SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS ELÄKEVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS ELÄKEVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet"

Transkriptio

1 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Sijoitusallokaatio Sijoitustoiminnan tuotto Avainluvut ja analyysit Hallituksen ehdotus voiton käytöstä

2 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas (jäljempänä Veritas Eläkevakuutus) perustettiin vuonna 1905 ja päättynyt toimintavuosi oli yhtiön yhdeksäskymmenesyhdeksäs. Veritas Eläkevakuutus on osa vakuutusryhmä Veritasta. Veritas Eläkevakuutuksen pääkonttori sijaitsee Turussa. Johto Master of Law, OTK Jan-Erik Stenman valittiin heinäkuussa 2003 yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloitti yhtiön palveluksessa ja siirtyi toimitusjohtajan tehtäviin 1. maaliskuuta. Varatoimitusjohtaja Thor Sourander hoiti toimitusjohtajan tehtäviä asti. Yhtiön hallitukseen kuuluivat rahastonhoitaja Caj-Gunnar Lindström (puheenjohtaja), professori Peter Wetterstein (varapuheenjohtaja), asiamies John Glad, teollisuusasiamies Jorma Hanhiala, toimitusjohtaja Kurt Häggblad, toimitusjohtaja Mikael Ingberg, toimitusjohtaja Torbjörn Jakas, sosiaalipoliittinen sihteeri Mirja Janérus, pääekonomisti Matti Koivisto, kehitysjohtaja Timo Pahl, toimitusjohtaja Jan-Erik Stenman sekä asiamies Johan Åström. Hallintoneuvosto valitsi KTM Kjell Sundströmin uudeksi jäseneksi Veritas Eläkevakuutuksen hallitukseen. Hän seuraa tehtävässä rahastonhoitaja Caj-Gunnar Lindströmiä. Muut hallituksen jäsenet valittiin uudelleen. Agronomi Arndt Reuter toimi yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana ja toimitusjohtaja Håkan Anttila varapuheenjohtajana. Reuter erosi vuodenvaihteessa tehtävästä yhtiöjärjestyksen ikäsäännösten vuoksi. Hallintoneuvosto valitsi uudeksi puheenjohtajakseen toimitusjohtaja Peter Boströmin. Konserni Konserniin kuuluvat emoyhtiö Veritas Eläkevakuutus, tytäryhtiö Henkivakuutusosakeyhtiö Veritas (jäljempänä Veritas Henkivakuutus) konserneineen ja 28 kotimaista asunto- ja kiinteistöyhtiötä sekä osittain omistetut tytäryhtiöt Kiinteistö Oy Kemitra, Kiinteistö Oy Kaukajärven Liiketalo, Kiinteistö Oy TE Haga 2 ja Kiinteistö Oy Kaarinan Hakaranta. Oy Fondex Ab ja Luottovälitys Oy ovat konsernin osakkuusyhtiöitä. Veritas Henkivakuutus muodostaa alakonsernin, joka käsittää 14 kokonaan omistettua asunto- ja kiinteistöyhtiöitä sekä osittain omistetut tytäryhtiöt Kiinteistö Oy Koroisten Liikekeskuksen ja Vaasan Liiketalo Oy:n. Tämän lisäksi Veritas Rahastoyhtiö Oy ja Kiinteistö Oy Luna konsolidoidaan alakonserniin osakkuusyhtiöinä. Veritas Henkivakuutus hankki Aktia Henkivakuutus Oy:n koko osakekannan. Veritas Henkivakuutuksen ja Veritas Jälleenvakuutuksen fuusion seurauksena Hiisi Group Oy:stä ja sen kahdesta tytäryhtiöstä Hiisi Varainhoito Oy:stä sekä Hiisi Pankkiiriliike Oy:stä tuli Veritas Henkivakuutuksen tytäryhtiöitä. Lisäksi Veritas Henkivakuutuksen ja Hiisi Group Oy:n yhteisesti omistamasta Veritas Rahastoyhtiö Oy:stä tuli Veritas Henkivakuutuksen tytäryhtiö. Hiisi-konsernin yhtiöt siirsivät vuoden 2004 lopulla kaiken toimintansa vastaaviin yhtiöihin Aktia-konsernissa. Yhtiöitä ei ole konsolidoitu tytäryhtiöinä Veritas Eläkevakuutuksen konsernitilinpäätöksessä, koska konsernisuhteesta tulee lyhytaikainen. Lakisääteinen työeläkejärjestelmä Keskimääräinen TEL-vakuutusmaksu oli 21,4 % vuonna 2004, eli maksu pysyi samana kuin vuotta aiemmin. Palkansaajien työeläkemaksu oli 4,6 % (4,6 %). Suluissa mainitut luvut ovat vuodelta Vuonna 2005 keskimääräinen TEL-vakuutusmaksuprosentti on 21,6 %. Korotus johtuu yksinomaan yli 53-vuotiaiden työntekijöiden TEL-maksun oman osuuden korotuksesta 5,8 %:iin. Työnantajan osuus maksusta on vuonna 2005 sama kuin vuonna Palkansaajan työeläkemaksu muuttui vuodenvaihteessa ikäriippuvaiseksi. Alle 53-vuotiaiden TEL-maksu on 4,6 % ja 53 vuotta täyttäneiden henkilöiden maksu on 5,8 %. Korotuksella rahoitetaan saman ikäluokan korotettua eläkekarttumaa. Myös YEL-maksu pysyi vuonna 2004 edellisvuoden tasolla ja oli 21,4 % vahvistetusta työtulosta. Kuten työntekijän TEL-maksusta myös YEL-vakuutusmaksuprosentista tuli ikäriippuvainen vuoden 2005 alusta. Alle 53-vuotiaiden yrittäjien YEL-vakuutusmaksu on 21,4 % ja 53 vuotta täyttäneiden yrittäjien maksu on 22,6 %.

