Terveyslannoitus Hannu Ilvesniemi Mikko Kukkola. Metla / Erkki Oksanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyslannoitus Hannu Ilvesniemi Mikko Kukkola. Metla / Erkki Oksanen"

Transkriptio

1 Terveyslannoitus Hannu Ilvesniemi Mikko Kukkola Anna Saarsalmi Metla / Erkki Oksanen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

2 Terveyslannoitus, määritelmä Kestävän metsätalouden rahoituslaki määrittelee terveyslannoituksiksi ik i maan ravinne-epätasapainon i korjaamiseksi tehtävät lannoitukset. Kohteita ovat havupuuvaltaiset kangas- ja turvemaiden taimikot sekä nuoret ja varttuneet kasvatusmetsiköt, joiden kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta taantuu maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi. Myös lehtipuuvaltaiset entiset maatalousmaat kuuluvat lain tarkoittamiin terveyslannoituskohteisiin. Lisäksi edellytetään että puusto saadaan elpymään Lisäksi edellytetään, että puusto saadaan elpymään lannoituksen avulla. Terveyslannoituksella pyritään siis puuston normaalin kehityksen turvaamiseen.

3 Tarkasteltavat näkökulmat Millaiset kohteet tarvitsevat terveyslannoitusta? Kuinka paljon kohteita on? Millaisten kohteiden terveyslannoitusta tulisi tukea? Kuinka paljon kohteita on? Käytettävät lannoitteet? Tuen määrä? Millaiset olisivat mahdollisimman yksinkertaiset rahoituksen myöntämisen ehdot (ml. päätöksen teko ja tarkastus)? Perusteet? Ravinneanalyysit? Kehittämisesityksiä

4 Metlan terveyslannoitukseen liittyvä koetoiminta Terveyslannoituskoesarja Kalkituskokeet (vahvistavat boorin puutosoireita) Hakkuutähdekokeet Tuhka-Typpi kokeet, tuhkan kierrätys Boori, kasvuhäiriöprojekti Tuhkalannoitus terveyslannoitteena tavoittelemisen arvoinen asia Kokopuun korjuun vaikutusten torjuminen Suokohteet P,K onko terveyslannoitusta?

5 Puiden kasvua rajoittavat ravinteet Kangasmetsissä puuston kasvua rajoittaa usein typpi, ja joillakin viljavilla kasvupaikoilla fosfori voi parantaa typpilannoituksen vaikutusta. Kasvuhäiriöalueilla on puutetta boorista, jota on nykyään metsälannoitteissa ja puun tuhkassa

6 Kasvunlisäyksen ajoittuminen Typpiannos 150 kg/ha (suomensalp.), puuston ikä 50 v, pituusboniteetti 24 m³/ha/v 4 3 Mänty (N-lannoitus) Kuusi (NP-lannoitus) Kasvukausi lannoituksen jälkeen

7 Kasvunlisäyksen kesto eri typpimäärillä männikössä Puuston ikä 50 v, pituusboniteetti 24 m³/ha/v kg N/ha 100 kg N/ha Kasvukausi lannoituksen jälkeen

8 Typpiannoksen vaikutus kasvunlisäykseen varttuneissa männiköissä ensimmäisen 5-vuotisjakson aikana (lannoitteena oulunsalpietari tai vastaava) m³/ha/5v Typpiannos, kg N/ha Gustavsen & Lipas 1975 Kukkola & Saramäki 1983 Laakkonen, Keipi & Lipas 1983 Malm & Möller 1975

9 Tuhkan ja typen vaikutus pohjapinta-alan alan kasvuun kuivan kankaan männikössä Hannu Ilvesniemi

10 Puuston lannoitusreaktio ja lannoituksen kannattavuus Nuoret, ensiharvennusikäiset puustot reagoivat yleensä parhaiten lannoitukseen, koska puuston ravinnetarve on suurimmillaan suurimman kasvun aikaan. Lannoitus on yleensä kannattavinta varttuneessa tukkipuustossa, joka kasvaa vielä tyydyttävästi y ja joka hakataan 6-10 vuoden kuluttua lannoituksesta. Metsikkö voidaan kiertoajan kuluessa lannoittaa 2-3 kertaa

