Kuntoutusfoorumi SEKS, toi Riitta Winter

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntoutusfoorumi SEKS, toi Riitta Winter"

Transkriptio

1 Kuntoutusfoorumi SEKS, toi Riitta Winter

2 Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus- koulutus Vajaaliikkeisten Kunto ry:n ja Metropolia Ammattikorkeakoulun järjestämä Alkoi syksyllä 2008 Tavoitteena etsiä erilaisia hyviä kuntoutuskäytäntöjä paikallisella tasolla

3 Tutkimustyön ensimmäinen vaihe toteutettiin toiminnallisena tutkimuksena Tavoitteena oli perustaa Ilmajoelle lasten kuntoutustyöryhmä sekä määritellä sen tavoitteet ja tehtävät Tärkeä osa oli arvokeskustelulla, jonka pohjalta laadittiin yhteiset arvot toiminnalle

4 Kuntoutustyöryhmän arvot Arvot Vanhemmat Työntekijät Rehellisyys Vastuullisuus Monipuolinen elämä Terveys Elämän mielekkyys Itsekunnioitus Laajakatseisuus Perheen turvallisuus Sisäinen sopusointu Oikeudenmukaisuus Tasa-arvo Luovuus

5 Tutkimustyön toinen vaihe Tavoitteena selvittää lasten toimintaterapiapalvelujen tarvetta JIK ky:n alueella Lähtökohta oli nykyisten palveluiden määrä ja toimivuus sekä uusimmat tutkimukset terapiatyön painopisteistä

6 Tutkimustyön lähtökohdat 1. lähtökohtana oli JIK ky:n toimintaalueen väestöpohja (n ) 2. lähtökohtana oli erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä 3. lähtökohtana oli palveluntuottajien ilmoittamat viikkotuntimäärät lapsista, jotka on ohjattu toimintaterapiaan JIK ky:n alueelta

7 Lasten kuntoutustoiminnan kehittäminen paikallistasolla (Lehtovaara 2009.) Alueen väestörakenne, muut tiedossa olevat erityistarpeet Arvio tukitoimien tarpeesta Palvelut ja tukitoimet (rakenne + sisältö) Olemassa olevat resurssit Periaatteista keskustelu, koulutus Yhteinen näkemys ja toimintatapa lapsen kuntoutuksessa Tiedotus: - Työntekijät - Vanhemmat Oma paikallinen lasten kuntoutuksen toimintamalli

8 Erityistä tukea tarvitsevien lasten kuntoutuksen ja tukitoimien tarve (Koivikko ja Sipari 2006.) Ryhmä 1 1/ lasta: Pitkäaikainen/pysyvä vaativan sairaalahoidon tarve. Lyhytaikainenkaan kotihoito tai hoito sairaalaa kevyemmin varustetussa yksikössä ei ole mahdollista. Elämisen ja osallistumisen mahdollisuudet rajoittuvat hoitoympäristöön. Ryhmä 2 1/ lasta: Vaativa hoidon tarve, ajoittainen kotihoito on mahdollinen vahvasti tuettuna. Hoidon sisältö on pääosin vaativaa perus- ja sairaanhoitoa, kuntoutuksen osuus on toissijainen. Vaativa hoito rajaa vahvasti elämänpiiriä. Ryhmä 3 1/500 lasta: Kotihoito vaatii paljon tukea, päivittäisissä toimissa päivähoidossa ja koulussa tarvitaan huomattavia erityisjärjestelyjä ja - ratkaisuja. Kuntoutus on näitä täydentävää ja varsin kokonaisvaltaista. Osallistumisen ja tasa-arvoisen asumisen toteuttaminen on hyvin haastavaa. Ryhmä 4 1/50 lasta: Huomattavia vaikeuksia jokapäiväisessä elämässä. Kuntoutuksen ja muiden tukitoimien (erityispäivähoito, erityisopetus) osuus on laaja ja tärkeä. Omaehtoinen toiminta, esim. työssäkäynti, on mahdollista tuettuna. Ryhmä 5 1/5 lasta: Tukitoimet muodostuvat tavanomaisten palvelujen soveltamisesta (pienryhmät, kiertävät erityisopettajat). Kuntoutuksen osuus on ajoittainen ja kokonaisuutena vähäinen. Syrjäytymisriski. Ryhmä 6 4/5 lasta: Normaalit tai yleiset palvelut, joihin sisältyy tietty, laaja yksilöllinen vaihtelu. Hyvin järjestetyt ja monipuoliset normaalipalvelut ovat välttämätön tausta ja runko kaikille erityispalveluille.