3 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS Vuoden 2005 alusta yrittäjä voi yrityksen taloudellisesta tilanteesta riippuen maksaa joko korotettua tai vaihtoehtoisesti alennettua maksua ilman, että vahvistettua työtuloa tarvitsee muuttaa. Lisämaksut korottavat eläkkeen määrää, kun taas vakuutusmaksujen alentaminen laskee sitä. Vuoden 2004 alusta ns. viimeisen laitoksen periaate laajennettiin koskemaan myös julkista sektoria. Periaatteen mukaan se eläkeyhtiö tai eläkelaitos, jossa eläkkeenhakija on ollut viimeiseksi vakuutettuna, myös myöntää ja maksaa eläkkeen kaikkien eläkelakien osalta. Työeläkejärjestelmä koki vuoden 2005 alussa suuria muutoksia. Muutoksilla pyritään eläkekarttumaan, joka paremmin vastaa työelämän muutoksia ja joka samalla on riippumaton yksittäisen työsuhteen kestosta. Uudistuksilla halutaan myös turvata eläkejärjestelmän vakaa rahoitus keskimääräisen eliniän noustessa. Siirtymäajan kaksi rinnakkaista järjestelmää lisää eläkeyhtiöiden IT-kuluja. Kuntoutuspäätösten valitusoikeus tuli voimaan jo vuonna Yksityisen sektorin keskeisten eläkelakien yhdistämistä valmistellaan. Lakiesitys yhdestä eläkelaista, joka korvaa työntekijäin eläkelain, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden eläkelain sekä taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijöiden eläkelain, annetaan keväällä 2005 ja tulee voimaan vuoden 2007 alusta. Vakuutustoiminta Vakuutusmaksutulo Konsernin kokonaismaksutulo oli 331,5 (327,3) miljoonaa euroa, mikä merkitsee 4,2 miljoonan euron eli 1,3 %:n lisäystä edelliseen vuoteen. Veritas Eläkevakuutuksen maksutulon kehitys jatkui negatiivisena vuonna Muutokset Veritaksen myyntiverkostossa vaikuttivat vielä vuonna TEL-vakuutusmaksutulo pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin ja oli 206,0 (206,0) miljoonaa euroa. YEL:n mukainen vakuutusmaksutulo laski 5,6 % ja oli 46,2 (49,0) miljoonaa euroa. Yllämainituista maksutuloista TEL:n ja YEL:n mukaisten lisävakuutusten osuus oli 2,7 (2,0) miljoonaa euroa. Lisäys johtuu TEL-lisäeläkkeiden jälleenvakuuttamisen päättymisestä vuoden 2004 alussa. Kaikkiaan vakuutusmaksutulo laski vuoteen 2003 verrattuna 2,8 miljoonaa euroa, eli 1,1 %. Yhtiön markkinaosuus oli 3,6 % (3,8 %). Luottotappiot vakuutusmaksusaatavista pysyivät vuonna 2004 vuoden takaisella tasolla ja olivat 4,0 (3,8) miljoonaa euroa. MAKSUTULO Veritas Eläkevakuutus M

4 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS MARKKINAOSUUDET 2004 Työeläkeyhtiöt Fennia 10,8 % Ilmarinen 32,1 % Varma 37,8 % Tapiola 15,4 % Veritas 3,6 % Alandia 0,3 % Vakuutuskanta Veritas Eläkevakuutuksen TEL:n mukaiset vakuutussopimukset käsittivät vuoden 2004 päättyessä arviolta (40 100) työntekijää, joiden yhteenlaskettu vuosiansio oli 872,6 (856,8) miljoonaa euroa. Keskimääräinen vuosiansio oli siten n (21 380) euroa. YEL:n mukaisten vakuutussopimusten lukumäärä oli vuoden 2004 päättyessä (16 405) ja niiden yhteenlaskettu arvioitu vuosityötulo 213,8 (219,5) miljoonaa euroa. Keskimääräinen vuosityötulo oli siten n (13 380) euroa. Veritas Eläkevakuutuksen suoraan myöntämän TEL:n ja YEL:n mukaisen eläkevakuutuskannan lisäksi yhtiö vastasi myös Försäkringsaktiebolaget Pensions-Alandian kanssa rinnakkaisvakuutuksena Ahvenanmaalla myönnetystä vakuutuskannasta. Veritas Eläkevakuutuksen osuus on puolet tästä kannasta, joka vuoden 2004 päättyessä käsitti arviolta (5 800) työntekijää, joiden yhteenlaskettu vuosiansio oli 160,8 (155,2) miljoonaa euroa sekä (1 145) yrittäjää, joiden yhteenlaskettu arvioitu vuosityötulo oli 22,4 (21,6) miljoonaa euroa. Työntekijöiden keskimääräinen vuosiansio oli siten (26 610) euroa ja yrittäjien keskimääräinen vuosityötulo (18 910) euroa. Korvauskulut Eläkkeitä maksettiin vuonna 2004 yhteensä 210,9 (215,6) miljoonaa euroa. Summaan sisältyy yhteensä 2,0 (2,0) miljoonan euron käsittelykustannukset. Lakisääteisiä TEL-eläkkeitä maksettiin 166,4 (168,0) miljoonaa euroa ja YEL:n mukaisia eläkkeitä 42,5 (45,3) miljoonaa euroa. Veritas Eläkevakuutuksesta sai lakisääteisen eläkkeensä joulukuun 2004 lopussa yhteensä (19 556) henkilöä. Veritas Avanti -työkyvyn kehittämisohjelmassa toteutettiin ja koordinoitiin vuoden aikana satakunta hanketta. Ohjelma pyrkii tukemaan eläkemuutospaketin päämääriä korostaen erityisesti ennaltaehkäisevää työtä. Työkyvyn ylläpitoon suunnatut kulut olivat 0,2 (0,2) miljoonaa euroa. Vastuuvelka Veritas Eläkevakuutuksen yhteenlaskettu vastuuvelka oli 1 200,2 (1 110,3) miljoonaa euroa Vakuutusmaksuvastuun osuus oli 737,1 (676,3) miljoonaa euroa ja korvausvastuun osuus 463,2 (434,0) miljoonaa euroa. Aikavälillä laskuperustekorko oli 4,50 % ja se korotettiin 5,00 %:iin alkaen korko laskettiin 4,75 %:iin. Tytäryhtiö Veritas Henkivakuutuksen omalla vastuulla oleva vakuutustekninen vastuuvelka kasvoi 9 % ja oli 548 miljoonaa euroa. Vastuuvelasta 20 miljoonaa euroa oli sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa. Ennen myönnettyjen vakuutusten vastuuvelka on laskettu käyttämällä 4,5 %:n laskuperustekorkoa. Ajalla myönnetyille vakuutuksille on käytetty laskuperustekorkoa 3,5 % ja jälkeen myönnetyille vakuutuksille on käytetty laskuperustekorkoa 2,5 %. Tästä säännöstä poikkeavat ryhmäeläkevakuutukset, joille on käytetty 3,5 %:n laskuperustekorkoa, sekä V+Plus sijoitusvakuutukset ja ennen myönnetyt eläkevakuutukset, joiden laskennassa on käytetty 2,5 %:n laskuperustekorkoa.