11 Vuotuisen lannoituspinta-alan kehitys kangasmaat + turvemaat (Metsätilastollinen vuosikirja)

12 BOORIN MERKITYS - osallistuu valkuaisaine- synteesiin - helpottaa hiilihydraattien kulkeutumista PUUTOSOIREET - puutos ilmenee kärkikasvupisteiden kik i id kehityksen häiriintymisenä. Seurauksena on viereisen kuvan mukainen kasvuhäiriö Valok. METLA / Risto Jalkanen

13 Viljavien kuusikoiden neulasten booripitoisuus Etelä-Suomessa valtakunnan metsien 9. inventoinnin koealoilla (Tamminen & Saarsalmi 2004)

14 Miksi boorinpuutos on yleistä Itä-Suomessa? Metsämaan boorimäärät ät ovat pieniä iä samalla alueella ll kuin neulasten booripitoisuudetkin eli Pohjois-Savossa, Pohjois- Karjalassa, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa (Tamminen & Saarsalmi 2004) Kallioperä ja sijainti Suomen kallioperässä on vähän booria puutosalueet ovat kaukana merestä, joka on boorin tärkein varasto; booria kulkeutuu mantereelle sadeveden mukana Metsän käyttöhistoria viljavat kuusikot ovat entisiä kaski- ja metsänlaidunnusalueita runkopuunkin korjuussa viety pois booria jo pitkään

15 Kaskeaminen Suomessa vuosina 1860 ja Hannu Ilvesniemi

16 Boorilannoituksella puutos voidaan poistaa nopeasti Puun eri osien booripitoisuuksia kuusella kolmen vuoden kuluttua boorilannoituksesta Kaavilla ppm Lannoittamaton Boorilannoitus (2 kg B/ha) Puu Runkopuun kuori Oksat Neulaset (3 viimeistä vuosikertaa) Saarsalmi & Tamminen 2004

17 Puuntuhkan sisältämät mineraalit Ca Fe K Mg Mn P 285 3,1 13,5 20,2 16,8 13,7 g/kg mg/kg Al B Cr Cu Cd Na Ni Pb S Zn , , Esim. 13,5 g/kg K, puun tuhkaa 3000 kg/ha -> 40,5 kg K/ha, 0,297 g/kg B -> 0,89 kg B/ha

18 Suositellut tuhka-annokset ja säädökset Suomessa Kivennäismaiden metsissä 3 t/ha Tuhkan haitallisten metallien maksimipitoisuudet, mg/kg As 30 Hg 1.0 Cd 17.5 Cr 300 Cu 700 Pb 150 Ni 150 Zn Metsälannoituskäytöss lisätyn kadmiumin (Cd) määrä ei saa ylittää 40 vuoden jaksolla 60 g/ha

19 Booriravinne (B 0,75, S 14,5, Ca 10) Kaikkien kasvien erilliseen boorilannoitukseen. Lannoite mullataan maahan muokkaamalla tai sijoittamalla kylvölannoituksen yhteydessä. Lannoitusvaikutus kestää 3 4 vuotta. Käyttömäärä on kg/ha. Boorin puutteesta kärsivien viljavien taimikoiden ja riukuvaiheen metsiköiden lannoitukseen. Kivennäismaapeltojen metsityslannoitukseen. Levitys lumettomaan aikaan. Varottava boorin ylilannoitusta, sillä boorin puutteen ja kasville haitallisen pitoisuuden ero on pieni. Tuote on kuivarakeistettu. Metsän NP 2 (NPK , Ca, Mg, S, B, Zn) Metsän NP 2 on räätälöity erityisesti viljavien kivennäismaiden boorin puutteesta kärsivien kasvatusmetsien terveyslannoituksiin. 19% N, 4% P, 43% Ca, 1% Mg, 12% S, 0.4% B, 0.1% Zn YaraMila Metsän NP 1 (NPK , Ca, Mg, B, Zn) Metsän NP 1:a käytetään kangasmaiden kuusikoiden ja männiköiden lannoitukseen. Lannoite sopii myös koivumetsiin. 25% N, 2% P, Ca, Mg, 0.15% B, 0.1% Zn YaraBela Suomesalpietari (NPKS , Mg, B, Se) 27% N, 1% K, 1% Mg, 4% S, 0.02% B, % Se

