksen allekirjoittamista ja palauttamista. SAMMALISTO (19) NOKIAN KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS MYYTÄVINÄ OLEVAT

Lisätiedot

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS

KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS 1. OSAPUOLET Kiinteistön omistajana Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Kaupunki

Lisätiedot

Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 26 19.02.2015 Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 131/10.1000.100002/2015 TELA 26 Tonttien hinnoittelu Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit

Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit 4.5.2009 TONTTIEN SIJAINTI PALVELUT Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 7,5 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

Myytävät / vuokrattavat tontit

Myytävät / vuokrattavat tontit Myytävät / vuokrattavat tontit Ruutana, Jussilantie Asema, Halimajärventie Ruutana, Savikontie Pikonlinna, Lukkolankatu Sahalahti, Mertakuja Sahalahti, Sirkantie Kortekumpu, Hirvikummuntie Vatiala, Hepokatintie

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA MYYTÄVÄT TONTIT Tutustukaa tähän tonttiesitteeseen huolellisesti ennen tontin ostohakemuksen allekirjoittamista ja palauttamista. SIURO () OMAKOTITONTTI VÄLIMAA () OMAKOTITONTTIA NOKIAN KAUPUNKI MYYTÄVINÄ

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

PIENTEOLLISUUSTONTTEJA MYYNNISSÄ VEHKALASSA

PIENTEOLLISUUSTONTTEJA MYYNNISSÄ VEHKALASSA PIENTEOLLISUUSTONTTEJA MYYNNISSÄ VEHKALASSA HAKUAIKA 16.5. 20.6.2016 JOHDANTO Vantaan kaupunki tarjoaa ostettavaksi yrityksen toimitilarakentamiseen soveltuvia pienteollisuustontteja Vehkalasta. Tonttien

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 323 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa (Kv-asia) (Pöydälle 5.10.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046. Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT. tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI

JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT. tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI KELLONLAHDEN LOMARAKENNUSTONTIT Virpiniemi tunnetaan hyvistä ulkoilureiteistä ja maastoista. Alueella on myös liikuntaopisto, golfkenttä,

Lisätiedot

KARKKILAN Pientalotontit. Koti Karkkilasta päivä torilla tiistaina 27.8.2013 klo 14 19 TERVETULOA!

KARKKILAN Pientalotontit. Koti Karkkilasta päivä torilla tiistaina 27.8.2013 klo 14 19 TERVETULOA! KARKKILAN Pientalotontit Koti Karkkilasta päivä torilla tiistaina 27.8.2013 klo 14 19 TERVETULOA! 05.2014 06.2013 Tonttien varaukset, osto ja vuokraus Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh.

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 01.06.2015 Sivu 1 / 93 Kokoustiedot Aika 01.06.2015 maanantai klo 9:00-9:45 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Ari Konttas, puheenjohtaja Christina

Lisätiedot

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton arvioitu Osake- Osake Asunto Krs tyyppi ala hinta lainaosuus hinta lunastusosuus

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Kiinteistöasiamies..2016 297-

Kiinteistöasiamies..2016 297- Kiinteistöasiamies..2016 297- V U O K R A S O P I M U S (luonnos 7.1.2016) Kuopion kaupunki vuokraa kenelle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungissa sijaitsevan kiinteistön

Lisätiedot

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten luovuttaminen / Kolmisopen Ryhmäpuutarhayhdistys

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Asuntotontin 297-33-5-1 (Kärängänkatu 2) myynti / Rakennusliike Lapti Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Pääasiassa asuntorakentamiseen tarkoitettujen tonttien vuokrausperusteet

Pääasiassa asuntorakentamiseen tarkoitettujen tonttien vuokrausperusteet TONTTIEN LUOVUTUSPERUSTEET JA TONTTIHINNOITTELU Pääasiassa asuntorakentamiseen tarkoitettujen tonttien vuokrausperusteet Luovutettaessa kaupungin omistamia asuntorakentamiseen tarkoitettuja tontteja vuokralle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (11) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 04.11.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (11) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 04.11.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (11) 281 Kiinteistönkaupan esisopimus ja lopulliset sopimukset Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevien tonttien ja tontinosien myymiseksi (Espoo, Kaitaa, korttelit

Lisätiedot

Tontit 36118/1-4 olivat haettavana 16.6. - 30.8.2013 välisenä aikana.

Tontit 36118/1-4 olivat haettavana 16.6. - 30.8.2013 välisenä aikana. MUISTIO / JJH Asuntontontin (1 350 k-m 2 ) myynti FIM Tonttirahasto I Ky:lle (Viikki, Viikinmäki, tontti 36118/1) Ristiretkeläistenkatu 1 Varauspäätös ja alkuperäinen hintakilpailu Jatkuva tonttihaku Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura

Lisätiedot

Vuosivuokra v. 2015: Lunastushinta v. 2015: Käsittelyssä. Lunastushinta v. 2015: 25000 Näitä tontteja ei voi vuokrata tai varata.

Vuosivuokra v. 2015: Lunastushinta v. 2015: Käsittelyssä. Lunastushinta v. 2015: 25000 Näitä tontteja ei voi vuokrata tai varata. Kortteli / Kaava- Pinta-ala Rak. oik. Lähiosoite Tontti merkintä m² k-m² 151 / 3 1746 250 Kalottikuja 5 151 / 4 1568 250 Kalottikuja 7 151 / 5 1467 250 Kalottikuja 9 402 / 2 1729 250 Kalottikuja 19 402

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL 0-00047 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle: OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN KHALL 7 Vuonna 2015 asetetaan myyntiin tai vuokrattavaksi Juliuksentien asemakaavan muutos-alueelta kuusi omakotitonttia ja Hanhijoen asemakaavan muutosalueelta,

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8 11.01.2016 Sivu 1 / 1 2555/10.00.02/2014 67 2.6.2014 8 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Otaniemestä Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle yhteisesti, kortteli

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y-175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: xxxxxx Oy Y-xxxxxxxx-x xxxxxx 42100 Jämsä

Lisätiedot