5 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS Toiminnan kehittäminen Menneenä vuonna ryhmän visio, missio ja arvot määriteltiin uudelleen. Niiden implementoinnin yhteydessä suunnitteluprosessi uudistettiin. Vuonna 2004 ryhmässä panostettiin myös omaan myyntiorganisaatioon ja myyntityön rakennetta kehitettiin perustamalla yritysyksikkö. Toiminnan painopiste on Aktia Henkivakuutuksen oston myötä siirtynyt ryhmän ydinosaamiseen, vakuutuksiin. Veritas Eläkevakuutus on myös aktivoinut osallistumistaan alan etujärjestöissä. Sijoitustoiminta Vuosi 2004 oli sijoitustoiminnalle suotuisa vuosi. Osakemarkkinat kehittyivät jo toista vuotta myönteisesti ja useimmat osakeindeksit nousivat merkittävästi. Pitkän koron lasku jatkui ja saavutti ennätyksellisen alhaisen tason vuoden lopulla. Näin korkopaperien arvonkehitys oli edelleen suhteellisen hyvä, etenkin yritysten liikkeelle laskemien joukkovelkakirjojen kohdalla. Kotimaisilla kiinteistömarkkinoilla voidaan huomioida ulkomaisten sijoittajien lisääntynyt aktiivisuus ja sen positiivinen vaikutus kiinteistömarkkinoiden likviditeettiin ja tuottovaatimuksiin. Sijoitustoiminnan nettotuotot nousivat vuoden aikana 8,5 % ja olivat 98 (91) miljoonaa euroa. Vuoden lopulla sijoitusten käypä arvo oli yhteensä (1 170) miljoonaa euroa. Lainojen osuus tästä oli 32 (44) miljoonaa euroa. Joukkovelkakirjojen osuus kokonaissijoituksista laski vuoden aikana 3,9 prosenttiyksikköä ja oli 582 (557) miljoonaa euroa, muiden rahoitusmarkkinavälineiden sekä talletusten arvo oli 76 (41) miljoonaa euroa. Osakkeiden osuutta kokonaissijoituksista lisättiin 28,8 %:iin, ts. 383 (292) miljoonaan euroon, eli lisäystä oli 3,8 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta. Kiinteistösijoitusten osuus laski 20,2 %:sta 19,4 %:iin. Kiinteistösijoitusten arvo oli 259 (236) miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin sitoutuneelle pääomalle oli 8,4 % vuonna 2004, joka on huomattavasti alan keskimäärää parempi. SIJOITUKSET (käyvin arvoin) Veritas Eläkevakuutus Kiinteistöt Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Lainasaamiset M Riskienhallinta Riskienhallinta perustuu Veritas Eläkevakuutuksessa hallituksen tekemään vuosittaiseen riskienhallintasuunnitelmaan. Suunnitelmassa määritellään eri toimintojen riskienhallinnan tavoitteet sekä riskinoton rajat, vastuualueet, avainluvut ja valvontaperiaatteet. Riskinhallintasuunnitelma kattaa yhtiön koko toiminnan. Sijoitustoiminnan pääasialliset periaatteet lyödään lukkoon hallituksen vuosittaisessa sijoitussuunnitelmassa, jonka hallintoneuvosto vahvistaa. Sijoitussuunnitelma sisältää mm. sijoitusten allokointia ja riskien keskittämistä koskevia rajoituksia.

6 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS Yhtiössä on riskikontrolleri, jonka tehtävänä on seurata sijoitustoimintaan liittyviä riskejä ja raportoida niistä. Organisaation rakenne mahdollistaa riskikontrollerin itsenäisen, sijoituspäätöksiä valmistelevasta ja niitä tekevästä sijoitustoiminnosta riippumattoman toiminnan. Sisäisen tarkastajan pääasiallinen tehtävä on omalta osaltaan turvata yhtiön riskienhallinta-, seuranta- ja hallintoprosessien tehokas toiminta asetettujen tavoitteiden ja toimintatapojen mukaan. Hallitus vahvistaa sisäisen tarkastuksen kehykset sisäisen tarkastuksen vuosittaisessa suunnitelmassa. Sisäinen tarkastaja raportoi säännöllisesti hallitukselle. Vuonna 2004 sisäisen tarkastuksen painopiste oli tietoturvallisuuden ja ICT-organisaation tarkoituksenmukaisuuden läpikäynnissä sekä yhtiön sisäisen raportoinnin luotettavuuden varmentamisessa. Henkilökunta ja liikekulut Veritas Eläkevakuutuksen palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 119 (115) henkilöä. Konsernissa on vuoden aikana työskennellyt keskimäärin 282 (278) henkilöä henkilötyövuosissa laskettuna. Konsernin liikekulut ennen toimintokohtaista jakoa laskivat 2,6 % ja olivat 27,1 (27,8) miljoonaa euroa. Emoyhtiössä yhteenlasketut liikekulut laskivat 3,4 % ollen 12,9 (13,4) miljoonaa euroa. Myynnistä vastaava henkilökunta on Veritas Henkivakuutuksen palveluksessa. Ne erät, jotka maksetaan Veritas Henkivakuutukselle myyntipalveluista, kirjataan yhtiön liikekuluihin ikään kuin henkilökunta olisi ollut suoraan yhtiön palveluksessa. LIIKEKULUT VERRATTUNA MAKSUJEN HOITOKUSTANNUSOSIIN Veritas Eläkevakuutus % Emoyhtiön tulos ja vakavaraisuus Veritas Eläkevakuutuksen vuoden 2004 kokonaistulos käyvin arvoin pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2003 ja oli 56,2 (55,2) miljoonaa euroa. Sijoitusten nettotuotto käyvin arvoin oli 8,4 % edellisvuoden 8,6 %:iin verrattuna. Tuottoprosenttiin ei sisälly vuoden 2004 alussa tehtyä korotusta Veritas Henkivakuutuksen osakeomistukseen. Jos arvonkorotus huomioidaan, oli tuotto 11,4 %. Kokonaistulokseen sisältyy vakuutustoiminnan tulos 3,6 (3,5) miljoonaa euroa ja hoitokustannusliikkeen tulos 0,8 (0,0) miljoonaa euroa. Yhtiön vakavaraisuus vahvistui parantuneen tuloksen ansiosta. Siirto osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen oli 11,2 (34,1) miljoonaa euroa ja arvostuserot kasvoivat 37,6 (17,6) miljoonalla eurolla lukuun ottamatta henkiyhtiön arvostuseron 34,0 miljoonan euron muutosta. Vakavaraisuusaste oli 23,0 % (16,8 %), eli 2,2 (2,0) -kertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna. Vakuutusmaksuhyvityksiin siirrettiin 2,4 miljoonaa euroa edellisvuoden 1,5 miljoonaan euroon verrattuna.