Kangasmaiden lannoitus

Kangasmaiden lannoitus Kangasmaiden lannoitus Metsäntutkimuspäivä Muhoksella 26.3. 29 Mikko Kukkola Metla / Vantaa Metla / Erkki Oksanen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Kierrätysmateriaalipohjaisten lannoitevalmisteiden metsätalouskäyttö

Kierrätysmateriaalipohjaisten lannoitevalmisteiden metsätalouskäyttö Kierrätysmateriaalipohjaisten lannoitevalmisteiden metsätalouskäyttö Biotalouspäivät 21.9. 2017 Turku Prof Hannu Ilvesniemi Luke Kuva:Erkki Oksanen Maantutkimuksen pitkäaikaiset kokeet 17.9.2017 Hannu

Lisätiedot

Metsälannoitus. Metsän tuottoa lisäävä sijoitus

Metsälannoitus. Metsän tuottoa lisäävä sijoitus Metsälannoitus Metsän tuottoa lisäävä sijoitus Lannoitustavat Kasvatuslannoitus - Lisätään puuston kasvua kivennäismailla 2 Terveyslannoitus - Korjataan ravinne-epätasapainoa suomailla ja kivennäismailla,

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla

Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla Tuhkalannoituksen vaikutukset puuston kasvuun sekä hiilivarastoon turve- ja kivennäismailla Hannu Ilvesniemi, Anna Saarsalmi, Hannu Hökkä & Mikko Kukkola Metsäntutkimuslaitos on perustanut viimeisten vuosikymmenien

Lisätiedot

Terveyslannoituksella metsä tuottokuntoon. Savonlinna

Terveyslannoituksella metsä tuottokuntoon. Savonlinna Terveyslannoituksella metsä tuottokuntoon Savonlinna 5.3.2019 ECOLAN ON KIERTOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ Valjastamme kiertotalouden kestävän kasvun tekijäksi. Jalostamme teollisuuden sivuvirroista tuotteita

Lisätiedot

Lannoiteravinteiden huuhtoutuminen kuormituksen hallinta

Lannoiteravinteiden huuhtoutuminen kuormituksen hallinta Lannoiteravinteiden huuhtoutuminen kuormituksen hallinta Sirpa Piirainen ja Mika Nieminen Metla Kuva: E.Oksanen/Metla Kuva: J. Issakainen./Metla Kuva: Metsäteho Oy Sisältö Metsänlannoitus: miksi, millä

Lisätiedot

Metsänlannoitus on hyvä sijoitus. www.yara.fi/metsa

Metsänlannoitus on hyvä sijoitus. www.yara.fi/metsa Metsänlannoitus on hyvä sijoitus www.yara.fi/metsa Miksi metsää kannattaa lannoittaa? Enemmän puuta seuraavassa hakkuussa Lyhyempi kiertoaika ja harvennusväli Puun laatu paranee Metsä sitoo enemmän hiilidioksidia

Lisätiedot

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio www.yara.fi/metsa Miten tunnistan hyvän lannoituskohteen? -Kuvio/kuviot ovat korjuun kannalta hyvällä paikalla -Puusto on pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tulisijojen puutuhka metsälannoitteeksi

Tulisijojen puutuhka metsälannoitteeksi Tulisijojen puutuhka metsälannoitteeksi Puutuhkan sisältämät ravinteet Puutuhka sisältää keskimäärin puulajista riippuen Fosforia (P) 0,2-3 % Kaliumia (K) 0,5-10 % Kalsiumia (Ca) 5-40 % Booria (B) alle

Lisätiedot

Lannoitus osana suometsän kasvatusketjua

Lannoitus osana suometsän kasvatusketjua Lannoitus osana suometsän kasvatusketjua Petri Kortejärvi Yara Suomi Oy 22.11.2013 - Sivu: 1 Ajoitus ratkaisee suometsissä - ja suunnittelu Lannoituksen toteutus vaatii enemmän päätöksiä moneen muuhun

Lisätiedot

Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.

Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3. Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Energiapuun korjuun vaikutus metsiin

Energiapuun korjuun vaikutus metsiin Energiapuun korjuun vaikutus metsiin Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman loppuseminaari Torstai, 19. huhtikuuta 2012 Hannu Ilvesniemi Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Metsän lannoitus. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän lannoitus. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän lannoitus Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän lannoitus Metsän lannoitus oikeaan aikaan oikealaisessa paikassa on kannattavimpia metsätalouden investointeja

Lisätiedot

HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla

HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla Maanmittauslaitos 4/2014 Havaintokoeverkostosta lisätietoja on saatavissa: Polttavan ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

Rikinpuute AK

Rikinpuute AK Rikkilannoitus Rikinpuute Rikin puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Rikin puute vaikeuttaa kasvin typen ottoa.