9 Terapiaa tarvitsevien lasten lukumäärä JIK ky:ssä 2009 Alle kouluikäiset lapset Päivähoidossa olevat lapset Eipäivähoidossa olevat lapset Lasten lukumäärä Terapia-arvioita/ terapeuttien ohjausta tarvitsevat lapset(ed.ryh.5) Terapian tarve keskeinen, hyötyy terapiasta (ed.ryh.4.) Terapian tarve säännöllinen ja pitkäaikainen (ed. ryhmä 3)

10 Toimintaterapeuttien käyttämä kokonaistyöaika oli viikossa keskimäärin 94 tuntia ja 30 minuuttia Työskentely tapahtui pääasiassa päiväkodeissa ja kouluissa Osa kotikäynteinä ja terapiatiloissa

11 Päätelmiä Yksi toimintaterapeutti ei ehdi eikä pysty hoitamaan kaikkia lasten tarvitsemia terapiapalveluita. Toimintaterapeutin tutkimus- ja ohjauskäyntien toteutuminen oli kovasti alimitoitettua (1/50 lapsi). Ilman KELA:lta siirtyneitä asiakkaita JIK ky:n alueella olisi ollut noin 2,5 toimintaterapeutin tarve lasten toimintaterapiatyöhön (ei sisällä arviointia). KELA:lta siirtyneiden lasten siirtyminen terveyskeskuksien hoidettavaksi lisää huomattavasti myös toimintaterapeuttien tarvetta

12 Varteenotettavia huomioita Toimintatavat vaihtelevat huomattavasti kuntien välillä Yksityiset toimintaterapeutit eivät ole voineet osallistua kunnallisiin kuntoutustyöryhmiin Kunnallinen toimintaterapeutti voi ottaa kantaa kaikkien kuntalaisten kuntoutukseen

13 Jokainen perhe on yksilöllinen, mikä vaatii palveluiden räätälöimistä tilanteeseen sopivaksi Kunta joutuu tarjoamaan palveluita, jotka soveltuvat kaikille tarvitsijoille Samanlaiset vaikeudet kahdessa eri perheessä voivat tarkoittaa täysin erilaisia tuen tarpeita

14 Nykyisin yksityiset palveluntuottajat toteuttavat terapiaa jo päivähoidossa ja kotikäynteinä Kunnan taloudellista näkökulmasta tehokkaampi ratkaisu voisi olla kunnallinen toimintaterapiapalvelu (Matkakustannukset, työajan käyttö ja asioiden yhdistäminen samalle käynnille, lääkärin työmäärän väheneminen?)

15 KIITOS!

LASTEN KUNTOUTUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN. miten edetä paikallistason kehittämisessä

LASTEN KUNTOUTUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN. miten edetä paikallistason kehittämisessä LASTEN KUNTOUTUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN miten edetä paikallistason kehittämisessä Kuntoutusohjaaja K-S:n shp / lastenneurologia Vajaaliikkeisten Kunto ry Metropolia AMK Kokemuksia, tarpeita, taustaa Suomalaisen

Lisätiedot

KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA

KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA Metropolian Ammattikorkeakoulu Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus 2009-2010 Keski-Äijö Sinikka Oravamäki Maisa Rantanen Marita

Lisätiedot

TOIMINTATERAPIAN TARVE LASTEN KUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISESSÄ JIK-PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄSSÄ

TOIMINTATERAPIAN TARVE LASTEN KUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISESSÄ JIK-PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄSSÄ TOIMINTATERAPIAN TARVE LASTEN KUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISESSÄ JIK-PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄSSÄ Siikala Piia, Winter Riitta Metropolia ammattikorkeakoulu Kehittämistyön tutkimussuunnitelma Ohjaajat:

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA ELI HYVÄ KUNTOUTUS PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA ELI HYVÄ KUNTOUTUS PROJEKTI 2007-2011 Projektit vievät lasten kuntoutusta eteenpäin 4.9.2009 TOI - päivät Suomen Toimintaterapeuttiliiton koulutuspäivät: TOI on pätevä 3. - 4.9.2009 Paasitorni, Helsinki LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus Matti Koivikko Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus Vajaaliikkeisten Kunto Bot för Rörelsehindrare r.y. http://www.vlkunto.fi/ Kuntoutus muutoksessa - haasteet: Toisaalta: - yksilöllisyys - mahdollisuudet Toisaalta:

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA 2007-2011 SUUNNITELMA

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA 2007-2011 SUUNNITELMA Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrare ry. www.vlkunto.fi 2007 PROJEKTI 2007 2011 Projektipäällikkö Eeva Seppälä eevam.seppala@elisanet.fi p. 050 357 4106 Projektisuunnittelija Tarja Nieminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 1 (5) 5 Palvelusetelin käyttöönotto lasten ja aikuisten toimintaterapian järjestämisessä HEL 2017-012928 T 06 00 00 Päätösehdotus päättää, että palveluseteli on 2.3.2018

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3856/05.10.01/2014 72 Kilon päiväkodin erityisen tuen piirissä olevien lasten kuntoutuksen järjestäminen Valmistelijat / lisätiedot: Hanna Lehtinen, puh. 050 321 6289 Marja-Leena

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? Arja Korrensalo fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, YAMK -opiskelija Pirkko Leppävuori fysioterapeutti, YAMK -opiskelija Esitys pohjautuu YAMK opintoihin kuuluvaan

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista

Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista 19.5.2017 Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus LL Harri Arikka Lastenneurologian erikoislääkäri vs. vastuualuejohtaja VSSHP Lasten ja nuorten

Lisätiedot

LASTEN KUNTOUTUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

LASTEN KUNTOUTUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN 1 Kuntoutusohjaaja Pirjo Lehtovaara Keski-Suomen sairaanhoitopiiri / lastenneurologia Metropolia Ammattikorkeakoulu / Hyvinvointi ja toimintakyky, Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkostossa

Lisätiedot

ILMAJOEN MONIAMMATILLISEN KUNTOUTUSTYÖRYHMÄN TOIMINNAN ALOITTAMINEN

ILMAJOEN MONIAMMATILLISEN KUNTOUTUSTYÖRYHMÄN TOIMINNAN ALOITTAMINEN 1 ILMAJOEN MONIAMMATILLISEN KUNTOUTUSTYÖRYHMÄN TOIMINNAN ALOITTAMINEN Piia Siikala Riitta Winter Metropolia AMK Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkostossa -projektin koulutus Vajaaliikkeisten

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

KONNEVEDEN LASTEN JA NUORTEN KUNTOUTUSTYÖRYHMÄN MUODOSTUMINEN - pilotti Keski-Suomen kehittämishankkeessa Lasten kuntoutuksen kehittäminen

KONNEVEDEN LASTEN JA NUORTEN KUNTOUTUSTYÖRYHMÄN MUODOSTUMINEN - pilotti Keski-Suomen kehittämishankkeessa Lasten kuntoutuksen kehittäminen KONNEVEDEN LASTEN JA NUORTEN KUNTOUTUSTYÖRYHMÄN MUODOSTUMINEN - pilotti Keski-Suomen kehittämishankkeessa Lasten kuntoutuksen kehittäminen paikallistasolla Vappu Laaksonen Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen

Lisätiedot

Paikalliset voimat yhteen. Lasten ja nuorten kuntoutuksessa

Paikalliset voimat yhteen. Lasten ja nuorten kuntoutuksessa Paikalliset voimat yhteen Lasten ja nuorten kuntoutuksessa Keuruun-Multian alueella Taru Soini Keuruun Multian th ky Taustaa Vuonna 2003 KeuLa työryhm ryhmä tuotettiin vuokaaviolla toimintamalli, miten

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?

Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011

Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Avoterapiastandardi 1.1.2011/versio 6 Itsenäinen kokonaisuus Terapialajit ovat Yksilöterapia (45, 60,

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Oppilashuollollinen tuki Yhteisöllistä Yksilökohtaista Yhteistyötahojen tärkeä merkitys

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

Keski-Suomen vammaisstrategia

Keski-Suomen vammaisstrategia Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus

Lisätiedot

Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri

Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri Kyky-2 pilotti Eksote:ssa Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri Kyky-2 pilotti - Visio Tukea asiakkaan arjen sujumista aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti yhteistyössä paikallisen Kelan ja yhteistyökumppanin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät

Lisätiedot

TOIMIVA KUNTOUTUSSUUNNITELMA LAPSEN ARKEEN

TOIMIVA KUNTOUTUSSUUNNITELMA LAPSEN ARKEEN LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 TOIMIVA KUNTOUTUSSUUNNITELMA LAPSEN ARKEEN Anu Kinnunen Sirpa Piskonen Apuvälineneuvoja Fysioterapeutti Kuopion yliopistollinen

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus Projekti vuosina 2002-2005 MJ Koivikko, SM Sipari Vajaaliikkeisten Kunto ry, SLNY,TAYS, TaY Ohjausryhmä Lastenneurologi Roger Byring, Samfundet Folkhälsan Vammaisasiamies

Lisätiedot

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena

Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena Väliinputoamisesta yhdenvertaisuuteen aikuisten oppimisvaikeudet palvelujärjestelmän haasteena Tutkija, VTM Johanna Korkeamäki Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 13.4.2011 Työryhmä 6 20.4.2011 1 Esityksen

Lisätiedot

Alle kouluikäisten lasten kuntoutuspalveluiden kartoitus Korpilahden alueella

Alle kouluikäisten lasten kuntoutuspalveluiden kartoitus Korpilahden alueella Alle kouluikäisten lasten kuntoutuspalveluiden kartoitus Korpilahden alueella Metropolia Ammattikorkeakoulu Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkostossa -projekti (VLK ry) v. 2010

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA (LOOK)- LAPSEN EDUN ARVIOINTI -HANKE

LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA (LOOK)- LAPSEN EDUN ARVIOINTI -HANKE LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA (LOOK)- LAPSEN EDUN ARVIOINTI -HANKE 2014-2017 S a l l a S i p a r i, K u n t o u t u k s e n Y A M K y l i o p e t t a j a, Metropolia A m m a t t i k o r k e

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Toiminta-ajatus Asiakkaat ja Palvelut

Toiminta-ajatus Asiakkaat ja Palvelut Toiminta-ajatus Asiakkaat ja Palvelut TOIMINTA-AJATUS Mäntän Palvelukoti tarjoaa kuntouttavaa palveluasumista ja tuettua asumista eriikäisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä jatkokuntoutusta

Lisätiedot

Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017

Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017 Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö Tarja Keltto/Vamlas 2017 Webropol kysely kuntoutuksen ammattilaisille Avoinna 14.- 30.11.2016 ja sitä jatkettiin tammikuun 2017 ajan Vastauksia yhteensä 181 N Prosentti

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa. 23.2.2011 Tuija Löppönen

Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa. 23.2.2011 Tuija Löppönen Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa 23.2.2011 Tuija Löppönen Suositukset hyvistä kuntoutus- käytännöistä KELA 2011 Laki Kelan kuntoutuksesta toi Kelan säädöspohjaan käsitteen Hyvä kuntoutuskäytäntö

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS Anita Puustjärvi 31.10.2018 1 tutkimusprosessi lastenpsykiatrialla lähetteen käsittely

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti

Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus. MJ Koivikko, SM Sipari Vajaaliikkeisten Kunto ry, SLNY,TAYS, TaY

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus. MJ Koivikko, SM Sipari Vajaaliikkeisten Kunto ry, SLNY,TAYS, TaY Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus MJ Koivikko, SM Sipari Vajaaliikkeisten Kunto ry, SLNY,TAYS, TaY Missä mennään? (HS 22.3.1999) Sairaalan rooli? Hospitals, creating silos that lead to little interaction

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Sisällys. Osa I Lapsen aivovammat. Toimituskunta 7 Esipuhe 15 Johdanto 18. 1 Aivovammojen määritelmät ja käsitteet 22