7 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS VAKAVARAISUUDEN KEHITYS Veritas Eläkevakuutus Tavoitevyöhyke Vakavaraisuusraja Arvostuserot Taseeseen sisältyvä toimintapääoma % Konsernin tulos ja vakavaraisuus Veritas Eläkevakuutuksen konsernituloslaskelma osoittaa 2,1 (2,1) miljoonan euron ylijäämää. Tytäryhtiö Veritas Henkivakuutuksen voitto oli 0,7 (3,1) miljoonaa euroa. Toimintapääoma kasvoi vuoden 2004 aikana 85,9 (64,2) miljoonaan euroon ja sen minimimäärä oli 27,4 (24,2) miljoonaa euroa. Näin ollen toimintapääoma oli 3,1 (2,7) kertaa minimivaateen suuruinen. Vakavaraisuuspääoma oli 17,4 % vastuuvelasta, kun se vuotta aiemmin oli 14,4 %. Omat osakkeet Vuoden lopussa yhtiöllä oli hallussaan kappaletta omia osakkeita, jotka se oli hankkinut matemaattisesta arvosta. Osakkeiden nimellisarvo on yhteensä euroa. Lunastetut osakkeet muodostavat 9,1 % kaikista osakkeista. Vuoden aikana hankittiin 82 omaa osaketta, eikä yhtään omaa osaketta myyty. Suurin osa yhtiön hallussa olevista osakkeista hankittiin vuonna Hallitus on vuonna 2005 päättänyt myydä nämä osakkeet yhtiön nykyisille osakkeenomistajille suhteessa heidän aiempiin omistusosuuksiinsa. Jälleenvakuutusosakeyhtiö Veritaksen fuusioituessa Veritas Henkivakuutukseen tytäryhtiö Veritas Henkivakuutuksen omistukseen siirtyi kappaletta Veritas Eläkevakuutuksen osakkeita. Näiden osakkeiden nimellisarvo on yhteensä euroa ja ne muodostavat 9,9 % kaikista osakkeista. Tulevaisuudennäkymiä Tänä vuonna 100 vuotta täyttävällä Veritas Eläkevakuutuksella on myönteiset tulevaisuudennäkymät. Uusmyynti osoittaa positiivisia lukuja ja odotamme maksutulon lisäystä muutaman vuoden taantuman jälkeen. Omaan myyntiorganisaatioon panostaminen ja henkilökohtainen asiakaspalvelu ovat strategisena valintana osoittautuneet oikeiksi ja pidemmällä tähtäimellä kannattaviksi. Veritas-ryhmän linjanveto toiminnan keskittämisestä vakuutuksiin ja rahastoihin tuo kasvumahdollisuuksia ja vahvistaa ryhmän asemaa vakuutusmarkkinoilla. Se mahdollistaa myös vakuutusyhteistyön kehittämisen ja tehostamisen kaikissa myyntikanavissa. Osakekurssikehitys on Euroopassa ollut volatiilinen mutta olosuhteisiin nähden myönteinen vuoden ensimmäisinä kuukausina. Loppuvuonna markkinoiden uskotaan pysyvän suhteellisen levottomina, mutta tästä huolimatta vuoden aikana on edellytyksiä arvonnousulle. Niin ikään korkomarkkinoiden odotetaan olevan hyvin vaikeat tänä vuonna ja korkotaso on todennäköisesti nousussa. Kiinteistömarkkinoiden positiivinen kehitys jatkuu ulkomaisten sijoittajien suotuisan vaikutuksen myötä. Kaiken kaikkiaan vuosi 2005 lienee sijoitusvuotena huomattavasti vaativampi kuin edellisvuosi. Yksityisen sektorin työntekijöiden eläkelait yhdistetään vuoden 2007 alussa. Työnantajat jaetaan uuden lain mukaan sopimustyönantajiin ja tilapäisiin työnantajiin, ja vakuuttamissäännökset vaihtelevat työnantajatyypin mukaan. Lakien yhdistäminen johtaa myös muutoksiin työeläkemarkkinoilla sekä kiristyneeseen kilpailuun Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Eteran menettäessä erityisasemansa LEL- ja TaEL-vakuuttajana. Jatkossa asiakas voi ottaa työeläkevakuutuksen mistä eläkeyhtiöstä haluaa, toimialasta riippumatta. Uuden työeläkelain voimaantullessa myös alan ICT-yhteistyö tiivistyy uuden yhteisyrityksen, Arek Oy:n, perustamisen myötä. Yksityisen ja julkisen sektorin kaikki työsuhteet rekisteröidään 2007 alkaen Arekissa. Samalla Eläketurvakeskuksen vastaava keskusrekisteri ja yhtiöiden omat rekisterit poistuvat käytöstä.