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula Sokerijuurikkaan lannoitus Aleksi Simula Sisältö: Sokerijuurikkaan lannoitusohjelmat Kevätlannoitus Lehtilannoitus Muut kasvukauden täydennykset Yara Megalab kasvianalyysi Lannoitustarve juurikkaalla Typpi:

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluvun muutos viimeisen

Lisätiedot

1. Tuhkan koostumus. Kuva: J Issakainen / Metla

1. Tuhkan koostumus. Kuva: J Issakainen / Metla 1. Tuhkan koostumus Suomessa syntyy energiantuotannon sivutuotteena puu- ja turvetuhkaa yhteensä noin 600 000 tonnia/vuosi Tuhkalla on hyvä neutralointikyky, ph 10-13 Tuhka ei sisällä juurikaan typpeä

Lisätiedot

Lannoitus on ilmastoteko Pekka Kuitunen Metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija

Lannoitus on ilmastoteko Pekka Kuitunen Metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija Lannoitus on ilmastoteko Pekka Kuitunen Metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija Mhy Etelä-Savo 5.- 6.3.2019 Miksi lannoittaa? Puuston kasvu lisääntyy ja laatu paranee lisäämällä kasvualustaan ravinteita,

Lisätiedot

Lehtilannoitekokeet Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Lehtilannoitekokeet Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Lehtilannoitekokeet 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) HtS, m ph 6.4 Ca 3900 K 253 P 10 Mg 248 Na 44 Mn 9 Huononlainen B 1.4 Hyvä Koevuosi 2014 Lajike: Diana KWS Ruudun koko: 8m X 2m Siemenetäisyys:

Lisätiedot

Ilmasto, energia, metsät win-win-win?

Ilmasto, energia, metsät win-win-win? Ilmastonmuutoksen primääri syy globaalilla tasolla on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Suomen metsillä on vain hyvin marginaalinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta parhaimmillaan voimme toimia

Lisätiedot

Huuhtoutumisen merkitys metsäojitusalueiden ravinnekierrossa

Huuhtoutumisen merkitys metsäojitusalueiden ravinnekierrossa Huuhtoutumisen merkitys metsäojitusalueiden ravinnekierrossa Ravinteiden riittävyys Vesiensuojelu Mika Nieminen 26.3.2009 27.3.2009 1 Ravinteiden riittävyys Yleensä huuhtoutuminen vähäistä ravinnevaroihin

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluku, miljardia Maailman

Lisätiedot

Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013

Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013 1 Turvemaiden puutuhkalannoitus Risto Lauhanen ja Jussi Laurila Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013 Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Suometsätalouden vesistövaikutukset

Suometsätalouden vesistövaikutukset Suometsätalouden vesistövaikutukset Leena Finér Metsäntutkimuslaitos Soiden ja turvemaiden vesistövaikutukset seminaari 17.10.2012 / 18.10.2012 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen

Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Muutokset suometsien ravinnetilaan ja kasvuun kokopuukorjuun jälkeen - ensitulokset ja kenttäkokeiden esittely Jyrki Hytönen Sisältö Turpeen ja puuston ravinnemäärät Kalium Kenttäkokeet Koejärjestelyt

Lisätiedot

MegaLab tuloksia 2017

MegaLab tuloksia 2017 MegaLab tuloksia 2017 Näytteet Kesällä 2017 Sucros ja Yara tarjosivat juurikkaan viljelijöille mahdollisuuden toimittaa analysoitavaksi yhden lehtinäytteen Näytteet kerättiin kesä heinäkuun vaihteessa.