Sisällys. Osa I Lapsen aivovammat. Toimituskunta 7 Esipuhe 15 Johdanto 18. 1 Aivovammojen määritelmät ja käsitteet 22 10 Julkaisijan puheenvuoro 5 Toimituskunta 7 Esipuhe 15 Johdanto 18 Osa I Lapsen aivovammat 1 Aivovammojen määritelmät ja käsitteet 22 Aivovamman alamuodot 24 Traumaattisen aivovamman alamuodot 24 Tajunnan

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Kuinka pitkä työkokemus Sinulla on CP-lasten ja -nuorten kuntoutuksesta? Toimipaikan / sairaalan nimi:

Kuinka pitkä työkokemus Sinulla on CP-lasten ja -nuorten kuntoutuksesta? Toimipaikan / sairaalan nimi: Lomakkeen täyttöpäivä _ / _2008 Tämän lomakkeen tarkoituksena on kartoittaa vaikeavammaisten Cp-lasten ja -nuorten tämänhetkisiä kuntoutusprosesseja ja -käytäntöjä. Täytä lomake keskustelematta muiden

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40. Lääkärintodistukset 40,30

2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40. Lääkärintodistukset 40,30 Yksikkö Maksut 2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40 Suppea lääkärintodistus, esim. SV-etuutta varten 17,10 Lääkärintodistus ajo-oikeuden 48,50 saamiseksi/säilyttämiseksi Sairaanhoitajan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

FYSIOTERAPIA JA TOIMINTA

FYSIOTERAPIA JA TOIMINTA 2015 SALVAN KUNTOUTUS FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA Ilo liikkua! Uudelleen toimintaan! Tervetuloa fysioterapiaan ja toimintaterapiaan Ilolansaloon! SALVAN FYSIOTERAPIA ILOLA Palvelukeskus Ilolansalo

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015

Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015 Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015 Kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 30.10.2015 Ilkka Jokinen 1 Esityksen teemat 1. Vaalijalan kuntayhtymä lyhyesti 2. Erityistä tukea tarvitsevan

Lisätiedot

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Helsingin sairaala. Kuntoutussuunnittelu ja Apuvälinepalvelut. Toimintaterapeutti Salla Tahkolahti

Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Helsingin sairaala. Kuntoutussuunnittelu ja Apuvälinepalvelut. Toimintaterapeutti Salla Tahkolahti Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Helsingin sairaala Kuntoutussuunnittelu ja Apuvälinepalvelut Toimintaterapeutti Salla Tahkolahti Helsingin apuvälinepalvelupisteet Laakson palvelupiste Malmin

Lisätiedot

Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle

Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle Kysymys palvelumuotoilijoille 1. Miten tuotamme / voimmeko tuottaa Arvoa asiakkaalle etäpalvelujen avulla?

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) Invalidiliitto ry hallinnoi - RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti

Lisätiedot

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen

Lisätiedot

Asumispalvelujen hankinta

Asumispalvelujen hankinta Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)

Lisätiedot

VYYHTI. Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus. Nykykäytäntöjen kartoittaminen Swot analyysin avulla

VYYHTI. Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus. Nykykäytäntöjen kartoittaminen Swot analyysin avulla VYYHTI alle kouluikäisten ja alakouluikäisten kuntoutustyöryhmä Lapualla Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus Nykykäytäntöjen kartoittaminen Swot analyysin avulla Nykykäytäntöjen kartoittaminen Swot analyysin

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoidon asiakaskysely - Perusraportti. Vastaajien määrä: 39

Päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoidon asiakaskysely - Perusraportti. Vastaajien määrä: 39 Päivähoidon asiakaskysely toteutettiin 17.3.2015 30.4.2015 välisenä aikana. Vastaajia oli yhteensä 60. Kyselyn tuloksia käytetään päivähoidon toiminnan kehittämiseen. Kyselyn aikana lapsia oli päivähoidossa

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa

AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa Helena Pesola 12.2.2015 1 Kuntoutuspalvelujen muotoilu lähtee asiakkaiden tarpeista Kela on

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9.

Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9. Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -projekti Vajaaliikkeisten Kunto ry www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 17.9.2010 Rovaniemi VLK ry www.vlkunto.fi Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja

Lisätiedot

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo 1 Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE Pvm Kuntoutujan nimi: Sos.turvatunnus: Palveluntuottaja Kurssinumero: Kunta: Kotikäynti nro Kohdat 1-4

Lisätiedot

Lasten ja nuorten fysio- ja toimintaterapia. Eija Haapala Satu Halme Paula Stenfors

Lasten ja nuorten fysio- ja toimintaterapia. Eija Haapala Satu Halme Paula Stenfors Lasten ja nuorten fysio- ja toimintaterapia Eija Haapala Satu Halme Paula Stenfors Tilaisuus tallennetaan ja se on myöhemmin katsottavissa https://www.kela.fi/tilaisuudet-palvelutuottajille Tilaisuuden

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Seinäjoen osahanke Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan ja Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriöt ja kuntoutus. Neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen 27.11.2014

Aivoverenkiertohäiriöt ja kuntoutus. Neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen 27.11.2014 Aivoverenkiertohäiriöt ja kuntoutus Neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen 27.11.2014 Miksi AVH-kuntoutus on tärkeää? Vuosittain sairastuu 15 000 Joka neljäs on työikäinen Suorat kustannukset + epäsuorat

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Salvan kuntoutus FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA. Anne Lehtinen. Ilolankatu SALO Vastaava fysioterapeutti

Salvan kuntoutus FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA. Anne Lehtinen. Ilolankatu SALO  Vastaava fysioterapeutti Salvan kuntoutus FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA Anne Lehtinen Vastaava fysioterapeutti 044 7213 358 Ilolankatu 6 24240 SALO www.salva.fi s SALVAN FYSIOTERAPIA ILOLANSALOSSA Tarjoamme ajanmukaiset tilat

Lisätiedot

GREEN CARE KÄSITTEET. Arja Jääskeläinen Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke AJ 2017

GREEN CARE KÄSITTEET. Arja Jääskeläinen Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke AJ 2017 GREEN CARE KÄSITTEET Arja Jääskeläinen 16.11.2017 Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke LUONTOA ELÄMÄÄN HANKE (ESR) (1.1.2015-31.12.2017) Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja

Lisätiedot

Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan asema sotessa

Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan asema sotessa Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan asema sotessa Kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 28.10.2015 Ilkka Jokinen 1 Esityksen teemat 1. Vaalijalan asema palvelujen tuottajana 2. Vaalijalassa sotella on pitkät

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003).

Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). ERILAISET OPPIJAT Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). Perustana aito kohtaaminen Nuoren tulee kokea

Lisätiedot

Henkilökohtaiset päivittäiset toiminnot:

Henkilökohtaiset päivittäiset toiminnot: Uudet kriteerit omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2017 alkaen Omaishoidon myöntäminen perustuu kokonaistilanteen arviointiin, jossa huomioidaan omaishoitan antaman hoidon vaativuus sitovuus. Kriteerit

Lisätiedot

LASTEN VAATIVA LÄÄKINNÄLLINEN PUHETERAPIAKUNTOUTUS: VALTAKUNNALLINEN SELVITYS

LASTEN VAATIVA LÄÄKINNÄLLINEN PUHETERAPIAKUNTOUTUS: VALTAKUNNALLINEN SELVITYS LASTEN VAATIVA LÄÄKINNÄLLINEN PUHETERAPIAKUNTOUTUS: VALTAKUNNALLINEN SELVITYS Sari Kunnari, Elisa Heikkinen, Soile Loukusa, Tuula Savinainen-Makkonen, Anna-Leena Martikainen & Sini Smolander Child Language

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Timo Turunen timo.turunen@riihimaki.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Riihimäen

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011 Sosiaalipalvelujen organisaatio 1.5.2011 SOSIAALIPALVELUT Kehitysvammahuolto Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Palvelukodit ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot

Lisätiedot

Kelan työkykyneuvojaverkosto ja heidän tehtävänsä

Kelan työkykyneuvojaverkosto ja heidän tehtävänsä Kelan työkykyneuvojaverkosto ja heidän tehtävänsä Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Ismo Hiljanen KYKY -työkykyprosessin kehittämisohjelman tausta KYKY-hankkeen (työkykyprosessin kehittämisohjelma

Lisätiedot