8 Tuloslaskelma Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Emoyhtiö Konserni Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Sijoitustoiminnan tuotot Sijoitusten arvonkorotukset Korvauskulut Maksetut korvaukset Jälleenvakuuttajien osuus Korvausvastuun muutos Fuusion vaikutus korvausvastuuseen Jälleenvakuuttajien osuus -2 8 Fuusion vaikutus jälleenvakuuttajien osuuteen Korvauskulut yhteensä Vakuutusmaksuvastuun muutos Vakuutusmaksuvastuun muutos Fuusion vaikutus vakuutusmaksuvastuuseen Jälleenvakuuttajien osuus Fuusion vaikutus jälleenvakuuttajien osuuteen Lakisääteiset maksut Liikekulut Sijoitustoiminnan kulut Muut vakuutustekniset kulut Vakuutustekninen tulos Muu kuin vakuutustekninen laskelma Osuus osakkuusyritysten tuloksesta verojen jälkeen Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot Laskennallinen vero Tulos varsinaisesta toiminnasta verojen jälkeen Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta Tilikauden tulos Konsernituloslaskelma ei vastaa virallista rakennetta, jossa vakuutustekninen laskelma on esitetty erikseen henki- ja eläkevakuutuksen osalta.

9 Tase Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Vastaavaa Emoyhtiö Konserni Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Sijoitukset Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä Sijoitukset saman konsernin yrityksissä ja omistusyhteysyrityksissä Osakkeet ja osuudet saman konsernin yrityksissä Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä Osakkeet ja osuudet osakkuusyrityksissä Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Kiinnelainasaamiset Muut lainasaamiset Muut sijoitukset Sijoitukset yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset Saamiset Ensivakuutustoiminnasta Vakuutuksenottajilta Vakuutusedustajilta Jälleenvakuutustoiminnasta Muut saamiset Muu omaisuus Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Rahat ja pankkisaamiset Siirtosaamiset Korot ja vuokrat Muut siirtosaamiset Vastaavaa yhteensä

10 Vastattavaa Emoyhtiö Konserni Oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Muut rahastot Tilikauden tulos Vähemmistöosuus Tilinpäätössiirtojen kertymä Poistoero Pääomalaina Vakuutustekninen vastuuvelka Vakuutusmaksuvastuu, henkivakuutus Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuu, lakisääteinen eläkevakuutus Korvausvastuu, henkivakuutus Jälleenvakuuttajien osuus Korvausvastuu, lakisääteinen eläkevakuutus Vakuutustekninen vastuuvelka yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka Vakuutustekninen vastuuvelka Velat Ensivakuutustoiminnasta Jälleenvakuutustoiminnasta Muut velat Laskennallinen verovelka Siirtovelat Vastattavaa yhteensä

11 Tuloslaskelman liitteet Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Konserni Vakuutusmaksutulo ja maksetut korvaukset Henkivakuutuksen vakuutusmaksutulo Ensivakuutus Kotimaasta Jälleenvakuutus Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta Vakuutusmaksutulosta vähennetyt erät Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista (-) -5-4 Vakuutusmaksutulo ennen luottotappioita ja jälleenvakuuttajien osuutta Henkivakuutus Sijoitussidonnainen henkivakuutus Muu henkivakuutus Kapitalisaatiosopimus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Muu ryhmähenkivakuutus Eläkevakuutus Sijoitussidonnainen yksilöllinen eläkevakuutus Muu yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Jatkuvat vakuutusmaksut Kertamaksut Vakuutusmaksut sopimuksista, jotka oikeuttavat hyvitykseen Vakuutusmaksut sijoitussidonnaisesta vakuutuksesta Henkivakuutuksen maksetut korvaukset Ensivakuutus Henkivakuutus Eläkevakuutus Jälleenvakuutus Maksetut korvaukset ennen jälleenvakuuttajien osuutta Josta: Takaisinostot Säästösummien takaisinmaksut Muut Sijoitussidonnaisten vakuutusten osuus maksetuista korvauksista

12 1 000 Konserni Lakisääteisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksutulo Ensivakuutus TEL:n mukainen perusvakuutus Työnantajan osuus Työntekijän osuus TEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta Jälleenvakuuttajien osuus (-) 0-58 Vakutuusmaksutulo Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista (-) TEL YEL Maksetut korvaukset - lakisääteinen eläkevakuutus Ensivakuutus Maksettu eläkkeensaajille TEL:n mukainen perusvakuutus TEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Maksettu/saatu vastuunjakokorvaus TEL-eläkkeet YEL-eläkkeet Ensivakuutus yhteensä Yhteisvastuukorvaukset Korvaustoiminnon hoitokulut Työkyvyn ylläpitotoiminnon hoitokulut Maksetut korvaukset ennen jälleenvakuuttajien osuutta Jälleenvakuuttajien osuus (-) 0-56 Maksetut korvaukset yhteensä

13 Taseen liitteet Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas 2004 Sijoitukset Emoyhtiö Konserni Jäljellä oleva Kirjanpito- Käypä Jäljellä oleva Kirjanpito- Käypä hankinta- arvo arvo hankinta- arvo arvo meno meno Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä Kiinteistöosakkeet omistusyhteysyrityksissä Muut kiinteistöosakkeet Kiinteistöjen vuokraoikeuksien hankintamenot Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä Sijoitukset saman konsernin yrityksissä Osakkeet ja osuudet Lainasaamiset Sijoitukset omistusyhteysyrityksissä Osakkeet ja osuudet Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Kiinnelainasaamiset Muut lainasaamiset Muut sijoitukset Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää: Korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi jaksotettua nimellisarvon ja hankintahinnan erotusta Indeksiin sidottujen lainojen tuottoa 0 0 Kirjanpitoarvo sisältää Tuloutettuja arvonkorotuksia Muita arvonkorotuksia Arvostusero (käyvän arvon ja kirjapitoarvon erotus)