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitussuunnittelu. Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitussuunnittelu. Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitussuunnittelu Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä Hyvä lannoitus täydentää kasvin ja maaperän vuorovaikutusta Kasvin ravinnetarve Lohkon ravinnetila Ravinteiden

Lisätiedot

Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen. Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus

Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen. Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus Sisältö Ravinteet Arviointi Ravinnevarat Turpeen laatu (maatuneisuus, turvelaji, turvekerroksen

Lisätiedot

Puiden ravinnepuutokset ja niiden hoitaminen ojitetuilla turv la. Mikko Moilanen, Metla Muhos Metsäntutkimuspäivä

Puiden ravinnepuutokset ja niiden hoitaminen ojitetuilla turv la. Mikko Moilanen, Metla Muhos Metsäntutkimuspäivä Puiden ravinnepuutokset ja niiden hoitaminen ojitetuilla turvemailla Mikko Moilanen, Metla Muhos Metsäntutkimuspäivä 26.3.2009 Esityksen sisältö 1. Puiden ravinnetalous metsäojitusalueilla - kasvupaikkojen

Lisätiedot

Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori porraskokeen tuloksia 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori (B) Suomen juurikasmaiden booritilanne Tyydyttävä Juurikasmaiden booripitoisuudet vuosina 2002-2012 Varsinais-Suomessa,

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen Tasapainoinen lannoitus viljat ja öljykasvit 2/2012 A Kerminen Typpi lisää satoa ja valkuaista 9000 8000 7000 6000 5000 Kevätvehnän typpilannoitus sato ja valkuais-% 14 13 12 11 Typen puutteessa kasvi

Lisätiedot

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016 Susanna Muurinen Pääravinteet N-typpi P-fosfori K-kalium Ca-kalsium Mg-magnesium Na-natrium S-rikki Pääravinteiden otto 50-500 kg ha -1 Hivenravinteet B- boori

Lisätiedot

Suomen metsävarat 2004-2005

Suomen metsävarat 2004-2005 Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin

Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin Mitä voimme oikeasti tietää energiapuun korjuun pitkän ajan vaikutuksista metsiin, milloin taas joudumme tyytymään valistuneisiin arvauksiin? Pitkät

Lisätiedot

Puu- ja turvetuhka kiertoon suopohjat biomassan ja bioenergian tuottajiksi

Puu- ja turvetuhka kiertoon suopohjat biomassan ja bioenergian tuottajiksi Puu- ja turvetuhka kiertoon suopohjat biomassan ja bioenergian tuottajiksi Noora Huotari Metla, Muhos Pohjolan Energiapäivät 2011 2.12.2011 Oulu / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Hakkuumahdollisuusarviot

Hakkuumahdollisuusarviot Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1

Lisätiedot

Neulastutkimus Tampereen Tarastenjärvellä

Neulastutkimus Tampereen Tarastenjärvellä Lasse Aro RAPORTTI Dnro 923/28/2012 Metsäntutkimuslaitos 7.6.2013 p. 050-3914025 e-mail lasse.aro@metla.fi Toimitusjohtaja Pentti Rantala Pirkanmaan jätehuolto Oy Naulakatu 2 33100 Tampere Neulastutkimus

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja kasvatus

Energiapuun korjuu ja kasvatus Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:

Lisätiedot

Tuhkalannoitus nykytiedon valossa Suometsätalous - kutsuseminaari

Tuhkalannoitus nykytiedon valossa Suometsätalous - kutsuseminaari Tuhkalannoitus nykytiedon valossa Suometsätalous - kutsuseminaari Vantaa 12.04.2011 Mikko Moilanen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Puusta

Lisätiedot

TUHKAN KÄYTTÖ METSÄNPARANNUSAINEENA

TUHKAN KÄYTTÖ METSÄNPARANNUSAINEENA TUHKAN KÄYTTÖ METSÄNPARANNUSAINEENA Regular Recycling of Wood Ash to Prevent Waste Production RECASH A Life Environment Demonstration Project LIFE03 ENV/S/000598 SISÄLTÖ MISSÄ TUHKAA MUODOSTUU? TUHKAN

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen ja tuhkan käyttö metsälannoitteena Mahdollisuudet ja haasteet. Pasi Rautio & Hannu Hökkä Luke, Rovaniemi

Yhdyskuntajätteen ja tuhkan käyttö metsälannoitteena Mahdollisuudet ja haasteet. Pasi Rautio & Hannu Hökkä Luke, Rovaniemi Yhdyskuntajätteen ja tuhkan käyttö metsälannoitteena Mahdollisuudet ja haasteet Pasi Rautio & Hannu Hökkä Luke, Rovaniemi Taustaa: 1. Metsissä selkeä lannoitustarve: - Kansallinen metsäohjelma: tavoite

Lisätiedot

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola 12.12.2017 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Elinvoimainen maatilatalous ELINA Liity Facebookissa:

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitus prosessina Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä 2019 Sisällys Lannoitus on merkittävä osa tuotantokustannuksista Miten suunnittelet lannoituksen?

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Ravinteet. Mansikan lannoitus ja kastelu -koulutus Raija Kumpula

Ravinteet. Mansikan lannoitus ja kastelu -koulutus Raija Kumpula Ravinteet Mansikan lannoitus ja kastelu -koulutus 1.11.2017 Raija Kumpula Sivu 1 3.11.2017 sisältö muutama asia kasvin veden ja ravinteiden otosta (edellisviikon aiheet) sivu- ja hivenravinteet ravinteisiin

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Esimerkki hankkeessa perustettavasta koealueesta: Taimettumiskoe turvetuotannosta vapautuneella suopohjalla, Miehonsuo

Esimerkki hankkeessa perustettavasta koealueesta: Taimettumiskoe turvetuotannosta vapautuneella suopohjalla, Miehonsuo Esimerkki hankkeessa perustettavasta koealueesta: Taimettumiskoe turvetuotannosta vapautuneella suopohjalla, Miehonsuo Kenttäkoetestaukseen tulevat symbioosituhkatuotteet Koejärjestelyissä mukana myös

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Energiapuun korjuun ravinnekysymykset

Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun laatupäivä Evo 4.6.2013 5.6.2013 1 Energiapuun korjuun suositukset Sisältö Tiivistelmä suosituksista Energiapuun korjuun vaikutukset metsäekosysteemiin

Lisätiedot

Hakkuutähteitä hyödynnetään biopolttoaineena

Hakkuutähteitä hyödynnetään biopolttoaineena Metsätieteen aikakauskirja t i e t e e n t o r i Heljä-Sisko Helmisaari, Mikko Kukkola, Jukka Luiro, Anna Saarsalmi, Aino Smolander ja Pekka Tamminen Hakkuutähteiden korjuu muuttuuko typen saatavuus? e

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset 1/2012 Anne Kerminen Sadon määrällä on merkitystä kotieläintilalla 3500 kg hehtaarisadolla 5500 kg hehtaarisadolla Panostamalla peltoviljelyyn hehtaarin sadolla

Lisätiedot

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK Myllyvehnän lannoitus Vehnän valkuaispitoisuuteen vaikuttavat mm. Lajike Annettu typpilannoitus kg/ha Lannoituksen ajoitus Satotaso Maalaji Kasvukausi Eri lajiketyyppien sadot ja valkuaispitoisuudet Seuraavissa

Lisätiedot

Kasvualusta joka hoitaa lannoituksen puolestasi

Kasvualusta joka hoitaa lannoituksen puolestasi Kasvualusta joka hoitaa lannoituksen puolestasi Kompostit ja viheralueiden koristekasvien ravinnehuolto Tom Niemi Pensaat, perennat ja puut nurmikko on peruspintaa, muut koristekasvit tekevät parhaimmillaan

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua. Kunta Alue Ms 420 558 502 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 420 Alue 558 Ms 502 TYRYNLAHTI Vallitseva jakso 31 40 2151 15 13 275 11 243 31 40 2151 15 13 275 11 243 18,9 18,9 Ensiharvennus 2015 2017

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Metsänlannoitus on tuottava sijoitus. Kysy lisää metsänlannoituksesta!

Sisällysluettelo. Metsänlannoitus on tuottava sijoitus. Kysy lisää metsänlannoituksesta! Metsänlannoitusopas Metsänlannoitus on tuottava sijoitus Sisällysluettelo Metsänlannoitus on tuottava sijoitus 2 Metsänlannoituksen perusteet 4 Metsän ravinnetilan selvittäminen 6 Lannoitus parantaa metsän

Lisätiedot

Nurmen lannoitusohjelmat

Nurmen lannoitusohjelmat Laadukas nurmi hevostalouden perusta - Näin onnistut Yaran resepteillä Minna Toivakka, MMM Kehityspäällikkö Yara Suomi Nurmen lannoitusohjelmat Minna Toivakka Celebration Hoss Nurmen merkitys hevostaloudelle

Lisätiedot

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi Metsäenergiafoorumi 9.12.2009 Olli Äijälä, Tapio Energiapuu metsänhoitosuosituksissa Historia: Energiapuun korjuuopas julkaistiin