14 Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Emoyhtiö Konserni Oman pääoman muutokset Osakepääoma Osakepääoma Osakkeiden lkm kpl/ Ulkona kpl Ylikurssirahasto Muu oma pääoma Varmuusrahasto Lunastetut omat osakkeet 2004: 82 kpl/ 2003: 1 kpl Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä Hallituksen käyttövarat Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä Eri tarkoituksiin Edellisen tilikauden ylijäämä Siirto varmuusrahastoon Jaettu osinkoina Siirto hallituksen käyttövaroihin Fuusion kautta tytäryhtiön omistukseen tulleet emoyhtiön osakkeet Tilikauden tulos Muu oma pääoma yhteensä Oma pääoma yhteensä Yhtiöllä on hallinnassaan yhteensä kpl lunastettuja omia osakkeitaan. Voitonjakokelpoiset varat Vapaa oma pääoma Kertyneestä poistoerosta ja vapaaehtoisista varauksista omaan pääomaan merkitty osuus Voitonjakokelpoiset varat yhteensä Vakavaraisuustunnusluvut Toimintapääoma Oma pääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen Vapaaehtoiset varaukset ja kertynyt poistoero Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero Osittamaton lisävakuutusvastuu Aktivoidut vakuutusten hankintamenot ja aineettomat hyödykkeet (-) Muut erät Työeläkevakuutusyhtiölain 17 :n toimintapääomavaatimus

15 Sijoitusallokaatio Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa % Lainasaamiset 1) 32 2,4 % 44 3,8 % 44 4,1 % 46 4,6 % 53 5,6 % Joukkovelkakirjalainat 1) ,7 % ,6 % ,1 % ,0 % ,0 % Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 1) 76 5,7 % 41 3,5 % 64 6,0 % 94 9,3 % 51 5,4 % Osakkeet ja osuudet ,8 % ,0 % ,0 % ,2 % ,8 % Kiinteistösijoitukset ,4 % ,2 % ,9 % ,0 % ,3 % Sijoitukset yhteensä % % % % ,0 % 1) Sisältää kertyneet korot

16 Sijoitustoiminnan tuotto Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Sijoitusten netto- Sitoutunut tuotot käyvin arvoin pääoma milj. milj. euroa 2004 euroa 2004 Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle 2004 Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle 2003 Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle 2002 Tuotto - % sitoutuneelle pääomalle 2001 Tuotto - % käyvälle arvolle ) 2) 4) Lainasaamiset 1,8 36,5 5,0 % 4,9 % 4,7 % 5,5 % 4,7 % Joukkovelkakirjalainat 39,0 515,7 7,6 % 7,0 % 7,7 % 4,8 % 5,0 % Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 1,4 66,3 2,1 % 1,8 % 3,6 % 4,1 % 4,1 % Osakkeet ja osuudet 3) 39,4 307,3 12,8 % 17,4 % -32,6 % 1,7 % -11,5 % Kiinteistösijoitukset 16,8 239,9 7,0 % 6,8 % 8,8 % 7,4 % 7,5 % Sijoitukset yhteensä 98, ,7 8,4 % 8,6 % -0,7 % 4,5 % 2,4 % Sijoitustoiminnan kohdistamattomat kulut ja liikekulut 0, ,7 0,0 % 0,0 % -0,2 % -0,1 % -0,1 % Sijoitustuotot yhteensä 98, ,7 8,4 % 8,6 % -0,9 % 4,4 % 2,3 % 1) Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin = Raportointikauden lopun ja alun markkina-arvojen muutos - kauden aikana tapahtuneet kassavirrat Kassavirralla tarkoitetaan ostojen / kulujen ja myyntien / tuottojen erotusta. 2) Sitoutunut pääoma = Markkina-arvo raportointikauden alussa + kuukausittain aikapainotetut kassavirrat. 3) Osakkeiden ja osuuksien nettotuotoista vuodelta 2004 on eliminoitu 34 miljoonan euron kertaluontoinen erä, joka johtuu yhtiön omistamien Veritas Henkivakuutuksen osakkeiden käyvän arvon korotuksesta. Tämä erä mukaan luettuna osakkeiden ja osuuksien tuotto oli 23,9 % ja koko salkun tuotto 11,4 % 4) Vuoden 2000 tuotto on laskettu sijoitusten käypien arvojen keskiarvon mukaan (vuoden alun ja lopun käypien arvojen keskiarvo)

17 AVAINLUVUT JA ANALYYSIT M Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 252,2 255,0 271,9 257,4 232,1 Maksetut eläkkeet 1) 156,4 145,5 132,4 118,2 106,4 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 4) 98,3 90,6-5,2 44,7 18,6 tuotto sitoutuneelle pääomalle, % 4) 8,4 % 8,6 % -0,9 % 4,4 % 2,3 % Liikevaihto 341,4 356,2 343,8 338,0 311,5 Kokonaisliikekulut 12,9 13,4 12,6 11,7 10,1 % liikevaihdosta 3,8 % 3,8 % 3,7 % 3,5 % 3,2 % Kokonaisliikekulut ilman sijoitustoiminnan ja työkyvyn ylläpitotoiminnan hoitokuluja % TEL-palkka- ja YEL-työtulosummasta 1,0 % 1,1 % 0,9 % 0,9 % 0,9 % Kokonaistulos 4) 56,2 55,2-40,9 9,1-5,2 Vastuuvelka 1 200, , ,1 959,4 860,6 Toimintapääoma 258,2 175,0 126,3 181,6 183,3 % vastuuvelasta 2) 23,0 % 16,8 % 13,0 % 20,4 % 23,2 % suhteessa vakavaraisuusrajaan 2,2 2,1 1,7 2,2 2,3 Tasoitusvastuu 116,7 113,9 110,5 103,0 97,2 Eläkevarat 3) 1 365, , , ,7 953,0 Siirto asiakashyvityksiin 2,4 1,5 0,8 2,4 2,5 % TEL-palkkasummasta 0,3 % 0,2 % 0,1 % 0,3 % 0,3 % TEL- palkkasumma 883,7 883,7 941,6 894,6 809,0 YEL- työtulosumma 214,1 224,3 254,6 245,4 227,1 TEL- vakuutuksenottajia TEL- vakuutettuja YEL- vakuutuksenottajia Eläkkeensaajia ) Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset 2) Suhdeluku laskettu %:na vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta 3) Vastuuvelka + arvostuserot 4) Sijoitustoiminnan nettotuotoista on eliminoitu Veritas Henkivakuutuksen osakkeiden käyvän arvon 34 miljoonan euron kertaluontoinen korotus.