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari Hämeenlinna Pekka Lipsanen Kevätvehnän typpilannoitusoptimit Rapsin lannoitusoptimi Pelkkä typpi ei riitä hyvään satoon Tasapainoisesti lannoitettu rapsi : Tuotti 800 kg suuremman

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen

Lisätiedot

Teollinen hyötykäyttö

Teollinen hyötykäyttö FA Forest Oy Kasvua tuhkasta Suometsäseminaari, Lapua 12.11.2013 Teollinen hyötykäyttö Teollisuus Vastaanotto/ tuotanto Raaka aineet Ecolan Lannoitus fill R Maarakennus 1 Liiketoiminnot TUHKAHUOLINTA TUOTANTO

Lisätiedot

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun

Lisätiedot

Pellon peruskunnon työkalut, ravinteet. Ilkka Mustonen, Yara Suomi Oy

Pellon peruskunnon työkalut, ravinteet. Ilkka Mustonen, Yara Suomi Oy Pellon peruskunnon työkalut, ravinteet Ilkka Mustonen, Yara Suomi Oy Ympäristötukiehtojen ravinnesuositukset kannattaa hyödyntää maksimaalisesti Typpilannoitussuositukset Fosforilannoitusmahdollisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Porolaidunten mallittaminen metsikkötunnusten avulla

Porolaidunten mallittaminen metsikkötunnusten avulla Porolaidunten mallittaminen metsikkötunnusten avulla Ville Hallikainen Tutkimukseen osallistuneet: Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Timo Helle, Eero Mattila, Kari Mikkola, Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Mattila Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Saija.Mattila@metla.fi puh.010-211 2449 Tutkimuksen taustaa Puuston alkukehitys on heikosti tunnettu ja vaikeimmin ennustettavissa

Lisätiedot

Vesiruton mahdollisuudet maanparannusaineena

Vesiruton mahdollisuudet maanparannusaineena Vesiruton mahdollisuudet maanparannusaineena Vesiruton hyötykäyttö seminaari Kauttua 7.9.2017 Lea Hiltunen, Lea.Hiltunen@luke.fi Elodeaprojekti Vesiruton soveltuvuus maanparannusaineeksi ja potentiaali

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja metsänhoidon suositukset. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Energiapuun korjuu ja metsänhoidon suositukset. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Energiapuun korjuu ja metsänhoidon suositukset Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Taustaa Metsälain muutos 2014 alkaen Keskeisimmät muutokset metsänkäsittelyn

Lisätiedot

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.

Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua. Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7

Lisätiedot

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Varautuminen kasvukauteen 2018 12.2.2018 Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Kasvi ja maa tarvitsevat vuosittain fosforia YaraMilalla ravitset kasvia sekä ylläpidät helposti käyttökelpoista fosforia, jonka

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,

Lisätiedot

Metsämaat happamoituvat hitaasti mm. maannosprosessien

Metsämaat happamoituvat hitaasti mm. maannosprosessien Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s s e l o s t e i t a Pekka Tamminen ja John Derome Kangasmaan ominaisuuksien ajalliset muutokset Etelä- Suomessa Seloste artikkelista: Tamminen, P. & Derome, J.

Lisätiedot

METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL

METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL Superex - kastelulannoitteet Vesiliukoiset Superex lannoitteet Puhtaita ja täysin vesiliukoisia ph 4,5-4,8 Kastelusuuttimet pysyvät auki Voidaan sekoittaa

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsämaan ala on 1,31 milj. ha,

Pohjois-Savon metsämaan ala on 1,31 milj. ha, Tenho Hynönen, Kari T. Korhonen ja Erika Tammilehto Kuusen kasvuhäiriöt Pohjois-Savon kangasmetsissä Taustaa Pohjois-Savon metsämaan ala on 1,31 milj. ha, josta kangasmaata on 0,93 milj. ha. Valtakunnan

Lisätiedot

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Kahta suomalaista ja kahta venäläistä lajiketta verrattiin kenttäkokeissa Karjalan tasavallan tuotanto-olosuhteissa.