18 AVAINLUVUT JA ANALYYSIT M Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Tulosanalyysi Tuloksen synty Vakuutusliikkeen tulos 3,6 3,5 8,6 8,0 12,8 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 51,8 51,7-50,1 0,9-17,9 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 1) 2) 100,3 91,6-4,5 45,3 19,4 - Vasuuvelan tuottovaatimus -48,5-39,9-45,6-44,4-37,3 Hoitokustannustulos 0,8 0,0 0,6 0,2-0,1 Kokonaistulos 56,2 55,2-40,9 9,1-5,2 Tuloksen käyttö Vakavaraisuuden muutos Tasoitusvastuun muutos 2,6 3,5 7,5 5,8 11,4 Toimintapääoma 50,1 50,0-52,7-1,3-20,3 Osittamattoman lisävakuutusvastuun muutos 11,2 34,1-38,7-0,8 6,7 Arvostuserojen muutos 37,6 17,6-15,5 0,8-27,7 Tilinpäätössiirtojen kertymän muutos 0,1-2,7 0,2-2,6-0,6 Tilikauden voitto 1,2 1,0 1,3 1,3 1,3 Siirto asiakashyvityksiin 2,4 1,5 0,8 2,4 2,5 Siirto asiakashyvityksiin (rinnakkaisvakuutuksiin) 1,1 0,2 1,5 2,2 1,2 Ositetun lisävakuutusvastuun täydennykseen 2,0 Yhteensä 56,2 55,2-40,9 9,1-5,2 1) Sisältää sellaiset tuloslaskelman korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin 2) Sijoitustoiminnan nettotuotoista on eliminoitu Veritas Henkivakuutuksen osakkeiden käyvän arvon 34 miljoonan euron kertaluontoinen korotus. Vakavaraisuus Toimintapääoma ja sen rajat (% vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta) Vakavaraisuusraja 10,7 % 8,2 % 7,7 % 9,4 % 10,3 % Tavoitevyöhykkeen alaraja 21,4 % 16,3 % 15,3 % 18,8 % 20,6 % Tavoitevyöhykkeen yläraja 42,7 % 32,7 % 30,6 % 37,6 % 41,3 % Toimintapääoma 23,0 % 16,8 % 13,0 % 20,4 % 23,2 % Sijoitustoiminnan tuottoerittely ja tulos Suorat nettotuotot 49,1 47,9 50,8 49,5 45,3 Lainasaamiset 1,8 2,1 2,3 2,6 2,5 Joukkovelkakirjalainat 25,9 26,8 26,2 25,4 22,7 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 1,4 1,3 2,9 2,8 2,2 Osakkeet ja osuudet 7,8 4,7 6,9 7,0 9,1 Kiinteistösijoitukset 12,3 13,1 12,2 11,1 10,1 Muut sijoitukset 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot,

19 AVAINLUVUT JA ANALYYSIT M Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas kulut ja liikekulut -0,1-0,1 0,3 0,6-1,3 Arvonmuutokset kirjanpidossa 1) 11,6 25,1-40,5-5,6 1,0 Osakkeet ja osuudet 13,1 16,8-40,4-3,3-1,0 Joukkovelkakirjalainat 1,2 0,7 1,5-1,5 3,0 Kiinteistösijoitukset -2,7 7,6-1,6-0,8-1,0 Muut 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa 60,7 73,0 10,3 43,9 46,3 Arvostuserojen muutos 37,6 17,6-15,5 0,8-27,7 Osakkeet ja osuudet 3) 15,4 14,4-29,3 0,5-25,4 Joukkovelkakirjalainat 14,9 7,6 6,8-2,2-6,4 Kiinteistösijoitukset 7,2-4,5 7,0 2,5 4,1 Muut 0,1 0,1 0,0 0,0 0,0 Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa 98,3 90,6-5,2 44,7 18,6 Muut korkoerät 2) 2,0 1,0 0,7 0,6 0,8 Vastuuvelan tuottovaatimus -48,5-39,9-45,6-44,4-37,3 Sijoitustoiminnan kirjanpidollinen tulos 14,2 34,1-34,6 0,1 9,8 Sijoitustoimminan tulos käyvin arvoin 51,8 51,7-50,1 0,9-17,9 1) Myyntivoitot ja tappiot sekä muut kirjanpidon arvonmuutokset. 2) Sisältää sellaiset tuloslaskelman korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin. 3) Sijoitustoiminnan nettotuotoista on eliminoitu Veritas Henkivakuutuksen osakkeiden käyvän arvon 34 miljoonan euron kertaluontoinen korotus. Hoitokustannustulos Vakuutusmaksun hoitokustannusosat 12,0 11,4 11,0 10,1 8,7 Toimintokohtaiset liikekulut 1) -11,5-11,9-11,0-10,4-9,2 Muut tuotot 0,3 0,5 0,6 0,5 0,4 Muut kulut 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Hoitokustannustulos 0,8 0,0 0,6 0,2-0,1 Hoitokustannukset/vakuutusmaksun hoitokustannusosat 2) 93,5 % 100,0 % 94,8 % 98,1 % 100,7 % 1) Ei sisällä sijoitustoiminnan eikä työkyvyn ylläpitotoiminnan liikekuluja 2) (Liikekulut + muut kulut) / (maksun hoitokustannusosat + muut tuotot)