Lisätiedot

Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa

Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Antti Asikainen, Metla BioE-BioD - sidosryhmätyöpaja 12.4.2012, Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää

Lisätiedot

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä Anne Kerminen Fosfori on punaisella puolessa Suomen pelloista Fosfori (P) prosenttiosuus 5 2 2 12 13 31 35 Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea

Lisätiedot

Teollisuuden ja yhteiskunnan sivuvirrat lannoitteina ja maanparannusaineina

Teollisuuden ja yhteiskunnan sivuvirrat lannoitteina ja maanparannusaineina Teollisuuden ja yhteiskunnan sivuvirrat lannoitteina ja maanparannusaineina Pasi Rautio & Hannu Hökkä Luke, Rovaniemi Natural Resources Institute Finland Taustaa: jätettä vai hyödyntämätöntä raaka-ainetta?

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Typpi porraskokeen tuloksia 213-216 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mihin juurikas tarvitsee typpeä? - Lehtivihreän määrä kasvaa - Lehtiala kasvaa - Kasvin yleinen elinvoima / lehtialan kesto kasvaa

Lisätiedot

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet Jyväskylä 7.12.2017 Kierrätetyt ravinteet 2016 Ravinnelietteistä ja -kuiduista sekä Maanparannuslannoksista 280 t typpeä 80 t fosforia 60 t kaliumia 100

Lisätiedot

Kotipuutarhan ravinneanalyysit

Kotipuutarhan ravinneanalyysit 1 Kotipuutarhan ravinneanalyysit Eurofins Viljavuuspalvelu Oy 22.4.2018 Manna Kaartinen myyntipäällikkö puh. 044 320 4012 Eurofins Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu on perustettu 1952 Helsingissä Vuodesta

Lisätiedot

Ympäristöystävällistä tehoviljelyä?

Ympäristöystävällistä tehoviljelyä? Ympäristöystävällistä tehoviljelyä? Kasvinsuojeluseuran ja PesticideLife-hankkeen SYYSPUINTI 2011 Martti Yli-Kleemola Koelohko Koejäsenet KWS Scirocco ja Trappe kevätvehnät 100 kg N /ha typpitasolla lannoitettuna

Lisätiedot

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön Anne Kerminen Yara Suomi Maan rakenteen merkitys - kasvi on kasvupaikkansa vanki Hyvän sadon tekijät on pinnan alla Maaperän Rakenteelliset ominaisuudet

Lisätiedot

Kaura vaatii ravinteita

Kaura vaatii ravinteita Knowledge grows Kaura vaatii ravinteita Anne Kerminen, Yara Suomi Näin kauraa viljellään Suomessa Viljelijäkysely syksyllä 2016 (320 vastausta) Rehukauraa 55 % ja elintarvikekauraa 54 % Viljelyala 23 ha/tila

Lisätiedot

Jakaumamallit MELA2009:ssä. MELA käyttäjäpäivä Kari Härkönen

Jakaumamallit MELA2009:ssä. MELA käyttäjäpäivä Kari Härkönen Jakaumamallit MELA29:ssä MELA käyttäjäpäivä 11.11.29 Kari Härkönen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Aineistonmuodostuksessa useita vaihtoehtoisia

Lisätiedot

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa 1 Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa Risto Lauhanen & Jussi Laurila Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja

Lisätiedot

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011 Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011 Typpilannoituksen vaikutus sadon määrään ja laatuun, typen kotiuttamiseen sadossa ja ravinteiden huuhtoutumiseen Martti Yli-Kleemola, Hankkija-Maatalous

Lisätiedot

TUHKAN KÄYTTÖ METSÄLANNOITTEENA

TUHKAN KÄYTTÖ METSÄLANNOITTEENA TUHKAN KÄYTTÖ METSÄLANNOITTEENA 1 Tuhkan ominaisuudet Suomessa syntyy energiantuotannon sivutuotteena vuosittain yhteensä noin 600 000 tonnia puu-, turve- ja sekatuhkaa. Tuhkalla on hyvä neutralointikyky

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Puu luovuttaa (desorptio) ilmaan kosteutta ja sitoo (adsorptio) ilmasta kosteutta.

Puu luovuttaa (desorptio) ilmaan kosteutta ja sitoo (adsorptio) ilmasta kosteutta. Puun kosteus Hygroskooppisuus Puu luovuttaa (desorptio) ilmaan kosteutta ja sitoo (adsorptio) ilmasta kosteutta. Tasapainokosteus Ilman lämpötilaa ja suhteellista kosteutta vastaa puuaineen tasapainokosteus.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia

Lisätiedot