20 VERITAS ELÄKEVAKUUTUS Hallituksen ehdotus voiton käytöstä Konsernin voitonjakokelpoinen vapaa oma pääoma oli taseen mukaan ,46 euroa. Emoyhtiön vapaa oma pääoma oli taseen mukaan ,67 euroa. Emoyhtiön voitto tilikaudelta oli ,72 euroa. Yhtiön hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön osakkaille jaetaan osinkona 9,00 euroa osakkeelta eli yhteensä ,00 euroa edellyttäen, että ne omat osakkeet, jotka yhtiöllä on hallussaan, myydään ennen osingonjakoa ,00 euroa ehdotetaan asetettavaksi hallituksen käyttöön yleishyödyllisiä tarkoituksia varten ja loput tuloksesta eli vähintään ,72 euroa siirretään varmuusrahastoon. Konsernin ja emoyhtiön tuloksen ja aseman osalta viitataan muilta osin tuloslaskelmiin, taseisiin, rahoituslaskelmiin ja tilinpäätöksen liitetietoihin. Turussa 23. maaliskuuta 2005 Kjell Sundström puheenjohtaja Peter Wetterstein varapuheenjohtaja John Glad Jorma Hanhiala Kurt Häggblad Mikael Ingberg Torbjörn Jakas Mirja Janérus Matti Koivisto Timo Pahl Johan Åström Jan-Erik Stenman toimitusjohtaja

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Tilinpäätös. Veritas Eläkevakuutus ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tuloslaskelma.

Tilinpäätös. Veritas Eläkevakuutus ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tuloslaskelma. Veritas Eläkevakuutus Tilinpäätös ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Sijoitusjakauma

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas. 2006 Tilinpäätös

Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas. 2006 Tilinpäätös Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas 2006 Tilinpäätös Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Sijoitusallokaatio Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S VERITAS-RYHMÄ 2003

V U O S I K E R T O M U S VERITAS-RYHMÄ 2003 VUOSIKERTOMUS VERITAS-RYHMÄ 2003 SISÄLLYSLUETTELO VERITAS-RYHMÄ Johtajiston puheenjohtajan puheenvuoro............... 4 Veritas lyhyesti...................................... 7 Motivoitunut henkilökunta

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-tunnus 0117086-1 OSAVUOSIRAPORTTI 30.06.2010 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-TUNNUS 0117086-1 Sivu Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ)

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) 1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) Tunnusluvut: Pienituotanto Oy harjoittaa pienimuotoista valmistustoimintaa. Laske ja esitä Pienituotanto Oy:n seuraavat tunnusluvut tilikauden 1.1.-31.12.20X5

Lisätiedot

Veritas-ryhmän vuosikertomus koostuu valikoiduista Veritas Eläkevakuutuksen, Veritas Henkivakuutuksen, Veritas Vahinkovakuutuksen sekä Veritas

Veritas-ryhmän vuosikertomus koostuu valikoiduista Veritas Eläkevakuutuksen, Veritas Henkivakuutuksen, Veritas Vahinkovakuutuksen sekä Veritas Veritas-ryhmän vuosikertomus koostuu valikoiduista Veritas Eläkevakuutuksen, Veritas Henkivakuutuksen, Veritas Vahinkovakuutuksen sekä Veritas Jälleenvakuutuksen tilinpäätösasiakirjoista. Kaikkien Veritas-ryhmän

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Veritas-ryhmä 2001. Vuosikertomus

Veritas-ryhmä 2001. Vuosikertomus Veritas-ryhmä 2001 Vuosikertomus Henkilökohtainen, joustava ja luotettava palvelu Monipuolinen tuotevalikoima Asiantunteva henkilökunta Pitkä kokemus Aina lähellä Veritas - pienen askeleen edellä Veritas-ryhmän

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS HENKIVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase.

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS HENKIVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Tuloslaskelma Tase Taseen liitteet Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Hallituksen esitys

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tunnuslukujen laskentakaavat ja tunnuslukujen laskentaperiaatteet

HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tunnuslukujen laskentakaavat ja tunnuslukujen laskentaperiaatteet Veritas Henkivakuutus Tilinpäätös HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005 Tuloslaskelma Tase Taseen liitteet Tunnusluvut ja analyysit Sijoitusjakauma

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tilintarkastamaton 15.2.2012 Eläke-Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Kokonaistulos oli - 521,2

Lisätiedot

V u o s i k e r t o m u s

V u o s i k e r t o m u s V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 0 VERDANDI-YHTIÖT V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 0 Eläkevakuutusosakeyhtiö Verdandin varsinainen yhtiökokous pidetään 30. toukokuuta 2001 klo 13.30 yhtiön pääkonttorissa

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) N:o 1263 3435 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 2011

Eteran osavuosiraportti 2011 Eteran osavuosiraportti 2011 Tiivistelmä tunnusluvuista 1.1. 30.6.2011 1.1. 30.6.2010 1.1. 31.12.2010 Vakuutusmaksutulot, milj. 276 249 570 Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

Eteran tilinpäätös

Eteran tilinpäätös Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2012 1-6/2011 1-12/2011 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 780,2 758,5 1 490,5 Maksutulon muutos

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN SIJOITUSTOIMINTA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013

VAKUUTUSYHTIÖIDEN SIJOITUSTOIMINTA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 VAKUUTUSYHTIÖIDEN SIJOITUSTOIMINTA 2012 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 06.06.2013 VAKUUTUSYHTIÖIDEN SIJOITUSTOIMINTA 2012 1 VAKUUTUSYHTIÖIDEN SIJOITUSTOIMINTA 2012 2 VAKUUTUSYHTIÖIDEN SIJOITUSTOIMINTA 2012

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä.

1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä. HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ SÄÄSTÖ PÄIVÄKIRJA 1.1. 31.12.2011 1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä. 2. Edellisen vuoden vuokrasaamiset 4.000

Lisätiedot

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Ohjeistus 1 (134) 10.11.2010 Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Sisällys VA Tuloslaskelma- ja tasetaulukot... 2 VB Tilinpäätöksen liitetietotaulukot... 17 VC Tunnuslukutaulukot...

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013 Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2013 Alkuvuosi sujui hyvin: sijoitustuotto 3,0 prosenttia Myös toinen vuosineljännes

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot